Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 3/07

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 3/07"

Transkriptio

1 Läsnä + (pj) =Anne Kontsas +Jörn Severidt 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme arkipäivää ennen kokousta. Kokouskutsussa on mainittava käsiteltävät asiat. Saman johtosäännön 33 :n 4 momentin mukaan hallintoelin on päätösvaltainen, kun kokouksen puheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on läsnä. Esitys Todettaneen kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Päätös

2 torstai klo hallituksen kokoushuone Läsnä + (pj) +Jörn Severidt 2. Ilmoitusasiat Opetusministeriön kirje ( ) koskien tutkijakoulujen käytänteitä (liite 1). DYRHA, Dynaaminen riskien hallinta hanke on saanut Lapin Lääninhallituksen rahoitusta ,00 euroa ajalle Päätös Merkittiin tiedoksi lisäksi merkittiin tiedoksi seuraavat ilmoitusasiat Lapin yliopiston hallituksessa on päätetty Lapin yliopistossa noudatettavat menettelytavat virkojen ja työsuhteisten tehtävien tullessa avoimeksi tulossopimuskaudelle Lapin yliopiston hallinnolta on saapunut kirje koskien yliopistojen talous ja henkilöstöhallinnon palvelukeskusta. Tähän liittyen Lapin yliopistoon nimetään talous ja henkilöstöhallinnon työryhmät koordinoimaan ja valmistelemaan Lapin yliopistosta Vaasan palvelukeskukseen siirtyviä palveluita.

3 3 LAPIN YLIOPISTO Katriina Uljas Rautio Läsnä + (pj) 3. Kielikeskuksen ruotsin kielen lehtorin (vaativuustason 5 6) viran täyttämiseen liittyvät toimenpiteet Yliopiston hallitus on perustanut kielikeskukseen ruotsin kielen lehtorin (ap.) viran lukien asetuksella 255/80. Ruotsin kielen lehtori Birgitta Vehmas on irtisanoutunut virastaan lukien. Avoimeksi tuleva virka on julistettu haettavaksi maaliskuussa. Viran täyttämisestä sovittiin tulossopimusneuvotteluissa syksyllä Virka on tarkoitus täyttää alkaen. Viran vaativuustaso perustuu opetus ja tutkimushenkilöstön arviointijärjestelmän vaativuustasoihin 5 6. Kielikeskuksen ruotsin kielen lehtori antaa ammatti ja tiedepainotteista toisen kotimaisen kielen opetusta eri tiedekuntien opiskelijoille. Viran kelpoisuusvaatimukset ovat korkeakoulujen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista ja tehtävistä annetun asetuksen (309/93, muut. 1083/95 muut. 463/98, muut. 1217/00) mukaiset. Asetuksen mukaan virkaan voidaan katsoa kelpoiseksi ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut henkilö, joka on erittäin hyvin perehtynyt tehtäväalaan. Mainitun asetuksen 3 :n mukaan, ennen kuin virka julistetaan haettavaksi, korkeakoulu päättää, vaaditaanko hakijoilta käytännöllinen perehtyneisyys. Opetus ja tutkimusneuvosto päätti kokouksessaan edellyttää hakijoilta käytännöllistä perehtyneisyyttä. Asetuksen (309/93, muut. 1083/95, muut. 463/98, muut. 1217/00) 15 :n mukaan lehtorilta vaaditaan riittävä suomen kielen taito sekä kyky ymmärtää ruotsin kieltä. Lisäksi 4 :ssä säädetään, että kielen lehtorin tulee hallita opetettavaa kieltä erittäin hyvin.

4 Lapin yliopiston hallituksen päätöksen mukaan ( ) opetustaidon arviointiin ja haastatteluun voidaan asettaa työryhmä. Työryhmä arvioi täytettävänä olevan viran hakijoiden kokonaiskelpoisuutta. Työryhmä antaa kirjallisen lausunnon ja tekee esityksen nimitettävästä kaikki kelpoisuuskriteerit ja viranhakumateriaalin huomioon ottaen. Opetus ja tutkimusneuvosto on nimittänyt kokouksessaan virantäyttötyöryhmään puheenjohtajaksi Sinikka Koivurovan, sihteeriksi Katriina Uljas Raution sekä jäseniksi Jörn Severidtin, Birgitta Vehmaksen ja Harri Heikkilän. Birgitta Vehmas on pyytänyt eroa virantäyttöryhmän jäsenyydestä jääviyden perusteella ( liite 6). Virkaa on hakenut määräaikaan mennessä seitsemän hakijaa: FM Tuula Jurmu, FM Jaana Kolu, FM Paula Lauri, FM Taina Anttonen, hum. maisteri Anri Ikäläinen, fil.yo Katja Luoma ja kotikielen opettaja Sisko Nevanperä. 4 Esitys 1 Todettaneen, että lehtori Birgitta Vehmas on pyytänyt eroa virantäyttötyöryhmän jäsenyydestä esteellisyyden perusteella ja että hänen tilalleen ei valita uutta jäsentä Esitys 2 Todettaneen, että kielikeskuksen ruotsin kielen lehtorin virkaa hakivat määräaikaan mennessä seitsemän hakijaa: FM Tuula Jurmu, FM Jaana Kolu, FM Paula Lauri, FM Taina Anttonen, hum. maisteri Anri Ikäläinen, fil.yo Katja Luoma ja kotikielen opettaja Sisko Nevanperä. Päätös 1 Päätös 2 Katriina Uljas Rautio

5 5 LAPIN YLIOPISTO Läsnä + (pj) 4. Menetelmätieteiden laitoksen opetussuunnitelmien hyväksyminen lukuvuodelle Lapin yliopiston johtosäännön 31 :n mukaan erillisen laitoksen johtokunnan tehtävänä on hyväksyä opetussuunnitelmat. Menetelmätieteiden laitoksen johtokuntana toimii opetus ja tutkimusneuvosto. Menetelmätieteiden laitoksen opinto opas sisältää opetussuunnitelmien lisäksi yleistä laitoksen opintotarjonnasta, perustietoa opetukseen ja opintoihin liittyvistä säännöistä, mm. opintooikeudesta, opintojen suorittamisjärjestyksestä, opintojen korvaamisesta ja tenttikäytännöistä. Opetussuunnitelmat on valmisteltu oppiaineryhmissä vastaavien opettajien johdolla. Matematiikkaan, tilastotieteeseen ja kulttuurihistoriaan ei ole tullut lainkaan muutoksia. Tutkimusmenetelmiin on tehty pieniä muutoksia oheiskirjallisuuteen ja lisätty arviointitutkimuksen suuntautumisvaihtoehto. Filosofiaan on lisätty yksi uusi kurssi, Filosofiaa ihmistieteilijöille (2 6 op). Informaatioteknologian opinnot on rakennettu uudestaan, siten että soveltava näkökulma on perusopinnoista asti mukana. Aine ja syventäviin opintoihin on tehty pieniä muutoksia (liite 2) Kokonaisuudessaan opetussuunnitelma on nähtävissä laitoksen kansliassa ja se tuodaan opetus ja tutkimusneuvoston kokoukseen. Esitys Päätettäneen hyväksyä menetelmätieteiden laitoksen opetussuunnitelmat lukuvuodeksi kokonaisuudessaan ja liitteen 2 mukaisina. Päätös Pöytäkirjan vakuudeksi

6 Läsnä + (pj) 5. Kansainvälisen opetuksen keskuksen opetussuunnitelmien hyväksyminen lukuvuodelle Kansainvälisen opetuksen keskus kuuluu menetelmätieteiden laitokseen. Lapin yliopiston johtosäännön 31 :n mukaan erillisen laitoksen johtokunnan tehtävänä on hyväksyä opetussuunnitelmat. Menetelmätieteiden laitoksen johtokuntana toimii opetus ja tutkimusneuvosto. Kansainvälisen opetuksen keskuksen opetussuunnitelmat on valmisteltu yhteistyössä tiedekuntien, kielikeskuksen ja Arktisen keskuksen kanssa. Intercultural Communication, Russian Studies ja Circumpolar Studies ohjelmiin on tehty vain pieniä muutoksia kirjallisuuteen. International Studies Centre ISC Field School ohjelmasta poistettiin Finmark ekskursio. Arcic Studies ohjelmaan on lisätty uusia opintojaksoja ja kahden opintojakson opintopistemäärä on muutettu. Cultural History kurssi rakennettiin uudelleen jakamalla sisällöt kahteen opintojaksoon (liite 3). Kokonaisuudessaan opetussuunnitelma on nähtävissä menetelmätieteiden laitoksen kansliassa ja se tuodaan opetus ja tutkimusneuvoston kokoukseen. Cultural Industries opinnot on hyväksytty kauppatieteiden ja matkailun tiedekunnassa lukuvuodelle Esitys Päätettäneen hyväksyä kansainvälisen opetuksen keskuksen opetussuunnitelmat lukuvuodeksi kokonaisuudessaan ja liitteen 3 mukaisina. Päätös

7 7 Katriina Uljas Rautio Läsnä + (pj) 6. Kielikeskuksen opetussuunnitelmien hyväksyminen lukuvuodelle Lapin yliopiston johtosäännön 31 :n mukaan erillisen laitoksen johtokunnan tehtävänä on hyväksyä opetussuunnitelmat. Kielikeskuksen johtokuntana toimii opetus ja tutkimusneuvosto. Kielikeskuksen opetussuunnitelma on valmisteltu aineryhmien ja amanuenssin yhteistyönä. Ruotsin kielen maisterivaiheen kolme opintojaksoa poistuu opetussuunnitelmasta. Puheviestintään lisättiin yksi valinnainen opintojakso. Ruotsin kielen kirjallinen ja suullinen osuus on aiemmin ollut yhtenä opintokokonaisuutena. Koska tutkintotodistukseen tarvitaan erilliset arvosanat sekä suullisesta että kirjallisesta osuudesta, ovat molemmat nyt omina opintojaksoina opetussuunnitelmassa. Muilta osin opetussuunnitelmassa on tehty vain pieniä muutoksia. Opetussuunnitelma on kokonaisuudessaan nähtävissä kielikeskuksen verkkosivuilla. Esitys Päätettäneen hyväksyä kielikeskuksen opetussuunnitelma lukuvuodelle Päätös 8

8 Läsnä + (pj) 7. Avoimen yliopiston toimeenpanosuunnitelma lukuvuodelle ja kesälle 2007 sekä opetuksen vastaavuus menetelmätieteiden laitoksen ja kielikeskuksen perusopetuksen kanssa Lapin yliopiston johtosäännön 31 :n mukaan opetus ja tutkimusneuvosto hyväksyy menetelmätieteiden laitoksen ja kielikeskuksen opetusta koskevat opetussuunnitelmat. Avoin yliopisto on laatinut liitteinä 4 ja 5 olevat ehdotukset avoimen yliopiston toimeenpanosuunnitelmiksi lukuvuodelle sekä kesälle Ehdotukset perustuvat oppilaitosten esityksiin ja opetusta antavien yksiköiden ja oppiaineiden vastuuhenkilöiden kanssa käytyihin keskusteluihin. Lukuvuodelle sekä kesän 2007 toimeenpanosuunnitelmiin sisältyvälle opetukselle haetaan perusopetusvastaavuus menetelmätieteiden laitokselta ja kielikeskukselta. Esitys Päätös Päätettäneen hyväksyä lukuvuoden ja kesän 2007 toimeenpanosuunnitelmat liitteiden 4 ja 5 mukaisina ja hyväksyä opetus vastaamaan menetelmätieteiden laitoksen ja kielikeskuksen perusopetusta.

9 9 LAPIN YLIOPISTO Läsnä (pj) Paula Kankaanpää (pj tutkimus) Päivi Naskali (vpj) Esko Linnakangas Riitta Brusila Tarja Saarelainen Soile Veijola Suvi Ronkainen Monica Tennberg Jorma Puuronen Riitta Kontio Mika Saloheimo Anne Kontsas Heikki Huilaja Kirsi Tervola Antti Määttä 8. Muut asiat Kari E Nurmi Terttu Utriainen Marja Tuominen Juha Perttula Anu Valtonen Antti Syväjärvi Timo Koivurova Sirpa Purtilo Nieminen Jörn Severidt Hanna Räisänen Antti Brunni Liisa Ansala Carolina Kähärä Johtosäännössä asioiden käsittelemisestä Lapin yliopiston hallinnossa sen 33 :n 2 momentin mukaan kiireellisessä tapauksessa hallintoelin voi läsnä olevien jäsenten yksimielisellä päätöksellä ottaa käsiteltäväkseen asian, jota ei ole kokouskutsussa mainittu. Muita asioita ei ollut.

keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E siipi 3.kerros).

keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E siipi 3.kerros). LAPIN YLIOPISTO 1 Tuula Tolppi 341 3236 keskiviikko 16.5.2007 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa Läsnä + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin

Lisätiedot

Opetus ja tutkimusneuvosto Maire Syrjäkari Kokous 2/07

Opetus ja tutkimusneuvosto Maire Syrjäkari Kokous 2/07 LAPIN YLIOPISTO 1 341 3244 Läsnä + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme

Lisätiedot

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 2/06

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 2/06 LAPIN YLIOPISTO 1 Läsnä + (pj) +Päivi Naskali(vpj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään

Lisätiedot

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 1/06

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 1/06 1 341 3236 Läsnä + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme arkipäivää ennen

Lisätiedot

Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan vahvistanut yliopistolain (645/97) 41 :n nojalla Lapin yliopiston johtosäännön.

Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan vahvistanut yliopistolain (645/97) 41 :n nojalla Lapin yliopiston johtosäännön. 1 341 3236 (Yliopistonkatu 8, E-siipi 3. kerros). Läsnä + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan 17.12.2003 vahvistanut yliopistolain (645/97) 41 :n

Lisätiedot

Opetus- ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi

Opetus- ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi 1 LAPIN YLIOPISTO Tuula Tolppi 341 3236 Aika keskiviikko 26.1.2005 klo 10.00 Ravintola Felli Akvaario-kabinetti (Yliopistonkatu 8, päärakennus). Läsnä + (pj) +Päivi Naskali (vpj) =Kari E Nurmi +Marja Tuominen

Lisätiedot

Johtosäännön 16 :n mukaan hallintoelin on päätösvaltainen kun läsnä on kokouksen puheenjohtajan lisäksi vähintään puolet muista jäsenistä.

Johtosäännön 16 :n mukaan hallintoelin on päätösvaltainen kun läsnä on kokouksen puheenjohtajan lisäksi vähintään puolet muista jäsenistä. LAPIN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 1 Opetus- ja tutkimusneuvosto 13.12.2004 Tuula Tolppi 341 3236 Kokous 4/04 Aika maanantai 13.12.2004 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E-siipi 3. kerros).

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Opintosuorituksia koskevan johtosäännön muutos. 6 Lapin yliopiston tilinpäätösasiakirjat vuodelta 2007

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Opintosuorituksia koskevan johtosäännön muutos. 6 Lapin yliopiston tilinpäätösasiakirjat vuodelta 2007 HALLITUS Kokous 2/08 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Hallintotieteen yliopistonlehtorin virka 4 Opintosuorituksia koskevan johtosäännön muutos 5 Edustajan nimeäminen

Lisätiedot

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 9/06

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 9/06 LAPIN YLIOPISTO 1 341 3236 Läsnä + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2008, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2008, ASIALISTA Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta 3/2008, 19.3.2008 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pro gradu -tutkielmien tarkastajien määrääminen 3. Pro gradu tutkielmien arvosteleminen

Lisätiedot

Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan vahvistanut yliopistolain (645/97) 41 :n nojalla Lapin yliopiston johtosäännön.

Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan vahvistanut yliopistolain (645/97) 41 :n nojalla Lapin yliopiston johtosäännön. 1 LAPIN YLIOPISTO 341 3236 (Yliopistonkatu 8, E-siipi 3. kerros). + (pj) (vpj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan 17.12.2003 vahvistanut yliopistolain

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2008, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2008, ASIALISTA Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta 3/2008, 19.3.2008 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pro gradu -tutkielmien tarkastajien määrääminen 3. Pro gradu tutkielmien arvosteleminen

Lisätiedot

Johtosäännön 16 :n mukaan hallintoelin on päätösvaltainen kun läsnä on kokouksen puheenjohtajan lisäksi vähintään puolet muista jäsenistä.

Johtosäännön 16 :n mukaan hallintoelin on päätösvaltainen kun läsnä on kokouksen puheenjohtajan lisäksi vähintään puolet muista jäsenistä. 1 LAPIN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA Opetus- ja tutkimusneuvosto 19.10.2004 Tuula Tolppi 341 3236 Kokous 2/04 Aika tiistai 19.10.2004 klo 10.00 hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E-siipi 3. kerros).

Lisätiedot

Johtosäännön 16 :n mukaan hallintoelin on päätösvaltainen kun läsnä on kokouksen puheenjohtajan lisäksi vähintään puolet muista jäsenistä.

Johtosäännön 16 :n mukaan hallintoelin on päätösvaltainen kun läsnä on kokouksen puheenjohtajan lisäksi vähintään puolet muista jäsenistä. 1 LAPIN YLIOPISTO 341 3236 Aika tiistai 22.3.2005 klo 12.00 Ravintola Felli Akvaario-kabinetti (Yliopistonkatu 8, päärakennus). Läsnä + (pj) =Päivi Naskali (vpj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 8/06

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 8/06 LAPIN YLIOPISTO 1 Tuula Tolppi 341 3236 torstai 30.11.2006 klo 12.00 hallituksen kokoushuoneessa Läsnä +Jukka Mäkelä (pj) +Heikki Huilaja 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön

Lisätiedot

tiistai 25.4.2006 klo 12.00 Ravintola Felli Akvaario kabinetti (Yliopistonkatu 8, päärakennus).

tiistai 25.4.2006 klo 12.00 Ravintola Felli Akvaario kabinetti (Yliopistonkatu 8, päärakennus). 1 341 3236 Läsnä + (pj) +Riitta Kontio 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme

Lisätiedot

Opetusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 7/08

Opetusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 7/08 LAPIN YLIOPISTO 1 341 2253 + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme arkipäivää

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 8/2009, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 8/2009, ASIALISTA Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 8/2009, 30.9.2009 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan valintaperusteet ja valittavien opiskelijoiden

Lisätiedot

tiistai klo hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E siipi 3. kerros).

tiistai klo hallituksen kokoushuoneessa (Yliopistonkatu 8, E siipi 3. kerros). 1 341 3236 (Yliopistonkatu 8, E siipi 3. kerros). Läsnä + (pj) +Päivi Naskali (vpj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston hallitus on kokouksessaan 17.12.2003 vahvistanut yliopistolain

Lisätiedot

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 10/05

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 10/05 1 341 3236 (Yliopistonkatu 8,E siipi 3.kerros) Läsnä + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä

Lisätiedot

3. Toiminta ja taloussuunnitelma vuosille (Liite 1)

3. Toiminta ja taloussuunnitelma vuosille (Liite 1) JOHTOKUNTA 2.3.2005 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Toiminta ja taloussuunnitelma vuosille 2006 2009 (Liite 1) 4. Seuraavan kokouksen ajankohta LAPIN YLIOPISTO

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Kasvatustieteen professorin virka. 4 Lapin yliopiston rakenteellisen kehittämisen ohjelma

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Kasvatustieteen professorin virka. 4 Lapin yliopiston rakenteellisen kehittämisen ohjelma HALLITUS 15.8.2006 Kokous 09/06 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Kasvatustieteen professorin virka 4 Lapin yliopiston rakenteellisen kehittämisen ohjelma 5 Opetus-

Lisätiedot

Arktinen keskus Johtokunta Timo Koivurova Kokous 1/2016 Paikka: Arktinen keskus, Thule-kokoushuone

Arktinen keskus Johtokunta Timo Koivurova Kokous 1/2016 Paikka: Arktinen keskus, Thule-kokoushuone 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 59 :n mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme arkipäivää ennen kokousta, jollei hallintoelin ole

Lisätiedot

1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Muotoilun semantiikan ja historian dosentuuri

1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3. Muotoilun semantiikan ja historian dosentuuri HALLITUS 24.3.2004 Kokous 4/04 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Muotoilun semantiikan ja historian dosentuuri 4. Kulttuurimatkailun professorin viran muuttaminen

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Tutkimusprofessoreiden virkasopimus. 5 Tutkijan (A20) viran muuttaminen erikoistutkijan (A24) viraksi

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Tutkimusprofessoreiden virkasopimus. 5 Tutkijan (A20) viran muuttaminen erikoistutkijan (A24) viraksi JOHTOKUNTA 12.06.2003 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Arktisen keskuksen johtokunnan varapuheenjohtajan nimeäminen 4 Tutkimusprofessoreiden virkasopimus 5 Tutkijan

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA

LAPIN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 1 LAPIN YLIOPISTO 341 2253 + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme arkipäivää

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 5 Muut asiat: Johtokunnan varapuheenjohtajan valinta

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 5 Muut asiat: Johtokunnan varapuheenjohtajan valinta JOHTOKUNTA 20.08.2003 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Arktisen keskuksen kestävän kehityksen tutkimusprofessorin viran täyttäminen (liite 1), äänestyspöytäkirja 4

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2009, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 3/2009, ASIALISTA Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 3/2009, 18.3.2009 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. KTT Janne Järvisen dosentuurihakemuksesta aiheutuvat toimenpiteet 4. FT

Lisätiedot

Kokous 2/2009 Paikka: Hallituksen kokoushuone

Kokous 2/2009 Paikka: Hallituksen kokoushuone 1, pj. 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n mukaa kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme arkipäivää ennen kokousta. Kokouskutsussa on

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 7/2010 maanantaina klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 7/2010 maanantaina klo (KTK314) KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Juuso, Hannu, lehtori Sitomaniemi-San Johanna, jatko-opiskelija 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta

Lisätiedot

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 5/07. maanantai klo Ravintola Felli kabinetti (Yliopistonkatu 8).

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 5/07. maanantai klo Ravintola Felli kabinetti (Yliopistonkatu 8). LAPIN YLIOPISTO 1 maanantai 18.6.2007 klo 10.00 Ravintola Felli kabinetti Läsnä + (pj) =Terttu Utriainen 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 08/2008;

LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 08/2008; ; ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Pro gradu -tutkielmien tarkastajien määrääminen 4. Pro gradu tutkielmien arvosteleminen 5. Sosiaalityön informaatioteknologisen

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Yrittäjyys- ja johtajuustutkimuksen dosentuuri. 5 Ympäristöoikeuden professorin virka

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4 Yrittäjyys- ja johtajuustutkimuksen dosentuuri. 5 Ympäristöoikeuden professorin virka HALLITUS Kokous 05/09 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Johtamisen dosentuuri 4 Yrittäjyys- ja johtajuustutkimuksen dosentuuri 5 Ympäristöoikeuden professorin virka

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus HALLITUS Kokous 8/07 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Kasvatustieteen, erityisesti aikuiskoulutuksen professorin viran muuttaminen aikuiskasvatustieteen professorin

Lisätiedot

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous /08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous /08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous 28.5.2008 6/08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Oikeustieteiden tiedekunnan dekaanin

Lisätiedot

5. Lapin korkeakoulukonsernin innovaatio-ohjelman hyväksyminen. Lapin yliopiston määrärahahaku korkeakoulujen hakijasuman purkua varten.

5. Lapin korkeakoulukonsernin innovaatio-ohjelman hyväksyminen. Lapin yliopiston määrärahahaku korkeakoulujen hakijasuman purkua varten. LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 4/2014 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin yliopiston sijoitustoiminnan tilanne 3. Lapin yliopiston strategia vuoteen 2025 4. Lapin yliopiston

Lisätiedot

3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille Lapin yliopiston toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2013, keskustelu

3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille Lapin yliopiston toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2013, keskustelu LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 10/12 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Kärkihankkeiden esittely 3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille 2013 2016 4. Lapin yliopiston

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Tietohallintopäällikön tehtävien hoito. 4 Avoimen yliopiston johtajan virkavapaus

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Tietohallintopäällikön tehtävien hoito. 4 Avoimen yliopiston johtajan virkavapaus HALLITUS 12.2.2003 Kokous 2/03 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Tietohallintopäällikön tehtävien hoito 4 Avoimen yliopiston johtajan virkavapaus 5 Kansainvälisten

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 4/2008, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 4/2008, ASIALISTA Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta 4/2008, 16.4.2008 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pro gradu -tutkielmien tarkastajien määrääminen 3. Pro gradu tutkielmien arvosteleminen

Lisätiedot

KUTSU Tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet. Tiedekuntaneuvoston kokous

KUTSU Tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet. Tiedekuntaneuvoston kokous KUTSU n jäsenet ja varajäsenet n kokous Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan tiedekunnalle dekaanin keskiviikkona 10. tammikuuta 2018 klo 9.00 tiedekunnan kokoushuoneessa,

Lisätiedot

Sihteeri: Olli Nuutinen, puh. 3648,

Sihteeri: Olli Nuutinen, puh. 3648, JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 2/2009 Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Asia: laitosneuvoston kokous Aika: tiistai 10.2.2009 klo 9.00 Paikka: MaB 305 Läsnä: Jäsen Asiat: Varajäsen Asiat: Professori

Lisätiedot

Kokouksen 12 / 2009 asialista

Kokouksen 12 / 2009 asialista Kokouksen 12 / 2009 asialista 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Kasvatustieteiden tiedekunnan esitys yliopiston rehtorille dekaanin nimeämisestä 4. Esitys lisäjäsenten määräämiseksi

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Lapin yliopiston hallintojohtosääntö. 5 Lapin yliopiston sopimusneuvotteluaineisto kaudelle

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Lapin yliopiston hallintojohtosääntö. 5 Lapin yliopiston sopimusneuvotteluaineisto kaudelle ASIALISTA UUSI HALLITUS 24.8.2009 Kokous 02/09 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Rehtorin katsaus 3 Lapin yliopiston hallintojohtosääntö 4 Rehtorisopimus 5 Lapin yliopiston sopimusneuvotteluaineisto

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Pohjoisen etnografian ja kulttuurin dosentuuri. 4 Kuvataidekasvatuksen professorin virka

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Pohjoisen etnografian ja kulttuurin dosentuuri. 4 Kuvataidekasvatuksen professorin virka PÖYTÄKIRJA HALLITUS 25.5.2007 Kokous 5/07 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Pohjoisen etnografian ja kulttuurin dosentuuri 4 Kuvataidekasvatuksen professorin virka

Lisätiedot

2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin. johtoryhmälle konsernin kehittämisestä

2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin. johtoryhmälle konsernin kehittämisestä ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 20.8.2012 Kokous 7/12 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Hallituksen ulkopuolisten jäsenten valinnan valmistelu

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Hallituksen ulkopuolisten jäsenten valinnan valmistelu YLIOPISTOKOLLEGIO 25.9.2014 Kokous 03/14 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Hallituksen ulkopuolisten jäsenten valinnan valmistelu 3 Eron myöntäminen yliopistokollegion varajäsenyydestä

Lisätiedot

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö

tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit yhteisöjohtaja henkilöstöpäällikkö Kokouksen sihteeri Helena Juntunen KOKOUSKUTSU gsm 040 4844 111 Privatel 83 2409 (email: Helena.Juntunen(at)ulapland.fi) 9.12.2009 Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO. Oikeustieteiden tiedekunta

LAPIN YLIOPISTO. Oikeustieteiden tiedekunta Oikeustieteiden tiedekunta 14.1.2016 Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous pidetään keskiviikkona 20.1. klo 10.00 alkaen oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa, Yliopistonkatu

Lisätiedot

Todettaneen kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

Todettaneen kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. LAPIN YLIOPISTO 1 Tuula Tolppi 341 3236 essa + (pj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään

Lisätiedot

2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin. johtoryhmälle konsernin kehittämisestä

2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin. johtoryhmälle konsernin kehittämisestä LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 7/12 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin yliopiston arvio Lapin korkeakoulukonsernin nykytilasta ja esitys korkeakoulukonsernin johtoryhmälle

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 10/2009, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 10/2009, ASIALISTA Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 10/2009, 25.11.2009 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pro gradu -tutkielmien tarkastajien määrääminen 3. Pro gradu tutkielmien arvosteleminen

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 2/2009, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 2/2009, ASIALISTA Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 2/2009, 18.2.2009 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuu 2. Pro gradu -tutkielmien tarkastajien määrääminen 3. Pro gradu tutkielmien arvosteleminen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 7/2016 ASIALISTA

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 7/2016 ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 7/2016 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Arktisen keskuksen ajankohtaiset asiat 3. Arktisen keskuksen johtokunnan täydentäminen 4. Opintotukilautakunnan

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 5 Velvoiteoikeuden professorin viran tehtävien hoito

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 5 Velvoiteoikeuden professorin viran tehtävien hoito HALLITUS 19.4.2007 Kokous 4/07 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Johtamisen dosentuuri 4 Valtiosääntöoikeuden dosentuuri 5 Velvoiteoikeuden professorin viran tehtävien

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/ Futura-rakennuksen neuvotteluhuone F110/SOKL A130 (videoneuvottelu)

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/ Futura-rakennuksen neuvotteluhuone F110/SOKL A130 (videoneuvottelu) Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/2017 1 25.01.2017 Aika 25.01.2017, 10:15-10:51 Paikka Futura-rakennuksen neuvotteluhuone F110/SOKL A130 (videoneuvottelu) Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Filppula Markku

Lisätiedot

Kasvatustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille

Kasvatustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille neuvoston jäsenille Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin ja varadekaanin keskiviikkona 18.6.2008 klo 13.15. Kokouspaikkana on hallituksen kokoushuone, Yliopistonkatu

Lisätiedot

Kokouskutsu 4/ (7) Kasvatustieteiden tiedekunnan johtokunnan kokous. Aika keskiviikko klo 10.00

Kokouskutsu 4/ (7) Kasvatustieteiden tiedekunnan johtokunnan kokous. Aika keskiviikko klo 10.00 Kokouskutsu 4/2016 1 (7) Kasvatustieteiden tiedekunnan johtokunnan kokous Aika keskiviikko 11.5.2016 klo 10.00 Paikka Turussa tiedekunnan kokoushuone 441, Raumalla sh. 202 (etäyhteys) Jäsenet prof. Marja

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Kasvatustieteen, erityisesti biologian didaktiikan dosentuuri. 5 Finanssioikeuden professorin virka

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Kasvatustieteen, erityisesti biologian didaktiikan dosentuuri. 5 Finanssioikeuden professorin virka HALLITUS kokous 11/09 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Kasvatustieteen, erityisesti biologian didaktiikan dosentuuri 4 Ympäristösosiologian dosentuuri 5 Finanssioikeuden

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 5/2009, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 5/2009, ASIALISTA Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 5/2009, 13.5.2009 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Matkailu- ja elämyspalveluiden emba-hanke 1.1.2009-31.12.2011 3. Pro gradu -tutkielmien

Lisätiedot

Johtokunta Timo Koivurova Kokous 4/2017 Paikka: Arktinen keskus, Thule-kokoushuone

Johtokunta Timo Koivurova Kokous 4/2017 Paikka: Arktinen keskus, Thule-kokoushuone 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 59 :n mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme arkipäivää ennen kokousta, jollei hallintoelin ole

Lisätiedot

JOHTOKUNTA Kokous 2/2008 ASIALISTA. 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2. Ilmoitusasiat. 3. Arktisen keskuksen strategia (liite)

JOHTOKUNTA Kokous 2/2008 ASIALISTA. 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2. Ilmoitusasiat. 3. Arktisen keskuksen strategia (liite) JOHTOKUNTA 18.6.2008 Kokous 2/2008 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Arktisen keskuksen strategia (liite) 4. Erikoistutkijan virka, erityisalana kansainvälinen ympäristöoikeus

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 8/2010 tiistaina klo (KTK314)

KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Tutkimustoimikunta. Kokous 8/2010 tiistaina klo (KTK314) 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Säännökset hallintoelimen koolle kutsumisesta ja päätösvaltaisuudesta ovat Oulun yliopiston johtosäännön 41 42 :issä. Kutsu kokoukseen on lähetetty 12.8.2010.

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/ Nimi Tehtävä Läsnäolo Otranen-Silvennoinen, kaupungin koulutoimi, Puheenjohtaja

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/ Nimi Tehtävä Läsnäolo Otranen-Silvennoinen, kaupungin koulutoimi, Puheenjohtaja Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/2015 1 17.12.2015 Aika 15.12.2015, 16:00-17:45 Paikka Savonlinnan normaalikoulu, opettajainhuone Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Otranen-Silvennoinen, kaupungin koulutoimi,

Lisätiedot

Kokous 1/2008 Paikka: Hallituksen kokoushuone

Kokous 1/2008 Paikka: Hallituksen kokoushuone 1 LAPIN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA Tiedeneuvosto 15.1.2008 puh. 341 2648 Kokous 1/2008 Paikka: Hallituksen kokoushuone Aika 15.1.2008 Klo 10.00 Läsnä Jäsenet Varajäsenet Paula Kankaanpää, pj. +Päivi Naskali

Lisätiedot

Yliopistoneuvosto Markus Aarto p , Kokous 6/10 Paikka: Hallinnon kokoushuone

Yliopistoneuvosto Markus Aarto p , Kokous 6/10 Paikka: Hallinnon kokoushuone 1 Yliopistoneuvosto Markus Aarto p. 040 484 4000, 2537 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston hallintojohtosäännön 59 :n toisen momentin mukaan kutsu monijäseniseen hallintoelimen

Lisätiedot

Osastosihteeri Riitta Kuusimäki, puh. 3072,

Osastosihteeri Riitta Kuusimäki, puh. 3072, JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA 3/2007 Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Asia: laitosneuvoston kokous Aika: tiistai 17.4.2007 klo 9.00 Paikka: MaB 305 Läsnä: Professori Risto Heiskala, pj. asiakohdissa

Lisätiedot

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous /08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous /08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous 26.11.2008 12/08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Maisteritutkielmien arvosteleminen 3 LL.M. Zuzanna

Lisätiedot

1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4. Julkisoikeuden, erityisesti lääkintäoikeuden lehtorin virka

1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4. Julkisoikeuden, erityisesti lääkintäoikeuden lehtorin virka HALLITUS Kokous 8/03 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Matkailututkimuksen dosentuuri 4. Julkisoikeuden, erityisesti lääkintäoikeuden lehtorin virka 5. Lapin yliopiston

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 11/2009, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 11/2009, ASIALISTA Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 11/2009, 16.12.2009 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pro gradu -tutkielmien tarkastajien määrääminen 3. Pro gradu tutkielmien arvosteleminen

Lisätiedot

2. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan ajankohtaiset asiat

2. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan ajankohtaiset asiat ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 3.11.2015 Kokous 7/2015 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan ajankohtaiset asiat 3. Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Tiedekuntaneuvoston jäsenet, varajäsenet ja lisäjäsenet Esittelijät Henkilökunnan kokoushuone A-siipi II krs

Tiedekuntaneuvoston jäsenet, varajäsenet ja lisäjäsenet Esittelijät Henkilökunnan kokoushuone A-siipi II krs 12.3.2009 n kokous n jäsenille Yhteiskuntatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston seuraava kokous pidetään keskiviikkona 18. päivänä maaliskuuta 2009 alkaen kello 8.30. Kokouksen asia- ja esityslistat

Lisätiedot

4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet

4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Pro gradu -tutkielmien arvosteleminen 4 Hallintotieteen, erityisesti julkisjohtamisen professorin tehtävän täyttöön liittyvät toimenpiteet

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 1/2009, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 1/2009, ASIALISTA Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 1/2009, 28.1.2009 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Väittelyluvan myöntäminen FT Osmo Pekosen väitöskirjaksi tarkoitetulle

Lisätiedot

2. Lapin yliopiston vuoden 2015 tasekirjan hyväksyminen ja allekirjoittaminen (ei julkinen)

2. Lapin yliopiston vuoden 2015 tasekirjan hyväksyminen ja allekirjoittaminen (ei julkinen) ASIALISTA 11.4.2016 LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 19.4.3016 Kokous 3/2016 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin yliopiston vuoden 2015 tasekirjan hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Muotoilun tutkimuksen professuuri. 4 Vertailevan yksityisoikeuden dosentuuri

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Muotoilun tutkimuksen professuuri. 4 Vertailevan yksityisoikeuden dosentuuri HALLITUS 2.3.2005 Kokous 03/05 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Muotoilun tutkimuksen professuuri 4 Vertailevan yksityisoikeuden dosentuuri 5 Kasvatustieteen, erityisesti

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 7/2007, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 7/2007, ASIALISTA Kauppatieteiden ja matkailun tiedekunta 7/2007, 29.8.2007 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Pro gradu tutkielmien tarkastajien määrääminen 3. Ilmoitusasiat 4. Esitys tutkijan (opetus

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaalikokous

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaalikokous Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto Dekaanin vaalikokous 11.6.2008 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunnan dekaanin ja varadekaanin

Lisätiedot

1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4. Saksan kielen lehtorin viran täyttäminen. 7. Tutkimusmenetelmien professorin viran perustaminen

1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4. Saksan kielen lehtorin viran täyttäminen. 7. Tutkimusmenetelmien professorin viran perustaminen HALLITUS 11.2.2004 Kokous 2/04 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Kasvatustieteen, erityisesti mediakasvatus, professorin viran täyttäminen 4. Saksan kielen lehtorin

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Markkinoinnin, erityisesti verkkoliiketoiminnan, dosentuuri. 4 Vertailevan yksityisoikeuden dosentuuri

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 3 Markkinoinnin, erityisesti verkkoliiketoiminnan, dosentuuri. 4 Vertailevan yksityisoikeuden dosentuuri HALLITUS Kokous 04/05 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Ilmoitusasiat 3 Markkinoinnin, erityisesti verkkoliiketoiminnan, dosentuuri 4 Vertailevan yksityisoikeuden dosentuuri 5 Arktisen

Lisätiedot

1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4. Sosiaalityön lehtorin määräaikaisen viran perustaminen

1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4. Sosiaalityön lehtorin määräaikaisen viran perustaminen HALLITUS 10.9.2003 Kokous 7/03 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Soveltavan informaatioteknologian professorin määräaikaisen viran täyttö 4. Sosiaalityön lehtorin

Lisätiedot

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous /08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous /08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous 15.10.2008 10/08 Asialista: Lista nro 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 FL Tarja Salmi Tolosen väitöskirjan hyväksyminen

Lisätiedot

Virantäyttöseloste Tietoliikennetekniikan professorin virka nro 457

Virantäyttöseloste Tietoliikennetekniikan professorin virka nro 457 1/5 VAASAN YLIOPISTO Virantäyttöseloste Tietoliikennetekniikan professorin virka nro 457 Virka Tietoliikennetekniikan professorin virka on perustettu Vaasan yliopiston hallituksen 16.12.2005 tekemällä

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/ Futura-rakennuksen neuvotteluhuone F110/SOKL A130 (videoneuvottelu)

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/ Futura-rakennuksen neuvotteluhuone F110/SOKL A130 (videoneuvottelu) Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/2017 1 16.03.2017 Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto Aika 16.03.2017, 10:15-11:02 Paikka Futura-rakennuksen neuvotteluhuone F110/SOKL A130 (videoneuvottelu) Osallistujat

Lisätiedot

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 6/2017 ASIALISTA

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 6/2017 ASIALISTA ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 26.9.2017 Kokous 6/2017 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin yliopiston vararehtoreiden valinnan valmistelu 3. Lapin yliopiston budjettikehys

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 76/2006 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 26/2008 18.4.2008 Asia Korvausvaatimus Virasto yliopisto Korvausvaatimus Yliopisto on määrättävä maksamaan A:lle 24 kuukauden palkkaa

Lisätiedot

Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille

Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille Oikeustieteiden tiedekuntaneuvoston jäsenille Oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin keskiviikkona 14.12.2011 klo 9.00 oikeustieteiden tiedekunnan kokoushuoneessa

Lisätiedot

1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4. Kasvatustieteiden tiedekunnan hallintopäällikön virka

1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4. Kasvatustieteiden tiedekunnan hallintopäällikön virka HALLITUS 21.1.2004 Kokous 1/04 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Julkishallinnon professorin virka 4. Kasvatustieteiden tiedekunnan hallintopäällikön virka 5. Saksan

Lisätiedot

6. Katsaus yhteiskuntatieteiden rakenteelliseen kehittämiseen

6. Katsaus yhteiskuntatieteiden rakenteelliseen kehittämiseen ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 24.11.2014 Kokous 9 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. OKM:n palaute yliopistoille 3. Kandipalauteanalyysi 4. Katsaus yliopiston brändityöhön 5.

Lisätiedot

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 7/2016 ASIALISTA

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 7/2016 ASIALISTA ASIALISTA 25.10.2016 LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 1.11.2016 Kokous 7/2016 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Arktisen keskuksen ajankohtaiset asiat 3. Arktisen keskuksen johtokunnan

Lisätiedot

Arktinen keskus Johtokunta Timo Koivurova Kokous 2/2016 Paikka: Arktinen keskus, Thule-kokoushuone

Arktinen keskus Johtokunta Timo Koivurova Kokous 2/2016 Paikka: Arktinen keskus, Thule-kokoushuone 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 59 :n mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään kolme arkipäivää ennen kokousta, jollei hallintoelin ole

Lisätiedot

Kokouksen 9 / 2015 asialista

Kokouksen 9 / 2015 asialista Kokouksen 9 / 2015 asialista 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Väittelyluvan myöntäminen KM Mari Salmelalle 4. Esitarkastajien määrääminen KM Sanna Hyvärisen väitöskirjaksi

Lisätiedot

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 6/12

ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 6/12 ASIALISTA LAPIN YLIOPISTON HALLITUS 20.6.2012 Kokous 6/12 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Lapin korkeakoulukonsernin tulevaisuuden skenaarioita, keskustelu 3. Hallituksen toiminnan

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTON ALUEPALVELUIDEN SUUNNITTELUTOIMIKUNTA KOKOUS 2/2008

LAPIN YLIOPISTON ALUEPALVELUIDEN SUUNNITTELUTOIMIKUNTA KOKOUS 2/2008 LAPIN YLIOPISTON ALUEPALVELUIDEN SUUNNITTELUTOIMIKUNTA KOKOUS 2/2008 Pöytäkirja Aika: 26.3.2008 klo 12.00 13.30 Paikka: Kokoustila F0043, F-siipi (kellarikerros) Jäsenet (varalla): + Mauri Ylä-Kotola,

Lisätiedot

torstaina klo 9.00 taiteiden tiedekunnan kokoushuoneessa (Pöykkölä, Laajakaista 3, talo B, osa C, 3. krs, F2018).

torstaina klo 9.00 taiteiden tiedekunnan kokoushuoneessa (Pöykkölä, Laajakaista 3, talo B, osa C, 3. krs, F2018). Taiteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenille Taiteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto kokoontuu valitsemaan dekaanin torstaina 15.12.2011 klo 9.00 taiteiden tiedekunnan kokoushuoneessa (Pöykkölä,

Lisätiedot

Turussa tiedekunnan kokoushuone 441, Raumalla sh. 202 (etäyhteys) 1. Kokouksen avaaminen sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Turussa tiedekunnan kokoushuone 441, Raumalla sh. 202 (etäyhteys) 1. Kokouksen avaaminen sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirja 4/2016 1 (7) Kasvatustieteiden tiedekunnan johtokunnan kokous Aika Paikka keskiviikko 11.5.2016 klo 10.03 11.51 Turussa tiedekunnan kokoushuone 441, Raumalla sh. 202 (etäyhteys) Jäsenet prof.

Lisätiedot

Johtokunnan kokous 6 A/2014

Johtokunnan kokous 6 A/2014 Pöytäkirja 6 A/2014 1 (5) Johtokunnan kokous 6 A/2014 Aika tiistai klo 10.20 11.30 Paikka Valmistelija Puheenjohtaja tiedekunnan kokoushuone Fager, Mia, hallintopäällikkö Mähönen, Jukka, dekaani Jäsenet

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 1/2011

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 1/2011 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MATEMAATTIS LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIEDEKUNTANEUVOSTON PÖYTÄKIRJA 1/2011 Kokous: Keskiviikko 26.1.2011 klo 9.00 Fysiikan laitoksen luentosali 4 (FL227) Jäsen: Läsnä: Henkilökohtainen

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 7/2009, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 7/2009, ASIALISTA Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 7/2009, 26.8.2009 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. FT Osmo Pekosen väitöskirjan arvosteleminen 3. Pro gradu -tutkielmien tarkastajien määrääminen

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 4/2009, ASIALISTA

LAPIN YLIOPISTO Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta Tiedekuntaneuvosto 4/2009, ASIALISTA Matkailun ja liiketoiminnan tiedekunta 4/2009, 15.4.2009 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. Filosofian tohtori Juha-Antti Lambergin dosentuurihakemuksesta aiheutuvat

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 5. Kunnanhallitus. Maanantai klo 9.00 (kj haastattelut) Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 5. Kunnanhallitus. Maanantai klo 9.00 (kj haastattelut) Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 5. Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka Maanantai 15.2.2016 klo 9.00 (kj haastattelut) Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Sari Keskitalo pj olleet jäsenet

Lisätiedot