Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/"

Transkriptio

1 Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) 5 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin, 7. jako HEL T Päätösehdotus päättänee myöntää kansainväliseen toimintaan avustuksia seuraavasti: Nomadi ry Todellisuuden tutkimuskeskus-yhdistys ry Circonference -työryhmä Serbialais-suomalainen seura ry PAND:in viisikko -työryhmä Circus Maximus ry Muu ry 00130Gallery ry Feministinen sarjakuvasyksy -työryhmä Yhteensä: Myönnetyt avustukset ehdotetaan kohdennettavaksi hankkeesta aiheutuviin matkakuluihin siten, että avustus maksetaan toteutuneita matkakuluja vastaan. Matkakulut todennetaan lähettämällä avustuksen arviointilomakkeen mukana matkatoimiston tai lentoyhtiön laskun kopio. Todellisuuden tutkimuskeskus-yhdistys ry:n avustus ehdotetaan kohdennettavaksi hankkeen helsinkiläisten osallistujien matkakustannuksiin. PAND:in viisikko -työryhmälle ei ehdoteta myönnettäväksi avustusta, koska kyseessä ei ole kutsuvierailu. Circus Maximus ry:lle ei ehdoteta myönnettäväksi avustusta, koska kumpikaan matkustavista taiteilijoista ei ole helsinkiläinen. Avustukset kansainvälisiin hankkeisiin on tarkoitettu helsinkiläisten esittävän taiteen ammattilaisten esiintymismatkoihin ulkomaille sekä ulkomaisten esittävän taiteen ammattilaisten esiintymismatkoihin Helsinkiin. Muu ry:lle ei ehdoteta myönnettäväksi avustusta, koska kyseessä ei ole esittävän taiteen ammattilaisten esiintymismatka Gallery ry:lle ei ehdoteta myönnettäväksi avustusta, koska kyseessä ei ole esittävän taiteen ammattilaisten esiintymismatka.

2 Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Esittelijä Nomadi ry Feministinen sarjakuvasyksy -työryhmälle ei ehdoteta myönnettäväksi avustusta, koska kyseessä ei ole esittävän taiteen ammattilaisten esiintymismatka. Avustuksia kansainvälisiin hankkeisiin ei myöskään myönnetä residenssitoimintaan. Kulttuuri- ja kirjastolautakunnalla on vuodelle 2013 käytettävissä (2012; ) kansainväliseen taide- ja kulttuuritoimintaan tarkoitettuihin avustuksiin. Lautakunnalla on ennen tämän kokouksen päätöksiä käytettävissä ,74 euroa kansainväliseen toimintaan tarkoitettuihin avustuksiin. Kansainvälisten avustusten käyttöprosentti on syyskuun kokouksen mennessä 87,5 (2012; 55,4). Tässä kokouksessa on käsiteltävänä yhdeksän hakemusta, joista neljälle hakijalle ehdotetaan myönnettäväksi avustusta yhteensä euroa. Nomadi ry hakee euron avustusta Alpo Aaltokoski Companyn matkakuluihin Nicaraguaan ja Venezuelaan marraskuussa Suomen suurlähetystö on kutsunut Alpo Aaltokoski Companyn Managuaan, Nicaraguaan, tanssiteoksilla Together ja Taikuri. Lisäksi ********** ohjaa paikan päällä paikallisille tanssin ammattilaisille suunnatun tanssityöpajan. Venezuelassa Alpo Aaltokoski Company esittää Together ja Taikuri XVII International Dance Festival - tapahtumassa Maracaibossa. Kutsuvana tahona toimii festivaali. Yhteensä esityksiä on neljä aikavälillä Avustusta haetaan lentomatkoihin Helsinki-Managua-Caracas-Helsinki. pääsymaksutuotoista (1 300e), yhteisön omarahoituksesta (4 030e), festivaalien kattamista päivärahoista ja kuljetuskuluista (yht e), suurlähetystön kustantamasta tilavuokrasta (1 000e) sekä muista avustuksista (6 250e). Hankkeen menot koostuvat palkkioista ja sivukuluista (yht e), matkakuluista (12 500e), kiinteistöjen käyttökuluista (1 000e), päivärahoista (1 220e) sekä muista kuluista (yht. 300e). Todellisuuden tutkimuskeskus-yhdistys ry Todellisuuden tutkimuskeskus-yhdistys ry hakee euron avustusta Todellisuuden tutkimuskeskuksen esityksen Plato s Symposium a Socratic Mystery Play vierailuun Theorems, Proofs, Rebuttals, and Propositions: A Conference of Theoretical Theater -konferenssissa

3 Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) New Yorkissa Yhteensä esityksiä on paikan päällä yhdeksän. Hankkeen budjetoidut tulot koostuvat yhteisön omarahoituksesta (1 256,39e), järjestäjätahon korvaamasta majoituksesta (2 000e) ja tarpeistosta (75e) sekä muista avustuksista (8 000e). Hankkeen menot koostuvat palkkioista ja sivukuluista (5 500e), lennoista (2 747,62e), majoituksesta (2 000e), tarpeisto ym. kuluista (600e) sekä muista matkaan liittyvistä kuluista (392,32e). Circonference-työryhmä Circonference -työryhmä hakee 1 401,05 euron avustusta matkustuskuluihin Brasiliaan. Ilma-akrobaatti ********** on kutsuttu esiintymään Belo Horizonteen brasilialaisen sirkusfestivaalin Festival Mundial do Circon yhteydessä järjestettävään Circonferencetapahtumaan. Esitystä, luentoa ja teoriaa yhdistävän tapahtuman teemana on vertikaaliköysi, ja esiintyjä esiintyy 1,5 tunnin mittaisessa esityksessä yhdessä ranskalaisten ja brasilialaisten köysiartistien kanssa vertikaaliköyden mahdollisuuksia eri näkökulmista tarkastelevassa esitelmää ja esitystaidetta yhdistävässä esityksessä. Esiintyminen (1 kpl) on Hankkeella ei ole muita budjetoituja tuloja kuin haettu avustus. Hankkeen menot koostuvat matkakuluista (1 401,05e). Serbialais-suomalainen seura ry Serbialais-suomalainen seura ry hakee 500 euron avustusta Tanskassa asuvan serbialaisen harmonikkataiteilijan ja hänen poikansa esiintymismatkaan Helsinkiin. ********** esiintyvät Helsingissä Ravintola Kirjassa Muina esiintyjinä toimivat mm. Suomessa asuvien serbien Ajmo-yhtye. Avustusta haetaan matkoihin Suomeen sekä majoituskuluihin Helsingissä. pääsymaksutuotoista (1 600e) sekä yhteisön omarahoituksesta (150e). Hankkeen budjetoidut menot koostuvat esiintyjäpalkkioista ja sivukuluista (yht. 800e), matkakuluista (750e), kiinteistön käyttökuluista ja vuokrista (600e) sekä tiedotus, markkinointi- ja painatuskuluista (100e). PAND:in viisikko -työryhmä PAND:in viisikko -työryhmä hakee euron avustusta esiintymismatkaan Kuubaan. Viisi PAND:laista osallistuu Holguinissa Miami 5 -kulttuuri ja solidaarisuustapahtumaan sekä Maailman rauhanneuvoston ja Kuuban rauhanliikkeen kansainväliseen

4 Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Circus Maximus ry Muu ry 00130Gallery ry solidaarisuustapahtumaan ja rauhankonserttiin Kuuban Guantánamossa runoesityksellä Kasvot kohti aurinkoa. Teos perustuu kuubalaisen runoilija Antonio Guerreron runoteoksen suomenkieliseen versioon. Runoja esittävät **********. Esityksiä on yhteensä kuusi aikavälillä muista avustuksista (5 900e). Hankkeen menot koostuvat matkakuluista (5 900e), majoituksesta (3 500e), oppaan, tulkin ja matkanjohtajan palkkioista (1 150e) sekä sisäisistä kuljetuksista Kuubassa (1 450e). Circus Maximus ry hakee 643 euron avustusta esiintymismatkalle Pariisiin. Pariisilainen FRASQ festivaali on kutsunut ********** esittämään Circus Maximus ry:n tuottaman Sabotanic Garden Polkka Love Machine -teoksen osana Dimance Rougen kuratoimaa Estonia-Finland-France -ohjelmistoa. Esitys toteutetaan Le Générateur in studionäyttämölle. Yhteensä esityksiä on festivaalilla yksi. yhteisön omarahoituksesta (1 310e). Hankkeen menot koostuvat esiintyjäpalkkioista ja sivukuluista (yht. 910e), matkakuluista (643e), kuljetuskuluista (150e) sekä lavastus- ja puvustuskuluista (250e). Muu ry hakee euron avustusta Helsingissä tapahtuvan AIM Europe -tapahtumaan osallistuvien kansainvälisten taiteilijoiden matkakuluihin. AIM (Artists Initiatives Meeting) Europe on eri puolilta Eurooppaa tulevien taiteilijajärjestöjen verkosto, jonka tarkoitus on edistää kokemusten ja tiedon vaihtoa sekä liikkuvuutta ja yhteistyötä. Kokouksen yhteydessä järjestetään verkoston jäsenten oma taidetapahtuma. Tapahtuma järjestetään Kaapelitehtaan kokoustiloissa ja minimessut Kaapelin galleriassa. yhteisön omarahoituksesta (1 600e), sponsoroinnista ja yritysyhteistyöstä (300e), muista myyntituotoista (200e) sekä muista avustuksista (5 200e). Hankkeen menot koostuvat palkoista/palkkioista ja sivukuluista (yht e), matkakuluista (3 000e), kiinteistön käyttökuluista ja vuokrista (650e), tekniikasta, laitevuokrista ja sähköstä (800e), tiedotus- ja markkinointikuluista (700e) sekä erilaisista muista kuluista (yht e).

5 Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) 00130Gallery ry hakee 500 euron avustusta osallistumiseen Art Copenhagen 2013 tapahtumaan. Ei-kaupallinen taideyhdistys 00130Gallery osallistuu kahden taiteilijan voimin pohjoismaiseen taidemessutapahtumaan. Messujen yhteydessä esitellään myös gallerian toimintaa ja taiteilijoiden työskentelyä. Projekti toteutetaan yhteistyössä Suomen Tanskan kulttuuri-instituutin kanssa. Hanke toteutuu yhteisön omarahoituksesta (1 000e) ja muista avustuksista (yht e). Hankkeen menot koostuvat matkakuluista (500e), kuljetuskuluista (1 500e), kiinteistön käyttökuluista ja vuokrista (2 800e) sekä tiedotus-, markkinointi- ja painatuskuluista (500e). Feministinen sarjakuvasyksy -työryhmä Feministinen sarjakuvasyksy -työryhmä hakee euron avustusta Dotterbolaget-sarjakuvaverkoston jäsenten matkoihin ja oleskeluun Helsingissä Viisi ruotsalaisen feministisen sarjakuvaverkoston Dotterbolagetin taiteilijaa on kutsuttu Naisasialiitto Unionin residenssiin Villa Saliniin Helsinkiin. Oleskelun aikana järjestetään työpajoja, tapaamisia ja muita aktiviteetteja. Lisäksi kutsutut taiteilijat osallistuvat yhdessä suomalaisten kollegoidensa kanssa Helsingin sarjakuvafestivaaleille. Suomen sarjakuvaseura ry:n maksamasta tuottajan palkkiosta (2 000e) sekä sponsoroinnista ja yritysyhteistyöstä (450e). Hankkeen menot koostuvat palkoista ja palkkioista (2 000e), matkakuluista (450e), päivärahoista (1 330e), tiedotuskuluista (200e) sekä muista kuluista (yht. 150e). Esittelijä Lisätiedot va. kulttuurijohtaja Veikko Kunnas Anna von Bagh, kulttuurisuunnittelija, puhelin: anna.vonbagh(a)hel.fi Otteet Ote Hakijat Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, kulttuuri- ja kirjastolautakunta Tiedoksi Talous- ja suunnittelukeskus Taloushallintopalvelu-liikelaitos

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2013 Kulttuuri- ja kirjastolautakunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2013 Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2013 Kokousaika 16:15-17:20 Kokouspaikka Kulttuurikeskus, Kalevankatu 6 Läsnä Jäsenet Sumuvuori, Johanna Sydänmaa, Johanna Alaja, Jaana Kolanen, Risto Muttilainen, Sami

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (8) 129 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin, 8. jako HEL 2013-012674 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kansainväliseen toimintaan avustuksia seuraavasti:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (5) Kulttuuri- ja 88 Kohdeavustusten myöntäminen, 8. jako HEL 2016-009893 T 02 05 01 00 Päätös Kulttuuri- ja päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (5) 10 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin, 1. jako HEL 2013-001336 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kansainväliseen toimintaan avustuksia seuraavasti:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/6 14.05.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/6 14.05.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (5) 78 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin, 4. jako HEL 2013-006400 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kansainväliseen toimintaan avustuksia seuraavasti:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (8) 87 Kohdeavustusten myöntäminen, 6. jako HEL 2014-007049 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Teatteriyhdistys Pensas

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/5 14.05.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/5 14.05.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) 77 Kohdeavustusten myöntäminen, 4. jako HEL 2013-006399 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Suomen Komediateatteri

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 28.01.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 28.01.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) 8 Kohdeavustusten myöntäminen, 1. jako HEL 2014-000381 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Susanna Kuparisen politiikkakollektiivi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2013 1 (9) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 27.08.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2013 1 (9) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 27.08.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 8/2013 1 (9) 2 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin, 6. jako HEL 2013-010685 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättänee myöntää kansainväliseen toimintaan avustuksia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (6) 42 Kohdeavustusten myöntäminen, 4. jako HEL 2016-003978 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide Chekhov Machine ry 1 300

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (8) 24 Kohdeavustusten myöntäminen, 2. jako HEL 2014-001771 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Ajattelin että on hauskaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (5) 54 Kohdeavustusten myöntäminen, 5. jako HEL 2016-004998 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide Mazing Cities -työryhmä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (8) 10 Kohdeavustusten myöntäminen, 1. jako HEL 2017-000624 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: H. B. & työryhmä Teaterförening

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (7) 17 Kohdeavustusten myöntäminen, 2. jako HEL 2017-001875 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Miamaijan ja äidin seikkailut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (9) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/1 12.03.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (9) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/1 12.03.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (9) 29 Kohdeavustusten myöntäminen, 2. jako HEL 2013-002910 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Bulevardin teatteriyhdistys

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (7) 37 Kohdeavustusten myöntäminen, 4. jako HEL 2017-004306 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide Acts of Care -työryhmä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Esityslista 3/2013 1 (5) 5 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin, 3. jako HEL 2013-004809 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättänee myöntää kansainväliseen toimintaan avustuksia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) 94 Kehityshankkeet HEL 2013-001362 T 02 05 01 00 Päätös päätti hyväksyä Urbaanin taidetanssin tuki ry:n toteuttaman UrbanApan Stepping Stone -kehityshankkeen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kulttuurikeskus Kulttuuripolitiikka Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kulttuurikeskus Kulttuuripolitiikka Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 8 Kaupunkikulttuuriavustukset, 7. jako HEL 2017-006014 T 02 05 01 00 Päätös Kulttuuripolitiikan osastopäällikkö päätti myöntää kaupunkikulttuuriavustuksia seuraavasti:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 25.03.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 25.03.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (7) 36 Kansainväliset matka-avustukset, 3. jako HEL 2014-003735 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kansainvälisiä matkaavustuksia seuraavasti: Hakija Kohdemaa Avustus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuurijaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuurijaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/217 1 (8) 9 Taide- ja kulttuuriavustusten myöntäminen, 2. jako vuonna 217 HEL 217-11276 T 2 5 1 Päätös päätti jakaa taide- ja kulttuuriavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (8) 30 Kohdeavustusten myöntäminen, 2. jako HEL 2015-002175 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Osuuskunta Kartanon kollektiivi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 66 Rytmikollektiivi Kompitus ry:n oikaisuvaatimus HEL 2014-003276 T 02 05 01 00 Päätös päätti hylätä Rytmikollektiivi Kompitus ry:n oikaisuvaatimuksen. Liitteet

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2013 1 (10) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/4 10.12.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2013 1 (10) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/4 10.12.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2013 1 (10) 154 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin, 10. jako HEL 2013-015057 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kansainväliseen toimintaan avustuksia seuraavasti:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/5 25.03.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/5 25.03.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (6) 39 Jälkitila-työryhmän oikaisuvaatimus kohdeavustuspäätökseen HEL 2014-001771 T 02 05 01 00 Päätös päätti hylätä Jälkitila-työryhmän oikaisuvaatimuksen. Esittelijä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/2013 1 (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/4 10.12.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 12/2013 1 (8) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/4 10.12.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 12/2013 1 (8) 4 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin, 10. jako HEL 2013-015057 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättänee myöntää kansainväliseen toimintaan avustuksia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (6) 89 Yhteisölliset kehityshankkeet 2014 HEL 2014-005821 T 02 05 01 00 Päätös päätti hyväksyä loput vuoden 2014 ammattiteattereiden yhteisölliset kehityshankkeet

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2017 1 (5) 3 Taiteen perusopetuksen kehittämisavustukset vuodelle 2017 HEL 2017-004308 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää myöntää taiteen perusopetuksen kehittämisavustuksia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (10) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 27.08.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (10) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 27.08.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (10) 110 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin, 6. jako HEL 2013-010685 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kansainväliseen toimintaan avustuksia seuraavasti:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (9) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (9) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (9) 93 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin, 5. jako HEL 2013-007643 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kansainväliseen toimintaan avustuksia seuraavasti:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (6) 76 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto valtuutettu Wallgrenin ym. talousarvioaloitteeseen Safe Haven -turvaresidenssin perustamiseksi HEL 2015-003160 T

Lisätiedot

Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015

Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 21 Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015 Asianro 295/02.05.01/2015 Kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Tiina Salon valmistelu 4.5.2015: Kulttuuripalveluiden talousarviossa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (5) 133 Helmut ry:n oikaisuvaatimus HEL 2013-011191 T 02 05 01 00 Päätös Käsittely päätti ottaa Helmut ry:n hakemuksen uudelleen käsittelyyn ja myöntää hankkeelle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2013 Kulttuuri- ja kirjastolautakunta 15.10.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2013 Kulttuuri- ja kirjastolautakunta 15.10.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2013 Kokousaika 16:15-18:22 Kokouspaikka Kulttuurikeskus, Kalevankatu 6 Läsnä Jäsenet Muut Kolanen, Risto puheenjohtaja Alaja, Jaana Muttilainen, Sami Relander, Jukka saapui

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (5) 88 Kehittämisavustukset 2014 HEL 2014-000453 T 02 05 01 00 Päätös päätti hyväksyä vuoden 2014 kehittämisavustukset seuraavasti: Hakija DanceAbility Finland ry

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/4 24.03.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/4 24.03.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (6) 42 Kohdeavustusten myöntäminen, 3. jako HEL 2015-003273 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Akrobaatti-työryhmä Puistokabaree-työryhmä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (6) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (6) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto Asia/ Helsingin kaupunki Esityslista 1/2019 1 (6) 3 Taide- ja kulttuuriavustukset 2019, n 2. jako HEL 2019-001245 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää myöntää taide- ja kulttuuriavustuksia seuraavasti: Pysyväisluonteinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (6) 56 Varhaiskasvatuslautakunnan päätettävät järjestöavustukset 2013 HEL 2013-000494 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää avustuksia vuoden 2013 avustuskuulutuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kulttuurikeskus 2/2014 Kulttuuripolitiikka Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kulttuurikeskus 2/2014 Kulttuuripolitiikka Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 2 Kaupunkikulttuuriavustukset, 1. jako HEL 2014-000553 T 02 05 01 00 Päätös Kulttuuripolitiikan osastopäällikkö päätti myöntää kaupunkikulttuuriavustuksia seuraavasti:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2016 1 (6) 24 Määrärahan myöntäminen vainottujen taiteilijoiden turvaresidenssitoimintaan vuodelle 2016 HEL 2016-000977 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää HIAP ry:lle (Helsinki

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (7) 26 Kansainväliset matka-avustukset vuodelle 2017 HEL 2017-003175 T 02 05 01 00 Esitys päätti myöntää kansainvälisiä matkaavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (5) 6 Avustusten myöntäminen vuodelle 2014 HEL 2013-015342 T 02 05 01 00 Päätös Johtokunta päätti jakaa opiston vuoden 2014 talousarvioon sisältyvät järjestöjen avustukset,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 1 (6) Nuorisolautakunta Ntj/3 27.09.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 1 (6) Nuorisolautakunta Ntj/3 27.09.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 1 (6) 80 Viranomaisten päätösten seuraaminen Päätös Nuorisotoimenjohtaja päätti, ettei se ota käsiteltäväkseen seuraavien viranomaisten 6.6. - 12.9.2012 tekemiä päätöksiä:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (5) 149 Avustusmuotojen ja arviointiperusteiden päivittäminen vuodelle 2016 HEL 2015-012679 T 02 05 01 00 Päätös Käsittely päätti hyväksyä liitteenä olevat avustusten

Lisätiedot

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015 HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015 1. Toiminta-avustukset a. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset 2015 b. Taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö www.nurmijarvi.fi 2 NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ 1.YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET 2.1 Tuotantotuki 2.2 Yhdistyksen vuokra-avustus 2.3 Työskentelyapuraha

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kulttuurikeskus Kulttuuripolitiikka Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kulttuurikeskus Kulttuuripolitiikka Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 6 Kaupunkikulttuuriavustukset, 5. jako HEL 2017-004487 T 02 05 01 00 Päätös Kulttuuripolitiikan osastopäällikkö päätti myöntää kaupunkikulttuuriavustuksia seuraavasti:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 75 Vuoden 2015 toiminta-avustusten käyttö HEL 2014-015326 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. antaa Food Camp ry:lle mahdollisuuden toimittaa hyväksyttävä selvitys

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 2/2016 1 (5) 5 Määrärahan myöntäminen vainottujen taiteilijoiden turvaresidenssitoimintaan vuodelle 2016 HEL 2016-000977 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää myöntää HIAP

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Esityslista 3/2017 1 (7) 3 Kansainväliset matka-avustukset vuodelle 2017 HEL 2017-003175 T 02 05 01 00 Esitysehdotus päättää myöntää kansainvälisiä matkaavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide

Lisätiedot

Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt

Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/922/00.02.10/2018 Esittelijä: Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja

Lisätiedot

Kulttuuriavustussääntö 2017

Kulttuuriavustussääntö 2017 Kulttuuriavustussääntö 2017 www.nurmijarvi.fi NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 28.01.2016 3 Sisältö 1. YLEISET PERIAATTEET... 3 2. AVUSTUKSET... 4 2.1 Tuotantotuki... 4 2.2

Lisätiedot

Kulttuuriavustussääntö 2016

Kulttuuriavustussääntö 2016 Kulttuuriavustussääntö 2016 www.nurmijarvi.fi SISÄLTÖ NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 28.01.2016 3 1. YLEISET PERIAATTEET... 3 1. YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET... 4 2.1

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö www.nurmijarvi.fi 2 NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ 1.YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET 2.1 Tuotantotuki 2.2 Yhdistyksen vuokra-avustus 2.3 Työskentelyapuraha

Lisätiedot

Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten myöntämisperiaatteet

Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten myöntämisperiaatteet Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten myöntämisperiaatteet SISÄLLYSLUETTELO KULTTUURITOIMINTAAN TARKOITETTUJEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISPERIAATTEET... 3 YLEISTÄ KULTTUURITOIMINTAAN TARKOITETUISTA AVUSTUKSISTA...

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kulttuurikeskus 5/2014 Kulttuuripolitiikka Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kulttuurikeskus 5/2014 Kulttuuripolitiikka Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 5 Kaupunkikulttuuriavustukset, 4. jako HEL 2014-004782 T 02 05 01 00 Päätös Kulttuuripolitiikan osastopäällikkö päätti myöntää kaupunkikulttuuriavustuksia seuraavasti:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (6) 14 Lauttasaari-Seura ry:n oikaisuvaatimus HEL 2012-016385 T 02 05 01 00 Päätös päätti, ettei oikaisuvaatimus anna perustetta ottaa Lauttasaari-Seura ry:n hakemusta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2016 1 (7) 5 Taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset vuodelle 2017 HEL 2016-013185 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää myöntää taide- ja kulttuuriyhteisöjen

Lisätiedot

Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus

Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus 1 Korvat auki ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle 1.8.2019-31.7.2020 Hallituksen esitys kevätkokoukselle 26.5.2019 Toimintasuunnitelma Yleistä Toiminnan tarkoitus Yhdistyksen yleisluonne Korvat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 1 (6) 2 Kansainväliset matka-avustukset vuodelle 2016 HEL 2016-002903 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää myöntää kansainvälisiä matkaavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (8) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (8) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaosto Asia/ Helsingin kaupunki Esityslista 3/2019 1 (8) 3 Taide- ja kulttuuriavustukset 2019, n 4. jako HEL 2019-005145 T 02 05 01 00 Päätösehdotus Kulttuuri- ja kirjastojaosto myöntää taide- ja kulttuuriavustuksia

Lisätiedot

VUODEN 2008 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET

VUODEN 2008 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET VUODEN 2008 TAIDE- JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA-AVUSTUKSET Sivela 24.1.2008 Tilaajapäällikkö Tuula Martikainen: Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi 12.11.2007 kokouksessaan vuoden 2008 talousarvion.

Lisätiedot

KIRJASTO- JA KULTTUURIPALVELUT YHTEENVETO SIVIS LIITE

KIRJASTO- JA KULTTUURIPALVELUT YHTEENVETO SIVIS LIITE Hakija Hakemuksen kohde Ajankohta Myönnetty 2015 (2hakua) Myönnetty 2016 (2hakua) Anottu 2017 Esitys 2017 Perustelu Taiteilija-apuraha ja nuorten kulttuuristipendi 1. Lehto Soile Työskentelyapuraha 2017

Lisätiedot

TSV:njakamat konferenssiavustukset. Georg Strien

TSV:njakamat konferenssiavustukset. Georg Strien TSV:njakamat konferenssiavustukset Georg Strien Sisältö Yleistä konferenssien rahoituksesta Rahoittajia Tuen määrästä Mihin avustusta myönnetään, mihin ei? Hakukäytännöt Millainen on hyvä hakemus? Raportointikäytännöt

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (5) 74 Pääkaupunkiseudun Helsingin Selkäyhdistys ry:n oikaisuvaatimus sosiaali- ja terveyslautakunnan avustuspäätöksestä HEL 2015-000578 T 02 05 01 00 Päätös päätti

Lisätiedot

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2016 JA 2017

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2016 JA 2017 HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2016 JA 2017 1. Toiminta-avustukset 2017 a. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset 1 b. Taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset

Lisätiedot

Menot kulutileittäin Oulun alueellinen vanhempainyhdistys ry

Menot kulutileittäin Oulun alueellinen vanhempainyhdistys ry Menot kulutileittäin 2014-2017 Oulun alueellinen vanhempainyhdistys ry TULOT 2014 2015 2016 2017 Saatu STEA -avustus 0,00 3360,00 2 000,00 2000,00 Toiminnan tuotot yhteensä 0,00 3360,00 2 000,00 2000,00

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (5) 54 Varhaiskasvatuslautakunnan päätettävät järjestöavustukset vuodelle 2016 HEL 2016-002665 T 02 05 01 00 Päätös Käsittely päätti myöntää avustuksia vuoden 2016

Lisätiedot

TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN-

TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk 15.2.2018 7 HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN- 1. Ainon vieraana -työryhmä / Paavo Maijala / Tuusula Järjestämme Tuusulan Aino-salissa

Lisätiedot

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2016 JA 2017

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2016 JA 2017 HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2016 JA 2017 1. Toiminta-avustukset 2017 a. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset 1 b. Taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset

Lisätiedot

TSV:n jakamat konferenssiavustukset. Georg Strien

TSV:n jakamat konferenssiavustukset. Georg Strien TSV:n jakamat konferenssiavustukset Georg Strien Sisältö Yleistä konferenssien rahoituksesta Rahoittajia Valtion tuen määrästä Mihin avustusta myönnetään, mihin ei? Hakukäytännöt Millainen on hyvä hakemus?

Lisätiedot

Maksatushakemus flat rate -hankkeissa. Osaamisen ja sivistyksen asialla

Maksatushakemus flat rate -hankkeissa. Osaamisen ja sivistyksen asialla Maksatushakemus flat rate -hankkeissa Osaamisen ja sivistyksen asialla Flat rate: maksatusprosessi Tuensaaja tekee maksatushakemuksen toteutuneista projektisuunnitelman mukaisista välittömistä kustannuksista.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2012 Kulttuuri- ja kirjastolautakunta 16.10.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2012 Kulttuuri- ja kirjastolautakunta 16.10.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2012 Kokousaika 16:15-17:56, keskeytetty 17:06-17:08, 17:17-17:19 Kokouspaikka Kulttuurikeskus, Kalevankatu 6 Läsnä Jäsenet Sinnemäki, Anni Sydänmaa, Johanna Alaja, Jaana

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (9) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (9) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (9) 30 Avustusten myöntäminen kansainvälisiin hankkeisiin, 2. jako HEL 2013-002909 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kansainväliseen toimintaan avustuksia seuraavasti:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 76 Liikuntalautakunnan myöntämät muiden liikuntaa edistävien yhdistysten toiminta-avustukset 2017 HEL 2017-003005 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää muiden liikuntaa

Lisätiedot

PORNAISTEN NUORISOVALTUUSTON MYÖNTÄMÄ TUKI NUORTEN ITSENSÄ TOTEUTTAMIIN TAPAHTUMIIN, RETKIIN JA MUUHUN UUTEEN TOIMINTAAN

PORNAISTEN NUORISOVALTUUSTON MYÖNTÄMÄ TUKI NUORTEN ITSENSÄ TOTEUTTAMIIN TAPAHTUMIIN, RETKIIN JA MUUHUN UUTEEN TOIMINTAAN PORNAISTEN NUORISOVALTUUSTON MYÖNTÄMÄ TUKI NUORTEN ITSENSÄ TOTEUTTAMIIN TAPAHTUMIIN, RETKIIN JA MUUHUN UUTEEN TOIMINTAAN SÄÄNNÖT JA HAKUKRITEERIT Sivistyslautakunta on hyväksynyt (Sivltk 26.5.2016, 49,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (17) Sosiaali- ja terveysvirasto 34/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (17) Sosiaali- ja terveysvirasto 34/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (17) 120 Suomen Lumme ry:n vuoden 2013 järjestöavustuksen takaisinperiminen HEL 2015-007422 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Sosiaali- ja terveysviraston virastopäällikkö

Lisätiedot

YLEIS- JA VÄLINEHANKINTA-AVUSTUSHAKEMUS Eero Eskolan rahastolle v. 2019

YLEIS- JA VÄLINEHANKINTA-AVUSTUSHAKEMUS Eero Eskolan rahastolle v. 2019 1. AVUSTUKSEN KOHDE 2. HAKIJA VALITTAVA TOINEN SEURAAVISTA: YLEISAVUSTUS (enintään 5000 ) VÄLINEHANKINTA-AVUSTUS (enintään 5000 ) Organisaatio (yhdistys/ järjestö/ toimipiste): Vastuuhenkilön nimi: Osoite:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (9) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (9) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 (9) 132 Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset vuodelle 2017 HEL 2016-006328 T 02 05 01 00 Päätös päätti maksaa vuoden 2017 talousarvioavustukset kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (11) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (11) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (11) 43 Ryhmäteatterin kannatusyhdistys ry:n oikaisuvaatimus, taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset vuodelle 2015 HEL 2014-007050 T 02 05 01 00 Päätös

Lisätiedot

VUODEN 2011 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET

VUODEN 2011 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET VUODEN 2011 TAIDE JA KULTTUURILAITOSTEN TOIMINTA AVUSTUKSET Sivela 20.1.2011 Vs. suunnittelupäällikkö Iina Ojala: Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 15.11.2010 vuoden 2011 talousarvion.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kepo/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kepo/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2012 1 (6) 68 Yleisavustusten jakaminen vuoden 2012 määrärahasta HEL 2012-000007 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti 1. myöntää yleisavustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2017 1 (5) 3 Liikuntalautakunnan myöntämät tilankäyttöavustukset vuodelle 2017 HEL 2017-003004 T 02 05 01 00 Päätösehdotus Lautakunta päättää myöntää tilankäyttöavustusta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (6) 76 Nuorisolautakunnan toiminta-avustukset vuodelle 2016 HEL 2016-000124 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. myöntää toiminta-avustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

1 Akrenius,Alajärvi,Kumpula inen, Lähdesmäki Arktiset Maahanmuuttajat ry 3 Auttin kylätoimikunta

1 Akrenius,Alajärvi,Kumpula inen, Lähdesmäki Arktiset Maahanmuuttajat ry 3 Auttin kylätoimikunta Avustuksen hakija(t) Yhdistyksen jäsenmäärä Haettu yleisavustus Haettu kohdeavustus Kulttuurin alue Kuvaus avustuksen käyttötarkoituksesta Päätös 1 Akrenius,Alajärvi,Kumpula inen, Lähdesmäki 4 Vastarannan

Lisätiedot

Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet

Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet Liite: Espoon kulttuurilautakunnan avustusperiaatteet 1.1.2015 alkaen KULA 20.5.2014 Kulttuurilautakunnan myöntämillä avustuksilla

Lisätiedot

JOENSUU. Joensuun Musllkkijuhlat ry. hakijana. Saapunut 1 1 L/ Käsitelty. Maksettu. Ii litetty. Raportoitu. Diaarinumero. Kulttuuri sihteeri

JOENSUU. Joensuun Musllkkijuhlat ry. hakijana. Saapunut 1 1 L/ Käsitelty. Maksettu. Ii litetty. Raportoitu. Diaarinumero. Kulttuuri sihteeri JOENSUU Joensuun kaupunki AVUSTUSHAKEMUS 2015 Kulttuuri palvelut Tarkoi 1 Kohdeavustus Taiteilijan työskentelyavustus /i ranomai sen tus IJ Kiihtelysvaaran kulttuurirahaston avustus merkintäjä (hdistys

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) 4 Vuoden 2016 toiminta-avustusten käyttö HEL 2016-000124 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää 1. antaa Helsingin Erä-Leijonat ry:lle mahdollisuuden toimittaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kepo/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kepo/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) 69 Yleisavustusten jakaminen vuoden 2013 määrärahasta HEL 2012-017426 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti 1. myöntää yleisavustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

Kulttuurilautakunnan päätös

Kulttuurilautakunnan päätös IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2019 1 (5) 33 Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja n avustukset vuodelle 2019 HEL 2019-000706 T 02 05 01 00 Päätös Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja päätti

Lisätiedot

13. KUSTANNUSARVIO. Kaikki kustannukset ilmoitetaan todellisiin kustannuksiin perustuen.

13. KUSTANNUSARVIO. Kaikki kustannukset ilmoitetaan todellisiin kustannuksiin perustuen. 13. KUSTANNUSARVIO 13.A TOTEUTTAJAN PROJEKTIKIRJANPITOON TULEVAT KUSTANNUKSET Arvonlisävero jää hakijan lopulliseksi kustannukseksi. Ilmoitettaviin kustannuksiin sisältyy alv. Kaikki kustannukset ilmoitetaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (6) 179 V Lainan myöntäminen Tuomarinkartanon Kilpatalli Oy:lle HEL 2012-012634 T 02 05 03 00 Päätös päätti esittää, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa:

Lisätiedot

Kulttuurin avustukset 23.4.2014. Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki

Kulttuurin avustukset 23.4.2014. Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki Kulttuurin avustukset 23.4.2014 Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN YLEISET PERIAATTEET Kulttuuritoimintaan tarkoitettujen avustusten jakoperusteet noudattavat Vantaan kaupungin

Lisätiedot

JYYn liikunta-avustukset

JYYn liikunta-avustukset JYYn liikunta-avustukset Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta myöntää hakemuksesta liikunta-avustuksia. Liikuntaavustusten tarkoitus on tukea tasapuolisesti JYYn piirissä toimivien järjestöjen ja muiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (6) 123 Loma-aikojen leiriavustusten käyttö 2016 HEL 2016-000122 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. tarkentaa 28.1.2016 tehtyä loma-aikojen leiriavustuspäätöstä jätettyjen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Nuorisolautakunta Ntj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Nuorisolautakunta Ntj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2011 1 (5) 81 Viranhaltijoiden päätösten seuraaminen Päätös Nuorisotoimenjohtaja päätti, ettei se ota käsiteltäväkseen seuraavien viranomaisten tekemiä päätöksiä: 17.10.2011

Lisätiedot

Kulttuuri- ja liikuntalautakunta

Kulttuuri- ja liikuntalautakunta Kulttuuri- ja liikuntalautakunta 22.03. Asukas- ja kylätoiminta 1 Jyvässeudun Omakotiyhdistys ry K 50 20 20 Hakemusnumero: 41 / Omakoti-ilta Omakoti-illan järjestämiskuluihin; luennoitsijan palkkioon sekä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupa/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupa/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (5) 60 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto talousarvioaloitteesta kulttuurituotannon ja kaupunkikulttuurihankkeiden kehittämiseksi HEL 2013-003793 T 00 00

Lisätiedot

1 (7) 16.9.2015/tl. Talousarvio 2016. Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava 2 015 2016. Varsinainen toiminta. Ay avustus

1 (7) 16.9.2015/tl. Talousarvio 2016. Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava 2 015 2016. Varsinainen toiminta. Ay avustus 1 (7) 16.9.2015/tl Talousarvio 2016 Varsinainen toiminta Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava Ay avustus Ray avustukset 795 000 860 000 Palkat 440 000 479 000 Palkkiot, hallitus 6 000 6 000 Eläkekulut

Lisätiedot