191 Diakonisen painotuksen harkinnanvaraiset määrärahat vuoden 2016 talousarvioesityksessä sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelmassa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "191 Diakonisen painotuksen harkinnanvaraiset määrärahat vuoden 2016 talousarvioesityksessä sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelmassa"

Transkriptio

1 690/ Diakonisen painotuksen harkinnanvaraiset määrärahat vuoden 2016 talousarvioesityksessä sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelmassa Päätösehdotus Yhteisen seurakuntatyön johtaja Pentti Miettinen Yhteinen kirkkoneuvosto päättää 1) ottaa vuoden 2016 talousarvioesitykseen sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelmaesitykseen diakoniaprojektien määrärahat liitteen mukaisesti, 2) edellyttää, että diakoniaprojekteihin määrärahaa saavat seurakunnat antavat projekteista selvityksen yhteiselle kirkkoneuvostolle toimintakertomuksen antamisen yhteydessä, 3) kehottaa niitä seurakuntia, joiden projekti perustuu työntekijän palkkaamiseen, tekemään esityksen määräaikaisen viran perustamisesta viimeistään mennessä, 4) hyväksyy liitteen mukaisen diakonisten leirien tuen vuonna 2016 ja 5) antaa yhteisen seurakuntatyön johtajan tehtäväksi hyväksyä tuen maksaminen vuonna 2016 toteutuneen leiritoiminnan perusteella. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Selostus Yhteisen kirkkovaltuuston päätöksen mukaisesti vuoden 2016 talousarviokehykseen sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelmaan on varattu erillinen diakonisen painotuksen harkinnanvarainen määräraha, josta seurakunnilla ja yhteisellä seurakuntatyöllä on mahdollisuus anoa harkinnanvaraista lisämäärärahaa diakonisiin projekteihin. Yhteinen kirkkoneuvosto on varannut tähän tarkoitukseen vuodelle 2016 enintään euroa. Tästä määrärahasta esitetään seurakuntien ja yhteisen seurakuntatyön anomusten pohjalta varattavaksi diakoniaprojekteihin euroa. Diakonisen painotuksen harkinnanvaraisen määrärahan osoittaminen diakonialeirien tukemiseen otettiin käyttöön vuoden 2007 talousarviossa ja sitä on jatkettu toistaiseksi. Vuodelle 2016 on tästä määrärahasta varattu enintään euroa diakonisten leirien tukemiseen eri seurakunnissa ja yhteisessä seurakuntatyössä. Tuen maksaminen tapahtuu leirien toteutuneiden leirivuorokausien perusteella, joten lopullinen maksettavien avustusten yhteismäärä selviää syksyllä 2016.

2 Diakoniaprojektit Talousarvio-ohjeen mukaan määrärahaesityksen perusteena on, että seurakunnalla on toiminnallinen diakoninen tarve, jota ei voida hoitaa normaalin palkka- ja toimintamäärärahan puitteissa. Tarpeensa pohjalta seurakunta laatii suunnitelman projektista, jonka kesto voi olla 1-3 vuotta sekä tähän liittyvän talousarvion. Seurakunnilta on pyydetty toukokuun 13. päivään mennessä selvitykset meneillään olevista projekteista sekä esitykset uusista projekteista. Diakoniaprojektihakemus ja ohjeistus on uudistettu, ja niissä on erityisesti haluttu kiinnittää huomio seuraaviin asioihin: - diakoniaprojektin tarpeelle on selkeät perustelut - tavoitteet ja toimenpiteet ovat selkeät ja tarkasti määritellyt - kohderyhmä on selkeästi määritelty ja rajattu - diakoniaprojektin kannalta tarpeelliset yhteistyökumppanit on kartoitettu ja sitoutettu mukaan - kustannusarvio suhteessa diakoniaprojektin tavoitteisiin ja toimenpiteisiin on perusteltu ja kohtuullinen - diakoniaprojektilla on suunnitelma toiminnan jatkumisesta ja vakiinnuttamisesta sekä tulosten levittämisestä - diakoniaprojektille on varattu riittävät ja osaavat henkilöstöresurssit. Yhteinen kirkkoneuvosto päättää tässä vaiheessa, mitkä projektimäärärahat se ottaa talousarvio- sekä toiminta- ja taloussuunnitelmaesitykseensä. Tämän perusteella seurakunnat voivat merkitä projektista syntyvät kustannukset menoiksi ja projektirahan sisäiseksi tuloksi omiin talousarvioesityksiinsä. Liitteeseen on koottu yhteenveto diakoniaprojektianomuksista, joiden loppusumma vuodelle 2016 on euroa ja ylittävät siten projekteihin käytettävissä olevan määrärahan eurolla. Liitteenä on taulukko anotuista käynnissä olevista projekteista, vuonna 2015 päättyvistä jatkovuotta hakevista projekteista sekä uusista projekteista. Taulukkoon on kirjattu näkyviin myös vuonna 2015 päättyvät projektit. Taulukkoon on merkitty lisäksi anottu määrä sekä seurakuntayhtymässä tehdyn valmistelun perusteella esitetty määrä. Alkuperäiset projektisuunnitelmat ovat esittelijällä tutustumista varten. Anomukset ovat pääsääntöisesti hyvin perusteltuja. Asian luonteesta johtuu, että useimmissa anomuksissa painotetaan projektityöntekijän saamista tiettyä tehtävä varten. Määrärahojen myöntämisessä on noudatettu yhteisen kirkkoneuvoston linjaamia periaatteita: Määräraha voidaan myöntää 1-3 vuodeksi eli enintään suunnittelukaudelle. Projektin enimmäispituus on siten 3 vuotta. Lisäksi yhteisen kirkkoneuvoston antaman talousarvio-ohjeen mukaan kolmevuotista päättymässä olevaa projektia voidaan erityisin perustein jatkaa enintään yhdellä vuodella.

3 Seurakuntien tulee palkka- ja toimintamäärärahansa puitteissa olla valmiita myös omaan projektipainotukseen. Kun seurakunnat esittävät määrärahaa projektityöntekijän palkkausta varten, tulisi tehtävän hoitaminen pääsääntöisesti järjestää siten, että perustetaan määräaikainen virka. Projektimäärärahan vuosittainen kokonaismäärä on enintään euroa. Edellä olevien periaatteiden pohjalta muodostuu liitteessä oleva esitys talousarvioesitykseen esitettävistä määrärahoista. Anomukset koskivat 18 diakoniaprojektia (liite). Määrärahaa anottiin 6 uudelle projektille ja 7 meneillään olevalle projektille. Neljälle päättyvässä olevalle projektille anottiin jatkovuoden rahoitusta. Lisäksi rahoitusta haettiin Myllypuron elintarvikejakeluun, joka on hyväksytty poikkeuksellisesti toistaiseksi käynnissä olevaksi projektiksi vuodesta 2006 lähtien. Määrärahan jakoesityksen valmistelu tapahtui työryhmässä, johon kuuluivat yhteisen seurakuntatyön ja yhtymän johtaja Pentti Miettinen, yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Juha Rintamäki, hallintojohtaja Jussi Muhonen, taloussuunnittelija Susanne Berner ja diakonian päällikkö Kirsi Rantala. Käynnissä olevien projektien osalta työryhmä katsoi viiden projektin (Hengellinen hoivamusiikki, Projekti Arabianranta ja Kalasatama, Itä- Helsingin talousneuvontaprojekti, Osatyökykyisten ja vaikeasti työllistettävien työllistäminen sekä Kaikki voittavat) täyttäneen edellytykset projektin jatkumiselle alkuperäisten projektisuunnitelmien mukaisesti ja esittää määrärahaa vuosille Yhteisen seurakuntatyön Pienyrittäjien tukiverkko hankkeelle työryhmä esittää määrärahan myöntämistä vuodelle Ko. hanke on jatkoa Pienyrittäjien tuki projektille, jolle ELY keskus myönsi esiselvitysrahoituksen loppuvuodelle Selvityksen myötä hankkeelle haettiin uusia yhteistyökumppaneita sekä uutta rahoitusta ELY keskukselta. ELY keskus on myöntänyt uudelle hankkeelle ESR rahoituksen kahdelle ja puolelle vuodelle ja diakoniaprojektimäärärahalla vahvistetaan ESR hankkeen omarahoitusosuutta. Oulunkylän Nuorisodiakonian projektin hakemus vuoden 2016 rahoitusta varten oli puutteellinen, ja pyydettyjen lisäselvitystenkään jälkeen työryhmä ei nähnyt projektilla edellytyksiä vastata niihin tavoitteisiin ja toimenpiteisiin, joita projekti onnistuakseen tarvitsisi. Tästä syystä työryhmä ei esitä ko. projektille määrärahaa vuodelle Herttoniemen seurakunnan Myllypuron elintarvikeapu on saanut toistaiseksi käynnissä olevana projektina määrärahan vuodesta 2006 lähtien. Työryhmä katsoo, että ko. toimintaa ei voida nykymuotoisena lukea enää projektiluontoiseksi toiminnaksi vaan se on osa seurakunnan vakiintunutta perustoimintaa. Myllypuron elintarvikejakelua pide-

4 tään tärkeänä ja merkittävänä toimintamuotona, mutta sen rahoitus tulee järjestää muulla tavalla kuin projektimäärärahalla. Työryhmä esittää Myllypuron elintarvikeavulle määrärahan vain vuodelle 2016 ja edellyttää samalla, että tulevan vuoden aikana etsitään mahdollinen muu rahoitusvaihtoehto ko. toiminnalle. Työryhmä piti neljälle projektille anottuja jatkovuosia perusteltuina ja esittää määrärahan myöntämistä niille vuodelle Uusien projektien osalta työryhmä esittää määrärahaa kolmelle projektille vuosille ; Sana lihaksi maahanmuuttajat toimimaan kirkon erityisnuorisotyössä (Yhteinen seurakuntatyö, erityisnuorisotyö), ViVa Auttamistyö viestii ja vaikuttaa (Viestintä ja yhteinen seurakuntatyö) ja Yksinäisyyden ja syrjäytymisen ehkäiseminen diakonisessa vanhustyössä (Munkkiniemen srk). Lauttasaaren seurakunnan Pysyvän yhteisöllisen toimintamallin jalkauttaminen yksinasuville projektille työryhmä esittää euron määrärahan vuodelle 2016 ja euron määrärahan vuodelle Ko. hanke on toisen projektin tuotoksen jatkotyöstämistä, johon seurakunta on varautunut myös osittain oman rahoituksen turvin. Työryhmän mielestä Tuomiokirkkoseurakunnan Annankulman ja Vanhan kirkon diakonisen yhteis- ja vapaaehtoistoiminnan projekti on monilta tavoitteiltaan ja toimintatavoiltaan samanlainen kuin seurakunnan tänä vuonna päättyvä nelivuotinen Urbaanin diakonian Dianna projekti eikä tästä syystä nähdä sen tuovan riittävästi lisäarvoa nykyiseen tilanteeseen. Roihuvuoren seurakunnan Kruunuvuorenranta projektin osalta työryhmä katsoo, että projektin alkamista tulisi siirtää eteenpäin, jotta se paremmin ajoittuisi yhteen Kruunuvuorenrannan rakennushankkeen kokonaisuuden kanssa. Jatkossa tulisi kiinnittää huomio myös projektin diakoniseen näkökulmaan. Työryhmä esittää, että Tuomiokirkkoseurakunnan ja Roihuvuoren seurakunnan projekteille ei myönnetä määrärahaa vuodelle Diakonialeirit Diakonisen painotuksen harkinnanvaraisesta määrärahasta on osoitettu diakonialeiritukiin euroa. Leiritukien maksamisperusteita on uudistettu tuen yhdenmukaistamisen, selkiyttämisen ja tasapuolisuuden vahvistamiseksi. Tukea myönnetään a) täysihoitokustannuksiin (majoitus + ruoka) sekä b) kuljetuskustannuksiin (edestakainen matka leirille). Tuki maksetaan aina todellisten kustannusten mukaan tositteita vastaan Leirituki on a) 40 % täysihoitokustannuksista, kun aikuisen vuorokausimaksu on yli 30 / vrk ja lapsen vuorokausimaksu on 15 / vrk b) kuljetuskustannuksista 25 %, enintään kuitenkin 300.

5 Seurakunnilta ja yhteiseltä seurakuntatyöltä on pyydetty 22. toukokuuta mennessä ehdotukset mahdollisen leirituen käytöstä vuonna Liitteeseen on koottu yhteenveto anomuksista sekä ehdotus tuen myöntämisestä. Diakonisten leirien tukemiseen esitetään myönnettäväksi euroa. Päätöksen tuen maksamisesta eri leireille vuonna 2016 voinee tehdä yhteisen seurakuntatyön johtaja. Liitteet 42 Yhteenveto diakoniaprojektihakemuksista vuodelle Esitys hyväksyttävistä diakoniaprojekteista vuodelle Leiritukianomukset ja esitys leiritukien myöntämisestä vuodelle 2016

6

203 Diakonisen painotuksen harkinnanvaraiset määrärahat vuoden 2015 talousarvioesityksessä sekä vuosien 2015-2017 toiminta- ja taloussuunnitelmassa

203 Diakonisen painotuksen harkinnanvaraiset määrärahat vuoden 2015 talousarvioesityksessä sekä vuosien 2015-2017 toiminta- ja taloussuunnitelmassa 349/2014 203 Diakonisen painotuksen harkinnanvaraiset määrärahat vuoden 2015 talousarvioesityksessä sekä vuosien 2015-2017 toiminta- ja taloussuunnitelmassa Päätösehdotus Yhteisen seurakuntatyön johtaja

Lisätiedot

187 Diakonisen painotuksen harkinnanvaraiset määrärahat vuoden 2017 talousarvioesityksessä sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelmassa

187 Diakonisen painotuksen harkinnanvaraiset määrärahat vuoden 2017 talousarvioesityksessä sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelmassa 506/2016 187 Diakonisen painotuksen harkinnanvaraiset määrärahat vuoden 2017 talousarvioesityksessä sekä vuosien 2017-2019 toiminta- ja taloussuunnitelmassa Päätösehdotus Yhteisen seurakuntatyön johtaja

Lisätiedot

200 Diakonisen painotuksen harkinnanvaraiset määrärahat vuoden 2019 talousarvioesityksessä sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelmassa

200 Diakonisen painotuksen harkinnanvaraiset määrärahat vuoden 2019 talousarvioesityksessä sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelmassa 74/2018 200 Diakonisen painotuksen harkinnanvaraiset määrärahat vuoden 2019 talousarvioesityksessä sekä vuosien 2019-2021 toiminta- ja taloussuunnitelmassa Päätösehdotus Seurakuntayhtymän johtaja Juha

Lisätiedot

Puheenjohtaja luki Päivän tunnussanan ja avasi kokouksen klo Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Puheenjohtaja luki Päivän tunnussanan ja avasi kokouksen klo Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 12 Kokouksen avaus Puheenjohtaja luki Päivän tunnussanan ja avasi kokouksen klo 18.19. 13 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 14

Lisätiedot

187 Rovasti Pentti Miettisen irtisanoutumisilmoitus yhteisen. yhteisen seurakuntatyön johtajan virasta vanhuuseläkkeelle siirtymisen

187 Rovasti Pentti Miettisen irtisanoutumisilmoitus yhteisen. yhteisen seurakuntatyön johtajan virasta vanhuuseläkkeelle siirtymisen 574/2018 187 Rovasti Pentti Miettisen irtisanoutumisilmoitus yhteisen seurakuntatyön johtajan virasta vanhuuseläkkeelle siirtymisen takia 1.1.2019 alkaen ja sen aiheuttamat toimenpiteet Päätösehdotus Seurakuntayhtymän

Lisätiedot

83 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen määrärahojen myöntäminen vuonna 2017

83 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen määrärahojen myöntäminen vuonna 2017 70/2017 83 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen määrärahojen myöntäminen vuonna 2017 Päätösehdotus Seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo Yhteisen seurakuntatyön johtaja Pentti Miettinen

Lisätiedot

349 Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2017 talousarvioehdotuksen ja vuosien toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotuksen

349 Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2017 talousarvioehdotuksen ja vuosien toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotuksen 332/2016 349 Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2017 talousarvioehdotuksen ja vuosien 2017 2019 toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotuksen hyväksyminen Päätösehdotus Hallintojohtaja Jussi Muhonen Yhteinen

Lisätiedot

148 Vuosien 2016-2018 kehysbudjetin hyväksyminen ja vuoden 2016 talousarvion seurakunnallisen toiminnan määrärahan määrittäminen

148 Vuosien 2016-2018 kehysbudjetin hyväksyminen ja vuoden 2016 talousarvion seurakunnallisen toiminnan määrärahan määrittäminen 632/2015 148 Vuosien 2016-2018 kehysbudjetin hyväksyminen ja vuoden 2016 talousarvion seurakunnallisen toiminnan määrärahan määrittäminen Päätösehdotus Hallintojohtaja Jussi Muhonen Yhteinen kirkkoneuvosto

Lisätiedot

Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt

Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/922/00.02.10/2018 Esittelijä: Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

67 Yhteinen pöytä ja elintarvikeavun uudistaminen sekä määrärahan myöntäminen uuden toimintamallin käynnistämiseen

67 Yhteinen pöytä ja elintarvikeavun uudistaminen sekä määrärahan myöntäminen uuden toimintamallin käynnistämiseen 635/2015 67 Yhteinen pöytä ja elintarvikeavun uudistaminen sekä määrärahan myöntäminen uuden toimintamallin käynnistämiseen Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto päättää hyväksyä yhteisen kirkkoneuvoston

Lisätiedot

Paavalin seurakunta. Seurakuntaneuvosto

Paavalin seurakunta. Seurakuntaneuvosto 10.10.2012 1 (6) Paavalin seurakunta. Seurakuntaneuvosto Pöytäkirja Nro 7/2012 Kokousaika: Tiistai 28.8.2012 klo 18 Paikka: Paavalinkirkko, Kirkkoherranvirasto, neuvotteluhuone, Sammatintie 5, 00550 Helsinki

Lisätiedot

2) kaikille J- ja K-hinnoitteluryhmiin kuuluville toteutetaan yleistä palkkausjärjestelmää vastaava 1,1 %:n palkankorotus alkaen.

2) kaikille J- ja K-hinnoitteluryhmiin kuuluville toteutetaan yleistä palkkausjärjestelmää vastaava 1,1 %:n palkankorotus alkaen. 539/2018 97 Kirkon virka- ja työehtosopimuksen sopimuskautta 1.2.2018-31.3.2020 koskevan neuvottelutuloksen soveltaminen Helsingin seurakuntayhtymässä K- ja J-hinnoitteluryhmiin kuuluvien osalta Päätösehdotus

Lisätiedot

Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin käsittelyjärjestys ilman muutoksia.

Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin käsittelyjärjestys ilman muutoksia. 31 Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18. 32 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 33 Käsittelyjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

350 Toimintakulttuurin muutoshankkeen kehittämisrahojen myöntäminen

350 Toimintakulttuurin muutoshankkeen kehittämisrahojen myöntäminen 601/2016 350 Toimintakulttuurin muutoshankkeen kehittämisrahojen myöntäminen Päätösehdotus Seurakuntayhtymän johtaja Pentti Miettinen Yhteinen kirkkoneuvosto päättää 1) myöntää Luther-sponssikehittämismäärärahaa

Lisätiedot

164 Lähetykselle ja Kirkon Ulkomaanavulle myönnettävien talousarviomäärärahojen

164 Lähetykselle ja Kirkon Ulkomaanavulle myönnettävien talousarviomäärärahojen 58/2015 164 Lähetykselle ja Kirkon Ulkomaanavulle myönnettävien talousarviomäärärahojen jakoperusteet vuosille 2016-2019 Päätösehdotus Yhteisen seurakuntatyön johtaja Pentti Miettinen Yhteinen kirkkoneuvosto

Lisätiedot

2) lisäksi myönnetään pottihankkeille määritellyt optiovaraukset yhteensä

2) lisäksi myönnetään pottihankkeille määritellyt optiovaraukset yhteensä 601/2016 363 Toimintakulttuurin muutoshankkeen Lutherpottikehittämisrahojen myöntäminen Päätösehdotus Seurakuntayhtymän johtaja Pentti Miettinen Yhteinen kirkkoneuvosto päättää 1) myöntää Luther-pottikehittämismäärärahaa

Lisätiedot

105 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen määrärahojen myöntäminen vuonna 2018

105 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen määrärahojen myöntäminen vuonna 2018 70/2018 105 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen määrärahojen myöntäminen vuonna 2018 Päätösehdotus Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki Yhteisen seurakuntatyön johtaja Pentti Miettinen

Lisätiedot

Aika. Paikka. Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 5 / 2014

Aika. Paikka. Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 5 / 2014 Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 5 / 2014 Aika Paikka 3.6.2014 klo 17.30 (kahvi klo 17.00) Kahvin aikana kirkkoherra esittelee Jäsen 360 - aineistoa Olarin kirkon kerhosiiven kokoushuone Läsnä Viitapohja,

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto N:o 2/2016 Sivu 4

Kirkkovaltuusto N:o 2/2016 Sivu 4 N:o 2/2016 Sivu 4 _ TILINPÄÄTÖKSEN 2015 HYVÄKSYMINEN 6.4.2016 10 Seurakunnan tilinpäätöksen laatimista ja käsittelyä koskevat säännökset ovat kirkkojärjestyksen15 luvun 9 :ssä. Seurakunnan on laadittava

Lisätiedot

HE 179/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2008 LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 179/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2008 LISÄTALOUSARVIOKSI HE 179/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2008 LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA KUUSANKOSKEN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS. Paikka Seurakuntakeskuksen kokoushuone, Maunukselantie 3

Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA KUUSANKOSKEN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS. Paikka Seurakuntakeskuksen kokoushuone, Maunukselantie 3 Aihe KUUSANKOSKEN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika Torstai klo 17 Paikka Seurakuntakeskuksen kokoushuone, Maunukselantie 3 Osanottajat Asioiden esittelijä Ylikangas Kimmo kirkkoherra, pj. p. 040 591 8415

Lisätiedot

SUORITUSLISÄJÄRJESTELMÄ KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄSSÄ

SUORITUSLISÄJÄRJESTELMÄ KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄSSÄ SUORITUSLISÄJÄRJESTELMÄ KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄSSÄ SISÄLTÖ 1) Arviointikriteerit... 2 2) Suoritustasot... 2 3) Arviointijakso... 2 4) Kehitys- ja arviointikeskustelut... 3 5) Päätöksenteko...

Lisätiedot

Helsingin seurakuntayhtymä Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto. Lauttasaaren kirkon seurakuntasali, Myllykallionrinne 1 A

Helsingin seurakuntayhtymä Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto. Lauttasaaren kirkon seurakuntasali, Myllykallionrinne 1 A Helsingin seurakuntayhtymä Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto KOKOUSKUTSU Aika 18.11.2014 klo 18:00 Paikka Lisätietoja Osallistujat Este Lauttasaaren kirkon seurakuntasali, Myllykallionrinne 1

Lisätiedot

145 Vuosien kehysbudjetin ja vuoden 2018 talousarvion seurakunnallisen toiminnan määrärahan määrittäminen (kolmas käsittely)

145 Vuosien kehysbudjetin ja vuoden 2018 talousarvion seurakunnallisen toiminnan määrärahan määrittäminen (kolmas käsittely) 25/2017 145 Vuosien 2018-2020 kehysbudjetin ja vuoden 2018 talousarvion seurakunnallisen toiminnan määrärahan määrittäminen (kolmas käsittely) Päätösehdotus Seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo Yhteinen

Lisätiedot

Aika klo 18:00-21:10 Oulunkylän kirkko, Teinintie 10, 2.krs, rippikoulusali

Aika klo 18:00-21:10 Oulunkylän kirkko, Teinintie 10, 2.krs, rippikoulusali Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 11.04.2016 klo 18:00-21:10 Paikka Oulunkylän kirkko, Teinintie 10, 2.krs, rippikoulusali Saapuvilla olleet jäsenet Anne Lindell, puheenjohtaja

Lisätiedot

2 Kirkkoherran viran haltijan palkkauksen perusteet. 3 Kirkkoherran viran hinnoitteluryhmä ja peruspalkka

2 Kirkkoherran viran haltijan palkkauksen perusteet. 3 Kirkkoherran viran hinnoitteluryhmä ja peruspalkka PALKKAHINNOITTELU, KIRKKOHERRAT LUKU 1. YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Soveltamisala Kirkkoherran palkkaus määräytyy Kirkon yleisen virka- ja työehtosopimuksen 2007-2009 mukaisesti. Sopimuksen luvun 2.2. määräykset

Lisätiedot

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3 Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 9/2012 Aika Paikka 11.12.2012 klo 16.30 Tapiolan kirkon seurakuntasali KÄSITELTÄVÄT ASIAT: KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN

Lisätiedot

Martti Ahlströmin koti, Fredrikinkatu 25 A, Helsinki. Grönlund Henrietta jäsen. Hietaranta Miikka jäsen Honkala Sanna-Mari jäsen

Martti Ahlströmin koti, Fredrikinkatu 25 A, Helsinki. Grönlund Henrietta jäsen. Hietaranta Miikka jäsen Honkala Sanna-Mari jäsen 1 (5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 9 /2014 Aika: maanantai 1.12.2014 klo 18 19.15 Paikka: Martti Ahlströmin koti, Fredrikinkatu 25 A, 00120 Helsinki Läsnä: Poutiainen Matti puheenjohtaja Ahlström Martti

Lisätiedot

Pakilan seurakuntaneuvosto

Pakilan seurakuntaneuvosto Palosuontie 1 00660 Helsinki (09) 2340 5500 pakila.srk@evl.fi www.helsinginseurakunnat.fi/pakila Pakilan seurakuntaneuvosto kokous 6 / 2012 aika tiistaina klo 18.30 paikka Hyvän Paimenen kirkko, Paimensali,

Lisätiedot

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3 Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 7/2013 Aika Paikka 10.12.2013 klo 16.30 Tapiolan kirkon seurakuntasali KÄSITELTÄVÄT ASIAT: KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN

Lisätiedot

Asialista Joutsenon seurakuntakeskus

Asialista Joutsenon seurakuntakeskus Asialista Penttiläntie 5, 54100 Joutseno P. 040 3126 700, 040 3126 701 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Keskiviikko 17.8.2016 klo 18.00 18.54 Paikka Joutsenon seurakuntakeskus ASIALISTA 46 Kokouksen

Lisätiedot

EUROOPPA-PÄIVÄ

EUROOPPA-PÄIVÄ EUROOPPA-PÄIVÄ EUROOPAN SOSIAALIRAHASTON (ESR) RAHOITUS Euroopan Sosiaalirahaston rahoitus Millainen hanke voi saada rahoitusta Kuka voi hakea rahoitusta Miten ja milloin haen rahoitusta ESR-osarahoitetun

Lisätiedot

Aika. Tapiolan kirkon seurakuntasali. Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 8/ klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT:

Aika. Tapiolan kirkon seurakuntasali. Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 8/ klo KÄSITELTÄVÄT ASIAT: Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 8/2011 Aika Paikka 8.11.2011 klo 16.30 Tapiolan kirkon seurakuntasali KÄSITELTÄVÄT ASIAT: KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN

Lisätiedot

59 Vironkielisen seurakuntatyön papinviran perustaminen päättyvän diakonian viran tilalle

59 Vironkielisen seurakuntatyön papinviran perustaminen päättyvän diakonian viran tilalle Yhteinen kirkkoneuvosto 318 24.10.2013 414/2013 59 Vironkielisen seurakuntatyön papinviran perustaminen päättyvän diakonian viran tilalle Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto päättää perustaa 1.7.2014

Lisätiedot

TUKIKELPOISUUSASETUKSEN UUDISTAMINEN

TUKIKELPOISUUSASETUKSEN UUDISTAMINEN TUKIKELPOISUUSASETUKSEN UUDISTAMINEN Työ- ja elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö Aluestrategiaryhmä Hallitusneuvos Tuula Manelius Työkokoukset kevät 2011 Säädöspohja rr-toiminnassa EU-säädökset

Lisätiedot

JOKIOISTEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 9/2016 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1(4)

JOKIOISTEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 9/2016 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1(4) JOKIOISTEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ 9/2016 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1(4) Aika tiistaina 29.11.2016 klo 18.30 21.40 Paikka seurakuntatalo Läsnä: Jyrki Koivisto kirkkoherra pj. Sanni Junnila agronomi,

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille

Tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille Tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille valtionavustuksista 19.3.2010 klo12-15 15 Avustusten hakeminen Annikki Häkkilä Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille myönnettävät avustukset

Lisätiedot

185 Raportit yhteisen kirkkoneuvoston vuodelle 2016 myöntämien lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen avustusten käytöstä

185 Raportit yhteisen kirkkoneuvoston vuodelle 2016 myöntämien lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen avustusten käytöstä 70/2017 185 Raportit yhteisen kirkkoneuvoston vuodelle 2016 myöntämien lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen avustusten käytöstä Päätösehdotus Seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo

Lisätiedot

15 Yhteisen kirkkoneuvoston ohjesäännön hyväksyminen

15 Yhteisen kirkkoneuvoston ohjesäännön hyväksyminen 743/2015 15 Yhteisen kirkkoneuvoston ohjesäännön hyväksyminen Yhteinen kirkkovaltuusto päättää hyväksyä esitetyn yhteisen kirkkoneuvoston ohjesäännön ja alistaa sen tuomiokapitulin vahvistettavaksi. Käsittely

Lisätiedot

243 Toimintakulttuurin muutos Helsingin seurakunnissa ja seurakuntayhtymässä/

243 Toimintakulttuurin muutos Helsingin seurakunnissa ja seurakuntayhtymässä/ 635/2015 243 Toimintakulttuurin muutos Helsingin seurakunnissa ja seurakuntayhtymässä/ toiminnanorganisointi 2016-2018 Päätösehdotus Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Juha Rintamäki Yhteinen kirkkoneuvosto

Lisätiedot

Liite 1: Määrärahojen ylitykset tehtäväalueittain

Liite 1: Määrärahojen ylitykset tehtäväalueittain Kirkkovaltuuston 8.6.2010 päätöksiä 6 VUODEN 2009 TALOUSARVION MÄÄRÄRAHOJEN YLITYSOIKEUS Liite 1: Määrärahojen ylitykset tehtäväalueittain Vuoden 2009 talousarvion käyttötalousosassa oli budjetoitu toimintatuloihin

Lisätiedot

Hallintoelin Kokouspäivä Sivu 1 SEURAKUNTANEUVOSTO. Paikka ja aika Keskustan srk-talo, klo

Hallintoelin Kokouspäivä Sivu 1 SEURAKUNTANEUVOSTO. Paikka ja aika Keskustan srk-talo, klo Hallintoelin Kokouspäivä 30.11.2009 Sivu 1 Paikka ja aika Keskustan srk-talo, 30.11.2009 klo 17.30 19.10 paikalla poissa Posti, Timo pj x Erkkilä, Pentti jäsen x Harinen, Ari jäsen poissa Haukijärvi, Eino

Lisätiedot

STIPENDIT JA PALKINNOT

STIPENDIT JA PALKINNOT KIRKON KESKUSHALLINNON SÄÄNTÖKOKOELMA STIPENDIT JA PALKINNOT Kirkon John Vikström -liikuttajapalkinnon säännöt. 2 Kirkon kulttuuripalkinnon säännöt. 3 Kirkon tasa-arvopalkinnon säännöt. 4 Kirkon tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

Pyhäjoen kunta tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle

Pyhäjoen kunta tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle Sivu 1/8 Uusi työ Pyhäjoella Pyhäjoen kunta tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle Pyhäjoen kunta haluaa tukea osaltaan

Lisätiedot

3) muissa perustehtävää vaativammissa esittelyn kohdassa 3 todetuissa tilanteissa vaativuusryhmä on 503 ja peruspalkka 2564,71 /kk

3) muissa perustehtävää vaativammissa esittelyn kohdassa 3 todetuissa tilanteissa vaativuusryhmä on 503 ja peruspalkka 2564,71 /kk 18/2018 156 Diakonian tehtävissä työskentelevien palkkaus Päätösehdotus Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki Yhteinen kirkkoneuvosto päättää diakonian tehtävissä työskentelevien osalta, että 1.9.2018

Lisätiedot

328 Seurakunnissa ja yhteisesti tehtävän työn tuominen lähemmäs toisiaan: YSK prosessin suunnan hyväksyminen

328 Seurakunnissa ja yhteisesti tehtävän työn tuominen lähemmäs toisiaan: YSK prosessin suunnan hyväksyminen 485/2018 328 Seurakunnissa ja yhteisesti tehtävän työn tuominen lähemmäs toisiaan: YSK 2020 -prosessin suunnan hyväksyminen Päätösehdotus Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki Yhteinen kirkkoneuvosto

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 Asialista Kauppalankatu 1, 53300 Lappeenranta P. 040 3126 400, 040 3126 401 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Maanantai 21.5.2018 klo 17.30 18.21 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 ASIALISTA

Lisätiedot

298 Yhteisen kirkkoneuvoston ohjesäännön hyväksyminen

298 Yhteisen kirkkoneuvoston ohjesäännön hyväksyminen 743/2015 298 Yhteisen kirkkoneuvoston ohjesäännön hyväksyminen Päätösehdotus Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki Yhteinen kirkkoneuvosto päättää esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että se päättää

Lisätiedot

Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon

Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon Kaupunginhallitus 297 26.11.2012 Kaupunginvaltuusto 77 03.12.2012 Toimenpiteet syyskuun 2012 ennusteen johdosta / Perusturvakuntayhtymä Karviaisen lisämääräraha vuoden 2012 talousarvioon Karviaisessa on

Lisätiedot

Järvenpään kirkkovaltuusto päättää neuvottelukeskuksen toimintasuunnitelmasta ja talousarvioista ja valitsee johtajan.

Järvenpään kirkkovaltuusto päättää neuvottelukeskuksen toimintasuunnitelmasta ja talousarvioista ja valitsee johtajan. JÄRVENPÄÄN, KERAVAN JA TUUSULAN SEURAKUNTIEN PERHEASIAIN NEUVOTTELUKESKUKSEN OHJESÄÄNTÖ Järvenpään, Keravan ja Tuusulan seurakutien perheasiain neuvottelukeskuksen tehtävänä on kirkkomme tunnustuksen pohjalla

Lisätiedot

Maksatus Lump sum -hankkeissa

Maksatus Lump sum -hankkeissa Maksatus Lump sum -hankkeissa Uudenmaan ELY-keskuksen Lump sum -koulutus 28.5.2013 Mikael Posti Uudenmaan ELY-keskus Maksatushakemus 1 Maksatushakemukset EURA:ssa rahoituspäätöksen mukaisessa aikataulussa

Lisätiedot

77 Kuurojenpapin viran perustaminen Helsingin seurakuntayhtymään yhteiseen seurakuntatyöhön

77 Kuurojenpapin viran perustaminen Helsingin seurakuntayhtymään yhteiseen seurakuntatyöhön 12/2017 77 Kuurojenpapin viran perustaminen Helsingin seurakuntayhtymään yhteiseen seurakuntatyöhön Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto päättää 1) perustaa 1.1.2018 alkaen 31.12.2017 päättyvän määräaikaisen

Lisätiedot

118 Munkkiniemen seurakunnan muistamisia koskeva ohjeistus. Munkkiniemen seurakuntaneuvosto hyväksyy muistamista koskevan ohjeistuksen.

118 Munkkiniemen seurakunnan muistamisia koskeva ohjeistus. Munkkiniemen seurakuntaneuvosto hyväksyy muistamista koskevan ohjeistuksen. 116 Työjärjestyksen vahvistaminen Hyväksytään esityslista. Esityslista hyväksyttiin. 117 Edellisen kokouksen pöytäkirja Merkitään tiedoksi. 176/2018 118 Munkkiniemen seurakunnan muistamisia koskeva ohjeistus

Lisätiedot

79 Helsingin seurakuntayhtymän johtajan valinta kaudelle

79 Helsingin seurakuntayhtymän johtajan valinta kaudelle 79 Helsingin seurakuntayhtymän johtajan valinta kaudelle 2017-2018 575/2016 Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto päättää 1) valita kirkkoherra Teemu Laajasalon virkasuhteiseen, oman viran ohella virkaa

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Pappilan neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Pappilan neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO KIRKKONEUVOSTO KOKOUSAIKA 14.12.2017 klo 17.30 KOKOUSPAIKKA Pappilan neuvotteluhuone, Savilahdentie 18 C ASIALUETTELO ASIA LIITE N:O N:O 123 - Kokouksen avaus 124 - Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Seurakuntaneuvosto 14.3.2013 sivu 1 (6) HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstai 14.3.2013 klo 18.45 20.25 Viikkomessu kirkossa klo 18. Paikka Hakunilan kirkon kokoustila Hakunilantie

Lisätiedot

HE 62/2014 vp. sekä tutkintotilaisuuksiin. Esitys liittyy valtion vuoden 2014 ensimmäiseen

HE 62/2014 vp. sekä tutkintotilaisuuksiin. Esitys liittyy valtion vuoden 2014 ensimmäiseen HE 62/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2011. Läsnä: Tuomas Alaterä poistui klo 20.55, kohdan 122 aikana

SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2011. Läsnä: Tuomas Alaterä poistui klo 20.55, kohdan 122 aikana SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2011 Kokousaika 4.10.2011 klo 18.00 21.15 Kokouspaikka Seurakuntatalo Läsnä: Tuomas Alaterä poistui klo 20.55, kohdan 122 aikana Georg

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ALUESEURAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty Jyväskylän seurakunnan kirkkovaltuustossa

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ALUESEURAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty Jyväskylän seurakunnan kirkkovaltuustossa JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ALUESEURAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty Jyväskylän seurakunnan kirkkovaltuustossa 13.1.2009 1 LUKU ALUESEURAKUNTA JA ALUENEUVOSTO 1 Jyväskylän seurakuntaan muodostetaan yhdeksän alueseurakuntaa,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 10.06.2013 Sivu 1 / 1 5370/02.05.00/2012 Kaupunginhallitus 169 27.5.2013 95 Sopimus pääkaupunkiseudun kaupunkien osallistumisesta Suomen Kansallisoopperan käyttökustannuksiin Valmistelijat /

Lisätiedot

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH 4.9.2017 345 1 OHJEIDEN SOVELTAMISALA Myönnettäessä avustuksia Kemin kaupungin varoista on noudatettava näitä ja asianomaisia avustuksia myöntävien palvelualueiden antamia

Lisätiedot

Läsnä SIMOLA Pertti puheenjohtaja JUKANEN Hannele KUIKANMÄKI Kimmo. MARJAMÄKI Pipsa Lotta. PITKÄNEN Pirkko. SAARELA Veronica

Läsnä SIMOLA Pertti puheenjohtaja JUKANEN Hannele KUIKANMÄKI Kimmo. MARJAMÄKI Pipsa Lotta. PITKÄNEN Pirkko. SAARELA Veronica SEURAKUNTANEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 7/2013 Aika 10.9.2013 klo 18.30-19.30 Paikka Viikin kirkko, Agronominkatu 5 Läsnä SIMOLA Pertti puheenjohtaja JUKANEN Hannele KUIKANMÄKI Kimmo VESAMÄKI Aarne vara MARJAMÄKI

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2013 1 (5) 1 V 19.6.2013, Sopimus pääkaupunkiseudun kaupunkien osallistumisesta Suomen Kansallisoopperan käyttökustannuksiin HEL 2012-017593 T 00 01 06 Päätösehdotus päättänee

Lisätiedot

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 4/2018 Pielaveden seurakunnan seurakuntaneuvosto

Ylä-Savon seurakuntayhtymä Pöytäkirja 4/2018 Pielaveden seurakunnan seurakuntaneuvosto Seurakuntaneuvoston kokous Aika Tiistai 6.11.2018 klo 17 17.45 Paikka Seurakuntatalo, Pappilantie 11, 72400 Pielavesi Osallistujat: Osallistujat Jäsenet Arto Penttinen, pj Hyvärinen Inka Janatuinen Pekka

Lisätiedot

TURUN JA KAARINAN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2004 Yhteinen kirkkovaltuusto 22.1.2004 1

TURUN JA KAARINAN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2004 Yhteinen kirkkovaltuusto 22.1.2004 1 Yhteinen kirkkovaltuusto 22.1.2004 1 YHTEISEN KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika torstai 22.1.2004 klo 18.00-18.38 Paikka Osallistujat toimitalon juhlasali, Eerikinkatu 3 A (liite 1), liitetään erikseen pöytäkirjaan

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Aika Keskiviikko klo 17: Seurakuntakeskus Saapuvilla olleet Reinikainen Kimmo puheenjohtaja

PÖYTÄKIRJA Aika Keskiviikko klo 17: Seurakuntakeskus Saapuvilla olleet Reinikainen Kimmo puheenjohtaja KIRKKONEUVOSTO 7/2016 1 (6) Aika Keskiviikko 2.11.2016 klo 17:01-18.34 Paikka Seurakuntakeskus Saapuvilla olleet Reinikainen Kimmo puheenjohtaja Alanen Nina varapuheenjohtaja Itämetsä Risto Järvinen Kaija

Lisätiedot

sihteeri, ilmoitustaulunhoitaja

sihteeri, ilmoitustaulunhoitaja Aika: Keskiviikko 7.11.2018 klo 18. Paikka: Seurakuntakodin kokoushuone Jäsenet: Anna-Kaisa Hautala puheenjohtaja Lea Honkanen Anita Kamppi Tellervo Kuusiranta, varapuheenjohtaja Petri Reponen Anneli Ruisniemi

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO 10/2011

SEURAKUNTANEUVOSTO 10/2011 SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 10/2011 Kokousaika 14.12.2011 klo 17.30 19.17 Kokouspaikka Ravintola Nygårds, Vantaan Sotungissa Läsnä: Tuomas Alaterä Georg Bergström

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 9/

PÖYTÄKIRJA 9/ Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 9/2012 11.12.2012 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------- SIVU 67 ILMOITUSASIAT 2 68 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/2018 1 (5) 428 Kaupunkipyöräpalvelun laajentamisen hankesuunnitelma HEL 2018-002575 T 00 01 04 00 Päätös päätti hyväksyä kaupunkipyöräpalvelun laajentamista koskevan hankesuunnitelman

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ YHTEISEN SRK-PALVELUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ YHTEISEN SRK-PALVELUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 1 (5) AIKA keskiviikko klo 17.00-18.30 PAIKKA Aseman Pysäkki, kokoontumistila, Hannikaisenkatu 29 Käsiteltävät asiat 88 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 89 Työjärjestyksen hyväksyminen 90 Pöytäkirjan

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 5 /

PÖYTÄKIRJA 5 / PÖYTÄKIRJA 5 / 2014 3.6.2014 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------- SIVU 36 ILMOITUSASIAT 2 37 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖKSET 2 38 VUODEN

Lisätiedot

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 7/2015 SIVU 52/2015. Oriveden seurakuntakeskus, kokoushuone. LÄSNÄ Tapiolinna Mika puheenjohtaja

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 7/2015 SIVU 52/2015. Oriveden seurakuntakeskus, kokoushuone. LÄSNÄ Tapiolinna Mika puheenjohtaja KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 7/2015 SIVU 52/2015 AIKA Tiistai 11.8.2015 klo 18 21.25 PAIKKA Oriveden seurakuntakeskus, kokoushuone LÄSNÄ Tapiolinna Mika puheenjohtaja Aakula Kari jäsen Hjerppe Ilkka Jokinen

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 12. 2.2013 Kirkkoneuvosto 1/5

AURAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 12. 2.2013 Kirkkoneuvosto 1/5 1/5 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Tiistai 12.2.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä Auran seurakunnan virastotalo Äärelä Torsti, pj Hafrén Leena Kalmi Pekka Loukonen Terttu Moisala Taina Mäki Kaija Lindholm Minna

Lisätiedot

Seuraavaan kokoukseen laaditaan lausuntoluonnos. Seuraavaan kokouksen asialistalle otetaan kysymys seurakuntien yhdistymisestä.

Seuraavaan kokoukseen laaditaan lausuntoluonnos. Seuraavaan kokouksen asialistalle otetaan kysymys seurakuntien yhdistymisestä. 268/2017 113 Munkkiniemen seurakuntaneuvoston lausunto Helsingin seurakuntayhtymän henkilöstöstrategiasta ja palkitsemisstrategiasta vuosille 2017-2022 sekä henkilöstön sopeuttamistoimenpiteistä Päätösehdotus

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/

VARTIOKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ SEURAKUNTANEUVOSTO 7.9.2011 1/5 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikkona 7.9.2011. klo 18 Paikka: Matteuksenkirkko, Olavus-sali Osallistujat: Poissa: Jukka Pakarinen, puheenjoht. Max Isaksson Eija

Lisätiedot

Kalatalousalueiden rahoitus ja edistämismäärärahat Jouni Hiltunen Lapin ELY - keskus

Kalatalousalueiden rahoitus ja edistämismäärärahat Jouni Hiltunen Lapin ELY - keskus Kalatalousalueiden rahoitus ja edistämismäärärahat 2019 Jouni Hiltunen Lapin ELY - keskus Mitä uutta v. 2019 alue- ja edistämisrahojen osalta? Haku alkaa 1.1.2019 ja hakemuksia voi jättää sekä alueiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 45/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 45/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 45/2016 1 (5) 5 Määrärahojen siirtäminen projektialueiden katurakentamisen eri alakohtien välillä sekä määrärahojen myöntäminen rakennusvirastolle katujen rakentamiseen HEL

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/ (7) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/ (7) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2016 1 (7) 1143 Määrärahojen siirtäminen projektialueiden katurakentamisen eri alakohtien välillä sekä määrärahojen myöntäminen rakennusvirastolle katujen rakentamiseen

Lisätiedot

1. Nykytila ja ehdotetut muutokset

1. Nykytila ja ehdotetut muutokset HE 199/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuljetusten alueellisesta tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kuljetusten alueellisesta tukemisesta

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2018 1 (7) 752 Sijoituksen tekeminen Stadion-säätiö sr:n perusparannusrahastoon HEL 2018-010400 T 02 05 05 Päätös päätti hyväksyä 759 000 euron suuruisen sijoituksen tekemisen

Lisätiedot

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset Tuusulan sosiaali- ja terveyslautakunta PL 60 04301 Tuusula

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 38/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 38/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 38/2015 1 (5) 1034 Oikaisuvaatimus vuoden 2014 tulospalkkioiden maksamista koskevaan päätökseen sosiaali- ja terveysvirastossa päätti hylätä sosiaali- ja terveysviraston pääluottamusmiesten

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan Sosiaalirahaston rahoitus, rahoitushaku Länsi-Suomessa Rahoitusasiantuntija Keski-Suomen ELY-keskus Mitä rakennerahastot ovat?

Lisätiedot

Yhteisen seurakuntatyön johtaja Pentti Miettinen Yhteinen kirkkoneuvosto päättää

Yhteisen seurakuntatyön johtaja Pentti Miettinen Yhteinen kirkkoneuvosto päättää 55/2016 175 Etiopian luterilaisen Mekane Yesus kirkon Dessien uuden kirkon ja toimintakeskuksen valmistumis- ja kirkonvihkimisjuhlaan osallistuminen sekä lähetystyön ja kansainvälisen diakonian kohteisiin

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 7/

PÖYTÄKIRJA 7/ Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 7/2013 10.12.2013 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------- SIVU 55 ILMOITUSASIAT 2 56 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO

Lisätiedot

Valtionavustusten taloudenhoito

Valtionavustusten taloudenhoito Valtionavustusten taloudenhoito Yleistä avustusten myönnöstä Valtionavustuspäätös Avustuksen käyttötarkoitus/hyväksyttävät menot/ valtionavustus Avustuksen maksu, käyttöaika Avustuksen käytön valvonta/tarkastus

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Torstai klo Paikka. Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Torstai klo Paikka. Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta PL 45, 53101 Lappeenranta P. 040 3126 601, 040 3126 602 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Torstai 9.4.2015 klo 17.30 18.53 Paikka Lappeen seurakuntasali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta ASIALISTA 56 KOKOUKSEN

Lisätiedot

- Pihakahvila koulutus 15.9 klo Matteuksen kirkko - Tauno Hämäläinen 100 vuotta juhlakonsertti 18.9 klo 18 Matteuksen kirkko

- Pihakahvila koulutus 15.9 klo Matteuksen kirkko - Tauno Hämäläinen 100 vuotta juhlakonsertti 18.9 klo 18 Matteuksen kirkko 337/2016 49 Ilmoitusasiat syyskuu ehdotus Merkitään tiedoksi - Pihakahvila koulutus 15.9 klo 17.30 Matteuksen kirkko - Tauno Hämäläinen 100 vuotta juhlakonsertti 18.9 klo 18 Matteuksen kirkko 335/2016

Lisätiedot

46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen

46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen 22/2018 46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen Yhteinen kirkkovaltuusto päättää 1) vahvistaa Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2017

Lisätiedot

Yleiskatteisen rahoituksen määräytyminen ja sisältö Maakuntatalouden simuloinnin aloitustilaisuus Paasitorni

Yleiskatteisen rahoituksen määräytyminen ja sisältö Maakuntatalouden simuloinnin aloitustilaisuus Paasitorni Yleiskatteisen rahoituksen määräytyminen ja sisältö Maakuntatalouden simuloinnin aloitustilaisuus 7.9.2017 Paasitorni Budjettineuvos Valtiovarainministeriö/budjettiosasto 1 8.9.2017 - Maakuntien rahoitus

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 11.11.2015 KUULUTUS

KIRKKONEUVOSTO 11.11.2015 KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkoneuvoston 11.11.2015 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 16.11.2015-17.12.2015 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

Karstulan kunta. Toiminta- ja kohdeavustusten jako

Karstulan kunta. Toiminta- ja kohdeavustusten jako Sivistyslautakunta 31.10.2018 Kunnanhallitus 05.11.2018 HARKINNANVARAISTEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN TARKOITUS Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 1 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 6.10.2016 SEURAKUNTAYHTYMÄN HALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa xx.yy.2016 1 Johtosäännön sisältö Tässä johtosäännössä määritetään

Lisätiedot

JUVAN KUNNAN LIIKUNTAPALVELUIDEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE

JUVAN KUNNAN LIIKUNTAPALVELUIDEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE 1 JUVAN KUNNAN LIIKUNTAPALVELUIDEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE 1.1.2018 ALKAEN LIIKUNTAPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2 YLEISTÄ Hyvinvointilautakunta on hyväksynyt nämä avustussäännöt kokouksessaan

Lisätiedot

Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyy esittelyn mukaisen hinnaston asiakirjoista perittäville maksuille.

Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyy esittelyn mukaisen hinnaston asiakirjoista perittäville maksuille. 496/2018 8 Asiakirjoista perittävät maksut Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyy esittelyn mukaisen hinnaston asiakirjoista perittäville maksuille. Käsittely Keskustelun aikana käytettiin 13

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (5) 6 Avustusten myöntäminen vuodelle 2014 HEL 2013-015342 T 02 05 01 00 Päätös Johtokunta päätti jakaa opiston vuoden 2014 talousarvioon sisältyvät järjestöjen avustukset,

Lisätiedot

29 Lähetykselle ja Kirkon Ulkomaanavulle myönnettävien talousarviomäärärahojen

29 Lähetykselle ja Kirkon Ulkomaanavulle myönnettävien talousarviomäärärahojen 58/2015 29 Lähetykselle ja Kirkon Ulkomaanavulle myönnettävien talousarviomäärärahojen jakoperusteet vuosille 2016-2019 Päätösehdotus Yhteisen seurakuntatyön johtaja Pentti Miettinen Yhteinen kirkkovaltuusto

Lisätiedot

Seutujohtoryhmä Seutukunnan kehittämisrahasta päättäminen

Seutujohtoryhmä Seutukunnan kehittämisrahasta päättäminen Kunnanhallitus 48 06.03.2017 Witas-alueen kuntarahoitus "Toimi Nyt!" -hankkeeseen 294/001/2016 Kunnanhallitus 18.04.2016 83 Seutujohtoryhmä 17.3.2016 5 Seutukunnan kehittämisrahasta päättäminen Seutujohtoryhmällä

Lisätiedot