Positivismin kriitikosta positivistiksi
|
|
- Maija Saarnio
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ositivismin kriitikosta positivistiksi Juha Manninen uhe Wienin piirin jäsenistä on metaforien käyttöä. Jäsenkirjoja ei tunnettu, jollei sellaiseksi katsota chlickiltä saatua kutsua torstaiseminaariin. Kaikkiaan Wienin piiri ja looginen empirismi olivat olennaisia erikantaisuuksia ja muuttuvia käsityksiä sisältäviä prosesseja, vain eräänlainen verkosto, kuten nykyisin sanottaisiin. ässä verkostossa Kaila oli kiistatta mukana. iihen hän halusi vetää oppilaansakin. yyskuun alussa 1929 ino Kaila lähetti kaksikin kirjettä Rudolf Carnapille. Ne osoittivat taakse jääneen Wienin matkan väittelyissä esiin nousseiden kysymysten jatkuvasti askarruttavan Kailaa, kuten Carnap vastauskirjeessään (Georg enrik von Wrightin kokoelma, jatkossa GvW) mainitsi. Carnap kertoi Wienin piirin yhdessä Berliinin ryhmän kanssa rahassa toista viikkoa aikaisemmin menestyksellisesti pitämästä konferenssista, lähetti Kailalle tämän opetustarkoituksia varten tilaamat kymmenen kappaletta tuoretta logiikan ja relaatioteorian oppikirjaansa sekä totesi Kailan jo saaneen rnst Mach -yhdistykseltä piirin katsomusten juuri ilmestyneen ohjelmallisen esittelykirjasen Wissenschaftliche Weltauffassung: Der Wiener Kreis: hkä se kuitenkin pystyy antamaan ulkopuoliselle ensimmäisen, epätäsmällisen vaikutelman asenteemme suunnasta ja kiihottaa häntä enempään perehtymiseen. amfletissa kerrottiin Kailastakin Wienin piiriä lähellä olevana. Kaila jatkoi välienselvittelyään Carnapin ufbaun kanssa. lun perin kirjoitetusta artikkelista paisui vuoden kuluessa pieni kirja, joka ilmestyi nimellä Der logistische Neupositivismus: ine kritische tudie (1930) urun yliopiston julkaisusarjassa. Carnapia vastaan Kailan kirjalleen antama otsikko oli nimitys, jota Kaila ei käyttänyt omasta kannastaan. Kysymys oli Carnapin loogisen uuspositivismin kriittisestä arvioinnista. Carnap itse oli huomauttanut, että psyykkiseen perustuva järjestelmämuoto on tavallisesti positivistisen suunnan teorioiden perustana, erityisesti sensualismin. Kannanoton sellaisiin järjestelmiin piti kuitenkin jäädä metafyysisenä metodisloogisen konstituutioteorian ulkopuolelle. Kailaa tämä ei vakuuttanut, koska Carnapin teoksensa pohjaksi valitsena maailmankonstruktion tiedonmukainen tie kuitenkin lähti aistivaikutelmista. Kaila arvioi teoksen heti uuden suunnan klassikoksi ennen muuta sen historiallisen oikearvon vuoksi, joka sillä oli liittyessään ajatuksellisesti matemaattisen formalisoinnin ja aksiomatisoinnin sekä fysikaalisen yksinkertaisuuden ja taloudellisuuden tavoitteisiin samoin kuin verifioimattoman poissulkemiseen (suhteellisuusteoria!) (s. 7-8). eoksen tehtäväksi hän näki antaa näille eri aloilla esiintyville suuntauksille yleinen filosofinen oikeutus. Kaila rinnasti teoksen epäröimättä Kantin puhtaan järjen kritiikkiin ja sen tapaan oikeuttaa filosofisesti newtonilainen luonnontiede. amalla Kaila halusi varoittaa vastaavasta uuden hengensuunnan absolutisoimisen vaarasta. Vaikka tietyt periaatteet olivat niille kuuluvilla alueilla tarpeellisia ja suorituskykyisiä, niitä ei pitänyt yleistää rajattomasti. Loogisen uuspositivismin seuraamukset olivat Kailan mukaan hirmuiset ja katastrofaaliset (s. 11). i riittänyt, että Carnap katsoi realismikiistan mieltä vailla olevaksi. än myös katsoi toisten sielunelämästä tehtävät päätelmät pelkiksi lyhenteiksi havaitusta käyttäytymisestä. ieteelliset ennusteet typistyivät Carnapilla tavaksi puhua jo tapahtuneesta. On 31
2 32 helppo havaita, että Kailan myönteinen ensivaikutelma oli etenkin Wienin matkan jälkeen kääntynyt jyrkäksi kritiikiksi. Järkyttyneenä Kaila esitti, että jos Carnapin tulokset pätivät, ne merkitsivät kaiken filosofian loppua. amoin ne kuihduttaisivat empiirisen tutkimustyön, sillä tieteen realistinen kieli oli enemmän kuin pelkkä puhetapa. e oli tieteen elävän sielun ilmaus (s. 11). Kun järjestelmän seuraamukset tällä tavoin olivat absurdit ja moströösit, niin mistä oli löydettävissä sen virheellisyys? siteltyään Carnapin tarjoamaa tiedon rationaalista rekonstruktiota Kaila kohdisti epäilyt sen ekstensionaaliseen kieleen. än arveli, että relaation suunnassa on kyymys ajan koetusta suunnasta. lämyksellinen aika ei ollut rakennettavissa Carnapin menetelmällä. ässä Kaila käytti Carnapia vastaan Martin eideggerin julkaisemia dmund usserlin luentoja ajan tietoisuuden fenomenologiasta ja niihin sisältyvää intentionaalista käsitteenmuodostusta, erityisesti ajatuksia retentiosta, protentiosta ja esineen halosta. än viittasi tuekseen myös Wienin piirin fenomenologijäseneen Felix Kaufmanniin. ällaiselta pohjalta Kaila uskoi pystyvänsä kumoamaan sen Carnapin käsityksen, että tieteelliset väittämät eivät sisältäisi tulevaisuutta. Carnapin ekstensionaalisuusteesistä ja hänen kvasianalyysiksi nimittämästään metodista seurasi, että kahta alkeistason muuhun palautumatonta käsitettä ei pystynyt erottamaan toisistaan merkityksensä puolesta. Mutta juuri niin Kailan mukaan piti pystyä tekemään. Kun mennyt ja tuleva eivät olleet Carnapilla erotettavissa, Kaila tiivisti usserliin nojautuen kantansa siihen, että ajattelemme jokaista mennyttä nykyhetkessä ja jokainen nykyhetki sisältää intentioita välittömään tai muistettuun menneeseen (s. 79). Jokaiselle havaitulle rajalle oli oletettava sen tuolle puolen jäävä määrittämätön moninaisuus ja ajalle puolestaan tulevaisuus, josta Kailan mukaan seurasi, että Carnapin ratkaistavuusteesi ei voinut rajoituksitta päteä. ulevaisuutta koskevat väitteet olivat ratkaistavissa vain tietyllä todennäköisyydellä, Kaila selitti Reichenbachiin liittyen. Kaila otti tarkasteluun Carnapin järjestelmän ainoan sisällöllisen suhteen, samankaltaisuuden muistuman. en piti Carnapin mukaan olla psykologinen tosiasia. Carnapin teoria rakentui tässä kohdin sille psykologiselle edellytykselle, että koetun elämysvirran jokainen leikkaus voidaan ajatella yksinkertaiseksi, analysoimattomaksi laaduksi. ämän lähtökohdan Kaila väitti psykologisesti mahdottomaksi. avaitulla oli hänen mukaansa päinvastoin alkuperäinen sisäinen moninaisuus (s. 52). Carnap perusteli näkemystään viittauksin hahmopsykologeihin ja hän todella oli hylännyt hahmopsykologien arvosteleman havaintojen atomistisen, mosaiikkimaisen rakenteen, mutta Kaila saattoi selittää, että tämä oli pelkästään hahmopsykologian negatiivinen, ei sen positiivinen puoli. Kaila kävi selvittämään tilannetta juurta jaksain lukuisin esimerkein näkö- ja kuulohavainnon alueilta. mmattimaisena psykologian tutkijana ja aiheesta aikaisemmin kirjoittaneena hän oli hyvin perillä etenkin berliinilästen Max Wertheimerin ja Kurt Koffkan tutkimuksista ja teorioista samoin kuin niihin johtaneesta kehityksestä. Kun Carnap itse elämysvirtaa käsitellessään tukeutui näihin kirjoittajiin, kritiikki oli vakava. Wertheimerin kokeelliset tutkimukset olivat johtaneet siihen johtopäätökseen, että täytyi hylätä näkemys havaitun rakenteen jokaista osaa vastaavista yksittäisistä aistitiedoista, joita olisi mahdollista käsitellä toisistaan eristettyinä. avaitsimme suoraan monimutkaisia hahmoja. Kritiikki kyseenalaisti Carnapin metodin käytön havainnon yhteydessä. simerkiksi jokaiseen näköhavaintoon liittyi aivan alkuperäisesti tausta, ympäristö tai raja, mihin usserl oli kiinnittänyt huomiota. Ne eivät olleet mitään jälkikäteen mukaan tuotua, päättelyyn perustuvaa. Nähdyllä maailmalla oli alunalkaen tietty sisäinen moninaisuus. e ei ollut viipaloitavissa Carnapin yksinkertaisiksi laaduiksi. Kaila ei sinänsä kiistänyt Carnapin metodia. en paikka vain oli huomattavasti havaintojen maailmaa korkeammalla abstraktiotasolla. Carnapin virhe oli juuri sen absolutisoimisessa, yrityksessä käyttää sitä yleispätevästi sellaiseen tiedonmuodostuksen pohjana olevaan tasoon, johon se ei modernin empiirisen psykologian filosofisesti katsoen antiempirististen tulosten vuoksi soveltunut. delleen Kaila kiisti carnapilaiset korrektit pöytäkirjat esiintyneestä elämysten virrasta. öytäkirjoja ei voinut olettaa annetuiksi, vaan niihin tuli voida kohdistua myös epäilyn. ni ja todellisuus tuli voida erottaa toisistaan. ieteessä käsitteenmuodostus saattoi poiketa ja poikkesikin havaitun maailman selvyyksistä, jotka eivät sellaisenaan soveltuneet sen pohjaksi. Realistisen asenteen käyttökelpoisuus
3 tulisi jatkossakin tavalla tai toisella myöntää. Juuri samoin kuin havaintomme esiintyvät eletyn ajan ja havaintoavaruuden taustaa vasten, samoin fysikaaliset mittaukset edellyttävät aina jonkin avaruudellis-ajallisen koordinaattijärjestelmän (s ). Kaikilla kokemuksen tasoilla havaintojen tekeminen edellytti avaruudellis-ajallista taustaa, vaikka tuo tausta olikin modernissa fysiikassa toisenlainen kuin välittömässä kokemuksessa. Kaila uskoi edelleen todellisuuden käsitteen olevan määriteltävissä vain todennäköisyyden käsitteen avulla: välittömät havainnot olisivat jonkinlaisia otoksia todennäköisyyskentästä. Niiden kautta oli silti tietty kaiken tieteen realismi annettu (s. 83). ieteellinen havainto edellytti tyypillisen avaruudellis-ajallisen viitetaustan tuomista mukaan. elkkä äänten kuuleminen ja värien näkeminen eivät olleet tieteellisiä havaintoja, ei myöskään lukujen liittäminen kuultuun ja nähtyyn. Mittaamisessa välittömästi havaittu oli suhteutettava numeeristesti avaruudellisajallisesti kuvattuihin reaaliobjekteihin.ällainen fysikaalinen metodi oli varovaisen realismin ilmentymä ja ensisijainen muihin havaitsemismuotoihin verrattuna. en ansiosta koetut laadut hävisivät ja korvautuivat määrällisillä suhteilla. Galilei oli väittänyt luonnon kirjan kirjoitetuksi geometrisin kuvioin. e toisin sanoen, Kaila päätteli, sisältää vain avaruudellis-ajallisia suhteita (s. 87). Käsittely Wienin piirissä Loppuvuodesta 1930 Carnapilla oli Kailan teos Der logistische Neupositivismus käsissään. än luki sen kahteen kertaan, huolellisesti. Noihin aikoihin chlickin opastuksella opiskellut Rose Rand alkoi pitää Wienin piirin kokouksista pöytäkirjaa, joka on säilynyt. iirin kotikaupungissa nykyisin aktiivisesti toimivan nstitut Wiener Kreisin johtaja Friedrich tadler on julkaissut ne teoksessaan tudien zum Wiener Kreis: rsprung, ntwicklung und Wirkung des Logischen mpirismus im Kontext (1997; myös englanniksi). Varhaisimmat muistiinmerkinnät ovat kokouksesta 4. joulukuuta 1930 ja Kailan kirjaa käsiteltiin seuraavalla viikolla, 11. joulukuuta. Myös tuo varhaisempi istunto on mainitsemisen arvoinen, sillä osittain siinä tuli esiin samansuuntainen kritiikki kuin Kailalla, mutta piirin ehdottoman korkealle arvostaman lbert insteinin taholta. chlick oli lähettänyt erään tuoreen käsikirjoituksensa insteinille luettavaksi ja piirissä käytiin nyt lävitse hänen saamansa vastaus. Kirje on säilynyt ja kovasti kulunut, ilmeisesti kiertänyt monissa käsissä. en keskeinen kohta kuului: Yleisesti katsoen esityksenne ei sikäli vastaa minun käsitystapaani, että pidän eidän koko käsitystänne niin sanoakseni liian positivistisena. Fysiikka tarjoaa kylläkin aistielämysten välisiä relaatioita, mutta vain välillisesti. en olemusta väittämä ei luonnehdi millään tavoin tyhjentävästi. anon eille suoraan: Fysiikka on yritys reaalisen maailman samoin kuin sen lainmukaisen rakenteen mallin käsitteelliseksi konstruktioksi. en on kuitenkin esitettävä eksaktisti meidän tavoitettavissamme olevien aistielämysten empiiriset suhteet; mutta ainoastaan siten se kytkeytyy viimeksi mainittuihin. (M 98) Viikkoa myöhemmin kokoonnuttiin siis käsittelemään Kailan kirjaa. Rose Rand oli kirjoittanut siitä huolellisen Wienin piirin arkistossa säilyneen tiivistelmän (WK.37a ja b), jossa hän selosti, miten Kailan kritiikin kohteena olivat muun muassa Carnapin näkemykset tieteen kielen ekstensionaalisuudesta ja kaikkien tieteellisten väitteiden ratkaistavuudesta ja miten Kaila perusteli ei-havaittavia asioita koskevaa todennäköisyyspäättelyä. chlick ja Waismann eivät käyttäneet puheenvuoroja keskustelussa. lmeisesti he eivät olleet paikalla. elittävä tekijä saattaa olla se, että Wittgenstein oli päättänyt luentonsa Cambridgessä ja tullut tai tulossa Wieniin, jossa hän alkoi seuraavalla viikolla esitellä näille kahdelle uusia käsityksiään. Neurath puolestaan boikotoi tuossa vaiheessa kokouksia, koska chlick oli edellisen kevään lopussa hylännyt hänen kirjankäsikirjoituksensa ja hän valmisteli uutta. Muutoin ryhmä oli edustava. Lisäksi kokoukseen oli saatu Carl G. empelin arvio Kailan esityksestä logiikan näkökulmasta. empel oli Reichenbachin oppilas Berliinistä ja hänen kahta työpaperiaan aiheesta olikin käsitelty jo sikäläisessä seminaarissa. än oli viettänyt syksyn 1929 Wienissä. empel selitti, että relaation järjestys ei mitenkään edellyttänyt ajan ja sen suuntautuneisuuden ajattelemista siihen mukaan, kuten Kaila kuvitteli. Nämähän ovat metamatemaattisia edellytyksiä, joita ilman ei ylipäänsä 33
4 34 voida rakentaa mitään teoriaa ja jotka ovat olennaisesti elementaarisempia kuin Kailan esittämä suuntautuneisuuden käsitteen edellytys. Kurt Gödel huomautti tähän relaatioiden teorian palautettavuudesta korkeamman kertaluvun luokkien teoriaan. oisena keskustelun kohteena oli koetun ajan ja avaruuden konstituoitavuus. Kaila oli arvellut, ettei rajallisista elementeistä voisi konstruoida ääretöntä moninaisuutta, mitä Carnap ei hyväksynyt. itä paitsi havaintoavaruuden äärettömyys ei hänen mukaansa ollut mikään aktuaalinen äärettömyys, vaan mahdollisuuden äärettömyys. ans ahn kyseli Carnapilta, miten tämä konstituoi ajan. öytäkirja jatkoi: erra Carnap: Fenomenaalinen aika on sarja äärettömän monia erillisiä elämyksiä, joista fysikaalinen avaruusaikakontinuumi konstituoidaan. Fysikaalisen avaruusaikakontinuumin elementit vastaavat sitten elämyksellisiä elementtejä samaan tapaan kuin reaaliluvut luonnollisia lukuja Russellilla. erra ahn: Miten siihen tulee jatkuva muutos? erra Carnap: Ottamalla mukaan luonnonlait. Whiteheadia ja Russellia vastaan Kailan vastaväite pätee. varuuden ja ajan jatkuvuus ei ole minulla mikään lause, vaan sopimus. Yritämme järjestää havaitut laadut neliköiksi (missä myöhemmän korjauksen mahdollisuus jää avoimeksi) ja valita ei-havaittavalle yksinkertaisimman esitysmuodon. Vastoin ahnia ja Whiteheadia en pidä mahdollisena esittää postulaatteja fenomenaaliselle maailmalle. Jatkossa Carnap huomautti: Kailalle on ehkä tehtävä se myönnytys, että fenomenaalisen ajan ja fenomenaalisen avaruuden avoimuus on otettava huomioon rakennettaessa fenomenaalista kieltä. ahn puolestaan arveli, että usserlin ja Kailan väitettä elämysten virtausluonteesta ei voi verifioida, koska siinä esitetään ylipäänsä kaikki elämykset luonteeltaan tällaisiksi. siasta oltiin yleisesti samaa mieltä. Fenomenologian tuntijana Kaufmann kiinnitti huomiota siihen, että jotta jokin voitaisiin käsittää olioksi, das Ding, pitää usserlin mukaan edellyttää sen jälleentunnistettavuus. erra Carnap: iinäpä se ongelma onkin. Jatkossa Kaufmann vielä huomautti, että Carnapin konstituutioperiaate ei puhu olioista, vaan kuvaustavoista. Carnap itse ryhtyi pohtimaan uudenlaisen konstituution mahdollisuutta: lämysajalle voidaan ehkä esittää useampia ulottuvuuksia, jos jokaiseen tietyn moninaisuuden omistavaan hahmonomaiseen elämykseen liitetään ulottuvuus. Yksiulotteinen fysikaalinen aika olisi silloin konstituoitava näiden elämysulottuvuuksien vastaavuuksien pohjalta. Vielä käsiteltiin sitä Kailan väitettä, että Carnapin analyyttisen ekvivalenssin periaate hävittää tieteestä tulevaisuutta koskevat lausumat ja lausumat ei-havaittavasta. ähän herra Carnap huomautti: Näitä lausumia esiintyy tietysti tieteessä, mutta niiden mielen antavat niiden totuusehdot. Carnap ei nähnyt aihetta antaa asiassa periksi. än päin vastoin myönsi itsestäänselväksi sen, ettei hänen kannaltaan voinut erottaa nykyistä sisältöä menneestä. Millään tavoin ei keskustelussa ryhdytty kumoamaan Kailan hahmopsykologiaan perustuvia väitteitä fenomenaalisesta maailmasta. Carnap päinvastoin ryhtyi kaavailemaan, miten konstituutio saattaisi olla kuviteltavissa Kailan tarkoittamien alkuperäisen moninaisuuden sisältävien hahmoelämysten pohjalta. euraavana päivänä keskustelun jälkeen Carnap laati Kailalle perusteellisen viisiliuskaisen kirjeen (GvW). än ilmaisi tyytyväisyytensä Kailan kuvaukseen konstituutiojärjestelmästä. Kailan analyyttisen ekvivalanssin käsitteelle antama painoarvo kiinnosti häntä erityisesti, koska periaate oli ollut hänen mielestään aivan itsestäänselvä. Relaation suunnan ja ajan Carnap erotti lainaamalla pitkään empelin työpaperia. än arveli, että empelillä oli tässä asiassa enemmän ymmärtämystä Kailaa kohtaan kuin hänellä itsellään. en sijaan Kailan esittämät väitteet tiedon psykologiasta olivat Carnapin mielestä keskustelulle avoimia ja toistaiseksi ratkaisemattomia kysymyksiä. Ne saattaisivat tehdä tarpeellisiksi muutoksia konstituutiojärjestelmään, mutta tiedon loogisia periaatteita ne eivät koskettaisi. lkeiselämysten sisäinen moninaisuus ja analysoimattomuus voisi olla tarpeen hyväksyä. varuuden ja ajan konstituoiminen rajattomina olisi perusteltua. Kailan luettelemista psykologisista tosiseikoista seuraisi, että havaintomaailman konstituutio tulisi osittain hankalammaksi, osittain ehkä helpommaksikin. Jos esimerkiksi (s. 71) elämyksillä on sisäinen moninaisuus, niin täytyy valita toiset atomilauseet. Niiden yksilöt esiintyisivät silloin jakamattomina yksikköinä; mutta sitähän ne olisivat myös todellisuudessa. en sijaan minkäänlaisia rajoituksia loogiselle me-
5 todilleen Carnap ei hyväksynyt eikä hän katsonut sen sulkevan mitään pois. simerkiksi tulevaisuuslausumien mieli oli niiden totuusehdoissa eikä missään tarkoittamisessa : Konstituutiojärjestelmässä aivan samoin kuin reaalitieteessäkin jokainen menneisyysväittämä, samoin jokainen tulevaisuusväittämä (kumpainenkin suhteessa fysikaaliseen maailmaan, sillä tästä tiede puhuu) esitetään vain todennäköisenä. Kailan muotoilu realismille ei ollut riittävän täsmällinen, jotta siihen voisi ottaa kantaa. Carnap kokosi arvionsa: psykologiset ja sisällöllis-tietoteoreettiset esityksenne sisältävät monia tärkeitä näkökohtia. Mutta useimmat näistä kysymyksistä eivät näytä vielä nykyään mahdollisilta lopullisesti ratkaistaviksi. Ja pidän myös täysin mahdollisena sitä, että monissa näistä kysymyksistä oikeaksi osoittautuu eidän käsityksenne eikä minun ufbaussa edellyttämä. Mutta vaikka olisitte kaikissa sisällöllisissä kysymyksissä oikeassa, niin se ei nähdäkseni vaikuttaisi tiedon loogisiin periaatteisiin. päilyyn ennen muuta loogista metodia ja analyyttisen ekvivalenssin periaatetta kohtaan en ole koskaan tullut sen enempää eidän esitystenne takia kuin muissa keskusteluissa poikkeavien käsitysten edustajien kanssa. Kun rkenntnis sitten (1931, s ) julkaisi arvostelun Kailan kirjasta, sen tekijänä ei ollut valmiin tekstin kirjoittanut Rose Rand, vaan Carnap. än toisti olennaisesti samat näkökohdat kuin kirjeessään. On oikeampaa puhua vastineesta kuin kirjanarvostelusta. ellaisen mahdollisuuteen Kaila oli kylläkin itse alkujaan viitannut kirjeessään chlickille. Minkä kustantajan kautta työnne on aksassa saatavissa? Carnap kyseli kirjeensä lopussa. Voi epäillä, että saatavuudessa oli ongelmia. uunta psykologiaan Kaila nimitettiin teoreettisen filosofian professoriksi elsingin yliopistoon änen vastuualueeseensa kuului myös koko psykologia ja pian hän oli perustamassa psykologian laboratoriota. urussa filosofia oli saanut voiton Kailan kokeellispsykologisesta otteesta, vaikka sielläkin hänelle teki psykologisen väitöskirjan entti Renvall, sittemmin historioitsijana tunnettu. sykologisen tutkimuksen saaminen jaloilleen uomen valtionyliopistossa oli Kailalle suuri käytännöllinen haaste, joka osittain selittää hänen filosofisten intressiensä ohentumista uuden virkakauden alussa. Carnapin ehdotuksesta Kaila lähetti kyllä kirjansa uuspositivismista empelille, joka puolestaan laati hänelle päivätyn pitkän sovinnollisen kirjeen (GvW). Reichenbachin seminaarissa oli keskusteltu Kailan vastaväitteistä edelleen ja yritetty löytää niille Carnapia myötäsukaisempaa käsittelytapaa. e ei kuitenkaan muuttanut tilannetta. Loppukeväästä 1931 Kaila lähti jälleen matkalle, nyt sekä Berliiniin että Wieniin. lmeisesti hän oli jälleen yhteydessä chlickiin, sillä chlick mainitsi kirjasarjan toimittajakumppanilleen Frankille (M 100): delleen haluaisin kääntyä. Kailan puoleen (professori elsingissä; olemme toki kertoneet eille hänestä) kysyäkseni, haluaisiko hän ottaa vastuulleen yhden niteen. änen peruskatsomuksensa ei tosin täysin yhtene meihin, mutta on kuitenkin aivan samassa suunnassa. änen työnsä käsittelevät meidän aiheitamme hyvin järkevällä tavalla. Kadonneessa vastauksessaan Frank lienee sanonut jotain epäilevää, sillä seuraavaksi chlick kommentoi (M 100): n toistaiseksi aloita neuvotteluja Kailan kanssa, vaan pyrin ensin selvittämään suullisissa keskusteluissa (hän tulee pian taas luoksemme), pystyykö hän kirjoittamaan meille kokonaan metafysiikasta vapaan niteen. än on hyvin järkevä ihminen. Myöhemmin asiaan ei säilyneissä kirjeissä palattu. Kailan vähän tunnetulla tunnustelumatkalla 1931 näyttäisi olleen päätarkoituksena yhteyksien solmiminen Wieniin psykologian alalla, mutta samalla Kaila tapasi filosofeja. ostikortti Reichenbachille (R ) kertoo, että Kaila oli tulossa Berliiniin 1. kesäkuuta muutamaksi päiväksi ja halusi vihdoin tutustua tähän henkilökohtaisestikin. Vuotta myöhemmin Wienistä lähetetty kortti (R ) valaisee tapaamista. Kaila esitti kiitokset Reichenbachin tuoreesta julkaisusta Die xiomatik der Wahrscheinlichkeitsrechnung, jonka hän oli juuri saanut: Oletteko tällä välin tehnyt esityksen käsitettävämmäksi vai olenko vain itse siihen 35
6 36 paremmin asennoituva? Joka tapauksessa esitys näyttää minusta, sikäli kuin ensimmäisen lehteilyn perusteella pystyn arvioimaan, valaisevalta ja selkeältä eikä perusajatuksiltaan niin vaikealta kuin silloin Berliinissä, kun sain nähdä käsikirjoituksenne. n tosin voi sanoa, milloin pääsen paneutumaan painokassisältöiseen työhön, koska toistaiseksi olen tekemisissä kovin toisenlaisten asioiden kanssa. Kailan papereissa uomalaisen Kirjallisuuden euran (K) arkistossa on säilynyt lähettämättä jäänyt luonnos kirjeeksi empelille heinäkuulta iinä Kaila totesi käyneensä Wienissä keskusteluja Carnapin kanssa. Nyt hän myönsi erehtyneensä relaatioita koskevassa asiassa. Näissä oloissa Kaila suuntasi voimansa filosofian asemesta psykologiaan. Karl ja Charlotte Bühler Wienissä olivat lähtöisin olivat saaneet virikkeensä Würzburgin koulusta, jonka suuntautuminen oli kiinnostanut Kailaakin jo väitöskirjavaiheessa. Näyttäisi siltä, että Kaila solmi matkallaan yhteyden juuri näihin kahteen, joiden työpanos oli maailmankuulua. Joka tapauksessa Kaila vietti Wienissä Karl Bühlerin laitoksella Rockefeller-säätiön rahoituksen turvin psykologitutkijana koko alkupuoliskon vuodesta 1932 ja samoin vuodesta Filosofiset virikkeet jäivät ensin mainittuna keväänä vähäisiksi, sillä Wienin piiri ei silloin kokoontunut lainkaan, koska chlick oleskeli vierailijana Yhdysvalloissa ja Carnap oli siirtynyt professoriksi rahaan. Keskustelut yksittäisten filosofien ja loogikkojen kanssa olivat tietysti mahdollisia silloinkin, kun piiri ei kokoontunut. Jälkeenpäin Kaila muisteli esimerkiksi Kurt Gödeliä, jonka tulokset vahvistivat uudella vakuuttavuudella sitä Kailan jo ennen Gödeliä esittämää mielipidettä, että tieteessä esiintyy ratkaisemattomia kysymyksiä. Kailan tietoteorian pääkysymyksiä käsitelleiden luentojen käsikirjoitukset (K, laatikko 6) syksyltä 1932 ja seuraavalta keväältä kertovat välienselvittelystä Reichenbachin aikaa ja avaruutta koskevien käsitysten kanssa, varauksellisuudesta positivismia kohtaan, realistisen kannan tapailuista. räässä vaiheessa Kaila ilmaisi pitävänsä realismia ja positivismia uskon asioina. itten hän kirjoitti muistiin : n näe tällä hetkellä mitään mahdollisuutta toteuttaa positivistista ohjelmaa lievemmässäkään muodossaan. [ ] iis onkin, nolens volens, jälleen palattava vanhaan realismiin. Kaikessa tiedossa oli aineksia, jotka ylittivät puhtaasti annetun. jatusta tiedon annetusta lähtökohdasta ei ylipäänsä voinut kritiikittä hyväksyä. Luentojensa lopussa Kaila taas päätyi todistelemaan, että tajunnasta riippumattoman tosiolevaisen käsite on vailla mieltä. en päätelmän voi tehdä, että Kaila oli valinnut uuden suunnan ja vain sen keskustelukumppanikseen, omaksui sen tekstejä ja lähteitä, etsi tietä lähestyä sitä.. uuntauksen kommunikaation painopiste oli siirtynyt Reichenbachin yhdessä Carnapin kanssa toimittamaan rkenntnis-lehteen ja konferensseihin. Vasta keväällä 1935 chlick onnistui elävöittämään iltaseminaarinsa uudelleen uusin osallistujin ja uudella aiheella, Wittgensteinin tuoreilla käsikirjoituksilla. Kaila teki rkenntnis-lehteen aikaa myöten kaksi kirjoitusta, ensin arvostelun Jörgen Jörgensenin historiallisesta johdatuksesta logiikkaan, sitten Karl Bühlerin vuonna 1934 ilmestyneestä teoksesta prachtheorie: Die Darstellungsfunktion der prache. Kumpaisenkin ilmestyminen viipyi kauan. Carnap mainitsi kirjeessään Reichenbachille (R ): Kailan arvostelu Bühleristä näyttää minusta kovin pitkältä. n itse mielelläni kirjoittaisi tästä hänelle, mutta lähetän eille käsikirjoituksen ja jätän asian ratkaistavaksenne. Charlotte Bühlerille ja hänen yhteistyökumppaneilleen tutkimuskohteet tarjonneessa suuressa Wienin orpokodissa Kaila selvitti ensimmäisen puoli vuotta kestäneen matkansa aikana imeväisikäisten reaktioita ihmiskasvoihin. än julkaisi aiheesta parhaana pitämänsä psykologisen tutkimuksensa Die Reaktionen des äugligs auf das menschliche Gesicht (1932). Bühler-yhteyksien vuosina valmistui myös Kailan yhä uusiin painoksiin yltänyt psykologinen pääteos ersoonallisuus (1934). Viimeksi mainittu käännettiin ruotsiksi ja herätti melkoisesti huomiota sielläkin, mutta Rockefellersäätiölle mainittu aikomus kirjan kääntämisestä saksaksi ja englanniksi ei toteutunut. äätiön uroopan asioita ariisista käsin valmistellut ja tuen kohdemaissa vieraillut. B. Kittredge selosti raportissaan vuoden 1934 lopussa, että Kaila on johtava psykologi pohjoismaissa ja työskentelee realistisesti teoreettisesti merkityksellisten lapsen kehitykseen liittyvien ongelmien parissa. äätiön papereissa Kaila esiintyi filosofian ja psykologian professorina, mikä vastasi tosiasiallista tilannetta. usien tutkimusten motiivit eivät sittenkään olleet niin kaukana Kailan hetkeä aikaisemmasta filosofiasta kuin voisi luulla: intentio-
7 naalisuuden synty ja symbolifunktion luonne. Voisi sanoa, että Kaila jatkoi empiirisissä tutkimuksissaan todisteiden hankkimista sille perusasenteeelle, joka oli asettanut hänet filosofiassa Carnapin kanssa vastakkain. odettakoon, että Wienin kaupunki alkoi vetäytyä Charlotte Bühlerin kehityspsykologisista hankkeista vuoden 1934 poliittisen käänteen seuraamuksena. Myös Rockefeller-säätiö lopetti tukensa maan epävakaiden olojen takia. Kun tävalta sitten liitettiin kolmanteen valtakuntaan, sekä Charlotte että Karl Bühlerillä oli edessään maanpakolaisuus, ensin mainitulla syntyperänsä ja viimeksi mainitulla poliittisten katsomustensa vuoksi. Filosofisen Wienin piirin maagisimmat vuodet olivat Kailan pitkien Wienin oleskelujen aikana itse asiassa jo takanapäin. Carnap ja Frank vierailivat vain harvoin rahasta, Feigl pysyi Yhdysvalloissa, Neurath joutui maanpakolaiseksi keväällä amana vuonna piirin matemaatikkotuki ans ahn kuoli. Waismann joutui luopumaan chlickiä avustavan kirjastonhoitajan tehtävästä, käytännössä chlickin ainoasta assistentuurista. Lopuksi chlick murhattiin Kirjavat kohtalot odottivat muitakin, onnekkaimpina ne, jotka olivat ajoissa päässeet siirtymään nglantiin tai Yhdysvaltoihin. Carnap esimerkiksi opiskeli englantia ja toivoi Rockefeller-stipendiä, mutta filosofiksi luokiteltuna hänellä ei ollut mahdollisuutta saada sellaista käytännöllisemmin suuntautuneelta säätiöltä. hkä osuvana mainintana Kailasta noiden aikojen filosofiseurassa on pidettävä Gustav Bergmannin luonnehdintaa Wienin piirin ulkomaisista vieraista: inoa muistikuvani erityisestä henkilöstä on suomalaisesta, Kailasta, miellyttävästä ja vakavasta mutta vaiteliaasta hahmosta. Rockefeller-säätiöltä Kaila sai rahoitusta myös vuosina lapsipsykologisten tutkimustensa jatkoon, tarkemmin sanoen rvo Lehtovaaran assistentuuriin kaksostutkijana, vähäisemmässä määrin myös Kai von Fieandtille. Vasta psykologisten töiden valmistuttua ja toisten ryhdyttyä jatkamaan niitä Kaila saattoi virittyä täysipainoisemmin filosofialle. Loogista empirismiä ohjolaan Kaila ei suinkaan ollut tietämätön uroopan tapahtumista. Natsien valtaannousu aksassa pakotti Reichenbachin jo 1933 maanpakolaisuuteen. än onnistui saamaan ensimmäisen täyden professuurinsa stanbulista. aman vuoden lopussa Kaila järjesteli uomessa joitakin luentotilaisuuksia niin ikään juutalaisena virkansa menettäneelle psykologi dhemar Gelbille ja vetosi hänen puolestaan myös ruotsalaisiin kollegoihinsa. tävallassa Kaila oli 1934 todistamassa lähes kansalaissodaksi paisuneita levottomuuksia, jotka päättyivät austrofasistisen diktatuurin pystyttämiseen. en toimesta rnst Mach -yhdistys lakkautettiin ja Carnapin ja kumppaneiden pamfletti Wissenschaftliche Weltauffassung samoin kuin Neurathin siihenastiset paperit takavarikoitiin. Ruotsalaiselle Åke etzällille Kaila kirjoitti Wienistä (Å): Maanosaammehan uhkaa selkeä ei pelkästään poliittinen, vaan ennen muuta henkinen balkanisoituminen, vajoaminen primitiiviselle tasolle kaikkine sellaiselle tunnusomaisine kammottavine oireineen. Minusta näyttää siltä, että jokaisen on nyt tehtävä se vähäinen, minkä voi, vastustaakseen tätä todellista länsimaiden perikatoa. Lainaan täällä kahvilassani päivittäin venska Dagbladetin (ollakseni jollain lailla perillä maailman tapahtumista; wieniläiset lehdet ovat ankaran sensuurin alaisia). untee iloa ja ylpeyttä, että vielä on olemassa vapaa ohjola, johon uomikin kuuluu. ian osoittautui, että ohjolakaan ei ollut aivan ongelmaton. Kaila oli kirjoittanut etzällin aloittamaan filosofiseen lehteen heoriaan kriittisen artikkelin lbert insteinin uskonnosta. än päätti sen viittaamalla insteinin kirjeenvaihtoon keväältä 1933, jolloin instein irtisanoutui reussin tiedeakatemiasta ja aksan kansalaisuudesta. instein kiisti häneen kohdistetut syytökset osallistumisesta saksalaisvastaiseen kampanjaan ulkomailla. anojensa mukaan hän oli vain tuominnut antisemitismin etenemisen. aksan tapahtumat sen jälkeen osoittavat, että tuomio ei ole ollut liian jyrkkä, Kaila kommentoi. etzäll puuttui tekstikohtaan, vakuutti vihaavansa Natsi- aksaa, mutta karttavansa lehdessä kaikkia lausuntoja kolmannesta valtakunnasta. Kaila suostui kirjelappusessaan (Å) kirjoituksensa typistämiseen tältä kohdin. Monet Wienin piirin teesit olivat olleet Kailalle, kuten hän sanoi, vaistonvaraisesti täysin mahdottomia hyväksyä, mutta näihin aikoihin hänestä alkoi tuntua, että hän on pääsemässä niiden luonteesta selvyyteen. Ne eivät 37
8 38 olleetkaan loogisia, vaan niillä oli asiasisältö ja sen vuoksi niitä saattoi myös epäillä. ämä merkitsi uuden filosofisen suuntautumisen alkua. Kaila piti esitelmän einrich Gompertzin kotona kokoontuneessa filosofisessa piirissä. apauksesta (ON 276) Otto Neurathille raportoinut einrich Neider totesi siitä vain: ika sekava. chlickin levittämistä Wittgensteinin ajatuksista huolestunut Neurath puolestaan kirjoitti samanmieliselle piirin vasempaan siipeen kuuluneelle Neiderille (ON 276): ian on olemassa osittain auktoriteettimme tuella toisaalta wittgensteinilaisia (viittaan Kailaan) ja toisaalta meiltä kysellään, miten olemme niin kovasti olleet Wittgensteinin kannalla. Carnap oli saanut rahaan Kailan Wienistä lähettämän kirjeen, jossa suomalaisfilosofi selitti, että hänellä olisi nyt aikaa tutkia kollegan teosta Logische yntax der prache. Kirjasta oli jo olemassa korjausvedokset ja Carnap pyysi (M 95) chlickiä antamaan ne Kailalle, jos ne joutaisivat. chlick keskusteli pariin kertaan Kailan kanssa ja luovutti vedokset. Kaila osallistui sittemmin syyskuussa 1934 rahassa järjestettyyn yleiseen filosofikongressiin, mutta sen sijaan Neurathin kutsuun tulla Wienin piirin sen yhteydessä järjestämään suunnittelemansa ariisin suurkokouksen esikonferenssiin Kaila vastasi kieltävästi. Kailan uutta filosofista aloitusta ilmensi hänen heoriaan laatimansa kirjoitus loogisesta behaviorismista. än otti siinä kriittisesti kantaa Neurathin ja Carnapin alulle panemaa fysikalismia vastaan ja samasta aiheesta hän esitelmöi Ruotsissa, osana pohjoismaista suuntautumistaan. Mitään laajempaa systemaattista filosofista työtä Kailalla ei ollut mielessä. än ilmaisi Wienin kirjeessään etzällille (Å) haluavansa odottaa, kunnes Carnapin, chlickin, opperin ja mahdollisesti Wittgensteinin ja Waismannin uudet julkaisut ovat käsillä, jotta saan tilaisuuden ottaa myös ne huomioon. Carnapista hän suostui tekemään arvostelun heoriaan. Valmistuminen pitkittyi, sillä teos oli äärimmäisen tekninen. Lopulta se osoittautui Kailalle pettymykseksi. etzällille hän selitti elsingistä (Å) lähettämässään kirjeessä: Ja tätä, minkä tässä voin luottamuksellisesti ilmoittaa, en pysty lausumaan julkisesti. Carnap on vanha ystäväni ja pidän hänestä. aavoittaisin häntä mitä syvimmin, jos sanoisin rehellisen mielipiteeni hänen kirjastaan. nkä halua esittää sovinnaisia fraaseja Lopulta etzäll onnistui taivuttelemaan Kailan ja arvostelu ilmestyi 1936, ei tosin aivan yhtä kriittisenä kuin kirjeen arvio. osiasiassa Kailan ja Carnapin ajattelu kehittyi eri suuntiin. Carnap oli päätynyt siihen, että filosofia saattoi olla vain tieteen kielen logiikkaa ja että kaikki sisällölliset kysymykset kuuluivat erityistieteisiin. Kailasta kehittyi, jos näin voisi sanoa, enemmän empiristi kuin looginen, kun taas Carnapin tapauksessa sanojen keskinäinen painotus oli päinvastainen. oisin kuin Carnapilla, tietoteoria ei muuttunut Kailalla yksinomaan logiikan sovellukseksi. Neurath oli päätynyt kuvatilastollisen yrityksensä vetäjäksi aagiin ja organisoi sieltä käsin Carnapin, Frankin ja yhdysvaltalaisen Charles Morrisin kanssa liittoutuneena Wienin piiriä kansainvälisissä puitteissa jatkavan tieteen yhtenäisyyden liikkeen konferensseja, joita pidettiin ariisissa, Kööpenhaminassa ja Cambridgessä sekä viimein arvardin yliopistossa. Kaila sai näihin kaikkiin Neurathilta viralliset kutsut järjestelytoimikunnan nimissä, mutta ei osallistunut mihinkään. lmeisesti ohjelmassa vakituisesti ollut ajatus yhtenäisestä tieteen kielestä, tarkemmin sanoen fysikalismin kehittely, ei häntä houkutellut. en sijaan Kaila suuntautui todellisuusprobleemaan. än kirjoitti 1935 etzällille, ettei ollut mahdollista tehdä tiukkaa eroa metafyysisten ja tieteellisten kysymysten välille. Loogisen empirismin nimike muodostui kuitenkin väljästi yhdistäväksi. Vuoden 1936 lopulla Kaila julkaisi Filosofisen yhdistyksen cta hilosophica Fennicassa tutkimuksensa Über das ystem der Wirklichkeitsbegriffe: in Beitrag zum logischen mpirismus. i ole tietoja siitä, että hän olisi yrittänytkään saada sitä Frankin ja chlickin tuolloin vielä ilmestyneeseen wieniläissarjaan. Chicagon yliopistoon siirtynyt Carnap kiitti monografiaa kirjeessään (GvW) sanoin: Olen lukenut sen erittäin kiinnostuneena ja myös täysin yhtä mieltä olennaisissa kohdissa. Näkemysten poikkeamiset yksittäisissä kysymyksissä ovatkin tietysti väistämättömiä. rvoituksellisen vähäpuheinen kirje yhdessä sitä postissa seuranneen Carnapin kirjasen estability and Meaning (1937) kanssa sai Kailan jopa epäilemään, oliko Carnap enää katsottava empiristiksi. amaan epäilyyn päätyi Kailasta riippumatta ja erilaisin perustein Neurath. Carnap sen sijaan vakuutti, että hän
9 vain muotoili empirismin teesiä uudella tavalla eikä nähnyt siinä Kailan nyttemmin painottamalla havaintoon palautettavuudella yhtä suurta merkitystä kuin Kaila. Voisi sanoa, että asetelmat olivat kääntyneet jokseenkin päinvastaisiksi ufbaun ajoista, vaikka ei Carnap tietenkään uuden kantansa mukaisesti tarpeellisina pitämiään, havaintoon palautumattomia käsitteitä realismilla puolustanut. Kaila alkoi saada seuraajia myös filosofian alalla. rik tenius ja uno aarnio matkustivat seuraamaan suurta ariisin kongressia ja myös Kööpenhaminan vähäisempi kokous herätti innostusta pohjoismaissa järjestettynä. Max öderman lähti Wieniin ja rahaan, Oiva Ketonen logiikan opintoihin Göttingeniin. Varmaan viimeistään näihin aikoihin vakiintui käsitys Kailasta suurin piirtein Wienin piiriin kuuluneena, varsinkin, kun Kaila itse tarkisti käsityksiään. Näkemystä on pidettävä vääränä ainoastaan siinä tapauksessa, että Kailan ja monien muiden piiriä ulkoapäin lähestyneiden tavoin luullaan piirin katsomusten olevan tiivistettävissä suppeaksi joukoksi teesejä tai dogmeja, kiinteäksi koulukunnaksi. Näin ei kuitenkaan ollut. uhe Wienin piirin jäsenistä on metaforien käyttöä. Jäsenkirjoja ei tunnettu, jollei sellaiseksi katsota chlickiltä saatua kutsua torstaiseminaariin. Kaikkiaan Wienin piiri ja looginen empirismi olivat olennaisia erikantaisuuksia ja muuttuvia käsityksiä sisältäviä prosesseja, vain eräänlainen verkosto, kuten nykyisin sanottaisiin. ässä verkostossa Kaila oli kiistatta mukana. iihen hän halusi vetää oppilaansakin. Ruotsissa etzäll pyrki kehittämään lehteään heoriaa tämän liikkeen kansainväliseksi keskusteluforumiksi. ohjoismaissa luontevia kontakteja itsekin Wienissä käyneelle ja piiristä 1931 kirjasen Logistischer ositivismus Göteborgissa julkaisseelle etzällille olivat piirin kanssa kiinteään yhteistyöhön ryhtynyt Kööpenhaminan yliopiston professori Jörgen Jörgensen ja vuosikymmenen puolivälissä Wieniin sekä yhteistyöhön erityisesti Neurathin kanssa Norjasta hakeutunut nuori rne Naess. Neurathin käynti anskassa, Ruotsissa ja Norjassa vahvisti näitä yhteyksiä. Käänteentekevä oli tieteen yhtenäisyyden liikkeen konferenssi Kööpenhaminassa 1936 yhtenä esiintyjänään fysiikan pohjoismainen suurnimi Niels Bohr. etzäll kirjoitti Kailalle (Å) sen tunnelmista ja merkityksestä lehdelleen: oppilaasi öderman tulee antamaan inulle objektiivisen ja perusteellisen selostuksen. än osallistui myös heorian hyväksi järjestämääni tapaamiseen. i pelkästään Wienin piirin vanha kaarti, vaan koko joukko lähisukuisesti tai kriittisesti asennoituvaa muuta väkeä eri maista osoitti vilkasta kiinnostusta heoriaan ja halusi mielellään olla mukana debatissa. Kansainvälistäessään lehteään etzäll onnistui saamaan kirjoittajikseen pitkäaikaisen Wienin yhdyshenkilönsä Viktor Kraftin lisäksi Neurathin, Frankin ja empelin. aksassa syntyperänsä vuoksi viralta pannut uuskantilaiset rnst Cassirer entinen ampurin yliopiston rehtori ja rnst von ster saivat turvapaikan Ruotsissa, Cassirer professuurin Göteborgissa. Kumpainenkin oli valmis keskusteluun loogisten empiristien kanssa. apahtumien edetessä Cassirer päätyi Yaleen Yhdysvaltoihin ja von ster stanbuliin. Kirjeessään etzällille (Å) Kaila oli johdollaan muutaman vuoden opiskelleen oppilaansa asialla: Lähetän ohessa erään oppilaani, G.. von Wrightin kirjoituksen. än on erinomaisen lahjakas nuorukainen! Kuten näet, kysymyksessä on tiivis yhteenveto todennäköisyysprobleemin nykytilasta, mielestäni hyvin tehty, niin yleistajuinen kuin käsitellyt varsin hankalat asiat sallivat. Noin kuukauden päästä etzäll tiedotti, että kansainvälistyvään lehteen ei enää sopisi sellainen ruotsinkielinen kirjoitus. odennäköisyysaiheesta Kaila oli pitänyt ainoan varsinaisen alustuksensa Wienin piirissä. än vastasi paluupostissa tiukemmalla puolustuksella oppilaalleen kuin koskaan. Kuten tiedämme, von Wright ei luovuttanut. odennäköisyys ja induktio tulivat myöhemmin olemaan hänen väitöskirjansa aihepiiri. hkä Neurath oli osunut oikeaan nähdessään Kailassa jotakin chlickin kanssa yhteistä wittgensteinilaista, sillä Kaila antoi oppilaalleen tenttikirjaksi ractatuksen. Kailan yhteydenpidosta von Wrightin kanssa voi nostaa esiin yksityiskohdan. Kun aksa liitti valtakuntaansa shekkoslovakian, Kaila ilmoitti kirjeessään (GvW), että tuskin tulen tämän jälkeen julkaisemaan mitään itlerin kielellä. rvelu ei osunut oikeaan, mutta se kertoo siitä, miten Kaila luvulla tarkasteli asioita eurooppalaisesti suuntautuneena pienten maiden ja pohjoismaiden näkökulmasta. Cambridgen kokoukseen lähdöstä Kaila kieltäytyi vedoten siihen, että hän aikoi ko- 39
10 40 kouksen ajankohtana kesällä 1938 kirjoittaa kirjan. änen tietoteoreettinen pääteoksensa nhimillinen tieto: Mitä se on ja mitä se ei ole (1939) oli todellakin tekeillä. Kaila sai kutsun myös vuoden 1939 syyskuun alun arvardin konferenssiin. än totesi kirjeessään Neurathille (ON 254), ettei voinut tulla suuren veden taakse Yhdysvaltoihin, mutta selitti olevansa valmis osallistumaan liikkeen seuraavaan, kesällä 1940 Oslossa pidettäväksi suunniteltuun kokoukseen ja esitelmöimään siellä. Kokous ei koskaan toteutunut, sillä aksa miehitti Norjan. Loppunäytös eos inhimillisestä tiedosta ilmestyi Georg enrik von Wrightin ruotsiksi kääntämänä vielä samana vuonna alkuperäisen kirjan kanssa. Cambridgen yliopistossa väitöskirjaan tähtääviä tutkimuksiaan harjoittava von Wright piti opettajaansa ajan tasalla sikäläisistä tapahtumista. Kirjeessään (GvW) hän kertoi tavanneensa kahdesti suuren Wittgensteinin, joka oli tehnyt heti häneen vaikutuksen: Vaikka hänen filosofiansa on varsin kaukana meidän elsingissä noudattamistamme linjoista, niin uskon, että näissä on yhteinen ydin. Olisi hyvä tehtävä yrittää tulevaisuudessa löytää ja korostaa tätä yhteistä. skon osaltani, että pieni kurssinmuutos on tarpeen. inun itsenäisyysjulistuksesi pelkästään ilahduttaa minua, Kaila kirjoitti (GvW) rinity Collegeen vastaukseksi lähettämässään postikortissa. nnen pitkää Kailan ja von Wrightin ruotsin kielelle saattama Den mänskliga kunskapen oli Carnapin käsissä Yhdysvalloissa. änkin pystyi lukemaan sitä, tosin vaivalloisesti. Carnapin laaja ja puhuva vastaus Kailalle on päivätty 15. tammikuuta 1940 (GvW). jat olivat nyt toiset: iitä hetkestä lähtien, kun uomi tempautui mukaan uroopan traagisiin tapahtumiin, olen ajatellut eitä hyvin paljon. euraamme asioiden kulkua täällä vahvan osallistuvasti. Lehdet kertovat päivittäin laajasti uomesta emmekä pelkästään me eurooppalaiset, vaan myös kaikki amerikkalaiset, olemme yksimielisiä myötätunnossamme maatanne kohtaan. [ ] Kun luen lehtiuutisia ja näen kuvia tuhotusta elsingistä, tulevat mieleeni eloisat muistot siitä ajasta, jolloin olen ollut eidän kauniissa kaupungissanne, Viipurissa, ortavalassa, Valamon saarella, matralla ja muilla paikoilla uomessa ja ihastunut kauniiseen maahanne. delleen ajatukseni kulkevat siihen aikaan, jolloin ensimmäisen maailmansodan ensimmäisenä talvena olin hiihtäjäsotilaana Karpaateilla, jossa meillä ei kylläkään ollut paljon vaivaa venäläisistä, mutta riittävästi kylmyydestä ja nälästä vaikeiden kulkuyhteyksien takia. en vuoksi pystyn kuvittelemaan hyvin suomalaisten joukkojen taistelut ja ponnistukset. Mutta tiedän tietysti, että kylmyyden täytyy olla näillä pohjoisilla alueilla taisteleville joukoille vielä hyvin paljon pahempi. Zell am een vuorimaisemista alzburgin alueelta lähettämässään postikortissa Kaila ilmaisi iloitsevansa von Wrightin Wittgensteinilta saamista virikkeistä. inulla on ilmeisesti aidompi myötätunto hänen ajatteluaan kohtaan kuin minulla. uolissaan Kailan huomautuksesta von Wright täsmensi kirjeessään (gvw): Valinta niin näen asian Wittgensteinin ja Carnapin-arskin linjan välillä koskee sitä, ollako ehkä vähäinen, mutta kuitenkin rehellinen filosofi vaiko itsepintainen matemaatikko. [ ] Rehellisesti puhuen: Logiikka ei ole sen enempää filosofiaa kuin Darwinin oppi 50 vuotta sitten (kukaan filosofi ei voinut välttää sitä materiaalina) ja sen vuoksi epäilen, että tulevaisuudessa Carnapin Logische yntax tulee olemaan samanlaisten säälivien katseiden kohteena, joita me kohdistamme aeckelin monismiin. ässä ei ole tarpeen mennä niihin jälleen kerran yksityiskohtaisiin huomautuksiin, joita Carnap esitti Kailan kirjasta. odettakoon vain, että hän oli päätynyt pitämään vaatimusta kaiken tiedon käännettävyydestä kokemuksen kielelle mahdottomana ja epäili kaikkia yrityksiä määritellä taipumuksiin viittaavia käsitteitä ekstensionaalisella kielellä. e merkitsi samalla hänen omien aikaisempien kantojensa hylkäämistä. aljon oli avointa. Kailan kyselyyn mahdollisuudesta saada kirjansa julki kansainvälisellä forumilla Carnap vastasi viittaamalla uuteen sarjaan Library of nified cience, jota yhtenäistieteellisen liikkeen pääorganisaattori Neurath toimitti aagissa. Kaila voisi olla suoraan yhteydessä Neurathiin, Carnap ehdotti. Carnap kylläkin viittasi myös aikojen epävarmuuteen. arja oli hollantilaisen W.. van tockum & Zoon -kus-
11 tantajan jatko Neurathin yhdessä Carnapin ja Jörgen Jörgensenin kanssa Wienissä julkaisemille inheitswissenschaft -vihkosille. ama kustantaja julkaisi vuodesta 1939 aikakauskirjaa rkenntnis uudella pääotsikolla he Journal of nified cience. Viimeinen numero päivättiin 1. huhtikuuta aksa hyökkäsi lankomaihin 10. toukokuuta. Oxfordiin päätyneen Waismannin Wittgenstein-kirjasta oli valmistunut lopullinen painovalmis versio, mutta se tuhoutui van tockum & Zoonin pommituksessa. Neurath onnistui täpärästi pelastautumaan merelle tulevan vaimonsa Marie Reidemeisterin kanssa. Britit poimivat heidät pelastusveneestä ja internoivat Man -saarelle. tävaltalaisena Neurath oli vihollismaan, uur-aksan kansalainen. odan oloissa hänellä ei ollut takuita vastaan vapauduttuaankaan mahdollisuutta jatkaa organisaatiotyötään nglannissa. än kuoli ehdittyään vielä nähdä kolmannen valtakunnan kukistuvan. Vastustajansa ja organisaattorinsa menetettyään loogisen empirismin liike hajaantui sodan jälkeisissä oloissa yksittäisten osallistujiensa filosofioiksi, joista lähes kaikista tuli uusilla vaikutusalueillaan perustavan tärkeitä. Kaila julkaisi kotimaassaan kirjan Über den physikalischen Realitätsbegriff: Zweiter Beitrag zum logischen mpirismus (1942), toisella puolella rintamalinjaa kuin Wienin piiriin kuuluneiden ystäviensä suuri joukko. uunniteltu Dritter Beitrag ei valmistunut. Kailan 1930-luvun jälkipuoliskolla valitsema tie alkoi näyttää syrjäpolulta, mihin jo Carnapin viimeinen kirje Kailalle vihjasi ja minkä Kaila lopulta joutui myöntämään. Realismin houkutus virisi uudestaan. OMK: Lainaukset Rudolf Carnapin ja ans Reichenbachin kokoelmista (=RC ja R) on esitetty ittsburghin yliopiston (rchives of cientific hilosophy) luvalla. ittsburghin yliopisto pidättää kaikki oikeudet. Kiitän myös muita mainitsemiani, erityisesti Rijksarchief in Noord-ollandia (Centrum voor Wetenschapsarchieven) Wienin piirin arkiston mikrokorteista (=M ja ON) sekä akateemikko Georg enrik von Wrightiä yksityisarkistonsa (=GvW) avaamisesta toivomiltani osilta käyttööni, samoin kiitokset K:n kirjallisuusarkistolle Kailan kirjallisen jäämistön jäljennöksistä, Lundin yliopiston kirjastolle Åke etzällin kokoelman kirjeistä (=Å) ja New Yorkiin he Rockefeller rchive Centerille. Korvaamatonta apua :n aineistojen hyödyntämisessä olen saanut Konstanzin yliopiston filosofisesta arkistosta vastaavalta Brigitte hlemannilta. Kirjoittaja on Oulun yliopiston aate- ja oppihistorian professori. Kirjoitus päättää laajan neliosaisen Kailaa ja Wienin piiriä käsittelevän kirjoitussarjan, jonka aikaisemmat osat on julkaistu ieteessä tapahtuu -lehden niteissä 2/2002, 4/2002 ja 7/2002. Lokakuussa ilmestyi lkka Niiniluodon ja eikki J. Koskisen toimittamana teos Wienin piiri (Gaudeamus 2002), jossa teemaa valaistaan lisää. Kirja sisältää Mannisen laajan artikkelin uden filosofisen liikkeen ja sen manifestin synty. 41
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan
Saa mitä haluat -valmennus
Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen
Artikkelin kirjoittaminen Hoitotiede -lehteen
Artikkelin kirjoittaminen Hoitotiede -lehteen Päivi Åstedt-Kurki Professori, PääP äätoimittaja 30.3.2010 Hoitotiede -lehti Lehteä kustantaa HTTS ry. Julkaistu vuodesta 1989 Lehden toimitus vuorotellen
MONOGRAFIAN KIRJOITTAMINEN. Pertti Alasuutari
MONOGRAFIAN KIRJOITTAMINEN Pertti Alasuutari Lyhyt kuvaus Monografia koostuu kolmesta pääosasta: 1. Johdantoluku 2. Sisältöluvut 3. Päätäntäluku Lyhyt kuvaus Yksittäinen luku koostuu kolmesta osasta
Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast
Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa
KIRJALLISUUTTA 1. Tieteen etiikka KIRJALLISUUTTA 3 KIRJALLISUUTTA 2 KIRJALLISUUTTA 4 KIRJALLISUUTTA 5
KIRJALLISUUTTA 1 Tieteen etiikka 11 Tieteellinen maailmankatsomus I: maailmankatsomusten aineksia Clarkeburn, Henriikka ja Arto Mustajoki, Tutkijan arkipäivän etiikka, Vastapaino, Tampere 2007. Hallamaa,
1. HYVIN PERUSTELTU 2. TOSI 3. USKOMUS
Tietoteoria klassinen tiedonmääritelmä tietoa on 1. HYVIN PERUSTELTU 2. TOSI 3. USKOMUS esim. väitteeni Ulkona sataa on tietoa joss: 1. Minulla on perusteluja sille (Olen katsonut ulos) 2. Se on tosi (Ulkona
FILOSOFIAN KUOHUVAT VUODET KATSAUS 1900-LUVUN ALUN FILOSOFIAAN SIRKKU IKONEN
FILOSOFIAN KUOHUVAT VUODET KATSAUS 1900-LUVUN ALUN FILOSOFIAAN SIRKKU IKONEN 27.10. Miten tietoisuus rakentuu? Husserlin fenomenologiaa 3.11. Elämänfilosofian nousu ja tuho 10.11. Mitä on inhimillinen
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset
Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy
Tuen tarpeen tunnistaminen Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin
Psykologia tieteenä. tieteiden jaottelu: TIETEET. EMPIIRISET TIETEET tieteellisyys on havaintojen (kr. empeiria) tekemistä ja niiden koettelua
Psykologia tieteenä tieteiden jaottelu: FORMAALIT TIETEET tieteellisyys on tietyn muodon (kr. forma) seuraamista (esim. logiikan säännöt) matematiikka logiikka TIETEET LUONNON- TIETEET fysiikka kemia biologia
Kieli merkitys ja logiikka. 2: Helpot ja monimutkaiset. Luento 2. Monimutkaiset ongelmat. Monimutkaiset ongelmat
Luento 2. Kieli merkitys ja logiikka 2: Helpot ja monimutkaiset Helpot ja monimutkaiset ongelmat Tehtävä: etsi säkillinen rahaa talosta, jossa on monta huonetta. Ratkaisu: täydellinen haku käy huoneet
Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Seminaarityöskentelyohjeet
Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Seminaarityöskentelyohjeet Eläinlääketieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto 2017 1 Yleistä Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielman seminaarityöskentelyyn
TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen
1 FYSIIKKA Fysiikan päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta fysiikan opiskeluun T2 ohjata
Käsitteistä. Reliabiliteetti, validiteetti ja yleistäminen. Reliabiliteetti. Reliabiliteetti ja validiteetti
Käsitteistä Reliabiliteetti, validiteetti ja yleistäminen KE 62 Ilpo Koskinen 28.11.05 empiirisessä tutkimuksessa puhutaan peruskurssien jälkeen harvoin "todesta" ja "väärästä" tiedosta (tai näiden modernimmista
Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.
Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.
Pikapaketti logiikkaan
Pikapaketti logiikkaan Tämän oppimateriaalin tarkoituksena on tutustua pikaisesti matemaattiseen logiikkaan. Oppimateriaalin asioita tarvitaan projektin tekemisessä. Kiinnostuneet voivat lukea lisää myös
Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa!
Palautuskansio moduuli, ja sen vuorovaikutukset tehtävien annossa! - Elikkä tässä ohjeessa näet kuinka voit tehdä peda.net palveluun koti/etätehtäviä tai vaikka kokeitten tekoa, tapoja on rajattomasti.
AJATTELE ITSE. Hanna Vilkka
AJATTELE ITSE Hanna Vilkka Kirjallisuus: Hurtig, Laitinen, Uljas-Rautio 2010. Ajattele itse! Hirsjärvi, Remes, Sajavaara 2007: Tutki ja kirjoita Viskari 2009: Tieteellisen kirjoittamisen perusteet TUTKIMUKSELLINEN
Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.
SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.
Kokemuksia Unesco-projektista
Kokemuksia Unesco-projektista Puheviestinnän harjoitusten tavoitteet Kuuden oppitunnin mittaisen jakson aikana asetin tavoitteiksi seuraavia oppimis- ja kasvatustavoitteita: Oppilas oppii esittämään omia
1Blogin arvostelu. Blogin tarkoitus. Arvostelun filosofia. Blogin sisältö. Blogin kieli ja tyyli. Viikkotehtävät. Blogin viikoittainen sisältö
1Blogin arvostelu Blogin tarkoitus Blogin pitäminen on tapa välittää tietoa ryhmän päätöksentekoprosessista ulkopuolisille tahoille. Samalla se toimii ryhmän sisäisenä resurssina ja tapana pitää kirjaa
Miksi lähtisin vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon?
Miksi en lähtisi vaihtoon? Kysely Bastian Fähnrich Kansainvälisyys- ja kulttuurisihteeri 2008: N = 35 opiskelijaa (Oulainen) 2007: N = 66 opiskelijaa (Oulainen) + 29 (Oulu) yhteensä = 95 - uusia kokemuksia
Näkökulmia koulutuksen sisältöihin ja koulutuksen arviointiin Vesa Suominen Kirjastoseuran vuosikokousseminaari pe 26.10.2012
Näkökulmia koulutuksen sisältöihin ja koulutuksen arviointiin Vesa Suominen Kirjastoseuran vuosikokousseminaari pe 26.10.2012 1) Taustaa 2) Itse arvioinnista Kehitystarpeita Kaikilla sidosryhmillä (opetuksen
Aloitamme yksinkertaisella leluesimerkillä. Tarkastelemme yhtä osaketta S. Oletamme että tänään, hetkellä t = 0, osakkeen hinta on S 0 = 100=C.
Luku 1 Johdatteleva esimerkki Herra K. tarjoaa osto-option Aloitamme yksinkertaisella leluesimerkillä. Tarkastelemme yhtä osaketta S. Oletamme että tänään, hetkellä t = 0, osakkeen hinta on S 0 = 100=C.
ASIAKASNÄKÖKULMA JULKAISUTOIMINNAN MURROKSEEN
1 ASIAKASNÄKÖKULMA JULKAISUTOIMINNAN MURROKSEEN Mari Katvala Oulun yliopiston kirjasto Oulun yliopiston kirjasto/ Mari Katvala 2 TOIMEKSIANTO Kuinka löytää aineiston, kun julkaiseminen hajaantuu aitoon
Susanna Anglé. PsT, psykoterapeutti Psykologikeskus ProMente, Turku 20.1.2011
Susanna Anglé PsT, psykoterapeutti Psykologikeskus ProMente, Turku 20.1.2011 I Toiveikkuuden määritelmästä ja merkityksestä Mitä toiveikkuus, toivo, on? Miksi toivo on tärkeää? II Toiveikkuuden ylläpitämisestä
Jos sinulla on puutarha ja kirjoja, sinulta ei puutu mitään
Näyttely Helsingin Kirjamessuilla 27. 30.10.2011 Ryytimaasta ruusutarhaan poimintoja viherpeukalon kirjahyllystä Jos sinulla on puutarha ja kirjoja, sinulta ei puutu mitään Marcus Tullius Cicero (106 eaa.-
Kieliohjelma Atalan koulussa
Kieliohjelma Atalan koulussa Vaihtoehto 1, A1-kieli englanti, B1- kieli ruotsi 6.luokalla 1 lk - 2 lk - 3 lk englanti 2h/vko 4 lk englanti 2h/vko 5 lk englanti 2-3h/vko 6 lk englanti 2-3h/vko, ruotsi 2h/vko
Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely
Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely TOIMI NÄIN Pysäytä keskustelu hetkeksi ja sanoita havaitsemasi ristiriita. Kysy osallistujilta, mitä he ajattelevat havainnostasi. Sopikaa
Kolmannen ja neljännen asteen yhtälöistä
Solmu /019 7 Kolmannen neljännen asteen yhtälöistä Esa V. Vesalainen Matematik och statistik, Åbo Akademi Tämän pienen artikkelin tarkoituksena on satuilla hieman algebrallisista yhtälöistä. Erityisesti
Kandidaatintyöprosessi Sähköenergiatekniikan laitoksella
kn 5.2.2009 Kandidaatintyöprosessi Sähköenergiatekniikan laitoksella Tiedoksi kandidaatintöiden ohjaajille: Valmistautuminen kandityön tekemiseen, esitietovaatimukset: Kandidaatintyö voidaan aloittaa tyypillisesti
1 Kannat ja kannanvaihto
1 Kannat ja kannanvaihto 1.1 Koordinaattivektori Oletetaan, että V on K-vektoriavaruus, jolla on kanta S = (v 1, v 2,..., v n ). Avaruuden V vektori v voidaan kirjoittaa kannan vektorien lineaarikombinaationa:
Matemaatikot ja tilastotieteilijät
Matemaatikot ja tilastotieteilijät Matematiikka/tilastotiede ammattina Tilastotiede on matematiikan osa-alue, lähinnä todennäköisyyslaskentaa, mutta se on myös itsenäinen tieteenala. Tilastotieteen tutkijat
Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja
Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,
Aineistoista. Laadulliset menetelmät: miksi tarpeen? Haastattelut, fokusryhmät, havainnointi, historiantutkimus, miksei videointikin
Aineistoista 11.2.09 IK Laadulliset menetelmät: miksi tarpeen? Haastattelut, fokusryhmät, havainnointi, historiantutkimus, miksei videointikin Muotoilussa kehittyneet menetelmät, lähinnä luotaimet Havainnointi:
Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt:
Vinkkejä kirjoittamiseen Kultaiset säännöt: 1. Lue tehtävä huolellisesti. 2. Mieti, mitä kirjoitat (viesti, sähköposti, mielipide, valitus, anomus, hakemus, ilmoitus, tiedotus, luvan anominen, kutsu, kirje).
VARHAINEN PUUTTUMINEN
VARHAINEN PUUTTUMINEN www.tasapainoa.fi MITÄ VARHAINEN PUUTTUMINEN ON? Varhaisella puuttumisella tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että autetaan kaveria tai ystävää jo silloin kun mitään vakavaa ei vielä
Etiikan mahdollisuudesta tieteenä. Henrik Rydenfelt Helsingin yliopisto
Etiikan mahdollisuudesta tieteenä Henrik Rydenfelt Helsingin yliopisto Etiikka tieteenä? Filosofit ja ei-filosofit eivät pidä etiikkaa tieteenä Tiede tutkii sitä, miten asiat ovat, ei miten asioiden tulisi
NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT
NÄKÖISLEHTI Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ Mielenkiintoiset SUORALINKIT MATKAKOHDE: BURG ELZ Kerpenin lähellä MUISTOJEN SPA VALMIS PAINETTAVAKSI!
Pääotsikko tähän. Alaotsikko. Etunimi Sukunimi XX.XX.XXXX
Pääotsikko tähän Alaotsikko Etunimi Sukunimi XX.XX.XXXX Tietopalvelualan trendit mihin ala on menossa? Janne Järvinen Toimitusjohtaja LM Tietopalvelut LM toimipisteet 2011: Helsinki, Suomi Tukholma, Ruotsi
EI MIKÄÄN NÄISTÄ. KUVITETTU MINI-MENTAL STATE EXAMINATION Ohjeet viimeisellä sivulla. 1. Mikä vuosi nyt on? 2. Mikä vuodenaika nyt on?
POTILAS: SYNTYMÄAIKA: TUTKIJA: PÄIVÄMÄÄRÄ: 1. Mikä vuosi nyt on? 2000 2017 2020 1917 EI MIKÄÄN NÄISTÄ 2. Mikä vuodenaika nyt on? KEVÄT KESÄ SYKSY TALVI 3. Monesko päivä tänään on? 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10
Internet-tiedonlähteiden luotettavuuden arviointi
Kiravo - kirjasto avoimena oppimisympäristönä Biblär - biblioteket som ett öppet lärcentrum Internet-tiedonlähteiden luotettavuuden arviointi Luotettavuus Tietoa on arvioitava kriittisesti, jotta voi varmistua,
+**&,-(./0*1 2 3*&145)#
!"#"$#%&'$#"(")((** +**&,-(./0*1 2 3*&145)# +*5,-",(*$#"(")()6,1.1(*7$ 1**5,1("&*,1#%&'-$.&'6'1('7 *58.1(*$8*$8)/&*1(* 9/6*0$"0"((**$#.1'&('$6.(1'5.(#,'$8*$6*58"8*!"#$%&'($&"'#)(*##)*&#&&+"(,&&-#'*%.*&&--&
1.4 Funktion jatkuvuus
1.4 Funktion jatkuvuus Kun arkikielessä puhutaan jonkin asian jatkuvuudesta, mielletään asiassa olevan jonkinlaista yhtäjaksoisuutta, katkeamattomuutta. Tässä ei kuitenkaan käsitellä työasioita eikä ihmissuhteita,
Opiskelu, työ ja toimeentulo ENA6 ENA3 Opiskelu ja työ. Kulttuuri-ilmiöitä ENA3 ENA5 Kulttuuri
ÄIDINKIELI VANHA LO LO 2016 AKOLLINEN KOODI KOODI KURINIMI VANHA / Tekstit ja vuorovaikutus ÄI1 ÄI1 Kieli tekstit ja vuorovaikutus Kieli, kulttuuri ja identiteetti ÄI2 ÄI6 oveltavin osin; kieli kulttuuri
FILOSOFIAN KUOHUVAT VUODET KATSAUS 1900-LUVUN ALUN FILOSOFIAAN SIRKKU IKONEN
FILOSOFIAN KUOHUVAT VUODET KATSAUS 1900-LUVUN ALUN FILOSOFIAAN SIRKKU IKONEN 27.10. Miten tietoisuus rakentuu? Husserlin fenomenologiaa 3.11. Elämänfilosofian nousu ja tuho 10.11. Mitä on inhimillinen
Arvioin palvelusuunnitelmani tekemistä
Arvioin palvelusuunnitelmani tekemistä Mitä tämä vihko sisältää? 1. Kuka minä olen? 4 2. Miten aloitimme palvelusuunnitelman tekemisen? 5 3. Miten suunnittelin palvelujani ennen palvelusuunnitelmakokousta?
Osaamisperustaisen opetussuunnitelman ABC , Futurex -seminaari Mika Saranpää / HH AOKK
Osaamisperustaisen opetussuunnitelman ABC 11.10.2011, Futurex -seminaari Mika Saranpää / HH AOKK Oppisopimustyyppisen täydennyskoulutuksen kaksi vaihtoehtoa: hegeliläinen ja marksilainen Toisaalta, Gilles
Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää. Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia
Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia Tutkielmatyöskentely opettaa tieteellisen ja analyyttisen kirjoittamisen taitoja.
Cover letter and responses to reviewers
Cover letter and responses to reviewers David E. Laaksonen, MD, PhD, MPH Department of Medicine Kuopio University Hospital Kuopio, Finland Luennon sisältö Peer review Vinkit vastineiden kirjoittamista
AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni
AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:
MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen
Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA
Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi
Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella
KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ
KIELENOPPIJOITA KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) TEKEMÄLLÄ OPPIJA (KINESTEETTINEN) LUOVA KIELENKÄYTTÄJÄ HOLISTINEN OPPIJA (KOKONAISUUDET TÄRKEITÄ)
Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki
Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden
1) Kirjoittamisen aiheen tai näkökulman on tunnuttava tuoreelta, maistuttava uudelta.
Juhani Niemi ALKUOPPIA KIRJOITTAMISEEN Perustavia lähtökohtia: 1) Kirjoittamisen aiheen tai näkökulman on tunnuttava tuoreelta, maistuttava uudelta. 2) Suhteen käsiteltävään aiheeseen on oltava omakohtainen,
Luova opettaja, luova oppilas matematiikan tunneilla
Luova opettaja, luova oppilas matematiikan tunneilla ASKELEITA LUOVUUTEEN - Euroopan luovuuden ja innovoinnin teemavuoden 2009 päätösseminaari Anni Lampinen konsultoiva opettaja, Espoon Matikkamaa www.espoonmatikkamaa.fi
IHMISOIKEUSKASVATUS Filosofiaa lapsille -menetelmällä
Pohdi! Seisot junaradan varrella. Radalla on 40 miestä tekemässä radankorjaustöitä. Äkkiä huomaat junan lähestyvän, mutta olet liian kaukana etkä pysty varoittamaan miehiä, eivätkä he itse huomaa junan
Onko empiirinen käänne vain empirian kääntötakki?
Onko empiirinen käänne vain empirian kääntötakki? Tommi Nieminen 40. Kielitieteen päivät, Tampere 2. 4.5.2013 Empiria (kielitieteessä)? lähtökohtaisesti hankala sana niin käsitteellisesti kuin käytöltään
Lyhytaikaisen keskusteluhoidon ja neuvontatyön perusteet 4.11.2015 Pori Tapani Ahola. Lyhytterapiainstituutti
Lyhytaikaisen keskusteluhoidon ja neuvontatyön perusteet 4.11.2015 Pori Tapani Ahola Lyhytterapiainstituutti Myönnä, että alkoholi on sinulle ongelma. Myönnä, ettet selviä siitä itse vaan tarvitset hoitoa.
Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna
Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen
Yhteiskuntafilosofia. - alueet ja päämäärät. Olli Loukola / käytännöllisen filosofian laitos / HY
Yhteiskuntafilosofia - alueet ja päämäärät Olli Loukola / käytännöllisen filosofian laitos / HY 1 Yhteiskunnan tutkimuksen ja ajattelun alueet (A) yhteiskuntatiede (political science') (B) yhteiskuntafilosofia
TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen
KEMIA Kemian päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Merkitys, arvot ja asenteet T1 kannustaa ja innostaa oppilasta kemian opiskeluun T2 ohjata ja
Todistusmenetelmiä Miksi pitää todistaa?
Todistusmenetelmiä Miksi pitää todistaa? LUKUTEORIA JA TO- DISTAMINEN, MAA11 Todistus on looginen päättelyketju, jossa oletuksista, määritelmistä, aksioomeista sekä aiemmin todistetuista tuloksista lähtien
Propositioista. Lause ja propositio. Sisältö/merkitys. väite, väittämä arvostelma propositio ajatus. lause merkkijonona
Propositioista Tutkittaessa argumenttien ja päätelmien pätevyyttä ja selvitettäessä ajatusten sekä käsitteiden merkityksiä on argumentit, ajatukset ja käsitteet yleensä ilmaistava kielellisesti. Semantiikassa
Apologia-forum 25.-27.4.2014
Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum
Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi
Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,
kertomusta, tarinaa tai tutkimusta menneisyydestä selittää ja kuvaa ihmisen toimintaa
Mitä historia on? historia on kreikkaa ja tarkoittaa kertomusta, tarinaa tai tutkimusta menneisyydestä humanistinen aine, joka selittää ja kuvaa ihmisen toimintaa eri aikakausina ja eri ilmiöissä tiedot
Yleistä tarinointia gradusta
Yleistä tarinointia gradusta Juha Taina Pro gradu seminaariesitelmä 21.1.2008 Yleistä tarinointia gradusta 1 1. Johdanto Pro gradu tutkielma (tästä eteenpäin vain tutkielma ) on ennen kaikkea opinnäyte.
Yhdistyspäivä
Yhdistyspäivä 7.4.2017 Esiintyminen Joissa ihmiset puhuvat toistensa kanssa ovat esiintymistilanteita (Pelias1992). Suppeammin vain teatteri-ilmaisu tai esteettisen tekstin esittäminen Tavallisimpia esiintymisiä
Tarina-tehtävän ratkaisu
- tämä on esimerkki siitä, kuinka Pähkinä-lehdessä julkaistavia Tarina-tehtäviä ratkaistaan - tarkoitus ei ole esittää kaikkein nokkelinta ratkaisua, vaan vain tapa, jolla tehtävä ratkeaa Tehtävä: Pääsiäiskortit
Pohjoismainen työturvallisuusilmapiirikyselylomake
NOSACQ-FI-08 Pohjoismainen työturvallisuusilmapiirikyselylomake Kyselylomakkeen tarkoitus on kartoittaa sinun käsityksesi työturvallisuudesta tällä työpaikalla. Vastauksiasi käsitellään tietokoneella ja
Tiedote maalausaikaneuvotteluista
Tiedote maalausaikaneuvotteluista Cab on lähettänyt 17.1.2017 tiedotteen jossa he kertovat että maalausaika tulee muuttumaan 27.4.2017 Tämä 17.1.2017 lähetetty tiedote uusista ajoista on yksin ja ainoastaan
Ympärillämme olevat tilaisuudet ovat toiselta nimeltään ratkaisemattomia ongelmia
VASTAVÄITTEET Tapio Joki Johdanto Ympärillämme olevat tilaisuudet ovat toiselta nimeltään ratkaisemattomia ongelmia K aupat syntyvät harvoin ilman vastaväitteitä. Myyjälle ratkaisevan tärkeää on ymmärtää,
Hyvinvointikysely oppilaille
Hyvinvointikysely oppilaille Haluaisimme kuulla, mitä sinä ajattelet kouluhyvinvointiin liittyvistä asioista. Kyselyyn vastataan nimettömästi ja vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Jos et osaa
Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.
elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla
Arvojen tunnistaminen
Arvojen tunnistaminen Viikko 2 Arvojen tunnistamisen neljä ilmansuuntaa ovat työ, ihmissuhteet, vapaa-aika, terveys. Näiden isojen otsakkeiden alle alat jäsentää tarkentavia huomioita. Arvoja ei voi tunnistaa
KUNTOUTUKSEN SUUNNITTELU - KENEN ÄÄNI KUULUU?
KUNTOUTUKSEN SUUNNITTELU - KENEN ÄÄNI KUULUU? Arja Korrensalo fysioterapeutti, kuntoutusohjaaja, YAMK -opiskelija Pirkko Leppävuori fysioterapeutti, YAMK -opiskelija Esitys pohjautuu YAMK opintoihin kuuluvaan
Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki
Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Seinäjoen raportissa käsitellään sekä Tamperelaisten että Seinäjokelaisten nuorten vastauksia.
Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa
Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta
Professori Esa Saarinen & Prof. Raimo P. Hämäläinen Systeeminalyysin laboratorio
Professori Esa Saarinen & Systeemiäly Prof. Raimo P. Hämäläinen Systeeminalyysin laboratorio Systeemitieteet Systeemi- ja operaatiotutkimus Paremmaksi tekemisen tiede Ongelmanratkaisua monimutkaisissa
YRJÖ REENPÄÄ JA PSYKOFYYSINEN ONGELMA
YRJÖ REENPÄÄ JA PSYKOFYYSINEN ONGELMA Pentti Alanen KUKA OLI YRJÖ REENPÄÄ Syntyi 18.7.1894, kuoli 18.12.1976 Fysiologian professori 1927-1962 HY Aistinfysiologian tutkija, filosofi Fenomenologiaan nojautuva
Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen
Muuton tuki ja yhteisöllisyys Pirjo Valtonen Muutto ja muutos Muutto ja muutos ovat isoja asioita, joissa koetaan epävarmuutta. Omalta mukavuusalueelta poistuminen on ahdistavaa. Muutos tuo aina haasteita
Mitä on Filosofia? Informaatioverkostojen koulutusohjelman filosofiankurssin ensimmäinen luento
Mitä on Filosofia? Informaatioverkostojen koulutusohjelman filosofiankurssin ensimmäinen luento Filosofian kurssi 2008 Tavoitteet Havaita filosofian läsnäolo arjessa Haastaa nykyinen maailmankuva Saada
PÖYTÄKIRJA JA LISÄPÖYTÄKIRJA ITÄVALLAN TASAVALLAN SUOMEN TASAVALLAN VÄLILLÄ
1088 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - Protokoll und Zusatzprotokoll in finnischer Sprache (Normativer Teil) 1 von 6 PÖYTÄKIRJA JA LISÄPÖYTÄKIRJA ITÄVALLAN TASAVALLAN JA SUOMEN TASAVALLAN VÄLILLÄ
3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.
1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa
Kultaisia sanoja. (Uusi Aika 1901, N:o 2, Tammikuun 12 p )
Kuta enemmän tiedät ja kuta paremmin ymmärrät, sitä ankarammin sinua tuomitaan, jollei elämäsi ole yhtä pyhä kuin tietosi on laaja. Tuomas Kempiläinen. Vaikka maailma tuhansine ilmiöineen vetää ihmisen
Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017
Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun
Opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Heidi Maaniittu Kela Fulbright Center 12.5.2015
Opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa Heidi Maaniittu Kela Fulbright Center 12.5.2015 2 Sosiaaliturvaan kuuluminen Säännöstausta: oikeus Kelan sosiaaliturvaan Sosiaaliturvasopimus Suomen
Moninaisuus avain ikääntyneiden hoidon laadun kehittämiseen
Moninaisuus avain ikääntyneiden hoidon laadun kehittämiseen ARVOKAS VANHUUS:MONINAISUUS NÄKYVÄKSI SEMINAARI 5.11.201, HELSINKI KÄÄNNÖS PUHEEVUOROSTA FRÉDÉRIC LAUSCHER, DIRECTOR OF THE BOARD ASSOCIATION
Juhani Anttila kommentoi: Timo Hämäläinen, Sitra: Hyvinvointivaltiosta arjen hyvinvointiin Suomessa tarvitaan yhteiskunnallisia visioita
Juhani Anttila kommentoi: Timo Hämäläinen, Sitra: Hyvinvointivaltiosta arjen hyvinvointiin Suomessa tarvitaan yhteiskunnallisia visioita Kommentoitu esitysmateriaali: http://www.futurasociety.fi/2007/kesa2007/hamalainen.pdf
Kansalaisten käsityksiä hyvästä hallinnosta. Akavan Erityisalat TNS Gallup
Kansalaisten käsityksiä hyvästä hallinnosta Akavan Erityisalat TNS Gallup 1 Johdanto Tässä yhteenvetoraportissa esitetään keskeiset tulokset tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin suomalaisten näkemyksiä julkisesta
Suomalaisten käsityksiä kirjastoista
Suomalaisten käsityksiä kirjastoista Kesäkuu, Public Sakari Nurmela Työnro: Kantar TNS Oy, tentie C, Espoo Johdanto Tässä yhteenvetoraportissa esitetään keskeiset tulokset tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin
Tiede ja usko KIRKKO JA KAUPUNKI 27.2.1980
Tiede ja usko Jokaisen kristityn samoin kuin jokaisen tiedemiehenkin velvollisuus on katsoa totuuteen ja pysyä siinä, julistaa professori Kaarle Kurki-Suonio. Tieteen ja uskon rajankäynti on ollut kahden
Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri
MEMO/11/292 Bryssel 13. toukokuuta 2011 Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri Nuorista eurooppalaisista 53 prosenttia muuttaisi ulkomaille töihin Yli puolet
3.3 Paraabeli toisen asteen polynomifunktion kuvaajana. Toisen asteen epäyhtälö
3.3 Paraabeli toisen asteen polynomifunktion kuvaajana. Toisen asteen epäyhtälö Yhtälön (tai funktion) y = a + b + c, missä a 0, kuvaaja ei ole suora, mutta ei ole yhtälökään ensimmäistä astetta. Funktioiden
JULKAISUILTAPÄIVÄ II ( ) Amanuenssi Heli Niskanen Humanistinen tiedekunta, palvelukeskus
JULKAISUILTAPÄIVÄ II (8.12.2016) Amanuenssi Heli Niskanen Humanistinen tiedekunta, palvelukeskus Tutkasta tulee Converis Nykyinen tutkimustietojärjestelmä TUTKA korvataan uudella järjestelmällä (Converis),