Vierailu Visenttitarhalla Avestassa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vierailu Visenttitarhalla Avestassa"

Transkriptio

1 Opintoretkeilypäivä , iltapäivä Kirjurina Osmo Hannuniemi Vierailu Visenttitarhalla Avestassa Saavuttiin lounaan jälkeen retkibussilla Avestaan. Nokka oli kohti Tukholmaa, mutta tämä paikka oli tärkeä pysähtyä. Maailmankuulu Visenttipuisto nimittäin sijaitsee täällä. Avestan Visenttipuisto (kuva P-J. Kuitto). Aivan alkuun pidettiin kuitenkin haikea juhlahetki. Retkemme ruotsalaisvastaava ja matkakumppani Rolf Björheden joutuisi jättämään meidät, viikonvaihdetyöt kutsuivat. Matkanjohtaja P-J piti lyhyen mutta jämerän puheen Rolfille, jonka jälkeen Niklas jakoi kaikkien puolesta hänelle lahjamme. Metsähallituksen juhlalippiksestä Jyväskylä-kirjan kautta Skottilaiseen bioenergiaan. Kiitoslahjoja keskellä olevalle Björhedenille lahjoittamassa vasemmalta Hannuniemi, Ojarinta, Björkqvist, Kähkönen, Vasama ja Kuitto (kuva Antero Halinen).

2 Visentti eli Euroopan biisoni Avestassa (kuva Sameli Salokannel). Sitten Visenttipuisto-oppaamme Birgitta Westermark kertoi visentin historiallisesta kehityksestä ja kuinka Avestan Stubbsvedenin visenttitarha sai alkunsa: Historiasta: Visentti eli Euroopan biisoni (Bison bonasus) on siirtynyt laiduntamaan noin vuotta sitten Intian alueilta Euroopan puoleisille ruoho- ja pensastasangoille. Keskiajalla visentti esiintyi miltei koko Euroopan alueella pohjoisinta Skandinaviaa lukuun ottamatta. Esihistoriallisilta ajoita pohjoisimmat esiintymät luufossiileina on löydetty Syvärin voimalaitostyömaan yhteydessä ja Ruotsin eteläkärjestä. Visentti hävisi luonnosta miltei sukupuuttoon maailmansota ja Venäjän vallankumous marssitti sotilaita konekivääreineen Puolan ja Valko-Venäjän visenttien laidunalueiden poikki. Eläimet tapettiin viimeistä sorkkaa myöten. Ainoastaan eläintarhoissa olleet visentit pelastivat lajin säilymisen. Visenttipuistosta: Visenttipuisto perustettiin Långsjössä 1924 samanaikaisesti Avestan terästehtaan kanssa. Visentti eli euroopan biisoni oli jo sukupuuton partaalla ja häviämässä kokonaan. Skansenin Eläintarhan johtaja Alarik Behm ja pääkonsuli Axel Ax:son Johnson halusivat pelastaa visentin häviämisen. Sopiva alue löytyi vuonna 1924 aluksi Långsjössä ja myöhemmin nykyiselle paikalle Stubbsvedeniin Avestassa. Nykyisin Avestan kunta omistaa kohteen. Tarhaus on alun vaikeuksin jälkeen ollut menestyksekäs. Eläimiä kuoli alkuvuosina runsaasti keuhkomatoloisen seurauksena. Loinen siirtyi eläimiin ruohorehun mukana. Berliiniläinen eläinlääkäri selvitti kuolinsyyn ja kehitti torjuntarokotteen. Vaiva oli voitettu. Avestan alun yhdeksästä eri alkuperää olevasta eläimen ryhmästä on kehittynyt maailman laajin visenttikokoelma. Tarhalla on syntynyt yli 300 vasikkaa ja tarkalla sukutaustojen tallentamisella on Avestassa voitu varmistaa lajin säilyminen. Eläinten siirrot luontoon alkoivat Kuuluisimpia visenttialueita nykyään on Bialowiezan kansallispuisto Puolan itäosissa. Siirtoja eläintarhoista 2000-luvulle on tehty satoja. Pelkästään Avestan tarhalta on lähtenyt lähes 300 visenttivasikkaa. Tarhalta on viety jalostukseen ja kasvatukseen visenttejä

3 useisiin maihin, Saksaan, Englantiin ja Venäjälle. Mm. kaikkiin ruotsalaisiin eläintarhoihin eläimet on saatu Avestan laumasta. Nykyisin vapaana luonnossa laiduntavia visenttejä on Puolassa, Saksassa, Slovakiassa, Liettuassa, Valko-Venäjällä, Ukrainassa, Romaniassa, Sveitsissä ja Venäjällä. Lähimpänä Suomea luonnossa esiintyviä visenttejä löytyy Karjalan tasavallasta Hiitolassa ja Muolaassa. Maailman luonnonsuojeluliitto on muuttanut visentin laji-statusta uhanalaisesta vaarantuneeksi, koska yksilömäärän lasketaan nykyisin olevan jo yli Kun Outokumpu perusti Avestaan terästehtaan vuonna 1976, kaupungintalon edustan puistoon pystytettiin tapahtuman kunniaksi ruostumattomasta teräksestä Lars Anderssonin tekemä visenttisonni-patsas. Visentti on Euroopan suurin maanisäkäs. Uros on 1,9 metriä korkea, 2,9 metriä pitkä ja painaa lähes 1000 kiloa. Urokset elävät vuotta ja saavuttavat sukukypsyyden 6-7 vuoden iässä. Naaras on kooltaan pienempi ja painaa kiloa. Se elää 28 vuoden ikään ja synnyttää keskimäärin 20 vasikkaa (kuva P-J. Kuitto). Luonnossa elävien laumojen tai visenttiperheiden johtajana on yleensä naaras. Naaras on kantavana yhdeksän kuukautta. Vasikat ovat painoltaan kiloa. Ravinnoksi visentit käyttävät heinää ja korsirehua. Talviaikana myös puiden ja pensaiden kuorta sekä oksavarpuja. Suuresta ja jäykästä ulkonäöstä huolimatta eläimet ovat erittäin nopeita käännöksissään ja liikkeissään. Kiimaaikana urokset taistelevat rajusti ja usein kentälle jää hävinnyt osapuoli pahoin loukkaantuneena tai hengettömänä. Myös Avestassa hoitajien pitää koko ajan varoa eläimiä. Visentit eivät kesyynny. Meille retkeläisille jäi Avestan visenttitarhan aitauksissa käyskentelevistä eläinryhmistä näkymä, että Avestassa on onnistuttu tavoitteessa säilyttää kokonainen eläinlaji elinvoimaisena. Puolalaisen eläintieteilijä Jan Sztolcmanin vuonna 1923 esittämään avunpyyntöön visentin puolesta on vastattu.

4 Visenttipuiston opas Birgitta Westermark hyvästelee myös vasemmalla seisovan Rolf Björhedenin. Me muut lähdettiin kierrokselle katsomaan visenttejä (kuva (P-J. Kuitto). Niklas avaa portin visenttipuistoon. Missä ne on?! Taitaa puntit vähän tutista (kuva P-J. Kuitto).

5 Lähietäisyydellä! Aidan toisella puolella 900 kiloinen ja toisella 85 kiloinen (kuva P-J. Kuitto). MITÄH?! Kilpakosijoitako Suomesta? (kuva P-J. Kuitto).

6 Vänni, Markku, Olli, Tero, Antero, Tero ja Heli kuuntelevat tarkkana opas Birgitan visenttiasiaa (kuva P-J. Kuitto). Ja matka jatkui kohti Tukholman laivasatamaa. Visenttikeskustelua ja Hirvonenko näki hirven? (kuva P-J. Kuitto).

METSÄOPINTORETKI RUOTSIIN 2011 TUKHOLMA - UPPSALA - GARPENBERG - HEDEMORA - FALUN - SILJANJÄRVI - FALUN - AVESTA - TUKHOLMA

METSÄOPINTORETKI RUOTSIIN 2011 TUKHOLMA - UPPSALA - GARPENBERG - HEDEMORA - FALUN - SILJANJÄRVI - FALUN - AVESTA - TUKHOLMA KESKI-SUOMEN METSÄNHOITAJAT RY METSÄOPINTORETKI RUOTSIIN 2011 TUKHOLMA - UPPSALA - GARPENBERG - HEDEMORA - FALUN - SILJANJÄRVI - FALUN - AVESTA - TUKHOLMA TEEMAT: TAAJAMAMETSIEN KÄSITTELY AJANKOHTAISTA

Lisätiedot

Metsäpeuran paluu Metsäpeuran EU LIFE hankkeen kuulumisia. Hanna-Maija Lahtinen

Metsäpeuran paluu Metsäpeuran EU LIFE hankkeen kuulumisia. Hanna-Maija Lahtinen Metsäpeuran paluu Metsäpeuran EU LIFE hankkeen kuulumisia Hanna-Maija Lahtinen 6.4.2017 Mikä metsäpeura? Mistä peurasta on kyse? www.suomenluonto.fi Valkohäntäpeura eli -kauris www.maaseutumedia.fi Kuusipeura

Lisätiedot

Opintoretkeilypäivä , ilta Kirjurina P-J. Kuitto

Opintoretkeilypäivä , ilta Kirjurina P-J. Kuitto Opintoretkeilypäivä 23.9.2011, ilta Kirjurina P-J. Kuitto Stora Enson puunkorjuutyömaiden jälkeen retkiporukka suuntasi Falunista kohti Siljan järveä. Järvi on Falunista 45 km ja Tukholmasta noin 260 km

Lisätiedot

Ilman avohakkuita harjoitettava metsätalous eli jatkuva kasvatus sekä taajamametsien käsittelymenetelmistä - "Volymblädning"

Ilman avohakkuita harjoitettava metsätalous eli jatkuva kasvatus sekä taajamametsien käsittelymenetelmistä - Volymblädning Opintoretkeilypäivä 22.9.2011, aamupäivä. Kirjurina Niklas Björkqvist Ilman avohakkuita harjoitettava metsätalous eli jatkuva kasvatus sekä taajamametsien käsittelymenetelmistä - "Volymblädning" Tukholmaan

Lisätiedot

Falunin kuparikaivos (Stora Kopparberget)

Falunin kuparikaivos (Stora Kopparberget) Opintoretkeilypäivä 24.9.2011, aamupäivä Kirjurina Sameli Salokannel Falunin kuparikaivos (Stora Kopparberget) Stora Kopparbergetin kaivostoiminnalla on ollut merkittävä vaikutus koko Ruotsin kehitykseen

Lisätiedot

Vierailu Stora Enson harvennus- ja päätehakkuutyömailla Falunissa

Vierailu Stora Enson harvennus- ja päätehakkuutyömailla Falunissa Opintoretkeilypäivä 23.9.2011, iltapäivä. Kirjurina Markku Kähkönen Vierailu Stora Enson harvennus- ja päätehakkuutyömailla Falunissa Hedemorasta ajoimme kohti Falunia, 40 km. Falun on noin 36 000 asukkaan

Lisätiedot

Villi vai kesy. Naudan ja vasikan luonnollinen käyttäytyminen

Villi vai kesy. Naudan ja vasikan luonnollinen käyttäytyminen Villi vai kesy Naudan ja vasikan luonnollinen käyttäytyminen Naudan käyttäytyminen Nauta on alun perin tasangolla elänyt saaliseläin Kesyyntymisestä ja jalostuksesta huolimatta lajille tyypilliset käyttäytymismallit

Lisätiedot

Uhanalaisuusluokat. Lajien uhanalaisuusarviointi Ulla-Maija Liukko, Arviointikoulutus lajien uhanalaisuuden arvioijille, 2.2.

Uhanalaisuusluokat. Lajien uhanalaisuusarviointi Ulla-Maija Liukko, Arviointikoulutus lajien uhanalaisuuden arvioijille, 2.2. Uhanalaisuusluokat Lajien uhanalaisuusarviointi 2019 Ulla-Maija Liukko, Arviointikoulutus lajien uhanalaisuuden arvioijille, 2.2.2017 IUCN:n uhanalaisuusluokitus Uhanalaisuusarvioinnissa ja luokittelussa

Lisätiedot

Kankaan liito-oravaselvitys

Kankaan liito-oravaselvitys Kankaan liito-oravaselvitys 2017 Anni Mäkelä Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 4.7.2017 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 1.1 Liito-oravan suojelu... 3 1.2 Liito-oravan biologiaa... 3 2.

Lisätiedot

Lataa Villieläinhoitolan elämää - Markku Harju. Lataa

Lataa Villieläinhoitolan elämää - Markku Harju. Lataa Lataa Villieläinhoitolan elämää - Markku Harju Lataa Kirjailija: Markku Harju ISBN: 9789529347865 Sivumäärä: 148 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 39.99 Mb Suomalaista eläinten pelastustoimintaa vapaaehtoisvoimin.raippaluodon

Lisätiedot

Jaloittelutarhat Naudan näkökulma

Jaloittelutarhat Naudan näkökulma Jaloittelutarhat Naudan näkökulma Tampere 2.2.2012 ELL Ulla Eerola Tuotantoeläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Mitä enemmän eläin voi vaikuttaa omaan oloonsa omalla käyttäytymisellään, sitä suuremmat

Lisätiedot

Lataa Mikä eläin? - Lars-Henrik Olsen. Lataa

Lataa Mikä eläin? - Lars-Henrik Olsen. Lataa Lataa Mikä eläin? - Lars-Henrik Olsen Lataa Kirjailija: Lars-Henrik Olsen ISBN: 9789510391990 Sivumäärä: 273 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 25.37 Mb Ainutlaatuinen luonto-opas! Mikä eläin? esittelee eläinten

Lisätiedot

Lataa Suomen lintujen nimet - Jukka Hintikka. Lataa

Lataa Suomen lintujen nimet - Jukka Hintikka. Lataa Lataa Suomen lintujen nimet - Jukka Hintikka Lataa Kirjailija: Jukka Hintikka ISBN: 9789525688092 Sivumäärä: 244 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 31.48 Mb Suomen lintujen nimet - merkitys ja alkuperä on

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

Keski-Suomen luontomuseo

Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 3-4 lk. Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo 2 Tässä on museon pohjapiirros. Siihen on merkitty numeroilla, millä kohdalla kukin tehtävä tehdään. Pohjapiirros

Lisätiedot

Laiduntamisen tehostamisen tekniikkaa Iisalmi Toivala

Laiduntamisen tehostamisen tekniikkaa Iisalmi Toivala Laiduntamisen tehostamisen tekniikkaa 27.3.2012 Iisalmi 17.4.2012 Toivala Laidunaitauksen elektroninen valvonta Laitumen toimintaa voidaan valvoa etävalvonnalla GSMyhteyden kautta Laite lähettää viestin

Lisätiedot

jäsen Tero Ojarinta jäsen Heikki Piesala jäsen Ari Rautio jäsen Pekka Saarikoski jäsen Niklas Björkqvist varajäsen Ahti Weijo

jäsen Tero Ojarinta jäsen Heikki Piesala jäsen Ari Rautio jäsen Pekka Saarikoski jäsen Niklas Björkqvist varajäsen Ahti Weijo KESKI-SUOMEN METSÄNHOITAJAT RY TOIMINTAKERTOMUS 2011 Vuosi 2011 oli yhdistyksen 86. toimintavuosi. Suomen vanhimman metsänhoitajien aluejärjestön kevätkokous pidettiin 21.3.2011 ja syyskokous 30.11.2011.

Lisätiedot

LAIDUNTAMINEN LUONNONLAITUMILLA

LAIDUNTAMINEN LUONNONLAITUMILLA LAIDUNTAMINEN LUONNONLAITUMILLA Ypäjä 30.5.2013 Hannele Partanen Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ProAgria Keskukset Hevostallit lisääntyvät Hevostalleja 16 000 kpl Hevosia 76 000, lisääntyy 1 500 hevosta

Lisätiedot

Dnro 269/301/2008. Maa- ja metsätalousministeriö Kala- ja riistaosasto PL VALTIONEUVOSTO

Dnro 269/301/2008. Maa- ja metsätalousministeriö Kala- ja riistaosasto PL VALTIONEUVOSTO 31.12.2008 Dnro 269/301/2008 Maa- ja metsätalousministeriö Kala- ja riistaosasto PL 30 00023 VALTIONEUVOSTO Viite MMM 928/720/2008 Lausuntopyyntö 18.11.2008 Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen arvio

Lisätiedot

Pelkosenniemi, Pyhätunturi. Uhriharju ja Pyhänkasteenlampi

Pelkosenniemi, Pyhätunturi. Uhriharju ja Pyhänkasteenlampi Pelkosenniemi, Pyhätunturi Uhriharju ja Pyhänkasteenlampi Kohteen tarkastus Pirjo Rautiainen Metsähallitus Lapin Luontopalvelut PL 8016 96101 Rovaniemi pirj o.rautiainen@metsa.fi 040 5081673 JOHDANTO Pyhä-Luoston

Lisätiedot

Dnro 269/301/2008. Maa- ja metsätalousministeriö Kala- ja riistaosasto PL VALTIONEUVOSTO

Dnro 269/301/2008. Maa- ja metsätalousministeriö Kala- ja riistaosasto PL VALTIONEUVOSTO 9.3.2009 Dnro 269/301/2008 Maa- ja metsätalousministeriö Kala- ja riistaosasto PL 30 00023 VALTIONEUVOSTO Viite MMM 928/720/2008 Lausuntopyyntö 18.11.2008 Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen arvio

Lisätiedot

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen.

KymiSun. Tervetuloa retkillemme luontoon, kulttuuriin, historiaan ja ihmiseen. tarjoaa unohtumattomia elämyksiä veneretkillä yrityksille, ryhmille ja yhteisöille. Kymijoen historiaretkillä, Verlan kirkkailla vesillä ja Unescon Maailmanperintökohteessa, sekä Repoveden erämaiden siimeksessä.

Lisätiedot

Liito-oravatilanne Hervantajärven asemakaavaehdotuksen ja Tohtorinpuisto- Ramppipuiston alueella , K. Korte

Liito-oravatilanne Hervantajärven asemakaavaehdotuksen ja Tohtorinpuisto- Ramppipuiston alueella , K. Korte 1 Liito-oravatilanne Hervantajärven asemakaavaehdotuksen ja Tohtorinpuisto- Ramppipuiston alueella 27.4.2016, K. Korte Johdanto Hervantajärven alue on entuudestaan tunnettu liito-oravistaan. Alueen liito-oravatilannetta

Lisätiedot

ARKKI PYSÄHTYY. b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Tietysti vedenpaisumuksen jälkeen.

ARKKI PYSÄHTYY. b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Tietysti vedenpaisumuksen jälkeen. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ARKKI PYSÄHTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Araratin vuorella. Sen sijaintia ei tarkkaan tiedetä.

Lisätiedot

VENÄJÄ-VERKOSTON TUTUSTUMISMATKA PIETARIIN 4.4 7.4.16

VENÄJÄ-VERKOSTON TUTUSTUMISMATKA PIETARIIN 4.4 7.4.16 VENÄJÄ-VERKOSTON TUTUSTUMISMATKA PIETARIIN 4.4 7.4.16 Mauri Liekola ja Helena Troger 7.4.2016 VENÄJÄ-VERKOSTON TUTUSTUMISMATKA PIETARIIN 4.4 7.4.16 Johdanto JEDU on ollut mukana valtakunnallisessa ammatillisten

Lisätiedot

HEVONEN HOITAA MAISEMAA JA LUONTO HEVOSTA

HEVONEN HOITAA MAISEMAA JA LUONTO HEVOSTA HEVONEN HOITAA MAISEMAA JA LUONTO HEVOSTA Lahti 15.4.2014 Hannele Partanen Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ProAgria Keskukset Hevonen nauttii laiduntamisesta. Se on osa hevosen luontaista elämää. Laumaeläin,

Lisätiedot

Suurpetokantojen arviointi

Suurpetokantojen arviointi Suurpetokantojen arviointi Ilpo Kojola, RKTL Suurpetojen vähimmäislukumäärä vuoden lopussa (1978 2012) 2500 2000 4x 2500 2000 25x 1500 kesä 1500 1000 Karhu 1000 Ilves 500 500 0 1978 1984 1990 1996 2002

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovakiassa Marko Niiranen

Työharjoittelu Slovakiassa Marko Niiranen Työharjoittelu Slovakiassa 2007 Marko Niiranen Lähtötunnelmia Helsingissä Matkamme alkoi 4.5.2007 Oulusta junalla ja jatkui Helsingistä lentäen Budapestiin. Budapest Kun lähdimme Suomesta sää oli hyytävän

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

1 of 4 1.12.2015 8:11

1 of 4 1.12.2015 8:11 1 of 4 1.12.2015 8:11 Turun yliopistossa on rakennettu DNA-näytteisiin perustuva sukupuu Lounais-Suomen susilaumoille. Turun yliopiston tiedote 30.10.2015 Lounais-Suomessa on viime vuosina elänyt lähekkäin

Lisätiedot

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kulttuuriympäristö on ihmisen muokkaamaa luonnonympäristöä ja ihmisten jokapäiväinen

Lisätiedot

Aihe: Kriteeristö luonnonlaidunlihan tuotannolle Suomessa Saate: Kommenttipyyntö ehdotuksesta luonnonlaidunlihan tuotannon kriteereiksi

Aihe: Kriteeristö luonnonlaidunlihan tuotannolle Suomessa Saate: Kommenttipyyntö ehdotuksesta luonnonlaidunlihan tuotannon kriteereiksi Aihe: Kriteeristö luonnonlaidunlihan tuotannolle Suomessa Saate: Kommenttipyyntö ehdotuksesta luonnonlaidunlihan tuotannon kriteereiksi Tausta Metsälaidunhanke eli Puustoisten perinneympäristöjen hoito

Lisätiedot

EkoKraft-projekti ja Hedemora Energi AB

EkoKraft-projekti ja Hedemora Energi AB Opintoretkeilypäivä 23.9.2011, aamupäivä. Kirjureina Heli ja Antero Halinen EkoKraft-projekti ja Hedemora Energi AB Hedemora on kunta, kunnan keskustaajama ja entinen kaupunki Taalainmaan läänissä 160

Lisätiedot

Provet Win 2 Movet -yhteys:

Provet Win 2 Movet -yhteys: Movet Provet Win 2 -yhteys Movet-yhteyden toimiminen vaatii Provet Win 2-ohjelman version 2.154 (julkaistu kesäkuu 2016) sekä toimivat Movet-tunnukset. Provet Win 2 Movet -yhteys: 1. Käynnistä Rekisterit

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10 SAUNASEURA 29.9.2013 1/10 4. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU AIKA: Su 8.9. pe 13.92013 PAIKKA: Nuorgam, Pulmankijärvi ja Norja SaunaMafia ry:n jäsenten yksityinen vierailu Jouni Tetrin mökille Nuorgamin Pulmankijärvelle

Lisätiedot

ELÄINSOVELLUKSEN KÄYTTÖOHJE. 25.8.2005 Seija Lahtinen

ELÄINSOVELLUKSEN KÄYTTÖOHJE. 25.8.2005 Seija Lahtinen ELÄINSOVELLUKSEN 25.8.2005 Seija Lahtinen 1 (11) Sisällys 1 Eläinsovelluksen käyttöohje 3 2 Koiran tietojen lisääminen.. 3 3 Linnun tietojen lisääminen.. 5 4 Eläintietojen tulostaminen. 8 5 Eläimen tietojen

Lisätiedot

CWD-näytekeräys -tämä siitä tulisi tietää

CWD-näytekeräys -tämä siitä tulisi tietää CWD-näytekeräys -tämä siitä tulisi tietää Sirkka-Liisa Korpenfelt tarttuvien eläintautien erikoiseläinlääkäri Virologia, Ruokavirasto sirkka-liisa.korpenfelt@ruokavirasto.fi Riistapäivät 2019 16.1.2019

Lisätiedot

Onnea ostamalla - vai onnea ostamatta? www.nuukuusviikko.net

Onnea ostamalla - vai onnea ostamatta? www.nuukuusviikko.net Onnea ostamalla - vai onnea ostamatta? Mikä ihmeen kulutus? Minä ja tavarat Mikä on turhin tavarasi? Mitä tavaraa toivoisit ja miksi? Mikä sinun tekemisistäsi on kuluttamista? Mikä ihmeen kaari? Tavaran

Lisätiedot

Metsästys Hossan kansallispuistoa koskevassa laissa

Metsästys Hossan kansallispuistoa koskevassa laissa Metsästys Hossan kansallispuistoa koskevassa laissa Erikoissuunnittelija Marko Paasimaa Suomen riistakeskus Asiantuntijalausunto Eduskunnan ympäristövaliokunta 22.3.2017 Aloite Hossan kansallispuistosta

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

Luonnonsuojelualueiden laiduntaminen

Luonnonsuojelualueiden laiduntaminen Luonnonsuojelualueiden laiduntaminen 1 LUONNONSUOJELUALUEET Suomen pinta-alasta suojeltu noin yhdeksän prosenttia luonnonsuojelu- ja erämaalailla. Lisäksi suojelutavoitteita tukevia muita alueita sisältyy

Lisätiedot

Marraskuun tapahtumat

Marraskuun tapahtumat Marraskuu on jo onnellisesti takanapäin ja joulu on ihan kohta ovella. Marraskuun tapahtumat Ennen syyskokouksen alkua Tuulia Alanen-Brandt piti mielenkiintoisen luennon vartalon mittalinjoista ja esitteli

Lisätiedot

Miksi luonnonsuojelu on tärkeää?

Miksi luonnonsuojelu on tärkeää? BIOS 3 jakso 3 Luonnonsuojelu Miksi luonnonsuojelu on tärkeää? BIOS 3 jakso 3 Luonnonsuojelussa suojellaan alkuperäistä luontoa Luonnonsuojelun tarkoituksena on varjella alkuperäistä luontoa ja sen monimuotoisuutta.

Lisätiedot

Lataa 50 tapaa pelastaa Itämeri - Johan Tell. Lataa

Lataa 50 tapaa pelastaa Itämeri - Johan Tell. Lataa Lataa 50 tapaa pelastaa Itämeri - Johan Tell Lataa Kirjailija: Johan Tell ISBN: 9789510417119 Sivumäärä: 128 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 31.39 Mb Pelastetaan yhdessä ItämeriNuorille suunnattu opas antaa

Lisätiedot

Vasikoiden hoito ja terveysseuranta vasikkakasvattamossa. Vaavi-vaali viisaasti vasikkaa koulutus Korhonen Arja 3.5.

Vasikoiden hoito ja terveysseuranta vasikkakasvattamossa. Vaavi-vaali viisaasti vasikkaa koulutus Korhonen Arja 3.5. Vasikoiden hoito ja terveysseuranta vasikkakasvattamossa Vaavi-vaali viisaasti vasikkaa koulutus Korhonen Arja 3.5.2017 Vaavi -hanke Sisältö Vasikkakasvattamot Vasikkaterveys kasvattamossa Omia kokemuksia

Lisätiedot

Itä-ja keskieurooppalaisten kuusialkuperien menestyminen Etelä-Suomessa. Jaakko Napola Luke, Haapastensyrjä Metsätaimitarhapäivät 20.-21.1.

Itä-ja keskieurooppalaisten kuusialkuperien menestyminen Etelä-Suomessa. Jaakko Napola Luke, Haapastensyrjä Metsätaimitarhapäivät 20.-21.1. Itä-ja keskieurooppalaisten kuusialkuperien menestyminen Etelä-Suomessa Jaakko Napola Luke, Haapastensyrjä Metsätaimitarhapäivät 20.-21.1.2015 Julkaisu Napola, Jaakko. 2014. Itä-ja keskieurooppalaisten

Lisätiedot

Merisuo & Storm Lisää luettavaa 2. Sisältö

Merisuo & Storm Lisää luettavaa 2. Sisältö Sisältö Opettajalle.................................... 3 Kalat metsässä................................. 5 Swaffhamin kulkukauppias........................ 14 Lontoon silta...................................

Lisätiedot

Opettajalle SUKUPUUTTOON KUOLLEITA ELÄINLAJEJA TAVOITE TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ

Opettajalle SUKUPUUTTOON KUOLLEITA ELÄINLAJEJA TAVOITE TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ Opettajalle TAVOITE Oppilas ymmärtää, että olosuhteet maapallolla muuttuvat jatkuvasti ja että se vaikuttaa kasveihin ja eläimiin. TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ Lajien väheneminen ei ole yksinomaan negatiivinen

Lisätiedot

Lataa Ystävämme eläimet. Lataa

Lataa Ystävämme eläimet. Lataa Lataa Ystävämme eläimet Lataa ISBN: 9789513230708 Sivumäärä: 89 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 27.61 Mb Monipuolinen ja valloittava lasten tietokirja vastaa moniin mielenkiintoisiin kysymyksiin niin koti-

Lisätiedot

Lataa Opas Suomen luontoon - Pertti Koskimies. Lataa

Lataa Opas Suomen luontoon - Pertti Koskimies. Lataa Lataa Opas Suomen luontoon - Pertti Koskimies Lataa Kirjailija: Pertti Koskimies ISBN: 9789515849441 Sivumäärä: 319 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 27.71 Mb Opas Suomen luontoon -kirja opastaa ymmärtämään

Lisätiedot

Lajiston palautuminen ennallistamisen jälkeen: lahopuun määrän ja ympäröivän maiseman vaikutukset

Lajiston palautuminen ennallistamisen jälkeen: lahopuun määrän ja ympäröivän maiseman vaikutukset Lajiston palautuminen ennallistamisen jälkeen: lahopuun määrän ja ympäröivän maiseman vaikutukset Reijo Penttilä 1,2, Raimo Virkkala 1, Juha Siitonen 2, Pekka Punttila 1, Heikki Kotiranta 1, Raimo Heikkilä

Lisätiedot

Riistatiedon merkitys vieraslajitilanteen. esimerkkinä lajipari euroopanmajava - kanadanmajava. Kaarina Kauhala Luke

Riistatiedon merkitys vieraslajitilanteen. esimerkkinä lajipari euroopanmajava - kanadanmajava. Kaarina Kauhala Luke Riistatiedon merkitys vieraslajitilanteen hallinnassa: esimerkkinä lajipari euroopanmajava - kanadanmajava Kaarina Kauhala Luke Euroopanmajava Metsästettiin sukupuuttoon 1800-luvulla (1868). Takaisinistutettu

Lisätiedot

Uhanalaisuusarvioinnin välitarkastelu 2015

Uhanalaisuusarvioinnin välitarkastelu 2015 Uhanalaisuusarvioinnin välitarkastelu 2015 Esko Hyvärinen Ympäristöneuvos Riistapäivät 20.1.2015, Oulu Uhanalaisuusarvioinnit Suomessa Suomessa on tehty neljä lajien uhanalaisuusarviointia: 1985, 1991,

Lisätiedot

Terveiset kasvimatkalta Kumpulasta!

Terveiset kasvimatkalta Kumpulasta! Terveiset kasvimatkalta Kumpulasta! Lauantaina 4.8 kello 16.00 aloitimme opastetun kierroksen Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa ja kuuden maissa kävelimme Kumpulan siirtolapuutarhassa. Kokoonnuimme

Lisätiedot

Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915

Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Kaivostoimintaa FAMCON:n Suomen kaivoksilla johtanut Jakob Wilson oli syntymänimeltään Jaakko Sjöberg ja lähtöisin pohjanmaalta, Kalajoelta (syntynyt 7.10.1846). Hänen

Lisätiedot

Eläinlääkärin todistus pitopaikan eläinten terveydentilasta

Eläinlääkärin todistus pitopaikan eläinten terveydentilasta Eläinten terveys ETT ry Naseva PL 52, 41401 LIEVESTUORE naseva@ett.fi Pvm... Eläinlääkärin todistus pitopaikan eläinten terveydentilasta Tilatunnus: Tilan yhteyshenkilö: Pitopaikkatunnus: Pitopaikan eläinten

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN METSÄNHOITAJAT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014. Vuosi 2014 oli yhdistyksen 89. Toimintavuosi. JÄSENKUNTA

KESKI-SUOMEN METSÄNHOITAJAT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014. Vuosi 2014 oli yhdistyksen 89. Toimintavuosi. JÄSENKUNTA KESKI-SUOMEN METSÄNHOITAJAT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 89. Toimintavuosi. JÄSENKUNTA Yhdistyksessä oli vuoden lopussa 78 jäsentä, joista kunniajäseniä yhdeksän: Osmo Hannuniemi,

Lisätiedot

Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu

Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 24.4.2014 1/13 SM 54. JÄSENRETKI Saunaseura SaunaMafia ry:n saunaretki keväiseen Berliiniin. AIKA: To 10. - Su 13.4.2014 PAIKKA: Berliini, BRD Meidän jäsenet, maalla, merellä ja ilmassa eli

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.8.2017 COM(2017) 413 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi kumppanuuden perustamisesta Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Kirgisian tasavallan

Lisätiedot

Nakhon Si Thammaratin provinssi upean luonnon ja kulttuurin paratiisi

Nakhon Si Thammaratin provinssi upean luonnon ja kulttuurin paratiisi Nakhon Si Thammaratin provinssi upean luonnon ja kulttuurin paratiisi Nakhon Si Thammaratin provinssi on valloittava vaihtoehto matkailijoille, jotka haluavat välttää liiankin suosittuja turistikohteita.

Lisätiedot

Pohjois-Viro 16. 19.5.2013.

Pohjois-Viro 16. 19.5.2013. Pohjois-Viro 16. 19.5.2013. Torstai 16.5. klo 6.30 lähtö Lahdesta, kuljetuksista vastaan tuttu Reissu-Ruoti ja luottokuskimme Jukka Ruoti klo 9.15 laiva lähtee. Matkalla meribrunssi (kuuluu matkan hintaan)

Lisätiedot

Mirja Nuutisen. postikorttimallit 2012

Mirja Nuutisen. postikorttimallit 2012 Mirja Nuutisen postikorttimallit 2012 2 3 Arkaaiset Unet sarjan postikortit Arkaaiset Unet on teossarja, jota olen kehittänyt vuodesta 2005 lähtien. Sarjaan kuuluu digitaalisesti työstettyjä kuvakollaaseja,

Lisätiedot

Maitoa mahan täydeltä. Imevä vasikka ja vieroitus emolehmäkarjassa

Maitoa mahan täydeltä. Imevä vasikka ja vieroitus emolehmäkarjassa Maitoa mahan täydeltä Imevä vasikka ja vieroitus emolehmäkarjassa Imetys Vasikkapiilo Vieroitus Imetys Emänsä alla vasikat imevät n. 4-6 kertaa vuorokaudessa, yht. 10-12 l / vrk Ensimmäisten viikkojen

Lisätiedot

Kaikki eläimet täyttävät alla olevat seitsemän elämälle välttämätöntä ehtoa: 2. Hengittäminen Voi ottaa sisään ja poistaa kehostaan kaasuja

Kaikki eläimet täyttävät alla olevat seitsemän elämälle välttämätöntä ehtoa: 2. Hengittäminen Voi ottaa sisään ja poistaa kehostaan kaasuja Ravintoketjut Elämän ehdot Kaikki eläimet täyttävät alla olevat seitsemän elämälle välttämätöntä ehtoa: 1. Liikkuminen Pystyy liikuttelemaan kehoaan 2. Hengittäminen Voi ottaa sisään ja poistaa kehostaan

Lisätiedot

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Väkiluku 48,5 miljoonaa Pinta-ala 99 313 km 2 Kieli Korea Valuutta Won Aikavyöhyke GMT +8 Pääkaupunki Seoul Presidentti Lee Myung-bak Etelä-Korea University

Lisätiedot

15410/17 VVP/sh DGC 1A. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) 15410/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0319 (NLE)

15410/17 VVP/sh DGC 1A. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) 15410/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0319 (NLE) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) 15410/17 Toimielinten välinen asia: 2017/0319 (NLE) COLAC 144 WTO 329 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Kolmas lisäpöytäkirja Euroopan yhteisön

Lisätiedot

KUVATAULU 1 KOTKA Fort Katariina Simo Vanhatalo ja Jan-Erik Nyman 2013

KUVATAULU 1 KOTKA Fort Katariina Simo Vanhatalo ja Jan-Erik Nyman 2013 KUVATAULU 1 KOTKA Fort Katariina Simo Vanhatalo ja Jan-Erik Nyman 2013 19 AKDG. 3693:1 Fort Katariinan alalinnakkeen itäosassa oleva bastioni, kuvan vasemmassa laidassa apulaistutkija Jan-Erik Nyman dokumentoi

Lisätiedot

PENTUEKYSELY. Kasvattajanimi Kasvattajan etu- ja sukunimi Sähköpostiosoite. pentueen syntymäaika:

PENTUEKYSELY. Kasvattajanimi Kasvattajan etu- ja sukunimi Sähköpostiosoite. pentueen syntymäaika: PENTUEKYSELY Kasvattajanimi Kasvattajan etu- ja sukunimi Sähköpostiosoite pentueen syntymäaika: pentuja syntyi kaikkiaan mukana myös menehtyneet pentueen emä: veriryhmä pentueen isä: veriryhmä emä testattu

Lisätiedot

raakku - eläinkuntamme kiehtova ikänestori Panu Oulasvirta Metsähallitus

raakku - eläinkuntamme kiehtova ikänestori Panu Oulasvirta Metsähallitus raakku - eläinkuntamme kiehtova ikänestori Panu Oulasvirta Metsähallitus Raakkuseminaari Pudasjärvellä 19.11.2011 Makean veden suursimpukka Suomessa esiintyy 7 eri lajia makean veden suursimpukoita Raakku

Lisätiedot

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon!

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Jo vuodesta 2007 lähtien Euroopan Unionin Komissio on järjestänyt EU-maiden 17-vuotiaille lukiolaisille käännöskilpailun,

Lisätiedot

Keskustelkaa eri tavoista suojella eläimiä ja muuta luontoa (lahjoitus, järjestö- ja harrastustoiminta jne.).

Keskustelkaa eri tavoista suojella eläimiä ja muuta luontoa (lahjoitus, järjestö- ja harrastustoiminta jne.). Opettajalle TAVOITE Oppilas ymmärtää, mitä lajien uhanalaisuus tarkoittaa käsitteenä. Oppilas oppii, miten tärkeää on ottaa yhdessä vastuuta maapallosta ja sen eliöistä niissä ympäristöissä, joissa liikumme.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 69 final 2016/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkmenistanin väliseen kumppanuus- ja yhteistyösopimukseen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus III/2006

Osavuosikatsaus III/2006 Osavuosikatsaus III/2006 23.10.2006 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Kolmas neljännes lyhyesti Ruostumattoman teräksen markkinat Kolmannen neljänneksen tulos Tulosnäkymät 2 23.10.2006 Juha

Lisätiedot

DIANA NYMAN Tulisieluinen romanitar Jo lapsena Diana Nyman sai kokea syrjinnän aiheuttamaa ulkopuolisuutta. Göteborgin Romanineuvoston jäsenenä hän tekee kaikkensa, jotta tulevat sukupolvet välttyisivät

Lisätiedot

Katsaus Lojerin historiaan (osa 1/2)

Katsaus Lojerin historiaan (osa 1/2) Verkkokauppa Menu Katsaus Lojerin historiaan (osa 1/2) 30.06.2017 Suomi viettää 100-vuotisjuhlaa! Juhlavuoden kunniaksi esittelemme Lojerin lähes satavuotisen historian merkittävimpiä etappeja. #Suomi100

Lisätiedot

TEHTÄVÄMONISTE LUOKKALAISILLE

TEHTÄVÄMONISTE LUOKKALAISILLE TEHTÄVÄMONISTE 5. 6. -LUOKKALAISILLE 1. OMA ELÄINSUHDE A) Mikä eläin? Kirjoita viivalle. B) Mitä tunteita eläin sinussa herättää? Piirrä ympyrään hymiö: C) Mitkä eläimet eivät elä Suomessa? Ympyröi. D)

Lisätiedot

Suomen Luonnonsuojelun Säätiö Naturskyddsstiftelsen i Finland luonnonsuojelua

Suomen Luonnonsuojelun Säätiö Naturskyddsstiftelsen i Finland luonnonsuojelua Suomen Luonnonsuojelun Säätiö Naturskyddsstiftelsen i Finland luonnonsuojelua tieteen ja taiteen keinoin Esite 2015. Painettu 1000 kpl kierrätyspaperille. Tekstit: Tarja Ketola. Taitto: Milla Aalto. Kuvat:

Lisätiedot

Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 2018 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy

Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 2018 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 8 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Johdanto Seuraavassa esitetään yhteenveto tutkimuksesta, jossa selvitettiin suomalaisten mielipiteitä Euroopan komission esittämästä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon

Lisätiedot

Yhdysvaltain kaakkoisosassa puut korjataan ja kuljetetaan koko runkoina. Niinpä paikallisilla puunkorjuu- ja biomassamessuilla esiteltiinkin

Yhdysvaltain kaakkoisosassa puut korjataan ja kuljetetaan koko runkoina. Niinpä paikallisilla puunkorjuu- ja biomassamessuilla esiteltiinkin Yhdysvaltain kaakkoisosassa puut korjataan ja kuljetetaan koko runkoina. Niinpä paikallisilla puunkorjuu- ja biomassamessuilla esiteltiinkin ERILAISIA KONE Keski-Atlantin (Mid-Atlantic) puunkorjuu- ja

Lisätiedot

OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA

OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA Oulunseudun metsätilanomistajien perinteinen kesäretki suuntautui tänä vuonna Venäjän Karjalaan. Oululaisittain sanottuna onnikallinen (bussilastillinen) jäseniä suuntasi kesäkuun

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Kalliojärven Pitkäjärven alue sijaitsee Ylöjärven Kurussa. Alue

Lisätiedot

Suden ekologiaa Ilpo Kojola, Luonnonvarakeskus (Luke), Rovaniemi

Suden ekologiaa Ilpo Kojola, Luonnonvarakeskus (Luke), Rovaniemi Suden ekologiaa Ilpo Kojola, Luonnonvarakeskus (Luke), Rovaniemi Suden levinneisyys esiintymisalue v. 2000 hävinnyt - alkuperäisestä esiintymisalueesta jäljellä 67 % vuonna 2000 Ihmisasutuksen tiheys asukkaita/km

Lisätiedot

Rodun lisääntymistilanteen selvittäminen. Tampere 23.10.2010 Outi Niemi

Rodun lisääntymistilanteen selvittäminen. Tampere 23.10.2010 Outi Niemi Rodun lisääntymistilanteen selvittäminen Tampere 23.10.2010 Outi Niemi Miten lähteä liikkeelle? Suunnittelu Tietojen keruusta sopiminen rotuyhdistyksessä Sitouttaminen Tiedottaminen Tekninen toteutus Suunnittelu

Lisätiedot

Poron lisääntyminen. Nimeni:

Poron lisääntyminen. Nimeni: Poron lisääntyminen Nimeni: Luonto on tarkoituksenmukainen ja sen tapahtumat mielekkäitä. Eläinten lisääntymiskierron eri vaiheet tapahtuvat kokonaisuuden kannalta parhaaseen aikaan. Mieti poron lisääntymistä

Lisätiedot

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen lausunto susitilanteesta

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen lausunto susitilanteesta 15.2.2010 Dnro 85/301/2010 Maa- ja metsätalousministeriö Kala- ja riistaosasto PL 30 00023 VALTIONEUVOSTO Viite MMM 513/444/2010 Lausuntopyyntö 4.2.2010 Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen lausunto

Lisätiedot

((^^jalkapallo^^))suomi Valko-Venäjä Elää Live Stream Online 2018

((^^jalkapallo^^))suomi Valko-Venäjä Elää Live Stream Online 2018 ((^^jalkapallo^^))suomi Valko-Venäjä Elää Live Stream Online 2018 Vierailija.,.Keskustelu.,.LIVE.,.TV.,.Suomi.,.Kanada.,.Jääkiekko.,.Elää.,.Live.,.Stream LIVEElää.,.Suomi.,.Kanada.,.Live.,.Streaming.,.Free.,.Jääkiekko.,.

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

13/05/14. Emolehmien kestävyysominaisuudet. Tässä esityksessä. Mistä kestävyys? Emolehmäseminaari 2014 Ikaalinen 04.02.

13/05/14. Emolehmien kestävyysominaisuudet. Tässä esityksessä. Mistä kestävyys? Emolehmäseminaari 2014 Ikaalinen 04.02. Emolehmien kestävyysominaisuudet Emolehmäseminaari 2014 Ikaalinen 04.02.2014 Maiju Pesonen Tässä esityksessä Kestävyyden anatomia Kolme kotimaista aineistoa: ü Poiston syyt ü Poikimahelppous/ poikimavaikeus

Lisätiedot

Toimintakertomus kaudelta 2011 2012

Toimintakertomus kaudelta 2011 2012 Toimintakertomus kaudelta 2011 2012 Kauden kansainvälinen teema Kauden kansainvälinen teema oli Kuuntele sydäntäsi auttaaksesi muita RI presidenttinä toimi Kalyan Banerjee. Kokemäen rotaryklubilla oli

Lisätiedot

Minulleko lemmikkilintu?

Minulleko lemmikkilintu? Minulleko lemmikkilintu? Hyvin hoidettuna lintu sopii vastuuntuntoisen ihmisen lemmikiksi. Sen tulee kuitenkin saada elää linnun elämää kotona, eikä kyseessä ole ensisijaisesti sylilemmikki. Ennen oman

Lisätiedot

Otto Louhikoski Uhtualta 1. maailmansodan ja Vienan Karjan itsenäistymispyrkimysten kautta pakolaisena Suomeen

Otto Louhikoski Uhtualta 1. maailmansodan ja Vienan Karjan itsenäistymispyrkimysten kautta pakolaisena Suomeen Otto Louhikoski Uhtualta 1. maailmansodan ja Vienan Karjan itsenäistymispyrkimysten kautta pakolaisena Suomeen Oton syntymä ja perhe Aika Venäjän kalenterissa: 16.7.1889 Aika Suomen kalenterissa: 24.7.1889

Lisätiedot

Vasikkakuolleisuuden hallinta. Tuomas Herva ja Pirjo Aho AtriaNauta

Vasikkakuolleisuuden hallinta. Tuomas Herva ja Pirjo Aho AtriaNauta Vasikkakuolleisuuden hallinta Tuomas Herva ja Pirjo Aho AtriaNauta Vasikan merkitys Kotimaisen naudanlihantuotannon pullonkaula: vasikka ratkaisuina - emolehmätuotannon lisääminen - teuraspainon nosto

Lisätiedot

Lataa Lemmikkielämää - Seppo Turunen. Lataa

Lataa Lemmikkielämää - Seppo Turunen. Lataa Lataa Lemmikkielämää - Seppo Turunen Lataa Kirjailija: Seppo Turunen ISBN: 9789524952026 Sivumäärä: 206 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 39.12 Mb Mitä tekemistä kilpikonnilla on järjestäytyneen rikollisuuden

Lisätiedot

Kulttuurin tuotteistaminen. Case: Koiramäen lasten kaupunkiretki Turussa

Kulttuurin tuotteistaminen. Case: Koiramäen lasten kaupunkiretki Turussa Kulttuurin tuotteistaminen Case: Koiramäen lasten kaupunkiretki Turussa Hele Reunanen / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring 5.5.2010 Mistä kaikki sai alkunsa? Matkailun ja majoitusliikkeiden edustajien

Lisätiedot

PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/EEE/XPA/fi 1

PÄÄTÖSASIAKIRJA. AF/EEE/XPA/fi 1 PÄÄTÖSASIAKIRJA AF/EEE/XPA/fi 1 Täysivaltaiset edustajat, jotka edustavat: EUROOPAN YHTEISÖÄ, jäljempänä 'yhteisö', ja BELGIAN KUNINGASKUNTAA, TANSKAN KUNINGASKUNTAA, SAKSAN LIITTOTASAVALTAA, HELLEENIEN

Lisätiedot

Ikivihreä kirjasto loppuraportti määrittelyprojektille

Ikivihreä kirjasto loppuraportti määrittelyprojektille loppuraportti määrittelyprojektille Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy Sähkö ja informaatiotekniikan laitos Versiomuutokset 29.1.2014 viimeisin tilanne tietokantakonversiosta Mirja Loponen 7.2.2014 tarkennettu

Lisätiedot

Aloittelevalle ylämaankarjan kasvattajalle

Aloittelevalle ylämaankarjan kasvattajalle Aloittelevalle ylämaankarjan kasvattajalle Ylämaankarjan suosio on jatkuvasti nousussa. Ylämaankarjan lempeä luonne ja sympaattinen ulkomuoto ovat toki sen valtteja, mutta sen hoito on ei ole pelkästään

Lisätiedot

KORKEASAAREN ELÄINTARHAN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017

KORKEASAAREN ELÄINTARHAN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1 (6) ELÄINTARHAN JOHTOKUNTA JA N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 00099 +358 9 310 1615 +358 9 310 37902 200118205059 Lytunnus 02012566 2 (6) tähtää Korkeasaaren strategisten tavoitteiden toteuttamiseen:

Lisätiedot

Suomen historia. Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 )

Suomen historia. Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 ) 2009-2013 Suomen historia Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 ) Sotien jälkeinen aika (1945 ) Nykyaika Esihistoria ( 1300) Suomi

Lisätiedot