Ystäväkirje 2/2012 Mugun dalit tytöt, kummityö, Nepal

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ystäväkirje 2/2012 Mugun dalit tytöt, kummityö, Nepal"

Transkriptio

1 Ystäväkirje 2/2012 Mugun dalit tytöt, kummityö, Nepal Hyvät ystävät, Mugun tyttöjen kummit ja ryhmät, jaimasihi ja namaste eli terveiset Nepalista. Monet syksyiset kiitokset teille niin kummituesta kuin rukouksesta monen vuoden ajan tukijoina Monta kuukautta yritin lähteä Muguun seurantamatkalle: ensin pieni lento onnettomuus Mugussa, sitten kenttä puoli vuotta remontissa, sitten valtion virkailijat opetusvirastoista lomilla, sitten polveni kipeä, sitten toiset työtehtävät, väliin liian kylmää, väliin liian sateista lähteä, syitähän on ja hyviäkin. Viime lauantaina kuitenkin tulin Mugusta onnistuneen 2 viikon vierailun jälkeen. Kummioppilaat lähikunnista tulivat kokoukseen vanhempineen ja läänintason virkailijat, kansalaisjärjestöt ja poliitikot ja toimittajat olivat mukana pääkokouksessa. Hyvää palautetta ja kannustusta joka tasolta opiskelijoille.

2 1. Matkakuva Matkasta voisi kirjoittaa vaikka kirjan: neljä päivää koneen odotusta Nepalgunjissa (kärsivällisyyttä), Jumlasta Muguun kaksi päivää kävellen yli 4300m kukkuloiden, viisi päivää Mugussa työssä, kaksi päivää kävellen Bajuraan, missä maanvyörytyön seuranta ja lopulta päivässä lentäen ensin Nepalgunjiin ja sieltä Kathmanduun. Vuorilla oli kylmää ja makuupussi tarpeen, laaksoissa yli 30 astetta lämmintä ja tunnin kävely vei kyllä uupuneeksi, niin uupuneeksi, ettei shakaalit, koirat, kirput eikä luteet yöllä herättäneet. Lampaita oli vielä syksyisissä laaksoissa, muuleja päivässä noin 1000 ohittelemassa kapeilla poluilla. Muulit veivät suolaa ja riisiä syrjälääneihin. Matkalla oli Bishnu Nepali, SUS:n lakinasiainneuvonantaja, SAHAS järjestön Okhaldhunga, johtaja, Mugun uusi tiimin johtaja ja postimies. Yöllä heräsin päänsärkyyn, pieni alku vuoristotautiin ylittäessä liian nopeasti 4300 metrin kukkuloita. Seuraavana päivänä onneksi oli alamäkeä. Kyllähän tämä kävely oli ihana monen kuukauden toimistotyön ja etelän kulkemisen jälkeen. Aikaa on pakko olla jos kylille lähtee. Kenttätyön seurannassa tulee kuitenkin käydä ja tajuta syrjäseutujen elämää. 2. Yhteiskuva kokous Parikymmentä tyttöä oli tullut vanhempineen päivän kävelymatkan takaa Dalit kokoukseen Mugun keskustaan. Pääpuhuja oli Bisnu, joka puhui ihmisoikeuksista, kertoi laista, kotiväkivallasta ja lapsiavioliitoista. Hän vastasi kysymyksiin ja esitti kysymyksiä järjestöille, valtion virkamiehille ja tytöille. Ohjelma radioitiin kahteen paikallisradioon(uutta Mugussa). Poliitikotkin innostuivat puhumaan ja tukemaan työtämme, sen sijaan että olisivat puhuneet politiikasta.

3 Tytöt antoivat Bishnulle ja minulle kymmenet kukkaseppeleet tavan mukaan. He lauloivat itse tekemiään lauluja, tanssivat kulttuuritanssin ja pitivät puheita, kuinka elämä on muuttunut kummityön kautta heille itselle, kodille ja koko kylään. Itse pidin kannustus ja tukipuheen tytöille, kertoen teistä kummit, ja innostaen jatko opiskeluihin. Kannustin heitä jatkamaan opiskelua ja vaikuttamaan koulukomiteassa, lastenryhmissä, tiedotuksella paikallisradiossa sekä omalla esimerkillään koko maassa. GSS, yhteistyöjärjestömme, kertoi 102:n henkilön opiskeluista, kahden sairaanhoitajakoulusta, kolmen teknisestä koulusta Jumlassa sekä kymmenien ylioppilaskirjoituksista ja opettajakoulutuksista. 78 jatkaa koulua yhä Vain muutama on epäonnistunut ylioppilaskirjoituksissa, vaikka on saanut tukiopetustakin. Uudelleen sallitaan yrittää. Haastattelimme vanhempia ja tyttöjä. Illalla yhteinen ruokailu ja keskusteluja. Koko ohjelma tuli sitten illalla radioista! 3. Henkilötarina "Haaveestani on tullut totta", Sangita B.K.(Bishwakarma eli seppäkasti)." Vanhempani eivät osaa lukea, minä olen nuorin 7 lapsesta ja minut laitettiin kouluun. Isä vei minut kouluun joka aamu ja ihasteli kun osasin kirjoittaa aakkoset ja numerot sataan asti pikku liitutauluuni. Sain palkintona kynän! Olin 12 vuotta sitten ensimmäinen dalit tyttö koulussa. Nyt läpäisin parhaana 12. luokan ja haen jatko opiskeluihin.

4 Muistoissani on paljon haukkumista ja halveksuntaa, kaikenlaista eriarvoisuutta, discriminointia. Sisua minulla piti olla, että jaksoin. Nyt sen tulos on perheeni toivo ja minun koko elämäni muutos. Vaikutan monessa: lasten clubissa, johtokunnassa, nuorten ryhmässä sekä olen parantanut kylämme hygieniaa, neuvonut käymälöissä ja puutarhoissa, terveysasioissa. Minua, oman kylän naista, kuunnellaan. Kiitos isälleni, että hän laittoi kouluun, Suomen Lähetysseuralle, että sain kummioppilaan tuen ja mahdollisuuden käydä, 6. luokalta asti tukea kirjoihin, koulupukuihin ja kaikkeen mitä koulussa tarvitaan, kassit, vihkot ja tentti ja lukukausimaksut. Esimerkkini kautta kymmenet perheet pitävät tyttönsä koulussa yläasteellekin, ennen se oli avioliitto 15 vuotiaana. Pysyvä muutos on tullut, alkuna oli kummityön tuki." 4. Hasa Devi ja kuurojen tukiopetusluokka. Hasa Devi on ollut yksi roolimalleistamme koko 8 vuoden Dalit koulutuksen aikana. Uskon että monet teistä hänet muistaakin? Tekojalkainen, köyhän dalit perheen tyttö, joka valmistui jo pari vuotta sitten opettajaksi, on pienen seurakunnan opettaja ja kuurojen tukiluokan opettaja Mugun pääkoululla. Luokassa oli alussa viittomakieltä oppimassa vain 7 lasta, nyt 4 vuodessa lukumäärä on kasvanut 24 lapseen! Oli kyllä mieltänostavaa nähdä hyvä viittomakielitaito, jopa ihan nuorimmillakin ja se ilo mikä lapsista loisti. Sangita ja Hasa Devi voivatkin olla kaksi esimerkkiä ja roolimallia muille Mugussa. He ovat muutosagentteja ja kannustuksen lähteitä monille jo nyt, työpaikassaan ja kylissään. Uskomme teidän kummiemme kanssa, että jokainen on tärkeä, ei ole eriarvoisuutta syntymän perusteella, ei kastin, uskonnon eikä sukupuolen mukaan. Samat oikeudet kuuluvat joka lapselle niin koulutukseen, terveyteen, sosiaalisesti että henkisesti. Kirkko ei saa olla ainoa paikka missä ei erotella, sellainen tulee olla myös yhteiskunnan. Kiitos teille kummit, että tuette tässä meitä. Työtehtäväni on lopuillaan, Suomessa kevääseen julistustyössä ja sitten eläkkeelle. Kummityössä on jo uusi, Anni Takko jo alkanutkin, hän teille seuraavan viestin sitten kirjoittaakin.

5 Kiittäen ja Mugun terveisin, Suomen Lähetysseuran Nepalin työalan puolesta, Kirsti Kirjavainen SUOMEN LÄHETYSSEURA Kummityö

Ystäväkirje 3/2012 Kirsti Kirjavainen, Nepal

Ystäväkirje 3/2012 Kirsti Kirjavainen, Nepal Ystäväkirje 3/2012 Kirsti Kirjavainen, Nepal Hyvät ystävät, jaimasihi ja namaste eli terveiset Nepalista. Monet syksyiset kiitokset teille niin tuesta kuin rukouksesta monen vuoden ajan tukijoinani täällä

Lisätiedot

Hyvä kummi! Namaste ja jaimasshii! Terveisiä Nepalin Mugun dalit-tytöiltä!

Hyvä kummi! Namaste ja jaimasshii! Terveisiä Nepalin Mugun dalit-tytöiltä! Kummikirje 1/2013 07.05.2013 Kathmandu Mugun dalit-tyttöjen kummeille Hyvä kummi! Namaste ja jaimasshii! Terveisiä Nepalin Mugun dalit-tytöiltä! Kuva 1: Kummioppilaita odottamassa vuoroaan, kun projektityöntekijät

Lisätiedot

Hyvä kummi! Namaste ja jaimashi. Terveisiä Nepalin Mugun dalit-tytöiltä!

Hyvä kummi! Namaste ja jaimashi. Terveisiä Nepalin Mugun dalit-tytöiltä! Kummikirje 2/2014 Kathmandu 19.11.2014 Mugun dalit-tyttöjen kummeille Hyvä kummi! Namaste ja jaimashi Terveisiä Nepalin Mugun dalit-tytöiltä! Kuva 1: Perhe Balchorin kylästä Mugusta. Nepalin kylmä kausi

Lisätiedot

Hyvä kummi! Namaste ja jaimasshii. Terveisiä Nepalin Mugun dalit-tytöiltä!

Hyvä kummi! Namaste ja jaimasshii. Terveisiä Nepalin Mugun dalit-tytöiltä! Kummikirje 2/2013 14.11.2013 Kathmandu Mugun dalit-tyttöjen kummeille Hyvä kummi! Namaste ja jaimasshii Terveisiä Nepalin Mugun dalit-tytöiltä! Kuva 1: Maisemaa Mugussa Yleistä tietoa Mugun dalit-tyttöjen

Lisätiedot

Hyvä kummi! Namaste ja jaimashi. Terveisiä Nepalin Mugun dalit-tytöiltä!

Hyvä kummi! Namaste ja jaimashi. Terveisiä Nepalin Mugun dalit-tytöiltä! Kummikirje 1/2014 Kathmandu 22.5.2014 Mugun dalit-tyttöjen kummeille Hyvä kummi! Namaste ja jaimashi Terveisiä Nepalin Mugun dalit-tytöiltä! Kuva 1: Kylänäkymää Mugussa. (Kuva: Hannaleena Pölkki) Nepaliin

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

Ystavakirje 2012 Nepalia kannattavat seurakunnat ja yhteisot

Ystavakirje 2012 Nepalia kannattavat seurakunnat ja yhteisot Ystavakirje 2012 Nepalia kannattavat seurakunnat ja yhteisot Namaste ja jaimasihi Nepalista kaikilta laheteiltamme seka kirkollisilta- etta kehitystyhteistyo kumppaneiltamme. Tama kirje on erityisesti

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal

FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal 1 FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal Kumppani FOCUS-Nepal Hankkeen kuvaus FOCUS on nepalilainen kansalaisjärjestö ja Suomen Lähetysseuran yhteistyökumppani, joka työskentelee erityisesti

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje syksy 2016 25.11.2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kiitos teille kaikille tuesta ja esirukouksista Viipurin turvakodin toiminnan puolesta! Teidän avullanne lapsen elämä muuttuu

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi. Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Hyvä tukija! Terveisiä Nepalin vammaisilta lapsilta ja nuorilta!

Hyvä tukija! Terveisiä Nepalin vammaisilta lapsilta ja nuorilta! Kathmandu 22.10.2012 Nepalin vammaiset lapset ja nuoret Kummikirje 2/2012 Hyvä tukija! Terveisiä Nepalin vammaisilta lapsilta ja nuorilta! Kuva 1: Sokeiden koulun oppilaiden aamujumppa, Dharan (kuva: Christina

Lisätiedot

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten?

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten? TULOHAASTATTELULOMAKE Tämän lomakkeen tarkoituksena on helpottaa opiskelusi aloitusta ja suunnittelua. Luokanvalvojasi keskustelee kanssasi lomakkeen kysymyksistä ja perehdyttää Sinut ammatillisiin opintoihin.

Lisätiedot

Nepalin vammaiset lapset ja nuoret Kathmandu 06.05.2013. Hyvä kummi! Terveisiä Nepalin vammaisilta lapsilta ja nuorilta!

Nepalin vammaiset lapset ja nuoret Kathmandu 06.05.2013. Hyvä kummi! Terveisiä Nepalin vammaisilta lapsilta ja nuorilta! Nepalin vammaiset lapset ja nuoret Kathmandu 06.05.2013 Kummikirje 1/2013 Hyvä kummi! Terveisiä Nepalin vammaisilta lapsilta ja nuorilta! Talven kylmyys on ohi ja Nepalissa nautitaan jo kesän lämmöstä.

Lisätiedot

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY 1 KASTE ON LAHJA Ylösnoussut Kristus antoi kirkolleen tehtävän: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon

Lisätiedot

Tässä on innokas nuorimmainen kitkemässä rikkaruohoja pois. Hän on se joka menestyy parhaiten koulussa ja rakastaa tehdä asioita itsekseen.

Tässä on innokas nuorimmainen kitkemässä rikkaruohoja pois. Hän on se joka menestyy parhaiten koulussa ja rakastaa tehdä asioita itsekseen. Rakkaat ystävät, On ilo kirjoittaa teille kaikille taas. Haluan käyttää tämän tilaisuuden jakaakseni kanssanne iloni siitä että lapset ovat viimeinkin päässet vierailulle. (Niin kuin yllä olevasta kuvasta

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Koulun keinot haastavaan käyttäytymiseen

Koulun keinot haastavaan käyttäytymiseen Koulun keinot haastavaan käyttäytymiseen häiriökäyttäytymistä ehkäisemään Huomio pitää kohdistaa kasvatukseen, nuorten heitteillejättöön, rajojen asettamiseen, koveneviin arvoihin, ydinperheiden pirstoutumiseen,

Lisätiedot

sekä lapset Minttu, Santtu ja Siiri 14.10.2014

sekä lapset Minttu, Santtu ja Siiri 14.10.2014 Anni ja Heikki Takko sekä lapset Minttu, Santtu ja Siiri Kathmandu, Nepal 14.10.2014 Nepalissa on parhaillaan menossa suurimmat vuosittaiset hindujuhlat, dashain ja tihar. Dashain näkyy selkeästi kaupunkikuvassa,

Lisätiedot

Arvoisa kansleri, rehtori, vararehtori ja kaikki muutkin LUMA-ystävät!

Arvoisa kansleri, rehtori, vararehtori ja kaikki muutkin LUMA-ystävät! PUHE 10.12.2012/Maija Aksela Arvoisa kansleri, rehtori, vararehtori ja kaikki muutkin LUMA-ystävät! Tänään on meille suuri päivä. Sydämellinen KIITOS yliopistolle tästä hienosta tunnustuksesta omasta sekä

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Jouluinen tervehdys Nepalista sinulle kummi!

Jouluinen tervehdys Nepalista sinulle kummi! Jouluinen tervehdys Nepalista sinulle kummi! Terveiset kylmenevästä Kathmandusta! Syksy on ollut kummityön osalta monipuolinen. Kesän jälkeen Nepalissa alkoi kummityön evaluaatio eli arviointi, joka toteutettiin

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Haastattelu- ja tutkimuspalvelut SUOMI EUROOPASSA 2008

Haastattelu- ja tutkimuspalvelut SUOMI EUROOPASSA 2008 Haastattelu- ja tutkimuspalvelut A SUOMI EUROOPASSA 2008 ITSETÄYTETTÄVÄ LOMAKE GS1. Alla kuvaillaan lyhyesti ihmisten ominaisuuksia. Lukekaa jokainen kuvaus ja rengastakaa, kuinka paljon tai vähän kuvaus

Lisätiedot

Hyvä kummi! Namaste ja jaimashi. Terveisiä Nepalin Mugun dalit-tytöiltä!

Hyvä kummi! Namaste ja jaimashi. Terveisiä Nepalin Mugun dalit-tytöiltä! Kummikirje 1/2016 28.4.2016 Mugun dalit-tyttöjen kummeille Kuulumisia Nepalista Hyvä kummi! Namaste ja jaimashi Terveisiä Nepalin Mugun dalit-tytöiltä! Kauppasaarto Intian ja Nepalin rajalla, josta kerroin

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot

VERTAUKSIA KADONNEEN ETSIMISESTÄ

VERTAUKSIA KADONNEEN ETSIMISESTÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VERTAUKSIA KADONNEEN ETSIMISESTÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Vertaus tuhlaajapojasta on Luukkaan evankeliumissa

Lisätiedot

SEKASIN-CHAT VUOSIRAPORTTI Satu Sutelainen Verkkokriisityön päällikkö Suomen Mielenterveusseura

SEKASIN-CHAT VUOSIRAPORTTI Satu Sutelainen Verkkokriisityön päällikkö Suomen Mielenterveusseura SEKASIN-CHAT VUOSIRAPORTTI 2018 Satu Sutelainen Verkkokriisityön päällikkö Suomen Mielenterveusseura 18% ENEMMÄN YHTEYDENOTON YRITYKSIÄ EDELLISVUOTEEN VERRATTUNA, 22% ENEMMÄN KÄYTYJÄ KESKUSTELUJA Sekasin-chat

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

NUORET JA VERKKOVAIKUTTAMINEN UHKA VAI MAHDOLLISUUS JÄRJESTÖTOIMINNALLE?

NUORET JA VERKKOVAIKUTTAMINEN UHKA VAI MAHDOLLISUUS JÄRJESTÖTOIMINNALLE? NUORET JA VERKKOVAIKUTTAMINEN UHKA VAI MAHDOLLISUUS JÄRJESTÖTOIMINNALLE? Anne Ilvonen innovointipäällikkö, OK-opintokeskus 1 ESITYKSEN RAKENNE 1. Järjestöt lähidemokratian tukena -hanke 2. Nuoret ja verkko(vaikuttaminen)

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Nepalissa kastittomat ovat edelleen yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Kastittomat lapset syntyvät ja kuolevat luullen, etteivät ole likaista rottaa

Nepalissa kastittomat ovat edelleen yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Kastittomat lapset syntyvät ja kuolevat luullen, etteivät ole likaista rottaa 1 Nepalissa kastittomat ovat edelleen yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Kastittomat lapset syntyvät ja kuolevat luullen, etteivät ole likaista rottaa arvokkaampia. Fidan kristilliset kumppanijärjestöt osoittavat

Lisätiedot

Vanhemmat nuoren ammatinvalinnan tukena. Auri Kohola Taloudellinen tiedotustoimisto TAT

Vanhemmat nuoren ammatinvalinnan tukena. Auri Kohola Taloudellinen tiedotustoimisto TAT Vanhemmat nuoren ammatinvalinnan tukena Auri Kohola Taloudellinen tiedotustoimisto TAT TULEVAISUUDEN TYÖELÄMÄ 65 % nykynuorista tulee työskentelemään ammateissa, joita ei ole vielä olemassa. (Lähde: World

Lisätiedot

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA!

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA! VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA! 1 Ulkona on kaunis ilma. Noah herää. Häntä eivät herätä auringonsäteet vaan herätyskello, joka vilkuttaa valoa ja tärisee. Noah on kuuro ja siksi hänen herätyskellonsa

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

Turun Seudun Yksinhuoltajat ry KaMu-projekti projektikoordinaattori Marika Huurre p: 044-5757 696 e-mail:kamuturku@luukku.com PERHEEN TAUSTATIEDOT

Turun Seudun Yksinhuoltajat ry KaMu-projekti projektikoordinaattori Marika Huurre p: 044-5757 696 e-mail:kamuturku@luukku.com PERHEEN TAUSTATIEDOT PERHEEN TAUSTATIEDOT NIMI (LAPSEN): OSOITE: IKÄ: ASUINALUE: PUHELIN: HUOLTAJA: E-MAIL: HARRASTUKSET: KOTIELÄIMET: ALLERGIAT: MUUTA HUOMIOITAVAA/TOIVEITA: OPISKELIJAN TAUSTATIEDOT NIMI: OSOITE: IKÄ: ASUINALUE:

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki

Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki Tulkintaohjeita Tässä raportissa käytetty seuraavia värikoodeja: - Suorat jakaumat (kaikki vastaajat), keskiarvot 1,0 2,99 Heikko taso 3,0

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Lukutaitoa naisille Afrikassa - hankkeen kuulumisia syyskuussa 2018

Lukutaitoa naisille Afrikassa - hankkeen kuulumisia syyskuussa 2018 Lukutaitoa naisille Afrikassa - hankkeen kuulumisia syyskuussa 2018 Lämmin kiitos tuestanne naisten lukutaitotyölle Itä-Afrikassa. Tässä uutiskirjeessä kerrotaan ajankohtaisia kuulumisia ja vinkkejä työmme

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

ENKELI VAPAUTTAA PIETARIN VANKILASTA

ENKELI VAPAUTTAA PIETARIN VANKILASTA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ENKELI VAPAUTTAA PIETARIN VANKILASTA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerusalemissa, ensin vankilassa, sitten Marian talossa,

Lisätiedot

Story 36 of 60. www.m1914.org

Story 36 of 60. www.m1914.org Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Kääntäjä: Kati Hämäläinen Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Suomi Story 36 of 60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box 3, Winnipeg, MB R3C 2G1 Canada

Lisätiedot

Miten haluat kasvattaa lapsesi?

Miten haluat kasvattaa lapsesi? tekstit lapsi sidor_layout 209-0-09 3:50 Sida tekstit lapsi sidor_layout 209-0-09 3:50 Sida 2 tekstit lapsi sidor_layout 209-0-09 3:50 Sida 3 Miten haluat kasvattaa lapsesi? tekstit lapsi sidor_layout

Lisätiedot

Talvisalon koulu. Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013. Vanhempainillat. 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin?

Talvisalon koulu. Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013. Vanhempainillat. 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin? Talvisalon koulu Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013 Vanhempainillat 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin? 94 Kyllä 28 Ei Kyllä Ei 2. Kuinka hyödyllisinä koet vanhempainillat? 51 Erittäin

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

Kysely huoltajille Järvenpään perusopetuspalveluista 2018

Kysely huoltajille Järvenpään perusopetuspalveluista 2018 Kysely huoltajille Järvenpään perusopetuspalveluista 2018 1. Lapseni koulu? Anttilan koulu Haarajoen koulu 100% Harjulan koulu (sis.vihtakadun yksikkö) Juholan koulu Järvenpään Yhteiskoulu Kartanon koulu

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma

Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta.

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta. 2. kappale ( toinen kappale) P ERHE 2.1. Fereshte ja Anna katsovat kuvaa. Fereshte: Tämä on minun perhe. Anna: Kuka hän on? Fereshte: Hän on minun äiti. Äidin nimi on Samiya. Tämä olen minä. Tämä on minun

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja

Lisätiedot

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Rauman freinetkoulun 2lk:n luokkalehti 2# lokakuu 2010 KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Koulumme 2 4lk:n oppilaista

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE VANHEMMILLE. Lapsen nimi ja henkilötunnus. Lähiosoite. Vanhempien nimet, ammatit ja puhelinnumero, josta tavoittaa päivisin

KYSELYLOMAKE VANHEMMILLE. Lapsen nimi ja henkilötunnus. Lähiosoite. Vanhempien nimet, ammatit ja puhelinnumero, josta tavoittaa päivisin KYSELYLOMAKE VANHEMMILLE Lasten kuntoutuspalvelut Kyselylomakkeen tarkoituksena on saada tietoa lapsen kehityshistoriasta ja arjen sujumisesta. Vanhempien näkemys lapsestaan ja hänen toiminnastaan on tärkeä

Lisätiedot

Fidan projektikylän etuudet

Fidan projektikylän etuudet Säännöt Pelin tavoitteena on, että ainakin yksi kylän lapsista saa käydä koulun loppuun. Peli aloitetaan seisten. Kyläläinen, joka kuolee tai joutuu poistumaan koulusta tai kylästä, istuu alas. Jos vähintään

Lisätiedot

Nimikkosopimushankkeen raportti 2/2011

Nimikkosopimushankkeen raportti 2/2011 Nimikkosopimushankkeen raportti 2/2011 Maa/alue Hanke Senegal Kirkon koulutyö Hankenumero 13430 Kumppani Raportoija Senegalin Lutherilainen kirkko / ELS Raportoijia: Niokhor Séne (kummityön vastuuhenkilö)

Lisätiedot

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8. Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:31:45 2014 TULOKSET N=18, vastausprosentti keskimäärin 60,

Lisätiedot

SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016

SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016 SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä, Yhteinen kirkkoneuvosto 28.11.2013 1 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.2 1. SAAVUTETTAVA SEURAKUNTA.2 2. FYYSINEN SAAVUTETTAVUUS ELI ESTEETÖN

Lisätiedot

Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela

Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela Olipa kerran köyhä maanviljelijä Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela 1 1 Johdanto Tässä raportissa esittelemme ratkaisukeinon ongelmalle, joka on suunnattu 7 12-vuotiaille oppilaille

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjassa

Työssäoppimassa Espanjassa 1 Johanna Karjalainen M11A Työssäoppimassa Espanjassa 17.2. 3.4.2014 Mistä kaikki lähti? Opettaja kysyi eräänä päivänä koko luokalta ketkä olisi kiinnostuneet lähtemään työssäoppimaan ulkomaille. Totta

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

MATKALLA... Sisällys luettelo: z King

MATKALLA... Sisällys luettelo: z King H E L M I K U U 2 0 1 3 MATKALLA... SINÄ TEET VARMOIKSI ASKELEENI, POLVENI EIVÄT HORJU z King z "Tämän takia minä sanon teille, että Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee

Lisätiedot

Ystävät hyvät! 24.4.2014

Ystävät hyvät! 24.4.2014 Ystävät hyvät! 24.4.2014 Morogorossa on sadekausi. Sadekuuroja tulee lähes päivittäin. Lämpötila kipuaa kuitenkin + 30 paikkeille päivisin, joten on kuumaa ja kosteaa. Pari viikkoa sitten täällä satoi

Lisätiedot

Vammaisten lasten koulutus hankeraportti 2/2014, Nepal

Vammaisten lasten koulutus hankeraportti 2/2014, Nepal 1 Vammaisten lasten koulutus hankeraportti 2/2014, Nepal Kumppani Forward Looking Hankkeen kuvaus Suomen Lähetysseuran tuki vammaisten lasten kouluille menee paikallisen kumppanin Forward Lookingin (FL)

Lisätiedot

Namaste Nepalin kummi!

Namaste Nepalin kummi! Namaste Nepalin kummi! Vuosi alkaa olla loppupuolella ja usein se tarkoittaa, että on aika katsoa hieman kulunutta vuotta taaksepäin ennen kuin vaihdamme kalenterimme taas uusiin. Kummityössä olemme katsoneet

Lisätiedot

Uutiskirje. Syksy 2018 Taiwanin työ

Uutiskirje. Syksy 2018 Taiwanin työ Syksy 2018 Taiwanin työ Kulunut syksy on painottunut Taiwanin työhön. Lähetysseuran Taiwanin kumppaneista, Taiwanin luterilainen kirkko, on eräs vanhimmista yhteistyötahoistamme. Yhteistyö lähti liikkeelle

Lisätiedot

S E U R A K U N N A N P Ä I V Ä K E R H O O N. leikin lumoa ja hiljaisuutta

S E U R A K U N N A N P Ä I V Ä K E R H O O N. leikin lumoa ja hiljaisuutta S E U R A K U N N A N P Ä I V Ä K E R H O O N leikin lumoa ja hiljaisuutta Kerhorepussa on tossut. Minulla on kiva kerhoreppu. Minä olen ihme Lapsi on seurakunnan päiväkerhossa aikuisten silmäterä. Päiväkerho

Lisätiedot

Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus

Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus Johanna Hiitola, YTT, Erikoistutkija, Siirtolaisuusinstituutti Suomen Akatemian hanke: Perheen erossaolo, maahanmuuttostatus ja arjen turvallisuus Kuka

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 22.5. 4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot

Lisätiedot

LUOMINEN. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin (Kolmiyhteinen) Jumala loi maailman n. 6 000 vuotta sitten.

LUOMINEN. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin (Kolmiyhteinen) Jumala loi maailman n. 6 000 vuotta sitten. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) LUOMINEN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin (Kolmiyhteinen) Jumala loi maailman n.

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media

Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media Tutkimuskohteet 1. Yleisellä tasolla nuorten suhtautuminen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja politiikkaan, nuorille tärkeät

Lisätiedot

Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013

Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013 Vanhempien näkemyksiä kouluhyvinvoinnista Vanhempien Barometri 2013 OPStuki 2016 koulutus, Helsinki 29.4.2014 Tuija Metso www.vanhempainliitto.fi/filebank/1656-barometri_2013_verkko.pdf Myönteisiä viestejä

Lisätiedot