Jouluinen tervehdys Nepalista sinulle kummi!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jouluinen tervehdys Nepalista sinulle kummi!"

Transkriptio

1 Jouluinen tervehdys Nepalista sinulle kummi! Terveiset kylmenevästä Kathmandusta! Syksy on ollut kummityön osalta monipuolinen. Kesän jälkeen Nepalissa alkoi kummityön evaluaatio eli arviointi, joka toteutettiin myös Etiopiassa ja Senegalissa. Nepalissa evaluaation suoritti paikallinen ammattitiimi, joka kiersi työalueitamme, haastatteli ja keskusteli niin kumppaniemme työntekijöiden, kumminuorten, perheenjäsenten, koulujen henkilökunnan kuin paikallisviranomaistenkin kanssa. Vaikka olemme jo saaneet paikallisen arviointitiimin raportin evaluaatiosta, odottelemme edelleen lopullista raporttia, jonka suomalainen pääevaluaattori kokoaa kaikista maista. Myös hän on haastatellut meitä Lähetys-seuran entisiä ja nykyisiä työntekijöitä sekä muita kummityöhön läheisesti liittyviä henkilöitä. Tässä vaiheessa voimme toki Kumppanikonferenssimme osallistujat. Etualalla Forward Lookingin näkövammaisten bändi, joka esiintyi meille toisena päivänä. paljastaa, että arvioinnista nousi esille monia hyviä asioita, mutta myös kehitettävää tulevaisuuteen. Kerron niistä enemmän seuraavassa kummikirjeessä. Syyskuussa meillä oli kirkollisen työn kumppanien ja kummikumppanien kanssa kaksipäiväinen konferenssi, jollaisen pyrimme järjestämään aina keväisin ja syksyisin. Tällä kertaa teemanamme oli vammaisuus ja 1

2 mielenterveyteen liittyvät asiat sekä vastaavasti kristillinen parisuhde- ja perhetyö. Konferessissa pääsemme myös aina kuulemaan kumppaniemme tekemän työn onnistumisista ja haasteista viimeisen puolen vuoden aikana sekä nauttimaan toinen toistemme seurasta ja tällä kertaa myös hyvin kauniista maisemista Dhulikhelissa, reilun tunnin ajomatkan päässä Kathmandusta. Loka-marraskuussa Nepalissa vieraili myös kummiryhmä Suomesta päästen tutustumaan Lähetysseuran monipuoliseen kummityöhön eri kumppaniemme kautta (matkasta lisää tässä kirjeessä). Vain muutama viikko ryhmän lähdön jälkeen pitkäaikaisella paikallisella kummikoordinaattorillamme, Mandiralla, oli häät. Olemme iloisia Mandiran puolesta hänen uudessa elämänvaiheessaan! Kummiryhmä Nepalissa Kummimatka Nepaliin oli Lähetysseuran ensimmäinen kummimatka laatuaan. Saimme vieraaksemme 15:n hengen ryhmän Suomesta, joista osa oli pitkäaikaisia kummityön tukijoita, osa lähettejämme tukevien tai Nepalin työtä tukevien seurakuntien edustajia. Ryhmä pääsi tutustumaan kaikkien eri kummikumppaniemme tukemiin lapsiin ja nuoriin Kathmandussa, Dhadingissa, Gorkhassa ja Pokharassa. Reissu oli kaikille ikimuistoinen pitkine bussimatkoineen, lämpimine kohtaamisineen ja Nepalin kauniita vuorimaisemia ihastellen. Mugun kummikohde oli luonnollisesti kohde, jossa ryhmä ei ehtinyt vajaan kahden viikon reissulla vierailemaan. Sen sijaan Nepalissa samaan aikaan ollut ja Mugun kummityön aloittanut Kirsti Kirjavainen kertoi ryhmälle kummityön alkuvuosista Mugussa. Lisäksi ryhmä pääsi tapaamaan muutamalle ryhmäläiselle tuttua Sangita Bishwa Karmaa, jonka elämäntarinan kirjoitin vuosi sitten. Hän oli mukana päivän mittaisella kummien ja kristittyjen kumminuorten yhteisellä reissulla Dhulikheliin. Uskon, että jokaiselle vieraalle jäi kummilasten ja -nuorten tapaamisista erityisesti mieleen heidän kiitollisuus Kummiryhmä Forward Looking -kumppanimme tukemalla kuurojen naisten ompelukeskuksella. (kuva: Elina Lind) 2

3 saamastaan tuesta kummeja kohtaan. Tämän saman kiitoksen haluan välittää myös teille jokaiselle, vaikka ne eivät suoraa Mugusta tulekaan. Mukana matkalla ollut kirkkoherra Ismo Haapanen kirjoitti Savon Sanomien blogiin samasta aiheesta, josta en malta olla lainaamatta muutamia kohtia: Noin viikko sitten palasin Suomen Lähetysseuran järjestämältä kummimatkalta Nepaliin. Matka oli minulle ensimmäinen tuohon yhteen maailman köyhimpään mutta kauneimpaan maahan. Eniten ensikertalaista yllätti kuitenkin kiitollisuus, joka vyöryi yllemme eri vierailukohteissa. Tutustuimme monipuolisen kummityön avustuskohteisiin kouluissa, kyläyhteisöissä, työpajoissa. Vierailukohteissa tapasimme köyhistä tai muuten vaikeista oloista tulleita sekä vammaisia lapsia ja nuoria. Suomalaisten kummien tuki oli mahdollistanut heidän koulutiensä ja ammattiin opiskelunsa. Saimme osaksemme vieraanvaraista tarjoilua, taidokkaita musiikki- ja tanssiesityksiä, kauniita sanoja. Kiitollisuus tuntui ylenpalttiselta. Tuntui, että emme olleet ansainneet tällaista kiitollisuuden vyöryä. Vähitellen ymmärsimme, että kiitollisuus oli tarkoitettu jaettavaksi kaikille tuhansille kummeille ja vuosien varrella apua lahjoittaneille. (Teksti kokonaisuudessaan osoitteessa: Mugun kuulumisia Teressa pääsi vierailemaan Mugussa lokakuun alkupuolella. Mugussa Lähetysseura tekee kehitysyhteistyötä SAHASnimisen kumppanin kanssa, jonka työalueilla hän myös vieraili. (kuva: Teressa Juhaninmäki) Koulutustilaisuus vanhemmille. (kuva: UMN) Kummiohjelmassa oli kesän päätteeksi 97 kummilasta ja -nuorta. Projektin henkilökunta keräsi lukuvuoden päätöksen tulokset 35:ltä 6-9 luokkalaiselta kummituetulta. 14 heistä läpäisi lukuvuoden hyvin arvosanoin, loput tyydyttävästi tai välttävästi. Kevään aikana 21 tyttöä sai ylimääräistä (n. 25 /kk) tukea peruskoulun jälkeisten opintojen pääsykokeisiin valmistautumiseen osallistumalla kahden kuukauden mittaiselle matematiikan, englannin kielen ja tiedeaineiden kertauskurssille. Alun perin tyttöjä oli 27, mutta 6 tyttöä keskeytti kurssin mentyään naimisiin. 3

4 34 tyttöä sai koulunkäyntiin välttämättömiä tarvikkeita, kuten erikokoisia vihkoja, lyijy- ja kuulakärkikyniä sekä taskulaskimet. Lisäksi tytöt saivat koulunkäyntiin tarvittavia vaatteita ja hygieniatarvikkeita: koulupuvun, takin, huivin, kengät, sukkia, sateenvarjon, kynsisakset, saippuoita, shampoon, pyyhkeen, hammastahnan ja harjan. Yhteensä 84 vanhempaa osallistui neljän kylän alueella järjestettyihin oppilaiden ja opettajien välisiin tapaamisiin, jossa keskusteltiin koulun läsnöolosta, kotitehtävien teosta sekä dalit-tyttöjen osallistumisesta alueensa tapahtumiin. 118 henkeä osallistui lasten, vanhempien ja opettajien välisiin tapaamisiin kolmen kylän alueella. Aiheena tapaamisissa oli parempaan oppimiseen tukeminen, koululäsnäolo, kotitehtävien tekeminen ja koulutarvikkeiden käyttö. Tapaamisissa keskusteltiin myös oppimisvaikeuksista sekä vanhempien mukanaolon tärkeydestä lasten koulunkäynnissä. Dalit-tytöt ovat yleisesti hyvin kirjoilla valtion kouluissa. Haasteena on kuitenkin koulujen opetuksen heikko taso, josta syystä monilla tytöillä on vaikeuksia pärjätä koulussa, koska heillä ei ole tarpeeksi aikaa kerrata ja opiskella Kusha koulutehtäviensä parissa. (kuva: UMN) kotona. Samasta syystä monilla peruskoulun läpäisseiltä dalit-tytöillä on vaikeuksia suoriutua seuraavan opiskelutason pääsykokeista. Ratkaistakseen ongelmaa, hankkeen henkilökunta on vieraillut lasten kodeissa, keskustellut vanhempien kanssa ja kannustanut vanhempia antamaan lapsille enemmän aikaa kotitehtävien tekoon tai osallistumaan tukiopetukseen koulun jälkeen. Toisena isona haasteena hankkeessa ovat edelleen alle 18-vuotiaiden tyttöjen avioliitot, jotka käytännössä estävät nuorten opiskelun jatkumisen. Hankkeen työntekijät ovat jatkaneet vanhempien valistamista koulutuksen tärkeydestä myös tytöille. Olen Kusha Nepali, kotoisin Librusta, Mugusta. Viimeiset kahdeksan vuotta olen opiskellut Kalika Basic Schoolissa lähellä kotiani. Kohtasin monia haasteita opinnoissani seitsemännelle luokalle asti. Noina aikoina minulla oli vain muutamia koulutarvikkeita, kuten vihkoja ja muistiinpanovälineitä. Koulun ulkopuolella suurin osa ajastani kului kotitöiden tekemiseen. Minulla ei ollut tarpeeksi aikaa opiskella. Minun täytyi jopa lopettaa koulunkäynti, jotta pystyin pitämään huolta lehmistä, vuohista ja lampaista. Vanhemmillani ei ollut juurikaan tietoa tyttöjen koulutuksen tärkeydestä. He rohkaisivat minua opettelemaan kotitöitä ja maanviljelyä. Kotiseudullani tyttöjen täytyy oppia nämä taidot ollakseen hyvä morsian. Tässä tilanteessa en voinut käydä säännöllisesti koulua. Joskus minulta jäi väliin tärkeitä oppitunteja enkä usein saanut tehtyä kotiläksyjä. Usein en halunnut edes mennä kouluun, koska en ollut tehnyt kotitehtäviä. Tästä syystä vuosittaiset oppimistulokseni olivat hyvin huonoja. 4

5 Olen hyvin iloinen, että vanhempieni asenne koulunkäyntiä kohtaan muuttui Vuonna 2015 ollessani seitsemännellä luokalla sain stipendituen GSS:lta (UMN:n paikallinen kumppani). Sain tarpeeksi materiaaleja koulunkäyntiin, esimerkiksi koulupuvun, muistiinpanovälineitä, hygienia-tarvikkeita ja joitakin vaatteita. Stipendin edellytys oli lähettää tyttäriä kouluun säännöllisesti, jotta he pääsisivät luokalta seuraavalle. Tämä rohkaisi vanhempiani lähettämään minut kouluun päivittäin. Olen hyvin iloinen, että vanhempieni asenne koulunkäyntiä kohtaan muuttui. Tämän jälkeen kävin koulussa säännöllisesti, osallistuin aktiivisesi koulutyöhön ja tein kotitehtäväni. Tällä hetkellä olen valmistumassa yhdeksänneltä luokalta. Kahdeksannen luokan päättökokeessa sain 536 yhteispistettä (67%), kun edellisenä vuonna vastaavat pisteet olivat 428 (53,5%). On selvää, etten olisi saavuttanut vastaavaa tulosta ilman stipendin tukea. Olen todella onnellinen ja haluan jakaa iloni myös teidän kanssanne. Lähetysseura Nepalissa 40 vuotta! Aivan marraskuun lopulla pääsimme juhlimaan myön Lähetysseuran 40 vuotta kestänyttä työtä Nepalisssa. Saimme pitää juhlavieraana Nepalin pioneerilähettiä, Kirsti Kirjavaista sekä Suomen Kathmandun suurlähettilästä, Jorma Suvantoa. Juhla oli lämminhenkinen, saimme muistella menneitä vuosikymmeniä ja työmme isoja saavutuksia ennen kaikkea vammaisten ja alakastisten parissa sekä suunnata tulevaan vuosikymmeneen ja sen tuomiin haasteisiin. Erityisen hienoa oli saada antaa näyttävä kiitos kaikille entisille ja nykyisille kumppaneillemme näiden neljänkymmenen vuoden aikana! Mikäli haluat nähdä kuvia sekä juhlasta, että menneiltä vuosikymmeniltä, löydät niitä alla olevasta Facebook-osoitteestamme. Kiitos, että tuet rukouksin ja varoin Mugun dalit-tyttöjä! Siunattua joulua ja uutta vuotta 2018! Terveisin Janne Juhaninmäki kummityön koordinaattori Felm / Kummiposti G.P.O E.P.C Kathmandu, Nepal Seuraa Facebooksissa: facebook.com/suomenlahetysseuranepalissa (toimii myös ilman tunnuksia) Kummina olet korvaamaton kutsu ystäväsikin! Suomen Lähetysseura, PL 154 (Käyntiosoite: Tähtitorninkatu 18), Helsinki, puh kummit@suomenlahetysseura.fi Tilaa uutiskirje: 5

Jouluinen tervehdys Nepalista sinulle kummi!

Jouluinen tervehdys Nepalista sinulle kummi! Jouluinen tervehdys Nepalista sinulle kummi! Terveiset kylmenevästä Kathmandusta! Syksy on ollut kummityön osalta monipuolinen. Kesän jälkeen Nepalissa alkoi kummityön evaluaatio eli arviointi, joka toteutettiin

Lisätiedot

Hyvä kummi! Namaste ja jaimasshii. Terveisiä Nepalin Mugun dalit-tytöiltä!

Hyvä kummi! Namaste ja jaimasshii. Terveisiä Nepalin Mugun dalit-tytöiltä! Kummikirje 2/2013 14.11.2013 Kathmandu Mugun dalit-tyttöjen kummeille Hyvä kummi! Namaste ja jaimasshii Terveisiä Nepalin Mugun dalit-tytöiltä! Kuva 1: Maisemaa Mugussa Yleistä tietoa Mugun dalit-tyttöjen

Lisätiedot

Tervehdys Nepalista sinulle kummi!

Tervehdys Nepalista sinulle kummi! Tervehdys Nepalista sinulle kummi! Terveiset sateisesta Kathmandusta. Tänä keväänä onkin sadellut normaalia enemmän, vaikka varsinainen sadekausi on vasta alkamassa. Monet pelkäävät, että viime syksyn

Lisätiedot

Hyvä kummi! Namaste ja jaimasshii! Terveisiä Nepalin Mugun dalit-tytöiltä!

Hyvä kummi! Namaste ja jaimasshii! Terveisiä Nepalin Mugun dalit-tytöiltä! Kummikirje 1/2013 07.05.2013 Kathmandu Mugun dalit-tyttöjen kummeille Hyvä kummi! Namaste ja jaimasshii! Terveisiä Nepalin Mugun dalit-tytöiltä! Kuva 1: Kummioppilaita odottamassa vuoroaan, kun projektityöntekijät

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje syksy 2016 25.11.2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kiitos teille kaikille tuesta ja esirukouksista Viipurin turvakodin toiminnan puolesta! Teidän avullanne lapsen elämä muuttuu

Lisätiedot

Namaste Nepalin kummi!

Namaste Nepalin kummi! Namaste Nepalin kummi! Vuosi alkaa olla loppupuolella ja usein se tarkoittaa, että on aika katsoa hieman kulunutta vuotta taaksepäin ennen kuin vaihdamme kalenterimme taas uusiin. Kummityössä olemme katsoneet

Lisätiedot

Ystäväkirje 2/2012 Mugun dalit tytöt, kummityö, Nepal

Ystäväkirje 2/2012 Mugun dalit tytöt, kummityö, Nepal Ystäväkirje 2/2012 Mugun dalit tytöt, kummityö, Nepal Hyvät ystävät, Mugun tyttöjen kummit ja ryhmät, jaimasihi ja namaste eli terveiset Nepalista. Monet syksyiset kiitokset teille niin kummituesta kuin

Lisätiedot

Ystavakirje 2012 Nepalia kannattavat seurakunnat ja yhteisot

Ystavakirje 2012 Nepalia kannattavat seurakunnat ja yhteisot Ystavakirje 2012 Nepalia kannattavat seurakunnat ja yhteisot Namaste ja jaimasihi Nepalista kaikilta laheteiltamme seka kirkollisilta- etta kehitystyhteistyo kumppaneiltamme. Tama kirje on erityisesti

Lisätiedot

Hyvä kummi! Namaste ja jaimashi. Terveisiä Nepalin Mugun dalit-tytöiltä!

Hyvä kummi! Namaste ja jaimashi. Terveisiä Nepalin Mugun dalit-tytöiltä! Kummikirje 1/2014 Kathmandu 22.5.2014 Mugun dalit-tyttöjen kummeille Hyvä kummi! Namaste ja jaimashi Terveisiä Nepalin Mugun dalit-tytöiltä! Kuva 1: Kylänäkymää Mugussa. (Kuva: Hannaleena Pölkki) Nepaliin

Lisätiedot

Ystäväkirje 3/2012 Kirsti Kirjavainen, Nepal

Ystäväkirje 3/2012 Kirsti Kirjavainen, Nepal Ystäväkirje 3/2012 Kirsti Kirjavainen, Nepal Hyvät ystävät, jaimasihi ja namaste eli terveiset Nepalista. Monet syksyiset kiitokset teille niin tuesta kuin rukouksesta monen vuoden ajan tukijoinani täällä

Lisätiedot

Sara ja Prakash Dhakal 3/ Täällä monsuunikausi on loppumassa ja kaunis syksy tekee tuloaan.

Sara ja Prakash Dhakal 3/ Täällä monsuunikausi on loppumassa ja kaunis syksy tekee tuloaan. Sara ja Prakash Dhakal 3/ 2016 28.9.2016 Syysterveiset Kathmandusta! Täällä monsuunikausi on loppumassa ja kaunis syksy tekee tuloaan. Heinäkuun ja elokuun alun olimme Suomessa, teimme kaksi nimikkoseurakuntavierailua

Lisätiedot

Hyvä tukija! Terveisiä Nepalin vammaisilta lapsilta ja nuorilta!

Hyvä tukija! Terveisiä Nepalin vammaisilta lapsilta ja nuorilta! Kathmandu 22.10.2012 Nepalin vammaiset lapset ja nuoret Kummikirje 2/2012 Hyvä tukija! Terveisiä Nepalin vammaisilta lapsilta ja nuorilta! Kuva 1: Sokeiden koulun oppilaiden aamujumppa, Dharan (kuva: Christina

Lisätiedot

Hyvä kummi! Namaste. Terveisiä Nepalin vammaisilta lapsilta ja nuorilta!

Hyvä kummi! Namaste. Terveisiä Nepalin vammaisilta lapsilta ja nuorilta! Nepalin vammaiset lapset ja nuoret 25.11.2015 Kummikirje 2/2015 Hyvä kummi! Namaste Terveisiä Nepalin vammaisilta lapsilta ja nuorilta! Uusi humanitaarinen kriisi uhkaa Nepalia Kevään kummikirjeen aloitin

Lisätiedot

Hyvä kummi! Namaste. Terveisiä Nepalin vammaisilta lapsilta ja nuorilta!

Hyvä kummi! Namaste. Terveisiä Nepalin vammaisilta lapsilta ja nuorilta! Nepalin vammaiset lapset ja nuoret Kathmandu 24.4.2014 Kummikirje 1/2014 Hyvä kummi! Namaste Terveisiä Nepalin vammaisilta lapsilta ja nuorilta! Nepalissa on taas lämmin poikkeuksellisen kylmän ja pitkän

Lisätiedot

Hyvä kummi! Namaste ja jaimashi. Terveisiä Nepalin Mugun dalit-tytöiltä!

Hyvä kummi! Namaste ja jaimashi. Terveisiä Nepalin Mugun dalit-tytöiltä! Kummikirje 1/2016 28.4.2016 Mugun dalit-tyttöjen kummeille Kuulumisia Nepalista Hyvä kummi! Namaste ja jaimashi Terveisiä Nepalin Mugun dalit-tytöiltä! Kauppasaarto Intian ja Nepalin rajalla, josta kerroin

Lisätiedot

Nepalin vammaiset lapset ja nuoret Kathmandu 06.05.2013. Hyvä kummi! Terveisiä Nepalin vammaisilta lapsilta ja nuorilta!

Nepalin vammaiset lapset ja nuoret Kathmandu 06.05.2013. Hyvä kummi! Terveisiä Nepalin vammaisilta lapsilta ja nuorilta! Nepalin vammaiset lapset ja nuoret Kathmandu 06.05.2013 Kummikirje 1/2013 Hyvä kummi! Terveisiä Nepalin vammaisilta lapsilta ja nuorilta! Talven kylmyys on ohi ja Nepalissa nautitaan jo kesän lämmöstä.

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä.

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä. Sakke aloittaa peruskoulun, Eetu ja Karim menee yhdeksännelle luokalle ja Julija, Emma ja Jenna aloittavat kahdeksannen luokan ja ovat siitä innoissaan. Emma ja Julija ovat ottaneet Jennan mukaan ja Jennakin

Lisätiedot

Sara ja Prakash Dhakal 2 / 2015 1.7.2015

Sara ja Prakash Dhakal 2 / 2015 1.7.2015 Sara ja Prakash Dhakal 2 / 2015 1.7.2015 Aurinkoisia terveisiä Suomesta, Nurmijärveltä! Kevät on ollut monin tavoin erilainen ja paljon on tapahtunut, näistä tunnelmista on hyvä kirjoittaa juuri ennen

Lisätiedot

Vammaisten lasten koulutus hankeraportti 2/2014, Nepal

Vammaisten lasten koulutus hankeraportti 2/2014, Nepal 1 Vammaisten lasten koulutus hankeraportti 2/2014, Nepal Kumppani Forward Looking Hankkeen kuvaus Suomen Lähetysseuran tuki vammaisten lasten kouluille menee paikallisen kumppanin Forward Lookingin (FL)

Lisätiedot

Lukutaitoa naisille Afrikassa - hankkeen kuulumisia syyskuussa 2018

Lukutaitoa naisille Afrikassa - hankkeen kuulumisia syyskuussa 2018 Lukutaitoa naisille Afrikassa - hankkeen kuulumisia syyskuussa 2018 Lämmin kiitos tuestanne naisten lukutaitotyölle Itä-Afrikassa. Tässä uutiskirjeessä kerrotaan ajankohtaisia kuulumisia ja vinkkejä työmme

Lisätiedot

Suomi-koulujen opettajien koulutuspäivät, Jorma Kauppinen. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

Suomi-koulujen opettajien koulutuspäivät, Jorma Kauppinen. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Suomi oppimisen maailmankartalla Suomi-koulujen opettajien koulutuspäivät, 7.8.2013, Helsinki, Opetushallitus Jorma Kauppinen Johtaja Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Suitsutusta maailmalta. Why do Finland's

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky. Kauniainen, Kasavuori. Joulukuu 2013

Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky. Kauniainen, Kasavuori. Joulukuu 2013 Pääkaupunkiseudun. luokkien palvelukyky Kauniainen, Kasavuori Joulukuu 0 Väittämät koko kunnan alueella Koulupaikka, oppimiskäsitys ja -ympäristö Kauniainen, n= KOULUPAIKAN MÄÄRÄYTYMINEN. Lapsellamme on

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

Uutiskirje. Syksy 2018 Taiwanin työ

Uutiskirje. Syksy 2018 Taiwanin työ Syksy 2018 Taiwanin työ Kulunut syksy on painottunut Taiwanin työhön. Lähetysseuran Taiwanin kumppaneista, Taiwanin luterilainen kirkko, on eräs vanhimmista yhteistyötahoistamme. Yhteistyö lähti liikkeelle

Lisätiedot

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. (ODL säätiö) perustettiin vuonna 1896 lähimmäisenrakkauden hengessä kouluttamaan

Lisätiedot

Pohjolassa. Vaihtareiden taustat

Pohjolassa. Vaihtareiden taustat Vieraiden Pohjolassa maiden ihmiset Järvenpään lukiossa opiskelevat vaihto-oppilaat ovat olleet Suomessa jo pari kuukautta. Saimme hyvän mahdollisuuden haastatella Sofia Zamoraa, Valérie Coutua, John Flahertyä

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

Kummikirje

Kummikirje Kummikirje 1-2018 3.5.2018 Kummina olet korvaamaton! Kiitos Sinulle että olet mukana kummina auttamassa ja tukemassa Dikonin suojakotia, jossa apua tarvitsevat lapset ja perheet saavat apua Viipurin alueella.

Lisätiedot

Dhakalien nimikkokirje 2/2014. Saran työn aloitus

Dhakalien nimikkokirje 2/2014. Saran työn aloitus 22.8.2014 Dhakalien nimikkokirje 2/2014 Tervehdys sateisesta, mutta helteisestä Kathmandusta! Toivottavasti kesänne oli mukava. Kuten kesä Suomessa, nämä kuumat, kosteat ja sateiset kuukaudet menivät Nepalissakin

Lisätiedot

Nimikkosopimushankkeen raportti 2/2011

Nimikkosopimushankkeen raportti 2/2011 Nimikkosopimushankkeen raportti 2/2011 Maa/alue Hanke Senegal Kirkon koulutyö Hankenumero 13430 Kumppani Raportoija Senegalin Lutherilainen kirkko / ELS Raportoijia: Niokhor Séne (kummityön vastuuhenkilö)

Lisätiedot

Vanhemmuussuunnitelma

Vanhemmuussuunnitelma Vanhemmuussuunnitelma Yhteinen lapsemme on / Yhteisiä lapsiamme ovat: Kunnioitamme toisiamme vanhempina, hyväksymme toistemme merkityksen lastemme elämässä ja toimimme yhteistyökumppaneina lastemme kasvattamisessa.

Lisätiedot

Hyvä kummi! Namaste ja jaimashi. Terveisiä Nepalin Mugun dalit-tytöiltä!

Hyvä kummi! Namaste ja jaimashi. Terveisiä Nepalin Mugun dalit-tytöiltä! Kummikirje 2/2014 Kathmandu 19.11.2014 Mugun dalit-tyttöjen kummeille Hyvä kummi! Namaste ja jaimashi Terveisiä Nepalin Mugun dalit-tytöiltä! Kuva 1: Perhe Balchorin kylästä Mugusta. Nepalin kylmä kausi

Lisätiedot

Vanhemmuussuunnitelma

Vanhemmuussuunnitelma Vanhemmuussuunnitelma Yhteinen lapsemme on / Yhteisiä lapsiamme ovat: Kunnioitamme toisiamme vanhempina, hyväksymme toistemme merkityksen lastemme elämässä ja toimimme yhteistyökumppaneina lastemme kasvattamisessa.

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu 20.9.2017 Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Uudistuneen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden taustalla

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Ammattiopiston näkökulma. Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto 1.12.2015

Ammattiopiston näkökulma. Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto 1.12.2015 Ammattiopiston näkökulma Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto 1.12.2015 Mitä tukea nuoret haluavat vanhemmilta ja koululta? En oo tajunnu koskaan peruskoulussa matikkaa. Opettajan

Lisätiedot

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Kysely Piispanlähteen yläkoulun vanhemmille, Yhteenvetoraportti, N=120, Julkaistu: 19.2010 1/17 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Lapsemme on 1. 7. luokalla 39 32,50% 2. 8. luokalla 49 40,83% 3. 9. luokalla

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko on Kehitysvammaliiton hanke, jossa leikkimielinen pehmohahmo vie eteenpäin tärkeitä viestintä- ja tunneasioita. Sammakko matkustaa

Lisätiedot

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Kysely Piispanlähteen alakoulun vanhemmille Yhteenvetoraportti N=155 Julkaistu: 19.2010 1/21 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Lapsemme on 1. 1. luokalla 28 18,06% 2. 2. luokalla 36 23,23% 3. 3. luokalla

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 1 (5) HOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Oulun yliopistollinen sairaala Lastenneurologian yksikkö (os.65) 10.2.

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 1 (5) HOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Oulun yliopistollinen sairaala Lastenneurologian yksikkö (os.65) 10.2. POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 1 (5) Hyvät vanhemmat, Lapsellenne on varattu tutkimusaika OYS:n lastenneurologian yksikköön. Toivomme, että pyydätte opettajaa täyttämään oheisen lomakkeen lapsenne koulunkäynnistä.

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

ekulkuri Verkko-opetus tukea tarvitsevien oppilaiden apuna

ekulkuri Verkko-opetus tukea tarvitsevien oppilaiden apuna ekulkuri Verkko-opetus tukea tarvitsevien oppilaiden apuna Opetushallituksen oppimisympäristöjen kehittämishanke 2013-2014 Etäkoulu Kulkuri, Turun normaalikoulu ja Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu

Lisätiedot

Hyvä kummi! Jaimashi. Terveisiä Nepalin kristityiltä opiskelijoilta!

Hyvä kummi! Jaimashi. Terveisiä Nepalin kristityiltä opiskelijoilta! Kummikirje 1/2014 Kathmandu 28.4.2014 FOCUS-opiskelijoiden kummeille Hyvä kummi! Jaimashi Terveisiä Nepalin kristityiltä opiskelijoilta! Nepalissa on taas lämmin poikkeuksellisen kylmän ja pitkän talven

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

HAASTAVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN - S E I T S E M ÄN OVEN TA K A N A - Anu Kilkku koulutuspäällikkö Keskuspuiston ammattiopisto

HAASTAVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN - S E I T S E M ÄN OVEN TA K A N A - Anu Kilkku koulutuspäällikkö Keskuspuiston ammattiopisto HAASTAVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN - S E I T S E M ÄN OVEN TA K A N A - Anu Kilkku koulutuspäällikkö Keskuspuiston ammattiopisto PALAUTETTA OPISKELIJOILTA Kiitos kun välitit, kiitos kun kuuntelit, kiitos

Lisätiedot

Vanhemmat nuoren ammatinvalinnan tukena. Auri Kohola Taloudellinen tiedotustoimisto TAT

Vanhemmat nuoren ammatinvalinnan tukena. Auri Kohola Taloudellinen tiedotustoimisto TAT Vanhemmat nuoren ammatinvalinnan tukena Auri Kohola Taloudellinen tiedotustoimisto TAT TULEVAISUUDEN TYÖELÄMÄ 65 % nykynuorista tulee työskentelemään ammateissa, joita ei ole vielä olemassa. (Lähde: World

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten?

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten? TULOHAASTATTELULOMAKE Tämän lomakkeen tarkoituksena on helpottaa opiskelusi aloitusta ja suunnittelua. Luokanvalvojasi keskustelee kanssasi lomakkeen kysymyksistä ja perehdyttää Sinut ammatillisiin opintoihin.

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 5. luokkien palvelukyky. Kauniainen. Tammikuu 2015

Pääkaupunkiseudun 5. luokkien palvelukyky. Kauniainen. Tammikuu 2015 Pääkaupunkiseudun. luokkien palvelukyky Kauniainen Tammikuu 201 Väittämät / Kauniainen vs. koko pk-seutu Koulupaikka, oppimiskäsitys ja -ympäristö Kauniainen=8: Väittämien jakaumat Vuosivertailu Kauniainen

Lisätiedot

Virtuaalinen ohjaus paljon mahdollistajana. Ohjattu etäopiskelun malli aikuisten perusopetuksessa

Virtuaalinen ohjaus paljon mahdollistajana. Ohjattu etäopiskelun malli aikuisten perusopetuksessa Virtuaalinen ohjaus paljon mahdollistajana Ohjattu etäopiskelun malli aikuisten perusopetuksessa Päivi Peltoniemi ja Paula Santapakka Raudaskylän Kristillinen Opisto 2013 Aikuisten perusopetus Raudaskylän

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal

FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal 1 FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal Kumppani FOCUS-Nepal Hankkeen kuvaus FOCUS on nepalilainen kansalaisjärjestö ja Suomen Lähetysseuran yhteistyökumppani, joka työskentelee erityisesti

Lisätiedot

Vanhemmat nuoren ammatinvalinnan tukena. Auri Kohola Taloudellinen tiedotustoimisto TAT

Vanhemmat nuoren ammatinvalinnan tukena. Auri Kohola Taloudellinen tiedotustoimisto TAT Vanhemmat nuoren ammatinvalinnan tukena Auri Kohola Taloudellinen tiedotustoimisto TAT TULEVAISUUDEN TYÖELÄMÄ 65 % nykynuorista tulee työskentelemään ammateissa, joita ei ole vielä olemassa. (Lähde: World

Lisätiedot

Apop Aikuisten perusopinnot ja ETEVÄKSI-hanke

Apop Aikuisten perusopinnot ja ETEVÄKSI-hanke Apop Aikuisten perusopinnot ja ETEVÄKSI-hanke Apop Aikuisten perusopinnot Kohderyhmä Ne syrjäytymisvaarassa olevat nuoret ja aikuiset, joilta puuttuu peruskoulun päättötodistus tai joiden jatko-opintoihin

Lisätiedot

Hei, kummit! KUMMIKIRJE Thaimaan kummityö Talvi 2019

Hei, kummit! KUMMIKIRJE Thaimaan kummityö Talvi 2019 KUMMIKIRJE Thaimaan kummityö Talvi 2019 Hei, kummit! On suuri ilo saada esittäytyä teille, työmme uskolliset tukijat. Olen Satu Koivisto, Suomen Lähetysseuran uudehko työntekijä. Saavuin Bangkokiin runsas

Lisätiedot

ASKELMERKKI. suoritettu. - Koulunkäynnin intensiivinen tuki

ASKELMERKKI. suoritettu.  - Koulunkäynnin intensiivinen tuki ASKELMERKKI suoritettu - Koulunkäynnin intensiivinen tuki www.askelmerkki.fi suoritettu - Koulunkäynnin intensiivinen tuki Jokaisesta koulusta löytyy oppilaita, joilla on suuria vaikeuksia koulun läpäisemisessä.

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Portaan koulun vanhempainkerhon kokous

PÖYTÄKIRJA Portaan koulun vanhempainkerhon kokous 1(5) PÖYTÄKIRJA Portaan koulun vanhempainkerhon kokous 11.9.2016 Paikalla: Khadija Balli, Sirpa Hovila, Mikko Lehtinen, Mira Juslin, Markku Juslin, Minna Nyman, Meeri Salo, Kirsi Salmu-Yrjölä, Johanna

Lisätiedot

Sara ja Prakash Dhakal 2/

Sara ja Prakash Dhakal 2/ Sara ja Prakash Dhakal 2/ 2016 28.6.2016 Kesäterveiset Kathmandusta! Kiitos jälleen kaikista muistamisista ja rukouksista, ne kantavat meitä täällä arjen pyöristyksessä! Ilma täällä oli keväällä kuiva

Lisätiedot

YHDEKSÄN KYSYMYSTÄ YSEILLE 2012

YHDEKSÄN KYSYMYSTÄ YSEILLE 2012 Yhdessä yritysten puolesta! YHDEKSÄN KYSYMYSTÄ YSEILLE 2012 YHDEKSÄN KYSYMYSTÄ YSEILLE Yhdeksän kysymystä yseille internet kyselyssä kartoitettiin 6.3.-13.4.2012 välisenä aikana Pohjois- Karjalan peruskoulujen

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky. Helsinki. Maaliskuu 2014

Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky. Helsinki. Maaliskuu 2014 Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky Helsinki Maaliskuu 2014 Väittämät / Helsinki vs. koko pk-seutu Koulupaikka, oppimiskäsitys ja -ympäristö Helsinki=960: Väittämien jakaumat Vuosivertailu Helsinki

Lisätiedot

KOTITALOUS. Syventävät opinnot 8-9 vuosiluokilla, taito ja taideaineet

KOTITALOUS. Syventävät opinnot 8-9 vuosiluokilla, taito ja taideaineet KOTITALOUS Syventävät opinnot 8-9 vuosiluokilla, taito ja taideaineet Opetus perustuu kaikille yhteisiin kotitalousopintoihin, jolloin tiedot ja taidot syvenevät ja oppilaiden itsenäisyys ja vastuu kasvaa.

Lisätiedot

Etäopetus erityistilanteissa

Etäopetus erityistilanteissa Sairastuneen oppilaan koulunkäynnin järjestäminen kaksisuuntaisen, reaaliaikaisen videoyhteyden avulla Esimerkkitapauksena etäopetuksen järjestäminen Laitilassa, Kodjalan koululla lukuvuonna 2012 2013.

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Tyttöjen koulunkäynnin ja seksuaalioikeuksien edistäminen Malawin maaseudulla

Tyttöjen koulunkäynnin ja seksuaalioikeuksien edistäminen Malawin maaseudulla Tyttöjen koulunkäynnin ja seksuaalioikeuksien edistäminen Malawin maaseudulla Väestöliitto, MLL ja Martat Marttaliitto 2018 Terhi Lindqvist Tyttöjen seksuaalioikeuksien ja koulunkäynnin edistäminen Malawissa

Lisätiedot

Kevättervehdys Kathmandusta!

Kevättervehdys Kathmandusta! Takkojen perheen nimikkokirje 1/2014 Kathmandu 12.2.2014 Heikki, Anni, Minttu, Santtu ja Siiri Takko FELM, Lalitpur-3, Jhamsikhel, G.P.O. 8975 E.P.C. 2250, Kathmandu, Nepal Meidän perheen blogi : www.takotmaailmankatolla.blogspot.com

Lisätiedot

Kamwene. käytämme tervehtiessämme ihmisiä Njomben alueella. On hauska. miten ihmiset ilostuvat kun tervehdimme heitä heidän omalla

Kamwene. käytämme tervehtiessämme ihmisiä Njomben alueella. On hauska. miten ihmiset ilostuvat kun tervehdimme heitä heidän omalla Tikkasten nimikkokirje maaliskuu 2013 Kamwene! Kamwene on Maaliskuu 2013 bena-heimon kibenankielinen tervehdys, jota käytämme tervehtiessämme ihmisiä Njomben alueella. On hauska miten ihmiset ilostuvat

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN ENSIMMÄISEN VUODEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE Huhtikuu 2015 Vastausprosentti: 49,9 % Vertailuryhmä: Kaikki koulutusalat kaikki oppilaitokset Lukuvuoden

Lisätiedot

OPPILAITOS- NUORISOTYÖ LÄPÄISYN TEHOSTAJANA

OPPILAITOS- NUORISOTYÖ LÄPÄISYN TEHOSTAJANA OPPILAITOS- NUORISOTYÖ LÄPÄISYN TEHOSTAJANA HISTORIA Idea lähtenyt kehittymään Pirkon erityisopettajan Sanna-Mari Jalavan opinnäytetyöstä Toisen asteen yhteys Ammatillisen koulutuksen ja nuorisotyön yhteiset

Lisätiedot

Sijaishuoltopaikkaan tulo

Sijaishuoltopaikkaan tulo Sijaishuoltopaikkaan tulo Mikä on sinun käsityksesi mukaan syy sille, että et voi asua biologisten vanhempiesi kanssa? Miksiköhän sinut sijoitettiin juuri tähän sijaisperheeseen/laitokseen? Kerro siitä,

Lisätiedot

Kaikki vastaajat (N=819) 25% 26% 22% 27%

Kaikki vastaajat (N=819) 25% 26% 22% 27% Kaikki vastaajat (N=819) % 30 20 10 0 25% 26% 22% 27% 29% 36% 7. 8. 9. 34% 52% % 52 50 48 48% 46 Tyttö Poika Aloittelija: minulla ei ole kokemusta ipadin käytöstä Noviisi: minulla on ipadin peruskäyttökokemusta,

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

PARKANON YHTENÄISKOULU

PARKANON YHTENÄISKOULU PARKANON YHTENÄISKOULU Koulu- ja kulttuurikampus Kaarna, Satakunnankatu 36, 39700 Parkano TIEDOTUSLEHTI PERUSOPETUKSEN 7. LUOKKIEN OPPILAILLE JA NÄIDEN HUOLTAJILLE KESÄKUU 2019 REHTORIN TERVEHDYS Yläluokille

Lisätiedot

Kieliohjelma Atalan koulussa

Kieliohjelma Atalan koulussa Kieliohjelma Atalan koulussa Vaihtoehto 1, A1-kieli englanti, B1- kieli ruotsi 6.luokalla 1 lk - 2 lk - 3 lk englanti 2h/vko 4 lk englanti 2h/vko 5 lk englanti 2-3h/vko 6 lk englanti 2-3h/vko, ruotsi 2h/vko

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Lappeenrannan työpajan keskustelun teemoja

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Lappeenrannan työpajan keskustelun teemoja Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue Lappeenrannan työpajan keskustelun teemoja Tulevaisuuden osaamistarpeet ja osaamisen vahvistaminen Taitojen ja ominaisuuksien kehittäminen:

Lisätiedot

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN OPETTAJUUS MUUTOKSESSA opetustoimen Luosto Classic 13.11.2010 Tuija Metso Kodin ja koulun yhteistyö Arvostavaa vuoropuhelua: toisen osapuolen kuulemista ja arvostamista,

Lisätiedot

VALITSE LUKIO-OPINNOT

VALITSE LUKIO-OPINNOT VALITSE LUKIO-OPINNOT OVI MAHDOLLISUUKSIEN MAAILMAAN. Lukio on tärkeä ponnahduslauta tulevaisuuteesi. Se tarjoaa Sinulle hyvät valmiudet ja suoran väylän eri alojen jatko-opintoihin sekä lisäaikaa tulevaisuutesi

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013, P-S avi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

Kouluterveyskysely 2013, P-S avi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Kouluterveyskysely 2013, P-S avi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

huoltajasi vastaukset käyttäjätunnusten perusteella. Vastauksesi eivät kuitenkaan tule esimerkiksi opettajiesi tai huoltajiesi tietoon.

huoltajasi vastaukset käyttäjätunnusten perusteella. Vastauksesi eivät kuitenkaan tule esimerkiksi opettajiesi tai huoltajiesi tietoon. ETUSIVU Kouluterveyskysely 2017 Olet osallistumassa Kouluterveyskyselyyn. Tutkimuksesta vastaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Lomakkeessa kysytään terveyteen, hyvinvointiin ja koulunkäyntiin liittyviä

Lisätiedot

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset! Vilu Syksy 2016 Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2 Opettajan haastattelu 3 Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5 Tervetuloa ykköset! 8 Kuvarunoja 9 Pääkirjoitus On alkanut uusi lukuvuosi

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAISTEN LASTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT- TYÖPAJA

KEHITYSVAMMAISTEN LASTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT- TYÖPAJA KEHAS OHJELMA KEHITYSVAMMAISTEN LASTEN PALVELUJEN KEHITTÄMISEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT- TYÖPAJA 18.3.2015 STM 1 2 Kehitysvammaisia on massamme opetettu yli 100 vuotta Vaikeimmin kehitysvammaiset on vapautettu

Lisätiedot

Linja-autolla matka Kathmandusta Gorkhan kestää 8 tuntia sieltä on vielä kolmen päivävaelluksen matka vuoristoa ylös Laprakin kylään

Linja-autolla matka Kathmandusta Gorkhan kestää 8 tuntia sieltä on vielä kolmen päivävaelluksen matka vuoristoa ylös Laprakin kylään Namaste Les enfants de Laprak on pieni yksityisten ihmisten ylläpitämä avustusjärjestö Ranskassa. He keräävät varoja auttaakseen Laprakin lapsia järjestämällä mm. myyjäisiä ja pitämällä erilaisia Nepal

Lisätiedot

Rantasalon peruskoulu syystiedote

Rantasalon peruskoulu syystiedote Rantasalon peruskoulu 2018-2019 syystiedote Reksi! LUKUKAUDEN ALUKSI Ruudullasi tai kädessäsi on uudenmuotoinen syystiedote. Tarkoituksena on tarjota tarpeellisia tietoja koulunkäynnistä helposti jaettavassa

Lisätiedot

Nuoria infratöihin. uutiskirje 2 / 2015

Nuoria infratöihin. uutiskirje 2 / 2015 Nuoria infratöihin uutiskirje 2 / 2015 Tiivistelmä Mitä tehty - Maarakennuskoneenkuljettajan RekryKoulutus - Infra-alan tunnetuksi tekeminen - Messuja ja tapahtumia Suunnitelmia & suuntaviivoja vuodelle

Lisätiedot

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi

Tervetuloa. koululaisen vanhemmaksi Tervetuloa koululaisen vanhemmaksi Lukuvuosi 2016-2017 Syyslukukausi ti 16.8. ke 21.12.2016, lisäksi 5.12. on vapaapäivä Syysloma to 13.10. su 16.10. Kevätlukukausi ke 4.1. la 3.6.2017 Talviloma ma 20.

Lisätiedot

Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa

Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, luku 6, Oppimisen arviointi: Oppilaan oppimista ja työskentelyä on arvioitava

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä

Lisätiedot

Lintulammen koulun valinnaiset aineet

Lintulammen koulun valinnaiset aineet Lintulammen koulun valinnaiset aineet 24.3.2016 Piirros Mika Kolehmainen Yleistä Jokaisen oppilaan opintoihin tulee perusopetuksen aikana sisältyä vähintään 9 vuosiviikkotuntia (vvt) valinnaisten aineiden

Lisätiedot

Sara ja Prakash Dhakal 1 / 2015 9.3.2015

Sara ja Prakash Dhakal 1 / 2015 9.3.2015 Sara ja Prakash Dhakal 1 / 2015 9.3.2015 Aurinkoisia terveisiä Kathmandusta! Uusi vuosi on alkanut vauhdilla ja tohinalla, siksi kirjeenkin kirjoittaminen on viivästynyt. Paljon on tapahtunut, sekä töissä

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE OPETTAJALLE JA ERITYISOPETTAJALLE

KYSELYLOMAKE OPETTAJALLE JA ERITYISOPETTAJALLE KYSELYLOMAKE OPETTAJALLE JA ERITYISOPETTAJALLE luokka-asteille 1-6 Oppilaan nimi: _ Luokka: Koulun yhteystiedot: Osoite _ Puhelin Luokanopettaja/luokanvalvoja: Nimi: Puhelin: Sähköposti: _ Kuinka kauan

Lisätiedot

Näiden valinnaisten tuntien lisäksi oppilas valitsee lisäksi varsinaisia valinnaisia aineita, joiden määrä ja vaihtoehdot kuvataan tässä osuudessa.

Näiden valinnaisten tuntien lisäksi oppilas valitsee lisäksi varsinaisia valinnaisia aineita, joiden määrä ja vaihtoehdot kuvataan tässä osuudessa. VALINNAISUUS NÖYKKIÖN KOULUSSA Valinnaisuus peruskoulun vuosiluokilla 7. 9 jakautuu kahteen osaan: taide- ja taitoaineiden valinnaisiin tunteihin sekä varsinaisiin valinnaisiin aineisiin. Taide- ja taitoaineiden

Lisätiedot

LÄKSYT TEKIJÄÄNSÄ NEUVOVAT

LÄKSYT TEKIJÄÄNSÄ NEUVOVAT LÄKSYT TEKIJÄÄNSÄ NEUVOVAT Perusopetuksen matematiikan oppimistulokset 9. vuosiluokalla 2015 Arvioinnin tulokset Oppilaiden keskimääräinen ratkaisuosuus oli 43 % arviointitehtävien kokonaispistemäärästä

Lisätiedot

sekä lapset Minttu, Santtu ja Siiri 14.10.2014

sekä lapset Minttu, Santtu ja Siiri 14.10.2014 Anni ja Heikki Takko sekä lapset Minttu, Santtu ja Siiri Kathmandu, Nepal 14.10.2014 Nepalissa on parhaillaan menossa suurimmat vuosittaiset hindujuhlat, dashain ja tihar. Dashain näkyy selkeästi kaupunkikuvassa,

Lisätiedot

Sara ja Prakash Dhakal 3 / 2014 26.11.2014

Sara ja Prakash Dhakal 3 / 2014 26.11.2014 Sara ja Prakash Dhakal 3 / 2014 26.11.2014 Terveisiä Kathmandusta! Kun ilma kylmenee, työvuoden loppumisen lähestyminen lämmittää meitä. Kiireisistä aikatauluista huolimatta, olemme pysyneet terveinä ja

Lisätiedot

JOPO VUOSIKELLO

JOPO VUOSIKELLO Marraskuu -Suunnitelmat jatkoopiskelupaikoista -Opintovierailut/tutustumiset - 2.leirikoulu Lokakuu -1.työpaikkaopiskelu -syysloma Oppimissuunnitelman laadinta (huoltaja mukana), -TAVOITTEET! Syyskuu -Ensimmäisten

Lisätiedot

LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6

LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 14.3 Vuosiluokkien 3-6 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 14.3.1 Siirtyminen kuudennelta luokalta

Lisätiedot