TEHYN ETELÄ-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN AMMATTIOSASTO 668 RY TOIMINTAKERTOMUS 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TEHYN ETELÄ-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN AMMATTIOSASTO 668 RY TOIMINTAKERTOMUS 2013"

Transkriptio

1 TEHYN ETELÄ-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN AMMATTIOSASTO 668 RY TOIMINTAKERTOMUS 2013

2 2 / 7 TEHYN ETELÄ-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN AMMATTIOSASTO 668 RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA JOHDANTO Tehy edustaa koulutettuja terveys- ja sosiaalialan tutkinnon suorittaneita ammattilaisia sekä alalle opiskelevia Tehyn opiskelijayhdistyksen jäseniä. Työn kehittäminen ja edunvalvonta painottuvat entistä enemmän työpaikoille. Siksi ammattiosaston rooli on tullut entistä tärkeämmäksi. Ammattiosaston tehtävänä on hoitaa jäsentensä ammatillista ja taloudellista edunvalvontaa työpaikoilla. Ammattiosasto vaikuttaa omalla alueellaan terveyden- ja sosiaalihuollon palvelujen järjestämiseen, käy paikallisia neuvotteluja työantajan kanssa, tuo jäsentensä tavoitteet liittotasolle valtakunnallisten sopimusneuvottelujen pohjaksi, vie jäsentensä aloitteita Tehyn hallitukselle ja valtuustolle, kouluttaa jäseniään sekä ylläpitää tehyläistä yhteenkuuluvuutta työpaikoilla ja vapaa-ajalla. Vuoden 2013 toiminnan pääkohtia olivat Tehyn liittokokous- ja valtuustovaalit, luottamusmiesvaalien järjestäminen ja järjestelyvaraerän jakaminen työsuojeluvaaleihin osallistuminen, sekä muut jäsentilaisuudet. Tehyn Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ammattiosasto 668 ry on toiminut vuonna 2013 ammattiosaston ja Tehy ry:n sääntöjen ja toimintaperiaatteiden mukaan. Ammattiosasto kiinnitti huomiota määräaikaisten vakinaistamiseen myös vuonna 2013 ja saikin pitkään määräaikaisessa työsuhteessa olleita vakinaistettua. 2. JÄSENKUNTA Ammattiosastoon kuului vuoden 2013 alussa 1411 jäsentä ja lopussa 1476 jäsentä. Ammattiosasto panosti jäsenhankintaan muistamalla uusia jäseniä liittymislahjalla sekä tervetulo -kirjeellä. 3. HALLINTO 3.1. Ammattiosaston kokoukset Ammattiosaston vuosikokous pidettiin Hotelli Lakeudessa, Torikatu 2, Seinäjoki. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat. Kokoukseen osallistui 47 ammattiosaston jäsentä. Kokouksessa

3 3 / 7 puheenjohtaja Vesa Maunuksela kertoi mm. Tehyn saadusta työja kasvusopimuksen mukaisesta KVTES-neuvottelutuloksesta Ammattiosaston hallitus Vuosi 2013 oli valitun hallituksen ensimmäinen toimintavuosi. Hallitus kokoontui vuoden aikana 11 kertaa. Hallituksen kokouksissa on käsitelty mm. seuraavia asioita: palkkausta, paikallisia sopimuksia, työsopimuksia, yhteistoimintaa, liittokokous- ja valtuustovaaleja, työsuojelu- ja luottamusmiesvaaleja, järjestelyvaraerän jakoa, sekä henkilökohtaisten lisien summan täyttymistä. Hallituksen jäsenet ja heidän henkilökohtaiset varajäsenensä (suluissa osallistuminen kokouksiin vuonna 2013): Varsinainen jäsen: Henkilökohtainen varajäsen: Latvala Jarmo (10 kertaa) Pienimäki Marika (6 kertaa) Haapa-aho Johanna (9) Rajamäki Anna-Maija (8) Ala-Vannesluoma Paula (10) Ojaluoma Henna (9) Lähdeaho Pauliina (9) Raisio Anneli (10) Panula Anita (8) Yli-Hakala Johanna (7) Korkeamäki Arja (11) Välikorpi Annikki (10) Lampi Sari (5) Tiensivu-Peltokoski Tarja (0) Näykki Hilkka (9) Liljeqvist Pia (0) Kallinen Pirkko (7) Halkosaari Kalevi (9) Lehtinen Erja (9) Mattila Sini (5) Pajala Marja (10) Kivelä Hannele (5) Hällström Monna-Leea (9) Ala-Luhtala Sirpa (8) Hallituksen puheenjohtajana on toiminut Vesa Maunuksela (11). Varapuheenjohtajana on toiminut Jarmo Latvala, sihteerinä Pauliina Lähdeaho, tiedottajana Hilkka Näykki, jäsensihteerinä Pirkko Kallinen ja taloudenhoitajana Anna-Maija Rajamäki. Paikallisiksi tukitoimintaorganisaatio on päivitetty seuraavasti Vesa Maunuksela (paikallispäällikkö), Jarmo Latvala (varapaikallispäällikkö) ja Hilkka Näykki (tiedottaja). Lisäksi hallituksen kokouksiin ovat osallistuneet: Tehyn valtuutettu (kevät 2013 saakka) ja pääluottamusmies Sirkka Penttilä (9), Tehyn valtuutettu (kevät 2013 saakka) ja työsuojeluvaltuutettu Kirsti Yli-Rahnasto (10), työsuojeluasiamies Taina Vierunketo (6), luottamusmies Jaana Paajaste (0), Tehyn valtuutettu (kevät 2013 saakka) Anne Risikko (2) ja Tehyn valtuutettu (kevät 2013 saakka) / Tehyn hallituksen jäsen (syksy 2013 alkaen) Paula Sihto (7). Ammattiosaston hallituksen yhteistyömatka ao 914 kanssa tehtiin Tallinnaan Matkalla vierailtiin myös eduskunnassa ja tavattiin ministeri Risikko.

4 4 / 7 Ammattiosaston hallituksen kokous- ja teatterimatka (palkinto valinnasta vuoden 2012 parhaaksi alueensa ammattiosastoksi) tehtiin Powerparkiin katsomaan UIT:n Ilometritehdas esitystä. Esityksen jälkeen oli ruokailu. Työvaliokuntaan ovat kuuluneet: puheenjohtaja Vesa Maunuksela, varapuheenjohtaja Jarmo Latvala, sihteeri Pauliina Lähdeaho, jäsensihteeri Pirkko Kallinen, tiedottaja Hilkka Näykki, taloudenhoitaja Anna-Maija Rajamäki ja pääluottamusmies Sirkka Penttilä. Työvaliokunta ei kokoontunut vuonna Luottamusmiesvaaleihin asetettiin vaalilautakunta. Vaalilautakuntana toimi työvaliokunta. Vaalilautakunta kokoontui kolme kertaa vuonna Virkistystoimikuntaan ovat kuuluneet Marja Pajala, Anneli Raisio, Monna-Leea Hällström ja Sari Lampi. Nuoriso- ja opintosihteereinä on toiminut Anita Panula. Hallituksen pikkujoulu vietettiin kokouksen ja illallisen merkeissä Hotelli Lakeudessa Ammattiosaston toiminnantarkastajat 3.4. Yhdysjäsenet Ammattiosaston toiminnantarkastajina ovat toimineet Maija Aho-Koivula ja Päivi Kumpula. Varatoiminnantarkastajina ovat olleet Anne Peräsalo ja Pirkko Kärnä. Yhdysjäsentoiminnasta on vastannut ammattiosaston varapuheenjohtaja Jarmo Latvala. Yhdysjäseniä on työyksiköittäin yhteensä 91. Verkostoa päivitetään, tavoitteena on kaikki yksiköt kattava yhdysjäsenverkosto. Liite 1. Yhdysjäsenet vuonna Ammattiosaston edustukset Tehyn viimeinen liittokokous pidettiin kesäkuussa, vaaleilla valittuja ammattiosaston edustajia oli mukana Vesa Maunuksela, Jarmo Latvala, Taina Vierunketo, Arja Korkeamäki, Anita Panula, Kirsti Yli-Rahnasto ja Paula Sihto, Tehyn valtuusto liittokokoukseen 2013 saakka: Vesa Maunuksela, Sirkka Penttilä, Anne Risikko, Paula Sihto ja Kirsti Yli-Rahnasto. Tehyn valtuusto liittokokouksesta 2013 lähtien Vesa Maunuksela ja Jarmo Latvala. Tehyn hallituksen jäsen liittokokouksesta 2013 lähtien Paula Sihto. Tehyn valtuuston kokouksia oli vuonna kertaa. Valtuuston kokousten asioita on käsitelty myös ammattiosaston hallituksen kokouksissa.

5 5 / 7 STTK:n aluetoimikunta: Vesa Maunuksela. varalla Jarmo Latvala, STTK:n edustajisto Vesa Maunuksela, edustajiston varajäsenet Paula Sihto ja Jarmo Latvala. TSN kokous Paula Sihto. Luottamusmiehet: Pääluottamusmies Sirkka Penttilä (päätoiminen), Vesa Maunuksela (päätoiminen luottamusmies), Hilkka Näykki (1pv/kk), Jarmo Latvala (1 pv/ 3 viikko), Johanna Haapa-aho ja Ähtärin sairaalasta Jaana Paajaste (1/2 pv / viikko). Yhteistoimintaneuvosto: Sirkka Penttilä ja Vesa Maunuksela, vara Jarmo Latvala. Ammattiosaston edustukset eri tulosalueiden johtoryhmissä seuraavasti: Operatiivisen toiminta-alueen johtoryhmä: Jarmo Latvala, varalla Marja Pajala. Päivystysalueen johtoryhmä: Vesa Maunuksela, varalla Monna-Leea Hällström. Psykiatrisen alueen johtoryhmä: vara Hilkka Näykki Työsuojeluvaltuutettu: Kirsti Yli-Rahnasto. Työsuojeluasiamies: Taina Vierunketo. Johtajisto: Sirkka Penttilä. Laatuneuvosto: Vesa Maunuksela, vara Sirkka Penttilä. 4. TOIMINTA 4.1. Palkka- ja työsuhdeasiat Ammattiosaston valtuuttamat neuvottelijat ovat olleet mukana erilaisissa henkilöstön työsuhteen ehtoja koskevissa valmistelevissa työryhmissä vuonna Työryhmät ovat käsitelleet mm. henkilöstöhallinnon menettelytapaohjetta, osaamisen arvioinnin kehittämistä ja työnvaativuuden arvioinnin tasomallin uudistamista, uudistaminen ei nytkään päässyt maaliin. Ensihoidon siirtyminen vuoden 2013 alusta sairaanhoitopiirille työllisti runsaasti liikkeenluovutus menettelyn ja tva-mallin soveltamisessa siirtyvien työntekijöiden osalta. Ensihoidon työntekijöiden työsopimuksia ja tva-tasoja koskien on neuvotteluja jatkettu työnantajan kanssa edelleen vuonna Tehtäväkohtaiset palkat nousivat ,46 %. Henkilökohtaisen lisän määrä ei toteutunut sairaanhoitopiirissä KVTES edellyttämällä tavalla, niinpä järjestelyvaraerää jouduttiin kohdentamaan runsaasti asian korjaamiseen.

6 6 / Jäsentilaisuudet Tehyläisille tuli uusia henkilökohtaisia lisiä noin 200 jäsenelle, jolloin 1,3 % palkkasummasta täyttyi. Työmarkkinakeskusjärjestöt saivat aikaan neuvottelusopimuksen Tehyn valtuusto hyväksyi yksimielisesti ylimääräisessä kokouksessaan Esa Longan sovintoesityksen, joka neuvoteltiin Superin, Tehyn ja KT:n kanssa. KVTES-neuvottelutulos saatiin Tehyn puheenjohtajakierros alkoi helmikuussa Ammattiosasto järjesti jäsenilleen kuljetuksen Härmässä olleeseen iltaan yhteistyössä ao 675 kanssa, ammattiosaston jäseniä oli mukana 18. Ammattiosasto järjesti yhdysjäsenillan aluetoimistolla. Yhdysjäseniä oli mukana 18 henkilöä. Illan aikana käytiin läpi edunvalvonnallisia asioita. Jäsenilta/ teatterimatka jäsenille järjestettiin Tampereelle teatteri Palatsiin Jäsenet seurasivat Abba Dancing Queen esitystä. Matkaan lähti 150 jäsentä, matkalla käytiin läpi ajankohtaisia järjestö- ja edunvalvonta asioita. Ammattiosasto järjesti päättäjätapaamisen Marttilan tallilla. Tilaisuuteen osallistui 59 ammattiosaston jäsentä, sekä 10 sairaanhoitopiirin päättäjää ja johtavaa viranhaltijaa. Illassa käsiteltiin mm. sairaanhoitopiirin tulevaisuutta, sekä taloutta ja jäsenet saivat esittää kysymyksiä haluamistaan asioista. Ammattiosasto jatkoi osastonhoitajien kahvilatoimintaa esimiesten kollegiaaliseksi tueksi. Kahvilatoimintakertoja oli vuonna 2013 kaksi kertaa, helmikuussa ja joulukuussa Järjestö- ja edunvalvontakoulutukset Ammattiosaston toimijat ovat kouluttautuneet aktiivisesti vuonna Liite 2. Toimijoiden koulutukset Ammattiosaston tiedottaminen Sisäinen tiedottaminen on hoidettu pääasiallisesti yhdysjäsenten kautta sähköisesti. Yhdysjäsenet hoitavat työpaikkojen ilmoitustauluille tiedotteet. Monet tiedotteet lähetetään myös suoraan tehyläisten omiin sähköpostiosoitteisiin. Ammattiosastolla on omat kotisivut ja sivuja päivitetään säännöllisesti. Jäseniä on opastettu ja kannustettu tutustumaan ja käyttämään niitä. Vuosikokoukseen kutsu on julkaistu myös Tehy-lehdessä. Lisäksi ammattiosasto perusti ryhmän sosiaaliseen mediaan (facebook), siellä

7 7 / Jäsenmaksut 4.6. Muu toiminta tiedotetaan lähinnä erinäisistä tilaisuuksista ja luodaan ammattiosastolle näkyvyyttä. Ammattiosasto ei ole perinyt omaa jäsenmaksua. Liiton jäsenmaksu vuonna 2013 oli 1,1% palkkatuloista. Se perittiin pääsääntöisesti työnantajaperintänä. Jäsenmaksuperinnän vastuuhenkilönä on jäsensihteeri. Tehyn liittokokous- ja valtuustovaaleissa ammattiosasto pyrki parantamaan ammattiosastonsa äänestysaktiivisuutta sekä tuomaan esiin omia ehdokkaitaan kotisivuilla. Ammattiosasto arpoi äänestäneiden kesken kaksi 500 matkalahjakorttia sekä kaksi Tehy reppua ja yhden Tehy kylpytakin. Ammattiosasto järjesti syksyllä 2013 luottamusmiesvaalit. Eläkkeelle jääneitä ammattiosaston jäseniä on muistettu Tehy tuotteilla. Samoin hallituksen jäseniä on muistettu 50-v merkkipäivänä ja erinäisten perhetapahtumien yhteydessä.

TEHYN ETELÄ-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN AO 668 RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TEHYN ETELÄ-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN AO 668 RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 1 / 5 TEHYN ETELÄ-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN AO 668 RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 2 / 5 1. JOHDANTO Ammattiosaston tarkoituksena on koota toimialueensa terveydenhuoltoalan koulutuksen saaneet

Lisätiedot

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 (6) Elin: Vuosikokous Aika: 19.11.2014 klo 18.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan Elinkeinotalo, Huhtalantie 2, 60200 Seinäjoki Esityslista Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

Tehyn ammattiosaston hallitus harkitsee itsenäisesti, mistä asioista ja millä edellytyksillä se tekee työnantajan kanssa paikallisia sopimuksia.

Tehyn ammattiosaston hallitus harkitsee itsenäisesti, mistä asioista ja millä edellytyksillä se tekee työnantajan kanssa paikallisia sopimuksia. 1 Tehyn Keski-Suomen Sairaanhoitopiirin ammattiosasto 508 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 JOHDANTO Ammattiosasto yhdistää Keski-Suomen sairaanhoitopiirin palveluksessa olevat jäsenensä. Se toimii jäsenten

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 1 Toimintasuunnitelma 2014 TOIMINNAN PÄÄTAVOITE: Lastentarhanopettajien merkityksen esiin nostaminen yhteiskunnassa YHDISTYS: 1. Vaikuttaa jäsenistönsä asemaa koskevaan päätöksentekoon, työolosuhteisiin

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Tehyn hallitus valitaan valtuuston järjestäytymiskokouksessa. Hallitukseen kuuluu 12 jäsentä, Tehyn puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat.

Tehyn hallitus valitaan valtuuston järjestäytymiskokouksessa. Hallitukseen kuuluu 12 jäsentä, Tehyn puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat. TEHYN SITKERYHMÄN TOIMINTAOHJEET 30.5.2016 Toimintaohjeet päivitetään SITKE-ryhmän valtakunnallisessa kokouksessa. 1. TAUSTAA Tehyn päätöksenteko-organisaatio muodostuu valtuustosta ja hallituksesta. VALTUUSTO

Lisätiedot

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. 2 (7) Yleistä Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. Lisäksi hallituksen tavoitteena oli kehittää yhdistystoimintaa

Lisätiedot

TEHY 914 TOIMINTASUUNNITELMA 2013

TEHY 914 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TEHY 914 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Tehyn Vaasan keskussairaalan ammattiosasto 914 ry Tehy ry PL 10, 00060 Tehy puhelin (09) 155 2700 faksi (09) 148 3038 www.tehy.fi SISÄLTÖ TOIMINTAYMPÄRISTÖ... 2 JÄSENET...

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

RAAHEN JHL ry 055 TOIMINTAKERTOMUS 2014

RAAHEN JHL ry 055 TOIMINTAKERTOMUS 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Yhdistyksen 74. toimintavuosi pyörähti käyntiin osaavien aktiivitoimijoiden johdolla. Hallitukseen on kuulunut puheenjohtajan lisäksi kymmenen (10) jäsentä; Pyhäjoelta, Vihannista,

Lisätiedot

VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6) AMMATTIOSASTO 250 RY. 13.10.2014

VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6) AMMATTIOSASTO 250 RY. 13.10.2014 VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6) VANAJAN METALLITYÖVÄEN 2(6) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 SISÄLLYS 1 AMMATTIOSASTO 250 2 EDUNVALVONTA 3 TYÖSUOJELU 4 SISÄISET JÄRJESTÖTEHTÄVÄT 5 NEUVOTTELUKUNTA 6 KONSERNIYHTEISTYÖ

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 TEHYN JÄRVENPÄÄN AMMATTIOSASTO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 YLEISTÄ Tehyn Järvenpään ammattiosasto toimii ammatillisena etujärjestönä Järvenpään kaupungin toimipisteissä työskentelevien jäsentensä

Lisätiedot

Nina Jaara-Sagulin, yhdistyksen puheenjohtaja

Nina Jaara-Sagulin, yhdistyksen puheenjohtaja Kokouskutsu Tehyn Vapaat Vaikuttajat ry 1/2014 Elin: Hallitus Aika: 3.2.2014 klo 17.30 Paikka: Messukeskus, Helsinki Asialuettelo Pykälä Käsiteltävä asia 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

Tehy - terveyden & hyvinvoinnin tekijät. Yksityisellä sektorilla & ammatinharjoittajina

Tehy - terveyden & hyvinvoinnin tekijät. Yksityisellä sektorilla & ammatinharjoittajina Tehy - terveyden & hyvinvoinnin tekijät Yksityisellä sektorilla & ammatinharjoittajina Sisällys 3 Tehy on tahdon asialla 4 Tehyläiset yksityisellä sektorilla 5 Yksityisen sektorin edunvalvonta 6 Tehyläiset

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma toimintavuosi syyskokous Liite 1 Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa 29.3. klo 12.00 Kuntavaalit

Lisätiedot

Hei terveydenhoitaja, tervetuloa meidän joukkoon!

Hei terveydenhoitaja, tervetuloa meidän joukkoon! Hei terveydenhoitaja, tervetuloa meidän joukkoon! Terveydenhoitaja huolehtii suomalaisten terveydestä, Tehy hoitajien eduista Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö valvoo koulutetun hoitohenkilöstön

Lisätiedot

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu SYYSKOKOUS 2013 Aika maanantai 23.10.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu Osallistujaluettelo liitteenä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksemme puheenjohtajan Pasi

Lisätiedot

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os. KUTSU Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 21.11.2016 klo 16.45 alkaen Meijän Vintillä os. Savonkatu 11 A 6 Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 määräämät asiat. Luottamusvaalikokous

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Edunvalvonta Talentia Pohjois-Savo ry:n hallitus kokoontuu vuonna 2010 vähintään viisi kertaa. Hallitus pyritään muodostamaan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Toimisto-, hallinto- ja IT-alan ammattilaiset Toimintasuunnitelma 2014 Carita Bardakci 14.11.2013 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Toimisto-, hallinto ja IT-alan ammattilaiset 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. JOHDANTO

Lisätiedot

6. Käsitellään yhdistyksen tilit edelliseltä tilikaudelta ja toiminnantarkastajan

6. Käsitellään yhdistyksen tilit edelliseltä tilikaudelta ja toiminnantarkastajan VUOSIKOKOUKSEN ASIALISTA I Kokouksen järjestäytyminen 1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri. 2. Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja ääntenlaskijaa. 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

Lisätiedot

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2013 Vuosi 2013 Vuosi 2013 oli yhdistyksen 76. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry, ruotsiksi Miljöstuderande MYY rf ja englanniksi The Association

Lisätiedot

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. KOKOUSPÖYTÄKIRJA Marika Englund 15.2.2011 BARBET FINLAND RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika ja paikka: 5.2.2011, Taiteentekijäntie 7, Helsinki Läsnä: Paula Horne (pj), Marika Englund (siht), Petra Jormalainen,

Lisätiedot

OAJ Valtuustovaalit 2014 LTOL:n vaalipiiri, Pa a kaupunkiseudun vaaliliitto

OAJ Valtuustovaalit 2014 LTOL:n vaalipiiri, Pa a kaupunkiseudun vaaliliitto OAJ Valtuustovaalit 2014 LTOL:n vaalipiiri, Pa a kaupunkiseudun vaaliliitto 31 MERVI PIIRAINEN Työsuojeluvaltuutettu, Lastentarhanopettaja, Helsinki Lastentarhanopettajaliiton varapuheenjohtaja OAJ hallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2012 Carita Bardakci 23.11.2011 1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1. JOHDANTO JA TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 Sairilan ratsastajat ry. TOIMINTAKERTOMUS 2015 www.sairilanratsastajat.net SAIRILAN RATSATSAJAT Sairilan Ratsastajat (SarRa) on mikkeliläinen ratsastusharrastusta edistävä seura, joka toimii yhteistyössä

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

OAJ. Valtuustovaalit 2014. LTOL:n vaalipiiri, Pääkaupunkiseudun vaaliliitto

OAJ. Valtuustovaalit 2014. LTOL:n vaalipiiri, Pääkaupunkiseudun vaaliliitto OAJ Valtuustovaalit 2014 LTOL:n vaalipiiri, Pääkaupunkiseudun vaaliliitto 31 MERVI PIIRAINEN Työsuojeluvaltuutettu, 32 ERJA LEHTONEN Pääluottamusmies, Espoo Lastentarhanopettajaliiton (LTOL) varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi Vartiainen avasi kokouksen klo

Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi Vartiainen avasi kokouksen klo SYYSKOKOUS 2016 Aika Tiistai 1.11.2016 klo 18.00 Paikka Läsnä ravintola Utran Uittotupa, Joensuu Osallistujaluettelo liitteenä Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi Vartiainen avasi kokouksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014-2015

TOIMINTAKERTOMUS 2014-2015 TOIMINTAKERTOMUS 2014-2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 2. KOKOUKSET... 3 3. TAPAHTUMAT... 4 5. VAIKUTTAMINEN... 5 6. SOSIAALINEN MEDIA... 6 TOIMINTAKERTOMUS 2014-2015 3(6) 1. YLEISTÄ Tehyn opiskelijayhdistyksen

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

Tahto Rohkeus Tulevaisuus. Olet nyt yksi meistä. Tervetuloa jäseneksi!

Tahto Rohkeus Tulevaisuus. Olet nyt yksi meistä. Tervetuloa jäseneksi! Tahto Rohkeus Tulevaisuus Olet nyt yksi meistä. Tervetuloa jäseneksi! Tehy on koulutettujen sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten etujärjestö Tehy on jäsentensä edunvalvoja: Aina ei kaikki mene työsuhteessa

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2012 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry VasE:n toimintakertomus vuodelta 2012 Vuosi 2012 oli yhdistyksen 75. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia,

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty :n syyskokouksessa 25.11.2016 Sivu 2 / 10 Sisällysluettelo Järjestötoiminta... 3 Edunvalvonta...

Lisätiedot

Yhdistyksen, joista näissä säännöissä käytetään nimitystä ammattiosasto, nimi on Tehyn Vihti-Karkkilan ammattiosasto ry.

Yhdistyksen, joista näissä säännöissä käytetään nimitystä ammattiosasto, nimi on Tehyn Vihti-Karkkilan ammattiosasto ry. Tehyn Vihti-Karkkilan ammattiosaston säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen, joista näissä säännöissä käytetään nimitystä ammattiosasto, nimi on Tehyn Vihti-Karkkilan ammattiosasto ry. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2012. Toimihenkilöt 2012 2. Ammattiosaston kevätkokous 20.04.2012, klo 16.00. Toimintakertomus vuodelta 2011 5 8

JÄSENTIEDOTE 1/2012. Toimihenkilöt 2012 2. Ammattiosaston kevätkokous 20.04.2012, klo 16.00. Toimintakertomus vuodelta 2011 5 8 Aalto-yliopiston ammattiosasto JHL ry JÄSENTIEDOTE 1/2012 Sisältö Sivu Toimihenkilöt 2012 2 Ammattiosaston kevätkokous 20.04.2012, klo 16.00 Kevätkokouksen esityslista 3 4 Toimintakertomus vuodelta 2011

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012 OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry. Vuoden 2016 toimintakertomus

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry. Vuoden 2016 toimintakertomus Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry Vuoden 2016 toimintakertomus Nykytila: Patentti- ja rekisterihallitukselta saatiin 13.6.2014 yhdistyksen uuden nimen vahvistus. Yhdistyksen

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.

Lisätiedot

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: 1/5 Vuosikokouksen 2013 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: Kokonaisohjelma:

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara

Lisätiedot

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 Vuosikokouksen jälkeen kyläasiamies Henrik Hausen kertoo uudesta hankkeesta ja vastaa kysymyksiin. 28.2.2016 klo 18.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat: 1.

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ

THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ THHL HÄMEEN PIIRI R.Y. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ Hämeen TE-toimisto on toiminut uudessa muodossaan kaksi vuotta. Toteutettujen uudistusten käyttöönotto on edelleen keskeneräinen. Henkilöstö

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI 1 (9) YHTEISTOIMINNAN PELISÄÄNNÖT Yhteistyötoimikunta 25.2.2014 13 Kaupunginhallitus 17.3.2014 96

KITEEN KAUPUNKI 1 (9) YHTEISTOIMINNAN PELISÄÄNNÖT Yhteistyötoimikunta 25.2.2014 13 Kaupunginhallitus 17.3.2014 96 KITEEN KAUPUNKI 1 (9) TYÖNANTAJAN JA TYÖNTEKIJÖIDEN VÄLISEN 2015 Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa astui voimaan 1.9.2007. näillä yhteistoiminnan pelisäännöillä sovitaan

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

Ammattiosastojen ja liiton sääntömuutokset

Ammattiosastojen ja liiton sääntömuutokset Ammattiosastojen ja liiton sääntömuutokset Ammattiosastojen uudet mallisäännöt hyväksyttiin edustajistossa keväällä 2014 Yhdistyslaki muuttui 2010. Sekä liiton että ammattiosastojen mallisääntöihin tehtiin

Lisätiedot

Tehyn Kaarinan seudun ammattiosasto 211 ry.

Tehyn Kaarinan seudun ammattiosasto 211 ry. Tehyn Kaarinan seudun ammattiosasto 211 ry. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Johdanto Ammattiosaston tarkoituksena on koota terveyden ja sosiaalihuollon tehtävissä toimivat, ammattitutkinnon suorittaneet,

Lisätiedot

Tampereen seudun ammatilliset opettajat (TSAO) ry. TOIMINTAKERTOMUS 2013

Tampereen seudun ammatilliset opettajat (TSAO) ry. TOIMINTAKERTOMUS 2013 TAMPEREEN SEUDUN AMMATILLISET OPETTAJAT (TSAO) RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1. YLEISTÄ Vuosi 2013 oli uudelle Tampereen seudun (TSAO) ry:lle toinen toimintavuosi. Yhdistyksen tavoitteena on: 1)

Lisätiedot

hallitus, vaalitoimikunta hallitus, vaalitoimikunta toimistonhoitaja järjestämisvastaava hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet

hallitus, vaalitoimikunta hallitus, vaalitoimikunta toimistonhoitaja järjestämisvastaava hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet Järjestötoiminta Edustajistovaalit Ehdokasasettelu 1.10.2016-31.1.2017 Jäsenkokous ehdokasasettelusta Äänestysaika 13.3. 28.3. palautuskuori viimeistään postiin 22.3. palautuskuori viimeistään keskustoimistossa

Lisätiedot

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Liite 1 Me HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. EDUNVALVONTA TAVOITE MITÄ TEHDÄÄN MISSÄ JA MILLÄ VÄLINEELLÄ työsuhdeturva palvelurakennemuutoksessa jäsenten palkkojen oikeudenmukaisuus paikallinen

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot

JHL 212:n toimintakertomuksen 2015 hyväksyminen. Järjestötoiminta ja jäsenrakenne. Edunvalvonta ja luottamusmiehet

JHL 212:n toimintakertomuksen 2015 hyväksyminen. Järjestötoiminta ja jäsenrakenne. Edunvalvonta ja luottamusmiehet 1 (6) JHL 212:n toimintakertomuksen 2015 hyväksyminen Hallitus on käsitellyt toimintakertomuksen kokouksessaan 13.4.2016 ja esittää kokouksessa hyväksytyn toimintakertomuksen kevätkokouksessa 20.4.2016

Lisätiedot

Tekniikan ja Erityisalojen Ammattilaiset KTL ry Liite x/

Tekniikan ja Erityisalojen Ammattilaiset KTL ry Liite x/ Ohjeet huomionosoituksista ja muistamisista A. VIIRIN, STANDAARIN LUOVUTUSSÄÄNTÖ 1 Viiri, standaari on korkein Tekniikan ja Erityisalojen Ammattilaiset KTL ry:n (myöhemmin KTL) myöntämä huomionosoitus.

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN KOKOONPANO

KESKI-SUOMEN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN KOKOONPANO NEUVOTTELUPÖYTÄKIRJA KESKI-SUOMEN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN KOKOONPANO 1. Neuvottelun osapuolet Hankasalmen kunta Joutsan kunta Kannonkosken kunta Karstulan kunta Kinnulan kunta Kivijärven kunta

Lisätiedot

4. Hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma; Hyväksyttiin vuoden 2013 ja 2014 toimintasuunnitelma (liite 2).

4. Hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma; Hyväksyttiin vuoden 2013 ja 2014 toimintasuunnitelma (liite 2). 1 Selkämeren kansallispuiston ystävät yhdistys Yhdistyksen ensimmäinen kokous Aika: 28.8.2013 klo 19-20 Paikka: Luontotalo Arkki, Pori Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Lasse Lovén avasi kokouksen ja totesi,

Lisätiedot

Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt

Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt 2.4.2016 Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 2 (6)

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 NASTOLAN KIRJATYÖNTEKIJÄT ry. 1 / 5 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 YLEISTÄ Ammattiosasto on TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry:n jäsen. Ammattiosasto valvoo ja seuraa, että työpaikoilla noudatetaan

Lisätiedot

2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja

2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja SYYSKOKOUS Aika 13.11.2014 klo.18.05 20.26 Paikka Paasitorni, Paasivuorenkatu 5 A Läsnä osallistujaluettelo,( liite: 1) 1 kokouksen avaus Ammattiosaston puheenjohtaja Pauli Purmonen avasi kokouksen ja

Lisätiedot

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille. Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS

OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS 1 OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 24.3.2010 kello 18.00 Paikka: Osallistujat: Pataravintola Mylly, Pirkkala OAJ:n Pirkkalan paikallisyhdistyksen jäsenet. Paikalla oli

Lisätiedot

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/20

Espoon hyvinvointialojen henkilöstö JHL ry. 587 PÖYTÄKIRJA 8/20 SYYSKOKOKOUS Tiistai 24. marraskuuta 2015 klo 18.00 Valtuustotalon kahvio, Espoon keskus KOKOUSILLAN AVAUS, Puheenjohtaja Anna-Maija Kukkonen avasi kokousillan. VIERAILIJAN PUHEENVUORO Juhana Harju, viestintäpäällikkö

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN

Lisätiedot

Vaalien vuosi Tehyssä Tehyn kuntapäättäjät seminaari Tanu Heikkinen Järjestöjohtaja Tehy ry

Vaalien vuosi Tehyssä Tehyn kuntapäättäjät seminaari Tanu Heikkinen Järjestöjohtaja Tehy ry 2017 - Vaalien vuosi Tehyssä Tehyn kuntapäättäjät seminaari 11.-12.2.2017 Tanu Heikkinen Järjestöjohtaja Tehy ry Puheenvuoron sisältö Kuntasektorin luottamusmiesvaalit ja työsuojeluvaltuutettujen vaalit

Lisätiedot

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT 1 MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Karjalan Martat ry, josta käytetään näissä säännöissä nimitystä piiri. Piirin kotipaikka on Joensuu, ja se kuuluu

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa

JHL 105 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarvios sa varattu summa Järjestötoiminta Jäsenasiain päivystys yhdistyksen toimistolla (Jäsenasiainhoitajien p.0452165225 sekä Päivi Korkeamäki p.0400982999) antaa jäsenille henkilökohtaista apua jäsenasiainhoitaja parillisten

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa Edustajiston kokouksessa Lahdessa 21.03.2015 Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto kokoontui vuoden 2015 ensimmäiseen kasvokkaintapaamiseen Lahdessa 21.03.2015. Kokouksen lisäksi paikalla olleet edustajat

Lisätiedot

OAJ:n valtuustovaalit 2010

OAJ:n valtuustovaalit 2010 VANTAAN OPETTAJA VAALIEXTRA 8.2.2010 Vantaan opettajien ammattiyhdistys ry Talkootie 7, 01350 Vantaa puh: 09-873 4020, toimisto@voay.fi, www.voay.fi Tiedottaja: Annika Arstila-Aaltonen p. 050-4096 460

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Vuosikokouspöytäkirja

Vuosikokouspöytäkirja Vuosikokouspöytäkirja RKL Naisten klubin vuosikokous 2012 Paikka: Aika: Läsnä: Hanasaaren kurssikeskus kokoustila Stig (2 krs.) lauantaina 17. marraskuuta 2012 klo 16.00 alkaen, Helena Railama, Marja Aaltonen,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 Kuva Sirpa Heikkinen 2009 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 5.12.2016 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on ollut

Lisätiedot

Henkilöstötyöryhmä Muistio 1 20.8.2009

Henkilöstötyöryhmä Muistio 1 20.8.2009 1(5) Oulun seudun kuuden (6) kunnan kuntajakoselvitys Henkilöstötyöryhmä Muistio 1 20.8.2009 Aika 20.8.2009 klo 9.30 11.00 Paikka Aleksinkulma, Oulu Osallistujat Kaisu Jokela, Jyty, Haukipudas Maritta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

Super TYKS:n ao 607 VUOSISUUNNITELMA 2015

Super TYKS:n ao 607 VUOSISUUNNITELMA 2015 Super TYKS:n ao 607 VUOSISUUNNITELMA 2015 SUPER TYKS:n ao 607 VUOSISUUNNITELMA 2015 2(5) AO:N HALLITUS JA KOKOONTUMINEN Hallitus toiminnan suurin haaste vuoden 2015 aikana on saada uusia toimijoita ammattiosaston

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKERTOMUS

2016 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä

Lisätiedot

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017 AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Johdanto Toimintasuunnitelmassa asetetaan tavoitteet Ammatilliset Opettajat AO ry:n toiminnalle vuodeksi 2017. Toimintasuunnitelma perustuu OAJ:n nelivuotiseen strategiaan,

Lisätiedot