Ylivieskan seutukunnan ohjelmaehdotus Koheesio- ja kilpailukykyohjelmaan KOKO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ylivieskan seutukunnan ohjelmaehdotus Koheesio- ja kilpailukykyohjelmaan KOKO"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Ylivieskan seutukunnan ohjelmaehdotus Koheesio- ja kilpailukykyohjelmaan KOKO Khall KOKO on alueiden kehittämislain 14 mukainen valtioneuvoston aluepoliittinen erityisohjelma. KOKO on kuntien omistama, alueiden omaehtoisen kehittämisen ohjelma, jolla tuetaan pai kallistason strategista kehittämistyötä ja parannetaan alueen kehittä miseen osallistuvien toimijoiden yhteistyötä. KOKO:lla rakennetaan jokaiselle alueelle sen omiin lähtökohtiin ja mahdollisuuksiin perustu va räätälöity alueellisen kehittämisen ohjelma, joka toimii erityisesti paikallisen elinkeino- ja innovaatiopolitiikan koordinoinnin välineinä. Sen tavoitteena on alueiden kilpailukyvyn parantaminen, joka koros taa määrätietoisia elinkeino- ja innovaatiopolitiikan valintoja sekä paikallisten työmarkkinoiden toimivuutta. KOKO on verkostojen ja kumppanuuden rakentamisen väline sekä alueiden sisällä että aluei den välillä. Tasapuolisten kehittämisedellytysten luominen ja eri toi mijoiden mukaan saaminen kehittämistalkoisiin parantaa alueellista koheesiota. KOKO tukee paikallisen tason strategista kehittämistyötä ja on ennakoiva väline alueen kehi tysedellytysten parantamiseksi sekä strategisesti merkittävien hank keiden käynnistämiseksi. Ennakointi tuodaan ruohonjuuritasolle, jo ka antaa paremman ymmärryksen siitä, mitä ympärillä tapahtuvat ta louden myllerrykset tarkoittavat omalle alueelle. KOKO toimii startti moottorina isommille kehittämishankkeille. Ohjelman rahoitus koh dentuu ensisijaisesti toimintatapojen kehittämiseen, eli yhteistyöme nettelyjen ja -muotojen kehittämiseen sekä kehittämisen koordinoin tiin ja prosessien käynnistämiseen, eli mahdollisten esiselvitysten ja pilottiprojektien toteuttamiseen. KOKO -hankkeet ovat siis tarkkaan harkittuja käynnistyspaukkuja ja oikeaan saumaan osoitettua aktivoi via toimenpiteitä. Olennaista on KO- KO:n vipuvaikutus muihin ohjel miin ja kehittämishankkeisiin. KO- KO:lla parannetaan alueellisen ke hittämistyön toimintatapoja, tiivistetään alueiden välistä yhteistyötä, verkotetaan alueita sekä vauhditetaan tiedon ja kokemusten vaih toa. Kansallisella tasolla kehitetään eri ministeriöiden välisen yhteistyön toimintatapoja. KOKO toimii kan sallisesti strategisesti aluekehitystä tukevana ja koordinaatiota pa rantavana välineenä valtioneuvoston tavoitepäätöksessä määriteltyjen valtakunnallisten kehittämistavoit teiden toteuttamiseksi. KOKO:n sisältö on tuotettu alueilla kevään aikana. Valtioneuvosto te kee päätökset KO KO-alueista ja -si säl löistä syk syllä. Uu si ohjel ma käynnistyy vuoden 2010 alussa. KOKO tiivistetysti Tavoitteena alueiden kilpailukyvyn parantaminen, elin keino- ja inno vaatiopolitiikka korostuvat Tukee alueiden verkostoitumista ja eri toimijoiden yh teistyötä

2 sekä alueiden sisällä että alueiden välillä, parantaa tä ten alueellista ko heesiota ja vuorovaikutusta Tehostetaan toimintatapoja: ei vastaa kysymykseen mi tä kehitetään, vaan miten kehitetään Starttimoottori kehittämiselle: panostuksella tehdään esiselvityksiä ja käynnistetään pilottikokeiluja Kattaa kaikki alueet Ohjelmaan sulautuvat nykyisin toteutettavat AKO, AMO ja saaris to-ohjelman paikallinen ja alueellinen toteuttaminen TEM budjetti noin 11 miljoonaa euroa maakunnan kehit tämisrahaa vuodessa, edellyttää alueiden vastinrahoitusta (50 %) Ohjelmakausi , alueet hakevat ohjelmaan ke säkuussa 2009 TEM luo edellytyksiä hedelmälliselle kehittämiselle - alu eet itse mää rittelevät kehittämistarpeensa ja vahvuutensa Ylivieskan seutukunnassa on valmisteltu yhteistyössä kuntien kanssa ohjelmaehdotus KOKO ohjelmaan. Ohjelmaehdotus on esityslistan oheismateriaalina ja se esitellään kunnanhallitukselle vielä tarkemmin kokouksessa. Seuraavassa tiivistelmä ohjelmaehdotuksesta. KOKO-OHJELMAN TAVOITTEET Ylivieskan seudun ja kuntien kilpailukyvyn perustekijät (Ylivieskan seudun innovaatio- ja elin keinostrategia 2007) sekä niitä vastaavat KOKO-ohjelman tavoitteet, toimenpidekokonaisuudet ja kansalliset verkostot: Kilpailukyvyn perustekijät 1. Yritystoiminnan (teollisuus, maatilatalous ja palveluliiketoiminta) kilpailukyky 2. Ammattitaitoisen ja elinkeinoelämän tar peita vastaavan työvoiman saatavuus 3. Asuin- ja elinkeinoympäristö, henkilö- ja tavaraliikennelogistiikka sekä julkisten palveluiden kehittyminen Ylivieskan seudun KOKO-ohjelman tavoitteet I Teollisuuden ja maatalouden rakennemuutoksen hallinta II Pal veluliiketoi minnan monipuolinen kasvu III Seudun houkut televuuden vahvistaminen IV Alueen osaamisen ja koulutuksen vahvistaminen V Alueen sisäi sen ja ulkoisen saavu tettavuuden parantaminen - kan salliset verkos tot: innovaatioympäris töt,hyvinvointi, mat kailu sekä kulttuuri ja luovat alat YLIVIESKAN SEUDUN VAHVUUDET 1. Selkeä toiminta- ja työssäkäyntialue 2. Seudun kuntien vahvuudet täydentävät toisiaan 3. Monipuolinen elinkeinorakenne

3 4. Korkea syntyvyys ja negatiivinen nettomuutto 5. Teknologian monipuolista osaamista 6. Vahva maatalous ja elinvoimainen maaseutu. 7. Sosiaali- ja terveydenhuollon osaamista KOKO-OHJELMAN TOIMENPIDEKOKONAISUUDET SEUDULLISET TOIMENPIDEKOKONAISUUDET: I Teollisuuden ja maatalouden innovatiivisuuden ja liiketoimintaosaamisen lisääminen Tuotannollisen toiminnan palvelusisältöjen vahvistami nen ja lisäämi nen Asiakasta palvelevien uusien teknologia- ja energiarat kaisujen integ rointi tuotantoon ja tuotteisiin Mikro- ja pienyritysten ja maatilojen liiketoimintaosaami sen vahvista minen Teollisuus- ja maatilayritysten strategisten liiketoiminta verkostojen edistäminen II Palveluliiketoiminnan kasvumahdollisuuksien hyödyntäminen Toimialasta riippumattomien uusien ideoiden tunnista minen ja kehit täminen Mikro- ja pienyritysten liiketoimintaosaamisen kehittämi nen Uusien teknologiaratkaisujen integrointi palveluihin Palveluyritysten verkostoitumisen kehittäminen Julkisten palvelumarkkinoiden kehittäminen ja palvelu yhteistyö yksi tyissektorin kanssa III Kunta- ja alueyhteistyön tiivistäminen Seudullisen ja alueellisen edunvalvonnan tehostaminen (logistiikka, toisen ja korkea-asteen koulutus, valtion aluehallin non palvelut) Seudullisesti verkostoituvien (Kalajoki - Oulainen/Meri järvi - Ylivies ka/sievi/alavieska) yrityspalveluiden kehittäminen Seudullisesti ja/tai alueellisesti kehittyvien sosiaali- ja terveyspalve luiden ja sivistyspalveluiden edistäminen Kunta- ja aluevahvuuksien viestinnän ja markkinoinnin kehittäminen seudun asukkaille ja potentiaalisille muuttajille OULUN ETELÄISEN TOIMENPIDEKOKONAISUUDET: IV Alueen osaamisen sekä toisen ja korkea-asteen koulutuksen kehittäminen (pohjana Ou lun Eteläisen korkeakoulustrategia ) Uudet tuotantoteknologiat Uudet hyvinvointia tukevat palvelukonseptit Pienten ja kasvuhakuisten yritysten tukeminen Oulun Eteläisen koulutusväylä V Henkilöliikenteen palveluiden turvaaminen ja kehittäminen Liityntäliikenne pääradan asemille sekä nopea raideyh teys (kaksois raide) Ylivieskasta Helsinkiin ja Ouluun; toimivan alu-

4 eellisen syöttö liikenteen järjestelmän luonti ja tuotteistus Lentoliikenteen liityntäyhteydet; matkustajien tarpeiden selvittäminen ja yhteyksien tuotteistus Kevyen liikenteen edistäminen osana asuinympäristön vetovoimai suutta Joukkoliikenteen alueellinen kehittäminen Kuntien ja kuntayhtymien kuljetusten hallinta, koordi nointi ja kustan nusseuranta; työkalujen kehittäminen RAHOITUS Budjetti Palkat Pilotit/selvityk set Toimistokulut Laitteet Yhteensä Rahoitus TEM/maak. keh.raha (60 %) Pilotit (70 %) Koordinaatio (50%) Kunnat (n. 1,2 /as, 40 %) Yhteensä Vs.kunnanjohtaja: Kunnanhallitus toteaa lausuntonaan, että Ylivieskan seudun KOKO -ohjelmaehdotus on onnistuneesti rakennettu seudun vahvuuksien hyö dyn tä mi seen ja nii den edelleen vahvistami seen. Ohjelman tavoitteet ja toi menpi de koko naisuudet pitävät sisällään alueen elinvoimaisuuden ja kilpailukyvyn kannalta keskeiset kehittämisalueet; teol lisuu den ja maa ta lou den ke hittä mi sen, pal ve lu lii ke toi min nan kas vumah dolli suuksien hyö dyntä misen ja kun ta- ja alue yh teis työn tiivistämisen. Koko Oulun Eteläi sen osal ta oh jel maan on nostet tu alueen osaamisen sekä toi sen ja kor kea-asteen koulu tuk sen ke hittä minen ja henkilöliikenteen palve lui den turvaami nen ja kehittäminen. Ne ovatkin alueen valtakunnallisen kilpailukyvyn kannalta avainasemassa. Tärkeää on, että alueella on yhteisesti hyväksytyt kehittämistavoitteet ja toimenpideohjelmat, joita toteuttamalla luodaan pohjaa alueen menestykselle myös tulevaisuudessa. Kuntien mahdollisuudet resurssoida toimenpidekokonaisuuksien pohjalta käynnistysvaiheen jälkeen aloi tet ta via laa jem pia ke hit tä mis hank kei ta ovat vähäiset. Niinpä onkin välttämätöntä, et tä ke hittä mis toi men pi teet priorisoidaan ja hank keis te taan ja niiden rahoituksessa hyödynnetään kaikki rahoituslähteet.

5 Kunnanhallitus hyväksyy ohjelmaehdotuksen. Päätös: Johanna Soukka Ylivieskan seutukuntayhdityksestä esitteli aluksi ohjelmaehdotusta. Kunnanhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti.

JÄRVISEUDUN SEUTUKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2009 Sivu Järviseudun aluekehitysjaosto KOKO ohjelman hakemus ja rahoitus...

JÄRVISEUDUN SEUTUKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2009 Sivu Järviseudun aluekehitysjaosto KOKO ohjelman hakemus ja rahoitus... JÄRVISEUDUN SEUTUKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2009 Sivu Järviseudun aluekehitysjaosto 18.6.2009 75 38 KOKO ohjelman hakemus ja rahoitus... 77 Aluekehitysjaosto 18.6.2009 76 KOKOUSAIKA Torstai 18.6.2009 klo 10.00

Lisätiedot

Tavoitteena alueiden kilpailukyvyn parantaminen

Tavoitteena alueiden kilpailukyvyn parantaminen KYSELY 27.10.2008 KUNTAKYSELY KOKO:sta KOKO (alueellinen koheesio- ja kilpailukykyohjelma) on kuntien omistama, alueiden omaehtoisen kehittämisen ohjelma. On tärkeää, että kunnat kertovat tämän kyselyn

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Ote pöytäkirjasta Työvaliokunta 55 15.05.2009 Kaupunginhallitus 248 01.06.2009 Vakka-Suomen KOKO-ohjelma vuosille 2010-2013 5369/06/062/2009 TVK 15.05.2009 55 Liite 5 Ohjelmaluonnos

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Salon seudun KOKO. Toiminta- ja taloussuunnitelma 2010. Maakunnan kehittämisraha Projektisuunnitelma

Salon seudun KOKO. Toiminta- ja taloussuunnitelma 2010. Maakunnan kehittämisraha Projektisuunnitelma 1(7) Salon seudun KOKO Toiminta- ja taloussuunnitelma 2010 Maakunnan kehittämisraha Projektisuunnitelma 2(7) Hankkeen nimi Salon seudun KOKO Tiivistelmä Salon seudun KOKO:n tärkein tehtävä on rakentaa

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 211 08.06.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/doc Finland Oy 543/61/616/2011 STLTK 211 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavi rasto (Valvira) on

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Turun seudun (rakennemallialueen) liikennejärjestelmäsuunnitelman 2035 hyväksyminen

Turun seudun (rakennemallialueen) liikennejärjestelmäsuunnitelman 2035 hyväksyminen Kunnanhallitus 144 12.05.2014 Kunnanhallitus 14 19.01.2015 Kunnanvaltuusto 9 26.01.2015 Turun seudun (rakennemallialueen) liikennejärjestelmäsuunnitelman 2035 hyväksyminen 517/08.00.00/2014 KHALL 12.05.2014

Lisätiedot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot 2015 Botniastrategia Kansainvälinen Nuorekas Vahva pedagoginen osaaminen Korkea teknologia Toiminnallinen yhteistyö Mikro- ja pk-yrittäjyys Vaikuttavuus Arvostettu aikuiskoulutus Tutkimus ja innovaatiot

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Kunnanhallitus 167 30.06.2014 Kunnanhallitus 246 20.10.2014 RANTASALMEN KUNNAN HENKILÖSTÖN YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT

Kunnanhallitus 167 30.06.2014 Kunnanhallitus 246 20.10.2014 RANTASALMEN KUNNAN HENKILÖSTÖN YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT Kunnanhallitus 167 30.06.2014 Kunnanhallitus 246 20.10.2014 RANTASALMEN KUNNAN HENKILÖSTÖN YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT 114/01.00/2014 KHALL 30.06.2014 167 (Valmistelija kunnanjohtaja Kristiina Järvenpää,

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIAN TOIMEENPANOSUUNNITELMA

KUNTASTRATEGIAN TOIMEENPANOSUUNNITELMA KUNTASTRATEGIAN TOIMEENPANOSUUNNITELMA 1 2 Kaikkea toimintaa läpileikkaavana 3 TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT ANNAN IDEOITA TEEN YHTEISTYO TA OLEN LUOTETTAVA TOIMENPIDEKOKONAISUUDET Kuntalaisten osallisuuden

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä

Lisätiedot

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun

Lisätiedot

AMOkoordinaattoritapaaminen. Kauhajoki 15.-16.9.2009

AMOkoordinaattoritapaaminen. Kauhajoki 15.-16.9.2009 AMOkoordinaattoritapaaminen Kauhajoki 15.-16.9.2009 52 aluetta 321 (+n) kuntaa neuvotteluja edelleen vastaavat hyvin toiminnallisstrategisia alueita Budjetti vuosittain 24 m (TEM 12 m ) koordinaatioon

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa

Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa Kaupunginhallitus 294 19.09.2016 Kaupunginhallitus 303 26.09.2016 Lausunto Fimealle apteekkipalvelujen saatavuudesta Naantalissa 542/05.11.03/2016 Kaupunginhallitus 19.09.2016 294 Hallintojohtaja Riitta

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Kokkolan Matkailu Oy:n yhtiökokouksen päätökset ja niiden jatkotoimenpiteet

Kokkolan Matkailu Oy:n yhtiökokouksen päätökset ja niiden jatkotoimenpiteet Konserni- ja 60 22.08.2016 Konserni- ja 88 14.11.2016 Kaupunginhallitus 506 21.11.2016 Konserni- ja 14 20.02.2017 Kaupunginhallitus 124 06.03.2017 Kokkolan Matkailu Oy:n yhtiökokouksen päätökset ja niiden

Lisätiedot

ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa

ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa 2.9.2016 ERM ennakoidun rakennemuutoksen varautumissuunnitelma Ennakoidun rakennemuutoksen (ERM) hallinta tarkoittaa elinkeinoja aktiivisesti uudistavaa

Lisätiedot

A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ.

A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ. TIEHALLINTO OTJEH/J/ Tmi,,kjjwv Kirjasto Asiakkuusaapinen on tehty havainnoltistamaan Tiehallinnon johtokunnassa 30.9.2002 hyväksyttyä asiakkuusstrategiaa. Aapista ovat työstäneet Outi Ryyppö, Otti Haavisto,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy Sosiaali- ja terveyslautakunta 380 09.11.2011 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/botnia Scan Oy 1068/61/616/2011 STLTK 380 Botnia Scan Oy on pyytänyt sosiaali- ja ter veysalan lupa- ja valvontavirastolta

Lisätiedot

Pöytäkirja 12/ (7)

Pöytäkirja 12/ (7) Pöytäkirja 12/2016 1 (7) Am mat ti kor kea kou lu Oy, hallitus 10.10.2016 Aika 10.10.2016 klo 10:00 Paikka Sähköpostikokous Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen ja järjestäytyminen 3 2 Kokouksen

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Aikaisemmin kiinteistötoimitusten uskottuja miehiä on valittu kym me nen. Heille ei valita varajäseniä.

Aikaisemmin kiinteistötoimitusten uskottuja miehiä on valittu kym me nen. Heille ei valita varajäseniä. Kunnanhallitus 18 14.01.2013 Valtuusto 13 24.01.2013 Kunnanhallitus 102 16.03.2015 Valtuusto 13 26.03.2015 Kunnanhallitus 6 18.01.2016 Valtuusto 8 17.03.2016 Kunnanhallitus 227 22.08.2016 Valtuusto 32

Lisätiedot

POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI

POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI VALTAKUNNALLISTEN ALUEDENKÄYTTÖTAVOITTEIDEN OHJAAVUUS JOUNI LAITINEN 23.1.2012 VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET (VAT) Valtioneuvosto päätti

Lisätiedot

Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen

Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Ohjelmakausi 2014-2020 EU:n kaikkia rahastoja koskevat strategiset tavoitteet: älykäs, kestävä

Lisätiedot

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 Aluekeskusohjelman toteutus Aluekeskusohjelman kansallisesta koordinoinnista vastaa työ- ja elinkeinoministeriöministeriö

Lisätiedot

Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet

Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet VTT Älykkään liikenteen ja logistiikan seminaari Espoo 2.11.2010 Vuorineuvos, taloustiet. tri Kari Neilimo Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet Muuttuva elinkeinojen rakenne; kasvava ja monimuotoistuva

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025 Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025 Työryhmän toimeksianto 1. kartoittaa alueellisten ja paikallisten taide- ja kulttuuripalvelujen tuottamisen malleja ja tilaa maan erilaisilla

Lisätiedot

Elinkeinopoliittinen ohjelma

Elinkeinopoliittinen ohjelma Elinkeinopoliittinen ohjelma Kunnan visio vuodelle 2025 Marttila on elinvoimainen ja yhteisöllinen, maltillisesti kasvava kunta, joka järjestää asukkailleen laadukkaat ja edulliset palvelut sekä turvaa

Lisätiedot

Rauman Tarina osa 2 Kaupunginvaltuusto

Rauman Tarina osa 2 Kaupunginvaltuusto Rauman Tarina osa 2 Kaupunginvaltuusto 27.11.2017 Rauman Tarina 2, 2018-2021 2 Hyvinvointia ja elinvoimaa tukevat linjaukset Terveellinen, turvallinen ja palveleva Rauma Vireän elinkeinoelämän Rauma Hyvien

Lisätiedot

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN MAAKUNTAOHJELMA MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN Rauli Sorvari koulutuspäällikkö Keski-Suomen liitto Maakuntasuunnitelman linjaukset Aikuiskoulutuksella tuetaan työyhteisöjen kykyä uudistua ja kehittyä.

Lisätiedot

Kokouskutsu ja esityslista. Kouvolan kaupunki 11/ (9) Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto Aika

Kokouskutsu ja esityslista. Kouvolan kaupunki 11/ (9) Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto Aika 11/2016 1 (9) Aika 14.12.2016 klo 16:30 Paikka Sokos Hotel Vaakuna, Kymi-kabinetti Asialista Nro Asia Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastajat 4 3 Elinkeinojaoston pöytäkirjanpitäjä

Lisätiedot

Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti 690/111/2014, 136/111/2015, 134/111/2015

Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti 690/111/2014, 136/111/2015, 134/111/2015 Perusturvalautakunta 15 21.01.2015 Perusturvalautakunta 68 27.05.2015 Perusturvalautakunta 96 23.09.2015 Hallintosopimus sosiaalipalveluiden esimiestehtävien järjestämisestä Kinnulan kunnan kanssa määräaikaisesti

Lisätiedot

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rakennerahasto-ohjelman valtakunnalliset hankkeet 15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rahoituksen jakautuminen (pl. alueellinen yhteistyö) Valtakunnalliset teemat EAKR ESR

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien 2016-2019 julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Talousvaliokunta Talousjohtaja Mika Niemelä 8.10.2015 TAE2016: TEM politiikkalohkoittain

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Lausuntopyynnön materiaalit:

Lausuntopyynnön materiaalit: Perusturvalautakunta 7.0.06 Kunnanhallitus 339 3.0.06 Kunnanhallitus 365 07..06 Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi maakuntauudistukseksi, sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisuudistukseksi

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Iisalmen Teollisuuskylä Oy Kehitysyhtiö Savogrow Oy Taustaa Pohjois-Savon kone- ja energiateknologian

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Alueellinen Koheesio- ja kilpailukykyohjelma KOKO. Kouvolan seutu

Alueellinen Koheesio- ja kilpailukykyohjelma KOKO. Kouvolan seutu Alueellinen Koheesio- ja kilpailukykyohjelma KOKO Kouvolan seutu Toiminta- ja taloussuunnitelma 2010 LIITE 1: KOKO:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 KOKO-alue: Kouvolan seutu (Kouvolan kaupunki ja Iitin

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Strategian hyväksyminen 573/ /2017 KHALL

Strategian hyväksyminen 573/ /2017 KHALL 220 03.07.2017 234 14.08.2017 245 28.08.2017 259 11.09.2017 275 09.10.2017 333 27.11.2017 Strategian hyväksyminen 573/00.01.02/2017 KHALL 03.07.2017 220 Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Sastamalan kaupungin

Lisätiedot

Älykkään ja vihreän kasvun kaupungit. Seutukaupunkipilotin tilannekatsaus Timo Vesiluoma, SEK 22.5.2013 Salo

Älykkään ja vihreän kasvun kaupungit. Seutukaupunkipilotin tilannekatsaus Timo Vesiluoma, SEK 22.5.2013 Salo Älykkään ja vihreän kasvun kaupungit Seutukaupunkipilotin tilannekatsaus Timo Vesiluoma, SEK 22.5.2013 Salo Seutukaupunkipilotit, yleistä: Pilottimenettely perustuu Kaupunkipoliittisen toimenpideohjelman

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia Hallitusohjelma ja rakennerahastot Strategian toteuttamisen linjauksia Vipuvoimaa EU:lta Rakennerahastokauden 2007 2013 käynnistystilaisuus Valtiosihteeri Anssi Paasivirta Kauppa- ja teollisuusministeriö

Lisätiedot

Kehittyvä Ääneseutu 2020

Kehittyvä Ääneseutu 2020 Kehittyvä Ääneseutu 2020 1 Ääneseutu 2020 Äänekoski on elinvoimainen, monipuolisen elinkeino- ja palvelutoiminnan sekä kasvava asumisen keskus. Äänekoski on Jyväskylän kaupunkiseudun palvelu- ja tuotannollisen

Lisätiedot

Hyvinvointia ja kilpailukykyä hyvillä yhteyksillä

Hyvinvointia ja kilpailukykyä hyvillä yhteyksillä Hyvinvointia ja kilpailukykyä hyvillä yhteyksillä Miten Suomi säilyttää kilpailukykynsä muuttuvassa maailmassa? Digitalisaatio Kaupungistuminen ja älykäs maaseutu Teknologinen kehitys Ilmastonmuutos Suomesta

Lisätiedot

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke TechnoGrowth 2020 Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Hanketiedot Hankkeen nimi: TechnoGrowth 2020 teknologia- ja energia-alan

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa MENESTYKSEN VETURIT strategiset tavoitteet 2020 Uusiutuva Etelä-Savo 2020 maakuntastrategia Esitys mkh :lle 21.10.2013 VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta,

Lisätiedot

Hämeen liiton rahoitus

Hämeen liiton rahoitus Kanta-Hämeen rahoitus- ja ohjelmapäivä Osmo Väistö 3.4.2014 Hämeen liiton rahoitus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Maakunnan kehittämisraha Kanta-Hämeen osuus Suomen rakennerahastoohjelmasta

Lisätiedot

Kuntastrategian hyväksyminen

Kuntastrategian hyväksyminen Kunnanhallitus 351 04.12.2017 Kunnanhallitus 225 12.11.2018 Valtuusto 28 19.11.2018 Kuntastrategian 2019-2030 hyväksyminen 1636/10.103/2017 Kunnanhallitus 04.12.2017 351 Kuntalain 7 luvun 37 :n mukaan:

Lisätiedot

Uusi ohjelmakausi

Uusi ohjelmakausi Uusi ohjelmakausi 2014-2020 Maaseutufoorumi 21.2.2012 Rovaniemi Sivu 1 22.2.2012 Eurooppa 2020-strategia = talous- ja työllisyysstrategia, joka perustuu kolmeen toisiaan täydentävään prioriteettiin 1.

Lisätiedot

KOULUKESKUKSEN TILATYÖRYHMÄN TOIMEKSIANTO JA SEN JATKOTOIMENPITEET

KOULUKESKUKSEN TILATYÖRYHMÄN TOIMEKSIANTO JA SEN JATKOTOIMENPITEET Kunnanhallitus 105 25.03.2013 Kunnanhallitus 297 08.10.2013 Kunnanhallitus 29 20.01.2014 Tekninen lautakunta 10 13.02.2014 Tekninen lautakunta 18 27.03.2014 KOULUKESKUKSEN TILATYÖRYHMÄN TOIMEKSIANTO JA

Lisätiedot

Sujuvan elämän seutukaupungit Katsaus käynnistyviin seutukaupunkien osaavan työvoiman saatavuutta edistäviin hankkeisiin

Sujuvan elämän seutukaupungit Katsaus käynnistyviin seutukaupunkien osaavan työvoiman saatavuutta edistäviin hankkeisiin Sujuvan elämän seutukaupungit Katsaus käynnistyviin seutukaupunkien osaavan työvoiman saatavuutta edistäviin hankkeisiin Antti Kuopila Erityisasiantuntija Hallitus panostaa 3 milj. euroa nopeasti toteutettaviin

Lisätiedot

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina Kestävä yhdyskunta Tekesin ohjelma 2007 2012 Kestävä yhdyskunta Rakennus- ja kiinteistöalan kansantaloudellinen merkitys on suuri. Toimialalla on myös

Lisätiedot

Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut

Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut Kaikkien työpanosta tarvitaan yhteistyötä ja vastuullisuutta rakennetyöttömyyden nujertamiseksi Avauspuheenvuoro

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman yrityskysely. Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö

Elinkeino-ohjelman yrityskysely. Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö Elinkeino-ohjelman yrityskysely Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö 4.11.2016 Avaustyöseminaari 23.8.2016 60 osallistujaa Kansainvälistymistyöpaja 8.9.2016 n. 40 osallistujaa Jatkotyöseminaari

Lisätiedot

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa 5.2.2016 AIKO Hallitukselle on tärkeää, että koko Suomen erilaiset voimavarat saadaan hyödynnettyä kasvun ja työllistymisen varmistamiseksi. Siksi

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

ELYt ja alueellinen ennakointi

ELYt ja alueellinen ennakointi ELYt ja alueellinen ennakointi Naantali 7.6.2010 Jukka Peltokoski 7.6.2010 1 Ylijohtaja ELY- keskusten ennakointityön organisointi Huhtikuu 2010 Johtoryhmä Ennakoinnin organisointi ELYissä huhtikuu 2010

Lisätiedot

TRIO-ohjelman keskeiset tulokset. Ohjelman päätösseminaari Helsinki Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö

TRIO-ohjelman keskeiset tulokset. Ohjelman päätösseminaari Helsinki Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö TRIO-ohjelman keskeiset tulokset Ohjelman päätösseminaari Helsinki 2.12.2009 Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö TRIO-ohjelma 2004 2009 TRIO on ollut Suomen suurin toimialakohtainen kehitysohjelma teknologiateollisuuden

Lisätiedot

OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA. myös uudella ohjelmakaudella?

OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA. myös uudella ohjelmakaudella? OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA myös uudella ohjelmakaudella? Etelä-Suomen työllisyys llisyys- ja kilpailukyky tavoite Etelä-Suomen EAKR - toimenpideohjelma 2007 2013 EK 5.3.2007 Ohjelman määrälliset

Lisätiedot

Projektin ID 5911 Hankkeen nimi: Parempaa palvelua verkossa - Business- Projektin nimi Net

Projektin ID 5911 Hankkeen nimi: Parempaa palvelua verkossa - Business- Projektin nimi Net Projektin ID 5911 Hankkeen nimi: Parempaa palvelua verkossa - Business- Projektin nimi Net Projektin kuvaus ja tavoite 1. Pk-yritystoiminnan kilpailukyky Erityistavoite 2.1 PKyritysten kasvun ja kansainvälistymisen

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN RAKENNEMUUTOKSEEN

ETELÄ-KARJALAN RAKENNEMUUTOKSEEN ETELÄ-KARJALAN VARAUTUMISSUUNNITELMA RAKENNEMUUTOKSEEN MYR 22.2.2016 Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta Tel +358 (5) 6163 100 etunimi.sukunimi@ekarjala.fi kirjaamo@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 22.2.2016

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma

Maaseudun kehittämisohjelma Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tilannekatsaus joulukuu 2014 Sivu 1 5.12.2014 Jyrki Pitkänen Aikataulu (1) Valtioneuvosto hyväksyi Manner-Suomen maaseutuohjelman huhtikuussa EU:n komission käsittely:

Lisätiedot

Kokkolan seudun kuntarakenneselvitys

Kokkolan seudun kuntarakenneselvitys Kaupunginhallitus 39 19.01.2015 Kokkolan seudun kuntarakenneselvitys 664/00/01/00/2013 KH 39 Halsuan, Kaustisen, Kruunupyyn, Lestijärven, Perhon, Toholammin ja Vetelin kunnat ja Kokkolan kaupunki käynnistivät

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenne ja elinvoimapolitiikka

Yhdyskuntarakenne ja elinvoimapolitiikka Yhdyskuntarakenne ja elinvoimapolitiikka MALPE 1 Tehtäväalueen kuvaus ja määrittelyt Ryhmän selvitysalueeseen kuuluivat seuraavat: kaavoitus, maapolitiikka ja maaomaisuus, maankäyttö, liikenneverkko ja

Lisätiedot

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos Kaupunkisuunnittelulautakunta 42 29.05.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 28.08.2018 Kaupunginhallitus 264 03.09.2018 Kaupunkisuunnittelulautakunta 90 06.11.2018 Kaupunginhallitus 352 12.11.2018 Kankaanpään

Lisätiedot

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen. Kunnanhallitus 146 21.09.2015 Kunnanvaltuusto 47 28.09.2015 Kunnanhallitus 7 22.01.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän perustaminen 108/010/013/2015 KHALL 146 Selostus: Etelä-Savossa

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän talousarvio vuodelle 2016 ja -suunnitelma vuosille

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän talousarvio vuodelle 2016 ja -suunnitelma vuosille Kunnanhallitus 488 23.11.2015 Valtuusto 127 16.12.2015 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän talousarvio vuodelle 2016 ja -suunnitelma vuosille 2016-2018 50/02.02.00/2014 1512/02.02.00/2015 Raahen seudun

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9

Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9 Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen Minna Takala / 20.2.2017 / versio 0.9 Analyysityökaluna Trello

Lisätiedot

Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys tavoite. Pohjois-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 EAKR

Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys tavoite. Pohjois-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 EAKR Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys tavoite Pohjois-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 EAKR 15.2.2007 Terttu Väänänen Pohjois-Suomen ohjelma- -alue Asukasluku: 634 472 as. Pinta-ala: 133 580 km2 Maakunnat:

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA. Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus

ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA. Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA Itä-Suomen kilpailukyky- ja työllisyystavoitteen strategia (EAKR, ESR) Itä-Suomen kilpailukyky-

Lisätiedot

Kaupunkistrategiasta ja elinkeinopolitiikasta. Kari Kankaala

Kaupunkistrategiasta ja elinkeinopolitiikasta. Kari Kankaala Kaupunkistrategiasta ja elinkeinopolitiikasta Kari Kankaala Kuka toi o? Kari Kankaala, 47, elinkeinojohtaja, tekn.tri Ydinosaamista osaamisen siirtäminen yhteiskunnan ja yritysten hyötykäyttöön, teknologian

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes lyhyesti Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes hyväksyy korkeampia riskejä kuin yksityiset rahoittajat rahoittaa

Lisätiedot

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastot tähtäävä rakenteiden kehittämiseen EAKR = Euroopan aluekehitysrahasto Yritykset, yhteisöt,

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän talousarvio vuodelle 2015 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän talousarvio vuodelle 2015 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 Omistajaohjausryhmä 23 09.06.2014 Yhtymähallitus 74 25.06.2014 Omistajaohjausryhmä 31 21.08.2014 Yhtymähallitus 87 27.08.2014 Omistajaohjausryhmä 38 24.09.2014 Yhtymähallitus 99 24.09.2014 Raahen seudun

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 8 13.12.2016 Perusturvalautakunta 5 28.03.2017 Perusturvalautakunta 8 29.05.2018 Periaatepäätös palvelusetelin käyttöönotosta mielenterveyskuntoutujien asumispalveluissa /Mielenterveyskuntoutujien

Lisätiedot

ELY-keskuksen aluekehitystehtävät. Kauranen Sinikka

ELY-keskuksen aluekehitystehtävät. Kauranen Sinikka ELY-keskuksen aluekehitystehtävät Lainsäädännöllinen pohja Laki alueiden kehittämisestä (1651/2009) Valtioneuvoston asetus alueiden kehittämisestä (1837/2009) Laki elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista

Lisätiedot

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa. TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018

Lisätiedot

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA 02 04 05 06 08 09 12 Visio, tehtävä ja toiminta-ajatus Palvelulupaukset Strategiset tavoitteet Karvin tuloskortti

Lisätiedot

Henkilöstöstrategian laatiminen 928/01.00.02/2013 HENKJAOS 14.02.2013 12

Henkilöstöstrategian laatiminen 928/01.00.02/2013 HENKJAOS 14.02.2013 12 Henkilöstöjaosto 12 14.02.2013 Kaupunginhallitus 118 04.03.2013 Henkilöstöjaosto 25 21.03.2013 Henkilöstöjaosto 53 03.10.2013 Henkilöstöjaosto 63 12.12.2013 Yhteistyötoimikunta 12 19.02.2014 Kaupunginhallitus

Lisätiedot