Opintokeskukset ry: Lyhyt oppimäärä. Merja Hanhela Puheenjohtaja

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opintokeskukset ry: Lyhyt oppimäärä. Merja Hanhela Puheenjohtaja"

Transkriptio

1 Opintokeskukset ry: Lyhyt oppimäärä Merja Hanhela Puheenjohtaja

2 Mikä ihmeen Opintokeskukset ry? 1. Kirjaa itsellesi ylös kolme sanaa, jotka tulevat ensiksi mieleen Opintokeskukset ry:stä 2. Kerätään sanoja yksi kerrallaan fläpille. 3. Merkataan myös talteen, kuinka monelle muulle ko. sana tuli mieleen.

3 Visio 2018 Vahvan pohjan omaava Opintokeskukset ry on kansalaisyhteiskuntaa rohkeasti eteenpäin vievä kehittäjäverkosto, jonka jäsenten erilaisuus yhdessä tuottaa vaikuttavaa elämänvirtaa. Rahoittajan silmiin yhtenäinen ja selkeästi järjestöjen kouluttajana profiloitunut Opintokeskukset ry on luotettava ja ammattimainen toimija, jonka toiminta on kansalaisyhteiskunnan rauhanomaiselle kehitykselle tarpeellista ja vaikuttavaa: yhden euron panoksella opintokeskukset yhdessä kansalaisjärjestöjen kanssa saavat aikaan moninkertaisen sivistystyötä vahvistavan tuotoksen. Poliittiset päättäjät tuntevat jo omista kokemuksistaan Opintokeskukset ry:n laadukkaan ja tuloksellisen toiminnan demokratian kehittäjinä - osana suurempaa vapaata sivistystyötä. Jäsenjärjestömme pitävät Opintokeskukset ry:tä tarpeellisena järjestökoulutuksen ja vahvan yhteisen edunvalvonnan asiantuntijana. Se antaa mahdollisuuksia kohtaamisiin, jotka kehittävät.

4 Visioonsa pääsemiseksi Opintokeskukset ry: Strategia 1. Vahvistaa viestintäänsä mm. kuvaamalla ymmärrettävästi opintokeskusten toiminnan volyymin ja vaikuttavuuden, selkeyttämällä ydinviestinsä ja määrittelemällä tiedotuksen kohderyhmänsä, johon rakentaa kiinteät suhteet. 2. Huolehtii opintokeskusten toiminnan ammatillisuuden ja laadun kehittymisestä toteuttamalla yhteisiä koulutuksia ja kehittämishankkeita sekä kirkastamalla oman pedagogiikkansa. 3. Vahvistaa edunvalvontaansa määrätietoisella ja kehittämishakuisella yhteistyöllä muiden vapaan sivistystyön toimijoiden ja yhteiskunnallisten vaikuttajien kanssa.

5 Vaikuttaminen sivistysvaliokuntaan Viestinnän tavoite (Muista mahdolliset vastaargumentit!) Pääviesti (Mitä haluamme vastaanottajan tekevän?) Materiaalit ja viestintävälineet Kuka tekee, kuka tiedottaa Edustuksellinen demokratia on kriisissä: mitä nuorempia sen huonompia äänestämään. Mikään muu taho yhteiskunnassa ei tuota osaamista yhteisistä asioista. Opintokeskusmuotoinen sivistystyö auttaa vastaamaan yhteiskunnan haasteisiin: ilmastonmuutos, pakolaiset, demokratiakehitys, syrjäytymisen ennaltaehkäisy Vapaaehtoisuus ei ole puuhastelua: Tarvitaan ammatillista otetta ja asennetta, jota synnytetään järjestökoulutuksilla. Koulutuksilla tuotetaan myös vapaaehtoistoimijoiden motivaatiota. Opintokeskusten rahoitusta ei kannata leikata, koska järjestöjen toiminta ylläpitää pohjoismaista kansalaisvaltiota eli sivistysvaliokunnan on estettävä opintokeskusten rahoituksen leikkaukset jatkossa. 1 A4 Pohja tästä taulukosta Paula tekee, testataan Perus- S. tapaamisessa Omat edustajat Auli, Paula ja Anneliina Puheenjohtajatapaamiset ensin hallituspuolueiden puheenjohtajille. Muut sitten. Olemme kustannustehokkaita: valtiolta saatu euro muuttuu toiminnassamme viideksi, koska löydämme lisäresursseja taustajärjestöistämme. Puumalainen, Lauslahti, Andersson, Elomaa, Eloranta, Gustafsson, Honkonen, Huhtasaari, Jarva, Kivelä, Nylander, Parviainen, Raassina, Razmyar, Sirén, Toivola

6 Työn alla mm.: OKM:n kanssa 1. Keskustelu opetustuntien kustannusten raportoinnista 2. Määrittely tuntijaon perusteiden laskemisesta tulevaisuudessa 3. Matka- ja majoituskustannusten hyväksymistä koskevan lakiluonnoksen tekstin kommentointi Kuinka hyödyntää Jorma Turusen kokoamaa materiaalia opintokeskusten ja järjestöjen toiminnan merkityksestä? Yhteisten jatkohankkeiden kehittely tämän hankkeen jälkeen

Ohjelman aihioita Kepan kevätkokous

Ohjelman aihioita Kepan kevätkokous Ohjelman aihioita 2018-2021 26.4.2017 Kepan kevätkokous Järjestöjen kyky ja tila toimia Kepa vahvistaa kansalaisyhteiskunnan toimijoita. Kansalaisyhteiskunta tarvitsee toimintavapauden ja mahdollisuuden

Lisätiedot

Suomen Kansanopistoyhdistys. Finlands Folkhögskolförening 10.4.2008

Suomen Kansanopistoyhdistys. Finlands Folkhögskolförening 10.4.2008 Suomen Kansanopistoyhdistys Finlands Folkhögskolförening 10.4.2008 10.4.2008 Jyrki Ijäs VOS -työryhmä puheenjohtaja Hannu Salvi rehtori Ville Marjomäki talouspäällikkö Jorma Kallio sihteerit: Jyrki Ijäs,

Lisätiedot

TSL:n strategia vuosille

TSL:n strategia vuosille TSL:n strategia vuosille 2011 2015 PERUSTEHTÄVÄ TSL on kaksikielinen sivistysjärjestö, jonka perustehtävänä on edistää demokratiaa, yhteiskunnallista ja sivistyksellistä tasa-arvoa sekä suvaitsevaisuutta

Lisätiedot

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia 2017-2021 suomen taiteilijaseuran strategia 2017 2021 VISIOMME Visiomme on vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija. Suomen

Lisätiedot

Kepan strategia. Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle

Kepan strategia. Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle Kepan strategia Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle 26..2 Kepan toiminta-ajatus: Kepa kokoaa ja innostaa suomalaista kansalaisyhteiskuntaa toimimaan rohkeasti oikeudenmukaisen maailman puolesta Hyväksytty

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan. Olemme poliittisesti

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 VISIO 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan.

Lisätiedot

Ajankohtaista vapaasta sivistystyöstä. Pertti Pitkänen OPH

Ajankohtaista vapaasta sivistystyöstä. Pertti Pitkänen OPH Ajankohtaista vapaasta sivistystyöstä Pertti Pitkänen OPH 18.3.2014 Vapaan sivistystyön valtionrahoituksen kehitys (Valtion talousarvio 29.30.30. Valtionosuus vapaan sivistystyön oppilaitosten käyttökustannuksiin)

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan liiton viestintä. viestintäpäällikkö Arja Hankivaara

Pohjois-Pohjanmaan liiton viestintä. viestintäpäällikkö Arja Hankivaara Pohjois-Pohjanmaan liiton viestintä viestintäpäällikkö Arja Hankivaara 12.10.2017 Hallintosääntö (hyväksytty mkv:ssa 5.6.2017) maakuntahallitus johtaa viestintää ja tiedottamista toimielimet luovat edellytyksiä

Lisätiedot

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle 21.4.2016 Allianssin strategia 2021 Allianssi edistää nuorten hyvinvointia Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi

Lisätiedot

Kepan sopeutettu ohjelma

Kepan sopeutettu ohjelma Kepan sopeutettu ohjelma 2016-2018 Esitys Kepan syyskokoukselle 20.11.2015 Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kehy ja järjestöt kritiikin kohteena Ennen eduskuntavaaleja: Matti Kääriäinen ja Kehitysavun kirous

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminta rakentuu vuonna 2013 hyväksytyn strategian pohjalle.

Yhdistyksen toiminta rakentuu vuonna 2013 hyväksytyn strategian pohjalle. TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Yhdistyksen toiminta rakentuu vuonna 2013 hyväksytyn strategian pohjalle. 1. Missio, visio ja tavoitteet Vapaa Sivistystyö ry:n missiona on vapaan sivistystyön asemaan ja toimintaedellytyksiin

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle

STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle STRATEGIA 2016-2018 Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle 19.11.2015 1 STRATEGISET TAVOITTEET 2016-2018 VISIO 2020 MISSIO ARVOT RIL on arvostetuin rakennetun ympäristön ammattilaisten verkosto.

Lisätiedot

SAKU-strategia

SAKU-strategia 1 (6) SAKU-strategia 2012 2016 Sisältö: 1. TOIMINTA-AJATUS 2. TOIMINTAPERIAATTEET 3. VISIO 3.1 Visio 2016 3.2 Vision mukaiset päämäärät 3.3 Tavoitteet ja menestystekijät 1. TOIMINTA-AJATUS SAKU ry edistää

Lisätiedot

Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri -jaoston (JHKA) viestintäsuunnitelma vuodelle 2014

Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri -jaoston (JHKA) viestintäsuunnitelma vuodelle 2014 Viestintäsuunnitelma JulkICT Jari Kallela 18.2.2014 Julkinen Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuuri -jaoston (JHKA) viestintäsuunnitelma vuodelle 2014 Taustaa Viestinnän tavoitteet Viestinnän vastuut

Lisätiedot

Ilmoitus kustannuksista ja suoritteista ja täyttöohje

Ilmoitus kustannuksista ja suoritteista ja täyttöohje KYSELY 5/2005 Opintokeskukset VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN EDELLYTTÄMIEN TIETOJEN TOIMITTAMINEN VUODELTA 2004 Vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) 21 :n mukaan opintokeskusten tulee toimittaa valtionapuviranomaiselle

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Liiton toiminta rakentuu vuonna 2013 hyväksytyn strategian pohjalle. Strategiaa täydentää sen toimeenpanosuunnitelma ja toimintaympäristökuvaus. Strategian liitteeksi laaditaan

Lisätiedot

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10.1. Rahoitettava toiminta Vapaan sivistystyön oppilaitoksia ovat kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset, liikunnan koulutuskeskukset ja kesäyliopistot. Vapaan sivistystyön

Lisätiedot

Yhdistysohjelman toimenpide -ehdotukset

Yhdistysohjelman toimenpide -ehdotukset Yhdistysohjelma Yhdistysohjelman toimenpide -ehdotukset TOIMINTA 1. Yhdistyksen perustoimintaa ja ohjelmaa rakennetaan rohkeasti uudelleen Yhdistyksen toiminta on jäsenlähtöistä ja se näyttäytyy raikkaana

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI Käsittely: YH 10.11.2016 108 YV 25.11.2016 18 Versio 1.1 Sivu 2 / 8 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Strategiset lähtökohdat... 4 3 Strategiset tavoitteet... 5 4 Kriittiset

Lisätiedot

Mediakasvatusseuran strategia

Mediakasvatusseuran strategia Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura

Lisätiedot

9.12.2011. www.kepa.fi

9.12.2011. www.kepa.fi 9.12.2011 www.kepa.fi Mikä Kepa? Vuonna 1985 perustettu Kepa on kehitysyhteistyön kattojärjestö. Kepaan kuuluu lähes 300 kehitysmaa- ja globaalikysymysten kanssa työskentelevää tai niitä seuraavaa järjestöä.

Lisätiedot

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 40 10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10.1. Rahoitettava toiminta Vapaan sivistystyön oppilaitoksia ovat kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset, liikunnan koulutuskeskukset ja kesäyliopistot. Vapaan sivistystyön

Lisätiedot

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA 2012 2016 Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Lähtökohdat ennen: liikunnan kilpailutoimintaa ja kulttuurikisat

Lisätiedot

Kohti maailman parasta korkeakoululaitosta ammatillinen korkeakoulutus keskeinen osa

Kohti maailman parasta korkeakoululaitosta ammatillinen korkeakoulutus keskeinen osa Kohti maailman parasta korkeakoululaitosta ammatillinen korkeakoulutus keskeinen osa Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto ry:n strategia vuosille 2016 2020 Hyväksytty Arenen kevätvuosikokouksessa 17.3.2016

Lisätiedot

Viestintä- strategia

Viestintä- strategia Viestintästrategia Viestinnän tehtävä on auttaa yliopiston strategisten linjausten toteutumista tukemalla ja tekemällä näkyväksi tutkimusta, koulutusta, yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja johtamista.

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliiton viestintästrategia

Naisjärjestöjen Keskusliiton viestintästrategia Naisjärjestöjen Keskusliiton viestintästrategia 1. Johdanto 1.1. Ohjeen tarkoitus Viestintästrategiassa kuvataan ja määritellään Naisjärjestöjen Keskusliiton viestinnän tavoitteet. Viestinnän tehtävänä

Lisätiedot

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Hyvä hetki ajattelutavan muutokselle ESR-tuen avulla päästiin kehittämään

Lisätiedot

Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin viestintäohjelma

Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin viestintäohjelma Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin viestintäohjelma 2014-2018 Valtorin mielikuva Innovatiivisuus on toiminnan jatkuvaa kehittämistä sekä ideoiden ja innovaatioiden synnyn mahdollistamista.

Lisätiedot

Suomen Kansanopistoyhdistys KEHO ohjelman vaiheet

Suomen Kansanopistoyhdistys KEHO ohjelman vaiheet Suomen Kansanopistoyhdistys KEHO ohjelman vaiheet 22.9.2010 Jyrki Ijäs Valtioneuvoston 5.12.2007 hyväksymän Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman (KESU) mukaan: Valtakunnallisen arvioinnin

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.

Lisätiedot

ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA

ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA 2017-2021 Työeläke on keskeinen osa hyvinvointia ja siihen luotetaan. Se on rahoituksellisesti kestävä, edistää talouden vakautta ja on tehokkaasti järjestetty. on lakisääteinen

Lisätiedot

Hallituksen esitys talousarvioksi vuodelle A.Romar / Liite 7E

Hallituksen esitys talousarvioksi vuodelle A.Romar / Liite 7E Hallituksen esitys talousarvioksi vuodelle 2017 26.11.2016 A.Romar / Liite 7E Hallituksen esitys syyskokoukselle 2016 Kepa ry TA 2017 2017 Tark TA 2016 Toteuma 2015 Kokonaiskulut 4 391 300 4 892 692 6

Lisätiedot

Liikkuva Koulu - koko kaupungin yhteinen asia. Oulu Juho Silvasti

Liikkuva Koulu - koko kaupungin yhteinen asia. Oulu Juho Silvasti Liikkuva Koulu - koko kaupungin yhteinen asia Oulu 7.9. 2015 Juho Silvasti Liikkuva Kalajoki- Hyvinvointia meille kaikille Kaikki koulut mukana Liikkuva koulu- toiminnassa 7 alakoulua 1 yläkoulu 1 yhtenäiskoulu

Lisätiedot

Määrätietoisesti kehittäen, aktiivisesti ja yhdessä

Määrätietoisesti kehittäen, aktiivisesti ja yhdessä Määrätietoisesti kehittäen, aktiivisesti ja yhdessä 18.9.2014 Kuntoutuksen toimialayhdistys Mika Pekkonen Hallituksen puheenjohtaja 1 Kuntoutuksen toimialayhdistys o Perustettu maaliskuussa 2011 o o o

Lisätiedot

Kymenlaakson maakuntauudistus Viestintäsuunnitelma. Esisuunnitelmavaihe

Kymenlaakson maakuntauudistus Viestintäsuunnitelma. Esisuunnitelmavaihe Kymenlaakson maakuntauudistus Viestintäsuunnitelma Esisuunnitelmavaihe 10.2.2017 VIESTINTÄSUUNNITELMA SISÄLTÖ: 1. Viestinnän tehtävä 2. Viestinnän tavoitteet 3. Viestinnän arvot 4. Viestinnän vastuut 5.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Luonnos syyskuu 2015, vahvistetaan liiton syyskokouksessa 3.12.2015 ja päivitetään rahoituspäätösten jälkeen tammikuussa 2016. TAVOITTEET 2016 1. MONIKA-NAISET LIITOLLA ON LAADUKKAITA

Lisätiedot

Kannen kuvat: Turun Naiskeskus, Actiontime ja KSL

Kannen kuvat: Turun Naiskeskus, Actiontime ja KSL KURSSITUEN OPAS Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry ja KSL-opintokeskus Lintulahdenkatu 10, 4. krs, 00500 Helsinki ksl@ksl.fi, etunimi.sukunimi@ksl.fi p. 040 197 4209 ksl.fi facebook.com/kslry @kslopintokeskus

Lisätiedot

Kymenlaakson maakuntauudistus Viestintäsuunnitelma. Pidentynyt esisuunnitelmavaihe

Kymenlaakson maakuntauudistus Viestintäsuunnitelma. Pidentynyt esisuunnitelmavaihe Kymenlaakson maakuntauudistus Viestintäsuunnitelma Pidentynyt esisuunnitelmavaihe Valmistelutoimielin 18.10.2017 Päivitys 4.10.2017 VIESTINTÄSUUNNITELMA SISÄLTÖ: 1. Viestinnän tehtävä 2. Viestinnän tavoitteet

Lisätiedot

TUKEA JÄRJESTÖSI OMILLE KURSSEILLE

TUKEA JÄRJESTÖSI OMILLE KURSSEILLE KURSSITUEN OPAS Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry ja KSL-opintokeskus Lintulahdenkatu 10, 4. krs, 00500 Helsinki ksl@ksl.fi, etunimi.sukunimi@ksl.fi p. 040 197 4209 ksl.fi facebook.com/kslry @kslopintokeskus

Lisätiedot

Järjestöjen toiminnan arviointi ja JÄRVI-hankkeen kehittämät välineet

Järjestöjen toiminnan arviointi ja JÄRVI-hankkeen kehittämät välineet Järjestöjen toiminnan arviointi ja JÄRVI-hankkeen kehittämät välineet Järjestöjohdon sosiaali- ja terveyspolitiikan kehittämisfoorumi 30.1.2009 Lahti www.jarvi-hanke.fi Sisältö ja toteutus 30.1. Klo 8.30

Lisätiedot

OLL:N YDINTOIMINTA-ALUEET

OLL:N YDINTOIMINTA-ALUEET 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 SAATE YDINTOIMINTA-ALUEMALLIIN 1 Jäke-ryhmän toimeksiantona on ollut määrittää OLL:n ydintoiminta-alueet.

Lisätiedot

Rovaniemen nuorisovaltuuston kokeilut Kokeilunpaikka.fi:ssä

Rovaniemen nuorisovaltuuston kokeilut Kokeilunpaikka.fi:ssä Rovaniemen nuorisovaltuuston kokeilut Kokeilunpaikka.fi:ssä Nuorisovaltuuston edustajat Laura Honkala ja Jere Tanninen Suunnittelija Anne Luiro Erityisasiantuntija Maarit Alikoski Osallisuuden ja vaikuttamisen

Lisätiedot

ARVOT. Kehityshakuisuus. Asukaslähtöisyys. Avoimuus. Luotettavuus. Perusteltu ja selkeä valmistelu ja päätöksenteko

ARVOT. Kehityshakuisuus. Asukaslähtöisyys. Avoimuus. Luotettavuus. Perusteltu ja selkeä valmistelu ja päätöksenteko TOIMINTA-AJATUS Siilinjärvi luo hyvinvointia asukkaille elämän eri vaiheissa laadukkailla peruspalveluilla ja viihtyisällä elinympäristöllä yhteistyössä yritysten, yhteisöjen ja ympäristökuntien kanssa

Lisätiedot

Oppisopimuksen brändi, onko sitä, tulisiko olla? Miten brändi luodaan? Tuukka Turunen Contium Oy 31.3.2009

Oppisopimuksen brändi, onko sitä, tulisiko olla? Miten brändi luodaan? Tuukka Turunen Contium Oy 31.3.2009 Oppisopimuksen brändi, onko sitä, tulisiko olla? Miten brändi luodaan? Tuukka Turunen Contium Oy 31.3.2009 Mikä on brändi? Oppisopimuksen brändi Oppisopimuksen brändi Q Kuinka hyvin oppisopimus tunnetaan

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto. Osallisuutta ja suvaitsevaisuutta

Kehitysvammaliitto. Osallisuutta ja suvaitsevaisuutta Kehitysvammaliitto Osallisuutta ja suvaitsevaisuutta Me Kehitysvammaliitossa uskomme, että hyvä elämä kuuluu kaikille. Toimimme sen puolesta, että kehitysvammaiset ja muut oppimisessa, ymmärtämisessä ja

Lisätiedot

Moninaisuus on rikkaus Lahti

Moninaisuus on rikkaus Lahti Moninaisuus on rikkaus Lahti 28.10.2014 Petri Puroaho Tilaisuuden tavoite Tehdä näkyväksi työpajatoiminnan moniulotteisuutta ja merkityksellisyyttä. Nostaa esiin kolmannen sektorin / välityömarkkinoiden

Lisätiedot

Kunta-alan tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus

Kunta-alan tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus Kunta-alan tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus Bjarne Andersson Työelämän kehittämisen asiantuntija Kunnallinen työmarkkinalaitos Kuopio 19.11.2009 Miten suositus toimii? KT ja järjestöt

Lisätiedot

PoPSTer Viestintäsuunnitelma

PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer Viestintäsuunnitelma Pvm Mitä tehty Kuka Missä käsitelty 21.3.2016 Suunnitelman luonnos Johanna PoPSTer 19.5.2016 Suunnitelman täydennys ja päivitys Johanna & Kirsi 1.6.2016 poliittinen ohjausryhmä

Lisätiedot

Rajojen ylittäminen

Rajojen ylittäminen SUOMEN MUSEOLIITON STRATEGIA 2017 Perinteet velvoittavat. Yhdistäminen 1923 Kouluttaminen 1920 1950 Ammattimaistaminen 1960 1980 Yhteiskunnallistaminen 1990 2000 Rajojen ylittäminen 2010 2023 1 Suomen

Lisätiedot

vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta

vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 232/2009 vp Hallituksen esitys laiksi vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi vapaasta sivistystyöstä annetun lain

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun yhteistyöhankkeiden seurantaryhmän arvioinnista johdetut toimenpiteet 2008

Pääkaupunkiseudun yhteistyöhankkeiden seurantaryhmän arvioinnista johdetut toimenpiteet 2008 Pääkaupunkiseudun yhteistyöhankkeiden seurantaryhmän arvioinnista johdetut toimenpiteet 2008 1 Johtajuus 1.1 Mitä johtajat tekevät ohjatakseen organisaatiota kehittämällä mission, vision ja arvot 1.2 Mitä

Lisätiedot

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017

AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017 AO TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Johdanto Toimintasuunnitelmassa asetetaan tavoitteet Ammatilliset Opettajat AO ry:n toiminnalle vuodeksi 2017. Toimintasuunnitelma perustuu OAJ:n nelivuotiseen strategiaan,

Lisätiedot

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Aluefoorumi Tornio 3.10.2015 EHYT ry:n strategiasta 2014-2020 Yhdistämme vapaaehtoistoiminnan voiman ja asiantuntijoidemme osaamisen Vapaaehtoistoiminta

Lisätiedot

13.1.2015. Järjestöt rakenteiden murroksessa. Esitykseni rakenne. Mikä muuttuu? Yhden päivän uutiset

13.1.2015. Järjestöt rakenteiden murroksessa. Esitykseni rakenne. Mikä muuttuu? Yhden päivän uutiset Järjestöt rakenteiden murroksessa Rehtori, dos. Jorma Niemelä KYT-juhla, Jyväskylä Esitykseni rakenne 1. Maailman muutos: Muutoksen ennakointia terveydenhuollossa, sosiaalipalveluissa ja koulutuksessa

Lisätiedot

Mikä on järjestöjen rooli ja tehtävä nuorten hyvinvoinnin edistämisessä?

Mikä on järjestöjen rooli ja tehtävä nuorten hyvinvoinnin edistämisessä? Mikä on järjestöjen rooli ja tehtävä nuorten hyvinvoinnin edistämisessä? Allianssin strategia Osallisuus Yhdenvertaisuus Nuorisopolitiikasta yleispolitiikkaa Ehkäisevän nuorisotyön painoarvo noussut Allianssi

Lisätiedot

VIESTINTÄSTRATEGIA Oulun yliopiston ylioppilaskunta

VIESTINTÄSTRATEGIA Oulun yliopiston ylioppilaskunta VIESTINTÄSTRATEGIA 2017 2020 Oulun yliopiston ylioppilaskunta Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Nykytila 2.1. Kehittämiskohteiden toteutuminen 3. Perusviesti 4. Viestintä ylioppilaskunnan strategian toteuttajana

Lisätiedot

Järjestötoiminta kasvatti meidät? Nuoret järjestöissä ja järjestöt nuorten elämässä

Järjestötoiminta kasvatti meidät? Nuoret järjestöissä ja järjestöt nuorten elämässä Järjestötoiminta kasvatti meidät? Nuoret järjestöissä ja järjestöt nuorten elämässä Riikka Taavetti @rtaavetti vetovoimablog.com #vetovoimahanke Vetovoima-tutkimus: mitä tutkittiin ja miten? nuorisojärjestöjen

Lisätiedot

Tiedottamalla näkyväksi. Inkeri Näätsaari

Tiedottamalla näkyväksi. Inkeri Näätsaari Tiedottamalla näkyväksi Inkeri Näätsaari 14.11.2007 Vuonna 2000 Kirjasto välitti tietoa tarvitsijoille Vähän julkisuutta, osin negatiivista tai vähättelevää Kriittisiä kannanottoja potentiaalisilta yhteistyökumppaneilta

Lisätiedot

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Kokkola, Rovaniemi, Oulu ja Kajaani Syksy 2013 Kari Aalto

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Kokkola, Rovaniemi, Oulu ja Kajaani Syksy 2013 Kari Aalto Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto Kokkola, Rovaniemi, Oulu ja Kajaani Syksy 2013 Kari Aalto Taustaa Vuoden 2013 alusta Itä- ja Pohjois-Suomi yhdistivät EU-edunvalvontansa yhteen toimistoon. Itä-Suomen

Lisätiedot

Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko

Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 21.4.2016 16:00 sairaus Aalto Touko

Lisätiedot

STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA. Seinäjoen Yrittäjät ry

STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA. Seinäjoen Yrittäjät ry STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA Seinäjoen Yrittäjät ry 1 2 Strategia 2017 2020 (Strategiakausi 2015 2020 ) MISSIO = Perustehtävä Jäsenistöä tukeva Vahva paikallinen vaikuttaja Innostava jäsenyritysten

Lisätiedot

Ajankohtaista Arenen viestinnässä

Ajankohtaista Arenen viestinnässä Ajankohtaista Arenen viestinnässä Ammattikorkeakoulujen viestintäpäivät 2013, Tampere Rehtori Anneli Pirttilä Arenen viestintävaliokunnan puheenjohtaja Vastaajat Rehtori Muuhun johtoon tai esimieskuntaan

Lisätiedot

TKI-toiminnan laadunvarmistus, case DIAK

TKI-toiminnan laadunvarmistus, case DIAK TKI-toiminnan laadunvarmistus, case DIAK tutkimusjohtaja Sakari Kainulainen YHTEISTYÖTÄ LAADUN VUOKSI Ammattikorkeakoulun laatutoimijoiden tapaaminen Mikkelissä 9. - 10.12.2010 KKA auditointi Plussaa Strategian

Lisätiedot

Reformin tavoitteiden suunnassa laadukasta ja kilpailukykyistä ammatillista koulutusta. Ajankohtaista Amiksesta Seija Katajisto 30.9.

Reformin tavoitteiden suunnassa laadukasta ja kilpailukykyistä ammatillista koulutusta. Ajankohtaista Amiksesta Seija Katajisto 30.9. Reformin tavoitteiden suunnassa laadukasta ja kilpailukykyistä ammatillista koulutusta Ajankohtaista Amiksesta Seija Katajisto 30.9.2016 Ammatillisen koulutuksen reformi Tulosohjausmekanismi, aikajänne

Lisätiedot

Vaikuttamisen ABC Case STTK. Lounais-Suomen Partiopiirin Lippukuntapäivä Turku

Vaikuttamisen ABC Case STTK. Lounais-Suomen Partiopiirin Lippukuntapäivä Turku Vaikuttamisen ABC Case STTK Lounais-Suomen Partiopiirin Lippukuntapäivä 28.9.2014 Turku Mikä STTK? Palkansaajakeskusjärjestö Tehtävänä parantaa toimihenkilöiden taloudellista ja henkistä hyvinvointia sekä

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

MISSIO VISIO TAVOITTEET YDINTEHTÄVÄT

MISSIO VISIO TAVOITTEET YDINTEHTÄVÄT MISSIO KoL:n unelma sivistyneestä suomalaisesta yhteiskunnasta on, että kaikilla on mahdollisuus kehittää itseään kansalaisopistossa. VISIO Kansalaisopistojen liitto KoL on tulevaisuusorientoitunut kansalaisopistojen

Lisätiedot

Kansalaisyhteiskunta kulttuuriympäristötyössä - Tavoitteena hyvä elämä

Kansalaisyhteiskunta kulttuuriympäristötyössä - Tavoitteena hyvä elämä Kansalaisyhteiskunta kulttuuriympäristötyössä - Tavoitteena hyvä elämä Kulttuuriympäristö ja kansalainen selvityshankkeen tulokset Sini Hirvonen, suunnittelija, Suomen Kotiseutuliitto, sini.hirvonen@kotiseutuliitto.fi

Lisätiedot

Mitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B.

Mitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B. Mitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle 2016 26.4.2017 Tekijä Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B Toimintavuosi 2016 pähkinänkuoressa Sopeutumista, keskittymistä avaintoimintoihin,

Lisätiedot

STRATEGIA TARKOITUS JA TOIMINTA-AJATUS 2. VISIO 2023 SYYSKOKOUS

STRATEGIA TARKOITUS JA TOIMINTA-AJATUS 2. VISIO 2023 SYYSKOKOUS SYYSKOKOUS 16.11.2017 STRATEGIA 2018-2023 1. TARKOITUS JA TOIMINTA-AJATUS Helsingin Polkupyöräilijät on kaikkien pääkaupunkiseudulla pyörällä liikkuvien yhteisö ja edunvalvoja. Yhdistyksen tavoitteena

Lisätiedot

Vapaan sivistystyön kehittämisohjelman tilanne OPH:n näkökulmia

Vapaan sivistystyön kehittämisohjelman tilanne OPH:n näkökulmia Vapaan sivistystyön kehittämisohjelman tilanne OPH:n näkökulmia Pertti Pitkänen 30.3.2011 Osaamisen ja sivistyksen asialla KEHO: Toteutuneet muutokset - Lain tarkoitus ja tavoitteet sekä lain piiriin kuuluva

Lisätiedot

Tiedonkeruu kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2016:

Tiedonkeruu kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2016: TÄYTTÖOHJE 1(5) Kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2016 OPINTOKESKUKSET Muutoksia opintokeskusten kustannukset, tulot ja suoritteet vuonna 2017 tiedonkeruuseen: Kevään 2018 tiedonkeruuseen Kustannukset,

Lisätiedot

Näin luet toimintasuunnitelmaa

Näin luet toimintasuunnitelmaa Näin luet toimintasuunnitelmaa HELVARYn toimintasuunnitelman tavoitteet on merkitty tähän esitykseen tummennetulla ja merkattu nuolella vuosikokouksessa käsittelyn helpottamiseksi. Toimenpiteitä kuvataan

Lisätiedot

Ammatilliset opettajat AO ry on tekemässä OAJ:n ja OAO:n linjauksia ja toteuttaa niitä / toteuttaa OAJ:n ja OAO:n päättämiä linjauksia.

Ammatilliset opettajat AO ry on tekemässä OAJ:n ja OAO:n linjauksia ja toteuttaa niitä / toteuttaa OAJ:n ja OAO:n päättämiä linjauksia. LIITE 4 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Ammatilliset opettajat Yrkeslärarna AO ry Ammatilliset opettajat Yrkeslärarna AO ry on OAJ:n Ammatilliset Opettajat OAO ry:n jäsenyhdistys ja Opetusalan Ammattijärjestö

Lisätiedot

Kansalaisyhteiskunta, kehitys ja köyhyyden poistaminen - Ihmisoikeusneuvonantaja Rauno Merisaari UM/POL-40

Kansalaisyhteiskunta, kehitys ja köyhyyden poistaminen - Ihmisoikeusneuvonantaja Rauno Merisaari UM/POL-40 Kansalaisyhteiskunta, kehitys ja köyhyyden poistaminen - Ihmisoikeusneuvonantaja Rauno Merisaari UM/POL-40 Pääpointit Merkitseekö vahva kansalaisyhteiskunta demokratiaa ja vaurautta? Kansalaisyhteiskunnan

Lisätiedot

Työ tukee terveyttä. sivu 1

Työ tukee terveyttä. sivu 1 UUDENKAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- STRATEGIA 2010- Työ tukee terveyttä sivu 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Mikä henkilöstöstrategia on? 3 2. Mihin henkilöstöstrategia perustuu? 4 3. Miten toteutamme kaupungin strategiaa?

Lisätiedot

TAMPEREEN INSINÖÖRIT RY:N TOIMINNAN SUUNTALINJAT VUOSILLE

TAMPEREEN INSINÖÖRIT RY:N TOIMINNAN SUUNTALINJAT VUOSILLE Tampereen Insinöörit ry 3.11.2014 Kolmivuotissuunnitelma 2015-2017 TAMPEREEN INSINÖÖRIT RY:N TOIMINNAN SUUNTALINJAT VUOSILLE 2015-2017 1.TOIMINTA-AJATUS Tampereen Insinöörit ry on ammattikuntaa yhdistävä

Lisätiedot

Keliakialiiton strategia

Keliakialiiton strategia Keliakialiiton strategia 2016 2020 Keliakialiitto ry Kuvat ja taitto: Sonja Tuomi Painopaikka: Waasa Graphics Oy, 2015 Keliakialiiton strategia 2016 2020 Visio 2020... 4 Toiminta-ajatus... 6 Toimintaympäristön

Lisätiedot

STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry

STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry TAUSTA: DEMOKRATIATUESTA Demokratian tukeminen on rauhan, kehityksen, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien tukemista. Ne toteutuvat

Lisätiedot

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015

Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Äänestysaktiivisuuden lasku Ilkeät ongelmat Luottamustoimien ei-houkuttelevuus Vallankäytön korostuminen

Lisätiedot

Unelma aikuissosiaalityöstä. Työntekijöiden ja palveluiden käyttäjien ajatuksia Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät, tammikuu 2015

Unelma aikuissosiaalityöstä. Työntekijöiden ja palveluiden käyttäjien ajatuksia Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät, tammikuu 2015 Unelma aikuissosiaalityöstä Työntekijöiden ja palveluiden käyttäjien ajatuksia Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät, tammikuu 2015 Yhteinen unelma yhteisöllisyydestä Me aikuissosiaalityön ammattilaiset

Lisätiedot

TYÖN OPINNOLLISTAMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA

TYÖN OPINNOLLISTAMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA TYÖN OPINNOLLISTAMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA OPO-päivä 10.11.2016 Eeva-Leena Forma opetuksen kehittämispäällikkö Opiskelijalähtöinen Korkeakoululähtöinen työn opinnollistaminen Työpaikkalähtöinen OPISKELIJALÄHTÖINEN

Lisätiedot

Mikä ihmeen hyvinvointi?

Mikä ihmeen hyvinvointi? Mikä ihmeen hyvinvointi? Kunnat hyvinvoinnin edistäjinä Sini Sallinen, Tulevaisuuden kunta ohjelmapäällikkö, HT #tulevaisuudenkunta @SallinenSini Etunimi Sukunimi titteli Tapahtuma Hyvinvointi on ihmisen

Lisätiedot

Strategia toimintaa ohjaamassa

Strategia toimintaa ohjaamassa Strategia toimintaa ohjaamassa Akavan Erityisalat ry on kulttuurin, hallinnon ja liike-elämän asiantuntija- ja esimiestehtävissä toimivien etujärjestö. AKAVAN ERITYISALOJEN TOIMINTA-AJATUS Tässä esitteessä

Lisätiedot

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10.1. Rahoitettava toiminta Vapaan sivistystyön oppilaitoksia ovat kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset, liikunnan koulutuskeskukset ja kesäyliopistot. Vapaan sivistystyön

Lisätiedot

SoteNavi. - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke 3/5/17

SoteNavi. - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke 3/5/17 SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke Rahoittaja Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Työllisyyden ja osaamisen edistämiseen sekä sosiaaliseen

Lisätiedot

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta?

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen aluekierros 2017 1 11.9.2017 - 2 11.9.2017 - 3 11.9.2017 - 4 11.9.2017 - 5 11.9.2017

Lisätiedot

PAAVO Verkostokehittäjät Sari Timonen & Taina Hytönen, Y-Säätiö

PAAVO Verkostokehittäjät Sari Timonen & Taina Hytönen, Y-Säätiö PAAVO Verkostokehittäjät 2013-2015 SEMINAARI 7.4.2016 HOTELLI ARTHUR, HELSINKI Sari Timonen & Taina Hytönen, Y-Säätiö Hankkeen tavoitteet: Päätavoite: Varmistaa pitkäaikaisasunnottomien asunto ensin periaatteen

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020 Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010 Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies Strategian tausta laajat muutostrendit haastavat toiminnan kehittämiseen

Lisätiedot

Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana

Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana Kuntien kulttuuritoimintalaki uudistuu 7.12.2017 Johanna Selkee Erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto Kulttuuripalvelujen visio 2025 Kulttuuripalveluiden merkitys

Lisätiedot

SLU- ALUEET OSAAMISTA JA INTOHIMOA LIIKUTTAA!

SLU- ALUEET OSAAMISTA JA INTOHIMOA LIIKUTTAA! SLU- ALUEET OSAAMISTA JA INTOHIMOA LIIKUTTAA! SLU-alueiden toiminnan ydin Osaamispalvelut Koulutuspalvelut Kehittämishankkeet Neuvonta ja Opastus Edunvalvontatyö Liikunnan olosuhdeasiat Taksoihin ja maksuihin

Lisätiedot

EU-hankkeiden onnistumistarinat esille!

EU-hankkeiden onnistumistarinat esille! EU-hankkeiden onnistumistarinat esille! EU-näkyvyyden huomioiminen hankkeissa 10.05.2017 Susanne Ekvall Euroopan komission Suomen-edustusto Kansalaisviestinnän päällikkö -Euroopan komission edustustot

Lisätiedot

Hankkeen viestintä ja tuloksista kertominen

Hankkeen viestintä ja tuloksista kertominen Hankkeen viestintä ja tuloksista kertominen Koonti Näkyy, kuuluu ja vaikuttaa! -tulosviestinnän koulutuksen (Tampere 8.12.2016) materiaaleista. Kaikki päivän materiaalit löydät: https://1drv.ms/f/s!anjvcgvt_x1ehddqn-tspw6v2x_ffg

Lisätiedot

Hankkeen viestintäsuunnitelma

Hankkeen viestintäsuunnitelma Ydinosaajat Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa (S20136) 15. elokuuta 2016 / 1 Hankkeen viestintäsuunnitelma 1. Hankkeen kuvaus Ydinosaajat-hankkeessa luodaan malli koulutusorganisaatioiden

Lisätiedot

Miksi kumppanuutta? Suomalaisen yhteiskunnan ja kuntien suuri murros

Miksi kumppanuutta? Suomalaisen yhteiskunnan ja kuntien suuri murros Miksi kumppanuutta? Suomalaisen yhteiskunnan ja kuntien suuri murros Hyvinvointia ja kumppanuutta kulttuurista Härmän Kuntokeskus, Ylihärmä 26.3.2015 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi

Lisätiedot

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) tarjoaa korkeinta ammatillista koulutusta, harjoittaa soveltavaa työelämän ja julkisen sektorin kilpailukykyä edistävää tutkimus-,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin

Lisätiedot

Työpaja Osaamisen kehittäminen vertaisverkostossa

Työpaja Osaamisen kehittäminen vertaisverkostossa Työpaja Osaamisen kehittäminen vertaisverkostossa Technopolis Tampere 20.11.2012 Työpajan tuotokset sivuilla 4-9 Osaamisen kehittäminen vertaisverkostossa Miten yritys parhaiten rakentaa ja kehittää: Markkinaketteryyttä

Lisätiedot