Vähemmistövaltuutetun kokemuksia ja havaintoja
|
|
- Pia Ahonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Lausunto id (5) VVTDno/2012/263 Sosiaali- ja terveysministeriö Lausuntopyyntönne STM037:00/2009 Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistaminen: lausunto työryhmän loppuraportista (STM037:00/2009) Kiitämme mahdollisuudesta lausua sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän muistiosta. Vähemmistövaltuutettu esittää lausuntonaan kunnioittavasti seuraavan. Vähemmistövaltuutetun toimialana on etnisen syrjinnän ehkäisy, hyvien etnisten suhteiden edistäminen, etnisten vähemmistöjen sekä ulkomaalaisten aseman ja oikeuksien turvaaminen samoin kuin etnisen syrjimättömyyden periaatteen valvonta. Valtuutettu toimii myös kansallisena ihmiskaupparaportoijana (Laki vähemmistövaltuutetusta ja syrjintälautakunnasta 1, 1109/2008). Vähemmistövaltuutetun työn näkökulmasta sosiaalihuollon lainsäädännön uudistaminen on erittäin ajankohtainen ja tarpeellinen. Vähemmistövaltuutettu pitää hyvänä sitä, että työryhmän loppuraportissa on monissa kohdin otettu huomioon maahanmuuttajat ja ns. perinteiset etniset vähemmistömme sekä saamelaiset alkuperäiskansana ja pohdittu sosiaalihuoltoa koskevan lainsäädännön uudistamista näiden ryhmien tarpeita ajatellen. Vähemmistövaltuutetun kokemuksia ja havaintoja Valtuutetulle tulevissa asiakasyhteydenotoissa ja sidosryhmäyhteistyössä tulee jatkuvasti esille monia työryhmän raportissaan esille tuomia sosiaalihuollon ongelmakohtia, joihin lainsäädännön uudistamisella on tarkoitus puuttua. Maahanmuuttajien kohdalla on monesti kyse kielellisistä ja kotoutumiseen liittyvistä haasteista. Toisaalta ongelmia aiheutuu myös viranomaistyön puutteista. Vähemmistövaltuutetun puoleen käännyttäessä tilanne on usein se, että asiaa hoitavista paikallisviranomaisista kukaan ei ole tehnyt kokonaisarviota maahanmuuttaja-asiakkaan monesti laajasta palvelutarpeesta. Tyypillisesti yksikään viranomainen ei myöskään koordinoi palvelukokonaisuutta eikä tee riittävästi yhteistyötä toisten viranomaisten kanssa. Kun ymmärrystä ja apua ei tunnu löytyvän mistään, saattavat vaikeina jatkuvat elämäntilanteet muuttua asiakkaan kokemusmaailmassa syrjinnän kokemuksiksi. Vähemmistövaltuutetun toimisto PL 26 Puhelin: Faksi: Valtioneuvosto Sähköposti: ofm@ofm.fi Internet:
2 Lausunto id (5) Toimistoomme yhteyttä ottavilla romaneilla on myös usein kokemuksia syrjinnästä esimerkiksi vuokra-asunnon saamiseen liittyen. Tapauksia tarkemmin selvitettäessä, esille nousee kuitenkin usein yhteiskunnan marginaalissa elämiseen ja syrjäytymiskehitykseen liittyviä, sukupolvien yli jatkuvia ongelmavyyhtejä. Näihin tilanteisiin puuttumiseksi ja elämänmuutosten aikaan saamiseksi tarvittaisiin ongelmien kokonaisvaltaista kartoitusta ja pitkäjänteistä, moniammatillista yhteistyötä, jota koordinoisi vastuutyöntekijä. Näyttää siltä, että huono-osaisuutta helposti selitetään kulttuuriin liittyvillä perinteillä tai elämäntavoilla. Lasten oikeuksien turvaaminen, esim. yhdenvertaisen koulutustason varmistaminen (peruskoulun ja toisen asteen koulun) voi edellyttää sosiaalitoimen ja muiden viranomaisten yhteistyötä ja positiivisia erityistoimia jo aikaisessa vaiheessa. Saamelaisten yhteydenotot vähemmistövaltuutettuun liittyvät puolestaan usein kielellisten oikeuksien toteutumiseen. Saamenkielisiä palveluja ei ole aina kielilain mukaisesti saatavilla. Sosiaalihuoltoon liittyen vähemmistövaltuutetun toimistossa ovat viime vuosina olleet esillä etenkin saamelaisvanhusten oikeus saamenkielisiin kotihoidon palveluihin ja lasten oikeus saamenkieliseen päivähoitoon (lasten päivähoidon osalta on tosin tapahtumassa hallinnonalan siirto). Sosiaalihuollon ja -palvelujen laatuun ja vaikuttavuuteen liittyvien ongelmien lisäksi vähemmistövaltuutettu kohtaa työssään myös ihmisiä, jotka ovat jääneet kokonaan sosiaalihuollon ulkopuolelle. Maassa laillisesti oleskelevat, mutta ilman oleskelulupaa olevat ulkomaalaiset ovat yksi tällainen ryhmä. Heidän joukossaan on esimerkiksi suomalaisten tai Suomessa asuvien maahanmuuttajien kanssa avioituneita, jotka ovat ulkomaalaislain mukaisesti jättäneet oleskelulupahakemuksen Suomeen saavuttuaan. Oleskelulupaa odottaessaan he eivät saa sosiaalihuoltoa tai -palveluja ja vähemmistövaltuutetulle tulleiden yhteydenottojen perusteella heille ei myönnetä aina edes toimeentulotukea. Nämä henkilöt ovat usein siinä asemassa, ettei heillä ei ole tietoa tai voimavaroja tarttua muutoksenhakumahdollisuuteen. Maistraattien vaihtelevista rekisteröintikäytännöistä johtuen maassamme on myös kasvava joukko maahanmuuttajia, joita ei ole merkitty väestötietojärjestelmään, vaikka he asuvat Suomessa oleskeluluvilla. Nämä henkilöt ovat yleensä tulleet Suomeen alun perin turvapaikanhakijoina, mutta he eivät ole pystyneet saamaan lähtömaistaan luotettavia asiakirjoja henkilöllisyytensä varmistamiseksi. Tämän vuoksi osa maistraateista kieltäytyy merkitsemästä heitä väestötietojärjestelmään ja he jäävät asuinkunnissaan muun muassa sosiaalihuollon ja sosiaalipalvelujen ulkopuolelle. Romaneista väliinputoajina voidaan puolestaan pitää niitä asiakkaita, jotka ovat joutuneet jättämään asuntonsa ja toisinaan asuinpaikkakuntansakin joko vuokravelkojen/häädön takia tai romanien perinteisten käytänteiden vuoksi, esimerkiksi kuolemantapausten yhteydessä tai ns. väistämisvelvollisuuden syntyessä. Näissä tapauksissa vähemmistövaltuutettu on joutunut selvittelemään tilanteita, joissa sen enempää lähtökunnan kuin oleskelukunnankaan virkamiehet eivät tartu avunpyyntöihin, joita esittää heikossa sosioekono-
3 Lausunto id (5) misessa tilanteessa oleva asunnoton romaniperhe, jonka lapset eivät ole olleet kuukausiin koulussa. Ihmiskauppaan liittyvänä havaintona vähemmistövaltuutettu toteaa, että kuntien lastensuojelussa ei ole riittävästi tietoa ja osaamista ihmiskaupan vastaisesta työstä. Oulussa vastaanottokeskus on vastannut alaikäisten ihmiskaupan uhrien auttamisesta ja siellä kaupungin lastensuojeluviranomaiset ja ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä ovat oppineet tekemään hyvää yhteistyötä. Jatkossa ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä tullaan keskittämään Joutsenon vastaanottokeskukseen. Uhreista moni jää kuitenkin omille asuinpaikkakunnilleen. Lisäksi ihmiskaupan uhrin auttaminen ja tukeminen on pitkä prosessi, joka voi jatkua myös oikeudenkäyntiprosessin päätyttyä. Siksi vastaanottokeskuksen ja Joutsenon kunnan lastensuojelun yhteistyö ei yksin riitä, vaan kaikissa Suomen kunnissa lastensuojeluviranomaisten tulisi kehittää osaamista ja luoda menettelyitä, joilla uhrit tunnistetaan ja he ohjautuvat auttamisjärjestelmään. Meneillään olevaan lainsäädännön uudistamisprosessiin kaivataan vahvempaa sosiaali- ja terveysviranomaisten osallistumista ja omistajuutta. Vähemmistövaltuutetun kokemusten mukaan jo perustuslain kaikille takaama oikeus välttämättömään huolenpitoon ja toimeentuloon ei nykyisellään aina toteudu. Samoin puutteita on myös julkiselle vallalle asetetuissa velvoitteissa edistää väestön terveyttä ja jokaisen oikeutta asumiseen sekä tukea perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. Vähemmistövaltuutetun asiakaskuntaan kuuluvien kielellisiin ja kulttuurisiin oikeuksiin ei myöskään aina vastata sosiaalihuollossa ja -palveluissa. Viranomaisilla on velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta ja laatia yhdenvertaisuussuunnitelma Vähemmistövaltuutettu pitää erinomaisena, että työryhmä on asettanut yhdenvertaisuuden ensimmäiseksi periaatteeksi, jolla kuvataan sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistuksen arvopohjaa ja valintoja. Tähän liittyen vähemmistövaltuutettu haluaa nostaa esille joitakin yhdenvertaisuuslakiin liittyviä seikkoja. Kaikkien ihmisten samanlainen kohtelu eli muodollinen yhdenvertaisuus ei aina riitä takaamaan yhdenvertaisuuden toteutumista käytännössä. Eriarvoisuuden poistamiseksi tarvitaan aktiivisia toimenpiteitä ja pyrkimystä tosiasiallisen yhdenvertaisuuden toteutumiseen. Tätä silmällä pitäen yhdenvertaisuuslaki (21/2004) asettaa viranomaisille yleisen yhdenvertaisuuden edistämisvelvoitteen ja velvollisuuden laatia yhdenvertaisuussuunnitelma etnisen yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Yhdenvertaisuuslain 4 :n mukaisesti viranomaisten tulee kaikessa toiminnassaan edistää yhdenvertaisuutta tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti sekä vakiinnuttaa sellaiset hallinto- ja toimintatavat, joilla varmistetaan yhdenvertaisuuden edistäminen asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa. Viranomaisten tulee erityisesti muuttaa niitä olosuhteita, jotka estävät yhdenvertaisuuden toteutumista. Edistämisvelvoitteen täyttääkseen viranomaisten tulee laatia yhdenvertaisuussuunnitelma.
4 Lausunto id (5) Viranomaisilla laissa tarkoitetaan valtion ja kuntien viranomaisia sekä itsenäisiä julkisoikeudellisia laitoksia samoin kuin Ahvenanmaan maakunnan viranomaisia niiden huolehtiessa valtakunnan viranomaisille kuuluvista tehtävistä maakunnassa. Viranomaisella tarkoitetaan myös julkisoikeudellista yhdistystä ja yksityisiä toimijoita niiden hoitaessa julkisia hallintotehtäviä sekä valtion liikelaitoksia. Parhaimmillaan yhdenvertaisuussuunnitelma voi toimia käytännön työkaluna kuntatasolla esimerkiksi sosiaalihuoltoa ja sen palveluja suunniteltaessa ja tarjottaessa sekä auttaa kehittämään paikallisviranomaisen tavanomaista toimintaa sekä erityis- ja kehittämistoimenpiteitä. Ajatuksen siitä, että yhdenvertaisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämisen tulee olla jotakin selvästi enemmän kuin vain suoranaisesta syrjinnästä pidättäytymistä, tulisi elää myös paikallisviranomaisten työssä. Yhdenvertaisuuslaki mahdollistaa positiivisen erityiskohtelun Positiivisella erityskohtelulla tarkoitetaan jonkin syrjinnälle alttiin ja kyseisellä elämänalueella muita huonommassa asemassa olevan henkilöryhmän tukemista toimilla, jotka saattavat heidät yhdenvertaisempaan asemaan muiden kanssa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että määräaikaisin toimenpitein vähennetään jonkin henkilöryhmän aliedustusta ja/tai lievennetään heihin kohdistuvasta syrjinnästä johtuvia haittoja. Positiivinen erityiskohtelu ei siis ole mihinkään toiseen ryhmään kohdistuvaa syrjintää. Henkilön tai henkilöryhmän, johon positiivista erityiskohtelua kohdennetaan, katsotaan olevan esimerkiksi etnisen alkuperänsä, ikänsä, työkyvyttömyytensä, perheenhuoltovelvollisuuksiensa tai sosiaalisen asemansa vuoksi erityisen suojelun tarpeessa. Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyön jatkuessa Vähemmistövaltuutettu katsoo, että toteutuessaan lakiuudistus toisi monia parannuksia myös valtuutetun tehtäväkenttään kuuluvien ihmisten asemassa heidän turvautuessaan sosiaalihuoltoon ja sosiaalihuollon palveluihin. On kuitenkin tärkeää, että sosiaalihuollon lainsäädäntöä uudistettaessa varmistetaan se, että tässä lausunnossa kuvattujen kaltaisia asiakkaiden väliinputoamisia ei tapahtuisi ainakaan sosiaalihuollon lainsäädännön aukkojen tai monitulkintaisuuden vuoksi. Lisäksi valtuutettu muistuttaa, että yhdenvertaisuuslain velvoitteet yhdenvertaisuuden edistämisestä ja yhdenvertaisuussuunnittelusta otetaan huomioon sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyötä jatkettaessa. Esimerkiksi hyvinvointia kuntatasolla edistettäessä sekä yksittäisten asiakkaiden tarpeita määritettäessä ja palvelusuunnitelmia laadittaessa tulee ottaa huomioon myös yhdenvertaisuuslain mukainen yhdenvertaisuuden edistämisen näkökulma. Työvälineenä yhdenvertaisuuden edistämisessä käytetään yhdenvertaisuussuunnittelua. Yhdenvertaisuuden aktiivisen edistämisen tulee rakentua paikallisesta tilannekartoituksesta, tavoitteenasettelusta, konkreettisista toimenpiteistä ja niiden toteuttamisesta sekä vaikuttavuuden arvioinnista. Kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet, että johdon sitoutuminen syrjinnän poistamiseen ja konkreettisten tavoitteiden asettaminen antaa parhaat tulokset yhdenvertai-
5 Lausunto id (5) suuden saavuttamiseksi. Tarvittaessa toimenpiteisiin voidaan sisällyttää positiivisen erityiskohtelun mukaisia toimia muita heikommassa asemassa olevien henkilöryhmien tukemiseksi. Kunnioittavasti Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet Ylitarkastaja Pirjo Kruskopf Asiakirja on sähköisesti allekirjoitettu asiankäsittelyjärjestelmässä. Sisäasiainministeriö SM klo Allekirjoituksen oikeellisuuden voi todentaa kirjaamosta.
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan lausunto , Dno. YVTltk 552/2018. Lausuntopyyntö , Saamelaiskäräjät, Dnro. 362/D.a.9/2018.
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan lausunto 29.11.2018, Dno. YVTltk 552/2018 Lausuntopyyntö 17.9.2018, Saamelaiskäräjät, Dnro. 362/D.a.9/2018. Lausunnon pyytäjä kuvaa ongelmaa seuraavasti. Saamelaiskäräjät
Tosiasiallinen yhdenvertaisuus ja sen edistäminen sosiaalialalla. Panu Artemjeff Erityisasiantuntija
Tosiasiallinen yhdenvertaisuus ja sen edistäminen sosiaalialalla Panu Artemjeff Erityisasiantuntija Amartya Sen:in haaste Demokratia sisältää kaksi ydinlupausta: Kaikkia kohdellaan oikeudenmukaisesti ja
UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA
UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA ASIAKAS YTIMESSÄ, AMMATTILAISET YHTEISTYÖSSÄ AJANKOHTAISSEMINAARI 27.5.2015 27/05/2015 Pirjo Kruskopf, ylitarkastaja 2 Yhdenvertaisuusvaltuutettu
Ulkomaalaisten oleskeluluvan tai muu lailisen oleskelun edellytyksen nähtäväksi pyytäminen (HEL T Vähemmistövaltuutetun tehtävät
Lausunto id0683734 1 (5) 20.12.2013 VVTDno/2013/287 Helsingin kaupunki Sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin kaupungin tiedote 13.6.2013 Ulkomaalaisten oleskeluluvan tai muu lailisen oleskelun edellytyksen
KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET
KOTOUTTAMISLAKI KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET mahdollisuus päästä yhteiskunnan jäseneksi oikeus kaikkiin peruspalveluihin, kuten terveydenhoito, koulutus, eläke, työttömyysturva, työllistyminen KOTOUTTAMISTYÖN
HE 87/2008 vp. (21/2004), vähemmistövaltuutetusta ja syrjintälautakunnasta. Rodusta tai etnisestä alkuperästä riippumattoman
HE 87/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vähemmistövaltuutetusta ja syrjintälautakunnasta annetun lain :n muuttamisesta annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan vähemmistövaltuutetun
Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö. Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö
Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö 1 Ketä ovat suomalaiset? Suomen kansalaisuus voi perustua kansalaisuuslain mukaan vanhemman
saataviin tietoihin v. 2009-2010.
Taustaa Tiedot perustuvat keväällä 2009 tekemääni kyselyyn silloisten Oulun ja Lapin läänien kuntien sosiaalitoimiin sekä työn kautta saamaani tietoon mm. asiakaskontaktien pohjalta ja Vähemmistövaltuutetun
Etnisen syrjinnän pikakurssi. Ylitarkastaja Yrsa Nyman
Etnisen syrjinnän pikakurssi Ylitarkastaja Yrsa Nyman 8.9.2010 Suomen perustuslaki Perustuslain 6, yhdenvertaisuus Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta
Yhdenvertaisuussuunnittelu. Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö
Yhdenvertaisuussuunnittelu Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö YES 7 -koulutus 9.2.2015 Panu Artemjeff 1 Uusi yhdenvertaisuuslaki Kaksi kärkeä: syrjinnän suoja ja yhdenvertaisuuden edistäminen
Yhdenvertaisuuden toteutumisen elementit YVL
Yhdenvertaisuuden toteutumisen elementit YVL Muodollinen yhdenvertaisuus (välittömän syrjinnän kielto) 10 Tosiasiallinen yhdenvertaisuus velvoite yhdenvertaisuuden edistämiseen eli yhdenvertaisuussuunnittelu
Miksi oppilaitoksen tulee edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta?
Miksi oppilaitoksen tulee edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta? Mitä on se suunnitelmallinen tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävä työ, jota oppilaitosten odotetaan tekevän? Miko Lempinen, ylitarkastaja
SUURET POHJALAISET KOTOUTUMISPÄIVÄT
SUURET POHJALAISET KOTOUTUMISPÄIVÄT 23 24.10.2018 Näe minut Näen sinut Academill/Åbo Akademi, Rantakatu 2, Vaasa Janette Grönfors, Suomen Punainen Risti SINUT ON LEIMATTU- harjoitus Sinut on leimattu harjoitus
Sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistus
Sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistus Sosiaalihuoltolain valmistelun tilanne 1.2.2012 Työryhmän tehtävä Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän tehtävänä: selvittää sosiaalihuoltoa koskevien
Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä
Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Vapaus valita miten asun - Kohti kehitysvammaisten yhdenvertaista kansalaisuutta -seminaari FDUV Helsinki, Kuntatalo 14.2.2013 Jaana Huhta, STM Vammaispolitiikan
Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä
Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Vapaus valita miten asun - Kohti kehitysvammaisten yhdenvertaista kansalaisuutta -seminaari FDUV Helsinki, Kuntatalo 14.2.2013 Jaana Huhta, STM Vammaispolitiikan
IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄ
IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄ 18.9.2013 Tampereen kaupungin valtuustosali Katri Lyijynen Joutsenon vastaanottokeskus Auttamisjärjestelmän koordinointi, ylläpito ja kehittäminen on annettu tehtäväksi
Sosiaali- ja terveydenhuolto. Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö
Sosiaali- ja terveydenhuolto uudistuu Kari Haavisto Sosiaali- ja terveysministeriö 16.9.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano
asema ja oikeudet Esitteitä 2001:1 selkokieli
Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet Esitteitä 2001:1 selkokieli Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet Lakia sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista kutsutaan lyhyesti asiakaslaiksi.
MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ
MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ YHDESSÄ ENEMMÄN MAAHANMUUTTAJAT OSANA YHTEISÖÄ -HANKE KESKI-SUOMEN YHTEISÖJEN TUKI RY Sisällys Alkukartoitus... 1 Etninen tausta... 1 Kansainvälinen suojelu... 1 Kansalaisuus...
KOTOLAKI TULEE OLETKO VALMIS? Vanhempi hallitussihteeri Juha-Pekka Suomi
KOTOLAKI TULEE OLETKO VALMIS? Vanhempi hallitussihteeri Juha-Pekka Suomi Miksi kotolaki uudistetaan? Maakunta-, sosiaali- ja terveydenhuolto- sekä aluekehitys- ja kasvupalvelu-uudistukset vaikuttavat merkittävästi
YHDENVERTAISUUSLAKI MITÄ KÄYTÄNNÖSSÄ?
YHDENVERTAISUUSLAKI MITÄ KÄYTÄNNÖSSÄ? Vammaisten henkilöiden oikeudet ja yhdenvertaisuus 2.2.2017 Oulu Pamela Sarasmo Ylitarkastaja, YVV-toimisto 2 VALTUUTETUN TEHTÄVÄ Valtuutettu edistää yhdenvertaisuutta
Tasa-arvosuunnittelu hallintokunnan näkökulmasta. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma Helsingin nuorisoasiainkeskuksessa
Tasa-arvosuunnittelu hallintokunnan näkökulmasta Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma Helsingin nuorisoasiainkeskuksessa Nuorisoasiainkeskus monenlaista toimintaa nuorille Helsingissä Noin 90 nuorisotaloa
Yhdenvertaisuusnäkökulmia maakuntahallintoon
Yhdenvertaisuusnäkökulmia maakuntahallintoon Kohti lapsiystävällisiä maakuntia, LAPE seminaari 24.1.2018 Kirsi Pollari, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie
Lapsiasiavaltuutetun ja vähemmistövaltuutetun suositukset lasten ja nuorten kokeman syrjinnän ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi
Lapsiasiavaltuutetun ja vähemmistövaltuutetun suositukset lasten ja nuorten kokeman syrjinnän ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi Julkaistu 15.3.2011 Lasten ja nuorten kokemaa syrjintää ehkäistävä ja vähennettävä
YHDENVERTAISUUSVALTUUTETTU
Lausunto 1 (5) 12.9.2018 VVTDno-2018-734 Sosiaali- ja terveysministeriö Lausuntopyyntönne 6.7.2018 (STM017:00/2018) Yhdenvertaisuusvaltuutetun lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi asiakas- ja
Suunnitelmat yhdenvertaisuuden edistämiseksi uuden yhdenvertaisuuslain valossa. Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö
Suunnitelmat yhdenvertaisuuden edistämiseksi uuden yhdenvertaisuuslain valossa Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö 1 Uusi yhdenvertaisuuslaki Kaksi kärkeä: syrjinnän suoja ja yhdenvertaisuuden
Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä. Soveltamisala, vireille tulo, päätökset ja moniammatillinen arviointiryhmä
Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä Soveltamisala, vireille tulo, päätökset ja moniammatillinen arviointiryhmä Vastaanottokeskukset Auttamisjärjestelmän koordinointi, ylläpito ja kehittäminen on annettu
VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN
VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN HENKILÖSTÖPOLIITTINEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2015 2017 Hyväksytty hallintojaostossa 17.8.2015. 2 (6) 1. Johdanto Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin
Asumisen yhdenvertaisuus Jokaisella on oikeus hyvään asumiseen
Asumisen yhdenvertaisuus Jokaisella on oikeus hyvään asumiseen Tuula Tiainen tuula.tiainen@ymparisto.fi Marianne Matinlassi marianne.matinlassi@ara.fi Asumisen yhdenvertaisuus - Selvityksessä tarkasteltiin
Työelämä painopisteet 2016
Työelämä painopisteet 2016 VALTUUTETUN ROOLIN VAKIINNUTTAMINEN TYÖELÄMÄN TOIMIJANA Tiivis yhteistyö työsuojeluviranomaisen kanssa Sovinnollisten ratkaisujen edistäminen työelämän syrjintätapauksissa Neuvonta
Ihmiskauppa ja sen vastainen toiminta Suomessa. Tunnistamisesta oikeuksien toteutumiseen
Ihmiskauppa ja sen vastainen toiminta Suomessa Tunnistamisesta oikeuksien toteutumiseen Kansallinen ihmiskaupparaportoija Vähemmistövaltuutettu on toiminut kansallisena ihmiskaupparaportoijana vuoden 2009
Nurmijärven kunnan yhdenvertaisuussuunnitelma
Nurmijärven kunnan yhdenvertaisuussuunnitelma KV 26.3.2008 28 www.nurmijarvi.fi Sisällysluettelo Johdanto... 3 1. Yhdenvertaisuuden käsitteet ja periaatteet... 4 1.1 Rasismin kielto... 4 1.2. Etnisen syrjinnän
Laki vähemmistövaltuutetusta ja syrjintälautakunnasta 13.7.2001/660
1 of 6 21/03/2011 13:23 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 2001» 13.7.2001/660 13.7.2001/660 Seurattu SDK 203/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Laki vähemmistövaltuutetusta
Oppilaitosten yhdenvertaisuussuunnittelu ja opinto-ohjauksen kehittäminen: Mitä muutoksia uusi yhdenvertaisuuslainsäädäntö tuo tullessaan?
Oppilaitosten yhdenvertaisuussuunnittelu ja opinto-ohjauksen kehittäminen: Mitä muutoksia uusi yhdenvertaisuuslainsäädäntö tuo tullessaan? Erityisasiantuntija Panu Artemjeff, OM Yhdenvertaisuuslaki on
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Rauman musiikkiopisto Sivistysvaliokunta, kesäkuu 2018 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus. 3 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Kaupunginhallitus Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2017 1 (5) 339 Helsingin kaupungin palvelutoiminnan yhdenvertaisuussuunnitelman päämäärät ja periaatteet HEL 2016-013322 T 00 01 01 Päätös päätti kaupungin palvelutoiminnan
Julkaistu Helsingissä 14 päivänä huhtikuuta 2015. 388/2015 Laki. kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta annetun lain muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 14 päivänä huhtikuuta 2015 388/2015 Laki kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 10 päivänä huhtikuuta 2015
UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI
UUDISTUVA VAMMAISPALVELULAKI Sanna Ahola Erityisasiantuntija Iäkkäät, vammaiset ja toimintakyky -yksikkö 5.11.2018 Uudistuva vammaispalvelulaki / Sanna Ahola 1 VAMMAISPALVELUJA KOSKEVAN LAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN
KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille
KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Vuosille 2017-18 1 KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Tasa-arvolaki koulussa 3. Yhdenvertaisuuden
Helsingin kaupunki Esityslista 28/ (6) Kaupunginhallitus Stj/
Helsingin kaupunki Esityslista 28/2014 1 (6) 2 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laeiksi kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta annetun lain ja ulkomaalaislain 52 b ja 52 c :n muutoksesta
Mitä velvoitteita syrjinnän kielto ja tasapuolisen kohtelun vaatimus asettavat työnantajalle? MaRan Marraspäivä 19.11.2014
Mitä velvoitteita syrjinnän kielto ja tasapuolisen kohtelun vaatimus asettavat työnantajalle? MaRan Marraspäivä 19.11.2014 MaRa-koulutuspalvelut Suvi Lahti-Leeve Syrjintäkielto ja tasapuolinen kohtelu
YHDENVERTAISUUS TYÖSUOJELUN VALVONNASSA JA OHJAUKSESSA 9.2.2015. Miten uutta lainsäädäntöä valvotaan käytännössä. Ylitarkastaja Jenny Rintala, ESAVI
YHDENVERTAISUUS TYÖSUOJELUN VALVONNASSA JA OHJAUKSESSA 9.2.2015 Miten uutta lainsäädäntöä valvotaan käytännössä Ylitarkastaja Jenny Rintala, ESAVI 1 Työsuojeluviranomaisen tehtävät ja toimivalta 22 Lain
HYVÄ YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA TUO MYÖS AJATUSPROSESSIN NÄKYVIIN!
HYVÄ YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA TUO MYÖS AJATUSPROSESSIN NÄKYVIIN! YHDENVERTAISUUSVALTUUTETTU 19/03/2018 Aija Salo 2 3 Viranomaisen velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta (YVL 5 ) Yhdenvertaisuuden edistämisen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/ (7) Kaupunginhallitus Stj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/2014 1 (7) 817 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laeiksi kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta annetun lain ja ulkomaalaislain 52 b ja 52 c :n muutoksesta
Omat kielelliset oikeudet - lainsäädännöllinen viitekehys
Omat kielelliset oikeudet - lainsäädännöllinen viitekehys Laura Pajunen Vertais- ja vapaaehtoistoiminnan johtaja Turun aluefoorumi 13.4.2018 Kuurojen Liitto ry Perustuslaki (1999/731) 17 Oikeus omaan kieleen
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta 5.10.201 Mitä on yhdenvertaisuus? Yhdenvertaisuus tarkoittaa sitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ja ettei ketään saa syrjiä
Lapsi perheen ja hallinnon välissä
Lapsi perheen ja hallinnon välissä Lasten ja perheiden eroauttaminen -seminaari Pentti Arajärvi 11.11.2015 1 Lapsen oikeuksien yleissopimus 3 artikla 1. Kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon,
Vammaispalvelulain uudistuksen tilanne. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Jaana Huhta, STM
Vammaispalvelulain uudistuksen tilanne Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, 8.2. 2018 Jaana Huhta, STM Esityksen sisältö Uudistuksen tausta ja lähtökohdat Keskeinen sisältö Jatkovalmistelun kärjet
KUOPION KAUPUNGIN OHJEISTUS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISEKSI
KUOPION KAUPUNGIN OHJEISTUS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISEKSI 1 (6) Johdanto Kuopion kaupungille on tarpeen laatia ohjeistus ihmiskaupan uhrien auttamiseksi. Ihmiskauppa on vakava ihmisen henkilökohtaiseen
Yhdenvertaisuus sosiaalialalla. YHDENVERTAISUUSVALTUUTETTU, toimistopäällikkö Rainer Hiltunen
Yhdenvertaisuus sosiaalialalla, toimistopäällikkö Rainer Hiltunen Yhdenvertaisuuden merkityksen muutos Monimuotoistumisen (arvo)muutos o globalisaatio, ihmisoikeudet, yhdenvertaisuus Muutos lainsäädännössä
Kyyjärven kunnan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma vuosille
Kyyjärven kunnan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma vuosille 2019-2020. Yhteistyötoimikunta 6.2.2019 Kunnanhallitus 18.2.2019 Kunnanvaltuusto 29.4.2019 Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Yhdenvertaisuus-
Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet
Sote-uudistus Saavutetaanko tavoitteet Hyvinvoiva Päijät-Häme ja sote-uudistus 8.9.14 Vertti Kiukas, pääsihteeri 18.8.2014 AK Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä
Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi
Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi Asia: Svenska Finlands folkting järjestön lausunto hallituksen eduskunnalle antamasta esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon
Sukupuolten tasa-arvon edistäminen
Sukupuolten tasa-arvon edistäminen Mitä on suvaaminen?, ylitarkastaja Tasa-arvoyksikkö 1 Esityksen rakenne Tasa-arvolaki ja yhdenvertaisuuslaki Peruskäsitteitä Sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisesta
Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuussuunnittelun ohjeistus
Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö Yhdenvertaisuussuunnittelun ohjeistus 1 Edistämisvelvollisuudet Yhdenvertaisuuden edistäminen (luku 2). Laki edellyttää yhdenvertaisuussuunnitelmaa viranomaisilta,
Hengityshalvauspotilaiden. suunniteltu muutos
Hengityshalvauspotilaiden asemaan suunniteltu muutos Hankekoordinaattori, dos Ilka Haarni Hengityslaitepotilaat ry STEA 2018-2020 Tausta Hengityshalvauspotilaiden aseman muutostarve lainsäädännössä perustuu
ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN
.. ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN Ota aina yhteyttä auttamisjärjestelmään myös puhelimitse, kiireellistä palvelua vaativassa tapauksessa jo ennen esityksen lähettämistä. (Puh. 02954 63177)
Eva Rönkkö Eläkeläiset ry
Eva Rönkkö Eläkeläiset ry 16.3.2017 Sosiaalinen esteettömyys mitä se on? Esteettömyys yhdenvertaiset toimintamahdollisuudet Sosiaalinen esteettömyys merkitsee sellaista ilmapiiriä ja toimintaympäristöä,
Kurikan kaupunki. yhdenvertaisuussuunnitelma. hyväksytty kaupunginhallituksessa 1.6.2009 195
Kurikan kaupunki yhdenvertaisuussuunnitelma hyväksytty kaupunginhallituksessa 1.6.2009 195 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Yhdenvertaisuuden käsitteet ja periaatteet 5 2.1 Rasismin kielto 5 2.2. Etnisen
Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 15. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 24.05.2017 Sivu 1 / 1 47/2016 00.01.01 15 Päätöksiä ja kirjelmiä Valmistelijat / lisätiedot: Mauri Hämäläinen, puh. 043 826 5237 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelujohtaja
TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO
TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO KOULUTUKSEN TAVOITTEET JA SISÄLTÖ Tavoitteet: Ymmärtää keskeinen lainsäädäntö sukupuolten välisestä tasa-arvosta organisaation näkökulmasta Ymmärtää sukupuolten välisen tasa-arvon
Tasa-arvolain ja yhdenvertaisuuslain yhdistäminen. Tasa-arvoa tieteen ja taiteen keinoin Lapin ylipisto Kevät Nousiainen
Tasa-arvolain ja yhdenvertaisuuslain yhdistäminen Tasa-arvoa tieteen ja taiteen keinoin Lapin ylipisto 24.4.2009 Kevät Nousiainen Tasa-arvoelinten/lakien yhtenäistäminen Euroopassa Rotusyrjintädirektiivi
1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus
Sisällysluettelo 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus... 3 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä lainsäädäntö... 4 2.1 Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (609/1986)
Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia
Maakunnalliset lapsiasiavaltuutetut edistämään lapsen oikeuksia 1 Maakunnallisia lapsiasiavaltuutettuja tarvitaan edistämään ja seuraamaan lasten oikeuksien toteutumista maakunnissa ja kunnissa Lastensuojelun
Ajankohtaista vammaispalveluissa henkilökohtainen apu ja vammainen lapsi
Sosiaalipalvelut -tulosalue 1 Ajankohtaista vammaispalveluissa henkilökohtainen apu ja vammainen lapsi Päivi Nurmi-Koikkalainen 21.10.2008 Rovaniemi Oikeudenmukaisuus = normit + käytäntö H.T. Klami 1990
Valtuutettu edistää yhdenvertaisuutta ja puuttuu syrjintään
YHDENVERTAISUUSVALTUUTETUN TEHTÄVÄ Valtuutettu edistää yhdenvertaisuutta ja puuttuu syrjintään Itsenäinen ja riippumaton viranomainen Syrjintäperusteet: ikä, alkuperä, kansalaisuus, kieli, uskonto, vakaumus,
Näin työsuojeluviranomainen valvoo yhdenvertaisuussuunnittelua
Näin työsuojeluviranomainen valvoo yhdenvertaisuussuunnittelua Ylitarkastaja Jenny Rintala Etelä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue 1 Työnantajan velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta:
Suomen romanipoliittinen ohjelma ja sen toimeenpano. ROMPO yleisesitys 2010
Suomen romanipoliittinen ohjelma ja sen toimeenpano ROMPO yleisesitys 2010 Romanipoliittisen ohjelman valmistelu Laajapohjainen työryhmä Työryhmän toimikausi 1.1.2009-30.9.2009 Romaniväestön kuulemistilaisuudet
Vammaispalveluja koskeva lakiuudistus
Vammaispalveluja koskeva lakiuudistus Sanna Ahola, erityisasiantuntija, OTK 8.12.2017 Vammaispalveluja koskeva lakiuudistus / Sanna Ahola 1 Sosiaalihuollon palvelujärjestelmän tavoitteet Sosiaalihuollon
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Puumalan yhtenäiskoulu
Hyvinvointilautakunta 20.3.2017 19 LIITE NRO 1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2019 Puumalan yhtenäiskoulu Sisällys 1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma... 3 1.1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman
LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA
LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2016-2019 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma ja sen tarkoitus 2. Tasa-arvoinen ja yhdenvertainen koulu
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vähemmistövaltuutetusta ja syrjintälautakunnasta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Vähemmistövaltuutetusta ja syrjintälautakunnasta annettua
Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta. Tervetuloa kauden aloituskokoukseen!
Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Tervetuloa kauden 2017-2018 aloituskokoukseen! 1. Tausta: Miten maahanmuuttaja- ja vähemmistöjen asiaa kehitetään Vantaalla? (Monikulttuurisuusaisain yksikön rooli)
IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄN TILANNEKATSAUS AJALTA 1.1.2015-30.6.2015
IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄN TILANNEKATSAUS AJALTA 1.1.2015-30.6.2015 ALUKSI Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä julkaisee suppean tilannekatsauksen ajalta 1.1.2015-30.6.2015. Katsauksessa
Kotoutumislaki (1386/2010) uudistuu 1.9.2011 alkaen. Kotoutumislain toimeenpano Lahti 23.3.2011
Kotoutumislaki (1386/2010) uudistuu 1.9.2011 alkaen Kotoutumislain toimeenpano Lahti 23.3.2011 30.3.2011 Taustaa Laki maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta (493/1999)
Eettisiä kysymyksiä vammaisen ja perheen kohtaamisessa
Eettisiä kysymyksiä vammaisen ja perheen kohtaamisessa Ritva Halila, LT, dosentti, pääsihteeri etene@stm.fi Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE Sidonnaisuudet ei sidonnaisuuksia teollisuuteen
Viittomakielet lainsäädännössä Lyhyt katsaus
12.2.2019 Miten viittomakieli on vaikuttanut voimaantulonsa jälkeen Hallitussihteeri Maija Iles Viittomakielet lainsäädännössä Lyhyt katsaus Kielelliset oikeudet ovat perusoikeuksia Kielelliset oikeudet
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Tervon yhtenäiskoulu
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2019 Tervon yhtenäiskoulu Sisällys 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman laadintavelvoite... 2 2. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tavoite...
LAPSIASIAVALTUUTETTU LAPS/9/2008
LAPSIASIAVALTUUTETTU 24.5.2013 LAPS/9/2008 Oikeusministeriölle VIITE: OM 12/42/2006, OM004:00/2007 ASIA: Yhdenvertaisuuslainsäädännön uudistamista koskeva luonnos hallituksen esitykseksi. YHDENVERTAISUUSLAIN
Uudistuva vammaislainsäädäntö
Uudistuva vammaislainsäädäntö Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki 20.1.2017 Jaana Huhta, STM 1 23.1.2017 Vammaislainsäädännön uudistaminen Pitkäaikainen hanke yhteensovittaa vammaispalvelulaki
Alaikäisen puolesta puhevaltaa käyttää joko hänen huoltajansa, edunvalvojansa tai muu laillinen edustaja.
.. ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN ALAIKÄISET Ota aina yhteyttä auttamisjärjestelmään myös puhelimitse, kiireellistä palvelua vaativassa tapauksessa jo ennen esityksen lähettämistä. (Puh.
SYRJINNÄN UHRIN OIKEUSTURVA. Milla Aaltonen
SYRJINNÄN UHRIN OIKEUSTURVA Milla Aaltonen Riiteleminen on pienelle ihmiselle raskasta tutkittua tietoa oikeusturvasta Rakenne: yleinen osa, empiirinen osa, kommentaari ja suositukset Empiirisen osan tarkoituksena
Kansallinen ihmiskaupparaportoija (L 660/2011)
WWW.OFM.FI Kansallinen ihmiskaupparaportoija (L 660/2011) Vähemmistövaltuutetun tehtävänä on: 8) toimia kansallisena ihmiskaupparaportoijana, joka: a) seuraa ihmiskauppaan liittyviä ilmiöitä, kansainvälisten
Katsaus yhdenvertaisuuslakiin soveltavan liikunnan näkökulmasta
Katsaus yhdenvertaisuuslakiin soveltavan liikunnan näkökulmasta Ylitarkastaja Anni Valovirta 21.8.2018 YHDENVERTAISUUSVALTUUTETTU Yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtävä Yhdenvertaisuuslain valvonta: yhdenvertaisuuden
VT Mirjam Araneva Lastensuojelun perhehoidon päivät Lastensuojelun perhehoito julkisena hallintotehtävänä
VT Mirjam Araneva Lastensuojelun perhehoidon päivät 8.11.2018 Lastensuojelun perhehoito julkisena hallintotehtävänä Mikä on julkinen hallintotehtävä ja mitä vaatimuksia sen hoitamiseen liittyy? Julkinen
Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM
Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki 15.3. 2018 Jaana Huhta, STM Esityksen sisältö Uudistuksen lähtökohdat Keskeinen sisältö Asumisen tuen
OHEISMATERIAALIN TARKOITUS
(2012) OHEISMATERIAALIN TARKOITUS Kalvosarja on oheismateriaali oppaalle TASA ARVOSTA LAATUA JA VAIKUTTAVUUTTA JULKISELLE SEKTORILLE Opas kuntien ja valtion alue ja paikallishallinnon palveluihin ja toimintoihin
YHDENVERTAINEN KAUPUNKI Helsinki työpaja klo
YHDENVERTAINEN KAUPUNKI Helsinki työpaja 2.10.2018 klo 12.00-16.00 IHMISARVO JA OIKEUDENMUKAISUUS Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. YK ihmisoikeusjulistus Valtiosääntö
HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 14/2009 vp. Hallituksen esitys eräiden tehtävien siirtämistä Maahanmuuttovirastoon koskevaksi lainsäädännöksi JOHDANTO
HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 14/2009 vp Hallituksen esitys eräiden tehtävien siirtämistä Maahanmuuttovirastoon koskevaksi lainsäädännöksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 3 päivänä kesäkuuta 2009 lähettänyt
Sote-uudistus ja perusoikeudet
Sote-uudistus ja perusoikeudet Sote-uudistuksen tärkeimmät kysymykset ja niiden eettinen ulottuvuus 29.11.2018 Eeva Nykänen, oikeustieteiden laitos, UEF eeva.nykanen@uef.fi Etiikasta ja perusoikeuksista
TASOVA - tasa-arvoa aluekehitykseen kehittämis-, koulutus- ja tutkimushanke
TASOVA - tasa-arvoa aluekehitykseen kehittämis-, koulutus- ja tutkimushanke 2016-2019 kehittää tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyön toimintaedellytyksiä sekä osaamista koko Suomessa Miksi? tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslainsäädäntöä
Kalajoen kaupunki on antanut kantelun perusteella asiasta selvityksen.
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 17.03.2014 Dnro OKV/734/1/2013 1/6 KANTELU A on 26.4.2013 osoittanut oikeuskanslerille kantelun, jossa hän pyytää tutkimaan Kalajoen kaupungin menettelyn lainmukaisuutta kaupungin osoitettua
Vanhuspalvelulaki tulee - mistä on kysymys? Päivi Voutilainen sosiaalineuvos, STM
Vanhuspalvelulaki tulee - mistä on kysymys? Päivi Voutilainen sosiaalineuvos, STM Lisätietoa: www.stm.fi Tiedotteet Tiedote 66/2012 VALMISTELUN KONTEKSTI TAVOITTEENA VAIKUTTAVA OHJAUS Ikäihmisten palvelujen
KANTELU SELVITYS. Lieksan kaupunki on antanut asiasta 28.10.2011 päivätyn selvityksen. Selvityksen jäljennös lähetetään kantelijalle ohessa.
PÄÄTÖS 28.03.2013 Dnro OKV/692/1/2011 1/6 KANTELU Vapaa-ajattelijain Liitto ry arvostelee oikeuskanslerille 6.6.2011 osoittamassaan kantelussa Lieksan kaupunkia siitä, että kaupungin verkkosivuillaan julkaiseman
SUOMEN ROMANIPOLIITTINEN OHJELMA. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto romaniasiain suunnittelija
SUOMEN ROMANIPOLIITTINEN OHJELMA 29.5.2013 1 ROMPO Sosiaali- ja terveysministeriö asetti joulukuussa 2008 työryhmän valmistelemaan Suomen ensimmäistä romanipoliittista ohjelmaa. Päätöksen taustalla oli
Saamelaisten toimintamallien juurruttaminen ja levittäminen
Saamelaisten toimintamallien juurruttaminen ja levittäminen palveluissa Edellytykset yy ja haasteet Inari 20.9.2013 Mirja Laiti Työkalupakin arviointia Kokonaisuudessaan erinomainen työväline henkilöstön
Luo luottamusta Suojele lasta Jaana Tervo 2
Luo luottamusta Suojele lasta 16.11.2016 Jaana Tervo 2 1 Lasten suojelemisen yhteistyötä ohjaavat periaatteet sekä tiedonvaihtoa ja yhteistyötä ohjaava lainsäädäntö Suojele lasta Varmista lapsen aito osallisuus
TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO
TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017-2019 VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO 1 LÄHTÖKOHDAT Tämä suunnitelma on osa Vieremän kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa. Tasa-arvoa
Sote-asiakastietojen käsittely
Sote-asiakastietojen käsittely Lainsäädännön asettamat rajat ja mahdollisuudet Pia-Liisa Heiliö 20.5.2015 Säädösten hierarkiset suhteet Kansainväliset valtiosopimukset - YK, EN Kansainväliset säädökset