Viime vuosien aikana varsinkin Yhdysvalloissa
|
|
- Jalmari Jokinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Genomi Geeneistäkö teollisuuden veturi? Solveig Nylund ja Mervi Sibakov Suomen teollisuuden tukijalkoja ovat metsä-, metalli- ja elektroniikkateollisuus. Onko mahdollista, että biotekniikasta kehittyisi joidenkin vuosien kuluttua uusi, teollisuuttamme voimakkasti eteenpäin vievä veturi? Tässä artikkelissa valotetaan yhtä erittäin lupaavaa aluetta biotekniikan kentästä: sekvenssidataan ja genomiikkaan perustuvaa lääkkeiden kehittämistä ja siitä syntyvää liiketoimintaa. Alan teknologinen kärki on Yhdysvalloissa, mutta hyödyntämismahdollisuudet ovat avautumassa myös Suomessa korkeatasoisen perustutkimuksemme, kansallisten hankkeiden ja suotuisan rahoitusilmapiirin ansiosta. Viime vuosien aikana varsinkin Yhdysvalloissa mutta myös Euroopassa ja jopa Suomessa ovat uusien biotekniikan yritysten joukosta erottuneet huomiota herättävällä tavalla ns. geeniyritykset, jotka ovat keränneet kymmeniä miljoonia yksityistä riskirahoitusta lupaaviin lääkekehitysprojekteihin ja suunnittelevat listautuvansa pörssiin. Suurin osa näistä yrityksistä tuottaa silti miljoonia markkoja tappiota vuosittain. Lisäksi vain harvalla kyseisistä yrityksistä on mitään varsinaista liikevaihtoa tai tuotteita markkinoilla. Silti sijoittajien tulosodotukset ovat suuret. Kun uutiset kertoivat viime vuodenvaihteessa ihmisgenomiprojektin olevan loppusuoralla, biotekniikan pörssiyritykset Yhdysvalloissa ja Euroopassa kasvoivat ennätysvauhtia. Mihin sijoittajien odotukset perustuvat? Miksi riskisijoittajat uskovat siihen, että geenitiedosta voidaan rakentaa tulevaisuuden teollisuutta? Lääketeollisuus suurten muutosten edessä Viime aikoina julkaistuissa lääkealan strategiaja toimialatutkimusraporteissa on yksi keskeinen viesti: lääketeollisuuden kilpailutilanne tulee muuttumaan radikaalisti uuden genomitiedon myötä. Lääkkeiden kehittämisessä on totunnaisesti pyritty löytämään ns. block-busterlääkkeitä suurien kansantautien hoitoon, koska lääkkeiden myyntituotoilla on katettu yrityksen ja erehdyksen periaatteella tehtävän kehitystyön suuria kustannuksia. Näin on tehty, koska tautien syntyä ja syitä ei ole tunnettu tasolla, jota rationaalinen kehitystyö edellyttää. Uuden lääkemolekyylin löytämisessä voidaan tunnistaa kolme perusvaihetta: uusien vaikutuskohteiden määrittäminen, niihin vaikuttavien uusien kemiallisten yhdisteiden tuottaminen ja tuotettujen yhdisteiden seulonta ja alustava testaus tehoa ja turvallisuutta selvittävää kliinistä kehitysvaihetta varten. Aikaisemmin kaikki nämä vaiheet ovat olleet työläita ja hitaita. Vuoteen 1995 mennessä lääketeollisuuden koko historian aikana oli tunnistettu 500 lääkemolekyylien vaikutuskohdetta. Synteesikemisti tarvitsi noin vuoden tuottaakseen uutta yhdistettä, ja jokaisen uuden yhdisteen kustannukset olivat arviolta markkaa. Seulonnassa käytetyt eläin- ja kudosmallit eivät olleet automatisoitavissa, ja niiden kapasiteetti oli yhdistettä päivässä (Boston Consulting Group 1999). Lisäksi totunnaiset tautimallit eivät olleet erityisen täsmällisiä, joten niiden perusteella saatu tieto saattoi olla rajallista tai jopa virheellistä. Duodecim 2000; 116:
2 Tältä pohjalta on helppo ymmärtää, että uuden lääkeyhdisteen löytäminen oli harvinaista, kallista ja sattumanvaraista. Lääkeyritys saattoi parhaassakin tapauksessa odottaa löytävänsä kymmenkunta uutta yhdistettä vuodessa. Niistä keskimäärin 75 % osoittautui prekliinisessä vaiheessa tai kliinisen testauksen alkuvaiheissa käyttökelvottomaksi tehon tai turvallisuuden puutteen tai farmakokineettisten ominaisuuksien takia. Suuressakin lääkeyrityksessä yksi uusi markkinoitava lääkeaine vuodessa oli tyydyttävä saavutus. Tämä ei riitä ylläpitämään liikevaihdon kasvua. Genomitekniikan myötä lääkkeiden kehittämisen tieteellinen ja taloudellinen perusta on muuttumassa ennakoitavammaksi ja myös tuottavammaksi. Genomiikan, kombinatorisen synteesikemian ja tehoseulonnan myötä lääkkeiden kehittämisen tieteellinen ja taloudellinen perusta on muuttumassa ennakoitavammaksi ja myös tuottavammaksi (Lammintausta ja Scheinin 1998). Uusien yhdisteiden löytäminen ja syntetisoiminen eivät enää muodosta pullonkaulaa lääkkeiden kehittämisesssä. Genomiikka on näistä kolmesta ehkä nopeimmin kehittyvä alue. Ihmisen genomista noin geenin arvioidaan olevan yhteydessä tautiin. Ihmisgenomin sekvensointi sinänsä ei vielä aiheuta suuria muutoksia lääkkeiden kehitysprosessiin, mutta tieto geenien toiminnasta, toiminnallinen genomiikka, tuo työkaluja uuden tiedon hyödyntämiseen. Sen arvioidaan lisäävän pienmolekyylisten lääkeaineiden tunnettujen vaikutuskohteiden määrää nykyisestä viidestäsadasta jopa kymmeneentuhanteen. Täsmällinen tieto geeneistä ja teknologian kehittyminen aiheuttavat suuria muutoksia lääketeollisuudessa. Markkinoille odotetaan lähivuosina uusia, arvokkaita lääkkeitä, jotka ovat vai- kutukseltaan täsmällisempiä kuin entiset. Tautien geneettisen taustan ymmärtäminen yhdistettynä yksilöiden välisen vaihtelun tuntemiseen johtaa myös nykyistä yksilöllisempiin lääkitystarpeisiin ja hoitoratkaisuihin. Kun otetaan huomioon uuden lääkkeen kehitysvaiheen pituus 6 10 vuotta, on ymmärrettävää, että näitä»uuden sukupolven» lääkkeitä ei vielä löydy apteekin hyllyltä. Toistaiseksi geenitiedon hyödyntäminen näkyy vasta lääketeollisuuden kasvavissa tutkimus- ja tuotekehityskustannuksissa. Yhdysvaltalaisen lääketeollisuusorganisaation PhRMA:n mukaan sikäläisen lääketeollisuuden tutkimukseen ja tuotekehitykseen käyttämä summa yli kolminkertaistui vuosina Ihmisen genomin sekvensointiprojekti on vielä kesken, mutta eräät siinä löydetyt geenit ovat jo antaneet kimmokkeen lääkkeen kehityshankkeiksi. Esimerkkeinä mainittakoon keratosyyttikasvutekijä repifermiini, syövän lääkehoidon yhteydessä verisoluja suojaava MPIF-1-inhibiittori ja VEGF-2, jota kehitetään käytettäväksi suonitukosten geeniterapiassa (Van Brunt 2000). Nämä kaikki kolme pitkällä kliinisessä kehitysvaiheessa olevaa lääkkettä ovat peräisin Human Genome Sciencen geenilöydöistä. Hyvien vaikutuskohteiden valinta genomiprojektin tuottamasta valtavasta tietomäärästä on nykyään lääketeollisuuden suurin haaste. Viimeaikaiset yhteistyösopimukset lääkejättien ja uusien geeniyritysten välillä ovat osoitus siitä, että geenitiedon integrointi lääkkeiden kehittämiseen on alkanut. Geeniyritykset pörssissä Teknologiayritykset menestyivät pörssimarkkinoilla viime vuonna erityisen hyvin. Yhdysvaltalaisessa teknologiapörssissä geenitietoon ja geenitekniseen osaamiseen liiketoimintansa perustavien yritysten ns. geeniyritysten pörssiosakkeet ja markkina-arvo moninkertaistuivat vuoden viimeisten kuukausien aikana. Suurin osa genomiikkaan ja proteomiikkaan erikoistuneista yrityksistä on edelleen tappiollisia, mutta toistaiseksi ne ovat onnistuneet houkuttelemaan riskisijoittajia. Sijoittajien kiinnostus geeniyri S. Nylund ja M. Sibakov
3 tyksiin kasvaa sitä mukaa kuin tiedemaailma kirii kartoitustyössään kohti ihmisen koko genomin sekvensointia. Toimittaja Jim McCamant (Medical Technology Stock Letter) toteaa, että sijoittajat odottavat geenialasta seuraavaa kultakaivosta, mutta varoittaa kuitenkin siitä, että monet»geeniosakkeet» ovat yliarvostettuja, koska tämän alan löytöihin perustuvat uudet lääkkeet (ja siten myyntitulot) ovat markkinoitavissa vasta hyvin monen vuoden kuluttua. Sekvenssidatasta tiedon hallintaan Alalla toimivat yritykset voidaan jakaa kolmeen eri tyyppiin: tuotteistajiin, tiedon tuottajiin ja teknologian tuottajiin (James 2000). Nyt kun ihmisen genomin sekvensoinnin loppu häämöttää, yritykset ovat siirtämässä painopisteensä varsinaisesta sekvensointityöstä ja ns. raakadatan myynnistä analysoituun sekvenssitietoon, kohteiden validointiin tai toisen ja kolmannen sukupolven genomiikkateknologiaan. Tämän myötä on myös syntymässä uusia yrityksiä samalla kun»vanhat» taistelevat etulyöntiasemastaan. Ns. tiedontuottajayritysten liikeidea on tähän saakka ollut suuren sekvenssitietomäärän tuottaminen tietokantoihin. Yritysten asiakkaat ovat saaneet tietokannat käyttöönsä tilaajamaksua vastaan. Yhdysvaltalainen Celera Genomics Inc., jonka vahva asema perustuu sen omistamaan sekvensointiohjelmaan, ilmoitti tammikuussa 2000 sekvensoineensa 90 % ihmisen genomista ja arvioi saavansa työn päätökseen vuoden 2000 loppuun mennessä. Se on 1 2 vuotta julkisen genomiprojektin (Human Genome Project) aikataulusta edellä. Celeran ja HGP:n sekvensointimenetelmät eroavat toisistaan, ja asiantuntijat arvioivat, että Celeran edistyminen raakadatan järjestämisessä on julkisen tiedon varassa. Celeraa on kritisoitu siitä, että se antaa sekvenssitietonsa ainoastaan maksavien asiakkaittensa käyttöön eikä julkaise sitä akateemisen yhteisön käytettäväksi. Celeran toimitusjohtaja Craig Venter on kuitenkin ilmoittanut (Biotechnology News 2000), että yritys luovuttaa sekvenssitietonsa»public domainiin», kun ne ovat täydelliset. Tämän jälkeen yritys siirtää liiketoimintansa analysoituun sekvenssitietoon. Celeralla on lukuisia patenttihakemuksia, jotka suojaavat geenisekvenssejä, ja niiden varaan se perustaa liiketoimintansa tulevaisuudessa. Celera on myös solminut yhteistyösopimuksen kiinalaisen Shanghai Genecore Biotechnologies -nimisen yrityksen kanssa. Tällä sopimuksella Celera toivoo saavansa käyttöönsä kiinalaisen partnerin arvokkaan geenipankin, johon sisältyy ihmisdatan lisäksi, eläin-, kasvi- ja mikrobidataa. Incyte Pharmaceuticals Inc. on toinen tunnettu yhdysvaltalainen geeniyritys, jonka liikeidea perustuu genomitietoon. Se kehittää ja markkinoi geenitietokantoja, geenitiedon hallintaan tarkoitettuja ohjelmistotuotteita,»mikroarray»- tekniikkaan perustuvaa geeniekspressiopalvelua sekä alaan liittyviä reagensseja ja palveluja. Tämäkin yritys on siirtämässä liiketoimintansa painopistettä sekvenssitietokannoista analyyttisiin työkaluihin. Yrityksen tärkein tuote on LifeExpress-ekspressiotietokantaohjelma, joka yhdistää RNA-, geeni- ja proteiinitietoa. Lääkejätti Eli Lilly & Co oli uuden tietokannan ensimmäinen asiakas. Incyte ilmoittaa omistavansa patentteja, jotka suojaavat lähes 500 kokonaista geenisekvenssiä. Lisäksi yrityksellä on patenttihakemuksia, jotka kattavat yli eripituista geenisekvenssiä. Yritys on ilmoittanut jatkavansa aggressiivista patentointipolitiikkaansa yhteistyössä esimerkiksi Pfizerin kanssa mutta ilmoittaa myös, että yrityksen patenttisalkku tulee myöhemmin akateemisten tutkijoiden laajaan käyttöön. Yhdysvaltalaisen Hyseq Inc:n strategia poikkeaa jonkun verran edellämainittujen yritysten strategioista. Alun perin yritys ei myöntänyt ulkopuolisille lainkaan käyttöoikeuksia tietokantoihinsa, vaan perusti liiketoimintansa erillisiin lisenssisopimuksiin yksittäisistä geenisekvensseistä. Viime vuonna Hyseq toi geenitietonsa verkkokauppaan (GeneSolutions.com), jossa asiakasta laskutetaan erikseen jokaisesta hausta, kuten homologia- ja ekspressiotiedoista. Hyseq ilmoitti vuoden 2000 alussa identifioineensa noin uutta geeniä, joista oli kokonaan sekvensoitu. Yrityksen tekniseen välineistöön kuuluu Geeneistäkö teollisuuden veturi? 1765
4 DNA-sekvensointisiru HyChip, jonka avulla voidaan sekvensoida yli emästä yhdessä reaktiossa, sekä erilaisia työkaluja polymorfioiden laajamittaiseen etsintään. Hyseq aikoo myös kehittää itse kohdemolekyylejä ja niille lääkeehdokkaita. Yrityksen hallussa on yli 12 miljoonaa ihmisen DNA-näytettä, ja se on jättänyt patenttihakemuksia, jotka kattavat yli osittaista tai kokonaista geenisekvenssiä. Neljäs tunnettu alan yritys Affymetrix on kehittänyt tuotteen nimeltä GeneChip, johon sisältyvät DNA-koettimia sisältävät sirut, reagenssit, skannerit ja muut tarvittavat laitteet sekä geenitiedon hallintaan ja analysointiin tarvittavat ohjelmistot. Affymetrixin liikevaihto oli vuonna 1999 lähes 100 miljoonaa dollaria, mutta yritys tuotti kuitenkin vuoden aikana tappiota. Euroopan johtava sekvensointilaboratorio Wellcome-säätiön Sanger-keskus on myös käynnistänyt laajan projektin kromosomiin 22 liittyvien polymorfiakohtien selvittämiseksi Third Wave Technologies Inc:n teknologian avulla. Hollantilainen Qiagen NV on eurooppalainen yritys, joka laajentaa toimintaansa reagenssien ja laitteiden kehittäjänä. Se on hankkinut käyttöönsä massaspektrometriaan perustuvan tekniikan, jonka avulla tehoseulonnan kapasiteetti nousee mittaukseen päivässä yhdellä laitteella. Eurooppalaisista geeniyrityksistä mainittakoon vielä ranskalaiset Genset SA ja Transgene, joka listautuessaan pörssiin vuonna 1998 keräsi ennätysmäiset 100 miljoonaa euroa. Tiettävästi Transgenellä on tutkimussopimuksia ainakin Schering-Ploughin ja Human Genome Sciencen kanssa. Muita esimerkkejä tämän alan kansainvälisistä yrityksistä ovat Digital Gene Technologies, Clontech, Lynx Therapeutics sekä CuraGen, joka helmikuun alussa ensimmäisenä julkaisi yhteistyössä Washingtonin yliopiston kanssa kokonaisen malliorganismin (Saccharomyces-hiiva) proteiinikartan. Tämä oli tärkeä virstanpylväs toiminnallisen genomiikan alalla. Yrityksen edustaja arvioi, että ihmisproteiinien vuorovaikutuksen selvittämiseen kuluu kaksi vuotta siitä, kun ihmisen koko genomi on kartoitettu ja julkaistu. Geenien ilmentymisen tutkimiseen tarvittavan analyysitekniikan alueella on jo kehittynyt huomattavaa liiketoimintaa. Suurin osa tämän alan yrityksistä sijaitsee luonnollisesti Yhdysvalloissa, mutta myös Euroopassa yritystoiminta on kasvamassa. Esimerkiksi Saksassa toimiva Genome Pharmaceuticals Corporation (GPC AG) on viiden Max Planck -instituutin ja Saksan syöpätutkimuskeskuksen tutkijan vuonna 1997 perustama lääketutkimus- ja kehitysyritys, jonka ydinosaaminen perustuu genomiikkaan, proteomiikkaan, bioinformatiikkaan ja geenien toiminnalliseen analysointiin Yritys ilmoittaa kotisivuillaan, että sen tavoitteena on kehittyä kolmen vuoden kuluessa täysin integroiduksi yritykseksi, joka yhteistyössä suurempien lääke-, tutkimuspalvelu- ja markkinointiyritysten kanssa kehittää lääke-ehdokkaita kliiniseen tutkimukseen. Myös biosirujen valmistajat valmistautuvat genomialan toisen sukupolven kehitysaaltoon laajentamalla toimintaansa. Esimerkiksi Orchid Biocomputer Inc. on hankkinut omistukseensa geenitestilaboratorion (Genescreen Inc.), jolla on yksi maailman suurimmista DNA-näytekokoelmista ja näytteiden keräykseen tarvittava verkosto. Yhdistämällä Orchidin mikrosiru- ja SNP-analyysiosaaminen testauslaboratorion osaamiseen yritys toivoo hankkivansa etulyöntiaseman tulevalla farmakogenomiikan alueella. Bioinformatiikasta kasvava liiketoiminnan alue Elokuussa 1999 arvioitiin, että yleisesti saatavilla oli tiedot noin ihmisen geenistä ja noin EST-sekvenssistä (Expressed Sequence Tag) käytettäväksi DNA-sirutekniikassa (Stratowa ja Wilgenbus 1999). Heti kun käytettävissä on EST-sekvenssejä kaikille ihmisen noin geenille, näille voidaan DNA-sirutekniikan avulla tuottaa kattavia ilmentymisprofiileja. Bioinformatiikka liiketoiminnan alueena on lähtöisin ja 1980-luvulla DNA-sekvenssien analysointiin kehitetyistä tietokoneohjelmista. Viime vuosien verkkotyökalujen ja palveli S. Nylund ja M. Sibakov
5 mien raju kehitys loi perustan Internet-pohjaisille ratkaisuille ja sai aikaan bioinformatiikan nopean kasvun. Uusi tekniikka siirtää lääkkeiden kehittämisen pullonkaulan datan tuottamisesta valtavan datamäärän analysointiin ja validointiin. Seuraava haaste on luoda laadukkaat tietotekniset työkalut, jotka mahdollistavat geenien ilmentymisprofiilien integroinnin laajempaan biologiseen ja lääketieteelliseen informaatioon. Useat yritykset ja laitokset ovat kehittäneet ja kehittävät tuotepaketteja, jotka on suunniteltu erityisesti geenitiedon analysointiin. Näiden kaupallisesti saatavien tuotteiden lisäksi on kehitetty useita tutkimuslaboratorioihin soveltuvia menetelmiä ja työkaluja, joiden käyttö on yleistymässä sekä perustutkimuksessa että lääkkeitä kehittävissä yrityksissä. Bioinformatiikan markkina-arvon määrittäminen on vaikeaa osittain siitä syystä, että kyseessä on perustekniikka ja osittain siksi, että suuri osa sen työkaluista ja tiedoista on vapaasti saatavissa Internetin kautta. Tulevaisuudessa markkinapotentiaali on kuitenkin valtava. Vuoteen 2002 mennessä biolääketieteellisten»business-to-business»-informaatiomarkkinoiden arvioidaan kasvaneen miljardin dollarin arvoiseksi, farmakogenomisen tiedon keräämisen ja analysoinnin 3.5 miljardiin ja biosiruihin liittyvän liiketoiminnan neljään miljardiin dollariin (Persidis 1999, Bioinformatiikka muodostaa keskeisen osan kahdesta jälkimmäisestä. Yhteistyösopimukset geeniyritysten ja suurten lääkeyritysten välillä ovat tälläkin alueella erittäin yleisiä. Esimerkkinä mainittakoon Bayerin ja saksalaisen Lion Bioscience -nimisen bioinformatiikkayrityksen välillä viime syksynä solmittu 100 miljoonan dollarin arvoinen viisivuotinen sopimus, jonka mukaan Lion toimittaa Bayerille 500 uutta kohdegeeniä, validoi noin 70 kohdegeeniä ja tuottaa tuntemattoman määrän geeniekspressiomarkkereita ja polymorfiakohtia. Lionin tekniikka muodostuu IT-järjestelmästä, joka yhdistää ultratehoseulonnan, kohteiden validoinnin, geeniekspressiomarkkerit ja SNP:t verkkopohjaiseen muotoon. Tämän ja aikaisemmin Millenniumin kanssa tehdyn sopimuksen myötä Bayerin sijoitukset genomiikkaan nousevat yli 600 miljoonaan dollariin viimeisten kolmen vuoden aikana (Fox ja Firn 1999, Dorey 1999). Räätälöity lääkehoito ja geenitestit Farmakogenomiikka tuo uutta tietoa yksilöiden välisistä eroista lääkkeiden vaikutuksissa. Farmakogenomiikan arvellaan muuttavan totunnaista ajattelua lääkkeiden kehittämisessä. Tulevaisuudessa ei kehitetä vain sellaisia lääkkeitä, joilla on laajat käyttöaiheet ja valtavat markki- Bioinformatiikan markkinaarvon määrittäminen on vaikeaa osittain siitä syystä, että kyseessä on perustekniikka ja osittain siksi, että suuri osa sen työkaluista ja tiedoista on vapaasti saatavissa. nat. Yksilötason tarkempi geneettinen tieto johtaa siihen, että lääkehoito räätälöidään pienille ryhmille, mikä lisää tehoa ja turvallisuutta mutta pienentää markkinapotentiaalia. Toisaalta tehokkaammat ja turvallisemmat lääkkeet voidaan todennäköisesti hinnoitella kalliimmiksi. Pitkällä aikavälillä tieto geneettisestä tautialttiudesta tulee muuttamaan lääkehoitoa ehkäisyn suuntaan. Uusien lääkeaineiden kliinisessä testauksessakin voidaan hyödyntää farmakogeneettistä tietoa ottamalla huomioon se, miten potilaiden geenivariaatiot vaikuttavat hoitovasteeseen. Valikoimalla potilasaineisto kliinisiin testeihin geneettisen vaihtelun perusteella voidaan kliinistä testivaihetta tehostaa ja nopeuttaa sekä parantaa samalla tehoa ja turvallisuutta. Jotta geenivariaatioon perustuva valinta olisi mahdollista myös hoitotilanteessa, tarvitaan halpoja, nopeita ja luotettavia geenitestejä (Karet ja Bogulavsky 1999). Erilaisilla geenitesteillä on siten suuri kaupallinen potentiaali. Siksi genomiikkaa ja farmakogenomiikkaa pidetään myös diagnos- Geeneistäkö teollisuuden veturi? 1767
6 tiikan osalta suurina tulevaisuuden alueina. Maailmalla on jo solmittu mittavia yhteistyösopimuksia geeniyritysten ja diagnostiikkajättien välillä. Vuonna 1999 perustettu sveitsiläinen diagnostiikkayritys PreAnalytiX pyrkii yhdistämään omistajiensa Qiagenin ja Becton Dickinsonin molekyyligeneettistä ja totunnaista diagnostista osaamista. Yrityksen edustaja arvioi molekulaarisen diagnostiikan kokonaismarkkinoiden kasvavan 650 miljoonasta dollarista (1999) kolmeen miljardiin vuoteen 2004 mennessä (Senior 1999). Noin puolet markkinoista on Yhdysvalloissa. Genomiikan ja bioinformatiikan hyödyntämispotentiaali lääkealalla on siis suuri, mutta lääketeollisuudella on vielä edessään haaste, kun uudet menetelmät on integroitava rutiinimaiseksi osaksi lääkekehitysprosessia. Tämä edellyttää suuria investointeja, joiden tuotto on vasta kaukana tulevaisuudessa. Hyödyntämismahdollisuuksia pyritään parantamaan yritysten sekä niiden ja akateemisten instituutioiden välisellä entistä tehokkaammalla verkostoitumisella. Entä Suomessa? Suomessa ei ole pelkkään sekvensointidataan ja sen hyödyntämiseen perustuvia yrityksiä. Sen sijaan mittavia dataa tuottavia julkisia tutkimushankkeita on meneillään eri yksiköissä. Tärkeimmät ovat Helsingin yliopiston yhteydessä toimiva Suomen Genomikeskus sekä Turun Biotekniikkakeskuksen lähinnä proteomiikkaan erikoistunut kokonaisuus. Kasvibiotekniikan puolella on käynnissä suuri koivun EST-sekvensointiprojekti sekä samantyyppinen mutta vähän pienempi ja teollisuusvetoisempi tutkimushanke, joka liittyy ohraan. Alan perustutkimusta ovat rahoittaneet mittavasti Suomen Akatemia ja myös Tekes erilaisten tutkimusohjelmien, kuten Geenitutkimus- ja Rakennebiologia-ohjelmien, kautta. Tätä linjaa jatkaa juuri alkanut Life ohjelma, jonka aiheista mainittakoon toiminnallinen genomitutkimus ja bioinformatiikka. Genomitutkimusta tukevaa toimintaa on myös siirtogeenisten eläinmallien kehittäminen, jota Suomen Akatemia on tukenut noin kahdeksalla miljoonalla markalla. Vuoden 2001 alusta Tekes käynnistää yhdessä Suomen Akatemian kanssa laajan Lääke ohjelman, jonka tarkoituksena on vahvistaa monipuolisesti suomalaista lääkkeiden kehittämisen teknologiaa tulevaisuuden haasteita vastaavaksi. Yritykset voivat erilaisten yhteistyösopimusten kautta hyödyntää näissä julkisissa hankkeissa saatuja tuloksia. Myös aivan uuden liiketoiminnan synnyttäminen erillisten huipputekniikan yritysten muodossa on mahdollista. Esimerkiksi Sitra on ollut kiinnostunut selvittämään mahdollisuuksia yritystoimintaan joillakin Suomen Genomikeskuksen toiminta-alueilla. Suomeen on viime vuosien aikana syntynyt perinteisen lääketeollisuuden rinnalle useita uusia yrityksiä, jotka tavalla tai toisella hyödyntävät genomitietoa. Julkisen panostuksen yksi keskeinen tarkoitus onkin tasokkaan suomalaisen lääketieteellisen perustutkimuksen tehokas integrointi osaksi yritysten tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa. Tarpeeksi pitkäjänteisellä panostuksella on täysin mahdollista saada geeneistä ainakin uusi tukijalka bioteollisuudellemme. Kirjallisuutta Biotecnology News. Genomics update: post-sequencing world begins to shape. Biotechnology News 2000;20(4):5 6. Boston Consulting Group. The pharmaceutical industry into its second century: from serendipity to strategy., Dorey E. Lion shares in bioinformatics bonanza. Nature biotechnology 1999;17(8): Fox S, Firn D. Bayer pays $100 to go gene hunting with Lion. Pharmaceutical Busines News 1999; , s. 11. James R. Differentiating genomics companies. Nature Biotechnol 2000;18: Karet G, Bogulavsky J. Gene sequencing: The end of the beginning. Drug Discovery & Development 1999, September 1999; Lammintausta R, Scheinin M. Lääkekehittely reseptoritutkimuksesta hoitoon. Duodecim 1998;114: Persidis A. Industry trends: bioinformatics. Nature Biotechnol 1999;17(8): Senior M. Qiagen and Becton set up molecular diagnostics venture on Roche s doorstep. Pharmaceutical Business News 1999; , s. 16. Stratowa G, Wilgenbus J. Gene expression profiling in drug discovery and development. Curr Opin Molec Ther 1999;1(6): Van Brunt J. Pharma s new vision. Signals Magazine www. signalsmag.com, SOLVEIG NYLUND, FK, teknologia-asiantuntija MERVI SIBAKOV, MMT, johtaja Tekes PL 69, Helsinki 1768
Arvokkaiden yhdisteiden tuottaminen kasveissa ja kasvisoluviljelmissä
Arvokkaiden yhdisteiden tuottaminen kasveissa ja kasvisoluviljelmissä Siirtogeenisiä organismeja käytetään jo nyt monien yleisten biologisten lääkeaineiden valmistuksessa. Esimerkiksi sellaisia yksinkertaisia
1.000.000.000.000 euron ongelma yksi ratkaisu Suomesta? Sijoitus Invest 2015, Helsinki 11.11.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj
1.000.000.000.000 euron ongelma yksi ratkaisu Suomesta? Sijoitus Invest 2015, Helsinki 11.11.2015 Pekka Simula, toimitusjohtaja, Herantis Pharma Oyj 1 Tärkeää tietoa Herantis Pharma Oy ( Yhtiö ) on laatinut
Pharma-ohjelman tilanne ja kansainvälisen liiketoimintaosaamisen kehittäminen Harri Ojansuu Teknologia-asiantuntija
Pharma-ohjelman tilanne ja kansainvälisen liiketoimintaosaamisen kehittäminen 6.5.2008 Harri Ojansuu Teknologia-asiantuntija Ohjelman kesto: 2008-2011 Ohjelman laajuus: 58 miljoonaa euroa Visio Suomessa
Uusia mahdollisuuksia FoundationOne
Uusia mahdollisuuksia FoundationOne FI/FMI/1703/0019 Maaliskuu 2017 FoundationOne -palvelu FoundationOne on kattava genomianalysointipalvelu, jossa tutkitaan 315 geenistä koko koodaava alue sekä 28 geenistä
Suurten genomisten tietomassojen hallinta ja analyysi tutkimuksessa ja yksilöidyssä hoidossa
Suurten genomisten tietomassojen hallinta ja analyysi tutkimuksessa ja yksilöidyssä hoidossa Timo Kanninen, Biocomputing Platforms Oy 2012 all rights reserved BC Platforms genomisen datan hallintaa Geneettisen
Suomalaista bioteknologiaa kansainväliseen lääkehoitoon. FIT Biotech Oy toimitusjohtaja Kalevi Reijonen Osakesäästäjien Keskusliitto 28.10.
Suomalaista bioteknologiaa kansainväliseen lääkehoitoon. FIT Biotech Oy toimitusjohtaja Kalevi Reijonen Osakesäästäjien Keskusliitto 28.10.2015 Tärkeää tietoa Tämä esitys saattaa sisältää tulevaisuutta
Kansanterveyslaitoksen bioteknologiastrategia Väestöaineistojen
Kansanterveyslaitoksen bioteknologiastrategia Väestöaineistojen käyttöön liittyviä haasteita Juhani Eskola 310505 7.6.2005 1 Valitut painopistealueet Kansantautien ja terveyden geenitausta Mikrobit ja
Terveysalan uudistaminen yritysten, korkeakoulujen ja palvelujärjestelmän yhteistyöllä 15.4.2015
Terveysalan uudistaminen yritysten, korkeakoulujen ja palvelujärjestelmän yhteistyöllä 15.4.2015 Reijo Salonen Johtaja, Lääketutkimus ja kehitys Orion Yliopistot Terveydenhoito Teollisuus Kolme pilaria,
PredictAD-hanke Kohti tehokkaampaa diagnostiikkaa Alzheimerin taudissa. Jyrki Lötjönen, johtava tutkija VTT
PredictAD-hanke Kohti tehokkaampaa diagnostiikkaa Alzheimerin taudissa Jyrki Lötjönen, johtava tutkija VTT 2 Alzheimerin taudin diagnostiikka Alzheimerin tauti on etenevä muistisairaus. Alzheimerin tauti
Datan jalostamisesta uutta liiketoimintaa yhteistyo lla. Vesa Sorasahi Miktech Oy 20.11.2014
Datan jalostamisesta uutta liiketoimintaa yhteistyo lla Vesa Sorasahi Miktech Oy 20.11.2014 Käsitteitä Avointa tietoa ovat ne digitaaliset sisällöt ja datat, joita kuka tahansa voi vapaasti ja maksutta
Kansallinen Genomistrategia - missä mennään? Espoo
Kansallinen Genomistrategia - missä mennään? Espoo 12.01.2015 SISÄLLYSLUETTELO Yhteenveto tilaisuudesta Kommenttipuheenvuorot Aino-Liisa Oukka Minna Wilska-Sundström Mia Bengström Keskustelua visiosta
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 Harri Kivelä Iisalmi 5.4.2018 #1916549 Tekes+Finpro = Business Finland 1.1.2018 Yhdysvallat Was hington, D.C. Palo Alto EU Bryssel Saksa Venäjä Moskova
Orionilainen lääketutkimus ja -kehitys. 13.5.2014 Mikko Kuoppamäki, neurologian dosentti Lääketieteellisen yksikön päällikkö
Orionilainen lääketutkimus ja -kehitys 13.5.2014 Mikko Kuoppamäki, neurologian dosentti Lääketieteellisen yksikön päällikkö Maailman paras T&K vuonna 2017 tavoite vuodesta 2008 Paras rakenne Paras johtajuus
Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015
Digi Roadshow Tekes rahoitus Aki Ylönen 15.4.2015 Digitaalista liiketoimintaa -haku Rahoitusta ja asiantuntijapalveluja digitaalisen liiketoiminnan ja sen edellytysten kehittämiseen Erityisesti kansainvälistymistä
Biopankit miksi ja millä ehdoilla?
Suomalaisen Tiedeakatemian 100 v-symposium, Helsinki 4.9.2008 Biopankit miksi ja millä ehdoilla? Juha Kere Karolinska Institutet, Stockholm, Sverige ja Helsingin yliopisto Tautien tutkimus Geeni/ valkuaisaine
TALTIONI BIOPANKKITALLETTAJAN VERKKOPANKKI
TALTIONI BIOPANKKITALLETTAJAN VERKKOPANKKI Biopankkitoiminnan tavoitteet ja periaatteet Edistää lääketieteellistä tutkimusta ja tuotekehitystä sekä toimia henkilökohtaisen lääketieteen veturina Turvata
Sustainable well-being
Mitä kuluttajat ajattelevat geenitesteistä? Biopankit osaksi hoito- ja elintapasuosituksia Sustainable well-being Subtitle Name Date 0.0.2015 Tuula Tiihonen, Johtava asiantuntija, Sitra, Hyvinvoinnin palveluoperaattori
Liite 2 A
Liite 2 A 8.4.2019 www.cleverhealth.fi 1 CleverHealth Network CleverHealth Network on terveysteknologian ekosysteemi, jossa yritykset yhdessä terveydenhuollon parhaiden asiantuntijoiden kanssa terveysdataa
Suomalaista bioteknologiaa kansainväliseen lääkehoitoon. FIT Biotech Oy toimitusjohtaja Kalevi Reijonen Pörssin Avoimet ovet 1.9.
Suomalaista bioteknologiaa kansainväliseen lääkehoitoon FIT Biotech Oy toimitusjohtaja Kalevi Reijonen Pörssin Avoimet ovet 1.9.2015 Tärkeää tietoa Tämä esitys saattaa sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia,
Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #
Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja
SUOMALAISEN HIRSITALON VIENTIVERKOSTO JAPANIIN EKOMUOTO
SUOMALAISEN HIRSITALON VIENTIVERKOSTO JAPANIIN EKOMUOTO VERKOSTON VETURINA KUUSAMO HIRSITALOT CANNUS TUNTEE JAPANIN JA SEN RAKENNUSALAN ERITTÄIN KUSTANNUSTEHOKAS TAPA VIENTIIN SYNERGIAA JA KOON EKONOMIAA
April 21, 2015. FIMM - Institute for Molecular Medicine Finland www.fimm.fi
April 21, 2015 FIMM - Institute for Molecular Medicine Finland Tutkimus Soveltaminen Miten ihmiset suhtautuvat geenitietoonsa KardioKompassi tutkimuksesta opittua Mari Kaunisto, FIMM 16.4.2015 Sitran teettämä
5. Henkilökohtainen diagnostiikka ja hoito
5.2.2013 5. Henkilökohtainen diagnostiikka ja hoito Ohjelman tutkimusaiheet ovat infektiot ja tulehdussairaudet sekä syöpäsairaudet. Näiden tutkimusaiheiden osalta ohjelman tavoite on siirtää terveydenhuollon
Dovre Group Oyj. Pörssi-ilta 2.9.2013, Helsinki Janne Mielck, toimitusjohtaja
Dovre Group Oyj Pörssi-ilta 2.9.2013, Helsinki Janne Mielck, toimitusjohtaja Dovre Group lyhyesti Kansainvälinen energiateollisuuden asiantuntijapalveluita tarjoava yritys Liikevaihto: 94,1 milj. euroa
Miltä Genomikeskus näyttäytyy yritystoiminnan näkökulmasta? , STM. Toimitusjohtaja Laura Simik, Sailab MedTechFinland ry
Miltä Genomikeskus näyttäytyy yritystoiminnan näkökulmasta? 10.6.2019, STM Toimitusjohtaja Laura Simik, Sailab MedTechFinland ry Mitä on terveysteknologia? Terveysteknologialla tarkoitetaan lääketieteelliseen
Lääkkeiden hoidollisen ja taloudellisen arvon arviointi. Terveysfoorumi 2011 Piia Peura Lääketaloustieteilijä Piia.Peura@fimea.fi
Lääkkeiden hoidollisen ja taloudellisen arvon arviointi Terveysfoorumi 2011 Piia Peura Lääketaloustieteilijä Piia.Peura@fimea.fi Arviointien tavoite Tuottaa tietoa lääkkeiden käyttöönottoon ja korvattavuuteen
Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä
DM 450969 01-2017 Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa 8.6.2017 Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta
Geneettisen tutkimustiedon
Geneettisen tutkimustiedon omistaminen Tutkijan näkökulma Katriina Aalto-Setälä Professori, sisätautien ja kardiologian erikoislääkäri Tampereen Yliopisto ja TAYS Sydänsairaala Etiikan päivät 9.3.2016
LÄÄKEPOLIITTINEN ILTAPÄIVÄ Kuopion yliopisto 25.1.2007. Ylijohtaja, professori Hannes Wahlroos Lääkelaitos
LÄÄKEPOLIITTINEN ILTAPÄIVÄ Kuopion yliopisto 25.1.2007 Ylijohtaja, professori Hannes Wahlroos Lääkelaitos 2 Lääkepolitiikan tarve? Proaktiivinen vs. reaktiivinen ote AD HOC vs. strategiset linjaukset ja
Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia
Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia Sosiaali- ja terveysvaliokunta 10.10.2017 Teollisuusneuvos Antti Valle Elinkeino- ja innovaatio-osasto #kasvustrategia @tem_uutiset Terveystoimialojen
Herantis Pharma Oyj:n yhtiöesittely Espoo-Kauniaisten osakesäästäjät. Toimitusjohtaja Pekka Simula 19.4.2016
Herantis Pharma Oyj:n yhtiöesittely Espoo-Kauniaisten osakesäästäjät Toimitusjohtaja Pekka Simula 19.4.2016 1 Tärkeää tietoa Herantis Pharma Oy ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä vain taustatiedoksi
akateeminen spin-off yritys (perustettu 2007) Kari Laine dos, toimitusjohtaja Tuomas Korhonen, LL
akateeminen spin-off yritys (perustettu 2007) Kari Laine dos, toimitusjohtaja Tuomas Korhonen, LL www.medbase.fi Kaksi täysiaikaista työntekijää 4-5 asiantuntijaa tietokantojen rakennus-, kehitys- ja päivitystyössä
Vaisala Oyj Pörssitiedote 9.2.2012 klo 10:00
Vaisala Oyj Pörssitiedote 9.2.2012 klo 10:00 Vaisala -konsernin tilinpäätöstiedote 2011 Hyvä liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä 2011 ja tilauskanta vuoden 2011 lopussa. Koko vuoden 2011 liikevaihto
Aurinkoenergiahankkeiden rahoittaminen mitä SolarCity on opettanut?
Aurinkoenergiahankkeiden rahoittaminen mitä SolarCity on opettanut? FinSolar seminaari: Aurinkoenergian kotimarkkinat kasvuun 13.11.2014 Juha Ollikainen / GreenStream Network Oyj GreenStream lyhyesti Energiatehokkuushankkeiden
Orion Oyj, Yritysesittely. Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 25.10.2012
Orion Oyj, Yritysesittely Hämeen osakesäästäjien sijoituskerho Jarno Lönnqvist 25.10.2012 Kaikki tässä esityksessä sekä myös puheessani olevat viittaukset tulevaisuuteen ovat vain minun omia mielipiteitäni.
Harvinaissairauksien diagnostiikan ja hoidon tulevaisuuden näkymiä
Harvinaissairauksien diagnostiikan ja hoidon tulevaisuuden näkymiä Helena Kääriäinen Perinnöllisyyslääkäri Tutkimusprofessori 19.10.2018 Geenitiedosta genomitietoon / Helena Kääriäinen 1 Sidonnaisuudet
Digitaalisuus, teollinen internet ja SHOKien kehitysnäkymät. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes FIMECCin vuosiseminaari, Tampere 17.9.
Digitaalisuus, teollinen internet ja SHOKien kehitysnäkymät Pääjohtaja Pekka Soini Tekes FIMECCin vuosiseminaari, Tampere 17.9.2014 Digitaalisuus ravistelee kaikkia aloja Digitaalisuus Markkinoille vienti
Detection Technology Oyj Toimitusjohtaja Hannu Martola. Pörssin avoimet ovet 01.09.2015
Detection Technology Oyj Toimitusjohtaja Hannu Martola Pörssin avoimet ovet 01.09.2015 1 DT on kasvuyhtiö joka toimittaa ilmaisimia röntgenlaitteisiin DT toimittaa röntgenkuvantamisjärjestelmiä ja -ilmaisimia
Muuttuva diagnostiikka avain yksilöityyn hoitoon
Muuttuva diagnostiikka avain yksilöityyn hoitoon Olli Carpén, Patologian professori, Turun yliopisto ja Patologian palvelualue, TYKS-SAPA liikelaitos ChemBio Finland 2013 EGENTLIGA HOSPITAL FINLANDS DISTRICT
Tietohallinnon arvo liiketoiminnalle
Tietohallinnon arvo liiketoiminnalle Viikko-seminaari 27.9.2007 Lauri Byckling, Deloitte Mitä on arvo Arvon määritelmiä: Hyöty suhteessa hintaan Laatu suhteessa odotuksiin Saatu lisähyöty Tietohallinnon
OmniCom Media Group Finland Miten ohjelmallinen ostaminen muuttaa median ja mainonnan liiketoimintaa (Mainonnan ostajan näkökulmasta).
OmniCom Media Group Finland Miten ohjelmallinen ostaminen muuttaa median ja mainonnan liiketoimintaa (Mainonnan ostajan näkökulmasta). CEO, Teemu Neiglick. Keitä me olemme? 34 92 40 KESKI-IKÄ ~15 000 palaveria
Ulkomaalaisten potilaiden palvelumahdollisuudet. Jorma Penttinen
Ulkomaalaisten potilaiden palvelumahdollisuudet Jorma Penttinen Terveysmatkailu Kuopion matkailustrategiassa 2005-2012 Terve Kuopio ohjelma / Terveysmatkailu 11.11.2004 Terveysmatkailu on uutta liiketoimintaa
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 #1916549 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret
Biotie Therapies Oyj Biotie Therapies Corp. Varsinainen yhtiökokous 4.4.2013 Annual General Meeting 4 April 2013
Biotie Therapies Oyj Biotie Therapies Corp. Varsinainen yhtiökokous 4.4.2013 Annual General Meeting 4 April 2013 1 Timo Veromaa Toimitusjohtaja 2 Alkoholiriippuvuus on länsimaiden suurimpia terveysongelmia
Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu,
Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille Juha Pulkkinen Oulu, 16.1.2018 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS
Str at Mar k : Str at e g i n e n
Henrikki Tikkanen Antti Vassinen Str at Mar k : Str at e g i n e n m a r k k i n o i n t i o s a a m i n e n TALENTUM HELSINKI 2009 Copyright Talentum Media Oy ja tekijät Kustantaja: Talentum Media Oy
Kiinteistöjen turvallisuuden paras suojakeino. EcoStruxure Security Expert. se.com/fi/ecostruxure-security-expert
Kiinteistöjen turvallisuuden paras suojakeino EcoStruxure Security Expert Maailmanlaajuiset trendit lisäävät tarvetta parantaa kiinteistöjen turvallisuutta Nopeasti muuttuvassa maailmassa toimistokiinteistöjen
Tekesin rahoitus startup-yrityksille
Tekesin rahoitus startup-yrityksille DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi Omaa rahaa Kansainvälinen
Hyvinvointia rakentamassa lähivuosien haasteita ja mahdollisuuksia. Talousjohtaja Jari Karlson Arvopaperin Rahapäivä 23.9.2014
Hyvinvointia rakentamassa lähivuosien haasteita ja mahdollisuuksia Talousjohtaja Jari Karlson Arvopaperin Rahapäivä 23.9.2014 Tulevaisuutta koskevat lausumat Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia
Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska. Mitä ohjelman jälkeen?
Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska Mitä ohjelman jälkeen? Tekesin ohjelma 2009 2012 Sapuska loppuu, elämä jatkuu! Tekesin Sapuska-ohjelmasta on muodostunut koko elintarvikealan tuntema
Terveysportti ammattilaisen apuna
Terveysportti ammattilaisen apuna Tietokannat päivittäisen työsi tueksi Terveysportti-verkkopalvelu helpottaa ja nopeuttaa terveydenhuollon ammattilaisten päivittäistä työtä tarjoamalla työssä tarvittavan
Toimitusjohtajan katsaus Timo Lappalainen
Toimitusjohtajan katsaus Timo Lappalainen Orion Oyj:n Yhtiökokous Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät perustu historiallisiin
FIT Biotech Oy - Innovatiivisia lääkehoitoja. Tieteellinen johtaja Santeri Kiviluoto, Fil. tri, KTK
FIT Biotech Oy - Innovatiivisia lääkehoitoja Tieteellinen johtaja Santeri Kiviluoto, Fil. tri, KTK Tärkeää tietoa Tämä esitys saattaa sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, arvioita ja laskelmia Yhtiöstä
Tekesin palvelut teollisuudelle
DM xx-2016 Tekesin palvelut teollisuudelle Nastolan Teollisuusryhmä 28.9.2017 Markku Mäkelä/Tekes Lahti Tekesin toimipisteet Suomessa Rovaniemi Kemi Oulu Jyväskylä Seinäjoki Vaasa Tampere Pori Turku Kajaani
Tekesin rahoitus yrityksille
DM xx-2013 How to do business with drones? 26.8.2015 Tekesin rahoitus yrityksille Sampsa Nissinen Palvelujohtaja, Nuoret teollisuustuoteyritykset Tekes Yrityksille joilla on Halu ja kyky kasvaa Intoa ja
tammi syyskuu Liiketoimintakatsaus
2017 Q3 tammi syyskuu Liiketoimintakatsaus DETECTION TECHNOLOGY OYJ:N LIIKETOIMINTAKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2017 Detection Technology Q3: Lääketieteen sovellukset kasvuajurina Heinä-syyskuu 2017 lyhyesti
Johtaminen haastavassa ympäristössä Rahapäivä 16.09.2009. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja, KONE Oyj
Johtaminen haastavassa ympäristössä Rahapäivä 16.09.2009 Matti Alahuhta Toimitusjohtaja, KONE Oyj Sisältö Taloudellinen kehitys 1-6/2009 Markkinakehitys KONEen kehittämisohjelmat Johtaminen haastavassa
Huippuyksikköseminaari 12.11.2013. Leena Vähäkylä
Huippuyksikköseminaari 12.11.2013 Leena Vähäkylä Menestystarinat Akatemian viestinnässä Akatemian pitkäjänteinen rahoitus laadukkaaseen tutkimukseen näkyy rahoitettujen ja menestyneiden tutkijoiden tutkijanurasta
Hyvinvointia rakentamassa lähivuosien haasteita ja mahdollisuuksia. Pörssisäätiön Pörssi-ilta marraskuu 2014
Hyvinvointia rakentamassa lähivuosien haasteita ja mahdollisuuksia Pörssisäätiön Pörssi-ilta marraskuu 2014 Tulevaisuutta koskevat lausumat Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät
Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA
Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut 1.1.2018 alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA OECD:n maaraportti 2017: Suomen suurimpia haasteita on tutkimustulosten ja uusien ideoiden muuntaminen innovaatioiksi
HALLITUN KASVUN SALAISUUS. JOUKO HAVUNEN Vaasa
HALLITUN KASVUN SALAISUUS JOUKO HAVUNEN Vaasa 8.5.2018 KASVUYRITYSTUTKIMUKSEN UUDET NÄKÖKULMAT NYT EI SAA ENÄÄ PUHUA YRITYKSISTÄ, JOTKA TOIMIVAT KASVAVILLA TAI TAANTUVILLA ALOILLA. PITÄÄ PUHUA YRITYKSISTÄ,
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Rahoitusta muutoksentekijöille Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalle on asetettu kolme päätavoitetta,
Q tammi-maaliskuu. Liiketoimintakatsaus
Q1 2018 tammi-maaliskuu Liiketoimintakatsaus DETECTION TECHNOLOGY OYJ:N LIIKETOIMINTAKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2018 Detection Technology Q1: Myynti käynnistyi hitaasti, hyvä kannattavuus Tammi-maaliskuu
Vaisala vuonna 2012. Kjell Forsén Toimitusjohtaja 26.03.2013
Vaisala vuonna 2012 Kjell Forsén Toimitusjohtaja 26.03.2013 Taloudelliset mittarit Yleiskatsaus vuoteen 2012 Saadut tilaukset 264,7 (278,8) milj. euroa Liikevaihto 293,3 (273,6) milj. euroa Liiketulos
Syöpäkeskuksen tutkimusmahdollisuudet Heikki Minn
Syöpäkeskuksen tutkimusmahdollisuudet Heikki Minn Sidonnaisuudet Konsulttina ja/tai kliinisenä tutkijana seuraavissa lääketieteellistä toimintaa harjoittavissa yrityksissä viimeisen 3-v aikana: Amgen,
Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan
Tekes lyhyesti Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes hyväksyy korkeampia riskejä kuin yksityiset rahoittajat rahoittaa
ARVOTIETO Oy. Asiakasdatasta lisäarvoa. Marko J. Kivelä www.arvotieto.fi
ARVOTIETO Oy Asiakasdatasta lisäarvoa Marko J. Kivelä www.arvotieto.fi Strategiatyön ja Informaatiotyön inspiroiva symbioosi. Miksi Business Intelligence strategia ja mitä se sisältää? BUSINESS INTELLIGENCE
Paloilmoitusjärjestelmän laajennusratkaisu - Sinteso Move
www.siemens.fi/paloturvallisuus Paloilmoitusjärjestelmän laajennusratkaisu - Sinteso Move Yhdistä nykyinen paloilmoitusjärjestelmäsi Sintesoon. Se on palontorjunnan uusi ulottuvuus. Infrastructure & Cities
Aldata Solution Oyj. Yhtiökokous 15.4.2004
Aldata Solution Oyj Yhtiökokous 15.4.2004 Matti Hietala, toimitusjohtaja Aldata Solution Oyj lyhyesti Perustettu 1988 Toimiala Aldata kehittää, markkinoi ja asentaa integroituja kaupan ohjelmistoratkaisuja.
Business Finlandin rahoituspalvelut Aki Parviainen
Business Finlandin rahoituspalvelut 2018 Aki Parviainen Uusi Business Finland mitä tavoitellaan ja miksi? Hyödynnetään vahvemmin asiantuntijaverkostoja Innovaatiotoimintaa ja kansainvälistymistä tukevat
Biotalouden liiketoimintakärkien ja ekosysteemien haku - suunniteltu sisältö
Biotalouden liiketoimintakärkien ja ekosysteemien haku - suunniteltu sisältö Mitä haetaan? 1. Tunnistettuja liiketoiminta-alueita, näkyvissä merkittävä markkinapotentiaali. Source: Bosman & Rotmans, 2014.
Lääketeollisuuden tekemän tutkimuksen merkitys yhteiskunnalle. Tero Ylisaukko-oja, FT, toimitusjohtaja MedEngine Oy
Lääketeollisuuden tekemän tutkimuksen merkitys yhteiskunnalle Tero Ylisaukko-oja, FT, toimitusjohtaja MedEngine Oy 21.11.2018 1 MedEngine Oy Suomalainen lääke- ja terveysteknologiateollisuuden palveluyritys
Mobiili. MULLISTAA MYYNTITYÖN Technopolis Business Breakfast, 12.9.2014
Mobiili MULLISTAA MYYNTITYÖN Technopolis Business Breakfast, 12.9.2014 AIHEITA Taustaa Keskeiset muutoksen tekijät Pilvipalvelut ja sovelluskauppa Mahdollisuudet myyntityössä Miksi myyntiaineistot ja asiakastapaamiset?
NGS:n haasteet diagnostiikassa. 9.10.2014 Soili Kytölä, dos. sairaalageneetikko HUSLAB, genetiikan laboratorio
NGS:n haasteet diagnostiikassa 9.10.2014 Soili Kytölä, dos. sairaalageneetikko HUSLAB, genetiikan laboratorio Sidonnaisuudet Kokousmatkoja: Novartis Luentopalkkioita: AstraZeneca, Roche, Pfizer, Lilly
Bank, Union Square -auditorio Helsinki 14.2.2014 www.basware.fi/vuosikertomus www.basware.com/annualreport
BASWARE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Bank, Union Square -auditorio Helsinki 14.2.2014 www.basware.fi/vuosikertomus www.basware.com/annualreport TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Esa Tihilä KATSAUS VUOTEEN 2013
Kliiniset lääketutkimukset yliopistosairaalan näkökulma. Lasse Viinikka 18.3.2014 Etiikan päivä 2014
Kliiniset lääketutkimukset yliopistosairaalan näkökulma Lasse Viinikka 18.3.2014 Etiikan päivä 2014 Tutkimustyön merkitys potilashoidon kannalta parantaa asiantuntijuutta korkeatasoinen tutkija on alansa
Yhtiökokous 19.4.2011
Yhtiökokous 19.4.2011 Toimitusjohtajan katsaus Visio Marimekko on maailman arvostetuin kuviosuunnittelija ja yksi kiehtovimmista designbrändeistä. Strategian kulmakivet 1-12/2010 8.2.2011 Marimekon kangaspainon
Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #
Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset,
Orionin tuloskatsaus tilikaudelta 2015
Orionin tuloskatsaus tilikaudelta 2015 2.2.2016 Timo Lappalainen toimitusjohtaja Tämä esitys sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia, jotka sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Nämä lausumat eivät
Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja
Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi Matti Alahuhta Toimitusjohtaja Sisältö Vuosi on alkanut hyvin KONEen kilpailukyvyn kehittäminen Miten KONE on kehittynyt
ICT- Go Global. Pk-yritysten kansainvälistymisen valmennusohjelma / SKa
ICT- Go Global Pk-yritysten kansainvälistymisen valmennusohjelma 2011 24.2.2011 / SKa Finpro oikea partneri kansainväliseen menestykseen Finpro on kansallinen konsulttiorganisaatio, joka nopeuttaa suomalaisten
Kokonaan uusi rahoitusmuoto nuorelle yritykselle, joka on. kasvuhakuinen, innovatiivinen ja pyrkii kansainvälisille markkinoille nopeasti.
Kokonaan uusi rahoitusmuoto nuorelle yritykselle, joka on kasvuhakuinen, innovatiivinen ja pyrkii kansainvälisille markkinoille nopeasti. H A A S T E E N A K A S V U Suomessa syntyy kansainvälisesti katsoen
Testauksen tuki nopealle tuotekehitykselle. Antti Jääskeläinen Matti Vuori
Testauksen tuki nopealle tuotekehitykselle Antti Jääskeläinen Matti Vuori Mitä on nopeus? 11.11.2014 2 Jatkuva nopeus Läpäisyaste, throughput Saadaan valmiiksi tasaiseen, nopeaan tahtiin uusia tuotteita
Yhteisöllinen mallintaminen ja hajautetut mallit Ari Jolma Aalto-yliopisto. Mallinnusseminaari 2011 Lahti. Ari Jolma 1
Yhteisöllinen mallintaminen ja hajautetut mallit Ari Jolma Aalto-yliopisto Mallinnusseminaari 2011 Lahti Ari Jolma 1 Informaatio vs aine Informaatio ei ole kuten aine, sen kopiointi ei maksa juuri mitään
SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003
Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin
Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009
Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009 Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Liiketoiminnan kehitys 1. neljänneksellä Osavuosikatsaus 1.11.2008-31.1.2009
Sopimusten ja tärkeiden asiakirjojen arkistointi vaivattomasti palveluna
Löydä nautittavat ratkaisut Sopimusten ja tärkeiden asiakirjojen arkistointi vaivattomasti palveluna 18.11.2010 Kuka puhuu? Elinar Oy Ltd Sisällönhallinta- ja kollaboraatioratkaisut Monipuolinen osaaminen:
Muuttuva rinnakkaislääkemarkkina
Muuttuva rinnakkaislääkemarkkina Heikki Bothas, toiminnanjohtaja Rinnakkaislääketeollisuus ry Rinnakkaislääkkeet Euroopassa Lääkealan kilpailu luo säästöjä ja kannustaa innovointiin 75 % EU:ssa käytettävistä
1 CleverHealth Network CleverHealth Network on terveysteknologian ekosysteemi, jossa yritykset yhdessä terveydenhuollon parhaiden asiantuntijoiden kanssa terveysdataa hyödyntämällä kehittävät entistä parempaa
Ympäristöosaamisesta uutta liiketoimintaa Forssan Envitech alueelle
Ympäristöosaamisesta uutta liiketoimintaa Forssan Envitech alueelle Envor Group Toimitusjohtaja Mika Laine Järkivihreä Forssa - Turbonousuun Forssa 19.4.2011 Envor Group Neljä yritystä, vanhin perustettu
TESTAA tutkimusinfrastruktuurista hyötyä pk-sektorille
TESTAA tutkimusinfrastruktuurista hyötyä pk-sektorille OSKE tänään - miten huomenna? 4.11.2011 Janne Poranen, Technology Manager VTT Technical Research Centre of Finland 2 Esityksen sisältö Kuituprosessien
Isännöinti ja omistaminen
Isännöinti ja omistaminen Tero Heikkilä 6.10.2017 KIRA-Akatemia ISÄNNÖINTILIITTO EDISTÄÄ TEHOKKAASTI JÄSENTENSÄ ETUJA. 1 Isännöinti: - kolme faktaa - unelma - tulevaisuus Isännöinti on nosteessa Asumisen
KONTTI - Teolliset komponenttiohjelmistot Tekesin ETX-ohjelma
KONTTI - Teolliset komponenttiohjelmistot Tekesin ETX-ohjelma Strateginen selvityshanke Eila Niemelä 1 Lähtökohta Selvitys suomalaisen teolllisuuden komponenttipohjaisten ohjelmistojen kehittämisestä ja
Kiertotalouden liiketoimintapotentiaali; BSAG:n näkökulma ja toimintamalli
Kiertotalouden liiketoimintapotentiaali; BSAG:n näkökulma ja toimintamalli BSAG - Elävä Itämeri säätiö Baltic Sea Action Group (BSAG) on vuonna 2008 perustettu säätiö, joka tekee työtä Itämeren ekologisen
Onnistunut ohjelmistoprojekti
Onnistunut ohjelmistoprojekti 2.12.2008 Hermanni Hyytiälä Reaktor Innovations Oy Agenda Yritysesittely Keinoja onnistuneeseen ohjelmistoprojektiin Ihmiset Menetelmät Käytännöt ja työkalut Tulevaisuuden
Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä
Promoting Blue Growth Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä Merellisessä liiketoiminnassa on valtava potentiaali uusille innovaatioille ja kasvulle. Blue Growth
Sään ja ympäristön havainnoilla parempaan huomiseen
Sään ja ympäristön havainnoilla parempaan huomiseen Toimitusjohtaja Kjell Forsén Page 2 1 Johtava yritys ympäristönmittauksessa Perustettu 1936 Kaksi liiketoiminta-aluetta: Weather ja Controlled Environment
Kartoitus investointi- ja projektiprosessien harmonisointiasteesta. Juuso Äikäs Suomen Projekti-Instituutti Oy
Kartoitus investointi- ja projektiprosessien harmonisointiasteesta Juuso Äikäs Suomen Projekti-Instituutti Oy 1 Haastettelukartoitus investointiprojekteista 3 7% 3 7% 5% 1 % Kartoituksen teemana oli investointien