Liite C Muita projektinhallinnan resursseja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liite C Muita projektinhallinnan resursseja"

Transkriptio

1 Liite C Muita projektinhallinnan resursseja Center for International Project and Program Management CIPPM on kansainvälinen edistyneen viestinnän, tutkimuksen ja tiedon yhdistys ja keskus, joka on tarkoitettu projektipäälliköille ja projektinhallinnasta kiinnostuneille. CIPPM:n tarkoitus on palvella, tukea ja edistää projektin- ja laadunhallintaa, mikä edelleen palvelee yhteiskuntaa mukaan lukien valtion ja yksityisyritykset, politiikkaa ja suurta yleisöä. Vuonna 1987 perustettu CIPPM on voittoa tavoittelematon organisaatio, jonka päämaja on Michiganin yliopistossa Ann Arborissa ja jolla on tällä hetkellä jäsentä ja jäsenjärjestöä. CIPPM järjestää tapahtumia myös Yhdysvaltojen ulkopuolella. Lisätietoja CIPPM:stä on osoitteessa

2 232 Liite C - Muita projektinhallinnan resursseja Guide to Project Management Web Sites Tällä ruotsalaisella sivustolla on runsaasti linkkejä opetus- ja kaupallisiin organisaatioihin, jotka tutkivat projektinhallintaa. Sivusto on hyvä lähtökohta, jos etsit materiaalia projektinhallinnan tutkimuksesta, ja se löytyy osoitteesta International Journal of Project Management International Journal of Project Management on kansainvälinen projektinhallinnan aikakauslehti, jolla on myös internetsivusto. Liikkeelle voi lähteä edellisten numeroiden sisällysluetteloista. Osoite on International Research Network International Research Network on Organizing by Projects on sellaisille organisaatioille suunnattu tietokeskus, jotka työskentelevät tai tutkivat toimintaansa projektien kautta. Sivustolla on lukuisia linkkejä eurooppalaisiin sivustoihin ja viittauksia alan kirjallisuuteen. Sivuston osoite on Project Manager s Reference Site Isosta-Britanniasta käsin toimiva sivusto sisältää tietoa eri aiheista projektipäälliköille. Se keskittyy pääasiassa Microsoft Project -ohjelmaan mutta sisältää tietoa ja linkkejä myös monista muista kaupallisista tuotteista ja palveluista sekä linkkejä niihin. Osoite on

3 Liite C - Muita projektinhallinnan resursseja 233 Project Management Forum The Project Management Forum on voittoa tavoittelematon kansainvälisen projektinhallinnan organisaatio, joka on omistautunut ammattimaisen ja maailmanlaajuisen projektinhallinnan alan kehittämiselle, yhteistyölle, edistämiselle ja tukemiselle. Järjestön kotisivu löytyy osoitteesta warindex.htm U.S. Army Corps of Engineers Yhdysvaltojen armeijan pioneerijoukkojen projektinhallinnan automatisoitu tietojärjestelmä ja siihen liittyvät raportit sisältävät arvokasta tietoa ja linkkejä muihin armeijan järjestelmiin. Yhteystiedot: U.S. Army Corps of Engineers Washington DC, USA Puhelin: (202) Faksi: (202) Association for Project Management APM:n tarkoitus on auttaa jäseniään ja edistää projektinhallinnan ammatin harjoittamista ja siinä tarvittavia taitoja. Se on ainoa englantilainen organisaatio, joka on omistautunut projektinhallinnan tieteen edistämiselle sekä projektipäälliköiden ja projektinhallinnan asiantuntijoiden ammatilliselle kehitykselle. APM:n sivuston osoite on ProjectNet ProjectNet-projektinhallintasivustoa ylläpitää Project Management Today, joka on englantilainen kuukausittain ilmestyvä ammattilehti. ProjectNet löytyy osoitteesta

4 234 Liite C - Muita projektinhallinnan resursseja Projektiyhdistys Projektiyhdistys on 1978 perustettu projektialan yritysten, yhteisöjen ja henkilöiden yhteenliittymä ja vuorovaikutusfoorumi, joka pyrkii kehittämään projektiajattelua ja -osaamista sekä osallistuu aktiivisesti kansainvälisen verkoston toimintaan. Projektiyhdistys julkaisee suomen- ja englanninkielistä ammattilehteä, järjestää vuosittaisen Projektipäivän ja te toja sekä palkitsee vuoden parhaan projektin. Lisäksi yhdistys vastaa Suomessa IPMA:n ja PMI:n projektiammattilaisten sertifioinnista. Projektiyhdistyksen internetsivusto löytyy osoitteesta Suomen Projekti-Instituutti Oy Suomen Projekti-Insituutti Oy on vuonna 1990 perustettu projektinjohtamiseen erikoistunut valmennus-, konsultointi- ja kehittämisyritys, jonka asiakaskunta koostuu mm. useista merkittävistä teollisuus-, tietoliikenne- ja tietotekniikkayrityksistä sekä julkishallinnon organisaatioista. Projekti-Instituutti haluaa olla projektinjohtamisen asiantuntijana edelläkävijä ja auttaa asiakkaitaan saavuttamaan tavoitteitaan valmentamalla ja kehittämällä projektinjohtamisen osaamista. Yrityskohtaisesti räätälöityjen valmennusten ja kurssien lisäksi Projekti-Instituutti järjestää vuosittain avoimia projektinjohtamisen kursseja. Projekti-Instituutin toimintaan voi tutustua osoitteessa Software Project College Projekti-Instituutti on mukana myös it-projektinhallinnan koulutusohjelmassa Software Project Collegessa, joka on suunnattu tietotekniikka-alan projektipäälliköille sekä muille ohjelmistoprosessien kanssa tekemisissä oleville asiantuntijoille ja avainhenkilöille. Koulutusohjelman tavoitteena on kohottaa suomalaisen it-projektiammattilaisen projektinjohtamisen osaamista. SPCtutkintoon sisältyy kursseja projektin organisoinnista ja johtamisesta sekä projektinhallinnan menetelmistä ja työvälineistä, ja osallistujat laativat koulutusohjelman aikana lopputyön. Lisätietoja koulutusohjelmasta on Projekti-Instituutin internetsivuilla ja Software Project Collegen omalla kotisivulla osoitteessa

5 Liite C - Muita projektinhallinnan resursseja 235 Ammatti- ja standardisoimisjärjestöjä International Project Management Association IPMA on tunnustettu kansainvälinen, voittoa tavoittelematon projektinhallinnan pätevistä ammattilaisista koostuva verkosto. IPMA:n visio on olla tärkein organisaatio, joka edistää projektinhallinnan asemaa muutoksenhallinnan tehokkaana välineenä. IPMA aloitti toimintansa vuonna 1965 kansainvälisiä projekteja johtavien projektipäälliköiden keskusteluryhmänä. Ensimmäinen kansainvälinen kongressi pidettiin vuonna 1967 Wienissä, ja siihen saapui osanottajia 30 eri maasta. Siitä lähtien IPMA on kehittynyt tasaisesti, ja se on nyt johtava projektinhallinnan edistäjä Euroopassa, Aasiassa ja arabimaissa. IPMA:n erittäin merkittävä piirre on, että se on kehittänyt rinnakkain 18:aa kansallista jäsenyhdistystä, jotka palvelevat jäseniään näiden omalla kielellä kussakin maassa. IPMA:sta on tullut kansallisten projektinhallintayhdistysten muodostaman kansainvälisen verkoston edustaja. Association of Project Managers Association of Project Managers auttaa jäseniään ja edistää projektinhallinnan ammattin harjoittamista ja siinä tarvittavia taitoja. Se on englantilainen organisaatio, joka on omistautunut projektinhallinnan tieteen edistämiselle sekä projektipäälliköiden ja projektinhallinnan asiantuntijoiden ammattilliselle kehitykselle. International Organization for Standardization ISO koostuu yli 180 teknisestä komiteasta, jotka kattavat monia teollisuuden aloja ja tuotteita. Amerikan laadunvarmistusjärjestö ASQ (American Society for Quality) johtaa Yhdysvaltojen teknistä asiantuntijaryhmää (TAG, Technical Advisory Group), joka esittää näkemyksensä ISO:n kansainvälisille teknisille komiteoille. ISO:n tekniselle komitealle nro 176 neuvoja antava asiantuntijaryhmä koostuu laatuasiantuntijoista, jotka yhdessä kansainvälisen komitean kanssa laativat, tarkastavat ja muotoilevat ISO (10 000) -laadunvarmistus- ja laadunhallintadokumentteja.

6 236 Liite C - Muita projektinhallinnan resursseja American National Standards Institute Vuonna 1918 perustettu ANSI on yksityinen, voittoa tavoittelematon organisaatio, joka koordinoi Yhdysvaltojen vapaaehtoisiin sopimuksiin perustuvaa standardijärjestelmää ja hyväksyy kansalliset standardit. ANSI:iin kuuluu noin kansallista ja kansainvälistä yritystä, 30 valtion virastoa, 20 institutionaalista jäsentä sekä 250 ammatti-, teknistä, kaupallista, työmarkkina- ja kuluttajajärjestöä. ANSI varmistaa, että sen akkreditoimat standardien kehittäjät laativat yhdenmukaisia ja sopimuksiin perustuvia kansallisia standardeja. Keskeistä kehitys- ja hyväksymisprosessissa on vaatimus siitä, että kaikilla osapuolilla on mahdollisuus osallistua kehitysprosessiin. American Society for Quality Amerikan laatujärjestö ASQ on maailman johtava laadun ja siihen liittyvän tekniikan kehittäjä, edistäjä ja soveltaja, jonka toiminta palvelee laatuammattia, yksityistä sektoria, viranomaisia ja yliopistomaailmaa. ASQ:n tavoite on lisätä tietoisuutta laadun välttämättömyydestä, edistää tutkimusta ja standardien kehittämistä sekä tarjota koulutusta tuotteiden ja palveluiden laadun parantamiseksi. American Society for Quality Control (nimi muutettiin nykyiseen muotoonsa vuonna 1997) perustettiin vuonna 1946 toisen maailmansodan sotaponnistelujen seurauksena, ja sen alkuperäinen tarkoitus oli parantaa sotatarvikkeiden laatua. Nykyään ASQ palvelee henkilö- ja yritysjäsentään julkaisujen, kurssien, kansallisten ja kansainvälisten konferenssien ja seminaarien, ammatillisten sertifiointiohjelmien ja paikallisten kokousten ja tapahtumien kautta. ASQ:lla on 247 jaostoa, 22 divisioonaa ja 4 sidosryhmää.

Liite B Project Management Institute

Liite B Project Management Institute Liite B Project Management Institute Johdanto Vuonna 1969 perustetusta ja jo yli 30 vuotta toimineesta Project Management Institutesta (PMI) on tullut ammattimaisen projektinhallinnan kehitysjärjestö.

Lisätiedot

Projektiyhdistys nostaa projektitoiminnan ja johtamisen tasoa, tuloksellisuutta ja arvostusta

Projektiyhdistys nostaa projektitoiminnan ja johtamisen tasoa, tuloksellisuutta ja arvostusta Projektiyhdistys nostaa projektitoiminnan ja johtamisen tasoa, tuloksellisuutta ja arvostusta Tarvitaan tietoa, taitoa ja verkostoja! 13.8.2013 / Jyry Louhisto 2013 Projektiyhdistys ry Yhä suurempi osa

Lisätiedot

Projektiyhdistys ry Aktiivinen projektiammattilaisten verkosto - täynnä hyötyjä ja mahdollisuuksia

Projektiyhdistys ry Aktiivinen projektiammattilaisten verkosto - täynnä hyötyjä ja mahdollisuuksia Projektiyhdistys ry Aktiivinen projektiammattilaisten verkosto - täynnä hyötyjä ja mahdollisuuksia 1.6.2019 / Joxi Kaaja 2019 Projektiyhdistys ry KOHTI MAAILMAA, JOSSA KAIKKI PROJEKTIT ONNISTUVAT Projektiyhdistyksen

Lisätiedot

PM Club Tampere. Projektipäällikkövalmennus & IPMA Level C sertifiointi. Timo Saros, Projektiyhdistys ry

PM Club Tampere. Projektipäällikkövalmennus & IPMA Level C sertifiointi. Timo Saros, Projektiyhdistys ry PM Club Tampere Projektipäällikkövalmennus & IPMA Level C sertifiointi Timo Saros, 21.9.2016 2016 Projektiyhdistys ry Projektiyhdistyksen visio... KOHTI MAAILMAA, JOSSA KAIKKI PROJEKTIT ONNISTUVAT 2 Esityksen

Lisätiedot

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma Finland 2012 Finland Toimintasuunnitelma 2012 2 (6) Sisällysluettelo 1 Yhdistyksen tehtävä... 3 1.1 Yhdistyksen tarkoitus... 3 1.2 Yhdistyksen

Lisätiedot

Pysy ajantasalla Varmista oikea suunta

Pysy ajantasalla Varmista oikea suunta Pysy ajantasalla Varmista oikea suunta Jäsentiedote nro. 10 / 2011 6.10.2011 Tiedotteen sisältö: Teematilaisuus: Projektien sidosryhmäjohtaminen, 16.11.2011 Vaalikokous 2011, 16.11.2011 Ota hyöty irti

Lisätiedot

Tarvitaan tietoa, taitoa ja verkostoja!

Tarvitaan tietoa, taitoa ja verkostoja! Tarvitaan tietoa, taitoa ja verkostoja! Projektiyhdistys ry edistää suomalaista projektiosaamista 20.6.2011 / Jyry Louhisto 2011 Projektiyhdistys ry Yhä suurempi osa työstä on projekteja Projektijohtaminen

Lisätiedot

PM Club Tampere IPMA C/D-tason projektipäällikkövalmennus ja IPMA Level C/D sertifiointi PM Club Tampere Special - kevät 2018

PM Club Tampere IPMA C/D-tason projektipäällikkövalmennus ja IPMA Level C/D sertifiointi PM Club Tampere Special - kevät 2018 PM Club Tampere IPMA C/D-tason projektipäällikkövalmennus ja IPMA Level C/D sertifiointi PM Club Tampere Special - kevät 2018 joxi.kaaja@pry.fi 2018 Projektiyhdistys ry PM Club Tampere - IPMA C/D -erikoispaketti

Lisätiedot

PM Club Jyväskylä. IPMA C tason projektipäällikkövalmennus & IPMA Level C sertifiointi. 25.11.2016 PM Club Jyväskylä joxi.kaaja@pry.

PM Club Jyväskylä. IPMA C tason projektipäällikkövalmennus & IPMA Level C sertifiointi. 25.11.2016 PM Club Jyväskylä joxi.kaaja@pry. PM Club Jyväskylä IPMA C tason projektipäällikkövalmennus & IPMA Level C sertifiointi 25.11.2016 PM Club Jyväskylä joxi.kaaja@pry.fi 2015 Projektiyhdistys ry PM Club Jyväskylä / IPMA C erikoispaketti,

Lisätiedot

Projektiyhdistyksen jäsenkysely 2014. Palautekooste. 2014 Projektiyhdistys ry

Projektiyhdistyksen jäsenkysely 2014. Palautekooste. 2014 Projektiyhdistys ry Projektiyhdistyksen jäsenkysely 2014 Palautekooste 2014 Projektiyhdistys ry Taustaa Jäsenkysely toteutettiin 6/2014 Webropol-kyselynä PRY:n jäsenille. Edellinen kysely v. 2011. Vastauksia 513 Vastaajista

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön strategia 2025 Turvalliseen huomiseen Visio Suomessa asuvat turvallisuustietoiset ja -taitoiset ihmiset ja yhteisöt turvallisessa ympäristössä. Toiminta-ajatus on osaltaan

Lisätiedot

Ohjausta palveleva eurooppalainen verkosto

Ohjausta palveleva eurooppalainen verkosto Euroguidance Ohjausta palveleva eurooppalainen verkosto Euroguidance Eurooppalainen Euroguidance-verkosto tukee ohjausalan ammattilaisia kansainväliseen liikkuvuuteen liittyvissä kysymyksissä ja vahvistaa

Lisätiedot

SFS-ISO 2789:2013 Tieto ja dokumentointi Kirjastojen kansainvälinen tilastostandardi

SFS-ISO 2789:2013 Tieto ja dokumentointi Kirjastojen kansainvälinen tilastostandardi SFS-ISO 2789:2013 Tieto ja dokumentointi Kirjastojen kansainvälinen tilastostandardi Julkistustilaisuus Kirjastonjohtajien neuvottelupäivät, Lahti 1.10.2015 Markku Laitinen, Kansalliskirjasto Kirjastojen

Lisätiedot

PM Club Tampere IPMA C/D-tason projektipäällikkövalmennus ja IPMA Level C/D sertifiointi PM Club Tampere Special - kevät 2018

PM Club Tampere IPMA C/D-tason projektipäällikkövalmennus ja IPMA Level C/D sertifiointi PM Club Tampere Special - kevät 2018 PM Club Tampere IPMA C/D-tason projektipäällikkövalmennus ja IPMA Level C/D sertifiointi PM Club Tampere Special - kevät 2018 joxi.kaaja@pry.fi 2018 Projektiyhdistys ry PM Club Tampere - IPMA C/D -erikoispaketti

Lisätiedot

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä!

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä! Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry Ilo toimia yhdessä! 7.1.2016 Sihteeriyhdistys - Sekreterarföreningen ry Voittoa tavoittelematon ammatillinen yhdistys ja kollegaverkosto. Yhdistyksemme tarkoituksena

Lisätiedot

PM Club Turku IPMA C tason projektipäällikkövalmennus ja IPMA Level C sertifiointi PM Club Special - Syksy 2015

PM Club Turku IPMA C tason projektipäällikkövalmennus ja IPMA Level C sertifiointi PM Club Special - Syksy 2015 PM Club Turku IPMA C tason projektipäällikkövalmennus ja IPMA Level C sertifiointi PM Club Special - Syksy 2015 joxi.kaaja@pry.fi 2015 Projektiyhdistys ry Projektiosaaminen on kilpailuetu Kyky suunnitella

Lisätiedot

Projektiyhdistys Aktiivisten projektiammattilaisten ja osaavien organisaatioiden verkosto

Projektiyhdistys Aktiivisten projektiammattilaisten ja osaavien organisaatioiden verkosto Projektiyhdistys Aktiivisten projektiammattilaisten ja osaavien organisaatioiden verkosto 2017 Projektiyhdistys ry YHDESSÄ KOHTI MAAILMAA, JOSSA KAIKKI PROJEKTIT ONNISTUVAT Projektiyhdistys pähkinänkuoressa

Lisätiedot

Pilveä standardisoidaan monessa ryhmässä

Pilveä standardisoidaan monessa ryhmässä 14.10.2011 Uutiskirjeen sisältö Pilvipalveluita koskevien standardien laadinta on alkamassa mm.verkkosovellusten ja tietoturvatekniikkojen ISOn alikomiteoissa.»lue artikkeli kokonaisuudessaan Ohjelmointikieli

Lisätiedot

NUORI PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ 2014 -KILPAILU

NUORI PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ 2014 -KILPAILU NUORI PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ 2014 -KILPAILU Miksi kannattaa osallistua? Pääkumppani yhteistyökumppanit Voita 1 200 stipendi projektialan tapahtumaan Pääset suorittamaan Peili TM -johtajuusarvion Voita osallistumislippu

Lisätiedot

Certified PMO Manager

Certified PMO Manager Projektitoimiston ammattilaisen sertifikaatti Certified PMO Manager Competence Baseline 1.2 Suomen Projekti-Instituutti Oy 2013 (CPMO Competence Baseline) Sisältö 1 PMO Manager -sertifikaatti (Certified

Lisätiedot

Mediakasvatusseuran strategia

Mediakasvatusseuran strategia Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura

Lisätiedot

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen Canon Essential Business Builder Program Avain yrityksesi menestykseen Essential Business Builder Program: esittely Painotoimintaan liittyy monenlaisia haasteita, ja toiminnan kasvattaminen on usein vaikeaa.

Lisätiedot

Projektinhallinta. Richard Murch. Sisällysluettelo

Projektinhallinta. Richard Murch. Sisällysluettelo Sisällysluettelo i IT Projektinhallinta Richard Murch ii Sisällysluettelo IT-projektinhallinta Richard Murch Edita Publishing Oy IT Press PL 760 00043 EDITA palvelu@itpress.fi Lue lisää IT Press -kirjoista

Lisätiedot

Ohjelmistoprosessit ja ohjelmistojen laatu Kevät Ohjelmistoprosessit ja ohjelmistojen laatu. Projektinhallinnan laadunvarmistus

Ohjelmistoprosessit ja ohjelmistojen laatu Kevät Ohjelmistoprosessit ja ohjelmistojen laatu. Projektinhallinnan laadunvarmistus LAADUNVARMISTUS 135 Projektinhallinnan laadunvarmistus Projektinhallinnan laadunvarmistus tukee ohjelmistoprojektien ohjaus- ja ylläpitotehtäviä. Projektinhallinnan laadunvarmistustehtäviin kuuluvat seuraavat:

Lisätiedot

Consultor Finland Oy. Paasitorni / Markus Andersson Toimitusjohtaja

Consultor Finland Oy. Paasitorni / Markus Andersson Toimitusjohtaja Consultor Finland Oy Paasitorni / Markus Andersson Toimitusjohtaja Consultor Finland Oy Consultor (lat. kysyy neuvoja, on neuvoja, neuvonantaja) Consultor Finland Oy on (1) suomalainen edelläkävijä (2)

Lisätiedot

Terveydenhuollon tietotekniikka. Seminaari 5.9.2012

Terveydenhuollon tietotekniikka. Seminaari 5.9.2012 Terveydenhuollon tietotekniikka Seminaari 5.9.2012 Seminaarin ohjelma 13.00-13.30 Terveydenhuollon ohjelmistojen kansalliset laatuvaatimukset Teemupekka Virtanen, STM 13.30-14.00 Lääkinnällisten laitteiden

Lisätiedot

INTERGRAPH KÄYTTÄJÄKERHOTOIMINTAA MAAilMANLAAJUISESTI

INTERGRAPH KÄYTTÄJÄKERHOTOIMINTAA MAAilMANLAAJUISESTI . INTERGRAPH KÄYTTÄJÄKERHOTOIMINTAA MAAilMANLAAJUISESTI Marko Juslin Intergraph-käyttäjäkerho lienee yksi aktiivisimmista alallaan. Organisoitunutta käyttäjäkerhotoimintaa on tänään yli kahdessakymmenessä

Lisätiedot

Kansainvälinen IPMA henkilösertifiointi

Kansainvälinen IPMA henkilösertifiointi Kansainvälinen IPMA henkilösertifiointi 2019 Projektiyhdistys ry YHDESSÄ KOHTI MAAILMAA, JOSSA KAIKKI PROJEKTIT ONNISTUVAT Kansainvälinen IPMA sertifikaatti on ainutlaatuinen todistus henkilön kyvykkyydestä

Lisätiedot

VIHREÄ LIPPU Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu

VIHREÄ LIPPU Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu VIHREÄ LIPPU Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry Aino Alasentie ECO SCHOOLS OHJELMA Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco Schools ohjelmaa Eco Schools

Lisätiedot

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Anni Kallio CIMO 16.4.2015 CIMOn perustehtävä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön

Lisätiedot

EMIN Vähimmäistoimeentulon jäljillä

EMIN Vähimmäistoimeentulon jäljillä EMIN Vähimmäistoimeentulon jäljillä EMIN-hankkeen esittely European Minimum Income Network on Euroopan komission rahoittama kaksivuotinen (2013 2014) hanke. Taustalla on European Anti-Porverty Networkin

Lisätiedot

PROJEKTIYHDISTYS Yritysyhteistyön kehittämistutkimus 2012

PROJEKTIYHDISTYS Yritysyhteistyön kehittämistutkimus 2012 PROJEKTIYHDISTYS Yritysyhteistyön kehittämistutkimus 2012 INNOLINK RESEARCH OY TAMPELLAN ESPLANADI 2, 4.krs, 33100 TAMPERE FREDRIKINKATU 34 B 22, 00100 HELSINKI Puh. 010 633 0200 YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA

Lisätiedot

Ehdotus hallituksen vastuualueiksi sekä toimintasuunnitelmaksi vuodelle Hallituksen kokous

Ehdotus hallituksen vastuualueiksi sekä toimintasuunnitelmaksi vuodelle Hallituksen kokous Ehdotus hallituksen vastuualueiksi sekä toimintasuunnitelmaksi vuodelle 2016 Hallituksen kokous 27.10.2015 Ehdotus uuden hallituksen vastuualueiksi 2016 Kansainväliset verkostot Viestintä ja markkinointi

Lisätiedot

Miten tehdä onnistunut projektisuunnitelma 10 vinkkiä

Miten tehdä onnistunut projektisuunnitelma 10 vinkkiä Miten tehdä onnistunut projektisuunnitelma 10 vinkkiä Consultor Finland Oy Aluksi Suunnitelmien tekeminen on meille jokaiselle arkipäivää. Suunnitelmiin voi kuulua ostoksille menoa, illallista ja television

Lisätiedot

IIZT4020 Projektitoiminta

IIZT4020 Projektitoiminta IIZT4020 Projektitoiminta Jouni Huotari S2010 http://student.labranet.jamk.fi/~huojo/opetus/iizt4020/ Tutustumiskierros Kuka minä olen miksi minä opetan projektitoimintaa Keitä te olette mitä te haluatte

Lisätiedot

Kansainvälisyyspäällikkö Arja Virtanen

Kansainvälisyyspäällikkö Arja Virtanen Kansainvälisyyspäällikkö 2011 Arja Virtanen Yleistä Suomen nuorkauppakamarilaiset tunnetaan aktiivisina maailmanmatkaajina joiden matkalaukusta löytyy reipasta reissumieltä sekä hulvattomia seikkailuja.

Lisätiedot

SINUSTAKO MOTORSPORT-MEKAANIKKO

SINUSTAKO MOTORSPORT-MEKAANIKKO SINUSTAKO MOTORSPORT-MEKAANIKKO www.kvlakk.fi Motorsport-mekaanikon koulutus Moottoriurheiluun painottuvassa automekaanikon koulutuksessa yhdistyvät kaksi vahvaa suomalaista osaamisalaa, autourheilu ja

Lisätiedot

PK-YRITYSTEN VENÄJÄ-OSAAMISEN SELVITYS Eväitä menestykseen Venäjällä. KiVi 2009, Kotka 3.11.2009

PK-YRITYSTEN VENÄJÄ-OSAAMISEN SELVITYS Eväitä menestykseen Venäjällä. KiVi 2009, Kotka 3.11.2009 1 PK-YRITYSTEN VENÄJÄ-OSAAMISEN SELVITYS Eväitä menestykseen Venäjällä KiVi 2009, Kotka 3.11.2009 1 Fintra pähkinänkuoressa Suomen johtava kansainvälisen liiketoiminnan valmentaja lähes 50 vuoden kokemuksella

Lisätiedot

PM Club Turku,

PM Club Turku, PM Club Turku, 26.8.2015 Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia Anne Isotalo, Projektitoimiston johtaja IPMA Level A Certified Projects Director IPMA Level B Certified Senior Project Manager IPMA Level C Certified

Lisätiedot

ABS:n ajankohtaiskatsaus. Jukka Pellinen Juuso Leivonen 20/8/2013

ABS:n ajankohtaiskatsaus. Jukka Pellinen Juuso Leivonen 20/8/2013 ABS:n ajankohtaiskatsaus Jukka Pellinen Juuso Leivonen 20/8/2013 Missä mennään sidosryhmien kanssa muodostetun kauppatieteiden kansallisen strategian toimeenpanon kanssa? - ABS perustettiin osittain strategian

Lisätiedot

Öljy- ja biopolttoaineala ry:n standardoinnin toimintasäännöt

Öljy- ja biopolttoaineala ry:n standardoinnin toimintasäännöt 15.1.2015 Öljy- ja biopolttoaineala ry:n standardoinnin toimintasäännöt 1 Kansallinen standardointiseurantaryhmä (SR) [2.2.2(4); 1.6.2(1); 1 Kansallisen standardointiseurantaryhmän työn tarkoituksena on

Lisätiedot

Jäsenet. Arvot. Toiminta- ajatus

Jäsenet. Arvot. Toiminta- ajatus Jäsenet Arvot Toiminta- ajatus Visio Tavoitteet 3.2.2016 Nimi Sukunimi @TK_akateemiset 2 3.2.2016 Nimi Sukunimi @TK_akateemiset 3 Suurin osa jäsenistä on tekniikan tai luonnontieteiden yliopistollisen

Lisätiedot

STRATEGIC PARTNER PROGRAM MPI FINLAND

STRATEGIC PARTNER PROGRAM MPI FINLAND STRATEGIC PARTNER PROGRAM MPI FINLAND MPI:n tavoite on tarjota jäsenilleen mahdollisuus ammatilliseen kehitykseen ja koulutukseen sekä kokemusten vaihtoon muiden alan ammattilaisten kanssa. Pyrimme toiminnallamme

Lisätiedot

Pysy ajantasalla Varmista oikea suunta

Pysy ajantasalla Varmista oikea suunta Pysy ajantasalla Varmista oikea suunta Jäsentiedote nro. 11 / 2011 20.10.2011 Tiedotteen sisältö: IPMA Level D sertifiointitilaisuus Oulussa 21.11.2011 Projektituska videot Teematilaisuus: Projektien sidosryhmäjohtaminen,

Lisätiedot

JHS-järjestelmä ja yhteentoimivuus

JHS-järjestelmä ja yhteentoimivuus JHS-järjestelmä ja yhteentoimivuus JHS-seminaari 5.4.2005 Säätytalo Tommi Karttaavi, JUHTA JUHTA Asetettu valtionhallinnon ja kunnallishallinnon tietohallintoyhteistyön suunnittelua ja tietohallintoyhteistyöhön

Lisätiedot

IPMA Projektinjohtamisen Sertifikaatit

IPMA Projektinjohtamisen Sertifikaatit Projektinjohtamisen Sertifikaatit - projektinjohtamisen sertifiointijärjestelmä - Tasokohtaiset vaatimukset tietämykselle ja kokemukselle - Projektinjohtamisen pätevyys - Hakijan ohjeet projektinjohtamisen

Lisätiedot

Projektiyhdistys ry. SÄÄNNÖT 13.1.2016 Sivu 1 / 6 SÄÄNNÖT. 1 Nimi

Projektiyhdistys ry. SÄÄNNÖT 13.1.2016 Sivu 1 / 6 SÄÄNNÖT. 1 Nimi Sivu 1 / 6 Projektiyhdistys ry SÄÄNNÖT 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Projektiyhdistys ry, ruotsiksi Projektföreningen rf, ja sen kotipaikka on Helsinki. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistys voi käyttää epävirallista

Lisätiedot

Liite 6: Palvelukuvaus. Enterprise Advantage Program (EAP)

Liite 6: Palvelukuvaus. Enterprise Advantage Program (EAP) Liite 6: Palvelukuvaus Enterprise Advantage Program (EAP) Liite 6: Palvelukuvaus / EAP 2 (5) Sisällys 1. Esittely... 3 1.1 Asiakkaiden haasteet... 3 1.2 Palvelun tuomat ratkaisut... 3 2. Palvelun sisältö...

Lisätiedot

PromePro Professional

PromePro Professional PromePro Professional Opinto-opas 2012 20.9.2011 KOULUTUSOHJELMAN TAVOITTEET JA SISÄLTÖ... 2 KOHDERYHMÄ JA KOKEMUSVAATIMUKSET... 3 PROJEKTITYÖ... 4 SUORITUSVAATIMUKSET JA TODISTUS... 4 TOTEUTTAMISEHDOT...

Lisätiedot

IPMA Projektinjohtamisen Sertifikaatit

IPMA Projektinjohtamisen Sertifikaatit Projektinjohtamisen Sertifikaatit - projektinjohtamisen sertifiointijärjestelmä - Tasokohtaiset vaatimukset tietämykselle ja kokemukselle - Projektinjohtamisen pätevyys - Hakijan ohjeet projektinjohtamisen

Lisätiedot

Ohjelma Tilaisuuden avaus Susanna Vahtila, SFS Standardisointijärjestelmä; CEN, ISO ja SFS Antti Karppinen, SFS

Ohjelma Tilaisuuden avaus Susanna Vahtila, SFS Standardisointijärjestelmä; CEN, ISO ja SFS Antti Karppinen, SFS Ohjelma 13.00 Tilaisuuden avaus Susanna Vahtila, SFS 13.10 Standardisointijärjestelmä; CEN, ISO ja SFS Antti Karppinen, SFS 13.30 Miten vaikutetaan prosessit, kokoukset, kommentointi Juha Vartiainen, SFS

Lisätiedot

Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä 20.5.2019 thl.fi/tervekunta 1 Mikä on Terve Kunta verkosto? Kokoaa yhteen kuntia, jotka painottavat hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Projektiyhdistys Aktiivisten projektiammattilaisten ja osaavien organisaatioiden verkosto

Projektiyhdistys Aktiivisten projektiammattilaisten ja osaavien organisaatioiden verkosto Projektiyhdistys Aktiivisten projektiammattilaisten ja osaavien organisaatioiden verkosto 3.3.2016 / Timo Saros 2016 Projektiyhdistys ry KOHTI MAAILMAA, JOSSA KAIKKI PROJEKTIT ONNISTUVAT Projektiyhdistys

Lisätiedot

YSRG. Rotaryn Nuorisotoiminnot. (Interact, Roraract, Ryla, Nuorisovaihto) Youth Service Resource Group ja

YSRG. Rotaryn Nuorisotoiminnot. (Interact, Roraract, Ryla, Nuorisovaihto) Youth Service Resource Group ja YSRG Youth Service Resource Group ja Rotaryn Nuorisotoiminnot (Interact, Roraract, Ryla, Nuorisovaihto) Interact 14 18 v Tarkoitus: Antaa nuorille tilaisuus toimia yhdessä maailmanlaajuisessa toveripiirissä,

Lisätiedot

Osaamisesta Edellytyksiä ja kyvykkyyttä projektien onnistumiselle

Osaamisesta Edellytyksiä ja kyvykkyyttä projektien onnistumiselle Projektipäivät 2012 Seminaari 9 Millä eväillä parannetaan projektien onnistumisen todennäköisyyttä tulevaisuudessa? Osaamisesta Edellytyksiä ja kyvykkyyttä projektien onnistumiselle 13.11.2012 Anne-Maritta

Lisätiedot

Pohjois-Suomen logistiikkakoulutus

Pohjois-Suomen logistiikkakoulutus Pohjois-Suomen logistiikkakoulutus Marika Tuomela-Pyykkönen Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys Pohjoinen piiri Logistiikkafoorumi 29.1.2014 Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY on Suomen suurin hankinnan

Lisätiedot

Verkostojen rakentaminen ja ylläpito, tiedon elinkaariajattelu projektitoiminnassa. Ilkka Lehtinen, COSS 17.9.2009

Verkostojen rakentaminen ja ylläpito, tiedon elinkaariajattelu projektitoiminnassa. Ilkka Lehtinen, COSS 17.9.2009 Verkostojen rakentaminen ja ylläpito, tiedon elinkaariajattelu projektitoiminnassa Ilkka Lehtinen, COSS 17.9.2009 Aiheet Verkostojen rakentaminen ja ylläpito Verkoston olemassa olon tarkoitus, osallistujien

Lisätiedot

Yksinkertaista. Me autamme. TM. Ceriffi Oy Ver Mikko Kettunen

Yksinkertaista. Me autamme. TM. Ceriffi Oy Ver Mikko Kettunen Yksinkertaista. Me autamme. TM Ceriffi Oy Ver 3.0 22.11.2015 Mikko Kettunen UKK, ISO 9001:2015 Usein kysytyt kysymykset ISO 9001 uudistumisesta Mikä on ISO 9001? Milloin uudistus tapahtuu? Mitä muutos

Lisätiedot

ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI

ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL LUONTEVA YHDISTYMINEN Suomalaisen terveydenhuollon alalla nimi Miratel tarkoittaa samaa kuin laadukkaat viestintätuotteet, -ratkaisut

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki kansainväliset yhteydet. Yhteysjohtaja Marketta Mäkinen

Jyväskylän kaupunki kansainväliset yhteydet. Yhteysjohtaja Marketta Mäkinen Jyväskylän kaupunki kansainväliset yhteydet Yhteysjohtaja Marketta Mäkinen 7.3.2013 Jyväskylän kaupungin kansainvälisten yhteyksien linjaukset Jyväskylän kaupunkistrategia Jyväskylä kilpailukykyinen kaupunki,

Lisätiedot

Projektipäällikön johtajuus - onnistumisen kannalta oleelliset asiat. Uudistu ja Uudistu 24.9.2009 Matti Ahvenharju

Projektipäällikön johtajuus - onnistumisen kannalta oleelliset asiat. Uudistu ja Uudistu 24.9.2009 Matti Ahvenharju Projektipäällikön johtajuus - onnistumisen kannalta oleelliset asiat Uudistu ja Uudistu 24.9.2009 Matti Ahvenharju Koulutus- ja konsultointiyritys vuodesta 1975 Missio: Asiakkaan menestyksen parantaminen

Lisätiedot

PREVENTIIMIVERKOSTON KÄSIKIRJA

PREVENTIIMIVERKOSTON KÄSIKIRJA PREVENTIIMIVERKOSTON KÄSIKIRJA Preventiimi on valtakunnallinen nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön osaamiskeskus, jonka kohderyhmä on nuorten parissa työskentelevät ammattilaiset. Preventiimi kehittää nuorisoalan

Lisätiedot

Projektiosaajakoulutus

Projektiosaajakoulutus Projektiosaajakoulutus Me uskomme sinuun. Koulutuksia ja valmennuksia Tarjoamme koulutuksia ja valmennuksia maahanmuuttajille sekä työnhakijoille ja työelämässä oleville eri puolilla Suomea. Autamme myös

Lisätiedot

Projektikyvykkyyden kansainväliset sertifioinnit

Projektikyvykkyyden kansainväliset sertifioinnit Projektikyvykkyyden kansainväliset sertifioinnit Projektiyhdistys sertifioi projektinhallinnan ammattilaisia IPMAn sertifiointijärjestelmän mukaisesti 1 Osaavien projektiammattilaisten tarve kasvaa...

Lisätiedot

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta

Lisätiedot

Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry NAISTEN VALMIUSLIITTO

Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry NAISTEN VALMIUSLIITTO Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry Naisten Valmiusliitto ry Valtakunnallinen yhteistyöjärjestö perustettu vuonna 1997 yhdistää 11 naisten maanpuolustustyötä tekevää ja tukevaa järjestöä

Lisätiedot

Standardisoinnin merkitys tulevaisuudessa

Standardisoinnin merkitys tulevaisuudessa Standardisoinnin merkitys tulevaisuudessa FINAS-päivä 26.1.2017 Katri Valli Suomen Standardisoimisliitto SFS SFS ja sen rooli standardisoinnin keskusjärjestö Suomessa koordinoi kansallista standardisointia

Lisätiedot

Hallituspartnerit Itä-Suomi ry. Itäsuomalainen hallitustyön kehittäjä. 30.10.2014 Hallituspartnerit Itä-Suomi ry

Hallituspartnerit Itä-Suomi ry. Itäsuomalainen hallitustyön kehittäjä. 30.10.2014 Hallituspartnerit Itä-Suomi ry Hallituspartnerit Itä-Suomi ry Itäsuomalainen hallitustyön kehittäjä Hallituspartnerit ry:n toiminta alkoi Tampereella vuonna 2003. Alueellisia yhdistyksiä on sen jälkeen perustettu mm. Turkuun, Ouluun,

Lisätiedot

Tukeeko kilpailutoiminta suomalaisen ammatillisen koulutuksen markkinointia kansainvälisesti?

Tukeeko kilpailutoiminta suomalaisen ammatillisen koulutuksen markkinointia kansainvälisesti? Tukeeko kilpailutoiminta suomalaisen ammatillisen koulutuksen markkinointia kansainvälisesti? Ammatillisen koulutuksen yhteistyöfoorumi 2015 M/S Viking Gabriella ke 25.3.2015 Seija Rasku, Skills Finland

Lisätiedot

Automaatiojärjestelmän hankinnassa huomioitavat tietoturva-asiat

Automaatiojärjestelmän hankinnassa huomioitavat tietoturva-asiat Automaatiojärjestelmän hankinnassa huomioitavat tietoturva-asiat Teollisuusautomaation tietoturvaseminaari Purchasing Manager, Hydro Lead Buyer, Industrial Control Systems 1 Agenda / esityksen tavoite

Lisätiedot

ISO 14001 uudistuu mikä muuttuu? 27.11.2014 TERVETULOA!

ISO 14001 uudistuu mikä muuttuu? 27.11.2014 TERVETULOA! ISO 14001 uudistuu mikä muuttuu? 27.11.2014 TERVETULOA! Tilaisuuden tavoite Esitellä standardin ISO 14001 uudistamisen tausta tavoitteet aikataulu Esitellä uudistuksen tuomat keskeiset muutokset uusi rakenne

Lisätiedot

SUOMEN PEFC-STANDARDITYÖRYHMÄN TOIMINTASUUNNITELMA

SUOMEN PEFC-STANDARDITYÖRYHMÄN TOIMINTASUUNNITELMA 1(6) SUOMEN PEFC-STANDARDITYÖRYHMÄN 2013 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2(6) an tehdyt korjaukset 8.5.2013 jälkeen 14.06.2013 pieniä tarkennuksia ja korjauksia aikatauluihin kappaleeseen 4.2 18.10.2013 lisätty

Lisätiedot

Naiset turvallisuuden eturivissä

Naiset turvallisuuden eturivissä Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry Döbelninkatu 2 00260 Helsinki Naisten Valmiusliitto ry Valtakunnallinen yhteistyöjärjestö perustettu vuonna 1997 yhdistää 10 naisten maanpuolustustyötä

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen laadunhallinnasta Kansallisen laatuverkoston kokoontuminen, HAMK 2.11.2018 Leena Koski Opetusneuvos Leena.Koski@oph.fi Action Grant 2017 - Support to the European

Lisätiedot

Suomen Hostellijärjestö ja HI-hostellit

Suomen Hostellijärjestö ja HI-hostellit Suomen Hostellijärjestö ja HI-hostellit Suomen Hostellijärjestö Suomen Hostellijärjestön (ent. Suomen Retkeilymajajärjestö SRM ry) perusti joukko nuoriso-, liikunta- ja retkeilyjärjestöjä vuonna 1935 (meneillään

Lisätiedot

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANI. Paremman projektiosaamisen puolesta

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANI. Paremman projektiosaamisen puolesta PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANI KUMPPANIT Paremman projektiosaamisen puolesta Projektiyhdistyksen PMO-tutkimus 2014 Projektiyhdistyksen PMO-tutkimus 2014 Projektiyhdistys toteutti valtakunnallisen ja laajan projektialan

Lisätiedot

Edellyttääkö laatusertifikaattien hyödyntäminen lainsäädännön muutosta?

Edellyttääkö laatusertifikaattien hyödyntäminen lainsäädännön muutosta? Edellyttääkö laatusertifikaattien hyödyntäminen lainsäädännön muutosta? Laatusertifikaatit osaksi elintarvikevalvontaa? Eläinlääkintöneuvos Marjatta Rahkio Laatusertifikaattien hyödyntäminen 1. Laatusertifikaattien

Lisätiedot

Suomen Metsäosaamisen Vientiseminaari: Kokemuksia ja ajatuksia metsäosaamisen viennin haasteista

Suomen Metsäosaamisen Vientiseminaari: Kokemuksia ja ajatuksia metsäosaamisen viennin haasteista Suomen Metsäosaamisen Vientiseminaari: Kokemuksia ja ajatuksia metsäosaamisen viennin haasteista 17.06 2010 Tapani Oksanen, Indufor Oy Muutama sana Induforista Riippumaton metsäalan neuvonantajaorganisaatio,

Lisätiedot

Bioenergia ry Bioenergian puolesta

Bioenergia ry Bioenergian puolesta Bioenergia ry Bioenergian puolesta Bioenergia ry Bioenergian puolesta! Bioenergia-ala on yksi maailman nopeimmin kasvavista ja kehittyvistä teollisuuden aloista. Suomi on edelläkävijä. Polttoaineen ja

Lisätiedot

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa!

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa! Tredun strateginen ohjelma Tilaisuus yhteistyökumppaneille 18.1.2019 Tervetuloa! AMMATILLISTA ETUMATKAA ROHKEE, RETEE JA REILU TREDU TAUSTAA STRATEGISESTA OHJELMASTA Ohjelma luo suunnan Tredun toiminnalle,

Lisätiedot

Standardisoinnin edut

Standardisoinnin edut Standardisoinnin edut Palvelinkeskusten resurssitehokkuus Juha Vartiainen Suomen standardisoimisliitto SFS ry 27.11.2012 standardisointi en standardization sv standardisering fr normalisation de normung

Lisätiedot

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä!

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä! Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry Ilo toimia yhdessä! 10.11.2014 Sihteeriyhdistys - Sekreterarföreningen ry Voittoa tavoittelematon ammatillinen yhdistys ja kollegaverkosto. Yhdistyksemme tarkoituksena

Lisätiedot

Kansainväliseen virkaan pyrkivien vaatimukset ovat seuraavat kuten ne on kuvattu kansainvälisissä ohjesäännöissä:

Kansainväliseen virkaan pyrkivien vaatimukset ovat seuraavat kuten ne on kuvattu kansainvälisissä ohjesäännöissä: Tammikuu 2018 Vastaanottaja: Kaikki piirikuvernöörit Asia: Vaatimukset/säännöt kansainväliseen virkaan pyrkiville Kansainväliseen virkaan pyrkivien vaatimukset ovat seuraavat kuten ne on kuvattu kansainvälisissä

Lisätiedot

Koulutusorganisaatioiden verkostoituminen Esitys Ydinosaajat-hankkeen päätösseminaarissa

Koulutusorganisaatioiden verkostoituminen Esitys Ydinosaajat-hankkeen päätösseminaarissa Koulutusorganisaatioiden verkostoituminen Esitys Ydinosaajat-hankkeen päätösseminaarissa 25.4.2017 Virve Antinoja Ydinosaajat-hankkeen projektipäällikkö Projektin hallinta ja verkostosuhteet työpaketin

Lisätiedot

Vaasan yliopisto kouluttaa uusia terminologian asiantuntijoita

Vaasan yliopisto kouluttaa uusia terminologian asiantuntijoita Vaasan yliopisto kouluttaa uusia terminologian asiantuntijoita Anita Nuopponen Vaasan yliopisto, viestintätieteet Anita.Nuopponen@uv a.f i Sisältö Terminologiaoppia 36 vuotta Vaasan yliopistossa Teknisen

Lisätiedot

Teollinen Internet & Digitalisaatio 2015

Teollinen Internet & Digitalisaatio 2015 VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Teollinen Internet & Digitalisaatio 2015 Jukka Kääriäinen 18.11.2015 VTT, Kaitoväylä 1, Oulu Teollinen Internet & Digitalisaatio 2015 - seminaari Teollinen

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO EU-TALLEKIRJASTO LIITE III KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET

EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO EU-TALLEKIRJASTO LIITE III KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO Kansalaisviestintä Kansalaissuhteet EU-TALLEKIRJASTO LIITE III Bryssel COMM.C.3.002/RCA KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET Tässä asiakirjassa annetaan ohjeita

Lisätiedot

W E B I N A A R I T W A L L O F T A L E N T S P Y Ö R E Ä P Ö Y T Ä

W E B I N A A R I T W A L L O F T A L E N T S P Y Ö R E Ä P Ö Y T Ä INTERNATIONAL BUSINESS POWERED BY TALENTS I N N O V A A T I O A L U S T A Y R I T Y S P A L V E L U I D E N K E H I T T Ä M I S T Y Ö P A J A T W E B I N A A R I T W A L L O F T A L E N T S P Y Ö R E Ä

Lisätiedot

Luottamusta lisäämässä

Luottamusta lisäämässä Luottamusta lisäämässä Kyberturvallisuuskeskus Kyberturvallisuuskeskus aloitti toimintansa osana Viestintävirastoa 1.1.2014. Se vahvistaa Viestintäviraston jo vuodesta 2001 lähtien hoitamia tietoturvatehtäviä.

Lisätiedot

Keitä olemme? ZONTA INTERNATIONAL ZONTA INTERNATIONAL FOUNDATION ZONTA INTERNATIONAL PIIRI 20

Keitä olemme? ZONTA INTERNATIONAL ZONTA INTERNATIONAL FOUNDATION ZONTA INTERNATIONAL PIIRI 20 Keitä olemme? ZONTA INTERNATIONAL Zonta International on 1919 perustettu maailmanlaajuinen palvelujärjestö. Sen 30 000 jäsentä kuuluvat 1200 kerhoon 63 maassa. Jäsenet antavat vapaaehtoisesti aikaansa,

Lisätiedot

Hankintafoorumin esittely

Hankintafoorumin esittely Hankintafoorumin esittely Hankintafoorumin perustehtävä (Missio) Hankintafoorumin perustehtävänä on olla vahva vaikuttaja suomalaisen hankintaosaamisen kehittämisessä ja jäsentensä kilpailukyvyn edistämisessä.

Lisätiedot

COSMOS NETWORK asiantuntijoiden työkäytäntöjen ja työperäisen maahanmuuton kehittäminen. www.turkuamk.fi

COSMOS NETWORK asiantuntijoiden työkäytäntöjen ja työperäisen maahanmuuton kehittäminen. www.turkuamk.fi COSMOS NETWORK asiantuntijoiden työkäytäntöjen ja työperäisen maahanmuuton kehittäminen Toteutusaika 1.1.2010-31.12.2012 Toteuttajaorganisaatio Turun ammattikorkeakoulu, Tietoliikenne ja sähköinen kauppa

Lisätiedot

Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta. Pääaineen esittely

Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta. Pääaineen esittely Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta Pääaineen esittely Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta Pääaineen opiskelijat käyvät sekä markkinoinnin että kansainvälisen liiketoiminnan

Lisätiedot

SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN STRATEGIA VUOSILLE 2015 2017

SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN STRATEGIA VUOSILLE 2015 2017 SUOMEN JBI YHTEISTYÖKESKUKSEN STRATEGIA VUOSILLE 2015 2017 Hyväksytty Suomen JBI yhteistyökeskuksen johtokunnassa 3.2.2015 Sisällys Johdanto... 3 1 Suomen JBI yhteistyökeskuksen missio, visio ja arvot...

Lisätiedot

Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena

Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena Tytteli Karvonen-Juntura Team Finland-koordinaattori Lapin ELY-keskus 05.09.2018 2 Tietoa, työkaluja ja verkostoja suomalaisten yritysten ja muiden toimijoiden

Lisätiedot

Lahden seutu. 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) Lahden seutu :18

Lahden seutu. 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) Lahden seutu :18 Lahden seutu 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) 10 100. 9 8 7 6 4 1 5.2% 8.3% 4.2% Forssan seutu Hämeenlinnan seutu Lahden seutu Muu, mikä? Forssan seutu 5,2%

Lisätiedot

Hämeenlinnan seutu. 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) Hämeenlinnan seutu 26.3.

Hämeenlinnan seutu. 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) Hämeenlinnan seutu 26.3. Hämeenlinnan seutu 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) 10 100. 9 8 7 6 3 14.3% 1 10.7% 5.4% Forssan seutu Hämeenlinnan seutu Lahden seutu Muu, mikä? Forssan

Lisätiedot

Forssan seutu. 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) Forssan seutu :33

Forssan seutu. 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) Forssan seutu :33 Forssan seutu 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) 10 100. 9 8 7 6 27.3% 22.7% 2 1 9.1% Forssan seutu Hämeenlinnan seutu Lahden seutu Muu, mikä? Forssan seutu

Lisätiedot

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut Euroopan unionin poikittaisohjelma opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut-ohjelma Opintovierailut on osa Elinikäisen oppimisen ohjelman poikittaisohjelmaa. Ohjelman

Lisätiedot

Johtamisen standardit mitä ja miksi

Johtamisen standardit mitä ja miksi Johtamisen standardit mitä ja miksi Forum 2013 Sari Sahlberg Johtamisen standardi Auttaa organisaatiota kehittämään valittua johtamisen osa-aluetta Laadunhallinta Ympäristöasioiden hallinta Tietoturvallisuuden

Lisätiedot