Yli-ins. Pekka Lehtonen: TIENHAARASTA LEAVENWORTHIIN Retki Alpo Marttisen tarinaan

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yli-ins. Pekka Lehtonen: TIENHAARASTA LEAVENWORTHIIN Retki Alpo Marttisen tarinaan"

Transkriptio

1 Yli-ins. Pekka Lehtonen: TIENHAARASTA LEAVENWORTHIIN Retki Alpo Marttisen tarinaan Kohtalo johti Alpo Marttisen loistavan sotauran jälkeen pakolaisena Yhdysvaltoihin, jossa hän loi uuden, menestyksekkään sotilasuran. Tämä on kertomus matkasta Leavenworthiin Kansasiin, minne Marttinen haudattiin v I have a dream, sanovat amerikkalaiset. Niin oli minullakin. Kolmen vuosikymmenen ajan olen harrastuksekseni opastanut ryhmiä itärajan taakse, lähinnä Pietariin ja Viipuriin. Vähän ennen Viipuria, nykyisen Saimaan kanavan länsipuolella, on Tienhaara tai paremminkin Hietala. Kanava rakennettiin 1960-luvulla Kivisalmeen; siihen salmeen, johon suomalaiset pysäyttivät venäläisten suurhyökkäyksen kesällä 1944, heti Viipurin menetyksen jälkeen. Juhannuksen seutuun puolustukseen saapui Keski-Syväriltä JR 61, sekstiettan. Se koostui etupäässä Pohjanmaan ruotsinkielisistä miehistä. Rykmentin komentajana oli everstiluutnantti Alpo Marttinen, joka kohta ylennettiin 35-vuotiaana everstiksi. Tienhaara är låset till vårt land Finlands lås, sanoi Marttinen miehilleen. Tienhaara on Suomen lukko. Marttisen rykmentti, KTR 8 ynnä saksalainen, loistava lentoyksikkö, Kuhlmey-ryhmä, vakiinnuttivat rintaman tähän. Kivisalmen (Tienhaaran) taistelu oli näin elintärkeä ja se aloitti jatkosodan lopun torjuntavoitot. Tätä kerron matkustajilleni Tienhaarassa, kun bussi pysähtyy Kasakkakiven viereen. Tuota Kasakkakiveä monet ovat erehtyneet luulemaan Marttisen komentopaikaksi. Näin ei ollut vaan se sijaitsi vajaan kilometrin Lappeenrannan suuntaan. Lopetin kertomukseni tavallisesti toteamukseen, että vielä tulee päivä, jolloin vien ruusun Alpo Marttisen haudalle USA:ssa Kansas Cityn lähellä olevalle sotilashautausmaalle omasta ja matkustajieni puolesta. Se oli siis minun haaveeni. Marttisesta oli vuosien mittaan kasvanut mieleeni kiehtova, myyttinen hahmo. Marttinen kuoli vuonna 1975 elettyään monivaiheisen ja traagisenkin elämän ja tehtyään loistavan sotilasuran sodissamme ja sen jälkeen vielä Yhdysvaltain armeijassa.

2 800 mailia läpi Iowan preerian Tilaisuus haaveeni toteuttamiseen avautui toukokuussa 2009, jolloin vietin kuukauden USA:ssa perhesyistä. Samalle matkalle olin sopinut minnesotalaisten, suomalaistaustaisten ystävieni, Liisa ja Reino Ojalan kanssa matkustamisesta Marttisen haudalle Kansasiin. Matka toteutettiin Minnesotasta käsin Ojaloiden henkilöautolla. Ajoimme helteisenä päivänä lähes 400 mailia läpi Iowan viljavan preerian, ohi tuulimyllypuistojen pitkin päättymättömiä moottoriteitä. Meillä oli aikaa muistella Marttisen henkilöhistoriaa ja sen nivoutumista kansamme kohtaloihin. Marttinenhan kunnostautui jo talvisodassa Hjalmar Siilasvuon oikeana kätenä mm. Suomussalmen, Raatteen ja Kuhmon taisteluissa, kolmekymppinen nuorukainen. Jatkosodan alussa Marttisen taisteluosasto eteni armeijakunnan kärkenä kohti Syväriä. Tienhaarassa Marttisen joukot estivät vihollisen Kivisalmen ylitysyritykset kesäkuun lopulla 1944 estäen rintaman murtumisen. Siihen päättyi Kannakselta perääntyminen ja alkoi jatkosodassa uudenlainen vaihe. Tienhaaran taistelun menetykset olivat noin 820 miestä, joista 117 kaatunutta - muutamassa päivässä. Muistelimme, kuinka sodan jälkeen Marttisesta, Mannerheimristin ritarista, tuli maasta lähteneiden asekätkentäveljien Marttisen miesten johtohahmo. Asekätkennän paljastuttua osa Marttinen (vas) ja Siilasvuo (oik) Raatteen tiellä avainhenkilöistä pakeni verkostojaan käyttäen Ruotsiin ja sieltä myöhemmin USA:han. Marttinen kohosi nopeasti USA:ssa everstiluutnantiksi ja myöhemmin everstiksi. Hän toimi monenlaisissa tehtävissä: opettajana, kouluttajana, talvisodankäyntiin tarkoitettujen välineiden kehittäjänä ja testaajana, divisioonan tiedustelu-upseerina, rykmentin komentajana. Hän työskenteli useissa maissa: mm Koreassa ja Saksassa. sekä Vietnamissa ja Iranissa. Hän sai useita korkeita kunniamerkkejä. Marttinen siirtyi eläkkeelle 1965 ja

3 Marttinen oli Etelä-Korean tulevan presidentin eversti Parkin (vas) neuvonantajana Amerikkalaisia koulutettiin hiihtämään nurmella, kun lunta ei ollut kuoli lyhyen sairauden jälkeen vuotiaana. Hänet on haudattu kahden poikansa viereen Kansasin Leavenworthissa. Leavenworth on amerikkalaisittain pikkukaupunki. Se sijaitsee Kansasin pääkaupungin, Kansas Cityn, pohjoispuolella. Se syntyi v.1827, jolloin eversti Henry Leavenworth perusti Missouri-joen varteen linnakkeen. Idylliselle kaupungille on edelleen leimallista armeijan läsnäolo: varuskunta sekä tutkimus- ja koulutuslaitoksia ja museoita. Sotilasalueen sisäpuolella sijaitsee myös laaja sotilashautausmaa (Fort Leavenworth National Cemetery). Se on presidentti Abraham Lincolnin perustama ja yksi Yhdysvaltain ensimmäisiä kansallisia sotilashautausmaita.

4 Keltainen ruusu ja kortti muistoksi perhehaudalle Sotilasalueelle ajetaan kuin tulliin: on useita rinnakkaisia tarkastusportteja. Pääsimme läpi kuitenkin ilman erikoislupia: passi ja perustelut vierailulle riittivät. Fort Leavenworth n hautausmaa on valtava. Isossa maassa on oma mittakaavansa ja suuria sotilashautausmaita näkee monin paikoin. Tunnelma on yhtäläinen: Lehtipuita, istutuksia, nurmikkoa ja tuhansien hautakivien puhuttelevat rivistöt ja hyvin hoidettu ympäristö. Hautausmaa on jaettu kortteleihin. Tiedossamme oli, että Marttisen haudan osoite on M 1011, siis M-korttelissa hauta Osoitteen voi löytää netistäkin, vaikkapa Googlen avulla. Ajoimme valtavan hautausmaan reunustaa arvellen joutuvamme Eversti Alpo K Marttisen hauta ja haudalle jätetty kukka ja kortti

5 kyselemään info-toimistosta. Osuimme kuitenkin K-korttelin kohdalle ja siitä oli helppo löytää perille. Sattuma oli ohjannut meidät alle 100 metrin päähän päämäärästä 400 mailin ajon jälkeen! Marttisen vaimo, Lea, muutti myöhemmin Yhdysvaltoihin, samoin heidän kolme poikaansa. Alpo Marttisen elämän tragediaan kuului myös kokea kahden oman poikansa ennen aikainen kuolema. Toinen vanhempi pojista, Pekka, oli sotilas ja kuoli tapaturmaisesti palveluksessa Saksassa v vuotiaana. Nuorempi, Hannu Matti, kuoli v vuotiaana. Marttisen puoliso Lea kuoli marraskuussa vuotiaana. Kaikki mainitut henkilöt ovat haudatut Alpo Marttisen viereen. Olimme hankkineet keltaisen ruusun ja kirjoittaneet kortin, jossa selvitettiin, miksi ja kenen haudalle ruusu oli tuotu. Käyntimme osui kaksi päivää ennen amerikkalaisten sodissa kaatuneiden muistopäivää (Memorial Day). Muistopäivänä kaikille sotilashaudoille asetetaan pieni Yhdysvaltain lippu. Muisteltavaa amerikkalaisilla onkin useammista sodista kuin meillä. Pari päivää myöhemmin osallistuin Illinoisissa pienessä Washburnin kaupungissa muistopäivätilaisuuteen. Perinne oli vieläkin muodollisempi kuin meillä: iäkkäät veteraanit univormuissa ja kunnialaukauksia kivääreillä. Toivoimme, että ruusumme ja korttimme olisivat vielä muistopäivänä paikallaan, pienoislipun rinnalla, ja että joku hautausmaalla vierailijoista niihinkin tutustuisi. Marttisen miehet Yhdysvaltain armeijassa

6 Paluumatkalla aprikoimme, kuinka kohtalo saattaa ihmistä riepotella ja kuinka voimakkaat henkilöt selviävät kovistakin paikoista. Mistä se voima kumpuaa? Pohdimme sitäkin, kuinka dramaattisiin ja traagisiinkin elämänkäänteisiin velvollisuuden täyttäminen voi ihmisen johtaa, jokaisen erikseen ja koko sukupolven yhdessä. Marttisesta tuli etsitty, jota hänen puolustamassaan maassa ryhdyttiin jahtaamaan. Pohdimme, millaisin ajatuksin asekätkijöiden avainhenkilöt maasta lähtivät. Ehkä he arvelivat, että se, minkä he olivat pystyneet torjumaan nävertäisi tulevina vuosina maan sisältä käsin. Saattoi koko sota tuntua turhalta. JR 61 Sprengtportenin mailla Ennen USA:n matkaa olin Tienhaaran taistelumaastosta kuopaissut pussillisen multaa, jonka kuljetin kolmen tullin läpi. Sen (kuumennuksen jälkeen) ripottelimme Marttisen haudalle. Se multa oli siis Tienhaarasta, entisen Hietalan kartanon mailta. Hietalan kartanon omisti eläkepäivinään Yrjö Maunu Sprengtporten. Mies, jota pidettiin 200 vuotta maanpetturina, koska oli siirtynyt Venäjälle. Sprengtportenin merkitys on sittemmin tunnustettu, mikä näkyi mm. Autonomian 200-vuotisjuhlallisuuksissa. Hän oli merkittävä henkilö tiellä Itsenäisyyteen. On historian ironiaa, että sen miehen omistaman kartanon raunioilla, joka ensimmäisenä visioi Itsenäistä Suomea, JR 61:n miehet puolustivat tuota Itsenäisyyttä. ALPO MARTTISEN LEGENDA ELÄÄ MUISTOKIRJOITUKSISSA Alpo Marttisen legenda elää myös hänen lähipiiriinsä kuuluvien henkilöiden kautta, nykyään lähinnä muistokirjoituksissa. Kun Alpo Marttisen puoliso Lea Marttinen kuoli Richmondissa, kirjoitti Ilta-Sanomat : Suomen sotahistoriaan merkittävästi vaikuttaneen eversti Alpo Marttisen ( ) leski Lea Marttinen (o.s. Järvenpää) on kuollut 98 vuoden ikäisenä. Tapahtumasta kerrottiin myös Finnish American Reporter lehdessä tammikuussa Marttiset olivat lehden mukaan mm. aktiivisia Finlandia Foundation issa. Muistokirjoituksessa kerrotaan myös Marttisten tarina kahden kansakunnan palveluksessa. Kun Suomen sotilasasiamies luovutti yhdelle Marttisen miehistä Antero Aakkulalle Suomen puolustusvoimien kunniamerkin, otsikoi sama lehti, Finnish American Reporter, joulukuussa 2005, Marttinen s men Last surveying member honored by Finnish Defence Forces. Aakkula kuoli Colorado Springs ssä vuonna 2006.

7 Ruotsiin muuttanut kirjastoneuvos Harry Järv kuoli Tukholmassa Hänen muistokirjoituksensa julkaistiin sekä Helsingin Sanomissa että Hufvudstadsbladetissa. Harry Järv kuului JR 61:een ja hän oli yksi päähenkilöistä Åke Lindmanin elokuvassa Framom främsta linjen. Elokuva kertoo Sekstiettanista jatkosodassa ja myös Tienhaaran taistelusta. Lainaus Hbl:n kirjoituksesta : I augusti 1945 förde Järv sin förra chef överste Alpo Marttinen med båt över Kvarken i säkerhet till Sverige, undan röda statspolisen men blev själv efterlyst och hamnade i ofrivillig exil. Järv auttoi entisen esimehensä Marttisen punaisen Suopon tavoittamattomiin Merenkurkun yli Ruotsiin ja joutui samalla itse vapaehtoiseen maanpakoon. Kirjallisuutta: Kairinen Paavo A.: Marttisen miehet -asekätkijäveljet Koskimaa Matti: Veitsen terällä, 1992 Lukkari Matti: Asekätkentä 1992 Westerlund Göran: Tienhaara Flinalnds lås, 1995 Tuunainen, Pasi: Marttinen - kahden armeijan soturi, 2012 Tuunainen, Pasi: Tahtojen taisto - Alpo K. Marttinen ja Hjalmar Siilasvuo talvisodassa, 2010 Juttu julkaistu Oltermanni-lehdssä 2010

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

TALVISODAN TILINPÄÄTÖS

TALVISODAN TILINPÄÄTÖS TALVISODAN TILINPÄÄTÖS Talvisota 30.11.1939 13.3.1940 I. Sotasuunnitelmat 1930- luvulla II. Sotatoimet joulukuussa 1939 III. Etsikkoaika tammikuu 1940 IV. Ratkaisevat taistelut helmi- ja maaliskuussa 1940

Lisätiedot

Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut

Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut Suomen Sotahistoriallinen Seura ry Jatkosodan esitelmäsarjan esitelmä 29.10.2014 Sotahistorioitsija, ye-evl, VTM Ari Raunio Kevään 1944 maavoimat heikommat

Lisätiedot

Sotavainajia löydetty Taipalosta

Sotavainajia löydetty Taipalosta Väinö Valtonen Sotavainajia löydetty Taipalosta Taistelukentille on viime sodissa arvioitu jääneen ja kadonneen noin 13000 sotilasta. Etsintöihin on talkoovoimin osallistunut jopa 250 vapaaehtoista. Myös

Lisätiedot

Sotaa Pohjois-Vienassa

Sotaa Pohjois-Vienassa Sotaa Pohjois-Vienassa 1941-1944 Ari Raunio Suomen Sotahistoriallisen Seuran miniseminaari VIENA SODASSA 17.9.2019 1 TALVISOTAA EDELTÄNEET SUUNNITELMAT - SUOMI - I vaiheessa hyökkäys Uhtualle - NL - I

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

TALVISOTA 14.10.1939 25.4.1940 JR7

TALVISOTA 14.10.1939 25.4.1940 JR7 Tämä dokumentti on koostettu Kansallisarkistolta vuonna 2008 tilatusta aineistosta, sukulaisten muistikuvista sekä seuraavista teoksista: Arvo Ojala ja Eino Heikkilä, 1983: Summan valtateillä ja Viipurin

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

NUORMAA RUOTSALAINEN (SUKU) Arkistoluettelo

NUORMAA RUOTSALAINEN (SUKU) Arkistoluettelo NUORMAA RUOTSALAINEN (SUKU) Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Kirjeenvaihto Aa Severi Nuormaahan liittyvä kirjeenvaihto 1 Ab Sirkka Ruotsalaisen kirjeenvaihto 2 Ac Jouko Ruotsalaisen kirjeenvaihto 3 Ad

Lisätiedot

JÄÄKÄRIEN VUODET 10 ALUKSI 11

JÄÄKÄRIEN VUODET 10 ALUKSI 11 SISÄLLYS JÄÄKÄRIEN VUODET 10 ALUKSI 11 I JÄÄKÄRIPATALJOONAN TAUSTA 13 Keitä jääkärit olivat? 13 Lähtötilanne 13 Per Zilliacus, Helmikuun manifesti 14 Ilmari A-E Martola, Venäjän lippu salossa 15 Auno Kuiri,

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Karjalan kannaksen taistelut Summan lohkolla ja Marjapellonmäessä sekä Tali-Ihantalan ja Viipurin taistelut kesäkuun lopulla 1944.

Karjalan kannaksen taistelut Summan lohkolla ja Marjapellonmäessä sekä Tali-Ihantalan ja Viipurin taistelut kesäkuun lopulla 1944. Karjalan kannaksen taistelut Summan lohkolla ja Marjapellonmäessä 1939 1940 sekä Tali-Ihantalan ja Viipurin taistelut kesäkuun lopulla 1944. Stalin ennakoi talvisodan kestävän 12 päivää. Hän uskoi Neuvostoliiton

Lisätiedot

Antti Tuuri, Talvisota

Antti Tuuri, Talvisota 1 Antti Tuuri, Talvisota Jarmo Vestola Koulun nimi Kirjallisuusesitelmä 20.1.2000 Arvosana: 8½ 2 Talvisota Antti Tuurin Talvisota on koottu sotapäiväkirjoista, haastatteluista ja mukana olleiden kertomuksista.

Lisätiedot

Kinnulan humanoidi 5.2.1971.

Kinnulan humanoidi 5.2.1971. Kinnulan humanoidi 5.2.1971. Peter Aliranta yritti saada kiinni metsään laskeutuneen aluksen humanoidin, mutta tämän saapas oli liian kuuma jotta siitä olisi saanut otteen. Hän hyökkäsi kohti ufoa moottorisahan

Lisätiedot

Kanneljärven Kuuterselkä

Kanneljärven Kuuterselkä Kanneljärven Kuuterselkä Se vetää puoleensa joka kesä siellä päivänvalon nähneitä ja meitä heidän lapsiaan ja lastenlapsiaan sekä puolisoitamme ja ystäviämme. Tänä kesänä matkasimme 10.-12.6.2013 ja tiistai

Lisätiedot

Skotlantilainen James Francis Edward Keith syntyi 1696 ja kuoli 1758. Hän oli skotlantilainen

Skotlantilainen James Francis Edward Keith syntyi 1696 ja kuoli 1758. Hän oli skotlantilainen Skotlantilainen James Francis Edward Keith syntyi 1696 ja kuoli 1758. Hän oli skotlantilainen jakobiitti joka tunnetaan varsinkin hänen urastaan sotapäällikkönä Preussin hallitsijan Frederick Suuren palveluksessa.

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Elena Köning. Kieli- ja käännöstieteiden laitos Slaavilainen filologia Pro -gradu tutkielma Toukokuu 2006

Elena Köning. Kieli- ja käännöstieteiden laitos Slaavilainen filologia Pro -gradu tutkielma Toukokuu 2006 Elena Köning. Kieli- ja käännöstieteiden laitos Slaavilainen filologia Pro -gradu tutkielma Toukokuu 2006 Tampereen yliopisto Slaavilainen filologia Kieli ja käännöstieteiden laitos ELENA KÖNING: Andrei

Lisätiedot

Adolf Erik Nordenskiöld

Adolf Erik Nordenskiöld P u n a i n e n r a s t i Adolf Erik Nordenskiöld Adolf Erik Nordenskiöld (1832 1901) vietti lapsuutensa Alikartanossa. Hänen isänsä Nils Gustaf Nordenskiöld oli mineralogi, kivennäistutkija. Adolf Erik

Lisätiedot

Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011

Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011 Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011 Retkellä oli mukana 12 senioria ja heidän seuralaistaan. Matkaan lähdettiin Tokeen bussilla Vanhalta kirkolta kello 11.00. Panssariprikaatin portilla meitä oli vastassa

Lisätiedot

Kokoelmat kertovat 9/2013: Mannerheim-ristin ritari, evl. Olli Puhakan albumit

Kokoelmat kertovat 9/2013: Mannerheim-ristin ritari, evl. Olli Puhakan albumit Teksti ja taitto: tutk. Tapio Juutinen, Arkistokuvat: Olli Puhakan kokoelma ds Lentolaivue 26:n 3. lentueen päällikkö luutnantti Risto Puhakka Fiat G.50 -hävittäjän ohjaamossa jatkosodan alussa, mahdollisesti

Lisätiedot

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio

Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio A1 Suomen valtio 1917 2017 1 Kuinka suuri Suomi oli? Mikä oli Suomen pinta-ala? km 2 2 Mikä oli Suomen 4. suurin kaupunki? 3 Kuinka paljon Suomessa oli asukkaita? 4 Kuinka monta ihmistä asui neliökilometrin

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA. Historiaa

KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA. Historiaa KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA Historiaa Kymmenen vuotta sitten Korpiojan Hurskaiset päättivät perustaa Juho ja Maria Hurskaisen jälkeläisten sukuseuran. Samaan aikaan oli jo keskusteltu

Lisätiedot

Haapaveden Yhteiskoulusta 50 vuotta sitten, keväällä 1965 ylioppilaslakin saaneet kokoontuivat Haapaveden lukion vieraina ylioppilasjuhlassa

Haapaveden Yhteiskoulusta 50 vuotta sitten, keväällä 1965 ylioppilaslakin saaneet kokoontuivat Haapaveden lukion vieraina ylioppilasjuhlassa Haapaveden Yhteiskoulusta 50 vuotta sitten, keväällä 1965 ylioppilaslakin saaneet kokoontuivat Haapaveden lukion vieraina ylioppilasjuhlassa 30.5.2015. Riemuylioppilaat 2015 Keväällä 1965 silloisesta Haapaveden

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA

OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA Oulunseudun metsätilanomistajien perinteinen kesäretki suuntautui tänä vuonna Venäjän Karjalaan. Oululaisittain sanottuna onnikallinen (bussilastillinen) jäseniä suuntasi kesäkuun

Lisätiedot

Nehemia rakentaa muurin

Nehemia rakentaa muurin Nettiraamattu lapsille Nehemia rakentaa muurin Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Leppävaara sisällissodassa 1918

Leppävaara sisällissodassa 1918 Alberga vuosisadan alussa Albergaan kasvanut työväenasutusalue 1905 - Useita työväenliikkeen johtohenkilöitä Sirola, Wuolijoki; Salmelat, Mäkelä Albergan Työväenyhdistys perustettiin 1911 Vallityöt 1914-1917:

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Matkakuvia Suojärveltä 14. - 17.6.2008

Matkakuvia Suojärveltä 14. - 17.6.2008 Matkakuvia Suojärveltä 14. - 17.6.2008 Lähettänyt Markku Havu 18.06.2008 Viimeksi päivitetty 14.11.2010 Matkakuvia Suojärveltä 14. - 17.6.2008 18 hengen ryhmä, jossa oli osallistujia mm. Karstulasta, Jyväskylästä,

Lisätiedot

Matti Leinon sukuhaara

Matti Leinon sukuhaara Matti Leinon sukuhaara 1900-1950 Toimittaja: Harri Leino Lähteet: Sukuseuran julkaisut ja Kalevi Leinon Juuret Pälttärissä, 2005 09.06.2012 Sukukokous 2012 1 Matti ja Maria Leino Henrik Leino 1840-1904

Lisätiedot

Dokumentointia sisällissodan raunioilla. Kansallismuseon toiminta

Dokumentointia sisällissodan raunioilla. Kansallismuseon toiminta Dokumentointia sisällissodan raunioilla Kansallismuseon toiminta 1917 1918 SATU FRONDELIUS MARI IMMONEN 10.10.2018 Kuva: Helsingin kaupunginmuseo Kansallismuseon valvontahenkilökuntaa keskihallissa 1.4.1916

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Yrjö Ilmari Keinonen. Opinnot. Sotilas- ja virkaura

Yrjö Ilmari Keinonen. Opinnot. Sotilas- ja virkaura Yrjö Ilmari Keinonen Syntynyt 31. 8. 1912 Ruskealassa Kuollut 29.10. 1977 Nurmijärvellä Jalkaväenkenraali, Mannerheim-ristin ritari n:o 91 Filosofian maisteri Vanhemmat: Talousneuvos Einar Keinonen ja

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

Dokumenttia hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/

Dokumenttia hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/ FSD1325 SOTA-AJAN PIKKUPOJAT 1999-2001 FSD1325 FATHER-SON RELATIONSHIPS AND THE WAR 1999-2001 Tämä dokumentti on osa yllä mainittua Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa.

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

KENRAAULUUTNAN7l'TI KARL LENNART OESCH

KENRAAULUUTNAN7l'TI KARL LENNART OESCH Suomen Sotatieteellisen Seuran kunniajisenten esihel, uusien KENRAAULUUTNAN7l'TI KARL LENNART OESCH Karl Lennart Oesch syntyi 8. 8. 1892. Hän tuli ylioppilaaksi v 1911 opiskellen sen jälkeen luonnontieteitä.

Lisätiedot

Seurakunta vaikeuksissa

Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

SUKUPUOLI JA TASA-ARVO JOURNALISMISSA. Lapin Letkan media-aineiston analyysi 2008-2011. Pälvi Rantala

SUKUPUOLI JA TASA-ARVO JOURNALISMISSA. Lapin Letkan media-aineiston analyysi 2008-2011. Pälvi Rantala SUKUPUOLI JA TASA-ARVO JOURNALISMISSA Lapin Letkan media-aineiston analyysi 2008-2011 Pälvi Rantala NIINHÄN SEN PITÄISI MENNÄ. JA NIIN SE MYÖS USEIN MENEE VALITETTAVASTI. Työssä ja kaikessa elämässä meidän

Lisätiedot

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA?

MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA? 1. Ihmissuhde-Seppo/Saara Seppo/Saara opiskelee ensimmäisen vuoden kevättä. Hän on alkanut seurustelemaan samassa ryhmässä opiskelevan opiskelijan kanssa. Nyt asiat ovat alkaneet kuitenkin mennä huonoon

Lisätiedot

MITÄ VANNOTTIIN, SE PIDETTY ON, YLI PÄÄMME KUN LÖI TULILAINE JA RINNALLA TUNTOMME TUOMION MUU KUNNIA MEILLE ON ARVOTON, KATINKULTAA KIITOS JA MAINE

MITÄ VANNOTTIIN, SE PIDETTY ON, YLI PÄÄMME KUN LÖI TULILAINE JA RINNALLA TUNTOMME TUOMION MUU KUNNIA MEILLE ON ARVOTON, KATINKULTAA KIITOS JA MAINE KEN EI ELINAIKANSA MUISTAISI SITÄ TALVEA RISTI RISTIIN LIITTYEN KUN KOHOS KUMMULLAAN! MONI SILMÄ SÄRKYVÄ, MONI POSKI KALVEA TUIJOTTELI HAUDAN NIELUUN AMMOTTAVAAN MITÄ VANNOTTIIN, SE PIDETTY ON, YLI PÄÄMME

Lisätiedot

Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin

Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Posted on 18.12.2013 by Eeva-Liisa Viitala 2 Helsingin yliopiston kirjaston keväällä 2013 eläkkeelle jäänyt ylikirjastonhoitaja

Lisätiedot

Heikki Kurttila. Isäntämaasopimus. Pirtin klubi 5.4.2016

Heikki Kurttila. Isäntämaasopimus. Pirtin klubi 5.4.2016 Heikki Kurttila Isäntämaasopimus hyppy kohti NATOa Pirtin klubi 5.4.2016 Historiaa: Paasikiven Kekkosen linja Paasikivi: Olipa Venäjä miten vahva tai miten heikko hyvänsä, aina se on tarpeeksi vahva Suomelle.

Lisätiedot

Kiltauutiset 1 / 2011

Kiltauutiset 1 / 2011 Kiltauutiset 1 / 2011 1 Killan tärkein tehtävä John F Kennedy sanoi aikoinaan: Älkää kysykö mitä maa voi tehdä teille kysykää, mitä te voitte tehdä maallenne." Mitä me voimme tehdä tämän maan eteen? Olen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja Lotat, herra kenraali, arvoisat kutsuvieraat, hyvä juhlayleisö,

Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja Lotat, herra kenraali, arvoisat kutsuvieraat, hyvä juhlayleisö, 1 Pro Patria taulujen paljastus / Kenraalimajuri Juha Kilpiän puhe 21.5.2017 Kuusankoski Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja Lotat, herra kenraali, arvoisat kutsuvieraat, hyvä juhlayleisö, Pro Patria Isänmaan

Lisätiedot

Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915

Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Kaivostoimintaa FAMCON:n Suomen kaivoksilla johtanut Jakob Wilson oli syntymänimeltään Jaakko Sjöberg ja lähtöisin pohjanmaalta, Kalajoelta (syntynyt 7.10.1846). Hänen

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU

SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU SALPALINJA Salpalinja rakennettiin uuden itärajan turvaksi talvisotaa seuranneen välirauhan aikana v. 1940-41. Keskeneräisen puolustusaseman linnoittamista jatkettiin

Lisätiedot

Opettajan tehtävänä on lukea tehtävänannot ja kirjata lasten vastaukset ylös näyttelyyn tutustumisen ohessa

Opettajan tehtävänä on lukea tehtävänannot ja kirjata lasten vastaukset ylös näyttelyyn tutustumisen ohessa ETELÄ-KARJALAN MUSEO Opetusmateriaalia näyttelyyn Kolme karjalaista kaupunkia Kolme karjalaista kaupunkia kertoo Lappeenrannan, Viipurin ja Käkisalmen keskeisistä vaiheista. Lappeenranta sopii näiden kaupunkien

Lisätiedot

Salpalinja-museo Bunkkerimuseo Salpapolku

Salpalinja-museo Bunkkerimuseo Salpapolku Salpalinja-museo Bunkkerimuseo Salpalinja Salpalinja rakennettiin uuden itärajan turvaksi talvisotaa seuranneen välirauhan aikana v. 1940-41. Keskeneräisen puolustusaseman linnoittamista jatkettiin kesällä

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Jurkoja. SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ

Jurkoja. SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ Lähde: Pähkinälinnan läänin henkikirjat Inkerinmaalla henkikirjoja (manthals längd) on 1600-luvulla

Lisätiedot

SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU

SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU SALPALINJA Salpalinja rakennettiin uuden itärajan turvaksi talvisotaa seuranneen välirauhan aikana v. 1940-41. Keskeneräisen puolustusaseman linnoittamista jatkettiin

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä?

I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä? Sisällys I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä? Kysymyksenasettelut ja lähteet 12 Venäjän-tutkimuksen vaiheita meillä ja muualla 21 Suomalainen Venäjä-tieto 24 Tapaus Aleksanteri-instituutti 32 Entä

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI 1(5) Sivistysosaston toimisto Minna Vallin 1.12.2003

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI 1(5) Sivistysosaston toimisto Minna Vallin 1.12.2003 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI 1(5) KANSALLISEN VETERAANIPÄIVÄN (27.4.), KAATUNEITTEN MUISTOPÄIVÄN (toukokuun 3. sunnuntai) JA ITSENÄISYYSPÄIVÄN (6.12.) VIETON MENETTELYTAPAOHJEET. Yleistä Ohje sitoo kaikkia allekirjoittaneita

Lisätiedot

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola

Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola Eila Väänänen Eila Marjatta Väänänen, o.s. Tahvola, syntyi 22.1.1922 Lappeella ja kävi kansakoulun 1928 1934 Lappeen Simolassa ja lyseon pääosin Viipurissa 1934 1939. Eila 13-vuotiaana Eila ja äiti Irene

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Mitä tiedät Suomesta?

Mitä tiedät Suomesta? Sida 1 av 5 Suomen kieli

Lisätiedot

Perhe- varallisuus- oikeus. Aulis Aarnio Urpo Kangas

Perhe- varallisuus- oikeus. Aulis Aarnio Urpo Kangas Perhe- varallisuus- oikeus Aulis Aarnio Urpo Kangas TALENTUM Helsinki 2010 2010 Talentum Media Oy ja Urpo Kangas Kannen suunnittelu: Mika Petäjä Kannen toteutus: Outi Pallari Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1512-8

Lisätiedot

Terijoen hautausmaat. Jaakko Mäkelä

Terijoen hautausmaat. Jaakko Mäkelä Terijoen hautausmaat Jaakko Mäkelä 12.3.2016 Terijoen hautausmaat Perustettu Nykyinen käyttö Muistomerkki Vanha hautausmaa 1905 metsittynyt 2002 Kuokkalan hautausmaa 1912 hautausmaana 2005 Uusi hautausmaa

Lisätiedot

РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 12.2.2014 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN

РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 12.2.2014 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 12.2.2014 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 26 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse

Lisätiedot

Miksi juuri Raudusta tuli taistelutanner 1918? Mikä oli Raudun tapahtumien laajempi merkitys?

Miksi juuri Raudusta tuli taistelutanner 1918? Mikä oli Raudun tapahtumien laajempi merkitys? Miksi juuri Raudusta tuli taistelutanner 1918? Mikä oli Raudun tapahtumien laajempi merkitys? Veikko Vaikkinen Rautuseura 4.4.2018 Raudun taistelua tuskin olisi ollut ilman Raasulin rataa. Rata oli rakennettu

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

VARA-AMIRAALI OIVA TAPIO KOIVISTO

VARA-AMIRAALI OIVA TAPIO KOIVISTO 8 Suomen Sota tieteellisen Seuran uudet kunniajäsenet VARA-AMIRAALI OIVA TAPIO KOIVISTO Vara-amiraali Oiva Koiviston koko sotilas ura keskittyy laivaston ja merivoimien virkaportaisiin. Jo 18-vuotiaana

Lisätiedot

Suomen historia. Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 )

Suomen historia. Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 ) 2009-2013 Suomen historia Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 ) Sotien jälkeinen aika (1945 ) Nykyaika Esihistoria ( 1300) Suomi

Lisätiedot

Katsaus Lojerin historiaan (osa 1/2)

Katsaus Lojerin historiaan (osa 1/2) Verkkokauppa Menu Katsaus Lojerin historiaan (osa 1/2) 30.06.2017 Suomi viettää 100-vuotisjuhlaa! Juhlavuoden kunniaksi esittelemme Lojerin lähes satavuotisen historian merkittävimpiä etappeja. #Suomi100

Lisätiedot

1.Rukoileva sotilas Törnävän hautausmaa

1.Rukoileva sotilas Törnävän hautausmaa Törnävä-Huhtala 1.Rukoileva sotilas Törnävän hautausmaa Rukoileva sotilas on pystytetty talvi- ja jatkosotien muistoksi. Patsaan jalusta on Jyväskylän mustaa graniittia. Itse patsas on valettu pronssiin.

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Kestävän kehityksen kasvatuksen pääsuunnitteluryhmä 3.6.2009 Annukka Luomi ja Katja Viberg, ympäristökasvattajat

Kestävän kehityksen kasvatuksen pääsuunnitteluryhmä 3.6.2009 Annukka Luomi ja Katja Viberg, ympäristökasvattajat Kestävän kehityksen kasvatuksen pääsuunnitteluryhmä 3.6.2009 Annukka Luomi ja Katja Viberg, ympäristökasvattajat Aamupäivän ohjelma 8.45 Aamukahvit 9.00 Ympäristökoulun esittely 9.15 Pääsuunnitteluryhmän

Lisätiedot

PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE

PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa

Lisätiedot

Muonituslotta Martta Vähävihun muistivihko aikansa arvokas dokumentti

Muonituslotta Martta Vähävihun muistivihko aikansa arvokas dokumentti 42 Muonituslotta Martta Vähävihun muistivihko aikansa arvokas dokumentti (koonnut FM Paavo Jäppinen) Hankkiessaan aineistoa Joroisten lottamatrikkeliin työryhmä sai haltuunsa lottajärjestön Joroisten paikallisosaston

Lisätiedot

Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana.

Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana. Muistatko? hanke Kysymykset yksilöhaastatteluun Alkulämmittelynä toimivat jokaisen haastattelun alussa täytettävän perustietolomakkeen kysymykset (nimi, syntymäaika ja paikka, osoite jne.). Haastattelun

Lisätiedot

Rising from the Ruins - Euroopan jälleenrakennus toisen maailmansodan jälkeen

Rising from the Ruins - Euroopan jälleenrakennus toisen maailmansodan jälkeen Rising from the Ruins - Euroopan jälleenrakennus toisen maailmansodan jälkeen Näytös 1: Eurooppa, 1945 1. Luen näytelmän ensimmäinen sivu. Korostetut sanat kuvaavat Euroopan tilaa toisen maailmansodan

Lisätiedot

Tutustumiskäynti Cargotec Finland Oy 17.11.2010. Kuva 1980-luvulta, useita rakennuksia on jo purettu

Tutustumiskäynti Cargotec Finland Oy 17.11.2010. Kuva 1980-luvulta, useita rakennuksia on jo purettu Tutustumiskäynti Cargotec Finland Oy 17.11.2010 Kuva 1980-luvulta, useita rakennuksia on jo purettu TAMRUn senioreilla oli onnistunut tutustumiskäynti Cargotec Finland Oy:n toimintaan ja tiloihin Härmälässä.

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,

Lisätiedot

TIETÄMÄT. LC Tornio Putaan raivaustalkoilla TORNION TAISTELUN MUISTOMERKKI ESILLE

TIETÄMÄT. LC Tornio Putaan raivaustalkoilla TORNION TAISTELUN MUISTOMERKKI ESILLE 2011 LC TORNIO PUDAS UUTISIA 3.11.2011 SYKSY Tornion kaupungin alueella on vuonna 2002 julkaistun muistomerkkioppaan mukaan yli 60 erilaista henkilöstä, tapahtumasta, taistelusta tai kaatuneista kertovaa

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070

Lisätiedot

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin

Lisätiedot

Suomalainen Klubi 26.1.2015. Jukka Heikkilä

Suomalainen Klubi 26.1.2015. Jukka Heikkilä Suomalainen Klubi 26.1.2015 Jukka Heikkilä 1 Perustettu 18.1.1944 nimellä Sotamuistoyhdistys ry. V. 1949 Sotamuseoseura ry. V. 1957 Sotahistoriallinen Seura ry. > sotahistoriallinen yleisseura Vuonna 2004

Lisätiedot

Lasten huoltajuudesta eron jälkeen. Osmo Kontula Tutkimusprofessori

Lasten huoltajuudesta eron jälkeen. Osmo Kontula Tutkimusprofessori Lasten huoltajuudesta eron jälkeen Osmo Kontula Tutkimusprofessori Osmo Kontula 16.5.214 Tutkimuksen aineisto Vuonna 25 avo- tai avioliiton solmineet: Lkm % Otos 1. Naimisissa olevat suomenkieliset 726

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Suomalaiset kaartinsotilaat Puolan taistelukentillä, 1831 FT Jussi Jalonen, Tampereen yliopisto Suomen Sotahistoriallinen Seura, Helsinki

Suomalaiset kaartinsotilaat Puolan taistelukentillä, 1831 FT Jussi Jalonen, Tampereen yliopisto Suomen Sotahistoriallinen Seura, Helsinki Keisarin puolesta Suomalaiset kaartinsotilaat Puolan taistelukentillä, 1831 FT Jussi Jalonen, Tampereen yliopisto Suomen Sotahistoriallinen Seura, Helsinki 14.12.2016 Suomen kaarti Suomalainen kansallinen

Lisätiedot

Nehemia rakentaa muurin

Nehemia rakentaa muurin Nettiraamattu lapsille Nehemia rakentaa muurin Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 35/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Paluumuuttaja: Ollapa jo suomalainen Spirit-hanke

Paluumuuttaja: Ollapa jo suomalainen Spirit-hanke Paluumuuttaja: Ollapa jo suomalainen Inkeriläisten alkuperäinen asuinalue sijaitsee nykyään Pietaria ympäröivällä Leningradin alueella Luoteis-Venäjällä. Savosta, Jääskestä, Lappeelta ja Viipurista tulleita

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

VALTTERIN TARINA Millä tavalla 11-vuotias tummaihoinen suomalainen poika kohtaa ja käsittelee rasismia? Salla Saarinen Adoptioperheet ry

VALTTERIN TARINA Millä tavalla 11-vuotias tummaihoinen suomalainen poika kohtaa ja käsittelee rasismia? Salla Saarinen Adoptioperheet ry VALTTERIN TARINA Millä tavalla 11-vuotias tummaihoinen suomalainen poika kohtaa ja käsittelee rasismia? Salla Saarinen Adoptioperheet ry Vuonna 2015 Suomessa on kv-adoptoituja noin 4 500, joista 1 000

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Suomesta tulee itsenäinen valtio

Suomesta tulee itsenäinen valtio Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjän valtakunta romahtaa ja Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjällä kansan tyytymättömyys tsaari Nikolai II:a kohtaan oli kasvanut koko 1900-luvun alun. Suurin osa

Lisätiedot