Liite AURANLAAKSON KANSALAISOPISTON TOIMINTAKERTOMUS 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liite AURANLAAKSON KANSALAISOPISTON TOIMINTAKERTOMUS 2014"

Transkriptio

1 Liite AURANLAAKSON KANSALAISOPISTON TOIMINTAKERTOMUS Toimintaympäristön kuvaus Auranlaakson kansalaisopisto toimii neljän paikkakunnan alueella: Aura, Marttila, Oripää ja Pöytyä. Oppilaitoksen ylläpitäjä- ja omistajakunta on Pöytyä. Muut kunnat ovat ns. sopimuskuntia. Alueella, jossa opisto toimii, on yksi toisen asteen oppilaitos (Elisenvaaran lukio) sekä peruskoulun ala- ja yläkouluja. Kansalaisopiston lisäksi seudulla ei ole muita aikuisoppilaitoksia, mutta kuntien vapaa-aika-, liikunta-, kulttuuri- ja kirjastotoimet sekä paikalliset yhdistykset, seurat ja järjestöt järjestävät myös erilaista kurssi-, harrastus- ja vapaa-ajan toimintaa aikuisille. Auranlaakson kansalaisopiston toimialueella asuu asukasta (tilanne ), joista opiston kursseille on vuonna 2014 osallistunut noin 14,5 %. Oppilaitoksen vaikutuspiiriin kuuluu tosiasialla edellä mainittua suurempikin osuus seudulla asuvista (mm. opiskelijoiden perheet, opiston yleisötilaisuuksiin osallistujat jne.). Kalenterivuonna 2014 kansalaisopistossa opiskelevien henkilöiden määrä on ollut edellisvuosien tasolla (v. 2011: 2179, v. 2012: 2344, v. 2013: 2460 ja v. 2014: 2326), kuten kaikkien kurssien yhteenlaskettu opiskelijalukukin (eli nk. brutto-opiskelijamäärä), (v. 2011: 3979, v. 2012: 4185, v. 2013: 4950 ja v. 2014: 4778). Vuoden 2013 opiskelijaluvut ovat hieman vuotta 2014 korkeammat, koska opetustakin on ollut enemmän (v. 2013: 7979 h ja v. 2014: 7321 h). Pääpaino opetuksessa on aikuisten kouluttamisessa, mutta viime vuosina yhä enemmän koulutustarjontaa on alkanut olla myös lapsille ja nuorille. Opisto tekee yhteistyötä mm. kuntien kulttuuri- ja vapaa-aikatoimen, kirjastotoimen, seurakuntien sekä eri järjestöjen, seurojen ja yhdistysten kanssa. Opiston henkilökuntaan kuuluu rehtori, opistosihteeri sekä kaksi viranhaltijaopettajaa, joista toinen on nk. suunnittelijaopettaja. Molemmat opettajanvirat täytettiin alkaen ja nykyinen rehtori aloitti Vuonna 2014 kansalaisopistoon ei ole palkattu hanketyöntekijöitä. Sen sijaan hanketyötä ovat tehneet rehtori sekä tekstiilityön päätoiminen opettaja. Määräaikaisia eri alojen tuntiopettajia oppilaitoksella on kalenterivuonna 2014 ollut noin 80. Sopimuskunnissa ei ole opiston osastonhoitajia, vaan käytännön järjestelyt tehdään opiston toimistosta käsin. Kansalaisopisto toimii pääasiassa kuntien omistamissa kiinteistöissä (koulut, liikuntahallit). Ainoastaan kudontaopetukseen on jouduttu vuokraamaan toimitiloja. Toimisto on Elisenvaaran oppimiskeskuksessa, mutta työhuoneiden riittämättömyyden takia työpiste on ollut myös Pöytyän kunnanvirastossa. Tarvetta olisi nykyistä suuremmille työtiloille ja oman neuvotteluhuoneen saamiselle. Opisto tekee aktiivisesti yhteistyötä Turun seudun opistojen kanssa (ILO OPPIA opistoverkosto). Verkostolla on oma opistostrategia, jota päivitetään vuosittain. Verkoston rehtorit kokoontuvat säännöllisesti noin kerran kuukaudessa. Oppilaitos kuuluu myös SaLAVa opistoverkostoon, jonka muodostavat (Salon kansalaisopisto, Vakka-Suomen kansalaisopisto, Loimaan työväenopisto ja Auranlaakson kansalaisopisto).

2 Elokuun 2012 alusta alkaen rehtori on toiminut 50 %:n työpanoksella myös Loimaan työväenopiston rehtorina. Loimaan kaupunki ostaa palvelun Pöytyän kunnalta. Yhteisrehtoraatin tarkoituksena on ollut mm. tiivistää opistojen yhteistyötä ja samalla tehostaa ja kehittää niiden toimintaa. Kansalaisopiston johtokunta esitti kannanoton, että huomioiden mm. valtiovallan vapaata sivistystyötä koskevat linjaukset ja vireillä olevat valtionosuusjärjestelmän uudistukset, alueopistoselvityksen uudelleen käynnistäminen tuntuisi tarkoituksenmukaiselta. Asian valmistelu Pöytyän kunnassa eteni niin, että Auranlaakson kansalaisopiston sopimuskuntien edustajat kävivät neuvottelun, jossa kannattivat Pöytyän kunnan esitystä alueopistoselvityksen vireille laittamisesta yhdessä Loimaan kaupungin kanssa. 2. Toimintaympäristön muutos vuonna 2014 Auranlaakson kansalaisopistossa tehtiin vuonna 2013 useampia virantäyttöjä. Vuonna 2014 ei henkilöstössä tai toimitiloissa ole tapahtunut muutoksia. Kehittämistyötä on tehty aktiivisesti sekä omassa opistossa että yhteistyössä Loimaan työväenopiston kanssa. Lokakuussa 2013 mainitut opistot perustuvat nk. keskusryhmän mainittujen oppilaitosten päätoimisen henkilöstön yhdyssiteeksi ja se onkin pitänyt kokouksiaan säännöllisesti myös kalenterivuotena Kansalaisopiston visio ja arvot Opistossa noudatetaan ja toteutetaan ylläpitäjän Pöytyän kunnan ja sen sivistystoimen strategiaa, visiota, arvoja ja tavoitteita. Auranlaaksonkansalaisopiston toiminta noudattaa myös niitä arvoja, jotka on kiteytetty ILO OPPIA -opistoverkoston strategiaan. Toimintaa ohjaaviksi arvoiksi nousevat elinikäinen oppiminen, koulutuksellinen ja sivistyksellinen tasa-arvo, syrjäytymisen ehkäisy ja aktiivisen kansalaisuuden tukeminen. Lisäksi verkoston strategisena kehittämistavoitteena on osaamisen lisääminen, asiantuntijuuden vahvistaminen sekä uusien toimintatapojen kehittäminen. Rehtorin ja opettajien yhteisissä kehittämiskeskusteluissa sekä keskusryhmän CAF-laatutyössä on noussut korostuneesti esille tarve oppilaitoksen omasta arjesta ja käytännön tekemisestä nousevien arvojen ja vision määrittämiseen. Silmällä pitäen oppilaitosten lähiaikoina tapahtuvaa yhdistämistä Auranlaakson kansalaisopiston ja Loimaan työväenopiston henkilöstö on ryhtynyt yhteistyönä määrittämään näiden kahden kansalaisopiston yhteisiä arvoja. Arvot tullaan kiteyttämään osana kehittämisraporttia, joka valmistuu Opetushallituksen rahoittamassa laatu- ja kehittämishankkeessa vuoden 2015 kuluessa. 4. Toiminta-ajatus Opiston tehtävänä on vapaasta sivistystyöstä annetun lain mukaisesti tarjota opiston toimialueen (Aura, Marttila, Oripää ja Pöytyä) asukkaille mahdollisuuksia elinikäiseen oppimiseen, tärkeiden kansalaistaitojen harjoittamiseen, persoonallisuuden monipuoliseen kehittämiseen ja yhteisöissä toimimiseen. Opetus on pääasiassa pienryhmissä tapahtuvaa opetusta ja ohjausta, jossa huomioidaan myös yksilölliset oppimistavoitteet. Opetusta järjestetään alueella mahdollisuuksien mukaan lähipalveluna. 5. Koulutustehtävä Vuoden 2013 alussa voimaan tulleessa oppilaitoksen ylläpitämisluvassa koulutustehtävä on määritelty seuraavasti: Auranlaakson kansalaisopiston koulutuksen tavoitteena on kansalaisvalmiuksien ja yhteisöllisyyden edistäminen sekä yksilön monipuolisen

3 kehittymisen tukeminen. Koulutuksen pääpaino on kädentaito- ja taideaineissa, musiikissa, kielissä sekä terveyttä edistävissä aineissa. Opetuksessa huomioidaan tietoja viestintätekniikan mahdollisuudet sekä uudet oppimisympäristöt. 6. Opiston toiminnallisten painopisteiden toteutuminen vuonna 2014 Koulutuslautakunnan kansalaisopistolle hyväksymässä ja johtokunnan tiedoksi saatetussa vuosien taloussuunnitelmassa sekä vuoden 2014 talousarviossa opistotoiminnan painopisteiksi ja kehittämistarpeiksi oli kiteytetty erityisesti; Loimaan työväenopiston kanssa tehtävän yhteistyön syventäminen, nk. aliedustettujen kohdejoukkojen yhä parempi huomioinen koulutustarjonnassa, opettajien ja muun henkilöstön osaamisen vahvistaminen sekä Elisenvaaran oppimiskeskuksen (koulu, lukio, kansalaisopisto ja kirjasto) yhteistyön kehittäminen. Opetushallituksen keväällä 2014 myöntämillä kahdella laatu- ja kehittämisavustuksella on ryhdytty ideoimaan Auranlaakson kansalaisopistolle ja Loimaan työväenopistolle yhteistä lasten ja nuorten kuvataidekoulua sekä vahvistamaan oppilaitosten yhteistä imagoa. Kohti yhteistä kehittämisstrategiaa hanke, jota rehtori koordinoi ja jonka toteutukseen molempien opistojen päätoimiset henkilökunnat osallistuvat, tuotetaan erilaisia selvitystietoja, laskelmia ja visiointeja, jotka kootaan vuoden 2015 aikana hankeraportiksi. Loppuraportoinnin on tarkoitus palvella alueopistovalmistelua, joka mahdollisesti käynnistyy Auranlaakson kansalaisopiston ja Loimaan työväenopiston välillä. Em. hankkeet ovat jatkoa vuonna 2013 päättyneelle rakenteellisen kehittämisen projektille (nk. RaKe-projekti), jonka puitteissa opistojen käytäntöjä on monilta osin yhtenäistettiin. Nykyisin Loimaan työväenopisto ja Auranlaakson kansalaisopisto tiedottavat kurssitarjonnastaan yhteisellä opinto-ohjelmalla ja opistojen toimintaa suunnitellaan yhdessä kummankin oppilaitoksen erityisosaamista hyödyntäen. Niin ikään oppilaitokset tekevät opettajavaihtoa. Hallintokäytäntöjä on viime aikoina monin kohdin samankaltaistettu. Opintoseteliavustusta vuodelle 2014 Auranlaakson kansalaisopistolle saatiin yhteensä euroa. Tuen myönsi Opetushallitus ja se käytetään seniorien, työttömien ja oppimisvaikeuksisten kurssimaksujen alentamiseen. Opettajien, rehtoreiden ja asiakaspalveluhenkilöstön osaamista on pyritty kehittämään Aluehallintoviraston myöntämällä Osaava-rahoituksella yhteistyössä maakunnan muiden kansalaisopistojen kanssa. Tätä INNO OPISTOT hanketta koordinoi Kaarinan kansalaisopisto ja hankkeen tavoitteena on ollut löytää ja kehittää uudenlaisia, erityisesti vapaan sivistystyön opetus- ja ohjaustilanteisiin soveltuvia oppimisratkaisuja. Hanke päättyi vuoden 2014 lopussa. Oppimiskeskuksen toimijoiden yhteistyötä on tehty vuonna Oppimiskeskuksen johtoryhmä on pitänyt säännöllisesti kokouksiaan ja miettinyt mm. tilojen yhteiskäyttöä sekä erilaisten yhteisten tapahtumien järjestämiseen liittyviä asioita. Opisto on kurssisuunnittelussaan ottanut huomioon koulujen toiveita mm. kurssien sisällön ja aikataulutusten osalta. Monet nuorisopuolen oppilaitosten opettajat ja oppilaat ovat ottaneet osaa kansalaisopiston kursseille. 7. Opiston toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen Oheisessa taulukossa on ilmoitettu vuoden 2014 talousarvioon vahvistetut luvut ja niiden toteumat.

4 Kansalaisopiston opiskelijamäärät ovat vuonna 2014 olleet johtokunnan ja lautakunnan asettamien tavoitteiden mukaiset. Kokonaisopetustuntimäärä jäi hieman asetettua tavoitetta pienemmäksi, mikä johtuu siitä varsin suuri osuus suunnitelluista kursseista ei riittämättömän ilmoittautujamäärän takia toteutunut. Kaikkiaan opetusta suunniteltiin 9511 tuntia, mistä 77 % eli 7321 tuntia toteutui. Koulutuspalveluita on tarjottu kattavasti koko opiston toiminta-alueella, ja keväällä saadulla opintoseteliavustuksella on voitu tukea eläkeläisten, työttömien ja oppimisvaikeuksisten kursseille osallistumista. Yhteistyötä Loimaan työväenopiston kanssa on jatkettu. Loimaan työväenopisto ja Auranlaakson kansalaisopisto tiedottivat kurssitarjonnastaan yhteisellä opinto-ohjelmalla ja opistojen toimintaa suunniteltiin yhdessä kummankin oppilaitoksen erityisosaamista hyödyntäen. Niin ikään oppilaitokset ovat tehneet opettajavaihtoa ja hankeyhteistyötä. Taulukko 1. Tunnit ja opiskelijat koko opistossa v Suluissa vuoden 2013 vertailutiedot. Mittari Talousarvio Toteuma tunnit (7979) netto-opiskelijat (2460) brutto-opiskelijat (kurssilaiset) (4950) hanketoimintaan osallistuminen yhteisissä hankkeissa Taulukko 2. Netto-opiskelijat (= opiskelijat kertaalleen laskettuina) toimialuekunnittain. v Suluissa vuoden 2013 vertailutiedot. Kunta Naiset Miehet Yhteensä Aura 334 (333) 79 (78) 413 (411) Marttila 154 (163) 57 (60) 211 (223) Oripää 147 (177) 40 (71) 187 (248) Pöytyä 1006 (991) 260 (272) 1266 (1263) Muualta 205 (249) 44 (66) 249 (315) Yhteensä 1846 (1913) 480 (547) 2326 (2460) Taulukko 3. Opetustunnit toimialuekunnittain v Suluissa vuoden 2013 vertailutiedot. Kunta Opetustunnit Aura 1761 (1884) Marttila 936 (863) Oripää 543 (758) Pöytyä 4081 (4473) Yhteensä 7321 (7979)

5 Taulukko 4. Opetustunnit ja kurssilaisten lukumäärät pääluokittain v Suluissa vuoden 2013 vertailutiedot. Opintoaine Tunnit Kurssilaiset (brutto-opisk.) Avoin yliopisto 0 (15) 0 (10) Taiteen perusopetus 340 (250) 102 (111) Kielet 458 (717) 241 (303) Tietotekniikka 138 (111) 73 (71) Musiikki 1437 (1455) 417 (420) Kuvataiteet 330 (638) 159 (327) Kädentaidot 2159 (2199) 828 (752) Kulttuuri ja kirjallisuus 244 (288) 138 (133) Palo- ja pelastus 112 (62) 75 (77) Liikunta, tanssi, terveys 1652 (1836) 1962 (2091) Historia ja yhteiskunta 56 (31) 441 (16) Psykologia ja kasvatus 0 (0) 0 (0) Kotitalous 132 (70) 150 (69) Muu koulutus 170 (199) sis. terv.hoito 131 (524) sis. terv.hoito Luonnontieteet 83 (108) 34 (46) Kaikki yhteensä 7321 (7979) 477 (4950) 8. Talous Opiston talouden pääasialliset tulot muodostuvat valtionosuudesta, kuntien maksuosuuksista sekä kurssimaksuista. Kirjanpito ei ole toimintakertomuksen tekohetkellä vielä valmistunut, joten talousluvut ovat epätäydellisiä, muun muassa sisäiset vuokramenot puuttuvat. Opiston talouden tunnusluvut ovat kirjanpidon yhteenvedon mukaan seuraavat. Sulkeissa vuoden 2013 TP-tiedot. TULOT TA Toteuma Tot % Valtionosuus ( ) 100 Kansalaisop. maksut (76 000) (89 585) 108 % Yhteistoimintakorv ( ) (96.091) 67 % MENOT TA Toteuma Tot. % ( ) ( ) 91 (101) 9. Henkilöstö Päätoimista henkilöstöä kansalaisopistolla oli kuluneena vuotena kolme henkilöä: rehtori, opistosihteeri, tekstiilityönopettaja ja suunnittelijaopettaja. Oppilaitoksessa työskenteli noin 80 eri alojen tuntiopettajaa ja 7 koulujen iltakäytöstä sekä kudontatilojen siivouksesta vastaavaa henkilöä.

6 10. Hankkeiden toteutuminen Opetushallituksen keväällä 2014 myöntämillä kahdella laatu- ja kehittämisavustuksella on ryhdytty ideoimaan Auranlaakson kansalaisopistolle ja Loimaan työväenopistolle yhteistä lasten ja nuorten kuvataidekoulua sekä vahvistamaan oppilaitosten yhteistä imagoa ja kehittämistä. Näihin kahteen projektiin avusta saatiin euroa. Kansalaisopisto on ollut mukana myös varsinaissuomalaisten kansalaisopistojen päättyneessä Osaava-hankkeessa. Opintoseteliavustusta opistolle myönnettiin euroa

AURANLAAKSON KANSALAISOPISTON TOIMINTAKERTOMUS 2013

AURANLAAKSON KANSALAISOPISTON TOIMINTAKERTOMUS 2013 AURANLAAKSON KANSALAISOPISTON TOIMINTAKERTOMUS 2013 1. Toimintaympäristön kuvaus Auranlaakson kansalaisopisto toimii neljän paikkakunnan alueella: Aura, Marttila, Oripää ja Pöytyä. Oppilaitoksen ylläpitäjä-

Lisätiedot

Liite AURANLAAKSON KANSALAISOPISTON TOIMINTAKERTOMUS 2016

Liite AURANLAAKSON KANSALAISOPISTON TOIMINTAKERTOMUS 2016 Liite AURANLAAKSON KANSALAISOPISTON TOIMINTAKERTOMUS 2016 1. Toimintaympäristön kuvaus Auranlaakson kansalaisopisto toimii neljän paikkakunnan alueella: Aura, Marttila, Oripää ja Pöytyä. Oppilaitoksen

Lisätiedot

AURANLAAKSON KANSALAISOPISTON TOIMINTAKERTOMUS 2017

AURANLAAKSON KANSALAISOPISTON TOIMINTAKERTOMUS 2017 Liite 1 AURANLAAKSON KANSALAISOPISTON TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Toimintaympäristön kuvaus Auranlaakson kansalaisopisto toimii neljän paikkakunnan alueella: Aura, Marttila, Oripää ja Pöytyä. Oppilaitoksen

Lisätiedot

Kansalais- ja työväenopistojen vapaus ja vastuu

Kansalais- ja työväenopistojen vapaus ja vastuu Kansalais- ja työväenopistojen vapaus ja vastuu SVV- luentosarja 2015-2016 Ma= Korolainen, Pilvi Mansikkamäki, Ma= Saari Laki vapaasta sivistystyöstä (21.8.1998/632 ja 29.12.2009/1765) 1 Vapaan sivistystyön

Lisätiedot

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS Espoon kaupunki, sivistystoimi, luopuu aikuisten lukiokoulutuksen järjestämisestä.

Lisätiedot

KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS

KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS HUOM: Hakemus koskee vain vapaan sivistystyön laissa tarkoitettua koulutusta. Ilmoitetaan vain

Lisätiedot

KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2020

KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2020 KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2020 Käsitelty opettajainkokouksessa 24.8.2013 Hyväksytty Someron kaupungin sivistyslautakunnassa 10.9.2013 Somero-opiston kehittämissuunnitelma vuosille 2014-2020 Toimintaympäristö

Lisätiedot

KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS

KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS HUOM: Hakemus koskee vain vapaan sivistystyön laissa tarkoitettua koulutusta. Ilmoitetaan vain

Lisätiedot

KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS

KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS HUOM: Hakemus koskee vain vapaan sivistystyön laissa tarkoitettua koulutusta. Ilmoitetaan vain

Lisätiedot

HIIDEN OPISTON STRATEGIA 2017

HIIDEN OPISTON STRATEGIA 2017 1 HIIDEN OPISTON STRATEGIA 2017 VISIO Hiiden Opisto on luotettava ja arvostettu kansalaisopisto läntisellä Uudellamaalla. Opisto tunnetaan laadukkaana ja luovana koulutuksen järjestäjänä, aktiivisena vaikuttajana

Lisätiedot

Talous Euroa Ta 2017 Tot % Menot Tulot Netto

Talous Euroa Ta 2017 Tot % Menot Tulot Netto SIVISTYSLAUTAKUNTA (KOULUTUSLAUTAKUNTA 3.5.7 ASTI) (8) OSAVUOSIRAPORTTI.. 3.8.7 Raportin tiedot ovat 9.9.7 kirjanpidon tilanteen mukaiset. Toiminta-ajatus Tehtävänä on tukea ja kannustaa ihmisten jatkuvaa

Lisätiedot

Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS. Juankoski, Kaavi, Rautavaara

Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS. Juankoski, Kaavi, Rautavaara Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS Juankoski, Kaavi, Rautavaara n kaupunki, Juankosken kaupunki, Kaavin kunta ja Rautavaaran kunta ovat sopineet

Lisätiedot

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10.1. Rahoitettava toiminta Vapaan sivistystyön oppilaitoksia ovat kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset, liikunnan koulutuskeskukset ja kesäyliopistot. Vapaan sivistystyön

Lisätiedot

KIVALO-OPISTO. Kotisivu: www.kivalo-opisto.fi. Yhteystiedot

KIVALO-OPISTO. Kotisivu: www.kivalo-opisto.fi. Yhteystiedot 1 KIVALO-OPISTO Kotisivu: www.kivalo-opisto.fi Yhteystiedot Kemin toimipiste: Käyntiosoite: Kemin kulttuurikeskus, Marina Takalon katu 3, 94100 Kemi Puhelin: 0400 328 435, rehtori, 040-748 3672, toimisto

Lisätiedot

KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS

KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Vapaa-aikaltk 29.5.2012, liite 1 PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS HUOM: Hakemus koskee vain vapaan sivistystyön laissa tarkoitettua

Lisätiedot

KANSALAISOPISTO TYÖPAIKKANA. Info uusille opettajille Wellamo opisto Päivikki Tapiola

KANSALAISOPISTO TYÖPAIKKANA. Info uusille opettajille Wellamo opisto Päivikki Tapiola KANSALAISOPISTO TYÖPAIKKANA Info uusille opettajille Wellamo opisto 29.8.2016 Päivikki Tapiola VAPAA SIVISTYSTYÖ: villiä ja vapaata? Laki vapaasta sivistystyöstä (932 / 1998) Vapaan sivistystyön tarkoituksena

Lisätiedot

KOULUTUSLAUTAKUNTA Osallistumiskerrat 6. TEHTÄVÄ: OPETUS- JA KIRJASTOPALVELUT (40) Tilivelvollinen ja tulosvastuullinen esimies: Sivistysjohtaja

KOULUTUSLAUTAKUNTA Osallistumiskerrat 6. TEHTÄVÄ: OPETUS- JA KIRJASTOPALVELUT (40) Tilivelvollinen ja tulosvastuullinen esimies: Sivistysjohtaja KOULUTUSLAUTAKUNTA Toiminta-ajatus: Tehtävänä on tukea ja kannustaa ihmisten jatkuvaa henkistä kasvua ja hyvinvointia, vastata kasvun tarpeisiin ja lisääntyviin koulutustarpeisiin ja vapaa-ajan haasteisiin

Lisätiedot

Ilo oppia! -opistoverkostossa

Ilo oppia! -opistoverkostossa Ilo oppia! -opistoverkostossa [Kirjoita asiakirjan tiivistelmä tähän. Tiivistelmä on yleensä lyhyt yhteenveto asiakirjan sisällöstä. Kirjoita asiakirjan tiivistelmä tähän. Tiivistelmä on yleensä lyhyt

Lisätiedot

Selvitystyö Auranlaakson kansalaisopiston ja Loimaan työväenopiston yhdistämiseksi yhteiseksi alueelliseksi oppilaitokseksi

Selvitystyö Auranlaakson kansalaisopiston ja Loimaan työväenopiston yhdistämiseksi yhteiseksi alueelliseksi oppilaitokseksi Kaupunginhallitus 88 09.03.2015 Kaupunginhallitus 115 30.03.2015 Vapaa-aikalautakunta 48 27.05.2015 Selvitystyö yhdistämiseksi yhteiseksi alueelliseksi oppilaitokseksi Kh 09.03.2015 88 Lokakuussa 2009

Lisätiedot

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10.1. Rahoitettava toiminta Vapaan sivistystyön oppilaitoksia ovat kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset, liikunnan koulutuskeskukset ja kesäyliopistot. Vapaan sivistystyön

Lisätiedot

VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ MAHDOLLISUUKSIA KOULUTUSTARJONNAN MONIPUOLISTAMISEEN Educa 2012 la 28.1.2012, Päivi Majoinen Pieksämäen seutuopisto

VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ MAHDOLLISUUKSIA KOULUTUSTARJONNAN MONIPUOLISTAMISEEN Educa 2012 la 28.1.2012, Päivi Majoinen Pieksämäen seutuopisto VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ MAHDOLLISUUKSIA KOULUTUSTARJONNAN MONIPUOLISTAMISEEN Educa 2012 la 28.1.2012, Päivi Majoinen Pieksämäen seutuopisto Koulutusta yhteistyössä Pieksämäellä Taustaa -Pieksämäellä paljon

Lisätiedot

Selvitystyö Auranlaakson kansalaisopiston ja Loimaan työväenopiston yhdistämiseksi yhteiseksi alueelliseksi oppilaitokseksi

Selvitystyö Auranlaakson kansalaisopiston ja Loimaan työväenopiston yhdistämiseksi yhteiseksi alueelliseksi oppilaitokseksi Kaupunginhallitus 88 09.03.2015 Kaupunginhallitus 115 30.03.2015 Vapaa-aikalautakunta 48 27.05.2015 Vapaa-aikalautakunta 76 22.10.2015 Kaupunginhallitus 320 09.11.2015 Selvitystyö yhdistämiseksi yhteiseksi

Lisätiedot

Talous Euroa Ta 2015 Tot % Menot Tulot Netto

Talous Euroa Ta 2015 Tot % Menot Tulot Netto KOULUTUSLAUTAKUNTA (8) OSAVUOSIRAPORTTI..-3.4.5 Toiminta-ajatus Tehtävänä on tukea ja kannustaa ihmisten jatkuvaa henkistä kasvua ja hyvinvointia, vastata kasvun tarpeisiin ja lisääntyviin koulutustarpeisiin

Lisätiedot

Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia. Koulutuslautakunta 5.2.2015 11

Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia. Koulutuslautakunta 5.2.2015 11 Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia Koulutuslautakunta 5.2.2015 11 Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia Tehtävä Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tehtävänä on tarjota

Lisätiedot

Maahanmuuttajat ja maahanmuuttajakoulutus vapaan sivistystyön oppilaitoksissa

Maahanmuuttajat ja maahanmuuttajakoulutus vapaan sivistystyön oppilaitoksissa Maahanmuuttajat ja maahanmuuttajakoulutus vapaan sivistystyön oppilaitoksissa TULOKSIA Selvitysraportin julkistaminen 20.4.2016 Helsingin kaupungin työväenopisto Leena Saloheimo Vapaa Sivistystyö ry Selvitys

Lisätiedot

Espoon työväenopisto. Visiomme: Espoon työväenopisto on Suomen arvostetuin vapaan sivistystyön suunnannäyttäjä. Saara Patoluoto 30.1.

Espoon työväenopisto. Visiomme: Espoon työväenopisto on Suomen arvostetuin vapaan sivistystyön suunnannäyttäjä. Saara Patoluoto 30.1. Espoon työväenopisto Visiomme: Espoon työväenopisto on Suomen arvostetuin vapaan sivistystyön suunnannäyttäjä Saara Patoluoto 30.1.2014 Espoon työväenopisto Lainsäädännöllinen tehtävä ja tarkoitus ( Laki

Lisätiedot

Vapaan sivistystyön kehittämisohjelman tilanne OPH:n näkökulmia

Vapaan sivistystyön kehittämisohjelman tilanne OPH:n näkökulmia Vapaan sivistystyön kehittämisohjelman tilanne OPH:n näkökulmia Pertti Pitkänen 30.3.2011 Osaamisen ja sivistyksen asialla KEHO: Toteutuneet muutokset - Lain tarkoitus ja tavoitteet sekä lain piiriin kuuluva

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari Power Park 14.4.2010 Valtakunnallinen vapaan sivistystyön kehittämisohjelma 2008 2012 Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen

Lisätiedot

Helsingin suomenkielisen työväenopiston LAKE-hankkeen tulokset. FT Emilia Valkonen

Helsingin suomenkielisen työväenopiston LAKE-hankkeen tulokset. FT Emilia Valkonen Helsingin suomenkielisen työväenopiston LAKE-hankkeen tulokset FT Emilia Valkonen Hankkeen tarkoitus Selvittää: työväenopiston opetuksen tarve määritellä opetusresurssien jakamisessa käytetyt perusteet

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ

10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 40 10. VAPAA SIVISTYSTYÖ 10.1. Rahoitettava toiminta Vapaan sivistystyön oppilaitoksia ovat kansalaisopistot, kansanopistot, opintokeskukset, liikunnan koulutuskeskukset ja kesäyliopistot. Vapaan sivistystyön

Lisätiedot

KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS

KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS HUOM: Hakemus koskee vain vapaan sivistystyön laissa tarkoitettua koulutusta. Ilmoitetaan vain

Lisätiedot

Otsikko. Alaotsikko. Tekijä 23.4.2015 1

Otsikko. Alaotsikko. Tekijä 23.4.2015 1 Otsikko Alaotsikko Tekijä 23.4.2015 1 100 vuotta oppimisen iloa Helsingin työväenopisto on Helsingin kaupungin omistama oppilaitos yli 16-vuotiaille Perustettu Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksellä

Lisätiedot

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Liite nro 4 Yhdtr. 30.7.2008 223 liite2 Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Kurssihinnoittelun lähtökohtana on oppitunnin tuotantohinta,

Lisätiedot

KIVALO - OPISTO KEMI, KEMINMAA, SIMO, TERVOLA YHDESSÄ VAHVEMPI

KIVALO - OPISTO KEMI, KEMINMAA, SIMO, TERVOLA YHDESSÄ VAHVEMPI KIVALO - OPISTO 1.1.2014 KEMI, KEMINMAA, SIMO, TERVOLA YHDESSÄ VAHVEMPI Kivalo-opisto on perustettu 1.1.2014 entisten Kemin työväenopiston sekä Kivalojen seutuopiston (Keminmaan, Tervolan ja Simon kansalaisopistot)

Lisätiedot

Tietostrategia 15.11.2002 Päivitetty 27.5.2009

Tietostrategia 15.11.2002 Päivitetty 27.5.2009 Tietostrategia 15.11.2002 Päivitetty 27.5.2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...1 1.1 Valkeakoski-opiston tietostrateginen visio...1 2 NYKYTILA JA TAVOITE...1 2.1 Tekniset valmiudet...1 2.1.1 Tavoite...1 2.2 Henkilökunnan

Lisätiedot

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso

Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Hanketoiminnan kansalliset rahoituslähteet: Kirjastot, liikunta ja nuoriso Kirsi Kohonen Suunnittelija Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto, Kirsi Kohonen, OKT-vastuualue 5.9.2014

Lisätiedot

SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA

SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA 1 SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA 2019 23.11.2018 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOFIA-OPISTON TEHTÄVÄ.. 3 2. TOIMINNAN KEHITTÄMINEN 3 3. HENKILÖSTÖN KOULUTUS JA OSALLISTAMINEN 4 4.

Lisätiedot

TALOUSARVION KÄYTTÖTALOUSOSA 2010 KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 Maakuntahallituksen hyväksymä taso

TALOUSARVION KÄYTTÖTALOUSOSA 2010 KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 Maakuntahallituksen hyväksymä taso HÄMEEN LIITTO LIITE TALOUSARVION KÄYTTÖTALOUSOSA 2010 KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 Maakuntahallituksen hyväksymä taso 1 14.12.2009 MÄÄRÄRAHAT JA -TULOARVIOT Sitovat erät tummennettu Maakuntavaltuusto

Lisätiedot

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE 2013-2014

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE 2013-2014 KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE 2013-2014 1. Toiminta-ajatus Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa

Lisätiedot

KOULUTUSLAUTAKUNTA Osallistumiskerrat

KOULUTUSLAUTAKUNTA Osallistumiskerrat KOULUTUSLAUTAKUNTA Toiminta-ajatus: Tehtävänä on tukea ja kannustaa ihmisten jatkuvaa henkistä kasvua ja hyvinvointia, vastata kasvun tarpeisiin ja lisääntyviin koulutustarpeisiin ja vapaa-ajan haasteisiin

Lisätiedot

INARIN KUNNAN RAJANAAPURIT. Enontekiö Kittilä Sodankylä Utsjoki. Norja Venäjä. www.revontuliopisto.fi. www.inari.fi

INARIN KUNNAN RAJANAAPURIT. Enontekiö Kittilä Sodankylä Utsjoki. Norja Venäjä. www.revontuliopisto.fi. www.inari.fi INARIN KUNNAN RAJANAAPURIT Enontekiö Kittilä Sodankylä Utsjoki Norja Venäjä REVONTULI- OPISTON RAJANAAPURIT Inari Kolari Muonio Rovaniemi Kemijärvi Pelkosenniemi Savukoski Norja Ruotsi Venäjä INARI ON

Lisätiedot

Sivistysosaston monipuolisuus ja sen kehittämismahdollisuudet

Sivistysosaston monipuolisuus ja sen kehittämismahdollisuudet SIVISTYSLAUTAKUNTA HALLINTO Strategiset painopistealueet / kriittiset menestystekijät ovat niitä asiakokonaisuuksia, joissa onnistuminen on välttämätöntä tavoitetilan saavuttamiseksi. Strategiset painopistealueet

Lisätiedot

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulospalkkiotavoitteet vuonna

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulospalkkiotavoitteet vuonna Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulospalkkiotavoitteet vuonna 2018 6.3.2018 1 1. Helsingissä joustavat elinikäisen oppimisen polut ottavat huomioon erilaisten oppijoiden tarpeet, 30 % Mittarit: Varhaiskasvatus

Lisätiedot

Uudistuva ja kehittyvä vapaa sivistystyö Vapaan sivistystyön oppilaitosten ylläpitämislupien uudistaminen

Uudistuva ja kehittyvä vapaa sivistystyö Vapaan sivistystyön oppilaitosten ylläpitämislupien uudistaminen Uudistuva ja kehittyvä vapaa sivistystyö Vapaan sivistystyön oppilaitosten ylläpitämislupien uudistaminen Hallitusneuvos Marja-Riitta Pönkä Aikuiskoulutuspolitiikan yksikön toimiala Aikuiskoulutuspolitiikka

Lisätiedot

Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu

Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Sivistystoimen johdon foorumi 11.3.2014 Tampere Anneli Rautiainen Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN MUSIIKKIOPISTO

KANKAANPÄÄN MUSIIKKIOPISTO ARVOT-VISIO-STRATEGIA 2018 2025 KANKAANPÄÄN MUSIIKKIOPISTO Kankaanpään kaupungin koulutuslautakunta on hyväksynyt suunnitelman 14.2.2006 Kankaanpään kaupungin koulutuslautakunta on hyväksynyt suunnitelman

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

VALKEAKOSKI-OPISTO VUONNA 2014

VALKEAKOSKI-OPISTO VUONNA 2014 VALKEAKOSKI-OPISTO VUONNA 2014 SIVISTYSTOIMEN ORGANISAATIO VALKEAKOSKI- OPISTO SIVISTYSTOIMEN KESKUS KIRJASTO- TOIMI KULTTUURI- TOIMI KANSALAIS- OPISTO TAITEEN PERUSOPETUS TILAUS- KOULUTUS KULTTUURI- TOIMISTO

Lisätiedot

VST vapaa sivistystyö. OAO AKOL ry vst-tiimi

VST vapaa sivistystyö. OAO AKOL ry vst-tiimi VST vapaa sivistystyö OAO 7.11.2018 AKOL ry vst-tiimi Mitä on vapaa sivistystyö? Vapaan sivistystyön tarkoituksena on elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta tukea yksilöiden persoonallisuuden monipuolista

Lisätiedot

SOTKAMON KANSALAISOPISTON LAATUKÄSIKIRJA

SOTKAMON KANSALAISOPISTON LAATUKÄSIKIRJA SOTKAMON KANSALAISOPISTON LAATUKÄSIKIRJA Sotkamon kansalaisopiston henkilöstö on työstänyt Osaava - koulutuksen aikana vuosina 2011 2012 opistolle räätälöityä laatukäsikirjaa. Käsikirja on EFQM (European

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011

TOIMINTAKERTOMUS 2011 LOUNAIS-SUOMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ TOIMINTAKERTOMUS 2011 Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä omistaa Liedon ammatti- ja aikuisopiston, Loimaan ammatti- ja aikuisopiston ja Uudenkaupungin ammatti- ja aikuisopisto

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

Opetushallituksen valtionavustukset Pertti Pitkänen OPH

Opetushallituksen valtionavustukset Pertti Pitkänen OPH Opetushallituksen valtionavustukset 2013 Pertti Pitkänen OPH 20.3.2013 Vapaan sivistystyön valtionrahoituksen kehitys 2008: 152 219 000 2009: 157 569 000 2010: 163 359 000 2011: 167 109 000 2012: 164 442

Lisätiedot

20 Varsinais-Suomi. 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

20 Varsinais-Suomi. 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 20 Varsinais-Suomi 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 20.1. VARSINAIS-SUOMI Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 4 kpl Taajaan asutut: 9 kpl Maaseutumaiset: 15 kpl

Lisätiedot

Tarkennuksia opistojen yhdistymisselvitykseen

Tarkennuksia opistojen yhdistymisselvitykseen Tarkennuksia opistojen yhdistymisselvitykseen Merja Sillanpää 13.2.2019 Lovisa svenska medborgarinstitutin johtokunnan 6.3.2019 lisäyksin Valkon kansalaisopiston johtokunnan lisäyksin 15.3.2018 Organisaatiorakenne

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN MUSIIKKIOPISTO

KANKAANPÄÄN MUSIIKKIOPISTO ARVOT-VISIO-STRATEGIA 2012 2020 KANKAANPÄÄN MUSIIKKIOPISTO Kankaanpään kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt strategian 22.12.2011 Kankaanpään kaupungin koulutuslautakunta on hyväksynyt

Lisätiedot

Liite 1 AURANLAAKSON KANSALAISOPISTON TOIMINTAKERTOMUS 2015

Liite 1 AURANLAAKSON KANSALAISOPISTON TOIMINTAKERTOMUS 2015 Liite 1 AURANLAAKSON KANSALAISOPISTON TOIMINTAKERTOMUS 2015 1. Toimintaympäristön kuvaus Auranlaakson kansalaisopisto toimii neljän paikkakunnan alueella: Aura, Marttila, Oripää ja Pöytyä. Oppilaitoksen

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET

LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Kokemäen kansalaisopisto 25.6.2013 LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2013 31.7.2014 Syyskausi 9.9. 15.12.2013 Kevätkausi 7.1. 18.5.2014

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

Jokioisten kunta Kokouspöytäkirja 17 2 Koulutuslautakunta Keskuskatu 29 A, JOKIOINEN Keskiviikko 6.4.2016 klo 18.00-20.

Jokioisten kunta Kokouspöytäkirja 17 2 Koulutuslautakunta Keskuskatu 29 A, JOKIOINEN Keskiviikko 6.4.2016 klo 18.00-20. Sivu Nro Jokioisten kunta Kokouspöytäkirja 17 2 Koulutuslautakunta Keskuskatu 29 A, JOKIOINEN Keskiviikko 6.4.2016 klo 18.00-20.13 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA Miinan koulun opettajien huone SAAPUVILLA OLLEET

Lisätiedot

Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat

Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat Kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoimien ajankohtaiset asiat Eeva Hiltunen Sivistystoimentarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Mikkeli 5.3.2014 Itä-Suomen aluehallintovirasto, Eeva Hiltunen, OKT-vastuualue

Lisätiedot

RUOTSINKIELINEN KOULUTUS Sivistysosasto Sivistyslautakunnan ruotsinkielinen jaosto Ulrika Lundberg

RUOTSINKIELINEN KOULUTUS Sivistysosasto Sivistyslautakunnan ruotsinkielinen jaosto Ulrika Lundberg RUOTSINKIELINEN KOULUTUS Sivistyslautakunnan ruotsinkielinen jaosto Ulrika Lundberg Toiminta Toiminta koostuu ruotsinkielisestä esiopetuksesta, koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta, 1. 9. vuosiluokan

Lisätiedot

Musiikin laajan taiteen perusopetuksen kokonaisuus Asikkalassa ja Padasjoella

Musiikin laajan taiteen perusopetuksen kokonaisuus Asikkalassa ja Padasjoella Musiikin laajan taiteen perusopetuksen kokonaisuus Asikkalassa ja Padasjoella PAKETTI / Johtoryhmä 16.3.2010 Rehtori Mari Ylä-Sankola-Peltola Hankerahoitus ajalle 1.8.2009 30.9.2010 / 17 000 euroa Tausta:

Lisätiedot

Oppilaitosten tutkintoon johtamaton koulutus vuonna 2013 Oppilaitostunnus 12345

Oppilaitosten tutkintoon johtamaton koulutus vuonna 2013 Oppilaitostunnus 12345 Oppilaitosten tutkintoon johtamaton vuonna 2013 Oppilaitostunnus 12345 Oppilaitoksen nimi Täyttäjän sukunimi Täyttäjän etunimi Puhelin esim. 015-12345678 Faksi esim. 015-12345678 Päivämäärä esim. 01032013

Lisätiedot

Vapaan sivistystyön kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiointi. Erkka Laininen, OKKA-säätiö

Vapaan sivistystyön kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiointi. Erkka Laininen, OKKA-säätiö Vapaan sivistystyön kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiointi Erkka Laininen, OKKA-säätiö Oppilaitosten kestävän kehityksen kriteerit Peruskoulut ja lukiot Ammatilliset oppilaitokset Vapaa sivistystyö

Lisätiedot

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma 2018 Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus Jokaisella on oikeus ja tasaarvoinen

Lisätiedot

PETÄJÄ-OPISTO Asiakastyytyväisyys 2013

PETÄJÄ-OPISTO Asiakastyytyväisyys 2013 PETÄJÄ-OPISTO Asiakastyytyväisyys I N N O L I N K R E S E A R C H O Y T A M P E L L A N E S P L A N A D I 2, 4. k r s, 3 3 1 0 0 T A M P E R E F R E D R I K I N K A T U 3 4 B 2 2, 0 0 1 0 0 H E L S I N

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020 Keski-Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöstrategia 2015-2020 Taustaa Toisen asteen koulutuksen järjestäjien välinen yhteistyö on saanut alkunsa jo 1990-luvulla toteutetun nuorisoasteen koulutuskokeilun

Lisätiedot

Painopistealueet ja kehittämiskohteet sekä toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset 2014:

Painopistealueet ja kehittämiskohteet sekä toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset 2014: Oheismateriaali / koultk 10.9.2013 72 Sivistyspalvelujen talousarvio 2014 Sanalliset kuvaukset ja tunnusluvut Vastuualue / tehtäväalue: Yhteispalvelut: Matti Hursti Yhteispalvelut-vastuualue tuottaa sivistysosaston

Lisätiedot

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2014-2015

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2014-2015 KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2014-2015 1. Toiminta-ajatus Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa

Lisätiedot

20 Varsinais-Suomi Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

20 Varsinais-Suomi Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 20 Varsinais-Suomi 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 20.1. VARSINAIS-SUOMI Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 4 kpl Taajaan asutut: 9 kpl Maaseutumaiset: 15 kpl

Lisätiedot

Suomen Kansanopistoyhdistys KEHO ohjelman vaiheet

Suomen Kansanopistoyhdistys KEHO ohjelman vaiheet Suomen Kansanopistoyhdistys KEHO ohjelman vaiheet 22.9.2010 Jyrki Ijäs Valtioneuvoston 5.12.2007 hyväksymän Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman (KESU) mukaan: Valtakunnallisen arvioinnin

Lisätiedot

Vapaan sivistystyön ajankohtaiskatsaus. Pertti Pitkänen Opetusalan johtamisen foorumi Vapaa sivistystyö

Vapaan sivistystyön ajankohtaiskatsaus. Pertti Pitkänen Opetusalan johtamisen foorumi Vapaa sivistystyö Vapaan sivistystyön ajankohtaiskatsaus Pertti Pitkänen Opetusalan johtamisen foorumi Vapaa sivistystyö 5.6.2013 Vapaan sivistystyö 2013 Nykyinen vapaa sivistystyö on syntynyt, kun viisi eri oppilaitosmuotoa

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

Kyläkulttuuria paikallisuus vahvistuu 12.3.2009 Sysmä

Kyläkulttuuria paikallisuus vahvistuu 12.3.2009 Sysmä Kyläkulttuuria paikallisuus vahvistuu 12.3.2009 Sysmä Vapaan sivistystyön laki: Tarkoituksena on elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta tukea yksilöiden persoonallisuuden monipuolista kehittymistä

Lisätiedot

Ajankohtaista vapaasta sivistystyöstä. Pertti Pitkänen OPH

Ajankohtaista vapaasta sivistystyöstä. Pertti Pitkänen OPH Ajankohtaista vapaasta sivistystyöstä Pertti Pitkänen OPH 18.3.2014 Vapaan sivistystyön valtionrahoituksen kehitys (Valtion talousarvio 29.30.30. Valtionosuus vapaan sivistystyön oppilaitosten käyttökustannuksiin)

Lisätiedot

Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa. 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö

Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa. 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa 1/2 Tutkinnon perusteisiin sisältyy erilaisia

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

Kiina-yhteistyö Turun Sivistystoimialalla

Kiina-yhteistyö Turun Sivistystoimialalla Kiina-yhteistyö Turun Sivistystoimialalla Yanzu-seminaari /Ressun lukio, Helsinki Helena Mikkola, KV-asiat/ tiiminvetäjä 5.11.2013 1 Yhteinen toiminta alkoi 1.1.2011 Turun kaupungin Sivistystoimiala aloitti

Lisätiedot

WAHREN-OPISTO Asiakastyytyväisyys 2013

WAHREN-OPISTO Asiakastyytyväisyys 2013 WAHREN-OPISTO Asiakastyytyväisyys INNOLINK RESEARCH OY TAMPELLAN ESPLANADI 2, 4.krs, 33100 TAMPERE FREDRIKINKATU 34 B 22, 00100 HELSINKI Puh. 010 633 0200 YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuksen tavoitteena

Lisätiedot

Hyvinvointikeskusten toimintakuvaus Kannisto/Toppinen

Hyvinvointikeskusten toimintakuvaus Kannisto/Toppinen Hyvinvointikeskusten toimintakuvaus 2018 Kannisto/Toppinen HYVINVOINTIKESKUSTEN TOIMINTA- AJATUS 1.Tuotamme turkulaisille ikäihmisille joustavasti monipuolisia palveluita, jotka edistävät terveyttä ja

Lisätiedot

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia 2010-2015 Satakunnan YES-keskus Projektipäällikkö Jenni Rajahalme Miksi maakunnallinen strategia? - OKM:n linjaukset 2009 herättivät kysymyksen:

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 28.08.2014 Liite 80 Tark. /

Sivistyslautakunta 28.08.2014 Liite 80 Tark. / SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA 2014-2018 Siikajoen kunnan sivistystoimen strategia on ohjeellinen, suunnittelua ja päätöksentekoa ohjaava asiakokonaisuus, joka muodostuu yhdeksästä tulosalueesta. Toteuttaminen

Lisätiedot

Porvoon ammattiopiston johtosääntö

Porvoon ammattiopiston johtosääntö 12.4.2002 Porvoon ammattiopiston johtosääntö Kyjory 12.4.02 Yh YK PORVOON AMMATTIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ 1.LUKU YLEISTÄ 1. Ylläpitäjä Porvoon ammattiopiston omistaja on Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä ja

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 2/22.08.2013. Henkilökohtaiset varajäsenet. (x) (x) (- ) (x) (- ) (x) (x)

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 2/22.08.2013. Henkilökohtaiset varajäsenet. (x) (x) (- ) (x) (- ) (x) (x) KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 2/22.08.2013 Kokousaika 22.08.2013 klo 15.00 16.43 Kokouspaikka Kinnulan kunta, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet enet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä -

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU...2 TOIMINNAN YLEISET PERUSTEET...2 1 Toiminta-ajatus...2 2 LUKU...2 ORGANISAATIO...2 2 Lautakunnat...2 3 Lautakunnan kokoonpano...3

Lisätiedot

KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ

KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO I LUKU... 3 TOIMIALA... 3 1 Toiminnan järjestäminen... 3 2 Toiminnan tarkoitus... 3 3 Oppilaitoksessa annettava opetus... 4 4 Oppilaat...

Lisätiedot

Tilastotietoja perusopetuksesta

Tilastotietoja perusopetuksesta Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Perusopetuksen oppilasmäärä 3. Opetusryhmien koot 4. Erityinen tuki 5. Maahanmuuttajaopetus 6. Kielivalinnat 7. Painotettu opetus 8. Perusopetuksen iltapäivätoiminta 9.

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014 Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Pirkan opiston opiskelijoiden tyytyväisyyttä

Lisätiedot

Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma

Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus 2017-2020 Toimenpiteet ja suunnitelma Hyvinvointityö Tyrnävällä Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen osana kaikkea kunnan toimintaa Osallisuuden ja yhteisöllisyyden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (9) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/6 27.08.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (9) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/6 27.08.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (9) 72 A. Belle Selene Xian valtuustoaloite vähäosaisten opiskelun tarpeesta HEL 2013-003033 T 00 00 03 Päätös Johtokunta päätti antaa valtuutettu Belle Selene Xian

Lisätiedot

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon. TYÖKAUSI 2015-2016 syyslukukausi 14.9.-22.11.2015 kevätlukukausi 11.1.-15.4.2016 hiihtoloma 7.-11.3.2016 kevätnäyttely huhti-toukokuu konsertti/kevätjuhla huhti-toukokuu Yksittäisiä kursseja voidaan järjestää

Lisätiedot

Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus

Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Johtamisen haasteita Oppimistulosten heikkeneminen Valtion talouden tasapainottaminen, julkisten menojen

Lisätiedot

Suomenkielinen työväenopisto STOJK LIITE Tuntiresurssin jakamisen perusteet/ej

Suomenkielinen työväenopisto STOJK LIITE Tuntiresurssin jakamisen perusteet/ej Suomenkielinen työväenopisto STOJK 24.1.2017 LIITE Tuntiresurssin jakamisen perusteet/ej 13.1.2017 Työväenopiston opetuksen tuntiresurssin jaon perusteet 2018-2020 Tuntiresurssin jaon lähtökohtana on työväenopiston

Lisätiedot

Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.10.2012 102 x.xx.2013 xx ja tulee voimaan 1.1.2013 1.1.2014 Muutos KV 10.12.2012 134

Lisätiedot

Tässä ilmoitetaan sen henkilön yhteystiedot, jolta voidaan kysyä lisäselvitystä lomakkeen tiedoista.

Tässä ilmoitetaan sen henkilön yhteystiedot, jolta voidaan kysyä lisäselvitystä lomakkeen tiedoista. TÄYTTÖOHJE 1 Perustiedot 20.9.2017 KANSANOPISTOT Yhteystiedot (1*) Lomakkeella kerätään vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) piiriin kuuluvan koulutuksen valtionosuusrahoituksen perusteena olevat

Lisätiedot

Elinikäinen oppiminen ja uudistetut ammatilliset tutkinnot

Elinikäinen oppiminen ja uudistetut ammatilliset tutkinnot Elinikäinen oppiminen ja uudistetut ammatilliset tutkinnot Opin ovi Pirkanmaa projektin alueellinen seminaari 11.11.2010 Opetusneuvos Aira Rajamäki Ammattikoulutus, Tutkinnot yksikkö Opetushallitus Toimintaympäristön

Lisätiedot