Suomalaisen homo- ja lesboliikkeen poliittiset strategiat: vastarinnan mahdollisuudet ja rajat Terhi Saarinen

Transkriptio

1 Suomalaisen homo- ja lesboliikkeen poliittiset strategiat: vastarinnan mahdollisuudet ja rajat Terhi Saarinen Sosiologian pro gradu -tutkielma Huhtikuu 1991 Sosiologian laitos Helsingin yliopisto

2 Sisällys Motto 1 JOHDANTO 1.1 Homoliike, homojärjestö ja käsitys homoudesta - kuinka nämä kuuluvat tutkimusstrategisesti yhteen? 1.2 Liike 1.3 Identiteetin, yhteisön ja liikkeen keskinäiset yhteydet 1.4 Tutkimus, liikkeen politiikka ja tutkijan politiikka 2 TEOREETTISET JA METODOLOGISET LÄHTÖKOHDAT 2.1 Homo- ja lesbotutkimus ja tiedon tuotanto 2.2 Sosiaalinen konstruktionismi teoreettisena viitekehyksenä Sosiaalisen konstruktionismin juuret Sosiaalinen konstruktionismi homo- ja lesbotutkimuksessa 3 TUTKIMUSPROSESSI JA AINEISTON ANALYYSI 3.1 Tutkimusprosessin kulku 3.2 Kvalitatiivisen aineiston luonnehdintaa 3.3 Homoliikekö politiikkaa? Poliittisuuden paljastaminen ja tulkitseminen tutkimustehtävänä Aineiston tulkinta Retoristen rakenteiden ja tekstien sitominen kontekstiinsa Aineiston ja tutkimuskohteen välinen suhde 4 SETAN POLIITTISET STRATEGIAT 1970-LUVULLA 4.1 Homoliikkeen kehittymisen ehdot Suomalaisen homoliikkeen synty 1960-luvun lopulla Yhdysvaltalaisen homoliikkeen muotoutuminen ja 1960-luvulla 4.2 SETA-lehdet SETAn suhde erilliskulttuuriin Tavoitteena luokitteluiden kumoaminen Henkilökohtaisesta ongelmasta vähemmistökysymykseksi Näkyvyys ja julkisuus strategiana Kysymys kunniallisuudesta Sukupuoliroolit ja homoseksuaalien syrjintä Tulkintaa lesbojen näkymättömyydestä lehden alkuvuosina Tilanne kauden päättyessä 4.3 Liberalistinen politiikka ja liberalismin arvot Integraatio- ja tasavertaisuusliikkeen liberalistinen viitekehys Ihmisyysretoriikka, "kunniattomat julkihomot" ja kaupallinen homojen erilliskulttuuri liberalismin arvoista käsin tulkittuina luvun homoliikkeen strategioiden kytkennät aikansa homo- ja lesbotutkimukseen: seksuaalinen suuntautuminen ja normalisointitutkimus

3 5 SETA-LEHDET : ULOS KUORESTA -KAMPANJA ALKAA 5.1 Yleistä luonnehdintaa 5.2 Lesbouden uudelleen määrittely feminismistä käsin 5.3 Näkymätön näkyväksi 5.4 SETA-lehti luvun homoliikkeen poliittisen strategian kyseenalaistajana Uudeksi sosiaaliseksi liikkeeksi? "Homoseksuaali ei elä yksinomaan julkilausumista" 6 SETA-LEHDET : IDENTITEETTIHÄMMENNYKSESTÄ IDENTITEETTIYLPEYTEEN? 6.1 Missä on vastustaja? 6.2 Homofobiaa, homoherkkyyttä ja avoimuutta luvun lopun uusi kysymyksenasettelu: oikeus omaan identiteettiin ja kulttuuriin 6.4 Seksuaalinen vapautuminen vai vapautuminen sukupuolisorrosta? 6.5 Yhteenvetoa ja tulkintaa homomiesten ja lesbojen asemasta LIIKKEEN STRATEGIOIDEN POLIITTISET SISÄLLÖT JA KYTKENNÄT AIKANSA HOMO- JA LESBOTUTKIMUKSEEN 1980-LUVULLA 7.1 Homofobia syrjinnän selittäjänä 7.2 Avoimuus homoliikkeen strategiana ja avoimuuden erilaiset merkitykset lesboille ja homomiehille 7.3 Identiteettipolitiikka ja sen yhteys yhteisöjen ja liikkeen näkyvyyteen ja kasvuun 8 VALTA, KONTROLLI JA KOLLEKTIIVISUBJEKTIN VASTARINNAN MAHDOLLISUUDET 8.1 Yksityinen - julkinen-jako ja muutoksen mahdollisuudet 8.2 Tutkimus sekä vapautumisen että kontrollin palveluksessa 8.3 Konstruktionistien näkemyksiä muutoksesta 8.4 Yhteenvetoa suomalaisesta lesbo- ja homokokemuksesta ja olemassaolon tilan muodonmuutoksesta Suomalainen sosiaalinen liike tilan raivaajana Liike, yhteisö ja identiteetti LÄHTEET

4 Motto 1: Motto 2: "Meidän tehtävämme on kehittää homoseksuaalista askeesia, joka panee meidät muovaamaan itseämme ja keksimään - en puhu löytämisestä - uuden, vielä epätodelliselta tuntuvan elämisen tavan. Elämäntapa voi synnyttää oman kulttuurinsa, oman etiikkansa. -- Heti kun ohjelma on olemassa, siitä tulee laki, ja uuden keksiminen onkin sen jälkeen kiellettyä. Mitä me tarvitsisimme, olisi omasta tilanteestamme lähtevä kekseliäisyys, neuvokkuus sen toteuttamisessa, mitä amerikkalaiset sanovat "coming outiksi", esiin tulemiseksi. Ohjelman on oltava tyhjä. On osoitettava, miten asiat ovat kehittyneet historiallisessa katsannossa, sattumanvaraisesti, osoitettava, miten syystä tai toisesta tuo kehitys on ollut ymmärrettävä mutta ei suinkaan välttämätön. On osoitettava tyhjyyden taustaa vasten se mikä on ymmärrettävää ja kiellettävä välttämättömyyksien olemassaolo; on ajateltava, että se mikä tällä hetkellä on olemassa, on todellisuudessa vain vähäinen osa kaikista mahdollisuuksista. Haasteena, jota ei voi välttää, on otettava kysymys: mistä pelata, miten keksiä peli?" Michel Foucault "On siis luotava vapautuksen teoria, joka jäsentää sorron tunnetta, kuvaa sorron todelliseksi ja epäoikeudenmukaiseksi sekä osoittaa mistä sorto johtuu. Tällöin ajatuksesta tulee vapauttava. -- Mutta kun teoria muuttuu ideologiaksi, se alkaa tuhota minää ja itsetuntemusta. -- Vaikka se itse syntyi taistelemaan totuuden kieltämistä vastaan, se kieltää nyt kaiken totuuden, joka ei sovi sen omien raamien sisään. Aluksi se vahvisti sorretun todellisuudentajua, mutta nyt se yrittää pitää kurissa todellisia ihmisiä; se yrittää muotoilla ihmisiä oman kuvansa mukaan. Kaikki mitä se ei kykene selittämään on vaarallista. Kaikkea mikä pakottaa sen tekemään kysymyksiä se pitää vihollisenaan. Vaikka se alkoi vapautumisen teoriana, kaikki uudet vapautumisen teoriat ovat sille nyt uhkana. Pikkuhiljaa siitä tulee mielen vankila." Susan Griffin

5 1 Johdanto 1970-luvulta lähtien ovat monet lesbo- ja homotutkijat kiinnostuneet omien maidensa homo- ja lesbohistoriasta. Kiinnostus on kohdistunut muun muassa homo- ja lesboyhteisöjen muodostumiseen sekä yhteisöjen synnyn yhteiskunnallisiin ehtoihin. Samoin on tutkittu homomiesten ja lesbojen järjestäytymistä oma-apuryhmiksi ja -liikkeiksi. Etenkin homo- ja lesbolehtiä on käytetty aineistona tutkittaessa näiden ryhmien ja liikkeiden omaa puhetta. Homovapautusliikkeessä oli kysymys homouden ja lesbouden määrittelemisestä uudelleen. Alistettujen ihmisryhmien jäsenet on määritelty ulkoapäin näitä ihmisiä väheksyvillä, eristävillä ja torjuvilla tavoilla. Kirkko, valtio ja lääketiede ovat vuoronperään ja yhtäaikaa luoneet ja ylläpitäneet synnin, rikoksen ja sairauden leimoja. Homovapautusliike pyrkii korvaamaan stigmatisoivat homoseksuaalisuutta ympäröivät käsitykset uusilla ja myönteisillä määritelmillä. Fredrik Silverstolpen mukaan on taisteltu seksuaalisen demokratian puolesta. Euroopassa uusi moraali on tullut vanhan totalitaarisen moraalin rinnalle, jonka juuret olivat uskonnollisissa, poliittisissa ja lääketieteellisissä dogmeissa. Uusi moraali kunnioittaa yksilöllisyyttä ja yksilön valintaa. Tänään homoseksuaalisuus ymmärretään ihmisoikeuskysymyksenä. Ohjenuorina ovat itsemääräämisen, demokraattisen autonomian ja kulttuurisen monimuotoisuuden periaatteet. (Silverstolpe 1990, 8.) 1.1 Homoliike, homojärjestö ja käsitys homoudesta - kuinka nämä kuuluvat tutkimusstrategisesti yhteen? Tutkielmani teemana ovat suomalaisen homo- ja lesboliikkeen poliittiset strategiat. Tutkielmani empiirinen aineisto koostuu Seksuaalinen tasavertaisuus ry:n julkaisemista SETA-lehdistä. Tutkin siis liikettä yhden suomalaisen homojärjestön julkaisujen avulla. Liike ei kuitenkaan ole kiteytettävissä yhteen järjestöön, joten valintani vaatii perusteluja. SETA, Seksuaalinen tasavertaisuus ry., on suomalainen homojärjestö, joka on vuodesta 1974 edustanut näkyvimmin homoliikettä. SETAn esittämät käsitykset homoseksuaalisuudesta ovat todennäköisesti muotoilleet suomalaisten homomiesten ja lesbojen käsityksiä omasta itsestään ja yhteiskunnallisesta asemastaan. Homo- ja lesboliike ovat olennainen osa homo- ja lesbokokemuksen historiallista muodonmuutosta. Historiansa aikana liike on esittänyt emansipatorisia käsityksiä homoudesta ja lesboudesta ja toivottavasta elämäntilanteesta. Liikkeen yhteys ja 1980-luvun homo- ja lesbotutkimukseen on myös nähtävissä. Kuitenkin Suomi on homo- ja lesbopolitiikan periferiaa. Suomesta puuttuu lähes tyystin akateeminen homo- ja lesbotutkimus. Ulkomainen tutkimustieto, ideat ja vaikutteet ovat tulleet tänne myöhään ja sattumanvaraisestikin. Osa ideoista on vakiintunut politiikassa. Tulkitessani yhteyttä homo- ja lesboliikkeen poliittisten strategioiden ja homomiesten ja lesbojen todellisen elämäntilanteen tai yhteiskunnallisen aseman välillä olen kiinnittänyt huomiota lainsäädäntöön ja sen tosiasiallisen vaikutuksen muutoksiin, homo- ja lesboyhteisöjen kasvuun sekä homomiesten ja

6 lesbojen näkyvyyteen. Empiirisen aineiston eli SETA-lehtien mielekäs (ei välttämättä "oikea") tulkinta on ollut mahdollista tukeutumalla muiden maiden homo- ja lesboliikkeitä koskeviin tutkimuksiin. Esittelyni ei ole kattava. Pyrin nostamaan esiin suomalaisen homo- ja lesboliikkeen selvimmin havaittavia säikeitä. Käsittelen ainoastaan liikkeen kirjoittavien aktivistien SETA-lehdissä esiin tuomia poliittisia strategioita ja käsityksiä homoudesta ja lesboudesta. Tutkielmani ulkopuolelle on rajautunut Suomen ensimmäisen homojärjestön Psyke ry:n 96-lehden analysointi. Katson, että Psyke ry. vaatisi oman tutkimuksensa. Tutkimuksen ulkopuolelle on jäänyt myös ekspressiivinen toiminta, jollaista suuri osa lesbotoiminnasta on ollut. Lesbopoliittiset kirjoitukset SETA-lehdissä ja muualla vuoden 1982 jälkeen ovat tärkeää aineistoa, jota en ole analysoinut. Syitä on monia. Autonominen lesbotoiminta ja sen poliittiset sisällöt ansaitsisivat oman tutkimuksen. Lesboliike on itsenäistynyt homoliikkeestä 1980-luvulla eikä lesbopolitiikkaa voi paikallistaa yksinomaan SETAan. Tutkimusstrategiaani on vaikuttanut Riitta Jallinojan väitöskirja "Suomalaisen naisasialiikkeen taistelukaudet" (1983). Jallinoja käytti apunaan muiden maiden naisasialiikkeitä koskevia historiallisia tutkimuksia. Määritellessään naisasialiikkeen uusia emansipatorisia naiskäsityksiä Jallinoja tukeutui kunkin taistelukauden aikaiseen naistutkimukseen. 1.2 Liike Suomessa, muualla Länsi-Euroopassa ja Yhdysvalloissa homoliikkeen synty ja kasvu liittyvät muihin sosiaalisiin liikkeisiin. Yhdysvalloissa homovapautusliike syntyi mustien kansalaisoikeusliikkeen ja naisliikkeen vanavedessä. Suomessa homoseksuaalit järjestäytyivät 1960-luvun yhteiskunnallisten liikkeiden imussa. Kun suomalaista homo- ja lesboliikettä tarkastellaan sosiaalisten liikkeiden viitekehyksessä, on otettava huomioon vaihtoehtoliikkeiden muotoutuminen ja asema suomalaisessa yhteiskunnassa. Suomalaiset vaihtoehtoliikkeet eivät ole omaksuneet yhtä radikaaleja esim. kansalaistottelemattomuuden muotoja kuin länsieurooppalaiset vastineensa. Tässä tutkielmassa en voi tarkastella suomalaisen homo- ja lesboliikkeen ja aikansa muiden sosiaalisten liikkeiden suhdetta muutoin kuin viitteenomaisesti. Tyydyn ainoastaan toteamaan, että sekä miesliikkeen että feministisen naisliikkeen hidas kasvu Suomessa on vaikuttanut myös homo- ja lesboliikkeeseen. Esimerkiksi Yhdysvalloissa homo- ja lesboliikkeen sosiopoliittinen asema yhteiskunnassa on ollut toisenlainen. Amerikkalaisen homohistorioitsijan, John D'Emilion mukaan väestörakenteen muutokset ovat hämärtäneet eroja heterojen ja homojen välillä: syntyvyys on pienentynyt; ruokataloudet ovat pienentyneet; avioerot ovat lisääntyneet; elämänjärjestelyissä on runsaasti vaihtoehtoja; elinikä on pidentynyt. Siten lasten kasvatukseen käytetty aika yksilön elämässä on huomattavasti lyhentynyt. Heteroseksuaalien elämänkaaressa on paljon vaihtelua ja vähemmän ennustettavuutta. Heteroseksuaalit joutuvat nykyisin samojen valintojen ja kokemusten eteen kuin homot ja lesbot. Myös homo- ja lesbokokemus on muuttunut. Alussa sorto vaikutti alakulttuurien syntymiseen. Alakulttuurit mahdollistivat eroottisten suhteiden solmimisen luvulta lähtien uusi homovapautusliike on muovannut seksuaalisia alakulttuureja urbaaneiksi yhteisöiksi. Nyt yhteisöelämään kuuluu myös poliittista, uskonnollista ja kulttuurista toimintaa. D'Emilio toteaakin, että homoudesta ja lesboudesta on tullut vähemmän seksuaalinen kategoria ja enemmän ihmisen identiteetti. (D'Emilio 1983, 248.)

7 1.3 Identiteetin, yhteisön ja liikkeen keskinäiset kytkennät John D'Emilio sijoittaa homopolitiikan kasvun laajempiin kehyksiin, homoidentiteetin ja homomiesten ja lesbojen erilliskulttuurin kehittymiseen. Jeffrey Weeks (1985, 195) puolestaan on todennut, että modernissa homo- ja lesbotietoisuudessa kietoutuvat yhteen kamppailu identiteetistä, yhteisöjen kehitys ja poliittisten liikkeiden kasvu luvun lopulla tapahtunut perustava käsitteellinen muutos oli lähtölaukaus homoidentiteetin synnylle. Homoseksuaalisuus käsitteellistettiin teon sijasta koko ihmistä, hänen tekojaan, tunteitaan, persoonallisuuden piirteitään ja jopa ruumiin tyyppiään koskevaksi, jolloin homoseksuaalin koko luonne erosi heteroseksuaaleista. Homoliike on pitkän historiallisen prosessin tulosta. Prosessissa ryhmästä miehiä ja naisia tuli kiinteä ja itsestään tietoinen vähemmistö. Liikkeen muotoutuminen edellytti sitä, että joidenkin homoseksuaalien oli miellettävä itsensä syrjityn vähemmistön jäseniksi. Tämän vähemmistön jäsenet jakoivat identiteetin, joka alisti heidät järjestelmälliselle sorrolle. Ennen kuin liike saattoi tulla merkittäväksi yhteiskunnalliseksi voimaksi, oli suurempien lesbo- ja homojoukkojen tietoisuuden ja jokapäiväisten elinehtojen muututtava. Aktivistien oli siten ensin luotava identiteetistään tietoinen vähemmistö ja sen jälkeen mobilisoitava se. (D'Emilio 1983, 4-5.) 1.4 Tutkimus, liikkeen politiikka ja tutkijan politiikka Käyttämäni lähdekirjallisuus on pääasiassa homomiesten ja lesbojen omia tutkimuksia. Tarkastelen lisäksi homoliikkeen suosimien tutkimussuuntausten merkitystä homo- ja lesbopolitiikalle. Esimerkiksi niin sanottu normalisointitutkimus on liittynyt seksuaalista tasavertaisuutta ajavaan homoliikkeeseen. George Smithiä kiinnostavat homo- ja lesbotutkijoiden tutkimuksen kytkennät omaan elämäänsä ja tutkimuskohteittensa elämään. Akateemisen homo- ja lesbodiskurssin tuotteet muotoilevat aikalaislesbojen ja -homojen elämää. Erityisen tärkeää tämä muotoilu on tietoisuuden ja politiikan tuottamisessa. Homo- ja lesbotietoisuudella Smith tarkoittaa tapaa, jolla homomiehet ja lesbot ajattelevat kuuluvansa tiettyyn teoreettiseen kategoriaan. Homo- ja lesbopolitiikka taas ilmenee siinä, kuinka käytetään esimerkiksi käsitteitä gay, identiteetti, homoyhteisö ja homoseksuaali. (Smith 1987, 57.) Tutkimusteoriat ja niissä käytetyt käsitteet muuttavat homojen ja lesbojen tietoisuutta ja myös homo- ja lesbopolitiikkaa. Tutkimusten käsitteellinen viitekehys vaikuttaa siihen, kuinka homot ja lesbot kuvaavat omaa kokemustaan ja elämäänsä. Tutkimusten käyttämiä käsitteitä käytetään oman elämän tulkitsemisessa. (Mt., ) Akateemisen homo- ja lesbodiskurssin tuotteet vaikuttavat myös siihen, miten poliittiset päättäjät ja viranomaiset ajattelevat lesboista ja homomiehistä. Tämä vaikuttaa sosiaalipolitiikkaan ja lainsäädäntöön sekä seksuaalisuuden yhteiskunnalliseen sääntelyyn. Jälkimmäinen näkyy esimerkiksi siinä, syntyykö julkisesti rahoitettuja homo- ja lesbotutkimuskeskuksia ja käytetäänkö asiantuntijalausuntoja oikeustapauksissa. (Mt., 58.) Myös Claudie Lessellier on kirjoittanut homo- ja lesbotutkimuksen poliittisuudesta ja tutkimuksen vaikutuksesta ryhmän itsemäärittelyyn. Lessellier

8 pitää tieteellisen ja poliittisen lähestymistavan välistä suhdetta ongelmallisena. Hänen mukaansa homo- ja lesbotutkimusta tehdään konfliktitilanteessa, jossa homoseksuaalit tutkijat kohtaavat oman kokemuksensa mitätöimistä. Poliittiset ja tieteelliset lähestymistavat täydentävätkin toisiaan. Ilman poliittista lähestymistapaa ei olisi lesbo- ja homotutkimusta. (Lessellier 1987b, 90.) Lessellierin mukaan sosiaaliset ryhmät, myös alistetut ryhmät, pyrkivät määräämään enemmän tai vähemmän jäsentensä tarinaa menneisyydestä. Joskaan lesboilla ja homoilla ryhmänä ja liikkeenä ei ole paljonkaan valtaa viitekehyksen määräämisessä, pyrkivät he kuitenkin määrittelemään, mitä voidaan sanoa ja kuulla. Käsitteet ja käsitteiden muuntumiset, joiden avulla identiteetti esitetään ja koetaan, muotoilevat menneisyyden muistamista esimerkiksi haastattelutilanteessa. (Mt., 91.) Seksuaalisuus on yhteiskunnallisten valtasuhteiden kyllästämää. Poliittiseksi ongelmaksi tulee parhaimman interventiomuodon tunnistaminen, intervention, joka on välttämätön valtasuhteiden muuttamiseksi. Tällöin tärkeäksi tulee kysymys siitä, kuka tuottaa uudet seksuaalisuutta koskevat määritelmät, kuinka ne tuodaan julki ja millä keinoilla ne saavutetaan. (Weeks 1985, 181.) Tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktionismi. Sosiaalinen konstruktionismi voidaan nähdä vaihtoehtona positivistiselle tietoteorialle, jonka mukaan todellisuudet löydetään. Sosiaalisen konstruktionismin mukaan todellisuudet luodaan kielen avulla ja/tai valikoivalla todistusaineiston käytöllä. Olennaista on ottaa huomioon se, mitä kysymyksiä kysytään ja kuinka vastaukset tulkitaan. (Unger 1989, 110.) Pohtiessaan tulevaa lesbotutkimusta Celia Kitzinger ehdottaa, että välttääkseen lesbouden poliittisuuden vaientamisen on tutkimuksen torjuttava perinteinen näkemys tieteestä objektiivisena totuuden etsintänä. Tutkijoiden on tutkittava omaa retoriikkaansa ja arvioitava poliittisia sitoutumuksiaan. Ennen kaikkea on purettava tutkimusalueella vallitseva liberaalihumanistinen ideologia. (Kitzinger 1987, viii - ix.) Vaikka feministinä pidänkin sukupuolisorrosta vapautumista seksuaalista vapautumista tärkeämpänä, en aseta suomalaisen homoliikkeen poliittisia strategioita paremmuusjärjestykseen. Strategiat liittyvät oman aikansa konfliktiasetelmiin ja homomiesten ja lesbojen olemassaolon ehtoihin. "Politiikka on mahdollisen taitoa" sopii mainiosti homo- ja lesboliikkeen poliittisuuden tulkitsemiseen. Vapautumistrategiat ovat aikaan ja paikkaan sidottuja. Yhteiskunnalliset olot ovat politiikan, yhteisöjen ja identiteettien puitteet ja ehdot. Mutta homoliikkeen historia osoittaa myös sen, että on mahdollista muuttaa yhteiskunnallisia oloja uusista identiteetin määrittelyistä käsin.

9 2 Tutkielman teoreettiset ja metodologiset lähtökohdat 2.1 Homo- ja lesbotutkimus ja tiedon tuotanto Homomiesten ja lesbojen omalla tutkimuksella on läheinen yhteys feministiseen naistutkimukseen. Kumpikaan ei kiellä poliittisuuttaan ja arvosidonnaisuuttaan. Miesvaltaisessa ns. normaalitieteessä on alistettujen ihmisten kokemus jäänyt tiedon tuotannon ulkopuolelle. Siten alistetut ihmisryhmät eivät pääse osallistumaan "maailman nimeämiseen". Feministisen sosiologian tehtävä onkin nimetä ja määritellä todellisuutta naisten kokemuksesta käsin. Tiede tuottaa välineet ajatella ja kuvitella, ja ne jotka hallitsevat tieteessä vaikuttavat siten kaikkien ihmisten mahdollisuuksiin määritellä todellisuus. (Sydie 1987, 211, 212.) Tiedon tuotanto merkitsee valtaa. Tiedon tuotannossa on otettava huomioon, kuka tuottaa tiedon ja mikä on tiedon tuottajan asema tiedeyhteisössä ja yhteiskunnassa. Kenelle ja mitä varten tieto tuotetaan? Kuinka tuotettu tieto on yhteydessä aikansa yhteiskuntarakenteeseen ja ryhmien välisiin suhteisiin? Pyrkiikö tuotettu tieto ihmisten vapauttamiseen vai legitimoiko se vallitsevan järjestyksen? Feministinen tutkimus on kyseenalaistanut olettamuksen tieteen arvovapaudesta, objektiivisuudesta ja puhtaasta rationaalisuudesta. Tätä olettamusta feministinen tutkimus pitää ideologisena, koska se kätkee tiedon tuotannosta ja käytöstä hyötyvät ryhmät ja niiden edut. Nämä edut ja intressit olisi tuotava näkyviin. (Sydie 1987, 212.) Sandra Hardingin (1986, 162) mukaan tiedettä ei pidä suojella politiikalta, vaan emansipatoristen sosiaaliseen muutokseen pyrkivien liikkeiden politiikka voi lisätä tieteen objektiivisuutta. Ruth Bleier käyttää ranskalaisen filosofin ja sosiologin, Michel Foucault'n diskurssi-käsitettä kirjoittaessaan patriarkaalisesta tieteestä. Diskurssi ilmenee sääntöinä, jotka määräävät, kuka puhuu, mistä keskustellaan ja mistä taas ei, kuinka asiasta keskustellaan, mitä kysymyksiä saatetaan kysyä, mikä on "totta" tai "valhetta". Diskurssi näyttää olevan totuuden paljastamista, mutta itseasiassa sen tarkoitus on peittää kamppailu niiden välillä, joilla on valta puhua ja joilla sitä ei ole. (Bleier 1984, 193.) Feministiset sosiologit eivät suinkaan ensimmäisinä ole kritisoineet normaalisosiologiaa, vaan he ovat saaneet vaikutteita muun muassa C. Wright Millsiltä. Mills vaati, että sosiologian tehtävä on ymmärtää yksilöiden ja sen yhteiskunnan välistä suhdetta, jossa he elävät. Kirjassaan Sosiologinen mielikuvitus Mills toteaa, että "yksilö voi ymmärtää omaa kokemustaan ja arvioida omaa kohtaloaan ainoastaan sijoittamalla itsensä aikakauteensa". Ainoastaan tulemalla tietoiseksi kaikkien samoissa olosuhteissa elävien ihmisten mahdollisuuksista yksilö voi oppia tuntemaan omat mahdollisuutensa elämässä. (Mills 1982, 9.) Yksilö elää tietyssä sosiaalisessa ja historiallisessa ympäristössä. Nämä ympäristöolosuhteet eivät ole ehtoina ainoastaan sille, millaisia kokemuksemme ovat, vaan myös sille mitä niistä ajattelemme. Sosiologian tehtävä on siis tehdä selkoa kokemuksesta, sitä koskevasta ajattelusta ja näiden suhteesta ympäröivään aikaan ja paikkaan. (Andersen 1988, 6.)

10 Niin naiset kuin homoseksuaalitkin ovat omassa yhteiskunnassaan ja kulttuurissaan sekä sisäpuolella että ulkopuolella. Tätä asemaa pitää feministinen sosiologi Marcia Westkott (1979, 422) tiedon, näkemyksen ja itsekriittisyyden lähteenä. Tieto on sosiaalisesti konstruoitunutta (rakentunutta) ja tämä koskee myös homo- ja lesbotutkijoiden tuottamaa tietoa. George Smith on hahmotellut akateemista homo- ja lesbodiskurssia muotoilevia yhteiskunnallisia tekijöitä. Näitä ovat seuraavat: seksuaalisuuden yhteiskunnallinen säätely ja vastarinta säätelyä kohtaan, seksuaalisuutta koskeva kirjallisuus, seksologia, ei-akateeminen seksuaalisuuden historia, feminismi, homoliike, homo- ja lesbo-opiskelijat yliopistoissa, homo- ja lesbotutkijat ja asiantuntijat sekä näiden ja yliopistojen tieteenalojen ja ammatillisten järjestöjen väliset suhteet. Nämä tekijät vaikuttavat toisiinsa. (Smith 1987, 52.) Suomalaiseen homo- ja lesboliikkeeseen, yhteisöihin ja identiteetteihin ei ole voinut olla vaikuttamatta se, että meiltä puuttuu lähes tyystin akateeminen homoja lesbotutkimus. Ensimmäinen suomalainen perusteos homoseksuaalisuudesta, "Rakkauden monet kasvot", ilmestyi vasta 1984 (Sievers & Stålström 1984). Suomessa seksuaalisuuden tutkimus on yleensä seurannut seksologisia perinteitä, jotka eivät ota huomioon yhteiskuntahistoriallisia ja kulttuurisia tekijöitä. 2.2 Sosiaalinen konstruktionismi tutkielman teoreettisena viitekehyksenä Sosiaalisen konstruktionismin juuret ja 1980-luvun vaihteessa tapahtui homo- ja lesbotutkimuksessa paradigman muutos. Siihen saakka hallinnut essentialistinen näkemys ei ollut ottanut huomioon sosiaalista ja historiallista viitekehystä, jossa seksuaalisuus tai seksuaalisuudet toimivat. Homoseksuaalisuus käsitettiin historiallisesti ja kulttuurisesti muuttumattomana ilmiönä. Konstruktionistinen näkökulma puolestaan käsittää samansukupuolisen seksuaalisuuden historiallisesti, kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti määräytyneenä ja vaihtelevana. Seksuaalisuus on muuttuvien historiallisten ehtojen vuoksi altis merkityksen, ilmaisun ja kokemusten muutoksille. (Esim. Minton 1987, 169, 170.) Yksi uuden lähestymistavan suunnannäyttäjistä oli Michel Foucault ja hänen tutkimuksensa seksuaalisuuden historiasta. Konstruktionismin juuret ovat symbolisessa interaktionismissa, Foucault'n diskurssiteoriassa sekä lacanilaisessa psykoanalyysissa (Weeks 1981, 90). Foucault'n seksuaalisuuden historiaa käsitelleet teokset edustavat 1980-luvulla mm. antropologiassa keskeiseksi tullutta käytäntösuuntausta (practice approach) (Ortner 1984, 157). Käytäntösuuntaus eroaa symbolisesta interaktionismista muun muassa siten, että se on saanut marxilaisia vaikutteita luvulla strukturalistiset marxilaiset antoivat kulttuurisille ilmiöille - uskomuksille, arvoille ja luokitteluille - keskeisen tehtävän mallissaan. He käänsivät kulttuurin ideologiaksi. Kulttuuri ideologiana legitimoi vallitsevan järjestyksen ja mystifioi eriarvoisuuden ja riiston lähteet. Sherry B. Ortner pitää strukturaalisen marxismin ongelmina kulttuurikäsitteen kapeuttamista ideologiaksi ja näkökulman epähistoriallisuutta. (Ortner 1984, 140, 141.) Käytäntöteorian mukaan tärkein analysoitava toiminta tai interaktio tapahtuu epäsymmetrisissa tai hallintasuhteissa (mt., 147). Koska hallinta on mallissa keskeistä, ovat merkittävimmät inhimillisen toiminnan muodot niitä, joilla on

11 aiottuja tai ei-aiottuja poliittisia sisältöjä. Käytäntöteoreettinen tutkimus on inhimillisen toiminnan tutkimista tietystä - poliittisesta - näkökulmasta. Toimivaksi yksiköksi voidaan ottaa joko todelliset historialliset yksilöt tai sosiaaliset tyypit kuten naiset ja työläiset. (Mt., 149.) Toiminta nähdään suuresti pragmaattisena valintana ja päätöksentekona ja/tai aktiivisena laskelmointina ja taktikointina (mt., 150). Toimijoiden katsotaan olevan mukana suhteellisen kauaskantoisessa oman olemassaolonsa muodonmuutoksessa. Muutos koskee heidän suhdettaan asioihin, ihmisiin ja itseensä. Kehitysnäkökulmasta katsottuna toiminta koskee joksikin tulemista eikä jonkin saamista. (Mt., 152.) Kulttuuri on yksi käytäntöä rajoittava systeemi. Kulttuuri muovaa käytäntöä rajoittamalla ja estämällä ihmisiä näkemästä, tuntemasta ja tekemästä. Tämä kiinnostaa käytäntöteoreetikkoja enemmän kuin se, mitä kulttuuri sallii. Kulttuuriset ja psykologiset mekanismit muotoilevat ja muuttavat tietoisuutta. Toimintaa rajoittavat järjestelmällisimmin tavat, joilla kulttuuri kontrolloi maailman määritelmiä toimijoille. Kulttuurinen hallinta ja kontrolli eivät kuitenkaan koskaan ole täydellisiä, vaan niiden laajuudella ja syvyydellä on rajansa. Myös käytäntö muovaa systeemiä. Käytäntö saattaa uusintaa systeemiä, mutta se voi myös muuttaa sitä. Huolimatta siitä, että systeemi on voimakkaasti pakottava, voivat ihmiset toiminnallaan purkaa sen. (Ks. esim. mt., , 159; ks. myös Berger & Luckmann 1967, 61.) Sosiaalinen konstruktionismi homo- ja lesbotutkimuksessa Sosiaalisen konstruktionismin peruskysymys on, kuinka samansukupuoliset suhteet muuttuvat kokemuksen ja merkityksen tasolla. Konstruktionistista koulukuntaa edustavat muun muassa Jeffrey Weeks, Mary McIntosh, Ken Plummer, Karin Lutzen, Claudie Lessellier ja Celia Kitzinger. Konstruktionistinen suuntaus kehittyi homo- ja lesbohistorian tutkimuksen ongelmista. Homovapautusliikkeen laajentuessa 1970-luvulla halusivat homomiehet ja lesbot murtaa homoseksuaalien historiallisen näkymättömyyden. Pyrittiin todentamaan lesbojen ja homojen olemassaolo kaikkina aikoina ja kaikissa paikoissa. Mutta olettamuksesta homoseksuaalisuuden ylihistoriallisuudesta oli luovuttava, sillä homoseksuaalisia tekoja ei voitu pitää homoseksuaalisuuden ongelmattomina osoittimina. Homoseksuaalisuus alettiinkin nähdä muuttuvana kokemuksena, jota muotoilee monimutkainen vuorovaikutus valtion instituutioiden, alakulttuurien ja yksilöiden välillä. (Vance 1987, 32, 33.) Seksuaaliset identiteetit nähdään sosiaalisina tuotteina. Ne ammentavat ruumiin biologisista mahdollisuuksista, jotka psyykkinen toiminta tekee merkityksellisiksi. Luonto ei määrää seksuaalisia identiteettejä, vaan ne määräytyvät yhteiskunnallisissa suhteissa. (Weeks 1985, 181.) Sosiaalisesta konstruktionismista on tullut vaikutusvaltainen suuntaus oppositioryhmien älymystöpiireissä. Konstruktionismi ei kuitenkaan ole juuri vaikuttanut seksologiaan ja biolääketieteeseen. Niissä edelleenkin tehdään tutkimuksia ja teoretisoidaan essentialistisesti olettaen, että seksuaalisuus - erityisesti heteroseksuaalisuus - määräytyy biologisesti ja että homoseksuaalisuus on poikkeavuus, jota on selitettävä. (Vance 1987, 33.) Carole S. Vance (1987, 33) pitää konstruktionismia uutena ortodoksiana feministisessä ja edistyksellisessä historiantutkimuksessa lesbo- ja homohistorian lisäksi. Monet homo- ja lesbotutkijat ovat kuitenkin kritisoineet konstruktionismia. Jotkut katsovat osittaisen essentialismin hyväksi. Toiset

12 puolestaan kehottavat tutkimaan heteroseksuaalisuutta. Essentialismissa 'luonnollinen' on alisteista yhteiskunnalliselle tai sosiaaliselle. Konstruktionismissa yhteiskunnallinen tai sosiaalinen tuottaa sen, mitä pidetään 'luonnollisena'. Essentialismissa ruumis tai biologinen on puhdasta, esisosiaalista. Konstruktionismissa puolestaan ruumis on "aina jo" kulttuurisesti kartoitettu. (Liljeström 1990, 20.) Molemmissa, konstruktionismissa ja essentialismissa, biologinen erotetaan sosiaalisesta. Essentialismissa biologinen on primaarista, johon lisätään ideologiset ja kulttuuriset tekijät. Tätä lisäämismallia on konstruktionismi arvostellut. Konstruktionismi korostaa interaktiota, keskinäistä riippuvuussuhdetta biologisen ja kulttuurisen välillä. Essentialismin korvaaminen konstruktionismilla ei ehkä kuitenkaan ole ratkaisu biologisen ongelmaan. Biologia ei katoa korostamalla sitä, että ruumiilliset kokemukset ovat aina sosiaalisesti välittyneitä. (Mt., 20.) Jos seksuaalisuus on sosiaalisesti konstruoitu vallitsevissa valtasuhteissa, on käsitys seksuaalisuudesta "ennen", "ulkopuolella" valtaa tai vallan "takana" kulttuurinen mahdottomuus. Yhtä mahdotonta on erottaa seksuaalisuus sen vallitsevista sosiaalisista järjestelyistä, toisin sanoen heteroseksuaalisuudesta ja edelleen sukupuolikategoriasta. (Ks. esim. mt., 20.) Homoseksuaalisuus, lesbous ja heteroseksuaalisuus ovat historiallisesti ja yhteiskunnallisesti erityisiä samansukupuolisten ja erisukupuolisten halujen järjestelyjä (Champagne & Kinsman 1987, 27). Samanaikaisesti kun homoseksuaalisuus konstruoitiin "sosiaalisena ongelmana", konstruoitiin heteroseksuaalinen hegemonia, heteroseksuaalisuuden institutionalisoiminen ainoana sosiaalisesti hyväksyttynä elämäntapana. Heteroseksuaalisella hegemonialla vastustettiin muita mahdollisuuksia, joihin kuuluivat nousevat samansukupuoliseen seksiin perustuvat kulttuurit. Lesbojen ja homomiesten ongelmana on heteroseksuaalinen hegemonia. (Mt., 34.) Samansukupuolisen seksuaalisuuden historiat voidaan ymmärtää ainoastaan suhteessa erisukupuolisen seksuaalisuuden historioihin ja päinvastoin. Siksi on katsottava seksuaalisuuden ja sosiaalisen sukupuolen (gender) säätelyä ja suhteita yleisemmin eikä rajoittua kapeisiin käsityksiin "lesbosta" ja "homosta". (Mt., 35.)

13 3 Tutkimusprosessi ja aineiston analyysi 3.1 Tutkimusprosessin kulku Tutkielmani ensimmäinen työnimi oli "Vapautumisen ja kontrollin väliset kytkennät: kulttuuriset ja subjektiiviset käsitykset lesbona olemisesta". Celia Kitzingerin teoksen "The Social Construction of Lesbianism" (1987) innostamana kiinnostuin tutkimaan sitä, kuinka lesboidentiteetit ovat kulttuurisesti ja sosiaalisesti tuotettuja. Homoutta ja lesboutta tuotetaan yhteisöissä, liikkeissä ja tiedeyhteisöissä, joiden artikuloimia esityksiä, representaatioita, yksityiset homomiehet ja lesbot muuttavat ja kieltävätkin. Subjektiivissa käsityksissään yksityiset ihmiset esittävät omia käsityksiään homo- ja lesbotodellisuudesta. Lesbous ja homous kulttuurisesti tuotettuna esiintyy myös elokuvissa, joukkotiedotusvälineissä, pilakuvissa, vitseissä ja populaarikirjallisuudessa. Olin kiinnostunut erityisesti erilaisista lesbouden legitimaatiostrategioista, jotka heijastavat lesbo- ja homoliikkeen diskursseja. Legitimaatiostrategioiksi kutsuin lesboutta koskevia käsityksiä, joilla yksityinen nainen "normalisoi" lesbouden omalla kohdallaan. Oletin, että käsitykset kytkeytyisivät lesbo- ja homotutkimukseen. Yksityinen lesbo voisi normalisoida lesbouden omalla kohdallaan vetoamalla seuraaviin lesbouteen myönteisesti suhtautuviin näkemyksiin: lesbofeminismi, lesbous seksuaalisena suuntautumisena, lesbous identiteettinä, lesbous vaihtoehtoisena elämäntapana, lesbot ja homot vähemmistönä tai osakulttuurina. (Ks. Kitzinger 1987.) Halusin pohtia näiden legitimaatiostrategioiden seurauksia sekä liikkeen että yksilön keskeiselle ongelmalle: kuinka liittyä yhteiskuntaan tai yhteisöön oman erityisyytensä tai yksilöllisyytensä säilyttäen. Oletin, että liikkeen kohdalla ongelma kiteytyisi kysymykseksi "integraatio vai erilliskulttuuri". Yksilön ongelmana katsoin olevan sen, että on tarve kuulua yhteisöön, joka tukee lesboidentiteettiä, mutta joka toisaalta saattaa uhata yksilöllisyyttä. Tutkimusprosessini edetessä luovuin kuitenkin subjektiivisten käsitysten selvittämisestä. Alkuperäisestä tutkimusideastani säilytinkin ainoastaan olettamuksen vapautumisen ja kontrollin välisistä kytkennöistä. Siten kiinnostuin enenevästi poliittisista sisällöistä sekä vastarinnan mahdollisuuksista ja rajoista. Tutkimusongelman kehittelyyn vaikuttivat suuresti myös aineiston keruuseen ja mahdollisiin analyysimenetelmiin liittyvät pohdinnat sekä ryhmäjäsenyyteni homo- ja lesboyhteisössä. Subjektiivisten ja kulttuuristen käsitysten selvittäminen olisi edellyttänyt sekä yksittäisten lesbojen haastattelua että homoliikkeen käsitysten jäljittämistä joko liikettä koskevasta tutkimuskirjallisuudesta ja/tai suomalaisen homoliikkeen erilaisista kulttuurituotteista, lähinnä lehdistä. Tehtävä oli liian mittava, joten tutkimusongelmaa oli rajattava. Omat kokemukseni ja hämmennykseni suomalaisen homoliikkeen tarkkailijana sekä lesbotoiminnan aktivistina saivat minut kiinnostumaan homo- ja lesboliikkeen poliittisuudesta. Hämmennykseni nousi siitä, että SETAn käyttämät käsitteet - kuten tasa-arvo, syrjintä, integraatio ja avoimuus - tuntuivat sisällyksettömiltä. Hämmennystä lisäsi sekin, että tasa-arvon, syrjinnän ja integraation suhteen tilanne ei juuri ollut muuttunut yli kymmenessä vuodessa. Kuitenkin muutosta oli tapahtunut lesbojen ja homomiesten elinoloissa.

14 Halusin löytää homoliikkeen käyttämille käsitteille sisällön ja etsin sitä uusimmasta lesbofeministisestä seksuaalipoliittisesta kirjallisuudesta. Tutustuin myös muiden maiden homoliikkeiden historiasta tehtyihin tutkimuksiin. Löysin viittauksia siihen, kuinka monet homoliikkeen omaksumista poliittisista strategioista toimivat itseasiassa homomiesten, ei lesbojen eduksi. Jouduin myös kyseenalaistamaan oman näkemykseni lesbona olemisesta sikäli, että olin ehkä kritiikittömästi ollut identiteetin ja yhteisöllisyyden puolestapuhuja. Tutkimusongelmani alkoi kiteytyä suomalaisen homo- ja lesboliikkeen poliittisten strategioiden selvittämiseksi. Tutkielmani kysymyksenasettelu on siis muuttunut prosessin aikana. Kari Palonen toteaakin, että kokoava kysymyksenasettelu voidaan tehdä vasta esityön jälkeen. Tutkimuksen esityö sisältää aineiston hankinnan, läpikäynnin, alustavan luokittelun, kiinnostavien teemojen esiinoton sekä alustavat ideat siitä, kuinka päästä aineistosta aineiston ylittävään kohteeseen. Tutkijan on tiedettävä kohtalaisen tarkkaan, mitä hänen aineistostaan on saatavissa irti, ennen kuin hän voi päättää, millaisia kysymyksiä hän sille asettaa. (Palonen 1988, 140.) Lukemani kirjallisuuden pohjalta olen muodostanut täsmälliset aineistolle esitettävät kysymykset. Luokiteltuani aineiston näiden kysymysten ympärille olen palannut kirjallisuuteen etsien sieltä syvempää ymmärtämistä ja tulkintoja omasta aineistostani nousseelle teoreettiselle otokselle. Olettamukseni on ollut, että aineistosta noukitut otokset ovat "jälkiä" ideologioista ja käsityksistä, joilla on tietty historiallinen tausta ja tietyt seuraukset poliittiselle toiminnalle sekä homomiesten ja lesbojen käsityksille itsestään. Olen pyrkinyt näin rakentamaan suhteen yleisen ja erityisen välille. Konkreettinen tutkimusaihe, josta voidaan suoraan tehdä havaintoja, ilmentää erityistä. Yleinen tulee siitä, että erityinen vedetään teoreettisen tai abstraktin käsitteen alle (esimerkiksi liberalismi). Myös laajemmissa empiirisissä yleistyksissä (homomiesten ja lesbojen vapautuminen) on kyse yleisestä. Yleinen ilmenee erityisessä, kun lähdetään liikkeelle yleisestä ja päädytään empiiriseen erityiseen. Yleisen löytämisessä tieteellinen kirjallisuus on lähtökohtana. Käyttämässäni kirjallisuudessa yleisenä teoreettisena tarkastelukulmana tai koulukuntana on ollut sosiaalinen konstruktionismi. Tämän lisäksi tarkastelen sille vastakkaista, essentialistista teoreettista näkemystä. Jotta "yleinen" täsmentyisi ja alkaisi lähestyä "erityistä", olen tutustunut kirjallisuuteen, jossa homoseksuaalisuutta ja homoliikkeitä on tarkasteltu sosiaalisesta konstruktionismista käsin. Täsmennetty "yleinen" saadaan selvittämällä sitä, kuinka ajatuskonstruktiot (ideologiat, diskurssit) realisoituvat. Täsmennys tulee alustavasti kirjallisuudesta ja viimeistään empiirinen aineisto antaa ainekset täsmennykselle. Kirjallisuudesta olen etsinyt tulkintoja, jotka ovat sopineet omaan aineistooni. Oman aineistoni "erityisen" avulla voin myös tuoda jotain uutta "yleiseen". Melkoinen osa tutkimuskirjallisuudesta on Englannista ja Yhdysvalloista. Näissä kirjoissa "yleinen" on johdettu näiden maiden tilanteesta. Miten sovittaa suomalainen "erityinen" "yleiseen"? Missä määrin yleistys homovapautusliikkeen kasvun ehdoista toimii suomalaisen liikkeen kohdalla? Mitä erityispiirteitä suomalaisessa homopolitiikassa on? Mistä erot johtuvat? Näihin kysymyksiin olen pyrkinyt löytämään osittaisia vastauksia. Tutkielmassani olen pyrkinyt hermeneuttiseen, ymmärtävään otteeseen. Olen sijoittanut poliittiset strategiat kulttuuriseen ja sosiaaliseen kontekstiin. Poliittiset strategiat nähdään osana kokonaisuutta, homomiesten ja lesbojen olemassa

15 oloon vaikuttavista historiallisista ehdoista käsin. Ymmärtämistä edistää se, että jaan ainakin osittain samanlaisia kokemuksia ja saman maailman kuin aineistona käytettyjen tekstien kirjoittajat. Paikoitellen oman kokemukseni ovat antaneet ensisijaiset johtolangat tulkinnoilleni. Tutkielmani on myös kirjallisuutta kokoava työ, jossa olen pyrkinyt selvittämään, miten poliittisia strategioita on muualla tutkittu, millaista keskustelua eri strategioiden toimivuudesta käydään ja miten strategiat kytkeytyvät tutkimukseen ja yhteiskunnallisiin ehtoihin. 3.2 Tutkielmani kvalitatiivisen aineiston luonnehdintaa Aineistoni koostuu SETA-lehdistä vuosilta SETA-lehti on Seksuaalinen tasavertaisuus ry:n julkaisu, joka alkoi ilmestyä Alkuvuosien monisteesta lehti kehittyi normaaliksi ladotuksi, mielipidelehtitukea saavaksi aikakausjulkaisuksi, joka on ollut saatavissa myös kaupallisen jakeluverkoston välityksellä. SETAn jäsenten lisäksi lehteä ovat lukeneet myös järjestöön kuulumattomat. Sitä on jaettu päättäjille, asiantuntijoille ja kirjastoihin. Lehti on ilmestynyt 4-6 kertaa vuodessa. Ensimmäisestä kymmensivuisesta monisteesta lehti on kasvanut sivuiseksi. Lehden numeroita 1/1987 ja 2/1987 en ole käsitellyt, koska en ole saanut niitä (vaivattomasti) käsiini. Vuosien lehdistä olen poiminut aineistooni tietyt tekstit (teoreettinen otos). Homoliikkeen aktivistit ovat kirjoittaneet tekstit. Nämä julkiset tekstit on tarkoitettu sekä homoseksuaaleille että ei-homoseksuaaleille, erityisesti päättäjille. Tekstien agentteina ovat homopoliitikot, jotka tulkitsevat ryhmän elämää ja ottavat kantaa. Reflektoivissa teksteissä lausutaan suoraan merkitys tai tulkinta (tietoiset, intentionaaliset tekstit). Tekstit ovat julkisia, kollektiivisia esityksiä, joista helposti paljastuu fraaseja, konventioita. Kollektiivisuus ilmenee siinä, että kirjoittajat käyttävät samoja käsitteitä. Kvalitatiivinen ote on mm. sitä, että etsitään tekijöitä, jotka ovat ilmiössä mukana eikä syy- ja seurausketjuja. Olen tiivistänyt aineiston irrottamalla erilleen tutkimusongelman kannalta olennaisen. Erityisesti pääkirjoitukset ovat olleet hedelmällinen osa-aineisto. Otantani on siis teoreettinen: tekstit on valittu aineistosta sen perusteella, kuinka niissä tulee esiin yleinen teoreettinen teemani ja tutkimuskohteeni (poliittiset strategiat). Puhtaiden tapausten joukkoa olen rajannut nojautumalla saturaatiopisteeseen. Saturaatiopisteessä tekstit ovat toistaneet itseään. Olennainen ja teksteille yhteinen on tullut esiin. Saturaatiohypoteesi edustaa otannan ja edustavuuden ongelman yhtä ratkaisua. Saturaatiopisteen saavuttaminen merkitsisi samaa kuin väite, että lisää havaintoyksikköjä ei enää tarvita. (Roos 1987, 31, 32.) Aineiston analyysissa eivät ole merkittäviä tavanomaiset taustamuuttujat, jotka liittyvät tekstin kirjoittajaan (ikä, sosiaaliluokka). Sen sijaan lausunnot luokitellaan sen mukaan, mitä poliittisia strategioita ne heijastavat ja miten ne kuvaavat poliittisia strategioita. Tekstejä käsitellään siis esityksinä tietyistä poliittisista strategioista. Kukin poliittinen strategia ilmenee teksteissä jonakin narratiivisena rakenteena. 3.3 Homoliikekö politiikkaa? Poliittisuuden paljastaminen ja tulkitseminen tutkimustehtävänä Jokainen vallassa oleva ryhmä kertoo oman tarinansa siten, kuin se toivoisi sen

16 uskottavan, tavalla, jolla se ajattelee edistävänsä omia etujaan (Becker ja Horowitz, 1972; Kitzingerin mukaan 1987, 1). Tämä pätee myös alistettujen ryhmien tapaan esittää oma tarinansa. Poliittisilla strategioilla tarkoitan liikkeen tavoitteiden artikulointia, liikkeen käyttämiä perusteluja homomiesten ja lesbojen yhteiskunnallisen aseman parantamisen tärkeydelle sekä liikkeen näkemyksiä siitä, miten tavoitteisiin voi päästä. Menetelmäkseni olen valinnut Kari Palosen kuvaileman tekstianalyysin, joka soveltuu hyvin tutkimusongelmani selvittämiseen. Palosen menetelmän olettamukset politiikasta ja luokituksista ovat yhdenmukaisia teoreettisen viitekehykseni kanssa. Käytäntöteoreettinen tutkimus tutkii toimintaa poliittisesta näkökulmasta ja tärkein analysoitava toiminta tapahtuu epäsymmetrisissä suhteissa. Myös Palonen torjuu essentialismin. Hän katsoo, että luokitukset ovat puolueellisia ja tarkoitushakuisia. Kari Palosen (1988, 13) mukaan tutkimus on tulkintaa ja tulkintana tutkimus muistuttaa läheisesti politiikkaa. Palonen sitoutuu teoksessaan "Tekstistä politiikkaan" näkemykseen politiikan aspektiluonteesta, jolloin ei ole mieltä kysyä, onko jokin ilmiö politiikkaa tai poliittinen vai ei. Sen sijaan on kysyttävä, missä sen (mahdollinen) poliittinen aspekti tai poliittisuus tulee näkyviin. 'Politiikka' on suhteessa siihen, mitä politiikalla tai poliittisuudella ymmärretään. (Mt., 19.) Harmoniaperspektiivin mukaan politiikka on yhteisten asioiden hoitoa. Konfliktiperspektiivistä käsin taas politiikasta ei voi puhua ilman vastustusta ja vastustajia. Tarkasteltaessa ilmiön poliittisuutta konfliktiperspektiivistä on otettava etäisyyttä vallitsevaan legitimointi-ideologiaan. Toimintaa on arvioitava suhteessa konfliktitilanteen osapuoliin ja heidän politiikkoihinsa. (Mt., 20.) Koska homomiehet ja lesbot ovat yhteiskunnan syrjimä vähemmistö, voidaan liikkeen poliittisuus oivallisesti mieltää juuri konfliktiperspektiivistä. Liikkeen poliittisuus ilmenee pyrkimyksissä muuttaa yhteiskunnallisia alistus- ja hallintasuhteita. Ryhmän vapautustaistelun ytimessä on kyky nimetä sortajansa tai vastustajansa. Ajan kuluessa vastustajat ja keskeiseksi nähty syrjinnän sijaintipaikka muuttuvat ja tämä muuttaa myös liikkeen politiikkaa Aineiston tulkinta Tulkintani homoliikkeen poliittisista strategioista ei pyri olemaan tyhjentävä ja kaikenkattava. Palonen (1988, 15) huomauttaa, että jokaiselle tulkinnalle voidaan esittää vastaväitteitä ja vaihtoehtoja. Kaikki tulkinnat eivät kuitenkaan ole samanarvoisia, vaan tulkinta tutkimuksena merkitsee eron tekemistä kyselemättömän ja kyselevän, naiivin ja problematisoivan käsitysten tyypin välillä (mt., 15). Lähtökohtani tutkia homoliikkeen poliittisia strategioita merkitsee totutusta poikkeavaa kysymyksenasettelua, sillä yhteiskunnan suhtautumisen sijasta tarkastelenkin alistetun ryhmän omaa "puhetta" ja pyrin tulkitsemaan sitä kriittisesti. Pyrin asettamaan uusia kysymyksiä. Problematisoiva otteeni näkyy siinä, että pyrin kontekstualisoimaan SETA-lehdistä tekemiäni huomioita liittämällä ne aikansa homo- ja lesbotutkimukseen, suomalaisen yhteiskunnan ja homoyhteisön tilaan sekä erittelemällä lehdessä esiintyvien keskeisten käsitteiden poliittisia sisältöjä ja olettamuksia homoseksuaalisuuden luonteesta ja homoseksuaalien ja ympäröivän yhteiskunnan välisestä suhteesta.

17 Palonen esittää, että tulkinta suuntautuu 'tutun' problematisointiin, jo tunnetuksi oletetun oudoksi osoittamiseen (mt., 16). Tutkimus tulkintana pyrkii avaamaan liikkumatilaa käsitysten moninaisuudelle ja kiistoille. Tällöin tutkija luopuu essentialistisesta olettamuksesta, jonka mukaan asiat todella ovat jotenkin. Filosofiassa kutsutaan agnostismiksi kantaa, jossa tyydytään erittelemään erilaisia käsityksiä asioista, tulkintojen sisältöä, problematisointitapaa, esittämisretoriikkaa. (Mt., 16.) Poliittisuutta etsittäessä ovat henkilöviittaukset tärkeitä. Niitä eritellen voidaan päästä selville siitä, ketä vastustetaan ja kenen kanssa liittoudutaan. Samoin tärkeitä ovat kannanotot jonkin asian puolesta tai sitä vastaan. Kun tekstissä ilmaistaan jokin kanta, on tulkinnassa kysyttävä, keitä tai mitä tällä kannalla samalla vastustetaan, keitä tai mitä kannatetaan. (Mt., 30.) Poliittisia aspekteja tekstistä voidaan löytää etsimällä luokituksia. Käsitteiden käyttö sisältää jo kätkettyjä erotteluja ja luokituksia, jotka voidaan tulkinnassa eksplikoida. "Mistä erottelut saadaan, miten vaihtoehdot asetetaan, millaisia sitoumuksia luokitusten käyttöön kätkeytyy, miten luokitteluilla voidaan tietoisesti politikoida? Tällaisten kysymysten erittely on perustavaa politiikkaa teksteistä lähtien tutkittaessa." (Mt., 31.) Myös luokitusten näennäiseen puuttumiseen on tutkijan kiinnitettävä huomiota (mt., 31). Essentialistisen kannan mukaan luokitukset ovat peräisin asioiden luonnosta, nominalistinen kanta näkee ne ihmisten keksiminä ja periaatteessa mielivaltaisina. Näiden välissä on konventionalistinen kanta. Sen mukaan luokitukset ovat eräänlaisia sopimuksia. Se miten tekstissä luokitukset esitellään, antaa viitteitä koko tekstin merkitysrakenteesta. (Mt., 32.) Nostaessaan luokitukset tulkintateemaksi tutkija sitoutuu nominalistiseen kantaan. Mielivaltaisiksi ymmärretyissä luokituksissa voi olettaa olevan poliittisesti kiinnostavia ulottuvuuksia. "Nominalistinen kanta voidaan radikalisoida teesiksi, että luokitukset ovat aina puolueellisia ja usein myös tarkoitushakuisia." (Mt., 32.) Kannanottojen tulkinnassa on usein tärkeämpää kiinnittää huomiota luokituksiin, joita kannanotot edellyttävät, kuin itse kannanottojen välisiin vastakohtiin (mt., 33). Esimerkiksi SETAn vaatimus suojaikärajojen saattamisesta samoiksi kuin heteroseksuaaleilla ja vaatimus kehotuskieltopykälän kumoamisesta saattavat edellyttää sitä, että SETA luokittelee homoseksuaalisuuden yksilön pysyväksi ominaisuudeksi, jota ei voi valita ja johon ei voi vietellä. Tätä essentialismia edustaa 'seksuaalisen suuntautumisen' käsite. Toisaalta kannanottoa voidaan perustella yksilön valinnanvapaudella. On tärkeää tunnistaa, minkä vastakohtana tai vaihtoehtona tietty käsite tai termi esiintyy. Esimerkiksi käsitteen 'integraatio' vastakohtana on käytetty 'erilliskulttuurin' käsitettä. Mutta olennaisia eivät ole ainoastaan erottelut vaan myös rinnastukset. Kaikki hyvät asiat saatetaan rinnastaa huolimatta siitä, etteivät ne ehkä ole yhdistettävissä. Samaan tapaan voidaan samastaa vastustettavia asioita. (Mt., 34.) SETA-lehdet ovat olleet erityisen hedelmällisiä luokittelujen kannalta. Käsitteet 'seksuaalivähemmistöt', 'syrjitty vähemmistö', 'homoseksuaalit','homo', 'lesbo', 'lesbolaiset', 'hintti', 'homoseksuaalit miehet ja naiset', 'naiset ja miehet', 'homot ja

18 lesbot' sekä 'homomiehet ja lesbot' eivät ole toistensa synonyymejä, vaan sisältävät tärkeitä merkityseroja. Käsitteiden käyttöyhteys vaihtelee. Jotkin käsitteistä on otettu käyttöön vasta viime vuosina ja jotkut ovat olleet yleisimmin käytettyjä käsitteitä 1970-luvun SETA-lehdissä. Tulkitsijan on itse rekonstruoitava joitakin yleisempiä 'ideoita', joista käsin hän voi tarkastella käytettyjen ilmausten merkityserojen merkittävyyttä (mt., 35). SETA-lehdessä vaihdelleet keskeiset käsitteet tarjoavat perustan kysymyksenasettelulleni. 'Seksuaalivähemmistöt', 'syrjintä', 'integraatio', 'seksuaalinen tasavertaisuus', 'erilliskulttuuri', 'itsesyrjintä', 'kaappihomo', 'avoimuus', 'homo- ja lesboyhteisö', 'osakulttuuri', 'identiteetti' - kukin näistä käsitteistä liittyy tiettyyn aikaan ja tilanteeseen sekä homo- ja lesbotutkimukseen. Jokaisella käsitteellä on myös poliittisia sisältöjä, sillä ne suuntaavat toimintaa tiettyyn suuntaan ja myös näkemys toimijasta ja toiminnan luonteesta on vaihtelee Retoristen rakenteiden ja tekstien sitominen kontekstiinsa Arkikielessä retoriikalla tarkoitetaan nykyään lähinnä ajatuskuvioita, joilla pyritään vetoamaan auditorioon, siihen 'yleisöön', jolle argumentointi suuntautuu. Tekstin retoriset rakenteet liittyvät tilanteeseen, jossa joku henkilö vedoten, vakuuttaen tai käännyttäen argumentoi yleisölleen. Tekstissä on siis henkilöitä läsnä. Tutkijan tehtävänä on tunnistaa tekstiin sisältyviä argumentoijan ja yleisön tai yleisöjen välisiä suhteita. (Palonen 1988, 39, 40.) Retoriikka on sidoksissa konfliktiasetelmaan, jolloin argumentointi on aina poliittista. Argumentteja ei voi asettaa paremmuusjärjestykseen jälkiviisaasti irrallaan argumentointitilanteen poliittisesta asetelmasta. (Mt., 44.) Tekstin kontekstualisointi suuntaa huomion yksilöiviin ja historiallisiin aspekteihin tekstissä. Tekstiä ei lueta sellaisenaan, vaan se sidotaan merkitysyhteyksiinsä. (Mt., 61.) Kontekstualisointi tuo esiin tekstin poliittisen ulottuvuuden. Se auttaa kysymään, kenelle, milloin ja missä suhteessa tietyllä tekstikohdalla on 'merkitystä'. Tulkinnalle keskeinen taito on lukea rivien välistä. Teksti on sidottu enemmän tai vähemmän huomaamattomin viittein joihinkin merkitysyhteyksiin. (Mt., 62.) Tekstillä on alkuperä- ja käyttökonteksti. Tekstin alkuperä kontekstitasona tarkoittaa niiden kysymysten identifiointia, joihin vastaamiseksi teksti voidaan tulkita kirjoitetuksi. (Mt., 64.) Samalla tekstillä on eri konteksteissa käytettynä erilainen poliittinen merkitys (mt., 65). Kontekstualisoivassa, historiallisessa tutkimusstrategiassa on tulkitsijan ensin suhteutettava teksti vastaukseksi niihin kysymyksiin, joihin vastaamiseksi teksti on kirjoitettu. Vasta sen jälkeen tulkitsija voi kehittää vaihtoehtoista tulkintaa. Näin vältetään jälkiviisaus ja maksimoidaan ennakkoviisaus. (Mt., 67.) Politiikan muutos ilmenee mm. kysymyksenasettelun muutoksissa. Kysymyksenasettelu asettaa vastaamiselle ehtoja ja rajoituksia. Uusia kysymyksiä voidaan ottaa esille ja uusia alueita politisoida ja uudelleenajatella politiikan muotoja. (Mt., 99.) Etsittäessä politiikkaa teksteistä ovat sanasto, käsitteistö sekä niiden historia avaimia merkitysmuutoksiin (mt., 100). Sanastolliset muutokset ilmenevät uusien sanojen käyttöönotossa sekä toisten poisjäännissä. Huomionarvoisia ovat myös etenkin tietoisesti luodut uudissanat, neologismit. Uudissanoilla halutaan viitata aiemmin nimeämättömään asiaan tai täsmentää sanankäyttöä. Neologismeista

19 harvat vakiintuvat yleiseen kielenkäyttöön. Uudissanojen alkuperän tunnistaminen voi kuitenkin antaa viitteitä käsitteellisistä muutoksista. (Mt., 101.) Yleiseen kielenkäyttöön vakiintuneita neologismeja ovat SETA-lehdissä olleet muun muassa homofobia sekä homoherkkyys, englanniksi gay sensibility. Myös koko kielenkäyttö voi muuttua niin, että muutos osoittaa yhteismitattomuutta koko aikaisemman ajatustavan ja käsitteenmuodostuksen kanssa. "Nämä ajatus- ja puhetapojen muutokset eivät välttämättä aina näy yksityisissä sanoissa tai edes käsitteissä, vaan tulevat näkyviin vasta käsitteiden suhteiden ja niitä yhteen liittävien historiallisten tilanteiden tasolla. Tässä mielessä voidaan puhua tilanteista, joissa poliittiset konfliktit näyttäytyvät erilaisten 'poliittisten kielten' tasolla, joista kukin muodostaa enemmän tai vähemmän kiinteän käsitekompleksin ja joiden terminologiaa ei ymmärrä irrallaan tästä kompleksista." (Mt., 101.) SETA-lehdessä tällaista ajatus- ja puhetavan muutosta edustaa etenkin kausi Vaikka vähittäiset merkitysmuutokset ovatkin teksteissä normaaleja, ovat äkilliset muutokset, niiden identifiointi ja täsmentäminen tulkinnan kannalta kiehtovampia. Uudissanojen ja uusien iskulauseiden esiinnousua voi arvioida merkitysmuutosten avaimina. Iskulauseet saattavat merkitä mahdollista käännettä sekä politiikan ymmärtämistavassa että ohjelmallista lähtökohtaa liikkeen uudelleen suuntautumiselle. (Mt., 103.) Palosen analyysia voi verrata kvalitatiivisen tekstianalyysin yleisiin periaatteisiin. Ensimmäisessä vaiheessa etsitään tekstille globaalinen rakenne eli tekstin yleinen teema, aihe tai ydin, joka voi olla esimerkiksi tekstissä esitetty peruskäsite. Globaalisen ajattelun lähtökohta on se, että ihmisten kertomukset eivät vaihtele mielivaltaisesti, vaan määrittyvät sosiaalisesti ja kulttuurisesti (kollektiivinen representaatio). Jokaisessa tarinassa on niin sanottuja konventioita. Esimerkiksi käytetään samoja stereotyyppisiä juonia kertomuksessa, vaikkakin yksityiskohdat vaihtelevat. Tehtävänä on nähdä, mistä konventiosta tai tyypistä tarinassa on kysymys Aineiston ja tutkimuskohteen välinen suhde Tutkimuksen kohteena ei ole tietty aineisto sinänsä. Aineiston avulla voidaan tehdä päätelmät tietystä ilmiöstä, tutkimuskohteesta. Suhde kohteen ja aineiston välillä on tulkinnanvarainen. Tutkijan muodostama konstruktio ei ole yksinkertaisesti 'johdettavissa' hänen aineistostaan. Konstruktio sisältää aineiston kannalta tarkastellen jotakin 'luvatonta'. Päätelmä ei myöskään kata kaikkea aineiston sisältämää 'tietoa'. Päättelyssä joudutaan aina valikoimaan ja pelkistämään. Päättelyssä esitetään tulkinta olennaisesta ja toisarvoisesta sekä kiteytetään olennaista tavalla, joka 'ylittää' aineiston. (Palonen 1988, 137.) Samaan tapaan kvalitatiivisen tekstianalyysin toisessa vaiheessa etsitään tarinan rakenne, makrostruktuuri, tarinan narratiivinen rakenne. Ilman teoreettista viitekehystä on narratiivista rakennetta vaikea keksiä. Narratiivisen rakenteen tehtävänä on organisoida ainekset loogisesti eteneväksi tarinaksi. Kvalitatiivisessa tekstianalyysissa informaation vähentämistä kutsutaan poispyyhkimiseksi. Heikossa poispyyhkimisessä pyyhitään pois epäolennainen narratiivisen rakenteen tai yleisen teeman kannalta. Pelkistetyn tekstin äärellä pyritään löytämään narratiiviselle rakenteelle tai yleiselle teemalle abstraktimpi käsite.

20 Tekstin pelkistämisen jälkeen teksti pilkotaan osiin niin sanotuiksi faktoiksi, jotka toimivat tekstianalyysin aineistona. Faktat ovat autenttisia lauseita tarinasta. Tulkinnassa on tärkeää, että faktat ovat sosiokulttuurisesti määrittyneitä. Faktat tulkitaan yleiselle kielelle. Sosiaaliset ja kulttuuriset ainekset esitetään yleisemmissä yhteiskunnallisissa ja sosiokulttuurisissa puitteissa. Näin saadaan tyyppitarina jostakin ilmiöstä. Jokainen tarina on epätäydellinen ja aukkoja joudutaan paikkaamaan muista lähteistä. Seuraavissa luvuissa esittelen aineistoa päätelmien ja tulkintojen yhteydessä. Aivan aluksi tarkastelen suomalaisen homoliikkeen syntyä ja 1970-luvun vaihteessa sekä yleisiä homoliikkeen kehittymiseen vaikuttavia tekijöitä.