Perusturva

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "25.6.2009 Perusturva"

Transkriptio

1 Perusturva TARJOUSPYYNTÖ PUHETERAPIAPALVELUISTA Äänekosken kaupunki pyytää tarjousta liitteiden mukaisesti. Tuoteryhmä Puheterapiapalvelut. Tarjouspyynnön sisältö ja laajuus Äänekosken kaupungin terveyskeskuksen toiminta-alueella tarvittavat oman toiminnan ulkopuoliset puheterapiapalvelut. Valtaosa ostopalveluterapioista annetaan lapsiasiakkaille. Palvelujen tulee sisältää tarvittava valmistelu, ohjaus ja neuvonta sekä kotiohjeiden antaminen. Ohjauskäyntejä voidaan rinnastaa terapiakäynteihin vuoden aikana kolme kertaa. Terapiajaksosta tulee antaa hankintayksikölle ja tarvittaessa kolmannelle osapuolelle (esim. keskussairaala) annetun terapian vaikutuksista palaute. Puheterapiakäyntien määrän arvioidaan olevan noin 180 käyntiä vuodessa. Toteutuvat määrät saattavat poiketa arvioista. Palvelut annetaan Äänekosken kaupungin terveyskeskuksen toimintaalueella. Lasten terapiat annetaan pääasiassa koulussa tai päiväkodissa. Hankintakausi Hankintayksikkö varaa mahdollisuuden hankintakauden jatkamiseen tarjouspyynnön mukaisilla ehdoilla yhdellä vuodella. Ratkaisu hankintakauden jatkamisesta tehdään viimeistään toukokuussa Hankintayksikkö Hankintamuoto Äänekosken kaupunki, perusturva. Avoin menettely, jolla perustetaan puitejärjestely: kaikki halukkaat voivat tehdä tarjouksen. Hankintailmoitus on julkaistu Hilma-palvelussa (www.hankintailmoitukset.fi).

2 Näiden puheterapiapalveluiden hankinta on julkisista hankinnoista annetun lain liitteen B ryhmän 25 mukainen terveydenhoito- ja sosiaalipalveluhankinta. Tarjous Suomenkielinen tarjous, josta on käytävä ilmi tarjoajan Y-tunnus, on tehtävä tämän tarjouspyynnön liitteenä olevalle palvelukohtaiselle tarjouslomakkeelle. Tarjoushinta käyntikerralle on ilmoitettava ilman arvonlisäveroa. Hinnan tulee sisältää kaikki palvelun tuottamisen kustannukset (esim. hoitovälineiden ja laitteiden käyttö, matkakulut), toimistokulut sekä kotikäynti-, laskutus- ja muut vastaavat lisät. Toteutuneiden määrien muutokset eivät oikeuta yksikköhintojen muutoksiin. Alihankkijoiden käyttö Tarjouksesta tulee ilmetä käyttääkö tarjoaja palveluissa alihankkijoita. Tarjoaja vastaa alihankkijoiden työstä kuten omastaan. Alihankkijoiden Y- tunnukset on ilmoitettava. Hintojen muutokset Hintoja ei muuteta hankintakaudella. Hinnan tarkistamisesta voidaan neuvotella, mikäli hankintakautta jatketaan yhdellä vuodella. Osatarjous Vaihtoehtoinen tarjous Maksuehto Laskutus Ei hyväksytä. Ei oteta huomioon. Maksuaika 21 pv netto alkaa laskun saapumisesta hankintayksikölle. Palvelut laskutetaan kuukausittain. Laskuun tulee merkitä sen maksusitoumuksen numero, jota lasku koskee ja maininta siitä, että kyseessä on terveydenhuollon arvonlisäverotonta toimintaa koskeva lasku. Laskuista tulee tehdä koontilasku. Muut ehdot Hankinnoissa noudatetaan julkisten hankintojen yleisiä sopimusehtoja ja Äänekosken kaupungin hankintasääntöä. Tarjouksen tekijä sitoutuu tarjouksen jättäessään tässä tarjouspyynnössä esitettyihin ehtoihin. Tarjouksia, jotka eivät täytä tarjouspyynnön ehtoja, ei käsitellä. Tarjouksen tekijällä ei ole oikeutta vaatia ostajalta korvausta tarjouksen tekemisestä. Kaupunki ei vastaa asiakkaan peruuttamattomista poisjäänneistä aiheutuvista kustannuksista. Tarjoajan on oltava rekisteröity ammatti- tai elinkeinorekisteriin sijoittautumismaansa lainsäädännön mukaisesti. Tarjoajan tulee kuulua ennakkoperintärekisteriin. Nämä tiedot hankintayksikkö tarkistaa Yritys- ja yhteisötietojärjestelmästä (www.ytj.fi).

3 Tarjouksen liitetiedot Puitejärjestelyyn hyväksyttyjen tarjoajien on toimitettava tilaajavastuulain edellyttämät selvitykset, jos hän käyttää tai aikoo sopimuskauden aikana käyttää alihankintatyötä, vuokratyövoimaa tai ulkomaalaista työvoimaa palvelun toteuttamisessa. Selvitysten toimittaminen on edellytyksenä hankintasopimuksen tekemiselle. Tarjoukseen on liitettävä seuraavat suomenkieliset asiakirjat: 1. Verovelkatodistus ja todistus maksetuista sosiaalivakuutusmaksuista. Todistukset saavat olla enintään kaksi kuukautta vanhoja. 2. Selvitys vastuuvakuutuksesta. 3. Selvitys oikeudesta harjoittaa ammattia laillistettuna ammattihenkilönä. Tarjoukseen on liitettävä seuraavat suomenkieliset asiakirjat: 1. Verovelkatodistus ja todistus maksetuista sosiaalivakuutusmaksuista. Todistukset saavat olla enintään kaksi kuukautta vanhoja. 2. Selvitys vastuuvakuutuksesta. 3. Selvitys oikeudesta harjoittaa ammattia laillistettuna ammattihenkilönä. Tarjoukseen pyydetään liittämään seuraavat suomenkieliset selvitykset: 4. Tiivis kuvaus asiakkaan ja lähipiirin vaikutusmahdollisuuksista - kuinka asiakas ja asiakkaan lähipiiri, kuten omaiset, päivähoito ja koulu, osallistuvat kuntoutuksen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin - kuinka asiakkaan edellytykset ja valmiudet saavuttaa ja vastaanottaa palveluja huomioidaan myös toimitilojen osalta 5. Tiivis kuvaus henkilöstön osaamisesta ja kehittämisestä - kuinka varmistetaan, että tarjoajalla on riittävä osaaminen tarjouksen kohteena olevan asiakasryhmän hoidossa ja uusilla työntekijöillä on riittävä tuki työtä aloittaessa (esim. parityöskentely, perehdytyskansio). - kuvatkaa toimintatapoja, joita käytetään säännöllisesti henkilökunnan jatkuvan osaamisen kehittämisen turvaamiseksi (esim. kehityskeskustelut, koulutussuunnitelmat, työnohjaus). - luetteloikaa merkittäviksi katsomanne henkilöstön käymät täydennysja jatkokoulutukset viime vuosilta. 6. Tiivis kuvaus palautteista ja tuloksista - kahden viimeisen vuoden ajalta asiakaspalautteiden ja puheterapian tuloksista - muiden arviointien tuloksista, jotka tarjouksen tekijä haluaa mainita (esim. palaute ammatillisilta yhteistyökumppaneilta) 7. Tiivis kuvaus menetelmistä ja tulosten arvioinnista - mitä menetelmiä tarjoaja käyttää terapiassa ja kuntoutuksessa - miten terapian tuloksia arvioidaan - mahdollinen erityisperehtyneisyys sekä valmius AAC-keinojen käyttöön.

4 8. Tiivis kuvaus toimintavarmuudesta - miten palveluntarjoaja järjestää palvelun esim. sairastapauksissa ja loma-aikoina sekä määrällisesti (palvelua tarjolla) että laadullisesti (myös näinä ajankohtina palvelun laatu toteutuu tämän tarjouspyynnön mukaisena). Arviointi 1. Tarjoajien kelpoisuuden arviointi. 2. Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkistaminen. 3. Tarjousten kokonaistaloudellisuuden edullisuuden vertailu. Tarjoajien kelpoisuuden arviointi Tarjous voidaan sulkea pois hankintalain (348/ ) mukaisesti. Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkistaminen Tarkistetaan, että 1. Tarjous on laadittu siten, kuin tarjouspyynnössä on määritetty (samansisältöisenä ja samassa muodossa ja järjestyksessä). 2. Tarjous täyttää tarjouspyynnön muodolliset vaatimukset; esimerkiksi se on annettu määräajassa ja pyydetyssä muodossa. 3. Tarjous vastaa pyydettyjä kaupallisia vaatimuksia. 4. Tarjouspyynnön liitteet on täytetty. Tarjoaja vastaa siitä, että tarjousta laatiessaan on selvittänyt ja ymmärtänyt tarjouspyynnön; tarjoaja ei voi myöhemmin vedota tietämättömyyteen. Hankintapäätöksen tekemisen perusteet Hankintayksikkö varaa mahdollisuuden hylätä kaikki tarjoukset. Puheterapiapalvelujen hankintapäätös tehdään ottaen huomioon kokonaistaloudellinen edullisuus seuraavien arviointiperusteiden mukaan: 1. hinta 50 % - vertailuhintana käytetään 45 minuuttia kestävän terapian hintaa asiakkaan kotona, kouluissa, päiväkodeissa, hoitolaitoksissa; puuttuva hinta saa 0 pistettä - 50 pistettä saa em. vertailussa parhaiten menestynyt tarjous, muut suhteessa vähemmän; laskentakaava: halvin hinta / tarjouksen hinta kerrottuna luvulla asiakkaan ja lähipiirin vaikutusmahdollisuudet 15 % 3. henkilöstön osaaminen ja kehittäminen 10 % 4. näyttö tuloksista 10 % 5. terapia- ja arviointimenetelmät 10 % 6. toimintavarmuus 5 % - kohdassa 2. ylilääkärin johtama arviointiryhmä (lääkinnällisen kuntoutuksen työryhmä ja talouspäällikkö) antaa pisteet sen mukaan, arvioiko ryhmä tarjoajan saaduista tarjouksista ilmenevää perustasoa paremmaksi (15 pistettä; esim. asioiden kirjaaminen potilasasiakirjoihin), perustasoiseksi (10 pistettä; esim. asioiden käsittely suullisesti, mutta kirjaaminen niukkaa) tai perustasoa huonommaksi (5 piste); tiedon puuttuminen antaa 0 pistettä

5 - kohdissa ylilääkärin johtama arviointiryhmä (lääkinnällisen kuntoutuksen työryhmä ja talouspäällikkö) antaa pisteet sen mukaan, arvioiko ryhmä tarjoajan saaduista tarjouksista ilmenevää perustasoa paremmaksi (10 pistettä; esim. asioiden kirjaaminen potilasasiakirjoihin), perustasoiseksi (5 pistettä; esim. asioiden käsittely suullisesti, mutta kirjaaminen niukkaa) tai perustasoa huonommaksi (1 piste); tiedon puuttuminen antaa 0 pistettä - kohdassa 6. ylilääkärin johtama arviointiryhmä (lääkinnällisen kuntoutuksen työryhmä ja talouspäällikkö) antaa pisteet sen mukaan, arvioiko ryhmä tarjoajan saaduista tarjouksista ilmenevää perustasoa paremmaksi (5 pistettä; esim. asioiden kirjaaminen potilasasiakirjoihin), perustasoiseksi (3 pistettä; esim. asioiden käsittely suullisesti, mutta kirjaaminen niukkaa) tai perustasoa huonommaksi (1 piste); tiedon puuttuminen antaa 0 pistettä Hankintasopimus Tarjouspyyntö ja tarjous muodostavat hankintasopimuksen perustan. Sopimus hankintayksikön ja hyväksytyn tarjouksen tekijän välille syntyy, kun sopijapuolet ovat allekirjoittaneet kirjallisen sopimuksen. Hankintasopimuksen purkaminen Hankintasopimuksen irtisanominen Sopimusluonnos on tämän tarjouspyynnön liitteenä. Sopimusasiakirjojen järjestys on 1. Hankintapäätös 2. Tarjouspyyntö 3. Tarjous 4. Julkisten hankintojen yleiset sopimusehdot Kumpikaan sopijapuoli ei saa siirtää sopimusta kolmannelle osapuolelle ilman toisen sopijapuolen suostumusta. Sopijapuolilla on oikeus purkaa sopimus, jos toinen sopijapuoli olennaisesti rikkoo sopimusvelvoitteitaan eikä kohtuullisessa ajassa (3 viikkoa) korjaa laiminlyöntiään kirjallisesta huomautuksesta huolimatta. Hankintayksikkö voi sanoa hankintasopimuksen irti kolmen (3) kuukauden irtisanomisajalla sopimuskauden aikana ilman korvauksia, mikäli ostaja ei ole tyytyväinen palveluun tai toimittajan toimintatapoihin. Asiakirjojen julkisuus Sopimuksenteon jälkeen tarjoukset ovat julkisia. Tarjouksen voimassaolo ja määräaika Tarjous on pyrittävä laatimaan siten, ettei se sisällä liike- tai ammattisalaisuuksia. Tällaiset tiedot tulee ilmoittaa erillisellä liitteellä, jonka on oltava selkeästi merkitty. Tarjouksen kokonaishinta ja alennusprosentti eivät ole liikesalaisuuksia. Tarjouksen tulee olla voimassa saakka.

6 Suomenkieliset tarjoukset pyydetään toimittamaan viimeistään perjantaina klo mennessä suljetussa kirjekuoressa merkinnällä "Puheterapiapalvelut " osoitteella Äänekosken kaupunki, ylilääkärin sihteeri Kirsi Kainulainen, Pl 24, Äänekoski. Tarjous on tarjousajan päättymisen jälkeen erikseen sovittaessa lähetettävä myös sähköisesti. Määräajan jälkeen saapuneita, puutteellisesti laadittuja tai epäselviä tarjouksia ei oteta huomioon. Lisätiedot Tarjouspyyntöön liittyvät suomenkieliset tiedustelut ja kysymykset pyydetään lähettämään viimeistään sähköpostitse osoitteeseen Kysymykset ja niihin annetut vastaukset ovat nähtävillä alkaen internet-osoitteessa hankinnat. Äänekoski Äänekosken kaupunki, perusturva Ylilääkäri Tapio Tammela Liite Tarjouslomake

25.6.2009 Perusturva

25.6.2009 Perusturva 25.6.2009 Perusturva TARJOUSPYYNTÖ TOIMINTATERAPIAPALVELUISTA Äänekosken kaupunki pyytää tarjousta liitteiden mukaisesti. Tuoteryhmä Toimintaterapiapalvelut. Tarjouspyynnön sisältö ja laajuus Hankintakausi

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ PUHETERAPIAPALVELUISTA

TARJOUSPYYNTÖ PUHETERAPIAPALVELUISTA 1 (6) TARJOUSPYYNTÖ PUHETERAPIAPALVELUISTA Äänekosken kaupunki pyytää tarjousta liitteiden mukaisesti. Tuoteryhmä Puheterapiapalvelut Tarjouspyynnön sisältö ja laajuus Äänekosken kaupungin terveyskeskuksen

Lisätiedot

Äänekosken kaupunki pyytää tarjousta liitteiden mukaisesti.

Äänekosken kaupunki pyytää tarjousta liitteiden mukaisesti. 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ TAIMIKONHOITOTÖISTÄ 2013 Äänekosken kaupunki pyytää tarjousta liitteiden mukaisesti. Tuoteryhmä Taimikonhoitotyöt Tarjouspyynnön sisältö ja laajuus Hankintakausi 1.7.2013-31.12.2013.

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ ENSIAPUKOULUTUKSESTA

TARJOUSPYYNTÖ ENSIAPUKOULUTUKSESTA 1 (6) TARJOUSPYYNTÖ ENSIAPUKOULUTUKSESTA Hankintakausi 1.5.2014 31.12.2015. Äänekosken kaupunki pyytää tarjousta ensiapu 1 perus- ja kertauskoulutuksesta kaupungin henkilökunnalle. Hankintayksikkö varaa

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ PERUNASTA JA JUUREKSISTA SEKÄ TUOREVIHANNEKSISTA JA HEDELMISTÄ

TARJOUSPYYNTÖ PERUNASTA JA JUUREKSISTA SEKÄ TUOREVIHANNEKSISTA JA HEDELMISTÄ 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ PERUNASTA JA JUUREKSISTA SEKÄ TUOREVIHANNEKSISTA JA HEDELMISTÄ Äänekosken kaupunki pyytää tarjoustanne. Tuoteryhmä Perunat ja juurekset Tuorevihannekset ja hedelmät Tarjouspyynnön sisältö

Lisätiedot

Hankintamenettely Pienhankinta Hankinnan arvo ei ylitä julkisista hankinnoista annetussa laissa tarkoitettua kansallista kynnysarvoa.

Hankintamenettely Pienhankinta Hankinnan arvo ei ylitä julkisista hankinnoista annetussa laissa tarkoitettua kansallista kynnysarvoa. 16.2.2012 TARJOUSPYYNTÖ MASTONOSTIMESTA Äänekosken kaupunki pyytää Teiltä tarjouksen käytetystä siististä mastonostimesta tarjouspyyntöliitteen mukaisesti. Tarjous koskee kaupungin kulttuuritalolle (Kalevankatu

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN OHUTPÄÄTTEISTÄ

TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN OHUTPÄÄTTEISTÄ 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN OHUTPÄÄTTEISTÄ Äänekosken kaupunki pyytää tarjoustanne. Tuoteryhmä Tietokonepäätteet Tarjouspyynnön sisältö ja laajuus Hankintakausi Joulukuu 2012. Ohutpäätteiden

Lisätiedot

Äänekosken kaupunki pyytää tarjousta liitteiden mukaisesti.

Äänekosken kaupunki pyytää tarjousta liitteiden mukaisesti. 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ POHJAKARTAN PIIRTÄMISESTÄ Tarjouspyynnön sisältö ja laajuus Hankintakausi 1.9.2012-31.12.2012. Äänekosken kaupunki pyytää tarjousta liitteiden mukaisesti. Tarjouspyyntö koskee karttaliitteeseen

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN OPETUSVÄLINEISTÄ JA KALUSTEISTA

TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN OPETUSVÄLINEISTÄ JA KALUSTEISTA 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN OPETUSVÄLINEISTÄ JA KALUSTEISTA Äänekosken kaupunki pyytää tarjoustanne. Tuoteryhmä Opetusvälineet Kalusteet Tarjouspyynnön sisältö ja laajuus Hankintakausi Syksy

Lisätiedot

vapaa-aikalautakunta 10.12.2009

vapaa-aikalautakunta 10.12.2009 1. vapaa-aikalautakunta 10.12.2009 Liite nro 16.10.2009 Kirjastopalvelut TARJOUSPYYNTÖ KIRJASTOKIRJOISTA Äänekosken kaupunginkirjasto pyytää tarjousta liitteen mukaisesti. Tuoteryhmä Hankintayksikkö Kirjastokirjat

Lisätiedot

Äänekosken kaupunki pyytää tarjoustanne.

Äänekosken kaupunki pyytää tarjoustanne. 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ SOTAINVALIDIEN SIIVOUSPALVELUISTA Äänekosken kaupunki pyytää tarjoustanne. Tuoteryhmä Siivouspalvelut Tarjouspyynnön sisältö ja laajuus Sotainvalidien siivouspalvelulla tarkoitetaan

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ ÄÄNEKOSKEN LIIKUNTATALON JA UIMAHALLIN LIPUNMYYNTI- JA KAHVIOPALVELUISTA

TARJOUSPYYNTÖ ÄÄNEKOSKEN LIIKUNTATALON JA UIMAHALLIN LIPUNMYYNTI- JA KAHVIOPALVELUISTA 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ ÄÄNEKOSKEN LIIKUNTATALON JA UIMAHALLIN LIPUNMYYNTI- JA KAHVIOPALVELUISTA Tarjouspyynnön sisältö ja laajuus Äänekosken kaupunki pyytää tarjoustanne. Tarjouspyyntö koskee Äänekosken liikuntatalon

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TURVAPUHELINPALVELUISTA 2013-2015

TARJOUSPYYNTÖ TURVAPUHELINPALVELUISTA 2013-2015 1 (7) TARJOUSPYYNTÖ TURVAPUHELINPALVELUISTA 2013-2015 Tarjouspyynnön sisältö ja laajuus Hankintakausi 1.4.2013-31.3.2015. Äänekosken kaupunki pyytää tarjousta turvapuhelimista ja niihin liittyvistä palveluista

Lisätiedot

1 (5) 16.11.2012. Äänekosken kaupunki pyytää Teiltä tarjouksen kopiokoneesta/tulostimesta liitteen mukaisesti.

1 (5) 16.11.2012. Äänekosken kaupunki pyytää Teiltä tarjouksen kopiokoneesta/tulostimesta liitteen mukaisesti. 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ KOPIOKONEISTA Äänekosken kaupunki pyytää Teiltä tarjouksen kopiokoneesta/tulostimesta liitteen mukaisesti. Tarjouspyyntö koskee yhtä Telakkakadun koululle (Telakkakatu 15, 44200 Suolahti)

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ HAMMASHOITOYKSIKÖSTÄ

TARJOUSPYYNTÖ HAMMASHOITOYKSIKÖSTÄ Opetuspalvelut1 (5) 1 (6) TARJOUSPYYNTÖ HAMMASHOITOYKSIKÖSTÄ Äänekosken kaupungin perusturva pyytää tarjoustanne. Tuoteryhmä Hammashoitoyksikkö Tarjouspyynnön sisältö ja laajuus Hammashoitoyksikön toimittaminen

Lisätiedot

Tarjouspyyntö koskee valtuuston toimikautta 2013-2016 vastavana aikana Äänekosken kaupungin

Tarjouspyyntö koskee valtuuston toimikautta 2013-2016 vastavana aikana Äänekosken kaupungin 1 (7) TARJOUSPYYNTÖ ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUISTA 2013-2016 Tarjouspyynnön sisältö ja laajuus Äänekosken kaupungin (Y-tunnus 2045520-5) tarkastuslautakunta pyytää tarjoustanne

Lisätiedot

1 (7) Perusturva 12.7.2013. Äänekosken kaupungin perusturva pyytää tarjoustanne.

1 (7) Perusturva 12.7.2013. Äänekosken kaupungin perusturva pyytää tarjoustanne. 1 (7) TARJOUSPYYNTÖ ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN TERVEYSKESKUKSEN LÄÄKÄREIDEN ARKIPÄIVIEN PÄIVÄPÄIVYSTYSPALVELUISTA 2014-2015 Tarjouspyynnön sisältö ja laajuus Äänekosken kaupungin perusturva pyytää tarjoustanne.

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ KONSERNITILI- JA MAKSULIIKEPALVELUISTA SEKÄ RAHAHUOLLON PALVELUISTA

TARJOUSPYYNTÖ KONSERNITILI- JA MAKSULIIKEPALVELUISTA SEKÄ RAHAHUOLLON PALVELUISTA 1 (8) TARJOUSPYYNTÖ KONSERNITILI- JA MAKSULIIKEPALVELUISTA SEKÄ RAHAHUOLLON PALVELUISTA Äänekosken kaupunki pyytää tarjousta konsernitili- ja maksuliikepalveluista sekä rahahuollon palveluista (jäljempänä

Lisätiedot

Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015.

Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015. TARJOUSPYYNTÖ Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015. Tarjouspyyntö on julkaistu Julkisten hankintojen ilmoituskanavalla HILMASSA 09.04.2013.

Lisätiedot

19.01.2010. Lisätietoja Kainuun hankintarenkaasta löytyy Kajaanin kaupungin kotisivuilta osoitteesta: www.kajaani.fi/palvelut/hankinnat

19.01.2010. Lisätietoja Kainuun hankintarenkaasta löytyy Kajaanin kaupungin kotisivuilta osoitteesta: www.kajaani.fi/palvelut/hankinnat 1 (5) BENTONIITTIMATTOJEN HANKINTA Hankinnan kohde / Kajaanin kaupungin tekninen toimiala pyytää sitovaa kirjallista tarjoustanne jätteenkäsittelylaitosten sulkemiseen tarvittavasta bentoniittimatosta.

Lisätiedot

HYDRAULISEN PELASTUSVÄLINESARJAN HANKINTA

HYDRAULISEN PELASTUSVÄLINESARJAN HANKINTA 1 HYDRAULISEN PELASTUSVÄLINESARJAN HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne hydraulisesta pelastusvälinesarjasta. Hankintamenettely Osatarjous Vaihtoehtotarjous Tarjoajan kelpoisuus Hankintamenettely

Lisätiedot

Porvoon kaupungin strategiatyön konsultointi

Porvoon kaupungin strategiatyön konsultointi Porvoon kaupungin strategiatyön konsultointi 10.10.2012 1(5) Porvoon kaupunki pyytää tarjoustanne strategiatyön konsultoinnista. Hankintamenettely Hankintamenettely on avoin. Hankittavan palvelun sisältö

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Poikkitien yritysalueen esirakentaminen Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää vertailuhintatarjoustanne Poikkitien yritysalueen esirakentamiseen liittyvistä töistä tämän

Lisätiedot

POLTTOPUIDEN HANKINTA

POLTTOPUIDEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ sivu 1 (5) 09.07.2015 1 POLTTOPUIDEN HANKINTA Hankinnan kohde Nokiankaupunkipyytäätarjoustatoimeentulotukiasiakkaiden polttopuista. Vuosittainenhankintamäärävaihtelee,arviolta10-30 irtokuutiometriävuodessa.

Lisätiedot

Yhteyshenkilöt: Palvelupäällikkö Elsi Lääveri 044-797 6927 elsi.laaveri@heinola.fi

Yhteyshenkilöt: Palvelupäällikkö Elsi Lääveri 044-797 6927 elsi.laaveri@heinola.fi 1 HEINOLAN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Ruoka- ja siivouspalveluosasto Kauppakatu 31 18100 HEINOLA 26.10.2015 TARJOUSPYYNTÖ RUOKAKULJETUSTEN HANKINTA 1. Tilaaja Heinolan kaupunki Ruoka- ja siivouspalveluosasto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki 1 (5) Kaupunkisuunnitteluvirasto Liikennesuunnitteluosasto 16.5.2014

Helsingin kaupunki 1 (5) Kaupunkisuunnitteluvirasto Liikennesuunnitteluosasto 16.5.2014 Helsingin kaupunki 1 (5) Tarjouspyyntö helsinkiläisten liikkumistottumuksia koskevasta henkilöhaastattelusta HEL 2014-006054 T 02 08 02 00 1. Tarjouspyynnön kohde Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston

Lisätiedot

Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016

Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 Koulukuljetukset Yhteiskoulu-lukioon ja Lapijoen kouluille (linja-autokuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 Eurajoen kunnan koulutoimi pyytää tarjoustanne koululaiskuljetuksista lukuvuodelle 2015-2016. 1

Lisätiedot

11.4.2014. Tarjousta pyydetään seuraavista työkoneista: kauhan kallistaja, routapiikki

11.4.2014. Tarjousta pyydetään seuraavista työkoneista: kauhan kallistaja, routapiikki Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Järvenpään kaupungin työkonepalvelut 2014-2015 2 Hankinnan yksilöinti Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää tarjoustanne tarvitsemiensa yksikköhintaperusteisten työkonepalveluiden

Lisätiedot

tp wilkk peruskorjaus.doc Tarjouspyyntö F-luokan öljyntorjunta-aluksen peruskorjaus ja modernisointi

tp wilkk peruskorjaus.doc Tarjouspyyntö F-luokan öljyntorjunta-aluksen peruskorjaus ja modernisointi tp wilkk peruskorjaus.doc Tarjouspyyntö F-luokan öljyntorjunta-aluksen peruskorjaus ja modernisointi 2012 F-LUOKAN ÖLJYNTORJUNTA-ALUKSEN PERUSKORJAUS JA MODERNISOINTI Tarjouspyynnön sisältö Satakunnan

Lisätiedot

MAL-verkoston verkkosivusto laaditaan Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän toimeksiannosta ja tilaamana.

MAL-verkoston verkkosivusto laaditaan Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän toimeksiannosta ja tilaamana. TARJOUSPYYNTÖ 20.1.2011 MAL-VERKOSTON VERKKOSIVUSTON TOTEUTTAMINEN Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä pyytää tarjoustanne hallinnoimansa kansallisen MAL-verkoston verkkosivuston toteuttamisesta. Pyydämme

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON TYÖVOIMANVUOKRAUS PUITEJÄRJESTELYNÄ, JONKA KAIKKI EHDOT VAHVISTETAAN

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON TYÖVOIMANVUOKRAUS PUITEJÄRJESTELYNÄ, JONKA KAIKKI EHDOT VAHVISTETAAN 1 (9) SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON TYÖVOIMANVUOKRAUS PUITEJÄRJESTELYNÄ, JONKA KAIKKI EHDOT VAHVISTETAAN Jämsän kaupunki (myöhemmin tilaaja) järjestää tarjouskilpailun työvoiman vuokraamiseksi puitejärjestelyn

Lisätiedot

Hankintamenettely on avoin. Hankinnan arvo ylittää kansallisen kynnysarvon.

Hankintamenettely on avoin. Hankinnan arvo ylittää kansallisen kynnysarvon. 1 ELEKTRONISTEN SUURTEHOHÄLYTTIMIEN HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne viidestä (5) elektronisesta suurtehohälyttimestä, teholtaan 2000 W asennuksineen jäljempänä olevan tarjouspyynnön

Lisätiedot

2. Hankinnan kohde Hanke käsittää Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän Kiuruveden Hingunniemen keittiöremontin.

2. Hankinnan kohde Hanke käsittää Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän Kiuruveden Hingunniemen keittiöremontin. TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) SISÄLLYS 1. Yleistä 1 2. Hankinnan kohde 1 3. Hankintamenettely 2 4. Tehtävät 2 5. Aikataulu 2 6. Osatarjous 2 7. Vaihtoehtoiset tarjoukset 2 9. Tarjouspyyntöasiakirjat 2 10. Rakennusaikaiset

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. VÄLINEHUOLTOPALVELUIDEN HANKINTA Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja ) pyytää Hilmailmoituskanavassa 2.10.2014 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden

Lisätiedot

ATERIAKULJETUKSET LV 2015-2018, 10.8.2015 - koulujen. Kirkkonummen kunnan palvelutuotannon lautakunta pyytää tarjoustanne

ATERIAKULJETUKSET LV 2015-2018, 10.8.2015 - koulujen. Kirkkonummen kunnan palvelutuotannon lautakunta pyytää tarjoustanne KIRKKONUMMI KYEKSLATT TARJOUSPYYNTÖ 30.03.2015 ATERIAKULJETUKSET LV 2015-2018, 10.8.2015 - koulujen syyslukukauden alkuun 2018 Kirkkonummen kunnan palvelutuotannon lautakunta pyytää tarjoustanne tarjouspyynnön

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista varten tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista varten tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Sivu 1 / 6 Tarjouspyyntö 22.6.2015 MAARAKENNUSSIMULAATTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ ILMANVAIHTOSUODATTIMISTA (puitejärjestely)

TARJOUSPYYNTÖ ILMANVAIHTOSUODATTIMISTA (puitejärjestely) 1(7) TARJOUSPYYNTÖ ILMANVAIHTOSUODATTIMISTA (puitejärjestely) 1. Hankinnan kuvaus pyytää tarjoustanne ilmanvaihtosuodattimien hankinnasta Mäntsälän, Nurmijärven ja Tuusulan kunnille sopimuskaudeksi 1.9.2014

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. SUURTALOUSLAITTEEN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN KOHDE

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova hankkii tuotantokeittiöön painekeittokaapin, tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova hankkii tuotantokeittiöön painekeittokaapin, tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Länsirannikon Koulutus Oy TARJOUSPYYNTÖ Winnova PL 197 14.11.2014 26101 RAUMA Painekeittokaappi Länsirannikon Koulutus Oy WinNova hankkii tuotantokeittiöön painekeittokaapin, tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 12.06.2013

TARJOUSPYYNTÖ 12.06.2013 Järvenpään kaupunki Keravan kaupunki Mäntsälän kunta Tuusulan kunta TARJOUSPYYNTÖ SANOMA- JA AIKAKAUSLEHTIHANKINNAT Pyydämme tarjoustanne Kirkes -kirjastojen sanoma- ja aikakauslehtihankinnoista. Tarjouspyyntö

Lisätiedot

SUUN TERVEYDENHUOLLON LAITEHANKINTA 2010 (Dno 539/531/2010) Kirkkonummen kunnan perusturva pyytää tarjoustanne suun terveydenhuollon laitteista.

SUUN TERVEYDENHUOLLON LAITEHANKINTA 2010 (Dno 539/531/2010) Kirkkonummen kunnan perusturva pyytää tarjoustanne suun terveydenhuollon laitteista. KIRKKONUMMEN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1(6) SUUN TERVEYDENHUOLLON LAITEHANKINTA 2010 (Dno 539/531/2010) Kirkkonummen kunnan perusturva pyytää tarjoustanne suun terveydenhuollon laitteista. Hankitaan kaksi hoitokonetta

Lisätiedot

Ajoneuvorenkaiden hankinta

Ajoneuvorenkaiden hankinta Tarjouspyyntö 1 (5) Ajoneuvorenkaiden hankinta Porvoon kaupungin kuntatekniikka pyytää tarjoustanne ajoneuvoihin ja työkoneisiin hankittavista renkaista, niiden vanteelle vaihdoista, alle laitosta ja paikkauksista.

Lisätiedot

KIRJASTOAUTON KORITYÖN HANKINTA

KIRJASTOAUTON KORITYÖN HANKINTA KIRJASTOAUTON KORITYÖN HANKINTA Inarin kunta pyytää tarjoustanne kirjastoauton korityöstä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Kirjastoauto hankitaan Inarin kunnankirjaston käyttöön (www.inari.fi/kirjasto).

Lisätiedot

Lapin ammattikorkeakoulu Oy TARJOUSPYYNTÖ. MinLAPPI hanke (950000) Smart Investment (xxxxxx) Pienhankinnat. Lapin ammattikorkeakoulu Oy

Lapin ammattikorkeakoulu Oy TARJOUSPYYNTÖ. MinLAPPI hanke (950000) Smart Investment (xxxxxx) Pienhankinnat. Lapin ammattikorkeakoulu Oy Viite: 16/2014/MSI Lapin ammattikorkeakoulu Oy TARJOUSPYYNTÖ MinLAPPI hanke (950000) Smart Investment (xxxxxx) Pienhankinnat Lapin ammattikorkeakoulu Oy Jokiväylä 11 C, 96300 Rovaniemi Sisältö 1 Pienhankinnat...

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ SÄHKÖINEN PÄIVÄHOITOASIOINTI. Pälkäneen kunnan varhaiskasvatus pyytää tarjoustanne sähköisestä päivähoitoasioinnista,

TARJOUSPYYNTÖ SÄHKÖINEN PÄIVÄHOITOASIOINTI. Pälkäneen kunnan varhaiskasvatus pyytää tarjoustanne sähköisestä päivähoitoasioinnista, 1 TARJOUSPYYNTÖ SÄHKÖINEN PÄIVÄHOITOASIOINTI Hankintayksikkö ja lisätiedot Pälkäneen kunnan varhaiskasvatus pyytää tarjoustanne sähköisestä päivähoitoasioinnista, johon sisältyy päiväkotien, perhepäivähoidon

Lisätiedot

HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI.

HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI. HINTATIEDUSTELU 1 (7) Asianumero 10.12.2012 4845/02.08.00/2012 SULKUPORTIT 2013 HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI. HANKINNAN KOHDE Espoon

Lisätiedot

Henkilö- ja tavara-autot, puitesopimus-pohjainen hankinta Kainuun maakunta -kuntayhtymän ja Kainuun hankintarenkaan jäsenyhteisöjen käyttöön

Henkilö- ja tavara-autot, puitesopimus-pohjainen hankinta Kainuun maakunta -kuntayhtymän ja Kainuun hankintarenkaan jäsenyhteisöjen käyttöön Kainuun maakunta -kuntayhtymä TARJOUSPYYNTÖ 64/2008 1 (6) Tarjouspyyntö EU Kynnysarvon ylittävä hankinta Henkilö- ja tavara-autot, puitesopimus-pohjainen hankinta Kainuun maakunta -kuntayhtymän ja Kainuun

Lisätiedot

2. Hankintamenettely, hankinnasta ilmoittaminen ja asiakirjajulkisuus

2. Hankintamenettely, hankinnasta ilmoittaminen ja asiakirjajulkisuus 1 TARJOUSPYYNTÖ OMPELUKONEIDEN JA SAUMUREIDEN KORJAUS- JA HUOLTOPALVELUISTA (puitejärjestely) 1. Hankinnan kuvaus Nurmijärven kunta pyytää tarjoustanne kunnan eri toimipisteisiin hankittujen ompelukoneiden

Lisätiedot

7.1.2015. Hankintailmoitus on julkaistu HILMA palvelussa osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi

7.1.2015. Hankintailmoitus on julkaistu HILMA palvelussa osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi maankäyttö- ja karttapalvelut TARJOUSPYYNTÖ 7.1.2015 NUMEERISEN KAAVAN POHJAKARTAN UUDISKARTOITUS 1. Tehtävän määrittely 2. Hankintamenettely Tuusulan kunta on toteuttamassa Nuppulinnan alueen kaavan pohjakartan

Lisätiedot

HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET

HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET Perusturvakuntayhtymä Karviainen pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 15.10.2015 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin.

Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin. TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin. Etelä-Savon maakuntaliitto on 14 eteläsavolaisen

Lisätiedot

KIRJAHANKINNAT VUODELLE 2014 JA MAHDOLLINEN OPTIO VUODELLE 2015

KIRJAHANKINNAT VUODELLE 2014 JA MAHDOLLINEN OPTIO VUODELLE 2015 LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN TARJOUSPYYNTÖ 36/13 1 (5) KEMI-TORNIO SEUDUN HANKINTAPALVELUT Kemin kaupunki Keminmaan kunta Simon kunta Tervolan kunta KIRJAHANKINNAT VUODELLE 2014 JA MAHDOLLINEN OPTIO

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ OSTOPALVELUNA TUOTETTAVASTA UIMAOPETUKSESTA

TARJOUSPYYNTÖ OSTOPALVELUNA TUOTETTAVASTA UIMAOPETUKSESTA KIRKKONUMMENKUNTA TARJOUSPYYNTÖ Sivistyspalvelut PL 20 5.10.2009 02401 KIRKKONUMMI TARJOUSPYYNTÖ OSTOPALVELUNA TUOTETTAVASTA UIMAOPETUKSESTA HANKINNAN KOHDE Kirkkonummen kunta/ sivistyspalvelut pyytää

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ MAMMOGRAFIA SEULONTATUTKIMUSTEN JÄRJESTÄMISESTÄ SIPOON KUNNASSA

TARJOUSPYYNTÖ MAMMOGRAFIA SEULONTATUTKIMUSTEN JÄRJESTÄMISESTÄ SIPOON KUNNASSA TARJOUSPYYNTÖ MAMMOGRAFIA SEULONTATUTKIMUSTEN JÄRJESTÄMISESTÄ SIPOON KUNNASSA 1. Taustatietoja Sipoon kunta ostaa joukkotarkastuksen rintasyövän varhaistoteamiseksi seulontana kansanterveysasetuksen ohjekirjeen

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN TYTÄRYHTEISÖIDEN TALOUSTOIMINTOJEN KILPAILUTUS. Kilpailutuksella valitaan yksi sopimustoimittaja ja yksi varatoimittaja.

ESPOON KAUPUNGIN TYTÄRYHTEISÖIDEN TALOUSTOIMINTOJEN KILPAILUTUS. Kilpailutuksella valitaan yksi sopimustoimittaja ja yksi varatoimittaja. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN TYTÄRYHTEISÖIDEN TALOUSTOIMINTOJEN KILPAILUTUS 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon kaupungin tytäryhteisöiden taloustoimintojen hoito.

Lisätiedot

Hankinta on jaettu kahteen hankinnan kohteeseen seuraavasti:

Hankinta on jaettu kahteen hankinnan kohteeseen seuraavasti: KOTALAN JA KURJENKYLÄN ALUEEN OSTOPALVELULIIKENNE 1. HANKINTAYKSIKKÖ JA YHTEYSHENKILÖ Hankintayksikkö Virtain kaupunki Sivistyslautakunta Virtaintie 26 34800 VIRRAT Y-tunnus: 0206333-9 2. HANKINNAN KOHDE

Lisätiedot

Hankinnan kohteena on asiantuntijapalvelu uusiutuvan energian sähköisen markkinapaikan rakentamiseen, markkinointiin ja kehittämiseen.

Hankinnan kohteena on asiantuntijapalvelu uusiutuvan energian sähköisen markkinapaikan rakentamiseen, markkinointiin ja kehittämiseen. 1/6 Oulunkaaren kuntayhtymä TARJOUSPYYNTÖ Piisilta 1 91100 Ii 16.8.2011 TARJOUSPYYNTÖ ASIANTUNTIJAPALVELUN HANKINNASTA 1. Hankinnan kohde Hankinnan kohteena on asiantuntijapalvelu uusiutuvan energian sähköisen

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Suun terveydenhuolto Johtava hammaslääkäri Kirsti Järvinen 4.2.2013

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Suun terveydenhuolto Johtava hammaslääkäri Kirsti Järvinen 4.2.2013 Tarjouspyyntö 1 (5) Hammashoitotarveaineiden ja käsi-instrumenttien hankinta Pyydämme Teitä tarjoamaan oheisten liitteiden mukaisia hammashoidon tarveaineita sekä käsi-instrumentteja. Tarjouspyyntö koskee

Lisätiedot

15.7.2011. 1. Ruokailutason on oltava yhdellä kädellä liikuteltavissa. 2. Helposti siivottava hyvän hygienian säilyttämiseksi.

15.7.2011. 1. Ruokailutason on oltava yhdellä kädellä liikuteltavissa. 2. Helposti siivottava hyvän hygienian säilyttämiseksi. POTILASPÖYTIEN HANKINTA Pyydämme tarjoustanne Peruspalvelukeskus Oiva -liikelaitoksen (Asiakas) Salpakankaan vuodeosaston (Terveystie 4, Hollola) potilaspöytien hankinnasta. 1 HANKINTAMENETTELY Hankintamenettelynä

Lisätiedot

Viisumipalvelut 04/2016 26.4.2016

Viisumipalvelut 04/2016 26.4.2016 TARJOUSPYYNTÖ Viisumipalvelut 04/2016 26.4.2016 1. Tarjouspyynnön kohde... 2 1.1 Tarjouspyynnön kohde... 2 1.2 Hankintamenettely ja hankinnasta ilmoittaminen... 2 2. Sopimuskausi... 2 3. Tarjousten valinta

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ

TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ Pyydämme tarjoustanne tarjouspyynnössä ja sen liitteenä olevissa asiakirjoissa

Lisätiedot

Hankinta on EU:n kynnysarvon ylittävä tavara- ja palveluhankinta. Hankinnan kokonaisarvo on n. 220.000 euroa.

Hankinta on EU:n kynnysarvon ylittävä tavara- ja palveluhankinta. Hankinnan kokonaisarvo on n. 220.000 euroa. 1 TOIMISTOTARVIKKEET v. 2010-2011 Kajaanin kaupungin keskushallinto / Kainuun hankintarengas järjestää tarjouskilpailun koskien toimistotarvikkeiden hankintaa ajalle1.2.2010 31.12.2011. Hankinnassa ovat

Lisätiedot

Konsernipalvelut Ruokapalveluyksikkö 5.4.2012

Konsernipalvelut Ruokapalveluyksikkö 5.4.2012 Tuusulan kunta TARJOUSPYYNTÖ Konsernipalvelut Ruokapalveluyksikkö 5.4.2012 TARJOUSPYYNTÖ MONITOIMIVAUNUJEN HANKINNASTA TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSASEMAN VUODEOSASTOLLE SEKÄ PALVELUKESKUS TUUSKOTOON 1.

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS PYYTÄÄ TARJOUSTA LETKU JA LIITINKALUSTOSTA.

ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS PYYTÄÄ TARJOUSTA LETKU JA LIITINKALUSTOSTA. 1 ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS PYYTÄÄ TARJOUSTA LETKU JA LIITINKALUSTOSTA. 1. Tiedot toimittajasta Yrityksen tiedot tulee ilmoittaa yhteenvetolomakkeessa jota tulee täyttää ja lähettää tarjouksen mukana.

Lisätiedot

SAIRAALASÄNKYJEN JA APUVÄLINEIDEN HUOLTOPALVELUT 1 HANKINTAMENETTELY 2 HANKINNAN KOHDE

SAIRAALASÄNKYJEN JA APUVÄLINEIDEN HUOLTOPALVELUT 1 HANKINTAMENETTELY 2 HANKINNAN KOHDE SAIRAALASÄNKYJEN JA APUVÄLINEIDEN HUOLTOPALVELUT Pyydämme tarjoustanne Peruspalvelukeskus Oiva -liikelaitoksen (Asiakas) sairaalasänkyjen ja apuvälineiden huoltopalveluista kokonaispalveluna. Kokonaispalvelu

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON SEUTUYHTEISTYÖN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMINEN

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON SEUTUYHTEISTYÖN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMINEN TARJOUSPYYNTÖ TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON SEUTUYHTEISTYÖN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMINEN Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä pyytää tarjoustanne Tampereen kaupunkiseudun ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

14.12.2011 POLTTOAINEIDEN HANKINTA YLÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄLLE. Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta.

14.12.2011 POLTTOAINEIDEN HANKINTA YLÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄLLE. Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) POLTTOAINEIDEN HANKINTA YLÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄLLE Pyydämme tarjoustanne tarjouspyynnössä olevan erittelyn mukaisista polttoaineista. Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä hankinta.

Lisätiedot

Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjouksia oppikirjoista lukuvuosille 2015 2016 ja 2016 2017.

Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjouksia oppikirjoista lukuvuosille 2015 2016 ja 2016 2017. TARJOUSPYYNTÖ Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjouksia oppikirjoista lukuvuosille 2015 2016 ja 2016 2017. Tarjouspyyntö on julkaistu Julkisten hankintojen ilmoituskanavalla HILMASSA 2.2.2015 (www.hankintailmoitukset.fi)

Lisätiedot

Tutkimus- ja laboratorio-osasto Pvm/Datum/Date Dnro/Dnr/ DNo 15.2.2013 Evira/772/0071/2013

Tutkimus- ja laboratorio-osasto Pvm/Datum/Date Dnro/Dnr/ DNo 15.2.2013 Evira/772/0071/2013 TARJOUSPYYNTÖ Elisa-laitteiden vuosihuolto ja kalibrointi 1(6) Tutkimus- ja laboratorio-osasto Pvm/Datum/Date Dnro/Dnr/ DNo 15.2.2013 Evira/772/0071/2013 TARJOUSPYYNTÖ ELISA-LAITTEIDEN HUOLTOPALVELUSTA

Lisätiedot

HOITOHENKILÖSTÖN HANKINTA VUOKRATYÖVOIMANA KIRKKONUMMEN PERUSTURVAAN VUOSILLE 2013 2014 (OPTIO VUOSILLE 2015 2016)

HOITOHENKILÖSTÖN HANKINTA VUOKRATYÖVOIMANA KIRKKONUMMEN PERUSTURVAAN VUOSILLE 2013 2014 (OPTIO VUOSILLE 2015 2016) KIRKKONUMMEN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) HOITOHENKILÖSTÖN HANKINTA VUOKRATYÖVOIMANA KIRKKONUMMEN PERUSTURVAAN VUOSILLE 2013 2014 (OPTIO VUOSILLE 2015 2016) Hankinnan kohde Kirkkonummen kunnan perusturva

Lisätiedot

ATERIATILAUSJÄRJESTELMÄ

ATERIATILAUSJÄRJESTELMÄ LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN TARJOUSPYYNTÖ 37/13 1(5 ) ATERIATILAUSJÄRJESTELMÄ Tarjouspyyntöön liittyviä vaatimuksia Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä pyytää tarjoustanne ateriatilausjärjestelmästä.

Lisätiedot

Päällystepaikkaustyöt 2014

Päällystepaikkaustyöt 2014 Selvitys Tarjouspyyntö 20.3.2014 1 (8) Päällyst Päällystepaikkaustyöt 2014 Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää tarjoustanne kaupunkitekniikan vastuualueen teettämistä päällystepaikkaustöistä

Lisätiedot

Klaukkalan ja Kirkonkylän jätevedenpuhdistamoilta syntyy linkokuivattua ja suotonauhakuivattua mädätettyä ja mädättämätöntä lietettä.

Klaukkalan ja Kirkonkylän jätevedenpuhdistamoilta syntyy linkokuivattua ja suotonauhakuivattua mädätettyä ja mädättämätöntä lietettä. 05.01.2016 1(6) TARJOUSPYYNTÖ JÄTEVESILIETTEEN JATKOKÄSITTELYSTÄ Nurmijärven kunnan hankintapalvelut / Nurmijärven Vesi pyytää (myöhemmin tilaaja) tarjoustanne linkokuivatun ja suotonauhakuivatun jätevesilietteen

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Tarjouspyyntö 5.2.2016 LIIKENNETRAKTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN

Lisätiedot

Konsernihallinto ATK- Palvelukeskus Lea Blomberg 10.6.2008. puh. 040 7020573

Konsernihallinto ATK- Palvelukeskus Lea Blomberg 10.6.2008. puh. 040 7020573 Kirkkonummen kunta TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ "Tulostimet 2008" Hankintayksikkö Kirkkonummen kunta Atk-palvelukeskus Osoite PL 20 002401 KIRKKONUMMI Yhteyshenkilö Eero Viitanen järjestelmäasiantuntija

Lisätiedot

LV-TYÖT JA TARVIKKEET

LV-TYÖT JA TARVIKKEET 29.1.2016 Sivu 1/5 Dnro: 22/2016 Tilaaja: Tila- ja aluepalvelut Juttilantie 1 14200 TURENKI Hanke: Janakkalan kunnan LV-työt ja niissä käytettävät tarvikkeet 4.4.2016 3.4.2019 + 1 optiovuosi LV-TYÖT JA

Lisätiedot

KOKONAISURAKKA, TARJOUSPYYNTÖ

KOKONAISURAKKA, TARJOUSPYYNTÖ 30.6.2015 Sivu 1/5 Tilaaja: PL 230 13101 Hämeenlinna Hanke: Evo, Asuntola Kivelän saneeraus KOKONAISURAKKA, TARJOUSPYYNTÖ (tilaaja) pyytää tarjoustanne Evon asuntola Kivelän saneerauksen rakentamisesta.

Lisätiedot

2 kpl uusia pakettiautoja Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti

2 kpl uusia pakettiautoja Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti TARJOUSPYYNTÖ 2 kpl uusia pakettiautoja Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti 1. Tilaaja Viitasaaren kaupunki/tilapalvelu Keskitie 10 44500 VIITASAARI

Lisätiedot

Työstökoneelle asetetut toiminnalliset vaatimukset:

Työstökoneelle asetetut toiminnalliset vaatimukset: Tarjouspyyntö 16.10.2014 1. Hankinnan kohde Länsirannikon Koulutus Oy Winnova pyytää tarjoustanne CNC-sorvista pyörivin työkaluin tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Sorvi tulee opetuskäyttöön. Mikäli myyjä

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA 1.6.2015 Hankintapalvelut

NURMIJÄRVEN KUNTA 1.6.2015 Hankintapalvelut 1 NURMIJÄRVEN KUNTA 1.6.2015 Hankintapalvelut TARJOUSPYYNTÖ AURAUS- JA HIEKOITUSPALVELUISTA Hankinnan yleiskuvaus Nurmijärven kunnan hankintapalvelut pyytää tarjoustanne auraus- ja hiekoituspalveluista

Lisätiedot

SIMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ LATUKONEEN KULJETUSLAVETIN HANKINTA

SIMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ LATUKONEEN KULJETUSLAVETIN HANKINTA SIMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ LATUKONEEN KULJETUSLAVETIN HANKINTA 18.12.2012 1 SIMON KUNTA Tekninen toimisto Ratatie 6 95200 Simo TARJOUSPYYNTÖ Sisällys 1. HANKINNAN KOHDE... 2 2. TARJOUKSEN SISÄLTÖ... 2 3.

Lisätiedot

Koulukuljetukset alakouluille ja päiväkoteihin (taksikuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 (sekä optiona lukuvuodelle 2016-2017)

Koulukuljetukset alakouluille ja päiväkoteihin (taksikuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 (sekä optiona lukuvuodelle 2016-2017) Koulukuljetukset alakouluille ja päiväkoteihin (taksikuljetukset) lukuvuodelle 2015-2016 (sekä optiona lukuvuodelle 2016-2017) Eurajoen kunnan koulutoimi pyytää tarjoustanne koululaiskuljetuksista lukuvuodelle

Lisätiedot

Juhlatalo Rak29, kalustehankinta

Juhlatalo Rak29, kalustehankinta Juhlatalo Rak29, kalustehankinta Sipoon kunta pyytää tarjoustanne Hilma-ilmoituskanavassa 21.11.2014 julkaistun hankintailmoituksen ja tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti Juhlatalon Rak 29

Lisätiedot

Pyydämme tarjoustanne öljyntorjuntahenkilöstön suojavarustuksesta seuraavasti:

Pyydämme tarjoustanne öljyntorjuntahenkilöstön suojavarustuksesta seuraavasti: ÖLJYNTORJUNTAHENKILÖSTÖN SUOJAVARUSTUS Pyydämme tarjoustanne öljyntorjuntahenkilöstön suojavarustuksesta seuraavasti: 1. 1200 kpl Öljyntorjuntasuojahaalari, kertakäyttö 2. 70 kpl Suojahaalari, puuvilla

Lisätiedot

23.11.2009. arvio (ei sitova): 1 Sopimus tietokonelaitteista ja niiden toimituksesta 1 kpl

23.11.2009. arvio (ei sitova): 1 Sopimus tietokonelaitteista ja niiden toimituksesta 1 kpl TARJOUSPYYNTÖ 23.11.2009 Arvoisa vastaanottaja RHL-Data Oy pyytää tarjoustanne jäljempänä määritellystä tuotteesta ja/tai palvelusta tässä tarjouspyynnössä ja sen liitteissä yksilöidyllä tavalla. Tarjous

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. TILINTARKASTUSPALVELUJEN HANKINTA Helsingin seurakuntayhtymä (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 09.04.2015 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön

Lisätiedot

SOTKAMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 (3) Hallintopalvelut 25.1.2013

SOTKAMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 (3) Hallintopalvelut 25.1.2013 SOTKAMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 (3) Hallintopalvelut 25.1.2013 Tarjouspyyntö kunnallisten ilmoitusten julkaisemisesta Hankinnan kuvaus Sotkamon kunta pyytää Teiltä tarjousta Sotkamon kunnan ilmoitusten

Lisätiedot

1) Kunnan kiinteistöjen ulkoalueiden hoito 2) Ryhmäkasvien ja kanervien hoitopalvelut 3) Pensaiden alasleikkaus- ja kuorikatteen levityspalvelut

1) Kunnan kiinteistöjen ulkoalueiden hoito 2) Ryhmäkasvien ja kanervien hoitopalvelut 3) Pensaiden alasleikkaus- ja kuorikatteen levityspalvelut 1(6) TARJOUSPYYNTÖ KIINTEISTÖJEN ULKOALUEIDEN HOIDOSTA 1. Hankinnan kuvaus Nurmijärven kunnan hankintapalvelut pyytää tarjoustanne kiinteistöjen ulkoalueiden hoidosta tarjouspyyntöasiakirjoista selviävällä

Lisätiedot

4. Toimittajan valinta Tuotteiden toimittajaksi valitaan edullisimman tarjouspyynnön mukaisen tarjouksen tehnyt toimittaja.

4. Toimittajan valinta Tuotteiden toimittajaksi valitaan edullisimman tarjouspyynnön mukaisen tarjouksen tehnyt toimittaja. 12.3.2012 TARJOUSPYYNTÖ RUOANKULJETUKSISTA 1. Hankinnan kuvaus Raahen kaupungin hankintapalvelut pyytää Raahen kaupungin ateria- ja puhtauspalveluille tarjouksia ruoankuljetuksista liitteen mukaisesti.

Lisätiedot

Hallintopalveluosasto Pvm/Datum/Date Dnro/Dnr/ DNo 14.09.2011 Evira/6051/0071/2011

Hallintopalveluosasto Pvm/Datum/Date Dnro/Dnr/ DNo 14.09.2011 Evira/6051/0071/2011 TARJOUSPYYNTÖ Ongelmajätteiden nouto ja hävittäminen 1(6) Hallintopalveluosasto Pvm/Datum/Date Dnro/Dnr/ DNo 14.09.2011 Evira/6051/0071/2011 Viite: EU- hankintailmoitus on julkaistu HILMA-tietokannassa

Lisätiedot

Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista 348/2007.

Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista 348/2007. 12.8.2009 TARJOUSPYYNTÖ ETÄOPETUSJÄRJESTELMÄSTÄ Raahen kaupungin hankintapalvelut pyytää tarjousta Raahen seutukunnan lukioverkostolle etäopetusjärjestelmästä tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Hankintamenettely

Lisätiedot

TORNION KAUPUNKI Hankinta- ja logistiikkapalvelut TARJOUSPYYNTÖ 10.1.2014 TARJOUSPYYNTÖ TORNION KAUPUNGIN ILMOITUKSISTA

TORNION KAUPUNKI Hankinta- ja logistiikkapalvelut TARJOUSPYYNTÖ 10.1.2014 TARJOUSPYYNTÖ TORNION KAUPUNGIN ILMOITUKSISTA 1 TORNION KAUPUNKI Hankinta- ja logistiikkapalvelut TARJOUSPYYNTÖ 10.1.2014 TARJOUSPYYNTÖ TORNION KAUPUNGIN ILMOITUKSISTA 1. TARJOUSPYYNNÖN KOHDE JA SISÄLTÖ Tornion kaupunki / kaupunginhallitus pyytää

Lisätiedot

30.1.2015. Tavarahankinta / Muoviputket ja kaivot ja kansistot. 1 mahdollinen optiovuosi, option käytöstä tehdään erillinen hankintapäätös

30.1.2015. Tavarahankinta / Muoviputket ja kaivot ja kansistot. 1 mahdollinen optiovuosi, option käytöstä tehdään erillinen hankintapäätös Tarjouspyyntö 1 (6) Tarjouspyynnöntekijä Kilpailutuksen nimi Hankinnan kohde Siilinjärven kunta, Tekniset palvelut Vesi- ja viemärijohtotarjous Tavarahankinta / Muoviputket ja kaivot ja kansistot. Sopimusaika

Lisätiedot

S O T K A M O N K U N T A A T E R I A - J A P U H T A A N A P I T O P A L V E L U T

S O T K A M O N K U N T A A T E R I A - J A P U H T A A N A P I T O P A L V E L U T Sotkamon kunta / sivistys palvelut PL 24 88601 SOTKAMO tarjouspyyntö 6.11.2012 TARJOUSPYYNTÖ 1. EMÄNTÄKOULUN ALUEEN KIINTEISTÖJEN SIIVOUSPALVELUSTA Osoite: Vuokattiopistontie 9, 88601 Vuokatti Kerrostalo

Lisätiedot

Tarjouksen tulee olla tarjouspyynnön mukainen koskien niin ehtojen soveltuvuutta kuin hankinnan kohdetta ja hankinnalle asetettuja ehtoja.

Tarjouksen tulee olla tarjouspyynnön mukainen koskien niin ehtojen soveltuvuutta kuin hankinnan kohdetta ja hankinnalle asetettuja ehtoja. TARJOUSPYYNTÖ: VÄLINEHUOLTOPALVELU 1) Yleistä Perusturvakuntayhtymä Karviainen on Karkkilan kaupungin sekä Nummi-Pusulan ja Vihdin kunnan perustama perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen kuntayhtymä Länsi-Uudellamaalla.

Lisätiedot

Loviisan kaupungin sivistyskeskus pyytää tarjoustanne esi- ja perusopetuksen oppikirjoista lukuvuodelle 2012 2013.

Loviisan kaupungin sivistyskeskus pyytää tarjoustanne esi- ja perusopetuksen oppikirjoista lukuvuodelle 2012 2013. Tarjouspyyntö oppikirjahankinnoista lukuvuodelle 2012 2013 Loviisan kaupungin sivistyskeskus pyytää tarjoustanne esi- ja perusopetuksen oppikirjoista lukuvuodelle 2012 2013. 1. Hankinnan kuvaus Hankinta

Lisätiedot