Toimintakalenteri Pohjois-Kymenlaakso kevät 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakalenteri Pohjois-Kymenlaakso kevät 2017"

Transkriptio

1 Toimintakalenteri Pohjois-Kymenlaakso kevät 2017 Tietoa, tukea ja toimintaa! Toimintaamme ovat tervetulleita kaikki muistiasioista ja aivoterveydestä kiinnostuneet

2 Kouvolan seudun Muisti ry on vuonna 1990 perustettu kolmannen sektorin aktiivinen toimija Kouvolassa ja Iitissä. Yhdistyksellä on toimintaa muistisairautta sairastavien henkilöiden ja heidän omaistensa hyväksi sekä aivoterveyden edistämiseksi. Yhdistys on alan kattojärjestönä toimivan Muistiliiton jäsen. Kouvolan seudun Muisti ry:n hallituksen jäsenet 2017 Varsinaiset jäsenet: Tiina Köninki Tiina Manninen Mari Partanen Merja Mänttäri Eino Paasonen Kimmo Mäkinen Heini Lämsä Varajäsenet: Sirpa Mäkelä Johanna Niskanen Pirjo Kärkkäinen Outi Juhola puheenjohtaja

3 Maakunnalliset Muistiluotsikeskukset muodostavat valtakunnallisen verkoston, johon kuuluu 17 keskusta. Muistiliitto koordinoi toimintaa. Muistiluotsitoiminta saa Raha-automaattiyhdistykseltä pitkäaikaista kohdennettua toiminta-avustusta. Kymenlaakson Muistiluotsi toimii koko Kymenlaakson alueella. Vertaistukea muistisairaille ja läheisille Vapaaehtoistoimintaa Ammatillista tukea: ohjaus ja neuvonta Vaikuttavia verkostoja 4 työntekijää Toimistot Kouvolassa ja Kotkassa Hallinnoiva yhdistys Kouvolan seudun Muisti ry Yhteistyötä Kotkan Seudun muistiyhdistys ry:n kanssa Asiakastyö Ohjaus ja neuvonta Vertaistuki Vapaaehtoistoiminta Muisti-KaVeRit Vapaaehtoiset ryhmänohjaajat Vaikuttaminen ja verkottuminen Muistisairaan ihmisen ääni ja oikeudet Yhteistyö MUISTILUOTSI TIETOA, TUKEA, TOIMINTAA Tarja Levonen p , Tiina Orava p tai Jenni Pussinen p ( asti)

4 Elimäki ja Jaala Muistikahvila Elimäki Entinen matkahuolto, Vanhamaantie 3-5, Elimäki Ti klo Aivojen aktivointi Ti klo Muisti ja uni Ti klo Muisti ja ravitsemus Järjestetään yhteistyössä Eläkeliiton Elimäen yhdistyksen kanssa. Muistikahvilat ovat kaikille avoimia. Tule silloin kun sinulle sopii ja aihe kiinnostaa! Kahvitarjoilu! Muistikahvila Jaala Vanha päiväkeskus, Salparinteentie 1, Jaala Ti klo Aivojen aktivointi Ti klo Muisti ja uni Ti klo Muisti ja ravitsemus Järjestetään yhteistyössä Eläkeliiton Jaalan yhdistyksen kanssa. Tiina Orava p tai Tarja Levonen p

5 Muistikahvila Iitti Ti klo Aivojen aktivointi Ti klo Muisti ja uni Iitti Muistikahvilat ovat kaikille avoimia. Tule silloin kun sinulle sopii ja aihe kiinnostaa! Kahvitarjoilu! Ti klo Muistisairaudet ja kohtaaminen Muistikahvila ja aivoterveysluennot Iitin kunnankirjaston monitoimitila, Kausansaarentie 3, Kausala Aivoterveysluennot Mahdollisuus tulla seuraamaan aivoterveysluentoja internetin välityksellä Iitin kirjastoon tai osoitteessa Ti klo Ympäristöön säilötty muisti tukee arjessa MMT, dos. vanhempi tutkija, Erja Rappe, Ikäinstituutti Ti klo Muisti ja musiikki filosofian maisteri, apulaisrehtori Johanna Hasu, Pohjois-Kymen musiikkiopisto Ti klo Vapaaehtoistyöstä hyötyä, hyvinvointia ja lisähehkua elämään vapaaehtoistoiminnan kouluttaja Liisa Reinman, Kansalaisareena ry Tiina Orava p tai Tarja Levonen p

6 Inkeroinen ja Myllykoski Muistiklubi Inkeroinen Hyvinvointiasema Sarastus, Valtatie 10, Inkeroinen To klo Aivojen aktivointi To klo Muisti ja uni Paikalla myös Kouvolan kaupungin muistikoordinaattori Helena Hokkanen To klo Muistisairaudet ja kohtaaminen Muistiklubit ovat kaikille avoimia. Tule silloin, kun sinulle sopii ja aihe kiinnostaa! Muistiklubi Myllykoski Hyvinvointiasema, Myllykosken kirjasto, Paperitehtaantie 10, Myllykoski To klo Aivojen aktivointi To klo Muisti ja uni To klo Muisti ja muistelu Tiina Orava p tai Tarja Levonen p

7 Kouvola ja Kuusankoski Muistiklubi Ikäasema Hansakeskus, 2. krs, Torikatu 3, Kouvola To klo Aivojen aktivointi To klo Muisti ja uni To klo Muistisairaudet ja kohtaaminen Muistiklubit ovat kaikille avoimia. Tule silloin kun sinulle sopii ja aihe kiinnostaa! Muistiklubi Kuusankoski Hyvinvointiasema Väentupa, Kettumäentie 2, Kuusankoski To klo Muisti ja uni To klo Ikäjelppi ja palvelusetelit ikääntyneiden palveluissa. Kotihoidon kehittämisvastaava Sirkku Kallio, Kouvolan kaupunki To klo Muistisairaudet ja kohtaaminen Tiina Orava p tai Tarja Levonen p

8 Valkeala ja Vuohijärvi Muistikahvila Valkeala Valkealan seurakuntakeskus, alasali, Kalevantie 14, Valkeala Ti klo Aivojen aktivointi Muistikahvilat ovat kaikille avoimia. Tule silloin kun sinulle sopii ja aihe kiinnostaa! Kahvitarjoilu! Ti klo Muisti ja uni Ti klo Muisti ja ravitsemus Järjestetään yhteistyössä Eläkeliiton Valkealan yhdistyksen kanssa. Muistiklubi Vuohijärvi Vuohijärven neuvolantilat, Näkkimistöntie 4, Vuohijärvi Ti klo Ajankohtaista muistista ja aivoterveydestä Muistiklubit ovat kaikille avoimia. Tiina Orava p tai Tarja Levonen p

9 Kouvola Aivoterveysluennot Kouvolan kansalaisopiston auditorio, Salpausselänkatu 38, 2. krs, Kouvola Ti klo Ympäristöön säilötty muisti tukee arjessa MMT, dos. vanhempi tutkija, Erja Rappe, Ikäinstituutti Ti klo Muisti ja musiikki filosofian maisteri, apulaisrehtori Johanna Hasu, Pohjois-Kymen musiikkiopisto Ti klo Vapaaehtoistyöstä hyötyä, hyvinvointia ja lisähehkua elämään vapaaehtoistoiminnan kouluttaja Liisa Reinman, Kansalaisareena ry Luentoja voi seurata myös internetin välityksellä osoitteessa Luennot ovat maksuttomia ja tarkoitettu kaikille aivoterveydestään kiinnostuneille. Ennakkoilmoittautumista ei vaadita. Tiina Orava p tai Tarja Levonen p

10 Kouvola Aivoille arvostusta vertaistukiryhmä Maanantaisin 6.2., 6.3. ja 3.4. klo Ryhmässä keskustellaan kahvittelun lomassa aivoterveydestä, nautitaan runoista, taiteesta ja omista kädentaidoista. Ryhmää ohjaavat vertaisohjaajat Anja ja Eeva. Ryhmät kokoontuvat Kouvolan seudun Muisti ry:n kokoustilassa, Hallituskatu 7 B, 4. krs, Kouvola Ryhmät ovat maksuttomia ja tarkoitettu kaikille aivoterveydestään ja hyvinvoinnistaan kiinnostuneille. Ennakkoilmoittautumista ei vaadita. Kimmokkeita aivoille Parittomien viikkojen torstaisin klo HUOM! Kiirastorstaina EI ryhmää. Ryhmässä haastetaan aivoja, pelataan, tehdään aivotreeni tehtäviä ja keskustellaan. Ryhmää ohjaa vertaisohjaaja Kimmo. Tiina Orava p tai Tarja Levonen p

11 Voikkaa ja Kouvola Muistimaanantai Maanantaisin 13.2., 27.2., 27.3., ja klo Tavoitteena on aktivoida aivoja ja virkistyä yhdessä tekemällä. Ryhmässä pelataan ja tehdään aivotreenitehtäviä. Ohjaajana vertaisohjaaja Anja. Tule mukaan! Kokoontumispaikkana Voikkaan Olohuone, Voikkaantie 2, Voikkaa Ryhmät on maksuttomia ja tarkoitettu kaikille aivoterveydestään ja hyvinvoinnistaan kiinnostuneille. Ennakkoilmoittautumista ei vaadita. Taiji Ryhmä kokoontuu Kouvolan seudun Muisti ry:n kokoustilassa, Hallituskatu 7B, 4.krs, Kouvola Maanantaisin klo Huom! 27.2 ja ei ryhmää. Taiji kuntouttaa, kehittää tasapainoa ja muistia sekä elinvoimaa. Ryhmää ohjaa vertaisohjaaja Lilja Roitto. Mukaan tarvitset vaatetuksen, jossa on mukava liikkua. Tiina Orava p tai Tarja Levonen p

12 Kouvola Muistipirkot avoin käsityö- ja askartelukerho Parittomien viikkojen maanantaisin sekä 9.1. ja klo Käsitöiden lomassa ja askartelun lomassa juttelua, muistelua ja kahvittelua. Olet tervetullut joko oman käsityön kanssa tai ilman. Ohjaamassa ja neuvomassa yhdessä ideoiden vapaaehtoisohjaajat. Ryhmä on maksuton eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. Avoin ryhmä muistisairauteen sairastuneiden läheisille. Ryhmä kokoontuu Kouvolan seudun Muisti ry:n kokoustilassa, Hallituskatu 7B, 4.krs, Kouvola Tarja Levonen p

13 Kouvola Vertaistukea muistisairautta sairastavien henkilöiden puolisoille. Muistisairaan läheiselle Ti 7.2., To 2.3., Ti 4.4. ja Ti 9.5. klo Keskusteluiltapäivä omaisille, joiden muistisairas puoliso on siirtynyt pitkäaikaishoitoon. Lisätietoja Tarja p Kokoontuminen Kouvolan seudun Muisti ry:n kokoustilassa, Hallituskatu 7 B, 4. krs, Kouvola Tarja Levonen p

14 Kouvola Avoimet yhteislaulut To klo To klo To klo To klo Yhteislauluhetki aloitetaan kahvitarjoilulla ja yhdessä lauletaan tuttuja lauluja muistin virkistämiseksi! Ryhmät kokoontuvat Kouvolan seudun Muisti ry:n kokoustilassa, Hallituskatu 7 B, 4. krs, Kouvola Ryhmät ovat maksuttomia ja tarkoitettu muistisairauteen sairastuneille henkilöille ja heidän läheisilleen. Avoin tuolijumppa Keskiviikkoisin klo Ryhmää ohjaa fysioterapeutti Marita Mannonen. Mukaan tarvitset vaatetuksen, jossa on mukava jumpata. Tarja Levonen p

15 Kouvola Turinatupa Tiistaisin 7.2., 7.3. ja 4.4. Klo Avoin vertaistapaaminen muistisairaille henkilöille ja heidän läheisilleen. Kahvitarjoilu! Turinatupaan voi tulla keskustelemaan ja tapaamaan toisia samanlaisessa elämäntilanteessa olevia. Tavoitteena on saada aikaan voimaantumista arjen erilaisiin tilanteisiin vertaisuuden kautta. Turinatupa on maksuton, eikä ennakkoilmoittautumisia tarvita. Muistiluotsityöntekijä on paikalla vertaistapaamisessa. Kokoontuminen Kouvolan seudun Muisti ry:n kokoustilassa, Hallituskatu 7 B, 4. krs, Kouvola Tarja Levonen p

16 Kouvola Ilo kasvaa liikkuen - toiminnallinen vertaistukiryhmä Suljettu pienryhmä muistisairautta sairastaville henkilöille. Ryhmään mahtuu 8 henkilöä. Torstaisin Klo HUOM! ei ryhmää Ryhmää ohjaavat Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun geronomiopiskelija ja Kouvolan seudun ammattiopiston lähihoitajaopiskelijat. Tavoitteena fyysisen kunnon ylläpitäminen ja uusien kokemuksien saaminen. Kokoontuminen Kouvolan seudun Muisti ry:n kokoustilassa, Hallituskatu 7 B, 4. krs, Kouvola llmoittautumiset ryhmään: Tiina p Tiina Orava p tai Tarja Levonen p

17 Kuusankoski Kuntosaliryhmä Maanantaisin Klo Huom! ja ei ryhmää. Kuntosaliryhmä kokoontuu Kettumäen palvelukeskuksen fysioterapiassa. Voimaja tasapainoharjoittelua ohjaavat fysioterapeutit Johanna Laurell ja Inga Syrjänen. Osallistuminen vaatii ennakkoilmoittautumisen. Ryhmään mahtuu 6 henkilöä. Lisäksi saattajalla on mahdollisuus osallistua kuntoiluun. llmoittautumiset ryhmään: Tiina p Tiina Orava p tai Tarja Levonen p

18 Kouvola llmoittautumiset ryhmään mennessä : Tiina p Purkupaikka tyttärille ja pojille Tiistaisin klo Onko äidilläsi tai isälläsi muistisairaus? Tervetuloa pienryhmään, jossa työstämme asiaa aikuisen lapsen näkökulmasta. Kokoontuminen kuutena peräkkäisenä tiistaina. Ryhmä on suljettu pienryhmä ja siihen mahtuu viisi ihmistä. Teemoina mm. * Mitä tarkoittaa kunnioita äitiäsi ja isääsi? * Perhesuhteet lapsena ja nyt * Tunteet mm. viha, suru ja anteeksianto * Oma ajankäyttö, onko se sallittua? Älä turhaan ujostele, tule mukaan ja muiden seuraan. Ryhmää ohjaa psykoterapeutti, sairaanhoitaja Merja Sillanpää. Kokoontuminen Kouvolan seudun Muisti ry, Hallituskatu 7 B, 4. krs, Kouvola Tiina Orava p tai Tarja Levonen p

19 Kouvola Ajattelen! -ryhmä Keskiviikkoisin Klo Suljettu pienryhmä työikäisille muistisairautta sairastaville henkilöille. HUOM! ja ei ryhmää Ryhmän tavoitteena on antaa keinoja arjessa pärjäämiseen, harjoittaa ajattelu-, ongelmanratkaisu- ja vuorovaikutustaitoja sekä tarjota vertaistukea samankaltaisessa elämäntilanteessa oleville. Ryhmässä keskustellaan ja tehdään erilaisia kynä-paperitehtäviä, jotka tukevat mm. tarkkaavaisuutta, hahmottamista ja toiminnanohjausta. Ryhmä kokoontuu 10 kertaa. Ryhmään mahtuu 6-8 hlöä, ennakkoilmoittautuminen vaaditaan. Ryhmää ohjaavat muistiluotsityöntekijä ja toimintaterapeutti, Kymenlaakson Muistiluotsi ja Toimintaterapia Aivoitus Oy. Ryhmä kokoontuu Kouvolan seudun Muisti ry:n kokoustilassa, Hallituskatu 7 B, 4. krs, Kouvola llmoittautumiset ryhmään: Tiina p Muistisairauksien asiantuntija- ja tukikeskus Kymenlaakson Muistiluotsi Tiina Orava p Sähköposti: etunimi.sukunimi@kouvolanseudunmuisti.fi

20 Kouvola Kunnon muisti -ryhmä Keskiviikkoisin klo HUOM! Ei ryhmää 1.3. ja Suljettu pienryhmä muistisairautta sairastaville henkilöille. Kouvolan seudun Muisti ry:n kokoustilassa, Hallituskatu 7B, 4.krs, Kouvola Tule mukaan kuntouttamaan muistia. Muistikuntoutuksessa käytetään Instrumental Enrichment (IE) menetelmää, joka on ajattelu-, ongelmanratkaisu- sekä vuorovaikutustaitojen kehittämisohjelma. Tehtävät ovat monipuolisia ja kaikille sopivia (kynä-paperitehtäviä). Ryhmässä herätellään aivoja ja pyritään löytämään apuja arkielämän sujuvuuteen. Ryhmä on maksuton. Ryhmään mahtuu 6-8 hlöä. Ilmoittautumiset ryhmään: Tiina p Tiina Orava p

21 Aivoviikko Aivoviikkoa vietetään viikolla 11 eli Teemana: Aivoterveyttä läheltä Ma klo Ti klo Muisti-info, Hyvinvointipiste, Kauppakeskus Valtari, Kouvola Aivoterveysluento: Muisti ja musiikki, Kouvolan kansalaisopiston auditorio, Salpauselänkatu 58, Kouvola Ke Avoin tuolijumppa, klo Kouvolan seudun Muisti ry, Hallituskatu 7, Kouvola To Inkeroisten Muistiklubi: Muisti ja uni. klo Hyvinvointiasema Sarastus, Valtatie 10, Inkeroinen Pe klo Avoimet ovet: Askarruttavatko muistiasiat? Tule keskustelemaan ja kahvittelemaan. Paikalla myös Kouvolan kaupungin muistikoordinaattori Sari Vatto Kouvolan seudun Muisti ry, Hallituskatu 7 Aivoviikon on alun perin lanseerannut yhdysvaltalainen The Dana Foundation. Aivoviikon (Brain Awareness Week) tavoitteena on edistää aivoterveyttä ja tehdä tutuksi neurotiedettä. Kansainvälisen aivoviikon tapahtumia järjestetään yhteensä 60 maassa. Tarja Levonen p tai Tiina Orava p

22 Muisti- ja aivoterveysaiheisia asiantuntijaluentoja Käymme luennoimassa erilaisista muistiin ja aivoterveyteen liittyvistä aiheista. Luentojen hinta on 35 / luento. Aiheina esimerkiksi: Aivojumppaa Aivoterveyden edistäminen Edunvalvontavaltuutus Hoitotahto Kansallinen Muistiohjelma Kuvien käyttö muistin tukena Liikunnasta terveyttä ja hyvinvointia Milloin muistipulmiin tulisi kiinnittää huomiota? Muistelu Muisti ja uni Muistin ja aivojen huolto Muistisairaan ihmisen hyvinvointitarpeet Muistisairaan ihmisen kohtaaminen ja TunteVa -toimintamalli Muistisairaan ihmisen oikeudet Muistisairaan ihmisen ravitsemus Muistisairas ihminen ja henkisyys Muistisairaudet Muisti ja seksuaalisuus Tarja Levonen p tai Tiina Orava p

23 Kokoustilan vuokraus Yhdistys vuokraa kokoustilaansa ulkopuolisille toimijoille osoitteesta Hallituskatu 7 B, 4.krs, Kouvola. Kokoustilaan mahtuu 20 henkilöä. Tilassa on AV-laitteet ja kahvinkeittomahdollisuus. Kokoustilan vuokra on 15 / tunti. Yhdistyksen jäsenille 10 / tunti. Tiloja voi kysellä puhelimitse tai sähköpostitse toimisto@kouvolanseudunmuisti.fi Tarja Levonen p tai Tiina Orava p

24 Yhteystiedot Kouvolan seudun Muisti ry:n Kouvolan toimisto: Hallituskatu 7 B (4. krs) KOUVOLA Kymenlaakson Muistiluotsin Kotkan toimisto: Vesivallinaukio 5 A KOTKA sähköpostit: etunimi.sukunimi@kouvolanseudunmuisti.fi Muistisairauksien asiantuntija- ja tukikeskus Kymenlaakson Muistiluotsi Tarja Levonen, Toiminnasta vastaava, geronomi (AMK) p Paula Tommola, Muistiluotsityöntekijä, sairaanhoitaja (AMK), muistiasiantuntija diploma p (Kotka, Pyhtää) Sanna Hellsten, Muistiluotsityöntekijä, geronomi (AMK) p (Hamina, Miehikkälä, Virolahti) Tiina Orava, Muistiluotsityöntekijä, sairaanhoitaja, geronomi (AMK) p (Iitti, Kouvola) Jenni Pussinen, Muistiluotsityöntekijä, sosionomi (YAMK) p (Iitti, Kouvola) ( asti)

Toimintakalenteri Pohjois-Kymenlaakso syksy 2016

Toimintakalenteri Pohjois-Kymenlaakso syksy 2016 Toimintakalenteri Pohjois-Kymenlaakso syksy 2016 Tietoa, tukea ja toimintaa! Toimintaamme ovat tervetulleita kaikki muistiasioista ja aivoterveydestä kiinnostuneet Kouvolan seudun Muisti ry AKTIIVIT MUISTIN

Lisätiedot

Toimintakalenteri Pohjois-Kymenlaakso kevät 2016 Tietoa, tukea ja toimintaa!

Toimintakalenteri Pohjois-Kymenlaakso kevät 2016 Tietoa, tukea ja toimintaa! Toimintakalenteri Pohjois-Kymenlaakso kevät 2016 Tietoa, tukea ja toimintaa! Toimintaamme ovat tervetulleita kaikki muistiasioista ja aivoterveydestä kiinnostuneet Sisältö AVOIN TOIMINTA... 3 Muistikahvilat

Lisätiedot

Toimintakalenteri Pohjois-Kymenlaakso syksy 2016

Toimintakalenteri Pohjois-Kymenlaakso syksy 2016 Toimintakalenteri Pohjois-Kymenlaakso syksy 2016 Tietoa, tukea ja toimintaa! Toimintaamme ovat tervetulleita kaikki muistiasioista ja aivoterveydestä kiinnostuneet Kouvolan seudun Muisti ry YHDISTYKSEN

Lisätiedot

Toimintakalenteri Pohjois-Kymenlaakso syksy 2015 Tietoa, tukea ja toimintaa!

Toimintakalenteri Pohjois-Kymenlaakso syksy 2015 Tietoa, tukea ja toimintaa! Toimintakalenteri Pohjois-Kymenlaakso syksy 2015 Tietoa, tukea ja toimintaa! Toimintaamme ovat tervetulleita kaikki muistiasioista ja aivoterveydestä kiinnostuneet. Sisältö AVOIN TOIMINTA... 3 Muistikahvilat...

Lisätiedot

Toimintakalenteri Etelä-Kymenlaakso kevät 2017

Toimintakalenteri Etelä-Kymenlaakso kevät 2017 Toimintakalenteri Etelä-Kymenlaakso kevät 2017 Tietoa, tukea ja toimintaa! Toimintaamme ovat tervetulleita kaikki muistiasioista ja aivoterveydestä kiinnostuneet Kotkan Seudun muistiyhdistys ry Kotkan

Lisätiedot

Toimintakalenteri Etelä-Kymenlaakso kevät 2017

Toimintakalenteri Etelä-Kymenlaakso kevät 2017 Toimintakalenteri Etelä-Kymenlaakso kevät 2017 Tietoa, tukea ja toimintaa! Toimintaamme ovat tervetulleita kaikki muistiasioista ja aivoterveydestä kiinnostuneet Kotkan Seudun muistiyhdistys ry Kotkan

Lisätiedot

Toimintakalenteri. Etelä-Kymenlaakso Kevät 2016. Tietoa, tukea ja toimintaa!

Toimintakalenteri. Etelä-Kymenlaakso Kevät 2016. Tietoa, tukea ja toimintaa! Toimintakalenteri Etelä-Kymenlaakso Kevät 2016 Tietoa, tukea ja toimintaa! Toimintaamme ovat tervetulleita kaikki muistiasioista ja aivoterveydestä kiinnostuneet. Sisältö Kotkan Seudun muistiyhdistys ry...

Lisätiedot

Toimintakalenteri Etelä-Kymenlaakso kevät 2018

Toimintakalenteri Etelä-Kymenlaakso kevät 2018 Toimintakalenteri Etelä-Kymenlaakso kevät 2018 Tietoa, tukea ja toimintaa! Toimintaamme ovat tervetulleita kaikki muistiasioista ja aivoterveydestä kiinnostuneet Kotkan Seudun muistiyhdistys ry Kotkan

Lisätiedot

Toimintakalenteri. Etelä-Kymenlaakso Syksy 2015. Tietoa, tukea ja toimintaa!

Toimintakalenteri. Etelä-Kymenlaakso Syksy 2015. Tietoa, tukea ja toimintaa! Toimintakalenteri Etelä-Kymenlaakso Syksy 2015 Tietoa, tukea ja toimintaa! Toimintaamme ovat tervetulleita kaikki muistiasioista ja aivoterveydestä kiinnostuneet. Sisältö AVOIN TOIMINTA... 3 MUISTIKAHVILAT...

Lisätiedot

Toimintakalenteri Etelä-Kymenlaakso syksy 2016

Toimintakalenteri Etelä-Kymenlaakso syksy 2016 Toimintakalenteri Etelä-Kymenlaakso syksy 2016 Tietoa, tukea ja toimintaa! Toimintaamme ovat tervetulleita kaikki muistiasioista ja aivoterveydestä kiinnostuneet Kotkan Seudun muistiyhdistys ry Yhdistyksemme

Lisätiedot

Toimintakalenteri Etelä-Kymenlaakso syksy 2019

Toimintakalenteri Etelä-Kymenlaakso syksy 2019 Toimintakalenteri Etelä-Kymenlaakso syksy 2019 Tukea, tietoa ja toimintaa! Toimintaamme ovat tervetulleita kaikki muistiasioista ja aivoterveydestä kiinnostuneet Kotkan Seudun muistiyhdistys ry on vuonna

Lisätiedot

Mikkelin seudun Muisti ry. Porrassalmenkatu Mikkeli Taru Vartiainen

Mikkelin seudun Muisti ry. Porrassalmenkatu Mikkeli   Taru Vartiainen Mikkelin seudun Muisti ry Porrassalmenkatu 26 50100 Mikkeli www.mikkelinseudunmuisti.fi Taru Vartiainen 16.5.2018 Valtakunnallinen kattojärjestö, johon kuuluu 44 paikallisyhdistystä Mikkelin alueen paikallisjärjestö

Lisätiedot

Työntekijöiden apuna avustavissa tehtävissä on toiminut Kirsi Anttila Kouvolan kaupungin kuntouttavasta työtoiminnasta.

Työntekijöiden apuna avustavissa tehtävissä on toiminut Kirsi Anttila Kouvolan kaupungin kuntouttavasta työtoiminnasta. VUOSIKERTOMUS 2017 2 Kouvolan seudun Muisti ry:n tarkoituksena on toimia alueellaan muistisairautta sairastavien henkilöiden ja heidän omaistensa hyväksi, tukea heidän parissaan työskenteleviä ammattihenkilöitä

Lisätiedot

MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI. Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa

MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI. Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa TUKEA, TIETOA JA TOIMINTAA MUISTI- SAIRAILLE JA LÄHEISILLE Tukea ohjausta ja neuvontaa muistiasioissa puhelimitse ja henkilökohtaisesti

Lisätiedot

Projektityöntekijöinä yhdistyksessä ovat toimineet Tarja Levonen, Jenni Pussinen, Paula Tommola, Sanna Hellsten sekä Tiina Orava.

Projektityöntekijöinä yhdistyksessä ovat toimineet Tarja Levonen, Jenni Pussinen, Paula Tommola, Sanna Hellsten sekä Tiina Orava. VUOSIKERTOMUS 2015 YLEISTÄ 2 Kouvolan seudun Muisti ry:n tarkoituksena on toimia alueellaan muistisairautta sairastavien henkilöiden ja heidän omaistensa hyväksi, tukea heidän parissaan työskenteleviä

Lisätiedot

Lokakuun kuukausitiedote

Lokakuun kuukausitiedote Lokakuun kuukausitiedote Muistiyhdistyksen toimitilat ovat osoitteessa Pakkahuoneenkatu 15 A 5, 3.krs. (ellei toisin mainita), 90100 Oulu. Osaan tilaisuuksista ja ryhmistä on ilmoittautuminen. Lisätietoja

Lisätiedot

Saanko luvan toimintamallilla ensikontakti toimivaksi

Saanko luvan toimintamallilla ensikontakti toimivaksi Saanko luvan toimintamallilla ensikontakti toimivaksi Ulla Halonen, 2.5.2017 Kehittämispäällikkö/ Keski-Suomen Muistiyhdistys ry. Muistiluotsi Muistisairauksien asiantuntija- ja tukikeskus Ammatillista

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

Kymenlaakson IkäOpastin. IkäOpastin asiakasohjauksen ja Kymenlaakson Muistiluotsin yhteistyö

Kymenlaakson IkäOpastin. IkäOpastin asiakasohjauksen ja Kymenlaakson Muistiluotsin yhteistyö Kymenlaakson IkäOpastin IkäOpastin asiakasohjauksen ja Kymenlaakson Muistiluotsin yhteistyö Yhteistyön päämäärä, tavoitteet ja keinot Päämäärä Asiakasohjaus ja Kymenlaakson Muistiluotsi (jäljempänä Muistiluotsi)

Lisätiedot

LIIKUNTAPALVELUT KOUVOLAN ALUEELLA

LIIKUNTAPALVELUT KOUVOLAN ALUEELLA LIIKUNTAPALVELUT KOUVOLAN ALUEELLA Eläkejärjestöt Kouvolan alueella toimii huomattava määrä eläkeläisjärjestöjä, joiden toimintaan kuuluu erilainen virkistystoiminta, kuten matkailu, päivätanssit, teatteri

Lisätiedot

Hyvät jäsenet! Jäsenkirje 1 / 2013

Hyvät jäsenet! Jäsenkirje 1 / 2013 1 Jäsenkirje 1 / 2013 Hyvät jäsenet! Kevät keikkuen tulevi ja tuopi kesän tullessaan. Useimmille meistä auringonvalon lisääntyminen merkitsee uudistumista. Työntäyteisen syksyn ja keskitalven jälkeen tarvitsemme

Lisätiedot

KEVÄT 2016, ETELÄN- SYLI RY

KEVÄT 2016, ETELÄN- SYLI RY 1/5 KEVÄT 2016, ETELÄN- SYLI RY AVOIMET VERTAISTUKIRYHMÄT Sairastavien ja toipuvien avoin vertaistukiryhmä, Espoo Sellon kirjasto, ryhmätyötila Elina (Leppävaarankatu 9, 2.krs.) Kerran kuussa keskiviikkoisin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 2 Sisällysluettelo 1. Varsinainen yhdistystoiminta 3 1.1 Tiedotustoiminta 3 1.2 Yleisötilaisuudet 4 1.3 Yhteistyöverkostot 4 1.4 Jäsen- ja varainhankinta 4 1.5 Järjestötoiminta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2018

Toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Sisällys 1. Varsinainen yhdistystoiminta... 1 1.1 Tiedotustoiminta... 1 1.2 Yleisötilaisuudet... 2 1.3 Yhteistyöverkostot... 2 1.4 Jäsen- ja varainhankinta 2018... 2 1.5

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

Marraskuu 2018 viikko 44 Maanantai Pelitunti Erityisliikunnanohjaaja Johanna Partanen: Lantionpohja tutuksi Tiistai

Marraskuu 2018 viikko 44 Maanantai Pelitunti Erityisliikunnanohjaaja Johanna Partanen: Lantionpohja tutuksi Tiistai Marraskuu 2018 Väentuvan ohjelma viikko 44 Maanantai 29.10. Klo 12.30 13.00 Tuolijumppa Huom aika! Klo 13.15 14.00 Erityisliikunnanohjaaja Johanna Partanen: Lantionpohja tutuksi Tiistai 30.10. Klo 10.00

Lisätiedot

Yhdistysviesti

Yhdistysviesti 1 Yhdistysviesti 5-2018 Tärkeimmät: Onhan ensi syksyn 2019 tilavaraukset kunnossa? Olohuone joulutauolla 13.12.2018-13.1.2019! Onko teillä ideoita ilmassa? Uutiset... 2 Joulutauko 13.12.2018-13.1.2019...

Lisätiedot

Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja?

Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja? Mistä saa tietoa, tukea ja palveluja? Kunnan muistihoitajat ja -koordinaattorit Muistihoitajat ja -koordinaattorit ovat muistisairaan ja hänen perheensä tukemiseen koulutettuja terveydenhuollon ammattilaisia.

Lisätiedot

Perjantai 3.5. Klo Senioritaiji Klo Johanna Hasu ja Helena Berg, piano ja laulu: vanhaa ja uudempaa suomalaista iskelmää

Perjantai 3.5. Klo Senioritaiji Klo Johanna Hasu ja Helena Berg, piano ja laulu: vanhaa ja uudempaa suomalaista iskelmää Toukokuu 2019 Väentuvan ohjelma viikko 18 Maanantai 29.4. Klo 10.00 11.30 Skibpo-kerho Klo 13.00 Tuolijumppa Hyvinvointiasema VÄENTUPA Kettumäen palvelukeskus Kettumäentie 2 45700 Kuusankoski kati.kunnaala@vhy.fi

Lisätiedot

Yhdistys muistihäiriöisille, heidän läheisilleen ja ammattihenkilöstölle

Yhdistys muistihäiriöisille, heidän läheisilleen ja ammattihenkilöstölle Yhdistys muistihäiriöisille, heidän läheisilleen ja ammattihenkilöstölle Snellmaninkatu 3 B, Lappeenranta (ent. asemapäällikön talo) Toimisto avoinna klo 9.00-13.00 tai sopimuksesta Puh. 040 587 2451 Sähköposti:

Lisätiedot

Teemme liikkuvaa työtä, joten varaa aika henkilökohtaiseen tapaamiseen!

Teemme liikkuvaa työtä, joten varaa aika henkilökohtaiseen tapaamiseen! Postiosoite: Viitaväylä 11, 62375 Ylihärmä Toimistot: Härmän Sepän liikekiinteistö, Viitaväylä 11, Ylihärmä (Muistiluotsi, Kylille kulttuuria ja Muisti- ja ikäystävällinen Etelä-Pohjanmaa) Frami C, 1.kerros,

Lisätiedot

SARASTUKSEN OHJELMA LOKAKUU 2018 VIIKKO 40:

SARASTUKSEN OHJELMA LOKAKUU 2018 VIIKKO 40: VIIKKO 40: ja neuvontaa saatavilla. Maanantai 1.10.2018 klo 10.30-11 Tietovisailua Sarastus poikkeuksellisesti suljettu klo 12-16. Tiistai 2.10.201812 Keilailua klo 12-12.30 Tasapainoharjoittelua klo 12.30-14.30

Lisätiedot

KEVÄÄN 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE

KEVÄÄN 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE Sovellettu kuntosali klo. 10-11. Terveyskeskuksen jatkoryhmä, ilmoittautuminen. Kuntosaliryhmä klo. 13-14, ei Tasapainoryhmä klo. 14:45-15:45. Monipuolista tasapaino- ja lihasvoimaharjoittelua. Ei Paikka:

Lisätiedot

Vuoden 2016 Yhteisökoti palkitsemisraati Kuusankoskitalon Voikkaasalissa kuvassa vasemmalta Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliiton

Vuoden 2016 Yhteisökoti palkitsemisraati Kuusankoskitalon Voikkaasalissa kuvassa vasemmalta Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliiton Vuoden 2016 Yhteisökoti palkitsemisraati Kuusankoskitalon Voikkaasalissa 23.9.2016 kuvassa vasemmalta Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliiton hallituksen puheenjohtaja, Anita Pohjanvuori Muistiliitto asiantuntija,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2019

Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Sisällys 1. Varsinainen yhdistystoiminta... 1 1.1 Tiedotustoiminta... 1 1.2 Yleisötilaisuudet... 2 1.3 Yhteistyöverkostot... 2 1.4 Jäsen- ja varainhankinta 2019... 2 1.5

Lisätiedot

HYVINKÄÄN SEUDUN MUISTIYHDISTYS RY

HYVINKÄÄN SEUDUN MUISTIYHDISTYS RY HYVINKÄÄN SEUDUN MUISTIYHDISTYS RY 14.06.2018 Perustettu 1.1993 Jäsenmäärä 136 Tarkoitus ja tavoite: Yhdistyksestä: - toimii muistisairauksien haittavaikutusten vähentämiseksi ja valvoo näistä sairauksista

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

SYKSY 2015, ETELÄN- SYLI RY

SYKSY 2015, ETELÄN- SYLI RY 1/5 SYKSY 2015, ETELÄN- SYLI RY AVOIMET VERTAISTUKIRYHMÄT Sairastavien ja toipuvien avoin vertaistukiryhmä, Espoo Sellon kirjasto, ryhmätyötila Elina (Leppävaarankatu 9, 2.krs.) Kerran kuussa keskiviikkoisin

Lisätiedot

Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry:n Muistiluotsintoimintaa keväällä 2013

Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry:n Muistiluotsintoimintaa keväällä 2013 Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry:n Muistiluotsintoimintaa keväällä 2013 AVOIMET OVET MUISTIYHDISTYKSEN TOIMISTOLLA Keskiviikkona 27.2 klo 12.00 15.00 Kasarmikatu 5 A 1, 3krs. PANNU KUUMANA! TERVETULOA! VERTAISRYHMÄT

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MUISTILUOTSI Syksy 2010

KANTA-HÄMEEN MUISTILUOTSI Syksy 2010 KANTA-HÄMEEN MUISTILUOTSI Syksy 2010 VISIO Vuoteen 2010 mennessä luodaan maan kattava asiantuntija- ja tukikeskusverkosto, jonka avulla vapaaehtoistyö voimistuu, verkostoyhteistyö vahvistuu ja muistihäiriöisille

Lisätiedot

Koulutuksellista toimintaa. Kevät-kesä 2019

Koulutuksellista toimintaa. Kevät-kesä 2019 Koulutuksellista toimintaa Kevät-kesä 2019 28.3.2019 2 Hyvän mielen talon järjestämät koulutukset ovat maksuttomia, ellei koulutuksen kohdalla toisin mainita. HYVINVOINTIA TUKEVAT KOULUTUKSET Mielenterveyden

Lisätiedot

Alkaa 12.9 klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani

Alkaa 12.9 klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani Alkaa 12.9 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa12.9, 24.10, 21.11, klo10 11.30 Alkaa 13.9 jatkuen 27.9, 11.10, 25.10, 8.11, 22.11,

Lisätiedot

KEVÄÄN 2016 TOIMINTAKALENTERI

KEVÄÄN 2016 TOIMINTAKALENTERI KEVÄÄN 2016 TOIMINTAKALENTERI Kasarmikatu 12 13100 Hämeenlinna p. 044 726 7400 info@muistiaina.fi www.muistiaina.fi www.facebook.com/kamutieto Toimisto avoinna ma-to klo 12 14 kuva: Tuija Hyytiäinen Kanta-Hämeen

Lisätiedot

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Sovellettu kuntosali klo. 9-10 sekä klo.10-11. Ohjattua kuntosaliliikuntaa pienryhmässä. Eläkeliiton Jaalan yhdistyksen kerho klo. 12, parittoman viikon

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 18.09.2015 Kuntosalivuoro Loimaalla Tuulensuun Palvelukeskuksessa osoitteessa Huvilakatu 32 on tiistaisin klo 19.30-20.30 ja torstaisin klo 14-15, nimi Omaishoitajien

Lisätiedot

Omaishoito. Salon omaishoitajat ry Mari Ilvonen ja Milka Leppiniemi

Omaishoito. Salon omaishoitajat ry Mari Ilvonen ja Milka Leppiniemi Omaishoito Salon omaishoitajat ry Mari Ilvonen ja Milka Leppiniemi Mitä on omaishoitaminen? Omaishoito mahdollistaa sairastuneen, vammaisen tai iäkkään läheisen hoidon ja hoivan kotona. Omaishoidon taustalla

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Sisällys 13.PROJEKTIN RESURSSIT... 17

Sisällys 13.PROJEKTIN RESURSSIT... 17 VUOSIKERTOMUS 2018 Ryhmässä tuntee itsensä hyväksytyksi sellaisena kuin on, jonain kertana ei tahdo sujua, mutta seuraavalla kerralla tuntee silti olevansa tervetullut mukavaan porukkaan. 2 Sisällys 1.YHDISTYS...

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MUISTILUOTSI Syksy 2010

KANTA-HÄMEEN MUISTILUOTSI Syksy 2010 KANTA-HÄMEEN MUISTILUOTSI Syksy 2010 VISIO Vuoteen 2010 mennessä luodaan maan kattava asiantuntija- ja tukikeskusverkosto, jonka avulla vapaaehtoistyö voimistuu, verkostoyhteistyö vahvistuu ja muistihäiriöisille

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 2.4.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä Kevät 2017 Lukijalle Tähän Ryhmäkalenteriin on koottu tietoa Evijärven alueella toimivista ikäihmisille suunnatuista ryhmistä.

Lisätiedot

Kuntokeidas Sandels. Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4, Helsinki Puh. (09)

Kuntokeidas Sandels. Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4, Helsinki Puh. (09) Kuntokeidas Sandels Kuntokeidas Sandels Puh. (09) 4368 8070 Kuntokeidas Sandels on Töölössä sijaitseva, kesällä 2000 valmistunut ikääntyvien liikuntapaikka. Tiloihin kuuluu viihtyisä uima-allasosasto saunoineen,

Lisätiedot

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Lappajärvellä

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Lappajärvellä RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Lappajärvellä Kevät 2017 Lukijalle Tähän Ryhmäkalenteriin on koottu tietoa Lappajärven alueella toimivista ikäihmisille suunnatuista ryhmistä.

Lisätiedot

Tiistai Klo Kouvolan seudun Muisti ry:n Muistikahvila. Liikettä niveliin Klo Markku Seppälä musisoi

Tiistai Klo Kouvolan seudun Muisti ry:n Muistikahvila. Liikettä niveliin Klo Markku Seppälä musisoi Lokakuu 2019 Väentuvan ohjelma viikko 40 Maanantai 30.9. Hyvinvointiasema VÄENTUPA Kettumäen palvelukeskus Kettumäentie 2 45700 Kuusankoski kati.kunnaala@vhy.fi www.vhy.fi p. 040 716 4330 palveluohjaaja

Lisätiedot

Poimintoja maaliskuun ohjelmasta:

Poimintoja maaliskuun ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

Kouvolan terveyden ja liikunnan edistämisen palvelut Kevätretki Liikuntakeskus Pajulahteen tiistaina 13.5. Jaalasta

Kouvolan terveyden ja liikunnan edistämisen palvelut Kevätretki Liikuntakeskus Pajulahteen tiistaina 13.5. Jaalasta Kevätretki Liikuntakeskus Pajulahteen tiistaina 13.5. Jaalasta 07.00 Lähtö Entinen Jaalan kunnanvirasto pihalta (ole ajoissa) maksetaan uimahallin kassalle 30.4. mennessä TAI puhelimitse p. 020 615 7625

Lisätiedot

SYKSYN 2015 TOIMINTAKALENTERI

SYKSYN 2015 TOIMINTAKALENTERI SYKSYN 2015 TOIMINTAKALENTERI Kasarmikatu 12 13100 Hämeenlinna p. 044 726 7400 info@muistiaina.fi www.muistiaina.fi www.facebook.com/kamutieto Toimisto avoinna ma-to klo 12 14 kuva: Tuija Hyytiäinen Kanta-Hämeen

Lisätiedot

SYKSY 2015, ETELÄN- SYLI RY

SYKSY 2015, ETELÄN- SYLI RY 1/5 SYKSY 2015, ETELÄN- SYLI RY AVOIMET VERTAISTUKIRYHMÄT Sairastavien ja toipuvien avoin vertaistukiryhmä, Espoo Sellon kirjasto, ryhmätyötila Elina (Leppävaarankatu 9, 2.krs.) Kerran kuussa keskiviikkoisin

Lisätiedot

Muistikylä projekti

Muistikylä projekti Muistikylä projekti 2016-2018 Projektiesittely 42 -seminaari, 26.4. 2017 Maija Haapakoski Salon Muistiyhdistys ry Muistikylä-projekti 2016-2018 Yhä useampi muistisairas elää kotona, taloyhtiössään ja lähiympäristössään

Lisätiedot

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 15.08.2014 ELOKUU 2014 Avoinna arkisin ti - pe klo 10-12, lisäksi ke 6.8. ja 20.8. klo 16-18 Aila Schwartzin valokuvanäyttely Ke 20.8. klo 13.00-15.00 Peli-iltapäivä,

Lisätiedot

Toimintaviesti. maaliskuu 2019

Toimintaviesti. maaliskuu 2019 Toimintaviesti maaliskuu 2019 Onnensillan toimintaviesti julkaistaan kerran kuukaudessa. Se on suunnattu kaikille, joita kiinnostaa Onnensillan ja sen yhteistyökumppaneiden toiminta Hyvinkään seudulla.

Lisätiedot

Kesäretki 2014: Tampsan lava.

Kesäretki 2014: Tampsan lava. Kesäretki 2014: Tampsan lava. VUOSIKERTOMUS 2014 YLEISTÄ 2 Kouvolan seudun Muisti ry:n tarkoituksena on toimia alueellaan muistisairautta sairastavien henkilöiden ja heidän omaistensa hyväksi, tukea heidän

Lisätiedot

MUISTIKAVERITOIMINTA POHJANMAAN MUISTILUOTSISSA. Hanna Pitkänen Toiminnanjohtaja Vaasan seudun Muistiyhdistys / Pohjanmaan Muistiluotsi

MUISTIKAVERITOIMINTA POHJANMAAN MUISTILUOTSISSA. Hanna Pitkänen Toiminnanjohtaja Vaasan seudun Muistiyhdistys / Pohjanmaan Muistiluotsi MUISTIKAVERITOIMINTA POHJANMAAN MUISTILUOTSISSA Hanna Pitkänen Toiminnanjohtaja Vaasan seudun Muistiyhdistys / Pohjanmaan Muistiluotsi Vaasan seudun Muistiyhdistys Yhdistyksen jäsenet Vaasan seudun Muistiyhdistyksen

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

LENKILLE? LÄHDETTÄISKÖ. Aktiivinen Kouvola Liikunta Terveyden edistäminen T. MIELIKUVITUSKOIRASI. Syksy 2016

LENKILLE? LÄHDETTÄISKÖ. Aktiivinen Kouvola Liikunta Terveyden edistäminen T. MIELIKUVITUSKOIRASI. Syksy 2016 VUH! Aktiivinen Kouvola Liikunta Terveyden edistäminen LÄHDETTÄISKÖ LENKILLE? T. MIELIKUVITUSKOIRASI Jo 15 minuutin päivittäinen lenkkeily ulkoilmassa kehittää kuntoa ja virkistää mieltä. Aina ei tarvitse

Lisätiedot

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU:

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU: JÄSENKIRJE 2/2010 Pohjois-Pohjanmaan epilepsiayhdistys ry Isokatu 47, 90100 Oulu, 4 krs. Puh. 044 287 1136 pp.epilepsia@luukku.com http://epilepsia.fi/pohjois_pohjanmaa TOIMISTO: Yhdistyksen toimisto sijaitsee

Lisätiedot

Muistipalvelut. Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry Kasarmikatu Hämeenlinna p

Muistipalvelut. Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry Kasarmikatu Hämeenlinna p Muistipalvelut Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry Kasarmikatu 12 13100 Hämeenlinna p. 044 726 7400 info@muistiaina.fi Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry tarjoaa Muistipalveluita Hämeenlinnan alueella asuville

Lisätiedot

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä

RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2018 Sisällys Lukijalle... 2 Aijjoos-toiminta... 3 Eläkeliiton Evijärven yhdistys ry... 3 Eteläpohjalaiset Kylät ry... 3 Järviseudun

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

KOHTI VUOTTA 2016. Jäsenkirje 6/2015 4.12.2015

KOHTI VUOTTA 2016. Jäsenkirje 6/2015 4.12.2015 1 Jäsenkirje 6/2015 4.12.2015 KOHTI VUOTTA 2016 Tämä vuosi alkaa olla jo loppusuoralla ja me Muistiyhdistyksessä olemme kääntäneet katseen kohti tulevaa vuotta. Kevätkauden aikataulut löytyvät tästä kirjeestä

Lisätiedot

Ryhmätoiminnat. Omaiset ja läheiset. Päihdeja mielenterveysasiakkaat

Ryhmätoiminnat. Omaiset ja läheiset. Päihdeja mielenterveysasiakkaat Ryhmätoiminnat Omaiset ja läheiset Päihdeja mielenterveysasiakkaat Kouvolan kaupunki Erityisryhmien asumispalvelut Tuettu asuminen / ryhmätoiminnat Tarkoitettu kouvolalaisille kotona asuville mielenterveys-

Lisätiedot

Koska aivoterveys on pääasia!

Koska aivoterveys on pääasia! Koska aivoterveys on pääasia! Muistipuistosta mielekkyyttä ikäihmisten arkeen? Mihin Muistipuistoa tarvitaan? Muistipuiston käyttäjäkeskeinen kehittäminen Muistipuisto käyttäjien kokemana Muistipuisto

Lisätiedot

Jäsenkirje III/2015. Syyskuinen tervehdys Kaapelilta!

Jäsenkirje III/2015. Syyskuinen tervehdys Kaapelilta! 1/5 Syyskuinen tervehdys Kaapelilta! Syyskauden toiminta on käynyt vilkkaana jo useamman viikon. Ensimmäiset ryhmätapaamiset, koulutusilta ja pari luentoa ovat takanapäin ja yksi kurssi on lähtenyt menestyksekkäästi

Lisätiedot

LÄHITORI PEURANKALLIO AVAJAISVIIKKO TI 10. LA 14.2.2015

LÄHITORI PEURANKALLIO AVAJAISVIIKKO TI 10. LA 14.2.2015 LÄHITORI PEURANKALLIO AVAJAISVIIKKO TI 10. LA 14.2.2015 Avajaisviikon ohjelma koostuu teemoista, jotka liittyvät ikäihmisten elämään. Ohjelmassa on tietoiskuja sekä erilaisten tuotteiden ja palveluiden

Lisätiedot

Koska aivoterveys on pääasia!

Koska aivoterveys on pääasia! Koska aivoterveys on pääasia! Muistipuistosta mielekkyyttä ikäihmisten arkeen Mihin Muistipuistoa tarvitaan? Muistipuiston käyttäjäkeskeinen kehittäminen Mitä hyötyä käyttäjälle? Muistipuisto arjessa ja

Lisätiedot

PALVELUKESKUKSET INTOA ELÄMÄÄN YSTÄVÄPIIRI

PALVELUKESKUKSET INTOA ELÄMÄÄN YSTÄVÄPIIRI PALVELUKESKUKSET Palvelukeskuksissa tuetaan alueen asukkaiden aktiivisuutta ja kotona selviytymistä sekä pyritään edistämään ikäihmisten liikunta- ja toimintakykyä, terveyttä ja sosiaalista kanssakäymistä.

Lisätiedot

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani Alkaa 11.9.2018 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa 11.9.2018 klo10 11.30, jatkuen 9.10., 6.11. ja 5.12. Paikka: Osuuspankin talo,

Lisätiedot

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani Alkaa 9.1.2018 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa 9.1. jatkuen 6.2., 6.3., 3.4., klo10 11.30 Paikka: entinen Osuuspankki Alkaa 10.1.

Lisätiedot

LOKAKUU Tervetuloa! Puh

LOKAKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1. - 7.12.2008 Oulussa Viikon aikana tehdään vapaaehtoistoimintaa tunnetuksi osallistumisen väylänä ja mielekkään

Lisätiedot

Kevät 2019 Liiku enemmän

Kevät 2019 Liiku enemmän Kevät 2019 Liiku enemmän - voi paremmin Omatoimiliikunta, starttikurssit, testaus, liikuntaneuvonta www.kouvola.fi/liikunta liikkuvakouvola.fi AVOIMET VESIJUMPAT - LOISKIS! Vesijumpille ei tarvitse ilmoittautua.

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.10.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI

TOIMINTA- KALENTERI TOIMINTA- KALENTERI 01.02. 30.04.2018 Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun Palvelukeskuksessa os. Huvilakatu 32 ovat tiistaisin klo 19.30-20.30 ja torstaisin klo 14.00-15.00, nimi kansioon Omaishoitajien

Lisätiedot

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh

Lisätietoja: Berit Tamminen, puh Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Ajankohta: 7.6.2017 Ohjelma: Palvelupäivän sauna, jumppa, lehtienluku ja kummiheppa Hiski vierailee Hallin Palvelutalo Kenelle: Palvelupäivässä kävijöille

Lisätiedot

SARASTUKSEN OHJELMA MARRASKUU 2018 VIIKKO 44:

SARASTUKSEN OHJELMA MARRASKUU 2018 VIIKKO 44: VIIKKO 44: Osallistumme Korvaamaton kovalevykampanjaan: tule mittauttamaan verenpaineesi! Maanantai 29.10.2018 ja neuvontaa saatavilla. Suora virtuaaliluento Kouvolan Ikäopistosta: Miten mahdollistaa mielen

Lisätiedot

DYSLEKSIAVIIKKO

DYSLEKSIAVIIKKO DYSLEKSIAVIIKKO 2.-6.10.2017 Dysleksiaviikko välittää tietoa oppimisvaikeuksista, apukeinoista ja ennen kaikkea juhlistaa monenlaista oppijuutta Luvassa luentoja, kirjallisuusnäyttelyitä kaupungin ja korkeakoulujen

Lisätiedot

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA -seminaari, projektikoordinaattori, th TtM Salon kaupungin vanhuspalvelut Vanhuspalveluiden palvelurakenteen

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Maaliskuu

Halli Toimintakalenteri Maaliskuu Halli Toimintakalenteri Maaliskuu kotihoidon esimies Anna-Liisa Raiskio, puh. 040 752 1138 MAALISKUU MAATA NÄYTTÄÄ Tapahtuma: Palvelupäivä Ajankohta: keskiviikkoisin klo 9-14, Puistotie 5 A Ohjelma: vaihtuva

Lisätiedot

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014

Lisätiedot

Välittävä vaikuttaja jo 27 vuotta. Toiminnanjohtaja Eila Okkonen, FT Muistiliitto ry

Välittävä vaikuttaja jo 27 vuotta. Toiminnanjohtaja Eila Okkonen, FT Muistiliitto ry Välittävä vaikuttaja jo 27 vuotta Toiminnanjohtaja Eila Okkonen, FT Muistiliitto ry Muistisairaiden ihmisten ja heidän läheistensä edunvalvontajärjestö Edistää heidän elämänlaadun ja hyvinvoinnin edellytyksiä

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 23.10.2017 OivaHetki kokeiluna jatkuu Toimintakalenteriin merkittyinä maanantai-päivinä työntekijä on paikalla Olohuoneessa klo 9.00-11.00 välisenä aikana. Lisäksi samoille

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

HELSINGIN INVALIDIEN YHDISTYS RY

HELSINGIN INVALIDIEN YHDISTYS RY HELSINGIN INVALIDIEN YHDISTYS RY Helsingin Invalidien Yhdistys ry (HIY) Perustettu vuonna 1938 HIY:ssä on noin 1700 jäsentä (2017) HIY edistää fyysisesti vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuutta ja valvoo

Lisätiedot

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015

Lisätiedot

Pirkanmaan Muistiluotsi -hanke (2006-2011)

Pirkanmaan Muistiluotsi -hanke (2006-2011) Pirkanmaan Muistiluotsi -hanke (2006-2011) - Tuloksia ja vaikutuksia Tampereella 10.11.2011 Pirkanmaan Muistiluotsi -hankkeen päämääränä oli edistää muistisairaiden ja heidän läheistensä mahdollisuutta

Lisätiedot