Talouden tervehdyttämisohjelmasta johdetut toimenpiteet suunnitelmakaudelle:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Talouden tervehdyttämisohjelmasta johdetut toimenpiteet suunnitelmakaudelle:"

Transkriptio

1 Koulutoimi Juankosken Sivistyslautakunta , liite 4 Vastuuhenkilö: Sivistystoimen osastopäällikkö Toiminta-ajatus/yleiskuvaus: Koulutoimi järjestää opetuslainsäädännön mukaisesti yleissivistävän esi-, perus- ja lukio-opetuksen. Perusopetuksen vuosiluokat 0-6 toimivat Juantehtaan, Muuruveden ja Säyneisen kouluilla, luokat 7-9 sekä lukio Ruukinkoulun tiloissa. Lisäksi Säyneisessä toimii Törmän koulun yksikkö, joka toimii omana koulunaan. Juankoski on osakkaana ammatillisen koulutuksen kuntayhtymässä, johon kuuluu kaupungin alueella sijaitseva, lukion ja elinkeinoelämän kanssa yhteistyötä tekevä, Savon ammatti- ja aikuisopiston Muuruveden yksikkö. TALOUSSUUNNITELMA Toimintaympäristö ja sen muutokset Toteutetaan talouden tasapainotusohjelman mukaista toimenpideohjelmaa opetuksen suunnittelussa ja resursoinnissa. Nykyisen kouluverkon osalta tehdään tarkempi linjaus kuntaliitosselvityksen yhteydessä ja sen perusteella tarvittaessa tiivistetään kouluverkkoa. Aikataulu ja kouluverkon kokonaisuus tarkastellaan kuntaliitosselvityksen yhteydessä, joka valmistuu kevään 2014 aikana. Joka tapauksessa kouluilla tehdään supistustoimenpiteitä mahdollisuuksien ja talouden tasapainotusohjelman linjausten mukaan oppilasmäärien pienentyessä. Toiminnan painopistealueet Painopisteenä on mahdollisimman laadukkaan opetuksen tarjoaminen paikkakunnan lapsille ja nuorille myös jatkossa, vaikka oppilasmäärät pienenevätkin. Toisen asteen koulutusvaihtoehtona halutaan säilyttää lukio paikkakunnalla, jota myös korostetaan kuntaliitosselvityksessä tehtävässä kouluverkkotarkastelussa. Talouden tervehdyttämisohjelmasta johdetut toimenpiteet suunnitelmakaudelle: Opetustuntimäärää suhteutetaan oppilasmääriin ja budjettiin, joka voi tarkoittaa opetusryhmien yhdistämistä ja niukempaa erityisopetuksen tarjontaa. Säyneisen koululla erillistä esiopetusryhmää ei enää ole ylläpidetty, vaan se on jo aikaisemmin yhdistetty alkuopetuksen luokkaan. Syksyn 2014 alussa oppilasmäärä on sillä tasolla, että joudutaan tekemään muutos kaksiopettajaiseen kouluun yhdistämällä myös luokat 3-6 yhdeksi ryhmäksi. Kirja- ja tarvikerahojen oppilaskohtainen taso pidetään ennallaan, eikä niihin voida tehdä juurikaan korotuksia suunnitelmakauden aikana. Kuntaliitosselvityksen yhteydessä linjataan kouluverkko kokonaisuudessaan, joka voi tarkoittaa joidenkin kouluyksiköiden lakkauttamista. Aikataulu tähän on vielä auki, kuitenkin ennen uuden tuntijaon voimaantuloa Tämä perustuu ennen kaikkea oppilasmäärien supistumiseen nyt sekä tulevaisuudessa. Ilman kouluverkon tiivistämistä oppilaille ei pystytä tarjoamaan tasaveroisia oppimisympäristöjä eri kouluyksiköissä ilman resursoinnin selkeää lisäämistä. Joka tapauksessa oppilaskohtainen kustannus nykyisellä kouluverkolla nousee merkittävästi oppilasmäärän vähentyessä. Juankosken kaupunginvaltuusto on päättänyt , että Säyneisen koulun opetustoiminta loppuu ja oppilaat siirtyvät Juantehtaan kouluun.

2 Laatujärjestelmä on tehty, jonka avulla pyritään turvaamaan mahdollisimman samankaltaiset toimintaprosessit kaikille kouluille ja siinä tarkastellaan yhtenäisiä oppilaskohtaisia resursseja. Käytännössä on kuitenkin käynyt talouden edelleen tiukentuessa, ettei tulevaisuudessa kaikille kouluille pystytä turvaamaan samantasoisia resursseja esim. erityisen tuen suhteen edes oppilasmäärään suhteutettuna. Koulukohtaisesti korostetaan yksikön esimiehen vastuuta toimintojen mahdollisimman tehokkaassa järjestelyssä ja kustannustietoisuutta. TALOUSARVIO 2014 Menopuolella tehdään talouden tasapainotusohjelman linjaamia toimenpiteitä. Suuremmat linjaukset esim. kouluverkon osalta tehdään vuoden 2014 aikana ja samalla linjataan muutosten aikataulu. Tulopuolella tarkennetaan tilojen käyttömaksujen perimistä ja lisänä on otettu käyttöön myös liikuntakäytöstä tilamaksuja seuroilta ja yhdistyksiltä sekä yksityiskäyttäjiltä. Tätä kompensoimaan on otettu käyttöön ns. tilasetelijärjestelmä, jolla lähivuosiksi pyritään turvamaan edulliset liikuntapalvelut nimenomaan lapsiin ja nuoriin suuntautuvaan toimintaan. Toiminnalliset tavoitteet 1. Mahdollisimman laadukkaan perusopetuksen ja lukio-opetuksen ylläpito tekemällä rakenteellisia ratkaisuja toimintatason ylläpitämiseksi talouden tiukentuessa ja oppilasmäärien edelleen vähentyessä 2. Toimintatapojen yhtenäistäminen 3. Kustannustehokkuuden ylläpitäminen, joka yläkoulun osalta tarkoittaa yläkoulusopimuksen jatkamista Kaavin kunnan kanssa. Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen Mahdollisimman laadukkaan perus- ja lukio-opetuksen ylläpito tekemällä rakenteellisia ratkaisuja toimintatason ylläpitämiseksi talouden tiukentuessa ja oppilasmäärien edelleen vähentyessä. 2. Toimintatapojen yhtenäistäminen. 3. Kustannustehokkuuden ylläpitäminen, joka yläkoulun osalta tarkoittaa yläkoulusopimuksen jatkamista Kaavin kunnan kanssa. Sopimus ei neuvotteluista huolimatta jatkunut, vaan Kaavi hylkäsi tarjoukset. Rakenteellisia ratkaisuja on osittain tehty, mutta edelleen tehtävää jää seuraavillekin vuosille. Yläkoulusopimus ei jatku Kaavin kanssa ja kuntaliitospäätös Kuopion kanssa on tehty. Toimintoja sekä järjestelmiä tulee yhdenmukaistaa Kuopion kaupungin kanssa jo ennen kuntaliitosajankohtaa. Kustannustehokkuutta pitää tarkastella edelleen jatkossa yhä enemmän yläkoulun ja lukion osalta pienenevien ikäluokkien siirtyessä ylemmille luokille. Ikäluokkien koko alkaa olla välissä lähivuosina. Talouden tervehdyttämisohjelmasta johdetut toimenpiteet: Talouden tervehdyttämisohjelmassa edellytetyt opetustuntimäärien tarkastelu suhteutettuna oppilasmääriin ja hyväksyttyihin määrärahoihin, kirja- ja tarvikemäärärahojen tarkastelu oppilasmääriin suhteutettuna, valvonta-ateriaedun tarkastelu, tilamaksujen käyttöönotto myös liikuntakäytön osalta, iltapäivätoiminnan supistus Muuruveden koululla ja osastopäällikön tehtävien hoitaminen yhdistelmävirkana on tehty ohjelman mukaisesti vuoden 2013 ja 2014 aikana.

3 Valtuustoon nähden sitovat taloudelliset tavoitteet: Talouden toteutuminen Toimintatuotot ovat hieman suuremmat kuin budjetoitu. Vastaavasti toimintamenot ovat budjetoitua pienemmät. Siltä osin tilinpäätös on erittäin hyvä. Ulkoiset toimintamenot ovat alittuneet lähes euroa, josta reilu puolet on henkilöstökustannuksia. Palvelujen ostojen puolella koulukuljetuksista on saatu merkittävä säästö, lähes euroa. Lisäksi myös muista kohteista on saatu pienempiä säästöjä. Henkilöstökustannuksissa varauduttiin Kaavin yläkoulusopimuksen osalta toiminnan jatkumiseen täysimääräisenä, joka ei kuitenkaan toteutunut. Vuoden alussa Kaaville tehtiin tarjouksia, sopimuksen jatkamisesta jo vuoden 2014 puolella. Menojen hallinta on edellyttänyt ja edellyttää jatkossakin tarkkaa menoseurantaa ja harkintaa toiminnan järjestämisessä. Sisäisten menojen osalta on saatu myös säästöä. Suurimmat säästökohteet ovat olleet kouluruokailu sekä sisäiset vuokrat, johtuen pienemmistä lämmityskustannuksista Joukkoliikenne Toiminta-ajatus/yleiskuvaus: Joukkoliikenne sisältää seutulippukulut, kaupungin ostaman linja-auto ja palveluautoliikenteen sekä taksilla hoidetun asiointiliikenteen. TALOUSSUUNNITELMA Toimintaympäristö ja sen muutokset Joukkoliikenteen osalta seutulipun käytön kasvaminen ei ole enää jatkunut. Seutulipun omakustannusosuutta nostettiin 2012 ja siihen tehtiin myös indeksitarkistus. Vuoden 2013 ja 2014 osalta seutulippuun ei ole tehty omakustannusosuuden nostoa. Väestön määrä asettaa tietysti omat rajoituksensa seutulippujen kysyntään. Ostettuja linja-autovuoroja käytetään oppilaskuljetuksissa mm. Juankosken ja Kaavin välillä.

4 Seutulippu jää pois uuden lainsäädännön myötä heinäkuussa Joukkoliikenteen järjestämisen suunnittelu ja julkisen rahoituksen suuntaaminen eri reiteille on vielä kesken. Tätä tekee lähinnä paikallinen ELY keskus. Toiminnan painopistealueet Mahdollisimman laadukas ja kustannustehokas joukkoliikenne. TALOUSARVIO 2014 Joukkoliikenteen osalta määrärahoja pienennetään, koska kustannuksia pyritään siirtämään koulujen kustannuksiksi siltä osin, kun joukkoliikenne on käytännössä kokonaan oppilaskuljetuksia. Kaikkien reittien osalta selkeän kustannusjaon tekeminen esim. PALI liikenne on hyvin hankalaa. Palveluliikenteen osuutta mietitään kesän osalta, koska käytännössä kysyntä on reiteillä ollut hyvin vähäistä. Toiminnalliset tavoitteet Ylläpidetään joukkoliikennettä, joka palvelisi kuntalaisten tarpeita mahdollisimman kattavasti myös palveluliikenteessä oppilaskuljetusten ulkopuolella. Käytännössä kuitenkin joukkoliikenne on suurelta osin koulukuljetusten pohjalla toimivaa liikennettä. Tavoitteet Joukkoliikenteen tarkastelussa on tulevaisuudessa huomiota kiinnitettävä myös kunta-rajat ylittävään joukkoliikenteeseen palveluiden muuttuessa useamman kunnan yhteistyössä eri kuntiin, esim. osittain terveyspalveluiden osalta Rautavaaralta Juankoskelle. Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen Joukkoliikenteen osalta seutulippukäytännöissä tuli vuoden siirtymäaika vuoteen Entisellä järjestelmällä mennään kesään Kuntarajat ylittävää palveluliikennettä ei ole syntynyt, koska kysyntää ei ole tiedossa. Jatkossa kunnan sisäinen palveluliikenne pohjautuu pääasiassa kutsutaksiliikenteeseen. Koululaisreittejä voi käyttää sikäli kun kuljetuksissa on tilaa. Valtuuston nähden sitovat taloudelliset tavoitteet: Talouden toteutuminen

5 Joukkoliikenteen kertymä on selvästi alle ajankohdan tason. Tämä johtuu siitä, että kustannuksia on siirretty suoraan koulujen kustannuksiksi, koska ne käytännössä ovat koulukuljetuksia Vapaa-aikatoimi Toiminta-ajatus/yleiskuvaus: Vapaa-aikatoimi ylläpitää, edistää ja tukee toimialansa opetus- ja harrastustoimintaa. Sen lisäksi vapaa-aikatoiminnalla tuetaan alueen väestön henkistä ja fyysistä vireyttä sekä luodaan edellytyksiä jatkuvalle muutoksen hallinnalle niin yksilön kuin yhteisön tasolla. TALOUSSUUNNITELMA Toimintaympäristö ja sen muutokset Vapaa-aikatoimen puolella toimintoja siirretään mahdollisimman paljon kuntien yhteistoiminnan piiriin. Tällä pyritään turvaamaan palvelupisteiden säilyminen Juankoskella kohtuullisella kustannustasolla. Toiminnan painopistealueet Kirjaston ja kansalaisopiston kohdalla on päädytty ostopalvelusopimukseen Kuopion kaupungin kanssa. Tähän on vaikuttanut ennen kaikkea Nilsiä kuntaliitos Kuopioon, joka muutti entiset yhteistyösopimukset kirjaston ja kansalaisopiston osalta. Kirjastoauton osalta toimintaan tämä ei vaikuta, vaan palvelut säilytetään nykytasolla. Nuorisotoimen osalta pääpaino on nuorisotilan ylläpidossa ja etsivässä nuorisotyössä, johon on saatu myös erillisavustusta. Kirjaston ja kansalaisopiston osalta sopimukset jatkuvat entisellään ja toiminnan taso on määritelty sopimuksessa joka jatkuu samalla tasolla myös vuonna Kaupungin jakamien avustusten osalta muutetaan jakoperusteita ja pyritään suurempaan vastikkeellisuuteen. Avustusmäärät on pyritty pitämään reaalisesti samalla tasolla kuin vuonna TALOUSARVIO 2014 Toiminnalliset tavoitteet Turvataan liikuntamahdollisuudet kohtuullisin asiakasmaksuin. Avustusten säilyminen mahdollistaa monipuolisen seuratoiminnan jatkumisen ilman suuria jäsenmaksuja. Tilojen käyttömaksuja kompensoimaan on luotu tilasetelijärjestelmä, joka kohdennetaan erityisesti lapsiin ja nuoriin kohdistuvaan vapaa-aikatoimintaan. Nuorisotila Walimon toiminta-aikoja lisätty vuoden 2013 aikana ja kesäaikainen aukiolo järjestetään. Leiritoimintaa ei voida nykyisestään kasvattaa, uimakoulu ja mahdollisesti yksi lyhyt leiri. Hankerahoituksen turvin on etsivän nuorisotyön osuutta kasvatettu nuorisotyössä. Avustusten määrää pidetään jokseenkin nykytasolla. Lisäksi on budjetoitu tilaseteleitä, joilla kompensoidaan edes osittain seuroille salimaksuja lapsi- ja nuorisotyössä. Sali- ja tilavuokrien osalta muutetaan käytäntöjä ja taksoja lähemmäksi Kuopion vastaavia käytäntöjä ja maksuja. Tavoitteet Juankoski säilyy miellyttävänä ja vetovoimaisena asuinympäristönä.

6 Tavoitteiden toteutuminen Vapaa-aikatoimen puolella palvelut ovat säilyneet ja toteutuneet suunnitellulla tavalla. Kirjasto on osa Kuopion kaupunginkirjastoa ostopalvelusopimuksella. Kansalaisopistotoiminnan järjestää Kuopion kansalaisopisto. Nuorisopuolen osalta nuorisotilan aukiolo on pystytty järjestämään sekä etsivää nuorisotyötä lisäämään hankerahoituksen turvin. Valtuuston nähden sitovat taloudelliset tavoitteet: Talouden toteutuminen Toimintatulot ovat hieman ylittyneet ja toimintamenot alittuneet. Säästö on tullut lähes kokonaan kirjaston puolelta, jossa tehtiin hallintoa koskeva uudistus kesällä Kirjastotoiminnan palvelujen ostoon varattiin siis hieman enemmän rahaa. Koko sivistystoimi yhteensä Kokonaisuudessaan sivistystoimen ulkoiset menot alittuivat lähes euroa ja sisäiset menot noin euroa. Kun vielä toimintatulot olivat budjetoitua suuremmat, parani sivistystoimen vuosikate yli euroa. Aikaisemmin on kuvattu koulutoimen, joukkoliikenteen ja vapaa-aikatoimen osalta tarkemmin sitä mistä nämä säästöt ovat tulleet. Suurimmat säästöt saavutettiin koko koulutoimen osalta, mukaan lukien hallinto.

7

Joukkoliikenne

Joukkoliikenne Juankosken sivistyslautakunta 16.3.2016 12, liite 4 17 172 Joukkoliikenne Vastuuhenkilö: Sivistystoimen osastopäällikkö Toiminta-ajatus/yleiskuvaus: Joukkoliikenne sisältää seutulippukulut, kaupungin ostaman

Lisätiedot

Koulutoimi Vastuuhenkilö: Sivistystoimen osastopäällikkö

Koulutoimi Vastuuhenkilö: Sivistystoimen osastopäällikkö 17 171 Koulutoimi Vastuuhenkilö: Sivistystoimen osastopäällikkö Toiminta-ajatus/yleiskuvaus: Juankosken sivistyslautakunta 2.6.2016 29, liite 9 Koulutoimi järjestää opetuslainsäädännön mukaisesti yleissivistävän

Lisätiedot

Talousvaikutusten arviointia. Melalahden, Vehkalammin ja Riistaveden koulut Juantehtaan, Muuruveden ja Juankosken koulut Vehmersalmen koulu

Talousvaikutusten arviointia. Melalahden, Vehkalammin ja Riistaveden koulut Juantehtaan, Muuruveden ja Juankosken koulut Vehmersalmen koulu Talousvaikutusten arviointia Melalahden, Vehkalammin ja Riistaveden koulut Juantehtaan, Muuruveden ja Juankosken koulut Vehmersalmen koulu Oppilaskohtainen kustannus /vuosi Seuraavassa diassa kuvataan

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 53 14.10.2015

Sivistyslautakunta 53 14.10.2015 Sivistyslautakunta 53 14.10.2015 Ehdotus päivähoidon, ruotsinkielisen koulutuksen, suomenkielisen koulutuksen ja joukkoliikenteen vuoden 2016 talousarvioksi ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelmaksi 2391/02.02.00/2015

Lisätiedot

Nykyinen verkosto/2018 syksyn oppilasmäärä ja nykyinen verkosto/2024 ja 2030 oppilasmäärä / /oppilas

Nykyinen verkosto/2018 syksyn oppilasmäärä ja nykyinen verkosto/2024 ja 2030 oppilasmäärä / /oppilas Nykyinen verkosto/2018 syksyn oppilasmäärä ja nykyinen verkosto/2024 ja 2030 oppilasmäärä / /oppilas Melalahden koulu 8 083 /oppilas (118 oppilasta) 10 523 /oppilas (85 oppilasta) Vehkalammin koulu Juantehtaan

Lisätiedot

Perusopetuksen palveluverkoston muutos : Säyneisen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen Juantehtaan kouluun - asia 4

Perusopetuksen palveluverkoston muutos : Säyneisen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen Juantehtaan kouluun - asia 4 Sivistyslautakunta 10 19.02.2014 Kaupunginhallitus 98 26.05.2014 Sivistyslautakunta 82 27.11.2014 Kaupunginhallitus 218 15.12.2014 Kaupunginvaltuusto 46 30.12.2014 Perusopetuksen palveluverkoston muutos

Lisätiedot

Koulutoimen hallinto Toimielin: Koulutuslautakunta

Koulutoimen hallinto Toimielin: Koulutuslautakunta Koulutoimen hallinto Koulutuslautakunta vastaa itse tai tarvittaessa yhteistoiminnassa muiden hallintokuntien, kuntien ja oppilaitosten ylläpitäjien tai muiden toimijoiden kanssa varhaiskasvatuksen, esiopetuksen,

Lisätiedot

Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa.

Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa. Osavuosikatsaus 1-8/2017 40 Sivistystoimi / Virolahden kirjanpito Siv.ltk 26.9.2017 69 LIITE 40 Sivistyslautakunta Sivistystoimen toteutumaan 1-8/2017 perustuvaa kustannusten tasausta Virolahden ja Miehikkälän

Lisätiedot

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia. Outokummun kaupunki Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1 5.6 Tulosalue: Sivistyspalvelut Toimielin: Sivistyslautakunta Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja Toiminta-ajatus: Visio: Toiminta: Strategiset

Lisätiedot

SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI

SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI PALVELUALUE: SIVISTYSPALVELUT TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI PALAUTEINFORMAATIOJÄRJESTELMÄ: väliraportoinnit I) 30.4. II) 30.8.

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

Perusopetuksen kouluverkkoselvitys 2015 (Yleisötilaisuus ) LUONNOS

Perusopetuksen kouluverkkoselvitys 2015 (Yleisötilaisuus ) LUONNOS Perusopetuksen kouluverkkoselvitys 2015 (Yleisötilaisuus 30.11.2015) LUONNOS Kuulemistilaisuus 30.11.2015 Tilaisuuden tarkoitus on kertoa perusopetuksen kouluverkkoon esitettävistä muutoksista Koulujen

Lisätiedot

Perusopetuksen palveluverkoston tarkastelu koillisella maaseutualueella

Perusopetuksen palveluverkoston tarkastelu koillisella maaseutualueella Perusopetuksen palveluverkoston tarkastelu koillisella maaseutualueella Kasvun ja oppimisen palvelualueella on käynnistetty palveluverkoston tarkastelu. Aiemmasta poiketen tavoitteena ei ole tuottaa yhtä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-8/2017 Siv.ltk LIITE 40 Sivistystoimi / Miehikkälän kirjanpito

Osavuosikatsaus 1-8/2017 Siv.ltk LIITE 40 Sivistystoimi / Miehikkälän kirjanpito Osavuosikatsaus 1-8/2017 Siv.ltk 26.9.2017 69 LIITE 40 Sivistystoimi / Miehikkälän kirjanpito 40 Sivistyslautakunta 400 Hallinto Sivistystoimen toteutumaan 1-8/2017 perustuvaa kustannusten tasausta Virolahden

Lisätiedot

Toimialan ajankohtaiset

Toimialan ajankohtaiset Toimialan ajankohtaiset 7.6. 2017 Taloustilanne Toukokuu/2017 Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVIST YS Sivistystoimiala Sivistystoimi ala TA 2017 TP 2016 (EUR) (EUR) 1000SIVISTYS Sivistystoimiala 1000SIVIST

Lisätiedot

Ei lisäresurssia, olemassa olevien kohdentaminen. Nykyinen taso säilytetään. Ei lisäresurssia, Nykyinen

Ei lisäresurssia, olemassa olevien kohdentaminen. Nykyinen taso säilytetään. Ei lisäresurssia, Nykyinen Operatiivisen palvelutuotantosopimuksen perusopetuksen tulosalueella Mahdollistetaan monipuolinen ja korkeatasoinen kasvatus ja opetus Perusresurssien turvaaminen Kaikille lapsille ja oppilaille taataan

Lisätiedot

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017

Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017 Sivistystoimialan kuukausiraportti Syyskuu 2017 Talousraportti Syyskuu 2017 Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala Sivistystoimiala Sivistystoimiala

Lisätiedot

Sivistyspalvelut. Tarkastuslautakunta / / 2013

Sivistyspalvelut. Tarkastuslautakunta / / 2013 Sivistyspalvelut Tarkastuslautakunta 17.12.2014 164 / 00.02.01 / 2013 Perustiedot Sivistyspalveluihin kuuluu: Varhaiskasvatus ( perhepäivähoito, päiväkotihoito ja esiopetus) Perusopetus Lukio Vapaa sivistystyö:

Lisätiedot

SUOMENKIELISEN PERUSOPETUKSEN PALVELU- JA KOULUVERKKOSELVITYS 2015 / Jatkoselvitys

SUOMENKIELISEN PERUSOPETUKSEN PALVELU- JA KOULUVERKKOSELVITYS 2015 / Jatkoselvitys SUOMENKIELISEN PERUSOPETUKSEN PALVELU- JA KOULUVERKKOSELVITYS 2015 / Jatkoselvitys Vaasan kaupunki Suomenkielinen koulutoimi Lokakuussa 2015 Sisällys: 1. Lautakunnan toimeksianto 2. Alueen 1 alakoulujen

Lisätiedot

Poikkeama. Kunnallisvero ,5. Yhteisövero ,9

Poikkeama. Kunnallisvero ,5. Yhteisövero ,9 1000 TA Ennuste 07/ Erotus 2015/ Muut. % Kunnallisvero 42.950 43.015 65 20.345 20.450 106 0,5 Yhteisövero 2.000 2.079 79 1.332 1.254-78 -5,9 Kiinteistövero 2.750 2.801 51 36 77 41 114,0 Yhteensä 47.700

Lisätiedot

Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS. Juankoski, Kaavi, Rautavaara

Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS. Juankoski, Kaavi, Rautavaara Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS Juankoski, Kaavi, Rautavaara n kaupunki, Juankosken kaupunki, Kaavin kunta ja Rautavaaran kunta ovat sopineet

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN ORGANISAATIORAKENNE HYVINVOINNIN TOIMIALAN TOIMINTA JA TALOUS VUONNA 2018 Hyvinvointilautakunnan tehtävänäon vastata toimialansa palveluista kokonaisuutena ja palvelujen yhteensovittamisesta.

Lisätiedot

OPETUSLAUTAKUNTA Helsingin kaupungin ylläpitämien peruskoulujen rahoitusperiaatteiden uudistaminen

OPETUSLAUTAKUNTA Helsingin kaupungin ylläpitämien peruskoulujen rahoitusperiaatteiden uudistaminen OPETUSLAUTAKUNTA 25.4.2017 Helsingin kaupungin ylläpitämien peruskoulujen rahoitusperiaatteiden uudistaminen NYKYINEN RAHOITUSMALLI Opetuslautakunnan päättämät periaatteet: Opettajien ja koulunkäyntiavustajien

Lisätiedot

Sivistyspalvelujen päävastuualueen johtosääntö

Sivistyspalvelujen päävastuualueen johtosääntö VIRTAIN KAUPUNKI Sivistyspalvelujen päävastuualueen johtosääntö Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 Kaupunginkanslia VIRTAIN KAUPUNKI 1 Sisällysluettelo 1 luku YLEISET MÄÄRÄYKSET... 2 1 Johtosäännön soveltaminen...

Lisätiedot

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Peruskoulutus

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Peruskoulutus 1 (5) Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Peruskoulutus Tilivelvolliset: Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan jäsenet, sivistysjohtaja, perusopetuksen rehtori Tulosyksiköt Peruskoulutus ( Kohteet Arppe, Hutsi,

Lisätiedot

Painopistealueet ja kehittämiskohteet sekä toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset 2014:

Painopistealueet ja kehittämiskohteet sekä toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset 2014: Oheismateriaali / koultk 10.9.2013 72 Sivistyspalvelujen talousarvio 2014 Sanalliset kuvaukset ja tunnusluvut Vastuualue / tehtäväalue: Yhteispalvelut: Matti Hursti Yhteispalvelut-vastuualue tuottaa sivistysosaston

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4. 21.05.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 66 Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4.2014 Valmistelijat / lisätiedot: Kirsti Askolin, puh.

Lisätiedot

Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta Opetuksen suunnittelu lv , perusopetuksen säästöt 680/12.00.

Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta Opetuksen suunnittelu lv , perusopetuksen säästöt 680/12.00. Koulutuslautakunta 93 08.12.2016 Koulutuslautakunta 1 02.02.2017 1 Opetuksen suunnittelu lv. 2017-2018, perusopetuksen säästöt 680/12.00.01/2016 Koulutuslautakunta 08.12.2016 93 Perusopetuksen toiminnasta

Lisätiedot

Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä

Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä Palveluverkkomuutosten taustalla I Toiminnan laatu Kaiken palvelutuotannon ja toiminnan lähtökohtana pitää olla kuntalainen (tuotantolähtöisyys

Lisätiedot

Kunnanhallitus Selvityspyyntö / sivistystoimi

Kunnanhallitus Selvityspyyntö / sivistystoimi Kunnanhallitus 12.9.2016 Selvityspyyntö 27.6.2016 / sivistystoimi - v. 2016 Tähän meno- tarvittaessa ja tulokehitys otsikko - palveluiden ostojen kehitys varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen osalta erilliset

Lisätiedot

Perusopetuksen seutuvertailu

Perusopetuksen seutuvertailu Perusopetuksen seutuvertailu Vuosi 205 Toimintatiedot ja kustannukset Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi 2..206 Vertailun tarkoitus Seutuvertailun tavoitteena

Lisätiedot

Kuulemistilaisuus

Kuulemistilaisuus Tervon kunta Kuulemistilaisuus 15.4.2019 Tervon kunta yläkouluselvitys 2018-2019 Petteri Ristikangas kunnanjohtaja Kunnanhallitus asetti yläkouluselvitys toimikunnan valmisteluryhmäksi toimikaudelle 7.11.2018-31.3.2019.

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 28.08.2014 Liite 80 Tark. /

Sivistyslautakunta 28.08.2014 Liite 80 Tark. / SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA 2014-2018 Siikajoen kunnan sivistystoimen strategia on ohjeellinen, suunnittelua ja päätöksentekoa ohjaava asiakokonaisuus, joka muodostuu yhdeksästä tulosalueesta. Toteuttaminen

Lisätiedot

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen TOIMIELIN SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 211Sivistystoimen hallinto Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen Osaamisen, harrastamisen ja kulttuurin Terveyden ja elämänhallinnan Strategianäkökulmat:

Lisätiedot

Kuopion perusopetus Kouluikkunan tiedot 2016

Kuopion perusopetus Kouluikkunan tiedot 2016 Kuopion perusopetus Kouluikkunan tiedot 2016 Tämä raportti perustuu Kouluikkuna-tietokantaan 2016. Raportissa on käytetty perusopetuksen kustannustietoja sekä toimintaan ja vaikuttavuuteen liittyviä tunnuslukuja.

Lisätiedot

Palveluverkostoon liittyvät mahdolliset koulukuljetusmuutokset ja reitit

Palveluverkostoon liittyvät mahdolliset koulukuljetusmuutokset ja reitit Palveluverkostoon liittyvät mahdolliset koulukuljetusmuutokset ja reitit Alla olevissa dioissa koulukuljetusmahdollisuuksia on selvitetty tällä hetkellä kouluissa olevien 4.-6. luokkalaisten määrillä ja

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY Sisältö: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hyvinvointilautakunta Lautakunnan alaiset jaostot Sote-neuvottelukunta Toimialan organisoituminen Palvelualueiden toiminnot

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan pöytäkirjan pitäjänä toimii sivistystoimenjohtajan määräämä henkilö.

Sivistyslautakunnan pöytäkirjan pitäjänä toimii sivistystoimenjohtajan määräämä henkilö. Heinolan kaupunki Kunnallinen johtosääntö III/SIV Sivistystoimi Kaupunginvaltuuston 11.11.2013 hyväksymä Kaupunginvaltuuston 17.2.2014 hyväksymä Kaupunginvaltuuston 24.8.2015 hyväksymä Sivistystoimen johtosääntö

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikkö 1 -taso KEHITTÄMIS- JA HALLINTOPALVELUT Tulosyksikkö 1: Hallinto - vastuuhenkilö: talous- ja hallintopäällikkö HALLINTO TP 2014 TA+M

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUS OPETUSVIRASTO KAUPUNGIN TUOTTAMAT PALVELUT SUOMENKIELINEN LUKIOKOULUTUS

KÄYTTÖTALOUS OPETUSVIRASTO KAUPUNGIN TUOTTAMAT PALVELUT SUOMENKIELINEN LUKIOKOULUTUS KÄYTTÖTALOUS 2017 4 02 OPETUSVIRASTO 22 591 000 697 011 000 4 02 02 KAUPUNGIN TUOTTAMAT PALVELUT 22 121 000 602 720 000 SUOMENKIELINEN PERUSOPETUS JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA 10 517 000 341 520 500 93 301 500

Lisätiedot

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU...2 TOIMINNAN YLEISET PERUSTEET...2 1 Toiminta-ajatus...2 2 LUKU...2 ORGANISAATIO...2 2 Lautakunnat...2 3 Lautakunnan kokoonpano...3

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015

LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 Liite Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Vuoden 2006 talousarvion muutokset - perustelut

Vuoden 2006 talousarvion muutokset - perustelut 1 Vuoden 2006 talousarvion muutokset - perustelut 19100 Vaalit Tasavallan presidentin vaalien järjestämiseen saadaan valtionkorvausta 1,70 äänioikeutettua kohti. Kaksien vaalien osalta korvauksia kertyy

Lisätiedot

ajantasaisilla turvallisuussuunnitelmilla (0-100%) 100

ajantasaisilla turvallisuussuunnitelmilla (0-100%) 100 3.2 Sivistystoimen tulosalue Tilivelvollinen sivistysjohtaja Jorma Harju 3101 Sivistystoimen hallinto Sivistystoimi tukee kaustislaisten kehittymistä hyvinvoiviksi ja monipuolisiksi tulevaisuuden osaajiksi

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU... 2 SIVISTYSTOIMEN YLEISET TOIMINTAPERUSTEET... 2 1 Toiminta-ajatus... 2 2 LUKU... 2 ORGANISAATIO... 2 2 Lautakunnat... 2 3 Lautakuntien

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

TA Muutosten jälkeen Tot

TA Muutosten jälkeen Tot HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 3.6. TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 30.4. Tuloslaskelma Kunnan tuloslaskelma on toteutunut talousarvion puitteissa, mikäli huomioidaan kiinteistöverojen kertaluontoisuus jakamalla

Lisätiedot

Vaikutusten ennakkoarviointia

Vaikutusten ennakkoarviointia Opetuksen järjestäminen erikokoisissa yläkouluissa Eri vaihtoehtoisen mallien ( 1, 2a, 2b, 3) vaikutusarviointia perusopetuksen laatuun, saatavuuteen ja talouteen Arvioinnissa on käytetty Kuopion kaupungin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 7156/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 7156/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2018 1 (1) 58 Asianro 7156/08.01.00/2018 Joukkoliikenteen talousarvioiden 2019 esitykset Joukkoliikennepäällikkö Kaisu Matinniemi Henkilökuljetusten järjestäminen Yleistä

Lisätiedot

YHTENÄISKOULUHANKE, VAIKUTUSTEN ARVIOINTIA VAIHTOEHTOJEN 2+ JA UUSI VÄLILLÄ

YHTENÄISKOULUHANKE, VAIKUTUSTEN ARVIOINTIA VAIHTOEHTOJEN 2+ JA UUSI VÄLILLÄ YHTENÄISKOULUHANKE, VAIKUTUSTEN ARVIOINTIA VAIHTOEHTOJEN 2+ JA UUSI VÄLILLÄ Vaikutus Vaihtoehto 2+ (7,4 milj.+0,8 milj. = 8,2 milj.) Vaihtoehto UUSI (9,8 milj.+0,6 milj. = 10,4 milj.) Perusopetuksen vl.

Lisätiedot

- 1 - Lasten kotihoidontuen kuntalisää maksetaan edelleen ajalla 1.1.2015-31.12.2016 (nykyinen sopimus Kelan kanssa päättyy 31.12.2014).

- 1 - Lasten kotihoidontuen kuntalisää maksetaan edelleen ajalla 1.1.2015-31.12.2016 (nykyinen sopimus Kelan kanssa päättyy 31.12.2014). - 1-1..1 Koululautakunta 1..1.1 Varhaiskasvatus Kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa (VASU) toteutetaan kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä ja lasten vanhempien kanssa käydään kasvatuskumppanuusneuvottelu

Lisätiedot

TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT

TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT 1 TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT KVTES: Vaalit Tulot 40 592 0 0 20 000 20 000 Menot 60 455 0 0 20 000 20 000 Netto -19 863 0 0 0 0 Tilintarkastus Tulot 0 0 0 0 0 Menot 27 987 31

Lisätiedot

SAVITAIPALEEN KUNTA Budjettiyhteenveto :03:37

SAVITAIPALEEN KUNTA Budjettiyhteenveto :03:37 200 Sivistystoimen hallinto Liiketoiminnan myyntituotot -52 179-52 000-25 997-52 000 Yleishallinnon maksut Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot TOIMINTATULOT (ulkoiset) -52 179-52 000-25 997-52 000 Palkat

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN JA SIVISTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSLAUTAKUNNAN JA SIVISTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ Astuu voimaan 1.8.2011 SIVISTYSLAUTAKUNNAN JA SIVISTYSOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ I LUKU SIVISTYSLAUTAKUNTA 1 Sivistyslautakunta ja jaostot Sivistystoimen toimialalla on sivistyslautakunta. Sivistyslautakunnalla

Lisätiedot

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa opetusneuvos Aki Tornberg Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirretään sosiaali- ja terveysministeriöstä

Lisätiedot

1 (8) NILSIÄN KAUPUNKI SIVISTYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

1 (8) NILSIÄN KAUPUNKI SIVISTYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ NILSIÄN KAUPUNKI 1 (8) SIVISTYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty 11.3.1997, 41, muutos 27.4.1999, 29, muutos 14.11.2000, 68, muutos 11.6.2002, 36, muutos 14.1.2003, 5, muutos 9.11.2004, 84, muutos 25.4.2006,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 7327/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 7327/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2018 1 (1) 65 Asianro 7327/10.03.02.02/2018 Perusopetuksen palveluverkoston tarkastelu koillisella maaseutualueella Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus Liite

LAPIN LIITTO Hallitus Liite LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018 2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Ajankohtaista sivistystoimen taloudesta

Ajankohtaista sivistystoimen taloudesta Ajankohtaista sivistystoimen taloudesta Kuntaliiton näkökulma Sivistystoimen talouspäälliköt ry Kuntatalo 9.-10.6.2016 Kuntien valtionosuudet osana Suomen valtionapujärjestelmää 11 mrd. (11,7 mrd. v. 2016)

Lisätiedot

Tp Talousarv Sivistystoimen hallinto 0003 TULOSLASKELMA 3000 TOIMINTATUOTOT TOIMINTAKULUT

Tp Talousarv Sivistystoimen hallinto 0003 TULOSLASKELMA 3000 TOIMINTATUOTOT TOIMINTAKULUT Joroisten kunta Sivu 1 00030100 Sivistystoimen hallinto 3000 TOIMINTATUOTOT 125 638 4000 TOIMINTAKULUT -130 309-8 688 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -4 671-8 688 6999 VUOSIKATE -4 671-8 688 8499 TILIKAUDEN TULOS

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT

ROVANIEMEN KAUPUNKI RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT 2016 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 1.1. 31.12.2016 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 2016 SISÄLLYS 1. KÄYTTÖTALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-31.12.2016... 3 2. RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUJEN TULOSKORTTI/TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 2/2018 Sivistystoimiala

OSAVUOSIKATSAUS 2/2018 Sivistystoimiala KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA Tilivelvollinen viranhaltija: toimialajohtaja Timo Jalonen Tilivelvollisen viranhaltijan arvio talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Keskeiset

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 MERIKARVIAN KUNTA Hyväksytty: kv 9.11.2015 57 Voimaantulo: 11.11.2015 SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimi vastaa opetukseen, koulutukseen, päivähoitoon ja esiopetukseen, virkistykseen

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017

Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017 Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017 Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå Jari Kettunen Koulutusjohtaja Suomenkielisen koulutusjaosto TEHTÄVÄT Hallintosäännön mukaan koulutusjaostot:

Lisätiedot

Koulutuspalvelut 2015 toteuma Varhaiskasvatuspalvelut 2015 toteuma Vapaa- aikapalvelujen, konservatorion ja kansalaisopiston tilanne ok

Koulutuspalvelut 2015 toteuma Varhaiskasvatuspalvelut 2015 toteuma Vapaa- aikapalvelujen, konservatorion ja kansalaisopiston tilanne ok Koulutuspalvelut 2015 toteuma TA2015 (toimintakate) = TP2014 + 1,1 M Toimintakate 08/2015 noin 0,3 % alemmalla tasolla kuin v. 2014 Perusopetuksen ja lukioiden kustannukset ja kate edellisvuotta pienemmällä

Lisätiedot

300 Sivistystoimen hallinto TA 2018 Tot Erotus Tot %

300 Sivistystoimen hallinto TA 2018 Tot Erotus Tot % Siv.ltk 16.8.2018 LIITE 1 300 Sivistystoimen hallinto Toimintakulut -90521-17501 -73020 19,3 Henkilöstökulut -33421-11232 -22189 33,6 Palkat ja palkkiot -20300-8515 -11785 41,9 Henkilösivukulut -13121-2717

Lisätiedot

Haapaveden kaupungin kouluverkon kehittäminen Kouluverkkovaihtoehtojen oppilasvaikutukset ja toiminnalliset vaikutukset

Haapaveden kaupungin kouluverkon kehittäminen Kouluverkkovaihtoehtojen oppilasvaikutukset ja toiminnalliset vaikutukset Haapaveden kaupungin kouluverkon kehittäminen Kouluverkkovaihtoehtojen oppilasvaikutukset ja toiminnalliset vaikutukset Oppilasmäärät 2019 ja ennuste 2020-2025 perusopetus esiopetus ei ole mukana luvuissa

Lisätiedot

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. Ajankohtaiskatsaus. Johtaja Terhi Päivärinta. Kuntamarkkinat 12.9.

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. Ajankohtaiskatsaus. Johtaja Terhi Päivärinta. Kuntamarkkinat 12.9. Ajankohtaiskatsaus Johtaja Terhi Päivärinta Kuntamarkkinat 12.9.2018 Hallituskausi päättymässä Mitä jäi käteen? Kärkihankkeet? Rahoitus? 2 6.9.2018 Uuden vaalikauden isoja kysymyksiä Miten vahvistetaan

Lisätiedot

TEKNISTEN PALVELUIDEN TILAUKSIEN MUUTOSPAKETIT. Kaupunginvaltuuston talousseminaari 15.9.2014

TEKNISTEN PALVELUIDEN TILAUKSIEN MUUTOSPAKETIT. Kaupunginvaltuuston talousseminaari 15.9.2014 TEKNISTEN PALVELUIDEN TILAUKSIEN MUUTOSPAKETIT Kaupunginvaltuuston talousseminaari 15.9.2014 TAUSTATEKIJÖITÄ Rakennemuutosohjelma edennyt hyvin Tekninen keskus parantanut tuottavuutta ja onnistunut hyvin

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2 KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSKUTSU Sivistyslautakunta 29.9.2011 Kokousaika Torstai 6.10.2011 klo 17.00 Kokouspaikka Konneveden kunnantalo Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Eteläisen alueen koulujen hallinto-ja tilakysymyksiä,

Eteläisen alueen koulujen hallinto-ja tilakysymyksiä, Eteläisen alueen koulujen hallinto-ja tilakysymyksiä, Taustaa Launeen ja Liipolan peruskoulujen hallinnolliselle yhdistämiselle aluepäällikkö Mika Silvennoinen mika.silvennoinen@lahti.fi Lähtökohtana Talousohjelma

Lisätiedot

Sivistystoimiala. Kasvatus- ja opetuslautakunta

Sivistystoimiala. Kasvatus- ja opetuslautakunta Sivistystoimiala Kasvatus- ja opetuslautakunta Toimintamenojen/-tulojen tai nettomenojen poikkeamat Toimintatuloissa ennustetaan talousarvioylitystä n. 2,8 milj., josta valtionosuutena saatavat erityisavustusrahoituspäätökset

Lisätiedot

Talousarvion toteumaraportti..-..

Talousarvion toteumaraportti..-.. Talousarvion toteumaraportti..-.. 4kk = 33,3% Kokonaisuutena huhtikuun lopussa talousarvio on toteutunut taloudellisesti ja toiminnallisesti pitkälti arvion mukaisesti. Viime vuoteen verrattuna vuosikate

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

kk=75%

kk=75% 1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden

Lisätiedot

Taloustoimikunnan loppuraportin esitykset sivistystoimen vuoden 2016 talousarvioon. Konkreettiset talouden tervehdyttämistoimenpiteet

Taloustoimikunnan loppuraportin esitykset sivistystoimen vuoden 2016 talousarvioon. Konkreettiset talouden tervehdyttämistoimenpiteet Taloustoimikunnan loppuraportin esitykset sivistystoimen vuoden 2016 talousarvioon Kaupunginhallitus antoi 1.6.2015 hallintokunnille vuoden 2016 talousarvion sekä taloussuunnitelman 2016 2018 laadintaohjeet.

Lisätiedot

Kuntien koulukuljetukset ja yhteistyötarpeet

Kuntien koulukuljetukset ja yhteistyötarpeet Kuntien koulukuljetukset ja yhteistyötarpeet Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 2018 Liikenneasiantuntija Johanna Vilkuna Joensuu Kunnat ja henkilökuljetustehtävät 2 Kuntien tehtävät henkilökuljetuksissa

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus

LAPIN LIITTO Hallitus LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Vantaan kaupungin lausunto

Vantaan kaupungin lausunto Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO kirjaamo@minedu.fi, rahoitus@minedu.fi OKM/26/010/2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää Vantaan kaupungilta lausuntoa hallituksen esityksestä

Lisätiedot

Toimialojen nostot KJ-TOIMIALA HYVINVOINTITOIMIALA SIVISTYSTOIMIALA VAPAA-AIKATOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMIALA KIINTEISTÖTOIMIALA V-S ALUEPELASTUS

Toimialojen nostot KJ-TOIMIALA HYVINVOINTITOIMIALA SIVISTYSTOIMIALA VAPAA-AIKATOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMIALA KIINTEISTÖTOIMIALA V-S ALUEPELASTUS Toimialojen nostot KJ-TOIMIALA HYVINVOINTITOIMIALA SIVISTYSTOIMIALA VAPAA-AIKATOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMIALA KIINTEISTÖTOIMIALA V-S ALUEPELASTUS Sivistystoimialan nostot 2017 Uuden perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

Palvelu: Kulttuuripalvelut Vastuuhenkilö: Kari Silvennoinen

Palvelu: Kulttuuripalvelut Vastuuhenkilö: Kari Silvennoinen KULTTUURILAUTAKUNTA JA 77 Toimiala: Sivistyspalvelukeskus/osasto Palvelu: palvelut Vastuuhenkilö: Kari Silvennoinen talot ja -keskukset talot/-keskukset, käynnit kpl 278291 308889 220000 220000 100 71

Lisätiedot

Kouvolan kaupungin perusopetuksen kehittäminen valtuustokaudella

Kouvolan kaupungin perusopetuksen kehittäminen valtuustokaudella Kouvolan kaupungin perusopetuksen kehittäminen valtuustokaudella 2017 2021 Kuntalaisinfot 22./23./24.5.2018 Selvityksen lähtökohdat Ismo Korhonen, lasten ja nuorten palvelujen johtaja 28.09.20 Sisäilma

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Koulutuslautakunta 30.9. HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,

Lisätiedot

Talousarv Päiväkotihoito 0003 TULOSLASKELMA 3000 TOIMINTATUOTOT TOIMINTAKULUT

Talousarv Päiväkotihoito 0003 TULOSLASKELMA 3000 TOIMINTATUOTOT TOIMINTAKULUT Joroisten kunta Sivu 1 00030510 Päiväkotihoito 3000 TOIMINTATUOTOT 193 300 4000 TOIMINTAKULUT -1 583 622 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -1 390 322 6999 VUOSIKATE -1 390 322 8499 TILIKAUDEN TULOS -1 390 322 8800

Lisätiedot

Tp 2010 Ta 2011 Käyttö 1-6/10 Käyttö 1-6/11 Käyttö-% Menot 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1 Tulot Netto 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1

Tp 2010 Ta 2011 Käyttö 1-6/10 Käyttö 1-6/11 Käyttö-% Menot 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1 Tulot Netto 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1 SIVISTYSPALVELUT 310 Sivistyslautakunta Sivistyspalvelujen vastuualueet ovat esi- ja perusopetus kansalaisopisto musiikkiopisto kirjastopalvelut nuorisotyö museo muu kulttuuritoiminta liikuntapalvelut

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2013 alkaen 1. Lainsäädäntöä 2. Oppilaan vakituinen asuinpaikka 3. Koulumatka 4. Tien vaarallisuus 5. Yksittäinen taksikuljetus

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö

Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö Sisällysluettelo 1. Sivistystoimen toimialan toiminta-ajatus... 1 2. Toimielimien

Lisätiedot

Tehtäväalue: Hyvinvointi LIITE 1

Tehtäväalue: Hyvinvointi LIITE 1 Tehtäväalue: 210501 Hyvinvointi LIITE 1 Hyvinvointilautakunnan tehtävät ja toimivalta Lautakunta johtaa ja kehittää hyvinvointitoimialaa (aikaisemmat kirjasto- ja kulttuuritoimen ja vapaa-aikatoimen toimialat)

Lisätiedot

Tämä raportti perustuu Kouluikkunatietokantaan

Tämä raportti perustuu Kouluikkunatietokantaan Kuopion tilastotiedote 1/2017 Kuopion perusopetuksen ja lukiokoulutuksen Kouluikkuna 2015 Tämä raportti perustuu Kouluikkunatietokantaan 2015. Raportissa on käytetty perusopetuksen ja lukiopetuksen kustannustietoja

Lisätiedot

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015

Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 Sivistys osasto- Sipoo Osavuosikatsaus tammi-elokuu 2015 3.5 SIVISTYSVALIOKUNTA VASTUUALUE: KOULUTUS, VARHAISKASVATUS JA VAPAA-AJANTOIMINTA VASTUUHENKILÖ: Sivistysjohtaja Sivistysosasto Ta+muutos Toteutunut

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Liite 1 32

Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Liite 1 32 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 26.4.2017 Liite 1 32 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta Toteutuma ja johdon ennuste 3/ 2017, ulkoiset ja sisäiset erät TULOSLASKELMA JA TP 2016 TA Maaliskuu

Lisätiedot

Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala 13.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Opetuksen järjestäjän tasolla kyselyyn

Lisätiedot

Opetusviraston 2015 tulosbudjetin vastuuhenkilöt ja määrärahat Liite 2/4.2.2015. Tulot yhteensä 13 486 000 Perusopetuslinja linjanjohtaja

Opetusviraston 2015 tulosbudjetin vastuuhenkilöt ja määrärahat Liite 2/4.2.2015. Tulot yhteensä 13 486 000 Perusopetuslinja linjanjohtaja KÄYTTÖTALOUS 2015 4 02 OPETUSVIRASTO Tulot yhteensä 26 839 000 Menot yhteensä 671 863 000 4 02 02 KAUPUNGIN TUOTTAMAT PALVELUT Tulot yhteensä 26 369 000 Menot yhteensä 587 251 000 SUOMENKIELINEN PERUSOPETUS

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Kunnanhallitus 98 13.04.2015 Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 13.04.2015 98 Kuntalain (365/1995) 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS

YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS 30.4.2017 2/YMPLA 24.5.2017 Katsausajankohtaa vastaavan käyttötalouden toteuman tulisi tasaisen kertymän mukaan olla 33,3 %. Kokonaisuutena ympäristölautakunnan käyttötalous

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma 2013 Liite sivistyslautakunta 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA 24 447 941 MENOT 25 617 800 25 934 500 25 898 100 26 106 631 4,8 % 1,2 % -0,1 % 100,8 % 2 269 241 TULOT 1 962 000 2 125 790 2 125 800 2 347 460-13,5 % 8,3 % 0,0 % 110,4 % 22 178 700

Lisätiedot