Vesiliikelaitoksen organisoinnin selvittäminen ja toimintaedellytykset

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vesiliikelaitoksen organisoinnin selvittäminen ja toimintaedellytykset"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Vesiliikelaitoksen organisoinnin selvittäminen ja toimintaedellytykset 782/02/2014 KH 309 Kaupunginvaltuusto hyväksyi pidetyssä kokouksessaan vuoden 2013 tilinpäätöksen ja vesiliikelaitoksen talousarviopoikkeaman, ja edellytti samanaikaisesti, että kaupunginhallitus selvittää vesiliikelaitoksen organisointia ja toimintaedellytyksiä kaupunginvaltuustolle kuluvan vuoden aikana. Organisointivaihtoehtoina voidaan pitää seuraavia vaihtoehtoja: vesiliikelaitoksen toiminnan jatkuminen nykyisen mallin mukaisesti erillisenä liikelaitoksena, fuusio Loviisanseudun Vesi Oy:n kanssa tai liikelaitoksen purkaminen ja toiminnan jatkuminen kaupungin taseyksikkönä. Vesiliikelaitoksella on erityisesti taloudellisia ongelmia. Mikäli vesiliikelaitos puretaan ja palautetaan taseyksiköksi, kasvaa riski, että todellinen kulurakenne hämärtyy ja vesimaksujen hintojen korotuspaine siirtyy kaupungin kustannukseksi. Loviisanseudun Vesi Oy:ssä osakkaina ovat Lapinjärvi (15,25 %), Loviisa (81,05 %) ja Myrskylä (3,70 %). Vähemmistöosakkaat ovat tyytyväisiä Loviisanseudun Vesi Oy:n toimintaan, eikä heillä ole riittävästi tahtotilaa purkaa yhtiötä. Tarkoituksenmukaista on siten löytää organisaatiorakenne, joka on toimivin pitkällä aikavälillä myös alueellisen vesihuollon näkökulmasta. Vesiliikelaitoksella ja Loviisanseudun Vesi Oy:llä on paljon yhteistä. Vesiliikelaitoksen ostoista puolet on Loviisanseudun Vesi Oy:ltä ja Loviisanseudun Vesi Oy:n liikevaihto puolestaan muodostuu 80 prosenttisesti vesiliikelaitoksen ostoista. Johtamisen ja hallinnon rakenteiden sekä vastuiden näkökulmasta organisaatioiden välille voidaan katsoa syntyneen intressiristiriita, eikä tilanne ole tarkoituksenmukainen. Vuonna 2013 vesiliikelaitos teki euroa alijäämäisen tuloksen. Tulos sisälsi vesitornihankkeen aiheuttamien investointiluontoisten kulujen euron alaskirjauksen. Tilikausi 2012 oli alijäämäinen euroa. Vesiliikelaitos teki vuonna 2013 hintoihin 2,7 %:n korotuksen (ehdotus oli 5 %). Korotuksen jälkeen vesimaksu oli ilman arvonlisäveroa 1,63 euroa/m 3 ja jätevesimaksu 2,28 euroa/m 3.

2 Loviisanseudun Vesi Oy:n tilinpäätös 2013 osoitti tilikauden voittoa euroa, Tilikauden 2012 voitto oli euroa. Vuoden 2013 aikana tehtiin tariffikorotus veden myyntihintoihin. Keskimääräinen veroton myyntihinta vuonna 2013 oli 83 senttiä/m3 (edellisellä tilikaudella 79,7 senttiä/m3). Toteutuneen taloudellisen tuloksen perusteella voidaan nähdä, että Loviisanseudun Vesi Oy:n tulos on aikaansaatu laskutuksella vesiliikelaitokselta. Mikäli organisaatiot olisivat yksi kokonaisuus, myös taloudellista tulosta arvioitaisiin yhtenä kokonaisuutena, eikä eturistiriitoja olisi ja nyt tapahtuva osaoptimointi voitaisiin välttää. Lapinjärven ja Myrskylän kunnille asia ei ole ongelma. He eivät joko halua myydä osakkeitaan Loviisanseudun Vesi Oy:stä tai mahdollinen myyntihinta on kova. Loviisan kaupunki suurimpana osakkaana tavoittelee ratkaisua vesihuollon talouden tasapainottamiseksi. Loviisanseudun Vesi Oy tekee voittoa myynneillä vesiliikelaitokselle ja vesiliikelaitoksella on asiakashintojen korotuspaineita, koska tulos ei ole tasapainossa. Yhtiön ja liikelaitoksen välinen tilanne ei ole tarkoituksenmukainen Loviisan raatihuoneella järjestettiin yhteinen kehittämisseminaari, johon oli kutsuttu vesiliikelaitoksen johtokunta, Loviisanseudun Vesi Oy:n hallitus, Loviisan kaupungin puheenjohtajisto, kaupungin viranhaltijoita ja omistajakuntien edustus. Toimintatapojen ja päätösten pitäisi tukea yhteisten päämäärien saavuttamista. Lisäksi tulisi huolehtia siitä, että toiminnasta vastaavien toimielinten asiantuntemus ja kokemus ovat optimaalisia toiminnan valvomiseksi ja ohjaamiseksi tulokselliseen suuntaan. Loviisan kaupunkikonsernilla on ollut seuraavanlainen tavoiteasetanta vuosille : Loviisanseudun Vesi Oy:n ja Loviisan Vesiliikelaitoksen toimintojen yhdistäminen ja mahdollinen fuusio yhdeksi kokonaisuudeksi. Loviisan Vesiliikelaitoksen on lisättävä tuottavuutta siten, että veden asiakashinta ei nouse kohtuuttomasti. Alueellista vesihuoltoa kehitetään etenkin Lapinjärven ja Myrskylän kuntien kanssa. Vesiliikelaitoksen tavoitteiksi kaupunginvaltuusto on asettanut, että Loviisan Vesiliikelaitoksen tulee tavoitella tasapainoista tulosta rakentaa vesiliikelaitokselle hyvin toimiva hallinto ja hyvä imago. Vesihuollon tuloksellisen järjestämisen edellytyksenä on mm. se, että

3 omistajan määrittelemät toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet on yhteensovitettu ko. yhteisöjen toiminnassa. Kehittämisseminaarin tavoitteena oli määritellä yhteiset tavoitteet alueelliselle vesihuollolle. Toiminnan järjestämistä tarkasteltiin Myrskylän, Lapinjärven ja Loviisan edustajien kanssa hyvässä yhteishengessä. Päätelminä voidaan todeta mm., että ratkaisun tulisi olla sellainen, että se turvaa vesihuollon toimivuuden alueellisesti eri tilanteissa ilman eturistiriitoja. Tärkein asia on toimiva vesihuolto, jolla on terveet johtamisen ja hallinnon rakenteet sekä menettelytavat. Toiminnallisesti ja talouden kestävyyden näkökulmasta yhtiömuotoisen toimintamallin arvioitiin tuottavan lisäarvoa ja turvaavan toiminnan kestävyyttä pidemmällä aikajänteellä. Kaikki osallistujat eivät olleet yksimielisesti yhtiöittämisen takana. Vesiliikelaitoksen ja Loviisanseudun Vesi Oy:n yhdistämistä on esitetty tarkasteltavaksi yhtenä kokonaisuutena jo aiemmin. Fuusioprosessin valmistelu on jäänyt kuitenkin kesken. Kunnat ovat huolissaan mm. korkeista putkiverkostoon ja puhdistamoihin liittyvistä investointikustannuksista ja niihin liittyvistä riskeistä. Investointitarve tulee tulevaisuudessa olemaan merkittävä. On pohdittava, miten tulevat investoinnit voidaan toteuttaa ja rahoittaa. Jatkossa omistajaohjausta on terävöitettävä. Eri kuntien tarpeiden tulisi olla tiedossa ratkaisuja tehtäessä. Kehittämisseminaarin päätteeksi sovittiin yhteisistä pitkän aikavälin talousarviotavoitteista. Kaikki omistajakunnat kirjaavat tavoitteet vuoden 2015 talousarvioon. 1) Kaikki kunnat, Lapinjärvi, Loviisa ja Myrskylä, laativat pidemmän aikavälin kuntakohtaisen vesihuollon investointitarpeiden kartoituksen, jota voidaan myös käyttää tulevien omistajapoliittisten tavoitteiden ja omistajaohjauksen perustana. 2) Loviisan kaupunki organisoi yhteisen selvityksen alueellisen vesihuollon tulevan organisoinnin selvittämisestä (toimintamallien hyötyjen ja haittojen arviointi). Lyhyen aikavälin talouden tasapainottamistoimenpiteet: 1) Loviisan Vesiliikelaitos on korottanut asiakasmaksujaan 10 % ja Loviisanseudun Vesi Oy on puolestaan alentanut puhtaan veden myyntihintoja %. Vesiliikelaitos tavoittelee tasapainoista tulosta

4 ja vesiliikelaitoksen ja Loviisanseudun Vesi Oy:n väliseen osaoptimointiin kiinnitetään vakavasti huomiota. Ehdotus: Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi vesiliikelaitoksen organisointia koskevan väliselvityksen ja lähettää sen edelleen kaupunginvaltuustolle tiedoksi. Seuraavan kerran tilannetta raportoidaan kaupunginvaltuustolle syksyllä Pykälä tarkastetaan välittömästi. Päätös: Teknisenä korjauksena selvennettiin vuosiluvut lisäämällä kohtaa Lyhyen aikavälin talouden tasapainottamistoimenpiteet: 1) Loviisan Vesiliikelaitos on päättänyt korottaa asiakasmaksujaan 10 %:lla alkaen ja Loviisanseudun Vesi Oy on puolestaan alentanut puhtaan veden myyntihintoja % vuosina 2014 ja Vesiliikelaitos tavoittelee tasapainoista tulostaja vesiliikelaitoksen ja Loviisanseudun Vesi Oy:n väliseen osaoptimointiin kiinnitetään vakavasti huomiota. Päätös ehdotuksen mukainen yllämainittu tekninen korjaus huomioiden. Pykälä tarkastettiin välittömästi. --- KV 150 Ehdotus: Käsittely: Kaupunginvaltuusto merkitsee vesiliikelaitoksen organisointia koskevan väliselvityksen tiedoksi. Valtuutettu Pertti Lohenoja ehdotti, että esityksessä kohdassa Lyhyen aikavälin talouden tasapainottamistoimenpiteet korjataan kohta 1) seuraavasti: 1) Loviisan Vesiliikelaitos on päättänyt korottaa asiakasmaksujaan 10 %:lla Loviisanseudun Vesi Oy on puolestaan päättänyt olla laskuttamatta vesimaksuja syys-joulukuulta 2014 ja on alentanut puhtaan veden myyntihintoja % vuodelle Vesiliikelaitos tavoittelee tasapainoista tulostaja vesiliikelaitoksen ja Loviisanseudun Vesi Oy:n väliseen osaoptimointiin kiinnitetään vakavasti huomiota. Valtuutettu Kari Hagfors ehdotti asiassa päätettäväksi, että

5 kaupunginvaltuusto merkitsee yllämainitun vesiliikelaitoksen organisointia koskevan väliselvityksen tiedoksi ja päättää, että sille esitetään vesiliikelaitoksen lopullista organisointia ja toimintaedellytyksiä käsittelevä päätösehdotus viimeistään syyskuussa 2015, jotta siitä ja sen vaikutuksista voidaan päättää 2016 tulo- ja menoarvioon liittyen. Valtuutettu Kari Hagforsin ehdotuksen johdosta valtuutetut Eeva Holmström, Roger Turku ja Lars Bäcklund ilmoittivat esteellisyydestä. Valtuutettu Eeva Holmströmin tilalle tuli varavaltuutettu Annu Jokela-Ylipiha ja valtuutettu Roger Turun tilalle tuli varavaltuutettu Peter Waltonen. Valtuutettu Lars Bäcklundin tilalle ei tullut varajäsentä. Valtuutettu Lars Bäcklundin ilmoitettua esteellisyydestä oli hän myös esteellinen toimimaan asiassa pöytäkirjantarkastajana. Pöytäkirjan tarkastajaksi tämän pykälän osalta valittiin valtuutettu Lars Bäcklundin tilalle varavaltuutettu Karl Jalkanen Valtuutettu Janne Lepola kannatti valtuutettu Pertti Lohenojan ehdotusta ja valtuutettu Kari Hagforsin ehdotusta. Kaikkien valtuustoryhmien kannattamina valtuutettu Pertti Lohenojan ehdotus ja valtuutettu Kari Hagforsin ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Päätös: Kaupunginvaltuusto merkitsee yllämainitun vesiliikelaitoksen organisointia koskevan väliselvityksen tiedoksi ja päättää, että sille esitetään vesiliikelaitoksen lopullista organisointia ja toimintaedellytyksiä käsittelevä päätösehdotus viimeistään syyskuussa 2015, jotta siitä ja sen vaikutuksista voidaan päättää 2016 tulo- ja menoarvioon liittyen. --- KH 216 Valmistelija: talousjohtaja Kirsi Kettunen Vesiliikelaitoksen toimintaedellytyksiä ja toiminnan organisointia on edelleen selvitetty. Toimintasuunnitelmavaihtoehtoina ovat lähinnä toiminnan jatkaminen nykyisellä mallilla, Loviisan Vesiliikelaitoksen ja Loviisanseudun Vesi Oy:n fuusio yhdeksi yhtiöksi tai liikelaitoksen purkaminen ja toiminnan jatkaminen kaupungin taseyksikkönä. Tilikaudella 2014 Loviisanseudun Vesi Oy alensi hintoja merkittävästi, mikä johti siihen että molempien organisaatioiden Vesiliikelaitoksen ja Loviisanseudun Vesi Oy:n tilinpäätökset 2014 olivat positiiviset. Vesiliikelaitoksen talous on mahdollista saada tasapainoon myös nykyisen

6 liikelaitosmallin puitteissa. Etenkin Vesiliikelaitoksen hinnoittelunäkökulma huomioiden on myös tärkeää, että Vesiliikelaitoksen tulot ja menot voidaan selkeästi erotella kaupungin vastaavista rakenteista. Näillä perusteilla Vesiliikelaitoksen purkamista ja toiminnan jatkamista kaupungin taseyksikkönä ei nähdä tarkoituksenmukaisena ratkaisuna. Tilanne ei kuitenkaan ole täysin ongelmaton, sillä johtamisen ja hallinnon rakenteiden sekä vastuiden näkökulmasta Loviisan Vesiliikelaitoksen ja Loviisanseudun Vesi Oy:n välille ei saisi jatkossakaan syntyä intressiristiriitaa Loviisa, Lapinjärvi ja Myrskylä kokoontuivat yhteiseen palaveriin miettimään alueellisen vesihuollon kehittämistä. Vähemmistöosakkaat suhtautuivat positiivisesti yhtiöiden fuusioimisajatukseen etenkin alueellisen vesihuollon kehittämisen näkökulmasta. Alueellinen vesihuoltoyhtiö nähdään mahdollisuutena ja hyvänä vaihtoehtona. Palaverissa sovittiin, että laaditaan yhteinen alueellinen kehittämissuunnitelma, jossa kartoitetaan mm. investointitarpeet ja vesihuoltoon liittyvä olemassa oleva korjausvelka sekä tehdään Loviisanseudun Vesi Oy:n osakkeiden arvonmääritys. Jokainen kunta varaa talousarvioonsa 2016 riittävät resurssit selvityksen toteuttamista varten. Esittelijä: kaupunginjohtaja Olavi Kaleva Ehdotus: Päätös: Kaupunginhallitus ehdottaa, että kaupunginvaltuusto merkitsee yllämainitun Vesiliikelaitoksen organisointia koskevan selvityksen tiedoksi ja päättää, että Loviisan Vesiliikelaitoksen toimintaa jatketaan nykyisen mallin mukaisesti, ja että riittävällä omistajaohjauksella huolehditaan siitä, että osaoptimointia ja intressiristiriitoja ei Vesiliikelaitoksen ja Loviisanseudun Vesi Oy:n välille synny. Vuoden 2016 talousarvioon varataan määrärahat alueellisen vesihuollon kehittämis- ja toiminnanorganisointisuunnitelmaa varten. Selvityksen perusteella ratkaistaan vesihuollon lopullinen organisointimalli. Jäsen Roger Turku ilmoitti jääviydestä ja poistui salista asian käsittelyn ajaksi (peruste: on vesiliikelaitoksen johtokunnan jäsen). Päätös ehdotuksen mukainen. --- KV 105 Ehdotus: Kaupunginvaltuusto merkitsee yllämainitun Vesiliikelaitoksen organisointia koskevan selvityksen tiedoksi ja päättää, että Loviisan Vesiliikelaitoksen

7 toimintaa jatketaan nykyisen mallin mukaisesti, ja että riittävällä omistajaohjauksella huolehditaan siitä, että osaoptimointia ja intressiristiriitoja ei Vesiliikelaitoksen ja Loviisanseudun Vesi Oy:n välille synny. Vuoden 2016 talousarvioon varataan määrärahat alueellisen vesihuollon kehittämis- ja toiminnanorganisointisuunnitelmaa varten. Selvityksen perusteella ratkaistaan vesihuollon lopullinen organisointimalli. Käsittely: Valtuutetut Roger Turku, Eeva Holmström, Lars Bäcklund, varavaltuutettu Tapani Huuhtanen ja tekninen johtaja Ulf Blomberg (peruste: ovat Loviisan Vesiliikelaitoksen johtokunnan jäseniä) sekä valtuutettu Janne Lepola ilmoittivat jääviydestä. RKP:n valtuustoryhmä ehdotti, että päätösehdotuksen lopusta poistetaan lauseet: Vuoden 2016 talousarvioon varataan määrärahat alueellisen vesihuollon kehittämis- ja toiminnanorganisointisuunnitelmaa varten. Selvityksen perusteella ratkaistaan vesihuollon lopullinen organisointimalli. SDP:n valtuustoryhmä kannatti RKP:n valtuustoryhmän ehdotusta. Valtuutettu Kari Hagfors ehdotti, että päätösehdotuksen viimeiseksi lauseeksi lisätään: Selvitys on tuotava valtuustolle viimeistään syyskuussa, jotta se voidaan päätöksenteossa ottaa huomioon seuraavaa budjettia laadittaessa. Valtuutettu Vesa Peltoluhta kannatti valtuutettu Kari Hagforsin ehdotusta. Äänestys: Valtuutettu Kari Hagforsin muutosehdotus JAA 17 ääntä RKP:n valtuustoryhmän muutosehdotus EI 35 ääntä POISSA 2, jäävejä 5 RKP:n valtuustoryhmän muutosehdotus meni jatkoon seuraavaan äänestykseen. Äänestys: Pohjaehdotus JAA 11 ääntä RKP:n valtuustoryhmän muutosehdotus EI 41 ääntä POISSA 2, jäävejä 5 RKP:n valtuustoryhmän muutosehdotus muodostaa kaupunginvaltuuston päätöksen. Päätös: Kaupunginvaltuusto merkitsee yllämainitun vesiliikelaitoksen organisointia koskevan selvityksen tiedoksi ja päättää, että Loviisan Vesiliikelaitoksen toimintaa jatketaan nykyisen mallin mukaisesti, ja että riittävällä

8 omistajaohjauksella huolehditaan siitä, että osaoptimointia ja intressiristiriitoja ei vesiliikelaitoksen ja Loviisanseudun Vesi Oy:n välille synny. Valtuutettu Kari Hagfors ilmoitti eriävän mielipiteensä pöytäkirjaan, liite nro 59. Tauko klo

Loviisan kaupungin kyky vastaanottaa kiintiöpakolaisia ja oleskeluluvan saaneita turvapaikan hakijoita

Loviisan kaupungin kyky vastaanottaa kiintiöpakolaisia ja oleskeluluvan saaneita turvapaikan hakijoita Perusturvalautakunta 83 15.09.2015 Kaupunginhallitus 228 05.10.2015 Kaupunginvaltuusto 101 14.10.2015 Loviisan kaupungin kyky vastaanottaa kiintiöpakolaisia ja oleskeluluvan saaneita turvapaikan hakijoita

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2015 232. LÄSNÄ Liljestrand Tom I varapuheenjohtaja

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2015 232. LÄSNÄ Liljestrand Tom I varapuheenjohtaja LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2015 232 Kaupunginvaltuusto AIKA 14.10.2015 klo 18:00-22:13 PAIKKA Harjurinteen koulu, Ratakatu 1 LÄSNÄ Liljestrand Tom I varapuheenjohtaja Erämaja Elias II varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussäännön tarkistaminen 329/00.02.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussäännön tarkistaminen 329/00.02. Kaupunginhallitus 103 06.05.2013 Kaupunginvaltuusto 63 15.05.2013 Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussäännön tarkistaminen 329/00.02.00/2013 KH 103 Valmistelija: hallintojohtaja Christoffer Masar

Lisätiedot

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen:

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen: Kaupunginvaltuusto 21 08.02.2012 Työsuojelutoimikunta 16 31.05.2012 Henkilöstöjaosto 33 14.06.2012 Kaupunginhallitus 192 13.08.2012 Kaupunginvaltuusto 86 12.09.2012 Henkilöstöjaosto 15 18.04.2013 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. MUUT Andersson Otto kv:n puheenjohtaja

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. MUUT Andersson Otto kv:n puheenjohtaja LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Kaupunginhallitus AIKA 28.06.2017 klo 17:35-18:36 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Heijnsbroek-Wirén Mia puheenjohtaja Isotalo Arja I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Talluddenin avustus-/lainapyyntö Loviisan kaupungille

Kiinteistö Oy Talluddenin avustus-/lainapyyntö Loviisan kaupungille Kaupunginhallitus 212 01.09.2014 Kaupunginvaltuusto 97 10.09.2014 Kaupunginhallitus 94 30.03.2015 Kaupunginvaltuusto 49 15.04.2015 Kiinteistö Oy Talluddenin avustus-/lainapyyntö Loviisan kaupungille 550/02.05.03/2014

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Tekninen keskus. 3. kerroksen kokoushuone, Kuningattarenkatu 15 B. MUUT Karlsson Mikael hallituksen edustaja

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Tekninen keskus. 3. kerroksen kokoushuone, Kuningattarenkatu 15 B. MUUT Karlsson Mikael hallituksen edustaja LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Loviisan Vesiliikelaitos AIKA 31.01.2017 klo 17:00-18:40 PAIKKA Tekninen keskus. 3. kerroksen kokoushuone, Kuningattarenkatu 15 B. LÄSNÄ Vainio Nils puheenjohtaja

Lisätiedot

Valmistelija: tekninen johtaja Ulf Blomberg ja tilapäällikkö Antti Kinnunen

Valmistelija: tekninen johtaja Ulf Blomberg ja tilapäällikkö Antti Kinnunen Kaupunginhallitus 95 30.03.2015 Kaupunginvaltuusto 52 15.04.2015 Kaupunginhallitus 151 01.06.2015 Kaupunginhallitus 163 15.06.2015 Talokiinteistöjen ja huoneistojen myyminen 188/02.07/2015 KH 95 Valmistelija:

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2014 667. Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. Ekström Veikko Peltoluhta Vesa jäsen klo 17.30-20.

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2014 667. Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. Ekström Veikko Peltoluhta Vesa jäsen klo 17.30-20. LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2014 667 Kaupunginhallitus AIKA 01.12.2014 klo 17:30-20:20 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Liljestrand Tom puheenjohtaja Lepola Janne I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/2015 439. Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. Björklöfin varajäsen

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/2015 439. Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. Björklöfin varajäsen LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/2015 439 Kaupunginhallitus AIKA 14.09.2015 klo 17:30-20:25 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Heijnsbroek-Wirén Mia puheenjohtaja Heikkilä Pekka I

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen jäsenille on toimitettu kaupunginjohtajan esitys talousarvioksi ja -suunnitelmaksi

Kaupunginhallituksen jäsenille on toimitettu kaupunginjohtajan esitys talousarvioksi ja -suunnitelmaksi Kaupunginhallitus 272 20.10.2014 Kaupunginhallitus 275 21.10.2014 Talousarvio ja -suunnitelma 2015-2017 677/02.02.00/2014 KH 272 Valmistelija: talousjohtaja Kirsi Kettunen Kaupunginhallituksen jäsenille

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 8/2015 1

LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 8/2015 1 LOVIISAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 8/2015 1 Kaupunginvaltuusto AIKA 14.10.2015 klo 18:00 PAIKKA Harjurinteen koulu, Ratakatu 1 LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Liljestrand Tom I varapuheenjohtaja Erämaja Elias

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ Tekninen keskus, 3. kerroksen kokoushuone, Kuningattarenkatu 15 B

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/ Tekninen keskus, 3. kerroksen kokoushuone, Kuningattarenkatu 15 B LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 7/2015 58 Loviisan Vesiliikelaitos AIKA 15.09.2015 klo 17:00-19:46 PAIKKA Tekninen keskus, 3. kerroksen kokoushuone, Kuningattarenkatu 15 B LÄSNÄ Vainio Nils puheenjohtaja

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Tekninen keskus, 3. kerroksen kokoushuone, Kuningattarenkatu 15 B.

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Tekninen keskus, 3. kerroksen kokoushuone, Kuningattarenkatu 15 B. LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2015 40 Loviisan Vesiliikelaitos AIKA 16.06.2015 klo 17:00-19:32 PAIKKA Tekninen keskus, 3. kerroksen kokoushuone, Kuningattarenkatu 15 B. LÄSNÄ Vainio Nils puheenjohtaja

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 17/2013 405 Kaupunginhallitus AIKA 22.10.2013 klo 08:37-16:43 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Liljestrand Tom puheenjohtaja Lepola Janne I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ PAIKKA Tekninen keskus, 3.kerroksen kokoushuone, Kuningattarenkatu 15 B.

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ PAIKKA Tekninen keskus, 3.kerroksen kokoushuone, Kuningattarenkatu 15 B. LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 57 Loviisan Vesiliikelaitos AIKA 19.12.2013 klo 17:00-20:03 PAIKKA Tekninen keskus, 3.kerroksen kokoushuone, Kuningattarenkatu 15 B. LÄSNÄ Vainio Nils puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 8773/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 8773/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 414 19.12.2016 20 Asianro 8773/14.05.00/2016 Vesihuollon yhteistyöselvitys Kuopion ja Siilinjärven välillä Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.12.2016

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/2014 381. Suomenkielinen koulukeskus, Brandensteininkatu 5 A

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/2014 381. Suomenkielinen koulukeskus, Brandensteininkatu 5 A LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/2014 381 Kaupunginvaltuusto AIKA 10.12.2014 klo 17:00-19:20 PAIKKA Suomenkielinen koulukeskus, Brandensteininkatu 5 A LÄSNÄ Isotalo Arja puheenjohtaja Paakkanen Petra I

Lisätiedot

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Tekninen keskus, 3. kerroksen kokoushuone. Kuningattarenkatu 15 B.

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Tekninen keskus, 3. kerroksen kokoushuone. Kuningattarenkatu 15 B. LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 33 Loviisan Vesiliikelaitos AIKA 26.06.2014 klo 17:00-20:18 PAIKKA Tekninen keskus, 3. kerroksen kokoushuone. Kuningattarenkatu 15 B. LÄSNÄ Vainio Nils puheenjohtaja

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Talluddenin avustus-/lainapyyntö Loviisan kaupungille

Kiinteistö Oy Talluddenin avustus-/lainapyyntö Loviisan kaupungille Kaupunginhallitus 212 01.09.2014 Kaupunginvaltuusto 97 10.09.2014 Kaupunginhallitus 94 30.03.2015 Kiinteistö Oy Talluddenin avustus-/lainapyyntö Loviisan kaupungille 550/02.05.03/2014 KH 212 Valmistelija:

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. Björklöf Johan Ekström Veikko jäsen klo

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone. Björklöf Johan Ekström Veikko jäsen klo LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2015 301 Kaupunginhallitus AIKA 25.05.2015 klo 17:30-20:41 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Heijnsbroek-Wirén Mia puheenjohtaja Heikkilä Pekka Sakari

Lisätiedot

Kaupunginvaltuuston päätös KH/2005/132/0001 SIJOITUSTOIMINNAN PERUSTEET

Kaupunginvaltuuston päätös KH/2005/132/0001 SIJOITUSTOIMINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuuston päätös 13.6.2005 64 KH/2005/132/0001 64 SIJOITUSTOIMINNAN PERUSTEET Kh 79 Kuntalain 13 2 momentin 2 kohdan mukaan valtuuston tulee päättää 7.3.2005 sijoitustoiminnan perusteista. Kurikan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 1 8.5.2017 65 Asianro 3576/00.01.01/2017 Hallintosäännön uudistaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 8.5.2017 1 Kaupunginlakimies Vesa Toivanen

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria

Lisätiedot

Liikelaitoksen toimitusjohtajan ratkaisuvalta. Hallintosääntöön on lisätty seuraava uusi säännös:

Liikelaitoksen toimitusjohtajan ratkaisuvalta. Hallintosääntöön on lisätty seuraava uusi säännös: Kaupunginhallitus 75 14.08.2017 Kaupunginvaltuusto 26 21.08.2017 Hallintosäännön täydentäminen ja korjaaminen 621/00.01.01.00/2016 Kaupunginhallitus 14.08.2017 75 Valmistelija: hallintojohtaja Irma Nieminen,

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 374. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 14.12.2015 Sivu 1 / 1 4760/2015 00.04.02.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 69 7.12.2015 374 Liiketoiminnan siirto Espoo Catering Oy:lle ja apporttisopimuksen hyväksyminen Valmistelijat

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (9) Tarkastuslautakunta Paikka Kuopion Energia Oy:n kokoustila, Snellmaninkatu 25

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (9) Tarkastuslautakunta Paikka Kuopion Energia Oy:n kokoustila, Snellmaninkatu 25 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (9) Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-16:45 Paikka Kuopion Energia Oy:n kokoustila, Snellmaninkatu 25 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Anna Olkkonen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 102 14.04.2014 Kaupunginhallitus 117 05.05.2014 Kaupunginvaltuusto 63 14.05.2014. Sataman yhtiöittäminen 226/00.01.

Kaupunginhallitus 102 14.04.2014 Kaupunginhallitus 117 05.05.2014 Kaupunginvaltuusto 63 14.05.2014. Sataman yhtiöittäminen 226/00.01. Kaupunginhallitus 102 14.04.2014 Kaupunginhallitus 117 05.05.2014 Kaupunginvaltuusto 63 14.05.2014 Sataman yhtiöittäminen 226/00.01.00/2012 KH 102 Valmistelija: pääkirjanpitäjä Tamara Liimatainen Euroopan

Lisätiedot

4 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta Vesiliikelaitoksen vakituisen ja määräaikaisen henkilöstön määrä

4 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta Vesiliikelaitoksen vakituisen ja määräaikaisen henkilöstön määrä Mikkeli Pöytäkirja 1/2016 1 (10) Aika 18.02.2016, klo 16:30-18:35 Paikka Sokos Hotel Vaakuna -neuvottelutila, Mikkeli Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 )

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 ) Kunnanhallitus 456 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 148 11.11.2013 Kunnan kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodeksi 2014 1644/02.03.01/2011 Kunnanhallitus 28.10.2013 456 Kiinteistön sijaintikunnalle suoritetaan

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2013 90 Tarkastuslautakunta AIKA 09.01.2013 klo 17:00-20:30 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Lohenoja Pertti puheenjohtaja Laukas Gunnel varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1761/00.01/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1761/00.01/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (1) 133 Asianro 1761/00.01/2013 Ylimääräinen asia / Kuopio-Tahko Markkinointi Oy:n perustaminen Kaupunginhallitus / suunnitteluasiat 9.12.2013 50: Palvelualuejohtaja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.04.2017 Sivu 1 / 1 817/2017 00.01.01.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 9 27.2.2017 Kaupunginhallitus 106 10.4.2017 47 Hyvä hallinto- ja johtamistapa Espoon kaupungin tytäryhtiöissä Valmistelijat

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen jäsenille on toimitettu kaupunginjohtajan esitys talousarvioksi ja -suunnitelmaksi

Kaupunginhallituksen jäsenille on toimitettu kaupunginjohtajan esitys talousarvioksi ja -suunnitelmaksi Kaupunginhallitus 272 20.10.2014 Kaupunginhallitus 275 21.10.2014 Kaupunginvaltuusto 140 12.11.2014 Talousarvio ja -suunnitelma 2015-2017 677/02.02.00/2014 KH 272 Valmistelija: talousjohtaja Kirsi Kettunen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 178 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan kunnanvaltuusto päätös 14.4.2014

Lisätiedot

-2, KH :00

-2, KH :00 -2, KH 2018-05-02 16:00 Kokouskutsu Keskiviikkona 2. toukokuuta 2018 klo 16.00, kaupunginhallituksen kokoushuone Päättäjät Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet Peter Boström, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kannanotto itäisen Uudenmaan 2. asteen ammatillisen koulutuksen tulevaisuuden keskeisistä periaatteellisista lähtökohdista

Kannanotto itäisen Uudenmaan 2. asteen ammatillisen koulutuksen tulevaisuuden keskeisistä periaatteellisista lähtökohdista Kaupunginhallitus 311 14.11.2016 Kaupunginvaltuusto 120 14.12.2016 Kannanotto itäisen Uudenmaan 2. asteen ammatillisen koulutuksen tulevaisuuden keskeisistä periaatteellisista lähtökohdista 721/12.00.01/2016

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1 0.06.05 Sivu / 030/0.05.05/05 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 5 8.5.05 9 5.5.05 00 Helsingin seudun asioimistulkkikeskus Oy:n osakkeen osto (Pöydälle 5.5.05) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,

Lisätiedot

Kunnan ja vesihuoltolaitoksen väliset saamiset kirjataan tilinpäätöksen mukaisesti.

Kunnan ja vesihuoltolaitoksen väliset saamiset kirjataan tilinpäätöksen mukaisesti. Kaupunginhallitus 306 27.11.2017 Kaupunginvaltuusto 86 12.12.2017 Liikelaitoksen perustamispäätös - Hangon Vesi 1695/62.621/2017 KH 27.11.2017 306 Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 23.5.2017 37,

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 63 13.06.2016 Kemijärven

Lisätiedot

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy Valtuusto 65 18.06.2012 Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy 299/10.00.02/2012 KAAVJAOS 39 Kaavoitusjaosto 28.03.2012 Valmistelija:

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin virastotalo kokoushuone 3 (3 krs) 16 Vesilaitoksen talousarvio vuodelle 2018 ja taloussuunnitelma vuosille

Mikkelin kaupungin virastotalo kokoushuone 3 (3 krs) 16 Vesilaitoksen talousarvio vuodelle 2018 ja taloussuunnitelma vuosille Mikkeli Pöytäkirja 3/2017 1 (8) Aika 19.10.2017, klo 16:30-17:26 Paikka Mikkelin kaupungin virastotalo kokoushuone 3 (3 krs) Käsitellyt asiat 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 15 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (7) Kaupunginhallitus 369 28.11.2016 43 Asianro 8026/02.05.01.00/2016 Valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteet ja toimintamalli Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Edustajien valitseminen eri yhteisöihin, tytäryhteisöihin sekä kuntayhtymiin

Edustajien valitseminen eri yhteisöihin, tytäryhteisöihin sekä kuntayhtymiin Kaupunginhallitus 24 28.01.2013 Edustajien valitseminen eri yhteisöihin, tytäryhteisöihin sekä kuntayhtymiin 15/00.00.01/2013 KH 24 Valmistelija: talousjohtaja Kirsi Kettunen Kaupunginhallitus valitsee

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa. Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta

Tarkastuslautakunta Karkkilan kaupunki Pöytäkirja 6/2018 21 Tarkastuslautakunta 09.05.2018 Aika 09.05.2018 klo 15:00-18:38 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Formari Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 19 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen 3.6.2019 Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/903/00.00.01.08/2019 Käsittelyhistoria Kaupunginhallitus 244 20.5.2019 Aiempi käsittely: Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kaikissa em. vaihtoehdoissa osakeyhtiöt (Energia Oy sekä perustettava vesi- ja viemärilaitososakeyhtiö) pidetään kaupungin 100 % omistuksessa.

Kaikissa em. vaihtoehdoissa osakeyhtiöt (Energia Oy sekä perustettava vesi- ja viemärilaitososakeyhtiö) pidetään kaupungin 100 % omistuksessa. Kaupunginhallitus 49 13.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 20.03.2017 Vesi- ja viemärilaitoksen yhtiöittäminen Khall 13.03.2017 49 Vuoden 2017 talousarviossa kaupunginvaltuusto hyväksyi taloudellisen tilanteen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 5223/2015 14.05.00 18 Espoon vesihuollon toiminta-alueen 2016 hyväksyminen (KH-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Vainio, puh. 050 590 8678 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 6/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 6/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 6/2017 80 Kokousaika 13.11.2017 kello 18.00 18.18 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Kaarto, Anne-Mari Kalsi, Esa Kankare, Tarmo Kiertonen,

Lisätiedot

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Valtuutettu Lulu Ranteen ja usean muun valtuutetun allekirjoittama valtuustoaloite kaupunkikonsernin toimitusjohtajien valintaprosessien laadun selvittämisestä sekä laadukkaan rekrytointimallin laatimisesta

Lisätiedot

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 286 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi: Raision kaupunginvaltuusto päätti

Lisätiedot

Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Åbo stad Sammanträdets datum Ärende nr 1 5045-2014 (045) Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Sammandrag: Turun

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 315 24.10.2016 24 Asianro 6246/03.00/2016 Lausunto sote- ja maakuntauudistusta koskevaan hallituksen esitysluonnokseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen

Savonlinnasali Oy:n hakemus euron omavelkaisen lainan takaukseen Kaupunginhallitus 78 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 9 30.03.2015 Kaupunginhallitus 280 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 51 15.06.2015 Savonlinnasali Oy:n hakemus 350 000 euron omavelkaisen lainan takaukseen

Lisätiedot

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen

Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 286 10.10.2016 86 Vesihuoltotoiminnan yhtiöittäminen Asianro 816/00.04.02/2015 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 10.10.2016 286 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 18/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 18/ Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 18/2013 416 Kaupunginhallitus AIKA 23.10.2013 klo 09:02-17:06 PAIKKA Raatihuone, kaupunginhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Liljestrand Tom puheenjohtaja Lepola Janne I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa. Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja

Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa. Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja Kokousmenettelystä Hankasalmen kunnassa Kunnanjohtajan helmikuisen koulutuksen kalvoja Valmistelu ja kokousmenettely Kunnanhallituksen on valmisteltava valtuuston käsittelyyn tulevat asiat ilman valmistelua

Lisätiedot

KH 6 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi

KH 6 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi Valtuusto 4 30.01.2017 Esitys uudeksi hallintosäännöksi 13/00.01.01/2012 KH 6 Kunnanhallitus 12.1.2016 Valmistelija: kunnansihteeri Peter Stenvall, peter.stenvall(at)sipoo.fi Uusi kuntalaki (410/2015)

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1. Ulvilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Pykälä Asia Sivu. Arviointikertomuksen käsittely

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1. Ulvilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Pykälä Asia Sivu. Arviointikertomuksen käsittely Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 Aika 23.4.2015 klo 15:00 17:36 Paikka Ulvilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 14 15 16 17 Tilinpäätös 2014 Arviointikertomuksen

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa.

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa. Kaupunginhallitus 6 16.01.2017 Kaupunginhallitus 15 23.01.2017 Kaupunginvaltuusto 1 29.01.2017 Kunnallisvalitus / Outi McDonald, Olli Mustonen 1635/33/2012, 553/10/2010 KH 16.01.2017 6 Helsingin hallinto-oikeus

Lisätiedot

Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat. Uusi sähkömarkkinalaki astui voimaan Sähkömarkkinalain mukaan:

Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat. Uusi sähkömarkkinalaki astui voimaan Sähkömarkkinalain mukaan: Kaupunginhallitus 144 11.04.2016 Kaupunginvaltuusto 49 30.05.2016 Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat 116/07.073/2016 KH 11.04.2016 144 Valtuustossa 29.2.2016 jätetty

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI LISÄLISTA 4 2014

NOKIAN KAUPUNKI LISÄLISTA 4 2014 NOKIAN KAUPUNKI LISÄLISTA 4 2014 Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 KOKOUSTIEDOT Aika 16.6.2014 klo 18.00 Paikka Kaupungintalo, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT ASIA N:O SIVU 74 ERON MYÖNTÄMINEN TIMO VUORISALOLLE

Lisätiedot

Tarjoukset saatiin Inspira Oy:ltä, FCG Oy:ltä ja KPMG Oy:ltä (oheismateriaalina).

Tarjoukset saatiin Inspira Oy:ltä, FCG Oy:ltä ja KPMG Oy:ltä (oheismateriaalina). Konserni- ja suunnittelujaosto 7 10.02.2015 Konserni- ja suunnittelujaosto 23 14.04.2015 Konserni- ja suunnittelujaosto 36 12.05.2015 Konserni- ja suunnittelujaosto 42 02.06.2015 Kaupunginhallitus 240

Lisätiedot

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen 4.6.2018 Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1329/00.00.01.08/2018 Käsittelyhistoria Kaupunginhallitus 267 28.5.2018 Aiempi käsittely: Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta Raision vesihuoltopalveluiden

Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta Raision vesihuoltopalveluiden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 56 26.4.2016 Asianro 484/01.04.00/2016 111 Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen päättämisestä Raision vesihuoltopalveluiden yhtiöittämisen

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015. koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133, jari.kettunen@porvoo.

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015. koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133, jari.kettunen@porvoo. Kaupunginhallitus 182 01.06.2015 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN YHTYMÄVALTUUSTON KOKOUS 3.6.2015 597/11.110/2015 KH 01.06.2015 182 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja Jari Kettunen, 040-5141133,

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/2019 1 Kokousaika 25.3.2019 kello 18.00 18.20 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Kaarto, Anne-Mari Kalsi, Esa Kankare, Tarmo Kiertonen,

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Asianro 248/02.06.01/2016 Hallintopäällikkö Anne Rantala 2.3.2016: Teknisen lautakunnan vuoden 2015 tilinpäätös on valmisteltu

Lisätiedot

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen:

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen: Kaupunginvaltuusto 42 25.05.2015 Kaupunginhallitus 131 01.06.2015 Vapaa-aikalautakunta 72 10.11.2015 Vapaa-aikalautakunta 7 02.02.2016 Kaupunginhallitus 26 15.02.2016 Kaupunginvaltuusto 11 14.03.2016 Vastaus

Lisätiedot

KH 282 Valmistelija: sivistys] ohtaj a Thomas Grönholm, puh

KH 282 Valmistelija: sivistys] ohtaj a Thomas Grönholm, puh LOVIISAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Petus-!a kultt«uriministe"0 Kaupunginhallitus 282 03.11.2014 12. 11. 2014 no......./.../,...... Loviisan kaupungin lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle

Lisätiedot

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen Kunnanhallitus 119 11.05.2016 Kunnanhallitus 162 10.08.2016 Kunnanhallitus 172 22.08.2016 Kunnanhallitus 177 31.08.2016 KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 105 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 218 6.11.2013 Kaupunginhallitus 84 29.3.2016 Asianro 677/04.03.01/2013 33 Valtuutettu Mika Koiviston

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään Kaupunginhallitus 519 30.10.2017 Kaupunginhallitus 524 31.10.2017 Kaupunginvaltuusto 157 13.11.2017 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2018 KH 519 Kiinteistöverolain (654/1992) 11 :n (1266/2001)

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 102 14.04.2014 Kaupunginhallitus 117 05.05.2014. Sataman yhtiöittäminen 226/00.01.00/2012

Kaupunginhallitus 102 14.04.2014 Kaupunginhallitus 117 05.05.2014. Sataman yhtiöittäminen 226/00.01.00/2012 Kaupunginhallitus 102 14.04.2014 Kaupunginhallitus 117 05.05.2014 Sataman yhtiöittäminen 226/00.01.00/2012 KH 102 Valmistelija: pääkirjanpitäjä Tamara Liimatainen Euroopan Unionin kilpailuneutraliteetin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 23.10.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 116 Teknisen lautakunnan vuoden 2013 syyskuun seurantaraportti ja käyttösuunnitelman tarkistaminen kiinteiden rakenteiden ja laitteiden (94)

Lisätiedot

Monica Avellan ilmoitti esteellisyydestä; Paraisten Vesi Oy:n hallituksen jäsen.

Monica Avellan ilmoitti esteellisyydestä; Paraisten Vesi Oy:n hallituksen jäsen. Kaupunginhallitus 161 22.08.2016 Kaupunginhallitus 205 03.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 18.10.2016 Nordkalk Oy Ab:n omistuksen purkaminen Paraisten Vesi Oy:ssä 2185/00.01.00.03/2015 Kaupunginhallitus 22.08.2016

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 37 23.05.2017 Tekninen

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Tekninen keskus, 3. kerroksen kokoushuone, Kuningattarenkatu 15 B.

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Tekninen keskus, 3. kerroksen kokoushuone, Kuningattarenkatu 15 B. LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 22 Loviisan Vesiliikelaitos AIKA 20.04.2017 klo 17:00-19:14 PAIKKA Tekninen keskus, 3. kerroksen kokoushuone, Kuningattarenkatu 15 B. LÄSNÄ Vainio Nils puheenjohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2012 Helsingin Satama -liikelaitoksen jk 21.02.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2012 Helsingin Satama -liikelaitoksen jk 21.02.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2012 Kokousaika 8:00-8:54 Kokouspaikka Satamatalo Läsnä Jäsenet Aalto, Olli B.Berner, Michael Kalliola, Markus Kolbe, Laura Rajakangas, Ulla-Maija Salin, Olli Taivaloja,

Lisätiedot

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022

Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022 Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan talousarvioehdotus 2014 ja taloussuunnitelma

Sivistyslautakunnan talousarvioehdotus 2014 ja taloussuunnitelma Sivistyslautakunta 76 25.09.2013 Sivistyslautakunnan talousarvioehdotus 2014 ja taloussuunnitelma 2014-2016 614/02.02.00/2013 SL 76 Valmistelijat: sivistysjohtaja Thomas Grönholm, päivähoidon ja varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 21 12.2.2013 Asianro 183/02.02.00/2013 105 Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Päätöshistoria Tekninen lautakunta 12.2.2013

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 25 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014 Asianro 279/02.06.01/2015 Vs. hallintopäällikkö Sami Koskikallio 25.2.2015: Teknisen lautakunnan vuoden 2014 tilinpäätös on valmisteltu

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Harjurinteenteen koulu, lukusali, Ratakatu 1, Loviisa (käynti A-ovesta) Tenhunen Laura asiantuntija 5-7

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Harjurinteenteen koulu, lukusali, Ratakatu 1, Loviisa (käynti A-ovesta) Tenhunen Laura asiantuntija 5-7 LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 AIKA 25.01.2017 klo 17:03-18:00 PAIKKA Harjurinteenteen koulu, lukusali, Ratakatu 1, Loviisa (käynti A-ovesta) LÄSNÄ Melamies Päivi puheenjohtaja Kekkonen Jari varapuheenjohtaja

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007

TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007 Kaupunginhallitus 87 08.04.2008 Kaupunginhallitus 123 06.05.2008 Kaupunginvaltuusto 43 04.06.2008 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN VUODELTA 2007 918/02/021/2008 KHALL 87 Liite

Lisätiedot

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 328 31.10.2016 Asianro 900/02.03.01/2016 106 Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 328 Talousjohtaja

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Omistajaohjausjaosto. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Omistajaohjausjaosto. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (8) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 12:00-13:50 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Leila Savolainen,

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2019 1

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2019 1 SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2019 1 Tarkastuslautakunta Aika 29.03.2019 klo 08:30-11:37 Paikka Sastamalan kaupungintalo, kokoushuone 414 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kokouskäytännöistä. 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri

Kokouskäytännöistä. 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri Kokouskäytännöistä 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri Kokousmenettelyt Tavoitteena yhdenmukaiset menettelyt toimielimissä Käsitellään toimielimen ensimmäisessä kokouksessa Päätetään

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot