Vuoden 2008 työohjelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuoden 2008 työohjelma"

Transkriptio

1 Euroopan talous- ja sosiaalikomitea Lausuntotyön osasto B "Ulkosuhteet"-jaosto Vuoden 2008 työohjelma Vuonna 2008 "ulkosuhteet"-erityisjaosto kokoontuu yhdeksään otteeseen. Lisäksi järjestetään kaksi erityisjaoston työvaliokunnan ylimääräistä kokousta. On myös tarkoitus järjestää Intian, Euromedin, Latinalaisen Amerikan ja AKT-maiden seurantakomiteoiden kokousten sekä Balkan-yhteysryhmän ja "Itäiset eurooppalaiset naapurivaltiot" -yhteysryhmän kokousten lisäksi useita muita tärkeitä tapahtumia: ETSK:n ja Afrikan talous- ja sosiaalineuvostojen liiton UCESA:n kahdenvälinen kokous (Bryssel 3. maaliskuuta 2008) EU:n ja AKT-maiden taloudellisten ja yhteiskunnallisten eturyhmien 25. kokous (Bryssel maaliskuuta 2008) Lausunnon esittelyseminaari Moldovassa (Chisinau maaliskuuta 2008) EU:n ja Kroatian neuvoa-antavan sekakomitean kolmas kokous (Wien huhtikuu 2008) EU:n ja Turkin neuvoa-antavan sekakomitean 24. kokous (Istanbul huhtikuuta 2008) EU:n ja Latinalaisen Amerikan kansalaisyhteiskunnan järjestöjen viides kokous (Lima huhtikuuta 2008) ETSK:n, EFTA:n ja Venäjän kansankamarin yhteinen pohjoisen ulottuvuuden politiikkaa ja energia-asioita käsittelevä seminaari (vuoden 2008 alkupuolisko) EU:n ja Kiinan pyöreän pöydän ryhmän kokous ( kesäkuuta 2008) Länsi-Balkanin aluetta käsittelevä toinen kansalaisyhteiskuntafoorumi (Ljubljana kesäkuuta 2008) EU:n ja entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian neuvoa-antavan sekakomitean ensimmäinen kokous (Skopje, vuoden 2008 alkupuolisko) EU:n ja Intian pyöreän pöydän ryhmän kokous ( heinäkuuta 2008) Seminaari Ukrainassa (Ukraina, vuoden 2008 jälkipuolisko) talous- ja sosiaalineuvostojen ja vastaavien elinten Euromed-huippukokous (Marokko lokakuu 2008) ETSK:n ja ILO:n yhteinen konferenssi talous- ja sosiaalineuvostojen ja vastaavien elinten roolista Mustanmeren synergian edistämisessä (Bryssel, vuoden 2008 jälkipuolisko) EU:n ja Turkin neuvoa-antavan sekakomitean 25. kokous (Ranska, vuoden 2008 jälkipuolisko) EU:n ja Kiinan pyöreän pöydän ryhmän kokous (Ranska, vuoden 2008 jälkipuolisko) EU:n ja Kroatian neuvoa-antavan sekakomitean neljäs kokous (Kroatia, vuoden 2008 jälkipuolisko) EU:n ja entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian neuvoa-antavan sekakomitean toinen kokous (Bryssel, vuoden 2008 jälkipuolisko) ETSK:n sekä Brasilian taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen neuvoston (CDES) toinen yhteinen seminaari (Brasilia, vuoden 2008 jälkipuolisko) FI

2 - 2 - Lisäksi on tarkoitus laatia neljätoista lausuntoa. Toimielinten välisiin suhteisiin liittyvien ETSK:n velvoitteiden vuoksi jaosto lisää työohjelmaansa vielä kolme tiedonantoa. Aikaisempien vuosien tapaan uusista lausuntohankkeista on päätetty EU:n tulevien puheenjohtajavaltioiden eli Slovenian ja Ranskan asettamien painopisteiden perusteella. Tämä on tehty yhdenmukaisesti jo suunniteltujen lausuntohankkeiden kanssa. Lisäksi lausuntotyö, yhteysryhmien ja seurantakomiteoiden toiminta sekä ETSK:n puheenjohtajan kansainvälinen ohjelma täydentävät toisiaan. Turkki ja Kroatia Neuvoa-antavat sekakomiteat (tai vastaavat elimet) ovat edelleen arvokas työkalu komitealle Turkin ja Kroatian liittymisneuvotteluihin liittyvässä työskentelyssä. Niiden tehtävänä on toimia yhteisön politiikan ja säännöstön täytäntöönpanoon liittyvän osaamisen, kokemusten ja tiedon väylänä unionin sekä näiden valtioiden yhteiskunnallis-ammatillisten järjestöjen välillä. EU:n ja Turkin neuvoa-antava sekakomitea järjestää kaksi kokousta vuoden 2008 aikana. Ensimmäinen kokous pidetään Istanbulissa huhtikuuta, ja siinä käsitellään elinikäistä oppimista, nuorisoa ja työllisyyttä. Toinen kokous järjestetään Ranskassa Ranskan puheenjohtajakauden aikana. Myös EU:n ja Kroatian neuvoa-antava sekakomitea järjestää kaksi kokousta vuonna Ensimmäinen kokous pidetään Wienissä 16. huhtikuuta 2008, ja sen keskeisiä aiheita ovat työllisyys ja sosiaalipolitiikka. Euroopan talousalue (ETA) Jaosto kehittää edelleen suhteitaan Islantiin, Norjaan ja Liechtensteiniin Euroopan talousalueen neuvoa-antavan komitean työskentelyn puitteissa. Komitea kokoontuu Huippuvuorilla Norjassa toukokuuta Kokouksen aiheina ovat High North -alue, logistiikka ja liikenne sekä elinikäinen oppiminen. Jaosto osallistuu jatkossakin ETA:n parlamentaarisen sekakomitean kokouksiin. Länsi-Balkan Jaosto kehittää edelleen suhteitaan Länsi-Balkanin maihin erityisesti yhteysryhmänsä avulla. Yhteysryhmän tärkeimpiä tavoitteita ovat kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden vahvistaminen sekä työmarkkinaosapuolten vuoropuhelun ja kansalaiskeskustelun kehittäminen myös Kosovossa. Vuoden tärkein tapahtuma on Länsi-Balkanin aluetta käsittelevän kansalaisyhteiskuntafoorumin toinen kokous Ljubljanassa kesäkuuta Kokous kuuluu Slovenian puheenjohtajakauden oheistapahtumiin. Se kokoaa yhteen yli 150 osallistujaa alueen eri maista.

3 - 3 - Lisäksi vuonna 2008 jaosto perustaa vakautus- ja assosiaationeuvoston päätöksen sekä maaliskuussa 2008 hyväksyttävän komitean lausunnon perusteella EU:n ja entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian neuvoa-antavan sekakomitean. Jaosto laatii myös Euroopan komission pyytämän valmistelevan lausunnon aiheesta "EU:n ja Serbian suhteet: kansalaisyhteiskunnan rooli" sekä oma-aloitteisen lausunnon aiheesta "Kansalaisyhteiskunnan rooli Albaniassa toteutettavissa laajentumista valmistelevissa Euroopan unionin tukiohjelmissa". Itäiset eurooppalaiset naapurivaltiot Yhteysryhmä jatkaa toimiaan unionin ja sen itäisten eurooppalaisten naapurivaltioiden kansalaisyhteiskunnan edustajien välisten yhteyksien parantamiseksi sekä kulttuurien, historian ja arvojen keskinäisen ymmärtämyksen vahvistamiseksi. Yhteysryhmä edistää myös kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden vahvistamista kyseisissä maissa ja pyrkii lujittamaan eri osapuolten vaikutusmahdollisuuksia kansallisen päätöksenteon mekanismeihin. Vuonna 2008 jaosto vahvistaa yhteyksiään Ukrainan kansalaisyhteiskuntaan ja etenkin Ukrainan kolmikantaiseen talous- ja sosiaalineuvostoon. Vuoden jälkipuoliskolle on suunniteltu vierailua Ukrainaan ja siellä järjestettävää seminaaria. Lisäksi laaditaan EU:n ja Ukrainan suhteita koskeva oma-aloitteinen lausunto. Lausunnon on tarkoitus täydentää Ukrainaa koskevaa ETSK:n strategiaa. Lisäksi Moldovassa järjestetään seminaari, jossa esitellään äskettäin hyväksytyn, EU:n ja Moldovan suhteita käsittelevän lausunnon tärkeimmät johtopäätökset. Jaosto laatii lausunnon aiheesta "Kansalaisyhteiskunnan osallistuminen Euroopan naapuruuspolitiikkaan kuuluvien toimintasuunnitelmien täytäntöönpanoon Etelä-Kaukasiassa (Armenia, Azerbaidžan ja Georgia)". Ulkopuolinen konsultti laatii tutkimuksen aiheesta ennen lausunnon laatimista. Suhteista Venäjään mainittakoon, että Venäjän kansankamarin kanssa allekirjoitettiin tammikuussa yhteisymmärrysmuistio jo luotujen yhteyksien pohjalta. Lopullisena tavoitteena on perustaa EU:n ja Venäjän kansalaisyhteiskuntien pyöreän pöydän ryhmä. Vuonna 2008 järjestetään pohjoista ulottuvuutta ja energia-asioita käsittelevä yhteinen seminaari. Tämä tapahtuma myötävaikuttaa osaltaan EU:n energiapolitiikan ulkoista ulottuvuutta käsittelevän oma-aloitteisen lausunnon laatimiseen. Lisäksi jaosto laatii valmistelevan lausunnon aiheesta "Kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden verkostojen perustaminen Mustanmeren alueelle" (komission jäsenen Benita Ferrero-Waldnerin lausuntopyyntö). Tähän liittyy tiivis yhteistyö Kansainvälisen työjärjestön ILO:n kanssa. Lausunto toimii tausta-asiakirjana ETSK:n ja ILO:n yhteiselle konferenssille, joka on määrä järjestää Brysselissä vuoden 2008 jälkipuoliskolla ja jossa käsitellään talous- ja sosiaalineuvostojen roolia Mustanmeren alueella.

4 - 4 - Euro Välimeri-kumppanuus Jaoston työohjelmassa Euromed-toimien osalta painotetaan (i) suhteiden kehittämistä Välimeren alueen kumppanuusmaiden talous- ja sosiaalineuvostojen kanssa ja kansalaisyhteiskunnan edustajien kanssa niissä valtioissa, joissa ei ole talous- ja sosiaalineuvostoja (tavoitteena on tällaisten elinten perustaminen) sekä (ii) yhteyksien kehittämistä kumppanuusmaiden instituutioihin neuvoston, Euroopan parlamentin ja komission tasolla. Vuonna 2008 jaosto jatkaa työskentelyään Egyptissä ja Marokossa vahvistaakseen vuonna 2007 aloitettua kansalaisyhteiskunnan järjestäytymiseen tähtäävää prosessia. Vastaavaa aloitetta suunnitellaan toteutettavaksi myös Syyriassa. Euromed-seurantakomitea osallistuu aktiivisesti Marokossa pidettävän talous- ja sosiaalineuvostojen ja muiden vastaavien elinten seuraavan Euromed-huippukokouksen järjestelyihin. Tähän liittyy aiheesta "Välimeren eteläpuolisten kumppanuusmaiden kanssa ylläpidettävien suhteiden sosiaalinen ulottuvuus" jaostossa laadittava tiedonanto, joka on ETSK:n panos huippukokoukselle. Lisäksi aloitetaan tiedonannon laatiminen aiheesta "Ilmastonmuutos Välimeren alueella: ympäristö- ja energiapolitiikan haasteet". Kyseinen tiedonanto on ETSK:n panos vuoden 2009 huippukokoukselle. Lisäksi jaosto hyväksyy vuonna 2008 lausunnon aiheesta "Järjestäytymisvapaus Euromedkumppanuuteen osallistuvissa maissa". AKT-maiden ja EU:n suhteet ja kehitysyhteistyö Suhteita AKT-maihin koskevin osin jaoston työohjelmassa painotetaan Cotonoun sopimuksen täytäntöönpanon seurantaa, talouskumppanuussopimuksista käytäviä neuvotteluja, konsultatiivisen toiminnan kehittämistä AKT-maissa sekä osallistumista EU Afrikka-strategian täytäntöönpanoon. Vuoden 2008 päätapahtuma on EU:n ja AKT-maiden taloudellisten ja yhteiskunnallisten eturyhmien 25. kokous, joka järjestetään maaliskuuta Kolmen päivän aikana tapahtuman yli 200 osallistujaa keskustelee talouskumppanuussopimuksista käytävistä neuvotteluista, kansalaisyhteiskunnan alueellisen tason verkostojen luomisesta talouskumppanuussopimusten täytäntöönpanon seuraamiseksi sekä henkilöresursseista kehityspolitiikassa. Lisäksi käsitellään Lissabonissa joulukuussa 2007 hyväksyttyä EU Afrikka-strategiaa. ETSK:n ja Afrikan talous- ja sosiaalineuvostojen liiton UCESA:n yhteinen kokous järjestetään Brysselissä 3. maaliskuuta Kokouksessa on määrä keskustella muuttoliikkeestä ja talouskumppanuussopimuksista. On huomattava, että osallistumista EU:n ja AKT-maiden parlamentaariseen edustajakokoukseen ja AKT EU-ministerineuvoston kokoukseen on suunniteltu vuodelle Lisäksi jaosto osallistuu erityisesti EU Afrikka-strategian täytäntöönpanoon. Komissaari Louis Michel on pyytänyt jaostoa laatimaan EU Afrikka-strategiasta valmistelevan lausunnon. Tarkoituksena on tarkastella erityisesti aloitteita, joilla voidaan kannustaa työpaikkojen luomiseen Afrikassa. Lisäksi ETSK luo vuonna 2008 kontakteja Afrikan unionin talous- ja sosiaalineuvostoihin tiiviimpien yhteyksien luomiseksi kyseiseen instituutioon EU:n Afrikan-strategian mukaisesti.

5 - 5 - Suhteet Latinalaiseen Amerikkaan Latinalaisen Amerikan suhteissa jaoston päätapahtuma on EU:n ja Latinalaisen Amerikan kansalaisyhteiskunnan järjestöjen viides kokous Limassa huhtikuuta Kolmen päivän kuluessa järjestetään erityisiä yhteiskunnallis-ammatillisia ryhmiä sekä alueita (Andien yhteisö, Keski-Amerikka, Mercosur-maat, Karibian alue, Meksiko ja Chile) käsitteleviä kokouksia. Tapahtuman aiheita ovat muuttoliike ja kehityspolitiikka sekä ilmastonmuutos. Viidennen kokouksen keskeiset sidosryhmät ovat Latinalaisessa Amerikassa toimivat komiteaa vastaavat elimet: Mercosur FCES, Keski-Amerikan neuvoa-antava komitea sekä työntekijöitä ja työnantajia edustavat kaksi Andien alueen neuvoa-antavaa komiteaa. Viidennen kokouksen loppujulkilausuma lähetetään Limassa pidettävälle EU:n ja Latinalaisen Amerikan sekä Karibian alueen valtionpäämiesten huippukokoukselle. Vuonna 2008 jaosto osallistuu myös seurantakomitean työhön Mercosur-maiden, Andien yhteisön ja Keski-Amerikan maiden kanssa käytävien neuvottelujen osalta. Tätä silmällä pitäen jaosto ottaa vastaan kyseisten kolmen alueen kansalaisyhteiskuntia edustavia valtuuskuntia. Lisäksi ryhdytään laatimaan lausuntoa EU:n ja Brasilian suhteista. Lausunto toimii pohjana EU:n ja Brasilian pyöreän pöydän ryhmän perustamiselle vuoden 2008 lopulla tai vuoden 2009 alussa. ETSK:n ja Brasilian taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen neuvoston (CDES) yhteinen seminaari järjestetään vuoden 2008 jälkipuoliskolla. Myös oma-aloitteisen lausunnon laatimista EU:n ja Chilen suhteista on ehdotettu. "Ulkosuhteet"-erityisjaosto osallistuu vuonna 2008 pidettäväksi suunniteltuihin kahteen EU:n ja Latinalaisen Amerikan maiden parlamentaariseen edustajainkokoukseen. Suhteet Aasiaan EU:n ja Intian pyöreän pöydän ryhmä, jossa ETSK edustaa Euroopan unionia, kokoontuu kerran tai kahdesti vuonna Ensimmäinen kokous pidetään Pariisissa heinäkuuta, ja sen pääteemoja ovat ilmastonmuutos sekä kauppa ja investoinnit. Pyöreän pöydän ryhmä osallistuu meneillään olevien Euroopan unionin ja Intian välisten neuvottelujen seurantaan ja jatkaa toimintaa EU:n ja Intian internet-foorumin kehittämiseksi. EU:n ja Kiinan pyöreän pöydän ryhmä järjestää kaksi kokousta vuoden 2008 aikana. Ensimmäinen kokous pidetään Beijingissa kesäkuuta, ja sen aiheita ovat yritysten yhteiskuntavastuu sekä kauppa ja investoinnit. Lisäksi laaditaan oma-aloitteinen lausunto EU:n ja Kaakkois-Aasian valtioiden liiton (ASEAN) suhteista. ETSK jatkaa niin ikään lausunnossa "EU:n ja Japanin suhteet: kansalaisyhteiskunnan rooli" annettujen suositusten toteuttamista.

6 - 6 - Kansainvälinen kauppa ja transatlanttiset suhteet Jaosto hyväksyy huhtikuussa 2008 lausunnon aiheesta "Neuvottelut uusista kauppasopimuksista ETSK:n kanta". Jaosto seuraa tarkoin sekä parhaillaan käytäviä neuvotteluja että WTO:n kauppaneuvottelujen edistymistä. ETSK:n jäsenet osallistuvat aktiivisesti kauppapolitiikan pääosaston järjestämiin, sekä monenvälisiä että kahdenvälisiä kauppaneuvotteluita koskeviin järjestäytyneen kansalaisyhteiskunnan kokouksiin. Jaosto laatii transatlanttisista suhteista oma-aloitteisen lausunnon. Muut aiheet Aiheesta "EU:n energiapolitiikan ulkoinen ulottuvuus" laaditaan oma-aloitteinen lausunto. Suhteet kansainvälisiin järjestöihin ETSK:sta tuli talous- ja sosiaalineuvostojen ja vastaavien elinten kansainvälisen järjestön (IAESCSI) pysyvä jäsen vuonna 2006, ja se osallistuu aktiivisesti sen toimintaan. ETSK pyrkii vaikuttamaan entistä enemmän niiden aiheiden valintaan ja kertomusten sisältöön, jotka määrittävät IAESCSI:n virallisia kannanottoja kansainvälisissä yhteyksissä. REX-jaosto tulee laatimaan tällaisia kertomuksia. Tässä yhteydessä laaditaan vuonna 2008 tiedonanto aiheesta "Oikeudenmukainen kehitys ja ympäristövastuu". Jaosto aikoo myös vahvistaa ETSK:n ja Yhtyneiden Kansakuntien talous- ja sosiaalineuvoston (ECOSOC) suhteita omalla panoksellaan. Yhteistyötä Kansainvälisen työjärjestön kanssa tehostetaan erityisesti Mustanmeren aloitteen ja Euro Välimeri-kumppanuuden yhteydessä. * * * HUOM. Liite seuraavassa.

7 - 7 - LIITE Luettelo lausunnoista A. Lausunnot Euroopan unionin ja entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian suhteet: kansalaisyhteiskunnan rooli (hyväksyminen jaostossa 30. tammikuuta 2008) Järjestäytymisvapaus Euromed-kumppanuuteen osallistuvissa maissa (hyväksyminen jaostossa 22. helmikuuta 2008) EU:n ja Serbian suhteet: kansalaisyhteiskunnan rooli (hyväksyminen jaostossa 1. huhtikuuta 2008) Neuvottelut uusista kauppasopimuksista ETSK:n kanta (hyväksyminen jaostossa 5. toukokuuta 2008) Kansalaisyhteiskunnan rooli Albaniassa toteutettavissa laajentumista valmistelevissa Euroopan unionin tukiohjelmissa (hyväksyminen jaostossa 12. kesäkuuta 2008) Kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden verkostojen perustaminen Mustanmeren alueelle (hyväksyminen jaostossa 17. heinäkuuta 2008) Kansalaisyhteiskunnan osallistuminen Euroopan naapuruuspolitiikkaan kuuluvien toimintasuunnitelmien täytäntöönpanoon Etelä-Kaukasiassa (Armenia, Azerbaidžan ja Georgia) (hyväksyminen jaostossa vuoden 2008 jälkipuoliskolla) EU Afrikka-strategia (hyväksyminen jaostossa 17. heinäkuuta 2008) EU:n ja Brasilian suhteet (hyväksyminen jaostossa 30. syyskuuta 2008) EU:n ja ASEAN-maiden suhteet (vuoden 2008 jälkipuolisko) EU:n ja Ukrainan suhteet (hyväksyminen jaostossa 17. heinäkuuta 2008) Transatlanttiset suhteet (vuoden 2008 alkupuolisko) EU:n energiapolitiikan ulkoinen ulottuvuus (vuoden 2008 jälkipuolisko) EU:n ja Chilen suhteet (vuoden 2008 jälkipuolisko). B. Tiedonannot (Euromed ja IAESCSI) Välimeren eteläpuolisten kumppanuusmaiden kanssa ylläpidettävien suhteiden sosiaalinen ulottuvuus (hyväksyminen jaostossa 17. heinäkuuta 2008) Oikeudenmukainen kehitys ja ympäristövastuu Ilmastonmuutos Välimeren alueella: ympäristö- ja energiapolitiikan haasteet.

LIITE. asiakirjaan EHDOTUS NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI

LIITE. asiakirjaan EHDOTUS NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.5.2016 COM(2016) 280 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan EHDOTUS NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Euroopan unionin ja Euroopan atomienergiayhteisön sekä Kosovon* välisellä vakautusja assosiaatiosopimuksella

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.6.2014 COM(2014) 370 final 2014/0188 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS liittymisen huomioon ottamiseksi tehdyn pöytäkirjan allekirjoittamisesta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN INVESTOINTIPANKILLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN INVESTOINTIPANKILLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 385 final ANNEX 2 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN INVESTOINTIPANKILLE Euroopan

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 24. heinäkuuta 2009 (OR. en) 11946/09 EUROPOL 49

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 24. heinäkuuta 2009 (OR. en) 11946/09 EUROPOL 49 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 24. heinäkuuta 2009 (OR. en) 11946/09 EUROPOL 49 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EHDOTUS NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI luettelon määrittämiseksi kolmansista valtioista ja organisaatioista,

Lisätiedot

30.6.2015 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 214/5

30.6.2015 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 214/5 30.6. FI Euroopan unionin virallinen lehti C 214/5 Komission ilmoitus etuuskohteluun oikeuttavia Paneurooppa Välimeri-alkuperäsääntöjä koskevan alueellisen yleissopimuksen soveltamisen alkamispäivästä

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.2.2014 COM(2014) 96 final ANNEES 1 to 2 LIITTEET asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.8.2018 COM(2018) 580 final 2018/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välisellä laaja-alaisella talous- ja kauppasopimuksella

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN JA LATINALAISEN AMERIKAN PARLAMENTAARISEN EDUSTAJAKOKOUKSEN PERUSTAMISASIAKIRJA 1

EUROOPAN UNIONIN JA LATINALAISEN AMERIKAN PARLAMENTAARISEN EDUSTAJAKOKOUKSEN PERUSTAMISASIAKIRJA 1 EUROOPAN UNIONIN JA LATINALAISEN AMERIKAN PARLAMENTAARISEN EDUSTAJAKOKOUKSEN PERUSTAMISASIAKIRJA 1 JOHDANTO Brysselissä 8. marraskuuta 2006 kokoontuneet Euroopan parlamentin, Andien parlamentin, Keski-Amerikan

Lisätiedot

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 20.6.2013 B7-****/2013 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS suullisesti vastattavan kysymyksen B7-****/2013 johdosta työjärjestyksen 115 artiklan 5 kohdan mukaisesti EU:n

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.5.2016 COM(2016) 266 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Indonesian tasavallan kokonaisvaltaisesta

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2011-02468 ASA-30 Salmi Iivo 08.12.2011 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia EU; E-kirje Euroopan Unionin ja Latinalaisen Amerikan ja

Lisätiedot

AFRIKKA OIKEUSPERUSTA COTONOUN SOPIMUS

AFRIKKA OIKEUSPERUSTA COTONOUN SOPIMUS AFRIKKA EU:n ja Afrikan suhteita sääntelevät toistensa kanssa osittain päällekkäiset toimintakehykset. Tärkeimmät niistä ovat Cotonoun sopimus (2000) ja yhteinen EU Afrikka-strategia. Niissä molemmissa

Lisätiedot

Osapuolten ilmoitusten perusteella laadituissa taulukoissa eritellään seuraavaa:

Osapuolten ilmoitusten perusteella laadituissa taulukoissa eritellään seuraavaa: C 73/6 FI Euroopan unionin virallinen lehti 9.3.2017 Komission ilmoitus etuuskohteluun oikeuttavia Paneurooppa Välimeri-alkuperäsääntöjä koskevan alueellisen yleissopimuksen soveltamisesta ja mainitun

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 9. huhtikuuta 207 (OR. en) 206/025 (COD) PE-CONS 3/7 VISA 8 COEST 55 COMIX 62 CODEC 295 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

LATINALAINEN AMERIKKA JA KARIBIAN ALUE

LATINALAINEN AMERIKKA JA KARIBIAN ALUE LATINALAINEN AMERIKKA JA KARIBIAN ALUE EU:n suhteet Latinalaiseen Amerikkaan ja Karibian alueeseen ovat laaja-alaiset, ja niitä ylläpidetään eri tasoilla. EU toimii yhdessä koko alueen kanssa valtionpäämiesten

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 227 final 2014/0129 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistamisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Euroopan unionin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.7.2017 COM(2017) 396 final 2017/0172 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS CARIFORUM-valtioiden sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden talouskumppanuussopimuksen CARIFORUM

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.1.2014 COM(2013) 848 final 2013/0414 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS siviilikäyttöön tarkoitettua maailmanlaajuista satelliittinavigointijärjestelmää (GNSS) koskevan yhteistyösopimuksen

Lisätiedot

2010/06 Euroopan unionin virallisen lehden jäsentely Lissabonin sopimuksen voimaantulosta johtuvat mukautukset Virallisen lehden L-sarja

2010/06 Euroopan unionin virallisen lehden jäsentely Lissabonin sopimuksen voimaantulosta johtuvat mukautukset Virallisen lehden L-sarja 200/06 Euroopan unionin virallisen lehden jäsentely Lissabonin sopimuksen voimaantulosta johtuvat mukautukset Virallisen lehden L-sarja L I Lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset a) Asetukset

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.12.2016 COM(2016) 793 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Tiettyjen neuvoston direktiivin 91/692/EY mukaisesti annettujen unionin ympäristöalan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0282 (NLE) 14045/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AELE 80 EEE 54 N 52 ISL 47 FL 37 MI 786 ECO 66 INST

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. liikenneyhteisösopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. liikenneyhteisösopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.6.2017 COM(2017) 324 final 2017/0132 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS liikenneyhteisösopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta

Lisätiedot

Euroopan alueiden komitea (AK): Paikallis- ja aluehallintoa edustava neuvoa-antava elin Euroopan unionissa

Euroopan alueiden komitea (AK): Paikallis- ja aluehallintoa edustava neuvoa-antava elin Euroopan unionissa Euroopan alueiden komitea (AK): Paikallis- ja aluehallintoa edustava neuvoa-antava elin Euroopan unionissa Miksi alueiden komitea? Annetaan alue- ja paikallishallinnolle mahdollisuus vaikuttaa EU:n lainsäädännön

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.8.2012 COM(2012) 439 final 2012/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tehostetun yhteistyön yleistä kehystä koskevan Euroopan unionin ja Euroopan lennonvarmistusjärjestön välisen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.10.2017 COM(2017) 564 final 2017/0246 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 14. joulukuuta 2010 (14.12) (OR. en) 17848/1/10 REV 1 STATIS 103 SOC 845 ECOFIN 839 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 14. joulukuuta 2010 (14.12) (OR. en) 17848/1/10 REV 1 STATIS 103 SOC 845 ECOFIN 839 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 14. joulukuuta 2010 (14.12) (OR. en) 17848/1/10 REV 1 STATIS 103 SOC 845 ECOFIN 839 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 22. marraskuuta 2010 Vastaanottaja: Neuvoston

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO. Bryssel SEC(2011) 1507 lopullinen. Luonnos

EUROOPAN KOMISSIO. Bryssel SEC(2011) 1507 lopullinen. Luonnos EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.12.2011 SEC(2011) 1507 lopullinen Luonnos EUROOPAN PARLAMENTIN, NEUVOSTON, KOMISSION, EUROOPAN UNIONIN TUOMIOISTUIMEN, TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEAN

Lisätiedot

15485/10 ADD 1 mn/mn/tia 1 DQPG

15485/10 ADD 1 mn/mn/tia 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 1. joulukuuta 2010 (06.01) (OR. en) 15485/10 ADD 1 PV/CONS 54 SOC 702 SAN 217 CONSOM 99 LISÄYS EHDOTUKSEEN PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3039. istunto

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0041 (NLE) 6962/16 COEST 62 ELARG 18 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta

Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2008-00136 LPY Murto Risto 30.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Viite Asia EU; liikenne; Komisssion suositus neuvostolle komission

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2016 COM(2016) 960 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE JA NEUVOSTOLLE Toinen tilannekatsaus: ensimmäiset tulokset

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 4.8.2016 JOIN(2016) 37 final 2016/0241 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Malesian hallituksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.3.2016 COM(2016) 156 final 2016/0085 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta linja-autoilla harjoitettavasta satunnaisesta kansainvälisestä

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0383(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0383(NLE) Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0383(NLE) 9.6.2017 *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Chilen tasavallan välisen, luonnonmukaisesti

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0317 (NLE) 15374/17 COLAC 134 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. joulukuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0242 (NLE) 12739/14 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EEE 64 CONSOM 159 MI 608 NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Seychellien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2017 COM(2017) 382 final 2017/0160 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kanta väliaikaisen talouskumppanuussopimuksen puitteet muodostavalla itäisen ja eteläisen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 69 final 2016/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkmenistanin väliseen kumppanuus- ja yhteistyösopimukseen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2018/0100 (NLE) 8190/18 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AELE 20 EEE 15 N 16 ISL 17 FL 16 MAP 7 MI 279 COMPET

Lisätiedot

ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 21. marraskuuta 2018 (klo 10.00)

ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 21. marraskuuta 2018 (klo 10.00) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. marraskuuta 2018 (OR. en) 14397/18 OJ CRP2 40 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 21. marraskuuta 2018 (klo 10.00)

Lisätiedot

LIITE. ETA:n SEKAKOMITEAN PÄÄTÖS N:o /2015, annettu..., ETA-sopimuksen liitteen XX (Ympäristö) muuttamisesta. asiakirjaan

LIITE. ETA:n SEKAKOMITEAN PÄÄTÖS N:o /2015, annettu..., ETA-sopimuksen liitteen XX (Ympäristö) muuttamisesta. asiakirjaan EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.12.2015 COM(2015) 661 final ANNEX 1 LIITE ETA:n SEKAKOMITEAN PÄÄTÖS N:o /2015, annettu..., ETA-sopimuksen liitteen XX (Ympäristö) muuttamisesta asiakirjaan Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.7.2016 COM(2016) 437 final 2016/0200 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 911 final 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta FI FI 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.5.2018 COM(2018) 249 final 2018/0117 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen XI (Sähköinen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. ta 2016 (OR. en) 15593/16 ADD 1 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 14. ta 2016 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja ASIM

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/0334(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/0334(NLE) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 10.6.2013 2012/0334(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi viisumien myöntämisen helpottamista

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 5. toukokuuta 2006 (05.05) (OR. en) 8993/06 OJ/CRP1 16

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 5. toukokuuta 2006 (05.05) (OR. en) 8993/06 OJ/CRP1 16 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 5. toukokuuta 2006 (05.05) (OR. en) 8993/06 OJ/CRP1 16 ESITYSLISTAEHDOTUS Kokous: PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN 2139. KOKOUS (Coreper I) Paikka ja aika: Maanantai 8.5.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. syyskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. syyskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2011/0103 (NLE) 11984/16 AVIATION 174 USA 51 RELEX 722 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 6. syyskuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

DGC 2A. Bryssel, 26. helmikuuta 2016 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN EU:N JA ENTISEN JUGOSLAVIAN TASAVALLAN MAKEDONIAN VÄLINEN VAKAUTUS JA ASSOSIAATIO

DGC 2A. Bryssel, 26. helmikuuta 2016 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN EU:N JA ENTISEN JUGOSLAVIAN TASAVALLAN MAKEDONIAN VÄLINEN VAKAUTUS JA ASSOSIAATIO EUROOPAN UNIONIN JA ENTISEN JUGOSLAVIAN TASAVALLAN MAKEDONIAN VÄLINEN VAKAUTUS JA ASSOSIAATIO Vakautus- ja assosiaationeuvosto Bryssel, 26. helmikuuta 2016 (OR. en) UE-FM 1451/16 Toimielinten välinen asia:

Lisätiedot

ACP-UE 2110/15 ACP/21/001/15 1

ACP-UE 2110/15 ACP/21/001/15 1 COTONOUN AKT EU- SOPIMUS AFRIKAN, KARIBIAN JA TYYNENMEREN VALTIOIDEN RYHMÄ EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 7. toukokuuta 2015 (OR. en) ACP/21/001/15 ACP-UE 2110/15 AKT:N JA EU:N YHTEINEN ASIAKIRJA Asia:

Lisätiedot

AKT:N JA EU:N YHTEINEN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS

AKT:N JA EU:N YHTEINEN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS AKT:N JA EU:N YHTEINEN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS 12. maaliskuuta 2003 AKT-EU/3498-03 5. ISTUNTO Brazzaville (Kongon tasavalta) 31. maaliskuuta 3. huhtikuuta 2003 ESITYSLISTALUONNOS JA TYÖOHJELMA

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2014 COM(2014) 274 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Serbian tasavallan välisellä vakautus-

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0160 (NLE) 11431/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 19. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

ja kokoontunut 36 artiklan komitea pani asiakirjan merkille.

ja kokoontunut 36 artiklan komitea pani asiakirjan merkille. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 28. toukokuuta 2009 (02.06) (OR. en) 10232/1/09 REV 1 ENFOPOL 148 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea /

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0049 (NLE) 6795/17 UD 55 CORDROGUE 31 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 28. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. marraskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. marraskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. marraskuuta 2017 (OR. en) 13992/17 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Asia: Eurooppalainen ohjausjakso

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2015) 160 final

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2015) 160 final Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. huhtikuuta 2015 (OR. en) 8014/15 FIN 282 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 15. huhtikuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin puolesta

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 12.7.2010 2010/0137(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi luettelon

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2016 COM(2016) 649 final 2016/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114

PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 76 RELEX 1114 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3587. istunto (ulkoasiat),

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0041 (NLE) 6743/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.9.2016 COM(2016) 621 final 2016/0301 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU ICAO-sekakomiteassa omaksuttavasta Euroopan unionin kannasta, joka koskee päätöstä ilmaliikenteen hallintaa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 226 final 2014/0128 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Euroopan unionin toiminnasta

Lisätiedot

ESITYSLISTAEHDOTUS Kokous: PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN kokous (Coreper II)

ESITYSLISTAEHDOTUS Kokous: PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN kokous (Coreper II) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. joulukuuta 2001 (04.12) (OR. fr) 14768/01 OJ/CRP2 43 ESITYSLISTAEHDOTUS Kokous: PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN 1943. kokous (Coreper II) Päivä: Keskiviikko 5.12.2001

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0220 (NLE) 10974/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: WTO 196 SERVICES 21 FDI 17 CDN 13 NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan

Lisätiedot

UE-MD 1103/15 HKE/phk 1 DGC 2A

UE-MD 1103/15 HKE/phk 1 DGC 2A EUROOPAN UNIONIN JA MOLDOVAN TASAVALLAN VÄLINEN ASSOSIAATIO Tulliasioiden alakomitea Bryssel, 20. tammikuuta 2015 (OR. en) UE-MD 1103/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EU:N JA MOLDOVAN TASAVALLAN TULLIASIOIDEN

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0132 (NLE) 10099/17 TRANS 255 COWEB 71 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 9. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Asiat, joista käydään keskustelu (II) 2. Pohjanmeren suunnitelmaa koskeva asetus Puheenjohtajavaltion tiedonanto kolmikantaneuvottelujen tuloksista

Asiat, joista käydään keskustelu (II) 2. Pohjanmeren suunnitelmaa koskeva asetus Puheenjohtajavaltion tiedonanto kolmikantaneuvottelujen tuloksista Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. marraskuuta 2017 13939/17 OJ CRP1 37 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper I) Justus Lipsius -rakennus, Bryssel 8. ja 10. marraskuuta 2017 (klo 10.00,

Lisätiedot

Asiat, joista käydään keskustelu

Asiat, joista käydään keskustelu Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. helmikuuta 2019 (OR. en) 6512/19 OJ CRP2 7 COMIX 107 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 20. helmikuuta 2019 (klo

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.9.2017 COM(2017) 483 final 2017/0221 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0042 (NLE) 6964/16 COEST 63 ELARG 19 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 3.2.2016 JOIN(2016) 4 final 2016/0025 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. huhtikuuta 2011 (04.05) (OR. en) 9044/11 ENFOPOL 109

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. huhtikuuta 2011 (04.05) (OR. en) 9044/11 ENFOPOL 109 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. huhtikuuta 2011 (04.05) (OR. en) 9044/11 ENFOPOL 109 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Ed. asiak.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. marraskuuta 2016 (OR. en) 13883/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Asia: Eurooppalainen ohjausjakso

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00446 VNEUS Hulkko Johanna(VNK) 29.06.2015 JULKINEN Asia Talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

MAANANTAI 22. TOUKOKUUTA 2017 (klo 10.00)

MAANANTAI 22. TOUKOKUUTA 2017 (klo 10.00) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) 9206/17 ESITYSLISTAEHDOTUS Asia: OJ CONS 28 EDUC 184 JEUN 66 CULT 62 AUDIO 67 SPORT 37 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTON 3541. istunto (koulutus,

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. helmikuuta 2017 (OR. en) 10121/96 ADD 1 DCL 1 PI 52 CULT 82 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: 10121/96 CONFIDENTIEL Päivämäärä: 8. lokakuuta 1996 Muuttunut

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0253 (NLE) 12934/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AELE 65 EEE 36 N 34 MAP 21 MI 677 COMPET 644 IND 236

Lisätiedot

9452/16 team/rir/vb 1 DG G 2B

9452/16 team/rir/vb 1 DG G 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. toukokuuta 2016 (OR. en) 9452/16 FISC 85 ECOFIN 502 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 25. toukokuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.6.2012 COM(2012) 329 final 2012/0159 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS liittymistä valmistelevasta tukivälineestä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

MOOTTORIAJONEUVOJA KÄSITTELEVÄN TEKNISEN KOMITEAN TYÖJÄRJESTYS

MOOTTORIAJONEUVOJA KÄSITTELEVÄN TEKNISEN KOMITEAN TYÖJÄRJESTYS MOOTTORIAJONEUVOJA KÄSITTELEVÄN TEKNISEN KOMITEAN TYÖJÄRJESTYS hyväksytty 26 päivänä marraskuuta 2013 - tarkistettu versio hyväksytty 30 päivänä lokakuuta 2018 TEKNINEN KOMITEA MOOTTORIAJONEUVOT, joka

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11316/17 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 14. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: ACP 82 WTO 167 UD 184 DELACT 131 Euroopan

Lisätiedot

Kauppapolitiikka Mistä kauppapolitiikassa on kyse?

Kauppapolitiikka Mistä kauppapolitiikassa on kyse? Kauppapolitiikka Mistä kauppapolitiikassa on kyse? 19.3.2019 Hämeen vaalipiiri, Suomen Lasimuseo Suomen kauppapolitiikan johdonmukainen perusta Suomen etuna monenkeskinen yhteistyö, sääntöpohjainen kv.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0313 (NLE) 14254/14 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 27. lokakuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

SÄÄNNÖT LAAJENNETTUJEN TYÖRYHMIEN PERUSTAMISESTA

SÄÄNNÖT LAAJENNETTUJEN TYÖRYHMIEN PERUSTAMISESTA 3.4 SÄÄNNÖT LAAJENNETTUJEN TYÖRYHMIEN PERUSTAMISESTA PUHEENJOHTAJAKOKOUKSEN PÄÄTÖS 16. JOULUKUUTA 1999 1 1 artikla Laajennetut työryhmät eivät ole parlamentin elimiä, eivätkä ne näin ollen voi esittää

Lisätiedot

ESITYSLISTAEHDOTUS Kokous: PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN kokous (Coreper II) Bryssel, keskiviikko 6. lokakuuta 2004 (klo 10.

ESITYSLISTAEHDOTUS Kokous: PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN kokous (Coreper II) Bryssel, keskiviikko 6. lokakuuta 2004 (klo 10. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. lokakuuta 2004 (05.10) (OR. en) 13043/04 OJ/CRP2 35 ESITYSLISTAEHDOTUS Kokous: PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEAN 2068. kokous (Coreper II) Päivämäärä: Bryssel, keskiviikko

Lisätiedot

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.4.2015 COM(2015) 168 final 2013/0273 (NLE) Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä San Marinon tasavallan yhteistyöstä ja tulliliitosta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ETAsopimuksen liitteen XIII (Liikenne) muuttamiseen

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ETAsopimuksen liitteen XIII (Liikenne) muuttamiseen EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.2.2018 COM(2018) 82 final 2018/0037 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ETAsopimuksen liitteen XIII (Liikenne)

Lisätiedot

LIITE. ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS

LIITE. ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.10.2016 COM(2016) 620 final ANNEX 1 LIITE ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden ja Sveitsin valaliiton välisellä eurooppalaisia satelliittinavigointiohjelmia

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU PÄÄTÖS, annettu 13.1.2016,

KOMISSION DELEGOITU PÄÄTÖS, annettu 13.1.2016, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.1.2016 C(2016) 1 final KOMISSION DELEGOITU PÄÄTÖS, annettu 13.1.2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/36/EY liitteen V muuttamisesta siltä osin kuin on kyse

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 3 VUODEN 2013 YLEISEEN TALOUSARVIOON YLEINEN TULOTAULUKKO

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 3 VUODEN 2013 YLEISEEN TALOUSARVIOON YLEINEN TULOTAULUKKO EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2013 COM(2013) 224 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 3 VUODEN 2013 YLEISEEN TALOUSARVIOON YLEINEN TULOTAULUKKO FI FI LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 3 VUODEN 2013 YLEISEEN TALOUSARVIOON

Lisätiedot

MAATALOUSAJONEUVOJA KÄSITTELEVÄN TEKNISEN KOMITEAN (TC-AV) TYÖJÄRJESTYS. hyväksytty 1 päivänä heinäkuuta 2014

MAATALOUSAJONEUVOJA KÄSITTELEVÄN TEKNISEN KOMITEAN (TC-AV) TYÖJÄRJESTYS. hyväksytty 1 päivänä heinäkuuta 2014 MAATALOUSAJONEUVOJA KÄSITTELEVÄN TEKNISEN KOMITEAN (TC-AV) TYÖJÄRJESTYS hyväksytty 1 päivänä heinäkuuta 2014 TEKNINEN KOMITEA MAATALOUSAJONEUVOT, joka ottaa huomioon maa- ja metsätaloudessa käytettävien

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. huhtikuuta 2010 (OR. en) 7853/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0148 (CNS)

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. huhtikuuta 2010 (OR. en) 7853/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0148 (CNS) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 2. huhtikuuta 200 (OR. en) 7853/0 Toimielinten välinen asia: 2009/048 (CNS) ISL 8 N 8 CH 9 FL 7 FRONT 38 SCHENGEN 30 N 07 ASIM 42 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen XXI muuttamiseen

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen XXI muuttamiseen EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.5.2013 COM(2013) 313 final 2013/0163 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen XXI muuttamiseen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2012 COM(2012) 682 final 2012/0321 (NLE) C7-0421/12 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eurooppalaiseen tutkimusinfrastruktuurikonsortioon (ERIC) sovellettavasta yhteisön oikeudellisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 488 final 2015/0237 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun ohjelman toimeenpanevan komitean 66. istunnossa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2015 COM(2015) 664 final 2015/0304 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta satamavaltioiden suorittamaa valvontaa koskevan Pariisin yhteisymmärryspöytäkirjan

Lisätiedot

MAATALOUS- JA METSÄTRAKTOREITA KÄSITTELEVÄN KOMITEAN TYÖJÄRJESTYS

MAATALOUS- JA METSÄTRAKTOREITA KÄSITTELEVÄN KOMITEAN TYÖJÄRJESTYS EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Kulutushyödykkeet Autoteollisuus Tekniikan kehitykseen mukauttamista käsittelevä komitea Maataloustraktorit ENTR/04-EN Bryssel 3. kesäkuuta 2009

Lisätiedot