Liite 2 Yhtymähallitus hyv ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liite 2 Yhtymähallitus hyv ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA"

Transkriptio

1 Liite 2 Yhtymähallitus hyv ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA

2 Strategian laadinta Toiminta-ajatus Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän toiminta-ajatus ja arvot toimivat toimintaamme ohjaavina tekijöinä ja antavat lähtökohdat myös strategian laadinnalle. Sekä toiminta-ajatus että arvot ovat kestäviä siten, että niitä muutetaan ainoastaan silloin jos on erityinen syy muuttaa toiminta-ajatusta tai arvoja. Toiminta-ajatus (Missio) auttaa meitä ymmärtämään mitä varten olemme olemassa, mikä on toimintamme tarkoitus. Kysymyksiä Toiminta-ajatuksen / mission määrittelemiseksi: Millä saamme oikeutuksen olemassaoloomme myös jatkossa? Missä liiketoiminnassa olemme mukana? Mikä on roolimme markkinoilla? Roolimme tulevaisuuden toimintamaisemassa? Mitä markkinoiden tarpeita palvelemme? Mitkä ovat keskeisimmät laadulliset tavoitteemme? Arvot Johtaminen ei ole vain tavoiteasetantaa, suunnittelua ja valvontaa. Arvot tuovat johtamiseen ihmisen. Arvojen kautta ihmisen tietoisuus, ymmärrys ja sitoutuminen tulevat tärkeiksi. Itseohjautuvuus, yhteistyö ja työn ilo lisääntyvät. Strategian laadinnan vaiheet Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän strategian laadinta tapahtuu noudattaen seuraavia vaiheita: Megatrendien / muutosvoimien analysointi Vision rakentaminen Visiotavoitteiden määrittely Johtoryhmätasolla kerätään megatrendit ja ympäristöömme vaikuttavat muutosvoimat. Näitä käsitellään yhtymähallitus- ja johtokuntatasolla strategiapäivänä. Megatrendit kuuluvat keskeisenä osana strategiatyöhön, mutta megatrendejä ei liitetä osaksi strategiapaperia. Strategiapaperiin liitetään vain megatrendiyhteenveto johon kuuluu kaksi saraketta: Megatrendi / muutosvoima ja edellisen vaikutus toimintaympäristöömme. Megatrendeinä voidaan käsitellä myös tiedossa- tai oletettavissa olevia toimintaympäristöön vaikuttavia tulevia tapahtumia kuten esimerkiksi tulevat kuntaliitokset, maakuntien yhdistymiset, väestön ikääntyminen ja sen seuraukset, maahanmuuton lisääntyminen, odotettavissa oleva työvoimapula ym. Megatrendianalyysin pohjalta voidaan, kun tiedetään millä tavalla toimintaympäristömme tulee kehittymään, laatia visio. Vision tavoitteena on luoda kirkas ja energisoiva tahtotilan määritys sekä tulevaisuus jonka toteuttamiseen ihmiset sitoutuvat. Visio vastaa kysymykseen miltä kuntayhtymä/edupoli/amisto näyttää tulevaisuudessa ja mihin tavoitetilaan tähtäämme. Visio on tahtoenergiaa. Se on aikaan sidottu yhteinen mielikuva lopputuloksesta sellaisena, kuin haluamme sen tapahtuvan Kuntayhtymän strategia konkretisoituu visiotavoitteiden määrittämiseen. Visiotavoitteet ovat ne strategiset valinnat mitä teemme, mitä emme tee, mihin keskitymme ja missä järjestyksessä jotta saavutamme visiossa määritellyn tavoitetilan. Visiotavoitteet laaditaan kuntayhtymätasolla kolmen-viiden vuoden päähän ja Edupolissa ja Amistossa kolmen vuoden päähän.

3 3 Toiminta-ajatus (missio) Arvot Rakennamme asiakkaillemme kilpailukykyä monipuolisella ammatillisella osaamisella. Asiakasläheisyys ja kumppanuus Toimintamme tapahtuu tiiviissä yhteistyössä asiakkaidemme kanssa. Vuorovaikutus ja dialogi ovat meille tärkeitä työvälineitä. Arvostamme ja välitämme asiakkaistamme. Tunnistamme asiakkaidemme tarpeet. Innovatiivisuus Pysymme innovatiivisina huolehtimalla kuntayhtymän ja sen eri yksiköiden uudistumiskyvystä. Uudistumiskyky muodostuu hyvästä vuorovaikutuksesta, yhteistyöstä, oppimismyönteisyydestä, johtajuudesta, strategisesta kyvykkyydestä ja ajan hermolla pysymisestä. Osaaminen ja luotettavuus Osaaminen ja luotettavuus ovat meille toimintamme perusta. Toimintamme kehittämiseksi keräämme tietoa henkilöstön osaamisesta ja ennakoimme tulevaisuuden osaamistarpeita. Luottamus on tärkeää sekä sisäisessä toiminnassa että työskentelyssä asiakkaiden kanssa. Ympäristövastuullisuus Toimimme itse esimerkillisesti sekä yksilöinä että organisaationa. Lisäämme opiskelijoiden tietoisuutta ympäristöasioissa ja toimimme ympäristötietoisuuden parantamiseksi. Arkityössä vähennämme ympäristökuormitusta. Visio Olemme itseämme jatkuvasti uudistava asiakkaidemme osaamisen kehittäjä.

4 4 Visiotavoitteet / Strategiset valinnat Näkökulma Menestystekijä 3-5 v tavoite Oppiminen ja kasvu Toimintatavat, prosessit Osaava henkilöstö Uudet palvelutuotteet Palvelujen laatu ja vaikuttavuus Ympäristövastuullisuus Sovellamme toiminnassamme IIP-henkilöjohtamisen standardia. Päätoimisella koulutushenkilöstöllämme on henkilökohtainen kehityssuunnitelma pedagogisen (> 85% pätevyys) ja substanssiosaamisen ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi. Avainhenkilöillä on asiakashallinnan osaaminen. Kehitämme kuntayhtymään avoimen ja modernin oppimisympäristön, johon kuuluu asiakkaitamme palveleva Verkko-opisto. Kehitämme asiakaslähtöiset työkalut palvelutarpeiden selvittämiseen. Kuntayhtymällämme on yhdenmukaiset toiminta- ja toiminnan kehittämisprosessit, pohjana ISO 9001, ISO ja OHSAS vaatimukset. Kuntayhtymällämme on ympäristösertifikaatti vuonna Sovellamme Green Office -konseptia koko kuntayhtymässä. Asiakkuus Työelämäyhteistyö Työorganisaatioiden tavoitteet ymmärretään toimintaamme ohjaaviksi menestystekijöiksi. Rakennamme aktiivisesti asiakkuuksia monipuolisessa verkostoyhteistyössä. Tulevaisuus Terve, positiivinen talous Riittävän hyvä talous, jotta henkilöstön kehittyminen ja sitoutuminen kuntayhtymän palvelukseen voidaan varmistaa. Riittävä tulos, joka mahdollistaa kehitysinvestoinnit ja tilojen ja kaluston ajanmukaisina pitämisen.

5 Muutosvoimien / megatrendien analysointilomake Liite 1 Muutosvoimien analysointi Megatrendi / Muutosvoima Ikääntyminen elinikä kasvaa Globalisaatio Ilmaston muutoksen aiheuttamat muutokset Teknologian kehitys Muutosvoiman vaikutus toimintaympäristöön Sosiaali- ja terveyspuolen koulutustarve kasvaa Elinkaarirakentamisen huomioiminen koulutuksessa Huoltosuhde muuttuu teollistuneissa maissa Ikääntyvien taloudellinen asema vahva matkailu, harrastukset, hyvinvointi ja niiden merkitys koulutuksessa Eläkeikä kasvaa, ikäjohtaminen ja ikääntyvistä työntekijöistä huolehtiminen Kielitaidon merkitys korostuu Tietoverkkojen hyödyntäminen kasvaa Väestömuutosten/ilmaston muutoksen aiheuttama väestön muutto Tuotanto siirtyy teollistuneista maista kehittyviin maihin Taloudellinen kehityksen kasvu siirtyy kehittyviin maihin Perustutkintojen ja koulutusohjelmien tarkistaminen sisällön lisäksi myös investointitarpeet tutkittava kriittisesti Niukkuus energiavaroista, raaka-aineet ja maapallon lämpenemisen aiheuttamat muutokset elinoloissa Koillisväylän avautuminen Matkustus vähenee, kotimaa lisääntyy, julkinen liikenne Kilpailu puhtaasta vedestä kasvaa Koulutuksen sisältöjen tarkistaminen, henkilöstökoulutus uudet koulutusmahdollisuudet Nano- ja bioteknologia kasvaa - milloin koulutustarpeita? Älykkäät robotit tulevat ensimmäinen robotti tulee kuntayhtymään vuonna 201X? Tietoverkon käyttö korostuu verkko-opetus, oppimisalustojen käyttö Sosiaaliset mediat saavat vaikutusvaltaa: heimot, vaikutusvalta, mielenosoitukset, yhden asian liikkeet Sosiaalisten medioiden hyödyntäminen opetuksessa - henkilöstökoulutus Millainen on tulevaisuuden oppilaitos?

6 Muutosvoimien / megatrendien analysointilomake Liite 1 Kuluttajakäyttäytymisen muutos Osaamisen puoliintumisaika lyhenee Innovatiivisuus Arvot korostuvat lähiruoka, vapaa-ajan merkitys korostuu, Teknologian elinkaari lyhenee Uudet koulutusohjelmat vanhojen kriittinen tarkistaminen Yksilöllisyys korostuu räätälöidyt koulutukset Sosiaalisten medioiden vaikutus tuleviin opiskelijahankintoihin Elinikäinen oppiminen korostuu Elinkeinoelämä uudistuu kiihtyvällä vauhdilla, uudet elinkeinot Henkilöstökoulutus yhä tärkeämpää henkilöstön kehittämisprosessi saatava toimivaksi nopeasti Opetuksen sisältöjen tarkistaminen : substanssi vai elinikäisen oppimisen taidot ja niiden painoarvo Menestys vaatii koko ajan uudistumista, esim. raaka-aineet, energia, hoitokäytännöt, palvelut, logistiikka, yrittäjyys Tulevaisuuden tarpeet syytä huomioida myös opetuksessa Urbanisoituminen kasvaa Etelä-Suomen kasvukeskukset polarisoituvat. Etelä muu Suomi kilpailu kovenee, vaaravyöhykkeessä olevat oppilaitokset tekevät kaikkensa saadakseen opiskelijoita Koulutuskuntayhtymän alueella itäinen Itä-Uusimaa - pääkaupunkiseutu miten huomioidaan tulevaisuudessa? Maaseutu tyhjenee vaikuttaako Lapinjärven ja Loviisan asemaan?

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA 2013 2017 Strategian laadinta Toiminta-ajatus Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän toiminta-ajatus ja arvot toimivat toimintaamme ohjaavina tekijöinä ja antavat

Lisätiedot

Yh hyv.xx.x.2014 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA

Yh hyv.xx.x.2014 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA Yh hyv.xx.x.2014 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA 2015 2019 Strategian laadinta Toiminta-ajatus Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän toiminta-ajatus ja arvot toimivat toimintaamme ohjaavina tekijöinä

Lisätiedot

YH 28.4.2015 46 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA

YH 28.4.2015 46 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA YH 28.4.2015 46 ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA 2016 2020 Strategian laadinta Toiminta-ajatus Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän toiminta-ajatus ja arvot toimivat toimintaamme ohjaavina tekijöinä

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA 2019 2023 Strategian laadinta Toiminta-ajatus Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän toiminta-ajatus ja arvot toimivat toimintaamme ohjaavina tekijöinä ja antavat

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA

ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA ITÄ-UUDENMAAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA 2017 2021 Strategian laadinta Toiminta-ajatus Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän toiminta-ajatus ja arvot toimivat toimintaamme ohjaavina tekijöinä ja antavat

Lisätiedot

Staran strategia onko strategialla päivitystarpeita? Teknisen palvelun lautakunnan strategiapäivät Timo Martiskainen

Staran strategia onko strategialla päivitystarpeita? Teknisen palvelun lautakunnan strategiapäivät Timo Martiskainen Staran strategia 2011-2012 - onko strategialla päivitystarpeita? Teknisen palvelun lautakunnan strategiapäivät 31.10. - 1.11.2011 Timo Martiskainen Toiminta-ajatus Tuotamme rakennusalan, ympäristönhoidon

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 1 muuttuva toimintaympäristö Huomioimme toiminnassamme globalisaation, yhteiskunnalliset muutokset ja nopeasti muuttuvat lähiympäristön tarpeet. Olemme aktiivinen

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa!

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa! Tredun strateginen ohjelma Tilaisuus yhteistyökumppaneille 18.1.2019 Tervetuloa! AMMATILLISTA ETUMATKAA ROHKEE, RETEE JA REILU TREDU TAUSTAA STRATEGISESTA OHJELMASTA Ohjelma luo suunnan Tredun toiminnalle,

Lisätiedot

Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu

Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Sivistystoimen johdon foorumi 11.3.2014 Tampere Anneli Rautiainen Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Lisätiedot

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Tietostrategiaa monimuotoisesti Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable!

Lisätiedot

Hyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa.

Hyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa. Hyria 2018 Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa. Strategian avulla toteutamme visiomme. Hyria 2018 Strategia ei anna suoraa

Lisätiedot

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia 2016 2020 Hallitus hyväksynyt 1.2.2016 Tutkimus-kehittämistoiminnan strategia kertoo 1) Toiminta-ajatuksemme (Miksi olemme olemassa?) 2) Arvomme (Mikä meille

Lisätiedot

Verkottamisen välineenä ja kilpailukyvyn vahvistajana

Verkottamisen välineenä ja kilpailukyvyn vahvistajana Verkottamisen välineenä ja kilpailukyvyn vahvistajana Miksi pk-palveluntuottajakenttää kannattaa kehittää juuri nyt? - Sote-alan toimintaympäristö muuttuu kiihtyvällä vauhdilla, vaikka tulevista uusista

Lisätiedot

Strategia KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ

Strategia KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Strategia 2018 2021 KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Toimintaympäristön muutos Pohjois-Karjalan maakunta Työllisyysasteen parantaminen on keskeisin

Lisätiedot

Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki

Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki Hyväntuulinen Raahe kehittyvä käupunki TAIKAKUUn valokuvakilpailu Katse tulevaisuuteen Annika Oksa, Raahen lukio OPETUSTOIMEN STRATEGIA VUOSILLE 2016-2020 OPLA 20.1.2016 7 SISA LTO 1. OPETUSTOIMEN KESKEISET

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Aija Rinkinen Opetushallitus

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Aija Rinkinen Opetushallitus Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma Aija Rinkinen Opetushallitus For Osaamisen learning ja and sivistyksen competence parhaaksi Suomi maailman osaavimmaksi kansaksi 2020 Koulutukseen on panostettava

Lisätiedot

Osekk 2020 OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA. Yhtymähallitus 19.5.2014 52 Yhtymäkokous 10.6.2014 6

Osekk 2020 OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA. Yhtymähallitus 19.5.2014 52 Yhtymäkokous 10.6.2014 6 Osekk 2020 OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA Yhtymähallitus 19.5.2014 52 Yhtymäkokous 10.6.2014 6 Yhteistyön strategia Oulun seudun koulutuskuntayhtymän (Osekk) strategia on päivitetty vastaamaan

Lisätiedot

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN HYVÄT KÄYTÄNTEET TYÖPAIKOILLA - KOKEMUKSIA KEHITTÄMISTYÖSTÄ TYÖELÄMÄN KEHITTÄMISOHJELMISSA (TYKES) Keskiviikkona 26.11.2008 kello 12.00-18.00 Fellmannissa RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET ILMAPIIRI Hyvinvointi Sallivuus

Lisätiedot

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI

Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI RAAHEN OPETUSTOIMI Opetustoimen Strategia 2015 Op.ltk. 14.09.2011 131 Sisällysluettelo 1. Opetustoimen keskeiset menestystekijät 3 2. Opetustoimen toimintaa ohjaavat periaatteet

Lisätiedot

MIKKELIN STRATEGIA Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin

MIKKELIN STRATEGIA Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin Kaupunginhallitus 8.1.2018 Liite 1 7 MIKKELIN STRATEGIA 2018-2021 Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin Strategisesta ajattelusta käytännön tekoihin Miten teemme yhteisestä visiosta totta? Arvokirjan

Lisätiedot

Mirja Antila, LAPE-akatemian fasilitaattori

Mirja Antila, LAPE-akatemian fasilitaattori Mirja Antila, LAPE-akatemian fasilitaattori Oppimisprosessi Kansallisesti sosiaali- ja terveys- ja opetus- ja kulttuuriministeriöstä johdettu Alueellisiin tarpeisiin räätälöity Lasten ja nuorten hyvinvoinnin

Lisätiedot

Sivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät Merja Narvo-Akkola

Sivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät Merja Narvo-Akkola Sivistystoimen Talouspäälliköiden Kesäpäivät 6.6.2013 Merja Narvo-Akkola Suomi OPH, Hallitus Kunta Sivistys- ja opetustoimi Koulu Rehtori ja opettajat Opetussuunnitelma-uudistus Johtamisen laatukriteerit

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Henkilöstöohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto HENKILÖSTÖOHJELMA 1 Henkilöstöohjelman lähtökohdat Johtamisvisio Linjakas johtajuus ja yhteinen sävel.

Lisätiedot

Kestävän kehityksen strategia

Kestävän kehityksen strategia Kestävän kehityksen strategia Yhtymähallitus xx.xx.2012 Sisällysluettelo 1. Kestävä kehitys... 1 2. Oppilaitosten ympäristösertifiointi... 1 3. Kestävä kehitys Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymässä...

Lisätiedot

AMEO-strategia

AMEO-strategia AMEO-strategia 2022 9.10.2018 AMEOn missio ja visio AMEO-missio Ammatillisen erityisopetuksen tulevaisuuden rakentaja AMEO-visio Kaikille yhdenvertainen, saavutettava ja osallistava ammatillinen koulutus

Lisätiedot

SUUNTA ETEENPÄIN. Ammatillista koulutusta nuorille, aikuisille ja työelämälle Satakunnassa ja Vakka-Suomessa TOIMINTA-AJATUS

SUUNTA ETEENPÄIN. Ammatillista koulutusta nuorille, aikuisille ja työelämälle Satakunnassa ja Vakka-Suomessa TOIMINTA-AJATUS Länsirannikon Koulutus Oy WinNovan strategia 2014 2017 SUUNTA ETEENPÄIN Ammatillista koulutusta nuorille, aikuisille ja työelämälle Satakunnassa ja Vakka-Suomessa TOIMINTA-AJATUS Monialaisena koulutuksen

Lisätiedot

Eturivin taitajia Strategia Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto

Eturivin taitajia Strategia Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto Eturivin taitajia Strategia 2015-2017 Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto Eturivin taitajia Opiskelijan parhaaksi Työelämän parhaaksi Laadukasta koulutusta, joustavasti ja uudistuen Osaava,

Lisätiedot

Innovaatioammattikorkeakoulun. lähtökohdat. Sinimaaria Ranki

Innovaatioammattikorkeakoulun. lähtökohdat. Sinimaaria Ranki Innovaatioammattikorkeakoulun strategiset lähtökohdat Sinimaaria Ranki 2.9.2008 1 Taustalla vaikuttavat talouden muutosvoimat Informaatiokumous Ennuste: puolet maailmankaupasta immateriaalikauppaa Tuotanto

Lisätiedot

SOTE-AKATEMIA TEKNOLOGISEN MURROKSEN JOHTAMINEN SOTE-ALALLA

SOTE-AKATEMIA TEKNOLOGISEN MURROKSEN JOHTAMINEN SOTE-ALALLA SOTE-AKATEMIA TEKNOLOGISEN MURROKSEN JOHTAMINEN SOTE-ALALLA Tule oppimaan parhaat käytännöt teknologisen murroksen johtamiseen sekä digitalisaation ja uusimman teknologian hyödyntämiseen sosiaali- ja terveydenhuollossa!

Lisätiedot

Säästöpankkiryhmän strategia 2012. Tavoite: huomattavasti merkittävämpi finanssialan toimija vuonna 2020

Säästöpankkiryhmän strategia 2012. Tavoite: huomattavasti merkittävämpi finanssialan toimija vuonna 2020 Säästöpankkiryhmän strategia 2012 Tavoite: huomattavasti merkittävämpi finanssialan toimija vuonna 2020 Missiomme nousee juuristamme Missio Säästöpankit edistävät säästäväisyyttä ja asiakkaidensa taloudellista

Lisätiedot

EuroSkills 2020 hankkeen mahdollisuudet

EuroSkills 2020 hankkeen mahdollisuudet EuroSkills 2020 hankkeen mahdollisuudet EuroSkills 2020 ammattkoulutuksen yhteinen haaste ja mahdollisuus Helsinki 3.9.2015 Ylijohtaja Mika Tammilehto, opetus- ja kulttuuriministeriö, ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Kunta-alan tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus

Kunta-alan tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus Kunta-alan tuloksellisen toiminnan kehittämistä koskeva suositus Bjarne Andersson Työelämän kehittämisen asiantuntija Kunnallinen työmarkkinalaitos Kuopio 19.11.2009 Miten suositus toimii? KT ja järjestöt

Lisätiedot

TYÖELÄMÄVASTAAVUUDEN VAHVISTAMINEN Tapio Kostamo, Niko Finnilä

TYÖELÄMÄVASTAAVUUDEN VAHVISTAMINEN Tapio Kostamo, Niko Finnilä TYÖELÄMÄVASTAAVUUDEN VAHVISTAMINEN Tapio Kostamo, Niko Finnilä TYÖRENKAAN TAPAAMISIA 18.3.2004 Hämeenlinnassa 17.5.2004 Helsingissä (HAAGA) 13.9.2004 Tampereella (PIRAMK) 13.10.2004 Riihimäellä (HAMK)

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1 Strategiaseminaari 27.6.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki Strategiset ohjelmat Vetovoima ja kasvu Osaaminen ja hyvinvointi Toimiva kaupunkiympäristö

Lisätiedot

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto 2016-2020 Iholiiton Kevätpäivät 19.3.2016 Tampere Ajattelulle annettava aikaa - strategia ei synny sattumalta, vaan riittävän vuorovaikutuksen tuloksena Miten

Lisätiedot

Suomalaisen koulutusjärjestelmän visio Menestys tehdään

Suomalaisen koulutusjärjestelmän visio Menestys tehdään Suomalaisen koulutusjärjestelmän visio Menestys tehdään Sivistystyönantajat Suomalaisen koulutus järjestelmän visio Menestys tehdään yhdessä Tulevaisuutta on tunnetusti vaikea ennustaa, mutta yhdestä asiasta

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti

Lisätiedot

Strategia Luotsaa hyvinvointia

Strategia Luotsaa hyvinvointia Strategia 2015 Luotsaa hyvinvointia Toimintaympäristön kehitysnäkymiä Ilmastonmuutokset ja globaalitalouden häiriöt aiheuttavat epävarmuutta ja ennakointivaikeuksia kaikilla toimialoilla. Julkisen talouden

Lisätiedot

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia Tampereen n koulutusstrategia Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat kansainvälisen ja Suomen monipuolisimman, yli 30 000 opiskelijan n. Monitieteisen mme koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Tavoitteellista vuorovaikutusta

Tavoitteellista vuorovaikutusta Sinun valmentajasi elinikäinen kehittyminen Tavoitteellista vuorovaikutusta Olemme kasvaneet 10 vuodessa yksilöiden kouluttajasta ryhmien ja organisaatioiden kehittäjäksi. Toimintamme perusta on kehittämämme

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia työkappale 20.5.2011 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Tieto- ja viestintätekniikka oppimisessa... 1 2 KPEDUn tieto- ja viestintätekniikan

Lisätiedot

Keinot kasvuun on tiedossa, mutta se ei riitä. Henkilöstö tekee kasvun.

Keinot kasvuun on tiedossa, mutta se ei riitä. Henkilöstö tekee kasvun. Keinot kasvuun on tiedossa, mutta se ei riitä. Henkilöstö tekee kasvun. Olisiko nyt jo aika kääntää katse henkilöstökustannuksista kasvun tekijöiksi? 11 % suomalaisista työntekijöistä on sitoutunut työnantajaansa

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Kaupunginhallitus 27.11.2017 Kaupunginvaltuusto 4.12.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki VETOVOIMA JA KASVU TOIMIVA KAUPUNKIYMPÄRISTÖ JA RAKENTAMINEN Strategiset

Lisätiedot

O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N

O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N S T R AT E G I A 2 0 19 MISSIO Olemme vaikuttava sivistysyliopisto VISIO Olemme oppimisen, hyvinvoinnin ja luonnon perusilmiöiden aloilla yksi maailman johtavista

Lisätiedot

Pedagoginen johtaminen ja osaamisperusteisuus

Pedagoginen johtaminen ja osaamisperusteisuus Pedagoginen johtaminen ja osaamisperusteisuus Strategiset tavoitteet laadukkaaksi toiminnaksi pedagogisen johtamisen kehittämishanke vuosina 2011 2012. Hellevi Lassila, koulutusjohtaja, vararehtori Koulutuskeskus

Lisätiedot

Uudistustyön suunta IRMELI HALINEN

Uudistustyön suunta IRMELI HALINEN Uudistustyön suunta Missä perusteiden linjauksissa muutos ilmenee? (1) Koulun ja opetuksen suhde muuttuvaan yhteiskuntaan Arvoperusta, tehtävä ja velvoitteet Toimintakulttuuri ja koulutyön järjestäminen

Lisätiedot

Yritystoiminnan kehittämisedellytykset EU-ohjelmakaudella 2007-2013

Yritystoiminnan kehittämisedellytykset EU-ohjelmakaudella 2007-2013 Yritystoiminnan kehittämisedellytykset EU-ohjelmakaudella 2007-2013 Hallitusohjelma Rakennerahasatokausi 2007-2013 Pirkanmaan TE-keskuksen tulossuunnitelma 2008 Pirkanmaan ennakointipalvelu Tutkimuspäällikkö,

Lisätiedot

Osaat kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa ottaen huomioon Osaamistavoitteet digitalisaation tuomat mahdollisuudet.

Osaat kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa ottaen huomioon Osaamistavoitteet digitalisaation tuomat mahdollisuudet. OPINTOJAKSOKUVAUKSET Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op) Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä erikoistumiskoulutus (30 op) Opintojakso Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi

Lisätiedot

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN MAAKUNTAOHJELMA MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN Rauli Sorvari koulutuspäällikkö Keski-Suomen liitto Maakuntasuunnitelman linjaukset Aikuiskoulutuksella tuetaan työyhteisöjen kykyä uudistua ja kehittyä.

Lisätiedot

TAMKin strategia kohti vuotta Hyväksytty Tampereen ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa

TAMKin strategia kohti vuotta Hyväksytty Tampereen ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa TAMKin strategia kohti vuotta 2020 Hyväksytty Tampereen ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 12.2.2016 TAMKin strategia kohti vuotta 2020 1. TAMKin strategian tausta Tampereen ammattikorkeakoulu käynnisti

Lisätiedot

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017 POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 07 Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen käsitys opetuksesta ja oppimisesta, laadukas opetustoiminta

Lisätiedot

Tunnista tulevaisuuden johtamisen osaamistarpeet jo tänään

Tunnista tulevaisuuden johtamisen osaamistarpeet jo tänään Tunnista tulevaisuuden johtamisen osaamistarpeet jo tänään Enemmän kuin irrallinen 360 -arviointi Agenssi360 HRM on ainutlaatuinen yhdistelmä johtamisen tavoitetilan määrittelyä, 360 -arviointia ja kasvokkaista

Lisätiedot

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus

Lisätiedot

Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut

Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut Kaikkien työpanosta tarvitaan yhteistyötä ja vastuullisuutta rakennetyöttömyyden nujertamiseksi Avauspuheenvuoro

Lisätiedot

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA....YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU TEKSTI: Lauri Kuukasjärvi, Ilona Mansikka, Maija Toukola, Tarja

Lisätiedot

Parasta eurooppalaista liiketoiminnan osaamista pk-yritysten tarpeisiin FAST LANE PROGRAM PK-KOULUTUSOHJELMA 2.

Parasta eurooppalaista liiketoiminnan osaamista pk-yritysten tarpeisiin FAST LANE PROGRAM PK-KOULUTUSOHJELMA 2. Parasta eurooppalaista liiketoiminnan osaamista pk-yritysten tarpeisiin FAST LANE PROGRAM PK-KOULUTUSOHJELMA 2. Strategia ja johtaminen kilpailijoita paremmaksi Pk-koulutusohjelma vastaa Teknologiateollisuuden

Lisätiedot

Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä?

Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä? Miten koulutuksen järjestäjä ohjaa ja tukee työpaikalla tapahtuvaa osaamisen kehittämistä? Laatua laineilla ammatillisen koulutuksen laatuseminaari 2016 Jonna Kokkonen Laatu- ja kehityspäällikkö Itä-Savon

Lisätiedot

Tervetuloa iloiseen Pohjois-Karjalaan!

Tervetuloa iloiseen Pohjois-Karjalaan! Tervetuloa iloiseen Pohjois-Karjalaan! Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry Syysseminaari 3. 4.10.2017 Joensuu Esa Karvinen, kuntayhtymän johtaja Väkiluku 164 085 ihmistä (Tilastokeskus 31.12.2016).

Lisätiedot

Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä

Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen 11.11.2015 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Lukion opetussuunnitelman perusteiden valmistelun lähtökohtia Valtioneuvoston asetus (942/2014) Tavoitteet 2 Kasvu

Lisätiedot

Erikoistumiskoulutusten kehittämisen väliseminaari Tervetuloa ja Arenen ajankohtaiskatsaus

Erikoistumiskoulutusten kehittämisen väliseminaari Tervetuloa ja Arenen ajankohtaiskatsaus Erikoistumiskoulutusten kehittämisen väliseminaari Tervetuloa ja Arenen ajankohtaiskatsaus Toiminnanjohtaja Riitta Rissanen, Arene ry 17.8.2016 Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 26.8.2016 Ajankohtaista Ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

YHTEISTYÖ YRITYSTEN JA KOULUTUSTEN JÄRJESTÄJIEN VÄLILLÄ TYÖELÄMÄPEDAGOGI KOULUTUS 6 OP

YHTEISTYÖ YRITYSTEN JA KOULUTUSTEN JÄRJESTÄJIEN VÄLILLÄ TYÖELÄMÄPEDAGOGI KOULUTUS 6 OP YHTEISTYÖ YRITYSTEN JA KOULUTUSTEN JÄRJESTÄJIEN VÄLILLÄ TYÖELÄMÄPEDAGOGI KOULUTUS 6 OP Pertti Lepola YRITYS-OPPILAITOSYHTEISTYÖ Oppilaitososaaminen ja Työelämäosaaminen Työyhteisöosaaminen, oppiva organisaatioosaaminen

Lisätiedot

KIILAT HOCKEY STRATEGIA 2014-2020

KIILAT HOCKEY STRATEGIA 2014-2020 Kiilat Hockey strategia perustuu Suomen Jääkiekkoliiton luomaan strategiaan, jossa on VISIO: Intohimona jääkiekko ja MISSIO: Suomi-kiekosta lisäarvoa elämääsi 1 Tähän kuuluu vahvasti yhteiset TAHTOTILAT:

Lisätiedot

Menestys rakennetaan sydämellä ja elinvoimalla. Laukaan kunnan strategia

Menestys rakennetaan sydämellä ja elinvoimalla. Laukaan kunnan strategia Menestys rakennetaan sydämellä ja elinvoimalla. Laukaan kunnan strategia 2017 2021 SISÄLTÖ 4 Arvot 6 Slogan 8 Strategiakartta Missio Visio Strategia 10 Kärkiteemat Laukaassa 14 Tavoitteet, seuranta & mittaaminen

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JA TYÖELÄMÄN KEHITTYVÄ YHTEISTYÖ

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JA TYÖELÄMÄN KEHITTYVÄ YHTEISTYÖ AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JA TYÖELÄMÄN KEHITTYVÄ YHTEISTYÖ Myötätuulessa toimintaa ja tuloksia ammatilliseen koulutukseen 19.-21.3.2012 Helsinki-Tukholma-Helsinki, M/S Silja Serenade Hallitusneuvos Merja

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA

UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA #UKI2O3OO Tavoitteena 20300 asukasta vuonna 2030 Oikeenlaista kemiaa korostaa uusikaupunkilaista asukasnäkökulmaa ja yhteisöllisyyttä. Autotehtaan ja muiden yritysten työpaikkojen

Lisätiedot

Mitä haluamme ammatillisen koulutuksen olevan 2025?

Mitä haluamme ammatillisen koulutuksen olevan 2025? Mitä haluamme ammatillisen koulutuksen olevan 2025? Toimitusjohtaja Petri Lempinen Tammikuu 2017 Täältä tulemme Ammattikorkeakoulujen irtaantuminen Ammattitutkintolaki 1994 > laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta

Lisätiedot

Sipoon kunnan SOSTER osastostrategia 2025

Sipoon kunnan SOSTER osastostrategia 2025 Sipoon kunnan SOSTER osastostrategia 2025 8.12.2008 Sisältö 1. Toimintaympäristön ja kasvun vaatimat muutokset 2. Sipoo 2025 yhteinen tavoite 3. SOSTER strategian päämäärä 4. Strategiaperusta, arvot 5.

Lisätiedot

Strategiset tavoitteet Suomen Lions-liiton vuosikokous, Pori Puheenjohtaja Tuomo Holopainen

Strategiset tavoitteet Suomen Lions-liiton vuosikokous, Pori Puheenjohtaja Tuomo Holopainen Strategiset tavoitteet 2014-2019 Suomen Lions-liiton vuosikokous, Pori Puheenjohtaja 2014 2015 Copyright Rastor Oy Lions-liiton strategia 2014-2019 Strategiset linjaukset Kriittiset menestystekijät Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Tulevaisuuden tietoyhteiskuntataidot

Tulevaisuuden tietoyhteiskuntataidot Tulevaisuuden tietoyhteiskuntataidot Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistaminen 18.3.2010 Jyrki Koskinen Sisältö Mitkä tiedot, taidot ja osaamisen muodot korostuvat tulevaisuuden tietoyhteiskunnassa?

Lisätiedot

KOULUTUKSEN LAATU JA OPINTOJAKSOMALLIT. Asiantuntija Mia Valanne, Opintokeskus Sivis

KOULUTUKSEN LAATU JA OPINTOJAKSOMALLIT. Asiantuntija Mia Valanne, Opintokeskus Sivis KOULUTUKSEN LAATU JA OPINTOJAKSOMALLIT Asiantuntija Mia Valanne, Opintokeskus Sivis MIKÄ ON OPINTOJAKSOMALLI? Kyse on järjestön koulutuksesta, jonka osaamistavoitteet, sisältö ja laajuus ovat samat toteuttajasta

Lisätiedot

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä erikoistumiskoulutus (30 op) OPINTOJAKSOKUVAUKSET. Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op)

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä erikoistumiskoulutus (30 op) OPINTOJAKSOKUVAUKSET. Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op) OPINTOJAKSOKUVAUKSET Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op) Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi kannalta merkittävät digitaalisaation megatrendit ja toimintaympäristön

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos )

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos ) 1 LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos 27.10.2011) 1. LOVIISAN KAUPUNGIN VISIO 2020 Loviisa on kehityskäytävää E18 hyödyntävä merenranta- ja maaseutukaupunki, jossa korostuu hyvä elämänlaatu ja oma

Lisätiedot

Kuntaliiton asiakkuuksien kehittäminen

Kuntaliiton asiakkuuksien kehittäminen Pienkuntaseminaari 3.4.2017 Kuntaliiton asiakkuuksien kehittäminen Yhteysjohtaja Lauri Lamminmäki Suomen Kuntaliitto Kuntaliiton strategia 2017-2021 Painopisteet Missio Askeleen edellä Visio Teemme kuntien

Lisätiedot

Automaatio ja älykkäät ratkaisut tulevat rakennuksiin

Automaatio ja älykkäät ratkaisut tulevat rakennuksiin Automaatio ja älykkäät ratkaisut tulevat rakennuksiin Hyvinvointia älysähköllä Erkki Aalto, kehitysjohtaja, RAKLI ry KNX Partnerpäivä, 6.11.2014, Tampere Automaatio ja alykkäät ratkaisut, Erkki Aalto,

Lisätiedot

Veijo Nivala Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi/ Osaamisen johtaminen

Veijo Nivala Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi/ Osaamisen johtaminen Veijo Nivala Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi/ 18.4.2013 Osaamisen johtaminen Lähtökohtia Organisaation toiminnan perusta on sille hyväksytyssä strategiassa. Osaamisen johtaminen pyrkii strategisena

Lisätiedot

Ohjaus ja monikulttuurisuus

Ohjaus ja monikulttuurisuus Ohjaus ja monikulttuurisuus ELO-foorumi 25.9.2014 Ohjaus Ohjaus on ihmisen normaaleissa elämäntilanteissa kohtaamien vaikeuksien käsittelyä, jossa yksilöä ei patologisoida eikä tukeuduta autoritaariseen

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristöt ja oppimisen kaikkiallisuus

Yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristöt ja oppimisen kaikkiallisuus Yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristöt ja oppimisen kaikkiallisuus Yrittäjyysskasvatuspäivät 7.10.2011 Minna Riikka Järvinen Toiminnanjohtaja, KT, FM, MBA Kerhokeskus Kerhokeskus Edistää lasten ja nuorten

Lisätiedot

Pelastustoimen muutospaineet ja mahdollisuudet. Seppo Lokka pelastusjohtaja

Pelastustoimen muutospaineet ja mahdollisuudet. Seppo Lokka pelastusjohtaja Pelastustoimen muutospaineet mahdollisuudet Seppo Lokka pelastusjohta Megatrendit Teknologia integroituu arkeen Keskinäisriippuvuus lisääntyy Yksilöllinen hyvinvointi korostuu Ilmastonmuutoksen seuraukset

Lisätiedot

Palotutkimuksen päivät Hanasaari. Matti Honkanen

Palotutkimuksen päivät Hanasaari. Matti Honkanen Pelastustoimen yhteinen osaamisenkartoitusmalli Päivystävän päällikön ja päivystävän palomestarin tasoille sekä tilannekeskushenkilöstölle Palotutkimuksen päivät 30.8.2017 Hanasaari Matti Honkanen OSAAMISENKARTOITUS

Lisätiedot

MAAKUNTAOHJELMAN LAADINTA

MAAKUNTAOHJELMAN LAADINTA 7.3.2017 MAAKUNTAOHJELMAN 2018 2021 LAADINTA Maakuntaohjelmat laaditaan nyt voimassaolevan lainsäädännön mukaisesti, mutta laadinnan yhteydessä seurataan maakuntauudistuksen etenemistä ja otetaan se huomioon

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kunnossapidossa. Anne Heinonen,

Osaava henkilöstö kunnossapidossa. Anne Heinonen, Osaava henkilöstö kunnossapidossa Anne Heinonen, 11.4.2019 Sisältö Efora Oy Osaavan henkilöstön rekrytointi Rekrytointi Eforassa Työnantajamielikuvan rakentaminen Osaamisen kehittäminen Yleiset haasteet

Lisätiedot

Valmet Automotiven kilpailukyky globaalissa toimintaympäristössä. 19.9.2015 Turku

Valmet Automotiven kilpailukyky globaalissa toimintaympäristössä. 19.9.2015 Turku Valmet Automotiven kilpailukyky globaalissa toimintaympäristössä 19.9.2015 Turku Kilpailukyky? On usean tekijän summa Kustannustehokkuus Innovatiivisuus Toimitusketjun hallinta Koulutetun työvoiman saatavuus

Lisätiedot

Päijät-Hämeen liitto. Regional Council of Päijät-Häme Marja Koivula

Päijät-Hämeen liitto. Regional Council of Päijät-Häme Marja Koivula Päijät-Hämeen liitto Regional Council of Päijät-Häme Marja Koivula Tulevaisuus 2016-2040 Päijät-Häme 2040 Päijät-Hämeen liitto Päijät-Hämeen liitto Kenen tuotosta? Kolme maakuntahallitusta ja Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Maineesta ja vastuullisuudesta kasvun veturi? 21.11.2013 Case LähiTapiola Johtaja Anu Pylkkänen, Yhteiskuntavastuu ja edunvalvonta

Maineesta ja vastuullisuudesta kasvun veturi? 21.11.2013 Case LähiTapiola Johtaja Anu Pylkkänen, Yhteiskuntavastuu ja edunvalvonta Maineesta ja vastuullisuudesta kasvun veturi? 21.11.2013 Case Johtaja Anu Pylkkänen, Yhteiskuntavastuu ja edunvalvonta Tämä on Suomalainen, vakavarainen finanssiryhmittymä, joka palvelee henkilö-, maatila-,

Lisätiedot

Varsinais-Suomen kirjastojen strategia 2021

Varsinais-Suomen kirjastojen strategia 2021 Varsinais-Suomen kirjastojen strategia 2021 Toimintaympäristön muutostekijät Muutostekijöiden vaikutus kirjastoihin Toiminta-ajatus Visio 2021 Toimintaa ohjaavat periaatteet Strategiset tavoitteet (BSC-malli)

Lisätiedot

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa 70-20-10 malli Johdon ja henkilöstöjohtamisen kehittämispäivä AMKE 28.10.2015 Jarmo Kröger, kehittämispäällikkö Koulutuskeskus Salpaus Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

kaikille yhteinen tiimivalmennus kaikille yhteinen asiantuntijainterventiot

kaikille yhteinen tiimivalmennus kaikille yhteinen asiantuntijainterventiot RIVERIA 2025 -henkilöstön osaamisen ja työhyvinvoinnin kehittämisohjelma : Olemme Suomen vaikuttavin monialainen ammatillisen koulutuksen järjestäjä vuonna 2025. Tarve: Riverian henkilöstön osaamisen ja

Lisätiedot

Sote-liikelaitoksen visio ja arvot

Sote-liikelaitoksen visio ja arvot Sote-liikelaitoksen visio ja arvot Hankejohtaja Mira Uunimäki ja projektipäällikkö Tiina Karppinen Sote-virkamieskoordinaatioryhmä 24.1.2019 Ohjeet Projektin eteneminen ja työvaiheet Työskentely alkanut

Lisätiedot

HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE

HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE HOITOTYÖN TOIMINTAMALLI VISIOMME VUOTEEN 2019 Tavoitteenamme on, että hoitotyön yhteisömme on alueellisesti vetovoimainen

Lisätiedot

Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit

Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit Esi- ja perusopetuksen kehittämisverkoston päätösseminaari katse kohti tulevaisuutta 11.5.2006 Tampere Veli-Matti Kanerva, kehityspäällikkö Kasvatus- ja

Lisätiedot

Tulevaisuuden osaamistarpeet työelämässä? Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto Soveltavan liikunnan päivät , Helsinki

Tulevaisuuden osaamistarpeet työelämässä? Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto Soveltavan liikunnan päivät , Helsinki Tulevaisuuden osaamistarpeet työelämässä? Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto Soveltavan liikunnan päivät 21.8.2018, Helsinki 106 vuotta suomalaisen työn puolesta Kotimaisen Työn Liitto perustettiin 1912.

Lisätiedot

Opinnollistaminen työpajan ja oppilaitoksen yhteistyönä. Katri Honkasalo

Opinnollistaminen työpajan ja oppilaitoksen yhteistyönä. Katri Honkasalo Opinnollistaminen työpajan ja oppilaitoksen yhteistyönä Katri Honkasalo 23.10.2015 Varian ja työpajojen opetusyhteistyö: Numeronkorotus työpajalla Peruskoulu "paja" Menolippu Kiertävä erityisopettaja,

Lisätiedot

Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä

Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä Ops-prosessi pedagogisen ja strategisen kehittämisen näkökulmasta Opetusneuvos Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS 1 Tulevaisuuden koulun linjauksia etsimässä 2 1 Yleissivistävän

Lisätiedot

Valoisamman tulevaisuuden tekijät

Valoisamman tulevaisuuden tekijät Valoisamman tulevaisuuden tekijät Luonnon-, ympäristö- metsätieteilijöiden liitto Loimu on edunvalvonta-, vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka toimii luonnon-, ympäristö- ja metsätieteellisen korkeakoulututkinnon

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Rovaniemi Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö, Opetushallitus

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Rovaniemi Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö, Opetushallitus For learning and competence Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma Rovaniemi 30.9.2013 Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö, Opetushallitus 21. vuosituhannen taidot haastavat

Lisätiedot

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus 4.10.2013 Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Anneli Rautiainen

Lisätiedot

Pääteemat osaamisalueen pohjalta - Onko olemassa olevaa valmista aineistoa - Mikäli on, onko se hyödynnettävissä sellaisenaan

Pääteemat osaamisalueen pohjalta - Onko olemassa olevaa valmista aineistoa - Mikäli on, onko se hyödynnettävissä sellaisenaan Aineistokartoitustehtävä 1 - Työelämäpedagoginen osaamiskartta, osaava työelämäpedagogi ammatillisessa koulutuksessa, 6 op - Valmiina käytettävissä oleva aineistojen sekä puuttuvan aineiston valmistaminen

Lisätiedot