Onko yhteisöllisyydestä apua tulevaisuuden murroksessa ja jos on, niin miten sitä voisi rakentaa?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Onko yhteisöllisyydestä apua tulevaisuuden murroksessa ja jos on, niin miten sitä voisi rakentaa?"

Transkriptio

1 Onko yhteisöllisyydestä apua tulevaisuuden murroksessa ja jos on, niin miten sitä voisi rakentaa? Musiikkitalo Tuire Palonen, Turun yliopisto/spindel Oy

2 Kolme näkökulmaa: Tulevaisuuden muutokset mitä niistä voidaan päätellä? Lasten ja nuorten näkökulma Aikuisten johtaminen työyhteisössä Esitystä varten on luettu n. 600 sivua Osaava hankkeen projektitöitä. Erityisesti kahteen työhön on viitattu monesti: Paula Jordanin ja Merja Sinkkosen töihin.

3 Jotain tulevaisuudesta Pelko Heinäsirkkamielistä, median ylivalta Harjoitusvaltaiset alat ovat muutoksen edessä ensimmäisinä Tulevaisuus vaikuttaa eri taidealoihin eri tavalla Jokin ajassa on muuttunut, mitä se on. Koko yhteiskuntako, perheet, nuoret, ihminen ylipäänsä? (Sinkkonen)

4 Muutosta liikkeellepanevia voimia Globalisoitumiskehitys, maailmanlaajuistuminen, kulttuurien kirjo ja kohtaaminen, ympäristön muutokset Tieto lisääntyy, teknologia kehittyy Rajujakin demografisia muutoksia, kaupungistumiskehitys näyttää jatkuvan Politiikasta on tullut entistä monimutkaisempaa: neuvotellaan erilaisista tukijärjestelmistä, järjestelmät ovat isoja koneita Uudet innovaatiot vaikuttavat (taiteen kohdalla erityisesti sähköisen media-alan murros)

5

6 Taideopetuksen haasteita Vahvaa: perusta, kouluttamiselle hyvä ja kattava järjestelmä, sitoutuneita opettajia, inhimillistä pääomaa paljon järjestelmän takana. Mutta: miten järjestelmän ulkopuolella? Viekö muuttuvaa maailma, sähköinen media ja eri asioiden välillä poukkoilu mahdollisuuden pitkäjännitteiseen kehittämiseen? Monien harrastusten suma, arjen kiire, jne. Entäpä huiput? Huipputaitojen luomiseen tarvitaan ympäristöjä joissa toteutuu tarkoituksellinen ja yksilön äärirajoja koetteleva harjoitus (vert. deliberate practise käsite/k.a Ericsson).

7 Lasten ja nuorten näkökulma Kaksi tapaa tarkastella oppimista (Sfard 1998): yksilön kehittyminen (acquisition) ja kulttuuriin kiinnikasvaminen (participation) Kulttuuriin kiinnikasvaminen - miten se tapahtuu ja miten se linkittyy yhteisöllisyyteen? Osallistumisnäkökulma.

8 Mervi Sinkkonen: Paras kysyä nuorilta itseltään Parhaita kokemuksia, mikä koukuttaa? orkesteri- ja muu yhteissoitto, orkesterileirit, orkesterin tai yhtyeen kanssa esiintymiset, ulkomaanvierailut, omat soittotunnit, osaavat, mukavat opettajat, erilaiset onnistumiset, itse musiikki (taide), omien toivekappaleiden ottaminen työstettäväksi, hyvä palaute, kritiikkikin.

9 Musiikin (taiteen) maailmaan kasvamisesta Konsertteihin (näyttelyihin, tapahtumiin, esityksiin) osallistuminen, esteenä usein aikapula. Mitä pienemmistä soittajista on kyse, sitä enemmän yhteisöllisyys keskittyy opettajan ja oppilaan väliseen vuorovaikutukseen. (Sinkkonen) Luokkatunnit tai konsertit tuovat oman lisänsä. Oppilaitos kokonaisuutena on lapselle usein vieras, sitä edustaa vain oma opettaja.

10 Avain yhteisöllisyyteen? Orkesteritoiminta Erityisesti orkesterileirit, joilla musiikin ohella ulkoillaan, pelataan, jutellaan ja valvotaan yhdessä. Helpompi tätä kautta myös tulla mukaan toimintaan. Pienestä tiiviistä joukosta kasvaa nopeasti oma yhteisönsä, jota nimen keksiminen yhtyeelle vain vahvistaa. (Sinkkonen)

11 Mikä sitouttaa? Hyvä opettaja-oppilas-suhde on yksi taiteen perusopetuksen kulmakivistä. Opettaja on vuosien saatossa paljon enemmän kuin henkilö, jolta saa musiikkiin liittyviä tietoja ja taitoja. Kapellimestareilla ja yhtyeiden ohjaajilla on yhteismusisoinnissa suuri merkitys. Soittava ystäväpiiri pitää murrosikäisenkin mukana. Pienimmillä oman perheen merkitys suurin. Taidon kehittyminen, itse musiikki (taide).

12 Musiikista (taiteesta) osa identiteettiä Opetuksen myötä musiikista (taiteesta) tulee osa yksilön omaa identiteettiä Taiteellisen ilmaisuvoiman kokeminen korvaako taide leikin myöhäisemmällä iällä? Kun on kasvanut yhteen musiikin kanssa, ei halua lopettaa, ei edes varsinaisten opintojen jälkeen. Yhteisöllisyyden kannatteleva voima, taikapiiri Tapaamispaikkoja toiminnan välille? Kahviloiden ja taukopaikkojen iso merkitys, yhteinen tekeminen

13 Opettajista (Paula Jordan) Polku taideoppilaitoksen opettajaksi eroaa yleisestä opettajuudesta voimakkaan yksilöllisen taiteilijuusaspektin myötä. Musiikkioppilaitoksen opettajaksi päädytään jo lapsena käynnistyneen pitkäjänteisen muusikoksi kasvamisen myötä. Muusikoksi kasvaminen edellyttää tien valitsemista ja kannan ottamista paitsi instrumentaalisiin myös musiikillisiin kysymyksiin. Muodostuu syvä muusikkoidentiteetti, joka kiinnittyy vahvasti omaan persoonallisuuteen jo lapsesta asti. Musiikinopettajan työ on tämän vuosien varrella omaksutun taidon ja tiedon välittämistä seuraaville polville.

14 Opettajan oman vision tärkeys (Jordan) Musiikinopettaja työskentelee intensiivisimmin saadessaan välittää eteenpäin sitä metodia jonka kokee parhaaksi ja johon itse on kiinnittynyt. Keskeistä taideoppilaitoksen pedagogisessa johtamisessa on suojella ydintä, taiteilijaopettajien työnäkyä, mutta samalla liittää tarvittavat uudet näkökulmat, toimintatavat ja yhteistyörakenteet osaksi oppilaitoksen toimintaa.

15 Arvioinnista Arvioinnin perinne vakiintunut Arviointikäytännöt ja kategoriat on tarkkaan määritelty ja kollegioissa työstetty. Opettajalautakunta arvioi joskus myös numeraalisesti kollegansa työtä. Tasosuoritustilanne on useimmiten hedelmällinen vertaisoppimisen väylä. Mikäli arviointitilanne saa kilpailullisia piirteitä, niin perustehtävä unohtuu ja ilmapiiri huononee. Mitä jos arviointia ei olisi? Kohdistuuko siihen paineita?

16 Miten osaamista siirretään yhteisöihin? Yhteisöjen yhteinen perusta on kiinnittynyt erilaisiin ammatillisiin käytäntöihin ja normeihin. Ammattimaiseen toimintaan kuuluvat standardit, ja laadun valvonta. Tulokasjäsenet pitää kouluttaa ja opastaa työhön. Vahvat verkostot tukevat organisaatioiden toimintaa. Yksilötasolla henkilökohtaiset verkostot ovat uran tai elämänikäinen tuki. Vahvat ja pysyvät työpaikat luovat voimavaroja, mutta myös jäykistävät. Autonomian ja kontrollin tasapaino tai siihen pyrkiminen.

17 Miten osaamista voi tukea? Itseoppimisen tehostaminen ja rakenteistaminen. Kokemusten merkitysten etsiminen Tarkoitukselliset pyrkimykset oppia uutta Testaaminen, kohteellistaminen ja laajentaminen. Muiden käyttö omien kokemusten tulkitsijoina. Reflektiivinen keskustelu. Onko sitä saatavilla?

18 Miten työssä oppimista voi tukea Sisällön relevanssi Suorat ja omaan aktiivisuuteen perustuvat oppimiskokemukset Vaihteleva medioiden käyttö, monipuolinen informaation esittäminen Vuorovaikutukseen liittyvä luottamus Institutionaalinen tuki toimia uudenlaisen ymmärryksen tai toimintakäytännön mukaan Reflektointi, asioiden avaaminen ja kyseenalaistaminen

19 Arkielämän vakiintuneet yhteisöt (Wegner 1989) Pitkäaikaisten ja vastavuoroisten suhteiden myötä muodostuu yhteisiä toimintatapoja. - Tieto virtaa; ei tarvita johdantoja ja selittelyjä, keskustelu on joustavaa. - Yhteisön jäsenet tietävät mitä kukin yhteisön jäsen tietää. - Helppo arvioida suoritusten hyväksyttävyyttä. - Paikallista tietämystä jaettujen tarinoiden muodossa. - Omia kielenkäyttötapoja. - Maailmaa tarkastellaan jostakin tietystä näkökulmasta.

20 Piilo-organisaatiosta Epämuodollinen organisaatio vaikuttaa sekä positiivisella että negatiivisella tavalla. Epämuodollisen rakenteen etuja tarkasteltaessa on erityisen tärkeää se, ovatko yksilöiden ja organisaation sekä sen alaryhmittymien tavoitteet yhdensuuntaisia. Epämuodollinen rakenne ei toimi ongelmitta, jos se esimerkiksi perustuu sellaisiin valtasuhteisiin, jotka poikkeavat paljon muodollisen organisaation valtasuhteista.

21 Luottamus, kollegiaalisuus ja lojaalisuus Tiedonvaihdon takana on luottamukseen perustuva epämuodollinen verkosto, jonka logiikka nojaa luottamuksen varaan. Luottamusta pidetään perusedellytyksenä sille, että voimavaroja voidaan jakaa tehokkaasti. Luottamuksen puute heikentää toimintaa kaikin tavoin. Luottamuksellisia suhteita on kuvattu vahvoiksi ja sellaisiksi että ne ovat suorastaan valautuneet osaksi toimintaa. Erityisesti muutostilanteissa luottamuksen rakentaminen on tärkein asia.

22 Turvaa vaikeiden päätösten taakse Kollegiaalisuus kuvaa toimintatapana nimenomaan asiantuntijayhteisöjä, joissa toimijat eivät niinkään ole hierarkkisessa asemassa toisiinsa nähden vaan eroavat toisistaan sen perusteella mitä erityisosaamista heillä on. Asiantuntijaorganisaatiota (kuten oppilaitosta) ei johdeta, ainakaan menestyksekkäästi, pelkkään hierarkiaan tai työnjakoon tukeutuen. Kollegiaalisen organisaation toimintaa säätelee sosiaalinen geneerisyys eikä se rakennu yksinomaan tiettyjen henkilöiden määräysvallalle. Sellaisessa organisaatiossa, jossa monella toimijalla on muiden tarvitsemia voimavaroja, vaihdolla on ratkaiseva merkitys.

23 Asiantuntijoiden ja opettajayhteisöjen autonomian tarve Kollegiaalisuus nojaa neuvotteluihin. Resurssiriippuvuuden ja sosiaalisen vaihdon avulla toimivassa työorganisaatiossa toimijat ovat toisilleen tärkeitä eikä keskinäinen kilpailu ole ensisijainen tavoite. Asiantuntijaorganisaatioissa arvostetaan autonomiaa ja itsesäätelyä, joka mahdollistaa resursseista neuvottelemisen. Kollegiaalisuus ei silti sinällään takaa että toiminnalla olisi hyvä arvolataus!

24 Yhteenvetoa tärkeistä asioista Oppiminen mielensisäisenä ja kulttuuriin osallistumisena kaksi näkökulmaa Informaalin rakenteen suuri merkitys kollektiivinen muisti Asiantuntijakulttuurit Rutiinit ja niiden muutokset Luottamuksen suuri merkitys Muutos vie aikaa. Ihmisten henkilökohtaiset verkostot ovat tärkeitä.

25 Lähteitä: Berliner, D. C. (2001). Learning about and learning from expert teachers. International Journal of Educational Research, 35, Ericsson, K.A., Charness, N., Feltovich, P.J. & Hoffman, R.R. (Eds) (2006) The Cambridge handbook of expertise and expert performance. New York. Cambridge University Press. Lehmann, A. C., & Gruber, H. (2006). Music. In K. A. Ericsson, N. Charness, P. J. Feltovich, & R. R. Hoffman (Eds.), The Cambridge handbook of expertise and expert performance (pp ). Cambridge: Cambridge University Press. Palonen, T. (2012). Voiko piilo-organisaatiota johtaa? Teoksessa K. Mäki ja T. Palonen (toim.) Johtamisen tilat ja paikat. Aikuiskasvatuksen 50. vuosikirja. Kansanvalistusseura. Sfard, A. (1998). On two metaphors for learning and the dangers of choosing just one. Educational researcher, 27(2), Talwar, R., Hancock, T. (2010). The shape of jobs to come. Possible New Careers Emerging from Advances in Science and Technology ( ). Final Report. January Fast Future Research

26

Tuire Palonen Oppimistutkimuksen keskus

Tuire Palonen Oppimistutkimuksen keskus TEKEEKÖ HARJOITUS MESTARIN? Futurex seminaari 6.6.2011 Tuire Palonen Oppimistutkimuksen keskus Taituruus ilmenee: Hyvin organisoituneena ja käyttökelpoisena tietämyksenä taitona ratkaista ongelmia tehokkaalla

Lisätiedot

Uudet alat ja niiden edellyttämä asiantuntijuus. Futurex seminaari Tuire Palonen

Uudet alat ja niiden edellyttämä asiantuntijuus. Futurex seminaari Tuire Palonen Uudet alat ja niiden edellyttämä asiantuntijuus Futurex seminaari 29.1.2013 Tuire Palonen Nousevat alat, uusi asiantuntijuus Tutkinnon jälkeisen koulutuksen vaatimukset asettuvat usein yhteiskunnassa tapahtuvista

Lisätiedot

Trialoginen oppiminen: Miten edistää kohteellista, yhteisöllistä työskentelyä oppimisessa?

Trialoginen oppiminen: Miten edistää kohteellista, yhteisöllistä työskentelyä oppimisessa? Trialoginen oppiminen: Miten edistää kohteellista, yhteisöllistä työskentelyä oppimisessa? Tekijä: Sami Paavola, Helsingin yliopisto 1 Muuttaako uusi teknologia oppimista? Miten oppimisen tulisi muuttua?

Lisätiedot

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus 4.10.2013 Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Anneli Rautiainen

Lisätiedot

KT Merja Koivula Varhaiskasvatuksen kansallinen kutsuseminaari, Helsinki 15.11.2010

KT Merja Koivula Varhaiskasvatuksen kansallinen kutsuseminaari, Helsinki 15.11.2010 KT Merja Koivula Varhaiskasvatuksen kansallinen kutsuseminaari, Helsinki 15.11.2010 Tutkimusongelmat 1. Millaista on lasten keskinäinen yhteisöllisyys lapsiryhmissä? 2. Miten yhteisöllisyys kehittyy? Mitkä

Lisätiedot

Oppimisen kaikkiallisuus aikuisoppijan näkökulmasta! Professori Lasse Lipponen! Helsingin yliopisto Opettajakoulutuslaitos! Avara Museo 23.11.2010!

Oppimisen kaikkiallisuus aikuisoppijan näkökulmasta! Professori Lasse Lipponen! Helsingin yliopisto Opettajakoulutuslaitos! Avara Museo 23.11.2010! Oppimisen kaikkiallisuus aikuisoppijan näkökulmasta! Professori Lasse Lipponen! Helsingin yliopisto Opettajakoulutuslaitos! Avara Museo 23.11.2010! Miten Luonnehtia oppimista?! Konstruktiivisuus! Kumulatiivisuus

Lisätiedot

Opetushallituksen kuulumiset

Opetushallituksen kuulumiset Opetushallituksen kuulumiset Helsinki 11.9.2015 SML:n pulmaparlamentti Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Uudistuvat opetussuunnitelmat 2012-2017 Yleissivistävä koulutus Esiopetus 2014 Perusopetukseen valmistava

Lisätiedot

OSAAMISEN TURVAAMINEN MUSIIKKIOPPILAITOKSESSA. Jukka Ahonen

OSAAMISEN TURVAAMINEN MUSIIKKIOPPILAITOKSESSA. Jukka Ahonen OSAAMISEN TURVAAMINEN MUSIIKKIOPPILAITOKSESSA Jukka Ahonen OPETTAJAN PROFESSIOON KUULUVIA OSAAMISALUEITA VESA RAASUMAA, väitös 2010 (Jyväskylän yliopisto): Opettajalta edellytetään monipuolista osaamista,

Lisätiedot

Mitäon yhteisöllisyys? Sosiokulttuurisen teorian mukaan oppimista tapahtuu, kun ihmiset ovat keskenään vuorovaikutuksessa ja osallistuvat yhteiseen

Mitäon yhteisöllisyys? Sosiokulttuurisen teorian mukaan oppimista tapahtuu, kun ihmiset ovat keskenään vuorovaikutuksessa ja osallistuvat yhteiseen KT Merja Koivula Mitäon yhteisöllisyys? Sosiokulttuurisen teorian mukaan oppimista tapahtuu, kun ihmiset ovat keskenään vuorovaikutuksessa ja osallistuvat yhteiseen toimintaan Osallistuminen ja oppiminen

Lisätiedot

Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu

Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Sivistystoimen johdon foorumi 11.3.2014 Tampere Anneli Rautiainen Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerityö

Hyvän ohjauksen kriteerityö Hyvän ohjauksen kriteerityö Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2014 Opetusneuvos Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö 21. vuosituhannen oppimisen taidot

Lisätiedot

Nuoret ja aikuiset, yhdessä osaamista hankkimassa Kirsi Malmstedt, Etelä-Savon ammattiopisto

Nuoret ja aikuiset, yhdessä osaamista hankkimassa Kirsi Malmstedt, Etelä-Savon ammattiopisto Nuoret ja aikuiset, yhdessä osaamista hankkimassa Kirsi Malmstedt, Etelä-Savon ammattiopisto 23.11.2017 Nuorten ja aikuisten yhdessä oppiminen Reformi kannustaa yhdessä oppimiseen Yksi laki, jossa lähtökohtana

Lisätiedot

Suomalaisen koulutusjärjestelmän visio Menestys tehdään

Suomalaisen koulutusjärjestelmän visio Menestys tehdään Suomalaisen koulutusjärjestelmän visio Menestys tehdään Sivistystyönantajat Suomalaisen koulutus järjestelmän visio Menestys tehdään yhdessä Tulevaisuutta on tunnetusti vaikea ennustaa, mutta yhdestä asiasta

Lisätiedot

Innostavaa vuorovaikutusta vai jäätävää puhetta?

Innostavaa vuorovaikutusta vai jäätävää puhetta? Innostavaa vuorovaikutusta vai jäätävää puhetta? Yhdessä seminaari 3.6.2013 Susanna Niinistö Sivuranta Pohdintaa seminaarin päätteeksi Viestinnän muutos miksi meidän kaikkien pitäisi välittää viestintäosaamisestamme

Lisätiedot

Tulevaisuus haastaa opettajuuden

Tulevaisuus haastaa opettajuuden Tulevaisuus haastaa opettajuuden Peruskoulupäivät 21.11.2014 Helsinki Anneli Rautiainen Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Opetushallitus For learning and competence Opettajien työtyytyväisyys

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Rovaniemi Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö, Opetushallitus

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Rovaniemi Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö, Opetushallitus For learning and competence Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma Rovaniemi 30.9.2013 Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö, Opetushallitus 21. vuosituhannen taidot haastavat

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 1 muuttuva toimintaympäristö Huomioimme toiminnassamme globalisaation, yhteiskunnalliset muutokset ja nopeasti muuttuvat lähiympäristön tarpeet. Olemme aktiivinen

Lisätiedot

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja

Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja HALLINNON MUUTTUVA ROOLI JA UUDET TOIMINTATAVAT TULEVAISUUDEN KUNTA INNOSTAA TOIMIMAAN Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja www.vaala.fi

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen hyödyt ja haasteet työnantajan näkökulmasta

Oppisopimuskoulutuksen hyödyt ja haasteet työnantajan näkökulmasta Oppisopimuskoulutuksen hyödyt ja haasteet työnantajan näkökulmasta Eija Lehtonen eija.lehtonen@omnia.fi / eija.e.lehtonen@gmail.com Kasvatustieteiden yksikkö, Tampereen yliopisto Teoreettinen viitekehys

Lisätiedot

Suomalaisen koulun kehittäminen

Suomalaisen koulun kehittäminen Suomalaisen koulun kehittäminen 31.10.2016 Aulis Pitkälä, pääjohtaja Opetushallitus Yhteinen visio Tavoitteena on eheä oppimisen polku jokaiselle lapselle ja nuorelle. Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia

Lisätiedot

Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017

Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 kohtaa lapsen Välittää lapsista aidosti ja on töissä heitä varten Suhtautuu lapsiin ja heidän tunteisiinsa ja tarpeisiinsa empaattisesti On

Lisätiedot

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö TAVOITTEENA MAAILMAN OSAAVIN KANSA 2020 OPPIMINEN OSAAMINEN KESTÄVÄ HYVINVOINTI

Lisätiedot

VAPAUS OPPIA JA SIVISTYSOSAAMISEN HYÖDYT. Esa Poikela KSL:n 50-vuotisjuhlaseminaari Kirjantalo 28.10.2014 Helsinki

VAPAUS OPPIA JA SIVISTYSOSAAMISEN HYÖDYT. Esa Poikela KSL:n 50-vuotisjuhlaseminaari Kirjantalo 28.10.2014 Helsinki VAPAUS OPPIA JA SIVISTYSOSAAMISEN HYÖDYT Esa Poikela KSL:n 50-vuotisjuhlaseminaari Kirjantalo 28.10.2014 Helsinki OMA OPPIMINEN JA KSL - palveluksessa 1981 1984 - koulutussuunnittelija, lyhytkursseista

Lisätiedot

Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus

Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Johtamisen haasteita Oppimistulosten heikkeneminen Valtion talouden tasapainottaminen, julkisten menojen

Lisätiedot

Työelämäpedagogi. Mitä työelämäpedagogiikka on?

Työelämäpedagogi. Mitä työelämäpedagogiikka on? Työelämäpedagogi Mitä työelämäpedagogiikka on? millaisilla menetelmillä ja ratkaisuilla päästään siihen tavoitteeseen joka on asetettu ja tai olemassa toimitaan yhteistyössä koulutuksen järjestäjän ja

Lisätiedot

OPETUKSEN JA OPPIMISEN PERUSTEET: Oppimisen käsitteitä P3, osa 2 Hannele Niemi syksy 2015

OPETUKSEN JA OPPIMISEN PERUSTEET: Oppimisen käsitteitä P3, osa 2 Hannele Niemi syksy 2015 OPETUKSEN JA OPPIMISEN PERUSTEET: Oppimisen käsitteitä P3, osa 2 Hannele Niemi syksy 2015 Käyttäytymistieteellinen tiedekunta / Hannele Niemi 28.10.2015 1 Oppimisen käsitteen laajeneminen Oppiminen on

Lisätiedot

Ohjaustyön dilemmoista käsitteen ja käytänteiden pohdintaa

Ohjaustyön dilemmoista käsitteen ja käytänteiden pohdintaa Ohjaustyön dilemmoista käsitteen ja käytänteiden pohdintaa OHJAUSTYÖN DILEMMAT JA ELÄMÄNKULKUJEN JÄNNITTEET käytäntö tutkimustapaaminen 17.5.2013 Itä-Suomen yliopisto Jussi Silvonen Yliopistotutkija, dosentti

Lisätiedot

ARJESSA VAI SYRJÄSSÄ - ryhmässä vai ei? Antti Maunu erityissuunnittelija AMIS - Arjen ammattilaiset/ Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry 3.10.

ARJESSA VAI SYRJÄSSÄ - ryhmässä vai ei? Antti Maunu erityissuunnittelija AMIS - Arjen ammattilaiset/ Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry 3.10. ARJESSA VAI SYRJÄSSÄ - ryhmässä vai ei? Antti Maunu erityissuunnittelija AMIS - Arjen ammattilaiset/ Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry 3.10.2013 Esitys 1) Pahoinvoinnin syyt vai hyvinvoinnin? 2) Miten nuorten

Lisätiedot

Mitä haluamme ammatillisen koulutuksen olevan 2025?

Mitä haluamme ammatillisen koulutuksen olevan 2025? Mitä haluamme ammatillisen koulutuksen olevan 2025? Toimitusjohtaja Petri Lempinen Tammikuu 2017 Täältä tulemme Ammattikorkeakoulujen irtaantuminen Ammattitutkintolaki 1994 > laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta

Lisätiedot

The Caring Ethics, The Caring Teacher Välittäminen on opetuksen kulmakivi, jonka avulla voimme uudistaa koko nykyisen koulujärjestelm

The Caring Ethics, The Caring Teacher Välittäminen on opetuksen kulmakivi, jonka avulla voimme uudistaa koko nykyisen koulujärjestelm The Caring Ethics, The Caring Teacher Välittäminen on opetuksen kulmakivi, jonka avulla voimme uudistaa koko nykyisen koulujärjestelm rjestelmämme! mme! (Noddings,N., 2005, The Challenge to Care in Schools,

Lisätiedot

KATSO KAUAS NÄHDÄKSESI LÄHELLE Ohjaus muuttuvissa toimintaympäristöissä

KATSO KAUAS NÄHDÄKSESI LÄHELLE Ohjaus muuttuvissa toimintaympäristöissä KATSO KAUAS NÄHDÄKSESI LÄHELLE Ohjaus muuttuvissa toimintaympäristöissä enorssi: Ohjaussymposium Tampere 23.4.2009 Prof. Päivi Atjonen Joensuun yliopisto Lähtökohdiksi 1 Ohjaajan työn n muutokset Lisääntyneet

Lisätiedot

Oppilaitoksesta oppisopimukseen

Oppilaitoksesta oppisopimukseen Oppilaitoksesta oppisopimukseen opiskelijoiden näkemyksiä ammatillisesta koulutuksesta Katarina Ojala katarina.ojala@gmail.com Kasvatustieteiden yksikkö, Tampereen yliopisto Tutkimuksen toteutus Laadullinen

Lisätiedot

Maailma muuttuu muuttuuko koulu?

Maailma muuttuu muuttuuko koulu? Janne Pietarinen professori kasvatustiede, erityisesti perusopetuksen ja opettajankoulutuksen tutkimus Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto Maailma muuttuu muuttuuko koulu? Suomalaisen

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia Erja Vitikka 25.11.2014 1 Ops-uudistuksen keskeisiä lähtökohtia Pedagoginen uudistus Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan? Kysymykseen MITEN opitaan?

Lisätiedot

Opetusmenetelmien valinnan perusteita. Strateginen rasti Markku Ihonen

Opetusmenetelmien valinnan perusteita. Strateginen rasti Markku Ihonen Opetusmenetelmien valinnan perusteita Strateginen rasti 26.1.2012 Markku Ihonen Alustuksen osaamistavoitteita Alustuksen jälkeen osallistuja tunnistaa ja osaa eritellä keskeiset opetusmenetelmien valintaan

Lisätiedot

Kuinka turvaat työllisyytesi?

Kuinka turvaat työllisyytesi? Kuinka turvaat työllisyytesi? Ida Mielityinen Akava Työurat ja osaaminen koetuksella 20.9.2016 Esimerkkejä tulevaisuuden ammateista ihmisten keinotekoisten kehonosien valmistajat nano-teknikot, geneettisten

Lisätiedot

L-metodi. (suomalainen) versio 2.0. Satakunnan ja Varsinais-Suomen toimintaryhmien hallitusten ja henkilöstön koulutus 8.2.

L-metodi. (suomalainen) versio 2.0. Satakunnan ja Varsinais-Suomen toimintaryhmien hallitusten ja henkilöstön koulutus 8.2. L-metodi (suomalainen) versio 2.0 Satakunnan ja Varsinais-Suomen toimintaryhmien hallitusten ja henkilöstön koulutus 8.2.2008 Kemiön Kasnäs Torsti Hyyryläinen HY-Ruralia, Rural Studies -verkosto Esityksen

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetusjohtaja Lari Marjamäki

Kasvatus- ja opetusjohtaja Lari Marjamäki Kasvatus- ja opetusjohtaja Lari Marjamäki merkitystä on: Käytössä olevilla resursseilla asenteilla arvoilla omaksutulla perustehtävällä Olemassa olevalla tukijärjestelmällä yhteistyöllä vanhempien ja muiden

Lisätiedot

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen MUSIIKKI Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen ohjata

Lisätiedot

Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen. Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen. Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Toimintatutkimus? Toimintatutkimus on sosiaalinen prosessi,

Lisätiedot

Esimiestyö muutoksessa - oppimisverkosto

Esimiestyö muutoksessa - oppimisverkosto Esimiestyö Kevan Kaari-työpaja & Kunteko2020 14.4.2016 Helsinki, Paasitorni Oppimisverkosto Open space työskentelyn tulokset Kokemuksia verkostoista: olen ollut Hyödyllisissä verkostoissa Hyödyttömissä

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen kuntaalan siirtymissä. Workshop Suuret siirtymät konferenssissa 12.9.2014 Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö, KT

Osaamisen kehittäminen kuntaalan siirtymissä. Workshop Suuret siirtymät konferenssissa 12.9.2014 Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö, KT Osaamisen kehittäminen kuntaalan siirtymissä Workshop Suuret siirtymät konferenssissa 12.9.2014 Terttu Pakarinen, kehittämispäällikkö, KT Workshopin tarkoitus Työpajan tarkoituksena on käsitellä osaamista

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa 70-20-10 malli Johdon ja henkilöstöjohtamisen kehittämispäivä AMKE 28.10.2015 Jarmo Kröger, kehittämispäällikkö Koulutuskeskus Salpaus Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Osataanko ja voidaanko tvt:tä hyödyntää vieraiden kielten opetuksessa? Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 2009

Osataanko ja voidaanko tvt:tä hyödyntää vieraiden kielten opetuksessa? Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 2009 Osataanko ja voidaanko tvt:tä hyödyntää vieraiden kielten opetuksessa? Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 2009 Peppi Taalas Jyväskylän yliopisto peppi.taalas@jyu.fi hdp://users.jyu.fi/~peppi hdp://kielikeskus.jyu.fi

Lisätiedot

Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke

Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke 2 Pedagoginen kehittäminen Ilmiöperusteinen oppiminen Learnig by doing tekemällä oppiminen Kokemuksellinen oppiminen 3 Toteuttajataho

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus 15.4.2010 Helsinki, Paasitorni Taiteen perusopetuksen kehittäminen Opetustuntikohtaisen taiteen perusopetus:

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

Viestinnän merkitys henkilöstön hyvinvoinnille Sari Niemi Helsingin yliopisto Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia

Viestinnän merkitys henkilöstön hyvinvoinnille Sari Niemi Helsingin yliopisto Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Viestinnän merkitys henkilöstön hyvinvoinnille Sari Niemi Helsingin yliopisto Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Mistä on parhaat työpaikat tehty? Luottamus Avoin viestintä eli läpinäkyvyys Välittäminen

Lisätiedot

Kohti Turun konservatorion strategiaa 2020 RTF Report - luotu Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet

Kohti Turun konservatorion strategiaa 2020 RTF Report - luotu Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Kohti Turun konservatorion strategiaa 2020 RTF Report - luotu 18.11.2014 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet 2014 tpo alaikäiset 374 95 73 2014 uusi opisk kl 17 7 5 2014 uusi opisk mt 3 3 2 2014 uusi

Lisätiedot

Osaavat luovat MAAILMOJA

Osaavat luovat MAAILMOJA Osaavat luovat MAAILMOJA SASKY koulutuskuntayhtymä YLÄ-SATAKUNNAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (tiivistelmä) 1 Sisällysluettelo 1. Ylä-Satakunnan musiikkiopisto... 2 1.1. Oppilaitoksen toiminta-ajatus,

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto 14.- 15.9.2015 Karkkila Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Koulua ympäröivä maailma muuttuu Teknologia Ilmastonmuutos, luonto

Lisätiedot

Liisa Hakala Johtaja TTO /TY

Liisa Hakala Johtaja TTO /TY 27.9.2018 Liisa Hakala Johtaja TTO /TY MITEN TYÖN MUUTOS HAASTAA VALTION TYÖNTEKIJÄT SISÄLTÖ Työn muutoksen elementtejä Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko Millaisia työelämävalmiuksia muuttuvassa työelämässä

Lisätiedot

Suuntana ajatteleva koulu. Liperin vanhempainilta

Suuntana ajatteleva koulu. Liperin vanhempainilta Suuntana ajatteleva koulu Liperin vanhempainilta 20.11.2017 OPH:n rahoittama hanke Akaan perusasteen koulut (8) Lappeenrannasta kolme koulua Viinijärven alakoulu, Liperi Helsingin yliopiston koulutuksen

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS LUMA-seminaari 15.1.2013 1 Opetussuunnitelmatyön kokonaisuus 2 Yleissivistävän koulutuksen uudistaminen

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä

Lisätiedot

Työelämälähtöinen projektioppiminen vahvuudet ja karikot

Työelämälähtöinen projektioppiminen vahvuudet ja karikot Työelämälähtöinen projektioppiminen vahvuudet ja karikot Jarmo Alarinta, SEAMK Matti Väänänen, Turun AMK Jussi Horelli, HAMK, Miksi työelämä on projekteja, joiden kautta prosesseja ja osaamista kehitetään

Lisätiedot

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN UUDET ULOTTUVUUDET. Esa Poikela 15.5.2013 ETAPPI 13 Lapin aikuiskoulutusfoorumi

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN UUDET ULOTTUVUUDET. Esa Poikela 15.5.2013 ETAPPI 13 Lapin aikuiskoulutusfoorumi OSAAMISEN KEHITTÄMISEN UUDET ULOTTUVUUDET Esa Poikela 15.5.2013 ETAPPI 13 aikuiskoulutusfoorumi Osaamisen kehittämisen uudet ulottuvuudet A Oppimisen ja osaamisen tuottaminen Maailman hypoteesit Osaamisen

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

RYHMÄYTYMINEN JA YHTEISÖLLISYYS OPPIMISEN APUNA

RYHMÄYTYMINEN JA YHTEISÖLLISYYS OPPIMISEN APUNA RYHMÄYTYMINEN JA YHTEISÖLLISYYS OPPIMISEN APUNA Kalevi Kaipio, KT, YM Jyväskylän Koulutuskeskus Oy PSYKOMYYTTI Opetus- ja kasvatusajattelua ja myös koulutusta ohjaa lähes yksinomaan psykologinen teoriaperusta

Lisätiedot

YRITTÄJYYSKASVATUKSEN STRATEGIA JYVÄSKYLÄN PERUSOPETUKSESSA. Liite 3 Vuosisuunnittelu

YRITTÄJYYSKASVATUKSEN STRATEGIA JYVÄSKYLÄN PERUSOPETUKSESSA. Liite 3 Vuosisuunnittelu YRITTÄJYYSKASVATUKSEN STRATEGIA JYVÄSKYLÄN PERUSOPETUKSESSA Liite 3 Vuosisuunnittelu Yrittäjyyskasvatuksen lukuvuosi suunnitelma: 1. Visio: Jokainen rakentaa omaa mahdollisuuksien maailmaa -Yhteisen ymmärryksen

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun opetushenkilöstön ja oppilaitosjohdon osaamisen kehittämisohjelma Miksi?

Tampereen kaupunkiseudun opetushenkilöstön ja oppilaitosjohdon osaamisen kehittämisohjelma Miksi? Tampereen kaupunkiseudun opetushenkilöstön ja oppilaitosjohdon osaamisen kehittämisohjelma Miksi? Toimintaympäristön muutos Työ, oppiminen ja oppimisen tavat muuttuvat yhteiskunnan ja työelämän muutoksen

Lisätiedot

Tulevaisuuden näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin

Tulevaisuuden näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin 1 Tulevaisuuden näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin Päivi Häkkinen PERUSOPETUS 2020 Tietoyhteiskuntavalmiudet 18.3.2010, Opetushallitus, Helsinki 2 Millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan ja halutaan

Lisätiedot

FUTUREX Future Experts

FUTUREX Future Experts FUTUREX Future Experts 2010-2013 Työnantajahaastattelujen satoa miksi laajoja osaamiskokonaisuuksia tarvitaan, millaista osaamista tarvitaan? Sirke Pekkilä, Sibelius-Akatemia, Taideyliopisto Miksi laajoja

Lisätiedot

Yleisten osien valmistelu

Yleisten osien valmistelu Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Yleisten osien valmistelu Alustavien luonnosten tarkastelua Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen 15.4.2016 Opetushallitus

Lisätiedot

L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN

L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN Joustavasti ja avoimesti uuteen toimintakulttuuriin L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN Marika Tammeaid Kehityspäällikkö, Valtion henkilöstöjohtamisen tuki, Valtiokonttori #Työ2.0 Klassikot uudessa valossa Kohti

Lisätiedot

Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus. Esipuhe 3. Johdanto 4

Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus. Esipuhe 3. Johdanto 4 Sisällys Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus Esipuhe 3 Johdanto 4 1 Opettajankoulutuksen rakenne 5 1.1 Ammatillisen opettajan ydinosaaminen 5 1.2 Opettajankoulutuksen tavoitteet ja

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen arvioinnin kriteerit. Eija Kauppinen Opetushallitus

Taiteen perusopetuksen arvioinnin kriteerit. Eija Kauppinen Opetushallitus Taiteen perusopetuksen arvioinnin kriteerit Eija Kauppinen Opetushallitus 16.4.2018 Mikä arviointikriteeri on ja mihin sitä käytetään? Arviointikriteeri määrittelee osaamisen (tietojen ja taitojen) tason.

Lisätiedot

Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa

Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa prof. Sanna Järvelä Oulun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Koulutusteknologian tutkimusyksikkö teknologia kehittyy, mutta ihmisen älykkään toiminnan

Lisätiedot

Visio: Suomessa Euroopan paras työelämä vuonna 2020

Visio: Suomessa Euroopan paras työelämä vuonna 2020 Visio: Suomessa Euroopan paras työelämä vuonna 22 Tilanne 217 neljän mittarin pohjalta Erno Mähönen Suomen työelämä Euroopan paras 22 Visio saavutetaan, kun työpaikat uudistavat ja kehittävät toimintaansa

Lisätiedot

Arviointien kertomaa. Johtaja-forum, Kauko Hämäläinen Koulutuksen arviointineuvoston pj.

Arviointien kertomaa. Johtaja-forum, Kauko Hämäläinen Koulutuksen arviointineuvoston pj. Arviointien kertomaa Johtaja-forum, 9.6.2011 Kauko Hämäläinen Koulutuksen arviointineuvoston pj. Esityksen perusta Koulutuksen arviointineuvoston arvioinnit vuosina 2009-2011 Kohdistuneet mm. perusopetuksen

Lisätiedot

Mikä lähiruoassa koukuttaa? Lyhyet läheiset ketjut lähiruoka ja sosiaalinen pääoma -selvityksen tuloksia ja jakamistalouden malleja

Mikä lähiruoassa koukuttaa? Lyhyet läheiset ketjut lähiruoka ja sosiaalinen pääoma -selvityksen tuloksia ja jakamistalouden malleja Mikä lähiruoassa koukuttaa? Lyhyet läheiset ketjut lähiruoka ja sosiaalinen pääoma -selvityksen tuloksia ja jakamistalouden malleja 2.6.2017 Leena Erälinna leena.eralinna@utu.fi Sosiaalinen pääoma Ihmisten

Lisätiedot

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1

YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 Iloa lapselle ja nuorelle Vanhempaintoiminta joukkovoimaa hyvän elämän puolesta Vanhempaintoiminta

Lisätiedot

Ihmisten johtaminen, itsensä johtaminen ja organisaatiokulttuurin muutos

Ihmisten johtaminen, itsensä johtaminen ja organisaatiokulttuurin muutos Ihmisten johtaminen, itsensä johtaminen ja organisaatiokulttuurin muutos Johtamisen suurimpia haasteita Jatkuva uudistuminen ja nopea muutos Lisääntyvä monimutkaisuus Innovatiivisuuden ja luovuuden vaatimukset

Lisätiedot

Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi

Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen EuroSkills2016-koulutuspäivä 9.6.2016 Eija Alhojärvi 1. Skills-toiminnan haasteet - strategiset painopistealueet 2. Kilpailu- ja valmennustoiminnan

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu Pähkinätie 6 01710 Vantaa Puh. (09) 530 1100 muskari.musike@kolumbus.fi www.kolumbus.fi/muskari.musike Hämeenkylän musiikkileikkikoulun

Lisätiedot

Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä

Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus 15.3.2016 Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Koulutuksen tavoite 2025

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat 20.9.2016 Kati Costiander Opetushallitus Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013

Lisätiedot

Amisten ajatuksia opintojen ohjauksesta ja henkilökohtaistamisesta

Amisten ajatuksia opintojen ohjauksesta ja henkilökohtaistamisesta Amisten ajatuksia opintojen ohjauksesta ja henkilökohtaistamisesta 14.11.2017 Juuso Luomala Pääsihteeri Suomen Opiskelija-Allianssi OSKU ry OSKU ry Valtakunnallinen amisten opiskelijajärjestö OSKU

Lisätiedot

FARAX johtamisstrategian räätälöinti

FARAX johtamisstrategian räätälöinti FARAX johtamisstrategian räätälöinti Sisältö Taustaa Johtamisstrategian luominen ja instrumentin luominen Hyödyt ja referenssit Esimerkkejä matriiseista Prosessi Taustaa Esityksessä käydään läpi FaraxGroupin

Lisätiedot

Yritysten ja oppilaitosten kumppanuudella kilpailuetua

Yritysten ja oppilaitosten kumppanuudella kilpailuetua Yritysten ja oppilaitosten kumppanuudella kilpailuetua KUNTAMARKKINAT 12.9.2019 Työn murros - nuorten uudet polut työhön ja yrittäjyyteen maaseudulla Timo Suutari Maaseudun nuoret ja pk-yritykset ammatillisten

Lisätiedot

Mitä olemme oppineet normittavien ops-prosessien johtamisesta - case OPS. Tuija Viitasaari ja Sari Salomaa-Niemi

Mitä olemme oppineet normittavien ops-prosessien johtamisesta - case OPS. Tuija Viitasaari ja Sari Salomaa-Niemi Mitä olemme oppineet normittavien ops-prosessien johtamisesta - case OPS Tuija Viitasaari ja Sari Salomaa-Niemi OPS prosessin tasot Lainsäädäntö valtakunnallinen ja kansainvälinen Opetushallituksen perusteet

Lisätiedot

Sosiaalinen media ja moniammatillisuus nuorille suunnatussa työssä

Sosiaalinen media ja moniammatillisuus nuorille suunnatussa työssä Sosiaalinen media ja moniammatillisuus nuorille suunnatussa työssä ArctiChildren InNet -seminaari, Rovaniemi 25.1.2012 projektisuunnittelija Anna-Laura Marjeta, Verke projektisuunnittelija Heikki Lauha,

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

OSALLISUUDEN JOHTAMINEN. Marianna Kokko Varhaiskasvatuspäällikkö

OSALLISUUDEN JOHTAMINEN. Marianna Kokko Varhaiskasvatuspäällikkö OSALLISUUDEN JOHTAMINEN Marianna Kokko Varhaiskasvatuspäällikkö MITÄ ON OSALLISUUS? VIITEKEHYS, THL työpaperi 33/2017 Käsitettä on kutsuttu sateenvarjokäsitteeksi, joka kokoaa näkökulmia ja lähestymistapoja.

Lisätiedot

Musiikki oppimisympäristönä

Musiikki oppimisympäristönä Musiikki oppimisympäristönä Opetussuunnitelma, musiikkitieto ja dialogi leena.unkari-virtanen@metropolia.fi Mupe musiikkitiedon näkökulmasta OPSien taustalla Opetuksen dialogisuus Musiikki oppimisympäristönä

Lisätiedot

Miten ehkäisevä päihdetyö, turvallinen arki ja ammattioppilaitos sopivat samaan lauseeseen? Yhteisöllisyyttä käytännössä.

Miten ehkäisevä päihdetyö, turvallinen arki ja ammattioppilaitos sopivat samaan lauseeseen? Yhteisöllisyyttä käytännössä. Miten ehkäisevä päihdetyö, turvallinen arki ja ammattioppilaitos sopivat samaan lauseeseen? Yhteisöllisyyttä käytännössä., projektipäällikkö AMIS Arjen Ammattilaiset, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Perustehtävät

Lisätiedot

KOULUN JA OPPILAITOKSEN PEDAGOGINEN JOHTAMINEN

KOULUN JA OPPILAITOKSEN PEDAGOGINEN JOHTAMINEN KUTSU PU879 B Etelä-Suomi 6.5.2013 Hyvinvointi ja peruspalvelut -yksikkö Opetus ja kasvatus -tulosryhmä Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen lääninhallituksen järjestämään koulutukseen 1.10. 2.10.2013

Lisätiedot

TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä 20.10.2009

TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä 20.10.2009 TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN Jyväskylä 20.10.2009 Jaksaisimmeko työelämässä pidempään, jos osaisimme olla ihmisiksi keskenämme? Löytyykö apu työssä jaksamiseen ja jatkamiseen työyhteisötaidoista?

Lisätiedot

Opetus ja oppiminen verkossa. Erno Lehtinen Turun yliopisto

Opetus ja oppiminen verkossa. Erno Lehtinen Turun yliopisto Opetus ja oppiminen verkossa Erno Lehtinen Turun yliopisto Virtuaaliyliopistotoiminnan kokemukset Virtuaaliyliopisto poliittisena projektina Avoimen yliopisto-opetuksen ja kampuspohjaisen opetuksen näkökulmat

Lisätiedot

Keskity oleelliseen tuottavuuden kehityksessä. Leadership-tapahtuma

Keskity oleelliseen tuottavuuden kehityksessä. Leadership-tapahtuma Keskity oleelliseen tuottavuuden kehityksessä Leadership-tapahtuma 2.2.2012 Minä olen tehokkaimmillani ja tuottavimmillani kun Olen asiantuntevassa työryhmässä, jossa kukin tietää roolinsa ja sparraa toisiaan

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 13+ RTF Report - luotu 27.05.2015 15:22 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet final 13+ 73 40 23 Yhteensä 73 40 23 Perustiedot 1. Ikäni on (39) Ikäni on 2. Olen ollut oppilaana (36) Olen ollut oppilaana

Lisätiedot

JOB SHOPPING. Toisen lähestymiskulman työelämään siirtymiselle tarjoaa job shopping käsite. Töiden shoppailu on teoria työmarkkinoilla liikkumisesta.

JOB SHOPPING. Toisen lähestymiskulman työelämään siirtymiselle tarjoaa job shopping käsite. Töiden shoppailu on teoria työmarkkinoilla liikkumisesta. JOB SHOPPING Toisen lähestymiskulman työelämään siirtymiselle tarjoaa job shopping käsite. Töiden shoppailu on teoria työmarkkinoilla liikkumisesta. Kyse on sopivan työpaikan etsimisestä, kun työntekijä

Lisätiedot

Koe elämäsi suhteiden löytöretki! Toimiva vuorovaikutus tuottaa hyvinvointia

Koe elämäsi suhteiden löytöretki! Toimiva vuorovaikutus tuottaa hyvinvointia Koe elämäsi suhteiden löytöretki! Toimiva vuorovaikutus tuottaa hyvinvointia TIE EHTYMÄTTÖMIIN IHMISSUHTEISIIN Reflekta pähkinänkuoressa Reflekta Oy on työhyvinvoinnin kehittämiseen ja kestävään kehitykseen

Lisätiedot

Miten uraseuranta- ja työelämätietoa käytetään opetussuunnitelmatyössä ammattikorkeakouluissa? Uraseurantafoorumi Jaana Kullaslahti

Miten uraseuranta- ja työelämätietoa käytetään opetussuunnitelmatyössä ammattikorkeakouluissa? Uraseurantafoorumi Jaana Kullaslahti Miten uraseuranta- ja työelämätietoa käytetään opetussuunnitelmatyössä ammattikorkeakouluissa? Uraseurantafoorumi 11.12.2017 Jaana Kullaslahti Pedagoginen johtaminen ja koulutuksen kehittäminen mitä tietoa?

Lisätiedot

Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa. Merja Turunen

Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa. Merja Turunen Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa Merja Turunen Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisessa Työntekijän oma vastuu Rooli työyhteisössä Työyhteisön voima Tulevaisuuden haasteet Minäminäminäminäminäminäminäminä

Lisätiedot

YHTEISTYÖ YRITYSTEN JA KOULUTUSTEN JÄRJESTÄJIEN VÄLILLÄ TYÖELÄMÄPEDAGOGI KOULUTUS 6 OP

YHTEISTYÖ YRITYSTEN JA KOULUTUSTEN JÄRJESTÄJIEN VÄLILLÄ TYÖELÄMÄPEDAGOGI KOULUTUS 6 OP YHTEISTYÖ YRITYSTEN JA KOULUTUSTEN JÄRJESTÄJIEN VÄLILLÄ TYÖELÄMÄPEDAGOGI KOULUTUS 6 OP Pertti Lepola YRITYS-OPPILAITOSYHTEISTYÖ Oppilaitososaaminen ja Työelämäosaaminen Työyhteisöosaaminen, oppiva organisaatioosaaminen

Lisätiedot