OSAAMISEN TURVAAMINEN MUSIIKKIOPPILAITOKSESSA. Jukka Ahonen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OSAAMISEN TURVAAMINEN MUSIIKKIOPPILAITOKSESSA. Jukka Ahonen"

Transkriptio

1 OSAAMISEN TURVAAMINEN MUSIIKKIOPPILAITOKSESSA Jukka Ahonen

2 OPETTAJAN PROFESSIOON KUULUVIA OSAAMISALUEITA VESA RAASUMAA, väitös 2010 (Jyväskylän yliopisto): Opettajalta edellytetään monipuolista osaamista, johon kuuluu myös vastuu ammatillisesta kehittymisestä koko työuran ajan. PEDAGOGINEN OSAAMINEN YHTEISÖLLINEN OSAAMINEN ULKOINEN YHTEISTYÖOSAAMINEN JOHTAMISOSAAMINEN YKSILÖLÄHTÖINEN KEHITTYMISOSAAMINEN YKSILÖN OSAAMINEN 2

3 OSAAMISEN TUKEMINEN ERITYISTILANTEET Ulkoiset koulutukset Yhteiset sisäiset koulutukset Systemaattinen toiminta ARKITYÖ * Luonnolliset työryhmät, esim. tiimit * Yksilöllinen tuki 3

4 TIETOINEN OSAAMISEN JOHTAMINEN Rehtori johtaa osaamista oppilaitoksen arjessa sekä epäsuorasti/tahattomasti että tarkoituksellisesti Tahaton johtaminen on tiedostamatonta ja reaktiivista toimintaa, usein auttamisen luonteista Tarkoituksellinen johtaminen on tietoista, ennakoivaa (proaktiivista), tavoitteellista, aktiivista ja näkyvää toimintaa, osa johtamisen perustehtävää opettajien työn onnistumisen organisointia 4

5 PEDAGOGISEN JOHTAMISEN KÄSITE Osaamisen johtaminen ja tukeminen edellyttävät oppilaitoksen johdolta, hallinnolta ja opettajilta ns. laaja-alaisen pedagogisen johtamiskäsitteen omaksumista ja myös pedagogisen vapauden rajaamista! Rehtori ja muut hallinnon edustajat ovat oppimisen tukihenkilöitä Johto suunnittelee ja ylläpitää oppimista tukevia rakenteita sekä auttaa opettajia päätöksenteossa ja heidän omassa oppimisessaan 5

6 PEDAGOGISEN JOHTAMISEN PERUSTA Ammattiroolin omaksuminen, ammatti-identiteetti Henkilökohtaiset arvot Ammattietiikka Ihmiskäsitys Oppimiskäsitys - myös aikuisten oppimisesta Organisaatiotuntemus, kaikki tasot Johtamisen perustiedot ja taidot Tiedon luonne, olemus (teoria + käytäntö) 6

7 AVAINHENKILÖIDEN TUNNISTAMINEN Vaikeasti korvattava työpanos - erityisosaamista - luottamukselliset suhteet oppilaisiin, kollegoihin, oppilaiden vanhempiin, sidosryhmiin ym. - hyvät sosiaaliset ja yhteistyötaidot, sosiaalinen johtaja, diplomaatti - tilanteen laukaisija ja haltuunottaja - vapaaehtoinen yhteisvastuun kantaja 7

8 AVAINHENKILÖN SITOUTTAMINEN Oppilaitoksilla ei ole juurikaan käytössä rahallisia houkutuksia Em:jen sijasta on panostettava seuraaviin asioihin: - hyvä ilmapiiri - osoitettu arvostus (esim. erikoistehtävät ja erikoisvastuut, kehittämisryhmän jäsenyys ym.) - rakentava, sopimukseen perustuva sananvalta - johdon aito kiinnostus suorituksia kohtaan 8

9 AVAINHENKILÖN KORVAAMINEN Avainhlö:llä olevan osaamisen ja tiedon siirtämiseen on varauduttava. Dokumentointi turvaa paljon: * Kirjalliset työohjeet (seuraaja, sijainen osaa toimia) - mitä avainhenkilön tehtäviin kuuluu - miten hän käytännössä suorittaa em. tehtävät - mitä tietoja hän käyttää, mistä hän hankkii ne - keitä hänen verkostoonsa kuuluu - mitä henkilökohtaisia työvälineitä hänellä on hallussaan ja käytössään (esim. atk-ohjelmien erikoisosaaminen) 9

10 KOLIKON TOINEN PUOLI Avainhenkilö voi aina olla myös riski: - rooli kasvaa liian suureksi; syntyy kateutta, toiset eivät viitsi edes yrittää ( No, hänhän hoitaa! ) - henkilö kokee itse itsensä korvaamattomaksi ja alkaa ottaa erivapauksia tai tehdä päätöksiä ilman valtuuksia (ohittaa virallisen johdon) - odotukset ja paine erikoisosaajaa ja jaksajaa kohtaan kasvavat kohtuuttoman suuriksi, uhkana työuupumus 10

11 HYVÄ VINKKILINKKI: Pk-yritysten riskienhallinnasta löytyy hyviä kouluissa ja oppilaitoksissa soveltamiskelpoisia asialistoja ym. 11

12 KIITOS Jukka Ahonen Johdon kouluttaja, konsultti ja työnohjaaja (Erikoisalana oppilaitosjohtaminen) Mestariluokka OY

HYVÄ REHTORI! HYVÄ REHTORI? Jukka Ahonen

HYVÄ REHTORI! HYVÄ REHTORI? Jukka Ahonen HYVÄ REHTORI! HYVÄ REHTORI? Jukka Ahonen Mikä on ENIRDELM? European Network for Improving Research and Development in Educational Leadership and Management aktiivinen n. 30 maan eurooppalainen verkosto

Lisätiedot

Taitaja 2016 Taitajat framilla - seminaari

Taitaja 2016 Taitajat framilla - seminaari Taitaja 2016 Taitajat framilla - seminaari Ammatillisen koulutuksen muutoksen johtaminen Muutoksesta mahdollisuus 1 19.2.2015 Reija Lepola Reija Lepola, Kuntayhtymän johtaja, rehtori Seinäjoen koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

KOULUN JA OPPILAITOKSEN PEDAGOGINEN JOHTAMINEN

KOULUN JA OPPILAITOKSEN PEDAGOGINEN JOHTAMINEN KUTSU PU879 B Etelä-Suomi 6.5.2013 Hyvinvointi ja peruspalvelut -yksikkö Opetus ja kasvatus -tulosryhmä Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen lääninhallituksen järjestämään koulutukseen 1.10. 2.10.2013

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerityö

Hyvän ohjauksen kriteerityö Hyvän ohjauksen kriteerityö Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2014 Opetusneuvos Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö 21. vuosituhannen oppimisen taidot

Lisätiedot

Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus

Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Johtamisen haasteita Oppimistulosten heikkeneminen Valtion talouden tasapainottaminen, julkisten menojen

Lisätiedot

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö TAVOITTEENA MAAILMAN OSAAVIN KANSA 2020 OPPIMINEN OSAAMINEN KESTÄVÄ HYVINVOINTI

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Rovaniemi Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö, Opetushallitus

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Rovaniemi Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö, Opetushallitus For learning and competence Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma Rovaniemi 30.9.2013 Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö, Opetushallitus 21. vuosituhannen taidot haastavat

Lisätiedot

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

Pääteemat osaamisalueen pohjalta - Onko olemassa olevaa valmista aineistoa - Mikäli on, onko se hyödynnettävissä sellaisenaan

Pääteemat osaamisalueen pohjalta - Onko olemassa olevaa valmista aineistoa - Mikäli on, onko se hyödynnettävissä sellaisenaan Aineistokartoitustehtävä 1 - Työelämäpedagoginen osaamiskartta, osaava työelämäpedagogi ammatillisessa koulutuksessa, 6 op - Valmiina käytettävissä oleva aineistojen sekä puuttuvan aineiston valmistaminen

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI KUTSU ESAVI/11408/2014 10.12.2014 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen 16. 17.2. ja 26.3.2105 klo 9.00 alkaen

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin, osallisuuden ja työrauhan tukena miten toteutetaan käytännössä?

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin, osallisuuden ja työrauhan tukena miten toteutetaan käytännössä? KUTSU ESAVI/7752/2014 Etelä-Suomi 29.8.2014 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen 7.-8.10. ja 11.11.2104 klo

Lisätiedot

UUSI OPETUSSUUNNITELMA OPPIVA YHTEISÖ miten teemme sen?

UUSI OPETUSSUUNNITELMA OPPIVA YHTEISÖ miten teemme sen? KUTSU ESAVI/4699/2015 Etelä-Suomi 28.5.2015 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen 15. 16.9. ja 29.10.2105

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää

Lisätiedot

Pedagoginen johtaminen

Pedagoginen johtaminen Pedagoginen johtaminen Pedagogisten johtajien koulutus 30.10.2006 Pedagoginen johtaminen Opetustoiminnan tukeminen Yhteisöllisyyden muodostumisen tukeminen Tavoite I Tavoite II Oppimisen edistäminen Laadukas

Lisätiedot

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö KUTSU ESAVI/5963/2016 Etelä-Suomi 21.6.2016 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin, osallisuuden ja työrauhan tukena miten toteutetaan käytännössä?

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin, osallisuuden ja työrauhan tukena miten toteutetaan käytännössä? KUTSU ESAVI/7295/2014 Etelä-Suomi 13.8.2014 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen 29. 30.9. 2014 klo 9.00

Lisätiedot

Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu

Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Opetushallituksen tuki paikallisen kehittämissuunnitelman tekemiselle - KuntaKesu Sivistystoimen johdon foorumi 11.3.2014 Tampere Anneli Rautiainen Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Lisätiedot

Oppimisen ja koulun käynnin tuki

Oppimisen ja koulun käynnin tuki Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri / Valteri-koulu Oppimisen ja koulun käynnin tuki Erityisasiantuntemus: autismin kirjo, neuropsykiatriset häiriöt, kieli ja kommunikointi, kuuleminen, näkeminen, liikkuminen

Lisätiedot

Vanajaveden Rotaryklubi. Viikkoesitelmä 2.4.2009 Maria Elina Taipale PEDAGOGINEN JOHTAJUUS

Vanajaveden Rotaryklubi. Viikkoesitelmä 2.4.2009 Maria Elina Taipale PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Vanajaveden Rotaryklubi Viikkoesitelmä 2.4.2009 Maria Elina Taipale PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Organisaatio, systeemi, verkostot Yksilöiden ja tiimin kasvumahdollisuudet, oppiminen Tiimin tehtäväalue, toiminnan

Lisätiedot

VIESTI RY:N MENTOROINTI 2015. Huominen on aina tulevaisuutta! VTT Hanna Salminen

VIESTI RY:N MENTOROINTI 2015. Huominen on aina tulevaisuutta! VTT Hanna Salminen VIESTI RY:N MENTOROINTI 2015 Huominen on aina tulevaisuutta! VTT Hanna Salminen UUSIA URAKEHITYSMALLEJA! Sama tehtävä eri toimialalla Sama toimiala, mutta eri tehtävä Nousujohteisen tai tasaisen työn sijaan

Lisätiedot

YHDESSÄ OPPIMISEN TAIDOT JA RYHMÄDYNAMIIKKA

YHDESSÄ OPPIMISEN TAIDOT JA RYHMÄDYNAMIIKKA KUTSU ESAVI/5965/2016 Etelä-Suomi 21.6.2016 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Miten ohjaan yksilön ja ryhmän taitoja tukemaan uuden opetussuunnitelman mukaista oppimista? Tervetuloa

Lisätiedot

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Perusteiden ja paikallisten opetussuunnitelmien valmistuminen (valtioneuvoston asetuksen mukaan) Esiopetuksen, perusopetuksen

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Paikalliset opetussuunnitelmat Voidaan ottaa käyttöön 1.8.2015, on viimeistään otettava käyttöön 1.8.2016. Paikallisten opetussuunnitelmien

Lisätiedot

Koulutusjohtamisen instituutti

Koulutusjohtamisen instituutti OSAAVA FORUM 2015 OPPIMISEN JA OSAAMISEN KOKONAISARKKITEHTUURI KESKI-SUOMESSA: JOHTAMINEN JA ARVIOINTI 13.11.2015 JYVÄSKYLÄ Mika Risku, Instituutin esimies Koulutusjohtamisen instituutti, Jyväskylän yliopisto

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

Työelämäpedagogi. Mitä työelämäpedagogiikka on?

Työelämäpedagogi. Mitä työelämäpedagogiikka on? Työelämäpedagogi Mitä työelämäpedagogiikka on? millaisilla menetelmillä ja ratkaisuilla päästään siihen tavoitteeseen joka on asetettu ja tai olemassa toimitaan yhteistyössä koulutuksen järjestäjän ja

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

Millaisia rooleja ja tehtäviä on esimiehellä yhteiskehittämisessä?

Millaisia rooleja ja tehtäviä on esimiehellä yhteiskehittämisessä? Millaisia rooleja ja tehtäviä on esimiehellä yhteiskehittämisessä? Työpaja 7.11.2017 Reijo Kauppila, Muutosvalmennus Reijo Kauppila Oy Työnohjaaja, johdon valmentaja, KM, Psykodraamakouluttaja TEP reijo.kauppila@muutosvalmennus.fi,

Lisätiedot

Reformi puheesta nostettua

Reformi puheesta nostettua Reformi puheesta nostettua Ammatillisen koulutuksen tavoitteet Kohottaa ja ylläpitää väestön ammatillista osaamista Antaa mahdollisuus ammattitaidon osoittamiseen sen hankkimistavasta riippumatta Kehittää

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ

OSAAMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ OSAAMISEN ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ Anneli Kesola Tampereen seudun Osaavan osaamisen kehittämistiimi OSAAMISEN KEHITTÄMISTIIMI Anneli Kesola (Lempäälä) Pekka Jokela (Tampere) Teemu Keronen (Pirkkala) Jaana

Lisätiedot

Luonnos. Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön osaaminen Ope.fi -osaamisalueiden päivitys luvulle.

Luonnos. Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön osaaminen Ope.fi -osaamisalueiden päivitys luvulle. Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön osaaminen Ope.fi -osaamisalueiden päivitys 2010 -luvulle SSÄLLYS - Ope.fi taitotasot (2000) - Ope.web taitotasot (2008) - Kysymyksiä taitotasojen uusiksi osaamisalueiksi

Lisätiedot

Henkilöstö strategisena voimavarana

Henkilöstö strategisena voimavarana Henkilöstö strategisena voimavarana - henkilöstösuunnitelmat toiminnan tuloksellisuuden tukena Terttu Malo Kirkon koulutuskeskus Henkilöstö strategisena voimavarana - lähtökohta Toimintaympäristöjen muutokset

Lisätiedot

Tulevaisuuden tietoyhteiskuntataidot

Tulevaisuuden tietoyhteiskuntataidot Tulevaisuuden tietoyhteiskuntataidot Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistaminen 18.3.2010 Jyrki Koskinen Sisältö Mitkä tiedot, taidot ja osaamisen muodot korostuvat tulevaisuuden tietoyhteiskunnassa?

Lisätiedot

TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä 20.10.2009

TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä 20.10.2009 TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN Jyväskylä 20.10.2009 Jaksaisimmeko työelämässä pidempään, jos osaisimme olla ihmisiksi keskenämme? Löytyykö apu työssä jaksamiseen ja jatkamiseen työyhteisötaidoista?

Lisätiedot

Millaiset rakenteet pitävät pedagogiikan kunnossa? Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi Piia Roos & Janniina Elo, Tampereen yliopisto

Millaiset rakenteet pitävät pedagogiikan kunnossa? Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi Piia Roos & Janniina Elo, Tampereen yliopisto Millaiset rakenteet pitävät pedagogiikan kunnossa? Varhaiskasvatuksen VIII Johtajuusfoorumi 2.4.2014 Piia Roos & Janniina Elo, Tampereen yliopisto TYÖELÄMÄN JATKUVA MUUTOS HAASTAA KEHITTÄMÄÄN (Launis,

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET. Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET. Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja Oppisopimuskoulutus on käytännönläheistä Oppisopimuskoulutus on ammatillisen koulutuksen järjestämismuoto,

Lisätiedot

Paula Jordan 20.5.2011

Paula Jordan 20.5.2011 Osaava-hanke 2010-2012 Espoon musiikkiopisto, Kauniaisten musiikkiopisto, Kirkkonummen musiikkiopisto, Musiikkiopisto Juvenalia Kohti uutta kehittyvää musiikkiopistoa Paula Jordan 20.5.2011 Naapurioppilaitokset

Lisätiedot

Pedagogisen johtamisen malli, toiminnan tavoitteet ja niiden arviointi Forssan ammatti-instituutissa. Vantaa 8.2.2011. Tuula Koivula johtava rehtori

Pedagogisen johtamisen malli, toiminnan tavoitteet ja niiden arviointi Forssan ammatti-instituutissa. Vantaa 8.2.2011. Tuula Koivula johtava rehtori Pedagogisen johtamisen malli, toiminnan tavoitteet ja niiden arviointi Forssan ammatti-instituutissa Vantaa 8.2.2011 Tuula Koivula johtava rehtori Lounais-Hämeen ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä Forssan

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kati Costiander Opetushallitus Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat 20.9.2016 Kati Costiander Opetushallitus Yleissivistävä koulutus ja varhaiskasvatus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013

Lisätiedot

KOULUTUKSEN LAATU JA OPINTOJAKSOMALLIT. Asiantuntija Mia Valanne, Opintokeskus Sivis

KOULUTUKSEN LAATU JA OPINTOJAKSOMALLIT. Asiantuntija Mia Valanne, Opintokeskus Sivis KOULUTUKSEN LAATU JA OPINTOJAKSOMALLIT Asiantuntija Mia Valanne, Opintokeskus Sivis MIKÄ ON OPINTOJAKSOMALLI? Kyse on järjestön koulutuksesta, jonka osaamistavoitteet, sisältö ja laajuus ovat samat toteuttajasta

Lisätiedot

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta, projektitutkija 2.11.2016 OPS2016 Muovaa käsitystä oppimisesta Oppimisen ilo Oppijan aktiivinen rooli, ongelmanratkaisutaidot Monipuoliset oppimisympäristöt

Lisätiedot

Elisa Helin, 12.5.2014. Lisätään eväitä Miten suunnistaa kohti laadukkaampaa henkilöstökoulutusta?

Elisa Helin, 12.5.2014. Lisätään eväitä Miten suunnistaa kohti laadukkaampaa henkilöstökoulutusta? Elisa Helin, 12.5.2014 Lisätään eväitä Miten suunnistaa kohti laadukkaampaa henkilöstökoulutusta? Opettajuus muutoksessa Nuohooja on tullut, nähnyt ja voittanut, sopipa se opettajalle tai ei, ja opettajan

Lisätiedot

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus 4.10.2013 Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Anneli Rautiainen

Lisätiedot

Tulevaisuuden näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin

Tulevaisuuden näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin 1 Tulevaisuuden näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin Päivi Häkkinen PERUSOPETUS 2020 Tietoyhteiskuntavalmiudet 18.3.2010, Opetushallitus, Helsinki 2 Millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan ja halutaan

Lisätiedot

Opetushallituksen kuulumiset

Opetushallituksen kuulumiset Opetushallituksen kuulumiset Helsinki 11.9.2015 SML:n pulmaparlamentti Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Uudistuvat opetussuunnitelmat 2012-2017 Yleissivistävä koulutus Esiopetus 2014 Perusopetukseen valmistava

Lisätiedot

Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa

Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa 30.11.2011 Kristiina Laitinen Opetusneuvos Opetushallitus Moniammatillisuus oppilashuollossa Lakisääteistä

Lisätiedot

KEHITTÄVÄ ARVIOINTI OSANA YHDISTYMISPROSESSIA. Jukka Ahonen

KEHITTÄVÄ ARVIOINTI OSANA YHDISTYMISPROSESSIA. Jukka Ahonen KEHITTÄVÄ ARVIOINTI OSANA YHDISTYMISPROSESSIA Jukka Ahonen KESKEISET PERIAATTEET AKTIVOINTI * Arvioitavien osallistaminen * Sidosryhmien sisällyttäminen METODI * Monimenetelmäisyys * Vuorovaikutteisuus

Lisätiedot

Tutkimus tutuksi! Eläkkeelle siirtyminen asiantuntijatyössä: (ELSA) Kati Ovaska: Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma. Ravintola Pääposti 13.4.

Tutkimus tutuksi! Eläkkeelle siirtyminen asiantuntijatyössä: (ELSA) Kati Ovaska: Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma. Ravintola Pääposti 13.4. Tutkimus tutuksi! Eläkkeelle siirtyminen asiantuntijatyössä: kokemuksen ja osaamisen säilyttämisen käytännöt (ELSA) Eerikki Mäki & Tanja Kuronen Mattila: Aalto yliopisto Kati Ovaska: Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö

Lisätiedot

Vaivaako vasu? Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja laadun kehittäminen EDUCA Elisa Helin Opetushallitus

Vaivaako vasu? Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja laadun kehittäminen EDUCA Elisa Helin Opetushallitus Vaivaako vasu? Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja laadun kehittäminen EDUCA 27.1.2017 Elisa Helin Opetushallitus Matkaa voi jatkaa vain sieltä, missä ollaan nyt. Ei sieltä, missä ei olla enää. Vain

Lisätiedot

Selänne Anne Moilanen, rehtori, Laanilan yläaste

Selänne Anne Moilanen, rehtori, Laanilan yläaste Selänne 13.9.2016 Anne Moilanen, rehtori, Laanilan yläaste Miksi? Koska oppilaalla on oikeus monipuolisiin oppimisympäristöihin sekä TVT-taitoihin Change is voluntary but inevitable! - Michael Fullan

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Oheinen lomake on Hyvän johtamisen kriteereihin perustuva Arvioinnin tueksi työkalu. Voit arvioida sen avulla johtamista omassa organisaatiossasi/työpaikassasi.

Lisätiedot

Kestävän kehityksen ohjelmat kaikkiin kouluihin ja oppilaitoksiin

Kestävän kehityksen ohjelmat kaikkiin kouluihin ja oppilaitoksiin Kestävän kehityksen ohjelmat kaikkiin kouluihin ja oppilaitoksiin Kestävä kehitys on koulun yhteinen asia Kuvat: Keke koulussa -esite/seppo Leinonen Aino Alasentie, Vihreä lippu -päällikkö Suomen Ympäristökasvatuksen

Lisätiedot

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Jyväskylä

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Jyväskylä Uusi peruskoulu -visiotyöpaja 6.3.2017, Jyväskylä #uusiperuskoulu Teemakohtaiset alaryhmät - ryhmien työskentelyn tulokset - Oppijalähtöisyys Uusi peruskoulu vahvistaa jokaisen oppilaan oppimista ja koulutuksellista

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ n nimi: Ryhmä: Työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN

Lisätiedot

Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset

Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Yhteisöllisen oppimisen työpaja 9.12.2010 Reflektori 2010 Tulokset Fasilitointi: Kati Korhonen-Yrjänheikki, TEK; Dokumentointi työpajassa: Ida Mielityinen, TEK; Fläppien dokumentointi tulosraporttia varten:

Lisätiedot

Itsearviointi ja laadunhallinta

Itsearviointi ja laadunhallinta Itsearviointi ja laadunhallinta Case yliopiston koulu Joensuun normaalikoulu Johtava rehtori, KT UEF Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen itsearviointi- ja laadunhallintakäytänteet Kuopio 7.2.2017 Koulun

Lisätiedot

Koulun toimintakulttuuri ja toimintaympäristö. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu

Koulun toimintakulttuuri ja toimintaympäristö. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Koulun toimintakulttuuri ja toimintaympäristö Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Toimintakulttuurin hahmottelua Mikä asia keskusteluttaa teidän koulussanne opettajia vuodesta toiseen

Lisätiedot

Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikön verkostohanke Pori, Ilmajoki, Kurikka, Masku, Siuntio. Varhaiskasvatuksen IX Johtajuusfoorumi

Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikön verkostohanke Pori, Ilmajoki, Kurikka, Masku, Siuntio. Varhaiskasvatuksen IX Johtajuusfoorumi Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikön verkostohanke Pori, Ilmajoki, Kurikka, Masku, Siuntio Varhaiskasvatuksen IX Johtajuusfoorumi Eeva Hujala, Veijo Nivala ja Janniina Elo Professori Eeva Hujala,

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen tulevaisuus

Varhaiskasvatuksen tulevaisuus Varhaiskasvatuksen tulevaisuus Kulttuurinen moninaisuus ja palvelut Työelämän muutokset ja palvelut Rahalliset tuet, palvelut Kenen tuottamat palvelut (julkinen, yksityinen) Lasten, vanhempien ja ammattilaisten

Lisätiedot

YHTEISTYÖ YRITYSTEN JA KOULUTUSTEN JÄRJESTÄJIEN VÄLILLÄ TYÖELÄMÄPEDAGOGI KOULUTUS 6 OP

YHTEISTYÖ YRITYSTEN JA KOULUTUSTEN JÄRJESTÄJIEN VÄLILLÄ TYÖELÄMÄPEDAGOGI KOULUTUS 6 OP YHTEISTYÖ YRITYSTEN JA KOULUTUSTEN JÄRJESTÄJIEN VÄLILLÄ TYÖELÄMÄPEDAGOGI KOULUTUS 6 OP Pertti Lepola YRITYS-OPPILAITOSYHTEISTYÖ Oppilaitososaaminen ja Työelämäosaaminen Työyhteisöosaaminen, oppiva organisaatioosaaminen

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017. Teematyöpajat I & II. Opetushallitus 10.11. ja 19.11.2015

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017. Teematyöpajat I & II. Opetushallitus 10.11. ja 19.11.2015 Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2017 Teematyöpajat I & II Opetushallitus 10.11. ja 19.11.2015 Kerro minulle, niin unohdan. Näytä minulle, niin saatan muistaa. Ota minut mukaan, niin ymmärrän Kiinalainen

Lisätiedot

Miten kirjastossa oleva tieto saadaan asiakkaiden käyttöön? Mihin kirjastossa tarvitaan osaamista?

Miten kirjastossa oleva tieto saadaan asiakkaiden käyttöön? Mihin kirjastossa tarvitaan osaamista? Miten kirjastossa oleva tieto saadaan asiakkaiden käyttöön? Mihin kirjastossa tarvitaan osaamista? Kirjaston tehtävä Sivistys Innoitus Kirjaston tavoitteet Palvelu, jolla on merkitystä ja jota käytetään

Lisätiedot

Osaamisen johtaminen on merkittävä julkishallinnon johtajien osaamisen sisältöalue.

Osaamisen johtaminen on merkittävä julkishallinnon johtajien osaamisen sisältöalue. Osaamisen strateginen johtaminen on noussut esille eri tutkimuksissa 1990- luvulla Osaamisen johtaminen on merkittävä julkishallinnon johtajien osaamisen sisältöalue. 1 1. Koulutus- ja kehittämistoiminta

Lisätiedot

HUIPUT KEHIIN WORKSHOP Näkökulmia lahjakkaiden koulutukseen

HUIPUT KEHIIN WORKSHOP Näkökulmia lahjakkaiden koulutukseen Mari Räkköläinen HUIPUT KEHIIN WORKSHOP Näkökulmia lahjakkaiden koulutukseen Turengin asema 17.1.2013 Opetusneuvos Mari Räkköläinen Opetushallitus / Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen Valtion

Lisätiedot

Sisällys. Mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan?... 22

Sisällys. Mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan?... 22 Sisällys Lukijalle...12 Johdanto...16 Ajattelutehtävä kokeiltavaksi... 18 1 Arvot, ihmiskäsitys ja oppimiskäsitys... 20 Mitä opetussuunnitelman perusteissa sanotaan?... 22 Mitä tästä voisi ajatella?...

Lisätiedot

Miksi koulu on olemassa?

Miksi koulu on olemassa? Miksi koulu on olemassa? Oppilaan hyvinvointi Oppilaan hyvinvointi Oppimisen ilo Uskallus ottaa vastaan tehtäviä Halu ponnistella Usko omiin mahdollisuuksiin Suomalaisen koulutuspolitiikan vahvuuksia

Lisätiedot

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA Ylijohtaja Mika Tammilehto 5.10.2018 Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Uusia mahdollisuuksia Joustava palvelutarjonta:

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Opiskeluhuoltoryhmä. Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus

Opiskeluhuoltoryhmä. Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus Opiskeluhuoltoryhmä Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus Opiskeluhuolto on yhteisöllistä työtä ja yksilöllistä tukea Opiskeluhuoltoa toteutetaan ensisijaisesti ehkäisevänä, koko

Lisätiedot

Erilaisia Osaava verkostoja - Lapin hankkeiden Learning café

Erilaisia Osaava verkostoja - Lapin hankkeiden Learning café Erilaisia Osaava verkostoja - Lapin hankkeiden Learning café Aika 27.11.11.2013 klo 9.45 10.30 Kouluttaja: Koulutus- ja kehitysjohtaja Miten hankkeen toimintaa voidaan motivoida, keinoja viedä hanketta

Lisätiedot

HARJOITTELUN OHJAUKSEN LAATUKRITEERIT

HARJOITTELUN OHJAUKSEN LAATUKRITEERIT Sosiaali- ja terveysala/päivitys 12.4.2011 HARJOITTELUN OHJAUKSEN LAATU 1. Tiedonkulku Suunnitellulla tiedonkululla varmistetaan yhteistyö harjoittelupaikan ja oppilaitoksen välillä. - harjoittelupaikassa

Lisätiedot

Pedagoginen johtaminen ja osaamisperusteisuus

Pedagoginen johtaminen ja osaamisperusteisuus Pedagoginen johtaminen ja osaamisperusteisuus Strategiset tavoitteet laadukkaaksi toiminnaksi pedagogisen johtamisen kehittämishanke vuosina 2011 2012. Hellevi Lassila, koulutusjohtaja, vararehtori Koulutuskeskus

Lisätiedot

Osaamisen hallinta ja kehittäminen. Turvallinen Pirkanmaa

Osaamisen hallinta ja kehittäminen. Turvallinen Pirkanmaa Osaamisen hallinta ja kehittäminen tiedot kokemus kontaktit taidot henkinen ja fyysinen energia motivaatio henkilökohtaiset taidot arvot ja asenteet Yksilön osaaminen Lähde. Otala 2002 Osaaminen Tieto

Lisätiedot

Työelämälähtöinen projektioppiminen vahvuudet ja karikot

Työelämälähtöinen projektioppiminen vahvuudet ja karikot Työelämälähtöinen projektioppiminen vahvuudet ja karikot Jarmo Alarinta, SEAMK Matti Väänänen, Turun AMK Jussi Horelli, HAMK, Miksi työelämä on projekteja, joiden kautta prosesseja ja osaamista kehitetään

Lisätiedot

Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014

Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 Eija Kauppinen Opetushallitus Rakennusfoorumi 6.11.2018, Helsinki Oppimisympäristöt muutoksessa Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa

Lisätiedot

Pedagoginen dokumentointi varhaiskasvatuksen arvioinnin ja johtamisen välineenä

Pedagoginen dokumentointi varhaiskasvatuksen arvioinnin ja johtamisen välineenä Pedagoginen dokumentointi varhaiskasvatuksen arvioinnin ja johtamisen välineenä Johtajuusfoorumi 2017 Lappeenranta LTO, KM, väitöstutkija Kati Rintakorpi kati.rintakorpi@koulutuspalveluillusia.fi www.koulutuspalveluillusia.fi

Lisätiedot

Unesco-koulujen seminaari

Unesco-koulujen seminaari Unesco-koulujen seminaari Opetushallitus 7.9.2016 Uudet opsit ja uusi opettajuus globaalikasvatuksen näkökulmasta 1. Mitä on globaalikasvatus? 2. Mitä uudet opsit sanovat? 3. Mitä sitten? Mitä on globaalikasvatus?

Lisätiedot

Tulevaisuus haastaa opettajuuden

Tulevaisuus haastaa opettajuuden Tulevaisuus haastaa opettajuuden Peruskoulupäivät 21.11.2014 Helsinki Anneli Rautiainen Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Opetushallitus For learning and competence Opettajien työtyytyväisyys

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille 2015-2020 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 23.9.2015 Kaarinan strategia Visio Maailma muuttuu Kaarina toimii! Toiminta-ajatus Järjestämme

Lisätiedot

Lähihoitajan ammattitaito (Tutkinnon perusteet 2010)

Lähihoitajan ammattitaito (Tutkinnon perusteet 2010) Lähihoitajan ammattitaito (Tutkinnon perusteet 2010) Lähihoitajan ammattitaito muodostuu: ammattieettisestä osaamisesta eettisten ongelmien tunnistaminen, käsittely ja ratkaisu vastuullinen ja oikeudenmukainen

Lisätiedot

PEDAGOGINEN JOHTAJUUS

PEDAGOGINEN JOHTAJUUS PEDAGOGINEN JOHTAJUUS Pedagogisen johtajuuden päätavoite on lapsen hyvä kasvu, oppiminen ja hyvinvointi. Pedagogisella johtajuudella tarkoitetaan laajasti ymmärrettynä oppimiskulttuurin kehittämistä, organisaation

Lisätiedot

Kymenlaakson ammattikorkeakoulu / www.kyamk.fi

Kymenlaakson ammattikorkeakoulu / www.kyamk.fi Kymenlaakson ammattikorkeakoulu opiskelijoita 4500 henkilöstöä 300 2 kampusta 4 koulutusalaa 18 tiimiä Kyamkin laatupolitiikka Laadusta viestitään ymmärrettävästi Vastuu laadusta ja kehittämisestä on kaikilla

Lisätiedot

Työkaarityökalulla tuloksia

Työkaarityökalulla tuloksia Työkaarityökalulla tuloksia Asiantuntija Tarja Räty, TTK Työkaariajattelu työpaikan arjessa miten onnistumme yhdessä? Kehittämisen edellytyksiä Työkaarimallin käytäntöön saattamista Työura- ja kehityskeskustelut

Lisätiedot

OPStuki TYÖPAJA Rauma

OPStuki TYÖPAJA Rauma OPStuki TYÖPAJA 2. 29.1.2014 Rauma kouluttajat: Tuija Saarivirta Paula Äimälä Pohdintaan tarvitaan jokaisen aivot ja sydän IRMELI HALINEN OPStuki TYÖPAJA 2 Tulevaisuuden koulu Oppiminen ja opiskelu muutoksessa

Lisätiedot

DIGIOPE-selvitys. Alustavia tuloksia Ammatillisen koulutuksen opetus- ja ohjaushenkilöstö Tampere

DIGIOPE-selvitys. Alustavia tuloksia Ammatillisen koulutuksen opetus- ja ohjaushenkilöstö Tampere DIGIOPE-selvitys Alustavia tuloksia Ammatillisen koulutuksen opetus- ja ohjaushenkilöstö 16.5.2017 Tampere Sanna Ruhalahti ja Virve Kentta @somesanna #AMdiginyt #xbreikki #AMdiginyt Vastaajat

Lisätiedot

Arviointikäytänteet: suosituksia ja tuloksia

Arviointikäytänteet: suosituksia ja tuloksia Arviointikäytänteet: suosituksia ja tuloksia Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Sirpa Orell ja Marja Tamm Kehittämissuositus: Arviointia tulee monipuolistaa Opettajien

Lisätiedot

UUDET OSAAJAT. Kuinka taide ja kulttuuri vastaavat tulevaisuuden osaamistarpeisiin? Anne Raasakka, apulaisrehtori, Vantaan ammattiopisto Varia

UUDET OSAAJAT. Kuinka taide ja kulttuuri vastaavat tulevaisuuden osaamistarpeisiin? Anne Raasakka, apulaisrehtori, Vantaan ammattiopisto Varia UUDET OSAAJAT Kuinka taide ja kulttuuri vastaavat tulevaisuuden osaamistarpeisiin? Anne Raasakka, apulaisrehtori, Vantaan ammattiopisto Varia sisällöt: osaamisperusteisuus henkilökohtaistaminen oppimisympäristöt

Lisätiedot

Pedagoginen johtaminen. Pro gradu tutkielma Marko Rutanen

Pedagoginen johtaminen. Pro gradu tutkielma Marko Rutanen Pedagoginen johtaminen Pro gradu tutkielma Marko Rutanen Kipinöitä organisaatio muutos: pienestä ja matalasta, suureen ja hierarkkiseen globaali näkökulma: kilpailutekijänä osaaminen ja sen kehittäminen

Lisätiedot

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto 14.- 15.9.2015 Karkkila Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Koulua ympäröivä maailma muuttuu Teknologia Ilmastonmuutos, luonto

Lisätiedot

Hakeminen. Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa.

Hakeminen. Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa. Päivähoidon laatukriteerit Hakeminen Päivähoitoyksikössä toteutetaan yhteisesti suunniteltua/laadittua toimintakäytäntöä uusien asiakkaiden vastaanottamisessa. Henkilökunta tuntee päivähoitoyksikkönsä

Lisätiedot

Etelä- Suomen aluehallintovirasto Ulla Rasimus. Ulla Rasimus. PRO koulutus ja konsultointi

Etelä- Suomen aluehallintovirasto Ulla Rasimus. Ulla Rasimus. PRO koulutus ja konsultointi Etelä- Suomen aluehallintovirasto 15.- 16.9. 2015 Ulla Rasimus Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi 20.9.2015 Osallisuuden muodot 1) Sosiaalinen osallisuus Kouluyhteisö muodostaa suhdeverkoston, johon

Lisätiedot

Voiko työtä tehden oikeasti oppia? Sirpa Rintala projektityöntekijä Tekemällä oppii projekti

Voiko työtä tehden oikeasti oppia? Sirpa Rintala projektityöntekijä Tekemällä oppii projekti Voiko työtä tehden oikeasti oppia? Sirpa Rintala projektityöntekijä Tekemällä oppii projekti Muistele kokemuksiasi ensimmäisistä työpaikoista. Oliko Sinulla aiempaa kokemusta tai koulutusta sen tekemiseen?

Lisätiedot

Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa. Erja Vitikka 2017

Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa. Erja Vitikka 2017 Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa Erja Vitikka 2017 Arvioinnin kaksi tehtävää Arvioinnin yksilöllinen luonne Opiskelun ohjaaminen ja kannustaminen sekä oppilaan itsearvioinnin edellytysten kehittäminen

Lisätiedot

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli

Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa malli Esimiehen rooli muutosten aikaan saamisessa 70-20-10 malli Johdon ja henkilöstöjohtamisen kehittämispäivä AMKE 28.10.2015 Jarmo Kröger, kehittämispäällikkö Koulutuskeskus Salpaus Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Osaamisen strateginen johtaminen on noussut esille eri tutkimuksissa 1990- luvulla

Osaamisen strateginen johtaminen on noussut esille eri tutkimuksissa 1990- luvulla Osaamisen strateginen johtaminen on noussut esille eri tutkimuksissa 1990- luvulla Käsitteellisesti osaamisen johtaminen määritellään organisaation strategiaan perustuvaksi osaamisen kehittämiseksi, joka

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.

Lisätiedot

OKM Yrittäjyyslinjaukset 2017

OKM Yrittäjyyslinjaukset 2017 OKM Yrittäjyyslinjaukset 2017 Seija Aalto, koulutusjohtaja Yrittäjyyslinjausten tarkoituksena on suunnata, kehittää ja ohjata eri koulutusasteiden yrittäjyyden edistämisen ja yrittäjyyskasvatuksen toimenpiteitä

Lisätiedot

Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke

Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke 2 Pedagoginen kehittäminen Ilmiöperusteinen oppiminen Learnig by doing tekemällä oppiminen Kokemuksellinen oppiminen 3 Toteuttajataho

Lisätiedot

Johtaminen laadun tuottajana

Johtaminen laadun tuottajana Johtaminen laadun tuottajana Varhaiskasvatuksen seminaari 15.11.2010 Eeva Hujala Tampereen yliopisto 2010 JOHTAJUUS varhaiskasvatuksessa on toimijoiden sitouttamista perustehtävän tavoitteelliseen kehittämiseen

Lisätiedot