ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/ / 51

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/ / 51"

Transkriptio

1 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/ / 51 Ympäristölautakunta Aika klo 14:00-17:05 Paikka Teknisten palveluiden kokoustila Käsitellyt asiat Asia Sivu 54 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 4 55 Pöytäkirjantarkastajien valitseminen 5 56 Ympäristöterveydenhuollon talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma vuosille Rakennusvalvonnan talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma vuosille Ympäristönsuojelun talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma vuosille sekä ehdotus selvitystyön käynnistämisestä hoitaa ympäristönsuojelun viranomaistehtävät ostopalveluna vuodesta 2018 lähtien Lausunto Saitan asemakaavamuutoksen tarkistetusta ehdotuksesta Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle koskien JELD-WEN Suomi Oy:n ympäristöluvan lupamääräysten tarkistamista 61 Ympäristönsuojeluviranomaisen lausunto Häkälän venesataman rakentamisen määräajan jatkamiselle Sulkumiehentien rajalla sijaitseva aita Rakentaminen Sirpalepolku 2:ssa/ purattamispäätöksen täytäntöönpano Luvattomien rakennelmien poistaminen Pulkkilanharjulla Oikaisuvaatimus toimenpideluvasta ja toimenpideilmoituksesta puuvajan rakentamiseksi Viranhaltijapäätökset Tiedoksiantoasiat Muut asiat 49

2 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/ / 51 Osallistujat Nimi Tehtävä Lisätiedot Läsnä Vahto Heikki puheenjohtaja, khall. edust. Poistui 59 käsittelyn ajak si. Lyyrylä Kari varapuheenjohtaja Murto Liisa jäsen Uusi-Uitto Maija-Liisa jäsen Poistui 61 käsittelyn ajak si. Wikström Tuula jäsen Juva Arto varajäsen Poissa Lagom Heikki jäsen Rinkinen Raimo jäsen Muut läsnä Tornio Tarja khall. puheenjohtaja Poistui kokouksesta klo Hirvonen Harri tekninen johtaja Poistui 61 käsittelyn ajak si. Poistui ko koukses ta klo Tonteri Tapio rakennustarkastaja, esit te lijä Viita Katja ymp. sihteeri, esittelijä Poistui kokouksesta klo Talvi Tiina vs. palvelusihteeri, sihteeri Allekirjoitukset Heikki Vahto Kari Lyyrylä Tiina Talvi Puheenjohtaja Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä 54-58, Käsitellyt asiat Pöytäkirjan tarkastus Tarkastuspvm _6_/_9_ 2016 Tarkastuspvm _6_/_9_ 2016 Liisa Murto Arto Juva Pöytäkirjan yleisesti nähtävillä

3 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/ / 51 Asikkalan teknisten palveluiden toimisto _9_/_9_ 2016 Virka-asema ja allekirjoitus vs. palvelusihteeri Tiina Talvi Lisätietoja antavat rakennustarkastaja Tapio Tonteri, puh , sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi ympäristönsuojelusihteeri Katja Viita, puh , sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi vs. palvelusihteeri Tiina Talvi, puh , sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi

4 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/ / 51 Ympäristölautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen YMPLTK Hallintosäännön mukaan kokouskutusun antaa puheenjohtaja tai hä nen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsu lä he tetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, vähin tään viittä päivää ennen kokousta. Kokouskutsu on postitettu jäse nil le. Kokouskutsu on toimitettu lautakunnan jäsenille, kun nanhal li tuk sen edustajalle, kunnanhallituksen puheenjohtajalle, kun nanjoh ta jal le, toimialajohtajalle sekä nuorisovaltuutetulle kunnan hal linto sään nön mukaisesti, joten kokous todetaan asianmukaisesti koolle kut su tuk si ja mikäli enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla, myös pää tös val tai sek si Ehdotus hyväksyttiin.

5 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/ / 51 Ympäristölautakunta Pöytäkirjantarkastajien valitseminen YMPLTK Hallintosäännön 66 :n mukaan pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päät tä mäl lä tavalla. Kunkin kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään ylei ses ti nähtävänä pöytäkirjan tarkastusta seuraavana perjantaina kun nan vi ras ton aukioloajan. Mikäli ko. päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto, pidetään pöytäkirjan nähtävänä seuraavana työpäivänä. Ympäristölautakunnan tekemän päätöksen mukaan ko kous pöy täkirja tar kas te taan valitsemalla kussakin kokouksessa kak si pöytäkirjan tar kas ta jaa ja kokouspöytäkirja tarkastetaan viimeis tään kolmantena työ päi vä nä kokouksesta. Ympäristölautakunta valitsee pöytäkirjantarkastajiksi lautakunnan jäsenen Heikki Lagomin ja varajäsenen Arto Juvan. Ympäristölautakunta valitsee pöytäkirjantarkastajiksi Liisa Murron ja Ar to Juvan.

6 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/ / 51 Ympäristölautakunta Ympäristöterveydenhuollon talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma vuosille / /2016 YMPLTK Vuoden 2017 talousarvion valmistelun pohjana on vuoden 2016 talous ar vio kunnanhallituksen antamien ohjeiden mukaisesti. Pal ve lualueil le ja tulosyksiköille toimitetuissa laadintaohjeissa annetaan nolla ke hyk sen lisäksi tiedot vuoden 2016 määrärahaleikkausten pa lautuk sis ta, si säis ten vuokrien yleiskorotuksesta, henkilöstö- ja si vu kulu jen muu tok sis ta, talouden ja toiminnan tavoitteista sekä ta lous arvio pro ses sin ai ka tau lu tuk ses ta ja teknisistä ohjeista. Ympäristöterveydenhuollon tulosyksikkö sisältää eläinlääkinnän ja ter veys val von nan. Kunta ostaa ostopalveluna Päijät-Hämeen so siaa li- ja ter vey den huol lon kuntayhtymältä eläinlääkintähuollon ja tervey den suo je lun palvelut. Kunnan tehtävänä on huolehtia myös löytö eläin ten tal teen otos ta, säilytyksestä ja lopetuksista. Lisäksi eläinlää kin tään on va rat tu määräraha eläinlääkäreille maksettavista matka sub ven tiois ta. Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän ym pä ristö ter veys kes kus on valmistellut esityksen vuoden 2017 ta lous ar vioksi ja il moit ta nut kunnille kuntaosuudet. Heidän talousarvioesitys sisäl tää 0,9 pro sen tin yleis ko ro tuk sen ja kertaluonteisen lisäerän eläin lää kä ri vas taan ot to jen kalustamiseen. Näiden muutosten jälkeen kun ta yh ty mäl tä os tet ta vat ostopalvelut nousevat 2,9 prosenttia heidän ilmoittamista vuo den 2016 talousarvion kun ta osuus mää rä rahois ta, Asikkalan osuus v eu roa ja v eu roa. On huomioitava, että Asik ka lan kunta on budjetoinut vuodelle 2016 ym pä ris tö ter vey den huol lon ostopalveluihin euroa viime syksynä ennakkotietona saa man sa ilmoituksen mukaisesti. Ympäristöterveydenhuollon talousarvioesitys kustannuspaikoittain eri tel ty nä: TP 2015 eur. TA 2016 eur. TA 2017 eur. TS 2018 tuh.eur. TS 2019 tuh.eur Eläinlääkintä Terveysvalvonta Netto Valmistelija/lisätietoja Tekninen johtaja Harri Hirvonen puh , sähköposti: etu ni mi.sukunimi@asikkala.fi Ympäristölautakunta hyväksyy ympäristöterveydenhuollon ta lous arvio esi tyk sen vuodelle 2017 ja taloussuunnitelman vuosille

7 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/ / 51 Ympäristölautakunta Ehdotus hyväksyttiin.

8 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/ / 51 Ympäristölautakunta Rakennusvalvonnan talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma vuosille / /2016 YMPLTK Vuoden 2017 talousarvion valmistelun pohjana on vuoden 2016 talous ar vio kunnanhallituksen antamien ohjeiden mukaisesti. Pal ve lualueil le ja tulosyksiköille toimitetuissa laadintaohjeissa annetaan nolla ke hyk sen lisäksi tiedot vuoden 2016 määrärahaleikkausten pa lautuk sis ta, si säis ten vuokrien yleiskorotuksesta, henkilöstö- ja si vu kulu jen muu tok sis ta, talouden ja toiminnan tavoitteista sekä ta lous arvio pro ses sin ai ka tau lu tuk ses ta ja teknisistä ohjeista. Rakennusvalvonnan talousarvioesitys: TP 2015 eur. TA 2016 eur. TA 2017 eur. TS 2018 tuh.eur. TS 2019 tuh.eur Tulot Menot Netto Talousarvio on laadittu edellisen vuoden tasoon. Maa-ainesten valvon nan siirtäminen ympäristönsuojeluun pienentää ra ken nus val vonnan tu lo ja eurolla. Tarkoitus on muuttaa hal lin to sään töä vuoden 2016 ai ka na siten, että maa-ainesten valvonta on vuo des ta 2017 alkaen ym pä ris tön suo je lu vi ran omai sel la. Tähän on pe rus tee na muun muassa ym pä ris tö lu pien kytkentä maa-ai nes lu piin. Rakennusvalvonnan talousarvio sisältää myös kiinteistöprojektin. Alun pe rin projekti piti viedä läpi siten, että vuosi 2017 olisi hoidettu yh den hen ki lön voimin. Verottajan yksipuoliset päätökset muuttaa pa pe ril la teh dyt muutokset sähköiseksi sekä pysyvän ra ken nus tunnuk sen käyt töön ot to on oleellisesti hidastanut työtä. Tämän johdosta jo nyt on siir ret ty kenttätyöntekijä toimistotöihin, jotta saataisiin tie toja verottajalle mah dol li sim man nopeasti. Talousarviossa on tämän vuo den tapaan mää rä ra ha varattu kahden henkilön työpanokseen tou ko kuus ta syys kuu hun. Kokoukseen mennessä tarkentuu ajal lises ti toisen hen ki lön työ pa nok sen tarve. Projektiin on va rat tu eu roa. Investointeihin on tarkoitus tehdä varaus KuntaNet- ohjelman uu dista mi sel le. Tässä yhteydessä on tarkoitus ottaa käyttöön myös sähköi nen asioin ti.

9 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/ / 51 Ympäristölautakunta Tavoite Toimenpide Mittari Lisätiedot Selvitetään kiin teis tö tieto jen oikeellisuus raken nus paik ka koh taises ti Rakennusvalvonta tekee päätöksen tai lausun non lupa ja il moi tusasiois sa kahden kuukau den kuluessa hyväk syt tä vän ano muksen jät tä mi ses tä Projekti Toiminnan te hos ta minen Kiinteistöjä pyri tään sel vit tämään 1200/ vuo si. Seurataan aikaa pää tös ten te ke mi seen. Talousarvioon va rataan määrärahat projek ti työn te ki jän palkkaa mi seen se kä tarkas tus ten te ki jä ajalle tou ko- syys kuu. Aika lasketaan sii tä, kun täydellinen ha kemus on toi mi tet tu kun taan. Valmistelija/lisätietoja Rakennustarkastaja Tapio Tonteri puh , sähköposti: etu ni mi.sukunimi@asikkala.fi Ympäristölautakunta hyväksyy rakennusvalvonnan ta lous ar vio esityk sen vuo del le 2017 ja taloussuunnitelman vuosille Ehdotus hyväksyttiin.

10 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/ / 51 Ympäristölautakunta Ympäristönsuojelun talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma vuosille sekä ehdotus selvitystyön käynnistämisestä hoitaa ympäristönsuojelun viran omais teh tä vät ostopalveluna vuodesta 2018 lähtien 1064/ /2016 YMPLTK Talousarvio laadintaohjeissa on annettu talousarvion raamin läh tö ta so. Kunnanhallituksen (KHALL 133) tekemän raami pää tök sen mukaan vuoden 2017 talousarviovalmistelun läh tö kohta na on nollakehys, jolloin budjetointi toteutetaan vuoden 2016 talous ar vion poh jal ta. Talouden suunnittelu sekä toiminnalliset ta voitteet tulee poh jau tua nykyiseen voimassaolevaan kun ta stra te gi aan ja sii tä joh det tui hin palvelualuekohtaisiin strategian toi men pi de oh jelmiin. Mikäli kui ten kin palvelualueilta löydetään kei no ja sellaisten laadul lis ten parannusten te ke mi seen, joilla on selvä ja merkittävä vai kutus kunnan elinvoiman edis tä mi seen, voi pal ve lu alu een johtaja lauta kun nan kautta esittää täl lai sia parannuksia kun nan hal li tuk sen ja val tuus ton harkittavaksi. Ym pä ris tön suo je lun ta lous ar vio sisältää ehdo tuk sen tällaisen laadullisen pa ran nuk sen te ke mi seen. Toiminnan tarkoitus: Ympäristönsuojelu on ympäristölautakunnan alainen tulosyksikkö, jo ka vas taa kunnan vastuulla olevista lakisääteisistä kunnan ym päris tön suo je lun viranomaistehtävien hallinnosta ja hoidosta (L kuntien ym pä ris tön suo je lun hallinnosta 1986/64). Asikkalan kunnan ym päris tön suo je lu vi ran omai se na toimii ympäristölautakunta. Ym pä ris tönsuo je lus ta vas taa va na viranhaltijana toimii ym pä ris tön suo je lu sih teeri. Kunnan ym pä ris tön suo je lu vi ran omai sen tehtävistä on lisäksi säädet ty ym pä ris tön suo je lu lais sa, jätelaissa, luonnonsuojelulaissa, maa-ai nes lais sa, ul koi lu lais sa, vesihuoltolaissa, vesilaissa, maas tolii ken ne lais sa ja ve si lii ken ne lais sa. Nämä tehtävät ovat pää sään töises ti lupa- ja val von ta vi ran omais teh tä viä. Kunnan ym pä ris tön suo jelu vi ran omai sel le kuuluu näissä lais sa säädettyjen tehtävien lisäksi ym pä ris tön suo je lun suunnittelu ja ke hit tä mi nen, ympäristön tilan seu ran ta, ohjaus ja neuvonta, lausunnot, esi tyk set ja aloitteet, ym päris tön suo je lua koskeva tiedotus, valistus ja kou lu tus ja yhteistyön edis tä mi nen. Kunnan ym pä ris tön suo je lu vi ran omai sen tehtävänä on lupa- ja valvon ta vi ran omais teh tä vän sä li säk si toimia paikallistason yleisen ympä ris tön suo je lun edun val vo ja na. Tässä tehtävässään se toimii erityis lain sää dän nön perusteella it se näi ses sä ja riippumattomassa ase mas sa. Kun nan ym pä ris tön suo je lu vi ran omai sen voidaan siten kat soa myös pitkällä täh täi mel lä aja van kestävän kehityksen ja samal la kunnan yleistä etua vaik ka yk sit täis ta pauk sis sa tämä voi olla ris ti rii das sa esimerkiksi kun nan elin kei no po liit ti sen edun kanssa. Tä-

11 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/ / 51 Ympäristölautakunta män tehtävän sisäistäminen ja me nes tyk sel li nen hoitaminen on tuotta nut ongelmia Asikkalassa, kuten myös monessa muussa pie nemmäs sä kunnassa ja tästä syystä ym pä ris tö vi ran omai sen tehtävien puo lu eet to muu den varmistamiseksi jat kos sa eh do te taan, että käynnis te tään selvitystyö ympäristönsuojelun vi ran omais teh tä vien hoi tami ses ta ostopalveluna vuodesta 2018 lähtien jol tain isom mal ta or gani saa tiol ta. Meneillään ole va maakuntauudistus ja uu dis tuk set ympä ris tön suo je lun hal lin nos sa myös kannustavat siir ty mis tä pois pienten kuntien yksinäisistä yk si köis tä. Pienissä kunnissa tä män teh tävän hoitaminen menestyksellisesti sisäisesti ei ole sel vi tys ten pe rusteel la järkevää eikä kuntalaisten edun mukaista. Erityisen huo lissaan ollaan kunnista, joissa ympäristönsuojelutyötä tehdään yh den ih mi sen resurssilla. Käytännössä työaika kuluu kiireisimpien lu pa-ja val von ta teh tä vien hoitoon. Kaikki ympäristönsuojelun ke hit tä mi nen ja edistäminen on näin vähäisillä resursseilla mahdotonta. Ympäristön tila, puhdas ja monipuolinen luonto on Asik ka lan tärkeim piä voimavaroja. Kunnan tehtävänä olisi valvoa ja edis tää ympä ris tön suo je lua siten, että luontoa ja ympäristöä suo je le mal la, hoita mal la ja ke hit tä mäl lä turvataan kunnan asukkaille ter veel li nen ja virik kei tä an ta va asuinympäristö. Kuntastrategiassa Asikkalaa mark kinoi daan asuin alu ee na kaikille, joille turvallinen asuinympäristö, asumi sen väljyys, luon non lä hei syys, puhdas, raikas ilma ja vesi, pe ruspal ve lu jen saa vu tet ta vuus ja laajojen vesistöalueiden läheisyys ovat tär kei tä. Nämä te ki jät tulisi ottaa konkreettisesti mukaan myös talous ar vi oon. Vuodesta 2017 selvitäkseen ympäristönsuojeluun ehdotetaan määrä ai kai sen ympäristötarkastajan palkkaamista. Ym pä ris tön suo je lu viran omai nen on lähtien lakimuutoksen johdosta ollut vastuus sa myös maa-ainesoton valvonnasta, joka tähän asti on hoi dettu ra ken nus val von nan toimesta. Maa-aineslain mukaisten tehtävien hoi ta mi sek si ja entisestään vähäisillä resursseilla toimivan ym pä ristön suo je lun vi ran omais teh tä vien järjestämistä varten ehdotetaan talous ar vi oon vuo del le 2017 määräaikaisen ympäristötarkastajan palkkaa mis ta yh des sä Padasjoen kunnan kanssa. Osa ym pä ris tö tar kasta jan palkasta ka tet tai siin maa-ainesvalvonnasta saatavilla tuloilla, jot ka ovat tähän as ti men neet rakennusvalvonnalle. Tarvittava li sämää rä ra ha on Pa das joen työosuus vähäisempien lu pamää rien vuoksi olisi vain 20 %. Ym pä ris tö tar kas ta ja tukisi myös ympä ris tön suo je lu sih tee rin työtä mm. vaa ti vil la tarkastuskohteilla ja näyt teen otois sa, joissa tur val li suus syis tä kin on usein tarpeen olla 2 hen ki löä. Näin saataisiin myös li sä re surs se ja kesäkaudelle, jolloin ym pä ris tön suo je lun asia kas mää rä tuplaantuu ke sä asuk kai den myötä asti toimiva Euroopan unionin aluekehitysrahaston tu kema Vä hä hii li syy des tä uutta innovatiivista liiketoimintaa ja kilpailuetua yri tyk sil le ja kunnille (Välke) -hanke lisää myös omalta osaltaan ym-

12 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/ / 51 Ympäristölautakunta pä ris tön suo je lu yk si kön menoja ja tuloja. Hankkeelle ei ole tulossa jat koa. Ympäristönsuojelun tulosyksikön tunnusluvut: TP 2015 eur. TA 2016 eur. TA 2017 eur. TS 2018 tuh.eur. TS 2019 tuh.eur Tulot Menot Netto Tavoite vuodelle 2017: Kasvihuonekaasupäästöjen vähentyminen kunnassa Toimenpide: HINKU-verkoston avulla kunnan, kuntalaisten ja yritysten ener gia tehok kuu den parantaminen ja uusiutuvan energian lisääminen Mittari: Kasvihuonekaasupäästöt Valmistelija/lisätietoja Ympäristönsuojelusihteeri Katja Viita puh , sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi 1. Ympäristölautakunta hyväksyy vuoden 2017 ympäristönsuojelun tu los yk si kön talousarvion ja tavoitteen sekä taloussuunnitelman vuosil le 2018 ja Ympäristölautakunta esittää palvelualueen johtajalle että kun nanhal li tuk sel le ja valtuustolle esitetään ympäristönsuojelun yksikköön li sä mää rä ra haa verran vuodelle 2017 määräaikaisen ympä ris tö tar kas ta jan palkkaamista varten. 3. Kunnanhallitukselle ja val tuus tol le ehdotetaan, että käynnistetään sel vi tys työ ym pä ris tön suo je lun vi ran omais teh tä vien hoitamisesta osto pal ve lu na suu rem mal ta or ga ni saa tiol ta vuoden 2018 alusta lähtien. Asian käsittely kokouksessa: Kohtaan 2 Heikki Vahto esitti, että ympäristölautakunta esittää palve lu alu een joh ta jal le ympäristönsuojueluyksikön ja ra ken nus val vonnan työ teh tä vien ta saa mis ta siten, että työtehtävät tulee hoidetuksi tur val li ses ti se kä la kien ja määräysten mukaisesti. Tuula Wikström, Mai ja-lii sa Uu si-uit to, Ar to Juva ja Kari Lyyrylä kannattivat pu heenjoh ta jan esitystä. Puheenjohtaja päätti keskustelun ja totesi Heikki Vahdon tehneen esit te li jän esityksestä poikkeavan kannatetun esityksen, joten asia oli rat kais ta va äänestämällä.

13 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/ / 51 Ympäristölautakunta Puheenjohtaja esitti suoritettavaksi nimenhuutoäänestyksen ja teki seu raa van äänestysesityksen: "Ne jotka kannattavat esittelijän esitys tä vas taa vat JAA, ja ne jotka kannattavat Vahdon tekemää esi tystä vas taa vat EI." Hyväksyttiin yksimielisesti puheenjohtajan ää nestys esi tys ja -ta pa. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 6 ei-ääntä (Tuula Wikström, Lii sa Murto, Maija-Liisa Uusi-Uitto, Kari Lyyrylä, Arto Juva ja Heikki Vah to) ja 0 jaa-ääntä. Puheenjohtaja totesi äänestyksen tuloksen, jon ka mu kaan ympäristölautakunta hyväksyi Vahdon tekemän muutos esi tyk sen. Kohtaan 3 Tuula Wikström ehdotti, että kohta 3 hylätään kokonaan, ja esittelijä voi tehdä selvitystä ja alustavan ehdotuksen ym pä ris tölau ta kun nan käsittelyyn. Eh do tus ta kannatettiin yksimielisesti. Kohta 1. Ympäristölautakunta hyväksyy esittelijän ehdotuksen kohdan 1 eli vuo den 2017 ympäristönsuojelun tulosyksikön talousarvion ja ta voit teen se kä taloussuunnitelman vuosille Kohta 2. Edellä selostetun käsittelyn ja äänestyksen jälkeen ym päris tö lau ta kun ta hyväksyi Heikki Vahdon tekemän muu tos eh do tuk sen koh das sa 2 eli ym pä ris tö lau ta kun ta esittää palvelualueen joh ta jal le ym pä ris tön suo je lu yk si kön ja rakennusvalvonnan työtehtävien ta saamis ta si ten, että työ teh tä vät tulee hoidetuksi turvallisesti sekä la kien ja mää räys ten mu kai ses ti. Kohta 3. Ympäristölautakunta hyväksyi Tuula Wikströmin tekemän muu tos eh do tuk sen yksimielisesti kohtaan 3 eli ympäristölautakunta hyl kää kohdan 3 kokonaan ja esittelijä voi tehdä selvitystä ja alus tavan ehdotuksen ym pä ris tö lau ta kun nan käsittelyyn.

14 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/ / 51 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kaavoitusjaosto Kunnanhallitus Kaavoitusjaosto Kaavoitusjaosto Kunnanhallitus Ympäristölautakunta Lausunto Saitan asemakaavamuutoksen tarkistetusta ehdotuksesta 439/ /2014 KHALL Asikkalan kunnan toimesta esitetään käynnistettäväksi ase ma kaavan muutoksen laatiminen Vääksyssä Hillilän kylällä, tilojen 5:48, 5:49, 5:84, 7:17, 7:19, 7:27, 7:5, 7:44, 7:45, 7:56, 878:1 alueella. Ase ma kaa van muutos koskee Saitan asemakaavan korttelia 400 ja teol li suus alu ee seen liittyvää satama-aluetta. Asemakaavan muutos koskee aluetta, joka sijaitsee Vesijärven rannal la valtatien 24 (Jyväskyläntie) eteläpuolella Saitan alueella. Alueen suuruus on noin 27 hehtaaria. Kaavamuutoksen tarkoituksena on päivittää vanha kaava aluerajausten ja kaavamääräysten osalta se kä mahdollistaa hakelämpölaitoksen rakentaminen ja suunnitella tar vit ta vat katuyhteydet. Kaavan aloitusasiakirjana laadittu MRL 63 :n mukainen osal lis tumis- ja arviointisuunnitelma asetetaan nähtäville koko kaa voi tus proses sin ajaksi, ja sitä täydennetään suunnittelun edetessä. Kaa voit taja na hankkeessa toimii Asikkalan kunnan pyytämien tarjousten perus teel la valittu konsultti. Liite 6/ Saitan asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arvioin ti suun ni tel ma. Valmistelija/lisätietoja Kaavoituspäällikkö Samuli Kantola, puh , sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi Kunnanhallitus hyväksyy Saitan asemakaavamuutoksen osal lis tumis- ja arviointisuunnitelman ja päättää asettaa hankkeen vireille. Asian käsittely kunnanhallituksen kokouksessa: Tuomo Riihilahti esitti, että asia jätetään pöydälle. Esitystä ei kannatettu, joten se raukeaa. Ehdotus hyväksyttiin. KHALL 198

15 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/ / 51 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kaavoitusjaosto Kunnanhallitus Kaavoitusjaosto Kaavoitusjaosto Kunnanhallitus Ympäristölautakunta Saitan asemakaavan muutoksen vireilletulosta on ilmoitettu Päijät-Häme lehdessä. Kaavoittaja on laatinut ase ma kaavaan liittyvät päivätyt, asemakaavan muutoksen luon nosvai heen karttaosan määräyksineen sekä luonnosvaiheen kaa va selos tuk sen liitteineen. Hankkeen osalta järjestetään tarvittaessa vi ranomais neu vot te lu erikseen sovittavana ajankohtana. Asemakaavamuutoksen luonnosvaiheen asiakirjat on tarkoitus asettaa nähtäville MRL 62 :n ja MRA 30 :n mukaisesti väliseksi ajaksi. Luonnoksen virallisesta nähtäville asetta mi ses ta ilmoitetaan paikallislehdessä ja aineisto lai tetaan nähtäville kunnan ilmoitustaululle sekä kunnan internetsivuille. Näh tä vil lä olon aikana luonnoksesta pyydetään lausunnot osal lis tumis- ja arviointisuunnitelmaan merkityiltä kaavahankkeen osallisilta. Liite 4/ Saitan asemakaavan muutoksen luonnosvaiheen kart ta osa määräyksineen sekä luonnosvaiheen kaavaselostus liit teineen. Valmistelija/lisätietoja Kaavoituspäällikkö Samuli Kantola, puh , sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi Asikkalan kunnanhallitus hyväksyy Saitan asemakaavamuutoksen luon nos vai heen asiakirjat ja päättää asettaa ne MRL 62 :n ja MRA 30 :n mukaisesti virallisesti nähtäville. Ehdotus hyväksyttiin. KAAVJA Asikkalan kunnan toimesta on käynnistetty asemakaavan muu toksen laatiminen korttelissa 400 ja siihen liittyvällä satama-alueella tilo jen 5:48, 5:49, 5:84, 7:17, 7:19, 7:27, 7:5, 7:44, 7:45, 7:56 ja 878:1 osal ta Hillilän kylässä , 142. Osallistumis- ja ar vioin ti suun ni tel ma hyväksyttiin ja asetettiin nähtäville koko hankkeen ajaksi. Kaavamuutoksen tarkoituksen on päi vit tää vanha kaava aluerajausten ja kaavamääräysten osalta sekä mahdollistaa hakelämpölaitoksen rakentaminen ja suunnitella tarvit ta vat katuyhteydet.

16 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/ / 51 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kaavoitusjaosto Kunnanhallitus Kaavoitusjaosto Kaavoitusjaosto Kunnanhallitus Ympäristölautakunta Kaavaluonnosvaiheen asiakirjat on pidetty näh tä vil lä välisenä aikana. Liite 5/ Saitan asemakaavamuutoksen ehdotusvaiheen aineis to Valmistelija/lisätietoja Kaavoituspäällikkö Samuli Kantola, puh , sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi Kaavoitusjaosto esittää kunnanhallitukselle Saitan ase ma kaa va muutok sen ehdotusvaiheen nähtäville asettamista. Ehdotus hyväksyttiin. KHALL Saitan asemakaavamuutoksen luonnosvaiheen asiakirjat on pidetty näh tä vil lä MRL 62 ja MRA 30 mukaisesti vä li se nä aikana. Nähtävillä olon aikana luonnoksesta on pyydetty lau sun not osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan merkityiltä kaa vahank keen osallisilta. Kaavoittaja on käynyt läpi nähtävillä olon aikana Saitan ase ma kaava muu tok sen luonnoksesta saadut lausunnot / mielipiteet. Niiden se kä käytyjen neuvotteluiden ja laaditun liikenneselvityksen pohjalta kaa voit ta ja on laatinut päivitetyt osallistumis- ja ar vioin ti suun ni telman, asemakaavan selostuksen liitteineen sekä kaa va eh do tus kartan määräyksineen. Saitan asemakaavamuutoksen ehdotusvaiheen asiakirjat on tar koitus asettaa virallisesti nähtäville MRL 65 :n ja MRA 27 :n mu kaises ti väliseksi ajaksi. Ehdotuksen virallisesta näh tävil le aset ta mi ses ta ilmoitetaan paikallislehdessä, kunnan virallisella il moi tus tau lul la sekä kunnan internetsivuilla. Nähtävillä olon aikana eh do tuk ses ta pyydetään lausunnot kaava-asiakirjoissa mainituilta kaa va hank keen osallisilta. Liite 3/ Saitan asemakaavamuutoksen ehdotusvaiheen kart taosa määräyksineen sekä kaavaselostus liitteineen. Valmistelija/lisätietoja Kaavoituspäällikkö Samuli Kantola, puh ,

17 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/ / 51 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kaavoitusjaosto Kunnanhallitus Kaavoitusjaosto Kaavoitusjaosto Kunnanhallitus Ympäristölautakunta sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi Asikkalan kunnanhallitus hyväksyy Saitan asemakaavamuutoksen eh do tus vai heen asiakirjat ja päättää asettaa ne MRL 65 :n ja MRA 27 :n mukaisesti virallisesti nähtäville. Ehdotus hyväksyttiin. KAAVJA Liite 1-9/ Saitan asemakaavamuutoksen asiakirjat. Saitan asemakaavan ehdotusvaiheen asiakirjat on pidetty nähtävillä MRL 65 ja MRA 27 mukaisesti välisenä aika na. Nähtävillä olon aikana kaavaehdotuksesta on pyydetty lau sunnot osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan merkityiltä kaa va hankkeen osallisilta. Kaavoittaja on käynyt läpi nähtävillä olon aikan Saitan kaa va eh dotuk ses ta saadut lausunnot / muistutukset, joiden pohjalta hän on laa ti nut päivätyt vahvistusvaiheen kaava-asiakirjat. Valmistelija/lisätietoja vs. kaavoituspäällikkö Sini Utriainen puh , sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi Kaavoitusjaosto esittää kunnanhallitukselle, että Asikkalan kun nanhal li tus hyväksyy osaltaan Saitan asemakaavamuutoksen asiakirjat lii te asia kir joi neen ja esittää edelleen kunnanvaltuustolle päi vä tyn Saitan asemakaavamuutoksen hyväksymistä. Asian käsittely kokouksessa: Puheenjohtaja vastusti asemakaavamuutosta siltä osin, että Ok sanen Esko Ensio kuolinpesän teollisuusalue muutetaan suo ja/vi he ralu eek si ilman korvausta tontin omistajille. Kuolinpesän osakkaat ovat jät tä neet asiasta muistutuksen. Puheenjohtaja esitti, että kunta neuvot te lee tilan 7:27 omistajien kanssa korvauksesta. Maija-Liisa Uusi-Uit to kannatti ehdotusta. Hillilän Kylän Yhteisalueiden osakaskunnalta tulleeseen muis tu tukseen puheenjohtaja ehdotti, että varataan rakennusoikeus kahdelle

18 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/ / 51 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kaavoitusjaosto Kunnanhallitus Kaavoitusjaosto Kaavoitusjaosto Kunnanhallitus Ympäristölautakunta lo ma-asun nol le ja tieoikeus säilytetään entisellään. Maija-Liisa Uusi-Uit to kannatti ehdotusta. Kaavoitusjaosto esittää kunnanhallitukselle, että kunta neu vot te lee ti lan Ainola omistajien kanssa korvauksesta ennen teolli suus alu een muuttamista suoja/viheralueeksi. Lisäksi kaavoitusjaosto esittää kunnanhallitukselle, että kaa va-alueen eteläkärkeen varataan rakennusoikeus kahdelle loma-asunnolle ja ajoyhteys säilytetään entisellään. KAAVJA Ehdotusvaiheen nähtävillä olon jälkeen on käyty neuvotteluja maanomis ta jien kanssa, jonka jälkeen kaavan laatija sekä kunnan vi ranhal ti jat ovat päätyneet tekemään kaavaan oleellisia muutoksia. Kaava-aluet ta on pienennetty sekä korttelialueita ja kaavamerkintöjä on tar kis tet tu. Tarkistettu kaavaehdotus koskee Hillilän kylän teollisuusja va ras to ra ken nus ten korttelissa 400 olevia tiloja 5:84 ja 7:44 sekä osaa ti lois ta 5:48, 7:45 ja 7:56. Kaavaehdotus, johon on tehty oleel lisia muu tok sia, tulee MRA 32 :n mukaisesti asettaa uudelleen nähtä vil le. Tarkistettu Saitan asemakaavamuutosehdotus on tarkoitus asettaa vi ral li ses ti nähtäville MRL 65 :n ja MRA 27, 32 :n mukaisesti väliseksi ajaksi. Ehdotuksen virallisesta nähtäville aset ta mi ses ta ilmoitetaan paikallislehdessä, kunnan virallisella il moitus tau lul la, sekä kunnan internetsivuilla. Nähtävillä olon aikana tarkis te tus ta kaa va eh do tuk ses ta pyydetään lausunnot kaa va-asia kirjois sa mai ni tuil ta kaavahankkeen osallisilta. Valmistelija/lisätietoja Kaavoituspäällikkö Samuli Kantola puh , sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi Kaavoitusjaosto esittää kunnanhallitukselle tarkistetun kaa va eh dotuk sen hyväksymistä ja kaava-asiakirjojen asettamista MRL 65 ja MRA 27,32 mukaisesti virallisesti nähtäville. Ehdotus hyväksyttiin. KHALL 143

19 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/ / 51 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kaavoitusjaosto Kunnanhallitus Kaavoitusjaosto Kaavoitusjaosto Kunnanhallitus Ympäristölautakunta Liite 5/ Saitan asemakaavamuutoksen ehdotusvaiheen asia kir jat Valmistelija/lisätietoja Kaavoituspäällikkö Samuli Kantola, puh , sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi Kunnanhallitus hyväksyy tarkistetun kaavaehdotuksen ja asettaa kaa va-asia kir jat MRL 65 :n ja MRA 27,32 :n mukaisesti virallisesti näh tä vil le. Ehdotus hyväksyttiin. Todetaan, että Heikki Vahto poistui esteellisenä kokoustilasta tämän py kä län käsittelyn ajaksi. YMPLTK Asikkalan kunnanhallitus on käynnistänyt päätöksellään , 142 asemakaavan muutoksen korttelissa 400 ja siihen liittyvällä sata ma-alu eel la tilojen 5:48, 5:49, 5:84, 7:17, 7:19, 7:27, 7:5, 7:44, 7:45, 7:56 ja 878:1 osalta Hillilän kylän alueella Vesijärven rannalla. Eh do tus vai heen nähtävillä olon jälkeen kaavaan on tehty oleellisia muu tok sia. Kaava-aluetta on pienennetty sekä korttelialueita ja kaava mer kin tö jä on tarkistettu. Tarkistettu kaavaehdotus koskee Hillilän ky län teol li suus- ja varastorakennusten korttelissa 400 olevia tiloja 5:84 ja 7:44 sekä osaa tiloista 5:48, 7:45 ja 7:56. Asikkalan kun nanhal li tus on ko kouk ses saan , 143 hyväksynyt tarkistetun eh do tus vai heen asiakirjat. Asemakaavamuutoksen tarkoituksena on ajantasaistaa alueen vanha ase ma kaa va vastaaman paremmin nykytilanteen tarpeita. Alueen poh jois osaan on tarkoitus rakentaa hakelämpölaitos. Kaava-alueen pie nen tä mi nen ehdotusvaiheessa ei muuta kaavan päätarkoitusta. Eh do tus vai hees sa pois jätetyn alueen asemakaava voidaan ajantasais taa myö hem min. Valmistelija/lisätietoja Rakennustarkastaja Tapio Tonteri

20 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/ / 51 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kaavoitusjaosto Kunnanhallitus Kaavoitusjaosto Kaavoitusjaosto Kunnanhallitus Ympäristölautakunta puh , sähköposti: etu ni mi.sukunimi@asikkala.fi Valmistelija/lisätietoja Ympäristönsuojelusihteeri Katja Viita puh , sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi Asemakaavamuutoksen hyväksyminen on erittäin tärkeää myös Asik ka lan kunnan hiilineutraalisuustavoitteiden kannalta. Val mistues saan alu eel le suunniteltu hakelämpölaitos korvaisi maakaasulla toi mi van Tun ne li suun läm pö lai tok sen ja olisi merkittävä edistysaskel kun nan kas vi huo ne kaa su pääs tö jen vähentämisessä. Ym pä ris tö lauta kun ta toivoo kaa va muu tok sen tulevan voimaan mahdollisimman no peal la ai ka tau lul la. Asian käsittely kokouksessa: Kari Lyyrylä ehdotti, että kaavamuutos hyväksytään esitellyssä muodos sa. Ehdotusta ei kannatettu. Ympäristölautakunta hyväksyi esittelijän tekemän ehdotuksen. Todetaan, että Heikki Vahto poistui esteellisen pykälän käsittelyn ajak si klo Varapuheenjohtaja Kari Lyyrylä toimi puheenjohtaja tä män py kä län käsittelyn ajan.

21 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/ / 51 Ympäristölautakunta Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle koskien JELD-WEN Suomi Oy:n ym päris tö lu van lupamääräysten tarkistamista 1047/ /2016 YMPLTK Etelä-Suomen aluehallintovirasto pyytää Asikkalan kunnan ym pä ristö vi ran omai sel ta lausuntoa Jeld-Wen Suomi Oy:n hakemuksesta kos kien ovitehtaan ympäristölupamääräysten tarkistamista. Lau suntoa pyy de tään mennessä. Tehtaalla on Hämeen ympäristökeskusksen myöntämä ym pä ris tö lu pa (YSO/54/2006). Tehtaalla valmistetaan kokolasisia sau nan ovia, massiiviovia ja paperipinnoitettuja ovia sekä ovi kom ponent te ja. Tuotannon pääraaka-aineet ovat lasi, sahatavara, MDF ja HDF. Teh taa seen kuuluu maalaamo ja 3 MW:n lämpölaitos. Tuo tanto ka pasitet tii on noin ovea vuodessa. Kesäaikana tehdas toi mii 2-3 vuorossa ja talviaikana 1-2 vuorossa. Henkilöstöä noin 100. Tehtaalta tulee päästöjä ilmaan lämpölaitoksesta ja maalaamosta. VOC-pääs töt ovat peräisin pääosin maalaamon haihdutusuuneista. Teh taal la on vähennetty liuotinpitoisten aineiden käyttöä. Käyt tö vedet joh de taan viemäriin ja hulevedet Vesijärveen. Jätteet toimitetaan eteen päin hyödynnettäväksi tai loppusijoitukseen. Tuotannosta tu leva puu pö ly ja -puru käytetään lämpölaitoksen polttoaineena. Va rapolt to ai nee na käytetään raskasta polttoöljyä. Toiminnan ollessa käyn nis sä teh taas ta voi hakemuksen mukaan satunnaisesti tulla hyvin lieviä hajuja ja jon kin verran melua. Tehdas sijaitsee osin poh jave si alu eel la. Valmistelija/lisätietoja Ympäristönsuojelusihteeri Katja Viita puh , sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi Ympäristölautakunta lausuu hakemuksesta seuraavaa: teh taal le tehtiin yhteinen tarkastus aluehallintoviraston, Hämeen ELYn se kä Asikkalan kunnan ympäristönsuojelusihteerin kanssa.tarkastuksella ei havaittu suuria puutteita. Tar kas tuk sen jälkeen ha ke muk sen tultua kuu lu tuk seen elokuussa kun nan ym pä ris tön suoje luun on kuitenkin oltu run saas ti yhteydessä. Teh taan hajuhaittojen on ha vait tu lisääntyneen vii me aikoina, josta il moit ta jat ovat olleet eri tyi sen huo lis saan. Erään il moit ta jan mukaan ha ju hai tat kul keu tuvat jopa läheiselle Au rin ko vuo ren lenk ki po lul le. Eri tyi sen huolissaan il moit ta jat olivat ha ju hait to jen kul keu tu mi ses ta Me si käm me nen tiellä si jait se viin kiin teis töi hin valtatie 24:n toi sel la puo lel la. Kunnan ympäristöviranomaisen tietoon on myös saatettu puut tei ta

22 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/ / 51 Ympäristölautakunta yri tyk sen jätehuollossa. Käytettyjä ikkunalaseja ja tuotannossa hy lätty jä ovia on va ras toi tu teh taan piha-alueelle runsaasti ja niitä on varas toi tu alu eel la ilmoittajan mukaan hyvin pit kiä ai ko ja. Myös pu ru kaso ja on va ras toi tu eri puolille tehtaan aluet ta se kä myös teh das alueen ul ko puo lel le. Ympäristölautakunta pyy tää kiin nit tä mään huo miota ha vait tui hin epä koh tiin uusia lupaehtoja laadittaessa. Eri tyi ses ti ha ju hait to jen vä hen tä mi seen tulee kiin nit tää huomiota. Ehdotus hyväksyttiin.

23 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/ / 51 Ympäristölautakunta Ympäristönsuojeluviranomaisen lausunto Häkälän venesataman rakentamisen mää räajan jatkamiselle 87/ /2013 YMPLTK Etelä-Suomen aluehallintovirasto pyytää lausuntoa Asikkalan kunnan ym pä ris tön suo je lu vi ran omai sel ta Asikkalan kunnan ha ke mukses ta jat kaa Häkälän venesataman rakentamiselle annettua aikaa nel jäl lä vuo del la. Hakemusta perustellaan seuraavasti: Pääasialliset ve sis tö työt ku ten ruoppaukset satama-altaaseen on tehty, mutta kalliit lai tu ri ra ken teet ovat edelleen tekemättä. Laitureiden rakentaminen ei ole tässä vaiheessa tar koi tuk sen mukais ta, kun satama on varattu vain Häkälän asemakaava-alueen käyt töön ei kä siellä ole riittävästi ra ken net tu ja kiinteistöjä eikä myöskään tont ti va rauk sia ole tehty. Valmistelija/lisätietoja Ympäristönsuojelusihteeri Katja Viita puh , sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi Ympäristölautakunnan tiedossa ei ole estettä miksi määräaikaa ei voi si jatkaa haetulle ajalle. Ehdotus hyväksyttiin. Todetaan, että Harri Hirvonen ja Maija-Liisa Uusi-Uitto poistuivat esteel li se nä pykälän käsittelyn ajaksi klo Katja Viita poistui kokouksesta pykälän käsittelyn jälkeen klo

24 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/ / 51 Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Sulkumiehentien rajalla sijaitseva aita 877/ /2016 YMPLTK Tilalle Kulmala on rakennettu verkkoaita, joka rajoittuu Sul ku mie hen tie hen sen alkupäässä. Selvitysten mukaan aita on tiealu eel la ja lähempänä rajaa kuin rakennusjärjestyksen mukainen 0,6 m. Tilan omistajalta on pyydetty lausuntoa asiasta. Lausunto on annettu : "Kunnan teknisen osaston mukaan ai ta sijaitsee tiealueella ja siitä on annettu erillispiirustukset. Mukaan on liitetty Sulkumiehentien tyyppipoikkileikkaus, josta näkyy aidan sijain ti ja tiealueen rajat. Tyyppipoikkileikkaus ei kuitenkaan kerro tiealu een oikeaa leveyttä, koska tontin raja estää tiealueen leviämisen ton tin rajan yli, joten aita ei voi sijaita tiealueella. Rakennettu aita on kokonaan oman tontin puolella ja toimii tonttia ra jaa va na suoja-aitana. Aidan takana on välittömästi noin 1,5-2 met rin pudotus ojan pohjalle. Aita on tehty estämään liukastumiset ja putoamiset ojaan. Huomautus Lahden museon antamasta lausunnosta on otettu vain osit tain mukaan selvityspyyntöön. Museoviraston lausunto ke hot taa seuraavan aitakorjauksen yhteydessä toteuttamaan aidan puu ra ken tei se na, pystylaudoitettuna säleaitana. Tämä kor jaus toimen pi de on tarkoitus toteuttaa kesän 2016 aikana." Lahden museon lausunnossa todetaan edellä mainitun lisäksi, että ai ta ei ole kaikkein sopivin maakunnallisesti arvokkaan rakennetun kult tuu ri ym pä ris tön taajamakuvaan. Teknisen palvelukeskuksen mukaan aita vaikeuttaa talvikunnossapitoa. Asikkalan rakennusjärjestyksen 11 :n mukaan katua tai muuta yleis tä aluetta vastassa oleva kiinteä aita on tehtävä kokonaan tontin tai rakennuspaikan puolelle. Aita ei ole rajalla, jos sen etäisyys ra ja vii vas ta on vähintään 0,6 m. Rakennusjärjestyksen 11 :n soveltamisohjeessa todetaan lisäksi, et tä pensasaita istutetaan ja puuaita rakennetaan vähintään 0,6 met rin päähän rajasta omalle puolelle, jottei se vaikeuta tienpitoa tai ai ta vahingoitu tietä hoidettaessa. MRL 126 a ja MRA 82. Valmistelija/lisätietoja Rakennustarkastaja Tapio Tonteri puh , sähköposti: etu ni mi.sukunimi@asikkala.fi Katsotaan, että aita ei ole rakennusjärjestyksen mukaisella paikalla, kos ka se ei ole 0,6 metrin päässä rajasta omalla puolella. Aita vai-

25 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/ / 51 Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta keut taa talvikunnossapitoa ja se ei ole sopiva kulttuuriympäristöön. Näin ollen ja kun annettua kehotusta aidan poistamiseksi ei ole nouda tet tu määrätään aita poistettavaksi mennessä 1000 euron sakon uhalla. MRL 182. Uuden aidan rakentamiselle tulee hakea toimenpidelupa, jossa selvi te tään aidan sopivuus ympäristöön ja aidan paikka suhteessa ra jalin jaan. MRL mom. Ehdotus hyväksyttiin. YMPLTK Valmistelija/lisätietoja Rakennustarkastaja Tapio Tonteri puh , sähköposti: etunimi.sukunimi@asikkala.fi Aita on määräaikaan mennessä poistettu, joten asia on lop puun käsi tel ty. Ehdotus hyväksyttiin.

26 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/ / 51 Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Rakentaminen Sirpalepolku 2:ssa/ purattamispäätöksen täytäntöönpano 339/ /2012 YMPLTK Simo Niemelä on valittanut naapurin rakentamisesta: Kiinteistölle rakennetut rakennukset eivät vastaa kaavamääräyksiä, rakennusoikeus on ylitetty, rakennusalueen rajat on ylitetty, rakennuksen ja varaston etäisyys ei vastaa palomääräyksiä, varastorakennus ei täytä kaa va mää räyk siä, varastorakennus on osin rakennettu puistoalueelle ja tonttiliittymä on rakennettu puistoalueelle. Rakennustarkastaja on myöntänyt Urpo Hirvoselle toimenpideluvan ( ) varaston ra kentamiseksi osoitteessa Sirpale pol ku 2. Lupaa ei ole kuitenkaan myönnetty varaston eteen suunni tel lulle ka tokselle ja toiseen kerrok seen johtavalle portaalle ja porras huo neelle ja ne on punaisella mer kitty lupapiirustuksiin. Ase makaa vassa tontti on pientalojen kortteli alue AO-I, e=0.25. Tilan ni mi on Kivenpesä RN:o 31:80 Anianpellon kylässä. Viereinen Kivirinteen puis to on merkitty kaavaan merkinnällä VP. Urpo Hirvonen oli tehnyt oikaisuvaatimuksen rakennustarkastajan pää tök ses tä ja rakennuslautakunta päätti äänestyksen jäl keen jät tää rakennustarkastajan päätöksen voimaan. Jouni Hirvoselta (nykyinen omistaja) pyydettiin selitys valituksen johdos ta. Hän toteaa, että oli poikansa kohteessa vastaavana työnjohtajana ja osallistui jonkin verran rakentamisen eri vaiheisiin. "Ennen varaston tekoa tontin rajalta poistettiin maat noin 3 metrin kor keu del ta ja silloin rajapyykki otettiin pois. Maansiirtotöiden loputtua pyysimme kunnan mittaosastolta rajapyykin uudelleen merkitsemisen. Kun ra japyykki oli merkitty mittasin varaston paikan siten, että sen teknilli sen maakaistaleen (puiston) raja oli rakennuksen päädyn raja. Mit taus oli helppo, sillä uusi rajamerkki jäi yhdeksi rajaksi. Myö hem min tuli ilmi, että rakennus olisi teknillisen maakaistaleen puo lel la n. 38 cm ja myöhemmin mitattuna se näyttää olevan 86 cm. En tiedä mis tä ero johtuu, sillä alun perin mittasin rakennuksen yhden kulman asetetusta merkistä. En usko, että olisin merkinnyt rakennuksen kul man väärin. En tarkistanut kulman paikkansapitävyyttä vaan luotin mittaryhmän mittaukseen. Toisaalta näyttää olevan eri kois ta, että pyykit muuttavat paikkaansa, kuten punaisella värillä ole vas sa kar tassa ilmoitetaan. Asian tultua ilmi, keskustelimme rakennustarkastaja Sipilän kanssa ja Sipilä lupasi hoitaa asian siten, että sille saataisiin kunnan siunaus. Tässä uskossa minä olin. Rakennuksen lipalle Sipilä on myön-

27 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/ / 51 Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta tänyt toimenpideluvan, jonka olen toimittanut teille. Rakennuksen lop pu tar kas tuk ses sa oli nämä kaikki asiat esillä ja ne on hyväksytty. Ih me tyt tää miksi teillä ei ollut esim. Sipilän myöntämää toimenpidelupaa. Mihin se on hävinnyt? En ole vielä löytänyt lopputarkastuspöytäkirjaa, eikä sitä löydy teiltäkään. Yritän katsoa omista papereistani, josko löytäisin." Selityksen liitteenä oli rakennuspiirustukset Asikkalan kunnan leimalla varustettuna ja siinä merkinnät toimenpidelupa no: 03/1038, myön net ty , muutos myönnetty, Juha Sipilä. Piirustuksissa ei ollut punaisella merkittyjä osia lainkaan. Rakennustarkastaja pyysi Hirvoselta 22.2 selityksen lopussa mainittua toi men pi de lu pa pää töstä ja lop putarkastuspöytäkirjaa. Niitä ei ollut toimitettu esityslistan kirjoittamiseen mennessä. Kunnan mittaryhmä on käynyt mittaamassa rakennuksen sijainnin ja to den nut sen olevan 0,86 m puiston puolella. He myös ilmoittivat puis tos sa olevan varastoituna rakennustarvikkeita ym. tavaraa. Kivenpesän tilan pinta-ala on 1132 m2 ja rakennusoikeus on 283 m2. Tilalle on rakennettu omakotitalo 154 m2 ja varasto 63 m2 eli yh teen sä 217 m2. Rakennusoikeutta ei siis ole ylitetty. Valmistelija/lisätietoja Ehdotus (TT): Tapio Tonteri, puh , sähköposti: etu nimi.sukunimi@asikkala.fi Ympäristölautakunta määrää rakennuksen purettavaksi päädystä siten, et tä ra ken nus tu lee kokonaisuudessaan tontin puolelle (kortteli 250, tont ti 1). Ra ken nuksen räystäs, joka on piirustuksessa 1 m levyinen, tu lee ol la myös tontin sisä puolella. Rakennus tulee lyhentää men nessä. (MRL 134, 135 ja182, MRA 47 ). Puistossa olevat rakennustarvikkeet ja muu sinne varas toi tu ta va ra tu lee sieltä poistaa mennessä (MRL 169 ja 182 ). Tonttiliittymästä on tehty erillinen sopimus, joten siihen ei oteta sen enem pää kantaa. Muilta osin valittajan vaatimat seikat on käsitelty lain voi mai sis sa lupapäätöksissä, eikä ympäristölautakunnalla ole val tuut ta puuttua niihin jälkikäteen. Perustelut: Rakennus tulee rakentaa rakennusluvan mukaisesti ja ase ma piir rok ses sa rakennus on tontin puolella, eikä rajassa kiinni. Hir vo nen on ilmoittanut selityksessään mitanneensa rakennuksen ra jaan kiinni. Siinä vaiheessa on jo toimittu asemapiirroksen vastaisesti. Rajapyykin mittaa ja asettaa paikalleen Maanmittaustoimisto. Mikäli

28 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/ / 51 Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta ra ja pyyk ke jä mitataan ennen virallista maanmittaustoimitusta, mittauksista on viime kädessä vastuussa mittauksen tilaaja. Rakennusvalvonta ei ole kuullut, että mittaryhmälle olisi aiemmin sattunut edel lä mainittuja virheitä, sen sijaan Hirvoselle on aikaisemmin sattu nut edellisen kaltainen mittausvirhe. Varastointi ulkosalla on järjestettävä niin, ettei se turmele tieltä tai muul ta yleiseltä kulkuväylältä tai alueelta näkyvää maisemaa taikka häi rit se ympäröivää asutusta. Asemakaava-alueella ei aluetta saa käyt tää häiriötä aiheuttavaan tai ympäristöä rumenta vaan varastointiin taikka pitkäaikaiseen tai laa jaan tavaroiden ulko säilytykseen, joll ei asemakaavasta muuta johdu. Ehdotus hyväksyttiin. Todetaan, että Katri Ratasvuori-Keto poistui kokouksesta ennen tämän pykälän käsittelyn alkua kello YMPLTK Korkein hallinto-oikeus saattoi edellä mainitun päätöksen voimaan si ten, että velvoitteen täyttämistä koskevaa määräaikaa jatkettiin saakka. Rakennuksen päätyä ei ollut purettu men nes sä, joten Hir vo sel ta pyydettiin selitystä asian johdosta. Jouni Hirvosen kirje : 1. Kunnan rakennustarkastaja on antanut ylityksen olla kunnan maal la suullisella luvalla ja myöhemmin palaverissa on sovittu, että hän hankkii siihen kunnan virallisen hyväksymisen. Palaverissa oli Ur po Hirvonen, Jouni Hirvonen ja rakennustarkastaja Sipilä. 2. Myöhemmin hän on antanut kirjallisen luvan katokselle, joka on sa mal la linjalla kuin ulkorakennus ja myöskin saman verran kunnan maan puolella. 3. Rakennustarkastaja on antanut kahteen eri otteeseen luvan kaivaa luiskaa kunnan puolelle noin 500 m2:n verran. 4. Rakennustarkastaja on antanut lopputarkastuksen ilman huo mautuk sia. Tosin, emme ole saaneet sitä kirjallisena. Haluaisin näistä kir jal li sen dokumentin. 5. Kunnan edustajat ovat pitäneet rakennuksella katselmuksen, josta emme ole saaneet mitään dokumenttia. Myös tästä haluan do kumen tin.

29 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 7/ / 51 Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Jouni Hirvonen on toimittanut kuntaan katoksen osalta al ku pe räisen piirustuksen, joka osoittaa rakennustarkastajan myöntäneen katok sel le rakennusluvan. Tämän alkuperäisen piirustuksen haluamme ta kai sin. 7. Ulkorakennus on rakennettu suullisella luvalla, josta vasta jäl ki käteen on tehty toimenpidelupa. Kirjallinen hakemus on kyllä tehty kun taan mutta vasta kahden vuoden päästä on tehty toi men pi de lupa. 8. Kunnan pitää selvittää miksi heillä ei ole yhtään tarkastusraporttia tar kas tuk sis ta. Miksi niitä ei ole toimitettu rakentajalle? 9. Rakennus on rakennustarkastajan kehotuksesta saanut puu vaipan, jonka rakennustarkastaja on suullisesti hyväksynyt. Tämä on lisän nyt ylitystä vajaa 10 cm. Tämä selittää Jouni Hirvosen väitteen eri ai koi na otettujen mittausten eroavuudet. 10. Jouni Hirvonen on keskustellut ELY:n tarkastajien ja tuomarien kans sa kokonaistilanteesta. Heidän kaikkien kanta on, että kaavaa pi tää muuttaa tarpeelliselta osin. Kaavaa pitää muuttaa sen pe rusteel la, että kunnan pitää korjata oman viranomaisen antamat vir heelli set tiedot. Jouni Hirvonen on toimittanut kunnalle valaehtoisen lausun non ulkopuoliselta taholta rakennustarkastajan tar kas tus lau sunnos ta. 11. Jouni Hirvonen haluaa olla selittämässä tätä asiaa ym pä ris tö lauta kun nan kokouksessa. 12. Kaavamuutosehdotus on saatettu ympäristölautakunnan ja kunnan hal li tuk sen käsiteltäväksi, koska se on ehdottomasti molempien etu jen mukainen. 13. Kaikista neuvotteluista ja katselmuksista tulee tehdä kirjallinen yh teen ve to, että myöhemmin voidaan nähdä mikä on ollut neu vot telun lopputulos.rakennustarkastaja on kunnan viranomainen ja asiak kail la on täysi oikeus luottaa hänen lausumiinsa. Tämän takia kun taa sitoo isännänvastuu työntekijöistään. 14. Jouni Hirvonen pyytää kuntaa pidättäytymään kaikista sank tioista purun suhteen niin kauan, kun asiassa saadaan lopullinen rat kaisu. Jouni Hirvosen kirje :

Valmistelija/lisätietoja Kaavoituspäällikkö Samuli Kantola, puh , sähköposti:

Valmistelija/lisätietoja Kaavoituspäällikkö Samuli Kantola, puh , sähköposti: Kunnanhallitus 142 16.06.2014 Kunnanhallitus 198 06.10.2014 Kaavoitusjaosto 8 25.02.2015 Kunnanhallitus 115 02.03.2015 Kaavoitusjaosto 12 27.10.2015 Kaavoitusjaosto 11 13.06.2016 Kaavoitusjaosto 18 11.10.2016

Lisätiedot

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/10.02.03/2014 Kunnanhallitus 34 03.03.2014 Kunnanhallitus 143 16.06.2014 Kaavoitusjaosto 5 25.02.2015 Kunnanhallitus 189 18.05.2015 Kaavoitusjaosto 7 03.03.2016 Kunnanhallitus 47 21.03.2016 Korttelin 53 asemakaavan

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12 Tarkastuslautakunta Aika 12.02.2019 klo 15:00-17:05 Paikka Tekninen toimi, kokoushuone, Asikkalantie 21 Käsitellyt asiat Asia Sivu 1 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c) Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti petri.maki@ylojarvi.fi, puh. 050 385 1815

Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti petri.maki@ylojarvi.fi, puh. 050 385 1815 Ympäristölautakunta 252 30.10.2012 Ympäristölautakunta 145 29.10.2013 Ympäristölautakunta 158 11.11.2014 Ympäristölautakunta 38 17.02.2015 Ympäristön epäsiisteys Ryömäntiellä 746/53.532/2012 YMPLTK 30.10.2012

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi. Tekninen lautakunta 271 30.09.2014 Tekninen lautakunta 101 26.04.2016 Tekninen lautakunta 107 27.06.2017 Kaupunginhallitus 385 14.08.2017 Kaupunginhallitus 402 28.08.2017 Kaupunginvaltuusto 109 18.09.2017

Lisätiedot

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/10.02.04/2014 Kunnanhallitus 326 16.11.2010 Kunnanhallitus 116 17.04.2012 Kunnanhallitus 210 19.08.2014 Kunnanhallitus 146 02.06.2015 Kunnanhallitus 174 11.08.2015 Kunnanvaltuusto 42 31.08.2015 Rantayleiskaavan muutos

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016 Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen Kunnanhallitus 528 14.12.2015 Kunnanhallitus 149 11.04.2016 Kunnanhallitus 332 05.09.2016 Kunnanhallitus 7 16.01.2017 Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 27.06.2017 klo 09:00-11:15 Paikka Kaupungintalon 2. kerroksen kokoustila Osallistujat Nimi Tehtävä Anttila Ari pj. Venesjärvi Seppo vpj.

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Lausunto Oinaskylän tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta 774/613/2014 Kaupunginhallitus 12.01.2015 12 Vesannon

Lisätiedot

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 19 astuslautakunta 2013-2016 AIKA 18.05.2017 klo 14:33-15:33 PAIKKA Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21 12 Pöytäkirjan

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8 Tarkastuslautakunta Aika 10.05.2017 klo 15:00-15:35 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 16 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Kaavamääräys RA (loma-asuntoalue) Rakennusten sijoittaminen lomarakennuspaikalla

Kaavamääräys RA (loma-asuntoalue) Rakennusten sijoittaminen lomarakennuspaikalla Rakennuslautakunta 41 28.05.2014 Kunnanhallitus 140 09.06.2014 Rakennuslautakunta 8 04.02.2015 Rakennuslautakunta 29 16.04.2015 Poikkeamispäätös / Markus Sjöholm Rakltk 41 Valmistelija: tekninen johtaja,

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat Hallitus 25 25.02.2016 Hallitus 64 30.03.2016 Hallitus 73 26.04.2016 Hallitus 89 12.05.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat 61/31.312/2016 Hallitus

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 Ympäristölautakunta 72 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 35/60.602/2013 Ympäristölautakunta 72 Asia Hakija

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU

LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU Kaavoitus- ja rakennusjaosto 26 02.03.2017 Kaavoitus- ja rakennusjaosto 40 06.04.2017 LAUSUNNON ANTAMINEN HÄMEENLINNAN HALLINTO-OIKEUDELLE VALITUSASIASSA / MANNINEN OLLI JA TEEMU 3047/10.03.00.02/2016

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.02.2017 Aika 09.02.2017 klo 13:00-16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46 Kunnanhallitus 81 15.04.2019 Kunnanhallitus 95 13.05.2019 Kaava- ja maapoliittinen 6 22.05.2019 työryhmä Kunnanhallitus 123 03.06.2019 Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46 2004/55.551/2019

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

59/ /2013. Valmistelijana on toiminut tekninen johtaja Pirkko Tuuttila.

59/ /2013. Valmistelijana on toiminut tekninen johtaja Pirkko Tuuttila. Kunnanhallitus 204 27.05.2013 Kunnanhallitus 110 30.03.2015 Kunnanhallitus 262 22.06.2015 Valtuusto 80 12.08.2015 Kunnanhallitus 431 12.10.2015 Kunnanhallitus 184 08.05.2017 Asemakaavan muutos korttelissa

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus LAUSUNTO 16.1.2018 LAPELY/3392/201 6 Kittilän kunta Valtatie 15 99100 KITTILÄ Lausuntopyyntö 29.12.2017 Akanvuoma/Taivaanvalkeat ranta-asemakaavaehdotus, Kittilä

Lisätiedot

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä)

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä) Ympäristölautakunta 54 26.05.2015 Kaupunginhallitus 178 01.06.2015 Ympäristölautakunta 95 24.11.2015 Kaupunginhallitus 361 01.12.2015 Kaupunginvaltuusto 77 07.12.2015 Kankaanpään keskustan ja sitä ympäröivien

Lisätiedot

UHKASAKON ASETTAMINEN, OUTI YLIPEKKALA, TORNIO/ POHJOIS-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDEN LAUSUNTOPYYNTÖ

UHKASAKON ASETTAMINEN, OUTI YLIPEKKALA, TORNIO/ POHJOIS-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDEN LAUSUNTOPYYNTÖ Meri-Lapin ympäristölautakunta Meri-Lapin ympäristölautakunta 23 21.02.2017 40 25.04.2017 UHKASAKON ASETTAMINEN, OUTI YLIPEKKALA, TORNIO/ POHJOIS-SUOMEN HALLINTO-OIKEUDEN LAUSUNTOPYYNTÖ 659/10.03.00/2015

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2015 1 / 11

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2015 1 / 11 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2015 1 / 11 Ympäristölautakunta Aika 14.04.2015 klo 14:15-15:15 Paikka Teknisten palveluiden kokoustila Käsitellyt asiat Asia Sivu 25 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt

Lisätiedot

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kunnanhallitus 200 06.10.2014 Valtuusto 51 13.10.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 310/00.04.00/2014 KHALL 200 6.10.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kokousaika Torstai klo 14:00-15:26

Kokousaika Torstai klo 14:00-15:26 Suonenjoen kaupunki Kokouspöytäkirja 2/2019 1 (9) Tarkastuslautakunta Kokousaika Torstai 28.03.2019 klo 14:00-15:26 Kokouspaikka Kaupungin tekninen toimisto, Sairaalapolku 3, neuvotteluhuone Luettelo käsitellyistä

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall Kunnanhallitus 193 08.06.2017 Kunnanvaltuusto 36 19.06.2017 Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/00.00.01/2017 Khall 08.06.2017 193 Kunnan toimielimistä säädetään kuntalain 30 :ssä. Toimielinten

Lisätiedot

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen järjestäytyminen 3 2 Tarkastuslautakunnan esittelijä kaudella 2017-2021 4 3 Tarkastuslautakunnan sihteerin valinta kaudelle

Lisätiedot

Pykälän tarkastaminen / Kannuksen kaupungin Kuuronkallion

Pykälän tarkastaminen / Kannuksen kaupungin Kuuronkallion Teknisten palveluiden 34 29.05.2013 Teknisten palveluiden 47 27.08.2014 Teknisten palveluiden 66 11.12.2014 Teknisten palveluiden 3 05.02.2015 Teknisten palveluiden 30 27.04.2015 Kaupunginhallitus 69 04.05.2015

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1 TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1 Kunnanhallituksen hyvinvointijaosto AIKA 12.08.2014 klo 18:00 PAIKKA Taipalsaaren kunnantalo, Ruorisilta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 22 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi Perusturvalautakunta 30 08.05.2014 Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi 89/05.09.00/2013 Perusturvalautakunta 30 Valmistelija: perusturvajohtaja

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/2017 1 Tarkastuslautakunta1 AIKA 06.11.2017 klo 14:00 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2019 13 Tekninen lautakunta 19.02.2019 AIKA 19.02.2019 klo 10:30-12:51 PAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 9 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA 15 PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Ruoveden kunta Pöytäkirja 8/2017 1

Ruoveden kunta Pöytäkirja 8/2017 1 Ruoveden kunta Pöytäkirja 8/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 30.10.2017 16:00-17:30 Paikka Ruoveden kunnantalon valtuustosali Käsitellyt asiat Liitteet Otsikko Sivu 56 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

2. TUTUSTUN KIRKKOONI

2. TUTUSTUN KIRKKOONI 2. TUTUSTUN KIRKKOONI Ikonit kuuluvat ortodoksiseen kirkkoon ja kotiin 1. Laita rasti niiden kuvien viereen, joihin sinusta ikoni voisi kuulua. Väritä kuvat. 2. Kirjoita kir-jain-kor-teil-la-si sana IKONI.

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 Ympäristölautakunta 75 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 32/60.602/2013 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4. KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen Sivistyslautakunta 70 28.04.2016 Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen 3356/01.017/2014 SIVLK 70 SIVLK 78 Valmistelija: sivistyslautakunnan

Lisätiedot

Kokousaika klo 17:00-17:58

Kokousaika klo 17:00-17:58 Suonenjoen kaupunki Kokouspöytäkirja 8/2019 1 (7) Tekninen lautakunta Kokousaika 29.07.2019 klo 17:00-17:58 Kokouspaikka Sairaalapolku 5, Päiväkeskuksen neuvotteluhuone Luettelo käsitellyistä asioista

Lisätiedot

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

Kuntayhtymänjohtajan esitys: Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

23 17.02.2015 42 19.05.2015

23 17.02.2015 42 19.05.2015 Meri-Lapin ympäristölautakunta Meri-Lapin ympäristölautakunta 23 17.02.2015 42 19.05.2015 KATSELMUS KIINTEISTÖJEN KOTIRANTA 407-6:44 JA KEMINSEUTU 407-7:52 RAJALLA/LAUSUNTO VAASAN HALLINTO-OIKEUDELLE/VASTINE

Lisätiedot

Anna-Maija Syri poistui kokouksesta esteellisenä (HallintoL 28,1 kohta 3) tämän asian kä sit te lyn ajaksi.

Anna-Maija Syri poistui kokouksesta esteellisenä (HallintoL 28,1 kohta 3) tämän asian kä sit te lyn ajaksi. Kunnanhallitus 74 07.05.2012 Kunnanhallitus 112 25.06.2012 Kunnanhallitus 164 28.09.2012 Kunnanhallitus 88 22.04.2013 Kunnanhallitus 165 16.09.2013 Kunnanhallitus 208 28.10.2013 Kunnanhallitus 3 16.01.2017

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2016 1. Asia Otsikko Sivu

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2016 1. Asia Otsikko Sivu LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2016 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Tekninen 10, Tampereentie 10 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 Sivistys- ja hyvinvointilautakunta AIKA 07.01.2019 klo 17:00 PAIKKA Messi KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennuslautakunta

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kaavoitus- ja 11 25.01.2017 rakennuslautakunta Kunnanhallitus 4 30.01.2017 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 43 29.03.2017 Kirkonkylän asemakaavan muutos; Kortteli 58 40/10.02.03/2017 Kaavoitus- ja rakennuslautakunta

Lisätiedot

Ruoveden kunta Pöytäkirja 6/2017 1

Ruoveden kunta Pöytäkirja 6/2017 1 Ruoveden kunta Pöytäkirja 6/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 12.09.2017 16:30-16:37 Paikka Ruoveden kunnantalon kahvihuone Käsitellyt asiat Liitteet Otsikko Sivu 42 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa.

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa. Tilapäinen valiokunta 4 13.03.2015 Valtuusto 15 23.03.2015 Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa 23/00.02.04/2015 TILAPVAL 13.03.2015 4 Valtuusto

Lisätiedot

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta Teknisten palvelujen ltk 80 24.05.2017 Kaupunginhallitus 209 21.06.2017 Kaupunginhallitus 231 14.08.2017 POIKKEAMISLUPAHAKEMUS NRO P8/2017 ALASAUKKO-OJA ANNE 218/10.03.00/2017 TEKN 24.05.2017 80 Valmistelija

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot