Työ- ja elinkeinoministeriö, Oikeusministeriö TEM TMO Alho Sari(TEM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
|
|
- Kaisa Oksanen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Työ- ja elinkeinoministeriö, Oikeusministeriö PERUSMUISTIO TEM TMO Alho Sari(TEM) JULKINEN Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi kuluttajasuojalainsäädännön täytäntöönpanosta vastaavien kansallisten viranomaisten yhteistyöstä Kokous U/E/UTP-tunnus U 43/2016 vp Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Kirje perustuu puheenjohtajan kompromissiesitykseen (5401/17), joka on julkaistu Maltan tavoitteena on saavuttaa hankkeesta poliittinen yhteisymmärrys puheenjohtajakaudellaan. Malta on ilmoittanut, että poliittinen yhteisymmärrys pyritään saavuttamaan pidettävässä kilpailukykyneuvostossa Suomen kanta Ehdotus on Suomen kannalta keskeisissä kysymyksissä kehittynyt merkittävästi paremmaksi, ja Suomi katsoo, että ehdotus on hyväksyttävissä puheenjohtajan kompromissitekstissä esitetyn sisältöisenä. Viranomaisten vähimmäisvaltuuksia koskevaa sääntelyä, jota Suomi on pitänyt monilta osin epäselvänä ja liian pitkälle menevänä, on jonkin verran karsittu ja valtuuksien sanamuotoja tarkennettu suhteellisuusperiaate huomioon ottaen. Viimeisin kompromissiehdotus sisältää edelleen useita valtuuksia, joita kuluttajaviranomaisilla ei nykyisin ole, kuten oikeuden seuraamusmaksun määräämiseen ja verkkosivustojen sulkemiseen. Keskeisenä erona alkuperäiseen ehdotukseen on, että tekstistä käy nyt Suomen tavoitteiden mukaisesti nimenomaisesti ilmi, että valtuudet edellyttävät kansallisia täytäntöönpanotoimia ja että valtuuksien täytäntöönpanon ja käytön tulee olla suhteellisuusperiaatteen mukaista ja muun muassa perusoikeudet huomioivaa. Johdanto-osassa todetaan myös nimenomaisesti, että koska valtuuksien käyttö voi vaikuttaa perusoikeuksiin, kansallisessa laissa voidaan rajoittaa valtuuksien käyttöä ja asettaa niiden käyttämiselle ehtoja. Sen sijaan tämänhetkisessä tekstiehdotuksessa ei ole nimenomaisesti rajattu mitään säännöksiä valtuuksien käytön ulkopuolelle, vaan liikkumavara perustuu edellä todetun mukaisesti yleisluontoisempiin lausekkeisiin. Niiden perusteella kansalliseen sääntelyyn
2 2(5) vaikuttaisi olevan mahdollista tehdä joitakin soveltamisrajauksia ainakin siltä osin kuin ne ovat perustuslain näkökulmasta aiheellisia. Sen sijaan on epävarmaa, miten laaja jäsenvaltioiden liikkumavara yleislausekkeiden perusteella muutoin on. Attaseakokouksessa on ehdotettu, että mahdollisuus määrätä seuraamusmaksuja rajattaisiin vain tiettyjen säännösten rikkomistilanteisiin. Ehdotus on saanut jonkin verran kannatusta, ja koska ehdotus on tältä osin linjassa Suomen alkuperäisen kannan kanssa, Suomikin on suhtautunut ehdotukseen periaatteessa myönteisesti. Suomi tiedostaa kuitenkin tämänkaltaisen rajaamisen tekniset haasteet ja suhtautuu asiaan joustavasti etenkin nyt, kun perustuslakinäkökohdat on mahdollista ottaa täytäntöönpanossa huomioon. Valtuuksien ohella myös ehdotuksen muita säännöksiä on tarkasteltu suhteellisuusperiaate huomioiden. Säännöksiä, jotka liittyvät laajalle levinneisiin rikkomuksiin, niiden koordinointiin ja koordinoijan rooliin, on kehitetty Suomen kannan mukaiseen suuntaan. Lisäksi yhteistyön valvontamekanismia ja kansallisten valvontasuunnitelmien toimittamista komissiolle on muutettu valvontatyötä vähemmän kuormittavaan suuntaan. Pääasiallinen sisältö Suurimmat muutokset komission ehdotukseen verrattuna on tehty toimivaltaisten viranomaisten vähimmäisvaltuuksiin ja niiden käyttöön, laajalle levinneisiin rikkomuksiin ja niihin liittyviin koordinoituihin tutkinta- ja täytäntöönpanotoimiin sekä koordinoijan rooliin. Ehdotukseen on tehty useita suhteellisuusperiaatetta tukevia muutoksia. Tällaisia ovat muun muassa 8 artiklaan lisätty säännös, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat päättää, ettei kaikkia ehdotuksessa mainittuja valtuuksia tarvitse antaa kaikille kansallisille viranomaisille. Valtuuksia koskevaa 8 artiklaa on selkiytetty jakamalla vähimmäisvaltuudet tutkintavaltuuksiin ja täytäntöönpanovaltuuksiin, minkä lisäksi valtuuksista on poistettu joitakin ongelmallisia kohtia, kuten valvontaviranomaisen oikeus määrätä elinkeinonharjoittaja suorittamaan kuluttajille rahallinen korvaus tai tarjoamaan kuluttajille vaihtoehdoksi sopimuksen irtisanominen tai muita toimenpiteitä. Myös erityisesti soveltamisen kannalta hankalana pidetty valtuus määrätä rikkomusten tuloksena saatu voitto perittäväksi takaisin on poistettu tekstistä. Valtuudet sisältävät edelleen oikeuden määrätä seuraamusmaksuja, oikeuden tehdä testiostoja myös valehenkilöllisyyden turvin samoin kuin oikeuden sulkea verkkosivuja. Viimeksi mainitun valtuuden viimesijaisuus käy kuitenkin asetuksesta ilmi, minkä lisäksi valtuutta on täydennetty siten, että viranomaisella on mahdollisuus asettaa verkkosivuille myös varoitusikkuna sivujen käytön rajoittamisen tai sulkemisen sijaan. Vähimmäisvaltuuksien käytöstä on Suomen esityksestä tehty lisäys 9 artiklaan. Lisäyksen mukaan valtuuksia koskevan lainsäädännön täytäntöönpanon ja valtuuksien käytön tulee olla suhteellista ja linjassa muun muassa perusoikeuksien kanssa. Niin ikään Suomen aloitteesta johdanto-osan kappaleessa 6 c todetaan nimenomaisesti, että koska valtuuksien käyttö voi vaikuttaa perusoikeuksiin, kansallisessa laissa voidaan rajoittaa valtuuksien käyttöä ja asettaa niiden käyttämiselle ehtoja. Lisäksi 9 artiklan mukaan täytäntöönpanotoimien on oltava asianmukaisia ja oikeassa suhteessa rikkomusten aiheuttamaan vahinkoon.
3 3(5) Laajalle levinneisiin rikkomuksiin liittyviä tutkinta- ja täytäntöönpanomekanismia koskevia säännöksiä on selkiytetty. Säännöksiä on yhdistetty siten, pääsääntöisesti sama tutkinta- ja täytäntöönpanomekanismi koskee sekä laajalle levinneitä rikkomuksia että laajalle levinneitä rikkomuksia, joilla on unioninlaajuinen ulottuvuus. Unioninlaajuisissa rikkomuksissa komissiolla on kuitenkin jonkin verran vahvempi rooli rikkomusta koskevan koordinoidun toimen aloittamisessa ja koordinaattorina toimimisessa kuin muissa laajalle levinneissä rikkomuksissa. Täytäntöönpanotoimien toteuttaminen on kuitenkin aina kansallisten viranomaisten toimivallassa, eikä komissiolla ole missään tapauksessa toimivaltaa tehdä täytäntöönpanotoimia. Säännöksiin on lisätty perusteita, joilla kansallinen viranomainen voi kieltäytyä osallistumasta koordinoituun toimeen. Kansallisten kuluttajaviranomaisten käytettävissä olevat resurssit on huomioitu muun muassa siten, että osallistuminen kuluttajamarkkinoiden yhteisiin tutkintatoimiin on vapaaehtoista sekä siten, että ilmoitusmekanismin yhteydestä on poistettu mahdollisuus antaa ilmoitus toimien toteuttamista varten. Kansallisten valvontasuunnitelmien toimittamisesta komissiolle kahden vuoden välein on luovuttu. Valtuussäännöksiä komissiolle antaa tarkempia säännöksiä on karsittu. Ehdotus ei enää sisällä valtuussäännöksiä esimerkiksi periaatteista seuraamusten määräämiseksi unionin sisäisten ja laajalle levinneiden rikkomusten perusteella. EU:n oikeuden mukainen oikeusperusta/päätöksentekomenettely SEUT 114 artikla, yhteispäätösmenettely Käsittely Euroopan parlamentissa Käsiteltävänä IMCO-valiokunnassa, Kansallinen valmistelu - Kuulemistilaisuus U-kirjelmäluonnoksesta työ- ja elinkeinoministeriössä U-kirjelmäluonnoksen käsittely EU-jaostossa 8 (sisämarkkinat) U-kirjelmän jatkokirje on käsitelty jaoston kirjallisessa menettelyssä Eduskuntakäsittely TaVL 27/2016 vp, SuVEK 72/2016 vp Kansallinen lainsäädäntö, ml. Ahvenanmaan asema Komission säädösehdotus edellyttää kansalliseen lainsäädäntöön muutoksia, joiden laajuus tulee selvittäväksi myöhemmin. Komission säädösehdotus koskee kuluttajansuojaa. Sitä koskevissa asioissa lainsäädäntövalta on Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 27 :n 10 kohdan mukaan valtakunnalla, eikä tässä tapauksessa itsehallintolain 30 :n poikkeuksistakaan muuta johdu. Taloudelliset vaikutukset
4 4(5) Ehdotettujen valtuuksien laajentaminen ja yhteistyön syventäminen vaikuttaisivat mahdollisesti kansallisiin viranomaisiin niiden työmäärää lisäävästi. Osa valtuuksista vaikuttaisi olevan sellaisia, että niiden käyttäminen olisi Suomessa syytä jättää tuomioistuimen harkintaan, mikä merkitsisi lisäystä myös tuomioistuinten työmäärään. Lisätyön määrää kummassakin tapauksessa on tässä vaiheessa vaikea arvioida. Muut asian käsittelyyn vaikuttavat tekijät Asiakirjat Puheenjohtajamaan kompromissiesitys 5401/17 Laatijan ja muiden käsittelijöiden yhteystiedot Sari Alho, TEM, puh , Sofia Aspelund, OM, , EUTORI-tunnus EU/2016/1047 Liitteet Viite
5 5(5) Asiasanat Hoitaa eduskunnalle tiedottaminen Tiedoksi
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00250 RMO Jaakkola Miia(VM) 28.03.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia EKP:n asetus kehyksen perustamisesta yhteisen pankkivalvontamekanismin puitteissa tehtävälle
Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM TSO Vänskä Anne(STM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM2016-00255 TSO Vänskä Anne(STM) 23.09.2016 JULKINEN Asia EU; Työturvallisuus ja työterveys; Komission ehdotus; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan
LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13
Oikeusministeriö E-JATKOKIRJE OM2015-00097 LAVO Leinonen Antti 07.02.2015 JULKINEN Suuri valiokunta Asia EU/OSA; Eräiden Haagin lapsikaappaussopimukseen liittyneiden valtioiden liittymisen hyväksyminen
A8-0077/156
8.11.2017 A8-0077/156 156 8 artikla 2 kohta l alakohta (l) sulkea verkkosivuston, verkkoalueen tai muun vastaavan digitaalisen ympäristön, palvelun tai tilin tai sen osan, myös vaatimalla, että kolmas
LIITTEET MMM , COM(2014) 530 final (paperikopioina suomeksi ja ruotsiksi)
Maa- ja metsätalousministeriö E-KIRJE MMM2014-00869 HSO Schulman Markus 11.09.2014 KÄYTTÖ RAJOITETTU perustuslaki 50 liitteenä olevien EUdokumenttien osalta Suuri valiokunta Asia Neuvoston päätös komission
Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM PAO Hörkkö Jorma Korjataan E-jatkokirje LVM uudeksi E-kirjeeksi
Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2018-00378 PAO Hörkkö Jorma 04.10.2018 Korjataan E-jatkokirje LVM2018-00364 uudeksi E-kirjeeksi Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi liikenneyhteisön perustamista
Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM LAVO Leppävirta Liisa(OM) Suuri valiokunta
Oikeusministeriö U-JATKOKIRJE OM2015-00076 LAVO Leppävirta Liisa(OM) 17.02.2015 Suuri valiokunta Asia EU/OSA/Eurojust-asetusehdotus U/E/UTP-tunnus U 79/2013 vp EUTORI-tunnus EU/2013/1359 Ohessa lähetetään
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM KVY Sulander Heidi(SM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00418 KVY Sulander Heidi(SM) 07.11.2017 Asia OSA; Ehdotus vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen laaja-alaisten tietojärjestelmien operatiivisesta hallinnoinnista
6187/17 mmy/eho/hmu 1 DG G 3 A
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0148 (COD) 6187/17 CONSOM 40 MI 119 COMPET 89 TELECOM 35 JUSTCIV 24 DIGIT 19 IND 34 CODEC 197 ILMOITUS Lähettäjä:
Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM TMO Puroma Lasse(TEM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2017-00408 TMO Puroma Lasse(TEM) 18.10.2017 Asia EHDOTUS EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI MAARAJOITUSTEN JA MUIDEN ASIAKKAAN KANSALLISUUTEEN TAI
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00076 NSA-00 Hyvärinen Tuomas(UM) 28.01.2014 JULKINEN VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Neuvottelut Euroopan unionin ja Albanian tasavallan sekä Euroopan unionin
Ympäristöministeriö E-KIRJE YM LYMO Hyvärinen Esko(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2014-00024 LYMO Hyvärinen Esko(YM) 23.01.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin liittymisestä luonnonvaraisen eläimistön
OKM Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö. NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM)
Opetus- ja kulttuuriministeriö, Oikeusministeriö, Sisäministeriö, Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO OKM2015-00149 NUOLI/lv Sulander Heidi(OKM) 31.08.2015 Asia Euroopan neuvoston urheilukilpailujen manipuloinnista
Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS)
Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM2016-00119 LAVO Innanen Tanja 20.05.2016 Asia EU/Direktiiviehdotus eurooppalaisen rikosrekisteritietojärjestelmän uudistamisesta (ECRIS) Kokous U/E/UTP-tunnus U 13/2016
Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM VAO Valtonen Terhi(STM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2015-00089 VAO Valtonen Terhi(STM) 01.04.2015 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Suositus neuvoston päätökseksi luvan antamisesta Euroopan unionin ja Amerikan
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00446 VNEUS Hulkko Johanna(VNK) 29.06.2015 JULKINEN Asia Talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn
Asia EU/OSA; Ehdotukset neuvoston asetukseksi aviovarallisuussuhteista ja rekisteröityjen parisuhteiden varallisuussuhteista
Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM2015-00419 LAVO Kemppainen Outi 20.11.2015 JULKINEN Asia EU/OSA; Ehdotukset neuvoston asetukseksi aviovarallisuussuhteista ja rekisteröityjen parisuhteiden varallisuussuhteista
Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM LAVO Kummoinen Katri Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM2017-00125 LAVO Kummoinen Katri 10.05.2017 Asia EU/OSA; direktiiviehdotus digitaalisesta sisällöstä Kokous Oikeus- ja sisäasioiden neuvosto U/E/UTP-tunnus U 25/2015 vp Käsittelyvaihe
Sisäasiainministeriö U-JATKOKIRJE SM PO Taavila Hannele Suuri valiokunta
Sisäasiainministeriö U-JATKOKIRJE SM2013-00040 PO Taavila Hannele 11.02.2013 Suuri valiokunta Viite Asia Neuvoston päätökset päivämäärän asettamisesta päätöksen 2007/533/JHA ja asetuksen 1987/2006 toisen
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHO Miettinen-Bellevergue Seija (LVM
Liikenne ja viestintäministeriö EKIRJE LVM201400317 LHO MiettinenBellevergue Seija (LVM 03.06.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS valtuuksien antamisesta
Kokous Työllisyys-, sosiaalipolitiikka-, terveys- ja kuluttaja-asioiden neuvosto
Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM2017-00398 SVO Rentola Essi(STM) 23.11.2017 Asia Komission ehdotus sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta annetun asetuksen 883/2004 ja sen täytäntöönpanoasetuksen
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Suuri valiokunta
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00578 BO Liinamaa Armi(VM) 12.09.2014 JULKINEN Suuri valiokunta Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä
Suomi voi hyväksyä puheenjohtajan kompromissiehdotuksen jatkotyön pohjaksi.
Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM2016-00271 DKY Huotarinen Heini(OM) 04.11.2016 JULKINEN Asia EU:n VAALISÄÄDÖKSEN UUDISTAMINEN; EDUSTAJIEN VALITSEMINEN EUROOPAN PARLAMENTTIIN YLEISILLÄ, VÄLITTÖMILLÄ VAALEILLA;
Asia Jatkotoimet EU:n kuluttajansuojalainsäädäntöä koskevassa REFIT:ssä
Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM201700248 LAVO Kummoinen Katri 01.09.2017 JULKINEN Asia Jatkotoimet EU:n kuluttajansuojalainsäädäntöä koskevassa REFIT:ssä Kokous U/E/UTPtunnus E 77/2016 vp Käsittelyvaihe
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2018-00413 KVY Saunamäki Iikka(SM) 29.10.2018 Asia Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 516/2014 muuttamisesta
Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta
Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00604 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 03.09.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Mayotten aseman muuttaminen Euroopan unioniin nähden/poikkeukset ja siirtymäkaudet
Liikenne- ja viestintäministeriö U-JATKOKIRJE LVM VTI Simola Kreetta(LVM) JULKINEN. Eduskunta.
Liikenne- ja viestintäministeriö U-JATKOKIRJE LVM2015-00087 VTI Simola Kreetta(LVM) 10.04.2015 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta Asia U-jatkokirje eduskunnalle sähköisen tunnistusmenetelmän varmuustasoja
Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö
Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2008-00114 PSO Eriksson Anne 07.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppalainen köyhyyden ja syrjäytymisen teemavuosi 2010 U/E-tunnus: EUTORI-numero:
Ulkoasiainministeriö U-JATKOKIRJE UM ASA-10 Kyröläinen Saana(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta
Ulkoasiainministeriö U-JATKOKIRJE UM2015-00013 ASA-10 Kyröläinen Saana(UM) 16.01.2015 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Uuden-Seelannin kumppanuutta ja yhteistyötä
Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM201700964 TUO20 Hurtta Mia(UM) 13.09.2017 Asia EU:n kauppasopimusten arkkitehtuuri sopimusten jakaminen toimivallan perusteella Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe ja
Valtiovarainministeriö U-JATKOKIRJE VM BO Anttinen Martti(VM) Eduskunta Suuri valiokunta
Valtiovarainministeriö U-JATKOKIRJE VM2012-00614 BO Anttinen Martti(VM) 11.07.2012 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU-budjetti; neuvoston kanta vuoden 2013 talousarvioesitykseen U/E-tunnus: U37/2012
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK)
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00027 VNEUS Siivola Heli(VNK) 18.01.2017 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 23.-24.1.2017 EU-puheenjohtajamaa Malta järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM BO Liinamaa Armi(VM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00746 BO Liinamaa Armi(VM) 13.11.2014 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta / Valtiovarainvaliokunta Asia Komission ehdotus omien varojen päätöksen soveltamisasetuksen
MIFID II ja MIFIR sääntelee muun muassa sijoituspalveluyritysten ja kauppapaikkojen toimintaa sekä kaupankäyntiä rahoitusvälineillä.
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2016-00166 RMO Häyrynen Janne(VM) 22.03.2016 JULKINEN Asia Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi rahoitusvälineiden markkinoista annetun
Lisätalousarvioesitystä käsiteltiin ensimmäistä kertaa neuvoston työryhmässä (budjettikomitea)
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00461 BO Hirvi Mikko(VM) 05.09.2017 JULKINEN Asia Lisätalousarvioesitys nro 5 Euroopan unionin vuoden 2017 yleiseen talousarvioon; Rahoituksen osoittaminen Euroopan
Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen
Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00224 YVA Pastila-Eklund Mari AMOS 09.11.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission ehdotus neuvoston suositukseksi laadukkaan ja tehokkaan oppisopimuskoulutuksen
Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM LPA Ranne Tiina(LVM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2015-00259 LPA Ranne Tiina(LVM) 30.10.2015 Asia Komission ehdotukset neuvoston päätöksiksi jäsenvaltioiden valtuuttamisesta ratifioimaan HNS-yleissopimus
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2014-00963 TUO-30 Yrjölä Heikki(UM) 25.07.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta / Ulkoasiainvaliokunta Asia Kaksikäyttötuotteiden vientiä koskeva Euroopan unionin valvontajärjestelmä
Esitystä käsitellään OSA-neuvosten kokouksessa perjantaina
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM201600103 MMO Räty Johanna(SM) 03.03.2016 Asia Ehdotus neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten
PO Puiro Johanna(SM) KÄYTTÖ RAJOITETTU
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2015-00418 PO Puiro Johanna(SM) 10.11.2015 KÄYTTÖ RAJOITETTU Asia EU; Neuvottelumandaatin antaminen komissiolle aloittaa neuvottelut sopimusten tekemiseksi EU:n sekä Sveitsin
Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00515 JulkICT Korhonen Juhani 02.10.2017 Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä Kokous Epävirallinen sähköisen hallinnon
Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM EOS Rajala Arto(TEM) JULKINEN. Suuri valiokunta
Työ- ja elinkeinoministeriö E-KIRJE TEM2011-00693 EOS Rajala Arto(TEM) 22.12.2011 JULKINEN Suuri valiokunta Viite Asia Komission suositus neuvostolle 29.11.2011 valtuuttaa komissio neuvottelemaan Baltian
Osastopäällikkö, ylijohtaja Lasse Arvelan estyneenä ollessa
Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2011-00546 VO Upola Minna(VM) 06.07.2011 Korjaus 5.7.2011 annettuu E-kirjeeseen (Eutori-tunnus VM2011-00526) Eduskunta Suuri valiokunta Viite Ks. E-kirje 5.7.2011 tunnus
Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM Mustamäki Milla(STM), Ijäs Hannu(STM) JULKINEN
Sosiaali- ja terveysministeriö PERUSMUISTIO STM2016-00208 VAO Mustamäki Milla(STM), Ijäs Hannu(STM) 21.06.2016 JULKINEN Asia Komission liikennevakuutusdirektiivin soveltamisalan muuttamista koskeva vaikutustenarviointi
Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista,
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00410 PO Taavila Hannele 08.12.2017 Asia Komission tiedonanto toimintasuunnitelmasta varautumisen tehostamisesta kemiallisista aineista, biologisista taudinaiheuttajista,
VO Aine Leena(VM) KÄYTTÖ RAJOITETTU
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2016-00128 VO Aine Leena(VM) 02.03.2016 KÄYTTÖ RAJOITETTU Asia Pakollinen automaattinen tietojenvaihto verotuksen alalla Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn
Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM LAVO Kanerva Janne Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM2016-00042 LAVO Kanerva Janne 25.02.2016 Asia EU/OSA; terrorismirikoksia koskeva direktiiviehdotus Kokous Oikeus- ja sisäasiat -neuvosto 10.03.2016-11.03.2016 U/E/UTP-tunnus
KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 8.9.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Bulgarian tasavallan kansalliskokouksen perusteltu
Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla.
Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00170 KVY Sulander Heidi(SM) 12.05.2017 Asia EU/OSA; Neuvoston täytäntöönpanopäätös suosituksen antamisesta Schengen-alueen yleisen toiminnan vaarantavissa poikkeuksellisissa
Oikeudellisten asioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle
Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2016/0148(COD) 16.12.2016 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle ehdotuksesta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM KPO-20 Haukijärvi Ritva(UM) JULKINEN. Eduskunta Suuri valiokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2012-01229 KPO-20 Haukijärvi Ritva(UM) 27.08.2012 JULKINEN Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi polkumyynnillä
PSI-direktiivin arviointi. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM JulkICT Huotari Maarit(VM) JULKINEN
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM201700684 JulkICT Huotari Maarit(VM) 28.11.2017 JULKINEN Asia Komission julkinen kuuleminen julkisen sektorin hallussa olevien tietojen uudelleenkäyttöä koskevan direktiivin
Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM LAVO Pohjalainen Anna(OM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM2017-00315 LAVO Pohjalainen Anna(OM) 30.10.2017 Asia Komission ehdotus asetukseksi yksilöiden suojelusta unionin toimielinten, elinten ja laitosten suorittamassa henkilötietojen
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK)
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00236 VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) 20.03.2018 Asia Suomen EU-puheenjohtajakausi 2019; kansallinen puheenjohtajuusohjelma; parlamentaarinen prosessi Kokous
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM Eduskunta Suuri valiokunta
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00158 LHA Nyman Sirkka-Heleena LVM 17.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus Euroopan meriturvallisuusviraston
Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM YVA Polvinen Minna(OKM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2018-00164 YVA Polvinen Minna(OKM) 13.06.2018 JULKINEN Asia EU; Koulutus, Ehdotus neuvoston suositukseksi korkea-asteen ja toisen asteen koulutuksen tutkintojen
Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma
Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00162 KTPO Haltia Petri(OKM) 14.08.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission tiedonanto: EU:n uusi korkeakoulutussuunnitelma Kokous Koulutus (EU30)
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) JULKINEN. Käsittelyvaiheet ja jatkokäsittelyn aikataulu
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2015-01665 NSA-00 Järvenpää Jesse(UM) 17.12.2015 JULKINEN Asia Neuvottelut EU:n ja Albanian tasavallan, EU:n ja Georgian, EU:n ja Moldovan tasavallan, EU:n ja Marokon
LIITTEET Perusmuistio SM ja 12719/06 EUROPOL 71 OC 641
Sisäasiainministeriö EKIRJELMÄ SM200600471 Koskinen Karita 23.10.2006 EDUSKUNTA Suuri Valiokunta Viite Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Europolin johtajan valtuuttamisesta aloittamaan neuvottelut sopimuksista
LIITTEET Komission suositus (2014/478/EU), perusmuistio SM
Sisäministeriö E-KIRJE SM2014-00419 PO Airas Sakari(SM) 24.10.2014 JULKINEN Suuri valiokunta Asia Komission suositus periaatteista kuluttajien ja sähköisten rahapelipalvelujen pelaajien suojelemiseksi
Tässä kirjelmässä keskitytään kahteen Suomelle tärkeään kysymykseen:
Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM2017-00148 LAVO Kiriakos Sami(OM) 22.05.2017 Asia OSA / Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi rahanpesun torjunnasta rikosoikeuden keinoin Kokous U/E/UTP-tunnus
Suomi voi hyväksyä komission esityksen lisätalousarvioksi nro 6.
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00534 BO Kukkonen Panu 16.10.2017 JULKINEN Asia EU:n vuotta 2017 koskeva lisätalousarvioesitys nro 6 Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys, joka koskee Euroopan parlamentin kokoonpanoa vuoden 2014 vaalien jälkeen.
Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00389 VNEUS Parko Veera(VNK) 16.05.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Euroopan parlamentin kokoonpano vuoden 2014 vaalien jälkeen U/E-tunnus: EUTORI-numero:
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2011-02468 ASA-30 Salmi Iivo 08.12.2011 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia EU; E-kirje Euroopan Unionin ja Latinalaisen Amerikan ja
Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Kaila Heidi(VNK) Eduskunta Suuri valiokunta
Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2013-00573 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 12.07.2013 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Komitologiamenettely ja delegoidut säädökset/säädösten, joissa säädetään valvonnan
U-jatkokirjeen tavoitteena on antaa eduskunnalle tilannekatsaus direktiiviehdotuksen käsittelystä.
Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2015-00305 TMO Laine-Nordström Paula(TEM) 08.09.2015 Asia Ehdotus parlamentin ja neuvoston direktiiviksi (liikesalaisuuksien suoja) Kokous U/E/UTP-tunnus U 5/2014
Suomella ei ole huomautettavaa ehdotuksen oikeusperustaan. Ehdotus on toissijaisuusperiaatteen mukainen.
Opetus ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM201600137 YVA Riihimäki Tarja(OKM) 19.09.2016 JULKINEN Asia EU; Koulutus; Komission ehdotus Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskuksen (Cedefop)
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM OIK-20 Lahti Johanna(UM) JULKINEN. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2016-01500 OIK-20 Lahti Johanna(UM) 15.12.2016 JULKINEN Asia Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehty Euroopan neuvoston
Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM PO Waismaa Marjo Eduskunta] Suuri valiokunta
Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM2009-00202 PO Waismaa Marjo 20.05.2009 Eduskunta] Suuri valiokunta Viite Asia Luonnos Europolin ja Ukrainan yhteistyötä koskevaksi strategiseksi sopimukseksi U/E-tunnus:
Asia Komission julkinen kuuleminen alusten ilmoitusmuodollisuuksia koskevan EU:n sääntelyn toimivuudesta
Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM201700349 TIO Saari Kari 27.10.2017 JULKINEN Asia Komission julkinen kuuleminen alusten ilmoitusmuodollisuuksia koskevan EU:n sääntelyn toimivuudesta Kokous
U 94/2018 vp. sääntöjen rikkomuksiin liittyvän tarkastusmenettelyn osalta Euroopan parlamentin vaalien yhteydessä
Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EU, EURATOM) N:O 1141/2014 muuttamisesta henkilötietojen suojaa koskevien sääntöjen rikkomuksiin
Asia Ehdotus neuvoston suositukseksi pitkäaikaistyöttömien integroimisesta työmarkkinoille
Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2015-00346 TYO Porkka Pauliina(TEM) 25.09.2015 Asia Ehdotus neuvoston suositukseksi pitkäaikaistyöttömien integroimisesta työmarkkinoille Kokous Työllisyys-,
Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM KVTR Yli-Vakkuri Laura Suuri valiokunta
Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00550 KVTR Yli-Vakkuri Laura 16.11.2004 Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä luonnoksesta neuvoston päätökseksi määräenemmistöpäätöksentekoon siirtymisestä rajavalvonta-,
Komission julkinen kuuleminen, jonka määräaika päättyy
Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM201500311 LAVO Leinonen Antti 24.08.2015 Asia Komission julkinen kuuleminen digitaalisen sisällön ja tavaroiden sähköisen kaupan sopimussäännöistä Kokous U/E/UTPtunnus Käsittelyvaihe
Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM EIO Kortekallio Eeva-Liisa(TEM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2016-00570 EIO Kortekallio Eeva-Liisa(TEM) 15.12.2016 Asia Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi unionin osallistumisesta useiden jäsenvaltioiden
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM EUR-10 Mäkinen Mari(UM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00602 EUR-10 Mäkinen Mari(UM) 13.05.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Suositus neuvoston päätökseksi komission valtuuttamisesta aloittaa
Asia Valmistautuminen järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11)
Ulkoasiainministeriö PERUSMUISTIO UM2017-01340 TUO-10 Ritola Leena(UM) 04.12.2017 Asia Valmistautuminen 10.-13.12.2017 järjestettävään WTO:n 11. ministerikokoukseen (MC11) Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe
Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM STO Närhi Ulla(STM) Eduskunta
Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2013-00035 STO Närhi Ulla(STM) 30.01.2013 Eduskunta Viite Asia EU; terveys; komission täytäntööpanodirektiivi 2012/52/EU toimenpiteistä toisessa jäsenvaltiossa
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LAS Manner Olessia(LVM) JULKINEN. VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2013-00451 LAS Manner Olessia(LVM) 21.11.2013 JULKINEN VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia Pohjoisen ulottuvuuden liikenne- ja logistiikkakumppanuudesta
Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS VNEUS Siivola Heli(VNK) Suuri valiokunta
Valtioneuvoston kanslia E-KIRJE VNEUS2014-00647 VNEUS Siivola Heli(VNK) 03.09.2014 Suuri valiokunta Asia Alueiden komitean ja talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanojen vahvistaminen U/E/UTP-tunnus EUTORI-tunnus
Asia Euroopan komission tiedonanto - FinTech-toimintasuunnitelma Euroopan rahoitusalan kilpailukyvyn ja innovatiivisuuden parantamiseksi
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM201800220 RMO Kuusinen Miki(VM) 19.04.2018 JULKINEN Asia Euroopan komission tiedonanto FinTechtoimintasuunnitelma Euroopan rahoitusalan kilpailukyvyn ja innovatiivisuuden
Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2010-00297. HTO Arrhenius Viveca 11.10.2010 JULKINEN. VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta
Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2010-00297 HTO Arrhenius Viveca 11.10.2010 JULKINEN VASTAANOTTAJA Suuri valiokunta Viite Asia EU; Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Ruso Henrik(VNK)
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00657 VNEUS Ruso Henrik(VNK) 09.10.2015 Asia EU-lainsäädännön ja -lainsäädäntöehdotusten arviointi Suomen kannalta Kokous EU-ministerivaliokunta 09.10.2015-09.10.2015
Asia Mallioikeuslakisopimus - Maailman henkisen omaisuuden järjestö (WIPO)
Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2016-00123 TMO Huhtala Liisa(TEM) 20.04.2016 Asia Mallioikeuslakisopimus - Maailman henkisen omaisuuden järjestö (WIPO) Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe
Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM LAVO Aittoniemi Eeva(OM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM2016-00089 LAVO Aittoniemi Eeva(OM) 12.05.2016 Asia EU:n oikeusalan tulostaulu 2016 Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Suomen kanta Komissio
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2019-00189 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 14.03.2019 Asia Ison-Britannian eroprosessi EU:sta Kokous Eurooppa-neuvosto (Artikla 50) 21.03.2019 U/E/UTP-tunnus E 125/2016
Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM KPO Jahkola Katariina Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Oikeusministeriö PERUSMUISTIO OM2018-00350 KPO Jahkola Katariina 08.10.2018 Asia EU/OSA/Euroopan syyttäjänviraston (EPPO) toimivallan laajentaminen, komission tiedonanto ja ehdotus 12.9.2018 Kokous U/E/UTP-tunnus
Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM PAO Hörkkö Jorma Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2018-00133 PAO Hörkkö Jorma 17.04.2018 Asia EU/U-jatkokirje komission ehdotuksista Neuvoston ja Euroopan parlamentin direktiivin 2006/22/EY muuttamisesta
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2016-00445 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 20.07.2016 Viite Asia Epävirallinen eurooppaministerikokous 24.-25.7.2016 EU-puheenjohtajamaa Slovakia järjestää epävirallisen eurooppaministerikokouksen
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPA Sirén Topi Eduskunta Suuri valiokunta
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2010-00039 LPA Sirén Topi 29.01.2010 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU; lentoliikenteen turvatarkastuksissa käytettävät henkilöskannerit U/E-tunnus: EUTORI-numero:
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM TUO-20 Ohls Sara(UM) EDUSKUNTA SUURIVALIOKUNTA ULKOASIAINVALIOKUNTA
Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2013-00097 TUO-20 Ohls Sara(UM) 24.01.2013 EDUSKUNTA SUURIVALIOKUNTA ULKOASIAINVALIOKUNTA Viite U/E-tunnus: EUTORI-numero: EU/2013/0461 Ohessa lähetetään perustuslain 97
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM LPY Murto Risto Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta
Liikenne- ja viestintäministeriö E-KIRJE LVM2008-00136 LPY Murto Risto 30.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne- ja viestintävaliokunta Viite Asia EU; liikenne; Komisssion suositus neuvostolle komission
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi keskinäisestä virka-avusta verotuksen alalla Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välillä annetun lain 1 ja 5 :n muuttamisesta
Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM PAO Saari Risto (LVM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2016-00136 PAO Saari Risto (LVM) 04.05.2016 Asia EU:n neljännen rautatiepaketin markkinaosa: a) PSO-asetuksen (1370/2007) muuttamista koskeva ehdotus b)
Osastopäällikkö, ylijohtaja Minna Kivimäki
Liikenne ja viestintäministeriö EKIRJE LVM201200086 LMA Kallinen Mari(LVM) 10.05.2012 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Liikenne ja viestintävaliokunta Viite Asia Meriliikenteen valtiontukea koskevien
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK VNEUS Korhonen Ville(VNK) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNK201700027 VNEUS Korhonen Ville(VNK) 05.04.2017 Asia Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilari ja sosiaalisen ulottuvuuden kehittäminen Kokous U/E/UTPtunnus E 59/2016
Suomen arvion mukaan sopimus on sekasopimus, joka sisältää sekä unionin että jäsenvaltioiden toimivaltaan kuuluvia määräyksiä.
Ympäristöministeriö PERUSMUISTIO YM2016-00081 YSO Kuokkanen Tuomas 10.03.2016 Asia Ilmastonmuutosta koskevaan Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimukseen liittyvä Pariisin sopimus; komission ehdotus päätökseksi
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS VNEUS Leppo Johannes(VNK)
Valtioneuvoston kanslia MINVA VNEUS2017-00329 VNEUS Leppo Johannes(VNK) 17.05.2017 Viite Asia Yleisten asioiden neuvosto 22.5.2017 Suomea kokouksessa edustaa valtiosihteeri Samuli Virtanen. Kokouksen ainoana
Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n mukaisesti selvitys komission jäsenmäärää koskevasta Eurooppa-neuvoston päätösluonnoksesta.
Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS2012-00516 VNEUS Kaila Heidi(VNK) 21.09.2012 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppa-neuvoston päätös komission jäsenmäärästä U/E-tunnus: EUTORI-numero:
Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM LPA Huhtanen Iida(LVM) Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu
Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2015-00089 LPA Huhtanen Iida(LVM) 11.05.2015 Asia EU:n sisävesilainsäädännön uudistaminen: Komission ehdotus uudeksi sisävesidirektiiviksi, komission uusi