KAAKKOIS-SUOMEN LIIKENNESTRATEGIA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KAAKKOIS-SUOMEN LIIKENNESTRATEGIA"

Transkriptio

1 KAAKKOIS-SUOMEN LIIKENNESTRATEGIA

2 Työn tavoitteet ELY:llä on tarve pystyä arvioimaan maakuntien tunnistamia tarpeita yhteismitallisesti ja samoilla arviointiperiaatteilla. Määritetään liikennejärjestelmän palvelutasotekijöistä johdettu tavoitetila, kehittämisen toimintalinjat ja kärkitehtävät. Suunnitelman tavoitevuosi on Tarkoitus on luoda edellytykset ELY:n ja maakuntien lyhyen aikavälin toimenpiteiden toteutusohjelmien sisällön määrittämisen. Työstetään kahden maakunnan yhteinen näkemys valtakunnallisen tason ja seudullisen tason kehittämistarpeista alueen valtakunnantason edunvalvonnan tueksi. Keskeisiä käsiteltäviä aihepiirejä työssä ovat erityisesti: Keskusverkon yhteysvälien palvelutason ja tavoitetilan määrittäminen Maakuntien ulkoisten yhteyksien palvelutason ja tavoitetilan määrittäminen naapurimaakuntiin ja pääkaupunkiseudulle Rajaliikenteen kehittyminen sekä kansainvälisten yhteyksien palvelutason ja tavoitetilan määrittely

3 Lähtökohdat ja toimintaympäristön muutostekijät Lähtökohdat Logistisen aseman hyödyntäminen aluekehityksen moottorina Pohjoinen kasvuvyöhyke ja TEN-T liikenneverkot Kaakkois-Suomessa Rajaliikenteen kasvuun on varauduttava tilapäisestä notkahduksesta huolimatta Toimintaympäristön muutostekijät Väestö ikääntyy elinkeinorakenne murroksessa Kaupungit verkottuvat, kehitysvyöhykkeet vahvistuvat Työssäkäyntialueet laajenevat ja yhdyskuntarakenne hajaantuu Rahoituksen haasteet lisääntyvät Älyliikenteellä liikennejärjestelmästä enemmän irti Liikenteen ympäristöhaittojen hallintaan kohdistuvat odotukset lisääntyvät

4 KASELY liikennestrategiassa käytetyt palvelutasotekijät Keskusten saavutettavuus ja matka-aika Työmarkkina-alueiden laajuus ja liikematkayhteydet Matka-aika keskusten välillä (runkomatka eri kulkutavoilla) Yhteysmahdollisuus joukkoliikenteen vuorotarjonta (juna, bussi, ulkomaanyhteydet) Ennakoitavuus/täsmällisyys Teiden ruuhkautuneisuus (pääteiden liikenteellinen palvelutaso) Henkilöjunien viivästymiset Kuljetusten kustannustehokkuus Meriväylien syvyys Ratojen kantavuus Viiveitä aiheuttavat kiertomatkat ym. (painorajoitukset, junien odotusajat ym.) Turvallisuus Tieliikenteessä kuolleet ja loukkaantumiseen johtaneet onnettomuudet Pää- ja seututieverkon henkilövahinko-onnettomuustiheys Rataverkon tasoristeysonnettomuudet Helppous, hallinta, mukavuus Esteettömyys, matkustajainformaatio, maksujärjestelmät Seuranta ja ohjausjärjestelmät Joukkoliikennekalusto, matkustaja- ja tienvarsipalvelut

5 Käyttäjätarpeiden perusteella tehty yhteysvälien arviointi Käyttäjäryhmät: - kansainvälinen henkilöliikenne - pitkämatkainen kotimaan henkilöliikenne - kansainvälinen tavaraliikenne - kotimaan pitkämatkainen tavaraliikenne - ELY- alueen sisäinen henkilöliikenne

6 HENKILÖLIIKENNE

7 TAVARALIIKENNE

8 ALUEEN SISÄINEN HENKILÖLIIKENNE

9 Kaakkois-Suomen liikennejärjestelmävisio ja tavoitteet

10 Kaakkois-Suomen liikennejärjestelmävisio 2035 Henkilöliikenteen matkat ja elinkeinoelämän kuljetukset ovat sujuvia ja turvallisia. Liikenneyhteydet tukevat ihmisten hyvinvointia, työssäkäyntiä, matkailua, yritysten kilpailukykyä ja alueiden elinvoimaa. Liikennejärjestelmä mahdollistaa Suomen kansantaloudelle tärkeiden ulkomaan kaupan toimialojen kustannustehokkaat ja luotettavat yhteydet. Liikennejärjestelmän palvelutasoa kehittämällä ylläpidetään Suomen kautta kulkevien sekä sisäisten kuljetusreittien kilpailukykyä Itämeren alueen toimintaympäristössä. Kaakkois-Suomen liikennejärjestelmä on kestävällä tavalla kilpailukykyinen.

11 Kaakkois-Suomen liikennestrategia - Tavoitteet Kansainvälisen ja valtakunnallisen kilpailukyvyn kehittäminen ja aluekehityksen vahvistaminen Elinkeinoelämän kannalta tärkeiden kuljetusketjujen ja niihin liittyvien pääväylien sujuvuuden ja kustannustehokkuuden kehittäminen Kansainvälisten yhteyksien ja rajatoimintojen sujuvuuden ja luotettavuuden parantaminen Pääväylien ja yhteiskunnan toimintojen kannalta keskeisen alemman verkon toimivuuden varmistaminen. Arjen kestävän liikkumisen edistäminen Työpaikkojen ja palvelukeskittymien saavutettavuuden parantaminen asukkaiden ja matkailun näkökulmasta Joukkoliikenteen käytön edistäminen seutujen välisessä työ- ja opiskeluliikenteessä Jalankulkua, pyöräilyä ja joukkoliikennettä edistävien toimintatapojen ja toimenpiteiden edistäminen Yhteiskunnan tavoitteiden edistäminen Turvallisuus: Liikkuminen on vastuullista ja turvallista. Liikennekuolemien ja vakavasti loukkaantuneiden määrä puolitetaan ja kaikkien loukkaantuneiden määrä vähenee neljänneksen Ympäristö: Liikenteestä aiheutuvia haittoja vähennetään valtakunnallisten periaatteiden mukaisesti Yhdyskuntarakenne: Tuetaan kestävää liikkumista edistävän yhdyskuntarakenteen syntymistä. Taloudellisuus: Parannetaan toimintojen tehokkuutta yhteistyömalleja ja uusia toteutusmalleja kehittämällä.

12 Kehittämistarpeet ja toimenpiteet ryhmittely Toimenpidetarpeet on kuvattu tavoitealueittain Tunnistettu TOP-5 yhteysvälit (priorisoitu), joilla sekä henkilö että tavaraliikenteen tarpeet ovat korkeat KASELY alueella henkilöliikenteen tarpeet ja tavaraliikenteen tarpeet kohdistuvat eri yhteysväleille Yhteysvälien toimenpiteet tarkentuvat suunnitelmien ja uudelleenarviointien perusteella Lisäksi on tunnistettu kiireellisemmät pullonkaulakohteet/väliinputoajat, jotta mahdolliset teemarahoitusmahdollisuudet voidaan hyödyntää.

13 TOP 5 yhteysvälit Yhteysvälit: 1. Luumäki Imatra Imatrankoski rataosa 2. Kotka Kouvola yhteysväli (vt 15 ja rata) / Vt 12 Lahti Kouvola 4. Vt 6 Kouvolan kohta 5. Raja-asemat ja niille johtavat yhteydet Liikennestrategia ei ota lopullista kantaa tunnistettujen yhteysvälien kehittämistoimenpiteisiin, vaan kehittämistoimenpiteiden tarkentaminen edellyttää uuden liikennepolitiikan käytäntöjen mukaista suunnittelua ja joissain tapauksissa yhteysvälin uudelleenarviointia. Kehittämisen periaatteena on monipuolisen keinovalikoiman tehokas hyödyntäminen: Liikenneturvallisuuden parantamisen keinot Liikenteen ohjauksen ja älyliikenteen kehittäminen Kestävän liikenteen edistäminen (joukkoliikenteen tarjonta, hinta, informaatio Väylän oikein ajoitetut järeämmät kehittämistoimenpiteet

14 Pullonkaulakohteet Työssä on tunnistettu merkittävimmät yksittäiset palvelutaso-puutteet. Nämä ovat liikenneverkon yksittäisiä merkittäviä ongelmakohteita, joissa käyttäjien kokema palvelutaso on merkittävästi tavoitetta heikompi.

15 Alemman tieverkon rahoitus Alemman tieverkon kunto on keskeinen palvelutaso- ja kilpailukykytekijä metsä- ja elintarviketeollisuuden kuljetusten kannalta. Pitkään jatkunut rahoituksen reaalinen vähentyminen valtakunnantasolla tarkoittaa käytännössä, että myös Kaakkois- Suomen alueella joudutaan priorisoimaan alemman tieverkon hoitoa ja ylläpitoa tehdyn alemman tieverkon merkitsevyysluokitusselvityksen perusteella.

16 Jatkuvan LJ-työn organisointi Kaakkois- Suomessa Kaakkois-Suomen ELY / Liikennestrategia KYMENLAAKSON LJ-TYÖRYHMÄ Vetovastuu maakuntaliitolla Liikennejärjestelmätyön resurssointi, koordinointi ja ohjaus Liikennejärjestelmän tilan seuranta Vuorovaikutus maakuntien yhteistoiminta-alueella Yhteistapaaminen ETELÄ-KARJALAN LJ-TYÖRYHMÄ Vetovastuu maakuntaliitolla Liikennejärjestelmätyön resurssointi, koordinointi ja ohjaus Liikennejärjestelmän tilan seuranta Vuorovaikutus maakuntien yhteistoiminta-alueella Seudullinen LJ-työ Seudullinen LJ-työ Kotka/Hamina Kouvolan seutu Liikenne- Lappeenrannan seutu Imatran seutu turvallisuus Joukkoliikenne Maankäyttö - liikenne JK+PP Liikkumisen ohjaus Joukkoliikenne Maankäyttö - liikenne JK+PP Liikkumisen ohjaus

17 Liikenneverkon korjausvelka 17

18 Liikenneverkon korjausvelka Liikenne- ja viestintäministeriö asetti helmikuussa 2014 parlamentaarisen työryhmän kartoittamaan ratkaisuvaihtoehtoja liikenneverkon korjausvelan vähentämiseksi. Kartoitettiin korjausvelan vähentämisen vaihtoehdot pitkällä aikavälillä. Korjausvelan määrä on tällä hetkellä noin 2,4 miljardia euroa ja se kasvaa nykyrahoituksella noin 100 M /v. Korjausvelalla tarkoitetaan sitä rahasummaa, joka tarvittaisiin väylien saattamiseksi liikenteen nykytarpeita vastaavaan hyvään kuntoon. lvm.fi 18

19 Korjausvelan synty Korjausvelka on syntynyt pitkän aikavälin kuluessa, eikä sen vähentäminen tapahdu nopeasti. Sen syntymisen syy on ollut perusväyläpidon määrärahojen liian alhainen taso. Perusväylänpito on harkinnanvarainen meno valtion talousarviossa, jonka takia sen suuruutta ei ole voitu sitoa mihinkään kustannusindeksiin. Ostovoiman laskun takia perusväylänpidon rahoituksesta menee suurin osa päivittäiseen kunnossapitoon ja liikenteen palveluihin. Huonokuntoisten rakenteiden korjaamisen rahoitus alittaa tarpeen ja liikenneolosuhteiden parantamisen rahoitus on hyvin pieni Nykyrahoituksella korjausvelka jatkaa kasvamistaan lvm.fi 19

20 lvm.fi lvm.fi 20

21 Korjausvelka näkyy liikenneverkolla kunnon heikentymisenä; tilanne kääntymässä hälyttäväksi Esimerkkinä päällystetty tieverkko lvm.fi 21

22 Perusväylänpitoon 200 miljoonan euron lisärahoitus Liikenneverkon korjausvelan kasvun pysäyttäminen vaatii perusväylänpitoon lisärahoitusta 100 milj. euroa vuodessa nykytasoon verrattuna. Korjausvelan vähentäminen vaatii edellisen lisäksi lisärahoitusta vähintään 50 milj. euroa vuodessa. Tämä yhteensä 150 milj. euron lisärahoitustaso on välttämätön korjausvelan kasvun pysäyttämiseksi ja vähentämiseksi. Lisäksi ostovoiman turvaaminen edellyttää vuositasolla arviolta 50 milj. euron lisäystä perusväylänpitoon. Ostovoimakorjaus kohdentuu kaikkiin perusväylänpidon toimenpiteisiin ml. päivittäinen kunnossapito, ylläpito, liikenteen palvelut ja parantaminen. lvm.fi 22

23 Liikennehankkeet kaakkoisrajalla ja Venäjän puolella Suomen lähialueella 23

24 Kaakkoisrajan sujuvuuden turvaaminen ENPI-ohjelman tuella ja kansallisella rahoituksella kaakon rajanylityskapasiteetti nostettiin vuosina tasolta 10 miljoonaa ylitystä lähes tasolle 20 miljoonaa ylitystä. Vuonna 2014 rajanylitysten määrä oli noin 9 miljoonaa. Nyt on käynnissä Kaakkois-Suomi Venäjä ENI CBC ohjelmavalmistelu, jonka Large Investment Program (LIP)- hankekokonaisuudella tähdätään turvaamaan rajan sujuvuus myös tulevaisuudessa. Toimenpiteitä suunnitellaan toteutettavaksi kaikilla kaakon tie- ja rautatieliikenteen rajanylityspaikoilla sekä Hamina-Kotkasatamassa.

25 Tie- ja ratahankkeet Venäjän puolella Suomen lähialueella Tieyhteys Pietarista Viipurin kautta Torfjanovkaan (ja Vaalimaalle) rakenteilla 4-6-kaistaiseksi moottoritieksi. Rakentaminen toteutetaan useana erillisenä urakkana. Kokonaisuus valmistuu eri tietolähteiden mukaan jopa vuonna 2020 mutta viimeistään vuonna Tieyhteys A 121 Pietarista Laatokan länsipuolitse Sortavalaan on jo hyvässä kunnossa Ihalaan (Lahdenpohja) asti. Rakentaminen jatkuu kokonaan uudella linjauksella kohti Sortavalaa. Tieyhteys Parikkalan Syväorosta federaation tielle A 121 Ihalaan rakennettiin lähes valmiiksi vuonna 2014, osin päällystystyöt jatkuvat vielä vuonna 2015 Ratayhteys Viipuri Kamenogorsk Losevo on rakenteilla ja valmistuu vuonna Tämä mahdollistaa rautateiden uuden tavarakuljetusreitin Pietarista myös Imatralle. Viipuri Brusnitznoje uuden kansainvälisen yhteyden suunnittelua ollaan virittämässä Pohjoisen ulottuvuuden rahaston tuella

Parlamentaarinen työryhmä korjausvelan vähentämiseksi. Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko

Parlamentaarinen työryhmä korjausvelan vähentämiseksi. Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko Parlamentaarinen työryhmä korjausvelan vähentämiseksi Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko 12.12.2014 Parlamentaarinen työryhmä ja sen tehtävät Liikenne- ja viestintäministeriö asetti 28.2.2014 parlamentaarisen

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN LIIKENNESTRATEGIA

KAAKKOIS-SUOMEN LIIKENNESTRATEGIA KAAKKOIS-SUOMEN LIIKENNESTRATEGIA Huom. Samanaikaisesti lausunnolla -> 1.10.2014 Suunnitelmassa on päivitetty ja uudistettu v. 2009 suunnitelma. Suunnitelmassa määritellään maakuntatason liikennejärjestelmän

Lisätiedot

Kymenlaakson Liitto. Maakuntavaltuustoseminaari Jatkuva liikennejärjestelmätyö

Kymenlaakson Liitto. Maakuntavaltuustoseminaari Jatkuva liikennejärjestelmätyö Kymenlaakson Liitto Maakuntavaltuustoseminaari 24.10.2016 Jatkuva liikennejärjestelmätyö 24.10.2016 Esitys Liikennejärjestelmäryhmä ja sen tehtävät Seudulliset liikennejärjestelmäryhmät ja niiden tehtävät

Lisätiedot

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. MOR Tapio Ojanen

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. MOR Tapio Ojanen Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma MOR 29.10.2013 Tapio Ojanen Taustat ja lähtökohdat Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman laatiminen on ollut käynnissä laajana sidosryhmien välisenä

Lisätiedot

Liikennejärjestelmäsuunnittelu

Liikennejärjestelmäsuunnittelu Liikennejärjestelmäsuunnittelu 2013 5.12.2012 Varsinais-Suomen suunnittelu 2013 1. Maakuntasuunnitelman tarkistus 2. Maakuntaohjelman tarkistus 3. Varsinais-Suomen liikennestrategian päivitys 4. Turun

Lisätiedot

Runkoverkkopäätöksellä lupaus palvelutasosta ja hyvistä yhteyksistä. Johtaja Risto Murto

Runkoverkkopäätöksellä lupaus palvelutasosta ja hyvistä yhteyksistä. Johtaja Risto Murto Runkoverkkopäätöksellä lupaus palvelutasosta ja hyvistä yhteyksistä Johtaja Risto Murto 27.02.2018 TEN-T-verkko Päätieverkon jäsentely Lähde: Keskeisen päätieverkon toimintalinjat, Liikennevirasto 2017

Lisätiedot

Uudenmaan ELY-keskuksen merkittävän tieverkon palvelutasoselvitys TIIVISTELMÄ 2016

Uudenmaan ELY-keskuksen merkittävän tieverkon palvelutasoselvitys TIIVISTELMÄ 2016 Uudenmaan ELY-keskuksen merkittävän tieverkon palvelutasoselvitys TIIVISTELMÄ 2016 Taustat ja tavoitteet Tavoitteena kehittää menetelmä ja määrittää maantieverkon henkilöliikenteelle ja kuljetuksille tarjoama

Lisätiedot

Liikenneväylien korjausvelka. Lähtökohdat ja korjausvelkaohjelma

Liikenneväylien korjausvelka. Lähtökohdat ja korjausvelkaohjelma Liikenneväylien korjausvelka Lähtökohdat ja korjausvelkaohjelma 5.2.2016 Liikenneväylillä on n. 2,5 miljardin arvosta korjausvelkaa 4000 3500 korjausvelka M 3000 2500 2000 1500 1000 500 0 nykyrahoitus

Lisätiedot

Ajankohtaista Liikennevirastosta mitä menossa ja mitä tulossa? Mervi Karhula 10.6.2014,

Ajankohtaista Liikennevirastosta mitä menossa ja mitä tulossa? Mervi Karhula 10.6.2014, Ajankohtaista Liikennevirastosta mitä menossa ja mitä tulossa? Mervi Karhula 10.6.2014, Toiminta-ajatus: Liikennevirasto mahdollistaa toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset Visio vuoteen

Lisätiedot

SATAKUNNAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA LÄHTÖKOHTIA: LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA KULJETUKSET, LIIKENNEVERKOT SEUTUKUNTAKIERROS

SATAKUNNAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA LÄHTÖKOHTIA: LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA KULJETUKSET, LIIKENNEVERKOT SEUTUKUNTAKIERROS SATAKUNNAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA LÄHTÖKOHTIA: LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA KULJETUKSET, LIIKENNEVERKOT SEUTUKUNTAKIERROS Satakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelma LIIKENTEEN KYSYNTÄ LIIKKUMINEN Kulkutavat

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ajankohtaiset liikenneasiat. Anders Östergård

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ajankohtaiset liikenneasiat. Anders Östergård Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ajankohtaiset liikenneasiat Anders Östergård 17.02.2015 Vt 8 Sepänkylän ohitustie - Avattu liikenteelle, viimeistelytyöt menossa, Skanska Infra pääurakoitsija - Urakkasumma

Lisätiedot

Tiestön korjausvelka ja elinkeinoelämän tukeminen

Tiestön korjausvelka ja elinkeinoelämän tukeminen Tiestön korjausvelka ja elinkeinoelämän tukeminen Elinkeinoelämälle edellytyksiä ja asukkaille sujuvaa arkea ELY-keskuksen aluetapaaminen, Porvoo 3.3.2016 Janne Kojo Uudenmaan ELY-keskus Liikenteen kehittämislinjaukset

Lisätiedot

Yhdistää puoli Suomea

Yhdistää puoli Suomea 1 Yhdistää puoli Suomea HANKKEELLA VAHVA TARVE JA TAHTOTILA #ITÄRATA Itärata yhdistää puoli Suomea HANKKEELLA VAHVA TARVE JA TAHTOTILA #ITÄRATA 3 Itärata puoli Suomea liikkeellä Vetovoimaa ja elinvoimaa

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen katsaus liikennejärjestelmäasioihin Turun kaupunkiseudulla VARELY / Hanna Lindholm

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen katsaus liikennejärjestelmäasioihin Turun kaupunkiseudulla VARELY / Hanna Lindholm Varsinais-Suomen ELY-keskuksen katsaus liikennejärjestelmäasioihin Turun kaupunkiseudulla 5.4.2016 VARELY / Hanna Lindholm Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmän kehittäminen Linea Konsultit Oy 5.4.2016

Lisätiedot

Etelä Suomen näkökulmasta

Etelä Suomen näkökulmasta Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050 Aluerakenteen kh kehitys Etelä Suomen näkökulmasta Suunnittelujohtaja Ari Pietarinen 25.11.2013 Etelä Suomen aluerakenne 2030 Asuminen, ympäristö

Lisätiedot

Liikennevirasto uuden liikennepolitiikan toteuttajana Kari Ruohonen

Liikennevirasto uuden liikennepolitiikan toteuttajana Kari Ruohonen Liikennevirasto vastaa liikennejärjestelmästä Liikennevirasto uuden liikennepolitiikan toteuttajana Kari Ruohonen Liikenteen asiantuntijaorganisaatio, joka vastaa Suomen liikenneväylistä ja liikennejärjestelmän

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma. 3.10.2013 Riitta Murto-Laitinen Erkki Vähätörmä

Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma. 3.10.2013 Riitta Murto-Laitinen Erkki Vähätörmä Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma 3.10.2013 Riitta Murto-Laitinen Erkki Vähätörmä Mikä on liikennejärjestelmäsuunnitelma ja miksi sitä tehdään? Liikennejärjestelmä sisältää liikenteen kokonaisuuden,

Lisätiedot

Ajankohtaista POS-ELYstä

Ajankohtaista POS-ELYstä Ajankohtaista POS-ELYstä Tiemerkintäpäivät Kuopiossa 16.2.2017 Pohjois-Savon ELY-keskus / Airi Muhonen Sisältö Toimintaympäristö Itä-Suomen liikennestrategia Tienpidon rahoitus Tiehankkeet Pohjois-Savon

Lisätiedot

Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa

Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa 17.2.2017 Timo Mäkikyrö Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue Toimialue

Lisätiedot

Itä-Suomen liikennestrategia. Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä

Itä-Suomen liikennestrategia. Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä Itä-Suomen liikennestrategia Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä Ihmisten liikkuminen -näkökulma 1 Strategia on kaikkien toimijoiden yhteinen

Lisätiedot

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2015) luonnos

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2015) luonnos Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2015) luonnos Luottamushenkilöseminaari 26.8.2014 Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Liikenteen tavoitteet (HLJ-toimikunta

Lisätiedot

Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman. laatiminen. Hanna Perälä

Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman. laatiminen. Hanna Perälä Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman laatiminen Hanna Perälä 13.3.2019 1 Taustalla parlamentaarisen työryhmän työ Parlamentaarisen työryhmän loppuraportti 13.12.2018 ja valtioneuvoston selonteko

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan liikennejärjestelmätyö

Keski-Pohjanmaan liikennejärjestelmätyö Keski-Pohjanmaan liikennejärjestelmätyö Liikkumispalveluiden työpaja 27.10.2016 Janna Räisänen, aluesuunnittelija KOPIKALIsta ja KAKEPOLIsta Pohjois-Suomen liikenne ja logistiikkastrategiaan Kokkolan,

Lisätiedot

Liite. Liikenteen ajankohtaiskatsaus Mkhall

Liite. Liikenteen ajankohtaiskatsaus Mkhall Liite. Liikenteen ajankohtaiskatsaus Mkhall 26.3.2018 Savonradan kehittäminen on mukana IS:n kärkihankkeissa. Painopiste on ollut nykyisen rataverkon kehittämisessä ja nopeuden nostamisessa, yhteinen edunvalvonta

Lisätiedot

Lappi, liikenneviraston pitkän aikavälin suunnitelmassa Timo Välke Johtava asiantuntija, rautateiden tavaraliikenne

Lappi, liikenneviraston pitkän aikavälin suunnitelmassa Timo Välke Johtava asiantuntija, rautateiden tavaraliikenne Lappi, liikenneviraston pitkän aikavälin suunnitelmassa 24.11.2010 Timo Välke Johtava asiantuntija, rautateiden tavaraliikenne Liikenneviraston organisaatio 1.1.2011 alkaen Pääjohtaja Viestintä Esikunta

Lisätiedot

Liikennepoliittinen selonteko - tilannekatsaus

Liikennepoliittinen selonteko - tilannekatsaus Liikennepoliittinen selonteko - tilannekatsaus Mikael Nyberg Mitä rautatiet odottavat liikennepoliittiselta selonteolta 15.3.2012 Liikennepoliittisen selonteon keskeiset teemat Palveleva liikennejärjestelmä

Lisätiedot

Itäisen Suomen raideliikenteen kehittäminen Matti Viialainen Raideliikenneseminaari 13.12.2011 Kouvolassa

Itäisen Suomen raideliikenteen kehittäminen Matti Viialainen Raideliikenneseminaari 13.12.2011 Kouvolassa Itäisen Suomen raideliikenteen kehittäminen Matti Viialainen Raideliikenneseminaari 13.12.2011 Kouvolassa Sujuva arki tärkeä osa alueen kilpailukykyä Työ- ja asiointimatkojen helppous Joukkoliikenteen

Lisätiedot

Liikennehallinnon ajankohtaiset näkymät ja parlamentaarisen työryhmän väliraportti. Maarakennuspäivä Ylijohtaja Mikael Nyberg

Liikennehallinnon ajankohtaiset näkymät ja parlamentaarisen työryhmän väliraportti. Maarakennuspäivä Ylijohtaja Mikael Nyberg Liikennehallinnon ajankohtaiset näkymät ja parlamentaarisen työryhmän väliraportti Maarakennuspäivä 28.9.2017 Ylijohtaja Mikael Nyberg 1 Ajankohtaista liikennepolitiikassa Päästövähennystavoitteet Korjausvelka

Lisätiedot

Päivittämistarpeen taustalla

Päivittämistarpeen taustalla Päivittämistarpeen taustalla Strategisten painopisteiden hahmottaminen Laajan toimenpidejoukon jäsentäminen ja selkeämpien kehittämiskokonaisuuksien muodostaminen niiden sisällä erilaisia ja eri toteuttamis-

Lisätiedot

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta 2019-2022 Liikennejaosto 17.5.2018 Liikenneviraston talousjohtaja Kristiina Tikkala Väylänpidon painotukset Liikenneverkon päivittäisen liikennöitävyyden

Lisätiedot

Liikennepoliittinen selonteko ja esteettömyys

Liikennepoliittinen selonteko ja esteettömyys Liikennepoliittinen selonteko ja esteettömyys Ylijohtaja Anne Herneoja 21.3.2013 Liikenteen VISIO 2030+ Kilpailukykyä ja hyvinvointia vastuullisella liikenteellä Valtioneuvoston liikennepoliittinen selonteko

Lisätiedot

Valtion MAL-työ raideliikenteen edistäjänä

Valtion MAL-työ raideliikenteen edistäjänä Valtion MAL-työ raideliikenteen edistäjänä Pro Rautatien 20-vuotisjuhlaseminaariin "Raideliikenne luo maankäyttöä" ke 29.11.2017 Mervi Karhula Toimivat liikenne- ja viestintäverkot ovat edellytys yhteiskunnan

Lisätiedot

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa 27.2.2014 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Martti Norrkniivilä Sisältö Pohjolan ja Suomen liikennekäytävät Kaivostoiminnan liikenteelliset

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta

Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta Palvelutuotannon lautakunta 117 21.10.2015 Kunnanhallitus 345 02.11.2015 Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta 2016-2019 701/08.00.01/2015 Palvelutuotannon

Lisätiedot

Alan rahoitus, trendit ja volyymit

Alan rahoitus, trendit ja volyymit Alan rahoitus, trendit ja volyymit Heikki Jämsä 17.3.2015 Heikki Jämsä, PANK menetelmäpäivä 7000000 ASFALTTITUOTANTO (TONNIA) YHTEENSÄ 6000000 5000000 4000000 3000000 2000000 1000000 0 2014 ARVIO 2013

Lisätiedot

ITÄ-SUOMI OSANA KEHITTYVÄÄ SUOMEA. Paula Qvick, suunnittelujohtaja

ITÄ-SUOMI OSANA KEHITTYVÄÄ SUOMEA. Paula Qvick, suunnittelujohtaja ITÄ-SUOMI OSANA KEHITTYVÄÄ SUOMEA Paula Qvick, suunnittelujohtaja Itä-Suomen*) profiili (%-osuus koko maasta) Marjantuotanto Vesistöala (makeaa vettä) Puuston vuotuinen kasvu Naudanlihantuotanto Maidontuotanto

Lisätiedot

Tienpito Nykytilan kartoitus. Tehtävä: ELY:n Liikenne-vastuualueen tehtävät Janne Kojo

Tienpito Nykytilan kartoitus. Tehtävä: ELY:n Liikenne-vastuualueen tehtävät Janne Kojo Tienpito Nykytilan kartoitus Tehtävä: ELY:n Liikenne-vastuualueen tehtävät Janne Kojo Tehtävien nykytilan kartoitus ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue vastaa toimialueensa valtion hallinnoiman

Lisätiedot

Maanteiden kunnossapidon haasteet ja mahdollisuudet. Jukka Lehtinen Keski-Suomen ELY-keskus

Maanteiden kunnossapidon haasteet ja mahdollisuudet. Jukka Lehtinen Keski-Suomen ELY-keskus Maanteiden kunnossapidon haasteet ja mahdollisuudet Jukka Lehtinen Keski-Suomen ELY-keskus 31.10.2014 2 3 Liikennejärjestelmän rahoitus vuonna 2015 noin 1,5 mrd., ostovoima heikkenee joka vuosi 3%, vuonna

Lisätiedot

Itäinen Suomi - arvoa koko Suomelle!

Itäinen Suomi - arvoa koko Suomelle! 1 LIITE 1 Itäinen Suomi - arvoa koko Suomelle! Panostukset Itäisen Suomen liikennejärjestelmän kehittämiseen ovat välttämättömiä koko maan kilpailukyvylle. Itäisen Suomen merkitys osana Suomen kilpailukykyä

Lisätiedot

Luonnos liikenne- ja viestintäministeriön asetukseksi maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta

Luonnos liikenne- ja viestintäministeriön asetukseksi maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta Liikenne- ja viestintäministeriö Lausunto 1 (5) Lausuntopyyntönne 28.8.2018, LVM/1436/03/2018 Luonnos liikenne- ja viestintäministeriön asetukseksi maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta

Lisätiedot

Tieverkollinen selvitys valtatien 26 ja maantien 387 palvelutasosta, rooleista ja kehittämisestä

Tieverkollinen selvitys valtatien 26 ja maantien 387 palvelutasosta, rooleista ja kehittämisestä Tieverkollinen selvitys valtatien 26 ja maantien 387 palvelutasosta, rooleista ja kehittämisestä Jussi Kailasto Yksikön päällikkö, Liikennejärjestelmä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Vetävät väylät 13.9.2017

Lisätiedot

Päätös Suomen runkoverkosta miksi ja miten? Sauli Hievanen, SAK Tiina Haapasalo, EK

Päätös Suomen runkoverkosta miksi ja miten? Sauli Hievanen, SAK Tiina Haapasalo, EK Päätös Suomen runkoverkosta miksi ja miten? Sauli Hievanen, SAK Tiina Haapasalo, EK Sisältö Lähtötilanne Miksi runkoverkkopäätös tarvitaan? Mihin runkoverkossa pitää ottaa kantaa? Miten isot valinnat tulee

Lisätiedot

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017-2020, Liikennevirasto 26.4.2016 Liikenneverkon rahoitus 2 Perusväylänpidon rahoitus 3 JTS 2017-2020, perusväylänpito

Lisätiedot

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017-2020, Liikennevirasto 3.5.2016 Liikenneverkon rahoitus 2 Perusväylänpidon rahoitus 3 JTS 2017-2020, perusväylänpito

Lisätiedot

Saavutettavuus TEN-T ydinverkolle maakunnan elinvoiman perustana

Saavutettavuus TEN-T ydinverkolle maakunnan elinvoiman perustana Saavutettavuus TEN-T ydinverkolle maakunnan elinvoiman perustana Pokat 2021 Maakuntaohjelman käynnistysseminaari 22.3.2018 Maakuntasuunnittelija Jyrki Suorsa Maakunnan saavutettavuus käsitteenä Sijainti

Lisätiedot

Liikenteen tavoitteet

Liikenteen tavoitteet HLJ 2015 -liikennejärjestelmäsuunnitelmaluonnos Sini Puntanen 1 Liikenteen tavoitteet Saavutettavuus sujuvuus Matka- ja kuljetusketjut ovat sujuvia ja luotettavia lähelle ja kauas. Joukkoliikenteen kilpailukyky

Lisätiedot

Liikennejärjestelmän palvelevuus nyt ja tulevaisuudessa missä mennään ja mitä haasteita?

Liikennejärjestelmän palvelevuus nyt ja tulevaisuudessa missä mennään ja mitä haasteita? Liikennejärjestelmän palvelevuus nyt ja tulevaisuudessa missä mennään ja mitä haasteita? Mervi Karhula 28.10.2014 Fiksut väylät ja älykäs liikenne sinua varten Visio Fiksut väylät ja älykäs liikenne sinua

Lisätiedot

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Liikennejärjestelmän visio ja kehittämistavoitteet

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Liikennejärjestelmän visio ja kehittämistavoitteet Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma Liikennejärjestelmän visio ja kehittämistavoitteet 2.6.2005 1 Päijät-Hämeen liikennejärjestelmän kehittämisen visio ja tavoitteet VISIO 2025 Päijät-Hämeen valtakunnallinen

Lisätiedot

VT 13 tieosuuden Lappeenranta - Nuijamaa YVA + YS 2012-2015

VT 13 tieosuuden Lappeenranta - Nuijamaa YVA + YS 2012-2015 Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Liikenne- ja infrastruktuurivastuualue VT 13 tieosuuden Lappeenranta - Nuijamaa YVA + YS 2012-2015 Kimmo Antila: Pietarin ja Viipurin teillä; maantieliikenne

Lisätiedot

ELO-EGLO -seminaari 24.11.2005. Valtiosihteeri Perttu Puro

ELO-EGLO -seminaari 24.11.2005. Valtiosihteeri Perttu Puro ELO-EGLO -seminaari 24.11.2005 Valtiosihteeri Perttu Puro 1 Esityksen sisältö Toimenpideohjelma Suomen logistisen aseman vahvistamiseksi Ministeriön ajankohtaiset logistiikka-asiat Tulevaisuuteen valmistautuminen

Lisätiedot

Kommentit parlamentaarisen liikenneverkon rahoitusta arvioivalle työryhmälle perusväylänpidosta, korjausvelasta ja rahoitusmalleista

Kommentit parlamentaarisen liikenneverkon rahoitusta arvioivalle työryhmälle perusväylänpidosta, korjausvelasta ja rahoitusmalleista Liikenne - ja viestintäministeriö kirjaamo@lvm.fi kati.jussila@vm.fi PL 31 00023 Valtioneuvosto Kommentit parlamentaarisen liikenneverkon rahoitusta arvioivalle työryhmälle perusväylänpidosta, korjausvelasta

Lisätiedot

Helsingin liikennesuunnittelun tavoitteet ja toimintalinjaukset

Helsingin liikennesuunnittelun tavoitteet ja toimintalinjaukset Helsingin liikennesuunnittelun tavoitteet ja toimintalinjaukset 2 Liikenne kasvavassa kaupungissa Helsinki kasvaa, liikenne lisääntyy Helsinki ja Helsingin seutu kasvavat voimakkaasti. Helsingin väkiluvun

Lisätiedot

Satamat ja liikenneverkko tänään - huomenna. Kymenlaakson kauppakamarin logistiikkapäivä 30.5.2011 pääjohtaja Juhani Tervala

Satamat ja liikenneverkko tänään - huomenna. Kymenlaakson kauppakamarin logistiikkapäivä 30.5.2011 pääjohtaja Juhani Tervala Satamat ja liikenneverkko tänään - huomenna Kymenlaakson kauppakamarin logistiikkapäivä 30.5.2011 pääjohtaja Juhani Tervala Laajasti vaikuttavaa yhteistyötä Liikennevirastossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa

Lisätiedot

Saavutettava Pirkanmaa Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Pirkanmaan liitto

Saavutettava Pirkanmaa Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Pirkanmaan liitto Saavutettava Pirkanmaa 16.1.2018 Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Pirkanmaan liitto Saavutettavuus Saavutettavuus = kohteen mahdollisimman helppo lähestyttävyys Saavutettavuus palveluissa

Lisätiedot

Yleistä asetusluonnoksen perustelumuistiosta:

Yleistä asetusluonnoksen perustelumuistiosta: Lausunto maanteiden ja rautateiden runkoverkosta IMR/1335/00.04.00.03/2018 Valmistelija: Heino Kaisa Liikenne- ja viestintäministeriön lausuntopyyntö Liikenne- ja viestintäministeriö pyytää lausuntoja

Lisätiedot

Millaisella väyläverkolla kuljetat vuonna 2019? Väylänpidon rahoitusnäkymät

Millaisella väyläverkolla kuljetat vuonna 2019? Väylänpidon rahoitusnäkymät Millaisella väyläverkolla kuljetat vuonna 2019? Väylänpidon rahoitusnäkymät Liikenneviraston pääjohtaja Kari Wihlman 3.10.2018 3.10.2018 Kari Wihlman Suuret ratahankkeet 14.5.2018 3 Globaalit megatrendit

Lisätiedot

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Parl. työryhmän raportti

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Parl. työryhmän raportti Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma Parl. työryhmän raportti 13.12.2018 Lainsäädäntö Laatiminen perustuu elokuussa 2018 voimaan tulleeseen lakiin liikennejärjestelmästä ja maanteistä Laki säätää

Lisätiedot

Vuoden 2017 rahoituksen riittävyys Varsinais-Suomen ELY-keskuksen näkökulmasta

Vuoden 2017 rahoituksen riittävyys Varsinais-Suomen ELY-keskuksen näkökulmasta Vuoden 2017 rahoituksen riittävyys Varsinais-Suomen ELY-keskuksen näkökulmasta Liikennejaosto 4.10.2016 Toiminnanohjauspäällikkö Pekka Puurunen 3.10.2016 Pääosa ELY-keskuksen perustienpidon perusrahoituksesta

Lisätiedot

Rataverkon kokonaiskuva

Rataverkon kokonaiskuva Rataverkon kokonaiskuva Hankesuunnittelupäivä 1.2.2018/ Erika Helin & Kristiina Hallikas 1.2.2018 Työn lähtökohtia ja tavoitteita (1/2) Ajantasainen kokoava käsitys rataverkkoa koskevista tavoitteista,

Lisätiedot

BOTNIAN KÄYTÄVÄ YHTEYS POHJOISEEN

BOTNIAN KÄYTÄVÄ YHTEYS POHJOISEEN BOTNIAN KÄYTÄVÄ YHTEYS POHJOISEEN Euroopan tulevaisuuden kilpailukyvyn ydintekijä on TEN-T liikenneverkkoon perustuva saavutettavuus. Botnian käytävä on osa TEN-T ydinverkkoa kulkee pohjois-etelä-suuntaisesti

Lisätiedot

KYMENLAAKSON LIITTO Regional Council of Kymenlaakso

KYMENLAAKSON LIITTO Regional Council of Kymenlaakso 1 / 7 ETELÄ-KARJALAN JA KYMENLAAKSON YHTEISTOIMINTARYHMÄ 3 / 2014 PÖYTÄKIRJA KL/383/000205/201 4 Aika: 22.9.2014 14:00-16:00 Paikka: Kouvola-talo, Honkasali 1 Kokouksen avaus As. nro 1 2 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

TURUN RAKENNEMALLIALUEEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA

TURUN RAKENNEMALLIALUEEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA TURUN RAKENNEMALLIALUEEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA Esityksen rakenne 1. Suunnittelun tilanne ja tavoite 2. Liikennejärjestelmän kehittämistavoitteet 3. RM-alueen liikkumisen ominaisuuksia, kulkutavat

Lisätiedot

MAAKUNNAN TAHTOTILA KAKSOISRAIDE LUUMÄKI-IMATRA-VALTAKUNNANRAJA

MAAKUNNAN TAHTOTILA KAKSOISRAIDE LUUMÄKI-IMATRA-VALTAKUNNANRAJA MAAKUNNAN TAHTOTILA KAKSOISRAIDE LUUMÄKI-IMATRA-VALTAKUNNANRAJA Matti Viialainen 14.9.2015 9.9.2015 1 LUUMÄKI-IMATRA IMATRANKOSKI KAKSOISRAIDE ON KÄRKIHANKE Yhteysväli on priorisoitu ensimmäiseksi Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta 2019 2022 Liikenne- ja viestintävaliokunta 8.5.2018 Liikenneviraston talousjohtaja Kristiina Tikkala Liikenneverkon rahoitus 2018-2022 1 600 000

Lisätiedot

Uusi liikennepolitiikka

Uusi liikennepolitiikka Uusi liikennepolitiikka Ylijohtaja Anne Herneoja 28.11.2012 Liikenteen VISIO 2030+ Kilpailukykyä ja hyvinvointia vastuullisella liikenteellä Valtioneuvoston liikennepoliittinen selonteko eduskunnalle n

Lisätiedot

Keski-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma

Keski-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma 1 Keski-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma Työohjelman esittely 3.8.2011 2 Suunnitelman tausta ja rooli Edellinen liikennejärjestelmäsuunnitelma valmistui vuonna 2004 Toimintaympäristön muutokset (mm.

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: ELY:n Liikenne-vastuualueen tehtävät Janne Kojo. Tienpito. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: ELY:n Liikenne-vastuualueen tehtävät Janne Kojo. Tienpito. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Tienpito Nykytilan kartoitus Tehtävä: ELY:n Liikenne-vastuualueen tehtävät Janne Kojo www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue vastaa

Lisätiedot

Jatkuvan liikennejärjestelmätyön tavoitteet ja

Jatkuvan liikennejärjestelmätyön tavoitteet ja Jatkuva liikennejärjestelmätyö Kymenlaaksossa - Vuoden 2011 toiminnan arviointi ja - Toimintasuunnitelma ja tavoitteet vuodelle 2012 Jatkuvan liikennejärjestelmätyön tavoitteet ja päätehtävät ät TARVE:

Lisätiedot

Perustienpidon haasteet - miten päivittäinen liikennöinti turvataan. Vesa Männistö 13.11.2012

Perustienpidon haasteet - miten päivittäinen liikennöinti turvataan. Vesa Männistö 13.11.2012 Perustienpidon haasteet - miten päivittäinen liikennöinti turvataan Vesa Männistö 13.11.2012 Esityksen sisältö Taustaa väyläverkosta ja liikenteestä Liikenneviraston strategia Liikennepoliittinen selonteko

Lisätiedot

Digitalisaation kehityksen suuntaviivat ja hyödyntäminen infra-alalla. Päällystealan digitalisoinnin työpaja

Digitalisaation kehityksen suuntaviivat ja hyödyntäminen infra-alalla. Päällystealan digitalisoinnin työpaja Digitalisaation kehityksen suuntaviivat ja hyödyntäminen infra-alalla Päällystealan digitalisoinnin työpaja 11.11.2015/ Mirja Noukka Digitalisaatiolle on tällä hallituskaudella vahva tilaus 17.11.2015

Lisätiedot

Etelä-Savon, Etelä-Karjalan, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Kainuun maakuntaliitot sekä Kouvolan ja Porvoon kaupungit

Etelä-Savon, Etelä-Karjalan, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Kainuun maakuntaliitot sekä Kouvolan ja Porvoon kaupungit NOPEAT ITÄRADAT OSANA KESTÄVÄÄ ALUEKEHITYSTÄ Etelä-Savon, Etelä-Karjalan, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Kainuun maakuntaliitot sekä Kouvolan ja Porvoon kaupungit Timo Aro, MDI Rasmus Aro, MDI Timo

Lisätiedot

Liikenne kohti tulevaa. Liikenneviraston asiantuntijanäkemys

Liikenne kohti tulevaa. Liikenneviraston asiantuntijanäkemys Liikenne kohti tulevaa Liikenneviraston asiantuntijanäkemys Tarvetta vastaavat liikenneolosuhteet ovat kasvun ja hyvinvoinnin perusta digitalisoituvassa Suomessa Liikennevirasto on käynyt vuoropuhelua

Lisätiedot

Suomi tarvitsee vetävät väylät!

Suomi tarvitsee vetävät väylät! Kauppakamariryhmä 2.3.2011 Suomi tarvitsee vetävät väylät! Yritysten kilpailukyvyn vahvistaminen ja toimintaedellytysten turvaaminen valtakunnallisesti edellyttää tehokkaita liikenneyhteyksiä. Toimivat

Lisätiedot

Ehdotus kestävän liikkumisen alatyöryhmän perustamiseksi ja Turun seudun liikennejärjestelmätyön organisoimiseksi. Mari Sinn Varsinais-Suomen liitto

Ehdotus kestävän liikkumisen alatyöryhmän perustamiseksi ja Turun seudun liikennejärjestelmätyön organisoimiseksi. Mari Sinn Varsinais-Suomen liitto Ehdotus kestävän liikkumisen n perustamiseksi ja Turun seudun liikennejärjestelmätyön organisoimiseksi Mari Sinn Varsinais-Suomen liitto Taustat ja tavoitteet Nykyisessä Turvallisen ja kestävän liikkumisen

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN LIIKENNEJÄRJESTEL- MÄSUUNNITELMA ja 12-v toimenpideohjelma

VALTAKUNNALLINEN LIIKENNEJÄRJESTEL- MÄSUUNNITELMA ja 12-v toimenpideohjelma VALTAKUNNALLINEN LIIKENNEJÄRJESTEL- MÄSUUNNITELMA ja 12-v toimenpideohjelma kommentit Paula Qvick suunnittelujohtaja Yritysjohtajien vetoomus: Itä-Suomen saavutettavuutta on välttämätöntä parantaa - valtion

Lisätiedot

BOTNIA ARC LIIKENNESEMINAARI 19.2.2014. Liikenneväylien merkitys Suomen elinkeinoelämälle

BOTNIA ARC LIIKENNESEMINAARI 19.2.2014. Liikenneväylien merkitys Suomen elinkeinoelämälle BOTNIA ARC LIIKENNESEMINAARI 19.2.2014 Liikenneväylien merkitys Suomen elinkeinoelämälle Ylijohtaja Matti Räinä Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Valtionhallinnon muutokset koskien

Lisätiedot

Liikennejärjestelmäsuunnitelma

Liikennejärjestelmäsuunnitelma Liikennejärjestelmäsuunnitelma Liikennejärjestelmäsuunnitelma on laadittu Iisalmen ja Kiuruveden kaupunkien sekä Vieremän, Sonkajärven, Varpaisjärven, Lapinlahden, Keiteleen, Pielaveden ja Rautavaaran

Lisätiedot

Liikenneinfran ylläpito ja kehittäminen vertailua Suomen ja Ruotsin välillä 3.6.2014

Liikenneinfran ylläpito ja kehittäminen vertailua Suomen ja Ruotsin välillä 3.6.2014 Liikenneinfran ylläpito ja kehittäminen vertailua Suomen ja Ruotsin välillä 3.6.214 Ruotsin suunnitelma 214 225 perusteet hallituksen päätökselle Tavoitteena: kansantalouden kannalta tehokas, kansainvälisesti

Lisätiedot

Saavutettavuus kilpailukykyä ja kotimaan toimivuutta. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy

Saavutettavuus kilpailukykyä ja kotimaan toimivuutta. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Saavutettavuus kilpailukykyä ja kotimaan toimivuutta Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Liikenne on johdettua kysyntää Kauppa Liikenne Teollisuus A Tie, rautatie, vesi, lento, tieto palvelu,

Lisätiedot

Hankintojen yhteinen kehittäminen

Hankintojen yhteinen kehittäminen Hankintojen yhteinen kehittäminen Hankinnan ohjeistuspalvelu 26.3.2015 Liikennevirasto ja ELY keskusten L- vastuualue Liikennevirasto perustettiin vuoden 2010 alussa. Virastoon yhdistettiin Tiehallinnon

Lisätiedot

Raskaan liikenteen taukopaikat yhteistyömallin kehittäminen taukopaikkojen toteuttamiseksi

Raskaan liikenteen taukopaikat yhteistyömallin kehittäminen taukopaikkojen toteuttamiseksi Raskaan liikenteen taukopaikat yhteistyömallin kehittäminen taukopaikkojen toteuttamiseksi OHJELMA 9.00 Tilaisuuden avaus, yksikön päällikkö Janne Kojo, Uudenmaan ELY-keskus 9.15 Raskaan liikenteen taukopaikkojen

Lisätiedot

Uudenmaan ELY-keskuksen merkittävän tieverkon palvelutasoselvitys

Uudenmaan ELY-keskuksen merkittävän tieverkon palvelutasoselvitys Uudenmaan ELY-keskuksen merkittävän tieverkon palvelutasoselvitys 2016 Taustat ja tavoitteet Tavoitteena kehittää menetelmä ja määrittää maantieverkon henkilöliikenteelle ja kuljetuksille tarjoama palvelutaso,

Lisätiedot

Viitostie ry. Vahva Viitosväylä Kehityksen moottori

Viitostie ry. Vahva Viitosväylä Kehityksen moottori Vahva Viitosväylä Kehityksen moottori Yhteinen päämäärä Viitosväylä Itä-Suomen elinkeinoelämän ja kaupunkiseutujen kehityksen moottori Kehittyvä elinkeinoelämä Liikenneyhteyksien kehittäminen on yritysjohtajien

Lisätiedot

Liikenneviraston talousarvioesitys 2017 Liikenne- ja viestintävaliokunta Talousjohtaja Kristiina Tikkala

Liikenneviraston talousarvioesitys 2017 Liikenne- ja viestintävaliokunta Talousjohtaja Kristiina Tikkala Liikenneviraston talousarvioesitys 2017 Liikenne- ja viestintävaliokunta 06.10.2016 Talousjohtaja Kristiina Tikkala Talousarvioesitys 2017 JTS määrärahakehykset 2016-2021 Hallitus esittää Liikenneverkolle

Lisätiedot

Logistiikan merkitys liiketoiminnassa. Jari Voutilainen, Metsä Group

Logistiikan merkitys liiketoiminnassa. Jari Voutilainen, Metsä Group Logistiikan merkitys liiketoiminnassa Jari Voutilainen, Metsä Group Logistiikka ja liiketoiminta Logistiikalla on kaksi keskeistä roolia liiketoiminnassa Asiakastyytyväisyys Kustannuskilpailukyky Äänekosken

Lisätiedot

METSÄTEOLLISUUDEN ODOTUKSIA VÄYLILTÄ JA VÄYLÄLTÄ

METSÄTEOLLISUUDEN ODOTUKSIA VÄYLILTÄ JA VÄYLÄLTÄ METSÄTEOLLISUUDEN ODOTUKSIA VÄYLILTÄ JA VÄYLÄLTÄ Väylä 2019 sidosryhmätilaisuus 8.2.2019 Timo Jaatinen, toimitusjohtaja Metsäteollisuus ry 8.2.2019 2 Metsäteollisuuden tuotantoluvut vielä hyvällä tasolla

Lisätiedot

Petri Keränen. Pohjois-Savon ELY-keskus

Petri Keränen. Pohjois-Savon ELY-keskus Petri Keränen Pohjois-Savon ELY-keskus 30.10.2014 KESTÄVÄ KEHITYS KANNATTAVA JA KEHITTYVÄ YRITYSTOIMINTA TOIMIVA ALUERAKENNE ELYjen palvelut Yrityksille ja yhteisöille Osaava työvoima Maatalouden tuki

Lisätiedot

Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmätyö työryhmä

Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmätyö työryhmä Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmätyö työryhmä 6.11.2012 Liikennejärjestelmäsuunnitelman käynnistäminen 1. Aiempi LJ-suunnitteluhistoria 2. Perusteet/tarve suunnittelun käynnistämiselle MAL-aiesopimus

Lisätiedot

Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma

Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma RIL Liikennesuunnittelun kehittyminen Helsingissä 25.9.2014 00.0.2008 Esitelmän pitäjän nimi Liikennejärjestelmällä on ensisijassa palvelutehtävä Kyse on ennen kaikkea

Lisätiedot

Hyvinvointia ja kilpailukykyä hyvillä yhteyksillä

Hyvinvointia ja kilpailukykyä hyvillä yhteyksillä Hyvinvointia ja kilpailukykyä hyvillä yhteyksillä Miten Suomi säilyttää kilpailukykynsä muuttuvassa maailmassa? Digitalisaatio Kaupungistuminen ja älykäs maaseutu Teknologinen kehitys Ilmastonmuutos Suomesta

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen liikennestrategia

Kaakkois-Suomen liikennestrategia Kaakkois-Suomen liikennestrategia ELY-keskuksen ja kahden maakunnan yhteinen tahtotila Liikennestrategia on valmisteltu Kaakkois-Suomen ELYkeskuksen, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan liittojen ja Liikenneviraston

Lisätiedot

Itäinen Suomi - arvoa koko Suomelle!

Itäinen Suomi - arvoa koko Suomelle! 1 25.4.2019 LIITE 1 Itäinen Suomi - arvoa koko Suomelle! Panostukset Itäisen Suomen liikennejärjestelmän kehittämiseen ovat välttämättömiä koko maan kilpailukyvylle. Itäisen Suomen merkitys osana Suomen

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Kaakkois-Suomen ELY-keskus Kaakkois-Suomen ELY-keskus Tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2014 2018 Kaksijakoisissa tunnelmissa Vt 6 Taavetti Lappeenranta on saamassa valtion lisätalousarviossa alkurahoituksen vuodelle 2014 sekä

Lisätiedot

Ajankohtaista tienpidosta

Ajankohtaista tienpidosta Ajankohtaista tienpidosta Pro Ysitie ry 28.9.2018 Lehtinen Jukka 28.9.2018 Perusväylänpito Runkoverkko Vt 9 Keski-Suomessa 2 Lehtinen Jukka 9/2018 25.9.2018 3 25.9.2018 4 Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma

Lisätiedot

Pohjanmaan liikenteen suuntautuminen ja saavutettavuus

Pohjanmaan liikenteen suuntautuminen ja saavutettavuus Pohjanmaan liikenteen suuntautuminen ja saavutettavuus Juha Mäkinen SITO POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI 31.1.2012 POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040, SEMINAARI 31.1.2012

Lisätiedot

ITÄRAJAN KASVUMAAKUNTA

ITÄRAJAN KASVUMAAKUNTA Etelä-Karjalan maakuntaohjelmaseminaari ITÄRAJAN KASVUMAAKUNTA maakuntajohtaja Matti Viialainen Ruokolahti 23.1.2014 Maakuntaliiton tehtävät (aluekehityslaki) - aluekehittämisen strategisesta kokonaisuudesta

Lisätiedot

Rautatiet liikennejärjestelmän runkokuljettaja

Rautatiet liikennejärjestelmän runkokuljettaja Rautatiet liikennejärjestelmän runkokuljettaja Tavaraliikenteessä 25%:n markkinaosuus Yhtenäiset 25 tonnin akselipainon reitit tärkeitä esim. tehtaalta satamaan (Jämsänkoski Rauma) Tavaraliikennemarkkina

Lisätiedot

Liikenneinfrastruktuuri 2040 ja järjestöjen yhteishanke

Liikenneinfrastruktuuri 2040 ja järjestöjen yhteishanke Liikenneinfrastruktuuri 2040 ja 2030 - järjestöjen yhteishanke Hankekokonaisuuden tarkoitus Tarkastella liikenneverkon kehittämistarpeita erityisesti talouden, elinkeinoelämän ja yhdyskuntarakenteen näkökulmista.

Lisätiedot

Pääteiden kehittämisen periaatteet / Aulis Nironen

Pääteiden kehittämisen periaatteet / Aulis Nironen 1 15.12.2003 Aulis Nironen 2 PÄÄTEIDEN KÄSITTEITÄ Pääteillä tarkoitetaan valta- ja kantateitä Valtatiet palvelevat tärkeiden asutus- ja liikennekeskusten välistä kaukoliikennettä ja muodostavat maantieverkon

Lisätiedot

Liikenneviraston korjausvelkaohjelman kokemuksia

Liikenneviraston korjausvelkaohjelman kokemuksia Liikenneviraston korjausvelkaohjelman kokemuksia Ohjelmien sisältö Korjausvelkaohjelmat 2016-2019 http://www.liikennevirasto.fi/korjausvelkaohjelma (M ) Rahoitus on merkittävä, erityisesti v.2018 Budjetti

Lisätiedot