Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Liikennejärjestelmän visio ja kehittämistavoitteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Liikennejärjestelmän visio ja kehittämistavoitteet"

Transkriptio

1 Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma Liikennejärjestelmän visio ja kehittämistavoitteet

2 Päijät-Hämeen liikennejärjestelmän kehittämisen visio ja tavoitteet VISIO 2025 Päijät-Hämeen valtakunnallinen ja kansainvälinen kilpailukyky on vahva korkealaatuisten liikenneyhteyksien ja hyvän logistisen sijainnin ansiosta. Maakunnan hyvä saavutettavuus ja viihtyisä elinympäristö houkuttelevat asumaan ja yrittämään. Päijät-Hämeestä on toimivat, turvalliset ja monipuoliset liikenneyhteydet pääkaupunkiseudulle, muihin maakuntakeskuksiin ja Pietariin. Asumisen, elinkeinoelämän ja vapaa-ajan päivittäisen liikkumisen ja kuljettamisen peruspalvelutaso on turvattu Päijät- Hämeessä niin taajamien välillä kuin haja-asutusalueille. Kaupungeissa ja taajamissa suositaan kestävän kehityksen mukaista liikkumista ja liikennejärjestelmää on kehitetty siten, että tarve henkilöautolla liikkumiseen ei ole kasvanut. Maaseudulla on huolehdittu joukkoliikenteen peruspalvelusta ja varmistettu henkilöautoilun edellytykset. Tavoitealue A - Ihmisten hyvinvointi Yleistavoite 1. Toimivalla liikennejärjestelmällä taataan eri väestöryhmien hyvät ja tasapuoliset liikkumismahdollisuudet Päijät- Hämeessä. 2. Liikenneturvallisuutta parannetaan kansallisten tavoitteiden mukaisesti niin, että vakavien liikenneturmien määrä jatkuvasti vähenee: vuonna 2010 Päijät-Hämeen liikenteessä kuolee enintään 13 ja vuonna 2025 enintään 6 liikkujaa. 3. Liikenneympäristön esteettömyyttä parannetaan. Näin varaudutaan ikääntyvien määrän lisääntymiseen ja helpotetaan myös muiden liikkumisesteisten itsenäisiä liikkumismahdollisuuksia. 4. Huolehtimalla lähipalvelujen säilymisestä vähennetään autoriippuvuutta arkiliikkumisessa ja turvataan kaikkein asukkaiden pääsy palvelujen luo. Tavoitteen tarkennus / esimerkkejä tavoitetta edistävistä toimista Kaupunkiseuduilla ja erityisesti keskustoissa kevyen liikenteen verkostoa kehitetään kattavaksi ja jatkuvaksi. Taataan kilpailukykyinen joukkoliikenne työ- ja koulumatkaliikenteessä ja hyvä palvelutaso muulloin. Henkilöautoliikenteen sujuvuus ja palvelutaso säilyvät nykyisellä tasolla. Maaseudulla turvataan henkilöautoliikenteen hyvä toimivuus sekä peruspalvelutasoiset joukkoliikennepalvelut. Matkapalvelukeskuksen toteuttaminen parantaa matkaketjuja ja haja-asutusalueen joukkoliikennetarjontaa sekä hallinnonalojen yhteistyötä. Samalla luodaan edellytykset ohuiden henkilö- ja tavarakuljetusvirtojen yhdistämiselle Liikennejärjestelmän toimijoiden vastuuta ja yhteistyötä lisätään liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Liikenneympäristöä kehitetään turvallisempaan suuntaan sekä taajamissa että muulla tieverkolla. Asennekasvatuksen myötä lisätään vastuullista liikennekäyttäytymistä. Liikenteen valvontaa lisätään. Kaupunkikeskustat ja paikallisliikenteen kalusto kehitetään esteettömiksi. Tärkeää on varmistaa koko matkaketjun esteettömyys. Maaseudulla varmistetaan keskustaajamien merkittävimpien kevyen liikenteen reittien esteettömyys ja riittävä palveluliikenteen tarjonta. Turvataan joukkoliikenteellä hyvin saavutettavien kaupunkikeskustojen palvelutarjonta. Tuetaan jalan ja pyörällä saavutettavien julkisten ja yksityisten lähipalvelujen säilymistä asuinalueilla. Maaseututaajamien palvelutarjonta turvataan. 2

3 B - Elinkeinoelämä 1. Vahvistetaan Päijät-Hämeen hyvän valtakunnallisen logistisen sijainnin tuomaa kilpailuetua maakunnan elinkeinoelämälle. 2. Tieverkko tarjoaa elinkeinoelämän kuljetusten tarvitsemat yhteydet. 3. Rautatiekuljetusten kilpailukykyä parannetaan. 4. Työmatkaliikenteen toimivuus turvataan kaikilla kulkutavoilla. Lahden seudun asema Etelä-Suomen jakelukeskuksena vahvistuu. Luodaan edellytykset alueen tuotantorakennetta ja väestöä palvelevalle logistiikkakeskukselle. Hyödynnetään myös uudet avautuvat mahdollisuudet, kuten Vuosaaren sataman valmistuminen ja Venäjän markkinoiden vilkastuminen. Tuetaan pitkämatkaisen raskaan liikenteen siirtymistä tiekuljetuksista rautateille. Tiekuljetuksille tärkeiden pääväylien toimivuus säilytetään korkealla tasolla. Toteutetaan valtateille suunnitellut isot investoinnit (vt 4, vt 12, vt 24). Alemman tieverkon päivittäinen liikennekelpoisuus vastaa maa- ja metsätalouden sekä matkailun tarpeita. Nostetaan rataverkon kantavuutta ja toteutetaan tasonnostohankkeet itäisen Suomen rataverkolla. Turvataan rautatiekuljetuksille riittävä ratakapasiteetti. Ylläpidetään maakuntaa laajasti palvelevaa rataverkkoa ja turvataan toiminta maakunnan vähäliikenteisillä Lahti-Heinola- ja Lahti-Loviisa - radoilla. Uudet yritysalueet sijoitetaan maakunnassa niin, että mahdollisuudet tavarakuljetuksiin rautateitse ovat hyvät. Kaupunkiseudulla varmistetaan työpaikkojen hyvä saavutettavuus joukkoliikenteellä ja polkupyörällä. Maaseudulla teiden kunnossapidon taso turvaa työssäkäyntiedellytykset. Joukkoliikenteen kulkutapaosuutta lisätään etenkin muualta maakunnasta Lahteen ja Lahden seudulta Helsinkiin suuntautuvilla työmatkoilla. C - Ympäristö 1. Hillitään autoliikenteen kasvua ja tuetaan ympäristöä säästäviä liikkumistottumuksia 2. Pienennetään liikenteestä johtuvaa pohjavesien saastumisriskiä. 3. Vähennetään liikenteen melusta ja tärinästä aiheutuvia haittoja. Parannetaan kävelyn ja pyöräilyn sekä joukkoliikenteen toimintaedellytyksiä kaupungeissa ja taajamissa. Parannetaan joukkoliikenteen kilpailuasemaa pääkaupunkiseudulle ja muualle maakunnan ulkopuolelle suuntautuvassa pitkämatkaisessa liikenteessä. Tehostetaan olemassa olevan liikenneinfrastruktuurin käyttöä ennen uusien väylien rakentamista. Kannustetaan yrityksiä kestävän liikkumisen suosimiseen. Täydennetään pohjavesisuojauksia pohjavesialueiden vilkasliikenteisillä teillä (vt 12, vt 4 Hartolassa), kaduilla ja muilla liikennettä synnyttävillä alueilla. Melusuojausta jatketaan vilkkaimmilla teillä (vt 4, vt 12, vt 24), kaduilla ja rautateillä. Rautatieliikenteestä johtuvia tärinähaittoja vähennetään. Melunsuojaustarpeet huomioidaan jo maankäytön suunnittelussa. D - Alueiden ja yhdyskuntien kehittäminen 1. Maakunnan kasvu toteutetaan yhdyskuntarakennetta hajauttamatta. 2. Päijät-Häme lisää houkuttelevuuttaan monipuolisena asuin- ja vapaaajanympäristönä. Kaupunkiseuduilla uudet rakentamisen alueet tulee sijoittaa joukkoliikenteen kannalta edullisesti. Asemien ympäristön maankäyttöä vahvistetaan. Maaseudulla tulee vahvistaa taajamien sekä kylien elinvoimaisuutta ja välttää hajarakentamista. Kaupunkialueet ovat viihtyisiä, monipuolisia palveluja tarjoavia sekä turvallisia elinympäristöjä. Maaseudulla, erityisesti maakunnan pohjoisosissa, palvellaan lisääntyvää vapaa-ajan asumista huolehtimalla lähipalveluista, joukkoliikenneyhteyksistä kaupunkeihin sekä alemman tieverkon kunnosta. Lahden seudun asema laajenevan metropolialueen työssäkäyntialueella vahvistuu. 3

4 Tavoitteisiin liittyvät indikaattorit: Liikennejärjestelmän tavoitealueiden kehittymistä voidaan kuvata erilaisten indikaattorien avulla. Seuraavassa on kuvattu Päijät-Hämeen liikennejärjestelmän tapahtunut yleispiirteinen kehitys liikennejärjestelmän eri osilla vuodesta 1980 nykytilanteeseen ja esitetty asiantuntija-arviona nykyisen liikennepolitiikan mukainen kehitys eteenpäin vuoteen 2030 saakka. Edellisillä sivuilla kuvattuihin tavoitealueisiin liittyy useita mittareita; sama mittari voi sopia myös useampiin tavoitealueisiin A - Ihmisten hyvinvointi: Liikenneturvallisuus Liikkumisympäristön esteettömyys Päivittäisten toimintojen edellyttämä matkasuorite Autottoman elämän mahdollisuudet Palveluverkon kattavuus Taajamakuva ja keskustaympäristöjen laatu 4

5 B - Elinkeinoelämä Pääteiden palvelutaso Alemman tieverkon palvelutaso Rataverkon palvelutaso Logistiikkatyöpaikkojen määrä C - Ympäristö Autoliikenteen määrä Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen Kävelyn ja pyöräilyn olosuhteet Liikennemelulle altistuminen Pohjavesien saastumisriski 5

6 D - Alueiden ja yhdyskuntien kehittäminen Yhteydet pääkaupunkiseudulle Yhteydet muille kaupunkiseuduille Maakunnan ulkoisen joukkoliikenteen toimintaedellytykset Maakunnan sisäisen joukkoliikenteen toimintaedellytykset Maakunnan houkuttelevuus asuinpaikkana Pendelöinti pääkaupunkiseudulle 6

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. MOR Tapio Ojanen

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. MOR Tapio Ojanen Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma MOR 29.10.2013 Tapio Ojanen Taustat ja lähtökohdat Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman laatiminen on ollut käynnissä laajana sidosryhmien välisenä

Lisätiedot

TURUN RAKENNEMALLIALUEEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA

TURUN RAKENNEMALLIALUEEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA TURUN RAKENNEMALLIALUEEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA Esityksen rakenne 1. Suunnittelun tilanne ja tavoite 2. Liikennejärjestelmän kehittämistavoitteet 3. RM-alueen liikkumisen ominaisuuksia, kulkutavat

Lisätiedot

Helsingin liikennesuunnittelun tavoitteet ja toimintalinjaukset

Helsingin liikennesuunnittelun tavoitteet ja toimintalinjaukset Helsingin liikennesuunnittelun tavoitteet ja toimintalinjaukset 2 Liikenne kasvavassa kaupungissa Helsinki kasvaa, liikenne lisääntyy Helsinki ja Helsingin seutu kasvavat voimakkaasti. Helsingin väkiluvun

Lisätiedot

Valtion näkökulma Helsingin seudun kehyskuntien maankäytön kehittämiseen. 30.3.2010 Ulla Koski

Valtion näkökulma Helsingin seudun kehyskuntien maankäytön kehittämiseen. 30.3.2010 Ulla Koski Valtion näkökulma Helsingin seudun kehyskuntien maankäytön kehittämiseen 30.3.2010 Ulla Koski Lähtökohta Kunnat ja maakunnat päättävät alueidenkäytön ratkaisuista. Valtio asettaa tavoitteita ja ohjaa.

Lisätiedot

tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo

tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo KAUPUNKISUUNNITTELUN SEMINAARI VI 2012 - UUDEN OULUN TULEVAISUUDET? tavoitteet Kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo PÄÄTAVOITTEET Hyvinvoivat ihmiset Elinvoimainen kaupunki Kestävä ja ekotehokas yhdyskuntarakenne

Lisätiedot

Tavoitteiden määrittäminen. Pirkkalan viisaan liikkumisen suunnitelma

Tavoitteiden määrittäminen. Pirkkalan viisaan liikkumisen suunnitelma Tavoitteiden määrittäminen Tavoitteiden määrittäminen Tavoitteiden taustalla Tampereen kaupunkiseudun kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelman (2012), visio ja strategiset tavoitteet Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma

Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma RIL Liikennesuunnittelun kehittyminen Helsingissä 25.9.2014 00.0.2008 Esitelmän pitäjän nimi Liikennejärjestelmällä on ensisijassa palvelutehtävä Kyse on ennen kaikkea

Lisätiedot

UUTTA PONTTA PYÖRÄILYYN. Ehdotus pyöräilypoliittiseksi ohjelmaksi

UUTTA PONTTA PYÖRÄILYYN. Ehdotus pyöräilypoliittiseksi ohjelmaksi UUTTA PONTTA PYÖRÄILYYN Ehdotus pyöräilypoliittiseksi ohjelmaksi PYÖRÄILYN EDUT Terveys Ympäristö Liikennejärjestelmä Tasa-arvo ja inhimillisyys päivittäinen puolituntinen arkiliikkumisesta ei melua, ei

Lisätiedot

Kaupunkiseudun maankäytön tavoitteet Rakennesuunnitelma 2040

Kaupunkiseudun maankäytön tavoitteet Rakennesuunnitelma 2040 Kaupunkiseudun maankäytön tavoitteet Rakennesuunnitelma 2040 Seutufoorumi 27.11.2013 Kimmo Kurunmäki seutusuunnittelupäällikkö Lähtökohtia Rakennesuunnitelmalle 2040 Seutustrategia 2020 Vetovoimainen Tampereen

Lisätiedot

Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset

Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset Yhdyskuntarakenne ja infra kilpailukykytekijänä tulevaisuuden kunnassa - linjaukset 28.4.2016 Muutostekijöitä on runsaasti Ilmastonmuutos Niukkeneva julkinen talous Väestön ikääntyminen Elinkeinoelämän

Lisätiedot

Päivittämistarpeen taustalla

Päivittämistarpeen taustalla Päivittämistarpeen taustalla Strategisten painopisteiden hahmottaminen Laajan toimenpidejoukon jäsentäminen ja selkeämpien kehittämiskokonaisuuksien muodostaminen niiden sisällä erilaisia ja eri toteuttamis-

Lisätiedot

Ilmastovastuu ja kestävä liikennejärjestelmä

Ilmastovastuu ja kestävä liikennejärjestelmä Ilmastovastuu ja kestävä liikennejärjestelmä Pohjois-Pohjanmaan liikennejärjestelmätyön sidosryhmätyöpaja 13.2.2018 Anna Saarlo GLOBAALI VELVOITE VÄHENNYKSIIN PARIISIN ILMASTOSOPIMUKSELLA 2015 PYRITÄÄN

Lisätiedot

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma Reijo Helaakoski Linea Konsultit Oy 11.9.2013 11.9.2013 Taustat ja lähtökohdat Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman laatiminen on ollut käynnissä laajana

Lisätiedot

Saavutettavuusanalyysit Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen valmistelussa

Saavutettavuusanalyysit Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen valmistelussa Saavutettavuusanalyysit Helsingin seudun MAL-aiesopimuksen valmistelussa 29.3.2012 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Saavutettavuus joukkoliikenteellä, kävellen tai pyörällä 2008 Vyöhyke: I II III

Lisätiedot

Päijät-Hämeen liitto pyytää HSL:n lausuntoa Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelmasta 18.10.2013 mennessä.

Päijät-Hämeen liitto pyytää HSL:n lausuntoa Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelmasta 18.10.2013 mennessä. Hallitus 149 22.10.2013 LAUSUNTO PÄIJÄT-HÄMEEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMASTA 326/07/70/700/2013 Hallitus 149 Esittelijä Valmistelija Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja Sini Puntanen, p.

Lisätiedot

Väitöskirja netissä:

Väitöskirja netissä: Väitöskirja netissä: www.uta.fi/ajankohtaista/vaitokset/ www.yy-optima.fi 1 Jatkopohdintaa väitöskirjaan Liikennesuunnittelun käytännöt ja (kaupunkiseutujen) liikennepolitiikka Onko valtiolla kaupunkiseutujen

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen katsaus liikennejärjestelmäasioihin Turun kaupunkiseudulla VARELY / Hanna Lindholm

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen katsaus liikennejärjestelmäasioihin Turun kaupunkiseudulla VARELY / Hanna Lindholm Varsinais-Suomen ELY-keskuksen katsaus liikennejärjestelmäasioihin Turun kaupunkiseudulla 5.4.2016 VARELY / Hanna Lindholm Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmän kehittäminen Linea Konsultit Oy 5.4.2016

Lisätiedot

NYKYINEN SUUNTA. edellytykset. vaikutukset

NYKYINEN SUUNTA. edellytykset. vaikutukset NYKYINEN SUUNTA Joukkoliikenteen uudet mobiilipalvelut helpottavat matkustamista Luonto ja virkistysreitit ovat suosittuja liikkumispaikkoja Auto on kätevin tapa liikkua. Kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteelläkin

Lisätiedot

SAAVUTETTAVUUDEN PARANTAMINEN JA TÄRKEIMMÄT LIIKENNEHANKKEET POHJOIS-SAVO. Paula Qvick MKV

SAAVUTETTAVUUDEN PARANTAMINEN JA TÄRKEIMMÄT LIIKENNEHANKKEET POHJOIS-SAVO. Paula Qvick MKV SAAVUTETTAVUUDEN PARANTAMINEN JA TÄRKEIMMÄT LIIKENNEHANKKEET POHJOIS-SAVO Paula Qvick MKV 15.5.2017 SAAVUTETTAVUUS MILLISEKUNTI JA ÄLYKÄS EKOSYSTEEMI OVAT KILPAILUETUJA Suoraa yhteyttä hyödyntävä Northern

Lisätiedot

Liityntäpysäköinti Pirkanmaalla

Liityntäpysäköinti Pirkanmaalla Liityntäpysäköinti Pirkanmaalla Pirkanmaan liikennejärjestelmäsuunnitelmassa tuotu esiin liityntäpysäköinnin kehittämistarpeet erityisesti rautatieasemilla Pirkanmaan maakuntakaavassa 2040 tavoitteena

Lisätiedot

Rakennesuunnitelma 2040

Rakennesuunnitelma 2040 Rakennesuunnitelma 2040 Seutuhallituksen työpaja 28.5.2014 TYÖ- SUUNNITELMA TAVOIT- TEET VAIHTO- EHDOT LINJA- RATKAISU LUONNOS EHDOTUS Linjaratkaisu, sh. 23.4.2014 Linjaratkaisuehdotus perustuu tarkasteluun,

Lisätiedot

M A L - V E R K O S T O N P I L O T T I K A U D E N P Ä Ä T Ö S T I L A I S U U S

M A L - V E R K O S T O N P I L O T T I K A U D E N P Ä Ä T Ö S T I L A I S U U S M A L - V E R K O S T O N P I L O T T I K A U D E N P Ä Ä T Ö S T I L A I S U U S A j a t u k s i a s t r a t e g i s e s t a s u u n n i t t e l u s t a - L i i k e n t e e n, p a l v e l u j e n j a

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen integrointi liikennejärjestelmätyöhön

Liikkumisen ohjauksen integrointi liikennejärjestelmätyöhön Liikkumisen ohjauksen integrointi liikennejärjestelmätyöhön Anders Jansson, Tytti Viinikainen, Tapani Touru (HSL) LIVE-verkostotilaisuus 19.11.2013 Liikkumisen ohjaus osana liikennepolitiikkaa Liikkumisen

Lisätiedot

Päijät-Hämeen Liikennejärjestelmä - Kevyt liikenne 10.2.2006

Päijät-Hämeen Liikennejärjestelmä - Kevyt liikenne 10.2.2006 Päijät-Hämeen Liikennejärjestelmä - Kevyt liikenne 10.2.2006 TIIVISTELMÄ Kävelyn ja pyöräilyn edistämistavoitteet liittyvät sekä yhteiskunnan autoriippuvuuden vähentämiseen ja mahdollisuuteen selviytyä

Lisätiedot

Vakka-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma

Vakka-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma Vakka-Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelma Uusikaupunki Laitila Pyhäranta Kustavi Taivassalo Vehmaa Mietoinen Vakka-Suomen seutukunta kuntayhtymä Turun tiepiiri L-S lääninhallitus Saaristomeren merenkulkupiiri

Lisätiedot

Joukkoliikenteen ja matkaketjujen edistäminen maakuntakaavoituksella

Joukkoliikenteen ja matkaketjujen edistäminen maakuntakaavoituksella Joukkoliikenteen ja matkaketjujen edistäminen maakuntakaavoituksella LIIKENNE JA MAANKÄYTTÖ 2015 8.10.2015 Ruut-Maaria Rissanen Pirkanmaan liitto Käynnissä Pirkanmaan maakuntakaava kokonaismaakuntakaavan

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma. 3.10.2013 Riitta Murto-Laitinen Erkki Vähätörmä

Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma. 3.10.2013 Riitta Murto-Laitinen Erkki Vähätörmä Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma 3.10.2013 Riitta Murto-Laitinen Erkki Vähätörmä Mikä on liikennejärjestelmäsuunnitelma ja miksi sitä tehdään? Liikennejärjestelmä sisältää liikenteen kokonaisuuden,

Lisätiedot

Liikennepolitiikan toimintatapojen uudistaminen Työpaja 1, 5.9.2013. Ryhmätyön aineisto TAVOITTEIDEN ASETANTA Hyvät käytännöt, puutteet ja ongelmat

Liikennepolitiikan toimintatapojen uudistaminen Työpaja 1, 5.9.2013. Ryhmätyön aineisto TAVOITTEIDEN ASETANTA Hyvät käytännöt, puutteet ja ongelmat Liikennepolitiikan toimintatapojen uudistaminen Työpaja 1, 5.9.2013 Ryhmätyön aineisto TAVOITTEIDEN ASETANTA Hyvät käytännöt, puutteet ja ongelmat Liikennepolitiikan haasteita suunnittelulle Yhteiskuntanäkökulma:

Lisätiedot

SUUNNITTELUPERIAATTEET

SUUNNITTELUPERIAATTEET Uudenmaan liitto 10/2017 SUUNNITTELUPERIAATTEET Uusimaa-kaava 2050 Kaavan tärkeä raami: Tavoitteiden, suunnitteluperiaatteiden ja seutujen erityiskysymysten paketti Taustaselvitysten pohjalta Uusimaa-kaavalle

Lisätiedot

KÄVELYN JA PYÖRÄILYN EDISTÄMISOHJELMA

KÄVELYN JA PYÖRÄILYN EDISTÄMISOHJELMA KÄVELYN JA PYÖRÄILYN EDISTÄMISOHJELMA -Yhteistyöllä lisää kävelyä ja pyöräilyä Mikkeli 12.09.2018 Maija Rekola, Kestävän liikkumisen asiantuntija, Liikennevirasto Ympäristövaikutukset, taloudelliset vaikutukset

Lisätiedot

SEURANTA JA INDIKAATTORIT KESTÄVÄSSÄ KAUPUNKILIIKENTEESSÄ Seuranta osana MAL-aiesopimuksia. Kaisa Mäkelä Ympäristöministeriö 16.9.

SEURANTA JA INDIKAATTORIT KESTÄVÄSSÄ KAUPUNKILIIKENTEESSÄ Seuranta osana MAL-aiesopimuksia. Kaisa Mäkelä Ympäristöministeriö 16.9. SEURANTA JA INDIKAATTORIT KESTÄVÄSSÄ KAUPUNKILIIKENTEESSÄ Seuranta osana MAL-aiesopimuksia Kaisa Mäkelä Ympäristöministeriö 16.9.2015 MAL aiesopimusmenettely PARAS-hanke, pääministeri Kataisen hallitusohjelma

Lisätiedot

Liikenneinfrastruktuuri 2040 ja järjestöjen yhteishanke

Liikenneinfrastruktuuri 2040 ja järjestöjen yhteishanke Liikenneinfrastruktuuri 2040 ja 2030 - järjestöjen yhteishanke Hankekokonaisuuden tarkoitus Tarkastella liikenneverkon kehittämistarpeita erityisesti talouden, elinkeinoelämän ja yhdyskuntarakenteen näkökulmista.

Lisätiedot

Liikennejärjestelmän ja seudullisen suunnittelun keinot ilmastotavoitteita vauhdittamassa

Liikennejärjestelmän ja seudullisen suunnittelun keinot ilmastotavoitteita vauhdittamassa Liikennejärjestelmän ja seudullisen suunnittelun keinot ilmastotavoitteita vauhdittamassa KAUPUNKISUUNNITTELULLA PAREMPAA ILMANLAATUA JA ILMASTOA, HSY 18.1.2018 Osaston johtaja Sini Puntanen, HSL Helsingin

Lisätiedot

POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI

POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI VALTAKUNNALLISTEN ALUEDENKÄYTTÖTAVOITTEIDEN OHJAAVUUS JOUNI LAITINEN 23.1.2012 VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET (VAT) Valtioneuvosto päätti

Lisätiedot

1 Riihimäen seutu seudullista näkökulmaa koskevat tavoitteet

1 Riihimäen seutu seudullista näkökulmaa koskevat tavoitteet 1 Riihimäen seutu seudullista näkökulmaa koskevat tavoitteet Alueidenkäytöllä tuetaan aluerakenteen tasapainoista kehittämistä sekä elinkeinoelämän kilpailukyvyn ja kansainvälisen aseman vahvistamista

Lisätiedot

<Uudenmaan liiton julkaisuja x xx> <ISBN> <ISSN> Valokuva(t): Tuula Palaste-Eerola

<Uudenmaan liiton julkaisuja x xx> <ISBN> <ISSN> Valokuva(t): Tuula Palaste-Eerola Aiesopimus Itä-Uudenmaan liikennejärjestelmän kehittämisestä vuosina 2015 2019 2015 1 Valokuva(t): Tuula Palaste-Eerola Uudenmaan liitto // Nylands

Lisätiedot

Itä-Suomen liikennestrategia. Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä

Itä-Suomen liikennestrategia. Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä Itä-Suomen liikennestrategia Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä Ihmisten liikkuminen -näkökulma 1 Strategia on kaikkien toimijoiden yhteinen

Lisätiedot

Käyttäjää varten. Vähemmän päästöjä. Turvallisuus. Viihtyisämpi Kaupunkitila. Kestävä liikennejärjestelmä. Lisää liikkumisen sekakäyttöä

Käyttäjää varten. Vähemmän päästöjä. Turvallisuus. Viihtyisämpi Kaupunkitila. Kestävä liikennejärjestelmä. Lisää liikkumisen sekakäyttöä Käyttäjää varten parempia olosuhteita Vähemmän päästöjä Lisää liikkumisen sekakäyttöä Turvallisuus Viihtyisämpi Kaupunkitila Kestävä liikennejärjestelmä 25.4.2018 Maija Rekola 1 +30 % Kävelymatkoja Tavoitteet

Lisätiedot

Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma

Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma Raahen pohjoisen vyöhykkeen liikennesuunnitelma Raahen kaupunki/ Kaavoitus 2013 1 KAUPUNGINLAHDENRANTA LIIKENNE ALUEEN LIIKENTEELLINEN SIJOITTUMINEN Yhdyskuntarakenne vaikuttaa sekä liikkumistarpeisiin

Lisätiedot

Liikennejärjestelmäsuunnitelma

Liikennejärjestelmäsuunnitelma Liikennejärjestelmäsuunnitelma Liikennejärjestelmäsuunnitelma on laadittu Iisalmen ja Kiuruveden kaupunkien sekä Vieremän, Sonkajärven, Varpaisjärven, Lapinlahden, Keiteleen, Pielaveden ja Rautavaaran

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen integrointi liikenne- ja ilmastostrategioihin

Liikkumisen ohjauksen integrointi liikenne- ja ilmastostrategioihin Liikkumisen ohjauksen integrointi liikenne- ja ilmastostrategioihin Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö LIVE-tilaisuus 19.11.2013 LVM:n ilmastopoliittinen ohjelma ILPO (2009) Liikenne-

Lisätiedot

Kysymyksiä yhdistymissopimuksesta. Johtoryhmä 8.3.2010

Kysymyksiä yhdistymissopimuksesta. Johtoryhmä 8.3.2010 Kysymyksiä yhdistymissopimuksesta Johtoryhmä 8.3.2010 Väestörakenteen historia 1970 luku maatalouden alasajo Teollisuutta taajamiin Teollisuus väheni Muutto suuriin kaupunkeihin Tietoyhteiskunta Muutto

Lisätiedot

Maankäytön, asumisen ja liikenteen seutubarometri lyhyt kooste

Maankäytön, asumisen ja liikenteen seutubarometri lyhyt kooste Maankäytön, asumisen ja liikenteen seutubarometri 2018 lyhyt kooste 26.10.2018 Sisältö Mikä on MAL-barometri: tausta ja toteutus (kalvot 3-6) Asukkaiden ja luottamushenkilöiden kulkutavat (kalvot 7-9)

Lisätiedot

Hannu Penttilä MAL-neuvottelukunnan puheenjohtaja Helsingin seudun MAL-visio 2050

Hannu Penttilä MAL-neuvottelukunnan puheenjohtaja Helsingin seudun MAL-visio 2050 Hannu Penttilä MAL-neuvottelukunnan puheenjohtaja Helsingin seudun MAL-visio 2050 Visiosta strategisiin linjauksiin ja edelleen eteenpäin 1 Miten yhteinen visio syntyi Ideakilpailu 2007 Kansainvälinen

Lisätiedot

Liikennekaari. Liikenne- ja viestintävaliokunta Kaisa Mäkelä

Liikennekaari. Liikenne- ja viestintävaliokunta Kaisa Mäkelä Liikennekaari Liikenne- ja viestintävaliokunta 27.10.2016 Kaisa Mäkelä Liikennekaari Liikennekaarella toteutetaan hallitusohjelman kärkihankkeita digitaalisen kasvuympäristön rakentamiseksi sekä säädösten

Lisätiedot

AIESOPIMUS ITÄ-UUDENMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISESTÄ VUOSINA 2015 2019

AIESOPIMUS ITÄ-UUDENMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISESTÄ VUOSINA 2015 2019 2015 AIESOPIMUS ITÄ-UUDENMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMISESTÄ VUOSINA 2015 2019 Uudenmaan liitto Valokuvat: Tuula Palaste-Eerola, paitsi sivu 5 Anni Levonen Helsinki 2015 Uudenmaan liitto // Nylands

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma

Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma Itä-Suomen Liikenneturvallisuusfoorumi, Kuopio 31.5.2018 14.5.2018 Maija Rekola 1 Tavoitteet 40 35 30 25 20 15 10 5 0 +30 % Kävelymatkoja Kulkutapaosuus Nykytila +30

Lisätiedot

Liikennepalvelulaki ja kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma = Kohti kestävää liikkumista.

Liikennepalvelulaki ja kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma = Kohti kestävää liikkumista. Liikennepalvelulaki ja kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma = Kohti kestävää liikkumista. Neuvotteleva virkamies Elina Immonen Suunnittelija Veikko Vauhkonen 1 Liikennepalvelulaki: asiakas keskiössä,

Lisätiedot

MITÄ MAAKUNTAKAAVA 2040 TARKOITTAA MINULLE?

MITÄ MAAKUNTAKAAVA 2040 TARKOITTAA MINULLE? MITÄ MAAKUNTAKAAVA 2040 TARKOITTAA MINULLE? Liikenne Elinkeinolämä Palvelut Millä tavoin uusi maakuntakaava hyväksytyksi tultuaan vaikuttaa liikenneyhteyksiin, alueen palveluihin, elinvoimaisuuteen ja

Lisätiedot

Ristijärven kuntastrategia

Ristijärven kuntastrategia Ristijärven kuntastrategia 2018-2030 Johdanto Kuntastrategiassa esitetään Ristijärven kunnan tavoitteet kaudelle 2018-2030. Kuntastrategian tavoitteet tarkennetaan vuosittain arvioitaviksi toimenpiteiksi

Lisätiedot

Mänttä-Vilppulan kehityskuva. Rakennemallivaihtoehdot ja vertailu 28.4.2011

Mänttä-Vilppulan kehityskuva. Rakennemallivaihtoehdot ja vertailu 28.4.2011 Mänttä-Vilppulan kehityskuva Rakennemallivaihtoehdot ja vertailu 28.4.2011 RAKENNEMALLIVAIHTOEHDOT Rakennemallivaihtoehtojen kautta etsitään Mänttä-Vilppulalle paras mahdollinen tulevaisuuden aluerakenne

Lisätiedot

Pohjanmaan liikenteen suuntautuminen ja saavutettavuus

Pohjanmaan liikenteen suuntautuminen ja saavutettavuus Pohjanmaan liikenteen suuntautuminen ja saavutettavuus Juha Mäkinen SITO POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI 31.1.2012 POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040, SEMINAARI 31.1.2012

Lisätiedot

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma Liikenneturvallisuus 10.02.2006 Esipuhe Päijät-Hämeen maakunnassa käynnistettiin kokonaisvaltaisen liikennejärjestelmäsuunnitelman laatiminen vuoden 2004 lopulla.

Lisätiedot

HANGON KAUPUNKI HANGÖ STAD

HANGON KAUPUNKI HANGÖ STAD HANGON KAUPUNKI HANGÖ STAD 14.4.2016 8.3.2016 12 Lainvoimainen Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 15.2.2016 33 4.8. 4.9.2014 Kaavaehdotus nähtävillä MRL 65, MRA 27 11.6.2014 Ympäristölautakunta 28.4.2014

Lisätiedot

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2015) luonnos

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2015) luonnos Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2015) luonnos Luottamushenkilöseminaari 26.8.2014 Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Liikenteen tavoitteet (HLJ-toimikunta

Lisätiedot

Runkoverkkopäätöksellä lupaus palvelutasosta ja hyvistä yhteyksistä. Johtaja Risto Murto

Runkoverkkopäätöksellä lupaus palvelutasosta ja hyvistä yhteyksistä. Johtaja Risto Murto Runkoverkkopäätöksellä lupaus palvelutasosta ja hyvistä yhteyksistä Johtaja Risto Murto 27.02.2018 TEN-T-verkko Päätieverkon jäsentely Lähde: Keskeisen päätieverkon toimintalinjat, Liikennevirasto 2017

Lisätiedot

LIIKENTEEN INFRASTRUKTUURI TULEVAISUUDEN MAHDOLLISTAJANA. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy

LIIKENTEEN INFRASTRUKTUURI TULEVAISUUDEN MAHDOLLISTAJANA. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy LIIKENTEEN INFRASTRUKTUURI TULEVAISUUDEN MAHDOLLISTAJANA Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy KUVIA 1950-LUVULTA - MILLAINEN ON KUVA TULEVAISUUDESTA? http://suomenmuseotonline.fi/ ja Kuljetusliike

Lisätiedot

Saavutettava Pirkanmaa Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Pirkanmaan liitto

Saavutettava Pirkanmaa Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Pirkanmaan liitto Saavutettava Pirkanmaa 16.1.2018 Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Pirkanmaan liitto Saavutettavuus Saavutettavuus = kohteen mahdollisimman helppo lähestyttävyys Saavutettavuus palveluissa

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN LIIKENNEJÄRJESTEL- MÄSUUNNITELMA ja 12-v toimenpideohjelma

VALTAKUNNALLINEN LIIKENNEJÄRJESTEL- MÄSUUNNITELMA ja 12-v toimenpideohjelma VALTAKUNNALLINEN LIIKENNEJÄRJESTEL- MÄSUUNNITELMA ja 12-v toimenpideohjelma kommentit Paula Qvick suunnittelujohtaja Yritysjohtajien vetoomus: Itä-Suomen saavutettavuutta on välttämätöntä parantaa - valtion

Lisätiedot

Liikkumispreferenssit ja yhdyskuntarakenne - liikkumisen ominaispiirteitä eri vyöhykkeillä

Liikkumispreferenssit ja yhdyskuntarakenne - liikkumisen ominaispiirteitä eri vyöhykkeillä Liikkumispreferenssit ja yhdyskuntarakenne - liikkumisen ominaispiirteitä eri vyöhykkeillä 13.6.2014 Hanna Kalenoja Tutkimuspäällikkö Tampereen teknillinen yliopisto, Liikenteen tutkimuskeskus Verne 1

Lisätiedot

Etelä-Päijät-Hämeen liikenneturvallisuussuunnitelma TYÖN LÄHTÖKOHDAT

Etelä-Päijät-Hämeen liikenneturvallisuussuunnitelma TYÖN LÄHTÖKOHDAT 12 2 2.1 Maankäyttö ja väestö Etelä-Päijät-Hämeessä oli vuoden 26 lopussa 166 833 asukasta. Viiden vuoden aikajaksolla (21-26) seudun väkimäärä on ollut lievässä kasvussa. Kasvua on edesauttanut erityisesti

Lisätiedot

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman (HLJ 2015) lähtökohdat

Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman (HLJ 2015) lähtökohdat seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman (HLJ 2015) lähtökohdat Luottamushenkilöiden seminaari, Aulanko 5.-6.9.2013 Suvi Rihtniemi, toimitusjohtaja Sini Puntanen, liikennejärjestelmäosaston johtaja seudun

Lisätiedot

Lappi, liikenneviraston pitkän aikavälin suunnitelmassa Timo Välke Johtava asiantuntija, rautateiden tavaraliikenne

Lappi, liikenneviraston pitkän aikavälin suunnitelmassa Timo Välke Johtava asiantuntija, rautateiden tavaraliikenne Lappi, liikenneviraston pitkän aikavälin suunnitelmassa 24.11.2010 Timo Välke Johtava asiantuntija, rautateiden tavaraliikenne Liikenneviraston organisaatio 1.1.2011 alkaen Pääjohtaja Viestintä Esikunta

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun ilmastoriskityöpaja Tervetuloa, Päivi Nurminen

Tampereen kaupunkiseudun ilmastoriskityöpaja Tervetuloa, Päivi Nurminen Tampereen kaupunkiseudun ilmastoriskityöpaja Tervetuloa, Päivi Nurminen Seudullinen ilmastostrategia hyväksytty kunnissa 2010 seutu Suomen kärkitasoa päästöjen vähentämisessä vähennys vuosina 1990 2030

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus. Seutuhallitus

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus. Seutuhallitus Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Ehdotus Seutuhallitus Strategian elementit STRATEGIA (hyväksytään valtuustoissa) Missio ja visio Strategian pääviestit ja tavoitteet Lisää kilpailukykyä Kasvulle

Lisätiedot

Kanta-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma

Kanta-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma Kanta-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma Luonnos 9.12.2008 Maakunnan liikennejärjestelmän KEHITTÄMISsuunnitelma Kanta-Hämeeseen on laadittu ensimmäinen maakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma.

Lisätiedot

Viitostie ry. Vahva Viitosväylä Kehityksen moottori

Viitostie ry. Vahva Viitosväylä Kehityksen moottori Vahva Viitosväylä Kehityksen moottori Yhteinen päämäärä Viitosväylä Itä-Suomen elinkeinoelämän ja kaupunkiseutujen kehityksen moottori Kehittyvä elinkeinoelämä Liikenneyhteyksien kehittäminen on yritysjohtajien

Lisätiedot

Saavutettavuus kilpailukykyä ja kotimaan toimivuutta. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy

Saavutettavuus kilpailukykyä ja kotimaan toimivuutta. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Saavutettavuus kilpailukykyä ja kotimaan toimivuutta Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Liikenne on johdettua kysyntää Kauppa Liikenne Teollisuus A Tie, rautatie, vesi, lento, tieto palvelu,

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAA VAHVEMMIN OSAKSI EUROOPAN LIIKENNEVEKKOA

POHJOIS-POHJANMAA VAHVEMMIN OSAKSI EUROOPAN LIIKENNEVEKKOA Ryhmän 1 keskustelujen yhteenvetoa POHJOIS-POHJANMAA VAHVEMMIN OSAKSI EUROOPAN LIIKENNEVEKKOA Nykyiset TEN-T verkot Tarkasteltiin Oulun asemaa nykyisissä TEN-T verkoissa ja havaittiin seuraavaa - Luulajan

Lisätiedot

MAL Miten liikkuminen muuttuu Helsingin seudulla vuoteen 2030 mennessä? Heikki Palomäki, HSL Liikenne & Maankäyttö

MAL Miten liikkuminen muuttuu Helsingin seudulla vuoteen 2030 mennessä? Heikki Palomäki, HSL Liikenne & Maankäyttö MAL 2019 Miten liikkuminen muuttuu Helsingin seudulla vuoteen 2030 mennessä? Heikki Palomäki, HSL Liikenne & Maankäyttö 9.10.2019 Esityksen sisältö Miltä näyttää vuonna 2019? Mitä MAL-suunnitelman toimenpiteillä

Lisätiedot

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA VÄESTÖ JA YHDYSKUNTARAKENNE Sisältö Väestökehitys ja -ennuste Väestön ikärakenteen muutoksia Asutuksen sijoittuminen Asukasmäärän

Lisätiedot

Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän loppuraportti

Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän loppuraportti Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän loppuraportti 12.12.2018 Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä 12.4. 12.12.2018 Selvitettiin ja arvioitiin keinoja, joilla kotimaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöt

Lisätiedot

Joukkoliikenteen vaihtopaikat ja liityntäpysäköinti Pirkanmaalla

Joukkoliikenteen vaihtopaikat ja liityntäpysäköinti Pirkanmaalla Joukkoliikenteen vaihtopaikat ja liityntäpysäköinti Pirkanmaalla Kehittämissuunnitelma Kuva: Jouko Aaltonen Joukkoliikenteen vaihtopaikat ja liityntäpysäköinti Pirkanmaalla Tavoitteena: parantaa matkaketjujen

Lisätiedot

Liikenneviraston toimintaperiaatteet asemanseuduilla. Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 2018

Liikenneviraston toimintaperiaatteet asemanseuduilla. Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 2018 Liikenneviraston toimintaperiaatteet asemanseuduilla Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 2018 Hyvä asemanseutu on kestävän liikennejärjestelmän ja kaupunkien verkoston vähähiilisten matka- ja kuljetusketjujen

Lisätiedot

Joukkoliikenneratkaisun toteutuksen ensimmäinen vaihe

Joukkoliikenneratkaisun toteutuksen ensimmäinen vaihe Joukkoliikenneratkaisun toteutuksen ensimmäinen vaihe Kaupunginjohtaja Minna Arve 11.2.2019 Kuva Sigge Arkkitehdit Oy Raitiotiehanke ei ole vain joukkoliikennehanke, vaan merkittävä kasvua tukeva strateginen

Lisätiedot

LIIKENNE-ENNUSTE JA SEN PERUSTEET

LIIKENNE-ENNUSTE JA SEN PERUSTEET LIIKENNE-ENNUSTE JA SEN PERUSTEET Liikenne-ennuste on laadittu vuonna 2015 valmistuneen yleissuunnitelman Valtatien 6 parantaminen Kouvolan kohdalla yhteydessä. Valtateiden 6 ja 15 suunnittelua varten

Lisätiedot

Kuulemistilaisuus runkoverkkoluonnoksesta

Kuulemistilaisuus runkoverkkoluonnoksesta Kuulemistilaisuus runkoverkkoluonnoksesta 22.10.2018 10.00 Kahvit 10.30 Tilaisuuden avaus, ministeri Anne Berner 10.45 Runkoverkkoluonnoksen esittely, ylijohtaja Sabina Lindström 12.30 Tilaisuus päättyy

Lisätiedot

Varsinais-Suomen liikennestrategia 2035+

Varsinais-Suomen liikennestrategia 2035+ Varsinais-Suomen liikennestrategia 2035+ Seurantaraportti 2016, Keskeiset tulokset Turun seudun kannalta Mari Sinn Varsinais-Suomen liitto Liikennestrategian seuranta Liikennestrategia valmistui vuonna

Lisätiedot

Transit-oriented development: tavoitteet, keinot ja toteutus

Transit-oriented development: tavoitteet, keinot ja toteutus Transit-oriented development: tavoitteet, keinot ja toteutus Christoffer Weckström 29.11.2017 Konseptin tausta Transit-oriented development (TOD) ~ joukkoliikenteeseen tukeutuva maankäyttö Lähtöisin Peter

Lisätiedot

Urban Zone -kehityshanke ja vyöhykenäkökulman esittely

Urban Zone -kehityshanke ja vyöhykenäkökulman esittely Urban Zone -kehityshanke ja vyöhykenäkökulman esittely Mika Ristimäki erikoistutkija SYKE / rakennettu ympäristö ja alueidenkäyttö 20% 18% 16% 14% 12% 10% 8% 6% 4% 2% 0% Alue- ja yhdyskuntarakenteen tiedot

Lisätiedot

MAL Tieliikenneseminaari Sini Puntanen

MAL Tieliikenneseminaari Sini Puntanen MAL 2019 Tieliikenneseminaari 20.3.2019 Sini Puntanen Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnittelu on kehittynyt vaiheittain Joukkoliikenteen merkitys suunnittelussa kasvanut 35% 30% 23% 35% Ratahankkeet

Lisätiedot

ITÄ SUOMEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄPÄIVÄT 2014 MIKKELI 28. 29.10.2014

ITÄ SUOMEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄPÄIVÄT 2014 MIKKELI 28. 29.10.2014 MIKKELI ITÄ SUOMEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄPÄIVÄT 2014 MIKKELI 28. 29.10.2014 Jouni Riihelä, tekninen johtaja Sotaväen harjoituskenttä vuosina 1721-1809 Luonto näyttää valinneen Mikkelin kirkonkylän kaupungin

Lisätiedot

Hallitus 161 19.11.2013 LAUSUNTO UUDENMAAN LIITOLLE UUSIMAA -OHJELMASTA JA SEN YMPÄRISTÖSELOSTUKSESTA 374/07/70/700/2013.

Hallitus 161 19.11.2013 LAUSUNTO UUDENMAAN LIITOLLE UUSIMAA -OHJELMASTA JA SEN YMPÄRISTÖSELOSTUKSESTA 374/07/70/700/2013. Hallitus 161 19.11.2013 LAUSUNTO UUDENMAAN LIITOLLE UUSIMAA -OHJELMASTA JA SEN YMPÄRISTÖSELOSTUKSESTA 374/07/70/700/2013 Hallitus 161 Esittelijä Valmistelija Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston johtaja

Lisätiedot

Helsingin metropolialueen yhdyskuntarakenne - Alakeskukset ja liikkuminen

Helsingin metropolialueen yhdyskuntarakenne - Alakeskukset ja liikkuminen Helsingin metropolialueen yhdyskuntarakenne - Alakeskukset ja liikkuminen Urban Zone -seminaari 13.6.2014 Ville Helminen, Hanna Kalenoja, Mika Ristimäki, Petteri Kosonen, Maija Tiitu, Hanne Tiikkaja SYKE/Ympäristöpolitiikkakeskus

Lisätiedot

Liikennepoliittinen selonteko ja esteettömyys

Liikennepoliittinen selonteko ja esteettömyys Liikennepoliittinen selonteko ja esteettömyys Ylijohtaja Anne Herneoja 21.3.2013 Liikenteen VISIO 2030+ Kilpailukykyä ja hyvinvointia vastuullisella liikenteellä Valtioneuvoston liikennepoliittinen selonteko

Lisätiedot

Kaavoituksen mahdollisuudet liikuntapaikkojen suunnittelussa Jenny Miettinen, arkkitehti, Oulun yliopisto Yhdessä ylipainoa vastaan

Kaavoituksen mahdollisuudet liikuntapaikkojen suunnittelussa Jenny Miettinen, arkkitehti, Oulun yliopisto Yhdessä ylipainoa vastaan 1 Kaavoituksen mahdollisuudet liikuntapaikkojen suunnittelussa Jenny Miettinen, arkkitehti, Oulun yliopisto Yhdessä ylipainoa vastaan 2 Nykytilanne Suomalaisten työikäisten liikunnan harrastaminen on lisääntynyt,

Lisätiedot

Riihimäen kaupunkiseudun maankäytön ja liikkumisen suunnitelma

Riihimäen kaupunkiseudun maankäytön ja liikkumisen suunnitelma seudun maankäytön ja liikkumisen suunnitelma Yhteenveto vaiheista I ja II 6/2016 suunnitelma yhteenveto vaiheista I ja II 1 seudun maankäytön ja liikkumisen suunnitelma I vaihe keskittyi maankäytön ja

Lisätiedot

Asemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma. Maija Stenvall, Uudenmaan liitto

Asemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma. Maija Stenvall, Uudenmaan liitto Asemakaava-alueiden ulkopuolinen rakentaminen Uudellamaalla, maakuntakaavoituksen näkökulma Maija Stenvall, Uudenmaan liitto MAL verkosto Oulu 13.11.2012 Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaava 2 Suunnittelualueena

Lisätiedot

Helsingin seudun Maankäyttösuunnitelma MASU. Hannu Penttilä MAL-neuvottelukunnan puheenjohtaja

Helsingin seudun Maankäyttösuunnitelma MASU. Hannu Penttilä MAL-neuvottelukunnan puheenjohtaja Helsingin seudun Maankäyttösuunnitelma MASU Hannu Penttilä MAL-neuvottelukunnan puheenjohtaja 20.5.2014 1 Helsingin seudun maankäyttösuunnitelman, asuntostrategian ja liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistelun

Lisätiedot

Liikennejärjestelmän palvelevuus nyt ja tulevaisuudessa missä mennään ja mitä haasteita?

Liikennejärjestelmän palvelevuus nyt ja tulevaisuudessa missä mennään ja mitä haasteita? Liikennejärjestelmän palvelevuus nyt ja tulevaisuudessa missä mennään ja mitä haasteita? Mervi Karhula 28.10.2014 Fiksut väylät ja älykäs liikenne sinua varten Visio Fiksut väylät ja älykäs liikenne sinua

Lisätiedot

Laukaan kunnan Rakennemalli

Laukaan kunnan Rakennemalli Laukaan kunnan Rakennemalli Rakennemalliehdotus 30.4.2015 Rakennemalli Rakennemallin pohjaksi on laadittiin 3 erilaista vaihtoehtoa, joista ohjausryhmä valitsi lausuntokierroksen jälkeen VE 2 Herneenpalko

Lisätiedot

LIIKKUMISEN OHJAUS 28.9.2012

LIIKKUMISEN OHJAUS 28.9.2012 LIIKKUMISEN OHJAUS 28.9.2012 Liikkumisen ohjaus Tällä kalvosarjalla kuvataan liikkumisen ohjauksen vaikutusta liikenneturvallisuuteen sekä erilaisia liikkumisen ohjauksen keinoja. Liikkumisen ohjaus ja

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE 2018 2021 Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SISÄLLYS S. 2-3 S. 4-5 S. 6-7 S. 8-9 S. 10-11 S. 12-13 Yleinen strateginen päämäärä Visio

Lisätiedot

Kestävää liikkumista Pirkanmaalla. Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue

Kestävää liikkumista Pirkanmaalla. Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue Kestävää liikkumista Pirkanmaalla Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue PIRKANMAAN ELY-KESKUKSEN STRATEGISET PAINOTUKSET 2012 2015 1. Hyvän yhdyskuntarakenteen ja liikennejärjestelmän kehitys

Lisätiedot

Itä-Suomen liikennestrategia. Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä

Itä-Suomen liikennestrategia. Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä Itä-Suomen liikennestrategia Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä LUONNOS LUONNOS 9.9.2015 1 Strategiaprosessin aikataulu Strategia on luonnosvaiheessa

Lisätiedot

Itäinen Suomi - arvoa koko Suomelle!

Itäinen Suomi - arvoa koko Suomelle! 1 LIITE 1 Itäinen Suomi - arvoa koko Suomelle! Panostukset Itäisen Suomen liikennejärjestelmän kehittämiseen ovat välttämättömiä koko maan kilpailukyvylle. Itäisen Suomen merkitys osana Suomen kilpailukykyä

Lisätiedot

MAL 2019 Raamipäätös Kuuma-johtokunta Mari Randell, Sini Puntanen, Mari Siivola

MAL 2019 Raamipäätös Kuuma-johtokunta Mari Randell, Sini Puntanen, Mari Siivola KUUMA-johtokunta 14.3.2018 13 Liite 13d MAL 2019 Raamipäätös Kuuma-johtokunta 14.3.2018 Mari Randell, Sini Puntanen, Mari Siivola 1 Raamipäätöksen sisältö MAL 2019 -työtä toteutetaan edellisellä suunnittelukierroksella

Lisätiedot

Oulun liikenneinvestointien vaikutus henkilöautoilun määrään

Oulun liikenneinvestointien vaikutus henkilöautoilun määrään Oulun liikenneinvestointien vaikutus henkilöautoilun määrään Oulun luonnonsuojeluyhdistys Liikenne ja ympäristö Liikenne on Oulun seudun pahin ympäristöongelma! terveysvaikutukset, pöly viihtyisyyden väheneminen,

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten. Seutuhallitus

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten. Seutuhallitus Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten Seutuhallitus 26.10.2016 Strategian elementit STRATEGIA (hyväksytään valtuustoissa) Missio ja visio Strategian pääviestit ja tavoitteet

Lisätiedot

Liikenneturvallisuustyön suunnitelma

Liikenneturvallisuustyön suunnitelma Liikenneturvallisuustyön suunnitelma Pohjois Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa 2019 2022 Pohjois Pohjanmaan ja Kainuun liikenneturvallisuustoimija 25.9.2018 Miksi liikenneturvallisuustyötä ja kenelle?

Lisätiedot