MAAKUNNAN TAHTOTILA KAKSOISRAIDE LUUMÄKI-IMATRA-VALTAKUNNANRAJA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MAAKUNNAN TAHTOTILA KAKSOISRAIDE LUUMÄKI-IMATRA-VALTAKUNNANRAJA"

Transkriptio

1 MAAKUNNAN TAHTOTILA KAKSOISRAIDE LUUMÄKI-IMATRA-VALTAKUNNANRAJA Matti Viialainen

2 LUUMÄKI-IMATRA IMATRANKOSKI KAKSOISRAIDE ON KÄRKIHANKE Yhteysväli on priorisoitu ensimmäiseksi Kaakkois-Suomen liikennestrategian TOP-5 kohteista palvelutasotarpeiden ja tavoitteiden perusteella Liikennepoliittinen selonteko oli poliittinen päätös asiasta: 2

3 KANSAINVÄLINEN RAIDEYHTEYS VAINIKKALAN LISÄKSI IMATRALLE / Kuljetukset Venäjältä Suomeen tulevat pääsääntöisesti Vainikkalan kautta. / Vainikkalan kuljetuksille on ennustettu kasvua 0,6 milj. tonnia vuoteen 2025 / Suunnitelmissa on ollut Imatran rajanylityspaikan kansainvälistäminen myös rautatieliikenteen osalta / Venäjä-Suomi raakapuuliikenteen painopiste siirtyisi Vainikkalasta Imatralle / Imatran kautta myös muita kuljetuksia kuin raakapuuta mm. ZAO Svetogorskin (International Papers) näkee rajan avautumisen tärkeänä asiana. Valmiit tuotteet t/v, raaka-aineiden tuonti t/v, Lisäksi yhtiön tavoitteena on siirtää vientituotteita arvioilta t/v Viipurin satamasta Suomen satamiin. / Imatran yhteys vapauttaa tilaa Vainikkalan nopealle henkilöliikenteelle ja VAK kuljetuksille. / Raideyhteys Imatra Viipuri 70 km ja Imatra Pietari 185 km vrt. Imatra Vainikkala (Kouvola) - Viipuri - Pietari 380 km Luumäki-Imatra - kaksoisraide Imatran kansainvälinen raideyhteys 3

4 VENÄJÄN RATAVERKOLLA TAPAHTUU JUURI NYT: / Uusi raideyhteys Losevo-Kamennogorsk valmistuu v / Mahdollistaa suoran yhteyden: Pietari Svetogorsk Imatra Karjalan rata Venäjän rataverkolla tapahtuu: Uusi raideyhteys Losevo Kamennogorsk valmistuu v

5 Vuoden 2012 liikennepoliittisen selonteon jälkeen Luumäki-Imatra-Imatrankoski-raja hankkeen suunnittelu on edennyt ja rautatieliikenteen tavaraliikenne-ennuste valmistunut. Kaksoisraiteen yleissuunnitelma on laadittu 2010 YVA-menettelyn mukaisesti. Osana suunnitteluprosessia on tehty perusteellinen hankearviointi eri vaihtoehdoista. HANKEARVIOINTI / Hankearvioinnissa on käytetty uusia liikennöinti- ja kuljetuskustannusten sekä rakentamisen aikaisten vaikutusten laskentamenetelmiä. / Koska isoista uus- ja laajennusinvestoinneista on suunniteltava ja arvioitava myös kevennetty suunnitteluvaihtoehto, kaksoisraiteelle on tarkasteltu muita hankevaihtoehtoja. / Hankearvioinnissa selvitettiin toimenpiteitä liikenteen palvelutason, kapasiteetin, liikenneturvallisuuden ja kuljetusten palvelutason parantamiseksi sekä radan kunnon parantamiseksi. Yleissuunnitelman ja hankearvioinnin pohjalta on koottu ensisijaiset toimenpiteet ratasuunnittelun sisältötavoitteeksi. 5

6 Ratasuunnitelma sisältää: radan perusparannuksen välillä Luumäki Imatra, kaksoisraideosuuden rakentamisen välille Joutseno Imatra, raiteenvaihtopaikan rakentamisen Rauhaan, Lauritsalan ja Rasinsuon liikennepaikkojen kehittämisen, Mansikkakosken ja Saimaan kanavan ratasiltojen sekä Imatrankosken ylikulkusillan uusimisen ja meluntorjunnan. 6

7 IMATRAN RAJANYLITYSPAIKKA SAI RAHOITUSTA KAAKKOIS-SUOMI VENÄJÄ ENPI-OHJELMASTA JA IMATRA - VALTAKUNNAN RAJA -RAIDEYHTEYDEN SUUNNITTELU SAI RAHOITUSTA TEN-T -RAHOISTA

8 TEN-T -VERKON VISIO TEN-T yhdistää Suomen muuhun Eurooppaan 8

9 TEN-T VERKKO SUOMESSA Suomen tulee parantaa ydinverkkokäytävät ja ydinkäytävät TEN-T asetuksen mukaiseen kuntoon vuoteen 2030 mennessä Suomen tulee taata noodien ja raja-alueitten yhteydet: Helsingin solmupiste (noodi) Helsinki Venäjän raja Turku/Naantali Tukholma Helsinki Tallinna 9

10 TEN T -VERKKO ( JUHANI TERVALAN ESITYKSESTÄ )

11 KAKSOISRAIDE HANKKEEN KÄYNNISTÄMISTÄ PUOLTAA: / Hallitus tähtää biotalouden vahvaan nousuun & metsäteollisuuden uudet investoinnit >noin 15 milj. kuution lisäystä puun käytössä. Kuljetuksista iso osa kulkee raiteilla. / Vientiteollisuuden tarpeet > Metsäteollisuusklusteri, jonka puunkäyttö ja sen myötä kuljetustarpeet kasvavat. Ovakon tuotteiden kysyntä > radan välityskyky ongelmana, toimitukset uhkaavat viivästyä / Suomen ja Venäjän tekemä uusi sopimus kansainvälisestä raideliikenteestä mahdollistaa Imatran rajanylityspaikan raideliikenteen avautumisen kansainväliselle liikenteelle. / VR:n tuleva uusi hinnoittelu sekä raideliikenteen ennen pitkää myös käytännössä avautuva kilpailu voi lisätä sekä henkilö- että rahtiliikennettä myös Karjalan radalla

12 ETELÄ-KARJALAN LIITTO ESITTÄÄ: / Liikennevirasto hyväksyy Imatra Imatrankoski raja -rataosuuden valmistuneen yleissuunnitelman mahdollisimman pian, jotta ratasuunnittelu voidaan käynnistää myös Imatran kolmioraiteen ja rajalle johtavan kaksoisradan osalta. Kaavallisia esteitä hyväksynnälle ei enää ole. / Ratasuunnitelma laaditaan koko hankkeelle, ei ainoastaan sen 1. vaiheelle, jotta hankearvioinnin tavaraliikenteen ja teollisuuden toimintaedellytysten kannalta parhaaksi osoittautunut vaihtoehto ve3b (354 M ) voidaan toteuttaa kokonaisuudessaan. / Ratasuunnitelman lähtökohtana ovat yleissuunnitelman mukaisesti akselipainon nosto 25 tonniin, 1100 m pitkät tavarajunat sekä henkilöliikenteen nopeuden nosto 200 km/h. / Liikennevirasto esittää hankkeen 1. vaiheen (kaksoisraide Imatra-Joutseno, sillat, ym.) tilausvaltuuden (157 M ) sisällyttämistä 2017 tulo- ja menoarvioon sekä tuleviin valtiontalouden menokehyksiin. / Suomen TEN-T-karttaa ja verkkoa täsmennetään > verkon kansainvälinen raideyhteys Venäjälle merkitään kulkemaan Luumäeltä Vainikkalan (henkilöliikenne, VAK-kuljetukset) lisäksi Imatran Pelkolan kautta (rahtiliikenne)

13 JOHTOPÄÄTÖS: IMATRAN RAIDEYHTEYS RAJAN YLI OSAKSI TEN-T -VERKKOA

14 KIITÄN MIELENKIINNOSTANNE! Vuoksen ylittävä Losevon (Kiviniemen) uusi rautatiesilta

Kauppakamariryhmän yhteisenä näkemyksenä tuomme esiin seuraavaa: 1.1 Liikenneverkon kehittämistarpeet elinkeinoelämän näkökulmasta

Kauppakamariryhmän yhteisenä näkemyksenä tuomme esiin seuraavaa: 1.1 Liikenneverkon kehittämistarpeet elinkeinoelämän näkökulmasta Eduskunnan liikennejaosto ASIANTUNTIJALAUSUNTO Lausunnon toimitusosoite kaisa-iso-sipila@eduskunta.fi Lappeenranta, 19.10.2016 ASIA Liikenneverkon kehittämistarpeet alueen elinkeinoelämän näkökulmasta

Lisätiedot

Luumäki-Imatra ratahanke LuIma

Luumäki-Imatra ratahanke LuIma Luumäki-Imatra ratahanke LuIma Joonas Hämäläinen, Liikennevirasto Kiertotalous kuntien maanrakentamisessa, Seminaari 3.10.2017 Luumäki Imatra ratahankkeen taustaa Hankkeesta aiemmin tehdyt suunnitelmat

Lisätiedot

Itäisen Suomen raideliikenteen kehittäminen Matti Viialainen Raideliikenneseminaari 13.12.2011 Kouvolassa

Itäisen Suomen raideliikenteen kehittäminen Matti Viialainen Raideliikenneseminaari 13.12.2011 Kouvolassa Itäisen Suomen raideliikenteen kehittäminen Matti Viialainen Raideliikenneseminaari 13.12.2011 Kouvolassa Sujuva arki tärkeä osa alueen kilpailukykyä Työ- ja asiointimatkojen helppous Joukkoliikenteen

Lisätiedot

Imatra Imatrankoski raja suunnittelu

Imatra Imatrankoski raja suunnittelu Imatra Imatrankoski raja suunnittelu Vetävät Väylät Etelä-Karjalan liikennejärjestelmäseminaari 13.9.2017 Muuttuva toimintaympäristö Rajaliikennesopimus FIN-RU 22.12.2016 Rautateiden tavaraliikenteessä

Lisätiedot

LIIKENNEVIRASTON SUUNNITELMIA TIINA KIURU JUSSI SIPILÄ

LIIKENNEVIRASTON SUUNNITELMIA TIINA KIURU JUSSI SIPILÄ 5 2015 LIIKENNEVIRASTON SUUNNITELMIA TIINA KIURU JUSSI SIPILÄ Luumäki Imatra Imatrankoski raja hankearviointi Tiina Kiuru, Jussi Sipilä Luumäki Imatra Imatrankoski-raja hankearviointi Liikenneviraston

Lisätiedot

Kaakkois Suomen alueen hankearviointi, melulaskennat

Kaakkois Suomen alueen hankearviointi, melulaskennat Sito Oy Kaakkois Suomen alueen hankearviointi, melulaskennat Rataosuus Luumäki Imatrankoski raja Liikenneviraston tutkimuksia ja selvityksiä nro/201x Liikennevirasto Helsinki 2015 Kannen kuva: Kuvan ottajan

Lisätiedot

Etelä Karjalan tärkeimmät liikenteen kehittämishankkeet

Etelä Karjalan tärkeimmät liikenteen kehittämishankkeet Etelä Karjalan tärkeimmät liikenteen kehittämishankkeet Rajanylityspaikkojen ja liikenneinfran kehittäminen Raja asemien ja liikenneväylien kapasiteetti tulee rakentaa lähimmän viiden vuoden ajanjaksolla

Lisätiedot

TEN-T verkkojen kehittäminen. Juhani Tervala, , Kymenlaakson maakuntavaltuusto

TEN-T verkkojen kehittäminen. Juhani Tervala, , Kymenlaakson maakuntavaltuusto TEN-T verkkojen kehittäminen Juhani Tervala, 15.12.2014, Kymenlaakson maakuntavaltuusto pendelöintiä 2 Verkkojen Eurooppa-kokonaisuus Verkkojen Eurooppa -kokonaisuus koostuu kolmesta osasta: TEN-T (liikenne),

Lisätiedot

Helsinki-Turku nopea junayhteys

Helsinki-Turku nopea junayhteys Helsinki-Turku nopea junayhteys 28.9.2017 Hankkeen tavoitteet 28.9.2017 Heidi Mäenpää 2 Kasvua kansainväliseen kilpailukykyyn Junayhteys vahvistaa Suomen kansainvälistä houkuttelevuutta sijoittajille ja

Lisätiedot

Miten liikennejärjestelmää tulisi kehittää

Miten liikennejärjestelmää tulisi kehittää Miten liikennejärjestelmää tulisi kehittää Yleinen liikennepolitiikka Liikennepolitiikan tulee olla pitkäjänteistä, yli vaalikauden ulottuvaa Suurista väylähankkeista päätökset pitää tehdä myös rahoituksen

Lisätiedot

Imatra-Svetogorsk rautatierajanylityspaikka

Imatra-Svetogorsk rautatierajanylityspaikka Imatra-Svetogorsk rautatierajanylityspaikka Imatra-Svetogorsk, kansainvälisen rautatieyhteyden kehitys -seminaari 29.9.2017 Kaakkois-Suomen rajavartioston komentaja Eversti Ismo Kurki KAAKKOIS-SUOMEN RAJAVARTIOSTO

Lisätiedot

Kymenlaakson Liitto. Maakuntavaltuustoseminaari Jatkuva liikennejärjestelmätyö

Kymenlaakson Liitto. Maakuntavaltuustoseminaari Jatkuva liikennejärjestelmätyö Kymenlaakson Liitto Maakuntavaltuustoseminaari 24.10.2016 Jatkuva liikennejärjestelmätyö 24.10.2016 Esitys Liikennejärjestelmäryhmä ja sen tehtävät Seudulliset liikennejärjestelmäryhmät ja niiden tehtävät

Lisätiedot

Hallitusohjelma 22.6.2011. Liikenneratkaisut talouden, yritystoiminnan ja ilmaston yhteinen nimittäjä

Hallitusohjelma 22.6.2011. Liikenneratkaisut talouden, yritystoiminnan ja ilmaston yhteinen nimittäjä Liikenneratkaisut talouden, yritystoiminnan ja ilmaston yhteinen nimittäjä Kuntien 6. ilmastokonferenssi, Tampere 3.5.2012 Yksikön päällikkö Silja Ruokola Hallitusohjelma 22.6.2011 Liikennepolitiikalla

Lisätiedot

Liikenneverkkojen luokittelu ja TEN-T verkot

Liikenneverkkojen luokittelu ja TEN-T verkot Liikenneverkkojen luokittelu ja TEN-T verkot 10.11.2015 Maanteiden ja ratojen luokitus Valtatiet palvelevat valtakunnallista ja maakuntien välistä pitkämatkaista liikennettä. Kantatiet täydentävät valtatieverkkoa

Lisätiedot

Rautatiet liikennejärjestelmän runkokuljettaja

Rautatiet liikennejärjestelmän runkokuljettaja Rautatiet liikennejärjestelmän runkokuljettaja Tavaraliikenteessä 25%:n markkinaosuus Yhtenäiset 25 tonnin akselipainon reitit tärkeitä esim. tehtaalta satamaan (Jämsänkoski Rauma) Tavaraliikennemarkkina

Lisätiedot

Suomi tarvitsee vetävät väylät!

Suomi tarvitsee vetävät väylät! Kauppakamariryhmä 2.3.2011 Suomi tarvitsee vetävät väylät! Yritysten kilpailukyvyn vahvistaminen ja toimintaedellytysten turvaaminen valtakunnallisesti edellyttää tehokkaita liikenneyhteyksiä. Toimivat

Lisätiedot

Parempien yhteyksien Pirkanmaa. Taustadokumentti Pirkanmaan liikennejärjestelmän kehittämisen kannalta tärkeistä hankkeista edunvalvonnan tueksi

Parempien yhteyksien Pirkanmaa. Taustadokumentti Pirkanmaan liikennejärjestelmän kehittämisen kannalta tärkeistä hankkeista edunvalvonnan tueksi ParempienyhteyksienPirkanmaa TaustadokumenttiPirkanmaanliikennejärjestelmänkehittämisen kannaltatärkeistähankkeistaedunvalvonnantueksi KaupunkiraideryhmäTampere 2010 Sisällysluettelo 1.Tarkoitus... 3 2.Hankkeidenluokittelu...

Lisätiedot

Uusi liikennepolitiikka

Uusi liikennepolitiikka Uusi liikennepolitiikka Ylijohtaja Anne Herneoja 28.11.2012 Liikenteen VISIO 2030+ Kilpailukykyä ja hyvinvointia vastuullisella liikenteellä Valtioneuvoston liikennepoliittinen selonteko eduskunnalle n

Lisätiedot

40. Ratahallintokeskus

40. Ratahallintokeskus 40. Ratahallintokeskus S e l v i t y s o s a : Radanpidon tavoitteena on edistää rautatieliikenteen toimintaedellytyksiä tehokkaana, turvallisena ja ympäristöystävällisenä liikennemuotona niin kotimaassa

Lisätiedot

Kaskisten radan tehostetun kunnossapidon malli. Perusteluja

Kaskisten radan tehostetun kunnossapidon malli. Perusteluja Kaskisten radan tehostetun kunnossapidon malli Perusteluja Liikenneviraston linjaus rataverkon kunnossapitämiseksi: Miten tehokasta tämä on ollut viimeisen 10 vuoden aikana? Onko ollut havaittavissa muutosta

Lisätiedot

Työryhmän esitys Suomen maaliikenteen runkoväyliksi

Työryhmän esitys Suomen maaliikenteen runkoväyliksi Työryhmän esitys Suomen maaliikenteen runkoväyliksi Taustaa LVM:n työryhmän raportti 38/2003 Valtakunnallisesti merkittävät liikenneverkot ja terminaalit. Lausuntokierros. 20.2.200 työryhmä määrittämään

Lisätiedot

Elinvoimaa kehityskäytävistä - TEN-T verkon vaikutus alueen kilpailukykyyn. Juhani Tervala, Uudenmaan maakuntaparlamentti, 20.11.

Elinvoimaa kehityskäytävistä - TEN-T verkon vaikutus alueen kilpailukykyyn. Juhani Tervala, Uudenmaan maakuntaparlamentti, 20.11. Elinvoimaa kehityskäytävistä - TEN-T verkon vaikutus alueen kilpailukykyyn Juhani Tervala, Uudenmaan maakuntaparlamentti, 20.11.2014 EU:n TEN-T politiikan tavoite nyt sisämarkkinoiden moitteeton toiminta

Lisätiedot

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017-2020, Liikennevirasto 26.4.2016 Liikenneverkon rahoitus 2 Perusväylänpidon rahoitus 3 JTS 2017-2020, perusväylänpito

Lisätiedot

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017-2020, Liikennevirasto 3.5.2016 Liikenneverkon rahoitus 2 Perusväylänpidon rahoitus 3 JTS 2017-2020, perusväylänpito

Lisätiedot

Rataverkon nykytila ja kehitysnäkymät

Rataverkon nykytila ja kehitysnäkymät Rataverkon nykytila ja kehitysnäkymät Anne Herneoja liikennejohtaja Puutavaran rautatiekuljetusten kehittäminen 17.4.2007 Metsäteho Oy 17.4.2007 Anne Herneoja 1 Ratahallintokeskus vastaa Suomen rataverkosta

Lisätiedot

VT 13 tieosuuden Lappeenranta - Nuijamaa YVA + YS 2012-2015

VT 13 tieosuuden Lappeenranta - Nuijamaa YVA + YS 2012-2015 Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Liikenne- ja infrastruktuurivastuualue VT 13 tieosuuden Lappeenranta - Nuijamaa YVA + YS 2012-2015 Kimmo Antila: Pietarin ja Viipurin teillä; maantieliikenne

Lisätiedot

Liite 1 Venäjän suuralueiden tuonti ja vienti. Venäjän suuralueiden tuonti 2003 (1 000 tonnia/v)

Liite 1 Venäjän suuralueiden tuonti ja vienti. Venäjän suuralueiden tuonti 2003 (1 000 tonnia/v) 87 LIITTEET Liite 1 n suuralueiden ja n suuralueiden 2003 (1 000 tonnia/v) 50 000 45 000 40 000 35 000 30 000 25 000 20 000 15 000 Kontitettu tavara Puutuotteet Kappaletavara Kuiva bulk Nestebulk 10 000

Lisätiedot

Vesiväylähankkeet. Hankesuunnittelupäivä 6.5.2015 Olli Holm

Vesiväylähankkeet. Hankesuunnittelupäivä 6.5.2015 Olli Holm Vesiväylähankkeet Hankesuunnittelupäivä 6.5.2015 Olli Holm Vesiväylähankkeet Hankkeiden keskeiset tavoitteet Kuljetustalouden parantaminen (suuruuden ekonomia kuljetuksissa) Uudet tavaralajit (esim. LNG)

Lisätiedot

Etelä Suomen näkökulmasta

Etelä Suomen näkökulmasta Aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva 2050 Aluerakenteen kh kehitys Etelä Suomen näkökulmasta Suunnittelujohtaja Ari Pietarinen 25.11.2013 Etelä Suomen aluerakenne 2030 Asuminen, ympäristö

Lisätiedot

Raideliikenteen rooli alueiden kehittämisessä. Otto Lehtipuu 19.2.2014

Raideliikenteen rooli alueiden kehittämisessä. Otto Lehtipuu 19.2.2014 Raideliikenteen rooli alueiden kehittämisessä Otto Lehtipuu 19.2.2014 Matkustajamäärät Lähteneet ja saapuneet asemittain Matkat 2013 Matkat 2012 Muutos % Kemi 169 251 168 820 0,3 % Kemijärvi 25 103 26

Lisätiedot

TEN-T -KOHTEITA ETELÄ-KARJALAAN

TEN-T -KOHTEITA ETELÄ-KARJALAAN TEN-T -KOHTEITA ETELÄ-KARJALAAN Eri alueitten odotuksia, hankkeita ja painopisteitä Maakuntajohtaja Matti Viialainen 9.9.2015 Expectations, projects, and focus areas of various regions Regional Mayor Matti

Lisätiedot

Liikennepoliittinen selonteko - tilannekatsaus

Liikennepoliittinen selonteko - tilannekatsaus Liikennepoliittinen selonteko - tilannekatsaus Mikael Nyberg Mitä rautatiet odottavat liikennepoliittiselta selonteolta 15.3.2012 Liikennepoliittisen selonteon keskeiset teemat Palveleva liikennejärjestelmä

Lisätiedot

Raideliikenteen näkymiä. Matkakeskus Turkuun - tulosseminaari 1.6.2016 Pekka Petäjäniemi

Raideliikenteen näkymiä. Matkakeskus Turkuun - tulosseminaari 1.6.2016 Pekka Petäjäniemi Raideliikenteen näkymiä Matkakeskus Turkuun - tulosseminaari 1.6.2016 Pekka Petäjäniemi Sitten aloitusseminaarin Liikenneverkon kehittäminen Liikenne- ja viestintäministeriö käynnistää valmistelun liikenneverkon

Lisätiedot

VIENTI- /TUONTILOGISTIIKAN HAASTEET -SEMINAARI

VIENTI- /TUONTILOGISTIIKAN HAASTEET -SEMINAARI VIENTI- /TUONTILOGISTIIKAN HAASTEET -SEMINAARI Tampere 13.10.2011 Markku Mylly Toimitusjohtaja Suomen Satamaliitto ry. Esityksen sisältö. Suomen Satamaliitto ry. Satamaverkko Suomessa Merikuljetukset Suomen

Lisätiedot

Ratahanke Seinäjoki-Oulu. Tilannekatsaus Oulun kauppakamari 18.9.2013

Ratahanke Seinäjoki-Oulu. Tilannekatsaus Oulun kauppakamari 18.9.2013 Ratahanke - Tilannekatsaus n kauppakamari 18.9.2013 HANKKEEN TAVOITTEET Lyhentää henkilöliikenteen matka-aikoja Nopeudennosto 140km/h -> 160-200km/h (junatyypistä riippuen) Tasoristeysten poisto Raiteen

Lisätiedot

ITÄRAJAN KASVUMAAKUNTA

ITÄRAJAN KASVUMAAKUNTA Etelä-Karjalan maakuntaohjelmaseminaari ITÄRAJAN KASVUMAAKUNTA maakuntajohtaja Matti Viialainen Ruokolahti 23.1.2014 Maakuntaliiton tehtävät (aluekehityslaki) - aluekehittämisen strategisesta kokonaisuudesta

Lisätiedot

VR Eurooppalainen kuljettaja

VR Eurooppalainen kuljettaja VR Eurooppalainen kuljettaja KYMENLAAKSO LIIKENTEEN YDINVERKKOJEN KESKIÖSSÄ -tilaisuus 26.3.2015 Rautatiet ulkomaankaupalle keskeinen logistiikkaväylä Rautateiden tavaravirrat 2013 Rautateiden volyymi

Lisätiedot

Suuntana Venäjä, nopeasti itään. VR-konsernin Venäjä-toiminnot

Suuntana Venäjä, nopeasti itään. VR-konsernin Venäjä-toiminnot Suuntana Venäjä, nopeasti itään VR-konsernin Venäjä-toiminnot 12.10.2010 VR-Yhtymä Oy Päivi Minkkinen VR-konserni - monipuolinen logistiikkayritys Liiketoimintasektorit Kuljetus- ja logistiikkapalvelut

Lisätiedot

Rataverkon raakapuun terminaali- ja kuormauspaikkaverkon kehittäminen. Timo Välke 12.12.2014

Rataverkon raakapuun terminaali- ja kuormauspaikkaverkon kehittäminen. Timo Välke 12.12.2014 Rataverkon raakapuun terminaali- ja kuormauspaikkaverkon kehittäminen Timo Välke 12.12.2014 Yhteinen suunnitelma Metsäteollisuuden, metsähallituksen, rautatieyrityksen ja Liikenneviraston yhteistyönä pyritään

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN METSÄTEOLLISUUS JA PUUHUOLTO TARVITSEVAT TOIMIVAA LIIKENNEINFRAA

KAAKKOIS-SUOMEN METSÄTEOLLISUUS JA PUUHUOLTO TARVITSEVAT TOIMIVAA LIIKENNEINFRAA KAAKKOIS-SUOMEN METSÄTEOLLISUUS JA PUUHUOLTO TARVITSEVAT TOIMIVAA LIIKENNEINFRAA KYMENLAAKSO LIIKENTEEN YDINVERKKOJEN KESKIÖSSÄ tilaisuus 26.3.2015 Esa Korhonen Aluejohtaja, Itä-Suomi UPM, Puunhankinta

Lisätiedot

Keskeiset ratahankkeet 2015-2025 Liikenteen taloudellinen toimintaympäristö

Keskeiset ratahankkeet 2015-2025 Liikenteen taloudellinen toimintaympäristö Keskeiset ratahankkeet 2015-2025 Liikenteen taloudellinen toimintaympäristö Perusväylänpidon rahoitus ei riitä pitämään liikenneväyliä kunnossa Rataverkon huono kunto haittaa päivittäistä liikennöintiä

Lisätiedot

Liikennevirasto uuden liikennepolitiikan toteuttajana Kari Ruohonen

Liikennevirasto uuden liikennepolitiikan toteuttajana Kari Ruohonen Liikennevirasto vastaa liikennejärjestelmästä Liikennevirasto uuden liikennepolitiikan toteuttajana Kari Ruohonen Liikenteen asiantuntijaorganisaatio, joka vastaa Suomen liikenneväylistä ja liikennejärjestelmän

Lisätiedot

Suomi ja Rail Baltica. Juhani Tervala, 4.12.2014

Suomi ja Rail Baltica. Juhani Tervala, 4.12.2014 Suomi ja Rail Baltica Juhani Tervala, 4.12.2014 pendelöintiä 2 Verkkojen Eurooppa-kokonaisuus Verkkojen Eurooppa -kokonaisuus koostuu kolmesta osasta: TEN-T (liikenne), TEN-EN (energia) sekä TEN-TELE (tietoliikenne).

Lisätiedot

Tieliikenne Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoilla

Tieliikenne Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoilla Tieliikenne Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoilla 2-212 Toteutuma heinäkuu loppuvuosi ajon.lkm ajon.lkm Vaalimaa Nuijamaa Imatra 1 2 1 2 1 1 1 1 1 1 9 9 8 8 7 7 6 6 5 5 4 4 3 3 2 2 1 1 2 21 22 23 24 25

Lisätiedot

Läntinen ratayhteys, tilannekatsaus

Läntinen ratayhteys, tilannekatsaus Läntinen ratayhteys, tilannekatsaus Pirkanmaan maakuntahallitus kokous 17.6.2013 Ville-Mikael Tuominen, projektipäällikkö, Pirkanmaan liitto Pirkanmaan rataverkon kehittämisen liikenteellinen tarveselvitys

Lisätiedot

Perustienpidon haasteet - miten päivittäinen liikennöinti turvataan. Vesa Männistö 13.11.2012

Perustienpidon haasteet - miten päivittäinen liikennöinti turvataan. Vesa Männistö 13.11.2012 Perustienpidon haasteet - miten päivittäinen liikennöinti turvataan Vesa Männistö 13.11.2012 Esityksen sisältö Taustaa väyläverkosta ja liikenteestä Liikenneviraston strategia Liikennepoliittinen selonteko

Lisätiedot

Helsinki-Turku, nopean ratayhteyden jatkosuunnittelu Tilannekatsaus / projektipäällikkö Jussi Lindberg, Liikennevirasto

Helsinki-Turku, nopean ratayhteyden jatkosuunnittelu Tilannekatsaus / projektipäällikkö Jussi Lindberg, Liikennevirasto Helsinki-Turku, nopean ratayhteyden jatkosuunnittelu 9.12.2016 Tilannekatsaus / projektipäällikkö Jussi Lindberg, Liikennevirasto Nopean ratayhteyden kokonaisuus Uusi nopea Helsinki Turkurata rakentuu

Lisätiedot

Toinen valtatie Pietarista Suomeen

Toinen valtatie Pietarista Suomeen LIITE 7. Parikkala - Syväoron rajanylityspaikan toteutettavuusselvitys Parikkala Syväoron rajanylityspaikan toteutettavuusselvitys Toinen valtatie Pietarista Suomeen Parikkalan kunta Parikkala Syväoron

Lisätiedot

Liikenneministeri Anu Vehviläinen. Helsingin asemakapasiteetin nopea kehittäminen on välttämätöntä

Liikenneministeri Anu Vehviläinen. Helsingin asemakapasiteetin nopea kehittäminen on välttämätöntä Liikenneministeri Helsingin asemakapasiteetin nopea kehittäminen on välttämätöntä Helsingin ratapihan liikenteellinen toimivuus on nousemassa junaliikenteen kasvun esteeksi. Eri selvityksissä tilanne on

Lisätiedot

Hankkeet nyt ja tulevaisuudessa Kari Ruohonen Ylijohtaja 10.9.2013

Hankkeet nyt ja tulevaisuudessa Kari Ruohonen Ylijohtaja 10.9.2013 Hankkeet nyt ja tulevaisuudessa Kari Ruohonen Ylijohtaja 10.9.2013 Liikenneviraston organisaatio Pääjohtaja Sisäinen tarkastus ELY-liikenne Viestintä Strategia Toiminnan ohjaus Suunnittelu Hankkeet Väylänpito

Lisätiedot

KYMENLAAKSON LIITTO Regional Council of Kymenlaakso

KYMENLAAKSON LIITTO Regional Council of Kymenlaakso 1 / 7 ETELÄ-KARJALAN JA KYMENLAAKSON YHTEISTOIMINTARYHMÄ 3 / 2014 PÖYTÄKIRJA KL/383/000205/201 4 Aika: 22.9.2014 14:00-16:00 Paikka: Kouvola-talo, Honkasali 1 Kokouksen avaus As. nro 1 2 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Meriliikennevirrat Suomenlahdella 2007 & 2015. Jenni Kuronen

Meriliikennevirrat Suomenlahdella 2007 & 2015. Jenni Kuronen Meriliikennevirrat Suomenlahdella 2007 & 2015 Jenni Kuronen 0 Suomenlahden meriliikennevirrat WP1 Tavoitteet: Selvittää Suomenlahden meriliikennevirrat v. 2007 Tuottaa tulevaisuusskenaarioita Suomenlahden

Lisätiedot

Raakapuukuljetukset rataverkolla

Raakapuukuljetukset rataverkolla Raakapuukuljetukset rataverkolla Timo Välke Ratahallintokeskus 17.3.2009 17.3.2009 TV/M-LR 1 Esityksen sisältö Ennuste rataverkolla kuljetettavan raakapuun määrästä Rataverkon terminaali- ja kuormauspaikkaverkon

Lisätiedot

AIESOPIMUS Etelä-Karjalan maakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelman edistämisestä vuosina 2015 2018

AIESOPIMUS Etelä-Karjalan maakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelman edistämisestä vuosina 2015 2018 AIESOPIMUS Etelä-Karjalan maakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelman edistämisestä vuosina 2015 2018 1. SOPIJAPUOLET Tämä aiesopimus on tehty seuraavien osapuolien välille: Etelä-Karjalan liitto Imatran

Lisätiedot

Kokkolan Satama Oy Rautateiden verkkoselostus 2018

Kokkolan Satama Oy Rautateiden verkkoselostus 2018 1 (5) Kokkolan Satama Oy Rautateiden verkkoselostus 2018 Julkaistu 9.12.2016 2 (5) Sisällysluettelo Yleistietoa... 3 Esittely... 3 Johdanto... 3 Tarkoitus... 3 Oikeudellinen merkitys... 3 Vastuut ja yhteystiedot...

Lisätiedot

KESKIPOHJOLAN KULJETUSSELVITYS. NECL II hankkeen osaselvitys 3.4 Tiivistelmä tuloksista

KESKIPOHJOLAN KULJETUSSELVITYS. NECL II hankkeen osaselvitys 3.4 Tiivistelmä tuloksista KESKIPOHJOLAN KULJETUSSELVITYS NECL II hankkeen osaselvitys 3.4 Tiivistelmä tuloksista Kuljetusselvityksen tausta ja tavoitteet Osa EU:n Itämeri-ohjelmasta rahoitettua Midnordic Green Transport Corridor

Lisätiedot

OULUN SEUDUN LIIKENNE. 11.2.2015 Pasi Heikkilä

OULUN SEUDUN LIIKENNE. 11.2.2015 Pasi Heikkilä 11.2.2015 Pasi Heikkilä SISÄLTÖ Seudulliset kärkihankkeet Vt4, Vt8, satama ja ratapihat Oulun seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma Oulun seudun liikenteen johtoryhmä POHJOIS-POHJANMAAN LIIKENTEEN KÄRKIHANKKEET

Lisätiedot

Ajankohtaista raiteilta 5

Ajankohtaista raiteilta 5 Ajankohtaista raiteilta TEN 2014 Tämä tiedote keskittyy TEN verkkoihin ja rahoitukseen kaudella 2014-2020. Ajankohtaista raiteilta 5 Jos haluat jatkossa ajankohtaistiedotteemme liity jäseneksi tai kannatusjäseneksi

Lisätiedot

Kuhmon kaupunki esittää edellä tarkoitetusta asiakirjaluonnoksesta lausuntonaan seuraavaa:

Kuhmon kaupunki esittää edellä tarkoitetusta asiakirjaluonnoksesta lausuntonaan seuraavaa: Kainuun maakunta -kuntayhtymä PL 400 87070 KAINUU Viite: Lausuntopyyntönne 20.11.2006 Asia: LAUSUNTO ITÄ-SUOMEN STRATEGISET LIIKENNEHANKKEET ASIAKIRJAN LUONNOKSESTA Kuhmon kaupunki esittää edellä tarkoitetusta

Lisätiedot

Helsinki-Turku nopea junayhteys

Helsinki-Turku nopea junayhteys Helsinki-Turku nopea junayhteys 12.9.2017 Hankkeen tavoitteet 12.9.2017 2 Kasvua kansainväliseen kilpailukykyyn Junayhteys vahvistaa Suomen kansainvälistä houkuttelevuutta sijoittajille ja elinkeinoelämälle.

Lisätiedot

Liikennepoliittisen selonteon hankkeiden toteuttaminen. Liikenneministeri Merja Kyllösen selvitys eduskunnalle 20.11.2012

Liikennepoliittisen selonteon hankkeiden toteuttaminen. Liikenneministeri Merja Kyllösen selvitys eduskunnalle 20.11.2012 Liikennepoliittisen selonteon hankkeiden toteuttaminen Liikenneministeri Merja Kyllösen selvitys eduskunnalle 20.11.2012 1. Liikennepoliittinen selonteko: hallituksen ja eduskunnan mandaatti uudelle liikennepolitiikalle

Lisätiedot

Liikennepoliittisen selonteon keskeiset elementit

Liikennepoliittisen selonteon keskeiset elementit Liikennepoliittisen selonteon keskeiset elementit 9.10.2007 MAL seminaari, Siuntio Liikenneneuvos Petri Jalasto 1 Liikenne 2030 Liikennepolitiikan valinnat ovat osa Suomen hyvinvoinnin perustaa Ihmisten

Lisätiedot

Luumäki Imatrankoskikaksoisraiteen. yleissuunnittelu ja ympäristövaikutusten. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma

Luumäki Imatrankoskikaksoisraiteen. yleissuunnittelu ja ympäristövaikutusten. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 2008 Luumäki Imatrankoskikaksoisraiteen alustava yleissuunnittelu ja ympäristövaikutusten arviointi (YVA) YHTEYSTIEDOT YHTEYSVIRANOMAINEN Kaakkois-Suomen ympäristökeskus Kauppamiehenkatu 4 PL 1023 45101

Lisätiedot

Päärata junaliikenteen keskittymänä junaliikenteen palvelutaso. Ari Vanhanen VR Group / Matkustajaliikenne Päärata-seminaari, Järvenpää 20.9.

Päärata junaliikenteen keskittymänä junaliikenteen palvelutaso. Ari Vanhanen VR Group / Matkustajaliikenne Päärata-seminaari, Järvenpää 20.9. Päärata junaliikenteen keskittymänä junaliikenteen palvelutaso Ari Vanhanen VR Group / Matkustajaliikenne Päärata-seminaari, Järvenpää 20.9.2013 Pääradan merkitys Suomen rataverkolla Päärata on Suomen

Lisätiedot

Itä-Suomen neuvottelukunta Esityslista 2/ 2011

Itä-Suomen neuvottelukunta Esityslista 2/ 2011 Itä-Suomen neuvottelukunta Esityslista 2/ 2011 Kokousaika Keskiviikko 27.4.2011 klo 17.00 Kokouspaikka Osanottajat Scandic Simonkenttä, kokoustila Mansku Simonkatu 9, 00100 Helsinki Etelä-Karjalan liitto

Lisätiedot

Liikennevirasto vastaa osaltaan Suomen liikenne-järjestelmästä

Liikennevirasto vastaa osaltaan Suomen liikenne-järjestelmästä suunnitteluprosessin hallinta Heidi Mäenpää 24.9.2015 Liikennevirasto vastaa osaltaan Suomen liikenne-järjestelmästä Mahdollistamme toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset. Vastaamme Suomen

Lisätiedot

Martta Viljanen Mikko Myllymäki Marko Nyby. Imatran liikennepaikan toiminnallisuustarkastelu

Martta Viljanen Mikko Myllymäki Marko Nyby. Imatran liikennepaikan toiminnallisuustarkastelu 2017 Martta Viljanen Mikko Myllymäki Marko Nyby Imatran liikennepaikan toiminnallisuustarkastelu Martta Viljanen, Mikko Myllymäki, Marko Nyby Imatran liikennepaikan toiminnallisuustarkastelu Liikennevirasto

Lisätiedot

Henkilö- ja tavarakuljetukset Saimaalla

Henkilö- ja tavarakuljetukset Saimaalla Henkilö- ja tavarakuljetukset Saimaalla Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 2016 26.10.2016 Vienti Saimaalta: kohdesatamat 26.10.2016 Tero Sikiö 2 Tuonti Saimaalle: lähtösatamat 26.10.2016 Tero Sikiö

Lisätiedot

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa 27.2.2014 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Martti Norrkniivilä Sisältö Pohjolan ja Suomen liikennekäytävät Kaivostoiminnan liikenteelliset

Lisätiedot

Kaksoisraide Luumäki Imatra Yleissuunnitelma. Tiivistelmäraportti

Kaksoisraide Luumäki Imatra Yleissuunnitelma. Tiivistelmäraportti 2010 Kaksoisraide Luumäki Imatra Yleissuunnitelma Tiivistelmäraportti Liikennevirasto Kaksoisraide Luumäki Imatra Yleissuunnitelma Tiivistelmäraportti Liikennevirasto Helsinki 2010 Liikennevirasto 2010

Lisätiedot

Oy Kaskisten Satama Kaskö Hamn Ab:n rataverkkoselostus

Oy Kaskisten Satama Kaskö Hamn Ab:n rataverkkoselostus Oy Kaskisten Satama Kaskö Hamn Ab:n rataverkkoselostus 1 2 Rataverkkoselostus, Oy Kaskisten Satama Kaskö Hamn Ab Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 1.1 Esittely... 3 1.2 Yhteystiedot... 3 1.3 Julkaiseminen...

Lisätiedot

Kuva 10-16-5. Ilmakuva poroerotusalueelta

Kuva 10-16-5. Ilmakuva poroerotusalueelta Kuva 10-16-5. Ilmakuva poroerotusalueelta 359 10.17 Rautateiden käytön nykytila Rautarikaste kuljetetaan Rautuvaaran alueelta rautateitse johonkin seuraavista satamavaihtoehdoista Kemi, Raahe tai Kokkola.

Lisätiedot

Kaupallinen rataliikenne

Kaupallinen rataliikenne Kaupallinen rataliikenne Kimmo Rahkamo Pori Parkano Haapamäki rataseminaari Parkano Proxion Train Proxion Train on ensimmäinen kaupallinen rautatieoperaattori Suomen rataverkolla Tavoitteena varmistaa

Lisätiedot

Nykyinen rata (VE 0 ja VE 0+) VE 1 kaksoisraiteen sijaintivaihtoehdot. Liikennepaikka. Nykyinen yli- tai alikulku

Nykyinen rata (VE 0 ja VE 0+) VE 1 kaksoisraiteen sijaintivaihtoehdot. Liikennepaikka. Nykyinen yli- tai alikulku - Melu- ja tärinähaitat lisääntyvät. - Nykytilanteessa tärinäriski huomattava. tärinäriski kasvaa selvästi. outseno Kiilinkankaan ohitusraidejakso Km304 Km305 Km298 Km299 Km300 Km301 Km302 Km303 - Nykytilanteessa

Lisätiedot

Radanvarsi ja matkakeskus

Radanvarsi ja matkakeskus Radanvarsi ja matkakeskus VT 12 ja radanvarsi 3.6.2015 Uinuvasta radanvarresta keskustan kasvualueeksi Mikkeli Tampere Kouvola Helsinki 3.6.2015 Rautatieaseman alueesta matkakeskukseksi VR Yhtymä Oy Liikennevirasto

Lisätiedot

Yritysnäkökulmaa infran kehittämiseen. Professori Jorma Mäntynen

Yritysnäkökulmaa infran kehittämiseen. Professori Jorma Mäntynen Yritysnäkökulmaa infran kehittämiseen Professori Jorma Mäntynen Suomi osana maailmaa Kuva: NASA Globalisaatio ja elinkeinorakenteen muutos Suomen riippuvuus kansainvälisestä kaupasta ja kommunikoinnista

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö Sonckin sali 21.5.2013

Liikenne- ja viestintäministeriö Sonckin sali 21.5.2013 Liikenne- ja viestintäministeriö Sonckin sali 21.5.2013 Uudenlaista ajattelua ja uusia ratkaisuehdotuksia rautatieliikenteeseen Satamajohtaja Jaakko Nirhamo BOTHNIAN GREEN LOGISTIC CORRIDOR -HANKE Pori

Lisätiedot

Tervetuloa kansainväliseen yliopistokaupunkiin Lappeenrantaan!

Tervetuloa kansainväliseen yliopistokaupunkiin Lappeenrantaan! Tervetuloa kansainväliseen yliopistokaupunkiin Lappeenrantaan! LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Lappeenranta lyhyesti Kuningatar Kristiina perusti kaupungin vuonna 1649. Kansainvälinen

Lisätiedot

PORI-PARKANO-HAAPAMÄKI RADAN UUDELLEEN KÄYTTÖÖNOTON TOTEUTETTAVUUSSELVITYS

PORI-PARKANO-HAAPAMÄKI RADAN UUDELLEEN KÄYTTÖÖNOTON TOTEUTETTAVUUSSELVITYS PORI-PARKANO-HAAPAMÄKI RADAN UUDELLEEN KÄYTTÖÖNOTON TOTEUTETTAVUUSSELVITYS PPH -RATATYÖRYHMÄN JOHTOPÄÄTÖKSET Marko Rajamäki Kaasuvetureiden käytön edellytykset Suomessa nyt selvitetty Selvitystyöllä uutuusarvo,

Lisätiedot

Rataverkon raakapuun terminaali- ja kuormauspaikkaverkon kehittäminen. Timo Välke 13.8.2012

Rataverkon raakapuun terminaali- ja kuormauspaikkaverkon kehittäminen. Timo Välke 13.8.2012 Rataverkon raakapuun terminaali- ja kuormauspaikkaverkon kehittäminen Timo Välke 13.8.2012 Yhteinen suunnitelma Metsäteollisuuden, metsähallituksen, rautatieyrityksen ja Liikenneviraston yhteistyönä pyritään

Lisätiedot

Uusiutuvan energian tulevaisuus Kanta-Hämeessä

Uusiutuvan energian tulevaisuus Kanta-Hämeessä Uusiutuvan energian tulevaisuus Kanta-Hämeessä Kestävän energian päivä III Kanta-Häme Metsäenergianäkökulma Janne Teeriaho, Hattulan kunta Häme ohjelma, strateginen maakuntaohjelma 2014+: Häme ohjelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) IMATRAN KAUPUNKI KAUPUNKIKEHITYS JA TEKNISET PALVELUT Kaupunkisuunnittelu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1080 Kaupunginosa 70, SIENIMÄKI Kortteli 36 sekä

Lisätiedot

Suomen logistiikan näköalat

Suomen logistiikan näköalat BESTUFS II Tavaraliikenne kaupungeissa 22.8.2007 Suomen logistiikan näköalat Jari Gröhn, yli-insinööri Liikennepolitiikan osasto 1 Logistiikka hallitusohjelmassa! Osallistutaan EU:n logistiikkapolitiikan

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Liikenne- ja viestintäministeriö 21. Liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä

Lisätiedot

ECOINFO FIN. Fortum Service Oy K Kotirinta 25.4.2003 1

ECOINFO FIN. Fortum Service Oy K Kotirinta 25.4.2003 1 FIN Fortum Service Oy K Kotirinta 25.4.2003 1 ECOINFO ECOINFO hankkeen tarkoituksena on parantaa Kaakkois-Suomen lähialueen ympäristön tilaa luomalla konkreettinen yhteys venäläisten ja suomalaisten yritysten

Lisätiedot

Raidehankkeita HLJ 2011 Maankäyttö- ja raideverkkoselvityksen taustamateriaalia

Raidehankkeita HLJ 2011 Maankäyttö- ja raideverkkoselvityksen taustamateriaalia Raidehankkeita HLJ 2011 Maankäyttö- ja raideverkkoselvityksen taustamateriaalia 18.12.2008 Kaukoliikenteen radat 1. Helsinki Turku -yhteys, uusi linjaus (ELSA-rata) Nopea junayhteys Turkuun ja Saloon Samassa

Lisätiedot

Tehoa raidekuljetuksiin. Petri Lempiäinen Hallituksen puheenjohtaja, Fenniarail Oy Vientikuljetus- ja laivauspäivät

Tehoa raidekuljetuksiin. Petri Lempiäinen Hallituksen puheenjohtaja, Fenniarail Oy Vientikuljetus- ja laivauspäivät Tehoa raidekuljetuksiin Petri Lempiäinen Hallituksen puheenjohtaja, Fenniarail Oy Vientikuljetus- ja laivauspäivät 17.-18.5.2017 Oulu 1 17.5.2017 Fenniarail lyhyesti Ensimmäinen yksityinen kaupallinen

Lisätiedot

Ratahanke Seinäjoki-Oulu

Ratahanke Seinäjoki-Oulu Ratahanke Seinäjoki-Oulu Mediatilaisuus 20.6.2016 20.6.2016 Ratahanke Seinäjoki-Oulu Mediatilaisuus 24.8.2015 Ohjelma: 11:00 Ratahankkeen yleisinfo, Tommi Rosenvall (Liikennevirasto) Kempele: Kempeleen

Lisätiedot

KAAVOITUSOHJELMA Imatra

KAAVOITUSOHJELMA Imatra LIITE KAAVOITUSOHJELMA 2016-2017 Imatra Imatran kaavoitusohjelma sisältää jo vireillä olevat sekä vuosina 2016-2017 käynnistettävät merkittävimmät kaavoitushankkeet vj 1.3.2016 Kaavoitus Vuorovaikutus

Lisätiedot

Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä

Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä 27.5.2013 Timo Mäkikyrö 29.5.2013 1 Sisältö POP ELY Tieluokituksesta, mikä on vähäliikenteinen tie Vähäliikenteisten

Lisätiedot

Toimiva logistiikka ja infra - nostoja Suomen kilpailukyvyn näkökulmasta

Toimiva logistiikka ja infra - nostoja Suomen kilpailukyvyn näkökulmasta Toimiva logistiikka ja infra - nostoja Suomen kilpailukyvyn näkökulmasta Asiakkuuspäällikkö Outi Nietola, Liikennevirasto 26.3.2015 Toiminta-ajatus: Liikennevirasto mahdollistaa toimivat, tehokkaat ja

Lisätiedot

Ajankohtaista Liikennevirastosta mitä menossa ja mitä tulossa? Mervi Karhula 10.6.2014,

Ajankohtaista Liikennevirastosta mitä menossa ja mitä tulossa? Mervi Karhula 10.6.2014, Ajankohtaista Liikennevirastosta mitä menossa ja mitä tulossa? Mervi Karhula 10.6.2014, Toiminta-ajatus: Liikennevirasto mahdollistaa toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset Visio vuoteen

Lisätiedot

Luumäki Imatrankoski-kaksoisraiteen alustava yleissuunnittelu ja ympäristövaikutusten arviointi (YVA) Ympäristövaikutusten arviointiselostus

Luumäki Imatrankoski-kaksoisraiteen alustava yleissuunnittelu ja ympäristövaikutusten arviointi (YVA) Ympäristövaikutusten arviointiselostus Luumäki Imatrankoski-kaksoisraiteen alustava yleissuunnittelu ja ympäristövaikutusten arviointi (YVA) Ympäristövaikutusten arviointiselostus sito oy 2008 Ratahallintokeskus Luumäki Imatrankoski-kaksoisraiteen

Lisätiedot

Tolstoi hinnat

Tolstoi hinnat Moskovaan 2.lk (4 hlö osasto) Helsinki/Pasila/Tikkurila - Moskova aikuinen 98,44 88,60 78,75 59,07 88,60 78,75 lapsi 68,97 62,02 55,13 41,36 62,02 55,13 ryhmä 78,75 78,75 78,75 78,75 78,75 78,75 Lahti

Lisätiedot

Eteläisen Suomen liikennejärjestelmän ylläpidon ja kehittämisen haasteet

Eteläisen Suomen liikennejärjestelmän ylläpidon ja kehittämisen haasteet Eteläisen Suomen liikennejärjestelmän ylläpidon ja kehittämisen haasteet Liikennejohtaja Anne Herneoja Ratahallintokeskus 1 15.3.04/Anne Herneoja Ratahallintokeskus (RHK) on vuonna 1995 perustettu liikenne-

Lisätiedot

Liikennejärjestelmä elinkeinoelämän mahdollistajana

Liikennejärjestelmä elinkeinoelämän mahdollistajana Liikennejärjestelmä elinkeinoelämän mahdollistajana Ylijohtaja Anne Herneoja 13.10.2011 Vastuu teistä, radoista ja vesiväylistä Liikennevirasto kehittää ja ylläpitää rautatie-, meri- ja tieliikennettä

Lisätiedot

Tavaraliikenne rautateillä 2007 alkaen

Tavaraliikenne rautateillä 2007 alkaen Tavaraliikenne rautateillä 2007 alkaen Liikenne- ja viestintäministeriö Ratahallintokeskus Rautatievirasto Radanpidon ja liikennöinnin yritykset Antti Korpilahti & Harri Rumpunen 1 Käsiteltyjä aiheita

Lisätiedot

Vt 12 yhteysvälin Kouvola Lahti ylimaakunnallinen edunvalvonta

Vt 12 yhteysvälin Kouvola Lahti ylimaakunnallinen edunvalvonta Vt 12 yhteysvälin Kouvola Lahti ylimaakunnallinen edunvalvonta Kaupunginjohtaja Lauri Lamminmäki Vt 12 Kouvola Lahti yhteysväli Valtatien 12 yhteysvälin Kouvola - Lahti perusparantaminen on ollut vireillä

Lisätiedot

Keskeisen päätieverkon toimintalinjat

Keskeisen päätieverkon toimintalinjat Keskeisen päätieverkon toimintalinjat Tytti Viinikainen Kanta-Hämeen liikennejärjestelmätyöryhmän kokous 21.4.2017 Taustaa Työtä esitelty aiemmin Kanta-Hämeen liikennejärjestelmätyöryhmässä keväällä 2016

Lisätiedot

Pohjanmaan liikenteen suuntautuminen ja saavutettavuus

Pohjanmaan liikenteen suuntautuminen ja saavutettavuus Pohjanmaan liikenteen suuntautuminen ja saavutettavuus Juha Mäkinen SITO POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI 31.1.2012 POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040, SEMINAARI 31.1.2012

Lisätiedot