Opin näkemään maailman oikein yli 20- vuotiaana lääkityksen, harjoittelun ja terapian avulla. Ilari Kousa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opin näkemään maailman oikein yli 20- vuotiaana lääkityksen, harjoittelun ja terapian avulla. Ilari Kousa"

Transkriptio

1 Opin näkemään maailman oikein yli 20- vuotiaana lääkityksen, harjoittelun ja terapian avulla Ilari Kousa

2 Tapaushistoria ennen kouluikää Synnyin 1984, 2kk ennenaikaisesti, istukan irtoamisen aiheuttaman hapenpuutteen takia. Vaikea CP-vamma, ei juuri mitään näkö- tai motorista muistia (vain aivan yksinkertaisimmat toiminnot) Silmänliikkeet eivät eriytyneet pään liikkeistä. Opin lukemaan 3-vuotiaana päänliikkeiden avulla. Kasvojentunnistus toimi normaalisti, mutta jotkin heikot kasvonilmeet eivät välttämättä aina tunnistuneet oikein.

3 Tapaushistoria kouluikä Matematiikan opiskelu tapahtui käytännössä auditiivisesti, MathCAD apuna lukiosta lähtien visuaalisen lyhytkestoisen muistin korvikkeena. Ei sakkadeita/seuraamisliikkeitä. Ei myöskään toimivaa karttamaista (ns. allosentristä) tilanesitystä: esim. koulun ja kodin välistä reittiä harjoiteltiin videon avulla, yhdistäen käännökset maamerkkeihin.

4 Näkemään oppiminen Vuonna 1995 sain Microsoft Flight Simulatorin ja aloin sen avulla olemaan syvemmässä vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa pystyessäni kokemaan virtuaalisen lentokoneen ja sen ympäristön välisen suhteen (näkökulmat ym.). Nykyään se on pelkän harrastuksen lisäksi myös koelaboratorio. Luimme lukiossa Piaget n teorioista; toistin hänen näkökulmakokeitaan esineiden suhteellisista sijainneista. Alkeellinen tilantaju vuoden iässä; lähinnä kuitenkin puhuva pää

5 Näkemään oppiminen Lentosimulaattori näköaistin stimuloijana:

6 Näkemään oppiminen Vuonna 1995 sain Microsoft Flight Simulatorin ja aloin sen avulla olemaan syvemmässä vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa pystyessäni kokemaan virtuaalisen lentokoneen ja sen ympäristön välisen suhteen (näkökulmat ym.). Nykyään se on pelkän harrastuksen lisäksi myös koelaboratorio. Luimme lukiossa Piaget n teorioista; toistin hänen näkökulmakokeitaan esineiden suhteellisista sijainneista. Alkeellinen tilantaju vuoden iässä; lähinnä kuitenkin puhuva pää

7 Pääongelmat ennen baklofeenia Motoriset rajoitteet Tetraplegia (virallisesti diplegia), oikealla kädellä pystyin ohjaamaan tietokonetta (4v. lähtien) ja sähköpyörätuolia (14 v. lähtien) vuosien harjoittelun jälkeen; - Nivelten jäykkyys rajoitti liikkeitä - Melko hyvä pään hallinta ja puhe - Erityisesti lantion ja raajojen huono verenkierto lisäsi jäykkyyttä

8 Pääongelmat ennen baklofeenia 2 Sensoriset rajoitteet: Virtuaalista visuaalista maailmaa ei ollut. En siten kyennyt oppimaan esimerkiksi eri kukkien ulkonäköä, sillä kielellisen semanttisen muistin sisältö ei ollut visuaalisesti esitettävissä/yhdistynyt visuaaliseen sisältöön. Myöskin visuaalisten tilojen ja objektien käsittely mielessä oli mahdotonta, mikä vaikeutti esim. kaunokirjallisuudesta nauttimista, kun tekstin tapahtumapaikkoja ei voinut kuvitella mielessä, runoista puhumattakaan. Olin siten riippuvainen välittömästä näköinformaatiosta.

9 Pääongelmat ennen baklofeenia 3 Merkittävästi rajoittunut tarkkaavaisuuden ohjauksen joustavuus: tarkkaavaisuutta piti siirtää tietoisesti pään liikkeillä. Matematiikassa visuospatiaalisten toimintojen puute aiheutti ongelmia, kunnes avuksi otettiin lukiossa tietokone. Lukio- ja yliopisto-opettajien tuki on ollut ensiarvoisen tärkeää. Mielestäni tilannettani ei ymmärretty kunnolla kuntouttavien tahojen ( mm. Lastenlinna) puolelta, mikä pahensi asianlaitaa.

10 Toiminnallisen paranemisen alueet baklofeenihoidon ja ortopedisen manuaalisen terapian (OMT) aikana Välittömät muutokset alkaen tammikuussa 2004: Spastisuuden väheneminen Motoristen toimintojen paraneminen Kehotietoisuus Alkaen 3. hoitokuukauden aikana (hitaasti) Tietoisuus tilasta Virtuaalinen visuaalinen tila Myöhemmin: * Näkökenttien normalisoituminen

11 Motoristen toimintojen paraneminen Motorinen ja visuomotorinen muisti parani merkittävästi vuoden 2005 aikana. Liikkeet joustavoituivat vuoden 2006 aikana. Huhtikuu 2007: Otin molemmin käsin VHS-kasetin kotelosta ja laitoin VHS-nauhuriin. Heinäkuu 2007: Avasin kolajuomapullon korkin ja kaadoin juomaa lasiin. Välittömien liikeimpulssien ilmentymisen estäminen. Pystyn yksin tai minimaalisella avulla riisumaan ja pukemaan paidan. Marraskuu 2009: Sanoin lauseen ja otin yhtäaikaisesti lusikalla palasen kakkua.

12 Tietoisuus kehosta Pumpun asennuksen jälkeinen yö (tammikuu 2004): proprioseptiivinen havainto omista varpaista. Jo sairaalassaoloaikana tietoisuus oman aortan synnyttämästä pulssista aiheutti paniikkituntemuksia. Autonomisen hermoston toiminnan muutokset vieläkin joskus pelottavan tuntuisia. Aistimus oman kehon pituudesta syyskuussa Heinäkuu 2008: Vaatteiden ostaminen ensimmäistä kertaa miellyttävää ja kiinnostavaa. N. syyskuu 2008: ensimmäiset pysyvämmät aistimukset lapaluista. Tietoisuus vasemmasta kädestä ja sen toiminnanohjaus parantunut merkittävästi vuodenvaihteessa 10/11 annoksenlisäyksen jälkeen.

13 Tietoisuus tilasta Vaatii tietoisuutta ja havaintoa suunnista ja etäisyyksistä. Ensin kohti minua ja minusta poispäin v D-tila v Suunnistustehtävät helpompia, tarkkaavaisuus voi vaihdella Tietoisuus 3D-tilasta syyskuussa 2006 kun paino lantiolla ja lonkilla suorassa seisominen Paranevat yhä

14 Viivojen suunnat koeasetema viivojen kallistusasteen havaintovaikeuksien tutkimiseksi

15 Virtuaalinen visuaalinen tila Alussa ei lainkaan, minkä tahansa visuaalisen kuvittelu vaati hirveästi työtä, ympäristön ärsykkeet häiritsivät Ilmaantuminen käsi kädessä konkreettisen tilan kanssa. Matematiikka ei enää tunnu erityisen vaikealta Joidenkin muotojen kuvitteleminen yhä haastavaa, pallot pahimpia. Kipu tai lihasjäykkyys voi yhä häiritä virtuaalitilan käyttöä.

16 Parantuneet näkökentät, lokakuu 2006 Goldmann-näkökentät, V/4, I/4-isopterit. Vasempaan alaneljännekseen vielä vaikea reagoida. Vas. kentät v

17 Muita toimintojen parantumisia Emotionaalisen skaalan rikastuminen helpottaa vuorovaikutusta myös vastakkaisen sukupuolen kanssa. Näkökentän objekteilla selkeä ja moniulotteinen emotionaalinen sisältö. Visuaalisen syötteen läpipääseminen mahdollistaa tapahtumamuistin paranemisen auttamalla luomaan rikkaita muistoja. Syvyyden havaitseminen kehittyy yhä ja vaihtelee päivittäin. Uudestisyntymä

18 Lopuksi Baklofeenin vaikutus näkyy spastisuuden vähenemisenä ja kivuliaiden spasmien häviämisenä. OMT:n vaikutus näkyy sekä terapian aikana että ulkopuolella nivelten, nikamien ja lihasten toiminnan paranemisena. Muun kehityksen taustalla olevia hermoston muutoksia tulee tutkia jatkossa yksityiskohtaisesti. Baklofeeni+OMT+toimintaterapia+perinteinen fysioterapia saattaa tonuksen normalisoimisen lisäksi siis myös tehostaa keskushermoston muovautuvuutta.

Vaihtelu virkistää taidon oppimisessa - Kisakallion taitokongressin antia. Kuntotestauspäivät 19.3.2016 Sami Kalaja

Vaihtelu virkistää taidon oppimisessa - Kisakallion taitokongressin antia. Kuntotestauspäivät 19.3.2016 Sami Kalaja Vaihtelu virkistää taidon oppimisessa - Kisakallion taitokongressin antia Kuntotestauspäivät 19.3.2016 Sami Kalaja Non-lineaarinen pedagogiikka / Keith Davids Urheilija, tehtävä ja ympäristö ovat jatkuvassa

Lisätiedot

LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan

LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan 1. Motoriset taidot Kehon hahmotus Kehon hallinta Kokonaismotoriikka Silmän ja jalan liikkeen koordinaatio Hienomotoriikka Silmän ja käden

Lisätiedot

Mindfulness oppimisen tukena. Teea Ekola Ilon Kopse Mindfulness- tunnetaitovalmentaja

Mindfulness oppimisen tukena. Teea Ekola Ilon Kopse Mindfulness- tunnetaitovalmentaja Mindfulness oppimisen tukena Teea Ekola Ilon Kopse Mindfulness- tunnetaitovalmentaja Mindfulness- määritelmiä Thich Nhat Hanh: Ihminen on valppaana nykyhetkessä, pitää tietoisuutensa tarkkaavaisesti kulloisessakin

Lisätiedot

TOP 4 Tehokkaimmat liikkuvuusharjoitteet

TOP 4 Tehokkaimmat liikkuvuusharjoitteet TOP 4 Tehokkaimmat liikkuvuusharjoitteet Miksi minun tulisi parantaa liikkuvuuttani? Hyvä liikkuvuus on valtavan tärkeä ominaisuus kaikille, jotka välittävät fyysisestä terveydestään ja/tai suorituskyvystään.

Lisätiedot

4 ensimmäistä sähköpostiasi

4 ensimmäistä sähköpostiasi 4 ensimmäistä sähköpostiasi 1 Ohjeet Nyt rakennetaan neljä viestiä, jotka voit lähettää sähköpostilistallesi. Jos et vielä osaa rakentaa sähköpostilistaa, lue tämä kirjoitus: http://www.valmentaja-akatemia.fi/sahkopostilista/

Lisätiedot

Lähtökohdat puheenvuorolle

Lähtökohdat puheenvuorolle Aistitoiminnot - Kognitiiviset toiminnot - Muisti ja oppiminen - Missä voi mennä pieleen? - Miten voi auttaa ja helpottaa muistamista? - Sosio-emotionaalinen alue - Summa Summarum KM Susanna Paloniemen

Lisätiedot

Loikkien ketteräksi. Motoriikan kehittämisestä tukea tulevaisuuteen

Loikkien ketteräksi. Motoriikan kehittämisestä tukea tulevaisuuteen Loikkien ketteräksi Motoriikan kehittämisestä tukea tulevaisuuteen Helena Viholainen, Tutkijatohtori, KT, elto Jyväskylän yliopisto, Erityispedagogiikka MIKSI TUKEA MOTORISTA KEHITYSTÄ? 26.10.2011 Tampere

Lisätiedot

Huomioithan, että työelämässä kullakin työpaikalla on omat erilliset kirjaamisohjeensa, joita tulee siellä noudattaa.

Huomioithan, että työelämässä kullakin työpaikalla on omat erilliset kirjaamisohjeensa, joita tulee siellä noudattaa. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hyvinvointi- ja toimintakyky Fysioterapian koulutusohjelma FYSIOTERAPIAPROSESSI Tämä ohje on tarkoitettu fysioterapeuttiopiskelijoille fysioterapiaprosessin kuvaamisen tueksi

Lisätiedot

Kognitiivinen psykologia tutkii tiedonkäsittelyä. Neuropsykologia tutkii aivojen ja mielen suhdetta MITEN AIVOT TOIMIVAT?

Kognitiivinen psykologia tutkii tiedonkäsittelyä. Neuropsykologia tutkii aivojen ja mielen suhdetta MITEN AIVOT TOIMIVAT? SISÄLLYS I IHMINEN KÄSITTELEE JATKUVASTI TIETOA 10 1 Kognitiivinen psykologia tutkii tiedonkäsittelyä 12 Ympäristöön sopeudutaan kognitiivisten toimintojen avulla Kaikki asiat eivät tule tietoisuuteen

Lisätiedot

Kaikki Pelissätehtäväkortit

Kaikki Pelissätehtäväkortit Kaikki Pelissätehtäväkortit 1. Salmiakkikuljetus Lapsi kuljettaa salmiakkiruudun ympäri ensin toiseen suuntaan ja sitten toiseen suuntaan. Pelaajan tulee käyttää vasenta ja oikeaa jalkaa. Toinen ja neljäs

Lisätiedot

YHTEISKUNTA MUUTTUU- KUINKA ME MUUTUMME? Asiaa aivotutkimuksesta ja hahmottamisesta

YHTEISKUNTA MUUTTUU- KUINKA ME MUUTUMME? Asiaa aivotutkimuksesta ja hahmottamisesta YHTEISKUNTA MUUTTUU- KUINKA ME MUUTUMME? Asiaa aivotutkimuksesta ja hahmottamisesta Heli Isomäki Neuropsykologian erikoispsykologi, PsT Neuropsykologipalvelu LUDUS Oy www.ludusoy.fi AIVOJEN KEHITYS MISSÄ

Lisätiedot

Lihashuolto. Venyttely

Lihashuolto. Venyttely Lihashuolto Aina ennen harjoitusta huolellinen alkulämpö, joka sisältää lyhytkestoiset venytykset noin 5-7 sek (ei pitkäkestoisia venytyksiä, sillä muuten lihasten voimantuotto ja kimmoisuus heikentyy).

Lisätiedot

HELIA 1 (15) Outi Virkki Käyttöliittymät ja ohjelmiston suunnittelu 23.11.00 13:28

HELIA 1 (15) Outi Virkki Käyttöliittymät ja ohjelmiston suunnittelu 23.11.00 13:28 HELIA 1 (15) Luento 3 Käytettävyyden osapuolet... 2 Ihminen tietojenkäsittelijänä... 3 Muistitoiminnot... 4 Työmuisti (lyhytkestoinen muisti )... 4 Säilömuisti (pitkäkestoinen muisti)... 4 Sensoriset muistit...

Lisätiedot

AVH-potilaan siirtymisen ohjaaminen. TYKS fysioterapia / os.964

AVH-potilaan siirtymisen ohjaaminen. TYKS fysioterapia / os.964 AVH-potilaan siirtymisen ohjaaminen TYKS fysioterapia / os.964 AVH potilaan kuntoutus Ohjataan ja tuetaan potilasta käyttämään voimavarojaan oikein erilaisissa päivittäisissä tilanteissa Tavoitteena on

Lisätiedot

Nuoren urheilijan voimaharjoittelu

Nuoren urheilijan voimaharjoittelu Tavoitteena terve ja menestyvä nuori urheilija Nuoren urheilijan voimaharjoittelu Varalan urheiluopisto 20.10.2009 Nuoren urheilijan valmiudet voimaharjoitteluun Biologinen ikä: Milloin vastuksena omakehon

Lisätiedot

Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana

Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana Dosentti Elina Kontu Helsingin yliopisto Opettajankoulutuslaitos,

Lisätiedot

SUOMEN VOIMISTELULIITTO

SUOMEN VOIMISTELULIITTO NUOREN URHEILIJAN KASVU- JA KEHITYS RISKIT JA MAHDOLLISUUDET Harri Hakkarainen Urheilulääkäri- ja valmentaja Kasvun ja kehityksen jaomelua Rakenteellinen kasvu Koko, pituus, paino, raajojen suhteet jne.

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

Rakastavatko aivosi liikuntaa?

Rakastavatko aivosi liikuntaa? Rakastavatko aivosi liikuntaa? Heidi Syväoja, FT, LitM LIKES- tutkimuskeskus, Jyväskylä LIKES-tutkimuskeskus Rautpohjankatu Viitaniementie 158, A, 40700 40720 Jyväskylä heidi.syvaoja@likes.fi www.likes.fi

Lisätiedot

Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa. Kaisa Pietilä 28.1.2016

Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa. Kaisa Pietilä 28.1.2016 K Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa Kaisa Pietilä 28.1.2016 Työpajan lähtökohdat Jokaisella on mahdollisuus lisätä työhönsä terapeuttisia elementtejä kysyä ja kyseenalaistaa

Lisätiedot

EI MIKÄÄN NÄISTÄ. KUVITETTU MINI-MENTAL STATE EXAMINATION Ohjeet viimeisellä sivulla. 1. Mikä vuosi nyt on? 2. Mikä vuodenaika nyt on?

EI MIKÄÄN NÄISTÄ. KUVITETTU MINI-MENTAL STATE EXAMINATION Ohjeet viimeisellä sivulla. 1. Mikä vuosi nyt on? 2. Mikä vuodenaika nyt on? POTILAS: SYNTYMÄAIKA: TUTKIJA: PÄIVÄMÄÄRÄ: 1. Mikä vuosi nyt on? 2000 2017 2020 1917 EI MIKÄÄN NÄISTÄ 2. Mikä vuodenaika nyt on? KEVÄT KESÄ SYKSY TALVI 3. Monesko päivä tänään on? 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10

Lisätiedot

Sisällys. Suomenkielisen käännöksen alkulause... 11 Esipuhe...13 Johdanto...19 Kuinka kirjaa käytetään?...25

Sisällys. Suomenkielisen käännöksen alkulause... 11 Esipuhe...13 Johdanto...19 Kuinka kirjaa käytetään?...25 Sisällys Suomenkielisen käännöksen alkulause........................ 11 Esipuhe...13 Johdanto...19 Kuinka kirjaa käytetään?...25 OSA I Sensorisen integraation eli aistitiedon käsittelyn häiriön tunnistaminen

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

Testaus- ja kuntotutkimusasema TESKU ay

Testaus- ja kuntotutkimusasema TESKU ay Testaus- ja kuntotutkimusasema TESKU ay www.tesku.fi email:tesku@tesku.fi Lääninhallituksen toimiluvalla ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon liikunnallisesti suuntautunut fyysisen kunnon testausta, liikunnallista

Lisätiedot

Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen

Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen Mäntykangas 2 Kysely toteutettiin strukturoidulla lomakkeella

Lisätiedot

Psykoosisairauksien tuomat neuropsykologiset haasteet

Psykoosisairauksien tuomat neuropsykologiset haasteet Psykoosisairauksien tuomat neuropsykologiset haasteet Hyvinkään sairaala 19.11.2015 Neuropsykologian erikoispsykologi Laila Luoma laila.luoma@hus.fi 1 Neuropsykologian kohteena on aivojen ja käyttäytymisen

Lisätiedot

parasta aikaa päiväkodissa

parasta aikaa päiväkodissa parasta aikaa päiväkodissa Lastentarhanopettajaliitto 2006 varhaiskasvatuksen laadun ydin on vuorovaikutuksessa lapsen kehitystä ja oppimista edistävät lapsen kiinnostus, uteliaisuus ja virittäytyneisyys

Lisätiedot

treeniohjelma: Lämmittely

treeniohjelma: Lämmittely treeniohjelma: Lämmittely HARJOITTELE NÄIN: Treenaa kolmesti viikossa vaikkapa maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina, niin keho ehtii palautua treenien välillä. Harjoitus koostuu aina lämmittelystä

Lisätiedot

Lonkan nivelrikko. Potilasohje. www.eksote.fi

Lonkan nivelrikko. Potilasohje. www.eksote.fi Lonkan nivelrikko Potilasohje www.eksote.fi Sisällys Hyvä nivelrikko-oireinen... 3 Nivelrikon vaikutuksia... 3 Tietoa nivelrikosta ja harjoittelun vaikutuksista... 4 Mitä nivelrikko on... 4 Harjoittelulla

Lisätiedot

LIHASKUNTOHARJOITTELU KOTONA

LIHASKUNTOHARJOITTELU KOTONA LIHASKUNTOHARJOITTELU KOTONA Tähän on kerätty liikemalleja, joita voidaan suorittaa kotona. Kaikkia liikkeitä ei tarvitse kerralla tehdä, vaan tarkoituksena on poimia itselle sopivat liikkeet omaksi kuntopiiriksi.

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI FINLANDS SJUKVÅRDSDISTRIKT

VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI FINLANDS SJUKVÅRDSDISTRIKT VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI FINLANDS SJUKVÅRDSDISTRIKT EGENTLIGA Ohjeita peukalon cmc-nivelen luudutusleikkauksesta kuntoutuvalle Tämän ohjeen tarkoituksena on selvittää peukalon cmc-nivelen luudutusleikkaukseen

Lisätiedot

1. DIAGNOSOIDUT OPPIMISEN VAIKEUDET PALOKUNTA- NUORELLA AD/HD = TARKKAAVAISUUS- JA YLIVILKKAUSHÄIRIÖ:

1. DIAGNOSOIDUT OPPIMISEN VAIKEUDET PALOKUNTA- NUORELLA AD/HD = TARKKAAVAISUUS- JA YLIVILKKAUSHÄIRIÖ: PALOTARUS SUURLEIRI 2010 / PADASJOKI MINILUENNOT /Taru Laurén / 5.-9.7.2010 1. DIAGNOSOIDUT OPPIMISEN VAIKEUDET PALOKUNTA- NUORELLA AD/HD = TARKKAAVAISUUS- JA YLIVILKKAUSHÄIRIÖ: A = ATTENTION = HUOMIO

Lisätiedot

Akateemiset opiskelutaidot, 2 op (ARTS-A0104) Helena Kurkela, KM helena.kurkela@aalto.fi

Akateemiset opiskelutaidot, 2 op (ARTS-A0104) Helena Kurkela, KM helena.kurkela@aalto.fi Akateemiset opiskelutaidot, 2 op (ARTS-A0104), KM helena.kurkela@aalto.fi 2. Luento ma 7.9. klo 14.00 15.30 (Otaniemi) ke 7.10. klo 15.00 16.30 (Arabia) * Opiskelukyky * Ajankäytön suunnittelu * Oppimisvaikeudet

Lisätiedot

Ylöjärven opetussuunnitelma 2004. Valinnainen kieli (B2)

Ylöjärven opetussuunnitelma 2004. Valinnainen kieli (B2) Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Valinnainen kieli (B2) B 2 -SAKSA Valinnaisen kielen opiskelun tulee painottua puheviestintään kaikkein tavanomaisimmissa arkipäivän tilanteissa ja toimia samalla johdantona

Lisätiedot

KERHOPAKETIN OHJELMA JA TAVOITTEET ( ARABIAN KIELI )

KERHOPAKETIN OHJELMA JA TAVOITTEET ( ARABIAN KIELI ) KERHOPAKETIN OHJELMA JA TAVOITTEET ( ARABIAN KIELI ) OPETTAJA : FARID BEZZI OULU 2013 1/5 Ohjelman lähtökohdat Arabian kieli kuuluu seemiläisiin kieliin, joita ovat myös heprea ja amhara. Äidinkielenä

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi

Lapsen kielen kehitys II. Kielen ja puheen kehityksen tukeminen. www.eksote.fi Lapsen kielen kehitys II Kielen ja puheen kehityksen tukeminen www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 PUHUMAAN OPPIMINEN Puhe on ihmisen tärkein ilmaisun väline. Pieni lapsi oppii

Lisätiedot

Polven nivelrikko. Potilasohje. www.eksote.fi

Polven nivelrikko. Potilasohje. www.eksote.fi Polven nivelrikko Potilasohje www.eksote.fi Sisällys Hyvä nivelrikko-oireinen... 3 Nivelrikon vaikutuksia... 3 Tietoa nivelrikosta ja harjoittelun vaikutuksista... 4 Mitä nivelrikko on... 4 Harjoittelulla

Lisätiedot

Laatu ja tasa-arvo esiopetuksessa

Laatu ja tasa-arvo esiopetuksessa Laatu ja tasa-arvo esiopetuksessa Motivaatio ja oppiminen: Eskarista kouluun siirryttäessä Jari-Erik Nurmi & Kaisa Aunola, Ulla Leppänen, Katja Natale,, Jaana Viljaranta, Marja Kristiina Lerkkanen,, Pekka

Lisätiedot

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura Myönteisen muistelun kortit Muistelulla voidaan vahvistaa ja lisätä ikäihmisten mielen hyvinvointia. Myönteisen muistelun korteilla vahvistetaan hyvää oloa tarinoimalla mukavista muistoista, selviytymistaidoista,

Lisätiedot

Tuotteen oppiminen. Käytettävyyden psykologia syksy 2004. T-121.200 syksy 2004

Tuotteen oppiminen. Käytettävyyden psykologia syksy 2004. T-121.200 syksy 2004 Tuotteen oppiminen Käytettävyyden psykologia syksy 2004 Oppiminen Havainto Kognitiiviset muutokset yksilössä Oppiminen on uuden tiedon omaksumista, joka perustuu havaintoon Ärsyke Behavioristinen malli

Lisätiedot

KATSOMALLA JA MIELIKUVILLA HARJOITTELU, OPPIMINEN

KATSOMALLA JA MIELIKUVILLA HARJOITTELU, OPPIMINEN Markku Gardin 2012 KATSOMALLA JA MIELIKUVILLA HARJOITTELU, OPPIMINEN Aivojen peilisolut perustana: katso tai kuvittele, tee ja tunne Aivojen ja hermoston tutkimus on mennyt viime vuosina pitkin askelin

Lisätiedot

Alkulämmittelyohjelma

Alkulämmittelyohjelma Alkulämmittelyohjelma Terve Futaaja 2 Johdanto Tämä alkulämmittelyohjelma on suunniteltu Terve Futaaja - tutkimusta varten. Tutkimus on UKK-instituutissa toimivan Tampereen Urheilulääkäriaseman hanke,

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

Auron Liikuntapalvelut

Auron Liikuntapalvelut Auron Liikuntapalvelut Kuntouttavat liikuntaryhmät Terveysliikuntaryhmät Kuntoliikuntaryhmät Löydä itsellesi sopiva liikuntaohjelma ja varaa paikkasi kätevästi netissä: www.auron.fi/liikuntaryhmät Ohjaava

Lisätiedot

Oppimisen pulmista oppimisen iloon -teemaryhmä

Oppimisen pulmista oppimisen iloon -teemaryhmä Oppimisen pulmista oppimisen iloon -teemaryhmä Opinnollinen kuntoutus Aija Lund 2007 Ryhmän teemat: Lukemisen ja kirjoittamisen vaikeudet (Jukka Nevala ja Marjukka Peltonen) Tekstinymmärtäminen ja sen

Lisätiedot

Tiedon ja valtaistumisen kautta hyvinvoinnin ja toimintakyvyn kohentamiseen

Tiedon ja valtaistumisen kautta hyvinvoinnin ja toimintakyvyn kohentamiseen CP-vammaisten aikuisten hyvinvointi ja kuntoutus elämänkaarella projekti 2007-2010 Osaprojekti CP-vamma ja ikääntyminen Toimintakyvyn laaja-alainen tukeminen ikävuosien karttuessa Tiedon ja valtaistumisen

Lisätiedot

ALKULÄMMITTELYLLÄ EROON POLVIVAMMOISTA

ALKULÄMMITTELYLLÄ EROON POLVIVAMMOISTA 1 ALKULÄMMITTELYLLÄ EROON POLVIVAMMOISTA Lehtonen Elina & Juola Anni Elokuu 2015 2 SISÄLLYS OPPAAN LUKIJALLE... 3 ALKULÄMMITTELYN TÄRKEYS... 5 HARJOITTEITA... 6 LOPUKSI... 21 3 OPPAAN LUKIJALLE Tämä opas

Lisätiedot

Mitä on taitovalmennus?

Mitä on taitovalmennus? Mitä on taitovalmennus? Ekologinen malli motorisesta kontrollista/oppimisesta Taitovalmentajan tehtävänä on tehdä itsestään tarpeeton Opeta urheilijat oppimaan! Luo olosuhteet ja tilanne, jossa oppiminen

Lisätiedot

Lonkan tekonivel. Fysioterapiaohjeet

Lonkan tekonivel. Fysioterapiaohjeet Fysioterapia Lonkan tekonivel Fysioterapiaohjeet Seinäjoen keskussairaala, fysioterapia Koskenalantie 18 60220 Seinäjoki Puhelin 06 415 4939 Sähköposti: etunimi.sukunimi@epshp.fi Fysioterapia 2 (9) Lukijalle

Lisätiedot

Käytä sitä kättä. Opas pareettisen yläraajan terapeuttiseen harjoitteluun. Lisätietoa: www.aivoliitto.fi www.sydänliitto.fi. www.kaypahoito.

Käytä sitä kättä. Opas pareettisen yläraajan terapeuttiseen harjoitteluun. Lisätietoa: www.aivoliitto.fi www.sydänliitto.fi. www.kaypahoito. Oppaan ovat tuottaneet fysioterapeuttiopiskelijat Lasse Hytönen ja Petteri Lemmetyinen opinnäytetyönä Mikkelin Ammattikorkeakoulussa Savonlinnassa yhteistyössä Kruunupuisto Punkaharjun Kuntoutuskeskuksen

Lisätiedot

Ääntelyn ja motoriikan kehityksen seurantamenetelmä

Ääntelyn ja motoriikan kehityksen seurantamenetelmä Ääntelyn ja motoriikan kehityksen seurantamenetelmä Paula Lyytinen,Timo Ahonen, Kenneth Eklund,Heikki Lyytinen Jyväskylän yliopiston Lapsitutkimuskeskus Niilo Mäki Instituutti Mihin tarvitaan? kehityksen

Lisätiedot

Kotihoito-ohje potilaalle. Päiväys: Sairaanhoitaja: Lääkäri: Muita hyödyllisiä puhelinnumeroita:

Kotihoito-ohje potilaalle. Päiväys: Sairaanhoitaja: Lääkäri: Muita hyödyllisiä puhelinnumeroita: Kotihoito-ohje potilaalle Päiväys: Sairaanhoitaja: Lääkäri: Muita hyödyllisiä puhelinnumeroita: 2 Johdanto Tämä potilaan ohjekirja sisältää tärkeää tietoa Smith & Nephew n valmistaman kertakäyttöisen alipainetta

Lisätiedot

PhysioTools Online - ed set Sivu 1/7

PhysioTools Online -  ed set Sivu 1/7 PhysioTools Online - emailed set Sivu 1/7 Harjoitusohjelma FYS PKL SELKÄRYHMÄ 2/15 Keski-Suomen SHP Keski-Suomen keskussairaala Keskussairaalantie 19, 40620 Jyväskylä, Suomi ALKULÄMMITTELY Pyöräilyä. Aika:

Lisätiedot

PUHU MINULLE KUUNTELE MINUA

PUHU MINULLE KUUNTELE MINUA Helsingin terveyskeskus poliklinikka Puheterapeutit: K. Laaksonen, E. Nykänen, R. Osara, L. Piirto, K. Pirkola, A. Suvela, T. Tauriainen ja T. Vaara PUHU MINULLE KUUNTELE MINUA Lapsi oppii puheen tavallisissa

Lisätiedot

CP-lasten kuntoutus ja sen tavoitteet - siirtyminen aikuisten palvelujen käyttäjäksi.

CP-lasten kuntoutus ja sen tavoitteet - siirtyminen aikuisten palvelujen käyttäjäksi. Matti Koivikko CP-lasten kuntoutus ja sen tavoitteet - siirtyminen aikuisten palvelujen käyttäjäksi. Vajaaliikkeisten Kunto Bot för Rörelsehindrade r.y. http://www.vlkunto.fi/ VASTASYNTYNEIDEN AIVOVAURIOT

Lisätiedot

Fyysinen valmennus sulkapallossa Pajulahti Sulkapallon lajianalyysiä Voima V-M Melleri

Fyysinen valmennus sulkapallossa Pajulahti Sulkapallon lajianalyysiä Voima V-M Melleri Sulkapallon lajianalyysiä Voima V-M Melleri Mihin voimaa tarvitaan? liikkuminen ja suunnanmuutokset lyönnit keskivartalon tuki (tärkeää kaikessa!) Jalat (=liikkuminen) Jalkoihin kohdistuvat pelin suurimmat

Lisätiedot

STUDIO-PROJEKTI OPPIMISVAIKEUDET. Kaija Peuna JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU/ Ammatillinen opettajakorkeakoulu

STUDIO-PROJEKTI OPPIMISVAIKEUDET. Kaija Peuna JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU/ Ammatillinen opettajakorkeakoulu STUDIO-PROJEKTI OPPIMISVAIKEUDET Kaija Peuna JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU/ Ammatillinen opettajakorkeakoulu Teemat Suhtautuminen oppimiseen Oppimisvaikeudet Aikuinen oppijana Muutama sana motivaatiosta

Lisätiedot

AVH potilaan asentohoidot. Tyks Neurologian klinikka Fysioterapia

AVH potilaan asentohoidot. Tyks Neurologian klinikka Fysioterapia AVH potilaan asentohoidot Tyks Neurologian klinikka Fysioterapia Tavoitteena on saada luotua potilaan toimintakyvyn itsenäistymiseen tähtäävä yhdenmukainen ohjaustapa, jonka toteuttamiseen osallistuvat

Lisätiedot

Dialoginen oppiminen ja ohjaus

Dialoginen oppiminen ja ohjaus Dialoginen oppiminen ja ohjaus Helena Aarnio Hämeen ammattikorkeakoulu/ammatillinen opettajakorkeakoulu helena.aarnio@hamk.fi Tavoitteet osata erottaa dialogi muista keskustelumuodoista syventää ymmärrystä

Lisätiedot

2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012*

2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012* Palkansaajien työmatkatapaturmat 28-212 (aiemman analyysin päivitys) 16.1.213 TVL/AH Analyysin aineistona on kaikki palkansaajille lakisääteisestä tapaturmavakuutuksesta korvatut työmatkatapaturmat. Vapaaehtoisesti

Lisätiedot

Kielen hyvän osaamisen taso on 6. luokan päättyessä taitotasokuvauksen mukaan:

Kielen hyvän osaamisen taso on 6. luokan päättyessä taitotasokuvauksen mukaan: Luokat 3-6 A2-espanja AIHEKOKONAISUUDET luokilla 4-6 Ihmisenä kasvaminen korostuu omien asioitten hoitamisessa, ryhmässä toimimisessa ja opiskelutaitojen hankkimisessa. Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys

Lisätiedot

Väkivaltaa kokenut lapsi sijaisperheessä. Kokemukset näkyviin väkivaltatyön kehittäminen sijaishuollossa hanke 2009-2014

Väkivaltaa kokenut lapsi sijaisperheessä. Kokemukset näkyviin väkivaltatyön kehittäminen sijaishuollossa hanke 2009-2014 Väkivaltaa kokenut lapsi sijaisperheessä hanke 2009-2014 Tuon lapsen kanssa on sitten kummallista olla. Toisaalta tuntuu, että syli kuin syli kelpaa, mutta sitten kun tosipaikan tullen yritän ottaa syliin

Lisätiedot

Ohjeita olkanivelen tähystysleikkauksesta kuntoutuvalle

Ohjeita olkanivelen tähystysleikkauksesta kuntoutuvalle Ohjeita olkanivelen tähystysleikkauksesta kuntoutuvalle VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI EGENTLIGA FINLANDS SJUKVÅRDSDISTRIKT Tämän ohjeen tarkoituksena on selvittää olkanivelen tähystysleikkauksen jälkeistä

Lisätiedot

SVINGIN KIINNITYSKOHDAT

SVINGIN KIINNITYSKOHDAT Antti Mäihäniemi opettaa kesäisin Master Golfissa ja talvisin Golfin Vermon House Prona. Hän on tutkinut golfsvingiä omatoimisesti yli kymmenen vuoden ajan. Hän on oppinut, että vain kyseenalaistamalla

Lisätiedot

4-vuotiaan lapsen Hyve mallin mukainen vanhempien ja päivähoidon yhteinen varhaiskasvatuskeskustelurunko

4-vuotiaan lapsen Hyve mallin mukainen vanhempien ja päivähoidon yhteinen varhaiskasvatuskeskustelurunko 4-vuotiaan lapsen Hyve mallin mukainen vanhempien ja päivähoidon yhteinen varhaiskasvatuskeskustelurunko 1. Tunne-elämän kehitys, sosiaaliset taidot, vuorovaikutus ja leikki on utelias, haluaa tutkia,

Lisätiedot

HARJOITUSOHJELMA PUOLAPUILLA

HARJOITUSOHJELMA PUOLAPUILLA HARJOITUSOHJELMA PUOLAPUILLA Istumaan nousu Suora vatsalihas, suora reisilihas, leveä peitinkalvon jännittäjälihas. Suoritus: Laita jalat puolapuun alle ja kädet joko niskaan kevyesti (muista kyynärpäät

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

Ajatuksia oppimisesta

Ajatuksia oppimisesta Ajatuksia oppimisesta Turun normaalikoulun kouluttajat Tampereen normaalikoulun 3. 6. sekä 7. 9. luokkalaiset Tampereen yliopiston 2.vsk luokanopettajaopiskelijat OPPIMINEN ON MUUTOS. Luonto ja opetus

Lisätiedot

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 MAANANTAI 4 TIISTAI 5 KESKIVIIKKO 6 Loppiainen TORSTAI 7 PERJANTAI 8 LAUANTAI 9 SUNNUNTAI 10 Jussi Kiiskilä Valteri-koulu, Onerva 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 2 MAANANTAI 11 TIISTAI 12

Lisätiedot

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille Insinöörikoulutuksen ja tietojenkäsittelyn tärkeät päivät 2013 2014 heinäkuu elokuu 26 29 syyskuuta Elokuu 2013 27 30 28 31 elokuu 291 302 313 syyskuu 14 25 36 47 58 69 10 7 11 8 12 9 10 13 11 14 12 15

Lisätiedot

Liikehallintakykytestaus

Liikehallintakykytestaus Liikehallintakykytestaus ketteryys, tasapaino ja liikkuvuus Marjo Rinne TtT, tutkija, ft Liikehallintakyky Liikkeen hallintaan vaikuttavia tekijöitä osa selittyy perintötekijöillä, mutta harjoittelulla

Lisätiedot

11. Lantion sivu Aseta putki lantion alle poikittain, ja rullaa pienellä liikkeellä reiden ulkosyrjän yläosasta lantion yläosaan asti.

11. Lantion sivu Aseta putki lantion alle poikittain, ja rullaa pienellä liikkeellä reiden ulkosyrjän yläosasta lantion yläosaan asti. Putkirullaus 1. Selän päivittäinen rankahuolto Asetu makuulle putken päälle, pidä kädet pään alla tukena ja lantio maassa. Päästä pää maahan ja anna selän venyä hetki. Nosta sitten yläkroppa ilmaan, ihan

Lisätiedot

Välineestä valtauttavaksi mediaattoriksi Seppo Tella University of Helsinki. Seppo Tella, 1

Välineestä valtauttavaksi mediaattoriksi Seppo Tella University of Helsinki. Seppo Tella, 1 Välineestä valtauttavaksi mediaattoriksi Seppo Tella University of Helsinki Seppo Tella, 1 Vieras kieli työvälineenä n Vieraiden kielten asemaa voidaan kuvata monilla eri metaforilla. n Työväline-metafora

Lisätiedot

INNOSTU KEHITY HYÖDYNNÄ

INNOSTU KEHITY HYÖDYNNÄ INNOSTU KEHITY HYÖDYNNÄ Olli Cajan Ski Sport Finland Training Center Santasport 2015- Ski Slopestyle ja Ski Half Pipe maajoukkueen päävalmentaja 2012-2015 OC Taito 2014- Taitoc-konseptin kehittäminen ja

Lisätiedot

Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus

Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus Jaana Salminen, johtava puheterapeu3 Helsingin kaupunki, Kehitysvammapoliklinikka jaana.salminen@hel.fi 1 Kehitysvammaisten lasten puheen ja kielen kuntoutus

Lisätiedot

Nuorisotutkimus 2008

Nuorisotutkimus 2008 Nuorisotutkimus 08 Tutkimuksen taustatiedot Nuorisotutkimus tehtiin huhtikuussa 08 verkkokyselynä Tutkimus toteutettiin Elinkeinoelämän nuoriso-ohjelman alueilla Vastaajina on peruskoulun 7. 9.-luokkalaisia

Lisätiedot

Luento: Silja Serenade Nivelristeily 18.4.2016 ESH Kognitiivinen Lyhyterapia: Anneli Järvinen-Paananen ELÄMÄÄ KIVUN KANSSA

Luento: Silja Serenade Nivelristeily 18.4.2016 ESH Kognitiivinen Lyhyterapia: Anneli Järvinen-Paananen ELÄMÄÄ KIVUN KANSSA Luento: Silja Serenade Nivelristeily 18.4.2016 ESH Kognitiivinen Lyhyterapia: Anneli Järvinen-Paananen ELÄMÄÄ KIVUN KANSSA Kipuluento / 2016 / ESH Anneli Järvinen- Paananen Kipu koskettaa monia Kivun kanssa

Lisätiedot

Harjoituksia nivelrikkopotilaalle

Harjoituksia nivelrikkopotilaalle Harjoituksia nivelrikkopotilaalle www.parempaaelamaa.fi/kipu Lonkat ja polvet Lihasvoima Asetu kylkimakuulle Nosta hitaasti ylempi jalka ilmaan ja tuo se hitaasti takaisin alas Toista 5 10 kertaa kummallakin

Lisätiedot

Sääriamputoitu: Supista lihaksia niin, että kuvittelet koukistavasi ja ojentavasi nilkkaa.

Sääriamputoitu: Supista lihaksia niin, että kuvittelet koukistavasi ja ojentavasi nilkkaa. 3-4 viikkoa amputaatiosta: silikonituppihoito Erityisesti alkuvaiheessa amputoitua raajaa tulisi harjoittaa päivittäin useita kertoja. Amputaatiotynkä tarvitsee aktiivisia lihassupistuksia verenkierron

Lisätiedot

Miten herättää syrjäytyneen motivaatio?

Miten herättää syrjäytyneen motivaatio? Miten herättää syrjäytyneen motivaatio? 2.10.2015 Raija Kerätär www.oorninki.fi Paltamon opetuksia Työterveyshuollon keinovalikoima, esim. terveystarkastukset eivät sovellettunakaan täysin sovi pitkään

Lisätiedot

Työpajojen esittely ja kokemukset: Tampere 25.9.2014, Vaasa 2.12.2014

Työpajojen esittely ja kokemukset: Tampere 25.9.2014, Vaasa 2.12.2014 Työpajojen esittely ja kokemukset: Tampere 25.9.2014, Vaasa 2.12.2014 MOSAIC-ohjausryhmä, 15.1.2015 Janne Laine, Johanna Leväsluoto, Jouko Heikkilä, Joona Tuovinen ja kumpp. Teknologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Havaintomotorisista valmiuksista ja niiden kehittämisestä

Havaintomotorisista valmiuksista ja niiden kehittämisestä Havaintomotorisista valmiuksista ja niiden kehittämisestä Havaintotaidot Liikehallintataidot Taitojen luokittelu Päätöksentekotaidot Pelin havainnointi on vaativa tehtävä Suuren informaatiomäärän integrointi

Lisätiedot

1. Kentän Kuningas. Pallon hallinta, kuljettaminen ja suojaaminen

1. Kentän Kuningas. Pallon hallinta, kuljettaminen ja suojaaminen 1. Kentän Kuningas Pallon hallinta, kuljettaminen ja suojaaminen Toimintamuoto: Pelit ja leikit Kesto väh: 10 min Liikuntataidot: Juokseminen, kuljettaminen, koukistaminen-ojentaminen, pallonhallinta maassa/ilmassa,

Lisätiedot

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma 1 Kurikka lapsen nimi Kansilehteen lapsen oma piirros Lapsen ajatuksia ja odotuksia esiopetuksesta (vanhemmat keskustelevat kotona lapsen kanssa ja kirjaavat) 2 Eskarissa

Lisätiedot

OPStuki TYÖPAJA Rauma

OPStuki TYÖPAJA Rauma OPStuki TYÖPAJA 2. 29.1.2014 Rauma kouluttajat: Tuija Saarivirta Paula Äimälä Pohdintaan tarvitaan jokaisen aivot ja sydän IRMELI HALINEN OPStuki TYÖPAJA 2 Tulevaisuuden koulu Oppiminen ja opiskelu muutoksessa

Lisätiedot

Tuotanto vähentynee kuluvan vuoden alussa - henkilökunnan määrä pysynee ennallaan

Tuotanto vähentynee kuluvan vuoden alussa - henkilökunnan määrä pysynee ennallaan Suhdannebarometri Helmikuu 2010 Häme Helmikuu 2015 Teollisuus ja rakentaminen Suhdannetilanne on viime kuukausien paranemisesta huolimatta heikko Tuotanto vähentynee kuluvan vuoden alussa - henkilökunnan

Lisätiedot

CHERMUG-pelien käyttö opiskelijoiden keskuudessa vaihtoehtoisen tutkimustavan oppimiseksi

CHERMUG-pelien käyttö opiskelijoiden keskuudessa vaihtoehtoisen tutkimustavan oppimiseksi Tiivistelmä CHERMUG-projekti on kansainvälinen konsortio, jossa on kumppaneita usealta eri alalta. Yksi tärkeimmistä asioista on luoda yhteinen lähtökohta, jotta voimme kommunikoida ja auttaa projektin

Lisätiedot

Taso 3: Liikkeet pienvälineillä InnoSport

Taso 3: Liikkeet pienvälineillä InnoSport 1 / 16 8.10.2009 19:41 Taso 3: Liikkeet pienvälineillä Taso 3: Liikkeet pienvälineillä 3. taso sisältää kehonhallinta harjoitteita erilaisia pienvälineitä hyödyntäen. Mukana harjoitteissa käytetään mm.

Lisätiedot

- reggiolaisen pedagogiikan äärellä Taivalkosken vuororyhmis Vekkulissa

- reggiolaisen pedagogiikan äärellä Taivalkosken vuororyhmis Vekkulissa - reggiolaisen pedagogiikan äärellä Taivalkosken vuororyhmis Vekkulissa Reggio Emiliapedagogiikan juurilla Projektityöskentely Vekkulissa Reggio Emilia, Italia, 1940-luku Loris Malaguzzi Yhteisöllisyys

Lisätiedot

Liikkuvuus ja stabiliteetti. 2.1. Koripalloharjoittelun tukitoimet

Liikkuvuus ja stabiliteetti. 2.1. Koripalloharjoittelun tukitoimet Liikkuvuus ja stabiliteetti 2.1. Koripalloharjoittelun tukitoimet Liikkuvuus Liikkuvuuden määrittelyä Kykyä tehdä mahdollisimman laajoja liikkeitä joko omin voimin tai jonkin ulkoisen voiman avustamana

Lisätiedot

oma nimi: luetun kirjan nimi: hyväksytty: pvm. opettajan allekirjoitus:

oma nimi: luetun kirjan nimi: hyväksytty: pvm. opettajan allekirjoitus: 1. Valitse lukemastasi kuvakirjasta/kirjasta yksi kuva. Näytä kuva luokkatovereillesi esim. dokumenttikameran avulla. Kerro kuka/keitä kuvassa on ja mitä siinä tapahtuu. Kerro myös miksi valitsit juuri

Lisätiedot

Pisan 2012 tulokset ja johtopäätökset

Pisan 2012 tulokset ja johtopäätökset Pisan 2012 tulokset ja johtopäätökset Jouni Välijärvi, professori Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto PISA ja opettajankoulutuksen kehittäminen-seminaari Tampere 14.3.2014 17.3.2014 PISA 2012

Lisätiedot

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi Senioribarometri 2006 Senioribarometrin tarkoitus Päätimme heti pilotoida myös Senioribarometrin, sillä vanhemman väestön tarpeet ja toiveet ovat meille tärkeitä sekä toiminnallisesti että taloudellisesti.

Lisätiedot

BAKASANA ELI KURKIASENTO ON YKSI TUNNETUIMMISTA SELÄN KIERTO, SAADAAN VÄHEMMÄN TUNNETTU PARSVA (SIVU) HALLINNAN JA SYVIEN VATSALIHASTEN TYÖSKENTELYN

BAKASANA ELI KURKIASENTO ON YKSI TUNNETUIMMISTA SELÄN KIERTO, SAADAAN VÄHEMMÄN TUNNETTU PARSVA (SIVU) HALLINNAN JA SYVIEN VATSALIHASTEN TYÖSKENTELYN KAKSITOISTA Sivuttainen kurki BAKASANA ELI KURKIASENTO ON YKSI TUNNETUIMMISTA KÄSITASAPAINOASENNOISTA. KUN BAKASANAAN LISÄTÄÄN SELÄN KIERTO, SAADAAN VÄHEMMÄN TUNNETTU PARSVA (SIVU) BAKASANA. KÄSITASAPAINOASANAT

Lisätiedot

Mitä kehitysvammaisuus on?

Mitä kehitysvammaisuus on? Ymmärtämisen haasteet; vammaisuuden näkökulma Luennot: Dosentti Elina Kontu, 29.3., 4.4., 11.4. ja 20.4. (tentti) Kirja: Snell & Brown 2000. Instruction of Students with Severe Disabilities. LUVUT: 3,

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin vuosikymmenet

Työhyvinvoinnin vuosikymmenet kuntoutuksen ja työhyvinvoinnin erikoislehti Työhyvinvoinnin vuosikymmenet Työyhteisö keskeisessä roolissa: SAIRAUSPOISSAOLOT PUOLITTUIVAT VERVE 1965-2015 Palvelujärjestelmän MONIMUTKAISUUS HÄMMENTÄÄ TYÖKYKYJOHTAMINEN

Lisätiedot

URHEILIJAKSI KASVAMINEN JA LAJIN OPISKELU

URHEILIJAKSI KASVAMINEN JA LAJIN OPISKELU URHEILIJAKSI KASVAMINEN JA LAJIN OPISKELU Suorituksen katsomisen ja videon rooli Teuvo Moilanen UKK-instituutti 17.1.2012 KEITÄ TE OLETTE? URHEILIJOITA VALMENTAJIA KORTIT ESIIN SEUROJEN TOIMIHENKILÖITÄ

Lisätiedot

NÄIN JUOSTAAN OIKEIN. Virheitä korjaamalla kohti parempaa juoksutekniikkaa

NÄIN JUOSTAAN OIKEIN. Virheitä korjaamalla kohti parempaa juoksutekniikkaa NÄIN JUOSTAAN OIKEIN Virheitä korjaamalla kohti parempaa juoksutekniikkaa NÄIN JUOSTAAN OIKEIN Virheitä korjaamalla kohti parempaa juoksutekniikkaa Juoksutekniikan suhteen urheilija toimii kuin kone: vahvasta

Lisätiedot