Pelastustoimen alueellistamisen lähtölaukaus 2004 Ensimmäisten vuosien kokemuksia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pelastustoimen alueellistamisen lähtölaukaus 2004 Ensimmäisten vuosien kokemuksia"

Transkriptio

1 Pelastustoimen alueellistamisen lähtölaukaus 2004 Ensimmäisten vuosien kokemuksia Tampereen yliopisto, erikoistutkija Olavi Kallio Palotutkimuksen päivät

2 Seurantatutkimuksen tarkoitus Aikaisemmin kunnille kuuluneet pelastustoimen tehtävät siirrettiin vuoden 2004 alussa kuntien yhteistyössä ylläpitämien alueellisten pelastuslaitosten hoidettaviksi. Ennen uudistuksen toteutumista Tampereen yliopistossa tehtiin tutkimus, jossa kartoitettiin kunnallisen palo- ja pelastustoimen tilaa ennen uudistusta ( ). Ensimmäisen vaiheen raportti valmistui (Kallio, 2003). Toisen vaiheen raportti tarkastelee alueellisen pelastustoimen vaikutuksia ja niistä saatuja kokemuksia aluepelastuksen ensimmäisinä toimintavuosina eli vuosina (2007). Toisen vaiheen tutkimusraportti valmistui huhtikuussa 2008 Keskeisiä kysymyksiä olivat kuntien näkökulmasta: Miten uudistus on vaikuttanut 1)pelastustoimen palvelutasoon, 2)kustannuksiin sekä 3) kuntien että asukkaiden vaikutusmahdollisuuksiin?

3 Tutkimusasetelma vaikutusten selvittämiseksi Tutkimuksiin ja tilastoihin pohjautuva selvitys Kunnan johdon näkemyksiin pohjautuva selvitys Raportti valmistunut maaliskuussa 2003 Pelastustoimen alueellistaminen lähtökuopissa (v. 2003) 1 -vaihe 2 -vaihe Tilanne ennen voimavarat kustannukset palvelutaso muut näkökohdat v Kuntien johdon ja yhteistyötahojen käsitykset ennen uudistusta palvelutasosta kustannuksista uudistushankkeen valmistelusta v Uudistuksen vaikutukset (ennen jälkeen -vertailut) Tilanne jälkeen voimavarat kustannukset palvelutaso muut näkökohdat v aika Kuntien johdon ja yhteistyötahojen käsitykset uudistuksen toteuduttua palvelutasosta kustannuksista uudistushankkeen toteutumisesta Pelastustoimen alueellistamisen lähtölaukaus 2004 (v. 2008)

4 1. Johdanto 2. Tutkimustehtävä - kohdealueet (ja rajaukset) Sisällysluettelo, otosalueet 3. Pelastustoimen alueellistaminen ja sen tuomat muutokset - mm. pelastustoimen organisointi kohdealueilla 4. Palvelutaso (ennen jälkeen) 5. Pelastustoimen talous 6. Kuntien näkemykset pelastustoimen alueellistamisesta 7. Pelastustoimi kansalaisten silmin ennen uudistusta ja sen jälkeen 8. Yhteistyöviranomaisten näkemykset pelastustoimen alueellistamisesta 9. Pelastustoimen alueuudistus vireillä olevien ympäristömuutosten näkökulmasta (Kainuun hallintokokeilu ja Paras hanke). 10. Johtopäätökset TaY, Olavi Kallio Pelastusopisto, Reijo Tolppi Pelastustoimen otosalueet (ja kunnat): Kainuu, Keski-Suomi, Länsi-Uusimaa, Pirkanmaa ja Päijät-Häme

5 Otosalueen pelastustoimien ja niiden toimintaympäristön tunnuslukuja Alue Ylläpitäjä Kuntien lkm. Alueen asukasluku 2006 Vakinaisen henkilöstön lkm. (2006) Kulut 2006 (milj. ) Hälytysten määrä ( as. kohti) Kainuu Kajaanin kaupunki , (236,2) Keski- Suomi Jyväskylän kaupunki , (203,5) Länsi- Uusimaa Espoon kaupunki , (190,9) Pirkanmaa Tampereen kaupunki , (241,1) Päijät- Häme Päijät- Hämeen liitto , (188,6) Yhteensä , (212)

6 Pelastustoimen palvelutaso pysynyt hyvänä ja jopa parantunut otosalueiden kunnissa. Vertailu 2001 ja 2006 (Lähde: PRONTO tietokanta) Palvelutason mittari Ero Kehityssuunta A1. Valistus ja neuvonta: osallistumisaste A2. Turvallisuussuunnitelmat: Suunnitelmat/suunnitteluvelvolliset A3. Palotarkastukset: Tarkastuspros. kerran vuodessa tarkastett. tiloissa 7,5 11,8 + 4,3 + 58,5 72, ,9 92,7 + 10,8 + B1. Toimintavalmiusaika: B1a. Keskimääräinen toimintavalmiusaika 0:11:18 0:10: s. + B1. Toimintavalmiusaika: B1b Kohde saavutettu 1+3 vahvuudella 0:13:40 0:13: s. + B2. Henkilöstö: Koko henkilöstön lukumäärä / 1000 asukasta B3. Kalusto, sen lukumäärä ja keski-ikä: B3a Ensilähdön ajoneuvojen määrä / as. B3. Kalusto, sen lukumäärä ja keski-ikä: B3b Ensilähdön ajoneuvojen keski-ikä C2. Suojapaikat ja tarkastetut suojapaikat: C2a Suojapaikat suhteutettuna väkilukuun C2. Suojapaikat ja tarkastetut suojapaikat: C2b Tarkastetut suojapaikat 6,9 7,0 + 0,1 + 10,8 13, ,8 11,1 + 0,2-31,0 % 32,9 % + 1,9 + 29,9 % 51,6 % + 21,7 + Palvelutaso on parantunut pelastustoimen alueellistamisen jälkeen.

7 Kuntien kustannusten muutos Muutoslukuihin vaikuttavat: 1. Kuntien palo- ja pelastustoimen menot kirjanpidon mukaan edellisinä vuosina (kuntakohtaisia eroja kirjauksissa); v jakoperuste: ed. vuosien nettomenojen suhteessa 2. Aluepelastuksen nettokulut, jotka sopimuksen mukaan jäävät kunakin vuonna jäsenkuntien maksettaviksi 3. Kuntien maksuosuuden määräytyminen (jakoperuste) ja siihen liittyvät erilaiset siirtymäajat ensimmäisinä vuosina ( alueittain eroja). Lähdevalinta: kuntien tilinpäätökset (TK), pelastustoimen alueet (ylläpitäjät), PRONTO

8 Pelastustoimen kustannuskehitys on ollut maltillista Lähde: Tilastokeskus Altika &Julkisten menojen hintaindeksi, Kuntatalous (1995=100)

9 Pelastustoimen nettokäyttökustannusten muutokset /asukas otosalueiden kunnissa vuosina vuoden 2006 rahan arvossa Lähde: TK Altika & Julkisten menojen hintaindeksi, Kuntatalous (1995=100)

10 Kunnan johdon ja yhteistyöviranomaisten käsitykset uudistuksen vaikutuksista Sidosryhmien kuva pelastustoimesta perustuu vertailut mahdollistavaan otantakyselyyn, joka kohdistuu samoihin kuntiin ja samoihin vastaajaryhmiin kuin tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa ennen alueuudistusta. Vertailujen perusteella saadaan selville kuntapäättäjien ja sidosryhmien käsityksiä siitä, onko toteutunut pelastustoimen alueuudistus ollut kuntanäkökulmasta onnistunut vai ei. Kunnan johto: Valtuuston puheenjohtaja Hallituksen puheenjohtaja Kunnanjohtaja Kunnan edustaja ALPE:ssa Poliisi Terveydenhuollon viranomaiset Yhteistyöviranomainen Hätäkeskus (erikseen) Ympäristöviranomaiset Kunnan rakennustarkastus Tehtävät, joissa on yhteistyötä pelastustoimen kanssa Onnettomuustiedon (=hälytyksen) välittäminen ao. pelastustoimelle kadonneiden etsintä, vaara-alueen eristäminen sekä järjestyksen ja turvallisuuden ylläpito onnettomuuspaikalla, onnettomuuden syiden tutkinta lääkinnällinen pelastustoimi, sairaankuljetus öljyvahinkojen torjunta ja johtaminen, maankäytön suunnittelu ja rakentamisen ohjaaminen ja valvonta siten, että paloturvallisuus ja muut turvallisuustekijät otetaan huomioon, rakenteellinen palonsuojelu; rakennuslupa-asiat, tarkastukset ja katselmukset

11 Kyselyyn vastanneet Otosalueiden kuntaedustajien kysely ja sopijakuntien mahdollisuudet vaikuttaa pelastustoimen asioihin Luottamushenkilö (valtuusto + hallitus) 34 Kunnan-, kaupunginjohtaja 32 Muu (teknisen toimialan johtaja) 19 Edustaja aluepelastuksessa 5 Yhteensä 90 Kpl Pros. Kunnat, joista vastauksia 69 73,4 % Kunnat, joista ei vastauksia 25 26,6 % Yhteensä ,0 %

12 Palvelutaso ennen alueuudistusta ja sen jälkeen kuntaedustajien mukaan Muutos % yksikköä Hyvä * Valistus ja neuvonta 6 % Palotarkastus 9 % Tulipalojen sammutus 3 % Liikenneonnettomuuksien hoito 4 % Suuronnettomuuksien hoito 29 % VSS:n hoito -10 % Kiireellinen sairaankuljetus -10 % Öljyvahinkojen torjunta 3 %

13 Nettomenot kuntavastaajien mukaan Suomalaisten käsitykset pelastustoimen toimivuudesta ennen alueellistamista ja sen jälkeen (%). Vastaajista (81 %) ilmoitti kunnalle aiheutuneiden nettomenojen lisääntyneen (lisääntynyt paljon tai lisääntynyt jonkin verran). Lisääntynyt -ryhmän vastaajista suurin osa oli sitä mieltä, että menojen lisäys on ollut suurta (45 paljon ja 27 jonkin verran). Vain 12 % kysymykseen vastanneista ilmoitti menojen vähentyneen jonkin verran (9) tai paljon (2). Väittämän soveltuvuus oman kunnan/alueen pelastustoimeen (sopii hyvin + sopii melko hyvin) Lähde: Suomalaisten pelastusasenteet 1999, 2002 (ennen) sekä 2005, 2008 (jälkeen). Sisäasiainministeriö, (Suomen Gallup)

14 Tutkimustulosten yhteenveto Muutos on ollut merkittävä totuttujen toimintatapojen, organisaatiokulttuurin ja johtamisen näkökulmasta. Organisaatiot eivät sopeudu isoihin muutoksiin hetkessä - sopeutuminen kestää useita vuosia. Toistaiseksi aluepelastus on organisatorisesti muutosvaiheessa; uusia toiminta- ja johtamistapoja ajetaan vielä sisään. Alueellinen pelastustoimi on selviytynyt ensimmäisistä muutoksen jälkeisistä vuosista hyvin. Pelastustoimen palvelutaso on Pronto -tietokannan mukaan säilynyt hyvänä ja jopa hieman parantunut. Myös kustannuskehitys on ollut alueellisen pelastustoimen kaudella suhteellisen maltillista ja on seurannut pitkälti yleistä kustannuskehitystä. Todennäköisesti osa uudistuksen tuomista hyödyistä ja tehokkuuden lisäyksestä konkretisoituu vasta tulevina vuosina, kun uudistus on saatu ajetuksi kokonaan sisään. Kuntien edustajat arvioivat pelastustoimen palvelutason pysyneen hyvänä ja eräiltä osin jopa parantuneen. Ongelmiksi nähdään 1) heikot mahdollisuudet vaikuttaa pelastustoimen asioihin sekä pelastustoimen 2) kustannusten kasvu. Kustannuksia tarkastellaan voittopuolisesti oman kunnan maksuosuuksien muutoksena ja tähän kuntaedustajat ovat tyytymättömiä. Heidän mukaansa maksuosuudet ovat nousseet voimakkaasti, jopa kohtuuttoman paljon. Taloustilastoihin perustuva analyysi ei kuitenkaan antanut tukea tällaisille näkemyksille.

15 Ehdotuksia Työnjakoa (alpe kunnat) on selkeytettävä väestönsuojelutehtävien, ensivastetehtävien ja sairaankuljetuksen kohdalla (hoito + ohjeistus). Yhteiskunnallisten muutosten tuomia haasteita ja niiden vaatimia toimintatapojen muutoksia tulisi tarkastella kahdesta näkökulmasta: 1) kehittyvien, kasvavien alueiden ja 2) muuttotappioalueiden näkökulmasta. Joissain tapauksissa pienten pelastusalueiden yhdistäminen isommiksi kokonaisuuksiksi siten, että niissä olisi sekä kasvavia kuntakeskuksia että supistuvia alueita ja kuntia, olisi tarkoituksenmukaista. Sisäisen työnjaon, erikoistumisen ja tehokkuushyötyjen mahdollisuudet paranevat. Asukaslukuun perustuva kustannusjako on yksinkertainen, läpinäkyvä ja toimiva. Mutta joissain tapauksissa se on tuonut kuntien välille voimakkaita jännitteitä. Tällöin tulisi selvittää keskitetysti (esim. Kuntaliiton toimesta) kustannusten jaon tarkistamis- ja kehittämismahdollisuuksia. paras jakoperuste on se, mistä kunnat ovat yksimielisiä Alueuudistus on vielä sisäänajovaiheessa, toimintaympäristössä on tapahtumassa muutoksia, jotka vaikuttavat myös pelastustoimeen. Alueellisen pelastustoimen kehittymistä tulee edelleen seurata ja toteuttaa tutkimuksen 3. vaihe alkavan uuden valtuustokauden loppuvuosina ( ).

16 Kiitokset!!! Tutkimuksen toteutuksen mahdollisti Palosuojelurahaston myöntämä rahoitus, josta parhaimmat kiitokset. Kiitokset myös Sisäasiainministeriön pelastusosaston ja Suomen Kuntaliiton edustajille hyvin sujuneesta yhteistyöstä. Seurantatutkimuksen toisen vaiheen raportti valmistui huhtikuussa Tutkimuksen toteutuksesta ovat vastanneet erikoistutkija Olavi Kallio Tampereen yliopistosta ja Pelastusopiston rehtori Reijo Tolppi. Pelastustoimen alueellistamisen lähtölaukaus julkaisun voi tilata osoitteesta Tiedekirjakauppa Taju, puh , sähköposti: Raportti on saatavissa myös sähköisenä osoitteesta:

PELASTUSTOIMEN ALUEUUDISTUS KUNTIEN NÄKÖKULMASTA

PELASTUSTOIMEN ALUEUUDISTUS KUNTIEN NÄKÖKULMASTA PELASTUSTOIMEN ALUEUUDISTUS KUNTIEN NÄKÖKULMASTA Olavi Kallio Tampereen yliopisto, kunnallistieteiden laitos 0 Tampereen yliopisto Tiivistelmä Pelastustoimen uudistusta koskevassa seurantatutkimuksessa

Lisätiedot

Pelastustoimen palvelutaso

Pelastustoimen palvelutaso Pelastustoimen palvelutaso Pelastustoimen alueellistamisen vaikutukset 2004 2010 Yliopistotutkija Olavi Kallio Tampereen yliopisto. Johtamiskorkeakoulu (JKK) TURVALLINEN SUOMI SEMINAARI 29.5.2012 Marina

Lisätiedot

Siun soten kehys Omistajaohjaus

Siun soten kehys Omistajaohjaus Siun soten kehys 2018 Omistajaohjaus 10.10.2017 MAKSUSOSUUKSIEN PERUSTEET Perussopimuksen 24 ja 25 Järjestämis- ja tuottamisvastuun aiheuttamat nettokustannukset rahoitetaan jäsenkuntien suorittamalla

Lisätiedot

Alueellinen pelastustoimi seitsemän toimintavuoden jälkeen

Alueellinen pelastustoimi seitsemän toimintavuoden jälkeen Olavi Kallio, Reijo Tolppi Alueellinen pelastustoimi seitsemän toimintavuoden jälkeen Olavi Kallio, Reijo Tolppi Alueellinen pelastustoimi seitsemän toimintavuoden jälkeen Muutoksia ja kokemuksia aluepelastuksesta

Lisätiedot

PELASTUSTOIMEN ALUEJAKO

PELASTUSTOIMEN ALUEJAKO PELASTUSTOIMEN ALUEJAKO Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman toimeenpano, pelastustoimen järjestelmän uudelleenorganisointi Sisäasiainministeriön lausuntopyyntö 20.12.2013 Sisäasiainministeriön esitys

Lisätiedot

Kuntauudistuspuntari 3 (2013) Tulostaulukot. Suomen Kuntaliitto

Kuntauudistuspuntari 3 (2013) Tulostaulukot. Suomen Kuntaliitto Kuntauudistuspuntari 3 (2013) Tulostaulukot Suomen Kuntaliitto Kyselyn tiedot Kysely toteutettiin 10.12.-21.12.2012 välisenä aikana. Kysely lähetettiin kuntajohtajille. Yhteensä 124 vastaajaa vastasi kyselyyn.

Lisätiedot

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008 1 Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, lokakuu 2008 Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008 2

Lisätiedot

Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry

Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry 8.11.2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa tutkimukselle Aula Research toteutti Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n

Lisätiedot

Kuntien talous maakuntauudistuksen jälkeen

Kuntien talous maakuntauudistuksen jälkeen Kuntien talous maakuntauudistuksen jälkeen Pohjanmaan maakuntatilaisuus Vaasa 12.5.2017 Ilari Soosalu Johtaja, kuntatalous Suomen Kuntaliitto Sisältö Mitä muutoksia kuntien talouteen mk-uudistus on tuomassa?

Lisätiedot

Kohti parasta kuntatalouden kehitystä? Kuntaliitokset ja kuntien talouskehitys ARTTUtutkimusohjelman

Kohti parasta kuntatalouden kehitystä? Kuntaliitokset ja kuntien talouskehitys ARTTUtutkimusohjelman Kohti parasta kuntatalouden kehitystä? Kuntaliitokset ja kuntien talouskehitys ARTTUtutkimusohjelman valossa Jarmo Vakkuri, professori Tampereen yliopisto, johtamiskorkeakoulu 050-318 6042, jarmo.vakkuri@uta.fi

Lisätiedot

LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS TILASTOKIRJA 2014

LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS TILASTOKIRJA 2014 LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS TILASTOKIRJA 214 Sisällysluettelo Tehtävämäärien kehitys... 3 Henkilövahingot... 5 Onnettomuuksien ehkäisy... 7 Alkusammutuksen vaikutus... 8 Erheelliset paloilmoitukset

Lisätiedot

Kohteessa täydentyvät pelastusryhmät PTK-seminaari Esko Kaukonen puh

Kohteessa täydentyvät pelastusryhmät PTK-seminaari Esko Kaukonen puh Kohteessa täydentyvät pelastusryhmät PTK-seminaari 26.4.2016 Esko Kaukonen esko.kaukonen@pp.inet.fi puh 0295 453 407 Hankkeen lähtökohdat (1) Pelastustoimen toimintavalmiuden suunnitteluohjeen mukaan Pelastustoiminnan

Lisätiedot

JOHTAMINEN MUODOSTUVASSA PALVELUJÄRJESTELMÄSSÄ. Professori Teemu Malmi

JOHTAMINEN MUODOSTUVASSA PALVELUJÄRJESTELMÄSSÄ. Professori Teemu Malmi JOHTAMINEN MUODOSTUVASSA PALVELUJÄRJESTELMÄSSÄ LÄHTOKOHTIA LAUSUNNOLLENI Valtio velkaantuu edelleen ja SOTE menot muodostavat julkisista menoista suurimman osan Uudistuksen yksi keskeisistä tavoitteista

Lisätiedot

Sote -uudistuksen ja aluehallintouudistuksen tilannekuvia

Sote -uudistuksen ja aluehallintouudistuksen tilannekuvia Sote -uudistuksen ja aluehallintouudistuksen tilannekuvia Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 4.3.2016 6.3.2016 1 Miksi sote -uudistus: tavoitteet Julkisen talouden kestävyysvajeen pienentäminen VM arvio 3

Lisätiedot

Asukkaiden itsehallinto ja maakuntavaalit

Asukkaiden itsehallinto ja maakuntavaalit Asukkaiden itsehallinto ja maakuntavaalit Kuntamarkkinat 12.9.2018 Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö +358 50 337 5634, marianne.pekola-sjoblom@kuntaliitto.fi Twitter: @M_PekolaSjöblom Näkökulmia:

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen. Hankejohtaja Taito Vainio

Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen. Hankejohtaja Taito Vainio Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen Hankejohtaja Taito Vainio 1 Pelastustoimen kehittämistä ohjaavat linjaukset HALLITUSOHJELMATAVOITTEET 1) Pelastustoiminnan ja varautumisen valtakunnallista

Lisätiedot

RAPORTTI OPALA-PÄÄTTÖKYSELYSTÄ Kajaanin AMK Ammattikorkeakoulujen valtakunnallinen OPALA-päättökysely

RAPORTTI OPALA-PÄÄTTÖKYSELYSTÄ Kajaanin AMK Ammattikorkeakoulujen valtakunnallinen OPALA-päättökysely RAPORTTI OPALA-PÄÄTTÖKYSELYSTÄ Kajaanin AMK 15.3.2010 Rekrytointipalvelut/PV Ammattikorkeakoulujen valtakunnallinen OPALA-päättökysely OPALA-kysely toteutetaan opintojen loppuvaiheessa ja se kuvaa opiskelijoiden

Lisätiedot

Eri yhteistyöviranomaisten kokemus hätäkeskuspalveluista

Eri yhteistyöviranomaisten kokemus hätäkeskuspalveluista Eri yhteistyöviranomaisten kokemus hätäkeskuspalveluista 5,0 3,44 3,18 3,30 3,40 3,33 3,23 3,15 3,15 0 3 6 3,76 3 3,36 3,84 3,89 3,84 3,91 4,13 Pelastustoimi 2007 n=305 2008 n=290 2009 n=299 2011 n=296

Lisätiedot

Keväällä 2010 valmistuneista kyselyyn vastanneista opiskelijoista oli työllistynyt 59,6 % ja syksyllä 2010 valmistuneista 54,2 %.

Keväällä 2010 valmistuneista kyselyyn vastanneista opiskelijoista oli työllistynyt 59,6 % ja syksyllä 2010 valmistuneista 54,2 %. Ammattikorkeakoulujen valtakunnallinen Päättökysely Kysely toteutetaan opintojen loppuvaiheessa ja se kuvaa opiskelijoiden käsityksiä koulutuksesta sekä heidän työtilanteestaan valmistumisvaiheessa. Kysely

Lisätiedot

Pelastustoimen mittarit

Pelastustoimen mittarit Pelastustoimen mittarit Tarve yhtenäinen väline toimintojen ja palvelujen seuranta ja arviointi johtaminen toiminnan kehittäminen vaikutukset asiakkaisiin pelastuslaitosten toimintaan ja johtamiseen koulutukseen

Lisätiedot

Päijät-Hämeen sote-uudistus - kohti hyvinvointikuntayhtymää 8.10.2015

Päijät-Hämeen sote-uudistus - kohti hyvinvointikuntayhtymää 8.10.2015 Päijät-Hämeen sote-uudistus - kohti hyvinvointikuntayhtymää 8.10.2015 Koko maassa sote-palveluiden nettokustannusten kasvu ei vastaa maksukyvyn kasvua Toteutunut ja ennustettu kustannuskasvu 2004-2020

Lisätiedot

Kuntalaki uudistuu -seminaarisarja: Miten kunnallisen päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja luotettavuutta parannetaan?

Kuntalaki uudistuu -seminaarisarja: Miten kunnallisen päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja luotettavuutta parannetaan? Kuntalaki uudistuu -seminaarisarja: Miten kunnallisen päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja luotettavuutta parannetaan? 21.5.2013 Puoluerahoituksen kehittämistä koskeva kyselytulokset Tietoa kyselystä Kuntaliitto

Lisätiedot

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Esitys hallitukselle Vahva peruskunta rakenneuudistuksen perustaksi Kuntaliiton hallitus 20.4.2011 8. Kokoava rakenneuudistus luo selkeän perustan uudelle, jäsentävälle kuntalaille 1. Vuosina 2013-2016

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus 4.4.2011

Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus 4.4.2011 Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus 4.4.2011 Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus Tampere 4.4.2011 Matias Ansaharju www.tampere.fi/tilastot etunimi.sukunimi@tampere.fi Tampereen kaupunki Tietotuotanto

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus. Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen

Pelastustoimen uudistus. Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen Pelastustoimen uudistus Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen Pelastustoimen uudistaminen Pelastustoimen uudistaminen tehdään, jotta edelleen tiukkenevassa taloudellisessa tilanteessa asiakkaan turvallisuustaso

Lisätiedot

Onnettomuustietokanta PRONTOn kehittäminen

Onnettomuustietokanta PRONTOn kehittäminen Onnettomuustietokanta PRONTOn kehittäminen Kati Tillander, VTT Esa Kokki, Pelastusopisto Sisältö Mitä tehtiin ja minkä takia? Tavoitteet ja toteutus Tulokset yleisellä tasolla Mitä jatkossa? 2 1 Motivaatio

Lisätiedot

Alueraporttien yhteenveto 2/2006

Alueraporttien yhteenveto 2/2006 Alueraporttien yhteenveto 2/2006 Suomen Yrittäjät ALUERAPORTTIEN YHTEENVETO Suhdannenäkymät Pk-yritysten suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana ovat kaikilla tutkimusalueilla saldolukujen 1 mukaan positiivisia

Lisätiedot

ERHEELLISET PALOILMOITUKSET - TILASTOKATSAUS (TILANNE

ERHEELLISET PALOILMOITUKSET - TILASTOKATSAUS (TILANNE ERHEELLISET PALOILMOITUKSET - TILASTOKATSAUS (TILANNE 3.11.2011) ERHE-SEURANTAHANKKEEN OHJEISTUS ERHEELLISTEN PALOILMOITUSTEN MAKSULLISUUDESTA Kati Tillander Kaikkien tehtävien lkm [kpl] KAIKKI TEHTÄVÄT

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Soinin kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Stefan Sundberg 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Helsingin Yrittäjät. Aluejärjestöraportti

Helsingin Yrittäjät. Aluejärjestöraportti Helsingin Yrittäjät Aluejärjestöraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Hoitotakuun toteutuminen yleisterveydenhuollossa terveyskeskuksissa

Hoitotakuun toteutuminen yleisterveydenhuollossa terveyskeskuksissa Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008 1 Hoitotakuun toteutuminen yleisterveydenhuollossa terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, lokakuu 2008 Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008

Lisätiedot

Pelastusosaston ajankohtaiskatsaus

Pelastusosaston ajankohtaiskatsaus Pelastusosaston ajankohtaiskatsaus Palonehkäisyn perinnepäivät Padasjoki 22.5.2012 Jaana Rajakko Jarkko Häyrinen 28.5.2012 Prontokatsaus erheellisistä paloilmoituksista 1.1.-30.4.2012 (14.5.2012 JR) Pronton

Lisätiedot

Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa?

Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa? Sote-uudistus lähtöviivalla saavuttaako uudistus tavoitteensa? Tarja Myllärinen Johtaja Kuntaliitto Hyvinvoiva Päijät-Häme ja sote-uudistus 8.9.2014 Lahti Mitä tavoitellaan Sote-uudistuksen tarkoitus 1)

Lisätiedot

LAPIN KUNTATALOUS

LAPIN KUNTATALOUS LAPIN KUNTATALOUS 2004-2005 LAPIN LIITTO Kuntataloustutkija Ella Rautio-Kuosku Heinäkuu 2006 Sisällysluettelo: Kuva 3-4 Manner-Suomen kuntien talous ja Lapin kuntien talous 04-05 Kuva 5 Maakuntien toimintakulujen

Lisätiedot

Luomua käytettäisiin, jos siihen olisi varaa Luomun päättäjäkyselyn tuloksia

Luomua käytettäisiin, jos siihen olisi varaa Luomun päättäjäkyselyn tuloksia Luomua käytettäisiin, jos siihen olisi varaa Luomun päättäjäkyselyn tuloksia LÄHELTÄ JA LUOMUA, Seinäjoki 30.11.2016 Projektipäällikkö Leena Viitaharju 2.12.2016 1 Esityksen sisältö: Taustaa: Luomun käyttö

Lisätiedot

Paloriskin arvioinnin tilastopohjaiset tiedot Kati Tillander, VTT Esa Kokki, Pelastusopisto Tuuli Oksanen, VTT

Paloriskin arvioinnin tilastopohjaiset tiedot Kati Tillander, VTT Esa Kokki, Pelastusopisto Tuuli Oksanen, VTT Paloriskin arvioinnin tilastopohjaiset tiedot Kati Tillander, VTT Esa Kokki, Pelastusopisto Tuuli Oksanen, VTT Palotutkimuksen päivät 25-26.8.2009 Tausta Liittyy hankkeeseen Paloriskin arvioinnin tilastopohjaiset

Lisätiedot

PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilastojärjestelmä

PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilastojärjestelmä PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuustilastojärjestelmä www.pelastusopisto.fi/suomi/pronto https://prontonet.fi 27.7.2012 Johannes Ketola Suunnittelija Pelastusopisto johannes.ketola@pelastusopisto.fi

Lisätiedot

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/ (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Asianro 9356/00.01.

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/ (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Asianro 9356/00.01. Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 1/2014 1 (1) 4 Asianro 9356/00.01.00/2013 Lausunto pelastustoimen aluejaosta ja pelastustoimen järjestelmän uudelleenorganisoinnista Pelastusjohtaja Jukka Koponen

Lisätiedot

24.9.2015 24.9.2015 1 Potilasturvallisuusstrategiasta käytännön toiminnaksi Edistämme potilasturvallisuutta yhdessä 2009-2013 Asetus 341/2011 Laadunhallinnasta ja potilasturvallisuuden täytäntöönpanosta

Lisätiedot

Henkilöstökyselyn yhteenveto

Henkilöstökyselyn yhteenveto 20.2.2017 Oulunkaaren kuntayhtymä Henkilöstökyselyn yhteenveto Henkilöstö, esimiehet ja johto Yhteenveto 1/2 Työhyvinvointi on pääsääntöisesti pysynyt hyvällä tasolla edellisten toimintavuosien tapaan.

Lisätiedot

Alustavia tuloksia 17.12.2010 Siv Sandberg & Mattias Karlsson Åbo Akademi

Alustavia tuloksia 17.12.2010 Siv Sandberg & Mattias Karlsson Åbo Akademi Alustavia tuloksia 17.12.2010 Siv Sandberg & Mattias Karlsson Åbo Akademi Luottamushenkilö- ja viranhaltijakysely VILU 2010 Kyselyn avulla haetaan tietoja (Paras-) päätöksenteosta ja sen reunaehdoista

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Jokilaaksojen pelastuslaitos 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jarmo Haapanen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Asumisturvallisuuden parantaminen

Asumisturvallisuuden parantaminen Asumisturvallisuuden parantaminen sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevat työkäytännöt pelastustoimessa Anne Lounamaa, Tapaturmien ehkäisyn yksikkö Pelastustoimen ajankohtaisseminaari, 22.10.2012 Jyväskylä

Lisätiedot

Palvelutasopäätös ja onnettomuuksien ehkäisy

Palvelutasopäätös ja onnettomuuksien ehkäisy Palvelutasopäätös ja onnettomuuksien ehkäisy Anssi Kuhlman Taustaa Pelastuslaki 379/2011 27 Alueen pelastustoimen ja pelastuslaitoksen tehtävät Alueen pelastustoimi vastaa pelastustoimen palvelutasosta,

Lisätiedot

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking 2 Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking Mittaa seutukunnan vetovoimaisuutta yrittäjien ja yritysten näkökulmasta Hyödyntää kahta aineistoa: 1) Tilastotieto Kuntatalouden lähtökohdat ja

Lisätiedot

Väkivalta / uhkatilanne

Väkivalta / uhkatilanne Pelastusalan uhkatilannekoulutus - kehittämistarpeet Juha Höök Paloesimies, Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos SPPL työturvallisuusseminaari 15.4.2015, Espoo Väkivalta / uhkatilanne Väkivalta on helppo tunnistaa,

Lisätiedot

STM/VM Maakuntien rahoituksen määräytyminen ja lähtötiedot

STM/VM Maakuntien rahoituksen määräytyminen ja lähtötiedot Maakuntien rahoituksen määräytyminen ja lähtötiedot -Laskelma kuvaa maakuntien rahoituksen tasoa ja muutosta suhteessa lähtötasoon vuoden 2017 tasossa arvioituna. Lähtötasona käytetään kuntien yhteenlaskettuja

Lisätiedot

PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuus tilastojärjestelmä

PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuus tilastojärjestelmä PRONTO pelastustoimen resurssi- ja onnettomuus tilastojärjestelmä www.pelastusopisto.fi/suomi/pronto https://prontonet.fi 9.10.2014 Esa Kokki tutkimusjohtaja, FT Pelastusopisto esa.kokki@pelastusopisto.fi

Lisätiedot

KATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Valtuutettujen koulutus

KATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Valtuutettujen koulutus Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme KATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Valtuutettujen koulutus 23.5.2017 @Jari_Parkkonen #PHliitto TILAISUUDEN AVAUS Lähde: Tilastokeskus,

Lisätiedot

Onnettomuuksien ehkäisy 2013

Onnettomuuksien ehkäisy 2013 Onnettomuuksien ehkäisy 2013 Kimmo Markkanen riskienhallintapäällikkö Onnettomuuksien ehkäisy 2013 14.2.2013 25.11.2011 3 Palvelualueiden keskinäinen toiminta Onnettomuuksien ehkäisy Ensihoito Pelastustoiminta

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Varsinais-Suomen liitto 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Laura Leppänen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Kuntien kustannus- ja resurssikysely Kela-siirrossa 1-4/2017

Kuntien kustannus- ja resurssikysely Kela-siirrossa 1-4/2017 Kuntien kustannus- ja resurssikysely Kela-siirrossa 1-4/2017 Erilliskyselyn keskeiset tulokset Ellen Vogt Kyselyn tavoite ja rakenne Kysely jakautui kahteen osaan» Toimeentulotuen kustannukset sekä päätös-

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Yrittäjät. Aluejärjestöraportti

Pääkaupunkiseudun Yrittäjät. Aluejärjestöraportti Pääkaupunkiseudun Yrittäjät Aluejärjestöraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri

Pk-yritysbarometri 9.11.2012 1 9.11.2012 2 Pk-yritysbarometri Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä

Lisätiedot

Kunta soten jälkeen. Kuntavaaliehdokkaiden näkemykset kuntien taloudesta ja kehityskohteista. Kuntarahoitus Copyright Kuntarahoitus

Kunta soten jälkeen. Kuntavaaliehdokkaiden näkemykset kuntien taloudesta ja kehityskohteista. Kuntarahoitus Copyright Kuntarahoitus Kunta soten jälkeen Kuntavaaliehdokkaiden näkemykset kuntien taloudesta ja kehityskohteista Kuntarahoitus 1 Tutkimuksen tavoite ja taustaa Kuntarahoitus halusi kartoittaa kuntavaaliehdokkaiden näkemyksiä

Lisätiedot

KAINUUN PELASTUSLAITOS

KAINUUN PELASTUSLAITOS KAINUUN PELASTUSLAITOS MUUTOSINFOT ke 22.3. Suomussalmi ke 29.3. Ristijärvi ti 4.4. Paltamo ti 25.4. Puolanka ke 3.5. Sotkamo ke 10.5. Kajaani ke 17.5. Kuhmo to 18.5. Hyrynsalmi KAINUUN PELASTUSLAITOS

Lisätiedot

Aluejärjestöraportti Pääkaupunkiseudun Yrittäjät. Suomen Yrittäjät

Aluejärjestöraportti Pääkaupunkiseudun Yrittäjät. Suomen Yrittäjät raportti Pääkaupunkiseudun Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSLAITOKSEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS

ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSLAITOKSEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSLAITOKSEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOPIJAPUOLET Alajärven, Alavuden, Kauhajoen, Kauhavan, Kurikan, Lapuan, Seinäjoen ja Ähtärin

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISIA TARKASTELUJA

VALTAKUNNALLISIA TARKASTELUJA VALTAKUNNALLISIA TARKASTELUJA PELASTUSTOIMINNAN TYÖKUORMAN AJALLISESTA VAIHTELUSTA Pelastustoimen tutkijatapaaminen, Kuopio 6.6.2018 Hanna Rekola, Helsingin pelastuslaitos UUDENLAISIA NÄKÖKULMIA RESURSSIEN

Lisätiedot

Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivä pelastustoimen laitteista ERHE-hanke Jussi Rahikainen

Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivä pelastustoimen laitteista ERHE-hanke Jussi Rahikainen Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivä pelastustoimen laitteista 2.9.2009 ERHE-hanke Paloilmoitinhälytykset 2003-08 Pitkän aikavälin tavoite: puolittaa vuoden 2003 lukumäärä 22000 21000 20000 Paloilmoitinhälytysten

Lisätiedot

Erheelliset paloilmoitukset - Tilannekatsaus. Kati Tillander

Erheelliset paloilmoitukset - Tilannekatsaus. Kati Tillander Erheelliset paloilmoitukset - Tilannekatsaus Kati Tillander 15.4.2010 Lukumäärä [kpl] Kaikkien tehtävien lukumäärä 2003-2009 110 000 100 000 90 000 80 000 70 000 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 10 000

Lisätiedot

Aluejärjestöraportti Helsingin Yrittäjät. Suomen Yrittäjät

Aluejärjestöraportti Helsingin Yrittäjät. Suomen Yrittäjät Aluejärjestöraportti Helsingin Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta

Lisätiedot

Onnettomuuksien ehkäisy 2013

Onnettomuuksien ehkäisy 2013 Onnettomuuksien ehkäisy 2013 Kimmo Markkanen riskienhallintapäällikkö Onnettomuuksien ehkäisy 2013 Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Västra Nylands räddningsverk Länsi-Uusimaa Department for Rescue Services

Lisätiedot

Hoitotakuun toteutuminen terveyskeskuksissa (ei sisällä suun terveydenhuoltoa) Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, huhtikuu 2008

Hoitotakuun toteutuminen terveyskeskuksissa (ei sisällä suun terveydenhuoltoa) Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, huhtikuu 2008 Hoitotakuun toteutuminen terveyskeskuksissa (ei sisällä suun terveydenhuoltoa) Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, huhtikuu 2008 Selvitys Kysely toteutettiin huhtikuussa 2008 Luonteeltaan selvitys:

Lisätiedot

Sote ja maakuntauudistus Kuinka maakuntien rahoitustarve muuttuu vuodesta ? HT Eero Laesterä KTM Tuomas Hanhela KTM Katja Pesonen

Sote ja maakuntauudistus Kuinka maakuntien rahoitustarve muuttuu vuodesta ? HT Eero Laesterä KTM Tuomas Hanhela KTM Katja Pesonen Sote ja maakuntauudistus Kuinka maakuntien rahoitustarve muuttuu vuodesta 2016-2030? HT Eero Laesterä KTM Tuomas Hanhela KTM Katja Pesonen Laskennan tavoite o Perlacon Oy on käynnistänyt laskentasarjan,

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuksen vaikutus kuntatalouteen Jakoavaimen esittely

Sote- ja maakuntauudistuksen vaikutus kuntatalouteen Jakoavaimen esittely Sote- ja maakuntauudistuksen vaikutus kuntatalouteen Jakoavaimen esittely Keskisuurten kuntien sosiaali- ja terveysjohdon tapaaminen 24.3.2017 Minna Punakallio Pääekonomisti Seuraa minua Twitterissä: @MinnaPunakallio

Lisätiedot

Eri yhteistyöviranomaisten kokemus hätäkeskuspalveluista 2009, , 2014 ja 2016

Eri yhteistyöviranomaisten kokemus hätäkeskuspalveluista 2009, , 2014 ja 2016 Eri yhteistyöviranomaisten kokemus hätäkeskuspalveluista 2009, 2011-2012, 2014 ja 2016 3,43 3,44 3,30 3,33 3,40 3,47 3,15 3 4 3,81 3,76 3,72 3 3,36 3,45 3,84 4,10 4,15 3,84 3,91 4,13 4,21 6 Pelastustoimi

Lisätiedot

Kuntien tilinpäätökset 2017

Kuntien tilinpäätökset 2017 Kuntien tilinpäätökset 217 Kuntaliiton talous- ja rahoitusfoorumi 8.2.218 Henrik Rainio, vs. johtaja Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö Yhteenveto vuoden 217 tilinpäätösarvioista Kuntasektorin talous vahvistui

Lisätiedot

Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjät. Aluejärjestöraportti

Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjät. Aluejärjestöraportti Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjät Aluejärjestöraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016. Taloussuunnitelma 2016-2018. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos

TALOUSARVIO 2016. Taloussuunnitelma 2016-2018. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos TALOUSARVIO 2016 Taloussuunnitelma 2016-2018 www.pkpelastuslaitos.fi Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos etunimi.sukunimi@pkpelastuslaitos.fi Noljakantie

Lisätiedot

Kymen Yrittäjät. Aluejärjestöraportti

Kymen Yrittäjät. Aluejärjestöraportti Kymen Yrittäjät Aluejärjestöraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Päättäjäkysely korkeakoulu- ja tutkimuspolitiikasta

Päättäjäkysely korkeakoulu- ja tutkimuspolitiikasta Päättäjäkysely korkeakoulu- ja tutkimuspolitiikasta Professoriliitto &Tieteentekijöiden liitto, Kevätseminaari 20.4.2018 20.4.2018 1 Taustaa tutkimukselle Aula Research toteutti Professoriliiton ja Tieteentekijöiden

Lisätiedot

Kainuun Yrittäjät. Aluejärjestöraportti

Kainuun Yrittäjät. Aluejärjestöraportti Kainuun Yrittäjät Aluejärjestöraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

TEM/TK/VesaVirtanen 1

TEM/TK/VesaVirtanen 1 1 Aluebarometri 1-2/2009 Aluebarometri on työ- ja elinkeinoministeriön ja Suomen Kuntaliiton kaksi kertaa vuodessa teettämä internetkysely, jonka Tilastokeskus toteuttaa. Aluebarometri mittaa maan eri

Lisätiedot

Pelastuslaitoksen johtokunnan itsearviointi - kysely 2017

Pelastuslaitoksen johtokunnan itsearviointi - kysely 2017 Pelastuslaitoksen johtokunnan itsearviointi - kysely 2017 Pelastuslaitoksen johtokunnan tehtävänä on toimia lähellä palvelutuotantoa, johtaa ja valvoa pelastustoimen palvelujen tuottamista alueen kunnissa.

Lisätiedot

Isännöinnin laatu 2015

Isännöinnin laatu 2015 Isännöinnin laatu 2015 Keskeiset tulokset Tutkimuksen tavoite ja toteutus Kiinteistöliiton tavoitteena oli kartoittaa taloyhtiöiden tyytyväisyyttä isännöintiyritysten ja isännöitsijöiden toimintaan tyytyväisyyttä

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Yrittäjät. Aluejärjestöraportti

Etelä-Karjalan Yrittäjät. Aluejärjestöraportti Etelä-Karjalan Yrittäjät Aluejärjestöraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Kuntaliiton tietopalvelut tuleviin maakuntavaaleihin liittyen

Kuntaliiton tietopalvelut tuleviin maakuntavaaleihin liittyen Onnistuva Suomi tehdään lähellä Kuntaliiton tietopalvelut tuleviin maakuntavaaleihin liittyen Kuntamarkkinat 13.9.2018 Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö +358 50 337 5634, marianne.pekola-sjoblom@kuntaliitto.fi

Lisätiedot

Aluejärjestöraportti Kymen Yrittäjät. Suomen Yrittäjät

Aluejärjestöraportti Kymen Yrittäjät. Suomen Yrittäjät raportti Kymen Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Eri yhteistyöviranomaisten kokemus hätäkeskuspalveluista

Eri yhteistyöviranomaisten kokemus hätäkeskuspalveluista Eri yhteistyöviranomaisten kokemus hätäkeskuspalveluista 5,0 1 0 3,18 3,30 3,15 3,19 3,23 3,15 3,44 3,33 6 3,76 3 3,89 3,84 3,91 Pelastustoimi 2006 n=300 2007 n=305 2008 n=290 2009 n=299 2011 n=296 Poliisi

Lisätiedot

ERHE - seurantahanke. Pelastustoimen laitteiden ajankohtaispäivät Helsinki Jaana Rajakko

ERHE - seurantahanke. Pelastustoimen laitteiden ajankohtaispäivät Helsinki Jaana Rajakko ERHE - seurantahanke Pelastustoimen laitteiden ajankohtaispäivät 26.11.2008 Helsinki Jaana Rajakko ERHE -seurantahanke seuraa Hankkeen toimeksianto: ERHE -seurantahankkeen tehtävänä on saattaa edellisen

Lisätiedot

Kuntien nettokustannukset vuonna 2014 Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella: erikseen

Kuntien nettokustannukset vuonna 2014 Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella: erikseen Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Kuntien nettokustannukset vuonna 2014 Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella: erikseen 1. sosiaalitoimi: 351,1 M, ei sisällä lasten päivähoitoa 2. perusterveydenhuolto:

Lisätiedot

Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen

Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Tutkimus- ja kehittämishanke 2018 2019 Tutkija Aino Harinen, Pelastusopisto

Lisätiedot

LAPIN SOTE-SAVOTTA SOTE-PALVELUTUOTANNON INNOVAATIOT JA UUDISTAMINEN VERKOSTOMALLINEN SOTE-OSAAMISKESKUS

LAPIN SOTE-SAVOTTA SOTE-PALVELUTUOTANNON INNOVAATIOT JA UUDISTAMINEN VERKOSTOMALLINEN SOTE-OSAAMISKESKUS LAPIN SOTE-SAVOTTA SOTE-PALVELUTUOTANNON INNOVAATIOT JA UUDISTAMINEN VERKOSTOMALLINEN SOTE-OSAAMISKESKUS SAAMELAISTEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TULEVAISUUSSEMINAARI INARISSA 20.1.2016 SÁPMELAČČAID

Lisätiedot

Kymenlaakso Aluetilinpito päivitetty

Kymenlaakso Aluetilinpito päivitetty Kymenlaakso Aluetilinpito päivitetty Bruttokansantuote vuonna 2016 euroa/asukas Uusimaa 51714 Ahvenanmaa - Åland 46634 KOKO MAA Pohjanmaa 39327 38285 Etelä-Karjala Lappi Varsinais-Suomi Pirkanmaa Satakunta

Lisätiedot

Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista

Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista Sosiaali- ja terveysministeriö 3.4.2017 Päivitetty - Valinnanvapauslain lausunnot Hallituksen esitysluonnos valinnanvapauslaiksi oli lausunnoilla 31.1.2017-28.3.2017

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun demokratiaindikaattorit 2009

Pääkaupunkiseudun demokratiaindikaattorit 2009 Pääkaupunkiseudun demokratiaindikaattorit 2009 Julkaisija: Helsingin kaupungin tietokeskus, PL 5500, 00099 Helsingin kaupunki Käyntiosoite: Siltasaarenkatu 18 20 A, 00530 Puhelinvaihde: (09) 310 1612

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media laiset kuntapäättäjät ovat hieman kriittisempiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan kuin kollegansa muualla maassa. Somettavien päättäjien määrä lisääntynyt. laiset kuntapäättäjät

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Pyhännän kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jouko Nissinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Kuntakysely kohdistettiin kaikkien Manner-Suomen kuntien (295 kpl) johtaville viranhaltijoille, valtuutetuille ja hallitusten jäsenille.

Kuntakysely kohdistettiin kaikkien Manner-Suomen kuntien (295 kpl) johtaville viranhaltijoille, valtuutetuille ja hallitusten jäsenille. 2018 MDI toteutti marras-joulukuussa 2018 neljännen kerran valtakunnallisen kuntakyselyn, jolla kerättiin kuntien päättäjien ja ylimpien viranhaltijoiden näkemyksiä tulevaisuuden kunnasta. Kuntakysely

Lisätiedot

Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista

Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista Sosiaali- ja terveysministeriö..0..0 Valinnanvapauslain lausunnot Hallituksen esitysluonnos valinnanvapauslaiksi oli lausunnoilla..0 -..0 Lausunnot pyydettiin kunnilta,

Lisätiedot

Valinnanvapaus Ruotsissa ja Tanskassa. Johtaja Marko Silen Helsingin seudun kauppakamari

Valinnanvapaus Ruotsissa ja Tanskassa. Johtaja Marko Silen Helsingin seudun kauppakamari Valinnanvapaus Ruotsissa ja Tanskassa Johtaja Marko Silen Helsingin seudun kauppakamari Ruotsi Ruotsissa alkoi 1980-luvulla keskustelu julkisen sektorin tuottavuudesta ja kansalaisten osallisuudesta sekä

Lisätiedot

Kuntapulssi: Ikäihmisten palvelut

Kuntapulssi: Ikäihmisten palvelut Kuntapulssi: Ikäihmisten palvelut Kysely ikäihmisten palvelujen tilanteesta Maaliskuu 2019 Erityisasiantuntija Mari Patronen Johtaja Tarja Myllärinen 26.3.2019 Kuntapulssi 2019: Ikäihmisten palvelut Kohdejoukkona

Lisätiedot

YKSITYISEN SEKTORIN TYÖVOIMASELVITYS 2018 VASTAANOTTOKOHTAISET TULOKSET

YKSITYISEN SEKTORIN TYÖVOIMASELVITYS 2018 VASTAANOTTOKOHTAISET TULOKSET YKSITYISEN SEKTORIN TYÖVOIMASELVITYS 2018 VASTAANOTTOKOHTAISET TULOKSET TUTKIMUKSEN AINEISTO Hammaslääkäriliitto toteutti tutkimuksen yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön, THL:n ja KT Kuntatyönantajien

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Maskun kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Tuula Pusa 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Kaupunginhallitus liite nro 7 (1/5) Kaupunginvaltuusto liite nro 8 (1/5)

Kaupunginhallitus liite nro 7 (1/5) Kaupunginvaltuusto liite nro 8 (1/5) Kaupunginhallitus 3.12.2018 liite nro 7 (1/5) Kaupunginvaltuusto 10.12.2018 liite nro 8 (1/5) SOPIMUS YMPÄRISTÖNSUOJELUN JA RAKENNUSVALVONNAN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA Luonnos 2. Aleksi Heikkilä, 1 Sopimuksen

Lisätiedot

Talousteemaryhmän väliraportti

Talousteemaryhmän väliraportti Talousteemaryhmän väliraportti 23.2.2017 28.2.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Työsuunnitelman toteutuminen, tehtävä 1 Teemaryhmän tehtävät, tekijät ja aikataulu Tehtävä 1 Seurata ja tukea valtakunnallisen

Lisätiedot

Kuntapulssi-extra kysely: Rinteen hallituksen sote-rakenneuudistus

Kuntapulssi-extra kysely: Rinteen hallituksen sote-rakenneuudistus Kuntapulssi-extra kysely: Rinteen hallituksen sote-rakenneuudistus Elokuu 2019 www.kuntaliitto.fi/kuntapulssi MPS & MS 27.08.2019 Tietoa Kuntapulssi extra kyselyn 2019 toteutuksesta Kuntapulssi kyselyllä

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistamishanke

Pelastustoimen uudistamishanke STM valmiusseminaari 26.-27.5.2016, Haikon kartano Pelastustoimen uudistamishanke V-P Ihamäki Pelastusjohtaja, pelastusjohtajat pj. (Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos) PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO

Lisätiedot

Kielibarometri mittaa kuinka hyvin kielivähemmistö saa palveluita omalla kielellään kotikunnassaan. Tutkimus kattaa kaikki kaksikieliset kunnat.

Kielibarometri mittaa kuinka hyvin kielivähemmistö saa palveluita omalla kielellään kotikunnassaan. Tutkimus kattaa kaikki kaksikieliset kunnat. Kielibarometri 14.. Yhteenveto Kielibarometri tuloksista Kielibarometri mittaa kuinka hyvin kielivähemmistö saa palveluita omalla kielellään kotikunnassaan. Tutkimus kattaa kaikki kaksikieliset kunnat.

Lisätiedot