Suomalaisen kulttuurin päivän manifesti IHMISEN ARVOKKAASTA, YHTEISÖLLISESTÄ JA TARKOITUSPERÄISESTÄ ELÄMÄSTÄ JA KULTTUURISTA.

Transkriptio

1 Magna Taledo Information Suomalaisen kulttuurin päivän manifesti IHMISEN ARVOKKAASTA, YHTEISÖLLISESTÄ JA TARKOITUSPERÄISESTÄ ELÄMÄSTÄ JA KULTTUURISTA. <Manifestin ( pohjana on laadittu ja päivitetty nettiessee arvokkaasta ja yhteisöllisestä elämästä. Sen lähdeaineiston esittely löytyy osoitteesta Suoraan luettavaksi lähdeaineisto on klikattavissa nettiosoitteesta: Tämä, Kalevalan, kansalliseepoksemme päivänä päivitetty manifesti on omistettu suomalaiselle kulttuurille ja samalla koko ihmiskunnan henkisen kulttuurievoluution uudelle aikakaudelle. Manifesti on jaettu viiteen osaan: 1. Julistukselle johdannoksi; 2. Nykykulttuurista ja yhteiskunnasta; 3. Kulttuurimme pelastus-, eli siirtymäsuunnitelmasta; 4. Herää, löydä ja tunne Itsesi, eli pelastus/siirtymäsuunnitelman perusaineksista; 5. Ihmisen tehtäväluonteinen tarkoitusperä. 1. Julistukselle johdannoksi: Aate- ja kulttuurifilosofisen kirjallisuuden kirjoittamisen aloittaessani, kirjoitin vuonna 1996 kirjan Ihminen toiminnan todellisuudessa ( lukijalle -viestiin seuraavan tekstin: Maailmamme ja siihen liittyvä inhimillinen kulttuuri on voimakkaassa murrosvaiheessa. Elämme erilaisten megatrendien ja samalla myös suurten ideologisten muutosten aikakautta. Suuret ihmisjoukot ovat vapautuneet reaalisosialismin pakko- ja sortovallan alta. Entiset sosialistimaat etsivätkin nyt elämäänsä uusia suuntia vapauden tuulten puhallellessa niiden yllä. Aseistariisunnan ja suurvaltojen keskinäisten yhteistyöpyrkimysten myötä luulisi myös taistelun ja kilpailun hengen väistyneen keskuudestamme. Näin ei ole tapahtunut, sillä edelleenkin kuuluu ympäriltämme sotien pauhua ja jylyä - kinan, toran ja kaikenlaisen nahistelun ääniä. Erityyppisiä, jopa inhimillisen kulttuurimme perusteita järisyttäviä, niin taloudellisia kuin myös sosiaalisia ongelmia on kiihtyvällä vauhdilla kasautumassa eteemme... jotkut niistä vakaviakin. Kulttuurimme on kadottamassa perustekijänsä. Se on menettämässä kosketuksensa perimäämme viisauteen ja siihen sisältyviin perusarvoihin. Totesin samassa yhteydessä näyttävän siltä, että henkinen kulttuurimme olisi pirstoutumassa ja ns. korkeampi arvoelämä latistumassa keskuudessamme ja että käynnissä olisi länsimaisen sivistyksemme lamaantumis-, kangistumis- ja hajoamisprosessi. Tälle, nykyisin vallitsevassa kulttuuriepookissa vaikuttavalle lamaantumis-, kangistumis- ja hajoamisprosessille ja samalla yhteiskuntiamme vaivaaville kriiseille vitsauksille löytyvät taustat ihmiskunnan henkisen kulttuurievoluution historiallisista, jaksottelevista vaiheista. Näistä vaiheista ja niissä vaikuttaneista kulttuurin sekä elämisen ja kehittymisen konseptien kohtaloista olen kertonut mm. kirjan, Vuosisadan Kertomus (https//kirja.elisa.fi/ekirja/vuosisadan-kertomus) luvussa: Konseptien kohtelut ja kohtalot. Tässä yhteydessä ei liene aiheellista ryhtyä näitä vaiheita syineen ja seurauksineen kuvaamaan. Viittaan katsaukseen: Nyt, n. 17 vuotta myöhemmin (v. 2013) kirjoitin tästä murroksen ajan kulttuurimme ja yhteiskuntamme nykytilanteesta em. kirjaan: Elämme nyt, tällä vuosisadalla, koko sivilisaatiotamme ravistelevaa murroskautta. Samalla elämme elämismaailmaamme muutos- ja siirtymäkriiseinä runnovaa kulttuuriaikakausien vaihtumis- ja ylimenovaihetta. Arkielämässämme tämä ilmenee elämämme hallitsemattomuuden ja osaamattomuuden kriiseinä, jotka syy- ja seuraussuhteisina ilmiönä näyttäytyvät materialististen kasvuideologioiden sekä niihin liittyvän hyvinvointiuskovaisuuden kriiseinä. Kirjoitin jatkoksi: Tässä tilanteessa, jossa tulevaisuutta on suunniteltu vain aineellisen hyvinvoinnin ja taloudellisen kasvun pohjalta, on uudistava, inhimillistä kulttuuria ja sen henkisiä muodosteita henkistä kulttuurievoluutiota - kehittävä toiminta pysähdyksissä.

2 2 2. Nykykulttuurista ja -yhteiskunnasta: Meillä länsimaissa on mennyt lujaa Olemme rakentaneet hyvinvointiyhteiskuntamme liian ahneesti ja huolettomasti - tulevaisuuden kustannuksella. Olemme halunneet rahalla, tavaralla ja mielihyvällä laskettua onnellisuutta liian paljon ja liian nopeasti. Valtioneuvoston filosofi Pekka Himaselta & kumppaneilta tilaamassa selonteossa, Kestävän kasvun malli Globaali näkökulma esitettiin tähän ja em. pysähtyneisyystilanteeseen liittyen paikkansa pitävä havainto. Havainto koski yhteiskuntaamme vaivaavaa henkistä kestävyysvajetta. Lausumalla lienee tarkoitettu sitä, että elämismaailmastamme puuttuvat nyt eettis-sosiaaliset sivistykselliset -, elämisemme strategioita ohjaavat moraalikoodit sekä samalla elämämme ja olemassaolomme tarkoitusta konstituoiva henkisen arvo-ohjauksen piirustuslauta. Tuo piirustuslauta sisältää elämämme merkitys- ja tarkoitussisällön sekä niihin liittyvät perinteiset perusarvot. Sanottu tarkoittaa sitä, että yhteiskuntaamme ja samalla koko kulttuuriamme vaivaa henkisen vajeen lisäksi moraalisen tietämättömyyden syndroomasta aiheutuva eettis-sosiaalinen sivistyksellinen - vajanto! Tämä tarkoittaa sitä, että kulttuurin luovat, henkiset voimavarat ovat peittyneet elämismaailmamme materialistisiin pintailmiöihin, joiden myötä elämme elementaarisessa, eli alkeellisessa materialistisessa elämismaailmassa. Tämä sekä siihen liittyvät moraalin, yhteisöllisyyden ja humaniteetin vajannot ja kadot ovat perimmäiset syyt nykykriiseihimme ja yhteiskuntamme systeemivikoihin taloudellisine madonlukuineen. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että kulttuurissamme vaikuttaa henkisen taantuman tragedia - vaikuttaa ihmisen tarkoituksettomuuden tyhjiönä sekä henkisen ja inhimillisen kulttuurin kriiseinä. Se tarkoittaa myös sitä, että elämme aatteellisen hajaannuksen aikakautta. Välihuomautus perinteisistä henkisistä perusarvoista. Kulttuurifilosofi Erik Ahlman on todennut noista perinteisistä henkisen uudelleen syntymisen arvoista: "Mutta toisinaan, suurina historiallisina hetkinä tai myös yksilön elämän ratkaisevissa tilanteissa juuri ne astuvat toteuttamista vaativina esiin ja todella määräävät tapahtumien suunnan." Aatteiden ja ajattelun historioitsija Crane Brinton toteaa em. arvoista, että "arvostelmille ei voida länsimaissa antaa kiinteää arvojärjestystä millään muulla tavoin kuin turvautumalla siihen inhimilliseen toimintaan, jota yleisesti sanotaan uskoksi." Raimundus de Sabunda, 15. vuosisadalla elänyt filosofi, on sanonut, että Jumala on armahtanut ihmisiä ja antanut heille Raamatun, eli ilmoitusten kirjan, jotta he eivät tyystin vieraantuisi jumalallis-henkisestä. Raimunduksen teesistä huolimatta tuo vieraantuminen näyttää meidän nykyihmisten keskuudessa tapahtuneen. Ns. henkisyydestä, kuin myös henkisestä kehittymisestä ja yleensä hengestä puhutaan varsin moni merkityksellisillä käsitteillä. Kaikkea "henkistetään". Itse asiassa emme ole lainkaan perillä siitä, mitä henki ja henkisyys ontologisesti merkitsevät... Todettakoon, että olen kirjoittanut "hengestä" kirjoissani - jopa sen ihmisen ontologiaan sisältyvänä ulottuvuutena. Näin olen tehnyt mm. kirjassa: Arvoituksellinen Seuralainen, Hän Sinä Minä ( Edellä kuvatun tilanteemme taustalla vaikuttava perussyy on siis se, että elämämme merkityksiin ja olemassaolomme tarkoitusperiin liittyvä henkinen ja eettis-sosiaalinen arvoviisaus on kadonnut arkitajuisen tietoisuutemme kartalta. Tästä syystä pidämme arvossa ja tavoittelemme sellaista, mikä ei arvoa eikä tavoittelua ansaitse! Suremme sellaista, mitä meidän ei tulisi valitella. Luulemme todelliseksi sitä, mikä ei ole todellista eikä tärkeää - ja näin kulutamme elämämme tavoitellen elämäntarkoituksemme kannalta arvottomia, elämänkulkuamme hämmentäviä, harhauttavia ja eksyttäviä merkityksiä ja tarkoituksia. Olemme tuon henkisen arvoviisauden - elämämme todellisen tarkoituksen ankkurointi- ja kiintopisteen - myötä kadottaneet tiedon siis myös moraalisen totuuden periaatteista. Näistä syistä johtuen tietoisuudessamme ei ole suuntaa siitä, mitä kohti olemme matkalla ja mitä kohti meidän pitäisi olla matkalla. Kirjoitin Tulevaisuuden tasamaahan ( Matkastamme tiedostamme vain pilkottuja episodeja. Harhailemme episodista toiseen vaelluksemme suuntaa, päämäärää ja tarkoitusta tiedostamatta. Matkamme mielekkyys määräytyy kohtaamiem-

3 me episodien mielekkyyksinä. Elleivät ne meitä miellytä, palaamme herkuttelemaan edellisillä elämyksillä, jolloin matkamme katkeaa, taantuu tai kiertää samaa kehää yhä uudelleen. Kirjoitin myös: Se, mihin me näin sitoudumme, näyttäytyy pahimmillaan paljaana aineellisen hyödyn ja mielihyvän tavoitteluna - hedonisena utilitarismina ja siitä seuraavana välinpitämättömyytenä kanssaihmisiämme ja - viime kädessä - myös omaa itseämme, arvoamme ja elämämme tarkoitusta kohtaan. Samanlaisella matkalla on nykyinen hyvinvointiyhteiskuntamme. Siitä, mitä meille on tässä suhteessa tapahtunut, eli mitä tällainen, luovat henkiset voimavaransa menettänyt kulttuuri elämismaailmoineen merkitsee meille ihmisinä, siitä kirjoitin kirjaan, Ihminen toiminnan todellisuudessa: Elämme lamaantuneina mentaalista agnosiaa - henkistä sielun sokeutta - potien. Lamaantumisemme vaikuttaa psykofyysisessä toiminnassamme mekanisoitumisena ja halvaannuttavana avuttomuutena. Tämän seurauksena elämme tyyppi- ja joukkosidonnaisuuksissa, joissa yksilöllisyytemme, vapautemme ja vastuumme sekä luova ajattelumme ovat sotkeutuneet kaikki osaavan ja -tietävän joukkointelligenssin tallattavaksi. Meistä on kehittynyt suunnattomia, vaikutteellis-kuvitteellisen uskomustiedon ohjaamia ajelehtijoita ja laumanjohtajia alttiina seuraavia, sopulisyndrooman vaivaamia mielipideuhreja. Aloitekyvyttöminä, ikävystyneinä ja löytämättä tarkoitusmielekkyyttä arkiselle ja arvoköyhälle elämällemme, pakenemme paineitamme aistillis-elämykselliseen keinomaailmaan - tuottaen näin itsellemme hetken mielihyvää, helpotusta ja turtumusta sekä tasapainon ja turvallisuuden tunnetta luovia epätarkoituksia, so. viihde-, rihkama-, hölkkä- ja töllötyskulttuuriin sidottuja hullabaloo -elämyksiä. Tällaisessa elämysten elämismaailmassa erilaiset arvoiksi kutsutut arvostelmat, toiveet, pyyteet ja halut kamppailevat moninaisten palautumattomien prosessien muodoissa, joista eräitä kutsutaan kasino-, eli pelitaloudeksi, kulutukseksi, viihteeksi - pelikenttien huumaksi ja urheiluareenoiden pauhuksi, sosiaaliseksi mediaksi sekä instituutioidensa ahtaisiin rajoihin suljetuksi puoluepolitiikaksi. Eikä tässä kaikki! Palautumattomien prosessien ansassa eläessämme, elämme myös hyve- ja yhteisöeettisen yhteisöllisyyden kestävyysvajeessa. Tyyppimallina tästä olkoon se, että P. Himasen em. työ ei tässä yhteisöllisyyden kestävyysvajeessa säästynyt alkukantaiselta kritiikiltä eikä monessa suhteessa täysin asiattomilta silmille hyppimisiltä. Alkukantaisuuden tasolla kritiikit näyttivät sementoineen arvostelijoiden kuppikuntaista laumaa ja korvanneen lauman jäsenten persoonallisuuksien yhteisöllisen kiinteyden puutteita. Yhteisöeettisten kestävyysvajeiden aiheuttamien puutteiden vallitessa laumaan kohdistuvat, kuvitteellisetkin uhkakuvat saavat sen pelästymään ja reagoimaan kuin Richard Bach in Lokki Joonatanin lokkilauman: Silmät kiiltäen, terävät nokat ojentuen lauma piirittää sen kiinteyttä uhkaavan oudon tunkeilijan, valmiina hävittämään... Tuollaisissa laumoissa puolueissa ja virkamiesbyrokratioissa elävät yksilöt hyväksyvät lähimmäisensä vain silloin, mikäli he ajattelevat ja toimivat samalla tavalla kuin laumaveljeys edellyttää. Laumajäsenille tällaisissa, heidät demoraalisiin sidoksiin liittävissä sosieteettilaumoissa ja byrokratioissa eläminen merkitsee elämäntarkoituksensa uhraamista laumansa yhdenmukaisuuden tarpeelle sekä oman eettisen kehittymisensä jättämistä kollektiivisen identiteetin huoleksi. Välihuomautus Tässä yhteydessä on syytä todeta, että edellä henkisestä ja yhteisöllisyyden kestävyysvajeesta kirjoitettu viittaa sellaiseen ideologiseen, moraalifilosofiseen ja yhteisöeettiseen suuntaan, jota suuntaa eivät nykyiset yhteiskuntatieteilijät eivätkä nykyfilosofimme enää tieteessään verifioi. Kirjoitin Vuosisadan Kertomukseen nykyfilosofiastamme, että sen arvo- ja kulttuurifilosofia, jonka kantavana teemana on arvosubjektivismi, juontuu valistuksen perinteestä - samoin kuin vallitseva filosofinen ajattelu. Laitostettu nykyfilosofia näyttäytyy hedelmättömänä, analyyttisen filosofian tieteenfilosofisilla käsitteillä toteutettuna ajatusaskarteluna ja käsitetaiteiluna sekä erilaisilla teorioilla ja niiden keskinäisillä ristiriitaisuuksilla herkutteluna. Käytännön elämälle vieraana tieteenä se on näytellyt roolinsa loppuun. Tuossa ajatusaskartelussa ovat uskonto, idealismi ja niihin liittyvät yleisperiaatteet arvoineen menettäneet merkityksensä ja mahtinsa sekä elämistä ohjaavat konseptinsa. Tästä syystä laitostettu filosofiamme ei kykene demarkaatiorajojaan rikkoen sukeltamaan oivaltavan, intuitiivisen ajattelun ja ymmärtämisen metafyysiseen ulottuvuuteen noosfäärin transsendenttiin todellisuuteen. Totesin: Näistä syistä johtuen nykyfilosofia ei kykene enää arvioimaan niitä ideaisia henkisiä pyrkimyksiä ja henkisiä perusarvoja, joita nyt, alkavalla uudella henkisen kulttuurievoluution aikakaudella tarvitaan. Elintasomyllymme on jauhanut vinhaa vauhtia. Siksi saarnaa voidaankin jatkaa edelleen siirtymällä yhteisöllisyyden kestävyysvajeesta kohtuulli- 3

4 suuden kestävyysvajeeseen ahneuteen. Huolettoman ahneutemme oireyhtymään liittyy myös se, että samalla, kun edunvalvontahissimme on hilannut työmme hinnan ylös - ja ulos, se on hilannut työaikamme alas. Tämä on eräs syy siihen, että kansantaloutemme juna on jo pitkään kulkenut väärillä raiteilla. Osa sen moninaisilla tukijärjestelmillä raskaasti lastatuista vaunuista kolisee ratapölkyillä, kiskojen vierellä. Eivätkä massoja kosiskelevat edunvalvojat ja poliittiset päättäjät kykene käyttämään hätäjarrua, keventämään pudonneiden vaunujen lasteja, nostamaan niitä kiskoille ja pistämään peruutusvaihdetta päälle. Henkisessä tyhjiössään he eivät ole kyenneet arvioimaan vallitsevaa todellisuutta, eivät arvojaan, eivät moraaliaan eivätkä yhteiskunnallisten ongelmiemme keskinäisiä syy- ja seuraussuhteita. Nämä ovat ongelmia, jotka heijastuvat nyky-yhteiskunnassamme rahan mobilisoimina ja taloudellisilla intresseillä koodattuina kriiseinä. Kokonaisvaltaisen tila-, tilanne- ja seuraustietoisen ajattelunsa vajannossa poliittiset ja taloudelliset päättäjämme eivät kykene tunnistamaan näiden kriisien perimmäisiä syitä ja taustoja, eivätkä tästä syystä etsimään junallemme uusia, kestävään kehitykseen johtavia raiteita... Kestävän kehityksen sijasta me nykyihmiset olemme kuitenkin kaivanneet vain aineelliselle pohjalle rakennettua kestävää kasvua aineelliseen hyvinvointiin suunnattua elämäntarkoitusta - ja sellaista myös toteuttaneet. Tätä "kaipausta" on elinkeinoelämämme tarjontataloudellaan myötäillyt ja tukenut nöyrän uskollisena. Ohuen moraalisen infrastruktuurin omaavan ja etiikan Kultaisen Säännön hylänneen liikeelämän toiminta on määräytynyt ihmisten halujen ja yleisen kilpailun lainalaisuuksien mukaisesti. Keskinäisessä kilpailussaan taloudelliset yhteisömme syöttävät meille mielletietoon perustuvalla viestintä- ja mainosretoriikallaan onnekkaita olemisen ja tulevaisuuden visioita - kuvia ihmisistä tavaravuorien täyttämissä ostos- ja viihdeparatiiseissa. Näihin paratiiseihin ideoidaan, suunnitellaan ja tuotetaan välineitä, joita me emme itse asiassa tarvitse ja joiden loistaviksi ja tarpeellisiksi mainostetut "featuret" ovat käytännössä useinkin vain kosiskelu- ja statushyödyttömyyksiä. Kulutustavaroiden "hyvyysarvo" määräytyy tavallisesti vain mielihyvää tuottavien tarpeiden tasoilta. Tällaisista tavaroista on nyt tullut itsetarkoituksia elämäämme - sen onnellistajia. Niistä on tullut jopa palvonnan kohteita ja narsistisen, keskeneräisen ihmisminämme jatkeita. Niillä ja niiden määrällä on tarkoitus kattaa tiemme onneen Kaikkea sitä tavaraa ja nautintoa mihin voisimme herkuttelevin tuntein ja omistavin käsin tarttua ja millä voisimme arvotyhjiötämme täyttää, ei ole kuitenkaan mahdollista saada... ei ainakaan kaikkien meistä, ei nyt eikä tulevaisuudessakaan! Maapallomme aineelliset rajat ja resurssit asettavat tälle selkeät esteet. Maapallomme uskollisuutta ja nöyrää anteliaisuutta meille ihmisille, jopa turhille pyyteillemme, on käytetty jo liiaksikin hyväksi ja suuresti väärin - käytetty kylväen samalla tuhon siemeniä ja niittäen niiden satoa. Emme huomaa sitä, että luonto jo vaikeroi ympärillämme, että se on paikoitellen jopa hiljaiseksi mykistynyt! Emme huomaa lähestyvän ekologisen katastrofin merkkejä; emme tajua, että ylettömien aineellisten pyyteittemme seurauksena maa on saastumassa, vedet ja ilmakehä pilaantumassa ja luonnonvaramme ehtymässä. Ylilyönti aineellisissa kasvutavoitteissamme on tapahtumassa ja sitten romahdus! Pohja on katoamassa jalkojemme alta, aineellisenkin kulttuurimme pohja. Tämä tarkoittaa sitä, että "aineellisen magian" sekä sen synnyttämän tieteen ja teknologian hallitsema kulttuuriaikakausi on sellaisenaan nyt päättymässä. Tätä emme nyt näytä tajuavan materialististen halujemme ja pyrkimystemme keskellä! Voimakkaillekin varoitusten äänille olemme täysin kuuroja! Mitä kulttuurillemme on tapahtunut -tilanteen taustoja voidaan peilata myös seuraavista, vapaasti käytettävistä olevista Vuosisadan kertomuksen (https//kirja.elisa.fi/ekirja/vuosisadan-kertomus): otteista, seuraavien linkkien takaa:

5 5 3. Kulttuurimme pelastus-, eli siirtymäsuunnitelmasta. Tuo edellä, osissa 1 ja 2, kuvaamani tilanne on jatkunut keskuudessamme jo vuosikymmeniä. Vuoden 2008 syksyllä se saavutti syöksykierteeseen johtaneen sakkauspisteensä. Aikaa syöksykierteen oikaisemiseksi ja maahan syöksyn estämiseksi, kuin myös pelastus- tai paremminkin siirtymäsuunnitelman laatimiseksi on käytettävissämme enää niukalti! Jatkoksi on syytä todeta, että po. suunnitelman laadinta tuskin onnistuu niillä samoilla politiikan, talouden ja rahan mobilisoimilla keinoilla, joilla olemme yhteiskunnalliset vitsauksemme kaikkine sosiaalisine ongelmineen ja taloudellisine madonlukuineen tässä materialistisessa elämismaailmassamme esiin mananneet. Ei onnistu siksi, koska olemme elämismaailmassamme ja nykykulttuurissamme velka- ja talouskriisejä sekä valtiovelan taittamista suurempien ongelmien edessä. Elämme kulttuuriamme ja yhteiskuntiamme puhdistus- ja muutoskriiseinä ravistelevaa aikakautta. Ehkäpä meidän tulisi nyt "vetää airot hetkeksi veneeseen" hillitä elintasomyllymme vinhaa vauhtia ja pysähtyä pohtimaan - talouden syvää tuntemusta edustavien "kestävän kasvun sinisten unelmien ja kehysriihien" sijasta - kulttuurimme globaalia tilannetta. Meidän tulisi ryhtyä tarkastelemaan elämismaailmamme luonnetta, laatua ja sisältöä sekä sen arkkitehtuuria, siihen tarvittavien välttämättömien, tarjontataloudesta tarvetalouteen sopeutusten ynnä muidenkin rakenne- ja sisältöuudistusten valossa. Tämä koskee myös meitä yksityisiä ihmisiä elämismaailmoinemme, päämäärinemme sekä kehityspyrkimyksinemme. Tässä pohdinnassa tarvitsemme nyt talousteorioita sekä hyvinvointiluuloja ja -uskomuksia jäsennetympää tietoa itsestämme, elämästämme ja sen tarkoituksesta... koko maailmasta! Vaikka tiedonjanomme tulisikin viritä muista kuin käytännön tarpeista, asettuvat käytännön tarpeet kuitenkin nykyisessä, maailmamme ja elämämme murrosvaiheessa sekä sen runnovissa taloudellisissa ja sosiaalisissa olosuhteissa ensisijaisiksi. Näin ollen meidän olisi nyt aika asettaa itsellemme uusia ihanteita ja päämääriä! Mutta sitä ennen meidän tulisi tietää itsestämme enemmän - enemmän siitä, mikä ja kuka olemme; olemmeko henkeä vai ainetta; mistä tulemme; mikä on olemisemme tapa ja tarkoituksemme ja mikä on kehityksemme suunta; mitä meidän tulisi tehdä ja mitä meidän haluttaisiin tekevän! Pohdinnassa on muistettava, että elämä ei suinkaan ole vain tarjontataloudellinen, pelkkään aineelliseen hyvinvointiin tähtäävä projekti. Materialistinen hyvinvointiutilitarismi ei ole ihmiselämän päämäärä, vaan elämällä on syvempi sisältö ja arvokkaampi tarkoitus, joka tarkoitusperä liittyy koko ihmiskunnan henkisen kulttuurievoluution toteuttamisen ja edistämisen tarkoitusperäiseen päämäärään, johon kaikkien myös tarvetaloudellisten - sopeutustoimienkin tulisi nyt tähdätä. Siinä on muistettava se, että arvokaan elämän johon palaan myöhemmin - toteuttaminen kulttuureissamme, kuin myös yhteiskunnallisissa tilanteissa asettaa yksityiset, yhteiskunnallisina kosketuspintoina ja kehityssysäysten antajina toimivat ihmiset polttopisteeseen. Näin siksi, koska herra Välttämättömyys toimii lähinnä yksityisten ihmisten kautta. Tämä pätee myös moraaliin, sillä: Vain yksilöt voivat vaikuttaa yhteisöjen moraalisten käsitysten muutokseen. Vaikka elvyttävät, eheyttävät ja palauttavat elämisen konseptit toteutuvat yleensä vain itsensä sisäiseen järjestykseen panneiden yksilöiden toimesta, voivat henkistä kulttuurievoluutiota toteuttaa myös ajatusten yhtenäisyyttä ja yhteisyyttä edustaviksi yhteisöiksi liittyneiden ihmisten ryhmät. Aatteellisina yhteisöinä ne antavat jäsentensä pyrkimyksille suuntia. Muovaavina tekijöinä tällaiset yhteisöt voivat kohottaa jäsenensä keskuuteen jotain korkeampaan, kosmopoliittiseenkin kutsumukseen johtavaa sisältöä. Välihuomautus politiikasta. Koska en tässä kirjoituksessa halua käyttää tuhmia sanoja poliittisen kulttuurin todellisuudesta enkä yleensäkään politiikasta - kuten en myöskään poliitikkojen kyvyistä vastata tulevan aikakauden henkisiin haasteisiin ja pyrkimyksiin -, jätän lausunnot niistä tunnetun moraalifilosofi Alasdair MacIntyren arvioinnin varaan:: Mikäli sitoudutaan aidosti hyveiden perinteisiin, on moderni politiikka, olipa se liberalistista, konservatiivista, radikaalia tai sosialistista, yksinkertaisesti hylättävä. Omissa institutionaalisissa muodoissaan järjestelmällisesti toteutunut moderni politiikka näet sinänsä ilmaisee tämän perinteen järjestelmällistä hylkäämistä. Ongelmat voidaan ratkaista kahdella tavalla; joko suoraan sellaisinaan - tai muuttaa se sel-

6 laisiksi, että ne voidaan ratkaista... Tulisiko meidän siis sopeuttaa elämismaailmamme ja itsemme uuteen järjestykseen! Olisiko meidän mahdollisimman nopeasti turvauduttava aikaisempiin, vastaavanlaisten vitsausten runnomissa kulttuureissa käytettyihin pelastus/siirtymäsuunnitelmiin liittyviin perinteisiin traditioihin Olen jo monesti todennut, että tällaiseen suuntaan viittaa myös tunnetun taloustieteilijän ja futurologin E. F. Schumacherin vastaus kysymykseen: Mitä minä voin oikeastaan tehdä? Vastaus on yksinkertainen, mutta nykyihmistä hämmentävä: Jokainen meistä voi panna sisimpänsä järjestykseen. Siinä meitä ei voi opastaa tiede eikä teknologia, joiden arvo riippuu kokonaan niistä päämääristä, joita ne palvelevat, mutta meitä voi yhä opastaa ihmiskunnan peritty viisaus. Robert L. Heilbroner pitää kirjassa Ihmiskunnan uhkapeli mahdollisena sitä, että jälkiteollinen yhteiskunta kääntyy monien esiteollisten yhteiskuntien suuntaan ja tutkii mieluimmin sisäistä kokemista kuin ulkomaailman faktoja ja aineellisia saavutuksia. Hän ennustaa, että traditio ja rituaali - elämän tukipylväät - rehabilitoituvat ikivanhaan arvoonsa elämän oppaina ja että taistelu aineelliseen päämäärään tähtäävistä saavutuksista väistyy syrjään yhteisesti määrättyjen ja hyväksyttyjen tavoitteiden tieltä. (Tässä yhteydessä, tänä päivänä voisi viitata myös kansalliseepokseemme.) Vastaavanlaisia pelastus/siirtymäsuunnitelmia ja niiden perusaineksia ovat vastaavissa tilanteissa, kaikkina aikoina meille esittäneet myös monet muutkin valistuneet futurologit, joista ja joiden töistä olen kirjoittanut monissa julkaisuissani ( Pelastus-, eli siirtymäsuunnitelmien yhteiseksi lähdesuoneksi ja postulaatiksi vaatimukseksi, perusedellytykseksi ja aksioomaksi asettuu usko, tieto ja vakaumus henkisen todellisuuden ja sen syvimmän sisällön olemassaolosta sekä siihen liittyvästä ilmoituksesta, jonka ilmoituksen mikä ei ole mitään tunteiden ilmaisua - luulemme oman rationaalis-analyyttisen tietomme ja tieteemme korvaavan. (Viittaan Vuosisadan Kertomuksen, osaan I - ja erityisesti siihen vuonna 1994 laaditusta metafysiikan tenttiesseestä editoimaani lukuun: - ote: J. W. von Goethe sanoo tästä lähdesuonesta : "Jumala ulkopuolinen mit' oisi, mi kaiken kiertää sormeansa soisi! Sisältä käsin maailmaa Hän käyttää, Hän itse luonnon, luonto Hänet täyttää; niin se, mi Häness' liikkuu, on, on Hältä voima, henki loputon." Tämä lähdesuoni kytkeytyy seuraavassa osassa esitettävän pelastus/siirtymäsuunnitelman aihesisältöön ja perusaineksiin mm. ihmisen henkisen ja eettis-sosiaalisen kehittymisen "palapelin" jäsentävänä vaikuttimena. Se vaikuttaa myös maailmankatsomuksellisena realiteettina sillä inhimillisen elämisen ja olemisen alueella, jota kutsutaan valintojen ja ratkaisujen tekemisen sekä mahdollisuuksien toteuttamisen todellisuudeksi - toimintamme todellisuudeksi. Tällaisen todellisuuden alueelta vyöryy pohdittavaksemme ja vastattavaksemme monia elämäämme ja tarkoitukseemme, kulttuuriimme ja arvomaailmaamme liittyviä uskonnollis-filosofisia sekä eettisiä ja sosiaalisia kysymyksiä. Tämän kaltaiset kysymykset, monien muiden kysymysten ohella, odottavat seuraavan osan myötä nyt - ei tylyn tieteellisiä eikä sofistisia, vaan selkeitä, avoimia, ytimekkäitä ja rehellisiä - kansalaisvastauksiaan. Näitä kysymyksiä peilaan siis manifestin seuraavassa osassa 4, pelastus/siirtymäsuunnitelman perusaineksina : ihmisen arvokkaana elämänä, henkisenä ja eettis-sosiaalisena kehittymisenä, yhteisöllisyytenä, viisautena ja humaniteettina aina ihmisen tehtäväluonteiseen tarkoitusperään (osa 5) ulottuen. Nämä kysymykset ovat saaneet sanottavani liikkeelle, niin tässä manifestissa, kuin myös sen lähdeaineistoina olevissa kirjoissa ( Tämän osan sisältöön viitaten, viittaan myös seuraavaan tekstiotteeseen kirjasta Vuosisadan Kertomus välivaiheen siltana nykytilanteestamme uuteen henkisen kulttuurievoluution aikakaiteen: - 6

7 7 4. Herää, löydä ja tunne Itsesi! <eli pelastus/siirtymäsuunnitelman perusaineksista.> Kirjoitin kirjaan, Mitä meille on nyt tapahtunut ja mitä tapahtumassa: On tullut henkisen uudestisyntymisen aika aika ryhtyä rakentamaan ihmistä ja koko ihmiskuntaa ehyeksi; rakentamaan sopusointuista ja rauhanomaisesti toimivaa yhteiskuntaa; rakentamaan sitä vapaista, totuudellisista ja oikeamielisistä sekä kokonaisvaltaisesti ajattelevista ja toimivista ihmisistä. Tämä on kulttuurimuutoksen ja ihmiskunnan henkisen kulttuurievoluution uudelleen käynnistämisen vaade. Arvokkaasta elämästä. Em. valtioneuvoston (Suomen Akatemia, Sitra, Tekes) filosofi Pekka Himaselta & kumppaneilta tilaamassa tutkimustyössä tai selonteossa, Kestävän kasvun malli Globaali näkökulma esitettiin mielenkiintoisena ydinajatuksena, kehityksen syvimpänä ja kokonaisvaltaisimpana päämääränä käsite: arvokas elämä diginity as devalopment. Kuten edellä totesin, arvokaan elämän toteuttaminen kulttuurissamme, kuin myös erityisesti nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa asettaa yksityiset, yhteiskunnallisina kosketuspintoina ja kehityssysäysten antajina toimivat sekä sisäiseen järjestykseen itsensä panneet ihmiset polttopisteeseen. Näin näyttää tekevän myös filosofi Pekka Himanen selonteossaan. Kuten myös totesin, futurologi E. F. Schumacherin mukaan tuossa järjestykseen panemisessa meitä ei auta tiede eikä teknologia, joiden arvo riippuu siitä, mitä ne palvelevat, vaan tässä meitä auttaa yhä edelleenkin ihmiskunnan peritty viisaus. Vastaavia kehotuksia on meille ladattu kautta aikojen - ja toistuvasti. "Kautta jumalien, lakatkaa ihailemasta aineellisia seikkoja, lakatkaa alentamasta itseänne orjiksi - ensin asioiden orjiksi, sitten niiden ihmisten orjiksi, joiden vallassa on sallia tai kieltää teiltä asiat." Näin meitä kehotti toimimaan Epiktetos; Paavali lataa samanlaisen herätystekstin roomalaiskirjeensä luvussa 12, jakeessa 2. Eräs merkittävä ihmiskunnan opettaja, Buddha, kehotti panemaan itsensä sisäiseen järjestykseen oivaltamalla "neljä jaloa totuutta" sekä noudattamalla sitten elämässään "jalon - hyveellisen - kahdeksankertaisen tien" - angas - mukaista elämäntapaa. Tuossa perityssä viisaudessa on kysymys sisäisestä tiedostamme noesis -, joka on järjestykseen panemisen ratkaiseva roolihahmo. Tuo tieto viriää henkisestä alitajunnastamme, johon se on juurrutettu parhaimpien, hyödyllisempien ja siunauksellisten tarkoitusperien toteuttamiseksi. Sieltä se on ihmisen henkisiä pyrkimyksiään toteuttamalla kaivettava esille ja todennettava ihmismielen havaintotietoisuudessa sekä aktualisoitava hänen toimivassa tahdossaan. Välihuomautus: Peritty viisaus kuvaa ihmismieltä näin: Koko tietoisuutemme riippuu mielestä; mikä sen vuoksi voisi ollakaan oikeampi tutkimuksiemme kohde. Tähän Jumalan runsaaseen lahjaan ihmisille, tämän koko ihmeellisen järjestelmän sisältöön meidän pitää lisätä myös muisti, mielikuvitus, vaisto, järkeily, moraalinen tietoisuus ja kaikki ne sielun toimivat kyvyt, jotka tarjoavat valtavan ja rajoittamattoman alueen filosofista tutkimusta varten, joka ulottuu pitkälle yli kyselevän inhimillisen tajunnan Järjestykseen panemisesta, eli henkisestä ja eettis-sosiaalisesta kehittymisestä: Itsensä sisäiseen järjestykseen panemisessa on kysymys ihmisen henkisestä ja eettis-sosiaalisesta sivistyksellisestä - kehittymisprosessista ihmisen antautumisesta sellaiseen muutosvirtaan, jota C. G. Jung kutsuu individuaatioprosessiksi. Professori Sven Krohn puhuu kuvailevasta hengentieteellisestä persoonapsykologiasta, jonka hän Edvard Sprangeria siteeraten sanoo olevan struktuuripsykologiaa, jossa pyritään sielullisen kokonaisuuden tavoittamiseen. Tällä henkisen ja eettis-sosiaalisen kehittymisen tiellä vaeltamisella on kaksi päämäärää; - ensiksikin se, että materialismiin ja psykofyysiseen egoonsa sidottu ihminen muuttuisi, eli kehittyisi siten, että hänestä tulisi siis sisäisesti järjestäytynyt, eli henkisesti tiedostava sekä eettis-sosiaalisesti aktualisoituva yksilö yhteiskunnassaan; - toiseksi, että näin kehittyneestä yksilöstä tulisi koko ihmiskunnan henkistä kulttuurievoluutiota tehtäväluonteisena universaalina tai partikulaarisena tarkoitusperänään tietoisesti toteuttava ja

8 8 edistävä ihminen, eli ns. vaeltaja. Kirjoitin kirjaan Ihminen toiminnan todellisuudessa: Henkisen arvomaailman sisältävän alitajunnan ja siihen liittyvän luovan todellisuuden tavoittelu olemisen tarkoituksena ja henkiseen todellisuuteen kytkeytyvä kehittyminen, eläminen ja toiminta elämän tarkoitusten etsimisen ja ehkäpä niiden osittaisen toteuttamisenkin puitteissa, johtanee ihmisen vääjäämättömästi - askel askeleelta - itsestään laajenevaan ja kokonaisvaltaisempaan psykofyysiseen tietoisuuteen myös ihmiselämän korkeammista tarkoitusperistä ja niihin sisältyvistä perusperiaatteista. Yksinomaan jo päämääräsuunnattu pyrkiminen tuottaa tuota tietoisuutta asteittaisina oivallus- ja tiedostamiskokemuksina. Välihuomautus Tässä yhteydessä on välihuomautuksena syytä todeta, että tuo, ilmeisesti Himasen lanseeraama arvokas elämä joka perityssä viisaudessamme tunnetaan hod -käsitteenä, eli kunnia tai loisto ihmisen hyveeettisen, mm. oikeudenmukaisen ja totuudellisen toiminnan ilmentymänä hänen fyysisessä identiteetissään ei suinkaan ole ihmisen ja yhteiskunnan kehittymisen syvin ja kokonaisvaltaisin päämäärä. Se on edelleen jatkuvaan luomis- ja lunastustyöhön, eli Hengen ilmenemis- ja aktualisoitumisprosessiin ja tuohon sielullisen kokonaisuuden tavoittamiseen liittyvän, ihmisen tarkoituksellisesti toteuttaman henkisen evoluutionsa sekä eettis-sosiaalisen kehittymisensä ensimmäisen askeleen seurausmuoto. Voisi sanoa, että se ilmenee moraalisuuden seurausmuotona ja kompleksiarvona fyysisen, aktiivin toiminnan maailman todellisuudessa. Tri Paul Brunton sanoo tästä kehittymisestä: On vain yksi keino saada aikaan muutos ja samalla saada selville keitä me todella olemme. Se keino on siirtyä ulkopuolisesta sisäpuoliseen Tällaiseen muutokseen viittaa myös kiinalaisen filosofin Kungfutsen voimakas herätyshuuto: "Sinun pitää! Sinun pitää kehittää omasta itsestäsi, omasta hyvästä luonnostasi se järjellinen hyvä, jonka jo vanhat ammoin tunsivat ja jonka seuraamisesta tulee siunausta sinulle itsellesi ja muille." Kirjoitin kirjaan, Mitä meille on nyt tapahtunut ja mitä tapahtumassa ( että käytännössä tuo sisimpämme järjestykseen paneminen merkitsee kasvua, kasvun tapahtumaa ja sivistysprosessia. Kasvu merkitsee sitä, että kasvava persoonallisuus tai kulttuuri yhä suuremmassa määrin muodostuu omaksi ympäristökseen. Kasvun tunnusmerkkinä on tällöin oman elämän ja kohtalon hallinta ja sen päämääränä se, että meistä näin kehittyisi ihmisiä, jotka pyrkivät antamaan elämälleen humaniteetin suunnan - sellaisen suunnan, joka on sopusoinnussa järjen ja yhteiselämän vaatimusten kanssa. Kirjoitin jatkoksi, että kulttuuriin ja yhteiskuntaan heijastuvina käytännön seurausmuotoina tämä merkitsisi, että yhteiskuntaelämässä tällaisen ihmisen toiminta toteuttaisi yksityisten ihmisten kautta tapahtuvaa inhimillisen kulttuurin eettistä oikeudenmukaistamista ja että tämä merkitsisi vallitsevan nykykulttuurin suunnan muutoksen ensimmäistä askelta yhteiskunnallisen toiminnan ankkuroimisena hyve-eettiseen ja uskonnollis-filosofiseen maailmankatsomukseen. Välihuomautus. Kirjoitin kirjaan Ihminen toiminnan todellisuudessa: Meistä vain harvat ovat onnistuneet murtamaan materialistisen maailmankatsomuksensa ajatteluaan sitovat, tietoisuuttaan rajoittavat ja henkistä kehitystään estävät kahleensa. Harvat meistä ovat ryhtyneet epäilemään vallitsevan maailmankuvansa luotettavuutta ja pohtimaan sitä, mikä elämismaailmassamme on oleellista ja epäoleellista, mikä tärkeää ja mikä turhaa. Kysyin: Mistä löytyisivät menetelmät kahleittemme murtamiseksi. Mistä löytyisivät ratkaisut meistä yhä useampien havahduttamiseksi materiaalisesta horroksestaan toisenlaisen, henkisemmän maailmankatsomuksen todellisuuteen? Vai olisiko niin, että tilanteemme pitäisi hyväksyä sellaisenaan, unohtaa koko asia ja sallia meidän itse kunkin vain torkkua häiriintymättä - vaeltaa unessa läpi koko elämämme? Päättelin kysymyksen jatkoksi: Joukossamme on epäilemättä yksilöitä, joita ei voida herättää. Heille toisenlainen kuin materialistinen maailmankatsomus on tällä kerralla vielä liian raskas, kova ja vaikea omaksuttavaksi. Heille on aineellisen harhan uni sallittava, eikä heitä pidä millään ulkopuolisella keinolla, ei painostamalla, ei edes houkuttelemalla johtaa tai ohjata tavoittelemaan toisenlaisia, normaaleja arki- ja aistitodellisuutta henkisempiä havaitsemisen ja olemisen ulottuvuuksia. Kaikella on aikansa! Henkisen kehityksen ja henkisen omaksumiskyvyn tasot ovat hierarkkiset; ne ovat asteittain kohoavat. Niiden ihmisten, joilla ei ole motiivia eikä omaa sisäistä halua kehittyä, etsiä ja pyrkiä, on parempi odottaa, luoda ystävyyssuhteita ja näissä suhteissaan oppia, toimia ja täydentää toinen toisiaan, kunnes heidän pyrkimisensä koodit ja henkisen omaksumiskykynsä salvat aukenevat. Henkinen kehittymisprosessi on sisäinen tapahtuma; sitä voidaan nopeuttaa ja systematisoida, mutta sen käynnistyminen edellyttää määrätynlaista esitietoisuutta. Ennen kaikkea se edellyttäisi omasta itsestämme vapaasti viriävää tahtoa ja motivaatiota. Jumalaisen näytelmänsä kiirastuliosan kuudennessatoista laulussa edellä sanottuun viittaavan opin tästä lähtökohdasta sai vaelluksellaan myös Dante Alighieri. Laulussa opin lausui Marcus, mies lombardialai-

9 9 nen, joka "tunsi maailman, pyrki kuntoon, johon joustaan jännitä ei kukaan": "Sysäyksen antaa liikkeisiimme tähdet, en sano: kaikkiin; vaan jos sanoisinkin, on suotu teille tieto hyvän, pahan. Ja tahto vapaa, kun se urheasti ens' taistelonsa tähtein kanssa kestää, voi hyvin hoidettuna kaikki voittaa. Paremman luonnon, voiman korkeamman te vapaat ootte alammaiset; teihin se sielun luo, jot' eivät tähdet määrää." Professori Antero Rinne sanoo henkisestä heräämisestä kirjassaan Unelma kauneimmasta ihmisestä: "Tie Jumalan valtakuntaan on ihmisen herääminen sisäiseen itsenäisyyteen, oman sydämensä lakien seuraamiseen. Hänen heräämisensä henkiseen elämään ja sen äärettömän arvon käsittämiseen." Muinainen, ihmisen kehittymiskehikkoa ja kehittymistä kuvaava symboli Tässä yhteydessä tulee kysyttäväksi sitä, millainen tuon edellä mainitun itsensä sisäiseen järjestykseen panemisen henkisen ja eettis-sosiaalisen kehittymisprosessin kasvatus- ja kasvukehikko on luonteeltaan ja rakenteeltaan? Tähän kysymykseen saamme vastausta muinaisiin, ihmisen henkisen ja eettis-sosiaalisen kehittymisen kasvatus- ja kasvukehikkoihin liittyvästä avainsymbolista, joka kuvaa ja selittää vertauskuvallisesti kehittymisprosessia, sitä toteuttavan kehikon sisällöllistä olemusta sekä siihen liittyviä edellytyksiä, ehtoja ja rajapintoja. Implisiittisesti siihen sisältyvät myös kehittymisprosessin alkuarvot sekä kehittymisen avauskoodin postulaatit. Olen todennut, että tämä muinainen universaali symboli on tarkoitettu yhdeksi ihmisen henkisen ja eettis-sosiaalisen kehittymisen alku- ja perusopasteeksi. Näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta se kuvaa tuon kehittymisen, kehityksenlain alaisia kasvatus- ja kasvukehikkoja viitejärjestelmäänsä liittyvine kehyksineen. Samalla se symboloi henkisen kehittymisen prosessimallia. Tämä symboli selittää paitsi kehittymisprosessin menetelmäkehikkoa, myös ihmisen sisäistä ontologista olemusta (piste ympyrän keskellä) ja samalla hänen kehittymistään ja toimintansa dynamiikkaa kehittymisensä portaita ylöspäin kiipeävänä ihmisenä. Se osoittaa, että henkinen ja eettis-sosiaalinen kasvatus on toiminnan tie kohti Elävän Valon ja todellisen Itsensä tavoittamista ja tiedostamista sen Itsen, jota symbolissa kuvataan pisteenä ja joka vaikuttaa immanenttina ihmisen henkisessä ali- ja piilotajunnassa. Sen sanotaan olleen ruumiillistuneena ihmisessä siitä lähtien, kun hänestä ensimmäisen kerran tuli elävä sielu eli henki. Symbolin ympyrä kuvaa rajalinjaa ihmisen käyttäytymisessä Jumalaa ja muita ihmistä kohtaan. Se osoittaa, että ihmisen elämä ja hänen henkinen kehittymisensä ovat elämistä, toimimista ja kehittymistä fyysisessä toiminnan maailmassa, että ne ovat ihmisessä itsessään olevan Totuuden etsintää ja toteutusta. Tällaisena se on kulkemista ja toimimista toiminnan kehällä kulkemista sillä rinnakkain oman sisäisen, ohjaavan ja opastavan Itsensä kanssa. Tämä merkitsee, että ihmisen eteneminen kehittymisprosessissaan on hänen tietoisuutensa rakentamista, sen valaisemista henkisen ali- ja piilotajuntansa eettisellä arvosisällöllä. Se on hänen kehittymistään vuorovaikutuksessa tekojensa, niiden tulosten ja tietoisuutensa jäsentymisen välillä. Vuorovaikutuksessa toiminta on katalysaattori, joka tekee ihmisen ajatuksista, toiveista ja päämääristä pysyvää, omaksuttua ja sisäistettyä todellisuutta. Sillä mikäli ihminen työskentelee tarkoitus-

10 tensa ja päämääriensä hyväksi, ne tekevät puolestaan työtä hänen kehittymisensä hyväksi. Näin ihmisen henkinen ja eettis-sosiaalinen kehittyminen on sielun luomista sen itsensä kautta. Toiminnan todellisuuden kehää rajaavat yhdensuuntaiset pystysuorat edustavat Pyhässä Lain Kirjassa julistettuja ja elämismaailmamme sisältönä vaikuttavia lakeja, käskyjä ja kehotuksia sekä samassa Kirjassa neuvoina ja ohjeina omaksuttavaksi tarkoitettua viisautta Pyhyyden Kauneuteen kytkeytyvine oikeuden, totuuden ja lähimmäisenrakkauden periaatteineen. Muinainen symboli osoittaa, että ihmisen arvokas elämä ja hänen kehittymisensä ovat ihmisen tarkoituksen kohtaamista ja toteuttamista. Se osoittaa, että ihmiselämä on elämistä ja toimimista noiden lakien rajoissa ja niistä ilmenevän viisauden varassa niiden mukaisilla luovilla ja rakentavilla ja säilyttävillä arvoilla itseään elävöittäen ja kehittäen sekä yhteiskuntaa rikastuttaen. Nuo lait ja arvot oikeuden ja totuuden periaatteineen, joita nuo pystysuorat edustavat ja joiden varaan henkisesti kehittyvä ihminen rakentaa elämismaailmansa sisällön ja muodostaa niiden mukaisen maailmankatsomuksensa, ovat kirjoitettuina ympyrän yläpuolella olevassa Pyhän ja Muuttumattoman Lain Kirjassa, joka osoittaa ihmisen velvollisuuden kokonaisuudessaan. Ne ovat olleet olemassa aikojen alusta ja säilyvät niin kauan kuin säilyy maailmankaikkeus. Yksikään ihmisen tekemä laki, sääntö, sopimus tai oppirakennelma ei kykene milloinkaan, ei hiukkaakaan muuttamaan näitä periaatteita eikä niitä kumoamaan. Välihuomautus Todettakoon, että mikäli jokin näistä kasvatus- ja kasvukehikon fundamentaalisista elementeistä katoaa tietoisuudestamme ja elämästämme oli se Pyhän Lain Kirjan sisältö, ympyrää sivuavat elämänlakien ja perityn viisauden pystysuorat tai sitten tuo henkistä Itseämme edustava piste henkinen evoluutiomme keskeytyy ja samalla keskeytyy myös koko ihmiskunnan henkinen kulttuurievoluutio. Näin on nyt kulttuurissamme tapahtunut, ja tapahtuman seurauksia koemme henkisinä ja eettis-sosiaalisina kestävyysvajeina. (Friedrich Nietzsche ennusti aikoinaan tämän tapahtuman, todetessaan länsimaisen hengenelämän joutuvan ennen pitkään sisäisen häviön ja hajaannuksen tilaan. Tällainen tilan hän mainitsi syntyvän silloin, kun kulttuurin, samoin kuin moraalin sekä poliittisen ja yhteiskunnallisen elämän, sen muotojen, tapojen ja jopa teoreettisen ajattelunkin lopullisena pohjana olevat uskonnolliset käsitykset tulevat epäilyn, arvostelun tai tieteellisen tutkimuksen alaisiksi.) Tilanne jatkuu tällaisena ja pahenee -, kunnes tapahtuu kääntyminen ja eheyttävät, elvyttävät sekä palauttavat elämisen ja kehittymisen konseptit rehabilitoituvat henkisesti ja moraalisesti muumioituneessa kulttuurissa. Juutalainen filosofi, professori Martin Buber on sanonut tuosta kääntymisestä: Kohtalon tuomio tulee jokaisena uutena aikakautena aina tukahduttavammaksi, kääntyminen räjähtävämmäksi. Ja Jumalan ilmestys tulee yhä lähemmäksi, se lähenee yhä enemmän aluetta elävien olentojen välillä: lähestyy sitä aluetta, joka kätkeytyy keskuuteemme, siihen mikä on meidän välillämme. Ihmiselämä. Tuon muinaisen vertauskuvan symboloiman elämisen ja kehittymisen sisällöllistä olemusta sekä siihen liittyviä edellytyksiä, ehtoja ja rajapintoja voitaneen symboloida myös seuraavalla maalauksellani: Ihmiselämä. 10 Koska jotkut esseen lukijat saattavat ihmetellä pääkallon kuoleman symbolin mukana oloa ihmiselämää kuvaavassa maalauksessa, totean sen liittyvän takanaan olevaan ikivihreään akasian oksaan, joka muinaisessa traditiossa kuvaa ihmisessä asuvaa katoamatonta ja kuolematonta hen-

11 keä (em. symbolin piste ympyrän keskellä), jonka yli haudalla ei ole valtaa eikä kuolemalla voimaa. Tähän liittyvän, kehityksen lain mukaisesti toteutettavan ponnen saamme William Shakespearelta sonettinsa 146, toisesta säkeistöstä: Then, soul, live thou upon thy servant s loss, And let that pine to aggravate thy store; Buy terms divine in selling hours of dross; Within be fed, without be rich no more: So shalt thou feed on Death, that feeds on men, And, Death once dead, there s no more dying then. Edellisen symbolimme toiminnan todellisuuden ympyrä korreloituu maalauksessa oleviin luovan, säilyttävän ja suojelevan toiminnan työvälineisiin. Ihmisen toimintaan liittyy myös purkava työ, tarkoituksenaan rakentaa tilalle uusia inhimillisiä, ihmiskunnan henkistä kulttuurievoluutiota edistäviä, kehittäviä ja jalostavia saavutuksia. Verhot maalauksen taustalla edustavat ihmisen korkeampaan elämismaailmaan liittyvää transsendenttia, henkistä todellisuutta, jota sakraalisine arvoineen ja elämänlakeineen em. muinaisessa symbolissa edustivat Pyhän Lain Kirja sekä ympyrää sivuavat pystysuorat. Hyve-etiikka kehittymisen toiminnallinen vaikutin. Hyve-etiikka on em. kasvatuskehikoissa kehittymistä konstituoiva toiminnallinen tekijä. Jo kehittymisen ensimmäisestä askeleesta alkavat hyveiden mm. oikeudenmukaisuuden ja totuudellisuuden - tietoiset sovellutukset, niin ihmisen elämänpiirissä kuin yhteiskunnallisessa toiminnassaan. Filosofi, Aristoteles sanoo hyveiden olevan hyvää elämää eudaimonia - ohjaavia ja järjestäviä toimintavalmiuksia. Hänen mukaansa hyveet ovat valmiuksia toteuttaa ihmiselämän mielekkyyttä, tarkoitusta ja päämäärää määrittävä tehtävä. Ne konstituoivat ihmisen oikeaa ja hyvää toimintaa, jotta sen esteinä olevat säännöttömyydet eivät valtaisi ja hallitsisi ihmistä ja estäisi häntä kulkemasta kohti telostaan. Näin ihmisten tahtoja ja tekoja henkistäessään hyveet sovittavat ihmisen kulloisenkin tilanteen ja tapahtuman henkisten arvojen ja kosmisten elämänlakien rajoihin. Näin hyveet kosmisten elämänlakien toteutumina määräävät ihmisen positiivisen vapauden ja vastuun puitteissa hänen moraaliset norminsa ja velvollisuutensa valinnoissaan, ratkaisuissaan sekä yksilöllisessä ja yhteiskunnallisessa toiminnassaan. Sanottu merkitsee sitä, että hyve-etiikalla on fundamentalistiset juuret ja taustat. Ja ellemme tätä tosiasiaa nyt nykykulttuurissamme tajua, meillä on edessämme kova opetus, kovalla tiellä. Kirjailija ja jesuiitta Baltasar Graciàn kirjoittaa Viisauden käsikirjassa moraalisesta täydellisyydestä - hyveestä - ja hyveellisestä tilasta: Hyve on kaikkien hyvien ominaisuuksien yhdistäjä, onnen keskus. Hyve on pienemmän maailman aurinko ja sen säteilykenttänä on hyvä omatunto. Se on niin kaunis, että se löytää armon Jumalan ja ihmisten edessä. Ihmisen hyve-eettistä identiteettiä hän kuvaa vaikuttavasti: "Hyveen voimasta ihminen on varovainen, valpas, harkitseva, viisas, taitava, urhea, maltillinen, nuhteeton, menestyvä, suosittu, todellinen ja universaalinen sankari." Pyhittäjä Thalassios Afrikkalaisen sanoo hyveistä: Hyveet synnyttävät hyviä ajatuksia. Hyveet itse ovat Jumalan käskyjen hedelmää. Näihin käskyjen hedelmiin liittyen hän sanoo myös: Pidä käskyt, niin löydät rauhan. Rakasta Jumalaa, niin saavutat tiedon. Hyveillä on siis objektiivinen perusta ja ratkaisevaa merkitystä ihmisen henkisen ja eettissosiaalisen toiminnan ja kehityksen kentässä. Ne ovat koko ihmiskunnan menestykseen liittyviä tekijöitä jokapäiväisessä elämän käytännöllisyydessä, niin yksilö-, kuin myös yhteisötasoilla. Hyve-etiikka on siis myös yhteiskunta- ja liike-elämän moraalifilosofiaa; se sitoo ja ohjaa yhteiskunnan ja talouselämän toimintaa samoin periaattein kuin yksityisen ihmisen elämää ja toimintaa. Toiminnan menestys- ja hyötyhorisontista katsottuna hyve-eettisten moraalikoodien tulisikin ilmetä hyve-etiikkana yhteiskuntaelämän kaikilla tasoilla: politiikassa, liikeideoissa, tavoitteissa, toimintaohjeissa, tuotannossa sekä tuotteissa ja palveluissa, kuin myös niiden laadussa. Eettisen toiminnan hyötyhorisontti. Kirjoitin kirjaan Tulevaisuuden tasamaa osion eettisen toiminnan hyötyhorisontista, jossa kysyin aluksi: Mitä moraalifilosofian todellisen olemuksen - hyve-etiikan huomioon ottamisella ja sen 11

12 säätelevällä soveltamisella eettisellä takaisinkytkennällä - yhteiskunnallisessa toiminnassamme ja kulttuurissamme saavuttaisimme? Vastasin, että näkemyksemme mukaan paljonkin! Jo pelkästään siksi, että yhteiskunnassa, kuten myös elinkeinoelämässä työn arvostus ja sen tekemisen mielekkyys asettuisivat uusiin mittoihin. Näin siksi, koska työ koettaisiin elämän arvona, tarkoitusperäisenä sisältönä ja ihmistä sekä yhteiskuntaa kehittävänä toimintana. Kirjoitin edelleen, että yhteiskuntaelämässä, kuten myös liikeyrityksissä perinteiset arvot ja hyveetiikka sekä niihin liittyvät toiminnalliset valinnat ja ratkaisut täsmentäisivät suunnittelevan, kuten myös strategisen, taktisen ja toteuttavan, operatiivisen toiminnan raameja ja rajoja. Samalla niiden mukainen moraali parantaisi yhteisöjen sosiaalista ilmapiiriä luomalla niihin rehtiä ja avointa yhteishenkeä, parempaa ystävyyttä ja työkumppanuutta, kuin myös suvaitsevaisuutta ja sopuisuutta sekä näistä viriävää harmonista ristiriidattomuutta ja sisäistä järjestystä. Seurauksena näyttäytyisi tällöin myös kilpailumentaliteetin ja kyynärpäätaktiikan, itsekkäitten pyrkimysten, juonittelujen sekä mobbauksen - työpaikkakiusaamisen - väheneminen. Jo yksinomaan edellä todetut seikat omine takaisinkytkentöineen lisäisivät suoraan ja epäsuorasti toiminnan kokonaisvaltaisuutta ja järjestäytyneisyyttä sekä tätä kautta yhteisöjen luovuutta, innovatiivisuutta ja tavoitteellisuutta. Ne lisäisivät myös synergiaa ja resurssienkäytön tehokkuutta toiminnassa, jolloin yksilöiden kanssatekevä aktiivisuus, aloitteellisuus ja vastuullisuus nousisivat uusiin lukemiin ja toteutuisivat itseohjautuvana, tarkoitusperäsuunnattuna ja työuupumusta vähentävänä toimintana. Totesin: Silloin, kun ne voimavarat vapautettaisiin ja otettaisiin käyttöön, jotka syntyvät siitä, että ihmisillä on tarve olla mukana ja osallistua, tarve kehittyä ja kanssatehden kehittää sosiaalisia yhteisöjään ja toimia niiden hyväksi - ja kun siinä samalla heidän aivojensa hyöty-käyttö ja heidän julkinen ajattelunsa sallittaisiin reviiriuhkia kokematta organisaatioiden kaikilla tasoilla - silloin myös yhteisöelämän perinteiset hyveet: sisu, uskollisuus, luotettavuus, ahkeruus ja ammattitaito kokisivat oman renessanssinsa. Näin toiminnan ohjaus, seuranta ja valvonta minimoituisivat. Näin ne sitoisivat entistä vähemmän resursseja siksi, koska toiminnan vapaus ja tavoitteellisuus tuottaisivat ihmisten moraalista ryhtiä, ahkeruutta ja motivaatiota kohottavan vastuullisuuden ja velvollisuuden tunteen heidän toiminnassaan esille. Tällöin myös yhteisön tavoitteellisuus toteutuisi ns. alatason periaatteella ja johtaminen muuttuisi primus inter pares -perusteiseksi ohjaavaksi, opastavaksi, auttavaksi sekä vastuulliseksi ja huolehtivaksi kanssatekemiseksi. Näin samalla johdon ja työntekijöiden keskinäinen kunnioitus ja luottamus lisääntyisivät luoden yhteisöön sitä yhteishenkeä, jonka avainsanaparit olisivat: tavoitteellisuus ja yhteinen hyöty sekä velvollisuus ja vastuu. Tällaisten avainsanojen myötä oma etu nähtäisiin toisten edun katalysoimana toteutumana, jolle pyrkyryys, kilpailu, kateus ja kaunaisuus olisivat vastakkaisia, toteutuman toteutusta haittaavia ja estäviä vaikutteita ja intressejä. Totesin, että eettisen toiminnan hyötyhorisonttiin liittyvät myös aineelliset voimavaramme sekä tietoisuus ja ymmärrys siitä, että talouskasvu ja aineellinen kasvu yleensä eivät ole välttämättä ekvivalentteja. Talouskasvua ja siitä seuraavaa hyvinvointia, esimerkiksi elämisen laatuna, voi olla kulttuurissamme siltikin, vaikka aineellinen kasvu ja aineellisten resurssien käyttö ratkaisevasti vähenisi. Kysymys on viime kädessä vain kulttuuria ohjaavista arvoista. Kysymys onkin nyt vain siitä kuka ja ketkä kykenisivät muuttamaan nuo arvot näkemyksiksi suunnista, tavoitteista ja tuloksista sekä siitä, mitä päämäärien saavuttamiseksi pitäisi muuttaa, mitä säilyttää ja mitä uudistaa? Kysymys on myös siitä, kuka tai ketkä suorittaisivat remonttiin palauttavaan elämisen konseptiin ja kulttuurimuutokseen - tarvittavan alkuvirtauksen sellaisen tsunamin, joka vapauttaisi materialismiin ja analyyttis-rationaaliseen tynkäajatteluun sidotut henkiset potentiaalimme luovaksi, suuntaa muuttavaksi ja elämänlakien mukaisia henkisiä arvoja sekä niiden mukaista moraalia toteuttavaksi toiminnaksi. Vastaus saatanee ihmisen henkisen ja eettissosiaalisen kehittymisen toisen askeleen sisällöstä Eettis-sosiaalisen kehittymisen toisesta askeleesta - yhteisöllisestä elämästä: Peritty viisautemme opettaa, että oikeudenmukaisuus on käytännössä eräs yhteisöllisyyden hyve- 12