Muutos johtajuudessa - Johtajuus muutoksessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Muutos johtajuudessa - Johtajuus muutoksessa"

Transkriptio

1 Kauppakamari: Suunta seminaari Muutos johtajuudessa - Johtajuus muutoksessa Marko Parkkinen

2 Mitä tapahtui päivälleen 97 vuotta sitten klo 11:00?

3 1. maailmansodan aselepo solmitaan kello 11:00.

4 Vain kerran on maailma ja johtaminen ollut yhtä suuressa murroksessa kuin nyt. Viimeksi maailma meni täysin uusiksi, suurin osa yrityksistä lopetti toimintansa, ja käytännössä kaikki johtajat vaihtuivat. Sama tulee käymään myös nyt.

5 Maailman suurin perunakellari vuonna 2030! Miksi?

6 2015 Ihmisille matka metroasemalle on mutka, lisäksi toinen vaiva tulee laskeutumisesta maan alle ja takaisin ylös Toistaiseksi hyväksymme mutkat, sillä vaihtoehto on usein tämä ja lisäksi autoilu maksaa ihan Mielettömästi Automaattisesti ohjautuvat sähköautot hakevat ihmisiä kotoaan ja vievät perille. Matka-aika kuluu työssä tai harrastuksissa. Auton omistavat tienaavat auton kuljettaessa muita, kun sitä ei tarvita. PK-seudulla yhteensä n autoa.

7 Kuka hän on? Ja mistä on kuuluisa? Murroksen ymmärtääkseen tulee tietää, kuka hän on?

8 Dick Fosbury: floppauksen keksijä, Olympia voittaja vm Nyt meillä on vaahtokumipatja nimeltään digitalisointi. Rimana asiakasilo ja toisaalta alempi kulu.

9 Murroksen jälkeen kullakin toimialalla tulee olemaan kolmenlaisia yrityksiä.

10 1. Eräät yritykset toimivat täysin digitaalisesti kuorien globaalisti kermaa.

11 1. Digitaalinen toimintamalli 1. Ei omia ihmisiä, ei toimitiloja. 2. Muiden resurssien hyödyntäminen omalla digitaalisella alustalla. 3. Luottamuksen rakentaminen asiakaspalautteen ja läpinäkyvyyden avulla. 4. Sekä kulut alhaisempia että asiakkaat tyytyväisempiä

12 Case Digiraksa: Rakentamisen nollavirhetaso vuoteen 2020 mennessä 2030 kaikki rakennustyö dokumentoidaan Digiraksa -palvelulla

13 2. Toinen osa hoitaa yhä suurempaa osuutta asiakkaiden henkisistä ja fyysisistä tarpeista.

14 2. Hoidetaan kokonaisvaltaisesti asiakkaan ongelmia Tuotantolähtöinen Myyntilähtöinen Asiakaslähtöinen Asiakas Talous HH Tuotanto Asiakkuus Puute Tuotantoa tehostetaan Meillä on nopeimmat saa! Otetaan siis kokonaisvastuuta. Kysyntä hiljenee Myydään ylituotanto Lipevät pölynimurukauppiaat Kansainvälinen ylitarjonta Asiakastyytyväisyys Ihmissuhdetyö, jokainen on asiakaspalvelija Digitaalinen yhteydenpito

15

16

17 3. Loput lopettavat toimintansa.

18 Tulevaisuuden voi joko ottaa omiin käsiin tai heittäytyä uhriksi. Kolme porrasta, joilla tulevaisuus otetaan omiin käsiin.

19 1. Johda kilpailuetua ja muutoskykyä 1. Omistajien tulee vaatia enemmän. 2. Sitä saat, mitä mittaat - Kilpailuetu menestyksen ratkaisevin tekijä - Kilpailuedut rapautuvat nopeammin kuin koskaan. - Suhteellinen muutoskyky organisaation tulevaisuuden pärjäämisen tärkein mittari.

20 2. Hae kehittäjätiimi & aseta hurja tavoite 1. Oikeat kehittäjäihmiset: 2. Oikeat työkalut, oikeassa järjestyksessä: 1. asiakasymmärrys, 2. prosessikehitys 3. digitalisointi 3. Hurja tavoite: tyytyväisyys ylös ja kulut alas

21 3. Muuta kehitystyön kulttuuri kahteen tapaan 1. Pitkospuut: - Luodaan konsepti, johon liittyviä asioita kokeillaan koko ajan. Kuin asettaisi pitkospuuta mättäältä seuraavalle. - Vaatii tavoitteellisuutta, jatkuvaa kokeilun kuria. 2. Kokonaiskonseptien rakentaminen: - Osia testataan mahd.kokonaisvaltaisesti - Tulee olla joustavia muuttaa, sillä kaikki ei onnistu kerralla. TAVAT TÄYDENTÄVÄT TOISIAAN, EIVÄT OLE VAIHTOEHTOISIA JA EDELLYTTÄVÄT JATKUVAA OPPIMISTA.

22 It is not the strongest that survive, nor the most intelligent, but those that are most adaptable to change. KASVUSSA ON TUSKANSA, MUTTA SE VASTA TUSKALLISTA ON, JOS SITÄ EI SYNNY LAINKAAN. Charles Darwin

23 SEEDI OY WESTENDINTIE C ESPOO

Kiinteistöt suomalaisuuden sydämessä?

Kiinteistöt suomalaisuuden sydämessä? Kiinteistöt suomalaisuuden sydämessä? marko.parkkinen@seedi.fi +358445802676 5.2.2014 MITÄ KUVASSA NÄKYY? 1 MITÄ KUVASSA NÄKYY? 1 koti 2 ihmisen hautamuistomerkkiä 1 majakka 2 jumalan kuvaa 1 temppeli

Lisätiedot

We live in unpredictable times where the rules are. disintegrating. Fortunes can turn. Market leaders can fall.

We live in unpredictable times where the rules are. disintegrating. Fortunes can turn. Market leaders can fall. We live in unpredictable times where the rules are Muokkaa changing perustyylejä so fast that formulas naps. for success are disintegrating. Fortunes can turn. Market leaders can fall. Muokkaa Innovations

Lisätiedot

Tuloksellisen yhteistyön anatomia, verkottumisen kollektiivinen nerous.

Tuloksellisen yhteistyön anatomia, verkottumisen kollektiivinen nerous. Tuloksellisen yhteistyön anatomia, verkottumisen kollektiivinen nerous. Vaikuta ja vaikutu 17.09.2009 marko.parkkinen@seedi.fi +358445802676 1 Verkottumisesta puhuttaessa on hyvä muistaa, että ihminen

Lisätiedot

Suunnitellusti muutokseen seminaari 19.9.2014. Olli Annala, Satakunnan Yrittäjät

Suunnitellusti muutokseen seminaari 19.9.2014. Olli Annala, Satakunnan Yrittäjät Suunnitellusti muutokseen seminaari 19.9.2014 Olli Annala, Satakunnan Yrittäjät Kuva: Carsten Tolkmit/CC It is not the strongest of the species that survives, nor the most intelligent that survives. It

Lisätiedot

A country's competitiveness starts not on the factory floor or in the engineering lab. It starts in the classroom. Lähde: QuotationOf.

A country's competitiveness starts not on the factory floor or in the engineering lab. It starts in the classroom. Lähde: QuotationOf. Yrittäjyys on yksilön kykyä muuttaa ideat toiminnaksi. Se sisältää luovuuden, innovaatiokyvyn ja riskinoton, samoin kuin kyvyn suunnitella ja johtaa toimintaa tavoitteiden saavuttamiseksi. Nämä ominaisuudet

Lisätiedot

Tampere Fiksu kaupunki

Tampere Fiksu kaupunki Tampere Fiksu kaupunki Ytimessä energia- ja ekotehokkuus 5.2.2014 Jari Jokinen Tampereen kaupunki Sisältö Ekotehokkuus kaupunkitasolla Energiaratkaisut kaupunkitasolla INKA ja referenssiympäristöt X.X.2012

Lisätiedot

HYVIS Pirkanmaa 09/2010 06/2013

HYVIS Pirkanmaa 09/2010 06/2013 HYVIS Pirkanmaa 09/2010 06/2013 Kilpailukykyä ja uusia palveluja hyvinvointialan yritysten osaamista vahvistamalla Toimijoiden esittely 2 Tuija Rantala, LPKKY Hallintotieteiden maisteri Projektitehtävissä

Lisätiedot

Miten asiakas tekee valintansa?

Miten asiakas tekee valintansa? Miten asiakas tekee valintansa? ja miten me voimme vaikuttaa siihen? TkT Asiantuntija Harri Karkkila Strategia Asiakkaan kokema arvo Asiakastyytyväisyys ja asiakaskokemus Kilpailuedut Yrittäjä Kouluttaja

Lisätiedot

Tekesin rahoitus startup-yrityksille

Tekesin rahoitus startup-yrityksille Tekesin rahoitus startup-yrityksille DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi Omaa rahaa Kansainvälinen

Lisätiedot

Johdon mentoripohjainen koulutus- ja valmennusohjelma

Johdon mentoripohjainen koulutus- ja valmennusohjelma Digitaalinen Polku Johdon mentoripohjainen koulutus- ja valmennusohjelma Yritysjohdon tukena Digitaalinen Polku pilottiohjelma alkaa! Kilpailukyky 2014 Digitaalinen Polku 2014 Osallistuminen ja kriteerit

Lisätiedot

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut BIOCONNECT- seminaari 22.11.17 Tuomas Lehtinen Verkosto, jolla tähdätään vientimarkkinoille Suunnittelu ja konsultointi Kaukokartoitus, satelliitti Viranomainen Kunnostusmenetelmä

Lisätiedot

SEUDULLISET YRITYSPALVELUT SOPIMUS ETELÄ-PÄIJÄNTEEN SEUTU

SEUDULLISET YRITYSPALVELUT SOPIMUS ETELÄ-PÄIJÄNTEEN SEUTU SEUDULLISET YRITYSPALVELUT SOPIMUS ETELÄ-PÄIJÄNTEEN SEUTU Sopimuksen tausta Päijät-Hämeen seudullisen kehittämisyhtiörakenteen muuttuminen 1.1.2013 aiheuttaa muutoksia myös Seudullisten yrityspalvelujen

Lisätiedot

Ohjelmistoilla kansainvälistä kilpailukykyä

Ohjelmistoilla kansainvälistä kilpailukykyä Ohjelmistoilla kansainvälistä kilpailukykyä Digitaalinen talous perustuu ohjelmistoihin Aineettomat hyödykkeet (media, erilaiset oikeudet ja varaukset) luodaan, hallitaan ja kulutetaan ohjelmistoilla IoT

Lisätiedot

Digitaalisuudesta muutosvoimaa

Digitaalisuudesta muutosvoimaa Digitaalisuudesta muutosvoimaa 6.9.2018 Megatrendejä ja ajankohtaisia teknologiatrendejä Globalisaatio Teknologian kehitys Demografiset muutokset Ilmastomuutos Laskentakapasiteetin kasvu, kvanttitietokoneet

Lisätiedot

VILJELYSUUNNITELMA 2025 VALTION TYÖNANTAJAPOLITIIKAN LINJAUKSET

VILJELYSUUNNITELMA 2025 VALTION TYÖNANTAJAPOLITIIKAN LINJAUKSET VILJELYSUUNNITELMA 2025 VALTION TYÖNANTAJAPOLITIIKAN LINJAUKSET HJF Juha Sarkio 17.11.2016 Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto VALTIO HYVÄ TYÖNANTAJA 2025 - MIKSI? Miksi? Mitä? Miten? MITÄ? MITEN?

Lisätiedot

CALL TO ACTION! Jos aamiaistilaisuudessa esillä olleet aiheet kiinnostavat syvemminkin niin klikkaa alta lisää ja pyydä käymään!

CALL TO ACTION! Jos aamiaistilaisuudessa esillä olleet aiheet kiinnostavat syvemminkin niin klikkaa alta lisää ja pyydä käymään! CALL TO ACTION! Jos aamiaistilaisuudessa esillä olleet aiheet kiinnostavat syvemminkin niin klikkaa alta lisää ja pyydä käymään! Monikanavaisen viestinnän mittaaminen: https://www.vapamedia.fi/mittaaminen/

Lisätiedot

Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella - seminaari Riikka Pellikka

Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella - seminaari Riikka Pellikka Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella - seminaari 9.3.2017 Riikka Pellikka Uudistamme julkiset palvelut käyttäjälähtöisiksi ja ensisijaisesti digitaalisiksi toimintatapoja uudistamalla.

Lisätiedot

Digitalisaatio rakennusalalla, mistä on kysymys, miten siihen pääsee mukaan?

Digitalisaatio rakennusalalla, mistä on kysymys, miten siihen pääsee mukaan? Digitalisaatio rakennusalalla, mistä on kysymys, miten siihen pääsee mukaan? #kiradigi #WDBE2019 Digipäällikkö Teemu Lehtinen 1 KIRA digi 2 KIRA digi VISIO Avoin ja yhteentoimiva rakennetun ympäristön

Lisätiedot

Särkikalaseminaari 4.5.2012. Klaus Berglund

Särkikalaseminaari 4.5.2012. Klaus Berglund Särkikalaseminaari 4.5.2012 Klaus Berglund Kuvat: Klaus Berglund 3.5.2012 It is not the strongest of the species that survives, nor the most intelligent that survives. It is the one that is the most adaptable

Lisätiedot

SOTE-AKATEMIA TEKNOLOGISEN MURROKSEN JOHTAMINEN SOTE-ALALLA

SOTE-AKATEMIA TEKNOLOGISEN MURROKSEN JOHTAMINEN SOTE-ALALLA SOTE-AKATEMIA TEKNOLOGISEN MURROKSEN JOHTAMINEN SOTE-ALALLA Tule oppimaan parhaat käytännöt teknologisen murroksen johtamiseen sekä digitalisaation ja uusimman teknologian hyödyntämiseen sosiaali- ja terveydenhuollossa!

Lisätiedot

KASVUN JOHTAMINEN KASVUN SUUNNITTELUN, JOHTAMISEN JA MYYNNIN YDINTEESIT OHJELMISTOYRITTÄJIEN JÄSENILTA 16.4.2015

KASVUN JOHTAMINEN KASVUN SUUNNITTELUN, JOHTAMISEN JA MYYNNIN YDINTEESIT OHJELMISTOYRITTÄJIEN JÄSENILTA 16.4.2015 KASVUN JOHTAMINEN KASVUN SUUNNITTELUN, JOHTAMISEN JA MYYNNIN YDINTEESIT OHJELMISTOYRITTÄJIEN JÄSENILTA 16.4.2015 M-FILES Ohjelmistotuoteyritys 250+ työntekijää Toimistot Tampere, Espoo, USA, UK 400 jälleenmyyjää

Lisätiedot

Valtion henkilöstöhallinnon prosessien kehittäminen ja digitalisointi

Valtion henkilöstöhallinnon prosessien kehittäminen ja digitalisointi Valtion henkilöstöhallinnon prosessien kehittäminen ja digitalisointi 19.5.2015 Neuvottelujohtaja Seija Petrow, Valtion työmarkkinalaitos Apulaisjohtaja Mari Näätsaari, Valtiokonttori Julkishallinnon kovat

Lisätiedot

Yrityksen tiimin täydentäminen kokeneella neuvonantajalla. Innovation Scout -seminaari Tapani Nevanpää,

Yrityksen tiimin täydentäminen kokeneella neuvonantajalla. Innovation Scout -seminaari Tapani Nevanpää, Yrityksen tiimin täydentäminen kokeneella neuvonantajalla Innovation Scout -seminaari Tapani Nevanpää, 8.6.2016 Neuvonantaja osaksi yrityksen tiimiä Yrityksen tiimi = operatiivinen tiimi + hallitus + neuvonantajat

Lisätiedot

Muutos mahdollisuutena Tuusula Anssi Tuulenmäki

Muutos mahdollisuutena Tuusula Anssi Tuulenmäki Muutos mahdollisuutena Tuusula 12.9.2017 Anssi Tuulenmäki +358-50-3819772 anssi.tuulenmaki@mindustry.fi www.mindspace.fi Miksi olen Yli-innovaatioaktivisti? 1.Väite; jos et voi muuttaa arkeasi, jos et

Lisätiedot

Sähköisen markkinoinnin viisi kultaista sääntöä eurooppalaisten operaattoreiden silmin

Sähköisen markkinoinnin viisi kultaista sääntöä eurooppalaisten operaattoreiden silmin Sähköisen markkinoinnin viisi kultaista sääntöä eurooppalaisten operaattoreiden silmin 26.10.2011 Otto Söderlund Partner Magenta Advisory on suomalainen sähköisen liiketoiminnan asiantuntija jolla on vahva

Lisätiedot

Siksi nyt on tärkeää. On mahdollista että: TYÖN JA TOIMEENTULON ARVOITUS. Työ muuttuu mutta sitä on runsaasti ja palkkatyötä riittää kaikille.

Siksi nyt on tärkeää. On mahdollista että: TYÖN JA TOIMEENTULON ARVOITUS. Työ muuttuu mutta sitä on runsaasti ja palkkatyötä riittää kaikille. TYÖN JA TOIMEENTULON ARVOITUS Työn maailma on tuntemattoman äärellä: automatisaatio, robotisaatio, keinoäly ja digitaaliset alustat muokkaavat eri aloja teollisuudesta hoivaan ja tietotyöhön. Todennäköisesti

Lisätiedot

L U PA T E H D Ä F I K S U M M I N. VM, Valtiokonttori, Senaatti, Valtori #Työ2piste0

L U PA T E H D Ä F I K S U M M I N. VM, Valtiokonttori, Senaatti, Valtori #Työ2piste0 L U PA T E H D Ä F I K S U M M I N VM, Valtiokonttori, Senaatti, Valtori #Työ2piste0 Tavoitteenamme on joustavasti toimi ja ilmiölähtöiseen työskentelyyn kykenevä valtionhallinto, jossa on mahdollisuus

Lisätiedot

Asiakkuus- ja toimintaperustaisuus muutosdriverina Työkaluja ja kokemuksia Espoosta

Asiakkuus- ja toimintaperustaisuus muutosdriverina Työkaluja ja kokemuksia Espoosta Asiakkuus- ja toimintaperustaisuus muutosdriverina Työkaluja ja kokemuksia Espoosta Kehittämispäällikkö Valia Wistuba Konserniesikunta/ Palvelut ja laatu yksikkö Kuntamarkkinat Kokeillen kohti asiakkuutta

Lisätiedot

Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #

Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 # Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset,

Lisätiedot

"Osaaminen ja sidosryhmät finanssipalveluissa tällä vuosikymmenellä"

Osaaminen ja sidosryhmät finanssipalveluissa tällä vuosikymmenellä "Osaaminen ja sidosryhmät finanssipalveluissa tällä vuosikymmenellä" -40minuuttia asioista, joista ei puhuta tarpeeksi KTT PEKKA PUUSTINEN Tampereen yliopisto Helsinki Capital Partners Tervetuloa kehittämään

Lisätiedot

Pirkanmaan ELY-keskus pk-yritysten kasvun ja kansainvälistymisen edistäjänä. Tiina Ropo kansainvälistymisasiantuntija Pirkanmaan ELY-keskus

Pirkanmaan ELY-keskus pk-yritysten kasvun ja kansainvälistymisen edistäjänä. Tiina Ropo kansainvälistymisasiantuntija Pirkanmaan ELY-keskus Pirkanmaan ELY-keskus pk-yritysten kasvun ja kansainvälistymisen edistäjänä Tiina Ropo kansainvälistymisasiantuntija Pirkanmaan ELY-keskus 21.11.2012 Paukkuja uuden kasvun aikaansaamiseksi uusien kasvuyritysten

Lisätiedot

Isännöinnin laatu ja sen mittaaminen? - taloudellinen näkökulma

Isännöinnin laatu ja sen mittaaminen? - taloudellinen näkökulma Isännöinnin laatu ja sen mittaaminen? - taloudellinen näkökulma Toimitusjohtaja Tero Heikkilä Suomen Isännöintiliitto ry www.isannointiliitto.fi Suomen Isännöintiliitto ry edustaa isännöintitoimialaa.

Lisätiedot

Korjausrakentamisen palveluja ja teollista toimintaa

Korjausrakentamisen palveluja ja teollista toimintaa Miten julkiset hankinnat voivat tukea rakentamisen cleantechratkaisuja? Motiva / Tekes seminaari 10.2.2015 Korjausrakentamisen palveluja ja teollista toimintaa Tekesin Rakennettu ympäristö ja Huippuostajat

Lisätiedot

Suomen täyttäessä 100-vuotta maailma on epävarmuuden tilassa. Miltä huominen pohjolassa näyttää?

Suomen täyttäessä 100-vuotta maailma on epävarmuuden tilassa. Miltä huominen pohjolassa näyttää? Suomen täyttäessä 100-vuotta maailma on epävarmuuden tilassa. Miltä huominen pohjolassa näyttää? Reaktiomme seuraavaan kolmeen trendiin määrittelee pohjoismaisen mallin suunnan. TYÖN JA TOIMEENTULON ARVOITUS

Lisätiedot

6Aika Avoin Osallisuus ja Asiakkuus - JUHTA kesäseminaari / Turku -

6Aika Avoin Osallisuus ja Asiakkuus - JUHTA kesäseminaari / Turku - 6Aika Avoin Osallisuus ja Asiakkuus - JUHTA kesäseminaari 9.6.2017 / Turku - Eero Rostiala Projektipäällikkö 6Aika - Avoin Osallisuus ja Asiakkuus (AOA) Avoin osallisuus ja asiakkuus -kärkihanke toteuttaa

Lisätiedot

Oma Lääkärisi Espoontori - vapaan asiakasvalinnan malli. Janne-Olli Järvenpää, toimitusjohtaja Mediverkko Yhtymä Oy 25.11.2014

Oma Lääkärisi Espoontori - vapaan asiakasvalinnan malli. Janne-Olli Järvenpää, toimitusjohtaja Mediverkko Yhtymä Oy 25.11.2014 Oma Lääkärisi Espoontori - vapaan asiakasvalinnan malli Janne-Olli Järvenpää, toimitusjohtaja Mediverkko Yhtymä Oy 25.11.2014 Agenda Ajankohtaista Oma Lääkärisi Espoontori Tulokset Vaikutukset Espoon kaupungin

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sivistystoimi Aulis Pitkälä

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sivistystoimi Aulis Pitkälä Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sivistystoimi Aulis Pitkälä Kaikkien sivistyskaupunki Oppiva sivistyskaupunki Elinvoimainen sivistyskaupunki Innovatiivinen sivistyskaupunki Espoo on sivistyskaupunki

Lisätiedot

Lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa: Jaettu ymmärrys työn murroksesta

Lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa: Jaettu ymmärrys työn murroksesta Lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa: Jaettu ymmärrys työn murroksesta 3.10.2017 Paula Laine Johtaja, ennakointi ja strategia Sitra

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto tj. Hannu Kantonen, Into Seinäjoki Oy

Kaupunginvaltuusto tj. Hannu Kantonen, Into Seinäjoki Oy Kaupunginvaltuusto 31.8.2017 tj. Hannu Kantonen, Into Seinäjoki Oy - Uusi elinkeinokatsaus ja tilannekuva: missä mennään? - Inton toiminta: mitä teemme? - Yritykset = Inton asiakkaat - Liityntä kaupungin

Lisätiedot

L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN

L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN Joustavasti ja avoimesti uuteen toimintakulttuuriin L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN Marika Tammeaid Kehityspäällikkö, Valtion henkilöstöjohtamisen tuki, Valtiokonttori #Työ2.0 Klassikot uudessa valossa Kohti

Lisätiedot

Tuottavuutta ja hyvinvointia finanssialalle

Tuottavuutta ja hyvinvointia finanssialalle Kuinka me yhdessä toimimme? Miten minä voin vaikuttaa? Työn tulevaisuus Finanssiala on suuressa murroksessa ja ala kohtaakin laajalti vaikuttavia muutostekijöitä tulevaisuudessa. Asiakaskäyttäytymisen

Lisätiedot

JUHTA Riikka Pellikka

JUHTA Riikka Pellikka JUHTA 4.4.2017 Riikka Pellikka Suomidigin missio: Uudistamme julkiset palvelut käyttäjälähtöisiksi ja ensisijaisesti digitaalisiksi toimintatapoja uudistamalla. Tilanne kevät 2016 o Digitalisoinnin periaatteet

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ TYÖTÄ CASE L&T Jorma Mikkonen, yhteiskuntasuhdejohtaja Eben 17.11.2015

KESTÄVÄÄ TYÖTÄ CASE L&T Jorma Mikkonen, yhteiskuntasuhdejohtaja Eben 17.11.2015 KESTÄVÄÄ TYÖTÄ CASE L&T Jorma Mikkonen, yhteiskuntasuhdejohtaja Eben 17.11.2015 Lassila & Tikanoja Oyj 2 MAAILMA ON RAJUSSA MURROKSESSA Lassila & Tikanoja Oyj Mukaillen: Finland Futures Research Centre

Lisätiedot

Tiedolla johtaminen vuoden 2017 laatupalkintokilpailun teemana Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus 1.3.

Tiedolla johtaminen vuoden 2017 laatupalkintokilpailun teemana Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus 1.3. Tiedolla johtaminen vuoden 2017 laatupalkintokilpailun teemana Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus 1.3.2017 Riikka Vacker opetusneuvos Tietojohtaminen Tietojohtaminen tarkoittaa

Lisätiedot

Lausunto tulevaisuusvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Jaettu ymmärrys työn murroksesta

Lausunto tulevaisuusvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Jaettu ymmärrys työn murroksesta Lausunto tulevaisuusvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Jaettu ymmärrys työn murroksesta 7.11.2017 Paula Laine Johtaja, ennakointi ja strategia Sitra TYÖN JA

Lisätiedot

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa Uudistamme rohkeasti Uudistaminen on sitä, että reagoimme muuttuvaan toimintaympäristöön aiempaa herkemmin. Kehitämme ammattitaitoamme, kokeilemme rohkeasti uusia toimintatapoja ja opimme yhdessä luottaen

Lisätiedot

Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu,

Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu, Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille Juha Pulkkinen Oulu, 16.1.2018 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS

Lisätiedot

CAF JA DIGITALISAATIO - PALVELUKETJUT KESKIÖSSÄ

CAF JA DIGITALISAATIO - PALVELUKETJUT KESKIÖSSÄ CAF JA DIGITALISAATIO - PALVELUKETJUT KESKIÖSSÄ Kansallisen arviointi- ja laatuverkoston seminaari 1.9.2016 Jussi Kleemola TÄMÄ ON SOLITA. Liikevaihto 2015 49,7 miljoonaa euroa Yli 430 ammattilaista Yli

Lisätiedot

Katsaus toimialojen muutoksiin: Muoti Viihde ja elämykset Ruoka ja juoma

Katsaus toimialojen muutoksiin: Muoti Viihde ja elämykset Ruoka ja juoma Katsaus toimialojen muutoksiin: Muoti Viihde ja elämykset Ruoka ja juoma Hyvinvointi 30.11.2018 Mikko Östring Johtaja Toimitilat RAKLI ry Muutoksen suunta? Muutosajurit Miksi tilatarve muuttuu? Mitä Parhaat

Lisätiedot

Innovaatiosetelin pilotointi Tampereen seudulla

Innovaatiosetelin pilotointi Tampereen seudulla Innovaatiosetelin pilotointi Tampereen seudulla 2016-2017 pilotoidaan konkreettisesti innovaatioseteliä pkyritysten kanssa yhteistyössä rakennetaan digitaalinen palvelualusta seteleiden hakemiseksi, myöntämiseksi

Lisätiedot

Suomidigi prosessien uudistamisen tukena

Suomidigi prosessien uudistamisen tukena Riikka Pellikka Asiantuntija JulkICT-osasto Valtiovarainministeriö Riikka.pellikka@vm.fi @riikkapellikka @suomidigi Suomidigi prosessien uudistamisen tukena Hallitusohjelman tavoite: Uudistamme julkiset

Lisätiedot

Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen

Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen Rahoittajan puheenvuoro REPA- loppuseminaari 1.11.17 Tuomas Lehtinen Miksi Tekes oli mukana? Ideat testiin paremman kaupunkiympäristön puolesta Idea: Ilmanlaadun seuranta, kiertotalous ja älykäs vesi koskettavat

Lisätiedot

Pelastakaa sosiaalinen media markkinoinnilta!

Pelastakaa sosiaalinen media markkinoinnilta! Pelastakaa sosiaalinen media markkinoinnilta! Viisi totuutta sosiaalisesta mediasta 1. Facebook on uusi Internet. 2. Yritys ei ole enää kuningas. 3. Suosittelu on sosiaalisen median tärkein liiketoimintatavoite.

Lisätiedot

Maailma muu(uu meidän on muute(ava toimintatapojamme

Maailma muu(uu meidän on muute(ava toimintatapojamme Maailma muu(uu meidän on muute(ava toimintatapojamme Kanna(ava liiketoiminta vaa5i johtamista mitä se on? (Risto Harisalo) Management asioiden johtamista Suunnittelua Organisointia ja roolitusta Ohjausta

Lisätiedot

Valmet Automotiven strategia muuttuvassa toimintaympäristössä. Finnmobile Vaikuttajafoorumi Johtaja Robert Blumberg

Valmet Automotiven strategia muuttuvassa toimintaympäristössä. Finnmobile Vaikuttajafoorumi Johtaja Robert Blumberg Valmet Automotiven strategia muuttuvassa toimintaympäristössä Finnmobile Vaikuttajafoorumi 8.11.2012 Johtaja Robert Blumberg 1. Autoteollisuus ja markkinat 2. Valmet Automotive muuttuvassa ympäristössä

Lisätiedot

TAMPERE TULEVAISUUDEN KUNTAMALLIN EDELLÄKÄVIJÄ?

TAMPERE TULEVAISUUDEN KUNTAMALLIN EDELLÄKÄVIJÄ? TAMPERE TULEVAISUUDEN KUNTAMALLIN EDELLÄKÄVIJÄ? Tampere 2017 Tampereen toimintamallin uudistamisprojekti Kaupunginvaltuuston seminaari 23.3.2015 Aleksi Neuvonen, aleksi.neuvonen@demoshelsinki.fi, @leksis

Lisätiedot

Strateginen johtaminen edellyttää henkilöstöjohtamisen

Strateginen johtaminen edellyttää henkilöstöjohtamisen Strateginen johtaminen edellyttää henkilöstöjohtamisen mittaamista Uudista ja Uudistu Vaihtuva johtajuus 2011 Vahingossa Hyvä? Taru From 28.9.2011 HR4 Solutions Oy 2011 HR4 Solutions Oy - 28.9.2011 ESITYKSEN

Lisätiedot

Digitaalinen rakennusprosessi ja tiedon virtauttaminen

Digitaalinen rakennusprosessi ja tiedon virtauttaminen Digitaalinen rakennusprosessi ja tiedon virtauttaminen Tiina Talvitie Digijohtaja (CDO) Lehto Group https://twitter.com/tiinatalvitie tiina.talvitie@lehto.fi Tiina Talvitie Digijohtaja (CDO), Lehto Group

Lisätiedot

LEAN-JOHTAMISEN KESKEISET PERIAATTEET

LEAN-JOHTAMISEN KESKEISET PERIAATTEET Poista hukka! Lopeta sähläys! LEAN-JOHTAMISEN KESKEISET PERIAATTEET Webinaari - Keskiviikko 14.2 klo 09:00-10:00 - Webinaari Webinaarin sisältö klo 09:00-10:00 Avaus ja puhujien / KULMIAN esittely Osallistujien

Lisätiedot

Innovaatio? Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen. Innovatiiviset liiketoimintakonseptit

Innovaatio? Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen. Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018 Nuppu Rouhiainen etunimi.sukunimi@tekes.fi Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen

Lisätiedot

OSA I: NPDL ja 21. askeleen ohjelma

OSA I: NPDL ja 21. askeleen ohjelma Yhteistyöehdotus NPDLohjelmaan osallistumisesta OSA I: NPDL ja 21. askeleen ohjelma Kehitysjohtaja Mika Silvennoinen Ohjelmajohtaja Vesa Äyräs New Pedagogies for Deep Learning oppimisen muutoksen tukena

Lisätiedot

MITEN JALOSTAMME PARHAAT IDEAT INNOVAATIOIKSI?

MITEN JALOSTAMME PARHAAT IDEAT INNOVAATIOIKSI? Ari Karjalainen, Arctic Power tutkimusryhmän vetäjä Arctic Geoinvest Kick Off 13.6.2017 MITEN JALOSTAMME PARHAAT IDEAT INNOVAATIOIKSI? Orientaatio Idean kehittäminen yrityksen kypsyyden mukaan Start-up

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Projektitoiminnan muutosjohtaminen, case Suomen messut

Projektitoiminnan muutosjohtaminen, case Suomen messut Projektitoiminnan muutosjohtaminen, case Suomen messut Tapahtumajärjestäjien ykkönen Toimialansa ykkönen paras yleisarvosana Taloustutkimus Oy Digitaalisuus ja tapahtumat uniikki yhdistelmä Miksi aihe

Lisätiedot

Yhteiseen johtajuuteen Esimerkkinä Hämeenlinnan päiväkodin johtajuuden muutos Marja-Liisa Akselin, Palvelujohtaja Lasten ja nuorten palvelut

Yhteiseen johtajuuteen Esimerkkinä Hämeenlinnan päiväkodin johtajuuden muutos Marja-Liisa Akselin, Palvelujohtaja Lasten ja nuorten palvelut Yhteiseen johtajuuteen Esimerkkinä Hämeenlinnan päiväkodin johtajuuden muutos Marja-Liisa Akselin, Palvelujohtaja Lasten ja nuorten palvelut 16.4.2015 VARHAISKASVATUKSEN STRATEGISET VALINNAT 2011-2015

Lisätiedot

Järkytä avoimuudella. Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat avaimia kukoistavaan yrityskulttuuriin. Aki Ahlroth 4.11.2014, Henry Foorumi

Järkytä avoimuudella. Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat avaimia kukoistavaan yrityskulttuuriin. Aki Ahlroth 4.11.2014, Henry Foorumi Järkytä avoimuudella Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat avaimia kukoistavaan yrityskulttuuriin Aki Ahlroth 4.11.2014, Henry Foorumi 01 Miksi juuri avoimuus? Avoimuus on keskeinen keino synnyttää luottamusta

Lisätiedot

ITSM. Olli Saranen Senior Consultant Avoset Oy Oliko ennen kaikki paremmin kuin nykyään? Kivikaudelta nykyaikaan

ITSM. Olli Saranen Senior Consultant Avoset Oy Oliko ennen kaikki paremmin kuin nykyään? Kivikaudelta nykyaikaan ITSM Oliko ennen kaikki paremmin kuin nykyään? Kivikaudelta nykyaikaan Olli Saranen Senior Consultant Avoset Oy 31.8.2016 Esittely Mukana suomalaisten pankkijärjestelmien kehittämisessä ja ylläpitotyössä

Lisätiedot

KEHTO-KEHITTÄMISKONSORTION KOKOONTUMINEN, Turku 10.11.2011

KEHTO-KEHITTÄMISKONSORTION KOKOONTUMINEN, Turku 10.11.2011 KEHTO-KEHITTÄMISKONSORTION KOKOONTUMINEN, Turku 10.11.2011 Julkiset hankinnat Jari Laine Aalto-yliopisto, BIT-tutkimuskeskus Hankinnat Suomessa Kaikki hankinnat: n. 190 000 000 000 eur/v (ETLAn arvio,

Lisätiedot

Uude(llee)n ajattelua

Uude(llee)n ajattelua Uude(llee)n ajattelua Kirjaston hankintatyö murroksessa STKS:n tietoaineistoseminaari 11.3.2013 Ulla Pesola, Jyväskylän yliopiston kirjasto Uuden opettelua E-aineistojen murros Hankintamallit Uudet työkalut

Lisätiedot

Smart Tampere Avoin Määrittely Petri Nykänen Smart Tampere liiketoimintakehitys Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö TREDEA

Smart Tampere Avoin Määrittely Petri Nykänen Smart Tampere liiketoimintakehitys Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö TREDEA Smart Tampere Avoin Määrittely Petri Nykänen Smart Tampere liiketoimintakehitys Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö TREDEA SRV/Studio Libeskind Hanke Hanke Hankeaihio Idea, Tavoite Ideoita

Lisätiedot

Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen!

Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen! Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen! Käyttöönoton vaiheet Yrityksen liiketoimintatavoitteet Yhteisöllisen toimintatavan käyttöalueet Työkalut Hyödyt yritykselle Hyödyt ryhmälle Hyödyt itselle Miten

Lisätiedot

Työpaikan kehittäminen: tärkeimmät periaatteet ja toimivat välineet

Työpaikan kehittäminen: tärkeimmät periaatteet ja toimivat välineet Työpaikan kehittäminen: tärkeimmät periaatteet ja toimivat välineet Ville Saarikoski, Työturvallisuuskeskus 17.10.2015 22.4.2015 vs Työhyvinvointi on kiivennyt korkealle Työhyvinvointi menestystekijänä

Lisätiedot

Ohjataan yhdessä! Mari Tuomikoski Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Ohjataan yhdessä! Mari Tuomikoski Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto z Ohjataan yhdessä! Mari Tuomikoski Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Ajankohtaista Pohjois-Pohjanmaan työllisyystilanteesta Lokakuu 2016 Lokakuu 2015 Työttömyysaste 13,8% 14,6% TE-toimiston asiakkaita 48

Lisätiedot

Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #

Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 # Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja

Lisätiedot

Microsoft, 2005. Johtaja näyttää työhyvinvoinnin suunnan Uudista ja uudistu 2005 Martti Mehtälä Microsoft Oy

Microsoft, 2005. Johtaja näyttää työhyvinvoinnin suunnan Uudista ja uudistu 2005 Martti Mehtälä Microsoft Oy Microsoft, 2005 Johtaja näyttää työhyvinvoinnin suunnan Uudista ja uudistu 2005 Martti Mehtälä Microsoft Oy Microsoft Globaalisti Maailman johtava ohjelmistovalmistaja 107 000 työntekijää Liikevaihto 40

Lisätiedot

KymiBusiness 2009 28.10.2009, Kuusankoski Henkilöstön merkitys mistä motivaatio ja ryhmädynamiikka syntyy

KymiBusiness 2009 28.10.2009, Kuusankoski Henkilöstön merkitys mistä motivaatio ja ryhmädynamiikka syntyy KymiBusiness 2009 28.10.2009, Kuusankoski Henkilöstön merkitys mistä motivaatio ja ryhmädynamiikka syntyy Sted Tid Ari Rahkonen Toimitusjohta, Microsoft Oy ari.rahkonen@microsoft.com Hyvä työpaikka on,

Lisätiedot

LASSE KURKILAHTI JA TOIVO ÄIJÖ. Selviydy. Kriisistä kilpailuetuun suomalaisella johtamismallilla

LASSE KURKILAHTI JA TOIVO ÄIJÖ. Selviydy. Kriisistä kilpailuetuun suomalaisella johtamismallilla LASSE KURKILAHTI JA TOIVO ÄIJÖ Selviydy tai sukella Kriisistä kilpailuetuun suomalaisella johtamismallilla TALENTUM HELSINKI 2011 Copyright 2011 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kustantaja: Talentum Media

Lisätiedot

Piritta Hiltunen Sairaanhoitaja, TtM

Piritta Hiltunen Sairaanhoitaja, TtM Piritta Hiltunen Sairaanhoitaja, TtM 6/2017 - Johtava konsultti 01-08/2017 Palvelumuotoilija 04/2015-01/2017 Terveydenhuollon työnkulkujen asiantuntija 08/2013-12/2014 Hoitotyön opettaja 11/2007-06/2015

Lisätiedot

Siksi nyt on tärkeä. On mahdollista, että: ÖN JA OIMEENTULON RVOITUS. Työ muuttuu mutta sitä on runsaasti ja palkkatyötä riittää kaikille.

Siksi nyt on tärkeä. On mahdollista, että: ÖN JA OIMEENTULON RVOITUS. Työ muuttuu mutta sitä on runsaasti ja palkkatyötä riittää kaikille. ÖN JA OIMEENTULON RVOITUS n maailma on emattoman äärellä: omatisaatio, otisaatio, keinoäly ja taaliset alustat kkaavat eri aloja suudesta hoivaan ja työhön. Todennäköisesti tiedämme yhtä vähän tulevaisuudesta

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 #1916549 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret

Lisätiedot

PORONLIHAN SUORAMYYNTIKOULUTUS

PORONLIHAN SUORAMYYNTIKOULUTUS LAATUA RAAKA-AINEIDEN JALOSTAMISEEN Elintarvike- ja poroalan koulutushanke PORONLIHAN SUORAMYYNTIKOULUTUS Erkki Viero PORONLIHAN SUORAMYYNTIKOULUTUKSEN TAVOITTEET Asiakaspalvelun ja markkinoinnin merkityksen

Lisätiedot

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä erikoistumiskoulutus (30 op) OPINTOJAKSOKUVAUKSET. Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op)

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä erikoistumiskoulutus (30 op) OPINTOJAKSOKUVAUKSET. Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op) OPINTOJAKSOKUVAUKSET Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op) Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi kannalta merkittävät digitaalisaation megatrendit ja toimintaympäristön

Lisätiedot

PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen. Aki Parviainen 7.10.2013

PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen. Aki Parviainen 7.10.2013 PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen Aki Parviainen 7.10.2013 PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen Rahoitusta kasvuhaluisille pk-yrityksille liiketoiminnan uudistamiseen uusimman tietotekniikan ja internetin

Lisätiedot

Digitalisoinnin Pelikirja Yhteinen pelitapa yhteiskuntamme digitalisointiin. Kickoff-tilaisuus

Digitalisoinnin Pelikirja Yhteinen pelitapa yhteiskuntamme digitalisointiin. Kickoff-tilaisuus Digitalisoinnin Pelikirja Yhteinen pelitapa yhteiskuntamme digitalisointiin. Kickoff-tilaisuus 17.2.2016 Agenda 8:00-9:00 Kahvit - Nina Nissilä kertoo D9:n toiminnasta 9:00-9:15 Tilaisuuden avaus 9:15-10:00

Lisätiedot

Strategia Päivitetty

Strategia Päivitetty Strategia 2020 Päivitetty 25.8.16 Visio Matkailun identiteettimme rakentuu luontaisista elementeistä, joita alueesta viestitään muutenkin Luonto, Aurinko, Onnellisuus, Energia, Kansainvälisyys Visio muodostuu

Lisätiedot

L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN

L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN L U PA TE HDÄ FIKS UM M IN VM, Valtiokonttori, Senaatti, Valtori Osa Johtamisen kehittämisen kärkihanketta #Työ2.0 Uutena toimijana mukana @D9Suomi Valtiolla tehdään töitä monenlaisin välinein monenlaisissa

Lisätiedot

HYVÄT KÄYTÄNTEET TYÖPAIKOILLA Keskiviikkona 28.9. 2011 Oppimiskeskus Fellmanniassa

HYVÄT KÄYTÄNTEET TYÖPAIKOILLA Keskiviikkona 28.9. 2011 Oppimiskeskus Fellmanniassa . HYVÄT KÄYTÄNTEET TYÖPAIKOILLA Keskiviikkona 28.9. 2011 Oppimiskeskus Fellmanniassa MITKÄ TEKIJÄT VAIKUTTAVAT KÄYTTÖÖNON YRITYKSISSÄ JA ORGANISAATIOISSA? MIKÄ ON KAIKKEIN TÄRKEIN TEKIJÄ JA MISSÄ ONGELMAT

Lisätiedot

Toiminnanohjaus ja tiedolla johtaminen tänään ja tulevaisuudessa

Toiminnanohjaus ja tiedolla johtaminen tänään ja tulevaisuudessa Toiminnanohjaus ja tiedolla johtaminen tänään ja tulevaisuudessa Tietohallintojohtaja Riku Moisio Hämeenlinnan kaupunki 27.3.2015 Ennuste 2000-luvun vaihde Asiat, joita ei osattu kuvitella: * Mobiili *

Lisätiedot

Elämä on 10 % sitä mitä sinulle tapahtuu ja 90 % sitä miten siihen reagoit

Elämä on 10 % sitä mitä sinulle tapahtuu ja 90 % sitä miten siihen reagoit MINÄKUVA JA ASENNE Johdanto Elämä on 10 % sitä mitä sinulle tapahtuu ja 90 % sitä miten siihen reagoit O losuhteet vaihtelevat mutta kytkeytyvät meihin siinä, miten me niihin asennoidumme. Tässä jaksossa

Lisätiedot

ESPOO. Euroopan kestävin kaupunki

ESPOO. Euroopan kestävin kaupunki ESPOO Euroopan kestävin kaupunki Espoo kasvaa yhdessä ja kestävästi Kaupunginosayhdistysten tapaaminen Kaupunginjohtaja 19.4.2017 Espoon kasvutarina Asukasta 300 000 250 000 200 000 150 000 100 000 50

Lisätiedot

Tonttijaot Kiinteistötoimitukset Luvat ja valvonta. Infrasuunnittelu, rakennuttaminen ylläpito. Omaisuuden hallinta.

Tonttijaot Kiinteistötoimitukset Luvat ja valvonta. Infrasuunnittelu, rakennuttaminen ylläpito. Omaisuuden hallinta. Tampereen Visio tiedon ja toiminnan ohjaus maankäytön kokonaisprosessissa MAD=Maankäytön kokonaisprosessin digitalisointi Infrasuunnittelu, rakennuttaminen ylläpito Kaavoitus Tonttijaot Kiinteistötoimitukset

Lisätiedot

Kuljetusyritysten kehittäminen (verkostoissa). 11.10.2011

Kuljetusyritysten kehittäminen (verkostoissa). 11.10.2011 Juha Keskitalo: Kuljetusyritysten kehittäminen (verkostoissa). 11.10.2011 1 Mitä Onway Oy on tehnyt kuljetusyritysten kanssa 2009-2011? 1 LIIKETOIMINTA-ANALYYSIT -60 UUSMAALAISELLE KULJETUSYRITYKSELLE

Lisätiedot

Tekesin kuulumiset Linkosuon Leipomo. Nuppu Rouhiainen

Tekesin kuulumiset Linkosuon Leipomo. Nuppu Rouhiainen Tekesin kuulumiset 24.01.2017 Linkosuon Leipomo Nuppu Rouhiainen 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa kohti kansainvälisiä markkinoita. Intoa ja osaamista Loistava

Lisätiedot

Onnistumisia & epäonnistumisia Kokeilukulttuurin koetinkiviä Kehitysjohtaja Liisa Björklund

Onnistumisia & epäonnistumisia Kokeilukulttuurin koetinkiviä Kehitysjohtaja Liisa Björklund Onnistumisia & epäonnistumisia Kokeilukulttuurin koetinkiviä 16.6.2016 Kehitysjohtaja Liisa Björklund Banksy Kuinka otamme hyvät käytännö t pysyvään käyttöön ja tavoitamme erityisesti haavoittuvat väestöryhmä

Lisätiedot

Digitaalinen huoneistotietopalvelu

Digitaalinen huoneistotietopalvelu Digitaalinen huoneistotietopalvelu Janne Katajamäki #tampuurikäyttäjäpäivät #visma Hankkeen taustaa Tiedontarve! Huoneisto myydään! Taloyhtiön korjaus- ja lainatarve! Pankit! Kiinteistövälittäjät! ASREK

Lisätiedot

ICT-alan tulevaisuus Pirkanmaalla

ICT-alan tulevaisuus Pirkanmaalla ICT-alan tulevaisuus Pirkanmaalla Pirkanmaan ICT-alan strateginen muutos käynnissä Aloite alan kehittämistä suuntaavalle strategialle tuli Tampereen kauppakamarin ICT-valiokunnalta talvella 2008-2009 Hermia

Lisätiedot

Yksityisasiakkaat yritysasiakkaita tyytyväisempiä

Yksityisasiakkaat yritysasiakkaita tyytyväisempiä EPSI Rating Pankki ja rahoitus 2018 Päivämäärä: 01-10-2018 Lisätiedot: Heidi Laitinen, Maajohtaja EPSI Rating Suomi Puhelin: +358 50 406 8796 Sähköposti: heidi.laitinen@epsi-finland.org Yksityisasiakkaat

Lisätiedot

Henkilöstösuunnittelu: mitä, miksi, miten

Henkilöstösuunnittelu: mitä, miksi, miten Henkilöstösuunnittelu: mitä, miksi, miten Henkilöstösuunnittelu tulevaisuuden toiminnan suuntaajana - teema-aamupäivä Juha Eskelinen, KTT Melkior Oy 23.9.2015 Viestit 2 Haasteina kiristynyt talous, teknologiamurros,

Lisätiedot

Osaat kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa ottaen huomioon Osaamistavoitteet digitalisaation tuomat mahdollisuudet.

Osaat kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa ottaen huomioon Osaamistavoitteet digitalisaation tuomat mahdollisuudet. OPINTOJAKSOKUVAUKSET Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op) Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä erikoistumiskoulutus (30 op) Opintojakso Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi

Lisätiedot

Isännöinti ja omistaminen

Isännöinti ja omistaminen Isännöinti ja omistaminen Tero Heikkilä 6.10.2017 KIRA-Akatemia ISÄNNÖINTILIITTO EDISTÄÄ TEHOKKAASTI JÄSENTENSÄ ETUJA. 1 Isännöinti: - kolme faktaa - unelma - tulevaisuus Isännöinti on nosteessa Asumisen

Lisätiedot