VUODEN 2016 JHT-TUTKINNON ARVOSTELUPERUSTEET
|
|
- Annemari Väänänen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1/28 VUODEN 2016 JHT-TUTKINNON ARVOSTELUPERUSTEET Arvosteluperusteissa on kuvattu seikat, joiden perusteella on annettu pisteitä. Arvosteluperusteet eivät ole mallivastaus. Arvosteluperusteissa ei ole esitetty täydellisesti kaikkia hyväksyttäviä näkökohtia tai vastauksia tehtäviin. Vastausten arvostelussa on voinut saada lisäpisteitä riittävän perustelluista ja olennaisista havainnoista, vaikka niitä ei ole mainittu arvosteluperusteissa. Arvosteluperusteissa esitetyt lainsäädännön sekä hyvän tilintarkastustavan ja hyvän kirjanpitotavan tulkinnat liittyvät kunkin tehtävän vastausten arvosteluun vain tässä tutkinnossa. Arvosteluperusteiden tulkintoja ei voi esittää PRH:n tilintarkastusvalvonnan kannanottoina muissa asiayhteyksissä.
2 2/28 Tehtävä 1 (60 pistettä) Arvostelu 1. Tarkastettu asia 2. Tarkastushavainto, perusteltu arviointi ja korjausmenettely 3. Vaikutus raportointiin (Kerro mitä, missä ja miten raportoidaan, jos virhettä tai puutetta ei korjata) Yht. 1. Toimintakertomus, Talousarvion toteutuminen Talousarvion toteutumataulukon mukaan valtuustoon nähden sitovista talousarvion eristä on ylittynyt sosiaalija terveystoimen toimialalta erikoissairaanhoito 6,9 miljoonalla eurolla (8,2 prosenttia) ja ikääntyneiden palvelut 4,1 miljoonalla eurolla (6,4 prosenttia). Nämä ylitykset ovat määrältään olennaisia verrattuna olennaisuusrajaan. Säädösviittaus tai muu peruste: Kuntalaki 13:110.5 Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Tilintarkastuskertomus - Lisätieto talousarvion ylityksistä - Vaikutus vastuuvapauslausumaan: ehdollinen vastuuvapauslausuma kohdistuen sosiaali- ja terveyslautakuntaan sekä peruspalvelujohtajaan 4,0 2,0 2,0 8,0 Toimielin ei saa ylittää sille talousarviossa osoitettua määrärahaa, ja mikäli määräraha osoittautuu riittämättömäksi, talousarviota on muutettava. Tilivelvollisia ovat näillä toimialoilla sosiaali- ja terveyslautakunta toimielimenä sekä peruspalvelujohtaja viranhaltijana, mikä on kerrottu toimintakertomuksessa. Talousarvioon tehdyt muutokset näkyvät toimintakertomukseen sisältyvästä talousarvion
3 3/28 toteutumistaulukosta ja tilintarkastusassistentin työpaperissa on listattu osa kaupunginvaltuuston talousarvion muutospäätöksistä. Talousarviota oli näiden kahden toimialan osalta muutettu syyskuun valtuuston kokouksessa, mutta lisäykset nettomäärärahoihin eivät olleet riittävät. Syntyneet talousarvion ylitykset pitää viedä valtuuston hyväksyttäväksi ennen tilinpäätöksen vahvistamista ja vastuuvapauksien myöntämistä. Mikäli ylityksiä ei hyväksytä, ei vastuuvapautta voida myöntää. 2. Hallinto, kaupunginhallituksen pöytäkirjat Päätös omavelkaisen takauksen antamisesta vesiosuuskunnalle oli tehty kaupunginhallituksessa (liite 2 kaupunginhallituksen kokous ). Takaukseen liittyvien taloudellisten riskien selvittäminen ja vastavakuuden järjestäminen eivät käy ilmi pöytäkirjasta. Kuntalain (365/1995) 2:13 kohta 6): Valtuuston tulee päättää takaussitoumuksen tai muun vakuuden antamisesta toisen velasta, ja kuntalain (365/1995) 2:14:n mukaan: Toimivaltaa ei saa siirtää asioissa, joista valtuuston on tässä laissa tai muussa laissa olevan nimenomaisen säännöksen mukaan päätettävä. Kuntalain (410/2015) 129 :n mukaan: Kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Tilintarkastuskertomus - Muistutus toimivallan ylittämisestä ja puutteista takausjärjestelyyn liittyen taloudellisten riskien selvittämisessä sekä vastavakuuden järjestämisessä (tilivelvolliset kaupunginhallitus ja kaupunginjohtaja) - Vaikutus vastuuvapauslausumaan: kielteinen lausuma muistutuksen kohteena oleville tilivelvollisille. 4,0 2,0 2,0 8,0
4 4/28 Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla. Takauspäätös tehdään kaupunginvaltuustossa ja tulee selvittää myös taloudellinen riski sekä saada vastavakuus. 3. Toimintakertomus, selonteko sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnasta ja hankintojen tarkastuksesta lisätietoja tilintarkastusassistentin työpaperissa Toimintakertomuksen sisäisen valvonnan selonteossa sivulla 15 sopimustoiminnasta on kerrottu, että hankintojen kilpailuttamiseen liittyen on havaittu puute. Vanhusten Palvelusäätiöltä tehdyissä hankinnoissa on toimittu hankintalain vastaisesti. Tilintarkastusassistentin työpaperin mukaan Vanhusten Palvelusäätiöltä on tehty ostopalveluhankintoja tilikauden aikana 6,3 miljoonalla eurolla kilpailuttamatta, vaikka kyseinen säätiö ei ollut hankintalain tarkoittama hankintayksikön sidosyksikkö. Tilintarkastusassistentin työpaperissa todetaan tarkastuksen tuloksena, että hankintalain vastaisuuden tultua ilmi virheellistä menettelyä ei ollut välittömästi muutettu, vaan peruspalvelujohtaja oli tehnyt päätöksen hankintasopimuksen jatkamisesta vielä kahdella vuodella. Tilintarkastuskertomus - Muistutus koskien hankintoja Vanhusten Palvelusäätiöltä (tilivelvollinen peruspalvelujohtaja) -Vaikutus vastuuvapauslausumaan: kielteinen lausuma kohdistuen peruspalvelujohtajaan - Tarkastuksen tuloksissa sisäisen valvonnan kohdalla maininta hankintojen toteuttamisessa havaituista puutteista 4,0 2,0 2,0 8,0 Hankintalain 3:15:n ja 16:n määräykset kynnysarvoista sekä hankintalain 2:10: Tätä lakia ei sovelleta hankintoihin, jotka
5 5/28 hankintayksikkö tekee siitä muodollisesti erilliseltä ja päätöksenteon kannalta itsenäiseltä yksiköltä, jos hankintayksikkö yksin tai yhdessä muiden hankintayksiköiden kanssa valvoo yksikköä samalla tavoin kuin se valvoo omia toimipaikkojaan ja jos yksikkö harjoittaa pääosaa toiminnastaan niiden hankintayksiköiden kanssa, joiden määräysvallassa se on. Tilintarkastusassistentin työpaperista käy ilmi, että hankintojen toteuttamisessa ja sisäisessä valvonnassa on muiltakin osin puutteita: kaikkia kynnysarvot ylittäviä hankintoja tai toistuvia pienhankintoja ei ollut kilpailutettu asianmukaisesti, kaikista hankinnoista ei ollut laadittu hankintasopimuksia, sähköinen arkistointi ei ollut systemaattista, joistakin hankinnoista puuttui hankintapäätös tai se oli laadittu jälkikäteen. Lisäksi yksittäisiä puutteita oli havaittu hankintaprosessin eri vaiheissa. Kyseiset hankinnat tulee kilpailuttaa hankintalain mukaisesti ja hankintatoimen käytäntöjä ja sisäistä valvontaa kehittää. 4. Tulos, kertynyt yli- /alijäämä taseessa ja taloussuunnitelmat Erikoissairaanhoito ja ikääntyneiden palvelut ovat ylittyneet niin paljon, että tilinpäätökseen 2015 suunniteltu lähes nollatulos ei toteutunut. Tilikaudella syntyi 4,5 miljoonan euron alijäämä. Liitteissä 5 ja 6 esitettyjen talousarvio- ja taloussuunnitelmayhteenvetojen mukaan vuodelle 2015 oli suunnitelmassa 80 tuhannen euron alijäämä, mikä Tilintarkastuskertomus JHTT-yhdistyksen mukautetuista kertomuksista antaman mallin mukaan tilintarkastaja voi antaa lisätiedon tarpeelliseksi katsomastaan seikasta, joka voi koskea mm. taloudellista 2,0 2,0 1,0 5,0
6 6/28 olisi voitu kattaa edellisiltä tilikausilta kertyneellä ylijäämällä. Myös suunnitelmavuosien pienet alijäämät olisivat tämän suunnitelman mukaan voitu kattaa eli taseeseen ei olisi sen mukaan syntynyt alijäämää suunnitelmakaudella. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma oli siis laadittu kuntalain mukaisesti, vaikka yksittäisten tilikausien taloussuunnitelmat ovat alijäämäisiä. Talousarviota 2016 laadittaessa ei ollut tiedossa, että vuodelta 2015 on tulossa merkittävä alijäämä, joten myös 2016 talousarvio ja tulevien vuosien taloussuunnitelma on ollut hyväksymishetkellä kuntalain mukainen. Tilikaudelta 2015 talousarviosta poiketen alijäämää syntyi 4,5 miljoonaa euroa, jolloin taseessa on alijäämää 4,3 miljoonaa euroa. Tilintarkastusassistentin työpaperista ilmenee, että tarkastuksessa on käyty läpi myös vuoden 2016 talousarvion perusteita. Siinä yhteydessä on todettu, että talousarvion 2015 yllä mainitut olennaiset ylitykset ovat tulleet kaupungin tietoon kuntayhtymältä saatujen tasauslaskujen myötä vasta tilikauden päätyttyä. tilaa. Lisätiedolla ei välttämättä ole vaikutusta lausuntojen sisältöön. - Lisätieto taloudellisesta tilanteesta: kiinnitetään huomiota siihen, että tilikaudella 2015 toteutuneen 4,5 miljoonan euron alijäämän seurauksena valtuuston vahvistama talousarvio 2016 ja -suunnitelma eivät enää ole tasapainossa. Tilinpäätökseen 2015 kertynyt alijäämä tulee kuntalain 110 :n mukaan kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. - Ei vaikutusta vastuuvapauslausumaan Kaupungin taloudellinen tilanne on muuttunut merkittävästi suunnitellusta. Kunnalle on syntynyt kuntalain (410/2015) mukainen alijäämän kattamisvelvoite. Kuntalain momentin mukaan taseessa ollut alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Vuoden 2015 alijäämä tulee kattaa siis viimeistään tilinpäätöksessä
7 7/28 5. Tase, Toivolan koulun tasearvo Toimintakertomuksessa ei ole esitetty tietoa siitä, miten alijäämä tullaan kattamaan ja mihin toimenpiteisiin ryhdytään alijäämän kattamiseksi. (KuntaL 410/ ) Talousarvio 2016 ja tulevien vuosien taloussuunnitelmat tulee päivittää. Taloussuunnitelman tulee olla tasapainossa tai ylijäämäinen niin, että alijäämä tulee katetuksi mennessä. Toimintakertomuksessa tulee ottaa alijäämän kattaminen esille ja kertoa, mihin toimenpiteisiin talouden tasapainottamiseksi ryhdytään. Toimintakertomuksessa on kerrottu, että homevaurioiden vuoksi Toivolan yläkoulu on todettu käyttökelvottomaksi. Tilintarkastusassistentin työpaperista käy ilmi, että koululla on vielä tasearvoa 567 tuhatta euroa ja että sen rakentamiseen ja laajennuksiin on saatu valtionosuuksia. Toimintakertomuksen sivulla 3 on kerrottu, että valtionosuudet siirtyvät uuteen kouluun, ja että päätös uudelleen kohdistamisesta on saatu. Vaikutus tulokseen on yhteensä tuhatta euroa, mikä ei ylitä olennaisuusrajaa. Kilan kuntajaoston yleisohjeessa suunnitelman mukaisista poistoista ohjeistetaan, että tuotannosta poistetun hyödykkeen poistamaton menojäännös poistetaan kokonaan sinä vuonna, jona hyödyke poistetaan käytöstä. KPL 5:13:n mukaan jos pysyviin Tilintarkastajan muu raportointi 2,0 1,0 1,0 4,0
8 8/28 6. Tase, lomapalkkavelkaa koskeva laskelma vastaaviin kuuluvan hyödykkeen todennäköisesti tulevaisuudessa kerryttämän tulon arvioidaan olevan pysyvästi vielä poistamatonta hankintamenoa pienempi, erotus on kirjattava arvonalennuksena kuluksi. Kilan kuntajaoston mukaan kunnassa tulonodotusten lisäksi tarkastellaan hyödykkeen palvelutuotantokykyä. Toivolan kouluun aikoinaan saadut valtionosuudet 560 tuhatta euroa siirretään kirjanpidossa Toivolan yläkoulusta siirtovelkoihin (per rakennukset an siirtovelat) odottamaan kohdistamista uuteen rakennettavaan kouluun. Koulun tasearvo tämän jälkeen tuhatta euroa kirjataan lisäpoistoina alas per suunnitelman mukaiset poistot an rakennukset (Kilan kuntajaoston antaman tuloslaskelmaa koskevan yleisohjeen mukaan tällaiset jatkossa esitetään tuloslaskelmassa arvonalentumisten rivillä). Lomapalkkavelka on laskettu sivukulujen osalta liian pieneksi, mikä käy ilmi tilintarkastusassistentin 1 työpaperissa eritellyistä summista. Sivukulut ovat 17,6 prosenttia palkkakuluista, mikä on noin tuhatta euroa liian alhainen. Virhe ei ylitä olennaisuusrajaa. Säädösviittaus tai muu peruste: Kuntatyönantajan henkilösivukulut ovat keskimäärin vähintään 23 prosenttia. Sosiaalivakuutusmaksut vaihtelevat kuntien kesken riippuen työntekijöiden iästä Tilintarkastajan muu raportointi 2,0 0,5 0,5 3,0 1 Tilintarkastusassistentin työpaperissa on käytetty virheellisesti nimitystä tilaliikelaitos.
9 9/28 7. Konsernitilinpäätös, liitetiedot ja eläke- sekä varhaiseläkemenoperusteisten maksujen kohdistumisesta kuntaan. Käyttämällä laskennassa vähintään 23 prosenttia voidaan päästä oikean tasoisiin kustannuksiin. Lomapalkkavelkaan kirjataan lisää henkilösivukuluja. Per henkilöstökulut An lomapalkkavelka tuhatta euroa. Kuntayhtymän kertyneen alijäämän kattamisvastuuseen liittyen kaupunki on kirjannut pakollisen varauksen Kilan kuntajaoston ohjeen mukaisesti. Pakollisista varauksista annetusta liitetiedosta käy ilmi, että kyseinen 3 miljoonan euron varaus sisältyy virheellisesti myös konsernin lukuihin. Tällöin osuus kuntayhtymän tappiosta on konsernitilinpäätöksessä kahteen kertaan, koska osuus tulee konserniin myös yhdistelykirjausten kautta. Euromäärä ei ylitä konsernin olennaisuusrajaa. Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohjeen kunnan ja kuntayhtymän konsernitilinpäätöksen laatimisesta (2015) kappaleen 7.2 mukaan: Mikäli osuus kuntayhtymän alijäämästä on merkitty jäsenkunnan kirjanpitoon pakollisena varauksena, tulee se eliminoida konsernitilinpäätöstä laadittaessa. Pakollisen varauksen kirjaus peruutetaan konsernitilinpäätöksessä. Tilintarkastajan muu raportointi 2,0 0,5 0,5 3,0
10 10/28 8. Hallinto, viranhaltijapäätökset 9. Hallinto, valtuuston pöytäkirjojen tarkastus sekä talousarvion toteutumisen yhteenveto Liitteestä 3, tilintarkastusassistentin yhteenvedon kohdasta Hallinnon tarkastus käy ilmi, että kaupunginjohtaja on hankkinut päätöksellään ICTpalveluja toimivaltansa puitteissa. Ostolaskujen tarkastuksessa on havaittu lisäpalveluiden ostoja, joista ei ole tehty päätöstä ja myös kaupunginjohtajan hankintaraja on sen myötä ylittynyt. Euromäärä ei ylitä olennaisuusrajaa. Lisäpalveluiden ostosta olisi tullut tehdä asianmukainen päätös. Hankinnan ylittäessä päätöksentekijän hankintarajan ostopäätös olisi pitänyt viedä ylemmän toimielimen eli kaupunginhallituksen päätettäväksi. Talousarviomuutoksia oli tehty kaupunginvaltuustossa tilikauden päättymisen jälkeen. Tämä käy ilmi liitteestä 3, jossa on esitetty muistiinpanoja talousarviomuutosten tarkastuksesta. Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan osalta oli tehty valtuustossa neljä talousarviomuutosta Nämä oli myös käsitelty talousarvion muutoksina merkitsemällä ne talousarvion toteutumisvertailuun toimintakertomuksessa. Kuntalain 13:110.5:n mukaan kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Kuntalain kommentaariteoksen mukaan talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle talousarviovuoden aikana. Talousarviovuoden jälkeen Tilintarkastajan muu raportointi 2,0 0,5 0,5 3,0 Tilintarkastajan muu raportointi 1,0 0,5 0,5 2,0
11 11/28 muutoksia voidaan käsitellä vain tietyissä poikkeustapauksissa. Talousarviomuutoksia käsitellään tilikauden aikana. Tilikauden päättymisen jälkeen ei tule tehdä päätöksiä talousarvion muuttamiseksi. Mahdolliset ylitykset viedään valtuuston käsiteltäväksi ennen vastuuvapauksista päättämistä. 10. Liitetiedot/ Johdannaiset Tilintarkastusassistentin työpaperista liitteessä 3 käy ilmi, että kaupunki on solminut koronvaihtosopimuksia yhteensä 50,3 miljoonaa euroa. Käypä arvo on negatiivinen tuhatta euroa. Tilinpäätöksessä ei ole esitetty johdannaisista mitään tietoja. Käypä arvo ei ylitä olennaisuusrajaa. Kirjanpitoasetuksen 2:7.2:n 5 kohdan mukaan liitetiedoissa on esitettävä tiedot muista kirjanpitovelvollista koskevista taseen ulkopuolisista järjestelyistä. Asiasta on ohjeistettu Kilan kuntajaoston yleisohjeessa kunnan ja kuntayhtymän tilinpäätöksen liitetiedoista kappaleessa 6, liitetieto nro 47 sekä Kilan lausunnossa 1878/2011. Liitetietoihin (kaupunki ja konserni) tulee lisätä Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston tilinpäätöksen liitetiedoista antaman yleisohjeen mukaiset tiedot johdannaissopimusten käyvästä arvosta sekä kohdeetuuden arvosta. Tilintarkastajan muu raportointi 1,0 0,5 0,5 2,0
12 12/ Tuloslaskelma ja liitetiedot/ Satunnaiset erät 12. Hallinto, kaupunginhallituksen pöytäkirjat / Otto-oikeuden toteutuminen Liitetiedoissa esitetystä taulukosta käy ilmi, että satunnaisiin eriin sisältyy satunnainen tuotto 137 tuhatta euroa puuston myynnistä. Tämä ei täytä satunnaisen erän kriteerejä, koska se ei ole kaupungin normaalista toiminnasta poikkeava erä eikä myöskään määrältään olennainen. Satunnaiset tuotot ja kulut on määritelty kirjanpitolain 4:2:ssä. Kunnassa satunnaisiksi tuotoiksi ja kuluiksi katsotaan Kilan kuntajaoston tuloslaskelmayleisohjeen mukaan sellaiset tulot ja menot, jotka perustuvat kunnan tavanomaisesta toiminnasta poikkeaviin, kertaluonteisiin ja olennaisiin tapahtumiin. Erä ei täytä satunnaisen erän kriteerejä, joten se tulisi esittää muissa toimintatuotoissa. Otto-oikeus ei toteudu kaikilta osin, koska osa viranhaltijapäätöksistä on tuotu kaupunginhallituksen tietoon liian myöhään otto-oikeuden toteuttamisen kannalta, ks. liite 2, kaupunginhallituksen pöytäkirja : Henkilöstöjohtajan tekemät päätökset tuotiin kaupunginhallitukselle tiedoksi Kuntalain (365/1995) 7:51.4:n mukaan asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa 89 :ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä. Tilintarkastajan muu raportointi 1,0 0,5 0,5 2,0 Tilintarkastajan muu raportointi 1,0 0,5 0,5 2,0
13 13/ Konsernitilinpäätös, keskinäisten liiketapahtumien eliminointi Kuntalain (365/1995) 11:89:n mukaan oikaisuvaatimus tehdään toimielimen alaisen viranomaisen päätöksestä asianomaiselle toimielimelle. Kuntalain (365/1995) 11:93:n mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän ja kunnallisvalitus 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista Viranhaltijapäätökset tuodaan kaupunginhallitukselle tiedoksi otto-oikeuden käyttämisen mahdollistamiseksi 14 päivän kuluessa. Kuntayhtymien yhdistelyssä on virhe keskinäisten liiketapahtumien ja saamisten sekä velkojen eliminoinnissa, koska liitteen 4 konsernitositteesta ilmenee, että sairaanhoitopiirin ja kaupungin keskinäiset tuotot ja kulut sekä saamiset ja velat on eliminoitu koko määrältään eikä kuntayhtymäosuuksien mukaan. Määrältään olennaiset virheet eivät kuitenkaan vaikuta toimintakatteeseen tai konsernin tulokseen. Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohje kunnan ja kuntayhtymän konsernitilinpäätöksen laadinnasta 2015, kappale 7.2: Konserniyhteisöjen ja kuntayhtymän välisistä liiketapahtumista aiheutuneet sisäiset erät vähennetään konsernituloslaskelmaa ja -tasetta laadittaessa peruspääoman jäsenosuuden mukaisessa suhteessa. Tilintarkastajan muu raportointi 1,0 0,5 0,5 2,0
14 14/ Konsernitilinpäätös, vähemmistöosuudet Kuntayhtymän ja kaupungin keskinäisistä liiketapahtumista, saamisista ja veloista tehdään eliminoinnit kuntayhtymän omistusosuuden mukaisin euromäärin. Liitteen 4 konsernitositteesta ilmenee, että Toivolan Asunnot Oy:n vähemmistöosuuksien erottamisessa on virheellisesti laskettu euromäärä. Vähemmistöosuudet on esitetty 180 tuhatta euroa liian pienenä, koska laskelmassa ei ole huomioitu, että poistoero ja vapaaehtoiset varaukset laskennallisella verovelalla vähennettynä tulee huomioida osana omaa pääomaa, josta vähemmistöosuus erotetaan. Asuintalovaraus tuhatta euroa vähennettynä laskennallisella verovelalla 300 tuhatta euroa, tulee lisätä omaan pääomaan ennen vähemmistöosuuden laskemista: Edellisten tilikausien voittoon 720 tuhatta euroa ja tilikauden voittoon 480 tuhatta euroa. Näin ollen muodostuu edellisten tilikausien voitoksi 467 tuhatta euroa, josta vähemmistöosuus on 70 tuhatta euroa ja tilikauden voitoksi 455 tuhatta euroa, josta vähemmistöosuus on 68 tuhatta euroa. Osakepääomasta vähemmistöosuus on 75 tuhatta euroa. Vähemmistöosuudet yhteensä ovat näin ollen 213 tuhatta euroa. Tositteen mukaan vähemmistöosuutta on kirjattu 33 tuhatta euroa eli 180 tuhatta euroa liian vähän. Euromäärä ei ylitä olennaisuusrajaa. Tilintarkastajan muu raportointi 1,0 0,5 0,5 2,0
15 15/ Konsernitilinpäätös, asuintalovaraus Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohje kunnan ja kuntayhtymän konsernitilinpäätöksen laadinnasta 2015, kappale 6: Tytäryhteisön omaan pääomaan luetaan poistoero ja vapaaehtoiset varaukset laskennallisella verovelalla vähennettynä. Vähemmistöosuus erotetaan näin määritellystä omasta pääomasta. Asuintalovaraus vähennettynä siitä aiheutuvalla laskennallisella verovelalla otetaan huomioon vähemmistöosuutta laskettaessa Liitteen 4 konsernitositteesta ilmenee, että Toivolan Asunnot Oy:n asuintalovaraus ja laskennallinen verovelka siihen liittyen on siirretty kokonaan edellisten tilikausien ylijäämiin (1 200 tuhatta euroa) ja laskennallisiin verovelkoihin (300 tuhatta euroa), vaikka varauksesta 600 tuhatta euroa on tehty tilikaudella Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohje kunnan ja kuntayhtymän konsernitilinpäätöksen laadinnasta 2015, kappale 3.4: Tytäryhteisöjen taseessa olevat poistoeron ja vapaaehtoiset varaukset kunta merkitsee konsernitaseeseen jaettuna omaan pääomaan ja laskennalliseen verovelkaan sekä niiden muutoksen konsernituloslaskelmaan jaettuna laskennallisen verovelan muutokseen ja tilikauden yli-/alijäämään. Tilintarkastajan muu raportointi 1,0 0,25 0,25 1,5
16 16/ Konsernitilinpäätös, investointivaraukset Kirjataan asuintalovarauksen purkaminen konsernitilinpäätöksessä tuloslaskelman kautta siltä osin kuin varausta on tehty tilikaudella Per asuintalovaraus An edellisten tilikausien ylijäämä 720 tuhatta euroa Per asuintalovaraus An laskennalliset verovelat 180 tuhatta euroa Per asuintalovaraus An tilinpäätössiirrot tuloslaskelmassa 600 tuhatta euroa Per laskennalliset verot tuloslaskelmassa An laskennalliset verovelat 120 tuhatta euroa Liitteessä 4 esitetyn konsernitositteen mukaan investointivarauksista on siirretty sairaanhoitopiirin kuntayhtymän taseesta konsernissa edellisten tilikausien ylijäämiin vain 80 prosenttia (446 tuhatta euroa) ja kirjattu laskennallisiin verovelkoihin 20 prosenttia (112 tuhatta euroa). Kuntayhtymä ei ole perustoiminnastaan tuloverovelvollinen, liitteessä 4 esitetyssä konsernitilinpäätökseen liittyvässä laskelmassa on kerrottu, että sairaanhoitopiirillä ei ole elinkeinotuloa eikä verotettavaa kiinteistötuloa, joten sen tilinpäätössiirtoihin ei sisälly tulevaisuudessa realisoituvia veroja. Tuloverolaki 21 4 mom.: Maakunta, kunta ja kuntayhtymä, evankelisluterilainen kirkko ja Tilintarkastajan muu raportointi 1,0 0,25 0,25 1,5
17 17/28 ortodoksinen kirkkokunta sekä niiden seurakunta ja muu uskonnollinen yhdyskunta ovat verovelvollisia 1 ja 2 momentissa tarkoitetulla tavalla ainoastaan elinkeinotulosta ja muuhun kuin yleiseen tai yleishyödylliseen tarkoitukseen käytetyn kiinteistön tai kiinteistön osan tuottamasta tulosta. Kunta ei ole verovelvollinen omalla alueellaan harjoittamansa elinkeinotoiminnan tuottamasta tulosta eikä omalla alueellaan sijaitsevan kiinteistön tuottamasta tulosta. Kirjataan investointivaraukset kokonaan edellisten tilikausien ylijäämiin, koska kuntayhtymä ei ole verovelvollinen toiminnastaan. Per tilinpäätössiirrot An edellisten tilikausien ylijäämä 558 tuhatta euroa Virhe ei ylitä olennaisuusrajaa. 17. Toimintakertomus, tilikauden tuloksen käsittely Tuloksen käsittelyn yhteydessä on toimintakertomuksen mukaan tehty investointivaraus tuhatta euroa, vaikka tilikauden tulos on negatiivinen. Tehty varaus näkyy myös tuloslaskelmasta ja taseesta. Investointivaraus on tuloksen käsittelyerä, joten sitä ei voi muodostaa negatiivisesta tuloksesta. Ei ylitä olennaisuusrajaa. Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohje kunnan ja kuntayhtymän taseen laatimisesta (2010) kappale 6.2: Tilintarkastajan muu raportointi 0,5 0,25 0,25 1,0
18 18/ Toimintakertomus, tilikauden tuloksen käsittely Investointivarauksen avulla kunta voi varautua tulevina vuosina tehtävään kuntatalouden kannalta merkittävään investointiin keräämällä sitä varten tuloja etukäteen. Peruutetaan tehty investointivaraus. Per investointivaraus An varausten muutos tuhatta euroa. Toimintakertomuksessa tuloksen käsittelyn yhtenä eränä on mainittu pakollisen varauksen muodostaminen 132 tuhatta euroa. Kuntalain mom.: Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Tilikauden tuloksella tarkoitetaan kunnan tuloslaskelmassa ilmenevää tulosta ennen varauksia ja rahastosiirtoja. Pakollinen varaus ei ole tilikauden tuloksen jälkeen esitettävä erä, joten se ei sisälly tuloksen käsittelyeriin. Pakollista varausta ei esitetä lainkaan kohdassa tuloksen käsittely. Tilintarkastajan muu raportointi 0,5 0,25 0,25 1,0
19 19/ Yhteenveto ja vaikutuksen arviointi Vaikutus tilikauden tulokseen 2 ja omaan pääomaan Kaupungin tilinpäätös: Tilikauden alijäämä : tuhatta euroa Yksittäin olennaisia virheitä ei ollut Yksittäin epäolennaiset virheet: Havainto Vaikutus yli/alijäämään (tuhatta euroa) Vaikutus omaan pääomaan (tuhatta euroa) Jos virheet korjattaisiin, tilikauden alijäämä olisi tuhatta euroa. Virheet vaikuttavat tilikauden tulokseen ja omaan pääomaan yhteensä tuhatta euroa parantavasti (olennaisuusraja 2 miljoonaa euroa) Konsernitilinpäätös: Konsernin tilikauden alijäämä : tuhatta euroa 0,5 0,25 0,25 1,0 2 Tehtävänannosta käy lisäksi ilmi seuraavaa: Kaupungille on tulossa kustannuksia maaperän puhdistuksesta seuraavan kahden vuoden kuluessa 4 miljoonaa euroa. Kaavoitettavien tonttien myyntiarvon odotetaan kuitenkin kattavan nämä kustannukset, mikä ilmenee tilintarkastusassistentin työpaperista. Tämän vuoksi pakollisen varauksen kirjaamista maaperän puhdistamisesta aiheutuvista kustannuksista ei tule tehdä (menoja vastaava tulo on todennäköinen) (KPL 5:14). Kilan kuntajaoston lausunnon 97/2011 mukaan jos kyse on tonttimaaksi kunnostamisesta, aktivointi voi tulla kyseeseen alueen enimmäisarvon määräytymisestä lausunnon 91/2009 mukaisesti määriteltyyn enimmäismäärään.
20 20/28 Yksittäin olennaisia virheitä ei ollut. Yksittäin epäolennaiset virheet: Havainto Vaikutus yli/alijäämään (tuhatta euroa) Vaikutus omaan pääomaan (tuhatta euroa) Jos virheet korjattaisiin, konsernin tilikauden ylijäämä olisi tuhatta euroa. Virheet vaikuttavat tilikauden tulokseen yhteensä 784 tuhatta euroa parantavasti ja omaan pääomaan tuhatta euroa huonontavasti (olennaisuusraja 4 miljoonaa euroa). Yksittäin epäolennaisilla virheillä ei ole yhdessäkään olennaista vaikutusta tilinpäätökseen kaupungin eikä konsernin osalta. Johtopäätös: Tilinpäätös voidaan esittää hyväksyttäväksi. Yhteensä 60,0
21 21/28 Tehtävä 2 (15 pistettä) TILINTARKASTUSKERTOMUS Toivolan kaupunginvaltuustolle Olemme tarkastaneet Toivolan kaupungin hallinnon, kirjanpidon ja tilinpäätöksen tilikaudelta Tilinpäätös sisältää kaupungin taseen, tuloslaskelman, rahoituslaskelman ja niiden liitetiedot sekä talousarvion toteutumisvertailun ja toimintakertomuksen. Lisäksi tilinpäätökseen kuuluva konsernitilinpäätös sisältää konsernitaseen, konsernituloslaskelman, konsernin rahoituslaskelman ja niiden liitetiedot. Pisteet: Oikea tilintarkastuskertomus -mallipohja 1,0 Kaupunginhallitus ja muut tilivelvolliset ovat vastuussa kaupungin hallinnosta ja taloudenhoidosta tilikaudella. Kaupunginhallitus ja muu konsernijohto vastaavat kuntakonsernin ohjauksesta ja konsernivalvonnan järjestämisestä. Kaupunginhallitus ja kaupunginjohtaja vastaavat tilinpäätöksen laatimisesta ja siitä, että tilinpäätös antaa oikeat ja riittävät tiedot kaupungin tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta ja toiminnasta tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti. Kaupunginhallitus ja kaupunginjohtaja ovat toimintakertomuksessa tehneet selkoa kaupungin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan sekä konsernivalvonnan järjestämisestä. Olemme tarkastaneet tilikauden hallinnon, kirjanpidon ja tilinpäätöksen julkishallinnon hyvän tilintarkastustavan mukaisesti olennaisten virheiden ja puutteiden havaitsemiseksi ja raportoimiseksi tarkastuksen tuloksina. Hallinnon tarkastuksessa olemme selvittäneet toimielinten jäsenten ja tehtäväalueiden johtavien viranhaltijoiden toiminnan lainmukaisuutta. Kaupungin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan sekä konsernivalvonnan järjestämisen asianmukaisuutta olemme tarkastaneet ottaen huomioon toimintakertomuksessa niistä esitetyt selonteot. Lisäksi olemme tarkastaneet valtionosuuksien perusteista annettujen tietojen oikeellisuutta. Olemme tehneet tarkastuksen riittävän varmuuden saamiseksi siitä, onko hallintoa hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti. Kirjanpitoa sekä tilinpäätöksen laatimisperiaatteita, sisältöä ja esittämistapaa olemme tarkastaneet riittävässä laajuudessa sen toteamiseksi, ettei tilinpäätös sisällä olennaisia virheitä eikä puutteita. Tarkastuksen tulokset Muistutuksena esitämme, että kaupunginhallitus ja kaupunginjohtaja ovat ylittäneet toimivaltansa myöntäessään 5,0 miljoonan euron suuruisen omavelkaisen takauksen konsernin ulkopuoliselle yhteisölle ilman vastavakuutta. Päätöksenteossa ei ole kuntalain edellyttämällä tavalla selvitetty kaupungille aiheutuvaa taloudellista riskiä. Muistutuksena esitämme, että kaupungin peruspalvelujohtaja on tehnyt hankintalain vastaisen päätöksen jatkaessaan palveluhankintasopimusta, jota ei ollut kilpailutettu hankintalain mukaisesti. Vuoden 2015 talousarvion sitovia määrärahoja on ylitetty eräiden tehtäväalueiden ja investointien kohdalla. Seuraavat poikkeamat on katsottava olennaisiksi: Sosiaali- ja terveyslautakunta, toimintakatteen ylitys erikoissairaanhoidossa 6,9 miljoonaa euroa (8,2 prosenttia) ja ikääntyneiden palveluissa 4,1 miljoonaa euroa (6,4 prosenttia). Tilivelvollinen molemmissa on sosiaali- ja terveyslautakunta sekä peruspalvelujohtaja. 2,0 2,0 2,0
22 22/28 Kaupungin taseen mukainen alijäämä oli päättyneellä tilikaudella 4,3 miljoonaa euroa. Tämän johdosta talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma vuosille ei ole enää tasapainossa. Kaupunkia koskee kuntalain 110 :n mukainen alijäämän kattamisvelvoite. 1,0 Muilta osin kaupungin hallintoa on hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti. Kaupungin sisäinen valvonta ja riskienhallinta sekä konsernivalvonta on järjestetty asianmukaisesti lukuun ottamatta hankintojen valvontaa. Puutteita havaittiin hankintojen toteuttamisessa hankintalain mukaisesti ja sopimusten hallinnoinnissa. Valtionosuuksien perusteista annetut tiedot ovat oikeita. Kaupungin tilinpäätös ja siihen kuuluva konsernitilinpäätös on laadittu tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti. Tilinpäätös antaa oikeat ja riittävät tiedot tilikauden tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta ja toiminnasta. 1,0 1,0 1,0 Lausunnot tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vastuuvapauden myöntämisestä Esitämme tilinpäätöksen hyväksymistä. Omavelkaisen takauksen antamiseen kohdistuvan muistutuksen vuoksi emme puolla vastuuvapauden myöntämistä kaupunginhallitukselle ja kaupunginjohtajalle. Hankintoihin liittyvän muistutuksen vuoksi emme puolla vastuuvapauden myöntämistä peruspalvelujohtajalle. Esitämme vastuuvapauden myöntämistä muille tilivelvollisille tarkastamaltamme tilikaudelta edellyttäen, että valtuusto hyväksyy tarkastuksen tuloksina mainitut talousarviopoikkeamat. 1,0 1,0 1,0 1,0 Toivolassa Tarkastus Oy Tilintarkastusyhteisö Teija Tarkka JHT Yhteensä 15,0 Tarkastus Oy Y-tunnus Kotipaikka Helsinki Osoite Tarkastajankatu 24, Helsinki
23 23/28 Tehtävä 3. (10,0 pistettä) 3.1. (5,0 pistettä) Valtionavustuslain (688/2001) 11 :n mukaan valtionapuviranomainen tekee valtionavustusta koskevassa asiassa kirjallisen päätöksen. Liikunta- ja kulttuuritapahtumia varten rakennettava halli on luonteeltaan kustannuksiltaan merkittävä perustamishanke, jonka osalta valtionapuviranomaisena toimii opetus- ja kulttuuriministeriö (Liikuntalaki (390/2015) 15, Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta (1705/2009) 57 ). Näin ollen opetus- ja kulttuuriministeriöllä on lähtökohtaisesti toimivalta myöntää kyseinen valtionavustus. On kuitenkin huomattava, että ministeriön myöntämälle avustukselle tulee olla valtuutus eduskunnan hyväksymässä valtion talousarviopäätöksessä. Arpajaislain (1047/2001) 18 :n mukaan valtion talousarvioon otetaan vuosittain määrärahat, joiden arvioidaan vastaavan rahaarpajaisia sekä veikkaus- ja vedonlyöntipelejä toimeenpanevan rahapeliyhteisön asianomaisen tilikauden voittoa. Tämä merkitsee sitä, että ministeriön tekemä avustuspäätös ei saa olla ristiriidassa eduskunnan tekemän määrärahapäätöksen kanssa. Lisäksi valtion liikuntaneuvoston tulee valmisteluvaiheessa antaa lausuntonsa valtion talousarvioon otettavista liikuntamäärärahoista (valtioneuvoston asetus liikunnan edistämisestä 550/2015). Raha-arpajaisten sekä veikkaus- ja vedonlyöntipelien tuoton käyttämisestä annetun lain (1054/2001) 1 :ssä säädetään Veikkaus Oy:n voittovarojen jakosuhteesta eri käyttötarkoitusten välillä. Urheilun ja liikuntakasvatuksen edistäminen sekä taiteen edistäminen ovat kyseisessä lainkohdassa määriteltyjä voittovarojen kohteita, joten Veikkaus Oy:n voittovaroja voidaan käyttää avustukseen, jolla on tarkoitus rahoittaa liikuntahallin rakentamisesta. Liikuntalain 16 :ssä myös säädetään, että liikunnan edistämiseksi tarkoitetut valtionavustukset suoritetaan ensisijaisesti veikkausvoittovaroista (2,0 pistettä) Euroopan unionin valtiontukisääntelyn lähtökohtana on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) artiklat Valtiontuet ovat lähtökohtaisesti EU:ssa kiellettyjä. 108 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltion on toimitettava Euroopan komissiolle ennakkoon tieto suunnitellusta valtiontuesta, jotta komissio voi tarvittaessa todeta valtiontuen sisämarkkinoille soveltumattomaksi ja näin ollen kieltää kyseisen tuen. Ennakkoilmoitusvelvollisuuteen on kaksi poikkeusryhmää, jotka on määritelty neuvoston asetuksessa 2015/1588 (ent. asetus 994/98). Ennakkoilmoitusta ei tarvita, mikäli kyseessä on vähämerkityksellinen tuki eli de minimis -tuki. Tästä säädetään tarkemmin komission asetuksessa N:o 1407/2013. Jotta valtiontuki olisi vähämerkityksellinen, tuen kokonaismäärä ei lähtökohtaisesti saa olla yli euroa kolmen vuoden tarkastelujaksolla. Toinen poikkeus ennakkoilmoitusvelvoitteeseen on yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen (neuvoston asetus N:o 651/2014) mukainen tuki. Ryhmäpoikkeusasetuksessa määritellään tukimuodot, joihin ennakkoilmoitusvelvollisuutta ei sovelleta, mikäli asetuksessa määritellyt edellytykset täyttyvät. Ryhmäpoikkeusasetuksessa määritellään muun muassa kynnysarvoja, joiden ylittyessä tuesta pitää tehdä ennakkoilmoitus, vaikka kyseessä olisikin ryhmäpoikkeusasetuksen sallima tukimuoto. Esimerkiksi urheilu- ja monitoimi-infrastruktuureille myönnettävän investointituen osalta ennakkoilmoitus komissiolle on tehtävä, mikäli tuki ylittää 15 miljoonaa euroa tai hankkeen kokonaiskustannukset ylittävät 50 miljoonaa euroa (ryhmäpoikkeusasetus N:o 651/2014, 4 art.).
24 24/ (3,0 pistettä) Euroopan unionin valtiontukisääntelyn soveltuvuuden kannalta olennaista on arvioida sitä, vääristääkö tai uhkaako mainittu tuki vääristää kilpailua ja vaikuttaako tuki jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Sääntelyn soveltaminen edellyttää lisäksi, että kyse on julkisten varojen kanavoimisesta julkisiin tai yksityisiin yrityksiin. Myönnetyn etuuden on myös oltava valikoiva eli vain tiettyihin yrityksiin kohdistuva, jotta EU-oikeuden säännökset valtiontuista tulevat sovellettaviksi. (SEUT 107 art.)
25 25/28 Tehtävä 4. (10,0 pistettä) 4.1 (5,0 pistettä) Asiaa tulee arvioida perustuslain (731/1999) sekä valtion yhtiöomistuksesta ja omistajaohjauksesta annetun lain eli niin sanotun omistajaohjauslain (1368/2007) määräysten valossa. Eduskunta ei harjoita valtionyhtiöiden omistajaohjausta, vaan tämä kuuluu ministeriölle (omistajaohjauslaki 5 ). Tietyn yhtiön siirtämisellä Kehitysyhtiöön voi olla merkitystä sen kannalta, miten siirretyn yhtiön omistajaohjaustehtävät jakautuvat ministeriön ja Kehitysyhtiön hallituksen välillä. Eduskunnalla voidaan ajatella olevan suorempi suhde ministeriöön (ministerin poliittinen vastuunalaisuus eduskunnalle) kuin ministeriön ohjaaman Kehitysyhtiön hallitukseen, mutta yhtiöitä suoraan koskevan eduskunnan päätösvallan kannalta yhtiön Kehitysyhtiöön siirtämisellä ei ole vaikutusta. Eduskunnalla on valtion yhtiöomistuksia koskevaa päätösvaltaa valtion omistusosuuden määrän osalta (omistajaohjauslaki 3 ). Eduskunta ei kuitenkaan tee yhtiöitä koskevia myyntipäätöksiä, vaan valtuutuspäätöksiä valtion omistusosuuden muutosta koskien. Varsinaiset päätökset tekee valtioneuvosto. Eduskunnan suostumus valtion omistusosuuden muutoksiin vaaditaan omistajaohjauslain 3 :ssä määritellyissä tilanteissa (esimerkiksi valtion enemmistöomistuksesta luopuminen). Kehitysyhtiön perustaminen ei poista tämän suostumuksen tarpeellisuutta. Valvonnan osalta valtiontaloutta koskeva eduskunnan valvontavalta ulottuu budjettitalouden lisäksi myös valtion talousarviotalouden ulkopuoliseen talouteen, kuten valtioenemmistöisiin osakeyhtiöihin (perustuslakia koskeva hallituksen esitys 1/1998 vp). Valtiontalouden tarkastusvirastosta (VTV) annetun lain (676/2000) 2 :n mukaan tarkastusvirastolla on oikeus tarkastaa valtion määräysvallassa olevia yhtiöitä erityisesti sen selvittämiseksi, miten valtion omistajaohjausta ja osakasvaltaa on käytetty. Tarkastusvirasto toimii eduskunnan yhteydessä ja antaa vuosittain eduskunnalle kertomuksen toiminnastaan (perustuslaki 90, laki valtiontalouden tarkastusvirastosta 6 ). Valtion omistusten siirtäminen Kehitysyhtiöön ei sinänsä vaikuta valtiontalouden tarkastusviraston eikä sitä kautta myöskään eduskunnan oikeuteen valvoa kyseisiä yhtiöitä. Olennaista VTV:n tarkastustoimivallan osalta on se, että kyse on valtion määräysvallassa olevasta yhtiöstä tai sen tytäryhtiöstä (laki valtiontalouden tarkastusvirastosta 2 ja 19 ). Eduskunta ja esimerkiksi sen tarkastusvaliokunta voivat saada tällöinkin tietoa valtion yhtiöomistuksista Suomen hallituksen vuosikertomuksen välityksellä (2,5 pistettä) Julkisista hankinnoista annetun lain eli hankintalain (348/2007) 1 :n mukaan hankintayksiköiden on kilpailutettava hankintansa siten kuin kyseisessä laissa säädetään. Valtion ja kuntien viranomaisten ohella hankintayksiköitä ovat muun muassa julkisoikeudelliset laitokset (6 ). Hankintalain terminologiassa julkisoikeudellisella laitoksella tarkoitetaan oikeushenkilöä, joka on nimenomaisesti perustettu tyydyttämään sellaisia yleisen edun mukaisia tarpeita, joilla ei ole teollista tai kaupallista luonnetta ja: a) jota rahoittaa pääasiallisesti hankintalaissa määritelty muu hankintayksikkö; b) jonka johto on muun hankintayksikön valvonnan alainen; taikka c) jonka hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsenistä muu hankintayksikkö nimeää yli puolet. Lisäksi hankintayksiköksi katsotaan mikä tahansa hankinnan tekijä silloin, kun se on saanut hankinnan tekemistä varten tukea yli puolet hankinnan arvosta hankintalaissa määritellyltä muulta hankintayksiköltä.
26 26/28 Edellä sanotusta seuraa, että myös yhtiöt voivat olla hankintayksiköitä, joihin hankintalain mukaiset velvoitteet kohdistuvat. Vaikka kyse olisi valtionyhtiöstä, jäävät puhtaasti kaupallista tai teollista toimintaa harjoittavat valtionyhtiöt hankintalain määräysten ulkopuolelle. Hankintalain soveltamisen kannalta olennaista on myös se, mitä tarkoitusta varten valtionyhtiö on perustettu. Hankintalain velvoitteita on noudatettava, mikäli yhtiön perustamisella ja toiminnalla on yleisen edun mukainen tarkoitus. Pelkällä valtionyhtiön siirtämisellä osaksi Kehitysyhtiötä ei ole merkitystä hankintalain velvoitteiden soveltumisen kannalta. 4.3 (2,5 pistettä) Osakeyhtiölaissa (624/2006) säädetään osakeyhtiön tilintarkastajan valinnasta. Lain 7 luvun 2 :n mukaan yhtiön tilintarkastajan valitsee yhtiökokous. Jos tilintarkastajia on valittava useita, yhtiöjärjestyksessä voidaan määrätä, että joku tai jotkut heistä, ei kuitenkaan kaikkia, valitaan muussa järjestyksessä. Tilintarkastuslain (1141/2015) 2 luvun 9 :n mukaan tilintarkastajan voi erottaa toimestaan kesken toimikauden se, joka on tilintarkastajan valinnut, määrännyt tai osoittanut tehtävään. Valtioenemmistöisen yhtiön osalta yhtiökokousedustajan määrää omistajaohjauksesta vastaava ministeriö (omistajaohjauslaki (1368/2007) 5 )). Valtioenemmistöisen osakeyhtiön tilintarkastajan salassapitovelvoitteet ovat lähtökohtaisesti samanlaisia kuin yksityisessä omistuksessa olevan yhtiön tilintarkastajalla. Osakeyhtiön tilintarkastajan salassapitovelvoitteista säädetään tilintarkastuslain 4 luvun 8 :ssä. Säännöksen mukaan tilintarkastaja tai hänen apulaisensa ei saa ilmaista ulkopuoliselle tässä laissa tarkoitettua tehtävää suorittaessaan tietoonsa saamaa seikkaa. Salassapitovelvollisuus ei kuitenkaan koske seikkaa: 1) josta tilintarkastajan on ilmoitettava tai lausuttava lain tai Euroopan unionin tilintarkastusasetuksen nojalla; 2) jonka ilmaisemiseen se, jonka hyväksi salassapitovelvollisuus on säädetty, antaa suostumuksensa; 3) jonka viranomainen, tuomioistuin tai muu henkilö on lain perusteella oikeutettu saamaan tietoonsa; tai 4) joka on tullut yleiseen tietoon. Salassapitovelvollisuus ei myöskään estä tilintarkastajaa tai tilintarkastusyhteisöä toimittamasta toiselle tilintarkastajalle tämän tilintarkastusta varten tarvitsemia tietoja. Valtiontalouden tarkastusvirastosta annetun lain (676/2000) 4 :n mukaan tarkastusvirastolla on oikeus saada viipymättä tarkastettavan tilintarkastajalta kaikki ne tarkastettavaa koskevat tarkastuksen kannalta tarpeelliset jäljennökset ja tallenteet sekä muut asiakirjat ja tiedot, jotka tilintarkastajalla on hallussaan, samoin kuin jäljennökset tilintarkastajan laatimista muistioista, pöytäkirjoista ja muista tilintarkastuksessa laadituista tarkastettavan toimintaa koskevista asiakirjoista. Valtioenemmistöisen osakeyhtiön tilintarkastajan tulee näin ollen toimittaa VTV:lle tämän pyytämät tiedot.
27 27/28 Tehtävä 5 (5,0 pistettä) 5.1 (2,0 pistettä) Sisäisellä valvonnalla tarkoitetaan Euroopan unionin varainkäytön osalta varainkäyttäjien itsensä toteuttamaa, johtamaa tai tilaamaa valvontaa ja tarkastusta, jonka tiedot palvelevat ensisijaisesti varainkäyttäjiä itseään. Sisäisessä valvonnassa voi olla kyse yksikön sisäisestä valvonnasta tai siitä, että ylempi yksikkö valvoo alempaa. Niin sanotun COSO-mallin mukaan sisäisellä valvonnalla on tarkoitus tuottaa tietoa esimerkiksi seuraavien tavoitteiden toteutumisesta: toimintojen tehokkuus ja tarkoituksenmukaisuus, taloudellisen raportoinnin luotettavuus, lakien ja muiden säädösten noudattaminen. Euroopan unionin varojen valvonnasta vastaavat komissio, sen yhteydessä oleva Euroopan petostentorjuntavirasto OLAF sekä jäsenvaltiotasolla laajasti ottaen kaikki EU:lta tulevia varoja hallinnoivat ja koordinoivat toimijat, esimerkiksi ministeriöt. (Sopimus Euroopan unionin toiminnasta 317 art.) 5.2 (3,0 pistettä) Tehtävien eriyttämisellä tarkoitetaan sitä, että virheiden ja väärinkäytösten estämiseksi EU:n rakennerahastovarojen hallinto- ja valvontajärjestelmässä tehtävät on jaettu eri toimijoille. EUlainsäädännön mukaan jäsenvaltion on nimettävä rakennerahasto-ohjelmien kansallista hallinnointia ja valvontaa varten hallintoviranomainen, todentamisviranomainen ja tarkastusviranomainen. Rakennerahastojen toimenpideohjelmien hallintoviranomaisen, todentamisviranomaisen ja tarkastusviranomaisen tehtävistä säädetään EU:n rakennerahastoasetuksen N:o 1303/ artikloissa sekä suomalaisen lainsäädännön osalta alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista annetun lain (7/2014) 8 10 :ssä. Hallintoviranomainen vastaa toimenpideohjelman hallinnoinnista moitteettoman varainhoidon periaatetta noudattaen ja sen tehtävät liittyvät rakennerahasto-ohjelman yleiseen hallintoon ja varojen ohjaamiseen sekä esimerkiksi tukitoimien valintaan ja erilaisiin varmennustoimiin. Todentamisviranomaisen tehtävänä on esimerkiksi laatia ja todentaa maksatushakemuksia ja menoilmoituksia ja toimittaa ne Euroopan komissiolle. Myös esimerkiksi tilitysten ja kirjanpidon luotettavuuden varmistaminen kuuluu todentamisviranomaisen tehtäviin. Tarkastusviranomaisen on varmistettava, että itse hallinto- ja valvontajärjestelmään kohdistetaan riippumatonta tarkastusta. Tarkastusviranomaisen on huolehdittava esimerkiksi siitä, että tarkastustyössä otetaan huomioon kansainväliset tilintarkastusstandardit. Tehtävien eriyttämisen periaatteen mukaisesti rakennerahasto-ohjelman hallinto-, todentamis- ja tarkastusviranomaisen tehtäviä ei siis voi hoitaa yksi ja sama taho. (Neuvoston asetus N:o 1303/2013, 72 art.) Suomessa hallinto- ja todentamisviranomaisen tehtävät on osoitettu työ- ja elinkeinoministeriölle, mutta ministeriön sisällä nämä tehtävät on jaettu eri yksiköille. Rakennerahasto-ohjelman tarkastusviranomainen toimii valtiovarainministeriössä valtiovarain controller -toiminnon yhteydessä. Tarkastusviranomaisen on oltava hallinto- ja todentamisviranomaisesta toiminnallisesti riippumaton. (Laki alueiden kehittämisestä ja
28 28/28 rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista 7 10, Työ- ja elinkeinoministeriön työjärjestys (1750/2015))
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.
Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.
Kaupunginhallitus 156 03.04.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 37 02.05.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 44 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 32 22.05.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 149/02.06.01.03/2017
Audlaton-yhtiöt. TILINTARKASTUSKERTOMUS 2011 Lieksan kaupunginvaltuustolle. Tarkastuksen tulokset
Audlaton-yhtiöt TILINTARKASTUSKERTOMUS 2011 Lieksan kaupunginvaltuustolle Olemme tarkastaneet Lieksan kaupungin hallinnon, kirjanpidon ja tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1.-31.12.2011. Tilinpäätös sisältää
Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 31 25.3.2019 Tarkastuslautakunta 41 23.4.2019 4 1360/02.06.01.06/2018 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tilinpäätös ja toimintakertomus
Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016
Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös
Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015
Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös
KIRKKOVALTUUSTO 2/2014
KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA-PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 2/2014 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 7.5.2014 6. Tulos- ja rahoituslaskelma sekä talousarvion toteutumisvertailu 1.1. 31.3.2014... 2 7. Toimintakertomus
Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria
Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
Åbo stad Sammanträdets datum Ärende nr 1 5045-2014 (045) Turun kaupungin tilintarkastajan tilintarkastuskertomus, vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Sammandrag: Turun
Luumäen kunta Loppuraportti 2013
Luumäen kunta Loppuraportti 2013 Tarkastuslautakunta 10.4.2014 BDO Audiator Oy JHTT, KHT Ulla-Maija Tuomela Hallinnon tarkastus Valtuuston ja hallituksen pöytäkirjat 2013 Tarkastuksessa on käyty läpi pöytäkirjat
REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019
1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja
Päätös. Laki. kuntalain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 314/2006 vp Hallituksen esitys laiksi kuntalain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi kuntalain muuttamisesta (HE 263/2006 vp). Valiokuntakäsittely Hallintovaliokunta
REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone
1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen
Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen
Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee
Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011
Sivu1 (13) Demoyritys Oy Oikotie 8 00200 HELSINKI Y-tunnus: 0000000-0 Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 . 2 Sisällysluettelo Sivu Hallituksen toimintakertomus 3 Tuloslaskelma 4 Tase (vastaavaa)
Yhteenveto tilinpäätöksen 31.12.2014 tilintarkastuksesta
Yhteenveto tilinpäätöksen 31.12.2014 tilintarkastuksesta Raportin sivumäärä 6 2015 KPMG Oy Ab, 8 Finnish Iimited Iiability company and 8 member firm of the KPMG network of independent member firma affiliated
Ritva Lill-Smeds, jäsen
Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja
Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014
Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Uudenmaan liiton tilinpäätös 2013; tilinpäätöksen hyväksyminen 69/00.00.03.00/2014 MHS 10.03.2014 17 Kuntalain
Ruokolahden kunta Loppuraportti 2015
Ruokolahden kunta Loppuraportti 2015 Tarkastuslautakunta 29.3.2016 BDO Audiator Oy JHTT, KHT Ulla-Maija Tuomela Hallinnon tarkastus Valtuuston ja hallituksen pöytäkirjat 2015 Tarkastuksessa on käyty läpi
Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä
Kunnanhallitus 112 27.03.2017 Kunnanvaltuusto 51 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen 972/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 112 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta
KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 2/2017 KUUMA-johtokunta
Dnro KUUMA: 235 /2017 11 KUUMA-SEUTU LIIKELAITOKSEN TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 2016 KUUMA-komissio 17.2.2017 / 6 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on kalenterivuosi. Johtokunnan on
KUNNANVALTUUSTO No 3/2015
KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KOKOUSAIKA 30.06.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 19 20 21 1,2 22 3 23 4 24
KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n
Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015
Liite 3 Avustusehdot. Poliittinen toiminta
Liite 3 Avustusehdot Poliittinen toiminta Valtioneuvoston antamat puoluelain (10/1969) 9 :n 4 momentissa sekä valtionavustuslain 11 :n 3 ja 4 momentissa tarkoitetut valtionavustuksen maksamista, käyttöä,
Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
Otsikko Sivu 17 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI TILIKAUDEN TILINTARKASTUKSESTA
AIKA 30.5.2018 klo 9:00 13:04 PAIKKA Kunnanvirasto kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 17 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI TILIKAUDEN 2017 25 TILINTARKASTUKSESTA 18 HEINÄVEDEN KUNNAN
Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi kirjanpitolain ja tilintarkastuslain muuttamisesta (HE 189/2000 vp).
Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi kirjanpitolain ja tilintarkastuslain muuttamisesta (HE 189/2000 vp). Talousvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (TaVM
Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa
Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015»
Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä
Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta
SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET
P A I M I O N K A U P U N K I SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.2.2015 11 Voimaan 1.3.2015 alkaen 1 Sisällysluettelo Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 3 Sisäisen valvonnan
HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET. 2 luku Toimielinorganisaatio. 9 Tarkastuslautakunta
HALLINTOSÄÄNTÖ, TARKASTUSLAUTAKUNNAN OSUUDET 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on 7 (5?) jäsentä, joista kaupunginvaltuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja
Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä
Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä Tarkastuslautakunnan, tilintarkastuksen ja sisäisen tarkastuksen tehtävät Valtuuston perehdytystilaisuus 18.9.2017 Konsernihallinto Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä
TILINTARKASTUSMUISTIO VUODEN 2015 TILINPÄÄTÖKSEN TARKASTUKSESTA
Keskus 020 743 2920 Faksi 020 743 2935 www.bdo.fi BDO Audiator Oy Vattuniemenranta 2 00210 Helsinki Raision kaupunki Tilintarkastus 2015 TILINTARKASTUSMUISTIO VUODEN 2015 TILINPÄÄTÖKSEN TARKASTUKSESTA
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.
Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain
Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012
salainen 31 11.06.2013 195 18.06.2013 Tilintarkastuskertomus 2012 Khsal 31 Tarkastuslautakunta 42 5.6.2013 ja kunnanjohtaja ovat laatineet vuoden 2012 tilinpäätöksen, joka sisältää toimintakertomuksen,
TILINTARKASTUSMUISTIO VUODEN 2018 TILINPÄÄTÖKSEN TAR- KASTUKSESTA
Keskus 09 7711 Faksi 020 743 2935 www.bdo.fi BDO Audiator Oy Vattuniemenranta 2 00210 Helsinki Loimaan kaupunki Tilintarkastus 2018 TILINTARKASTUSMUISTIO VUODEN 2018 TILINPÄÄTÖKSEN TAR- KASTUKSESTA Tarkastuksen
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-14:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka
keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
VUODEN 2017 JHT-TUTKINNON ARVOSTELUPERUSTEET
1(24) VUODEN 2017 JHT-TUTKINNON ARVOSTELUPERUSTEET Arvosteluperusteissa on kuvattu seikat, joiden perusteella on annettu pisteitä. Arvosteluperusteet eivät ole mallivastaus. Arvosteluperusteissa ei ole
Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS
1 Suvisaariston Navigaatioseura ry. TILINPÄÄTÖS Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Kotipaikka: Espoo Laatija: Samuli Suonpää Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti.
19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017
Kangasniemi Pöytäkirja 3/2018 1 (14) Aika 18.05.2018, klo 12:30-15:00 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan
Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016
Kunnanhallitus 155 22.05.2017 Valtuusto 51 31.05.2017 Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 KH 155 KUUMA-komissio 17.2.2017 / 6 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin
Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet
1 Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Valtuusto 23.3.2015 16 2 Vieremän kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain
Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.
Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus
Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17
Iitin kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 27.04.2015 Aika Maanantai 27.04.2015 klo 18:00-20:00 Paikka Saapuvilla Kunnantalo, neuvotteluhuone (1. krs.) Yli-Kaitala Markku puheenjohtaja, esittelijä
Talouden sääntely uudessa kuntalaissa
Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015» siirtymäsäännöksiä
TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 29.4.2015
TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ke 29.4.2015 klo 14.00 16.54 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,
Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö
1 Sastamalan kaupungin uusi hallintosääntö 2 luku Toimielinorganisaatio 9 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on seitsemän jäsentä, joista valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Dnro:375/ /2013 Ehdotus kunanhallitukselle
Dnro:375/02.02.01/2013 Ehdotus kunanhallitukselle 27.6.2016 Perusturvan sisäisen valvonnan suunnitelma vuodelle 2016 Sisällys 1. JOHDANTO 2 1.1. Sisäisen valvonnan, ulkoisen valvonnan ja riskienhallinnan
Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä. Palvelut Oy, :t 16 Rönnholm Riku kunnanjohtaja, 16
Iitin kunta Pöytäkirja 4/2016 1 Tarkastuslautakunta 21.04.2016 Aika Torstai 21.04.2016 klo 18:00-20:03 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Yli-Kaitala Markku Heinonen Sinikka Savelainen
FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta
Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet
Sipoon kunta Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Voimaantulo xx.xx.2017 Kunnanvaltuusto xx.x.2017 Sisällysluettelo 1 Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 2 2 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan
2 (5) Tarkastussääntö Hyväksytty: yhtymäkokous xx.xx.xxxx xx 17.9.2014. 2.2 Tilintarkastajan tehtävät
2 (5) 2.2 Tilintarkastajan tehtävät 2.3 Tilintarkastuskertomus Kuntalain 73 75 säädetään tilintarkastajan tehtävistä. Tilintarkastajan on tarkastettava hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden
VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös
Y-tunnus 2009335-5 Tilinpäätös Toimintakertomus TASEKIRJA 31.12.2009 VESIOSUUSKUNTA UHKOILA VESIOSUUSKUNTA UHKOILA TOIMINTAKERTOMUS Sisällysluettelo: Toimintakertomus 1-2 Vesiosuuskunta Uhkoilan perustamiskokous
LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO
LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 ARVIOINTIKERTOMUKSEN
Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 )
Kaupunginhallitus 100 27.03.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 77/04.047/2017 KH 27.03.2017 100 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Juankosken tarkastuslautakunta Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (9) 16 Kokoustiedot Aika maanantai klo 9:00-12:15 Paikka Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pentti Rissanen, puheenjohtaja
Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
0 Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Valtuusto / /2017 1 Sisällysluettelo 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus;
Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta
Öo Liite/Kvalt 13.10.2014, 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Isonkyrön kunta Isonkyrön kunnan ja kuntakonsernin 1 (5) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta
LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO
LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN
VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET
VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan
Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös
Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina
Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009
Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009 Sisältö: Toimintakertomus ja Iiitetiedot 1-2 Tase 3 Tuloslaskelma 4 Käytetyt kirjanpitokirjat 5 TOIMINTAKERTOMUS ASOYNELOSPESA Tilikausi 01.01.2009-31.12.2009
Oikaisuja Suomen säädöskokoelmaan. Suomen säädöskokoelmaan n:o 1752/2015 (Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta)
Suomen säädöskokoelmaan n:o 1752/2015 (Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta) Sivulla 1, johtolauseessa on: kumotaan kirjanpitoasetuksen (1339/1997) 1 luvun 1 :n 3 ja 4 momentti, 2 :n
YPÄJÄN KUNNAN KONSERNIOHJEET
Kh 18.3.2012 53 LIITE 15 YPÄJÄN KUNNAN KONSERNIOHJEET Hyväksytty: Voimaantulo: 1 YLEISTÄ 1.1 Määrittelyt Kuntakonsernilla tarkoitetaan kunnan ja yhden tai useamman muun yhteisön muodostamaa taloudellista
Kunnallinen Asetuskokoelma
N:o 490/2012 Pietarsaaren kaupungin Kunnallinen Asetuskokoelma TALOUS JA TILINTARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 9 muutettu kaupunginvaltuuston kokouksessa 30.1.2001 12 muutettu kaupunginvaltuuston
Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus
Kunnanhallitus 64 22.03.2005 Kunnanvaltuusto 46 27.06.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu
KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ
KAJAANIN KAUPUNGIN TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 20.1.2009 Muutos 5 :ään, kv 12.12.2012 85 VALVONTAJÄRJESTELMÄ 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kaupungin hallinnon ja talouden valvonta
Ulkoinen tarkastus. Tarkastuslautakunta Kaupunginreviisori Erja Viitala. Tampereen kaupunki 19.2.2009
Ulkoinen tarkastus Tarkastuslautakunta Kaupunginreviisori Erja Viitala 1 Kuntaorganisaation valvontajärjestelmä OMAEHTOINEN VALVONTA ULKOINEN VALVONTA valtuuston alainen Tavoitteiden arviointi JHTT tilintarkastus
Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1
Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 Aika 26.4.2016 klo 14:08 17:59 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 53 54 55 56 57 Tilintarkastusyhteisön raportin esittely tilinpäätöksen
Haukiputaan kunta. Konserniohjeet
Haukiputaan kunta Konserniohjeet 17.1.2011 2 Sisältö 1 Kuntakonserni... 3 2 Konserniohjeiden soveltamisala... 3 3 Kunnan ohjausvallan käyttäminen... 3 3.1. Hallinnon järjestäminen... 4 3.2. Toiminnan suunnittelu...
Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus
Kunnanhallitus 64 22.03.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain
Sisällys. Lukijalle... 13. Esipuhe 4. painokseen... 13
Lukijalle................................................... 13 Esipuhe 4. painokseen................................... 13 1. Kirjanpitolainsäädännön rakenne.......................... 15 1.1 EU:n tilinpäätössäädökset...................................
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 5/ ( 13) Tarkastuslautakunta
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 5/2019 1 ( 13) Aika 23.04.2019, klo 08:30-11:55 Paikka Tammerkoski Käsitellyt asiat 25 26 27 28 29 30 31 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajat
Lohjan kaupungin tilinpäätös 2015
Kaupunginhallitus 138 04.04.2016 Kaupunginvaltuusto 56 08.06.2016 Lohjan kaupungin tilinpäätös 2015 29/02.06.01/2016 KH 04.04.2016 138 Kuntalain 113 :n mukaan tilikaudelta on laadittava tilinpäätös, joka
Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari
Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta Valtuustoseminaari 23.5.2017 Miksi? Asetettujen tavoitteiden saavuttaminen Toiminnan kehittäminen ja parantaminen Toiminnan taloudellisuus ja tuloksellisuus
Automaatiotekniikan kilta. Tilinpäätös 2008
Automaatiotekniikan kilta Tilinpäätös 2008 Velu Varjoranta 3/22/2009 2 Sisällysluettelo Tuloslaskelma... 3 Tase... 7 LIITE 1:... 8 Kassavaje... 8 LIITE 2:... 9 Vakuudet ja takaukset... 9 Ulkomaan valuutta...
Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta
Eduskunnan budjetti- ja valvontavalta 1990 2020 Eduskunnan tarkastusvaliokunnan kuuleminen ke 26.4.2017 klo 11.30 Elli Aaltonen Pääjohtaja Kansaneläkelaitos 1. Kelaan kohdistuva budjettiohjaus- ja valvontamekanismit
SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 4 KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Toimintaperiaatteet Tässä taloussäännössä annetaan
1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018
1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA Torstai 17.5.2018 klo 09.00 10.45 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, Virastotie 5 A, Kivijärvi LÄSNÄ Teuvo Rekonen puheenjohtaja Airi Sorsamäki jäsen Aira Hakkarainen jäsen
TILINTARKASTUSMUISTIO PARAISTEN KAUPUNGIN VUODEN 2015 TILINTARKASTUKSEN YHTEYDESSÄ TEHDYISTÄ OLENNAISISTA TARKASTUSHAVAINNOISTA
Puh. 020 743 2920 Faksi 020 743 2935 www.bdo.fi BDO Audiator Oy Vattuniemenranta 2 00210 Helsinki 3076/00.03.00/2016 TILINTARKASTUSMUISTIO PARAISTEN KAUPUNGIN VUODEN 2015 TILINTARKASTUKSEN YHTEYDESSÄ TEHDYISTÄ
Hallintovaliokunta Minna-Marja Jokinen Valtiovarainministeriö
Maakuntalain talous ja tarkastussäännökset Hallintovaliokunta 28.3.2017 MinnaMarja Jokinen Valtiovarainministeriö 1 27.3.2017 Maakunnan taloutta koskevat maakuntalain säännökset Talousarvio ja suunnitelma
46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen
22/2018 46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen Yhteinen kirkkovaltuusto päättää 1) vahvistaa Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2017
12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat
Osa I: Toimintakertomus 12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat 12.6.1. Konsernin tuloslaskelma ja sen tunnusluvut 2017 2 016 1 000 1 000 Toimintatuotot 84 053 81 643 Toimintakulut -159 229-154 656 Osuus
Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 109 31.3.2014 Asianro 337/02.02.01/2014 52 Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013
KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus
Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (11) Tarkastuslautakunta 2 28.05.2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (11) Kokoustiedot Aika tiistai klo 12:00-13:25 Paikka Saunakabinetti, Kaupungintalo 3. krs. Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Tapio Lankia, puheenjohtaja Raimo
Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta
Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2004 Valtioneuvoston asetus kirjanpitoasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty kauppa- ja teollisuusministeriön esittelystä,
TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT
TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa
Talouden sääntely uudessa kuntalaissa
Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntaliiton ja Etelä-Savon maakuntaliiton ajankohtaisseminaari 7.5.2015 Mikkeli Kehittämispäällikkö Sari Korento Uusi kuntalaki (410/2015) Hyväksyttiin eduskunnassa
Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous
Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous Kuntamarkkinat Helsinki 12.9.2014 Kirsi Mononen, johtava lakimies Kuntatalousohjelma Kuntataloudelle kokonaisuutena oma tasapainotavoite» Menojen ja
Kirkkovaltuusto N:o 2/2016 Sivu 4
N:o 2/2016 Sivu 4 _ TILINPÄÄTÖKSEN 2015 HYVÄKSYMINEN 6.4.2016 10 Seurakunnan tilinpäätöksen laatimista ja käsittelyä koskevat säännökset ovat kirkkojärjestyksen15 luvun 9 :ssä. Seurakunnan on laadittava
ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös
1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto
RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006
186/53/06 Liikenne- ja viestintäministeriö Ratahallintokeskus 14.5.2007 RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Ratahallintokeskuksen tilintarkastuksesta
LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET. Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala
LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala Tällä konserniohjeella luodaan puitteet kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen
SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
KOKKOLAN KAUPUNKI Syyskuu 2014 Keskushallinto SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN TAVOITE JA TARKOITUS; KÄSITTEET 3. SISÄISEN
MAAKUNTALAIN TARKASTUSTA KOSKEVAT KOHDAT VTV-LAIN MUUTTAMINEN
MAAKUNTALAIN TARKASTUSTA KOSKEVAT KOHDAT VTV-LAIN MUUTTAMINEN Tarkastusvaliokunta 31.5.2017 BDO Oy / JHT, HT Minna Ainasvuori MITÄ ON TILINTARKASTUS? Tilintarkastus on riippumattoman asiantuntijan vuosittain