Katinkullan Osakasklubin tiedotteita vuonna 2012
|
|
- Emma Pääkkönen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Katinkullan Osakasklubin tiedotteita vuonna 2012 PIDÄ OSAKE- JA OSAKASREKISTERITIETOSI AJAN TASALLA! Kuluvan kevään aikana lähetettiin sekä Osakasklubin että Katinkulta -yhtiöiden vuosikokouskutsut, kumpikin noin osoitteeseen. Kovin moni on lähettänyt minulle tiedon tai soittanut siitä, että posti on tullut vanhaan osoitteeseen tai, että osakkeiden omistuksissa on tullut muutoksia tai muusta sellaisesta. Tämän vuoksi otimme FAQ eli USEIN KYSYTTYÄ osastollemme ohjeet siitä, miten toimia, jos jossain osakkaan osoite tms. tietoihin tai osakkeen omistukseen tai muuhun on tullut muutoksia. KATSOKAA TARKEMMIN SIIS FAQ OSASTOLTA! Terveisin KATINKULLAN YHTIÖKOKOUKSET PIDETTY, Katinkullan yhtiöiden vuosikokouksia on nyt pidetty ensimmäisten osalta jo 25 vuoden ajan ja uusimpien osalta vasta ensimmäisiä kertoja. Paljon on näinä vuosina sattunut ja tapahtunut, hyvää ja huonoa, pääosin onneksi hyvää, kuten tänäkin vuonna, pelkästään. Tärkeimpiä asioita olivat tilinpäätösten, budjettien ja yhtiövastikkeiden käsittelyt ja niistä päättämiset sekä tulevaisuuteen suuntautuvan 5 -vuotissuunnitelman esittely. Yhtiövastikkeet ovat useimmissa yhtiöissä olleet samat kolme viimeistä vuotta, joten tarve niiden nostamiseen alkoi olla akuutti ja niitä nostettiinkin hyvin maltillisella kolmella prosentilla, Katinkultarannassa tosin enemmän, yhtiö kun on toiminut rakentamisen osalta keskeneräisenä ja kulupuoli siksi hakee vielä oikeata uraansa, joka varmasti löytyy kuluvan vuoden aikana. Pallohallin kylpylään suunnitellaan merkittäviä parannuksia ja laajennuksia, joista kokouksessa päätettiin toisen savusaunan rakentamisesta. Hallitus suunnittelee saunojen, suihkujen, pukuhuonetilojen ja itse kylpylänkin laajennuksia, jotka alkavat olla aikalailla välttämättömiä loma-asuntojen määrän ja siten käyttäjämäärien jatkuvasti kasvaessa. Osakasklubi kiittää teitä kaikkia ja meihin luottaneita valtakirjojen lähettäjiä. Niitä ei tosin tarvittu, kun kaikki kokoukset sujuivat niin hyvässä hengessä ja sopuisasti, ettei äänestää tarvinnut. Osakasklubin hallituksen jäsenistä yhtiöiden hallituksen jäseniksi valittiin Ari Pitkänen, Jyrki Saulo, Martti Matsinen, Pekka Paananen,, Seppo Sirviö ja Tauno Tuomivaara. Mandaattimme siis lisääntyi jälleen merkittävästi, kun saimme yhden uuden jäsenen mukaan ja nyt kuulumme entistä useampaan hallitukseen. Tosin on huomioitava, että hallituksen jäsenyys on henkilökohtainen ja toiminta kunkin henkilökohtaisella vastuulla, mutta se on selvää, että Katinkullan ja sen osakkaiden edut ja oikeudet ovat se ainoa tavoite ja ohjenuora, jota ajamme ja noudatamme. Ja sama koskee
2 myös muita hallituksen jäseniä, HCR:n ja Fennian mandaatilla toimivia. Yhtiökokouspäivinä pidetyissä hallituksen kokouksissa oli lukematon määrä kehittämis- ja parantamisideoita, joita hallitus jo tämän ja viimeistään ensi vuoden aikana alkaa toteuttaa, niistä kaikista kun näytetään oltavan kiitettävän yksimielisiä. Niistä mainittakoon tässä vain koko alueen saattaminen langattoman tietoliikenteen piiriin, uusien alueiden maisemointi vanhojen kaltaisiksi, energian käytön tehostaminen ja mahdollisesti ekoenergiankin hyödyntäminen, - ja monia muita. Iloisin hauskan Wapun toivotuksin ja terveisin, KATIN GOLF OY:N YHTIÖKOKOUSAINEISTO Katin Golf Oy:n yhtiökokous pidetään torstaina klo alkaen. Golfin yhtiökokousaineiston löydät tästä Katin Golf yhtiökokousaineisto 2012 (PDF, 1,0 Mt) Golfkautta jo kovasti odottelevin terveisin! KATINKULLAN VUOSIKOKOUKSET Kaikkien Katinkulta -yhtiöiden vuosikokoukset pidetään perinteiseen tapaan ensin Katin Golf Oy torstaina ja kaikki muut sitten perjantaina Kokouskutsut ja kokousaineistot kaikkiin kokouksiin löydät YLEISTIETOA osastolatamme tai klikkaamalla suoraan tästä Katinkullan yhtiökokous aineistot 2012 (PDF, 5,6 Mt) Osakasklubin puheenjohtaja Seppo Sirviö ja allekirjoittanut toiminnanjohtaja edustamme kaikkia niitä pienosakkaita, jotka ovat valtakirjan meille antaneet. Niitä onkin tullut jo kiitettävän paljon, tuhansissa laskettava määrä, joten kiitämme luottamuksestanne! Mitä enemmän valtakirjoja ja siten ääniä mahdollisissa äänestyksissä meillä on, sitä leveämmät hartiat meillä on yhteisten etujemmme ja oikeuksiemme valvomiseen. Työsarka on mittava ja monipuolinen. Jos joku ei olisi vielä Osakasklubin vuosikokouskutsun mukana tullutta valtakirjaa lähettänyt, alkaa olla viimeiset hetket se lähettää, jotta ehdimme sen perusteella myös kokouksiin ilmoittautua. Jos valtakirja on mennyt hukkaan, sen voi imuroida osakasklubin kokouskutsusta, joka myös löytyy YLEISTIETOA osastolta tai klikkaamalla suoraan tästä Katinkullan Osakasklubi, vuosikokous , kokouskutsu (PDF, 73 kt) Jos jo ennalta postimaksettu palautuskuorikin on mennyt hukkaan, valtakirjan voi postittaa siinä näkyvään osoitteeseen tai skannata ja lähettää sähköpostilla minulle. Huomaattehan muuten, että yhtiökokousaineistossa aivan viimeisenä on OHJEET SIITÄ, MITEN TULEE TOIMIA JOS OSAKEOMISTUKSISSA, NIMISSÄ TAI YHTEYSTIEDOISSA ON TAPAHTUNUT MUUTOKSIA. Postitukset tapahtuvat tämän rekisterin perusteella, joten jos tietoja ei pidetä ajan tasalla, menevät kirjeet mahdollisesti väärille ihmisille tai vääriin osoitteisiin.
3 Kauniin ja leppoisan Pääsiäisen toivotuksin, KATINKULLAN OSAKASKLUBIN 16. VUOSIKOKOUS PIDETTY Osakasklubin 16. vuosikokous on jälleen pidetty.. Kuten ennenkin, kokousväki oli varsin aktiivista monine kysymyksineen. Toivottavasti kaikki saivat yhtä monta vähintään tyydyttävää vastausta, joita antamassa olivat toimitusjohtajat Ilpo Antikainen ja Jari Koivusalo sekä Osakasklubin hallitus, joista moni istuu myös Katinkulta -yhtiöiden hallituksissa.. Kokouksen aluksi Ilpo kertoi kiinteistöyhtiöiden ja Pallohallin ajankohtaisia kuulumisista mm. seuraavaa: Toinen savusauna rakennetaan ensi kesän aikana Kylpylän laajennuksen ja saunojen, suihkujen ja pukukaappien lisäämisen suunnittelu on alkanut Ravintolamaailmaa uusitaan ns. Sporttibaarin alueella Villaksen huoneistoista 60 % on myyty Viikkolomahuoneistoja on 364, Villas-huoneistoja 92 ja hotellihuoneita 116 Jari kertoi Katin Golfin kuulumisista mm. seuraavaa: Uuden Nuas kentän arvioitu avauspäivä on , Tenetti ja Vuokatti avataan uusittuna vuonna 2013 Golfklubi ja vastaanotto siirtyvät uuteen paikkaan entisen shopin alueelle Tenetin osalta luovuttiin nettivarauksesta ja siirryttiin pelkästään palloränniin Allekirjoittanut kertoi HCR:n avanneet pari päivää sitten osoitteessa joten kauan ja hartaasti toivottu jälkimarkkinointi on toivottavasti vihdoin tehostumassa. Osakkailta käyttämättä jäävien harrasteiden myymiseksi muille lomanviettäjille toivottiin esim. ilmoitustaulua osakashuoneeseen. Nettisivuillammehan on sitä varten myös oma sivustonsa nimellä harrastepörssi. Viralliset asiat käsiteltiin sitten jo rutiinilla. Tilinpäätös, toimintakertomus, budjetti ja toimintasuunnitelma vuodelle 2012 vahvistettiin ja uuteen hallitukseen valittiin entiset, Martti Matsinen, Anne Miettinen, Risto Noopila, Pekka Paananen, Ari Pitkänen, Seppo Sirviö, Tauno Tuomivaara ja Maija Ursinus ja uutena Petteri Virranta. Kokouksen lopuksi suoritettiin kaikkien 622 ennen kokousta jäsenmaksunsa maksaneen osakkaan kesken lomaviikon arvonta, jonka voittivat Erkki ja Anja Salin. Onnittelen voittajia! Kokouspöytäkirja julkaistaan jäsensivustollamme, kun se on hyväksytty ja tarkastettu. Kiitän kaikkia kokoukseen osallistuneita aktiivisesta osallistumisesta ja vilkkaasta keskustelusta. Kokousterveisin
4 OSAKASKLUBIN VUOSIKOKOUS Osakasklubin vuosikokous pidetään jälleen maaliskuussa, tiistaina Helsingissä, perinteiseen tapaan Hotelli Arthurissa klo alkaen. Kokouksen aluksi Katinkullan operatiivinen johto ja HCR:n edustajat kertovat ajankohtaisia kuulumisia Katinkullasta, jolloin osanottajat voivat esittää heille kysymyksiä ja antaa risuja ja ruusuja tarpeen mukaan. Kokouskutsut postitetaan tänään, mutta jos et jostain syystä postia saa, löydät löydät kutsun liitteineen tästä Katinkullan Osakasklubi, vuosikokous , kokouskutsu (PDF, 73 kt) Jos kutsu tai muu Katinkullassa antaa aihetta kysymyksiin, uusiin ajatuksiin tai ehdotuksiin, niin kirjoittelepa niistä sähköpostilla allekirjoittaneelle. Parasta tietenkin olisi, jos voisit saapua aivan henkilökohtaisesti kokoukseen, joten TERVETULOA! Terveisin KATINKULLAN HISTORIIKKI VALMISTUNUT! ******************************* Historiikin voit imuroida ja katsoa jäsenetuna jäsensivuilta, DVD:nä sen voi ostaa Katinkullasta. ******************* KATINKULLAN HISTORIIKKI Jos ei tiedä mistä on tullut, ei voi tietää missä on ja minne suunnistaa. Katinkullan perustamisesta vuonna 1988 on kulunut 24 vuotta ja Klubitalon avausjuhlasta siis 20 vuotta. Juhlavuonna syntyi idea historiikkivideon tekemisestä, tavoitteena kertoa Katinkullan historia, nykyisyys ja tulevaisuus, pitkään mukana olleille nostalgiseksi muistoksi ja uusille sen kuuluisan Katinkulta hengen kertomiseksi, autenttisin sanoin ja kuvin, mukana olleiden suulla, - menneisyys puhuu, tulevaisuus katsoo ja kuuntelee.
5 Paljon on tapahtunut, liiankin paljon. Koko tuon ajan Katinkulta on ollut hyvin ja aina myös hyvin positiivisesti esillä mediassa ja tietysti omassa markkinoinnissaan. Katinkulta - brändi ja mitä se oikeasti on, on nyt lähes jokaiselle suomalaiselle tuttu. Tuon kaiken on Pekka Hyvönen nyt koostanut yhdeksi paketiksi, videokuvaukseksi Katinkullan ja katinkultalaisten elämän ensimmäisestä vaiheesta, runsaan 20 vuoden alkutaipaleesta, kaikki aitoa tuon ajan materiaalia. Sitä löytyi massiivisesti, vain murto-osa mahtui mukaan. Pekan koostaman videon pituus on 52 minuuttia. Osakasklubin jäsenet saavat videon jäsenetuna ja voivat katsoa sen nettisivujemme jäsensivuilta, salasanojen takaa löytyvästä osoitteesta. Jäsenille siis jäsenmaksuunsa sisältyvänä osakasetuna! Muut katinkultalaiset voivat ostaa DVD -historiikin Katinkullan respasta hintaan 30 euroa. Huomaathan, että hinta on sama kuin jäsenmaksumme, joten kannattaa miettiä sen maksamista jo nyt, jolloin voi katsoa videon heti, eikä vasta seuraavalla Katinkulta lomalla. Takaan, että kannattaa. Senkin vuoksi, että Vesa Tengman kertoo videon lopussa myös Katinkullan nykyisyydestä ja tulevaisuudesta, koko ajan vahvasti kasvavana ja kehittyvänä lomakeskuksena, jonka korkeasta Gold Crown -tasosta pidetään edelleen tiukasti kiinni. Toivon, että katsotte videon ja annatte siitä myös palautetta keskustelupalstallamme, sen aktivointi kun muutoinkin on kovin tärkeää. Iloisin alkutalven terveisin! NETTISIVUMME HAKKERIHYÖKKÄYKSEN KOHTEENA Valitettavasti hakkereita kiinnostaa kaikenlainen vahingon aiheuttaminen, jopa meidän nettisivumme! Harrastepörssimme on joutunut jo pidemmän aikaa hyökkäysten kohteeksi, sinne on ladattu epämääräisiä tekstejä, mutta nyt niitä ladataan jo noin puolen tunnin välein, eikä tilanne ole enää hallittavissa vain tekstit poistamalla. Tämän vuoksi olemme vaihtaneet salasanat tänään, joten aiemmat salasanat eivät enää toimi. Yleensä salasanojen vaidos on suoritttu vasta keväällä maalishuhtikuussa jäsenmaksujen maksun yhteydessä. Jos haluatte uuden salasanan jo nyt, maksakaa kuluvan vuoden 2012 jäsenmaksu aloitussivun alaosassa olevien ohjeiden mukaisesti ja pyytäkää minulta sähköpostilla uusia salasanoja, niin lähetän ne paluupostissa. Terveisin Toiminnanjohjata
6 PALKINTO MIELIPIDETIEDUSTELUUN VASTAAMISESTA KIITÄN KAIKKIA SEKÄ VANHAAN ETTÄ UUTEEN MIELIPIDETIEDUSTELUUN VASTANNEITA! Vastauksia ei tullut kovin paljon, mutta jotkut olivat nähneet aika paljonkin vaivaa ja vastaustensa lisäksi perustlivat ne oikein hyvin. Kaikkien vastanneiden kesken suoritettiin tänään arvonta ja voittajaksi selvisi Pirjo Aarniovuori Helsingistä. Onnittelut Pirjo, voitit viikon loman harrasteineen Katinkullassa! Mielipidetiedustelu pidetään auki edelleen kaikille jäsenille ja toivon, että alkaneena vuonna, ja etenkin ennen kevään yhtiökokouksia, olisitte tosi aktiivisia ja muutaman minuutin ajankäytöllä avustaisitte meitä vastuunkantajia aikamoisen vaativassa tehtävässämme. Iloisin alkavan talven terveisin!
Valitettavasti vastaajia on kovin vähän. Jotta vastauksilla olisi tilastollista merkitystä, pitää vastauksia olla moninkertainen määrä enemmän.
KATINKULTA 20 V. - TÄNÄÄN! Tänään, 31.10. päivälleen 20 vuotta sitten vuonna 1991 vietettiin suurin juhlallisuuksin Katinkulta Klubin eli virallisesti Katinkullan Pallohalli Oy:n avajaisia, samalla juhlistettiin
Katinkullan osakkaiden viikkoinfo. 23.4.2013 klo 09.30 -
Katinkullan osakkaiden viikkoinfo 23.4.2013 klo 09.30 - Katinkullan Osakasklubi r.y. Seppo Sirviö, hall.pj. Seppo toivotti kaikki 11 osanottajaa tervetulleeksi sekä kertoi Katinkullan alueen tapahtumista
KATINKULLAN OSAKASKLUBI RY
KATINKULLAN OSAKASKLUBI RY Varsinainen kokous Aika: 3.4.2013 klo 18.00 Paikka: Hotelli Arthur, Helsinki 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Seppo Sirviö avasi kokouksen klo 18.08. Seppo Sirviö
RAKENNETAANKO KYLPYLÄÄN KUNTOUINTIALLAS? 13.12.2002
RAKENNETAANKO KYLPYLÄÄN KUNTOUINTIALLAS? 13.12.2002 Jo pidempään on moni esittänyt toiveita siitä, että Katinkultaan saataisiin myös kuntouintiallas, pelkkä ihon uittaminen on alkanut jo kyllästyttää.
KATINKULLAN 5 -VUOTISSUUNNITELMAT 30.11.2010
KATINKULLAN 5 -VUOTISSUUNNITELMAT 30.11.2010 Saimme tänä vuonna olennaisesti muutetun asunto-osakeyhtiölain, joka tuo niiden hallituksille ja isännöitsijöille huomattavan määrän lisätöitä ja tehtäviä ja
Käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 13. :n varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määräämät asiat.
YHTIÖKOKOUSKUTSU Katin Golf Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina 27.4.2018 klo 10:00 alkaen Holiday Club Katinkullassa, osoitteessa Katinkullantie 15,
TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!
TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa
Uskallanpa väittää, että juuri näistä hinnoista johtuen käyttö jäi aika vähäiseksi. Näillä pelisäännöillä ei ollut mahdollista jatkaa.
GOLFIN HARJOITUSKENTTÄ MYÖS OSAKASKÄYTTÖÖN! Perjantaina, 4.12.2009 klo 15.00 alkaen käsitellään Katin Golf Oy:n ylimääräisessä yhtiökokouksessa useita kenttien toimintojen kannalta tärkeitä asioita. Katso
ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee
ISSN 0784-2503 6 1/2007 Kaikkien aikojen 100. Otteita vuosien varrelta proaprojekti etenee Martin Hildebrand PUHEENJOHTAJAN P A L S T A Monirunkovenelehdellä alkaa olla ikää. Käsissänne on lehtemme tasan
YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010
YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 Tässä numerossa: - Kokouskutsu vuosikokoukseen - Vuosikokouksen ohjelma - Lomaosakeviikkojen arvonta - Hallituksen kevään päätöksiä - KST:n nettisivut - KTK:n nettisivut 19.8.2010
NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA
Naisagronomien jäsenkirje 2/2014 28. lokakuuta 2014 HYVÄ NAISAGRONOMI Syksy on jo pitkällä ja pian on taas vuosikokouksen aika, toivottavasti pääset osallistumaan. Kaipaamme myös ajatuksiasi ja toiveitasi
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja
Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 17. :ssä mainitut asiat.
Katinkullan Pallohalli Oy Co / Holiday Club Isännöinti Katinkulta, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Katinkullan Pallohalli Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan
Kentän laajentamisen rakennustyöt 27-väyläiseksi aloitettiin kauden 2015 alussa.
Kankaisten Golfpuisto Oy:n osakkaille OSAKASTIEDOTE 24.11.2015 Ohessa on yhtiökokouskutsu. Sen mukaisesti viralliset yhtiökokousasiakirjat löytyvät yhtiön www-sivuilta. Seuraavassa tiivistettyjä poimintoja
Emme voineet korrektiussyistä aiemmin neuvotella rinnakkain vaihtoehtoisesta toimijasta.
SOKOTEL TIEDOTTAA KLUBI-SPORT ASIASSA 26.7.2007 Katinkullan hotellin johtaja Jan-Erik Hagfors on vastannut alla olevalla tavalla sähköpostitse Klubi-Sport asiassa siitä kyselleille, jonka vastauksen nyt
Vuosikokouksen pöytäkirja
Vuosikokouksen pöytäkirja Lähettänyt Sivujen ylläpitäjä 07.08.2008 Viimeksi päivitetty 05.11.2009 PÖYTÄKIRJA 1(3) VUOSIKOKOUS Aika la 19.7.2008 klo 13.00-14.35 Paikka Iisalmi, hotelli-ravintola Seurahuone
PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi
PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA 1/4 Hausjärvi PÖYTÄKIRJA PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA vesiosuuskunnan varsinainen kokous 2017 Aika: 27.05.2017 kello 13.00 Paikka: Haminankylän Kotipirtti Läsnä: Paikalla oli 19
Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali.
Pohjois-Karjalan 13.4.2010 Hevosjalostusliitto ry Tervehdys! Tässä on seurallenne Hevosjalostusliiton kevätkokouksen materiaali. Kokous pidetään Joensuun raviradalla pääkatsomossa tiistaina 4.5. Kokous
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria
2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa
LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien
TOIVOTAN KAIKILLE KATINKULTALAISILLE HYVÄÄ UUTTA VUOTTA JA HYVIÄ LOMIA VUONNA 2009!
TOIVOTAN KAIKILLE KATINKULTALAISILLE HYVÄÄ UUTTA VUOTTA JA HYVIÄ LOMIA VUONNA 2009! Kiitän sekä omasta että hallituksemme puolesta hyvästä ja tuloksellisesta yhteistyöstä vuonna 2008. Työskentely sekä
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017
1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
Suonteen kalastusalueen vuosikokous. 26.4.2013 klo 12.00
Suonteen kalastusalueen vuosikokous 26.4.2013 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA SUONTEEN KALASTUSALUEEN VARSINAINEN VUOSIKOKOUS AIKA: Perjantai 26.4.2013 alkaen klo 12.00 PAIKKA: Lamminmäen tila, Joutsa 1. Kokouksen
INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT
1 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 PIIRIN NIMI... 2 2 PIIRIKOKOUS... 2 3 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN EHDOLLE ASETTAMINEN... 2 4 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN VAALIT...
KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.
KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.00 Läsnä osanottajaluettelossa mainitut 55
Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 17. :ssä mainitut asiat.
Kiinteistö Oy Katinkulta Residence Co / Holiday Club Isännöinti Katinkulta, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkulta Residence osakkeenomistajat
K A T I N K U L L A N O S A K A S K L U B I R Y R C I 3. 4. 2 0 1 4 R C I. R C I & K a t i n k u l t a
RCI & K A TINKULTA K A T I N K U L L A N O S A K A S K L U B I R Y & R C I 3. 4. 2 0 1 4 R C I R C I & K a t i n k u l t a V i i k k o j ä r j e s t e l m ä P i s t e j ä r j e s t e l m ä R C I : n J
SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010
SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 Terveisiä Mikkelistä yläkuvassa kevätgolfin voittaja joukkue Anna-Leena ja Esa Laakkonen. Alakuvassa sunnuntain arvotuilla pareilla pelatun
Uudeksi isännäksi Katinkultaan on siellä alusta asti mukana ollut Toni Oittinen.
PALAAVATKO VANHAT HYVÄ AJAT SITTENKIN? 3.10.2003 Saimme alkukesästä osakaskäyttöön Klubihuoneen, syyskuun alussa saimme osakasinfopisteen ja siihen henkilöstön ja nyt, - kaikkein tärkeimpänä - me olemme
Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16. :ssä mainitut asiat.
Co / Holiday Club Isännöinti Katinkulta, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkullan Golfharjun osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen,
LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00.
LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. VUOSIKOKOUS Aika 10.2.2009 klo 19.00 Paikka Lappeenrannan Upseerikerho Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja
Mobiilijäsenkortti. Mobiilikortin aktivointi
Mobiilijäsenkortti AKK-Motorsport ry:n jäsenkortti on Lompakossa oleva mobiilikortti. Mobiilikortti toimii puhelimeen ladattavana Lompakko-sovelluksena, joka toimitetaan kaikille Jäsenmaksunsa maksaneille
Lions International MD 107-I. LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS , Oulu klo alkaen
LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS 12.4..2014, Oulu klo 12.45 alkaen Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus -DG Eero Vilèn avasi kokouksen 2. Kokouksen järjestäytyminen -Valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi
Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2009 Bobäck byaförening rf.
9.2.2009 1(6) HALLITUKSEN KOKOUS 8.2.2009 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Juha Saranpää, Sari Söderman, Jari Kaivolahti. Asiat: 1. Avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo.
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018
1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
YHTIÖKOKOUS - mikä muuttui uuden lain myötä? Annika Kemppinen, OTM Kiinteistöliitto Uusimaa
YHTIÖKOKOUS - mikä muuttui uuden lain myötä? Annika Kemppinen, OTM Kiinteistöliitto Uusimaa YHTIÖKOKOUKSEN PITOAIKA VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Varsinainen kokous pidettävä 6 kk:n kuluessa tilikauden päättymisestä
Jäsenten verkkosivut ovat SINUA varten
www.lihakunta.fi Jäsenten verkkosivut ovat SINUA varten Lihakunta on nyt avannut aktiivijäsenilleen suunnatut monipuoliset verkkosivut Jäsenten verkkosivuilla voit - tarkastella omaa jäsenyyttäsi koskevia
Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 14. :ssä mainitut asiat.
Kiinteistö Oy Katinkultaniemi Co / Holiday Club Isännöinti Katinkulta, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkultaniemen osakkeenomistajat kutsutaan
ARVONLISÄVERO GOLFKENTÄN LAAJENNUKSEN VASTIKKEISSA, 4.12.2006
ARVONLISÄVERO GOLFKENTÄN LAAJENNUKSEN VASTIKKEISSA, 4.12.2006 Kovin moni on tiedustellut Katin Golf Oy:n golfkentän laajennuksia varten perityn arvonlisäveron oikeellisuudesta, onko oikein periä sitä laisinkaan,
Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16. :ssä mainitut asiat.
Kiinteistö Oy Katinkultaranta Co / Holiday Club Isännöinti Katinkulta, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkultarannan osakkeenomistajat kutsutaan
V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00
Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi 13.5.2019, klo 18.00 Läsnä: Ääniluettelon mukaisesti 5 osakkeenomistajaa edustaen: 98 A osaketta ja 1960 ääntä 0 B osaketta
bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi
Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille
EXEL COMPOSITES OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2013. Läsnä Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajia oheisen luettelon mukaan (Liite 1)
PÖYTÄKIRJA 1/2013 1(5) EXEL COMPOSITES OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 27.3.2013 klo 10.30 Paikka Kansallissali, Aleksanterinkatu 44, Helsinki Läsnä Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajia oheisen luettelon
Suonteen kalastusalueen vuosikokous. 25.4.2014 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA
Suonteen kalastusalueen vuosikokous 25.4.2014 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA SUONTEEN KALASTUSALUEEN VARSINAINEN VUOSIKOKOUS AIKA: Perjantai 25.4.2014 alkaen klo 12.00 PAIKKA: Lamminmäen tila, Joutsa 1. Kokouksen
Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 13. :ssä mainitut asiat.
Kiinteistö Oy Katinkullan Hiekkaniemi Co / Holiday Club Isännöinti Katinkulta, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkullan Hiekkaniemen osakkeenomistajat
PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015
PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015 Aika 24.02.2015 klo 17.00 Paikka HO / Osakuntabaari Paikalla: Petri Pellikka Pekka Hassinen Maija Häkkinen Taneli Laine Ville Timonen inspehtori
Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti
Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin
Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.
Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun
Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012
Home > Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012 Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012 Pörssitiedote 20.3.2012 klo 15:30 FINNLINES OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU 2012 Finnlines Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen
Jalkapallojaoston tiedote 2/2014
Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5
VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS (Kaupparekisteri n:o ) Pöytäkirja 1/ Jyväskylän Paviljonki, Wivi-auditorio, Messukatu 10, Jyväskylä
1 Aika 29.4.2009 klo 12.00 Paikka Jyväskylän Paviljonki, Wivi-auditorio, Messukatu 10, Jyväskylä 1. Kokouksen avaaminen 2. Puheenjohtajan valitseminen 3. Sihteerin kutsuminen Hallituksen puheenjohtaja
Fingrid Oyj:n varsinainen yhtiökokous
Fingrid Oyj:n varsinainen yhtiökokous Aika: klo 11.00 Paikka: Fingrid Oyj, Läkkisepäntie 21, Helsinki Läsnä: Kokouksessa olivat edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta (Liite 1) ilmenevät
Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti:
Y-tunnus: 0347890- Sivu JOENSUUN PYSAKOINTI OY:N YHTIOJARJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Joensuun Pysäköinti Oy ja kotipaikka on Joensuun kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on maankäyttö- ja rakennuslain sekä
Valkoinen sali osoitteessa Aleksanterinkatu 16-18, Helsinki
TITANIUM OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 (5) TITANIUM OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 19.4.2018 klo 13.00 13.27 Paikka Läsnä Valkoinen sali osoitteessa Aleksanterinkatu 16-18, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä
TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3
1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET
SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA
1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä.
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus. - kokouksen avauksen suoritti Timo Tiiro 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja,
PÄÄKIRJOlTUS. Kevättuutti 2010
Kevättuutti 2010 PÄÄKIRJOlTUS Kesää edeltaviä hajanaisia ajatuksia Vaikkei kesän olemassaoloa juurikaan näinä aikoina pysty hahmottamaan tämän lumenpaljouden keskellä, yksi asia kuitenkin kertoo kesän
Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf.
17.1.2006 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 15.1.2006 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Erkki Kasto, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Harri Ala-aho Kari Meriläinen, Sari
Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16. :ssä mainitut asiat.
Kiinteistö Oy Katinkullan Golfharju Co / Holiday Club Isännöinti Katinkullantie 15, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkullan Golfharjun
Edustusoikeuden muutos pelaaja. PalloVerkko
pelaaja PalloVerkko SISÄÄNKIRJAUTUMINEN Järjestelmään kirjaudutaan omalla Pallo ID:llä, joka löytyy mm. Pelipassista (8-numeroinen numerosarja, joko 2:lla tai 3:lla alkava) Jos pelaaja ei ole aiemmin kirjautunut
Veikkauksen Kiitä naapuriasi -kilpailun säännöt ja rekisteriseloste
n säännöt ja rekisteriseloste 1. Kilpailun järjestäjä MTV Oy,, 00240 Helsinki (jäljempänä "Järjestäjä") Järjestäjä järjestää kilpailun yhteistyössä Veikkaus Oy:n kanssa (jäljempänä "Yhteistyökumppani")
Kokouksen avasi hallituksen puheenjohtaja Jari Sutinen. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
VARPARANNAN VESIOSUUSKUNNAN VUOSIKOKOUS 15.3.2008 PÖYTÄKIRJA Paikka: Varparannan koulu Aika: 15.3.2008 klo 12.00 13.40 Osallistujat: Jari Sutinen, Silja Väyrynen, Toivo Juntunen, Urho Ruokolainen, Anja
Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt.
Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt. 1. Yhdistyksen nimi on Hämeenlinnan Kameraseura ry, ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. Seura toimii Hämeenlinnassa. 2. Seuran tarkoituksena on edistää ja kohottaa
Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen
Home > Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen Finnlines Oyj Pörssitiedote 18.3.2010 klo 14.00 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN 2010 Finnlines
Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry
Johtosääntö Suomen Akvaarioliitto ry Päivitetty: 18.2.2008 Edellinen päivitys: 9.2.2008 Suomen Akvaarioliitto ry 2(6) Johdanto Suomen Akvaarioliitto ry:n (SAL) johtosääntö on suunniteltu helpottamaan liiton
Jarmo Solja, Kommodori
Jarmo Solja, Kommodori Kommodorin mietteitä Vuoden viimeistä Puuskaa eetteriin! Tällä kertaa palstatilan valtaa kuvat, kun kauden ylivoimainen päätapahtuma, 50-vuotisjuhla, vietettiin Teatteriravintolassa
KLUBISIHTEERIN KOULUTUS
KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 10.4.2015 Sihteerin
Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4
Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Reposelän ampumarata 90910 Kiiminki 25.3.2013 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Heikki Pitkänen
Osallistumisoikeus Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on rekisteröity yhtiön osakerekisteriin viimeistään
Katinkullan Kiinteistöt Oy Co / Holiday Club Isännöinti Katinkulta, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Katinkullan Kiinteistöt Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan
Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry
Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2005 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2005 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 121. HALLITUS Alho Maritta Lehtonen Erkki Malin Arvo Mäntylä Taimi
Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!
祝 福 : 结 婚 Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Lämpimät
QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2011
Selvitys QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2011 Selvitys Sisällys: 1 Palkitsemisen hallinnointi... 1 2 Hallitus... 1 3 Toimitusjohtaja... 2 4 Hallintoneuvosto... 2 5 Johtoryhmä...
INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT
1 16.8.03 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1. PIIRIN NIMI on Piiri Inner Wheel, Suomi. Nimen vahvistaa International Inner Wheelin hallitus, joka myös vahvistaa piirin rajat. Piirin jäseniä ovat kaikki piirissä
Hyvä mobiilikortin käyttäjä!
Hyvä mobiilikortin käyttäjä! AKK-Motorsport ry:n jäsenkortti on tänä vuonna Lompakossa oleva mobiilikortti. Mobiilikortti toimii puhelimeen ladattavana Lompakko-sovelluksena, joka toimitetaan kaikille
Hallituksen puheenjohtaja Hannu Ryöppönen avasi kokouksen. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin oikeustieteen kandidaatti Mikko Vasko.
1(5) TIIMARI OYJ ABP (y-tunnus 0106264-1) VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1/2010 Aika: Paikka: 30.3.2010, kello 13.00 alkaen Scandic Marski hotelli, Mannerheimintie 10, 00100 Helsinki 1. KOKOUKSEN
Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa.
Liittymällä Sähköliiton jäseneksi olet hyvässä seurassa. Meitä sähköliittolaisia on noin 36 000 ajamassa parempia työehtoja kaikille. Meitä on niin rakennustyömailla, voimalaitoksissa ja tehtaissa kuin
ProCountor-asiakastyytyväisyyskysely, syksy 2008
Sivu 1(8) ProCountor-asiakastyytyväisyyskysely, syksy 2008 ProCountor tutki syyskuun alussa asiakkaittensa tyytyväisyyttä ProCountor-ohjelmistoon sekä Helpdesk-palveluun. Asiakaskyselyyn vastasi 179 käyttäjää.
Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki
Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2013 klo 18.00 Paikka: Keskussairaalan hallintorakennuksen kokoustila Porrassalmenkatu 35-37, vanhan sisäpihan hallintorakennus 1. VUOSIKOKOUKSEN
Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen,
Jäsentiedote 1/2007 7.3.2007 Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Suomen Fyysikkoseuran varsinainen kokous on vuosikokous, joka pidetään tänäkin vuonna Fysiikan päivien yhteydessä. Ohessa kokouskutsu ja esityslista
1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mikko Ahokas avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi.
1 (5) SANGEN OY PÖYTÄKIRJA 1/2017 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 30.6.2017 klo 10.00 11.30 Paikka Oulu 1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mikko Ahokas avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi.
TECHNOPOLIS OYJ PÖRSSITIEDOTE 26.2.2009 klo 16.15
TECHNOPOLIS OYJ PÖRSSITIEDOTE 26.2.2009 klo 16.15 YHTIÖKOKOUSKUTSU Technopolis Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 26.3.2009 klo 13.00 osoitteessa Elektroniikkatie
2 Kokouksen puheenjohtajan valinta ja sihteerin kutsuminen Puheenjohtajaksi valittiin aa Olli Hyvönen ja sihteeriksi kutsuttiin Mirja Kopsa.
1(5) Aika 23.2.2009 klo 10.00 Paikka Interavanti Oyj, Mannerheimintie 118, 00270 Helsinki Läsnä 22 osakasta edustaen yhteensä 9 169 259 osaketta ja ääntä, joka on 94,5 % yhtiön koko äänimäärästä (9 703
Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Kiinteistö Oy Mirador 1 Kiinteistö Oy Mirador 7 Kokouskutsu Kiinteistö Oy Mirador 2 Kiinteistö Oy Mirador 8 Kiinteistö Oy Mirador 4 Kiinteistö Oy Mirador 10 Kiinteistö Oy Mirador 6 Kiinteistö Oy Mirador
3 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen
TELESTE OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.3.2013 klo 14:00 TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Teleste Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina huhtikuun 12. päivänä 2013
Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Kiinteistö Oy Mirador 1 Kiinteistö Oy Mirador 7 Kokouskutsu Kiinteistö Oy Mirador 2 Kiinteistö Oy Mirador 8 Kiinteistö Oy Mirador 4 Kiinteistö Oy Mirador 10 Kiinteistö Oy Mirador 6 Kiinteistö Oy Mirador
SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON SUUR-SAVON PIIRI RY Maaherrankatu 30 50100 Mikkeli puh.015 214244, 045 1209113 suursavon.piiri@gmail.com
SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON SUUR-SAVON PIIRI RY Maaherrankatu 30 50100 Mikkeli puh.015 214244, 045 1209113 suursavon.piiri@gmail.com Arvoisat seurat ja seurueet! Metsästys on upea harrastus Suomessa ja erityisesti
Pettilän kyläkeskus, Kuivasensaarentie 1196 54950 PETTILÄ
Kuivasen osakaskunta Pöytäkirja 17.3.2014 Osakaskunnan varsinainen kokous Aika: 16.03.2014 klo 14.00 Paikka: Pettilän kyläkeskus, Kuivasensaarentie 1196 54950 PETTILÄ 1. Kokouksen avaus Istuvan hoitokunnan
QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2010
Selvitys 1 (7) QPR Software Oyj Palkka- ja palkkioselvitys 1.1.-31.12.2010 Selvitys 2 (7) Sisällys: 1 Palkitsemisen hallinnointi... 3 2 Hallitus... 3 3 Toimitusjohtaja... 4 4 Hallintoneuvosto... 4 5 Johtoryhmä...
VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014
VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014 Yhdistys on saavuttanut tunnustetun aseman Ylläksen alueen vaikuttajana. Yhdistyksen jäsenmäärä on noussut tasaisesti ja on nyt 226. 1. Jäsentapaamiset
Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Kiinteistö Oy Mirador 1 Kiinteistö Oy Mirador 7 Kokouskutsu Kiinteistö Oy Mirador 2 Kiinteistö Oy Mirador 8 Kiinteistö Oy Mirador 4 Kiinteistö Oy Mirador 10 Kiinteistö Oy Mirador 6 Kiinteistö Oy Mirador
Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Kiinteistö Oy Mirador 1 Kiinteistö Oy Mirador 7 Kokouskutsu Kiinteistö Oy Mirador 2 Kiinteistö Oy Mirador 8 Kiinteistö Oy Mirador 4 Kiinteistö Oy Mirador 10 Kiinteistö Oy Mirador 6 Kiinteistö Oy Mirador
PIIRINJOHTOSEMINAARI 12.10.2013. Tervetuloa perinteiseen syksyn piirinjohtoseminaariin Lappeenrantaan lauantaina 12.10.2013!
Rotarypiirin D1430 piiriorganisaatiolle PIIRINJOHTOSEMINAARI 12.10.2013 K U T S U Tervetuloa perinteiseen syksyn piirinjohtoseminaariin Lappeenrantaan lauantaina 12.10.2013! Seminaari on tarkoitettu piirineuvostolle,
Varsinainen yhtiökokous 1 (5) Radisson Blu Hotelli, Runeberginkatu 2, Helsinki.
1 (5) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika: 10.4.2014 klo 18.00 19.17 Paikka: Läsnä: Radisson Blu Hotelli, Runeberginkatu 2, Helsinki. Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta
Jäsenten verkkosivut ovat SINUA varten
www.itikkaosuuskunta.fi Jäsenten verkkosivut ovat SINUA varten Itikka osuuskunta on nyt avannut aktiivijäsenilleen suunnatut monipuoliset verkkosivut Jäsenten verkkosivuilla voit - tarkastella omaa jäsenyyttäsi
OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN
OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN
KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa
4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa.
Jylhän Sukuseura Pöytäkirja (tlz) Aihe: Sukukokous Aika 25.7.2015 klo 15.00-16.28 Paikka Finlaysonin Palatsi, Tampere Läsnä 26 sukuseuran jäsentä (liite 1) 1. Kokouksen avaus Sukuseuran puheenjohtaja Jarmo
4/2013. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2013
Tikkakosken osasto ALTIKKA 4/2013 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2013 ALTI-Kartingin mestarit 2013 Vasemmalta; Säde Pirttimäki, Karoliina Nurminen, Pekko Nurminen, Juha Lehmusjoki ja