Selostus Dublinin puolimaratonista ja Irlannin matkasta yleensä

Transkriptio

1 Selostus Dublinin puolimaratonista ja Irlannin matkasta yleensä Irlanti Tänä vuonna siis Syyskuun juoksun jälkeisen puolimaratonin kohteena oli Dublin. Viime vuoden Lissabonin kävijöiden viisikosta oli Kaitalahden Timo jäänyt pois, joten juoksijoita oli 4: Kari Rainio, Heikki Saari, Arvi Suvanto ja Olli Tuomisto. Mutta Ollilla ja Arvilla oli sen verran pahoja jalkavaivoja, että vain Kari ja Heikki juoksivat, muut olivat kannustusjoukoissa. Lisäksi oli mukana vaimoväkeä 3 hengen verran. Oli päätetty yöpyä ensin 2 yötä Dublinissa hotellissa (ja öiden välisenä päivänä juosta Dublinin puolimaraton), sitten ajella vuokratuilla autoilla ympäri Irlantia ja yöpyä Bed & Breakfast paikoissa 4 yön ajan. Tilasimme ja maksoimme lennot, yöpymiset ja autot etukäteen Mr.Travel matkatoimistolta. Saimme etukäteen kirjan, jossa esiteltiin kaikki käytetyn ketjun B&B paikat, ja pitkällisen kokoustamisen jälkeen päätettiin, että Irlannin automatkailu suuntautuu länsirannikolle.yöpymispaikat olivat Athlone (keskellä Irlantia suoraan Dublinista länteen), Westport (länsirannikolla), Maynooth (Dublinin länsipuolella) ja Drogheda (Dublinista pohjoiseen). Kirsti Saaren töiden takia Heikin ja Kirstin piti lähteä pois yhtä päivää aikaisemmin, joten Droghedassa yöpyi vain 5 henkeä. Dublinin hotelli oli vähän keskustasta sivussa, mutta erittäin korkeatasoinen: alakerrassa oli sauna, höyrysauna, poreallas, uima allas ja kuntosali. Lisäksi tarjolla oli kunnon Irish breakfast (~English breakfast: pekonia, makkaraa, munia, leipää, kahvia / teetä, muroja, jugurttia jne.), joista tosin toinen meni juoksijoilta lähes kokonaan hukkaan, kun ennen puolimaratonia ei voinut syödä kuin kevyesti. Myös jokaisessa B&B paikassa oli tarjolla jämäkät Irish breakfast:it, joilla pärjäsikin sitten lähes koko päivän. Keskellä päivää yleensä syötiin vain soppaa (tai kahvi ja voileipä), ja sitten iltaisin mejottautumisen jälkeen syötiin kunnon päivälliset pehmeän Guinness oluen kera, digestiiviksi esim. Jameson viskiä. Iltaelämää tosin haittasi se, että kaikki B&B paikat olivat kaupungin keskustan ulkopuolella, joten keskustaan piti joko kävellä tai ajaa taksilla. Viimeisessä yöpymispaikassa tosin ystävällinen emäntä heitti koko seurueen Droghedan keskustaan omalla tila autollaan ja esittelipä vielä valikoiman kaupungin parhaita ravintoloita kaupan päälle! Tosin paluumatkalla taksinkuljettaja ei taatusti ollut käynyt läpi mitään tutkintoa, koska ajoi täysin harhaan, ja seurueemme piti sitten ohjata hänet oikealla kadulle lopussa sitten kinattiin siitä, miten paljon mittarin hinnasta pitää vähentää harhailuajoa Dublinissa käytiin Phoenix Park:issa (jossa puolimaraton juostiin), Trinity College:ssa (katsottiin mm. Book of Kells) sekä kierrettiin keskustaa ja käytin useissa pubeissa. Autot piti ottaa ulos jo maahan tullessa, mutta Dublinissa ne vain seistä kököttivät hotellin edessä, emme ajaneet kuin Dubliniin sisään ja sieltä pois onneksi molemmat ajot olivat vähäisen liikenteen aikaan. Athlonessa käveltiin ja syötiin vähän ylihintaisessa ravintollassa mutta viereisessä pubissa oli katossa Suomen lippu, kun joku kaupungissa töissä ollut voimalaitoksen rakennusporukka oli pitänyt sitä kantapaikkanaan parin vuoden ajan. B&B paikan emäntä oli hiljainen, mutta aamiainen oli voittanut palkintoja. Välipysähdyspaikassa Galway:ssä oli tuulista ja Anne ja Kari juhlistivat 20 vuotisretkahduspäiväänsä ostamalla hopeiset Gladdagh sormukset. Parkkipaikalla joku peruutti päin toista autoamme, mutta onneksi siitä ei jäänyt naarmua. Westportissa oli puhelias isäntä, ja Arvi, Heikki ja Kari kävivät aamulenkillä. Westportin jälkeen seurue vietti päivän läheisellä Achill Island:illa ihmettelemässä maisemia ja Atlanttia. Sitten isoa tietä Maynooth:iin, jossa B&B paikka oli vähän syrjässä, mutta löytyipä sekin lopulta. Keskustaan piti mennä omilla autoilla, jolloin kuskit Kari ja Olli joutuivat olemaan juomatta, mutta onneksi ruoka oli hyvää. Ja ravintolan alakerrassa oli viinakauppa, josta otettiin yömyssyt mukaan, jotka nautittiin Annen ja Karin jättisviitissä. Yön jälkeen ajettiin Kirsti ja Heikki lentokentälle, jonka jälkeen ruvettiin etsimään Malahiden linnaa, joka löytyi vasta lukuisten harharetkien jälkeen. Sitten Drogheda:an, jossa isäntäväki ei kuitenkaan ollut paikalla ennen iltaa, joten menimme katsomaan kivikautista monumenttia (Brú Na Bóinne), joka on jopa Stonehenge:äkin vanhempi. Se on pitkä käytävä, jonka aurinko valaisee koko pituudeltaan vain talvipäivän seisauksen aamuna. Viimeisenä aamuna sitten autojen palautus lentokentälle, mutta ei sekään eksymättä onnistunut: Karin autolla jouduttiin pitkäaikaisparkin alueelle. Ajoimme saman tien ulos mitään maksuja maksamatta, jolloin automaatti ilmoitti, että rekisterikilpemme on kuvattu toivottavasti ei tule parkkisakkoja perään Yleishavaintoja sen verran, että vasemmanpuoleinen liikenne tietysti oli haastavaa; varsinkin kun olen itse ajanut automaatilla jo yli 10 vuotta, niin vaihdekepin rämplääminen vasurilla oli aluksi hankalaa. Alussa selvittiin tuurilla, ja lopussa se rupesi sitten sujumaan. Tiet olivat hyvin kapeita, ei mitään pientareita (paitsi ihan uusilla valtaväylillä), joten koko ajan pelkäsi, että naarmuttaa vuokra auton vasenta kylkeä. Lampaita oli pitkin teitä, mutta onneksi ne pysyivät

2 rauhallisesti paikoillaan. Viitoitukset olivat aivan onnettomia, katujen nimiä oli hyvin satunnaisesti, ja katunumerot eivät olleet ollenkaan käytössä. Kun pitkällisen ajelun jälkeen oli vihdoin varmistunut, että oli oikealla kadulla, piti katua vielä kelata mailikaupalla edestakaisin, että B&B paikka löytyi. Syyskuun ilmat olivat samat kuin Suomessa, mikä oli tietysti pieni pettymys viimevuotisen Lissabonin jälkeen. Dublinin puolimaraton Dublinin puolimaraton juostiin lauantaina syyskuun 22. Päivänä klo 10:00 alkaen. Juoksu tapahtui Phoenix Park puistossa, joka oli aukeaa ruohokenttää, siellä täällä isoja lehtipuita. Koko juoksu oli asfalttiteillä. Ensin oli yksi pienempi 3 mailin kierros, sitten viiden mailin kierros kahteen kertaan. Suurin osa juoksusta oli tasaista (tai sitten pientä, tuskin havaittavaa laskua), mutta isomman kierroksen lopussa oli ensin mäkinen osuus, sitten loivaa nousua. Koko reissun paras sää (aurinkoista, vähän alle 20 C) osui juuri juoksupäiväksi, joten juoksu mentiin ihanneolosuhteissa. Lissabonissa Heikki ja Timo olivat tavoitelleet alle 1:50:n aikaa, mutta aloittaneet aivan liian lujaa, jolloin Heikki oli sipannut 1:54:n tienoille. Tästä viisastuneena Heikki päätti palata takaisin hyväksi havaittuun taktiikkaan, eli ensimmäinen puolisko minun kanssani, sitten loppu lujaa. Itse halusin tietysti vähän parantaa tasan kahden tunnin aikaani, kun nyt painokin oli tippunut lähes 7 kg. Välimatkat ilmoitettiin maileissa, ja puolimaraton on 13 mailia ja vähän päälle. Laskin, että jos juoksen 9 minuuttia maili, niin 13 mailia vie 1:57, jolloin puolimaratonin loppuajaksi tulisi n. 1:58. Ajoimme taksilla ilmoittautumispaikkaan ja saimme numerot ja eväät, mutta sitten taas eksyimme kiertotielle. Taas irlantilaisen huonot opasteet iskivät. Mutta löysimme puiston lopulta. Lähdössä oli vartin viivytys, kun jotain ruuhkaan juuttunutta (tai eksynyttä!) ennakkosuosikkia odoteltiin. Odottaessa saimme kuitenkin mäki infoa paikallisilta juoksutovereilta. Pääsimme matkaan, ja olin kertonut Heikillekin 9 minuutin mailivauhtitavoitteesta. Eka maili meni

3 aikaan 8:40, mikä tietysti vähän huoletti minua, mutta Heikki rauhoitteli, että kyllä siinä oli ollut vähän alamäkeä. Seuraavakin maili meni vähän alle yhdeksän minuutin, mutta kolmas (jossa oli nousua) sitten tasan yhdeksään. Näin sitten edettiin yhtä matkaa, alamäkiosuudet alle tavoitteen, ylämäkiosuudet tavoiteajassa 7 mailin ajan. Tavoiteajasta olimme edellä tasan 2 minuuttia. Sitten Heikki lähti omille teilleen, ja loput 5 mailia piti juosta yksin. Lähtöalue ohitettiin vähän yli 8 mailin kohdalla, ja siellä Olli huusi, että Heikki oli jo 2 minuuttia edellä, eli Heikki meni sen loivan nousun tosi lujaa. Oma vauhtini säilyi melko tasaisena koko ajan, mutta subjektiivinen rasitus lisääntyi koko ajan. Esimerkiksi reitin pahin nousu oli Military Road:illa (kartan alaosassa, heti vesipisteen jälkeen). Ekalla kerralla Heikin kanssa jarruttelin, ettei hengitys paljon kiihtynyt, mutta tokalla kerralla (n. 2 mailia maaliin) oli linjana maximum attack. Hurja puhina oli päällä koko loppumatkan, ja väliajoista laskin, että peräti 1:55 olisi mahdollinen. Sitten näin kyltin, jossa sanottiin, että 400 meters to the finish, ja oma kello näytti 1:53:00. Voi itku, viimeinen neljäsatanen pitää juosta alle sen vauhdin kuin millä takavuosina juoksin Syyskuun juoksun kierrokset. Ei siinä auttanut kuin panna pökköä pesään, ja maalissa pysäytin oman kelloni aikaan 1:54:53:68, eli marginaalia jäi juhlavat kuusi sekuntia! Maalissa olo oli sellainen, että se loppukiri olisi saanut jäädä juoksematta, mutta oli se paljon parempi kuin Lissabonissa, missä olisin pyörtynyt, jollen olisi mennyt istumaan. Löysin sitten Heikin ja kannustusjoukot, ja kuulin, että Heikki oli päässyt peräti aikaan 1:48:33, eli Heikki oli alittanut 1:50:n tavoitteensa komeasti! Olo oli vähän hontelo, mutta urheilujuomat ja hedelmät auttoivat vähän. Mutta heti kun ruvettiin kävelemään puistosta pois, olo palautui lähes normaaliksi, eli näissä tilanteissa kävely on selvästi parempaa kuin paikallaan seisoskelu tai makoilu. Puiston ulkopuolella yhytimme tilataksin lennosta, johon koko 6 hengen seurueemme mahtui (Ollin vaimo Eila oli shoppailemassa), joten pääsimme sujuvasti hotellille. Kyllä sauna ja poreallas maistuivat, ja päälle Guinnessia ja turismia. Alla Kari & Heikki siellä jossakin sekä Kari vetämässä 400 metrin loppukiriä.

4 Tässä koko seurue Dublinin kaupungintalon portailla lukuunottamatta kuvaaja Karia: vasemmalta Heikki, Olli, Anne, Arvi, Eila, Kirsti. Ja tässä edustusjoukkue heti puolimaratonin jälkeen.

5 Tässä länsirannikon komeita maisemia (ja on se vesi siellä alhaalla Atlanttia ). Viimeisenä iltapäivänä Anne ja Kari sen kivikautisen monumentin (Brú Na Bóinne) sisäänkäynnin edessä.