Työssäoppiminen Isle Of Wightilla

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työssäoppiminen Isle Of Wightilla"

Transkriptio

1 Matkaraportti Senja Marjamaa Työssäoppiminen Isle Of Wightilla Kun kuulin mahdollisuudesta lähteä ulkomaille työssäoppimaan, kiinnostuin heti. Ennen matkaa tein kielitestin ja parin minuutin pituisen esittelyvideon itsestäni työpaikkaa varten, täyttelimme tarvittavia papereita, ostin lentoliput ja tutustuin to-paikan ruokalistaan. Lähdin aamulla junalla Ylivieskasta Helsinkiin, josta lentoni lähti illalla. Lento lähti huonon sään takia melkein kolme tuntia myöhässä, ja laskeuduimme gatwickin lentokentälle kymmeneltä illalla. Ostin junalipun Southamptoniin josta pääsee lautalla saarelle. Odottelin junaa jonkin aikaa, mutta kohta kerrottiin, että lakkojen takia sitä junaa ei mene enää sinä iltana. Minut neuvottiin toiseen junaan jolla pääsee muutaman vaihdon jälkeen Southamptoniin. Kello läheni kahtatoista, eikä junia kulkenut lakon takia enää oikeen muualle kuin Lontooseen, joten jouduin jäämään matkan varrelle hotelliin yöksi. Pääsin huoneeseeni yhden aikoihin ja väsyneenä pitkän ja mielenkiintoisen päivän jälkeen menin suoraa nukkumaan. Aamulla matka jatkui junalla ilman ongelmia Southamptoniin ja sieltä eteenpäin lautalla Cowesin satamaan jossa host-isä olikin jo vastassa. Asuin Cowesissa perinteisessä englantilaisessa paritalossa, josta oli kymmenen minuutin kävelymatka keskustaan. Isäntäperheeseeni kuului isä Derek ja äiti Sue, ja heillä oli välillä koiria hoidossa muutamia päiviä.

2 Cowes Ensimmäisenä päivänä kävimme kävellen tutustumassa keskustassa ja rannalla. Kaikki näytti todella erilaiselta Suomeen verrattuna! Vaikka Cowes ei ole hirveän iso kaupunki, siellä on paljon kauppoja, pikkuputiikkeja ja monenlaisia ravintoloita pienistä pubeista hienoihin ravintoloihin. Koko saari on aika hiljainen näin talvella, mutta kesäisin se on suosittu lomakohde. Toisena päivänä host-isä vei minut Newportiin Isle Of Wight Collegelle missä tapasin Cristinan, joka oli yhteyshenkilöni työssäoppimisen ajan. Kävimme läpi sääntöjä, hän kertoi vähän Englannin kulttuurista ja opiskelusta ja sain tärkeitä lappuja ja bussikortin. Kävimme tutustumassa collegella eri osastoihin ja ympäristöön. Sitten lähdimme kävelemään Newportin bussiasemalle ja menimme Cowesiin käymään työpaikallani. Sovittiin töiden aikatauluista ja työtehtävistä, ja minulle esiteltiin paikkoja.

3 Olin töissä espanjalaisessa tapasravintolassa Amabissa. Siellä oli töissä kaksi tarjoilijaa ja kaksi kokkia, ja toinen Amabin omistajista oli silloin tällöin auttamassa keittiössä tiskien ja esivalmistelujen kanssa jos oli kiireistä. Toinen kokeista on Espanjalainen, hänkin oli ensin Amabissa työssäoppimassa ja on ollut siellä vakituisesti töissä kesästä asti. Kaikki työkaverit olivat tosi mukavia ja ystävällisiä ja ottivat minut heti hyvin vastaan. Ensimmäiset päivät olivat enimmäkseen keittiöön, laitteisiin ja uusiin raaka-aineisiin tutustumista, katselemista ja pienten hommien tekemistä. Muutaman viikon jälkeen työnteko alkoi sujumaan jo melko hyvin ja pystyin tekemään monia tapaksia yhteistyössä muiden kokkien kanssa ja auttamaan heitäkin. Amabissa oli todella mielenkiintoista olla töissä, ja moni asia oli aivan erilaista kuin Suomessa. Melkein kaikki raaka-aineet olivat lähiruokaa saarelta, mutta jotkut mausteet, kinkut ja chorizot olivat tuotu Espanjasta. Keittiö

4 Työhöni kuului aamuvuoroissa avata keittiö, siivoilla, laskea paljonko mitäkin ruokaa on jäljellä ja laittaa kaikki valmiiksi. Useimmat päivät olivat melko hiljaisia, jos asiakkaita ei ollut tein esivalmisteluja eri ruokia varten, esimerkiksi keitin ja pilkoin kasviksia, tein kastikkeita, siivoilin ja järjestelin keittiötä, aina löytyi jotain tekemistä. Kun oli kiireisempää, jaoimme työt niin että ruoat saataisiin mahdollisimman nopesti valmiiksi. Olin useimmiten tekemässä salaatit ja hoidin ruoat jotka tehdään rasvakeittimessä ja grillissä, ja välillä olin myös koristelemassa annokset. Keittiö oli melko ahdas kolmelle ihmiselle, joten kun oli todella kiireistä yhteistyö ja keskusteleminen oli tosi tärkeää, ettei kaikki juoksisi edestakaisin tai alkaisi tekemään samoja ruokia kuin toinen. Tykkäsin olla Amabissa töissä, se oli minulle aivan uudenlainen kokemus. Asiakkaat tilasivat 2-4 tapas-annosta per henkilö, ja kaikki ruuat vietiin pöytään ja alettiin syömään sitä mukaa kun ne olivat valmiita, eikä odotettu että kaikki annokset ovat pöydässä. Yksi ilta jäi erityisesti mieleen, se oli ainoa päivä kun ravintola oli aivan täynnä ja erilaisia tilauksia tuli vain koko ajan lisää. Olimme ennen sitä laskeneet tarkkaan kaikkien annosten määrän ja sopineet, kuka tekee mitäkin ruokalistan annoksista kun asiakkaat tilaavat. Keittiössä oli täysi hulina päällä muutama tunti putkeen, ja oli mukava huomata, että yhteistyö sujui todella hyvin ja saatiin kaikki hommat tehtyä sujuvasti!

5 Suosittuja ruokia Amabissa, vuohenjuustopalloja ja hilloa, täytetty kurpitsa, perinteinen Espanjalainen paella ja sardiineja punajuuripedillä Englannissa on usein tapana mennä iltavuoron jälkeen käymään pubissa oluella rentoutumassa ja näkemässä kavereita. Tutustuin Amabin työntekijöihin ja sain heistä hyviä kavereita, ja heti ensimmäisestä viikosta asti he pyysivät minutkin mukaan jos he olivat lähdössä illanviettoon. Minun vapaapäiväni olivat aina maanantaisin ja tiistaisin, koska ravintola oli silloin kiinni. Kävin muutamina päivinä shoppailemassa Newportissa, ja käytiin kavereiden kanssa usein kahvilla, syömässä ja pelaamassa biljardia. Tehtiin myös kahtena päivänä shoppailureissu pois saarelta Southamptoniin, jossa oli hyvät shoppailumahdollisuudet ja muutamia ravintoloita ja paikkoja joita kaverit halusivat näyttää minulle. Kun host perheelläni oli vapaapäivät samaan aikaan, kävimme ajelulla ympäri saarta katsomassa nähtävyyksiä ja eri kaupunkeja. The Needles Freshwater bay Sandown

6 Viimeisellä viikolla yksi kaveri vei minut Lontooseen katsomaan nähtävyyksiä ja shoppailemaan. Lähdettiin aamulla lautalla Southamptoniin ja sieltä junalla Lontooseen. Päivä kului nopeasti kierrellessä ja katsellessa paikkoja. Nähtiin ainakin Big Ben, Buckinghamin palatsi, Westminster Abbey ja St. Paulin katedraali. Päivän kiertelyn jälkeen mentiin vielä lopuksi Oxford streetille. Katu oli täynnä ihmisiä ja monenlaisia katutaiteilijoita taikureista säkkipillin soittajiin. Big Ben Kotimatka alkoi maanantaina 19. joulukuuta, host family kävi viemässä minut lautalle kahden aikoihin, junalakot olivat jouluviikolla pahimmillaan ja tällä kertaa otin suosiolla taksin Southamptonista Gatwickin lentokentälle! Taksimatka sujui mukavasti, matkalla näki monenlaisia maisemia, välillä ajettiin kiireisen kaupungin läpi ja välillä kapealla tiellä puiden keskellä. Saavuin lentokentälle hyvissä ajoin muutamaa tuntia ennen lähtöä. Lentoni oli reilun tunnin myöhässä, mutta ajan sai kulumaan hyvin lentokentän kaupoissa ja kahviloissa. Lento saapui Helsinkiin puolen yön aikoihin ja juna Ylivieskaan lähti kuudelta aamulla, joten odotin lentokentällä ja sain nukuttuakin pari tuntia. Loppumatka sujui hyvin, ja loppupäivä menikin laukkujen purkamisessa. Kannatti lähteä ulkomaille työssäoppimaan, opin paljon, kielitaitoni kehittyi ja sain paljon hyviä kavereita joita lähden tapaamaan uudestaan kesällä! Tästä reissusta on varmasti hyötyä myös tulevaisuudessa työnhaussa ja miksei opiskelupaikankin saamisessa, olen ajatellut, että lähden joksikin aikaa ulkomaille töihin jos vain sopiva paikka löytyy, ja varmasti Suomessakin arvostetaan hyvää kielitaitoa. Muutenkin tunnen olevani rohkeampi ja uskallan varmasti jatkossakin lähteä yksin matkustamaan. Suosittelen työssäoppimista kaikille jos vähänkin kiinnostaa, on uskallusta ja saa mahdollisuuden lähteä yksin tai kaverin kanssa!

TOP-jakso Isle of Wight saarella

TOP-jakso Isle of Wight saarella TOP-jakso Isle of Wight saarella Matkamme alkoi torstaina 6.10, jolloin lähdimme yöjunalla Helsingin lentokenttää kohti. Lentomme lähti klo 8.10 ja perillä Lontoossa olimme klo 9.15. Gatwickin lentokentältä

Lisätiedot

Johdanto. Järjestelyt

Johdanto. Järjestelyt Johdanto Olin työssäoppimassa yksin Irlannissa 4.4-17.5.2017. Työskentelin hostellissa Killarneyssa ja työkuvaani kuului hostellin respassa työskentely, aamupalasta huolehteminen sekä siivoaminen. Olen

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

Työssäoppimassa Fuengirolassa Petra Mustapää ja Anna Niemimäki HRC10A

Työssäoppimassa Fuengirolassa Petra Mustapää ja Anna Niemimäki HRC10A Työssäoppimassa Fuengirolassa 12.4-24.5.2013 Petra Mustapää ja Anna Niemimäki HRC10A Fuengirola Fuengirola sijaitsee etelä-espanjassa, noin 30 kilometriä Malagasta lounaaseen. Costa del Solin alueella

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjassa

Työssäoppimassa Espanjassa 1 Johanna Karjalainen M11A Työssäoppimassa Espanjassa 17.2. 3.4.2014 Mistä kaikki lähti? Opettaja kysyi eräänä päivänä koko luokalta ketkä olisi kiinnostuneet lähtemään työssäoppimaan ulkomaille. Totta

Lisätiedot

Työssäoppimassa Pizza Maestrossa, Fuengirolassa

Työssäoppimassa Pizza Maestrossa, Fuengirolassa Työssäoppimassa Pizza Maestrossa, Fuengirolassa Fuengirola Fuengirola on kaupunki eteläisessä Espanjassa, Andalusian maakunnassa. Kaupunki sijaitsee Välimeren rannalla, Costa del Solin eli Aurinkorannikon

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Fuengirola Fuengirola on kaupunki eteläisessä Espanjassa, Andalusian maakunnassa. Kaupunki sijaitsee Välimeren rannalla Costa del Solin eli Aurinkorannikon alueella.

Lisätiedot

Työelämäjakso Espanjaan

Työelämäjakso Espanjaan Työelämäjakso Espanjaan 23.4.-5.5.2017 Lähdin Oulusta sunnuntaina 23.4. klo 17.30 lentäen Helsinkiin ja sieltä jatkolento Alicanteen klo 21.50. Perillä Alicantessa klo 1.15 paikallista aikaa. Ajoin taksilla

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

Englanti, Bognor Regis

Englanti, Bognor Regis Englanti, Bognor Regis 16.9.-26.10.2013 Aloitin reissuni maanantaina 16.9. Lähdin matkaan maanantaiaamuna noin klo 10 ja hyvällä tuurilla sain vanhemmiltani kyydin Helsinki- Vantaa lentoasemalle eikä tarvinnut

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

Arki on melko samanlaista kuin suomessakin. Tietysti täällä ollaan huomattavasti kohteliaampia ja ehkä hiemaan kiireisempää on kuin mitä suomessa.

Arki on melko samanlaista kuin suomessakin. Tietysti täällä ollaan huomattavasti kohteliaampia ja ehkä hiemaan kiireisempää on kuin mitä suomessa. Matkaraportti Heti kun koulun infotilaisuudessa sain tietää, että on mahdollista päästä ulkomaanvaihtojaksolle, aloin miettimään asiaa. Vaikka olinkin vasta miettimisvaiheessa, tiesin saman tien mihin

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 1.päivä Maanantaiaamuna (22.9) koko luokka kokoontui yhdeksältä kellotornille. Jännitys oli ilmassa, lähdemme tänään leirikouluun Saksaan! Tatu oli jakanut meidät edellispäivänä

Lisätiedot

17.3 19.3. Tänään pääsin pesemään muutamat hiukset ja tutustuin vähän tiloihin. 21.3

17.3 19.3. Tänään pääsin pesemään muutamat hiukset ja tutustuin vähän tiloihin. 21.3 17.3 Lähdin aamulla klo 07.00 kohti oulunsalon lentokenttää josta lentolähti Helsinkiin klo 09.05. Helsingissä olimme n. klo 10 ja lento Düsseldorfiin lähti klo 16.30. Odotusaikana Helsingissä kaverini

Lisätiedot

MATKARAPORTTI GRAN CANARIA, PLAYA DEL INGLES 30.12.2013-15.02.2014. Hotelli-, ravintola- ja cateringala. Johdanto

MATKARAPORTTI GRAN CANARIA, PLAYA DEL INGLES 30.12.2013-15.02.2014. Hotelli-, ravintola- ja cateringala. Johdanto MATKARAPORTTI GRAN CANARIA, PLAYA DEL INGLES 30.12.2013-15.02.2014 Noora Haapakoski Julia Hatula Haapaveden ammattiopisto Hotelli-, ravintola- ja cateringala Johdanto Olimme työssäoppimassa ulkomailla

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA

HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA 20.12.2014 Tuotantotalouden tiedekunta HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA SYKSY 2014/LIETTUA Katja Nuutilainen, 0400205 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 2 2 LÄHTÖVALMISTELUT... 2 3 SAAPUMINEN LIETTUAAN... 3 4

Lisätiedot

Työssäoppimassa Fuengirolassa 2.4. 15.5.2011

Työssäoppimassa Fuengirolassa 2.4. 15.5.2011 Työssäoppimassa Fuengirolassa 2.4. 15.5.2011 Mervi Ylitalo & Sonja Rautioaho Ma08 Fuengirola on kaupunki eteläisessä Espanjassa, Andalusian maakunnassa. Kaupunki sijaitsee Välimeren rannalla Costa del

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

Kielellinen selviytyminen

Kielellinen selviytyminen BILBAO Kulttuurit kohtaavat Bilbaossa ollessani havaitsin täysin erilaisen päivärytmin. Päivät ovat todella pitkiä, sillä ihmiset viihtyvät myöhään ulkona viettäen aikaa perheen ja ystäviensä kanssa. Myös

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

Kansainvälinen harjoittelu. Jukka Inget TTE8SN2 Jaakko Hartikka TTE9SNL

Kansainvälinen harjoittelu. Jukka Inget TTE8SN2 Jaakko Hartikka TTE9SNL Kansainvälinen harjoittelu Jaakko Hartikka TTE9SNL Vaihtoon hakeminen ja alkujärjestelyt Minulla oli kauan ollut sellainen etäinen haave vaihdosta ja usein ajattelin, että olisi mukava lähteä mutta se

Lisätiedot

Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015

Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015 Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015 13.5. kello 2.45 marttasisar Kaarina soitteli minulle herätyssoiton ja näin tämä Italian matkan alkaminen on todellista.

Lisätiedot

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka

Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka Savonlinnan seudun erotuomareiden koulutus-/opintomatka 30.3-3.4.2017 Torstai 30.3.2017 Lähdimme klo 17.30 kokeneen tuomarin Juha Raution autolla kohti Vantaata, jossa yövyimme ensimmäisen yön. Ennen lähtöä

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

Malaga Työssäoppimassa Malagassa. Minna Raijas

Malaga Työssäoppimassa Malagassa. Minna Raijas Malaga 12.3.-29.4.16 Työssäoppimassa Malagassa. Minna Raijas Lähtö Malagaan Aamulennolla Malagaan. Koneenvaihto oli Pariisissa. Enpä ole aikaisemmin nähnyt yhtä suurta kenttää. Onneksi vaihtoon oli kaksi

Lisätiedot

MATKARAPORTTI TARTTO 27.3.2011-22.4.2011. Essi-Maria Lamppu

MATKARAPORTTI TARTTO 27.3.2011-22.4.2011. Essi-Maria Lamppu MATKARAPORTTI TARTTO 27.3.2011-22.4.2011 Essi-Maria Lamppu Hain vuonna 2010 syksyllä vaihtoon. Olin jo pitkään miettinyt vaihtoon lähtöä, sillä uskoin sen olevan ainutkertainen mahdollisuus päästä tutustumaan

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso Gran Canarialla

Työssäoppimisjakso Gran Canarialla Työssäoppimisjakso Gran Canarialla Espanjassa Säde Liikala Kaisu Ottavainen Sini Sailas 9.11. 18.12.2013 Playa Del Ingles, Espanja MAMEKAM 5 hankkeen rahoituksella Työssäoppimisjakso Gran Canarialla Gran

Lisätiedot

Gnesta, Ruotsi. Työharjoittelu Skeppsta Hyttassa 8.10.-20.12.2014. Saara Sirkeoja lasinpuhallus 2013-2015

Gnesta, Ruotsi. Työharjoittelu Skeppsta Hyttassa 8.10.-20.12.2014. Saara Sirkeoja lasinpuhallus 2013-2015 Gnesta, Ruotsi Työharjoittelu Skeppsta Hyttassa 8.10.-20.12.2014 Saara Sirkeoja lasinpuhallus 2013-2015 Lähdin suoritamaan työssäoppimistani maaseudun rauhaan Ruotsin Gnestaan. Gnesta on noin 10 000 asukkaan

Lisätiedot

Toinen jakso oli , johon osallistui myös neljä opiskelijaa ja yksi opettaja, joka oli koko ajan mukana.

Toinen jakso oli , johon osallistui myös neljä opiskelijaa ja yksi opettaja, joka oli koko ajan mukana. Ammattiopisto Tavastian Hotelli-, ravintola-, catering- ja elintarvikeosaston opiskelijat (8) ja opettajat (2) osallistuivat Vana-Vigalan Tehnika ja Teeninduskoolin hallinnoimaan Nordplus junior Vocational

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

HARJOITTELU MÁLAGASSA AT4WIRELESS-YRITYKSESSÄ. Mikko Hökkä TTE4SN5Z

HARJOITTELU MÁLAGASSA AT4WIRELESS-YRITYKSESSÄ. Mikko Hökkä TTE4SN5Z HARJOITTELU MÁLAGASSA AT4WIRELESS-YRITYKSESSÄ Mikko Hökkä TTE4SN5Z HARJOITTELUN SUUNNITTELU Aloin suunnitella vaihtoharjoittelua jo tammikuussa 2008, kun sain tiedon harjoittelusta omalta opettajaltani.

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi).

Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi). Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Rakenne- ja rakennustuotantotekniikka Vaihtoyliopisto: KAIST Korean Advanced Institute of Science and Technology Vaihto-ohjelma: Kahdenvälinen vaihtokohde Opetuskieli: Englanti

Lisätiedot

BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013. Titta Lumiaho 25.07.2013

BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013. Titta Lumiaho 25.07.2013 BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013 Titta Lumiaho 25.07.2013 JOHDANTOA Minun yksi unelmista on ollut se, että pääsen ulkomaille työharjoitteluun. Tämä unelma toteutui, kun opettajani ilmoitti, että Espanjassa

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla.

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. TYÖSSÄOPPIMASSA SAKSASSA, KÖLNISSÄ 25.3-23.5.2015 Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. Lähdimme Leonardo- hankkeen rahoituksella, joka kattoi lennot sekä asunnon.

Lisätiedot

PIETARI Anu Kopra Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Hienopuusepäntyö

PIETARI Anu Kopra Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Hienopuusepäntyö PIETARI 15.1.-25.2.2017 Anu Kopra Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Hienopuusepäntyö 15.1. alkoi ensimmäinen matkani Pietariin, ja samalla ensimmäinen matkani Venäjälle. Junassa tapasin itselleni

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007

BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007 BUSINESS TO BUSINESS MEDIAT OY DUBLIN 03.-06.05.2007 tourwiseireland 1 Hotelli Dublinissa: Academy Hotel * * * Academy hotelli on mukava kolmen tähden hotelli aivan Dublinin keskustassa O Connell Street

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Työharjoittelu Edinburghissa

Työharjoittelu Edinburghissa Työharjoittelu Edinburghissa 11.4.2016 6.5.2016 Skotlannin matkani alkoi mukavasti lomaviikolla, koska olin varannut matkaan viisi viikkoa joista työharjoittelu tulisi kestämään neljä viikkoa. Lomaviikon

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

MAMEKAM 4 Työssäoppimassa 11.11.-20.12.2010 Fuengirola, Espanja

MAMEKAM 4 Työssäoppimassa 11.11.-20.12.2010 Fuengirola, Espanja 1 MAMEKAM 4 Työssäoppimassa 11.11.-20.12.2010 Fuengirola, Espanja Taru Markkula ja Janina Leino Aurinkorantojen Fuegirola tai Fuge, kuten paikalliset suomalaiset sitä kutsuvat, on todella viihtyisä paikka.

Lisätiedot

Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011

Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Lähdimme Essin kanssa sunnuntai aamuna 27.3 kohti länsisatamaa, josta suuntasimme laivalla kohti Tallinnaa.

Lisätiedot

TYÖHARJOITTELU ESPANJASSA 9.3. 18.4.2015

TYÖHARJOITTELU ESPANJASSA 9.3. 18.4.2015 TYÖHARJOITTELU ESPANJASSA 9.3. 18.4.2015 Viikko 1 Matkantekomme alkoi 9.3 noin kello 8, kun lähdimme junalla Ylivieskasta kohti Helsinkiä. Junamatka sujui hyvin pienessä jännityksessä siitä, että miten

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Raportti opiskelijavaihdosta Kiinasta (metalliala, Linnanketo)

Raportti opiskelijavaihdosta Kiinasta (metalliala, Linnanketo) Raportti opiskelijavaihdosta Kiinasta (metalliala, Linnanketo) Ke 8.4.2009 Laskeuduttuamme Shanghaihin lähdimme minibussilla Suzhouhun. Matka kesti reilut 2 tuntia. Suzhoussa rentouduimme ensin pari tuntia,

Lisätiedot

Työharjoittelu Espanjassa 9.3.-19.4.2015

Työharjoittelu Espanjassa 9.3.-19.4.2015 Työharjoittelu Espanjassa 9.3.-19.4.2015 Viikko 1 Maanantaina 9.3. juna lähti Ylivieskan rautatieasemalta noin kello 8. Matka Helsinkiin sujui hyvin meinasi vain vähän tulla kiire lentokentälle. Lento

Lisätiedot

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia)

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia) KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA (Lyhytelokuva, draama komedia) 1. INT. Työpaikka, toimisto. Ilta klo.19.45. Kesto 30s. istuu yksin työpaikan suuressa toimistotilassa omassa työpisteessään. Yösiivooja tulee

Lisätiedot

Matkakertomus työssäoppimisjaksosta Ranskassa

Matkakertomus työssäoppimisjaksosta Ranskassa Matkakertomus työssäoppimisjaksosta Ranskassa Eemeli Kemppainen Sähkö13L Lounais-Suomen ammattiopisto Novida Työssäoppimisjakso Ranskassa Lähdin kansainväliselle-työssäoppimisjaksolle Lauri Laivorannan

Lisätiedot

Ryhmässä Fuengirolaan. v v Hotelli Fuengirola Park v Lennot Helsingistä ja Oulusta v Ilmoittaudu

Ryhmässä Fuengirolaan. v v Hotelli Fuengirola Park v Lennot Helsingistä ja Oulusta v Ilmoittaudu Ryhmässä Fuengirolaan v 14. -28.04.2018 v Hotelli Fuengirola Park v Lennot Helsingistä ja Oulusta v Ilmoittaudu 30.11.2017 mennessä Mirja ; 0407635528 mirja.hanninen@hyvame.fi Tuomas ; 0400242686 tuomas.samuel@gmail.com

Lisätiedot

Joonas Hietava. Vaihtoraportti by

Joonas Hietava. Vaihtoraportti by BRNO Czech Republic Vaihtoraportti by Joonas Hietava Alkujännitys Kun sain tietää, tää että lähtö oli varma, oli sisimässä ii äsekaisia kii tunteita. Toisaalta olin todella innoissani, mutta myös pelko

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior Latvia

Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior Latvia Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior 31.1.-6.2.2016 Latvia M13a ja 14a ryhmät, opettajat Arja Mäkinen ja Merja Räihä suuntasivat junalla kohti Tikkurilaa sunnuntaina. Lensimme ensin Riikaan ja

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Työssäoppipaikka, Fade Out Label Fade Out Label on v. 2015 perustettu yritys, joka valmistaa vanhoista kierrätetyistä farkuista unisex-mallisia vaatteita. Koko tuotanto tapahtuu

Lisätiedot

BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015

BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015 DAY 1 BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015 Matka alkoi kun kokoonnuimme Helsinki-Vantaan lentokentälle 04.30. Härski ja Niko pitivät meille pienen palaverin ja aloimme hoitaa lähtömuodollisuuksia.

Lisätiedot

KOS15A

KOS15A MATKARAPORTTI Anne Ylispangar VIRO, TALLINNA Susanna Partala 4.11.-14.12.2016 KOS15A Perjantai 4.11.2016 Perjantai aamuna lähdimme matkaan Ylivieskan matkahuollosta klo 5.00. Matka Helsinkiin taittui kahden

Lisätiedot

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä VERBI + VERBI - LAUSE -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä MIHIN LIIA MENEE? LIIA MENEE RAVINTOLAAN SYÖMÄÄN. MISSÄ LIIA ON? LIIA ON RAVINTOLASSA SYÖMÄSSÄ.

Lisätiedot

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Irlanti Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Lähdin Irlantiin 2.3.2015 suorittamaan työssä oppimistani. Lähteminen pois suomesta jännitti jonkun verran

Lisätiedot

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012 Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 28 eläkeläisopettajaa (osa ystäviä) oli liikunnallisella virkistyslomalla Hotelli Kajaanissa. Matkat taitettiin rautateitse, invavaunut

Lisätiedot

Olin työelämäjaksolla Kyproksella Agia Napassa. Tavoitteeni oli päivittää. ravintolakokin ammattitaitoani vastaamaan työelämän vaatimuksia sekä

Olin työelämäjaksolla Kyproksella Agia Napassa. Tavoitteeni oli päivittää. ravintolakokin ammattitaitoani vastaamaan työelämän vaatimuksia sekä Tiivistelmä Olin työelämäjaksolla Kyproksella Agia Napassa. Tavoitteeni oli päivittää ravintolakokin ammattitaitoani vastaamaan työelämän vaatimuksia sekä kehittää kielitaitoani sekä englannin että ruotsin

Lisätiedot

IADS-VAIHTO INTIASSA KESÄLLÄ 2015

IADS-VAIHTO INTIASSA KESÄLLÄ 2015 IADS-VAIHTO INTIASSA KESÄLLÄ 2015 Kevättalvella 2015 aloitimme vaihto-opiskelupaikan hakuprosessin valmistelun. Pohdimme perusteellisesti mihin maahan haluamme matkustaa ja missä maassa voisimme oppia

Lisätiedot

Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen

Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen Vnitřní lokální pády statický: inessiv ssa směr od: elativ sta směr do: illativ Vn, -hvn, -seen Vytvoř elativ: Minä olen kotoisin Tšekistä (Tšekki). Hän on kotoisin Suomesta (Suomi). Oletko sinä kotoisin

Lisätiedot

Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense. Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B

Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense. Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B Valmistelut ja hakeminen Haku Etelä-Tanskan yksikköön tehtiin kokonaisuudessaan yliopistosivuilta löytyvällä lomakkeella kv-toimiston

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Seuraava päivä onkin lauantai eikä ole koulua. Isä lähtee pelaamaan jalkapalloa heti aamusta ja me jäädään äidin kanssa

Seuraava päivä onkin lauantai eikä ole koulua. Isä lähtee pelaamaan jalkapalloa heti aamusta ja me jäädään äidin kanssa 1 Sitten äiti lähtee saattamaan minut kouluun. Isä on jo lähtenyt töihin. Äiti menee päivittäiselle aamulenkilleen sen jälkeen. Äiti on tosi urheilullinen ja lenkkeily on äidin lempipuuhaa. Olen Minttu

Lisätiedot

Tilanne: Olet sairaana. Keksi itse mikä sinua vaivaa. Soitat lääkäriin ja varaat ajan.

Tilanne: Olet sairaana. Keksi itse mikä sinua vaivaa. Soitat lääkäriin ja varaat ajan. KESKUSTELUJA Alla on yksi keskustelutilanne. Kaveri puhuu sinulle keskustelun toisen osan. Sinun puheenvuorosi kuvattu dialogiin tähdillä (esim. Puhuja : ********). Vastaa puheenvuoroihin. Näet vastausajan

Lisätiedot

BARCELONA. Työssäoppimisen seurantamatka

BARCELONA. Työssäoppimisen seurantamatka BARCELONA Työssäoppimisen seurantamatka 4.-8.4.2016 HOLIDAY INN EXPRESS MOLINS DE REI Kalajoen ammattiopiston opiskelija Heikki Huhtala lähti työssäoppimisjaksolle Espanjan Barcelonaan Holiday Inn Express

Lisätiedot

Matkaraportti 16.2.2016

Matkaraportti 16.2.2016 Matkaraportti 16.2.2016 Teemu Talala Nivalan ammattiopisto Catering osasto Vierailumatka Unkarin Zirciin 7.2-11.2.2016 Lähdin tutustumis- / ystävyysmatkalle Unkariin sunnuntaina 7.2 klo 10.00 lähtevällä

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10 Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012 Veera Helander arva10 Työpaikka Manuel & Ariana on pieni yritys jossa tehdään juhlavaatteita, hääpukuja, mittatilaustöitä sekä couture

Lisätiedot

Matkaraportti: Italia

Matkaraportti: Italia Matkaraportti: Italia Noora Heikkonen Vietimme Italiassa neljä viikkoa ja viisi päivää. Tässä ajassa ehdimme tutustua sekä asuinkaupunkiimme Padovaan että muihinkin Pohjois- Italian tunnetuimpiin kaupunkeihin.

Lisätiedot

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga Ry Turku ja Sunnea Oy järjestivat harjoitusleirin Kroatiassa syyskuussa 2011. Matkakohteena oli historiallinen Trogir. lensivät Norwegianilla ja myöhemmin

Lisätiedot

Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009. Kaupunki: Fuengirola. Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta

Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009. Kaupunki: Fuengirola. Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta Espanjassa työssäoppimassa 27.10. 6.12.2009 Työssäoppimispaikkamme oli Fuengirolassa. (Costa del sol) Kaupunki: Fuengirola Asukasluku: 68 646 (2008) Keskilämpötila: 18 astetta Lähin lentokenttä: Málaga

Lisätiedot

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Väkiluku 48,5 miljoonaa Pinta-ala 99 313 km 2 Kieli Korea Valuutta Won Aikavyöhyke GMT +8 Pääkaupunki Seoul Presidentti Lee Myung-bak Etelä-Korea University

Lisätiedot

UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ

UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ European Project Semester 2008 Eeva Siuruainen (TTE5SN2) ENNEN LÄHTÖÄ Minulla oli suuri halu päästä tekemään työharjoitteluni ulkomailla ja muu

Lisätiedot

LIITE Kysely: Taaperot tahtovat syödä itse!

LIITE Kysely: Taaperot tahtovat syödä itse! LIITE Kysely: Taaperot tahtovat syödä itse! Keskeiset tutkimustulokset taulukoina. Taulukot vain toimitukselliseen käyttöön. SYÖKÖ LAPSI SAMAA RUOKAA KUIN MUU PERHE (%), n= Syö täysin samaa ruokaa Syö

Lisätiedot

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Niklas Sillander Luksia Marraskuu, 2015 Matkaan mars! Laukku on pakattu ja kaikki tarvittava varmistettu moneen kertaan olevan mukana joten nyt vain odotellaan kyytiä lentokentälle,

Lisätiedot

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 Valmistelut Hochschule Offenburg Offenburg Gengenbach Asuminen Opiskelut Yhteydenpito kotimaahan Vapaa-aika Mietteitä vaihdosta Kuvia reissusta

Lisätiedot

Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta

Hotelli Seashells Resort**** Qawra Coast Road, Qawra, SPB 1902, Malta Kevätretki Maltalle 23 27.4.2017 Matkalla nähdään pääsaaren lisäksi Gozon vihreämpää luontoa ja tutustutaan monipuolisesti historiaan ja nähtävyyksiin. Saaren etelä-osan retkellä nähdään mm. Zurrieq laakso

Lisätiedot

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Alppilan lukio on järjestänyt yhdessä Espoonlahden ja Kauhavan lukioiden sekä Europaschule Langerwehen kanssa yhdessä Opetushallituksen osin tukeman kurssin

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan

Lisätiedot