Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien talousarviosuunnitelman laadintakehys

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien talousarviosuunnitelman laadintakehys"

Transkriptio

1 Liikuntalautakunta Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien talousarviosuunnitelman laadintakehys Kunnanhallitus Kuntalain (13, 110 ) mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi. Talousarviovuosi on suunnitelman ensimmäinen vuosi. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijääminen. Myös hallintosäännön (4, 26 ) mukaan talouden on oltava tasapainossa. Investointien rahoitussuunnitelman mukaan Kirkkonummen kunnan tilikauden yli-/alijäämä vuosina on seuraavanlainen (1000 ): Vuosien tilikauden tulos on tasapainossa; rahoitussuunnitelman mukaan kaikkien suunnitelmavuosien tulos on positiivinen. Toimintakatteen ja tuloksen kehitys vuosina * näkyvät all: (kaikkia eriä ei ole kirjoitettu näkyviin) (1000 ) ENN2016* TA2016 TOT2015 TOT2014 TOT2013 Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate Verotulot Valtionosuudet Vuosikate Tulos Kehyksen asettamisessa on otettu huomioon toisaalta hallitusohjelman mukaisten toimenpiteiden aiheuttamat muutokset (mm. toimeentulotuen maksatuksen siirto, SOTE-ratkaisu) ja näistä aiheutuvat muutokset verotuloihin ja valtionosuuksiin. Kunnan puolelta on huomioitu maankäytön kehityskuvan ja strategian vaatimien toimenpiteiden mahdolliset vaikutukset kustannusrakenteeseen. Toimintakatteen riittävä taso on arvioitu investointien PT-suunnitelman yhteydessä tehdyn rahoitussuunnitelman mukaan. Käynnissä olevan taspainottamisprojektin mahdolliset säästötoimenpiteet voidaan sisällyttää kehykseen heti syksyllä elokuun alussa ennen lautakuntien talousarvioehdotuksia.

2 Valmistelija: talousjohtaja Anne Arvola, puh etunimi.sukunimi(at)kirkkonummi.fi Esityslistan liite: Esitys vuoden 2017 talousarvion kehykseksi Ehdotus Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää 1 hyväksyä yllä esitetyn lautakuntien kehyksen vuoden 2017 talousarvion valmistelun lähtökohdaksi. 2 tarkistaa kehystä ja päättää mahdollisten säästötoimenpiteiden käytöönotosta vuonna 2017 talouden tasapainottamisprojektin valmistuttua. Käsittely Keskustelun aikana jäsen Outi Saloranta -Eriksson ehdotti, että asia jätetään pöydälle ja että numeeristen kehystietojen pohjaksi tuodaan toimintaympäristön muutosanalyysi. Puheenjohtaja Raija Vahasalo ja jäsenet Timo Haapaniemi ja Pirkko Lehtinen kannattivat Saloranta-Erikssonin ehdotusta. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti Saloranta-Erikssonin ehdotuksen. Päätös Kunnanhallitus päätti jättää asian pöydälle ja että numeeristen kehystietojen pohjaksi tuodaan toimintaympäristön muutosanalyysi. Kehys tuodaan kunnanhallituksen kokoukseen Tiedoksi Muutoksenhakuohje Ei muutoksenhakua

3 Kunnanhallitus Toimialoilta saadut toimintaympäristöanalyysit vuodelle 2017: Perusturvan toimialan muutokset vuonna 2017: *Perustoimeentulotuki Poisjäävät avustuskustannukset 4,3 milj. euroa, valtionosuustulot ja takaisinperintä 2,7 milj. euroa ja tähän liittyvät henkilöstökustannukset euroa. Yhteensä määrärahan tarve vähenee 1,7 milj. euroa. milj. tehostetun kustannukset. euron jotka *Sairaalasiirto ja hoitoketjujen vahvistaminen Oman toiminnan poisjäänti (40 sairaansijaa) vähentää menoja noin 2,5 euroa, mutta Espoon sairaalan ostos (30 asiakaspaikkaa ja palveluasumisen paikat (12) aiheuttavat noin 4,8 milj. Lopputuloksena toimialan arviona on konreettinen 2,3 milj. lisärahoituksen tarve. *Lisäksi toimiala on esittänyt menojen kasvuoletuksia sekä kasvuvaraa, sisältyvät yleisiin oletuksiin. Sivistystoimen toimialan muutokset vuonna 2017 meillä maksuja *HE 60/2016 arvio maksutuottojen lisäyksestä on 16%, mikä tarkoittaisi maksutuloihin perustuen /v Mutta: Siv:n päätös : toimintavuoden vakan asiakasmaksuista oli, että korotetaan alkaen vain indeksitarkistuksella Tuotot s+r yhteensä on n /v toimintakulut *Varhaiskasvatusoikeuden rajaus 20 h/ viikko Osa-aikaisten varhaiskasvatuksessa olevien lasten täsmällinen määrä ei toistaiseksi tiedossa. Kustannusvaikutuksia v:lle 2017: Suomenkielinen vaka: lasta, (joista 23 on jo op) joiden huoltaja kotona; arvio em. että n. 80, joilla ei olisi oikeutta kp-vakaan alkaen. - Jos 80 lasta siirtyisi kp:stä op vapautuisi laskennallisesti 40 kp paikkaa - Laskennallinen arvio kokonaiskustannuksista (40 kp/hp) olisi /v ja kate /v Ruotsinkielinen vaka: -39 lasta (joista 14 on jo op), joista 16 ei oikeutta kp-vakaan; ts. vapautuisi n. 11 kp paikkaa -Laskennallinen arvio kokonaiskustannusksista (11 kp/hp/v) toimintakulut ja kate /v mikä on *0-6-vuotiaiden määrä uuden väestöennusteen mukaisesti (oheismateriaali Väestöennuste talousarvion 2017 tekemisen tueksi) on 2 966, osavuosikatsauksen toteuma oli lasta. Varhaiskasvatuksen kysynnän suhteellinen osuus väestönennusteesta nousee n %. *Henkilöstöresurssimuutokset + 6 kasvattajaa Suomenkielinen: Vuorenmäen pk:n toiminta laajenee 42 hp:lla,

4 Sepänkannaksen päiväkodin johtaja Määrärahan lisäystarve noin euroa toiminnan *Kotihoidon tuen kuntalisä (s+r) lakkautetaan alkaen Määrärahan vähennys noin euroa, josta varataan avoimen laajentumiseen noin euroa (kerhotoimintaa; perheiden tuki kohdistetaan avoimen toiminnan kerhoihin). Yhdyskuntatekniikan toimialalla toiminta jatkuu vuoden 2016 kaltaisena, merkittäviä muutoksia ei ole tiedossa. lukuun sitovien tavoitteiden Taitoan tilintarkastuskulujen tuottanut tulosta). Konsernihallinnon toimialalla toiminta jatkuu vuoden 2016 kaltaisena, ottamatta talousarviovuonna 2016 varattuja määrärahoja selvityksiin. Lisäksi säästöä vuoteen 2016 verrattuna saadaan asiakaspalvleumaksujen tarkistuksesta sekä vähentymisestä (talousasioiden organisointi on Lisäksi kaikkien toimialojen kustannuksiin tulevat vaikuttamana mm. henkilöstöhallinnon koordinoima varhaisen tuen välittämisen malli, jolla säästetään kustannuksia sairauspoissaoloja vähentämällä, lomarahojen leikkauksen kohdistaminen palkkakustannuksiin ja taloushallinnon keskittäminen, jolloin saadaan resurssit tehokkaampaan käyttöön. Tämän avulla pystytään edelleen vähentämään tilintarkastukseen meneviä kustannuksia. neutraali. Johtopäätöksenä toimintaympäristöanalyyseista voidaan sanoa: *Perusturvan toimialan säästö tai lisämäärärahan tarve on neutraali. *Sivistystoimen toimialan säästö noin euroa *Yhdyskuntatekniikan toimialan säästö tai lisämäärärahan tarve on *Konsernihallinnon toimialan säästöjen arvio on noin euroa. Vuoden 2017 kehyksen laadinnassa on huomioitu seuraavat asiat: käytettiin löytynyt kuntalisän *Jokaisen lautakunnan toimintamenoja korotettiin noin 1 %, pohjana vuoden 2016 talousarvion menoja. *Jokaisen lautakunnan toimintatulot on arvioitu neljän edellisvuoden keskimääräisen toteuman mukaisesti. *Toimintaympäristön analyysien perusteella suuria säästösummia ei yhdenkään lautakunnan osalta (lukuun ottamatta mahdollista lakkauttamista ja konsernihallinnon säästöjä). *Lomarahojen leikkausten (kiky) vaikutus vuosille ja sairauspoissaolojen vähentymisen arvioitu säästöjen kohdentumisten vaikutus toimialatasolla on seuraava: - konsernihallinto euroa lomarahat ja euroa sairauspoissaolot - perusturva euroa lomarahat ja euroa sairauspoissaolot - sivistystoimi euroa lomarahat ja euroa sairauspoissaolot - yhdyskuntatekniikka euroa lomarahat ja euroa sairauspoissaolot Näitä ei ole suoraan kohdistettu lautakuntatasolle, vaan on huomioitu kokonaisuudessa. *Ulkopuolisten palvelujen arviot ovat palvelutuottajien talousarviolukuja

5 (HUS, HSL sekä palo- ja pelastustoimi). *VHL toimintakate on arvioitu Pöyryn konsultin ja vesihuoltolaitoksen päällikön yhteistyönä Kokonaisuutena toimintamenot lisääntyvät vuoden 2016 talousarvioon verrattuna 1,4 milj. euroa ja vuoden 2015 tilinpäätöstietoihin verrattuna vähenevät 1,2 milj. euroa.kehyksen toimintakate -193 milj. euroa vaikuttaa tiedossa olevien säästöjen valossa realistiselta saavuttaa. Valmistelija: talousjohtaja Anne Arvola, puh etunimi.sukunimi(at)kirkkonummi.fi Esityslistan liite: - Vuoden 2017 talousarvion kehys, ehdotus kunnanhallitukselle Oheismateriaali: - Kirkkonummi väestöprojektiot Ehdotus Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää 1 hyväksyä liitteenä olevan lautakuntien kehyksen vuoden 2017 talousarvion valmistelun lähtökohdaksi. 2 tarkistaa kehystä ja päättää mahdollisten säästötoimenpiteiden käytöönotosta vuonna 2017 talouden tasapainottamisprojektin valmistuttua elokuussa. Käsittely Talouspäälliköt Esa Lindell, Ari Hasu ja Raili Häkkinen sekä toimialajohtajat Hannele Kujala, Liisa Ståhle ja Jari Tirkkonen olivat kokouksessa läsnä tämän pykälän keskustelu0n aikana vastaamassa kunnanhallituksen kysymyksiin. Talousjohtaja Anne Arvola esitteli kehyksen. Keskustelun aikana Matti Kaurila ehdottaa, hyväksyä liitteenä olevan lautakuntien kehyksen vuoden 2017 talousarvion valmistelun lähtökohdaksi sillä muutoksella, että sivistystoimialan kehykseen sisällytetään nykyiseen kotihoidon tuen kuntalisä. Sivistystoimialan toimialalla ei varata määrärahoja uusiin päivähoidon vakansseihin. Jäsenet Timo Haapaniemi ja puheenjohtaja Raija Vahasalo kannattivat Kaurilan ehdotusta.

6 Puheenjohtaja Raija Vahasalo ehdotti, että seuraaviin talousarvioneuvotteluihin mennessä talousyksikön johdolla lasketaan keskeisten palvelujen yksikköhinnat. Jäsen Antti Kilappa kannatti Vahasalon ehdotusta. Jäsen Kaurila muutti ehdotustaan siten, että viimeinen lause poistetaan. Haapaniemi ja Vahasalo kannattivat muutettua ehdotusta. Puheenjohtaja julisti keskustelun päättyneeksi ja totesi edellä todetut ehdotukset. Kunnanhallitus ei hyväksynyt Kaurilan ehdotusta yksimielisesti, joten puheenjohtaja totesi, että ehdotuksista on äänestettävä. Puheenjohtaja ehdotti, että asiasta äänestetään nimenhuudolla siten, että ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Kaurilan muutosehdotusta äänestävät EI. Jos EI voittaa, kunnanhallitus päättää Kaurilan ehdotuksen mukaisesti. Ehdotus äänestysjärjestyksestä hyväksyttiin. Nimenhuudolla toimitetussa äänestyksessä annettiin ääniä seuraavasti: 8 Jaa -ääntä (Adlercreutz, Lindholm, Harinen, Hedberg, Isomäki-Reik, Kilappa, Lehtinen, Sinisalo) 4 Ei -ääntä (Haapaniemi, Kaurila, Wichmann, Vahasalo) 1 äänesti tyhjää (Saloranta-Eriksson) Pohjaehdotus sai enemmän ääniä. Kunnanhallitus hyväksyi puheenjohtajan ehdotuksen yksimielisesti. Jäsen Timo Haapaniemi saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana klo Päätös Kunnanhallitus päätti 1 hyväksyä liitteenä olevan lautakuntien kehyksen vuoden 2017 talousarvion valmistelun lähtökohdaksi. 2

7 tarkistaa kehystä ja päättää mahdollisten säästötoimenpiteiden käytöönotosta vuonna 2017 talouden tasapainottamisprojektin valmistuttua elokuussa. 3 että seuraaviin talousarvioneuvotteluihin mennessä talousyksikön johdolla lasketaan keskeisten palvelujen yksikköhinnat. Pöytäkirjan liite: - Vuoden 2017 talousarvion kehys, kunnanhallituksen päätös Tiedoksi Muutoksenhakuohje Oikaisuvaatimus kunnanhallitukselle Liikuntalautakunta Kunnanhallituksen hyväksymä liikuntalautakunnan talousarviokehyksen toimintakate vuodelle 2017 on , joka tarkoittaa vuoden 2016 hyväksytyn talousarvion toimintakatteen tasoon verrattuna euron (-3,2 %) vähennystä toimintakatteeseen. Hyväksytyn kehyksen perusteluissa todetaan, että jokaisen lautakunnan toimintamenoja korotettiin noin 1 %, pohjana käytettiin vuoden 2016 talousarvion menoja. Lisäksi todetaan, että jokaisen lautakunnan toimintatulot on arvioitu neljän edellisvuoden keskimääräisen toteuman mukaisesti. Tämä ei kuitenkaan liikuntalautakunnan osalta pidä paikkansa, vaan liikuntalautakunnan vuoden 2017 toimintatulojen pohjaksi on otettu kahden edellisen vuoden toteutuma. Kyseisinä vuosina ei ole ollut kunnollista talvea, jolloin liikuntalautakunnan tulot ovat keskimääräistä suuremmat johtuen lämmitettävän tekonurmen tuloista, sekä osittain myös uimahallin tuloista. Lisäksi kyseisinä kahtena vuotena liikuntalautakunan tuloissa on valtionapua euroa. Mikäli liikuntalautakunnan vuoden 2017 toimintatulot olisi selostusosion perusteluiden mukaisesti arvioitu neljän edellisvuoden keskimääräisen toteuman mukaisesti, olisi nämä euroa pienempi. Tällöin vuoden 2016 hyväksytyn talousarvion toimintakatteen tasoon verrattuna vähennystä toimintakatteeseen olisi euroa (-1,6 %). Valmistelija: liikuntatoimenjohtaja Katja Linnakylä puh , etunimi.sukunimi(at)kirkkonummi.fi Esityslistan liite: Kehys 2017

8 Ehdotus Liikuntatoimenjohtaja Liikuntalautakunta päättää: 1. merkitä tiedoksi kunnanhallituksen hyväksymän vuoden 2017 talousarvion laadintakehyksen. 2. todeta, että liikuntalautakunnan toimintatulot on arvioitu euroa suuremmiksi kuin hyväksytyn kehyksen perusteluissa on todettu. 3. käsitellä liikuntalautakunnan talousarvioehdotuksen vuodelle 2017 ja taloussuunnitelmaehdotuksen vuosille liikuntalautakunnan kokouksessa. Päätös Liikuntalautakunta Ehdotus hyväksyttiin. Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, kuntalaki 91 Liikuntalautakunta Kunnanhallitus hyväksyi vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehyksen. Jokaisen lautakunnan toimintamenoja korotettiin noin 1 %, pohjana käytettiin vuoden 2016 talousarvion menoja. *Jokaisen lautakunnan toimintatulot on arvioitu neljän edellisvuoden keskimääräisen toteuman mukaisesti. *Toimintaympäristön analyysien perusteella suuria säästösummia ei löytynyt yhdenkään lautakunnan osalta (lukuun ottamatta mahdollista kuntalisän lakkauttamista ja konsernihallinnon säästöjä). *Lomarahojen leikkausten (kiky) vaikutus vuosille ja sairauspoissaolojen vähentymisen arvioitu säästöjen kohdentumisten vaikutus sivistystoimen toimialalla on seuraava: - sivistystoimi euroa lomarahat ja euroa sairauspoissaolot. Näitä ei ole suoraan kohdistettu lautakuntatasolle, vaan on huomioitu kokonaisuudessa. Liikuntalautakunta totesi kehyksen käsittelyn yhteydessä, että liikuntalautakunnan toimintatulot on kunnanhallituksen hyväksymässä kehyksessä arvioitu euroa suuremmiksi kuin kehyksen

9 perusteluissa on todettu. Lisäksi tähän on sisältynyt viimeisten kahden vuoden aikana, joiden perusteella kehyksen tuloarvio on määritelty, n valtionapua. Tällaisia mahdollisia tuloja ei tiedetä etukäteen, eikä niitä näin ollen voida budjetoida. Tällaisten tulojen käyttö ei myöskään perustu normaalitoimintaan, vaan liittyvät johonkin hankkeeseen, joka toteutuu ainoastaan mikäli valtionapu saadaan. Kunnanhallitus päätti kehyspäätöksen yhteydessä myös tarkistaa kehystä ja päättää mahdollisten säästötoimenpiteiden käytöönotosta vuonna 2017 talouden tasapainottamisprojektin valmistuttua elokuussa sekä, että seuraaviin talousarvioneuvotteluihin mennessä talousyksikön johdolla lasketaan keskeisten palvelujen yksikköhinnat. Kunnanhallituksen hyväksymä liikuntalautakunnan talousarviokehyksen toimintakate on euroa pienempi (vähennystä -3,2 %) kuin vuoden 2016 hyväksytyn talousarvion toimintakate. Lautakuntien ehdotukset vuoden 2016 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi tulee jättää kunnanhallitukselle viimeistään Liikuntalautakunnan talousarvioehdotus Liikuntalautakunnan talousarvioehdotus jaetaan kolmeen eri pääkohtaan: liikuntapalvelut, liikunta- ja virkistysalueet sekä uimahallipalvelut. Liikuntapalvelut on jaettu kahteen kustannuspaikkaan (liikuntayksikkö, keskustan väestönsuoja), liikuntapaikkojen kunnossapito on jaettu yhdeksään kustannuspaikkaan (urheilupuistot, urheilukentät, pallokentät, jääkentät, kuntoradat, uimarannat, ulkoilualueet, hiihtoladut sekä venesatamat),sekä lisäksi on uimahalli omana yksikkönään. Liikuntalautakunnan talousarvioehdotus 2017 ja taloussuunnitelmaehdotus , talousarvioehdotuksen tulomäärärahat 2017 ja liikuntapalveluiden vuosien henkilöstösuunnitelmaehdotus ovat esityslistan liitteinä. Talviliikuntapaikkojen ylläpitokustannukset ovat runsaslumisina talvina olleet huomattavasti suuremmat kuin mihin talousarviossa on kyseisinä vuosina varauduttu. Myös uimahallin ylläpitokustannukset ovat tällaisina talvina suuremmat. Vuoden 2013 tilinpäätöksen mukaan talviliikuntapaikkojen ylläpitokustannukset olivat alkuperäistä talousarviota suuremmat ja uimahallin ylläpitokustannukset suuremmat. Vastaavasti vuosien 2014 ja 2015 osalta, jolloin oli lyhyet ja vähälumiset talvet, ylläpitokustannukset olivat selvästi alhaisemmat. Liikuntapaikkojen ylläpidon kustannusten nousuun on vaikuttanut myös yleinen kustannusten nousu sekä palkkakustannusten nousu. Liitteessä olevassa v.2017 talousarviossa liikuntapaikkojen ylläpitokustannusten määrärahoja esitetään sille tasolle, jolla se vuosien osalta on toteutunut, joka on selvästi pienempi kuin vuoden 2013 tilinpäätöksenmukainen toteutuma. Mikäli kuitenkin v.2017 on

10 runsasluminen talvi, kuten vuosina , on todennäköistä että näiden osalta ylläpitokustannukset ylittävät talousarviossa olevat määrärahat. Muiden käyttömäärärahojen ollessa minimissä ei voida määrärahoja muista toiminnoista supistaa. Mikäli liikuntapaikat halutaan säilyttää turvallisina ja tarjota kuntalaisille mahdollisuus omaehtoiseen liikuntaan, on näihin varattava aiempaa enemmän määrärahoja. Uimahallin ylläpito- ja korjaustarve lisääntyy myös vuosien myötä rakennuksen ja laitteiston vanhentuessa. Vuoden 2017 talousarviossa on varauduttu tiettyihin erillisiin huolto- ja korjaustoimenpiteisiin, joiden johdosta tarvitaan edellisiä vuosia enemmän määrärahoja. Toiminta on liikuntalautakunnan kulujen osalta minimissä v.2017 talousarviossa nykyisellä palvelurakenteella. Huomioiden edellä mainitut ylläpitokulujen nousu sekä liikuntalautakunnan kehysarvion toimintakatteen selvä lasku suhteessa vuoden 2016 katteeseen, on yhdistyksille jaettavien avustusten määrää jouduttu supistamaan edelleen v.2014 tasolta, jolloin näitä alennettiin merkittävästi. Tämä on välttämätöntä, jotta liikuntalautakunnan vuoden 2017 taloussuunnitelman laadintakehykseen on talousarviossa päästy. Liikuntalautakunta on jo talouden tasapainottamisohjelman päivittämisen yhteydessä todennut, että mikäli lautakunnan alaisen toiminnan menoja on supistettava, joudutaan liikuntayhdistysten avustamiseen tarkoitettuja määrärahoja supistamaan tai liikuntapaikkoja sulkemaan. Liikuntapaikkojen sulkemisesta tehtävät säästöt eivät kuitenkaan vähennä ko. toiminnan henkilöstökuluja. Lisäksi hoidon lakkauttaminen aikaansaa sen, että vapaasti käytettävissä olevat liikuntapaikat muodostavat turvallisuusriskin käyttäjille. Osasta liikuntapaikkoja menetettäisiin myös tuloja samanaikaisesti. Talousarvioesityksessä on liikuntayhdistyksille jaettavia avustuksia sekä toimitila-avustuksia Toimitila-avustukset ovat liikuntapalveluiden toiminnasta riippumattomia menoja, joita ei liikuntapalveluiden osalta voida etukäteen arvioida. Ne on budjetoitu alhaisemmiksi kuin vuoden 2016 talousarviossa sekä vuoden 2015 tilinpäätöksessä. Toimitila-avustuksiin käytetty kokonaismäärä vaihtelee vuosittain. Liikuntayhdistyksille jaettavien avustusten kokonaismäärä on myös selvästi pienempi kuin vuoden 2016 talousarviossa. Avustusten leikkaaminen hankaloittaa paikallisten yhdistysten toimintaa, jotka ovat äärimmäisen tärkeitä erityisesti kirkkonummelaisten lasten ja nuorten liikuttamisessa ja vapaa-ajan toiminnan järjestämisessä. Liikuntapaikkojen hoidon lakkauttaminen johtaisi siihen, että liikuntapaikkoja jouduttaisiin turvallisuussyistä sulkemaan. Tämä rajoittaisi selvästi paitsi lasten ja nuorten liikuntamahdollisuuksia myös kaiken ikäisten kirkkonummelaisten terveyden kannalta välttämättömän liikunnan olosuhteita. Liikuntalautakunnan tuloista suurin osa tuotetaan uimahallin lipunmyynnin tuloilla. Näitä on viimeksi vuoden 2013 alussa korotettu. Lisäksi tuloja tulee lähinnä tekonurmikenttien käyttökorvauksista sekä liikunnanohjausmaksuista, joita myös on vuoden 2014 aikana korotettu.

11 Keskustan tekonurmikentän tulot ovat kuitenkin hyvin paljon riippuvaisia sääolosuhteista ja jäävät runsaslumisina talvina selvästi alhaisemmiksi. Talven sääolosuhteiden on huomattu vaikuttavan myös uimahallin käyttöön ja tämän myötä uimahalin tuloihin. Liikuntalautakunta totesi kehyksen käsittelyn yhteydessä, että liikuntalautakunnan toimintatulot on kunnanhallituken päättämässä kehyksessä arvioitu euroa suuremmiksi kuin kehyksen perusteluissa on todettu. Lisäksi tähän on sisältynyt viimeisten vuosien aikana n valtionapua, joiden tasolle tuloarvio on kehyksessä asetettu, jota ei kuitenkaan voida budjetoida etukäteen. Liikuntalautakunnan talousarviossa tuloarvio on asetettu euroa kehystä alhaisemmaksi, sille tasolle, joka se kunnanhallituksen päättämän kehyksen perusteluiden mukaan olisi pitänyt olla. Liikuntalautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen toimintatuotot ovat yhteensä euroa, toimintakulut euroa ja toimintakate euroa. Toimintakate on kunnanhallituksen hyväksymän taloussuunnitelman laadintakehyksen toimintakatteen mukainen. Henkilöstösuunnitelma Henkilöstösuunnitelmaehdotuksessa vuodelle 2017 esitetään yhden olemassa olevan vakanssin muuttamista. Muutoksella ei ole kustannusvaikutuksia. Uimahallin valvontaan tarvitaan lisäresurssia. Uimahalli on auki seitsemänä päivänä viikossa aamusta iltaan ja hallin aukiollessa tulisi olla aina kaksi henkilöä valvonnassa. Uimahallin valvontaresurssi on turallisuus huomioiden erittäin tärkeää. Tällä hetkellä on viikoittain sellaisia valvontavuoroja, joissa on vain yksi valvoja. Näihin vuoroihin on toistuvasti jouduttu palkkaamaan sijaisia. Valvontaan saadulla lisäresurssilla lisätään uimahallin asiakkaiden turvallisuutta sekä samalla saadaan myös lisättyä kuntalaisille tarjottavaa liikuntapalvelutuotantoa. Vakituisella lisäresurssilla vähennetään myös sijaiskuluja ja lisätään samalla liikunannohjauksen sijaisresurssia. Liikuntapalveluiden painopistealueena on myös liikuntapaikkojen turvallisuus. Liikuntatoimella on yksi väestösuojan valvojan vakanssi, joka voidaan siirtää kyseiseen toimintoon. Liikuntatoimen tekemillä uusilla järjestelyillä on pystytty vähentämään väestösuojan liikuntahallissa tarvittavaa henkilöstöresurssia, jolloin kyseinen vakanssi voidaan käyttää uimahallin valvontatarpeeseen. Kyseinen vakanssi voidaan siirtää uimahallin liikunnaohjaajan vakanssiksi (valvoja), eikä muutoksella näin ollen ole kustannusvaikutuksia. Palkkamäärärahat on liikuntalautakunnan kehyksessä sekä talousarvioesityksessä, joten muutoksella ei ole kustannusvaikutuksia. Kuntien tehtävänä on luoda edellytyksiä liikunnalle ja edistää kuntalaisten terveyttä ja hyvinvointia. Liikuntalautakunnan alainen toiminta keskittyy erityisesti liikuntapalveluiden tuottamiseen ennaltaehkäisevän terveydenhuollon näkökulmasta. Myös Valtion liikuntaneuvosto painottaa, että vähäinen liikunta uhkaa väestön hyvinvointia ja terveyttä ja että

12 tarvitaan koko yhteiskuntaa koskevia rakenteellisia ja asenteellisia muutoksia kunnissa. Olennaista on vahvistaa liikunnan asemaa kunnallisena peruspalveluna. Uimarantojen valvonta Espoon seudun ympäristöterveyden jo v.2008 tekemän uimarantojen turvallisuustarkastuksen seurauksena terveysvalvonta on todennut, että uinninvalvonta olisi syytä järjestää Kirkkonummen rannoista Syväjärven, Evitskogin, Tampajan ja Lammaskallion uimarannoille. Uimarantojen käyttöturvallisuus ja uinninvalvonta on ollut esillä liikuntalautakunnassa jo vuonna 2006 sekä vuosina seuraavan vuoden talousarvion laadinnan yhteydessä. Vuonna 2006 uinninvalvonnan järjestäminen suunniteltiin toteutettavaksi kahdessa vaiheessa (vuonna 2007 Syväjärvi - Tampaja ja arvioinnin perusteella 2008 Evitskog - Lammaskallio). Liikuntalautakunta on vuosittain esittänyt kunnanhallitukselle, että, että se huomioisi uinninvalvonnasta aiheutuvat määrärahat seuraavan vuoden talousarviokäsittelyssä ja osoittaisi nämä määrärahat liikuntalautakunnan budjettiin. Määrärahoja uinninvalvonnan toteuttamiseksi ei kuitenkaan ole vuosien aikana saatu. Rantojen uinninvalvonnan puuttuminen nousi jälleen v.2015 esille, ja Espoon seudun ympäristöterveyden kautta tuli Etelä-Suomen aluehallintoviraston kirje uimarantojen uinninvalvonnan järjestämisestä riskienarvioinnin perusteella uimarannoille. Kirjeessä aluehallintovirasto kehottaa kuntia huolehtimaan siitä, että vilkkailla uimarannoilla on paikalliseen riskinarviointiin perustuen asianmukainen rantavalvonta ja näin toteuttamaan kuluttajaturvallisuuslainsäädännössä toiminnanharjoittajalle asetetun huolellisuusvelvoitteen. Lisäksi Turvallisuus- ja kemikaalivirasto lähetti kuntiin muistutuksen uimarantojen turvallisuuteen liittyvistä asioista sekä osana huoelllisuusvelvoitta uimarannan ylläpitäjän tulee määrittää rantavalvonnan tarve, valvojien määrä ja paikallaolo aika. Koska määrärahoja ei kyseiseen toimintaan vuodelle 2015 eikä 2016 talousarvioesityksistä huolimatta osoitettu, ei valvontaa voitu toteuttaa aiemmin esitetyllä tavalla useammalle uimarannalle. Liikuntalautakunta päätti kuitenkin osoittaa määrärahat yhden rannan valvontaan liikuntalautakunnan muista käyttömenoista vuosina 2015 ja Syväjärven uimarannan valvonta koulujen kesäloman ajanjaksolle järjestettiin ostopalveluna molempina vuosina. Liikuntapalveluiden henkilöstöresurssien puolesta valvontaa ei ole mahdollista toteuttaa liikuntapalveluiden henkilökunnalla. Rantavalvonta on tehtävän spesifin luonteen sekä liikuntapalveluiden henkilöstöresurssit huomioiden järkevintä toteuttaa ostopalveluna. Näin kunnassa toimii myös mm. koulujen oppilaiden uimaopetus. Kesien 2015 ja 2016 kokemusten perusteella valvonnan järjstäminen on ollut onnistunut ja tarkoituksenmukainen sekä palvellut rannan käyttäjiä hyvin. Aiempiin valvontaviranomaisten tarkastukäynteihin perustuen voidaan todeta, että arvion mukaan kävijämäärät ovat Tampajan, Evitskogin, Syväjärven sekä Lamminjärven uimarannalla sellaiset, että turvallisuus huomioiden olisi erittäin tärkeää, että rannoilla on valvonta.

13 Vuoden 2017 talousarviossa on huomioitu määrärahat yhden uimarannan valvontaan ( ). Lisämäärärahoja esitetään edellä mainittujen kolmen muun EU-uimarannan valvontaan. Mikäli lisämäärärahoja ei kyseiseen toimintaan osoiteta, ei valvontaa voida toteuttaa näillä rannoilla. Valmistelija: liikuntatoimenjohtaja Katja Linnakylä puh , etunimi.sukunimi(at)kirkkonummi.fi Esityslistan liitteet: Liikuntalautakunnan talousarvioehdotus 2017 ja vuosien taloussuunnitelmaehdotus Talousarvioehdotuksen tulosuunnitelma 2017 Liikuntapalveluiden henkilöstösuunnitelmaehdotus Ehdotus Liikuntatoimenjohtaja Liikuntalautakunta päättää: 1. hyväksyä liikuntalautakunnan vuoden 2017 käyttötalousarvioehdotuksen kustannuspaikoittain ja vuosien taloussuunnitelmaehdotuksen liitteiden mukaisesti siten, että talousarvioehdotuksen toimintatulot ovat euroa, toimintakulut euroa ja toimintakate euroa, joka on annetun laadintakehyksen mukainen. 2. hyväksyä liikuntalautakunnan vuosien henkilöstösuunnitelmaehdotuksen selostusosiossa sekä henkilöstösuunnitelmaliitteestä olevin perusteluin. 3. todeta esittelytekstissä mainituin perusteluin, että paikallisille yhdistyksille jaettavia avustuksia on liikuntalautakunnan vuoden 2017 talousarvioesityksessä yhteensä euroa sekä toimitila-avustuksia euroa. 4. esittää, että lisäksi kunnanhallitus huomioi kolmen uimarannan valvontaan tarvittavat määrärahat ( ) käsitellessään talousarviota 2017 ja osoittaa nämä määrärahat liikuntalautakunnan budjettiin. Päätös Liikuntalautakunta Ehdotus hyväksyttiin keskustelun jälkeen

14 Merkittiin, että kunnanhallituksen edustaja Kilappa poistui tämän pykälän käsittelyn aikana klo Tiedoksi kunnanhallitus Muutoksenhakuohje muutoksenhakukielto, kuntalaki 91

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys Kunnanhallitus 167 30.05.2016 Kunnanhallitus 183 13.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelman laadintakehys 339/02.02.00/2016 Kunnanhallitus 30.05.2016 167 Kuntalain (13,

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien talousarviosuunnitelman laadintakehys

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien talousarviosuunnitelman laadintakehys Liikuntalautakunta 49 16.06.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 talousarviosuunnitelman laadintakehys 339/02.02.00/2016 Kunnanhallitus 30.05.2016 167 Kuntalain (13, 110 ) mukaan valtuuston

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2017 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi

Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2017 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi Sivistyslautakunta 58 07.09.2016 Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2017 talousarvioksi ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelmaksi 339/02.02.00/2016 Sivistyslautakunta 07.09.2016 58 Kunnanhallitus 30.05.2016

Lisätiedot

Suomenkielisen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnan esitys vuoden 2017 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi

Suomenkielisen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnan esitys vuoden 2017 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi Suomenkielinen varhaiskasvatusja 64 14.09.2016 opetuslautakunta Suomenkielisen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnan esitys vuoden 2017 talousarvioksi ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelmaksi 339/02.02.00/2016

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien talousarviosuunnitelman laadintakehys

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien talousarviosuunnitelman laadintakehys Nuorisolautakunta 50 31.08.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 talousarviosuunnitelman laadintakehys Kunnanhallitus 30.05.2016 167 Kuntalain (13, 110 ) mukaan valtuuston on vuoden loppuun

Lisätiedot

Liikuntalautakunta Liikuntapalveluiden vuoden 2017 talousarvion käyttösuunniltema 838/ /2016. Liikuntalautakunta

Liikuntalautakunta Liikuntapalveluiden vuoden 2017 talousarvion käyttösuunniltema 838/ /2016. Liikuntalautakunta Liikuntalautakunta 7 09.02.2017 Liikuntapalveluiden vuoden 2017 talousarvion käyttösuunniltema 838/02.02.02/2016 Liikuntalautakunta 09.02.2017 7 Kunnanvaltuusto hyväksyi 14.11.2016 vuoden 2017 talousarvion

Lisätiedot

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi Rakennus- ja 111 09.06.015 ympäristölautakunta Kunnanhallitus 346 0.11.015 Rakennusjärjestys 5 ja 6 uusiminen ja muuttaminen (kv) 605/00.01.01/01 Rakennus- ja ympäristölautakunta 09.06.015 111 Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17 16.02.2017 Kunnanhallitus 61 27.02.2017 Kunnanvaltuusto 12 13.03.2017 Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Lisätiedot

Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää

Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää Yhdyskuntatekniikan lautakunta 60 25.08.2016 Kunnanhallitus 269 12.09.2016 Kunnan lausunto HSL- kuntayhtymän alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmasta 538/08.01.00/2014 Yhdyskuntatekniikan lautakunta

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kuntastrategian hyväksyminen (kv) 642/ /2015

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kuntastrategian hyväksyminen (kv) 642/ /2015 Kunnanhallitus 225 22.06.2015 Kunnanhallitus 243 10.08.2015 Kuntastrategian 2015-2017 hyväksyminen (kv) 642/00.01.03/2015 Kunnanhallitus 22.06.2015 225 Kirkkonummen kunnan voimassaoleva strategia on vuodelta

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi

Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi Perusturvalautakunta 17 02.03.2017 Kunnanhallitus 84 06.03.2017 Kunnanvaltuusto 19 13.03.2017 Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi 129/03.00/2017

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 )

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 ) Kunnanhallitus 456 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 148 11.11.2013 Kunnan kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodeksi 2014 1644/02.03.01/2011 Kunnanhallitus 28.10.2013 456 Kiinteistön sijaintikunnalle suoritetaan

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys (kv) Yleinen taloudellinen tilanne

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys (kv) Yleinen taloudellinen tilanne Kunnanhallitus 79.0.0 Kunnanhallitus 0 0.0.0 Perusturvalautakunta 8.0.0 Vuoden 0 talousarvion ja vuosien 07-08 taloussuunnitelman laadintakehys (kv) 8/0.0.00/0 Kunnanhallitus.0.0 79 Kuntalain (8, ) mukaan

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys. Yleinen taloudellinen tilanne

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintakehys. Yleinen taloudellinen tilanne Kunnanhallitus 179 25.05.2015 Kunnanhallitus 202 01.06.2015 Kunnanvaltuusto 60 15.06.2015 Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelman laadintakehys 528/02.02.00/2015 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 5/2015 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 5/2015 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 5/2015 1 Liikuntalautakunta Aika 27.08.2015 klo 17:30-18:36 Paikka Kirkkonummen kunnantalo, Ervastintie 2, 3.krs Loja Läsnäolijat Lavanti Antti puheenjohtaja Korolainen Annika

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 5/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 5/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 5/2016 1 Nuorisolautakunta Aika 31.08.2016 klo 18:15-19:44 Paikka Kirkkonummen kunnantalo, Ervastintie 2, 3.krs Loja Läsnäolijat Basilier Linda puheenjohtaja Liuhta Ari jäsen

Lisätiedot

Vaihemaakuntakaavan tavoitteet ja teemat

Vaihemaakuntakaavan tavoitteet ja teemat Yhdyskuntatekniikan lautakunta 8 21.01.2016 Kunnanhallitus 51 29.02.2016 Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta 999/10.02.00/2013 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 21.01.2016

Lisätiedot

Vaihtoehdot ovat seuraavat: - Vaihtoehto I perustuu kolmen palvelukeskittymän malliin ei sairaansijoja - Vaihtoehto II

Vaihtoehdot ovat seuraavat: - Vaihtoehto I perustuu kolmen palvelukeskittymän malliin ei sairaansijoja - Vaihtoehto II Perusturvalautakunta 8 0.0.05 Kunnanhallitus 344 0..05 Hyvinvointikeskushankkeen hankesuunnitelman hyväksyminen (Kv) 50/0.03.0.0/0 Perusturvalautakunta 0.0.05 8 Kunnanvaltuusto päätti 4.4.04 34 jatkaa

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 59 4.08.05 Länsi-Jorvaksen asemakaava-alueen rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen MRL 53 :n ja 8:n mukaisesti, päätös uudestaan valtuuston käsiteltäväksi (Kv) 30/0.0.05/03

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelma. Nuorisolautakunta

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelma. Nuorisolautakunta Nuorisolautakunta 62 28.10.2015 Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma Nuorisolautakunta 26.8.2015 Nuorisolautakunnan talousarviossa vakinaisen henkilöstön palkkojen ja sivukulujen

Lisätiedot

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat:

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat: Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus 9 0..05 Henkilöstöjohtajan viran, vakanssinumero 00000089, täyttäminen 68/0.0.00/05 Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan 0.8.05 henkilöstöjohtajan

Lisätiedot

Talousarvion 2016 erillisselvitys: avustusten koordinointi (ml. tila-avustukset) sekä kunnan jäsenyydet yhdistyksissä ja yhteisöissä

Talousarvion 2016 erillisselvitys: avustusten koordinointi (ml. tila-avustukset) sekä kunnan jäsenyydet yhdistyksissä ja yhteisöissä Kunnanhallitus 143 09.05.2016 Kunnanhallitus 164 30.05.2016 Kunnanhallitus 213 27.06.2016 Kunnanhallitus 232 08.08.2016 Talousarvion 2016 erillisselvitys: avustusten koordinointi (ml. tila-avustukset)

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 59 4.08.05 Kunnanvaltuusto 87 07.09.05 Länsi-Jorvaksen asemakaava-alueen rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen jatkaminen MRL 53 :n ja 8:n mukaisesti, päätös uudestaan valtuuston käsiteltäväksi

Lisätiedot

Veikkolan keskustan korttelin 39 asemakaavan muutoksen (piir.nro 3279) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kv)

Veikkolan keskustan korttelin 39 asemakaavan muutoksen (piir.nro 3279) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kv) Yhdyskuntatekniikan lautakunta 9 08.2.206 Kunnanhallitus 9 2.0.207 Veikkolan keskustan korttelin 9 asemakaavan muutoksen (piir.nro 279) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kv) 8/0.02.0/206 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

Kunnanhallitus päätti mm.

Kunnanhallitus päätti mm. Kunnanhallitus 8 9.0.05 Kunnanhallitus 5 0..05 Kunnanvaltuusto 0 6..05 Vuoden 06 talousarvio ja vuosien 07-08 taloussuunnitelma 58/0.0.00/05 Kunnanhallitus 9.0.05 8 Kunnanhallitus päätti.6.05 0 mm. hyväksyä

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen Yhdyskuntatekniikan lautakunta 27.02.20 Kunnanhallitus 9 7.0.20 Kunnanvaltuusto.0.20 Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen 6/0.00.02/20 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan

Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan Kunnanhallitus 49 24.02.2014 Kunnanvaltuusto 19 10.03.2014 Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen 19.12.2011 454 etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan 1710/10.00.01/2011

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kuntastrategian hyväksyminen 642/00.01.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kuntastrategian hyväksyminen 642/00.01. Kunnanhallitus 225 22.06.2015 Kunnanhallitus 243 10.08.2015 Kunnanvaltuusto 76 31.08.2015 Kuntastrategian 2015-2017 hyväksyminen 642/00.01.03/2015 Kunnanhallitus 22.06.2015 225 Kirkkonummen kunnan voimassaoleva

Lisätiedot

Kunnanhallitus Selvityspyyntö / sivistystoimi

Kunnanhallitus Selvityspyyntö / sivistystoimi Kunnanhallitus 12.9.2016 Selvityspyyntö 27.6.2016 / sivistystoimi - v. 2016 Tähän meno- tarvittaessa ja tulokehitys otsikko - palveluiden ostojen kehitys varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen osalta erilliset

Lisätiedot

Ehdotus Esittelijä: Markku T Tuunainen, perusturvajohtaja

Ehdotus Esittelijä: Markku T Tuunainen, perusturvajohtaja Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 8/2015 1 (5) Perusturvalautakunta, 31, 21.10.2015 Perusturvalautakunta, 36, 10.11.2015 36 Talousarvio 2016 / perusturvalautakunta MjuDno-2015-1188 Perusturvalautakunta, 21.10.2015,

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta

Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta Palvelutuotannon lautakunta 117 21.10.2015 Kunnanhallitus 345 02.11.2015 Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta 2016-2019 701/08.00.01/2015 Palvelutuotannon

Lisätiedot

Oheismateriaali: sivistyslautakunnan päätös

Oheismateriaali: sivistyslautakunnan päätös Kunnanhallitus 385 21.11.2016 Kunnanhallitus 404 05.12.2016 Sivistyslautakunnan päätös 26.10.2016 81 (Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2017-2018),

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 8.8.2016 *TP ENNUSTE 2016 ULKOISET ERÄT TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015 TA2016 ENNUSTE 2016 Toimintatuotot

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2016 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi. Yleinen taloudellinen tilanne

Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2016 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi. Yleinen taloudellinen tilanne Sivistyslautakunta 73 09.09.2015 Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2016 talousarvioksi ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelmaksi 528/02.02.00/2015 Sivistyslautakunta 73 Kunnanhallitus 25.05.2015 179 Kuntalain

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 12/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 12/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 12/2016 1 Kunnanhallitus Aika 13.06.2016 klo 17:00-22:30 Paikka Kunnantalo Ervastintie 2, kokoustila Ervast 1 krs. Läsnäolijat Vahasalo Raija puheenjohtaja Harinen Ari I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää

Lisätiedot

Suomenkielinen varhaiskasvatusja opetuslautakunta Kunnanhallitus

Suomenkielinen varhaiskasvatusja opetuslautakunta Kunnanhallitus Suomenkielinen varhaiskasvatusja 37 15.06.2016 opetuslautakunta Kunnanhallitus 251 22.08.2016 Veikkolan koulun laajennus, päiväkodin purkaminen ja uudisrakennus sekä mahdollisesti Veikkolan kirjaston tilojen

Lisätiedot

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Vammaisneuvosto 3 5.04.07 Kunnanhallitus 79 5.05.07 Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta 0.03.07 9 Perusturvan

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

Suomenkielisen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnan esitys vuoden 2016 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi (kh)

Suomenkielisen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnan esitys vuoden 2016 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi (kh) Suomenkielinen varhaiskasvatusja 58 16.09.2015 opetuslautakunta Suomenkielisen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnan esitys vuoden 2016 talousarvioksi ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelmaksi (kh) 528/02.02.00/2015

Lisätiedot

Ehdotus vuoden 2013 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi/ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta

Ehdotus vuoden 2013 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi/ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 39 29.08.2012 Ehdotus vuoden 2013 talousarvioksi ja vuosien 2014-2015 taloussuunnitelmaksi/ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta RVOL

Lisätiedot

Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille (kv)

Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille (kv) Perusturvalautakunta 31 17.03.2016 Kunnanhallitus 103 11.04.2016 Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille (kv) 146/04.03.01/2016 Perusturvalautakunta 17.03.2016

Lisätiedot

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma Palvelutuotannon lautakunta 3 26.01.2017 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Palvelutuotannon lautakunta 26.01.2017 3 Talousarvio 2017 ja vuosien 2018-2019

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

Vastaus valtuustoaloitteeseen 1/2013, Veikkolan koulun kentän jäädyttäminen ja pulkkamäki Veikkolan urheilupuistoon

Vastaus valtuustoaloitteeseen 1/2013, Veikkolan koulun kentän jäädyttäminen ja pulkkamäki Veikkolan urheilupuistoon Kunnanhallitus 509 0.1.013 Kunnanvaltuusto 171 19.1.013 Vastaus valtuustoaloitteeseen 1/013, Veikkolan koulun kentän jäädyttäminen ja pulkkamäki Veikkolan urheilupuistoon 31/10.03.01.03/013 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Yleistä yleiskaavaluonnoksesta

Yleistä yleiskaavaluonnoksesta Yhdyskuntatekniikan lautakunta 7 22.01.2015 Kunnanhallitus 90 02.03.2015 Kunnan lausunto Helsingin yleiskaavaluonnoksesta 1018/10.02.01/2014 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 22.01.2015 7 Helsingin nykyinen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuuston

Kunnanhallitus Kunnanvaltuuston Kunnanhallitus 387 30.11.2015 Kunnanvaltuuston 4 04.02.2016 valmistelutoimikunta Kunnanhallitus 163 30.05.2016 Kunnanhallitus 200 13.06.2016 Kunnanvaltuusto 62 20.06.2016 Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteen

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA) Kunnanhallitus 263 10.10.2018 Kunnanhallitus 302 05.11.2018 Kunnanhallitus 317 21.11.2018 VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

Lisätiedot

Talous-ja henkilöstöhallinnon keskittäminen, vakanssien nimikkeiden muutokset

Talous-ja henkilöstöhallinnon keskittäminen, vakanssien nimikkeiden muutokset Kunnanhallitus 154 02.05.2017 Kunnanhallitus 173 15.05.2017 Talous-ja henkilöstöhallinnon keskittäminen, vakanssien nimikkeiden muutokset 847/01.01.00/2016 Kunnanhallitus 02.05.2017 154 Vuoden 2017 talousarvioon

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 4/2016 1 Nuorisolautakunta Aika 22.06.2016 klo 18:04-19:09 Paikka Kirkkonummen kunnantalo, Ervastintie 2, 3.krs Loja Läsnäolijat Basilier Linda puheenjohtaja Liuhta Ari jäsen

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (10) Kunnanhallitus

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (10) Kunnanhallitus Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2017 1 (10) Aika 19.06.2017, klo 17:32-17:43 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2, kokoustila Ervast Käsitellyt asiat 45 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 46 Pöytäkirjan

Lisätiedot

1 merkitä tiedokseen kunnanjohtajan talousarvioehdotuksen

1 merkitä tiedokseen kunnanjohtajan talousarvioehdotuksen Kunnanhallitus 331 17.10.2016 Kunnanhallitus 336 31.10.2016 Kunnanvaltuusto 120 14.11.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelma 339/02.02.00/2016 Kunnanhallitus 17.10.2016 331

Lisätiedot

TP 2014 TA 2015 TA2016 TS2017 TS2018

TP 2014 TA 2015 TA2016 TS2017 TS2018 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Liikuntalautakunta Toteutuma Talousarvio Talousarvio Taloussuunnitelma TP 2014 TA 2015 TA2016 TS2017 TS2018 Liikuntalautakunta Toimintatulot 745 150 747 500 748 725 752 469 Toimintamenot

Lisätiedot

4 SIVISTYSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIO 2018 JA TALOUSSUUNNITELMA JA INVESTOINNIT

4 SIVISTYSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIO 2018 JA TALOUSSUUNNITELMA JA INVESTOINNIT Sivistyslautakunta 75 26.09.2017 Sivistyslautakunta 82 09.10.2017 Sivistyslautakunta 4 30.10.2017 4 SIVISTYSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIO 2018 JA TALOUSSUUNNITELMA 2019-2020 JA INVESTOINNIT SIVLTK 75 Valmistelija:

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 23.11.2015 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen

Lisätiedot

Palvelualueiden tarkemmat talousarviomuutokset ovat eriteltyinä oheisissa liitteissä.

Palvelualueiden tarkemmat talousarviomuutokset ovat eriteltyinä oheisissa liitteissä. Kunnanhallitus 144 23.06.2014 Vuoden 2014 talousarvion muutokset KHALL 144 Hallintojohtaja Kunnanvaltuusto on hyväksynyt 23.12.2013 130 talousarvion vuodelle 2014. Talousarvion hyväksymisen jälkeen kunnassa

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 112 27.03.2017 Kunnanvaltuusto 51 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen 972/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 112 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Nuorisolautakunta Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Nuorisolautakunta 3 5.03.07 Kunnanhallitus 5 7.03.07 Kunnanhallitus 55 0.05.07 Kunnanvaltuusto 56 9.05.07 Nuorisovaltuuston perustaminen 4/.05.00/07 Nuorisolautakunta 5.03.07 3 Kuntalaki (40/05) velvoittaa

Lisätiedot

valmistelija: Esityslistan liite: vaihtokirja liitekarttoineen Oheismateriaali: yleiskartta vaihdon kohteista

valmistelija: Esityslistan liite: vaihtokirja liitekarttoineen Oheismateriaali: yleiskartta vaihdon kohteista Kunnanhallitus 34 0..05 Kunnanvaltuusto 5 6..05 Maa-alueiden vaihto Helsingin kaupungin kanssa Strömsbyssä 880/0.00.0/05 Kunnanhallitus 0..05 34 Kunta ja Helsingin kaupunki ovat neuvotelleet maa-alueiden

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus Liite

LAPIN LIITTO Hallitus Liite LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018 2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Lausuntopyynnön materiaalit:

Lausuntopyynnön materiaalit: Perusturvalautakunta 7.0.06 Kunnanhallitus 339 3.0.06 Kunnanhallitus 365 07..06 Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi maakuntauudistukseksi, sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisuudistukseksi

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 25.4.2016 Tuloslaskelma *TP 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen

Talousarvion toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 294 Talousarvion toteutuminen 31.8.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 6.10.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 4/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 14.12.2018 klo 13.00 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski,

Lisätiedot

Vaihtoehdot ovat seuraavat: - Vaihtoehto I perustuu kolmen palvelukeskittymän malliin ei sairaansijoja

Vaihtoehdot ovat seuraavat: - Vaihtoehto I perustuu kolmen palvelukeskittymän malliin ei sairaansijoja Perusturvalautakunta 118 01.10.015 Kunnanhallitus 344 0.11.015 Kunnanvaltuusto 116 16.11.015 Hyvinvointikeskushankkeen hankesuunnitelman hyväksyminen 510/10.03.0.0/011 Perusturvalautakunta 01.10.015 118

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille Hallitus 51 13.11.2013 Hallitus 75 04.12.2013 Yhtymävaltuusto 26 18.12.2013 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän talousarvio 2014 ja -suunnitelma vuosille 2015-2017 H 51 (Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelmien hyväksyminen

Vuoden 2019 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelmien hyväksyminen Kunnanhallitus 197 19.11.2018 Valtuusto 36 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvion ja vuosien 2020-2021 taloussuunnitelmien hyväksyminen 558/02.02.00/2018 Kunnanhallitus 19.11.2018 197 Valmistelija: talousjohtaja

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Friggesby skolan lakkauttaminen lähtien 1017/ /2015

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Friggesby skolan lakkauttaminen lähtien 1017/ /2015 Kunnanhallitus 54 29.02.2016 Kunnanvaltuusto 20 14.03.2016 Friggesby skolan lakkauttaminen 1.8.2016 lähtien 1017/12.00.01/2015 Kunnanhallitus 29.02.2016 54 Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta

Lisätiedot

1 KÄYTTÖTALOUSOSA. Tuloslaskelma 7.5.2015 Tammikuu-Huhtikuu 2015 400 Liikuntalautakunta

1 KÄYTTÖTALOUSOSA. Tuloslaskelma 7.5.2015 Tammikuu-Huhtikuu 2015 400 Liikuntalautakunta 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Liikuntalautakunta Tuloslaskelma 7.5.2015 Tammikuu-Huhtikuu 2015 400 Liikuntalautakunta muutosten jälk. TOT2015 TOT-% TOT2014 TP2014 Toimintatuotot 745150 745150 288515 38,7 284441 845490

Lisätiedot

Kunnanhallitus Friggesby skolan lakkauttaminen lähtien (kv) 1017/ /2015. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Friggesby skolan lakkauttaminen lähtien (kv) 1017/ /2015. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 54 29.02.2016 Friggesby skolan lakkauttaminen 1.8.2016 lähtien (kv) 1017/12.00.01/2015 Kunnanhallitus 29.02.2016 54 Ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 9.12.2015 54 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Finnsbackan päiväkodin rakentamiseen liittyvät ehdotukset ja päätökset

Finnsbackan päiväkodin rakentamiseen liittyvät ehdotukset ja päätökset Kunnanhallitus 188 13.06.2016 Vastaus kuntalaisaloitteeseen Finnsbackan päiväkodin säilyttäminen Kirkkonummen keskustassa (kv) 264/05.10.00/2016 Kunnanhallitus 13.06.2016 188 Kirkkonummen kunnan kirjaamoon

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Vuoden 2015 tilinpäätös kunnanhallitukselle 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten Ohje 1 (6) Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten perusteet Valtionosuusjärjestelmän muutos koskettaa ensimmäisen kerran kuntia vuoden 2015 talousarvioiden osalta.

Lisätiedot

Kunnan uusi hallintosääntö alkaen 623/ /2016

Kunnan uusi hallintosääntö alkaen 623/ /2016 Kunnanhallitus 32 13.02.2017 Kunnanhallitus 72 27.02.2017 Kunnanhallitus 86 06.03.2017 Kunnanvaltuusto 18 13.03.2017 Kunnan uusi hallintosääntö 1.6.2017 alkaen 623/00.01.01/2016 Kunnanhallitus 13.02.2017

Lisätiedot

Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta

Lisätiedot

20.5.2013. Päätöstiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta.

20.5.2013. Päätöstiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta. 3..03 tiedote (6) 0.5.03 Ennakkotiedot Kirkkonummen kunnanhallituksen päätöksistä 0.5.03 tiedotteessa mainitut liitteet ovat esityslistan liitteitä. Linkki esityslistaan löytyy päätöslistan lopusta. Päätökset

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/2016 1 Sivistyslautakunta Aika 07.09.2016 klo 18:16-19:13 Paikka Kirkkonummen kunnantalo, 1. krs. kokoushuone Ervast, Ervastintie 2, 02400 Kirkkonummi Läsnäolijat Strand

Lisätiedot

Kertyneen ylijäämän arvioidaan suunnitelmavuoden 2019 jälkeen olevan 11,2 miljoonaa euroa.

Kertyneen ylijäämän arvioidaan suunnitelmavuoden 2019 jälkeen olevan 11,2 miljoonaa euroa. Kaupunginhallitus 250 28.11.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelma 3250/02.02.00/2016 Kaupunginhallitus 28.11.2016 250 Valmistelija Talouspäällikkö Maija Elenius, puh. 040

Lisätiedot

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 298 08.12.2014 Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/12.00.00/2014 Kunnanhallitus 298 Kunnanhallitus 20.10.2014 247 Koulutuslautakunta on kokouksissaan 8.9. ja 23.9.2014 valmistellut

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/2017 1 (6) Kunnanhallitus, 51, 26.06.2017 Kunnanhallitus, 87, 28.08.2017 Kunnanvaltuusto, 35, 04.09.2017 35 Kuntalaisaloite: kuntarajan siirto Siikajärven kylässä,

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa 2015 otsikko Talousjohtaja Anne Arvola 1.6.2015 Tuloslaskelmaennuste 19.10.2015 Tuloslaskelma Ei sisällä sisäisiä eriä *TP 2015 (vain todelliset kustannukset)

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Pihtiputaan kunnan vuoden 2017 talousarvio, palvelusopimus ja vuosien taloussuunnitelma. Kuntalain 110 talousarviosta on seuraavanlainen:

Pihtiputaan kunnan vuoden 2017 talousarvio, palvelusopimus ja vuosien taloussuunnitelma. Kuntalain 110 talousarviosta on seuraavanlainen: Kunnanhallitus 210 21.11.2016 Pihtiputaan kunnan vuoden 2017 talousarvio, palvelusopimus ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelma 418/200/2016 Kunnanhallitus 21.11.2016 210 Kuntalain 110 talousarviosta on

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 146 30.5.2016 48 Tilausten toteutuminen 31.3.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.5.2016 146 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Kunnanhallitus 00 0.03.07 Vanhusneuvosto 4 09.05.07 Kunnanhallitus 80 5.05.07 Kirkkonummen vanhusneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta

Lisätiedot

Valmistelu: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio

Valmistelu: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio Kunnanhallitus 70..05 Kunnanhallitus 80.0.06 Rakennusjärjestyksen uusiminen, väliraportti 605/00.0.0/0 Kunnanhallitus..05 70 Kunnanhallitus päätti..05 6 ehdottaa kunnanvaltuustolle että kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Talousarvio toteutuminen

Talousarvio toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 152 Talousarvio toteutuminen 30.4.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 25.5.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015

LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 Liite Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus

Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus Kaupunginhallitus 268 17.10.2012 Kaupunginhallitus 280 23.10.2012 Kaupunginhallitus 282 29.10.2012 Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi

Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi Sivistyslautakunta 154 05.10.2017 Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien 2018-2021 taloussuunnitelmaksi SL 154 Selostus: Kaupunginhallitus on 3.7.2017 hyväksynyt vuoden 2018 talousarvion

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 talousarviosuunnitelman laadintakehys. Yleinen taloudellinen tilanne

Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 talousarviosuunnitelman laadintakehys. Yleinen taloudellinen tilanne Nuorisolautakunta 45 6.08.05 Vuoden 06 talousarvion ja vuosien 07-08 talousarviosuunnitelman laadintakehys 58/0.0.00/05 Nuorisolautakunta 45 Kunnanhallitus 5.5.05 79 Kuntalain (8, 65 ) mukaan kunnanvaltuuston

Lisätiedot

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013 Kunnanhallitus 111 27.03.2013 Kunnanhallitus 134 15.04.2013 Kunnanvaltuusto 38 25.04.2013 JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013 179/02.05.01/2013 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan

Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen investointiohjelmaan Palvelutuotannon lautakunta 88 7.08.05 Kunnanhallitus 80 4.09.05 Kunnanvaltuusto 97.0.05 Kirkkonummen pääkirjaston peruskorjauksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksyminen ja hankkeen sijoittaminen

Lisätiedot

Kirkkonummelle merkityksellistä

Kirkkonummelle merkityksellistä Yhdyskuntatekniikan lautakunta 41 19.05.2016 Kunnanhallitus 158 30.05.2016 Kunnanhallitus 189 13.06.2016 Valtion ja Helsingin seudun kuntien välinen maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimus 2016 2019,

Lisätiedot