Murreasenteiden rakentuminen yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjoissa 1980-luvulta 2000-luvulle

Transkriptio

1 Murreasenteiden rakentuminen yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjoissa 1980-luvulta 2000-luvulle Tutkielma Toni Salminen OTT-seminaari Aineenopettajan pedagogiset opinnot Toukokuu

2 Sisällys 1 Johdanto Aineisto Metodit ja teoriatausta Murteen määrittelyä Identiteetti, asenteet ja murre Kieli-ideologiat Analyysi oppikirjoittain Suomen kielen kirjani Murre on maalaista ja sitä puhuvat vanhukset Murteita puhuvat tietynlaiset kansanheimojen edustajat Slangia puhuvat nuoret helsinkiläiset pojat Sanavalmis Menneiden aikojen maalainen murre Murteita edustavat kulttuurisesti erilaiset heimot Slangi on nuorten helsinkiläisten kaupunkilaista puhekieltä Aleksis Murre kertoo puhujan kielenulkoisista ominaisuuksista Murre on elinvoimaista ja henkilöityy miehiin Slangi on helsinkiläisten uudistuvaa puhekieltä Yhteenvetoa ja pohdintaa Lähteet... 23

3 1 Johdanto Suhtautuminen alueittain, sosiaalisesti ja yksilöllisesti vaihtelevaan puhekieleemme on vaihdellut melkoisesti aikakaudesta toiseen: 1800-luvun näkökulmasta murteet olivat ensin romanttisen aitoja ja alkuperäisiä suomalaisuuden edustajia, mutta kirjakielen kehittymisen ja kehittämisen myötä murre ja slangi alkoivat toimia erottavina tekijöinä rahvaan ja sivistyneistön välillä. Myös 1900-lukua leimaa suurimmaksi osaksi huoliteltu puhekieli, josta murteellisuudet on pyritty karsimaan pois esimerkiksi Helsingissä kauhistusta herättivät 1900-luvun alun sekatyöläiset eli sakilaiset venäjästä ja ruotsista lainaavine puheenparsineen. Vuosisadan loppua kohden murteisiin on alettu kuitenkin suhtautua suopeammin, ja 1990-luvun murrebuumin myötä ne ovat saavuttaneet nykyisen arvostuksensa muiden kielimuotojen joukossa. Oli aikakausi mikä tahansa, on murteisiin suhtautumisessa aina ollut kyse siihen liittyvistä asenteista, joihin myös tämä tutkimus keskittyy. Tarkastelen tutkimuksessani murteiden esittämistä yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjoissa 1980-luvulta 2010-luvulle. Tavoitteeni on oppikirjojen murteita käsitteleviä jaksoja analysoimalla selvittää, miten murteet esitellään murreasenteiden näkökulmasta eli miten oppikirjan teksti suhtautuu murteisiin. Tutkin aihetta myös ajallisesta näkökulmasta: millaisina eri vuosikymmeninä ilmestyneiden oppikirjojen murretta käsittelevät osiot näyttäytyvät suhteessa toisiinsa? Lisäksi pohdin tutkimuksessani murteen ja murreasenteiden muotoutumisen suhdetta identiteettiin, jonka kehitys on murrosvaiheessa juuri yläkouluaikana. Kulloinkin voimassa olevat Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (vastedes POPS) määrittävät sen, mitä sisältöjä oppikirjoissa vähintään on oltava. Opetussuunnitelmien soveltamisesta vastaavat kuitenkin käytännössä oppikirjojen kirjoittajat. Teosten laatijoilla on valta ja vastuu päättää siitä, miten laajasti ja millä tavoin opetussuunnitelmien sisällöt esitellään oppilaille: vaikka oppikirjatekstit pyrkinevät tavoittelemaan objektiivista ja neutraalia ilmaisua, on asioiden käsittelyyn kuitenkin aina valittava jokin näkökulma ja esitystapa. Oppikirjat toimivat auktoriteetteina, joita oppilaat harvoin peruskoulussa kyseenalaistavat ja joihin heitä ei välttämättä toisaalta ymmärrettävästi opeteta suhtautumaan kriittisesti. Oppikirjan teksti ja kuvat ovat siis oppilaalle kuvauksia siitä, miten asiat ovat. Tapa esittää näitä asioita puolestaan ohjaa sitä, miten oppilas opetussisältöihin suhtautuu ja asennoituu. Oppilaan ja oppikirjan väliin sijoittuu vielä opettaja, joka tekee päätökset oppikirjojen sisältöjen hyödyntämisestä opetuksessaan. 1

4 Tutkimukseni on siis toivon mukaan hyödyllinen erityisesti opettajille, joiden tulisi suhtautua kriittisesti käyttämiinsä oppimateriaaleihin ja omiin (ennakko)asenteisiinsa sekä kehittää opetustaan aktiivisesti. Aikaisempaa tutkimusta murreasenteista on Suomessa tehty 1990-luvulta lähtien melko aktiivisesti (mm. Mielikäinen & Palander 2005 [2002], Nupponen 2011) ja viime vuosina tutkimuksen määrä ja tutkimusalue on kasvanut erityisesti pro gradu - tutkielmissa: esimerkiksi Laura Kantola (2013) tutkii verkkokeskustelijoiden asenteita julkisuuden henkilöiden murteella puhumista kohtaan, kun taas Mikkola (2011) kartoittaa murteellisuutta, maalaisuutta ja miellyttävyyttä helsinkiläislukiolaisten näkökulmasta. Oppikirjatutkimusta jollaista myös tämä tutkimus edustaa tehdään jatkuvasti, mutta murreasenteita käsittelevää oppikirjatutkimusta on jo huomattavasti vähemmän. Yläkoulun oppikirjatekstien tapa käsitellä murteita kaivannee jonkinlaista lähempää tarkastelua, sillä ne ovat osaltaan rakentamassa kuvaa suomen murteista ja niiden puhujista. 2 Aineisto Tutkimukseni aineistona käytän kolmea äidinkielen ja kirjallisuuden yläkoulun 9. luokan oppikirjaa: Suomen kielen kirjani 9 (1985), Sanavalmis 3 (1996) ja Aleksis 9 (2009). Teoksista jokainen on suunnattu suomea äidinkielenään puhuville oppilaille. Aineiston valintakriteerinä olen käyttänyt ainoastaan ilmestymisvuotta. Kahden ensimmäisen vuosikymmenen osalta olen ottanut tarkasteltavakseni lähellä tuoreinta opetussuunnitelmaa ilmestyneen teoksen, jotta se heijastelisi mahdollisimman hyvin kirjoitushetkellä vallinnutta pedagogista ajattelutapaa. Vuonna 2009 ilmestynyt Aleksis 9 on pedagogisen ajattelutavan osalta puolestaan ikään kuin vedenjakajalla: vuoden 2004 opetussuunnitelmasta on kulunut viisi vuotta, ja vuoden 2014 opetussuunnitelma julkaistaan viiden vuoden kuluttua. Tutkimuksen rajaamiseksi jätän analyysistäni pois tehtäväkirjat ja tarkastelen oppikirjoista ainoastaan teksti- tai lukukirjoja. Valitsemissani oppikirjoissa olevat tehtävät otan mukaan analyysiin. Koko oppikirjat eivät kuitenkaan ole tarkastelun kohteena, vaan luon katsauksen ainoastaan murretta erikseen käsitteleviin osioihin. Näin ollen tarkastelun ulkopuolelle saattaa jäädä irrallisia mainintoja murteista. 2

5 3 Metodit ja teoriatausta Tämän tutkimuksen tarkoitus on kartoittaa ja kuvailla eri oppikirjatekstien tapaa kuvata suomen kielen murteita. Kartoittavan ja kuvailevan tutkimuksen tehtävänä on pyrkiä selvittämään ja etsimään ilmiöitä, esittämään tarkkoja kuvauksia henkilöistä, tilanteista ja tapahtumista sekä dokumentoimaan keskeisiä piirteitä aineistosta (Hirsjärvi Remes Sajavaara 2004: ). Kartoittava ja kuvaileva luonne sopii tutkimukseeni hyvin, sillä tarkoitukseni on nimenomaan dokumentoida aineistosta vain joitakin keskeisinä esiin nousevia piirteitä. Ilmiöiden etsiminen ja selvittäminen puolestaan toteutuu tutkimustavoitteissa: tavoitteeni on kuvailla eri oppikirjoissa esiintyvää murretta esittelevää tekstiä sekä tehdä tekstistä murreasenteiden rakentamista ja rakentumista koskevia päätelmiä. Hyödynnän analyysissäni laajaa tekstikäsitystä, joka on myös äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen lähtökohta. Laajan tekstikäsityksen mukaan teksteinä luetaan puhuttuja ja kirjoitettuja, kuvitteellisia ja asiatekstejä, sanallisia, kuvallisia, äänellisiä ja graafisia sekä näiden tekstityyppien yhdistelmiä. (POPS 2004: 46). Tarkastelun kohteena ovat siis tekstin lisäksi oppikirjojen kuvat. Tutkimusmenetelmäni ovat sekä kvalitatiivisia että kvantitatiivisia. Laadullisella analyysillä pyrin selvittämään mitä ja miten murteista eksplisiittisesti sanotaan oppikirjojen teksteissä. Kiinnitän huomiota myös esiin nouseviin implisiittisiin seikkoihin: mitä murteista esimerkiksi jätetään sanomatta? Määrällinen analyysini keskittyy lähinnä siihen, miten suuri prosentuaalinen osuus oppikirjasta käytetään murteiden kuvaamiseen tai miten paljon murre-esimerkkejä eri murrealueilta mainitaan. Tutkimukseni siis painottuu kvalitatiiviseen analyysiin, jota täydennän kvantitatiivisella katsauksella. Tutkimukseni jakautuu pääosin kolmen tutkimusalan piiriin: yhdistelen tekstintutkimusta, oppikirjatutkimusta ja murreasennetutkimusta, joista viimeksi mainittu liittyy läheisesti myös kieli-ideologioihin. Sivuan tutkimuksessani myös identiteetin käsitettä sekä sen suhdetta murteeseen ja asenteisiin. Koska lähestymistapa on monitahoinen, avaan murteen, identiteetin, asenteiden ja kieli-ideologian käsitteitä sekä niiden linkittymistä toisiinsa seuraavissa alaluvuissa. 3

6 3.1 Murteen määrittelyä Murre on käsitteenä mahdollista määritellä lyhyesti kielenkäytön vaihtelemiseksi puhujasta toiseen (Shore ja Mäntynen 2006: 38). Tämä määritelmä kuitenkin kahlitsee murteen ainoastaan puhutun kielen ominaisuudeksi, mikä ei palvele murteen tutkimista kirjoitetuissa oppikirjoissa. Nykysuomen sanakirjan (NS) määritelmä on tässä mielessä kuvaavampi, sillä se määrittelee sanan murre laveammin kielimuodoksi: kielen piirissä jnk määräalueen (maakunnan, pitäjän) asukkaille t. jnk yhteisön jäsenille ominainen kielimuoto, joka äänneasunsa, taivutuksensa, sanastonsa ja lauseopillisten ominaisuuksiensa puolesta huomattavasti eroaa kirja- t. yleiskielestä t. yl. saman kielen muista esiintymismuodoista (NS, s. v. murre) Kuten sanakirjan määritelmästä käy ilmi, on murteen määrittelemisessä lisäksi selitettävä tarkemmin sen ominaisuuksia. Ei-lingvistin näkökulmasta murre merkitsee monesti jotakin arvottavaa. Toisen ihmisen puhetavan tulkitaan poikkeavan omasta puhetavasta, jolloin toinen puhuu murtaen. Oleellinen on myös murteen suhde kirjakieleen: murteen koetaan poikkeavan kirjakielestä ja olevan siksi jotakin huonompaa. (Rapola 1990 [1961]: 8 9.) Tutkimukseni kannalta onkin mielenkiintoista selvittää, miten edellä mainitut perinteiset murteen määrittelyt näkyvät aineistossa: miten oppikirjateksti ottaa kantaa murteen asemaan yhteiskunnassa? Murteet on perinteisesti jaoteltu Suomessa maantieteellisesti. Murteet jakautuvat kahtia itä- ja länsimurteisiin ja nämä murteet edelleen seitsemään murrealueeseen: idässä sijaitsevat savolais- ja kaakkoismurteet, lännessä lounaismurteet, hämäläismurteet, eteläpohjalaiset murteet, keski- ja pohjoispohjalaiset murteet sekä peräpohjalaiset murteet. Murrealueet jakautuvat edelleen alamurteisiin. Vaikka murteista puhutaan alueittain, on syytä muistaa, että alueet eivät ole tarkkarajaisia ja että Suomessa esiintyy myös sekamurteita. Yleensä murrealueiden erottelu toisistaan on perustunut yksittäisiin murrepiirteisiin, kuten kirjakielen d:n erilaisiin edustuksiin länsi- ja itäryhmän välillä. (Paunonen 2006: , Lehikoinen 1994: ) Perinteinen jaottelu perustuu muun muassa Lauri Kettusen (1940) murrekarttoihin, mutta itä- ja länsimurteet voidaan jaotella myös kahdeksaan alueeseen, jolloin lounaiset välimurteet luetaan omaksi murteekseen (Leino Hyvönen Salmenkivi 2006). Erilaisten slangien joihin tietysti kuuluu myös Helsingin puhekieli esittely on olennainen osa oppikirjoja ja sisältyy useimmiten murteita käsittelevän osuuden yhtey- 4

7 teen. Haluan sisällyttää analyysiini myös Helsingin puhekieltä käsittelevät osuudet, joten lavennan murteen käsitteen kattamaan tässä tutkimuksessa myös Stadin slangia. Helsingin puhekielen katsotaan juontavan juurensa 1800-luvun loppupuolelle, jolloin maaseudulta alkoi muuttaa aiemmin lähes ruotsinkieliseen Helsinkiin suomenkielistä vähän kouluja käynyttä työläisväestöä. Punavuoreen, Ruoholahteen, Kallioon, Sörnäisiin, Hermanniin ja myöhemmin Vallilaan asettuneiden pääosin suomen- ja ruotsinkielisten työläisten kielenkäytöstä syntyi kielimuoto, jota kutsutaan vanhaksi Stadin slangiksi. (Paunonen 2005: ) Vanhaa Stadin slangia on puhuttu luvuille asti, jonka jälkeen nuoremman nuorisoslangin eri muotojen katsotaan alkaneen muodostua (Paunonen 2000: 16 17). 3.2 Identiteetti, asenteet ja murre Tutkimukseni käsittelee oppikirjoja, jotka on suunnattu peruskoulun 9. luokkaa suorittaville oppilaille. Nämä oppilaat ovat iältään useimmiten noin vuotiaita eli ovat murrosiässä tai ainakin sen kynnyksellä. Identiteetin, minäkäsityksen ja asenteiden rakentumisen näkökulmasta oppikirjan kohderyhmä on siis elämässään eräänlaisessa taitekohdassa. Erityisesti yksilön minäkäsitys vaikuttaa hänen asenteisiinsa, toimintaansa ja käyttäytymiseen sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa. Minäkäsitys puolestaan liittyy läheisesti identiteettiin, jossa sosiaaliset tekijät korostuvat: identiteetistä puhuttaessa mukaan tulevat siis myös yksilön ulkopuoliset tekijät. (Laine 2005: ) Juuri identiteettiin liittyvien yksilön ulkopuolelta tässä tapauksessa oppikirjasta tulevien vaikutteiden merkitys asenteisiin onkin tutkimukseni kannalta kiinnostava. Yhteiset uskomukset, normit tai roolimallit omaksutaan usein läheisiltä ihmisiltä kuten esimerkiksi opettajalta (Nurmi 1998: ), mutta oma vaikutuksensa asioiden hahmottamiseen ja niihin suhtautumiseen on myös opiskelumateriaaleilla. Identiteetti on diskursiivista toimintaa eli yksilö itse määrittelee kuulumisensa johonkin ryhmään teksteistä ja puheesta koostuvina identiteettidiskursseina, joihin vaikuttavat vahvasti kouluopetus ja arkkitekstit (Mantila 2004: 324). Näin ollen äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjojen voidaan nähdä vaikuttavan oppilaan kielellisen identiteetin muodostumiseen. Osa identiteetin ja minäkäsityksen kehittymistä on asenteiden muodostuminen, joka koskee myös kielellisiä asenteita. Kielellisten asenteiden katsotaan vaikuttavan kielen- 5

8 käyttöön, mutta itse asenteen käsite on määritelty kielentutkimuksen kentässä verrattain väljästi (Mielikäinen Palander 2002: 86, 88). Asennetta onkin ehkä helpompaa lähestyä aluksi sosiaalipsykologian näkökulmasta. Sosiaalipsykologisesti asenteen katsotaan olevan jotakin sellaista, mikä osoittaa ihmisen suhtautumista tiettyyn kohteeseen. Asenne ei myöskään ole pysyvä, vaan se voi vaihtua tai muuttua ajan kuluessa. (Laine 2005: ) Kieli ja asenne linkittyvät toisiinsa siten, että ihmiset asennoituvat tietyllä tavalla esimerkiksi saman kielen alueellisia tai sosiaalisia murteita käyttäviä ihmisiä kohtaan. Kieliasenteet ovat lähtökohdiltaan sosiaalisia. (Kalaja 1999: ) Tässä tutkimuksessa murteisiin liitetyt asenteet ovat siis sellaisia eri ajankohtina kirjoitettuja tekstejä tai kuvia, jotka ilmaisevat tietynlaista sosiaalisesti rakentunutta suhtautumista suomen aluemurteita tai niiden puhujia kohtaan. Suhtautumisen ilmauksiin liittyvät olennaisesti ennakkoluulot ja stereotypiat. Ennakkoluulona pidetään johonkin ryhmään tai sen jäseneen ennakolta liitettyä arvotusta, kun taas stereotypia voidaan nähdä jonkin ryhmän toisen ryhmän ominaisuuksiin liittämänä yksinkertaistuksena. Sekä ennakkoluulot että stereotypiat voivat olla positiivisia tai negatiivisia. (Laine 2005: ) Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen ja arkkitekstien perusteella onkin muotoutunut melko tiukassa istuvia ennakkoluuloja ja stereotypioita esimerkiksi tietystä osasta Suomea kotoisin olevia kielenpuhujia tai yksittäistä kielimuotoa kohtaan (ks. esim. Mielikäinen Palander 2002: ). Vallalla olevien stereotypioiden pysyvyys on mielenkiintoista, sillä nykytutkimuksessa esimerkiksi kielelliset identiteetit nähdään samanaikaisina ja päällekkäisinä (Paunonen 2009: 561). Aineistoni oppikirjojen näkökulmasta onkin kiinnostavaa selvittää, miten Suomen heimoja on kuvattu 1980-luvulta nykypäivään ja miten kielellisten identiteettien päällekkäisyys niissä huomioidaan. 3.3 Kieli-ideologiat Kieleen liitettyihin asenteisiin linkittyvät kieli-ideologiat, sillä asenteiden taustalla on käsityksiä siitä, minkälaista kieltä arvostetaan. Kieli-ideologisessa tutkimuksessa on perinteisesti tarkasteltu esimerkiksi sitä, millaisia arvostuksia ja uskomuksia kielikysymykset herättävät. Kieli-ideologioilla on myös vaikutusvaltaa sikäli, että niiden perusteella arvotamme kielen varieteetteja positiivisesti tai negatiivisesti. (Mäntynen Halonen Solin 2012: 325.) Myös oppikirjojen kirjoittamisen taustalla vallitsee kieli- 6

9 ideologioita, jotka ymmärrettävästi korostuvat erityisesti äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjoissa. Kieli-ideologiat vaikuttavat opetussuunnitelmien ja oppikirjojen tekoon, opettajiin ja lopulta myös oppikirjojen kohderyhmään eli oppilaisiin. Murteisiin kieli-ideologian käsite liittyy viimeistään silloin, kun tiettyä varianttia käyttävään kielenpuhujaan aletaan liittää kielenulkoisia ominaisuuksia. Tietyn alueellisen variantin liittäminen alueelliseen kategoriaan tai johonkin alueellisesta levinneisyydestä riippumattomaan ominaisuuteen ylläpitää näiden ilmiöiden välistä indeksikaalista suhdetta ja siten myös kieli-ideologiaa (Mäntynen Halonen Solin 2012: 327). Käytännössä tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että lounaismurteinen kysymyssana kui (miksi?) liitettäisiin vaikkapa raumalaisiin ja tämän lisäksi puhujan yksinkertaisuuteen. Kieli-ideologian käsite tulee tällä tavoin lähelle stereotypian käsitettä ja on kiinnostava erityisesti eri murteisiin oppikirjoissa liitettävien mielikuvien kannalta. 4 Analyysi oppikirjoittain Seuraavissa alaluvuissa erittelen aineistoani oppikirjoittain siten, että jokaista oppikirjaa varten on varattu oma alaluku. Jaottelen alaluvut vielä teemoittain oppikirjojen murteisiin suhtautumista kuvaaviksi omiksi alaluvuikseen. Yhdistän kunkin oppikirjan kohdalla sekä määrällisen että laadullisen analyysin tuloksia nostamalla esiin keskeisimmät havainnot. Oppikirjakohtaisen analyysin jälkeen kokoan aineistosta esiin nousseita seikkoja yhteenvetolukuun, jossa käsittelen esiin nousseita teemoja sekä teosten suhtautumista toisiinsa. 4.1 Suomen kielen kirjani 9 Marja Hiltusen, Riitta Myöhäsen ja Pekka Rautamaan laatima äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirja Suomen kielen oppikirjani 9 on ilmestynyt vuonna Oppikirjan ilmestymisajankohtana voimassa ovat olleet vuoden 1985 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vuoden 1985 opetussuunnitelma poikkesi vuoden 1970 opetussuunnitelmasta siten, että siinä pyrittiin jättämään enemmän kunta- ja koulukohtaista liikkumavaraa sekä kannustamaan opetusta profiloitumaan tarkemmin oppilaiden tarpeisiin. (Kauppinen 2010: 39). 7

10 Oppikirja koostuu 280 sivusta, joista murteiden käsittelyyn on käytetty 13 sivua eli noin 4,6 %. Aluemurteita käsitellään luvussa Murteet yhteensä kahdeksalla sivulla, eli aluemurteet kattavat murteiden käsittelystä noin 62 prosenttia. Kahdeksasta sivusta neljä on varattu yksinomaan eri aluemurteita esitteleville murrenäytteille. Stadin slangia käsitellään seuraavassa erillisessä kokonaisuudessa, joka on nimetty Kielen sosiaalinen vaihtelu. Osiossa on alaluku nimeltään Slangi, jossa Stadin slangia käsitellään viidellä sivulla eli pääkaupunkiseudun puhekielelle on varattu murteiden käsittelystä hieman yli kolmannes. Stadin slangia käsitteleviksi sivuiksi laskin tässä yhteydessä sellaiset sivut, joilla oli mainintoja nimenomaan pääkaupunkiseudun kielimuodosta. Näin ollen todellinen Stadin slangin käsittelyyn varattu tila jää noin kolmannekseen tai hieman sen alle. Oppikirja jakaa suomen murteet perinteisellä tavalla seitsemään murrealueeseen: lounaismurteet, hämäläismurteet, eteläpohjalaismurre, keski- ja pohjoispohjalaiset murteet, Peräpohjolan murre, savolaismurteet ja kaakkoismurteet (Suomen kielen kirjani : 84). Merkillepantavaa on tosin se, että eteläpohjalaismurteesta ja Peräpohjolan murteesta puhutaan yksikössä eli molemmat esitetään vain yhtenä murteena. Aluemurteet esitetään karttana, kun taas itä- ja länsimurteiden ja yleiskielen eroja havainnollistetaan taulukkomuodossa. Eri aluemurteiden erityispiirteet tulevat kattavasti esille, sillä itä- ja länsimurteiden ja yleiskielen eroavaisuuksia listataan erillisessä taulukossa ja tarjolla on lukuisia tekstiesimerkkejä eri murteista. Oppikirjassa on lisäksi muutamia murteeseen liittyviä sananlaskuja tai sitaatteja. Slangin oppikirja kuvaa syntyneen Helsingissä kaupungin katukieleksi, mutta nykyisin se on niin laajalle levinnyt, että voidaan puhua yleisslangista. (Suomen kielen kirjani : 91). Pääkaupunkiseudun puhekielen siis katsotaan levinneen Helsingistä myös muualle Suomeen. Leviämisprosessin syyksi mainitaan slangireplikoinnin suosion kasvaminen kaunokirjallisuudessa ja nuortenlehdissä 1960-luvun alussa (Suomen kielen kirjani : 94). Oppikirja esittää Suomessa esiintyvän yleisslangin eli tämän tutkimuksen näkökulmasta Stadin slangin lisäksi pienslangin tai paikallisslangin käsitteen, jolla tarkoitetaan nimenomaan paikkakunnan omaa ja oman murteen värittämää puhuttua kieltä (Suomen kielen kirjani : 92). Avoimeksi kuitenkin jää, minkälaista kieltä paikallisslangi voisi olla. Ainoan esimerkin jonkinlaisesta paikallisslangista voinee tulkita esiintyvän vitsin yhteydessä savolaisen tokaisemana, mihin palaan vielä myöhemmin. 8

11 4.1.1 Murre on maalaista ja sitä puhuvat vanhukset Asenteiden ja stereotypioiden rakentumisen näkökulmasta oppikirjan tekstien laaja kirjo on mielenkiintoinen. Kielinäytteitä tarjotaan kattavasti kaikilta muilta murrealueilta paitsi keski- ja pohjoispohjalaisista murteista. Aihepiireiltään tekstit ovat kuitenkin melko samankaltaisia: yhtäältä puhutaan maaseudulle sijoittuvista tapahtumista, toisaalta ainakin tekstien henkilöhahmoille uusista ja ihmetystä aiheuttavista asioista. Hämäläismurteiden tekstikatkelmassa kaadetaan heinää ja Peräpohjolan tekstissä ajetaan reellä järven yli. Eteläpohjalaisen murteen esimerkkitekstissä puhuja ihmettelee huulipunaa, ripsiväriä ja nykyaijan flikanhatiskoita kun taas kaakkoismurteiden näytteessä maalta lähdetään Helsinkiä kummastelemaan. Murre ja murteiden puhujat liitetään useassa esimerkissä vanhoihin perinteisiin tai puhujiin. Murteenpuhujan maalaisuutta puolestaan korostaa kaakkoismurteiden katkelman emäntä, joka sanojensa mukaan tahtoi -- sivistyst ja etistyst, niin ko mie oon elänt ettääl kaikist saavutuksista ja välineist. Iha ko messäläine ikkäänsä. (Suomen kielen kirjani : 89). Näkemys vain vanhojen ihmisten puhumasta ja häviämässä olevasta murteesta kiteytyy osuvasti yhden tehtävänannon aloitukseen, jossa todetaan, että Kaunokirjallisuudessa murteet vielä elävät henkilöhahmojen puheissa.-- (Suomen kielen kirjani : 86). Virke siis implikoi, että murteet eivät enää elä ihmisten aidossa puheessa ainakaan sellaisena kielimuotona, jollaisena ne halutaan nähdä. Näkemys on mielenkiintoinen, sillä jo kolme vuotta ennen oppikirjan ilmestymistä Heikki Paunonen kirjoitti artikkelissaan (Paunonen 1982: ) aluemurteiden yhä olevan aluemurteita: vaikka ero sadan vuoden takaiseen murteeseen on monella murrealueella suuri, erottaa puhuttu kieli silti vielä eri murrealueiden edustajat selvästi toisistaan. Oppikirjan esimerkkitekstit ovat enimmäkseen pakinoita eli suhteellisen lyhyitä ja huvittamaan pyrkiviä kirjoituksia, joten lukijan on mahdollista tulkita nämä katkelmat humoristisina tai sarkastisina. Oppikirjateksti ei tekstilajina kuitenkaan välttämättä ohjaa oletusarvoisesti sarkastiseen tulkintaan. Lisäksi katkelmia edeltävässä tekstikappaleessa (Suomen kielen kirjani : 86) puhutaan teksteistä nimenomaan murrenäytteinä ja ohjeistetaan kiinnittämään huomiota murrepiirteisiin. Kyse on lisäksi pakinoiden herättämistä mielikuvista: vanhat ihmiset puhuvat huvittavasti vanhoista perinteistä tai päivittelevät nykymaailman menoa. 9

12 4.1.2 Murteita puhuvat tietynlaiset kansanheimojen edustajat Eri murrealueiden kielenpuhujiin viitataan oppikirjassa termillä murretta puhuva kansanheimo (Suomen kielen kirjani : 83), eli puhujat ja heidän puhetapansa niputetaan yhden heimoidentiteetin alle. Myös murretta käsittelevissä sananlaskuissa ja sitaateissa kommentoidaan tietyn alueen edustajia. Esimerkiksi Uudestakaupungista peräisin oleva sanonta toteaa pohjanmaalaisista seuraavasti: Siunatkaa lapset ittenne, nyt tulee pohjalaisia. (Suomen kielen kirjani : 83). Hieman eri sävyyn puolestaan kuvataan karjalan murretta eli kaakkoismurretta: Ja karjalan sanarikas kieli helähtää niin somasti ja juoksee niin notkeasti ja luontevasti. (Suomen kielen kirjani : 84). Savolaismurteita kuvaillaan oppikirjassa esimerkiksi Kari Suomalaisen sitaatilla: Savolaiset kiäntelevät ja viäntelevät, ovat näsäviisaita ja laskevat yleensä leikkiä toisten kustannuksella, itsestään eivät mielellään. (Suomen kielen kirjani : 84). Sitaatissa yhdistyvät sekä savolaisten puhekieleen että persoonaan liittyvät arvottavat kommentit. Myös seuraavan sivun tehtävä on murteen arvottamisen kannalta mielenkiintoinen. Tehtävänanto kuuluu seuraavasti: Miten seuraavan yleisönosastojutun kirjoittaja suhtautuu murteisiin? Mitä mieltä itse olet kirjoittajan mielipiteistä? (Suomen kielen kirjani : 85). Tehtävän alla on yleisönosastokirjoitus huomiota herättävän suurella otsikolla Ei ole savosta maailmankieleksi. Kirjoitus käsittelee varsinaisesti lainasanojen ottamista suomeen, mutta se kuitenkin alkaa savolaismurteita koskevalla virkkeellä: Maaningan Huiluuruppeemilla on taas ylistetty savon kielen tai murteen ihanuutta. Suotakoon tämä ilo savolaisille, mutta ei samaan loveen välttämättä tarvitse kaikkien langeta.--. Tämä puolen oppikirjan sivun kokoinen maallikon mielipiteenä esitetty kantaaottava yleisönosastokirjoitus on julkaistu nimimerkillä Ei-savolainen Slangia puhuvat nuoret helsinkiläiset pojat Oppikirja antaa runsaasti esimerkkejä Stadin slangista. Slangia käsittelevä alaluku alkaa nuorten miesten kaveriporukkaa esittävällä kuvalla, josta yksi toteaa: Näitteks kundit maikan ilmeen, kun mä sävelsin sille fillarista. (Suomen kielen kirjani : 91). Tehtäväosion slangisanaston kaksi ensimmäistä tehtävää sisältävät ainoastaan Stadin slangin sanojen, kuten mutsi, fatsi, eldis, giltsi ja tsekata, alkuperän pohdintaa (Suomen kielen kirjani : 94). Pääkaupunkiseudun puhekieltä edustaa populaarikulttuurin 10

13 osalta myös samalla sivulla esiteltävä säkeistö Tuomari Nurmion kappaleesta Oi mutsi mutsi. Tehtäväosiossa Stadin slangilla kirjoitetun koululaiskuvauksen kieltä nimitetään nuorisoslangiksi (Suomen kielen kirjani : 96). Kaikissa Stadin slangia koskevissa teksteissä puhujiksi kuvataan joko pojat ja nuoret miehet tai ylipäätään nuoret ihmiset. Myös slangin käyttöä ja käyttäjiä kommentoidaan. Oppikirjan mukaan Slangisanojen luoja on parhaimmillaan myös älykäs ja huumorintajuinen mestarisepittäjä (Suomen kielen kirjani : 95), eli joitakin slangin puhujia pidetään innovaattoreina. Toisaalta aiemmin todetaan, että Tavallinenkin kielenkäyttäjä saattaa käyttää niitä [slangisanoja], mutta ne eivät sovellu asialliseen kieleen. (Suomen kielen kirjani : 92). Slangisanojen käyttö siis suljetaan asiallisen kielenkäytön ulkopuolelle, mikä tekee kannanotosta kieli-ideologisen. Kyse on koulumaailman kieliasennetutkimuksessa aiemminkin esiin nousseesta ilmiöstä: esimerkiksi opettajien on tutkittu käyttävän normina yleensä standardoitua kieltä ja aksenttia, jolloin kirjoitetusta tai puhutusta normista poikkeavat oppilaat usein leimautuvat opettajien silmissä ja saavat huonompia arvosanoja (Kalaja 1999: 55). Murrekuvausten näkökulmasta kiinnostava on slangien käsittelyn yhteydessä (Suomen kielen kirjani : 92) esitetty Apu-lehdestä poimittu esimerkkiteksti: (1) Oli kerran kaksi helsinkiläispoikaa Savossa kesätöissä. Stikkaaks skyfän, pyysi toinen savuketta. Savolaiset katsoivat ensin silmät pystyssä, mutta jo seuraavana päivänä tupakanhinkuinen savolaispoika kehotti: Tikkoopa kypä! Tekstiin liittyvissä kuvissa on sekä helsinkiläis- että savolaispoikakaksikko. Helsinkiläisillä pojilla on molemmilla tuimat ilmeet sekä irokeesit ja farkkupaidat. Toisella pojalla on korvakoru sekä sininen kulmakarva ja toisella siniset hiukset. Savolaispojat esitetään tavanomaisissa vaatteissa kahvia juomassa, ja molemmilla on lippahattu puettuna korvien päälle kasvavien hiusten peitoksi. Kummatkin kuvataan hymyilevinä ja iloisina. Savolaispojat eivät ensin ymmärrä helsinkiläisten käyttämää slangia, vaan katsovat silmät pystyssä helsinkiläisiä kielenpuhujia. Lopulta savolaispojat kuitenkin kehittävät sanaparista oman versionsa Tikkoopa kypä!, josta tekstin kontekstivihjeiden perusteella muotoutuu humoristinen kuva. Tekstissä asettuvat vastakkain helsinkiläiset ja maalaiset eli ryhmä, jota on pidetty yhtenä Stadin slangin suosikkiaihepiireistä (Ainiala Vuolteenaho 2005: 388). 11

14 4.2 Sanavalmis 3 Karl Grünnin, Minna Löyttyniemen, Mervi Murton ja Sisko Nampajärven kirjoittama äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirja Sanavalmis 3 on ilmestynyt vuonna Oppikirjan ilmestymisajankohtana ovat olleet voimassa vuoden 1994 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (vastedes POPS 1994). Tekijät kuvailevat oppikirjan tavoitteita ja sisältöjä muun muassa seuraavasti: -- olemme halunneet taata sen, että oppilaalle hahmottuu kokonaisvaltainen kuva kielen ja kulttuurin kehityksestä ja merkityksestä. Kielen ja kirjallisuuden tarkastelussa painottuu niiden merkitys ihmisen yksilöllisen identiteetin sekä kansallisen omakuvan muokkaajana. Kielen kehittymisen ja variaation tarkastelu motivoi samalla oman kielen rikastuttamiseen ja omatoimiseen huoltoon. (Sanavalmis : 2) Oppikirja koostuu 293 sivusta, joista 15 eli noin 5,1 % keskittyy murteiden esittelyyn. Aluemurteita käsitellään luvussa Kieli kertoo asuinpaikan yhteensä 10 sivulla, eli aluemurteiden käsittely kattaa koko murteista kaksi kolmasosaa. Ainoastaan murteita esitteleville tekstikatkelmille ja niihin liittyville tehtäville on varattu oppikirjasta kuusi sivua. Stadin slangia käsitellään erillisessä luvussa nimeltä Slangi, porukan yhteinen kieli yhteensä viiden sivun verran, joista ainoastaan tekstiesimerkeille ja tehtäville on varattu kaksi sivua. Murteet erotetaan oppikirjassa edellisessä luvussa käsitellyn teoksen tavoin: ne jaetaan itä- ja länsimurteisiin ja pilkotaan tämän jälkeen seitsemään aluemurteeseen (Sanavalmis : 117). Aluemurteet ovat Peräpohjolan murteet, keski- ja pohjoispohjalaiset murteet, eteläpohjalaiset murteet, hämäläismurteet, lounaismurteet, savolaismurteet ja kaakkoismurteet. Edellisestä analysoidusta oppikirjasta Sanavalmis 3 eroaa siinä, että se esittää Peräpohjolan murteet ja eteläpohjalaiset murteet monikollisessa muodossa. Alueita ei siis oppikirjan mukaan kata yksi täysin samanlainen murre. Eroa on myös tavassa, jolla murteiden esitetään eroavan toisistaan: oppikirjan (Sanavalmis : 115) mukaan myös puheen rytmistä ja intonaatiosta voi tunnistaa tietyn murteen puhujan. Tähän oppikirjan teksti myös viittaa myöhemmin tehtäväosiossa siten, että lukijaa pyydetään lukemaan tekstiä mahdollisimman aidosti ääneen. Aluemurteet kuvataan kartalle merkittyinä alueina, joilta kultakin on kartan yhteydessä yksi lyhyt esimerkkivirke. Murteiden erotteluun käytetään muun muassa taulukkoa, johon on merkitty yleiskielinen sana ja sitä tietyssä aluemurteessa vastaava variant- 12

15 ti. Yleiskielen sanoja edustavat persoonapronomini minä, substantiivi maa ja genetiivimuotoinen t:n heikon asteen sisältävä substantiivi padan. Murteisiin liittyviä kielenaineksen muutoksia esitellään melko kattavasti usein kaunokirjallisuudesta ammentavissa tekstiesimerkeissä, mutta ilmiöitä ei erikseen nimetä. Aluemurteita käsittelevässä luvussa on leipätekstin lisäksi myös kaksi lehtiartikkelia ja yksi vitsi, joihin palaan myöhemmin. Oppikirja (Sanavalmis : ) esittää slangin syntyneen työväenluokan nuorten kieleksi Helsingissä, mistä se levisi alati laajemmalle sosiaalisesti ja alueellisesti. Slangi nähdään oppikirjassa yhtäältä tyylilajina ja toisaalta sosiaalisena murteena, ja sen todetaan poikkeavan yleiskielestä äänteistöltään ja sanastoltaan. Slangin käsittelevässä luvussa huomioidaan ammattislangit, mutta keskitytään pitkälti Stadin slangiin Menneiden aikojen maalainen murre Murteiden kaunokirjallinen käyttökelpoisuus ja arvostus korostuvat oppikirjassa, sillä oppilaille tarjotaan murre-esimerkkejä Matti Pulkkiselta, Rosa Liksomilta, Väinö Linnalta ja Orvokki Autiolta. Kirjallisuuden keskeisyys näkyy myös tekijöiden esipuheessa. Ennen kaunokirjallisia katkelmia esiteltävät lyhyet murrenäytteet ovat kuitenkin murteisiin suhtautumisen kannalta mielenkiintoisempia. Aluemurteet kuvataan oppikirjassa (Sanavalmis : 117) perinteiseen tapaan karttana, johon on merkitty kukin murre omaksi maantieteelliseksi alueekseen. Jokaiselta murrealueelta on oma erillinen esimerkki, mutta aihepiireissä on huomattavia yhtäläisyyksiä: (2) Se oli kais siinä pijav vappaussovaj jäläkii kum me muutimma Pohojammaaller... (3) Se oli vuanna yhyreksäntoistasataaseittemän, kun täälä Härmäs oli oikeen hirvittävän kova ukkooseenilama... (4) Siitton mahtannu kulua aikaa jo hyvästikki viiskymmentä vuotta... Pohjois-pohjalaisia (2), keski-pohjanmaalaisia (3) ja eteläpohjalaisia (4) murteita kuvaavien katkelmien tapahtumat sijoittuvat joko 1900-luvun alkuun tai viidenkymmenen vuoden takaisiin tapahtumiin. Menneisiin aikoihin sijoittuvat myös hämäläis- ja lou- 13

16 naismurteiden esimerkit. Oppikirjan esittämä tyypillinen murre asemoituu täten vahvasti menneisyyteen ja iäkkäämpiin kielenpuhujiin. Asetelmaa tukemassa on viimeisen tehtäväsivun (Sanavalmis : 124) artikkeli Helsingin Sanomista. Artikkelissa professori Mauno Koski toteaa, että Murre muuttuu ja kehittyy, nuoret puhuvat jo eri lailla.. Toinen oppikirjan aluemurteiden esimerkeistä esiin nouseva teema on maalaisuus, joka heijastuu savolaismurteiden (5) ja Peräpohjolan murteiden (6) esimerkkikatkelmista: (5) Sieltä on puoljväjliin toestakymmentä vuotta kun minä kävin viimeks kaapunnissa... (6) No olekkos kuulluk ku tähän kylhänki meinathal laittaa se mikä s olikhan, se kansakoulu... Savolaismurteita edustava puhuja on elänyt asuinpaikassaan maaseudulla kauan aloillaan käymättä kaupungissa yli kymmeneen vuoteen. Kyläyhteisöön sijoittuu myös Peräpohjolan murteiden edustaja, joka tuo esiin kansakoululaitoksen saapumisen maaseudulle, tähän kylhänki kauas Lappiin. Esimerkkikatkelmien 5 ja 6 voi siis tulkita kuvastavan maalaisuutta, ja niistä huokuu myös esimerkkien 2,3 ja 4 kaltainen mennyt aika Murteita edustavat kulttuurisesti erilaiset heimot Sanavalmis 3 (1996: 116) jakaa itä- ja länsimurteiden edustajat itäiseen ja läntiseen suomalaiseen heimoon, joita erottavat murteen lisäksi muut kulttuuriset seikat. Oppikirjan mukaan -- käytöstapojen, huumorin laadun ja monen muun seikan tiedetään eroavan itä-länsijaon mukaisesti.. Erot esitetään näin hyvin perustavanlaatuisina: käyttämänsä kielen eroavaisuuksien lisäksi murrejaon itä- ja länsiosien edustajat ovat myös ihmisinä hyvin erilaisia. Samankaltaiseen erilaisuuteen viitataan samalla oppikirjan sivulla myös Kymen Sanomista poimitussa artikkelissa. Jutun haastateltavan, kansanrunousarkiston johtaja Pekka Laaksosen, mukaan Suomessa idän ja lännen eroavaisuuksien osalta Tietyt ajattelumallit ja mentaliteetit heijastuvat nykypäiväänkin --, mutta kuitenkin --On vaikea tarkasti sanoa miten.-- Haastateltava toteaa myös, että Ihmisissä on selkeä mentaliteettiero, jota on tieteellisesti vaikea selittää.. Suomen heimoja kuvataan myös huumorin keinoin tekstissä, joka on otsikoitu Heimot sodassa : 14

17 (7) Jos Suomi joutuu ulkoisen väkivallan kohteeksi, lähetetään asekuntoiset miehet rintamalle heimojärjestyksessä: 1) pohjalaiset, joiden kova uho säikäyttää vihollisen tiehensä, 2) karjalaiset, jotka ovat tottuneet kynsin hampain taistelemaan oman maapalan puolesta, missä se nyt nykyisin sattuu olemaankin, 3) hämäläiset, jotka havahtuvat toimintaan, kun hyökkääjä alkaa jo väsyä. Jos kaikki rintamat pettävät, neuvottelevat 4) savolaiset vielä kohtuullisen rauhan. Vitsi antaa heimoista melko selkeän kuvan: pohjalaiset uhoavat, hämäläiset ovat hitaita reagoimaan, savolaiset neuvottelussa kyvykkäitä ja karjalaiset sitkeitä oman maansa puolesta taistelijoita. Karjalaisten osalta viitataan Suomen ja ennen kaikkea karjalaisten Neuvostoliitolle sodassa menettämiin alueisiin ja savolaiset katsotaan tarpeellisiksi, jos kaikki rintamat pettävät. Kokonaan vaille mainintaa jäävät vitsissä lounaissuomalaiset ja Peräpohjolan murteiden alueen heimon edustajat. Murrepiirteiden tarkastelemisen ohella aluemurteita käsittelevissä tehtävissä (Sanavalmis : ) kiinnitetään myös huomiota siihen, millaisia eri heimojen edustajat ovat. Edellisen sivun heimojen esittelyn jälkeen tehtävän tekijältä kysytään niihin liittyviä kysymyksiä, kuten Millaisia ovat esimerkiksi savolaiset, millaisia pohjalaiset?. Tuntemattoman sotilaan esimerkkikatkelmien pohjalta puolestaan kehotetaan pohtimaan kaakkois- tai lounaismurteen puhujaa kysymysten Millainen persoona Rokka on puheensa perusteella? ja Millainen mies on Hietanen? avulla. Hietasen kohdalla ohjeistetaan lisäksi vertaamaan häntä ja hänen puhetapaansa Rokkaan. Vastakkain siis asetetaan aiemmin mainittujen heimojen lisäksi kaksi niiden edustajaa, jotka näyttäytyvät tekstissä toimintansa valossa hyvin erilaisina persoonina Slangi on nuorten helsinkiläisten kaupunkilaista puhekieltä Oppikirja (Sanavalmis : ) kuvaa slangin -- lähinnä tietynlaisena puhekielen lajina, jota erityisesti nuoret suosivat.. Slangiin liitetään myös rentous, sillä sitä verrataan muuhun rentoon puhekieleen. Nuoriso tuodaan esiin slangin yhteydessä myös kuvallisesti lähes puolen sivun kokoisen nuorisojoukkoa esittävän valokuvan avulla. Slangia käsittelevässä tekstissä käytetään ainoastaan kattotermiä slangi, jolla viitataan sekä Stadin slangiin että muiden sosiaalisten ryhmien murteisiin. Tekstin sanastoesimerkit (esim. tsägä, mäsis, dyykata, flaidis) ja pidemmät tekstiesimerkit kuitenkin käsittelevät kuitenkin pääosin nimenomaan Helsingin puhekieltä. 15

18 Stadin slangia esittelevät tekstikatkelmat (Sanavalmis : ) eroavat aihepiireiltään aluemurteiden esimerkeistä. Ensimmäinen Helsingin puhekieltä esittelevä teksti on katkelma Nikki Pitkäsillan teoksesta Kujakatit vuodelta 1991, joka sitoo slangin erityisesti vahvasti Helsinkiin. Tekstissä kertoja kuvailee lapsuuttaan kertoen tarkasti kodistaan Helsingissä sekä viitaten eri kaupunginosiin kuten Kruununhakaan (Kruna), Katajannokkaan (Nokka) ja Kruununhaan Alkoon (Maurinkadun handeli). Teksti kytketään tarkkoihin paikkoihin toisin kuin aluemurrekatkelmissa, joissa tapahtumapaikka usein jää abstraktimmaksi maaseuduksi. Slangipaikannimien käytön onkin tulkittu kuvastavan aitoa helsinkiläisyyttä (Ainiala Vuolteenaho 2005: 384). Toinen Stadin slangia käsittelevä esimerkki on katkelma Arvo Turtiaisen runokokoelmasta Minä paljasjalkainen vuodelta Katkelma on mielenkiintoinen siksi, että se asettaa vanhan ja uuden sukupolven vastakkain toisin kuin aluemurteita käsittelemään valitut tekstit. Vanhempiensa juhannuksenviettotapoja runon puhuja kommentoi seuraavasti: eiks ne ollu dorkia häh? sit ne meni souteleen järvelle ajattele. Kirjoittajan käyttämä Stadin slangi kuvataan näin osana uutta sukupolvea, joka kapinoi vanhaa vastaan. 4.3 Aleksis 9 Inkeri Hellströmin, Jari Kuusennon, Sari Lottosen, Heleena Puolitaipaleen ja Helena Ruuskan kirjoittama oppikirja Aleksis 9 edustaa aineiston tuoreinta materiaalia: se on ilmestynyt vuonna Oppikirjan ilmestyessä ovat olleet voimassa tämänkin tutkimuksen kirjoitusajankohtana voimassa olevat ja piakkoin vanhenevat vuoden 2004 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Oppikirja koostuu 224 sivusta, joista murteiden käsittelyyn on varattu kuusi sivua. Määrä on tarkastelemistani oppikirjoista alhaisin, sillä murteiden osuus oppikirjasta on noin 2,7 %. Murteiden syntyhistoriaa ja aluemurteita käsitellään neljällä sivulla, jolloin slangin käsittelyyn jää kaksi sivua. Sekä aluemurteiden että slangin sivumäärästä puolet on käytetty tehtäviin ja tekstiesimerkkeihin. Murteet erotetaan oppikirjassa kahden muun tässä tutkimuksessa tarkastellun oppikirjan tavoin itä- ja länsimurteisiin ja tämä jälkeen seitsemään aluemurteeseen (Aleksis : 33). Aluemurteiden nimeämisessä on kuitenkin eroavaisuuksia muihin teoksiin nähden: oppikirjan murrekartan yhteydessä aluemurteiksi mainitaan Peräpohjolan mur- 16

19 teet, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan murteet, Etelä-Pohjanmaan murre, lounaismurteet, hämäläismurteet, savolaismurteet ja kaakkoismurteet. Vuoden 1996 Sanavalmisteoksesta poiketen Etelä-Pohjanmaan murre nähdään vain yhtenä murteena, ei eteläpohjalaisina murteina. Myös keski- ja pohjois-pohjalaisia murteita nimitetään edellisestä oppikirjasta poiketen Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan murteiksi. Lisäksi oppikirjan murrekarttaan on sijoitettu erikseen ruotsinkieliset Ahvenanmaan, Vaasan seudun ja Helsingin alueet sekä merkitty Helsingin kohdalle Stadin slangi. Edellisessä alaluvussa käsitellyn oppikirjan tavoin myös Aleksis 9 (2009: 32) erottaa murteet toisistaan intonaation perusteella, sillä Kullakin murteella on oma puherytminsä ja oma nuottinsa eli sävelkulkunsa.. Muita murteita toisistaan erottavia tekijöitä ovat oppikirjan mukaan ääntäminen, taivutus ja sanastoon liittyvät seikat. Aluemurteet kuvataan oppikirjassa kartalle värikoodein merkittyinä alueina. Jokaiselta murrealueelta on esimerkkivirke, joka on yksi ruutu joko murteelle käännetystä Aku Ankasta tai Asterix-sarjakuvasta. Myös Stadin slangilla kirjoitettu ruutu Aku Ankasta on mukana kartassa, eli Helsingin aluepuhekieli näyttäytyy oppikirjassa osana aluemurteita. Murteita erottavia piirteitä ei erikseen selitetä kartan yhteydessä. Murteisiin liittyviä kielenaineksen muutoksia ei myöskään nimetä, vaan puhutaan melko laveasti ääntämisen, taivutuksen ja sanaston eroista. Vuoden 1996 oppikirjan tavoin muutoksia kuitenkin esitellään varsin kattavasti kulttuurin eri osa-alueilta musiikista, sarjakuvista ja kaunokirjallisuudesta ammentavissa esimerkeissä (Aleksis : 32 35). Oppikirja (Aleksis : 36) aloittaa slangia käsittelevän osion kertomalla Stadin slangin kehittymisestä vanhasta 1890-luvun slangista nykyiseen slangiin. Nykyisen uuden Stadin slangin oppikirja kertoo syntyneen samanlaisesta tarpeesta kuin luvun lopulla ja toteaa sen lainaavan ainakin suomesta, somalista, turkista ja arabiasta. Oppikirja korostaa, että kaikilla nuorilla tai eri harrastus- ja ammattiryhmillä on oma slanginsa sekä huomauttaa, että slangi muuttuu nopeasti Murre kertoo puhujan kielenulkoisista ominaisuuksista Aineistoni tuoreimman oppikirjan murteita käsittelevä leipäteksti on varsin lyhyt, mutta tästä huolimatta kattava. Kiinnostavimmat seikat nousevat esiin murre- ja kulttuurirajoja 17

20 koskevissa osioissa. Oppikirjan teksti (Aleksis : 32) esittelee aluemurteita ja niiden eroavaisuuksia seuraavasti: (8) Vaikka kartalle voi piirtää rajaviivoja eri murteiden välille, todellisuudessa on mahdotonta sanoa tarkalleen, missä jokin murre päättyy ja toinen alkaa. Kaikkien murteiden rajoille on kehittynyt välimurteita, joissa yhdistyvät erilaiset murrepiirteet. Näkemys on fennistiikassa perinteinen ja oppikirjatekstin näkökulmasta diplomaattinen, sillä murrealueiden rajat ovat nykyään selvästi häilyvämpiä kuin vaikkapa sata vuotta sitten. Esimerkkiin (8) nähden mielenkiintoinen on kuitenkin seuraavan alaotsikon Murteiden välisiä eroja jälkeen alkava leipäteksti: (9) Eri murteilla on omat sanontansa ja oma huumorinsa sekä ylipäänsä oma tapansa ilmaista asioita. Murteet heijastavat alueen kulttuuria, elämäntapaa ja asioihin suhtautumista. Aikaisemmin länsi- ja itämurteiden raja merkitsi samalla myös kulttuurirajaa, jonka eri puolilla rakennukset, ruokalajit ja elämäntapa erosivat toisistaan. Edellisessä kappaleessa todettiin, ettei murrealueiden välille voi vetää selkeitä rajoja, mutta heti seuraavan kappaleen alussa kuitenkin kerrotaan murteen määrittävän jotakin tiettyä maantieteellistä aluetta ja siten myös alueella asuvia murteen puhujia kulttuurisesti, elämäntyylillisesti ja asenteellisesti. Länsi- ja itämurteiden osalta kulttuurirajaa ei oppikirjan mukaan enää ole olemassa, mutta teksti antaa ymmärtää, että aluemurteen perusteella voi kuitenkin päätellä jotakin sitä puhuvan ihmisen kielenulkoisista ominaisuuksista. Mitä siis tulisi leipätekstin perusteella ajatella oppikirjan tehtäväsivulla (Aleksis : 34) olevasta nuorta suu auki hymyilevää poikaa esittävästä kuvasta, jossa hän istuu jalka ja käsi kipsissä pyörätuolissa kädessään kirja, jonka otsikko on Savolaeset liikennesiännöt? Kuvan yhteydessä on myös murrenäytteenä toimiva Ote savolaesista liikennesiännöistä : (10) Pole ykssuuntasta katuva vastavirtoo päen. Se on jännee! Viheltele itekses, kahtele taevasta ja ou tärkeen immeisen näkönen ku kävelet suojatien ylj päen punasta. Entä miten tulisi suhtautua seuraavalla sivulla (Aleksis : 35) peilin edessä käsipeili ja kamera kädessä seisovaan teini-ikäiseen tyttöön, joka toteaa pohjalaisittain: Vaikka mihinkä lajihin naamaansa tällääs, niin aina pakkaa olla eruksensa.? Murre- 18

21 näytteiden roolissa katkelmat täyttävät tehtävänsä, mutta stereotypioiden näkökulmasta ne saattavat muuttua ongelmallisiksi liittäessään yhteen puhutun kielen ja kielen ulkopuolelle jäävät seikat Murre on elinvoimaista ja henkilöityy miehiin Oppikirjan murteiden syntyhistoriaa ja aluemurteita käsittelevästä osiosta ei eksplisiittisesti käy ilmi, ketkä puheessaan murretta käyttävät. Leipätekstissä (Aleksis : 32) todetaan ainoastaan, että Kodin puhekieli ja kotiseudun murre jättävät jälkensä ihmisen mieleen ja kielenkäyttöön, vaikka hän muuttaisikin muualle ja oppisi muita kielimuotoja.. Oppikirjan kuvien ja tekstikatkelmien perusteella hahmottuu kuitenkin kuva tyypillisestä murteenpuhujasta. Aluemurreosiossa on käytetty yhteensä 12 kuvaa. Kuvat ovat savon murteella soittavasta Verjnuarmu-yhtyeestä, Aku Ankasta, Asterixista, nuoresta pojasta, nuoresta tytöstä ja kahdesta suomalaisesta näyttelijästä. Murre siis sidotaan nykypäivään musiikin ja sarjakuvan avulla, ja sen elinvoimaisuudesta tai käyttökelpoisuudesta kertovat myös Heli Laaksosen ja Jorma Pollarin kaunokirjalliset tekstiesimerkit. Esimerkit siis ovat monipuolisia, ja niiden valossa murteiden nykytilanne näyttäytyy hyvin valoisana. Kahden murrenäytteen yhteydessä kuvituskuvassa on nuori henkilö, mikä liittää nuoruuden murteenpuhujan ominaisuudeksi. Lisäksi sarjakuvissa käytetty murre tuonee kielimuotoa lähemmäksi nuorempia puhujia. Mielenkiintoisin kuva- ja tekstiesimerkeistä esiin nouseva seikka liittyy sukupuoleen. Kahdestatoista kuvasta vain kahdessa on naispuolinen henkilö: Iines Aku Ankasta ja nuori itseään peilin kautta kuvaava teini-ikäinen tyttö. Lisäksi Heli Laaksosen tekstin henkilöhahmot ovat kaikki miehiä, ja Jorma Pollarin runon puhuja on toista miestä tämän naisen vuoksi kadehtiva mieshenkilö. Sukupuolen osalta tyypillinen murteenpuhuja siis liitetään selkeästi miespuolisiin henkilöihin. 19

22 4.3.3 Slangi on helsinkiläisten uudistuvaa puhekieltä Slangi on oppikirjan (Aleksis : 36) mukaan puhekieltä erityistarkoitukseen, eli jonkin tietyn ryhmän omiin tarpeisiinsa luoma puhekieli. Aluemurteen puhujaan verrattuna slangin puhuja määritellään oppikirjassa huomattavasti selkeämmin: (11) Slangia eivät puhu vain vanhat Stadin starat tai maahanmuuttajataustaiset nuoret, vaan oma slanginsa on kaikilla nuorilla sekä eri ammatti- ja harrastusryhmillä ja muilla tiiviissä yhteisöissä elävillä. Slangi tiivistää ryhmätunnetta ja pitää muut ulkopuolella. Slangin puhujiksi siis määritellään vanhan polven helsinkiläisten lisäksi maahanmuuttajanuoret nuoret ja nuoret ylipäätään sekä muut erityyppisten sosiaalisten ryhmien edustajat. Uuden slangin syntymisen osalta kuitenkin todetaan, että syntymisen edellytykset ovat vain Nyky-Helsingissä ja muissakin suurissa kaupungeissa--. Uutta slangia syntyy oppikirjan mukaan siis vain suurissa kaupungeissa. Ryhmätunteen tiivistämistä ja muiden ulkopuolella pitämistä koskeva virke on kiinnostava, sillä myös murteella on katsottu täyttävän samat kriteerit (ks. esim. Mantila 2004). Oppikirja kuitenkin esittelee edellä mainitut asiat ainoastaan slangin ominaispiirteinä. Oppikirjan tekstissä korostetaan, ettei slangi koske vain Helsinkiä ja helsinkiläisiä. Vuoden 1996 oppikirjan tavoin myös Aleksis 9 keskittyy tästä huolimatta sanastoesimerkkien (esim. spora, dörtsi, lafka, snaijata) osalta Stadin slangiin, ja slangia esittelevä Sami Garamin yli puolen oppikirjan sivun pituinen teksti edustaa myös Stadin slangia vaikka sitä ei ole erikseen nimetty Helsingin puhekieltä mallintavaksi esimerkiksi. Katkelma on myös ainoa esimerkkikatkelma slangista. Tämän lisäksi ainoa slangin esittelyyn liittyvä kuva on puolen sivun kokoinen mustavalko-otos 1950-luvun helsinkiläisistä työmiehistä kuvatekstillä Stadin starat katutöissä 1950-luvulla.. Slangia ei näin ollen uloteta esimerkkien tasolla Helsinkiä etäämmälle. Slangi esitellään oppikirjan tekstissä hyvin produktiivisena, sillä Slangi muuttuu nopeasti. ja Slangiin tulee uusia sanoja monia teitä.. Slangi siis asettuu vastakkain oppikirjan esittämän aluemurteiden staattisuuden kanssa: slangi uudistuu, mutta aluemurteet säilyvät ja niitä säilytetään esimerkiksi kaunokirjallisuudessa. Slangiin kuuluu oppikirjan mukaan myös uusien sanojen luominen siten, että olemassa oleville sanoille annetaan uusia merkityksiä. Uusiin merkityksiin liitetään mielenkiintoinen kommentti: Sanoilla leikkiminen ja huumori kuuluvat slangiin--. Huumorin ja sanoilla leikkimi- 20

23 sen siis todetaan leipätekstissä olevan slangin ominaisuuksia, mutta aluemurteiden kohdalla näitä asioita ei mainita. Tästä huolimatta aluemurteiden esimerkkikatkelmissa on sekä huumoria että äänteellistä leikittelyä. 5 Yhteenvetoa ja pohdintaa Kolmessa analysoimassani oppikirjassa murteiden esittämisen tapa on yhtäältä varsin samantapainen, mutta toisaalta teosten välillä on havaittavissa painotuksia tietyissä osaalueissa. Murteisiin kohdistuvat asenteet eivät nouse kaikissa oppikirjoissa esiin yhtä selkeästi, mutta kaikkien teosten teksteistä on hahmotettavissa tietynlainen tietoinen tai tiedostamaton suhtautuminen aluemurteisiin ja slangiin. Sekä että 1990-lukujen teoksissa aluemurteet asettuvat eräänlaisiksi menneiden aikojen maalaisuutta edustaviksi kielimuodoiksi: esimerkkikatkelmat linkittyvät sekä tapahtumien että puhujien iän osalta kauas menneisyyteen, eikä oppilaan ja oppikirjatekstin välille jää välttämättä tarttumapintaa. Murretta puhuvat ja lukujen teoksissa enimmäkseen vanhukset, mutta myös erityyppisten arkkitekstien edustajat esitetään tyypillisinä murteenpuhujina. Murteiden esittämisessä vaikuttaisi kertautuvan suomalaiskansallinen tarina maalta sivistyksen pariin pelastetusta ihmisestä. Nuoret puhujat ja nykypäivän kulttuuri liitetään aluemurteisiin vasta 2000-luvulla ilmestyneessä teoksessa. Kaikista analysoimistani oppikirjoista käyvät jollakin tavalla ilmi Suomen eri osissa asuviin ihmisiin liitetyt ja varsin tiukassa istuvat stereotypiat. Erityisesti aluemurteen katsotaan olevan ihmisen persoonallisuutta ja käyttäytymistä määrittelevä seikka: kielenulkoiset ominaisuudet liitetään jokaisessa teoksessa aluemurteen edustajan puhetapaan. Vanhemmissa oppikirjoissa asennoituminen esitetään huomattavasti eksplisiittisemmin kuin 2000-luvun oppikirjassa. Slangi näyttäytyy oppikirjoissa varsin helsinkiläisenä ilmiönä. Jokainen analysoimani teos mainitsee slangin yhteydessä myös muiden sosiaalisten ryhmien slangit, mutta esimerkkien valossa aiheen käsittely keskittyy selkeästi Helsinkiin. Erityisesti ja 1990-lukujen oppikirjoissa slangin kaupunkilaisuus asetetaan vahvasti vastakkain aluemurteiden maalaisuuden kanssa. Terminä slangi näyttäytyy oppikirjoissa synnonyyminä Stadin slangille. Uuden vuosituhannen puolella ilmestyneessä teoksessa slangiin liitetään myös aluemurteista poiketen vahva kyky uudistua. 21