Antonín Dvořák: Karnevaali-alkusoitto, op min. Bohuslav Martinů: Pianokonsertto nro 3 25 min. VÄLIAIKA 20 min

Transkriptio

1 Ludovic Morlot, kapellimestari Olli Mustonen, piano Antonín Dvořák: Karnevaali-alkusoitto, op min Bohuslav Martinů: Pianokonsertto nro 3 25 min I Allegro II Andante poco moderato III Moderato Allegro VÄLIAIKA 20 min Antonín Dvořák: Sinfonia nro 9 e-molli, op. 95 Uudesta maailmasta 40 min I Adagio Allegro molto II Largo III Scherzo (Molto vivace) IV Allegro con fuoco Väliaika noin klo Konsertti päättyy noin klo Suora lähetys YLE Radio 1:ssä ja internetissä ( 1

2 Antonín Dvořák ( ): Karnevaali-alkusoitto, op. 92 (1891) Antonín Dvořákin säveltäjänura käynnistyi hitaasti. Hän elätti itsensä alttoviulun soittajana yli 30-vuotiaaksi, ja heittäydyttyään lopulta säveltämisen varaan hän pelkäsi seurauksia. Valtavilla lahjoillaan ja saatuaan vetoapua Johannes Brahmsilta ja kriitikko Eduard Hanslickilta hän vähitellen kaatoi muurit edessään. Nelikymppisenä Dvořák alkoi olla musiikkiyleisölle tuttu nimi, ja hänen musiikkinsa raikas vastaansanomattomuus toi nopeasti uusia ystäviä luvun alussa 50-vuotias Dvořák oli saavuttanut ansaitsemansa: hänestä oli tullut kansainvälisesti kuuluisa säveltäjä. Hänen musiikkiaan soitettiin laajalti Euroopassa ja Amerikassa, ja hän oli johtanut esityksiä mm. Englannissa, Saksassa ja Venäjällä. Luonnoltaan hän pysyi böömiläisenä maalaispoikana, eikä huomion kohteena oleminen kunnolla luontunut hänelle. Silti hänen oli pakko pyrkiä vastaamaan sosiaalisiin odotuksiin. Mm. Cambridgen ja Prahan yliopistojen kunniatohtoruudet velvoittivat huomioimaan promovoijat sekä juhlallisuuksiin osallistumalla että säveltämällä asiaankuuluvan juhlallista musiikkia. Dvořák sävelsi vuonna 1891 juhla-alkusoittoja. Projektilla oli muitakin taustatekijöitä kuin akateemiset velvollisuudet. Voi olla, että mukana oli tahatonta, hyväntahtoista protestointia akateemisen maailman itseriittoisuutta ja elämälle vierautta kohtaan. Dvořakin alkuperäinen ajatus oli hänen juurevalle persoonalleen luonteenomaisesti lähes naivistinen: ilmentää ihmiselämän tärkeimpiä perusasioita musiikillisesti. Kolmen alkusoiton puoliohjelmallisella kokonaisuudella oli hykerryttävän yksinkertainen (ja ehkä myös lievää myötähäpeää nostattava) otsikko Luonto, elämä ja rakkaus, ja kunkin kappaleen oli tarkoitus keskittyä yhteen teemoista. Lopputuloksessa on tallella kyökkifilosofian konstailematon halki, poikki ja pinoon -henki. Illan ja yön tunnelmia kaiuttava ensimmäinen alkusoitto sai nimen Luonnossa, ja sen säveltäjä omisti Cambridgen yliopistolle, jonka oma luontosuhde on kaukaisempaa ja abstraktimpaa laatua kuin Dvořákin. Elämää kuvaavan toisen alkusoiton säveltäjä nimesi Karnevaaliksi, ja sen osoite oli Prahan yliopisto arvostettu opinahjo, joka ei varmasti ole sen karnevaalihenkisempi kuin mikään muukaan yhtä arvokas laitos. Kolmas kappale käsittelee rakkautta, ja se hahmottui moniselitteisemmäksi ja vähemmän onnelliseksi kuin Dvořák kaavaili. Otsikko Otello kertoo olennaisen. Ilmeisesti sopivaa kolmatta kunniatohtoruutta ei heti ilmaantunut, koska teos jäi vaille akateemista omistuksen kohdetta. Karnevaalista tuli elämänmyönteisen ilmapiirin ja loisteliaan soitinnuksen vuoksi suositumpi kuin kahdesta muusta alkusoitosta, ja sitä on alusta saakka esitetty enemmän erikseen kuin muiden kanssa. Tämä on ymmärrettävää, mutta on tavallaan sääli, että osa alkuperäisestä ideasta jää näin toteutumatta. Dvořák nimittäin sitoi alkusoitot toisiinsa yhteisellä teemalla, joka muistuttaa läheisesti Griegin Peer Gynt -musiikin kuuluisaa Aamutunnelmaa, mutta assosioituu yhtä lailla pentatoniseen böömiläiseen kansanmusiikkiin. Tosin teema on erilaisessa asemassa eri kappaleissa: ensimmäisessä se kuullaan pääteemana, toisessa siihen viitataan kaukaisesti, ja kolmannessa se saa pahaenteistä väritystä toimiakseen tiukan rakkausdraaman edistäjänä. Karnevaali alkaa räväkästi. Dvořákin menestyksellisesti soveltaman tšekkiläisen furianttanssin pontevat rytmit ja rientävät sävelkulut hallitsevat kappaleen alkua ja loppua, mutta välillä pistäydytään rauhallisemmissa maisemissa ja sivutaan panteistista tunnetta, joka oli Luonnossa-alkusoiton aihe. Partituurin viimeiset sivut ovat kekseliäs lisä triumfaalisten sinfonisten loppunousujen suurilukuiseen joukkoon; ratkaisusta ei puutu itsetarkoituksellista keimailua ja näyttävyyttä. Dvořák tuntuu viittaavan kintaalla tohtoripromootion jäykille raameille ja ehdottavan tilalle kunnon bileitä! 2

3 Bohuslav Martinů ( ): Pianokonsertto nro 3 (1948) Siihen nähden, että Bohuslav Martinůn oma tiin impressionistissävyiseksi, ja on luultavaa, soitin oli viulu, hän sävelsi paljon musiikkia että tässä oli syy hakeutua nimenomaan Pariinolle. ja erityisesti virtuoosisia konserttoja piasiin. Siellä hänen lähimmäksi opastajakseen tu- Piano esiintyy hänellä leimallisen usein li Roussel, joka oli kääntämässä katseensa uusklassismia myös orkesterisoittimena. Martinů oli mieltynyt kohti. Impressionismi sai väistyä pianon sointiin sinänsä, mikä ei ole aivan uusvanhan ajattelun tieltä, mutta suurempi tavallista jousisoitintaustaisten säveltä- mullistus oli tulossa: mielen täyttivät Ameri- jien keskuudessa; muistettakoon esimerkiksi kasta kiirineet jazzin kaiut. Niiden vaikutuspiitaneen runsaasti käyttömusiikkia pianolle kirjoitrissä Martinů sävelsi ensimmäiset menestystekasta Sibeliuksen kitkerähkö asenne pianon oksensa, kuten Keittiörevyy-baletin. 30-luvulla klangimahdollisuuksiin. Martinů innostui esiklassisesta musiikista, ja Martinů syntyi itäböömiläisessä Poličkan tämä johti esimerkiksi concerto grosson mallin pikkukaupungissa, jossa hänen isänsä toimi mukaisiin ratkaisuihin. Muutto Yhdysvaltoihin tornivahtina. Martinů asui kymmenvuotiaaksi ei yllättävää kyllä johtanut jazzin uudelleen asti kirkontornissa ja käveli 193 askelmaa löytämiseen, vaan Martinů sävelsi koko Ame- alas ja ylös käydäkseen viulutunneilla paikallisen rikan kautensa ajan vakavasävyistä, sodan kavät räätälin luona. Viralliset sävellysopinnot eitalysoimaa musiikkia, joka tyylillisesti liikkui ottaneet sujuakseen, vaikkei Martinůa voida uusklassismin romanttisemmin virittyneen silut syyttää yrittämisen puutteesta. Hän ei olvuvirran liepeillä. Kirjavaan minihistoriikkiin kouluakäyvää tyyppiä, joten hän oli säveltäjänä täytyy lisätä, että Martinůn tärkein kiinnekohna, olennaisesti itseoppinut. Yli 30-vuotiaata oli aina tšekkiläinen kansanmusiikki, jota sävellettyään aktiivisesti lähes kahden vuosikymmenen hän ihaili Dvořákiin verrattavalla hartaudella. ajan, hän pakottautui ensin Al- Martinůn viisi pianokonserttoa ja muut sa- bert Rousselin ja sitten Josef Sukin oppilaaksi, maa lajia sivuavat teokset heijastavat säveltä- ja näillä oli vaikutusta Martinůn tyylilliseen jän tyylillistä kehitystä kertovan tarkasti. Piamaa kehitykseen. Tuossa vaiheessa ei enää ollut kysymys nokonsertto nro 3 sai kantaesityksensä Dallasestä opintiestä, vaan taitojen täydentämisissa, jossa sen soitti säveltäjän maanmies Runokonsertto ja halusta laajentaa tyylikarttaa. Nuorena dolf Firkušný. Perinteiseen tapaan kolmiosaisoittajana miehenä Martinů hankki elantonsa jousisen konserton kaksi ensimmäistä osaa alkavat ja sävelsi ahkerasti. Martinůn mieli molemmat dramaattisin äänenpainoin. Vaikka paloi suurempiin ympyröihin. Kaukokaipuu vapaammin hengittävä, folklore-pohjainen ai- ajoi hänet 20-luvulla Pariisiin, jonne hän jäi 17 nes vähentää hetkittäin ilmaisun paineisuutta, vuodeksi. Tätä seurasi pako sodan ja natsien jaloista; päävaikutelma jännittyy kiihkeyden ja me- rutiköyhä säveltäjä vaelsi Etelä-Ranskassa, lankolian väliin. Pianon solistinen tekstuuri on Espanjassa ja Portugalissa, ennen kuin pääsi taidokkaasti sommiteltu; siinä on vahvaa rolankolian Amerikan laivaan. Runsaan kymmenen vuoden manttista otetta Lisztin ja Rahmaninovin tapaan, ajan Martinů asui New Yorkissa tai lähistöllä ja mutta myös pienempiä välähdyksiä klas- sai solmittua arvokkaita kontakteja mm. Bostonin sistisesta lähestymistavasta Prokofjevin, Strage sinfoniaorkesteriin ja sen johtajaan Servinskyn ja miksei myös Ravelin hengessä ja Koussevitzkyyn. Hän yritti palata kotimaahansa, hetkellisesti Gershwinin mieleen tuovaa jazz- mutta kommunistihallinto ei halunnut väritystä. Viime mainittu saa hiukan enemmän paluumuuttajaa. Martinů kuitenkin palasi Eurooppaan jalansijaa finaalissa, joka lyhyen levollisen joh- ja ehti asua monessa maassa ennen dannon jälkeen ponnahtaa ilmoille raikkaana asettumistaan Sveitsiin, jossa hän kuoli ja sangen rentona. Tärkeimpään asemaan yltää Kosmopoliittista luonnetta mukailevasti böömiläinen menoisuus, joka varsinkin kappaleen Martinů sai tyylillisiä virikkeitä monilta tahoilta. lopputahdeissa on kiedottu romanttis-vir- Hänen varhaista musiikkiaan luonnehdittuoosiseen kuosiin. 3

4 Antonín Dvořák ( ): Sinfonia nro 9 e-molli, op. 95 Uudesta maailmasta (1893) Sinfoniamusiikissa ei ole kovin monta teosta, joka olisi vähemmän esittelyn tarpeessa kuin Dvořákin sinfonia Uudesta maailmasta. Siitä on aikapäiviä sitten tullut arkkiklassikko ja suuren yleisön suosikki. Tämä ei ole mikään ihme, sillä sinfonia valloittaa sekä yksittäisten teemojensa kauneudella ja nasevuudella että kokonaiskaarroksensa jäntevyydellä. Ominaisuudet vaikuttavat hyvän säilöntämetodin tavoin: musiikki pysyy tuoreena ja juurevan oloisena, vaikka sitä on soitettu ja soitetaan todella paljon. Dvořák pysyi pitkään poissa julkisista viroista ja opetustyöstä, mutta 1890-luvulla tämä muuttui. Hän aloitti 1891 Prahan konservatorion sävellyksenopettajana, ja seuraavana vuonna tuli kutsu New Yorkin National Conservatory of Musicin johtajan virkaan. Kutsun takana oli Jeanette Thurber, konservatorion perustaja ja yksi Yhdysvaltain varakkaimmista taiteen tukijoista. Kysymyksessä oli isompi pesti kuin sävellysoppilaiden ohjaaminen: viime kädessä tarkoitus oli organisoida Yhdysvaltoihin eurooppalaismallinen musiikkielämä. Idea oli ajan amerikkalaiselle kulttuuriajattelulle tyypillinen. Yhdysvallat oli teollistumisen myötä vaurastunut ja voimavaroja oli käytettävissä kulttuurin tason nostamiseen. Kynnelle kykenevät tekijät puuttuivat, ja sellaisia piti hankittaman Euroopasta. Dvořák saatiin epäröinnin jälkeen suostumaan tehtävään, vaikka hän varmasti jo matkustaessaan New Yorkiin syyskuussa 1892 tajusi odotukset epärealistisiksi. Ei yksi ihminen voi rakentaa kokonaista musiikkielämää sisältöineen ja verkostoineen. Amerikan aika oli Dvořákille kuitenkin menestyksekäs ja hedelmällinen, ja myös oppilaat saivat visiitistä paljon. Olosuhteet luotiin hyviksi, eikä voida sanoa, ettei Dvořák olisi viihtynyt uudessa maailmassa hyvin. Mutta hän oli juuriltaan vahvasti tšekkiläinen, ja kolmessa vuodessa koti-ikävä teki tehtävänsä. Dvořák palasi Böömiin ja jatkoi sävellyksenopettajan toimessaan. Amerikassa syntyi joukko Dvořákin keskeisiä teoksia: sellokonsertto, F-duuri-jousikvartetto, Es-duuri-jousikvintetto molemmat lisänimeltään Amerikkalainen ja ennen muuta sinfonia Uudesta maailmasta. Sinfonioiden numeroinnissa on ollut epäjohdonmukaisuutta, minkä vuoksi e-molli-sinfonia tunnettiin numerolla viisi. Nykyään sitä pidetään yhdeksäntenä. Ensiesitys oli New Yorkissa joulukuussa 1893, ja se oli menestys. Tuskin teos on epäsuosiosta kärsinyt myöhemminkään. Kun säveltäjä antoi sinfonialle lisänimen Uudesta maailmasta, tuli tavaksi pitää autorisoituna käsitystä, jonka mukaan teoksessa on käytetty oikeaa, alkuperäistä amerikkalaista materiaalia; on puhuttu sekä negrospirituaaleista että intiaanien musiikista. Dvořákin tarkoitus oli vain kertoa musiikin syntypaikasta, tervehdyksenä kotiin Eurooppaan. Dvořák oli kansanmusiikki-innostuksessaan sikäli erikoislaatuinen, että huolimatta väkevästä kotiseuturakkaudestaan hän näki metsän puilta: ymmärsi folkloren perustaltaan kansainvälisenä ilmiönä ja tukeutui mieluiten piirteisiin, jotka ovat yhteisiä toisistaan etäisille kulttuureille. Niinpä hänen amerikkalaiset teemansa voisivat yhtä hyvin olla böömiläisiä : esimerkiksi sävelmien pentatonisuus ja runsaat loppupitkät rytmit ovat yleisiä molemmissa etnisissä maisemissa. Dvořák oli jo kauan ennen rouva Thurberin kutsua tuntenut vetoa alkuperäisamerikkalaiseen kulttuuriin tai ainakin sen virallisiin ilmentymiin: hän oli lukenut Longfellow n Hiawathan laulun ja päättänyt säveltää sen. Ehkä e-molli-sinfonia on osaltaan pyrinnön toteutusta? Dvořákin tiedetään ajatelleen Hiawathan laulun kuvausta intiaanihautajaisista säveltäessään sinfonian hitaan osan seisauttavaa pääteemavaihetta. Uudesta mailmasta ei liene yhtä kompakti kuin d-molli-sinfonia (numero 7 vuodelta 1884), jossa Dvořák oli pyrkinyt brahmsilaiseen kirkkaaseen logiikkaan ja jonka hän oli maustanut yllättävän modernein, wagnerilaisin harmonioin. Saavutuksen ominaisuuksiin kuuluva tiukka eurooppalainen kulttuuritietoisuus korvautui Uudesta maailmasta -sinfoniassa ren- 4

5 nommalla ja hedonistisemmalla lähestymistavalla. Ehkä säveltäjä viittasi tähän sanoessaan: En olisi koskaan kirjoittanut sillä tavalla, ellen olisi nähnyt Amerikkaa. Sinfonia on siinä määrin rakastettujen hittisävelmien kavalkadi, että on vaikea nähdä sen olevan myös täysipätöinen eurooppalaisen sinfoniatradition hedelmä. Kannattaa kiinnittää huomiota teemaesiintymien lisäksi siihen, mitä säveltäjä ideoilleen kehittelymielessä tekee. Draama on leiskuvaa ja pitkäjänteistä. Sinfonia alkaa linjaa haeskelevalla johdannolla, joka vie kohti käyrätorven esittelemää allegron pääaihetta. Siinä on signaalin luonnetta, ja tämän mukaisesti se muistuttaa itsestään siellä täällä sinfonian kuluessa. Siitä irtoaa myös jyrkkää dramatiikkaa. Ensimmäisen osan tärkeimmistä teemoista ensimmäinen ja kolmas ovat rytmisesti hyvin lähellä toisiaan, ja niiden käsittelyssä yhtäläisyys huomioidaan tärkeäksi. Välissä oleva melankolinen sivuteema on annettu puupuhaltimille. Kehittelyn ote on yhtä aikaa fantastinen ja tiivis. Toinen osa tunnetaan englannintorvimelodiastaan, mutta siihen sisältyy paljon muuta, päätaitteen tunnelmaa kontrastoivaa ainesta. Osan aloittava erikoisesti soiva ja moduloiva puhallinkuoro on hieno keksintö sinänsä. Scherzon pääjakso on kansantanssien maailman tyylitelty johdannainen, jonka itsepintainen rytmi on sijoiteltu hauskasti tahtiviivojen puitteisiin. Trio hengittää rauhallisemmin ja tuo mieleen maalaisidyllin. Finaalissa yhdistyy karun ankara, tuulen tuiverrukseen assosioituva ilmaisu romanttisempiin, hehkeämpiin ja miksei myös hempeämpiin sävyihin, ja lopussa ensimmäisen osan pääteema putkahtaa jälleen esiin. Jouni Kaipainen Ludovic Morlot Ranskalainen Ludovic Morlot on nopeasti vakiinnuttamassa mainettaan yhtenä sukupolvensa keskeisistä kapellimestareista. Hänet on nimitetty Seattlen sinfoniaorkesterin musiikilliseksi johtajaksi kaudesta alkaen kuuden vuoden sopimuksella. Morlot on erittäin kysytty kapellimestari Yhdysvalloissa, jossa hän johti kaudella Chicagon ja Bostonin sinfoniaorkestereita sekä debytoi Cincinnatin ja Atlantan sinfoniaorkestereiden kanssa. Viime kaudella hän johti ensimmäistä kertaa myös Oslon filharmonista orkesteria, Tanskan radion sinfoniaorkesteria, Tokion filharmonista orkesteria ja teki lisäksi Saksan-kiertueen Lontoon filharmonisen orkesterin ja Anne-Sophie Mutterin kanssa. Lisäksi hän johti mm. Ensemble Intercontemporainia, jonka kanssa yhteistyö on säännöllistä. Viime aikojen tärkeisiin esiintymisiin sisältyvät mm. New Yorkin filharmoninen orkesteri, Cleveland, Dresden Staatskapelle, Tonhalle, Budapestin festivaali sekä Tukholman ja Soulin filharmoniset orkesterit. Morlot on tehnyt yhteistyötä useiden maineikkaiden solistien kanssa, joihin lukeutuvat mm. Christian Tetzlaff, Gil Shaham, Renaud Capuçon, Lynn Harrell, Frank Peter Zimmermann, Emanuel Ax and Jessye Norman. Morlot on myös sitoutunut työhön nuorison parissa. Alun perin viulistiksi opiskellut Morlot perehtyi orkesterinjohtoon Lontoon Kuninkaallisessa musiikkiakatemiassa ja sittemmin Royal College of Music -oppilaitoksessa. 5

6 Olli Mustonen Olli Mustonen aloitti pianon- ja cembalonsoiton sekä sävellyksen opinnot viisivuotiaana. Hänen opettajiaan ovat olleet Ralf Gothóni, Eero Heinonen sekä Einojuhani Rautavaara. Jo parikymmentä vuotta jatkunut kansainvälinen ura pianistina on vienyt Mustosen suomalaisorkestereiden lisäksi maailman merkittävimpien orkestereiden eteen yhdessä tunnetuimpien kapellimestareiden kanssa. Soolokonsertteja Mustonen soittaa maailman suurissa musiikkikeskuksissa kuten Lontoo, Wien, Pariisi, Tokio, Berliini mutta myös pienillä paikkakunnilla kotimaassaan Suomessa. Vakituisia kamarimusiikkikumppaneita ovat mm. Steven Isserlis, Pekka Kuusisto, Joshua Bell, Heinrich Schiff ja Petteri Salomaa. Kapellimestarina Mustonen työskentelee säännöllisesti tärkeimpien suomalaisorkestereiden kanssa sekä yhä enemmän myös ulkomailla. Mustonen on Helsingin Festivaaliorkesterin perustaja ja taiteellinen johtaja ja hän toimi Tapiola Sinfoniettan kapellimestarina vuosina Mustonen tunnetaan myös säveltäjänä ja hänen teostensa kantaesityksiä on kuultu viime vuosina jopa parin teoksen vuosivauhdilla eri puolilla Eurooppaa. Mustosella on kustannussopimus maineikkaan saksalaiskustantamo Schottin kanssa. Mustosen levyluettelo on laaja ja poikkeuksellisen ansiokas. Hän on saanut useita kansainvälisiä levypalkintoja. Nykyään Mustosella on pitkäaikainen levytyssopimus Ondinen kanssa sekä pianistina että kapellimestarina. Viime vuonna valmistui Beethovenin pianokonserttojen kokonaislevytys, jossa Mustonen sekä soittaa solistina että johtaa Tapiola Sinfoniettaa. Tänä vuonna ilmestyi Radion sinfoniaorkesterin kanssa tehty levytys Ottorini Respighin harvoin kuullusta pianokonsertosta. Ondine on julkaissut myös suuren määrän Olli Mustosen sävellystuotantoa. RADION SINFONIAORKESTERi Radion sinfoniaorkesteri (RSO) on Yleisradion orkesteri, joka syksyllä 2007 juhli 80 vuottaan. Orkesterin ylikapellimestari Sakari Oramo aloitti kautensa syksyllä Radio-orkesteri perustettiin vuonna 1927 kymmenen muusikon voimin ja sinfoniaorkesterin mittoihin se kasvoi 1960-luvulla. RSO:n ylikapellimestareita ovat olleet Toivo Haapanen, Nils-Eric Fougstedt, Paavo Berglund, Okko Kamu, Leif Segerstam ja Jukka-Pekka Saraste. RSO:n ohjelmistossa on tärkeällä sijalla uusin suomalainen musiikki ja orkesteri kantaesittää vuosittain useita Yleisradion tilausteoksia. Yhteensä RSO on kantaesittänyt yli 550 teosta. Kaudella ohjelmassa on kuusi kantaesitystä sekä Suomen ensiesityksiä. Yli sadan levytyksen joukossa on mm. historiallinen helmi Sibeliuksen ainoasta taltioidusta kapellimestariesiintymisestä. Sakari Oramon kanssa RSO on levyttänyt mm. Bartókin, Hakolan, Lindbergin, Kaipaisen ja Kokkosen teoksia sekä Launiksen Aslak Hetta -oopperan ensilevytyksen. Levytykset ovat saaneet useita palkintoja, joista tuorein, MIDEM Classical Awards -palkinto myönnettiin 2008 RSO:n ja Lisa Batiashvilin levytykselle Lindbergin ja Sibeliuksen viulukonsertoista (Sony BMG). New York Times valitsi RSO:n Magnus Lindbergin orkesteriteoksia sisältävän levyn vuoden levyksi RSO levyttää myös mm. Ondinelle. RSO tekee säännöllisesti konserttikiertueita ympäri maailmaa ja on soittanut ulkomailla yli 300 konserttia. Kaudella orkesteri esiintyy mm. Edinburghin festivaalilla, Frankfurtissa ja Zürichissa sekä tekee kotimaan kiertueen. RSO:n kotikanava on YLE Radio 1, joka lähettää orkesterin kaikki konsertit yleensä suorina lähetyksinä niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Konsertteja voi kuunnella myös ympäri maailmaa RSO:n verkkosivujen kautta (www. yle.fi/rso). 6