TAO, Turun Ammattiopistosäätiön tiedotus- ja asiakaslehti 1/ vuosikerta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TAO, Turun Ammattiopistosäätiön tiedotus- ja asiakaslehti 1/2014 14. vuosikerta"

Transkriptio

1 TAO, Turun Ammattiopiston henkilökunta kiittää kaikkia työssäoppimispaikkoina ja oppisopimuspaikkoina toimineita yrityksiä. Ohessa on lista niistä yrityksistä, jotka ovat viime tai tänä lukuvuonna osallistuneet työssäoppimiskouluttajien koulutukseen tai ovat jo suorittaneet koulutuksen loppuun asti. Lisäksi listassa ovat mukana oppisopimuspaikat. Yritysten nimet on mainittu vain kertaalleen, vaikka jotkut yritykset toimivat useamman kuin yhden alan työssäoppimispaikkoina. Kiitämme yhteistyöstä, ja toivotamme kaikille aurinkoista kesää! Pintakäsittely Andersson Oy Ab Aurakorro Oy Auranmaan Soodapuhallus Automaalaamo Hannu Heinonen Oy Autokiila Oy Automaalaamo Teppo Salminen Oy Autopeltityö Tero Koivumäki Carrus Delta Oy Delta Auto Turku Oy EPA-Auto Oy FSP Oy Kaarina FSP Oy Raisio Kiskon US-Motor Oy KSP Kaarina Oy Liedon Automaalaamo Oy LTT-Tekniikka Oy Maalaus Kaulio Oy Maalausliike Auto Oy Suutari Niklaamo Rehti Oy Omniko Oy STX Finland Oy Teollisuusmaalamo K. Nikander Oy Teollisuustuote- ja maalaus Oy Treston Oy TPU-Maalaus Oy Vaki-Maalaus Oy Vakka-Suomen Hiekkapuhallus ja maalaus Lattianpäällystys Aspro Oy Casaneera Oy Duo-Palvelut HTA-Urakointi Oy Jul-Mat Julkisivut ja Matot Oy Kloba Oy L & T Vahinkosaneeraus Lattiamestarit Oy Oy Milosan AB Naantalin Sisustus System Oy Remontti Turku Oy Saneeraus ja Maalaus Erander Sisustus Taloteam Oy Sunborn Saga Oy Suomen Huoltosiivous Oy Teppman Oy Turun Ykkösparketti Oy Wisi-Rakennus Oy Veneenrakennus Astrum Auto ja Venetalo Fiberline Oy Forum Marinum Lasikuitu-Palin Tmi Marisail Oy Marpol Oy Paattimaakarit Oy Paraisten Venekeskus Puuverstas Kastell Oy Ympäristöpäivä kokosi yhteen koko kouluväen s. 2 Mikä vimpain? Rymättylän Telakointipalvelu Rymättylän Vene- ja mallipaja Oy Sailfish Boat Saint Boats Oy Satavan Venehuolto Satavan Venepalvelu Satua Oy S-Marin Wenda Oy Venetelakka Ramstedt Oy Verhoilu Anneli Haka Tmi Heikkilä Sailmaker Kaani Oy Kraapan verhoomo Mööpeli-Maakari Mööpelitoppari Anne Mikkonen Oy I & J Bergring Ab Propelli Tmi Puunaula Salon Verhoilupalvelu Sisustus Muovikum Sisustus Sauma Sisustusverhoomo Kikka Sisustusverhoomo K Triangle Motor Co. Verhoilu Nuotta Verhoomo & Käsityöpaja Satulanka Verhoomo Alina Kurki Verhoomo Anne Pelkonen Verhoomo Haapaniemi Verhoomo Hakakoski Verhoomo Iidamiina Verhoomo ja entisöintiliike Anne Silver Verhoomo Lunden Verhoomo Nasta Verhoomo Pirjo Ihander Verhoomo Tocklin Verhoomo Vaahtera VerhoomoVekki Verhoomo Victoria Verhoomo Villa Sisustus Aallotar sisustusta ja verhoilua Ikea Oy In Time Yachts Kjisik Oy Korjausrakennuspalvelu Jan Blomqvist Merkki-Piste Oy Naapuu Oy Orikedon Keittiötukku Oy Pimee Vintti Puuvaja Oy Rakennuspalvelu R. Ekholm Rakennuspalvelu Sorje Oy Rakennustoimisto Taitoneliö Oy Remonttipalvelu Kronström Tmi Restatop Oy Sata-Taito Oy Sisustus Mainio Sisustusliike Teatteri Taitoasennus TS-Rakennustekniikka Turun Kaupunginteatteri Vaneripiste Aaltonen & Virta Wanhan Wallankumous Rakennuspeltityöt Auranmaan Metallituote Oy Fläkt Woods Oy Hirvensalon Peltityöt Oy M-Ventti Oy Peltimies Oy Peltisepänliike Pasi Patronen Penni Oy Stelia Prima-rakentajat Oy PSL J. Pohjaluoto Oy Raision Peltikattoasennus Oy Rakennus-Saneeraus J. Koski Oy Tekate Oy Tmi Jouni Järvinen Virte-Metalli Oy Vastaus kuvan arvoitukseen selviää TAO:n internet-sivuilta TAO, Turun Ammattiopistosäätiön tiedotus- ja asiakaslehti 1/ vuosikerta Maalaus ATV Aninkaisten Tapetti ja Väri Oy Del Arte Povero Oy Hartela Oy Huonekalutehdas Korhonen Oy JoRaTa Oy Jussin Laatoitus ja Maalaus Ky Kauhax Oy Kirjalan Maalauspalvelu Laatupinnoite Lattools Oy Maalaus- ja muutostyöt Oy Maalaus T. Järvinen Maalausliike Helin Oy Maalausliike Lundell Oy Maalausliike Mika Aaltonen Oy Maalausliike Timo Randell Oy Maalausurakointi Aalto Oy Ma-Kron Julkisivut Oy Maskun Kattopinnoite Naantalin maalarit Oy / Salamasaneeraus Oy NCC Rakennus Oy Piispanristin Saha Oy Ranolift Oy Rauman Maalaus ja Rakennushuolto Oy S & S Tasoitus Sellakka Oy SL Rappaus Oy Tapetointi ja maalaus A. Pitkänen Tasoite- ja maalaustyöt Nikula Ky Turun ja Ympäristön Saumaustekniikka US-Maalaus Oy Wanhan Restaurointi TAOsta töihin Ammattiosaamisen näytöt mittaavat käytännön taitoa s.2 Valmistuvien esittely s. 4-9 Veneenrakennuksen konkari Matti Leimu tuntee alalla menestymisen reseptin s.10 Ensimmäiset valkolakit 10 vuotta sitten Kaksoistutkinnon suoritti pintakäsittelyalan tyttökolmikko s.11

2 Ammattiosaamisen näytöt paljastavat oppijan taitotason Valmistuvien luokkien opiskelijat hikoilivat toukokuun alussa tehden ammattiosaamisen näyttöjä. Näyttötehtävät on hyväksytetty alan neuvottelukunnassa ja oppilaitoksen arviointilautakunnassa. Arviointi tapahtuu kolmikantaperiaatteella, eli työelämän edustajat, oppilaitoksen edustaja ja opiskelija itse antavat omat arvionsa työn onnistumisesta. Pintakäsittelyalan opiskelijoiden näyttötehtävinä oli mm. auton lokasuojan maalaus (viereinen kuva). Rakennuspeltiseppien näyttötehtävänä oli puolestaan ilmanvaihtoputkien eristystyö (kansikuva). Opettaja Markus Fincken mukaan peltisepän on osattava eristää ilmastointikanavat ja kiinnittää huomiota eristeen paksuuteen ja eristeen liitoksiin, ja myös eri paloluokitukset vaikuttavat eristykseen. Joissakin tapauksissa eristeet pellitetään piiloon. Ympäristöpäivä yhdessäoloa ja aurinkoa Huhtikuun lopussa pidetty ympäristöpäivä kokosi jälleen koko koulun yhteen. Porukalla pistettiin piha-alueet kuntoon, ja aikaa jäi myös kisailuun. Sählymestaruuden vei rakennuspeltiseppien joukkue. Kuvissa sisustajaopiskelijat näyttävät mallia yhteistyöstä ja rakennuspeltiseppien edustaja näyttää verhoilijalle mallia maalin teosta. 2 Tänä keväänä ammatillisen tutkinnon ja valkolakin saa puserrettua kokoon kolme ahkeraa pintakäsittelylinjan tyttöä: Katriina Reijonen, Minna Suominen ja Katariina Tähtinen. Samalla tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun ensimmäiset valkolakit painettiin TAO:ssa ammattiin valmistuvien päihin. Silloin tuoreita ylioppilaita oli neljä, muistelee englannin opettaja Marja Toivola, joka on opettanut TAO:n kaksoistutkintolaisia alusta asti. Sekä opettaja että tyttökolmikko ovat samaa mieltä siitä, että kaksoistutkinnon mahdollisuus kannattaa käyttää hyväksi. TAO:ssa käytännön järjestelyt on hoidettu hyvin, eikä se niin suuri urakka ole, kunhan vain jaksaa istua, kuunnella ja keskittyä, tietää tuore ylioppilas Katriina Reijonen. Marja Toivola kiittelee tämänvuotisia abeja kivoiksi ja rauhallisiksi. Varmasti he ovat tehneet myös työtä menestymisensä eteen, opettaja arvelee. Tytöt puolestaan ovat iloisia siitä, että lukion opettajat ovat mukavia ja kaikkien kanssa on tultu toimeen. Opiskelijoiden mielestä pienessä ryhmässä on se etu, että opettaja pystyy keskittymään yksittäiseen opiskelijaan, jos jollain on hankaluuksia. Toisaalta opiskelija ei voi myöskään piiloutua isoon massaan, vaan jokaisen on paneuduttava opiskeluun. WorldSkills-valmennus alkoi jälleen TAO:ssa Toukokuun puolivälissä alkoi taas valmennusurakka kohti ammattitaidon maailmanmestaruuskisoja, jotka pidetään seuraavan kerran elokuussa 2015 São Paulossa Brasiliassa. Valmentaja Kirsti Salo oli kutsunut ensimmäiselle valmennusjaksolle viisi henkilöä, joista paikalle saapui kolme nuorta naista (kuvassa vas. lukien): Saarijärveltä kotoisin oleva Sari Nykänen, lieksalainen Henna Otronen ja Katja Raitio Salosta. Kolmikosta jokainen on pärjännyt kansallisissa Taitaja-kisoissa, ja sen ansiosta saanut paikan valmennustiimiin. Tytöt eivät koe keskuudessaan kilpailuasetelmaa, sillä heistä on Ensimmäiset TAO:n kaksoistutkintolaiset lakitettiin 10 vuotta sitten Sujuvaa yhteistyötä tärkeää, että he tulevat keskenään hyvin toimeen, sillä valmennuksessa ollaan niin tiiviisti yhdessä. Valmentaja Salo on samaa mieltä, eikä hän ole koskaan aiemminkaan havainnut mitään ongelmia valmennustiimin jäsenten välillä. Tytöistä Henna osallistuu Euroskills-kilpailuun Ranskan Lillessä loka-marraskuun vaihteessa. Tästä valmennuksesta vastuussa on Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä. Hennan mielestä valmennuksessa ei ole juurikaan eroa, ja Kirsti Salokin vahvistaa, että valmentajien kesken on sovittu yhteinen linja ja kriteerit ovat samat molemmissa kisoissa. YHTEYSTIEDOT Teijonkatu 5, TURKU Sähköpostiosoite: Internet-osoite: Puh (keskus) Lehden toimitus Eva-Maria Oksman Taitto Reija Marjoluoto, Sanavasara Painopaikka Multiprint Oy TAO:n yhteistyökumppani kaksoistutkinnon järjestämisessä on Turun normaalikoulun (Norssi) lukio. Tämän koulun rehtorina toimii Marjut Kleemola, jonka mielestä yhteistyö oppilaitosten välillä on sujunut erittäin hyvin. Systeemi on selkeä, ja TAO:sta on osoitettu hyvät opetustilat, joihin lukio-opettajat tulevat opettamaan, toteaa Kleemola. Koska Norssi on osa opettajankoulutuslaitosta, on hänen mukaansa tärkeää, että nuoret opettajaksi opiskelevat saavat laajennettua työllistymisnäkymiään ja myös näkökulma ammatillisesta opetuksesta avartuu mahdollisen harjoittelujakson ansiosta. On ihan tervettä muutenkin, että opettajat käyvät erilaisissa opinahjoissa, etteivät samanlaiset ihmiset ole aina vain keskenään, Kleemola huomauttaa. Joskus älliä ja välillä riman hipomista Marja Toivolan mukaan TAO:n opiskelijat ovat vuosien saatossa saavuttaneet kirjoituksissa ihan korkeimpiakin Valmistuvat kaksoistutkintolaiset vasemmalta lukien: Minna Suominen, Katariina Tähtinen ja Katriina Reijonen. arvosanoja, myös tänä vuonna. Keskimäärin niitä ei kuitenkaan ole tullut ihan yhtä paljon kuin isoissa lukioissa, mutta se selittynee sillä, että lähtötavoitteetkin ovat olleet osalla opiskelijoista erilaiset. Jollekin kaksoistutkintoa suorittavalle on riittänyt, että on päässyt kirjoituksista läpi rimaa hipoen. Kuitenkin suurin osa niistä opiskelijoista, jotka ovat tavoitelleet jatko-opiskelupaikkaa, on myös päässyt haluamiinsa korkeakouluihin, Toivola muistelee. Pitkiä päiviä mutta kiintoisia aiheita TAO:n tämän kevään abiturientit kertovat, että haasteellisinta kaksoistutkinnossa on ollut se, että päivät ovat olleet välillä pitkiä, kun ne ovat kestäneet aamukahdeksasta neljään iltapäivällä. Viime vuonna viimeinen lukiojakso osui toukokuulle, ja silloin tuntui välillä raskaalta, kun muut opiskelijat pääsivät meitä aiemmin koulusta ja saivat nauttia aurinkoisesta säästä, muistelee Katariina Tähtinen. Lukiokurssien aiheet ovat kuitenkin tyttöjen mielestä olleet mielenkiintoisia ja ne ovat tuoneet mukavaa vaihtelua ammattiaineiden opiskeluun. Viiden viikon mittaiset lukiojaksot ovat kuitenkin olleet siinä mielessä hyviä, että on voinut rauhassa keskittyä teoriaopintoihin. Opettaja Marja Toivolan mielestä kaksoistutkintoa suorittavilta opiskelijoilta vaaditaankin sitkeyttä ja periksi antamattomuutta. Jos on omalta opintolinjalta ainoa, joka suorittaa lukiokursseja, on oltava myös uskallusta, hän huomauttaa. Nämä ryhmät ovat kuitenkin aina hitsautuneet hyvin yhteen. Nykyiset abit tulevat samalta opintolinjalta, mutta opiskelija Minna Suominen korostaa myös hyvää ilmapiiriä ja sitä, että mitään kilpailuasetelmaa heidän välillään ei ole ollut. Olemme tukeneet toinen toisiamme ja iloinneet toistemme onnistumisista, hän hehkuttaa. Virtuaalioppiminen lisääntynyt Marjut Kleemola on sitä mieltä, että lukio-opetus on muuttunut kymmenen vuoden aikana melkoisesti. Virtuaalioppiminen on lisääntynyt todella valtavasti verkkokursseineen ja kotikokeineen. Myös joitain kokonaisia kursseja voi nykyään suorittaa verkossa, hän luettelee. Toisaalta yhteisöllisyyteen kiinnitetään nykyään paljon huomiota, sillä yhä enemmän käytetään tiimioppimista. Toisaalta yksilöllisyyskin tulee esille vahvasti, sillä valinnaisuutta on paljon ja opiskelijat saavat itse rakentaa omat lukujärjestyksensä Wilmaohjelman kurssivalikoiman avulla. Visioissa töitä ja lisää opiskelua Katriina Reijosen tulevaisuuden suunnitelmissa on tehdä alan töitä. Minna Suomisella on sama haave, mutta jos ei töitä löydy, hän suunnittelee jatkavansa lukio-opintoja syksyllä iltalukiossa. Samoilla linjoilla jatko-opiskelun suhteen on Katariina Tähtinenkin. Hänen silmissään siintää muutaman vuoden päästä myös korkeakoulu. Rehtori Kleemola kannattaa sitä, että ammattikoululaisille avautuu jatkoopintomahdollisuuksia. Toivon, että kaksoistutkinto jatkuu tulevaisuudessa, sillä se monimuotoistaa opiskelua ja tarjoaa nuorelle yhden eri väylän eteenpäin elämässä, hän kiteyttää. 11

3 Aikuiskoulutuksen kurssikalenteri TAO pääsi kestävälle Vihreä lippu -tasolle Työvoimakoulutukset, haku TE-toimistoon: Huoneistokunnostaja Työssäoppiminen: Näyttö: Maalarin yleistaidot Työssäoppiminen: helmimaaliskuu 2015 Näyttö: Haku päättyy Teollinen pintakäsittelijä Työssäoppiminen: kevät 2015 Haku päättyy Veneenrakentaja Työssäoppiminen: Omaehtoiset koulutukset, haku suoraan oppilaitokseen: Hakukaavake: Koulutusmaksu: /koulutus Restauroinnin ohjaava koulutus Haku päättyy Pintakäsittelyiden restaurointi Työssäoppiminen: Haku päättyy Muu tutkintoon valmentava koulutus Tutkintoon valmentavaa ilta- ja viikonloppukoulutusta järjestetään lähes kaikilla TAO:n opintoaloilla. Mikäli kiinnostuit, ota rohkeasti yhteyttä aikuiskoulutukseen, puh Tunnustuksena vuosia kestäneestä pitkäjänteisestä ja korkeatasoisesta ympäristökasvatustyöstä TAO on siirretty kestävälle Vihreä lippu -tasolle toukokuussa Kyse on kansainvälisestä ympäristökasvatusohjelmasta, joka näkyy arjen käytännöissä ja valinnoissa. Nuoret ovat myös TAO:n Vihreä lippu -projekteissa aktiivisia toimijoita. Suomen Ympäristökasvatuksen Seura onnittelee TAO:a saavutuksesta! Huoneistokunnostajakurssin innokkaat opiskelijat kesällä työssäoppimisjaksolle! Huoneistokunnostajakurssilaisille esiteltiin toukokuun puolivälin tietämissä vaativissa saneerauskohteissa tarvittavia suojavarusteita. Markku Savila SHS Rakennus -nimisestä yrityksestä hoiti esittelyn. Monialaisen kurssin sisältöjä ovat mm. erilaisten sisäpintojen käsitteleminen, kalusteasennukset sekä sisustusrakentaminen. Kurssin päätteeksi opiskelijoilla on mahdollisuus suorittaa osa sisustajan ammattitutkinnosta. Ryhmäkuvassa lukien vasemmalta oikealle: Mikko Laitinen, Jon Westerholm, Kari Varjonen, Esa Heinonen, Besim Bushi, Jani Perälä, opettaja Leena Uutto- Leino, Ona Hellberg, Essi Koukka, Mikko Mäki sekä Markku Savila. Opiskelijoiden työssäoppimisjakso alkaa juhannusviikolla ja kestää elokuun alkuun asti. UUTTA TAO:ssa Rekry-tilaisuuteen saapui perustutkinnoista kiinnostuneita aikuisia Yhteishaussa tapahtui tänä vuonna radikaali muutos. Jo aiemmin ammatillisen tutkinnon suorittaneet eivät voineet enää hakea ammatillisiin opintoihin yhteisvalinnassa. Sen vuoksi TAO, Turun Ammattiopistosäätiö järjesti tänä vuonna ensimmäistä kertaa Rekry-nimisen tilaisuuden, jossa esiteltiin näille väliinputoajille sopivia aikuiskoulutusmahdollisuuksia. Paikalle tuli reilut 30 henkilöä. Maskaritreffeillä maalarit kokoontuivat Turkuun Kesän tuloa enteilevät paitsi lintujen viserrys aamuisin ja voikukat teiden varsilla myös valkoasuisten maalarien esiinmarssi rakennuksille. Maskaritreffeillä toukokuussa iloinen joukko ammattilaisia kisaili ja visaili leikkimielisesti Turun keskustassa. 3

4 R EKRY Esittelemme perinteiseen tapaan Turun Ammattiopistosta kevätlukukauden päätteeksi valmistuvat opiskelijat. Muutama esitellyistä henkilöistä viimeistelee opintojaan tosin vielä syksyllä, ja osa henkilöistä on valmistunut jo aiemmin lukuvuoden alussa. Lisätietoa valmistuneista voi kysyä kunkin opintolinjan vastuuopettajilta, joiden nimet ja puhelinnumerot esitellään linjan nimen yhteydessä. Maalaus Vastuuopettaja: Juuso Ranne, p Heidi Alapelto Heidi on syntynyt v. 1989, ja hän hakee maalarin työtä Turusta. Alan työk o k e m u s t a hän on saanut työssäoppimisesta, jotka hän on suorittanut Länsirannikon tasoite- ja maal a u k s e s s a, D e l A r t e P o v e r o Oy:ssä, Sunborn Saga Oy:ssä sekä Salamasaneerauksessa. Opiskelussa kiinnostavinta ovat Heidin mielestä olleet matalapai-neruiskutyöt sekä laatoitus. Hänellä on ehkä työpaikka tiedossa. Antonio Cantero Ayala Antonio on syntynyt v Morelorissa Meksikossa. Hänellä on alan työk o k e m u s t a kolmena kesänä tehdyistä kesätöistä, ja lisäksi 8 vuotta kynäruiskumaalausta. Antonion työssäoppimispaikkoja ovat olleet: Länsirannikon tasoiteja maalaustyö, Maalausliike Lundell sekä Maalaus T. Järvinen. Kiinnostavinta hänen mielestään ovat olleet perinteiset maalaustyömenetelmät sekä erikoismaalaustyöt. Hänellä on työpaikka tiedossa. Iida Kaunisto Iida on syntynyt Vammalassa v Hän on s u o r i t t a n u t t y ö s s ä o p p i- misjaksot seuraavissa yrityksissä: Maalausliike Veikko Randell, Piispanristin saha ja Turun Maalitukku. Iidaa ovat kiinnostaneet alan työtehtävät monipuolisesti nauhoituksesta maalaamiseen sekä asiakaspalvelu. Hän jatkaa ehkä opiskelua, eikä hae tällä hetkellä töitä. Riku Ketola Riku on syntynyt v Turussa, ja hän hakee samalta alueelta myös töitä. Maalausalan työkokemusta hän on saanut kesätöistä ja työssäoppimisista, jotka hän on tehnyt seuraavissa yrityksissä: Tasoiteja maalaustyöt Nikula Ky, Länsirannikon tasoite ja maalaus sekä Maalausliike Timo Randell. Kiinnostavinta Rikun mielestä on ollut kaikenlainen maalaaminen. Hänellä on ehkä työpaikka. Stella Koskivaara Stella on syntynyt vuonna 1993 Turussa. Hän hakee maalarin töitä kotipaikkakunnaltaan. Stella on ollut yhden kesän töissä isällään, joka on lavastepuuseppä. Sitä kautta hän on kiinnostunut maalaamisesta. Alan työk o k e m u s t a Stella on myös saanut syyskuusta lähtien oppisopimusp a i k a s s a a n Maalausliike Mika Aaltosella. Hänen työssäoppimispaikkojaan ovat olleet: Naantalin kylpylä, Hartela ja Maalausliike Mika Aaltonen Oy. Erikoismaalaus on ollut Stellan ykkössuosikki, ja hänellä on kovahalu oppia kaikkea uutta. Hänellä on ehkä työpaikka. Janna Korpelin Janna on syntynyt Hangossa v Hän on saanut alan työkokemusta kesätöistä ja työssäoppimisista, jotka hän on suorittanut seuraavissa yrityksissä: Maalausliike Veikko Randell Oy, Tasoite- ja maalausliike Nikula Ky, Maalausliike Timo Randell sekä Salamasaneeraus. Jannaa ovat eniten kiinnostaneet ruiskutyöt ja laatoitus sekä perusmaalaustyöt ylipäänsä. Hänellä on työpaikka tiedossa. Janica Kuuri Janica on syntynyt Porissa v Hän on suorittanut työssäoppimisjaksot Salamansaneerauksessa, Hartelassa, Naantalin kylp y l ä s s ä j a Maalausliike Lundellilla. Opiskelussa mukavaa on hänen mielestään ollut tapetointi sekä ruiskumaalaus ja yleisesti maalaaminen. Janica aikoo jatkaa ehkä opiskelua, eikä hae tällä hetkellä töitä. Ulla Mäkinen Ulla on syntynyt v Turussa. Pääasiassa hän hakee maalarin töitä Turusta ja naapurikaupungeista. Työkokemusta alalta on yhteensä kolmisen vuotta, sillä hän oli alan töissä ennen koulua. Sen lisäksi hän on ollut kouluaikana alan kesätöissä ja viimeiset puoli vuotta oppisopimuspaikassa. Ullan työssäoppimispaikkoja ovat olleet Milosan ja Casaneera. Eniten häntä kiinnostaa erikoismaalaus. Lisäksi hän pitää tapetoinnista ja kalustemaalauksesta. Valmistumisen jälkeen hänellä on tiedossa töitä ainakin syksyyn saakka. Sanna Partanen Sanna on syntynyt Laitilassa v. 1991, ja hän hakee töitä Laitilasta. Päivi Rajala Päivi on syntynyt v Somerolla. Hän hakee maalarin töitä Salo- Turku -akselilta. Päivin työssäoppimispaikkoja ovat o l l e e t : S H S Rakennus, Tasoite- ja Maalaustyöt Nikula ky, Rajalan

5 Monitoimi ja Suomen Rakennusapu Oy. Eniten häntä kiinnostavat saneerauskohteet ja vanhan kunnostaminen. Päivi etsii aktiivisesti töitä, vaikka juuri nyt hänellä on töitä hetkeksi. Mari Saarelainen Mari on syntynyt Alastarolla Hän ei hae töitä, sillä hän työllistyi helmikuussa Loimaan Rautia K- maatalouteen sisustusmyyjäksi. Mari siis myy kaikkia pintamateriaaleja ja opastaa ihmisiä maalaus ja tapetointiasioissa. Maalaustyökokemusta hänellä on virallisesti viime kesän verran k e s ä t ö i s t ä. Työssäoppimispaikkoja ovat olleet: Kotipolun pihaportti ja Raleka. Kiinnostavinta opiskelussa olivat hänen mielestään materiaalioppi ja materiaalituntemus sekä tapetointi. Jenni Savolainen Jenni on syntynyt Turussa v Hän hakee maalarin työtä Turusta ja ympäristökunnista. Alan työkokemusta Jennille on kertynyt työssäoppimisjaksoista, jotka hän on suorittanut Naantalin kylpylässä. Hän jatkaa mahdollisesti opiskelua, ja hänellä on ehkä työpaikka. Tuulia Viitala Tuulia on syntynyt v Turussa. H ä n h a k e e maalarin töitä Turusta. Alan työkokemusta hänelle on kertynyt kesätöistä kahtena kesänä. Tuulian työssäoppimispaikkoja ovat olleet: Casaneera Oy ja Piispanristin saha. Häntä ovat kiinnostaneet tasapuolisesti kaikki työtehtävät. Pauliina Virtanen Pauliina on syntynyt Nousiaisissa v Hän hakee maalarin työtä Raision ja Turun alueilta. Alan työkokemusta hänelle on kertynyt työssäoppimisjaksoista, jotka hän on suorittanut seuraavissa yrityksissä: Del Arte Povero, Maalaus- ja muutostyöt Jaakko Lindström sekä Piispanristin saha. Opiskelun aikana häntä ovat kiinnostaneet maalaustyöt ihan yleisesti. Krista Kukko Mira Sihvola Tomas Sundberg Hanna Tuomola Lattianpäällystys Vastuuopettaja: Yrjö Kohonen, p ) Oona Blom Oona on syntynyt v Tu r u s s a. Hänelle on kertynyt alan työkokemusta kesätöistä ja työssäoppimisjaksoista. Ne hän on suorittanut seuraavissa yrityksissä: Milosan Oy, Sepri ja Naantalin kylpylä. Opiskelun aikana Oona ovat eniten kiinnostaneet keittiön rakennus ja sen suunnittelu sekä laatoitustyöt. Hän jatkaa ehkä opiskelua. Ville Kohonen Ville on syntynyt Turussa v Hän hakee töitä Turusta. Alan työkokemusta Ville on saanut tekemällä kesätöitä (v. 2013). Hänen työssäoppimispaikkansa on ollut Kloba Oy. Kiinnostavimpia Villen mielestä ovat olleet m a t t o t y ö t. Hänellä on ehkä työpaikka, ja hän menee seuraavaksi armeijaan. Samuli Metsänkylä Samuli on syntynyt v Raisiossa. Hän hakee alan töitä Turusta. Alan työkokemusta hänelle on kert y n y t o p- p i s o p i m u s- p a i k a s t a. Samuli suoritti työssäoppimisjaksonsa Seprillä ja Teppmannilla. Hänellä on ehkä työpaikka, ja seuraavaksi hän aikoo suorittaa asevelvollisuutensa. Lasse Mielikäinen Lasse on syntynyt Turussa v Hän hakee töitä Turusta. Työssäoppimisjaksonsa Lasse on suorittanut seuraavissa yrityksissä: Milosan Oy, Turun ykkösparketti Oy ja Teppman Oy. Opiskelun aika-na häntä ovat eniten kiinnostaneet parketti- ja mattotyöt. Lassella on ehkä työpaikka. Hän aikoo myös mennä armeijaan ja jatkaa ehkä opiskelua. Anni Laurila Anni on syntynyt Naantalissa v Hän hakee lattianpäällystäjän p a i k k a a Turusta. Alan työkokemusta hän on saanut työssäoppimisjaksoilta, jotka hän on suorittanut seuraavissa yrityksissä: Jul-mat, Sisustus taloteam, Sunborn Saga ja Taitoneliö. Annia ovat opiskelun aikana eniten kiinnostaneet mattotyöt ja laatoitus. Alex Logren Alex on syntynyt Turussa v Hän hakee töitä Turusta. Alan työkokemusta hän on saanut kesätöist ä j a o p- pisopimuspaikasta. Alexin työssäo p p i m i s- p a i k k o j a ovat olleet Milosan Oy j a W i s i - r a k e n n u s. Hänellä on ehkä työpaikka ja seuraavaksi hän aikoo mennä armeijaan. Emma Ruusunen Emma on syntynyt v.1994 Turussa. Hän hakee laatoittajan työtä Turusta. Alan työkokemusta Emmalla on 2 kk (kesätyöt ja työssäoppimisjaksot). Hänen työssäoppimispaikkojaan ovat o l l e e t : L a t- tiamestarit ja Remontti Turku Oy. Opiskelun aikana häntä on 5

6 eniten kiinnostanut laatoitus. Emma aikoo ehkä jatkaa opiskelua. Severi Savonen Severi on syntynyt Turussa v Hän hakee töitä Turusta. Severi on suorittanut työssäoppimisjaksot seuraavissa yrityksissä: Sisustus talot e a m, C a s a n e e r a, Salamasaneeraus ja Suomen lattiakeskus. Hän aikoo koulun jälkeen suorittaa asevelvollisuutensa. Tero Salminen Tero on syntynyt v Turussa. Hän hakee töitä Turusta. Teron työss ä o p p i m i s- paikkoja ovat olleet Teppm a n ; W i s i - r a k e n n u s, Milosan ja Saarinen & Ylimaa. Opiskelussa kiinnostavinta ovat hänestä olleet laatta- ja parkettityöt. Tero aikoo koulun jälkeen mennä armeijaan. Henna Siimes Henna on syntynyt Turussa v Hän hakee töitä Kaarinasta. Alan työkokemusta hän on saanut kesätöistä ja työssäoppimisista, jotka hän on suorittanut seuraavissa yrityksissä: Lassila & Tikanoja V a h i n- kosaneeraus ja Sisustus taloteam. Opiskelussa Hennaa ovat eniten kiinnostaneet huonetilamatoitus ja laminaatin asennus. Hennalla on ehkä työpaikka, ja hän jatkaa mahdollisesti opiskelua. Eveliina Sokura Eveliina on syntynyt Nilsiällä v Hänellä on alan työkokemusta 9 kk (oppisopimus). Työssäoppimisjaksonsa Eveliina on suorittanut Sisustus Taloteamissa ja Salamasaneerauksessa. Opiskelun aikana melkein kaikki oli hänestä mielenkiintoista, mutta laatoitus ja maalaus olivat kiinnostavimpia. Hänellä on työpaikka tiedossa, ja hän jatkaa ehkä opiskelua. 6 Aleksi Tuomola Aleksi on syntynyt Turussa v Hänen työssäoppimispaikkojaan ovat olleet Kloba Oy, Lattiamestarit Oy, Saneeraus ja maalaus Erander ja L & T vahinkosaneeraus. Hän hakee töitä Turusta ja menee tammikuussa 2015 armeijaan. Linda Vuoristo Linda on syntynyt Turussa v Hän hakee Turusta alan töitä tai mitä löytyy. Alan työkokemusta hän on saanut kes ä t ö i s t ä j a työssäoppimisjaksoista, jotka hän suor i t t a n u t Ykkösparket i s s a, Milosanilla ja Lattiamestareilla. Linda jatkaa ehkä opiskelua. Rakennuspeltityöt V a s t u u o p e t t a j a : J a n n e B l o m, p Nico Akkanen Nico on syntynyt Turussa v Hän hakee rakennuspeltisepän töitä Turusta. Nicon työssäoppimispaikkoja ovat olleet Virtemetalli Oy, L i n d s t r ö m, M u r t o j a Turun kattor e m o n t t i. Opiskelussa on ollut hänen mielestään tasapuolisesti kiinnostavia hommia. Nico aikoo valmistumisen jälkeen suorittaa asevelvollisuutensa. Veton Fazlija Veton on syntynyt v K o s o v o s s a F e r i z a i s s a. Hän on saanut alan työkokemusta tekemällä kesätöitä (v. 2012). Vetonin työssäoppimispaikkoja ovat olleet: TPE, Tmi Jouni Järvinen ja Penni Stelia Oy ja LTJ. Häntä on opiskelun aikaan kiinnostanut tasapuolisesti kaikki työtehtävät. Vetonilla on ehkä työpaikka, ja hän aikoo suorittaa asevelvollisuutensa. Anton Pulkkinen Anton on syntynyt Nokialla v Hän hakee rakennuspeltisepän töitä Pirkanmaalta, Varsinais- Suomesta ja Jyväskylästä. Hänellä on vuoden verran alan työkokemusta. Työssäoppimisjaksonsa hän on suorittanut Virte-metalli Oy:ssä ja Peltimies Oy:ssä. Opiskelussa häntä ovat kiinnostaneet kaikki kattotyöt. Waltteri Saaristo Waltteri on s y n t y n y t Turussa v Hän hakee töitä Va r s i n a i s - Suomesta. Alan työkokemusta hänellä on vuoden verran oppisopimuspaikasta. Waltterin työssäoppimispaikkoja ovat olleet Pajatien pelti ja Rakennuspeltisepänliike J. Pohjaluoto. Hänen mielestään opiskelussa kaikki on ollut kiinnostavaa. Waltteri aikoo suorittaa asevelvollisuutensa. Jimi Timonen Jimi on syntynyt v Turussa. Hän hakee rakennuspeltisepän töitä Turusta ja lähialueilta. Jimin työssäoppimispaikkoja ovat olleet: Laitilan rakennuspelti Ky, Raision peltikattoasennus Oy ja Hirvensalon peltityö Oy. Hänen mielestään opiskelussa kaikki asiat ovat olleet tasapuolisesti kiinnostavia. Jimi aikoo seuraavaksi suorittaa asevelvollisuutensa. Mikko Valtanen Mikko on syntynyt v Liedossa. Hän hakee rakennuspeltisepän töitä Liedosta ja Turusta. Mikko on suorittanut työssäoppimiset seuraavissa yrityksissä: Turun pelti ja rakennus Oy, Ojansuun peltityö Oy, Hirvensalon peltityö Oy ja Kasirak.

7 Opiskelun aikana häntä on kiinnostanut e n i t e n k o- nesaumakattojen asennus. Mikko aikoo suorittaa asevelvollisuutensa ja jatkaa ehkä opiskelua. Mikael Järvinen Markus Mikkola Sisustus Va s t u u o p e t t a j a : E e v a F o r s m a n, p Aino Back Aino on synt y n y t Ke u- r u u l l a v Hän hakee sisust a j a n t ö i t ä K e s k i - S u o m e s t a. Hänen työssäoppimispaikkojaan ovat olleet Ikea ja Orikedon keittiötukku. Häntä ovat kiinnostaneet kaikki alan työtehtävät. Hänellä on työpaikka, ja hän jatkaa ehkä opiskelua. Pauliina Holanne Pauliina on syntynyt Turussa v Hänen työssäoppimispaikkojaan ovat olleet Milosan, Ikea ja Kjisik. Maalaus, verhoilu ja huonekalukunnostus ovat kiinnostaneet Paul i i n a e n i t e n opiskelun aikana. Hänellä on työpaikka, ja hän jatkaa ehkä opiskelua. Sannikka Hosio S a n n i k k a o n s y n t y n y t v Turussa. Alan työkokemusta on kertynyt 5 kk oppisopimuspaikassa. Sannikan työssäoppimispaikkoja ovat olleet: Maalaus ja saneeraus Erander, Ikea ja Wisir a k e n n u s. Maalaus ja rakentaminen ovat kiinnostaneet häntä opiskelussa eniten. Sannikalla on työpaikka tiedossa. Saara Kultima Saara on syntynyt Rovaniemellä v Hän hakee sisustajan töitä Turusta ja Hels i n g i s t ä. Hänen työss ä o p p i m i s- p a i k k o j a a n ovat olleet: Ikea, In time y a c h t s, M a r i a n n a Films (elokuva The Girl King). Häntä ovat kiinnostaneet kaikki työtehtävät. Minttu Lehto Minttu on syntynyt v Raumalla. Hän hakee sisustajan työtä Turusta. Työssäoppimisjaksonsa hän on suorittanut Turun kaupunginteatterin verstaalla, Ikeassa ja Mika Kaurismäen The Girl King - elokuvan yht e y d e s s ä. Maalaus ja työssäoppim i s j a k s o t ovat olleet Mintun mielestä kiinnostavimpia asioita opiskelussa. Hänellä on ehkä työpaikka ja hän jatkaa mahdollisesti opiskelua. Hanne Markkanen Hanne on syntynyt Savonlinnassa v Hän hakee sisustajan työtä Turusta. Työss ä o p p i m i s- jaksonsa hän on suorittanut Ikeassa ja L V I - asennuspalvelu Sorjessa. Hannea on opiskelun aikana eniten kiinnostaneet maalaustyöt, tapetointi sekä ompelu- ja verhoilutyöt. Hänellä on työpaikka. Johanna Nummela Johanna on s y n t y n y t v Uudessakaupungiss a. H ä n e n työssäoppimispaikkojaan ovat olleet: Ikea, Puuvaja oy, Rakennuspalvelu R. Ekholm ja Kaarinan isännöitsijäpalvelu Oy. Sisustussuunnittelu ja verhoilu ovat kiinnostaneet häntä eniten opiskelussa. Hänellä on työpaikka. Johanna Reimola Johanna on syntynyt Turussa v Hän hakee töitä Turusta ja Varsinais-Suomesta. Johannan työssäoppimispaikkoja ovat olleet Satataito Oy, Ikea ja Sisustus Aallotar, jonne hänellä on määräaikainen työsopimus. Opiskelun aikana häntä ovat eniten kiinnostaneet verhoilu, tapetointi ja maalaus. Hän jatkaa mahdollisesti opiskelua. Riitta Seppänen Riitta on syntynyt Taivalk o s k e l l a v Hänen työssäoppimispaikkojaan ovat olleet Milosan, Ikea ja Exposet. Riittaa ovat opiskelussa eniten kiinnostaneet maalaus ja tapetointi sekä ala yleensä. Hänellä on työpaikka. Sari Soininen Sari on syntynyt v Hammarbyssä. Hän hakee sisustajan töitä Salosta ja Salon lähiseuduilta. Alan työkokemusta löytyy oppisopimuspaikoista ja vapaa-ajalla tehdyistä remonteista ym. Hänen työssäoppimispaikkojaan ovat olleet: Puuvaja Oy, Ikea, Kitzen KZN Oy. Saria ovat opiskelun aikana eniten kiinnostaneet huonekalujen kunnostus ja verhoilu, maalaus ja tapetointi sekä puutyöt. Sarilla on ehkä työpaikka, ja hän harkitsee siirtymistä kokonaan toiselle alalle. Emmi Suominen Emmi on syntynyt v P e r n i ö s s ä. Hän hakee sisustajan työtä S a l o s t a j a Turusta. Alan työkokemusta hän on saanut työssäop- 7

8 pimisjaksoilta, jotka hän on suorittanut Milosanilla ja Ikeassa. Eniten Emmiä ovat opiskelun aikana kiinnostaneet sisustussuunnittelu, laatoitus ja lattianpäällystys. Henna Tamminen Henna on syntynyt Raumalla v Hän hakee sisustajan töitä Raumalta ja Turust a. H e n n a n työssäoppimispaikkoja ovat olleet Ikea ja Taitoneliö Oy. Opiskelun aikana häntä ovat kiinnostaneet kaikki työtehtävät. Henna jatkaa ehkä opiskelua. Inkeri Wallenius Inkeri on syntynyt v Turussa. Hän on ollut yhden vuoden sisustustuotteiden myyjänä Ikeassa opiskelujen ohella. Hänen muita työssäoppimipaikkojaan ovat oll e e t Pa a t t i- maakarit ja S i s u s t u s Anrietta. Inkeriä ovat opiskelussa eniten kiinnostaneet sisustussuunnittelu, verhoilu, huonekalujen kunnostus, maalaus- ja päällystystyöt. Hänellä on työpaikka, mutta hän on avoin uusille lähempänä sisustajan koulutusta vastaaville työtehtäville. Pintakäsittely V a s t u u o p e t t a j a : J a r n o J u h a l a, p Jasmin Anttila Jasmin on syntynyt v. 1995, ja hän hakee pintakäsittelij ä n t ö i t ä T u r u s t a. TAO:ssa voi ensi syksystä lähtien opiskella kiinteistönhoitajaksi 8 Hänen työssäoppimispaikkojaan ovat olleet Treston, Kaarinan FSP ja Automaalaamo auto Oy. Automaalaus on kiinnostanut häntä eniten. Riku Hannula Riku on syntynyt v Turussa. Alan työkokemusta hän on saanut kesätöitä tekemällä. Rikun työss ä o p p i m i s- paikkoja ovat olleet Forum M a r i n u m, Maalaus Kaulio, Teollisuustuote ja -maalaus ja FSP Raisio. Korroosionestomaalaus on kiinnostanut häntä eniten opiskelussa. Rikulla on työpaikka tiedossa. Jarno Heinonen Jarno on syntynyt v Turussa. Hän hakee pintakäsittelyalan töitä. Työssäoppimisjaksonsa hän on suorittanut Forum Marinumissa, Automaalaus Salmella, FSP:llä Raisiossa ja Runosmaalauksessa. Opiskelun aikana häntä ovat eniten kiinnostaneet ylimaalaus ja muovikorjaus. Jami Hämäläinen Jami on syntynyt Turussa v Hänen työssäoppimispaikkojaan ovat olleet: KSP Kaarina, Omniko Oy, Lieto color ja Maalaus Kaulio. Kiinnostavinta Jamin mielestä on ollut automaalaus. Hän menee koulun jälkeen armeijaan. Sanna Ilvesviita Sanna on syntynyt v Turussa. Sanna hakee pintakäsittelijän työtä Turusta. Hän on ollut kolmena kesänä alan töissä ja viimeiset 4kk oppisopimuspaikassa Te o l l i s u u s- maalaamo K. Nikanderilla. Sannan työssäoppimispaikkoja ovat olleet: Raision FSP, Automaalaamo T. Koivumäki ja Teollisuusmaalaamo K. Nikander. Eniten Sannaa on kiinnostanut korroosionestomaalaus, mutta kyllä kaikki työtehtävät ovat olleet ihan mukavia. Sannalla on työpaikka tiedossa valmistumisen jälkeen. Karim Manninen Karim on syntynyt v Jyväskylässä. Hän on suorittanut työssäoppimisjaksonsa seuraavissa yrityksissä: Forum Marinum, Sampsan maalaamo, Raision automaalaamo ja Bore laivahotelli. Kiinnostavinta hänen mielestään opiskelussa on ollut autofixaus. Hän ei hae töitä. Jani Merensalmi Jani on syntynyt v Turussa. Hänen työssäoppimispaikkojaan ovat olleet: FSP, Volkswagen autocenter, Deltaauto ja Carrus delta. Autopuoli on kiinnostanut Jania eniten opiskel u n a i k a n a. Hänellä on työpaikka tiedossa. Pauli Nurminen Pauli on syntynyt v Turussa. Hän hakee työtä Littoisista. Alan työkokemusta Pauli on saanut työskennellessään Auramarinella v Hänen työssäoppimispaikkojaan ovat olleet: Auramarine, Carrus, Automaalaus Salminen ja In car. Kiinnostavimpia asioita opiskelussa ovat olleet hänen mielestään maalaus ja pohjatyöt. Pauli aikoo mennä armeijaan ja jatkaa ehkä opiskelua. Kiinteistönhoitajaa pidetään yhtenä tulevaisuuden ammateista, ja sen vuoksi Turun Ammattiopistossa päätettiin aloittaa kyseinen kiinteistöpalvelujen perustutkintoon kuuluva opetus. Suomessa on jo yli 6000 yritystä, jotka toimivat kiinteistöpalvelualalla. Hoidettavia kiinteistöjä voivat olla esimerkiksi asuinkerrostalot, julkiset rakennukset, toimisto- ja liikekiinteistöt sekä erilaiset liikennepaikat. Nykyaikaisissa kiinteistöissä on käytössä useita käyttöolosuhteita ja energiatehokkuutta parantavia teknisiä järjestelmiä, joiden käyttöä ja kunnossapitoa tuleville kiinteistönhoitajille opetetaan. Kiinteistönhoitajien opetustilat tullaan sijoittamaan Lausteelle Fiskarsinkadun kiinteistöön, jossa opetetaan myös sisustajaopiskelijoita.

9 Jenni Nyberg Jenni on syntynyt Raumalla v Alan työkokemusta hän on saanut kesätöistä ja oppisopimuspaikasta sekä n y k y i s e l t ä työpaikalta, y h t e e n s ä noin vuoden verran. Jennin ensimmäinen työssäoppimispaikka oli Automaalaamo M. Tervo Raumalla ja toinen Automaalaamo Heinonen Laitilassa, joka oli myös hänen oppisopimuspaikkansa sekä nykyinen työpaikka, josta hän siis sai vakituisen paikan. Opiskelun aikana häntä ovat eniten kiinnostaneet automaalaus, erikoismaalaus ja kynäruiskumaalaus. Henri Rautio Henri on syntynyt v Oulussa. Hän hakee töitä Turusta. Alan työkokemusta Henrillä on puoli vuotta. Opiskelun aikana häntä ovat eniten kiinnostaneet autojen ja moottoripyörien maalaus. Henrillä on ehkä työpaikka. Katriina Reijonen Katriina on syntynyt Loimaalla v Hän hakee pintakäsittelijän töitä Loimaan ja Forssan seudulta. Alan työkokemusta hän on saanut työskennellessään iltaisin ja viikonloppuisin T T H - Maalauksessa. Katriinan työssäoppimispaikkoja ovat olleet: Forssan metallityöt, Sp Steelpaint, TTH- Maalaus ja Delta-auto Turku. Opiskelun aikana häntä ovat eniten kiinnostaneet ajoneuvomaalaus ja teollinen maalaus. Kaikki kiinnosti häntä, ja vaihtelevuus oli plussaa. Katriinalla on ehkä työpaikka. Emmi Reinikainen Emmi on syntynyt v Uudessakaupungissa. Emmi on ollut n. vuoden alan töissä Turun telakalla (STX Finland Oy) pintakäsittelyosaston laadunvalvonnan parissa. Kesätöiden jälkeen hän sai kyseisestä yrityksestä työssäoppimispaikan, jonka jälkeen hän jatkoi oppisopimuksessa. Emmi on ollut työssäoppimisessa myös Delta Auto Turku -nimisessä yrityksessä. Opiskelun alkupuolella automaalaus oli Emmistä mielenkiintoisinta, mutta tällä hetkellä korroosionestomaalaus kiinnostaa eniten. Hänellä on työpaikka Turun telakalla. Minna Suominen Minna on syntynyt Ruskolla v Hän hakee töitä Turun seudulta. Minnan työssäoppimispaikkoja ovat olleet: FSP Tu r k u O y, Autokeskus Raisio, Länsiauto ja Vakimaalaus Oy. Opiskelun aikana kiinnostavimpia asioita ovat hänestä olleet ajoneuvomaalaus ja kalusteiden entisöinti. Minna jatkaa ehkä opiskelua. Petra Tamminen Petra on syntynyt v Turussa. Hän hakee töitä Turusta. Alan työkokemusta Petralle on kertynyt ilta- ja viikonlopputöitä tekemällä. Työssäoppimisjaksot hän on suorittanut Boressa, Autoklinikalla ja Deltaautossa. Opiskelussa häntä ovat eniten kiinnostaneet korroosionestoja teollisuusmaalaus. Hänellä on ehkä työpaikka. Katariina Tähtinen Katariina on s y n t y n y t Tu r u s s a v Hän hak e e t ö i t ä Turusta. Katariina on suorittanut työssäoppimisjaksonsa seuraavissa yrityksissä: FSP Turku Oy, Länsiauto, Delta-auto Turku Oy ja Volkswagen center. Opiskelun aikana häntä ovat eniten kiinnostaneet ajoneuvomaalaus ja kaluste-entisöinti. Katariina jatkaa mahdollisesti opiskelua. Laura Viitamäki Laura on syntynyt Forssassa v Hän hakee kaikenlaista työtä Forssasta, Turusta ja vähän joka puolelta. Alan työkokemusta Laura on saanut vapaa-ajalla ja työssäoppimisjaksoilla, jotka hän on suorittanut seuraavissa firmoissa: Forssan metallityöt, Steel paint, Länsiauto Turku ja Triangle motor co. Opiskelussa kiinn o s t a v i n t a o v a t h ä n e n mielestään olleet autojen maalaus ja fixaus sekä jauhemaalaus. Hänellä on ehkä työpaikka. Miia Isokääntä Annika Laamanen Vili Leppänen Niko Kirkkomäki Emmi Koivisto Henri Salo Onnittelut kaikille valmistuneille! 9

10 Särkänniemen veneveistämön oppipojasta prototyyppien ja muottien ammattilaiseksi Innokkuus ja kädentaidot avaavat ovia venealalle Minulla on ollut tällainen tekemisen hinku jo pikkupojasta asti, naurahtaa Matti Leimu, joka innostui veneistä ensimmäisen kerran jo poikasena asuessaan Tampereen Härmälässä Pyhäjärven rannan läheisyydessä. Mädästä soutuveneestä kunnostimme kavereiden kanssa pienen purren, johon tehtiin masto ja viiden markan lakanasta purje, hän kertoo. Sotavuonna 1943 syntynyt Leimu kävi Tampereen ammattikoulussa puusepän kaksivuotisen koulun, jonka jälkeen hän työskenteli jonkin aikaa Höyrypuuseppä -nimisessä yrityksessä apupoikana. Siellä eräs vanha työntekijä teki firapelina soutuvenettä, ja pyysi Leimua avuksi venettä niittaamaan. Siinä sai nuori mies esimakua veneen teosta. Sitten v Leimu solmi oppisopimuksen Särkänniemen veneveistämön kanssa vain 15-vuotiaana. Veneenveistäjä Edgar Pälvirannan veneveistämö sijaitsi nykyisen huvipuiston paikalla Näsijärven rannalla. Leimun mukaan mestari oli ankara, mutta hän kiittelee kuitenkin saaneensa parhaan mahdollisen opin. Tyytyväinenkin Pälviranta taisi oppipoikaansa olla, sillä oppisopimukseen anottiin puolen vuoden lisäaika ennen nuoren miehen astumista armeijan harmaisiin. Armeijassa Leimu sijoitettiin sitten pioneerikomppaniaan, ja peruskoulutuksen jälkeen hän pääsi komppanian puusepäksi korjaamaan kalustoa. Ja kuinka ollakaan alettiin sielläkin tehdä venettä. Työtä kuuluisien suunnittelijoiden kanssa Armeijasta päästyään v ryhtyi Leimu saman tien ammatinharjoittajaksi puuveneiden saralla. Sitten 60- luvun kuluessa meni hän naimisiin ja perhe kasvoi melko pian kahdella pojalla. Piti vain koettaa elää sillä työllä, vaikka ei se aina herkkua ollut, muistelee Leimu. Sitten tuli markkinoille guttaperkka eli lujitemuovi, ja veneen teko alkoi muuttua. Tältä ajalta hän muistaa työstäneensä 10-metristä Finmar Amiral -merkkistä venettä, jonka erikoisuutena oli one-off-tyyppinen kansi eli se tehtiin täysin yksilölliseksi. Samaan veneeseen hän teki myös sisustan. 10 Vuonna 1970 Leimu siirtyi venepuusepäksi Artekno-nimiseen yritykseen, jossa tehtiin H-veneitä. Siellä ollessaan Leimu tutustui mm. legendaariseen H- veneiden suunnittelijaan Hans Groopiin. Tämä perusti pari vuotta myöhemmin uuden yrityksen Joemarin Oy:n, ja yritykselle tehtiin tuliterä tehdashalli Joensuuhun. Leimu siirtyi myös tähän yritykseen, jossa hän työsti mm. kuuluisan Joemarin 34:n lestiä. Puolessa vuodessa saimme veneen varusteluja vaille valmiiksi, mikä on todella reipas aikataulu ihan nykymittapuunkin mukaan, kehaisee Leimu. Parhaimmillaan Joemarinissa oli 136 henkilöä töissä, mutta yritys meni konkurssiin vain muutaman vuoden toiminnan jälkeen. Guy-Christer Lönngren oli Joemarin Oy:ssä apulaissuunnittelijana, ja hän perusti sittemmin Kaarinaan Guy Boat Oy:n, johon Leimu pestattiin toteuttamaan suunnittelijan eri projekteja ja valmistamaan prototyyppejä. Tuolloin tehtiin useita eri Guy-venesarjoja, mm. Guy 22, Guy 25, Guy 27 ja Guy 33. Leimu seurasi sittemmin vielä Guy Lönngreniä Guy Design -nimiseen yritykseen, jossa uusien venetyyppien tekemistä jatkettiin. Palkintoa ja patenttia Vuodesta 1988 lähtien Leimu työllisti itse itsensä Muottimatti Oy:ssä, mutta yhteistyö Lönngrenin kanssa jatkui edelleen. Yksi merkittävä projekti oli esim. One 40 -vene, joka voitti muotoilun Pro Finnish Design -palkinnon. Siinä veneessä knaapitkin olivat erikoissuunniteltuja, muistelee Leimu. Toinen erikoinen projekti oli Go5, asuttava purjelauta, joka herätti aikanaan melkoista huomiota. Guy toimi kuten taitelija, sillä hän ei tehnyt insinöörimäisiä työkuvia, vaan piirsi kuvat tussilla konseptipaperille. Minä sain ilokseni olla tekemässä kaikkia hänen veneprojektejaan vuodesta 1973 lähtien. Leimu kuvailee Yksi mieleen jäänyt projekti oli myös se, kun teimme floridalaiselle Hunter boats -yritykselle muotit, lestin ja prototyypin Windex 50 -merkkiseen veneeseen, Leimu kertoo. Veneen suunnittelijat Lars Bergström ja Sven-Olof Ridder kehittivät myös Windex-tuulenosoittimen. Tämä suunnittelijoidensa patentoima kapistus on tuttu näky jokaisen purjeveneen mastossa. Yrittäjyyttä ja ammattikouluyhteistyötä Muottimatissa, joka työllisti toistakymmentä henkilöä parhaimmillaan, tehtiin monenlaista lujitemuovista, kuten malleja ja lestejä sekä myös prototyyppisarjoja ja veneitä. Kaarinassa toimineen yrityksen suuria asiakkaita olivat Submarin, jolle tehtiin sukellusveneiden osia, ja Valtra, joka taas tilasi traktorien osia. Tärkeä yhteistyökumppani oli myös Yamarin Kesko Oy, jolle Matti Leimu suunnitteli ja teki kolmeen eri soutuvenetyyppiin lestit. Veneiden peräjatkeita Muottimatti taas teki mm. Sunwind 26 ja Guyline 95 -veneille. Myös Finngulfin ja Silverin kanssa tehtiin yhteistyötä. Matti Leimu toimii edelleen aktiivisesti TAO, Turun Ammattiopistosäätiön arvioijana niin nuorten ammattiosaamisen näytöissä kuin aikuisten näyttötutkinnoissakin. Hän myös kuuluu TAO:n arviointilautakuntaan. Koulun ulkopuolelta on oltava edustajat, ja me kerromme omat mielipiteemme näyttötehtävistä, havainnoi Leimu. Alan tulevaisuudesta Leimu on hieman huolissaan. Kotimaiset veneveistämöt eivät pärjää nykymaailmassa, jossa veneet rakennetaan tehdasmaisesti eikä käsityönä. Onneksi kuitenkin huolto- ja telakkatoiminnalla on kysyntää. Entisöinti, korjaus ja laiteasennukset ovat niitä töitä, joita edelleen kannattaa Suomessa tehdä, ja varsinkin venesähkötöiden osuus on kasvamassa koko ajan. Se on kunkku, joka niitä osaa tehdä, kiteyttää konkari. Hänen mielestään venealalle tähtäävien tärkeimpiä ominaisuuksia ovat kuitenkin tekemisen halu, käden taidot ja alan tietämys.

11 Ammattiosaamisen näytöt paljastavat oppijan taitotason Valmistuvien luokkien opiskelijat hikoilivat toukokuun alussa tehden ammattiosaamisen näyttöjä. Näyttötehtävät on hyväksytetty alan neuvottelukunnassa ja oppilaitoksen arviointilautakunnassa. Arviointi tapahtuu kolmikantaperiaatteella, eli työelämän edustajat, oppilaitoksen edustaja ja opiskelija itse antavat omat arvionsa työn onnistumisesta. Pintakäsittelyalan opiskelijoiden näyttötehtävinä oli mm. auton lokasuojan maalaus (viereinen kuva). Rakennuspeltiseppien näyttötehtävänä oli puolestaan ilmanvaihtoputkien eristystyö (kansikuva). Opettaja Markus Fincken mukaan peltisepän on osattava eristää ilmastointikanavat ja kiinnittää huomiota eristeen paksuuteen ja eristeen liitoksiin, ja myös eri paloluokitukset vaikuttavat eristykseen. Joissakin tapauksissa eristeet pellitetään piiloon. Ympäristöpäivä yhdessäoloa ja aurinkoa Huhtikuun lopussa pidetty ympäristöpäivä kokosi jälleen koko koulun yhteen. Porukalla pistettiin piha-alueet kuntoon, ja aikaa jäi myös kisailuun. Sählymestaruuden vei rakennuspeltiseppien joukkue. Kuvissa sisustajaopiskelijat näyttävät mallia yhteistyöstä ja rakennuspeltiseppien edustaja näyttää verhoilijalle mallia maalin teosta. 2 Tänä keväänä ammatillisen tutkinnon ja valkolakin saa puserrettua kokoon kolme ahkeraa pintakäsittelylinjan tyttöä: Katriina Reijonen, Minna Suominen ja Katariina Tähtinen. Samalla tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun ensimmäiset valkolakit painettiin TAO:ssa ammattiin valmistuvien päihin. Silloin tuoreita ylioppilaita oli neljä, muistelee englannin opettaja Marja Toivola, joka on opettanut TAO:n kaksoistutkintolaisia alusta asti. Sekä opettaja että tyttökolmikko ovat samaa mieltä siitä, että kaksoistutkinnon mahdollisuus kannattaa käyttää hyväksi. TAO:ssa käytännön järjestelyt on hoidettu hyvin, eikä se niin suuri urakka ole, kunhan vain jaksaa istua, kuunnella ja keskittyä, tietää tuore ylioppilas Katriina Reijonen. Marja Toivola kiittelee tämänvuotisia abeja kivoiksi ja rauhallisiksi. Varmasti he ovat tehneet myös työtä menestymisensä eteen, opettaja arvelee. Tytöt puolestaan ovat iloisia siitä, että lukion opettajat ovat mukavia ja kaikkien kanssa on tultu toimeen. Opiskelijoiden mielestä pienessä ryhmässä on se etu, että opettaja pystyy keskittymään yksittäiseen opiskelijaan, jos jollain on hankaluuksia. Toisaalta opiskelija ei voi myöskään piiloutua isoon massaan, vaan jokaisen on paneuduttava opiskeluun. WorldSkills-valmennus alkoi jälleen TAO:ssa Toukokuun puolivälissä alkoi taas valmennusurakka kohti ammattitaidon maailmanmestaruuskisoja, jotka pidetään seuraavan kerran elokuussa 2015 São Paulossa Brasiliassa. Valmentaja Kirsti Salo oli kutsunut ensimmäiselle valmennusjaksolle viisi henkilöä, joista paikalle saapui kolme nuorta naista (kuvassa vas. lukien): Saarijärveltä kotoisin oleva Sari Nykänen, lieksalainen Henna Otronen ja Katja Raitio Salosta. Kolmikosta jokainen on pärjännyt kansallisissa Taitaja-kisoissa, ja sen ansiosta saanut paikan valmennustiimiin. Tytöt eivät koe keskuudessaan kilpailuasetelmaa, sillä heistä on Ensimmäiset TAO:n kaksoistutkintolaiset lakitettiin 10 vuotta sitten Sujuvaa yhteistyötä tärkeää, että he tulevat keskenään hyvin toimeen, sillä valmennuksessa ollaan niin tiiviisti yhdessä. Valmentaja Salo on samaa mieltä, eikä hän ole koskaan aiemminkaan havainnut mitään ongelmia valmennustiimin jäsenten välillä. Tytöistä Henna osallistuu Euroskills-kilpailuun Ranskan Lillessä loka-marraskuun vaihteessa. Tästä valmennuksesta vastuussa on Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä. Hennan mielestä valmennuksessa ei ole juurikaan eroa, ja Kirsti Salokin vahvistaa, että valmentajien kesken on sovittu yhteinen linja ja kriteerit ovat samat molemmissa kisoissa. YHTEYSTIEDOT Teijonkatu 5, TURKU Sähköpostiosoite: Internet-osoite: Puh (keskus) Lehden toimitus Eva-Maria Oksman Taitto Reija Marjoluoto, Sanavasara Painopaikka Multiprint Oy TAO:n yhteistyökumppani kaksoistutkinnon järjestämisessä on Turun normaalikoulun (Norssi) lukio. Tämän koulun rehtorina toimii Marjut Kleemola, jonka mielestä yhteistyö oppilaitosten välillä on sujunut erittäin hyvin. Systeemi on selkeä, ja TAO:sta on osoitettu hyvät opetustilat, joihin lukio-opettajat tulevat opettamaan, toteaa Kleemola. Koska Norssi on osa opettajankoulutuslaitosta, on hänen mukaansa tärkeää, että nuoret opettajaksi opiskelevat saavat laajennettua työllistymisnäkymiään ja myös näkökulma ammatillisesta opetuksesta avartuu mahdollisen harjoittelujakson ansiosta. On ihan tervettä muutenkin, että opettajat käyvät erilaisissa opinahjoissa, etteivät samanlaiset ihmiset ole aina vain keskenään, Kleemola huomauttaa. Joskus älliä ja välillä riman hipomista Marja Toivolan mukaan TAO:n opiskelijat ovat vuosien saatossa saavuttaneet kirjoituksissa ihan korkeimpiakin Valmistuvat kaksoistutkintolaiset vasemmalta lukien: Minna Suominen, Katariina Tähtinen ja Katriina Reijonen. arvosanoja, myös tänä vuonna. Keskimäärin niitä ei kuitenkaan ole tullut ihan yhtä paljon kuin isoissa lukioissa, mutta se selittynee sillä, että lähtötavoitteetkin ovat olleet osalla opiskelijoista erilaiset. Jollekin kaksoistutkintoa suorittavalle on riittänyt, että on päässyt kirjoituksista läpi rimaa hipoen. Kuitenkin suurin osa niistä opiskelijoista, jotka ovat tavoitelleet jatko-opiskelupaikkaa, on myös päässyt haluamiinsa korkeakouluihin, Toivola muistelee. Pitkiä päiviä mutta kiintoisia aiheita TAO:n tämän kevään abiturientit kertovat, että haasteellisinta kaksoistutkinnossa on ollut se, että päivät ovat olleet välillä pitkiä, kun ne ovat kestäneet aamukahdeksasta neljään iltapäivällä. Viime vuonna viimeinen lukiojakso osui toukokuulle, ja silloin tuntui välillä raskaalta, kun muut opiskelijat pääsivät meitä aiemmin koulusta ja saivat nauttia aurinkoisesta säästä, muistelee Katariina Tähtinen. Lukiokurssien aiheet ovat kuitenkin tyttöjen mielestä olleet mielenkiintoisia ja ne ovat tuoneet mukavaa vaihtelua ammattiaineiden opiskeluun. Viiden viikon mittaiset lukiojaksot ovat kuitenkin olleet siinä mielessä hyviä, että on voinut rauhassa keskittyä teoriaopintoihin. Opettaja Marja Toivolan mielestä kaksoistutkintoa suorittavilta opiskelijoilta vaaditaankin sitkeyttä ja periksi antamattomuutta. Jos on omalta opintolinjalta ainoa, joka suorittaa lukiokursseja, on oltava myös uskallusta, hän huomauttaa. Nämä ryhmät ovat kuitenkin aina hitsautuneet hyvin yhteen. Nykyiset abit tulevat samalta opintolinjalta, mutta opiskelija Minna Suominen korostaa myös hyvää ilmapiiriä ja sitä, että mitään kilpailuasetelmaa heidän välillään ei ole ollut. Olemme tukeneet toinen toisiamme ja iloinneet toistemme onnistumisista, hän hehkuttaa. Virtuaalioppiminen lisääntynyt Marjut Kleemola on sitä mieltä, että lukio-opetus on muuttunut kymmenen vuoden aikana melkoisesti. Virtuaalioppiminen on lisääntynyt todella valtavasti verkkokursseineen ja kotikokeineen. Myös joitain kokonaisia kursseja voi nykyään suorittaa verkossa, hän luettelee. Toisaalta yhteisöllisyyteen kiinnitetään nykyään paljon huomiota, sillä yhä enemmän käytetään tiimioppimista. Toisaalta yksilöllisyyskin tulee esille vahvasti, sillä valinnaisuutta on paljon ja opiskelijat saavat itse rakentaa omat lukujärjestyksensä Wilmaohjelman kurssivalikoiman avulla. Visioissa töitä ja lisää opiskelua Katriina Reijosen tulevaisuuden suunnitelmissa on tehdä alan töitä. Minna Suomisella on sama haave, mutta jos ei töitä löydy, hän suunnittelee jatkavansa lukio-opintoja syksyllä iltalukiossa. Samoilla linjoilla jatko-opiskelun suhteen on Katariina Tähtinenkin. Hänen silmissään siintää muutaman vuoden päästä myös korkeakoulu. Rehtori Kleemola kannattaa sitä, että ammattikoululaisille avautuu jatkoopintomahdollisuuksia. Toivon, että kaksoistutkinto jatkuu tulevaisuudessa, sillä se monimuotoistaa opiskelua ja tarjoaa nuorelle yhden eri väylän eteenpäin elämässä, hän kiteyttää. 11

12 TAO, Turun Ammattiopiston henkilökunta kiittää kaikkia työssäoppimispaikkoina ja oppisopimuspaikkoina toimineita yrityksiä. Ohessa on lista niistä yrityksistä, jotka ovat viime tai tänä lukuvuonna osallistuneet työssäoppimiskouluttajien koulutukseen tai ovat jo suorittaneet koulutuksen loppuun asti. Lisäksi listassa ovat mukana oppisopimuspaikat. Yritysten nimet on mainittu vain kertaalleen, vaikka jotkut yritykset toimivat useamman kuin yhden alan työssäoppimispaikkoina. Kiitämme yhteistyöstä, ja toivotamme kaikille aurinkoista kesää! Pintakäsittely Andersson Oy Ab Aurakorro Oy Auranmaan Soodapuhallus Automaalaamo Hannu Heinonen Oy Autokiila Oy Automaalaamo Teppo Salminen Oy Autopeltityö Tero Koivumäki Carrus Delta Oy Delta Auto Turku Oy EPA-Auto Oy FSP Oy Kaarina FSP Oy Raisio Kiskon US-Motor Oy KSP Kaarina Oy Liedon Automaalaamo Oy LTT-Tekniikka Oy Maalaus Kaulio Oy Maalausliike Auto Oy Suutari Niklaamo Rehti Oy Omniko Oy STX Finland Oy Teollisuusmaalamo K. Nikander Oy Teollisuustuote- ja maalaus Oy Treston Oy TPU-Maalaus Oy Vaki-Maalaus Oy Vakka-Suomen Hiekkapuhallus ja maalaus Lattianpäällystys Aspro Oy Casaneera Oy Duo-Palvelut HTA-Urakointi Oy Jul-Mat Julkisivut ja Matot Oy Kloba Oy L & T Vahinkosaneeraus Lattiamestarit Oy Oy Milosan AB Naantalin Sisustus System Oy Remontti Turku Oy Saneeraus ja Maalaus Erander Sisustus Taloteam Oy Sunborn Saga Oy Suomen Huoltosiivous Oy Teppman Oy Turun Ykkösparketti Oy Wisi-Rakennus Oy Veneenrakennus Astrum Auto ja Venetalo Fiberline Oy Forum Marinum Lasikuitu-Palin Tmi Marisail Oy Marpol Oy Paattimaakarit Oy Paraisten Venekeskus Puuverstas Kastell Oy Ympäristöpäivä kokosi yhteen koko kouluväen s. 2 Mikä vimpain? Rymättylän Telakointipalvelu Rymättylän Vene- ja mallipaja Oy Sailfish Boat Saint Boats Oy Satavan Venehuolto Satavan Venepalvelu Satua Oy S-Marin Wenda Oy Venetelakka Ramstedt Oy Verhoilu Anneli Haka Tmi Heikkilä Sailmaker Kaani Oy Kraapan verhoomo Mööpeli-Maakari Mööpelitoppari Anne Mikkonen Oy I & J Bergring Ab Propelli Tmi Puunaula Salon Verhoilupalvelu Sisustus Muovikum Sisustus Sauma Sisustusverhoomo Kikka Sisustusverhoomo K Triangle Motor Co. Verhoilu Nuotta Verhoomo & Käsityöpaja Satulanka Verhoomo Alina Kurki Verhoomo Anne Pelkonen Verhoomo Haapaniemi Verhoomo Hakakoski Verhoomo Iidamiina Verhoomo ja entisöintiliike Anne Silver Verhoomo Lunden Verhoomo Nasta Verhoomo Pirjo Ihander Verhoomo Tocklin Verhoomo Vaahtera VerhoomoVekki Verhoomo Victoria Verhoomo Villa Sisustus Aallotar sisustusta ja verhoilua Ikea Oy In Time Yachts Kjisik Oy Korjausrakennuspalvelu Jan Blomqvist Merkki-Piste Oy Naapuu Oy Orikedon Keittiötukku Oy Pimee Vintti Puuvaja Oy Rakennuspalvelu R. Ekholm Rakennuspalvelu Sorje Oy Rakennustoimisto Taitoneliö Oy Remonttipalvelu Kronström Tmi Restatop Oy Sata-Taito Oy Sisustus Mainio Sisustusliike Teatteri Taitoasennus TS-Rakennustekniikka Turun Kaupunginteatteri Vaneripiste Aaltonen & Virta Wanhan Wallankumous Rakennuspeltityöt Auranmaan Metallituote Oy Fläkt Woods Oy Hirvensalon Peltityöt Oy M-Ventti Oy Peltimies Oy Peltisepänliike Pasi Patronen Penni Oy Stelia Prima-rakentajat Oy PSL J. Pohjaluoto Oy Raision Peltikattoasennus Oy Rakennus-Saneeraus J. Koski Oy Tekate Oy Tmi Jouni Järvinen Virte-Metalli Oy Vastaus kuvan arvoitukseen selviää TAO:n internet-sivuilta TAO, Turun Ammattiopistosäätiön tiedotus- ja asiakaslehti 1/ vuosikerta Maalaus ATV Aninkaisten Tapetti ja Väri Oy Del Arte Povero Oy Hartela Oy Huonekalutehdas Korhonen Oy JoRaTa Oy Jussin Laatoitus ja Maalaus Ky Kauhax Oy Kirjalan Maalauspalvelu Laatupinnoite Lattools Oy Maalaus- ja muutostyöt Oy Maalaus T. Järvinen Maalausliike Helin Oy Maalausliike Lundell Oy Maalausliike Mika Aaltonen Oy Maalausliike Timo Randell Oy Maalausurakointi Aalto Oy Ma-Kron Julkisivut Oy Maskun Kattopinnoite Naantalin maalarit Oy / Salamasaneeraus Oy NCC Rakennus Oy Piispanristin Saha Oy Ranolift Oy Rauman Maalaus ja Rakennushuolto Oy S & S Tasoitus Sellakka Oy SL Rappaus Oy Tapetointi ja maalaus A. Pitkänen Tasoite- ja maalaustyöt Nikula Ky Turun ja Ympäristön Saumaustekniikka US-Maalaus Oy Wanhan Restaurointi TAOsta töihin Ammattiosaamisen näytöt mittaavat käytännön taitoa s.2 Valmistuvien esittely s. 4-9 Veneenrakennuksen konkari Matti Leimu tuntee alalla menestymisen reseptin s.10 Ensimmäiset valkolakit 10 vuotta sitten Kaksoistutkinnon suoritti pintakäsittelyalan tyttökolmikko s.11

TAO, Turun Ammattiopistosäätiön tiedotus- ja asiakaslehti 3/2012 12. vuosikerta

TAO, Turun Ammattiopistosäätiön tiedotus- ja asiakaslehti 3/2012 12. vuosikerta TAO sta töihin Kansainvälisyysprojektille jatkoa s. 3 Koskisen talo kaunistuu aikuisten koristemaalauskurssilla s. 7 Mikä vimpain? Vastaus kuvan arvoitukseen selviää TAO:n internet-sivuilta www.taos.fi

Lisätiedot

UUTTA TAO:ssa. TAO, Turun Ammattiopistosäätiön tiedotus- ja asiakaslehti 2/2012 12. vuosikerta. Helena Mattilasta von Wright -ritari s.

UUTTA TAO:ssa. TAO, Turun Ammattiopistosäätiön tiedotus- ja asiakaslehti 2/2012 12. vuosikerta. Helena Mattilasta von Wright -ritari s. TAO sta töihin UUTTA TAO:ssa Helena Mattilasta von Wright -ritari s. 12 Mikä vimpain? Vastaus kuvan arvoitukseen selviää TAO:n internet-sivuilta www.taos.fi TAO, Turun Ammattiopistosäätiön tiedotus- ja

Lisätiedot

TAO, Turun Ammattiopistosäätiön tiedotus- ja asiakaslehti 2/2013 13. vuosikerta

TAO, Turun Ammattiopistosäätiön tiedotus- ja asiakaslehti 2/2013 13. vuosikerta TAO sta töihin TAO sta töihin Mikä vempele henkilön kädessä on? Ympäristöpäivänä siivottiin, pelattiin ja viihdyttiin s. 2 Vastaus kuvan arvoitukseen selviää TAO:n internet-sivuilta www.taos.fi TAO, Turun

Lisätiedot

Teemanumero: Infopaketti 9.-luokkalaisille

Teemanumero: Infopaketti 9.-luokkalaisille Teemanumero: Infopaketti 9.-luokkalaisille Mikä vimpain? Vastaus kuvan arvoitukseen selviää oppilaitoksen Internet-sivuilta: www.taos.fi TAO, Turun Ammattiopistosäätiön tiedotus- ja asiakaslehti 2/2015

Lisätiedot

Mikä vimpain? TAO, Turun Ammattiopistosäätiön tiedotus- ja asiakaslehti 1/2015 15. vuosikerta. Taitaja2015-tapahtuma Turussa s.

Mikä vimpain? TAO, Turun Ammattiopistosäätiön tiedotus- ja asiakaslehti 1/2015 15. vuosikerta. Taitaja2015-tapahtuma Turussa s. Taitaja2015-tapahtuma Turussa s. 2-3 Mikä vimpain? Vastaus kuvan arvoitukseen selviää TAO:n internet-sivuilta www.taos.fi TAO, Turun Ammattiopistosäätiön tiedotus- ja asiakaslehti 1/2015 15. vuosikerta

Lisätiedot

TAOsta töihin. Mikä vermeke? TYÖSSÄOPPIMINEN NÄYTÖT REKRYTOINTI

TAOsta töihin. Mikä vermeke? TYÖSSÄOPPIMINEN NÄYTÖT REKRYTOINTI TAOsta töihin TYÖSSÄOPPIMINEN NÄYTÖT REKRYTOINTI TAO, Turun Ammattiopistosäätiön tiedotus- ja asiakaslehti 1/2010 11. vuosikerta Menestystä Taitaja-kilpailussa s. 3 Valmistuvien esittely s. 4-12 Suomen

Lisätiedot

TAO, Turun Ammattiopistosäätiön tiedotus- ja asiakaslehti 3/2013 13. vuosikerta

TAO, Turun Ammattiopistosäätiön tiedotus- ja asiakaslehti 3/2013 13. vuosikerta TAO sta töihin TAO sta töihin TAO:n opiskelijat Tuomiokirkon jouluseimiprojektissa s. 3 Mikä vekotin? Vastaus kuvan arvoitukseen selviää TAO:n internet-sivuilta www.taos.fi TAO, Turun Ammattiopistosäätiön

Lisätiedot

Oppisopimuksia ammattikoululaisille

Oppisopimuksia ammattikoululaisille Oppisopimuksia ammattikoululaisille Jaakko Lainio 20.3.2014 Viimeinen vuosi oppisopimuksella Erinomainen yhdistelmämahdollisuus! Opiskellaan ensin perustaidot koulussa ja siirrytään välillä oppisopimuksella

Lisätiedot

Oppisopimuksella ammattiin

Oppisopimuksella ammattiin Oppisopimuksella ammattiin Video: oppisopimuskoulutus: Puualan perustutkinto https://www.youtube.com/watch?v=pvxiyx zaivm Oppisopimus on Työssä oppimista, jota täydennetään opiskelulla oppilaitoksessa

Lisätiedot

Valmentaudu tuleviin opintoihin!

Valmentaudu tuleviin opintoihin! Valmentaudu tuleviin opintoihin! Perusopetuksen jälkeinen valmistava koulutus 2015 2016 Koe tekemisen, osaamisen ja onnistumisen iloa! Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus (Valma) Valmentavassa

Lisätiedot

Urheiluseurat 17.06.2016. Kaarinassa toimii useita urheiluseuroja.

Urheiluseurat 17.06.2016. Kaarinassa toimii useita urheiluseuroja. Urheiluseurat Kaarinassa toimii useita urheiluseuroja. BFB Piikkiö ry Pj. Jani Nieminen, 0440 432 116 Henrikinkatu 2 A 1 21100 Naantali. info[at]digitalisointi.com Siht. Johan Ekman, 041 535 2069 FC Kaarina

Lisätiedot

YLEINEN AMMATINVALINNAN PERUSTE OPISKELIJOILLE 1(3)

YLEINEN AMMATINVALINNAN PERUSTE OPISKELIJOILLE 1(3) YLEINEN AMMATINVALINNAN PERUSTE OPISKELIJOILLE 1(3) Ammatin sisällöllinen kiinnostavuus 34 40 21 4 1 4,00 Ammatin hyvä imago 35 41 14 8 3 10 55 25 10 38 37 23 3 44 44 12 35 22 26 9 9 10 50 40 60 40 8 32

Lisätiedot

# Nimi Synt Seura Aika

# Nimi Synt Seura Aika Tulokset Täydellinen - Ikäsarjoittain (väliajat, ei pisteitä) Kilpailu Syysuinnit Salo Järjestäjä Salon Uimarit ry Allas 25m Kilpailupäivämäärä 27 syyskuu 2014 Laji 1, 50m VU Masters Naiset, Loppukilpailut

Lisätiedot

Matkalla työelämään ja maarakennuskoneenkuljettajaksi. Eija Kinnunen-Likola, Jyväskylän aikuisopisto 13.2.2013 eija.kinnunen-likola@jao.

Matkalla työelämään ja maarakennuskoneenkuljettajaksi. Eija Kinnunen-Likola, Jyväskylän aikuisopisto 13.2.2013 eija.kinnunen-likola@jao. Matkalla työelämään ja maarakennuskoneenkuljettajaksi Eija Kinnunen-Likola, Jyväskylän aikuisopisto 13.2.2013 eija.kinnunen-likola@jao.fi Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän ammattiopisto Lukiokoulutus

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2015

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2015 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2016 klo 9.00 Nuorten miesten työttömyys vähenee Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ-

Lisätiedot

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa 1.2.2009-31.12.2012 Toimintalinja 3: Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis-, innovaatio- ja palvelujärjestelmien kehittäminen Tilannekatsaus

Lisätiedot

SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE. syksy 2015 ja kevät 2016

SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE. syksy 2015 ja kevät 2016 Hyvinvointi ja palveluala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Otavankatu 4 50100 MIKKELI SOSIAALI-, TERVEYS- ja LIIKUNTA-ALAN KOULUTUS TYÖELÄMÄN ARVIOIJILLE syksy 2015 ja kevät 2016 Työelämän edustajina,

Lisätiedot

SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA.

SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA. SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA. DTF 3. HALKOSAARI, LASSI. POWER BULL RY 4. HIRVIMÄKI, ANTERO. JURVAN

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus

Ammatillinen koulutus Ammatillinen koulutus pähkinänkuoressa AMMA projekti, 2005. Ammatillinen koulutus maahanmuuttajille. YLIOPISTOT 4-7 vuotta Suomen koulutusjärjestelmä AMMATTIKORKEA- KOULUT, 4 vuotta Suomessa kaikki käyvät

Lisätiedot

Koulutuskuntayhtymän hallinnollinen rakenne 1.8.2011

Koulutuskuntayhtymän hallinnollinen rakenne 1.8.2011 Koulutuskuntayhtymän hallinnollinen rakenne 1.8.2011 Omistajakunnat Valtuusto Puheenjohtaja Jari Blom Hallitus Puheenjohtaja Pauli Partanen Tarkastuslautakunta Johtaja Vesa Saarikoski aikuisopisto ammattiopisto

Lisätiedot

KOKEMUKSIA TYÖPAJOJEN JA OPPILAITOKSEN YHTEISTYÖSTÄ UVA-PÄÄTÖSSEMINAARI 8.10.2014. Minna Keisu erityisopettaja, ammattiopisto Lappia

KOKEMUKSIA TYÖPAJOJEN JA OPPILAITOKSEN YHTEISTYÖSTÄ UVA-PÄÄTÖSSEMINAARI 8.10.2014. Minna Keisu erityisopettaja, ammattiopisto Lappia KOKEMUKSIA TYÖPAJOJEN JA OPPILAITOKSEN YHTEISTYÖSTÄ UVA-PÄÄTÖSSEMINAARI 8.10.2014 Minna Keisu erityisopettaja, ammattiopisto Lappia YLEISIÄ ASIOITA YHTEISTYÖSTÄ Projektin aikana molemmin puolinen ymmärtäminen

Lisätiedot

Vetovoimaa rakennusalalle

Vetovoimaa rakennusalalle Vetovoimaa rakennusalalle Rakennusalan valtteja Koulutus Tulevaisuuden keskeisiä osaamistarpeita Satu Elho Asiamies Rakennus- ja kiinteistöpalvelualan vetovoima ry www.themesta.net Mitä ammattilaiset itse

Lisätiedot

santasport.fi Tutkinnon saa nopealla aikataululla, käytännönläheisesti opiskellen Tutkinnon suorittaneiden ammattinimike on Liikuntaneuvoja

santasport.fi Tutkinnon saa nopealla aikataululla, käytännönläheisesti opiskellen Tutkinnon suorittaneiden ammattinimike on Liikuntaneuvoja Opinnot kestävät 3 vuotta Opinnot koostuvat ammatillisista opinnoista 90 ov, ammattitaitoa täydentävistä opinnoista 20 ov ja vapaasti valittavista opinnoista 10 ov. Kansainvälinen vaihto-opiskelumahdollisuus

Lisätiedot

Kirkkonummi Karate Open 2014 Tulokset

Kirkkonummi Karate Open 2014 Tulokset Kirkkonummi Karate Open 2014 Tulokset 7-9v pyykkipoika Ottelu 1. Jukka Saarinen Tapanilan Erä 2. Samuli Lindroos Nurmijärven Shotokan 3. Nico Lötjönen Kirkkonummen Sokuto 3. Ebba Suominen Porin Shotokan

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteuttaminen

Työssäoppimisen toteuttaminen Työssäoppimisen toteuttaminen 1 Sisällöt Määritelmät Valmistautuminen työssäoppimisen ohjaamiseen Mitä meidän työyhteisössä voi oppia? Yhteistyö oppilaitoksen kanssa Tutkinnon perusteiden merkitys työssäoppimisessa

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011

Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011 Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011 1. Ilpo Ollikainen Jyväskylän normaalikoulu TVT kehittäminen ja verkko opetus 2. Minna Myrsky Nyberg Turun normaalikoulu Ohjaajakoulutus

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 7/2013

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 7/2013 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus /2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8. 2013 klo 9.00 Työttömyyden kasvaa yhä Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa Pintakäsittelyalan perustutkinto

Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa Pintakäsittelyalan perustutkinto Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa Pintakäsittelyalan perustutkinto Rehtorin hyväksymä pintakäsittelyalan perustutkinnon opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa, joka sisältää arviointitoimikunnan

Lisätiedot

Digitarinat. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamat Nopso-hankkeet 2014 2015 Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa: Oppiminen on yhteispeliä

Digitarinat. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamat Nopso-hankkeet 2014 2015 Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa: Oppiminen on yhteispeliä Digitarinat Oppiminen on yhteispeliä Qr-koodi Youtube soittolistaan: Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamat Nopso-hankkeet 2014 2015 Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa: TYÖPAIKKAOHJAAJIEN KOULUTUS

Lisätiedot

Kädentaitaja keramiikka-alalla

Kädentaitaja keramiikka-alalla Kädentaitaja keramiikka-alalla Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Artesaani, keramiikka-ala Näyttöperusteisesti aikuiskoulutuksena kpedu.fi KESKI-POHJANMAAN MAASEUTUOPISTO TOHOLAMMIN YKSIKKÖ ARTESAANIOPISTO,

Lisätiedot

Vankiloiden opetustarjonta 2015

Vankiloiden opetustarjonta 2015 Vankiloiden opetustarjonta 2015 ETELÄ-SUOMEN RIKOSSEURAAMUSALUE Vankila Koulutus Ala Ankohta Järjestäjä Helsingin Peruskoulu/ lyhytaikaisvangeille Peruskoulu (9.luokan puuttuvat kurssit) neljä kurssia

Lisätiedot

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Nuorten oppisopimuskoulutus Tarja Orellana, koulutustarkastaja p. 040 341 5189 tarja.orellana@jao.fi

Lisätiedot

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lapin alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Rovaniemellä ja Kemi-Torniossa opiskelevat nuoret. Vastaajat

Lisätiedot

SUOMEN KÄDENVÄÄNTÖLIITTO RY SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT 2014 LAUANTAI 10.5.2014, RAAHE Osallistujia: 76

SUOMEN KÄDENVÄÄNTÖLIITTO RY SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT 2014 LAUANTAI 10.5.2014, RAAHE Osallistujia: 76 SUOMEN KÄDENVÄÄNTÖLIITTO RY SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT 2014 LAUANTAI 10.5.2014, RAAHE Osallistujia: 76 Miehet Noviisi -80kg Oikea 1 Niko Eerola TKT-Nääsvääntö, Tampere 10 2 Jani Kuukasjärvi Team Pro-Am,

Lisätiedot

Varastoalan tutkintotoimikunnan hyväksymät tutkintosuoritusten arvioijat ja heidän yhteystietonsa aakkosjärjestyksessä:

Varastoalan tutkintotoimikunnan hyväksymät tutkintosuoritusten arvioijat ja heidän yhteystietonsa aakkosjärjestyksessä: Päivitetty 13.02.2015 1 Varastoalan tutkintotoimikunnan hyväksymät tutkintosuoritusten arvioijat ja heidän yhteystietonsa aakkosjärjestyksessä: logistiikan perustutkinto (varastonhoitaja) varastoalan ammattitutkinto

Lisätiedot

keho ja mieli Oulun Diakoniaopisto Innostavaa opiskelua Oulussa ja Ylitorniolla

keho ja mieli Oulun Diakoniaopisto Innostavaa opiskelua Oulussa ja Ylitorniolla Oulun Diakoniaopisto Innostavaa opiskelua Oulussa ja Ylitorniolla Ajankohtaiset koulutukset, kurssit ja hakuohjeet: www.oulundiakoniaopisto.fi keho ja mieli Monien mahdollisuuksien opisto Ammattikoulutus

Lisätiedot

Ennakointikamari LVIS

Ennakointikamari LVIS Ennakointikamari LVIS LVIS-alojen ammatillisen koulutuksen tarjonta ja kysyntä pääkaupunkiseudulla Minkälaisiin tehtäviin oppilaitoksista valmistutaan? Sähkö-ja automaatiotekniikan perustutkinto Sähkö-

Lisätiedot

KOTIRATASOUTU TULOKSET, kevät 2013. 7 lk, tytöt

KOTIRATASOUTU TULOKSET, kevät 2013. 7 lk, tytöt 1 7 lk, tytöt 1 Inkeroisten yhteiskoulu 7 Essi Vuorela 02:01.04 2 Inkeroisten yhteiskoulu 7 Elsa Lehtomäki 02:02.10 3 Inkeroisten yhteiskoulu 7 Sara Mallat 02:03.20 4 Inkeroisten yhteiskoulu 7 Sanni Aho

Lisätiedot

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 AIKATAULU BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 PERJANTAI 11.4.2014, MATINKYLÄN JÄÄHALLI Matinkartanontie 9-11,

Lisätiedot

Lähtöaika Nimi Seura Sukupuoli Sarja Painoluokka

Lähtöaika Nimi Seura Sukupuoli Sarja Painoluokka Lähtöaika Nimi Seura Sukupuoli Sarja Painoluokka Lava Erä 1 12.00 1 Riikka Viiala K4 Center naiset LC 1 kg -3 kg 2 Minna Silvennoinen Hakalanmäen Ryhti ry naiset LC 1 kg -3 kg 3 Johanna Soiluaho Tahdonvoiman

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ammattiopistojen Taitaja2013 Joensuu -Finalistit

Pohjois-Karjalan ammattiopistojen Taitaja2013 Joensuu -Finalistit jen Taitaja2013 Joensuu -Finalistit Nuorten ammattitaidon SM-kilpailu Taitaja on Suomen suurin ammatillisen koulutuksen vuosittainen tapahtuma, joka järjestetään Joensuu Areenalla 14.-16.5.2013. Tapahtumaan

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE KEVÄT 2015 Vastausprosentti: 79,9 % Työ, työnhaku ja työllistyminen 1. Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa

Lisätiedot

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille 1. Tässä opintojaksossa painotetaan työelämätaitoja ja yrittäjyyttä. Lisäksi käsitellään lyhyesti oman talouden suunnittelua.

Lisätiedot

Päivitetty 06.11.2014 1

Päivitetty 06.11.2014 1 Päivitetty 06.11.2014 1 Varastoalan tutkintotoimikunnan hyväksymät tutkintosuoritusten arvioijat ja heidän yhteystietonsa aakkosjärjestyksessä: logistiikan perustutkinto (varastonhoitaja) ja varastoalan

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto AIKUISKOULUTUKSEN LAATU- JA VAIKUTTAVUUS, OPISKELIJAPALAUTE KEVÄT 2015 Vastausprosentti: 43 % Koulutuksen sisällöt ja tavoitteet Sivu 1 / 10 Koulutuksen sisällöt ja

Lisätiedot

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Kaikissa toisen asteen

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammattistartti on valtakunnallisesti ja paikallisesti suunnattu ratkaisemaan ongelmia, jotka syntyvät nuoren uravalinnan

Lisätiedot

työpaikkaohjaajien mentorointi ja perehdytys, työpaikkojen perehdytys ja työssäoppimisen suunnittelu OPS-uudistus huomioiden

työpaikkaohjaajien mentorointi ja perehdytys, työpaikkojen perehdytys ja työssäoppimisen suunnittelu OPS-uudistus huomioiden OPETTAJAN TYÖELÄMÄJAKSOJEN SEURANTATAULUKKO 20.4.2010 2009 opettaja, ala, s-posti kohdeyritys/organisaatio kehitystehtävä aikaväli oppilaitos syksy 1 Paavola Leena Turun kaupunki / Luolavuoren ja työpaikkaohjaajien

Lisätiedot

VARSINAIS SUOMEN 17 KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS YHTEENVETO SOTE YHTEISTYÖSTÄ. Selvitysalueella toimivat yhteistoiminta-alueet

VARSINAIS SUOMEN 17 KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS YHTEENVETO SOTE YHTEISTYÖSTÄ. Selvitysalueella toimivat yhteistoiminta-alueet VARSINAIS SUOMEN 17 KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS YHTEENVETO SOTE YHTEISTYÖSTÄ 4.3.2014 KUNTAYHTYMÄT, JOIHIN KAIKKI ALUEEN KUNNAT KUULUVAT VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ VARSINAIS-SUOMEN

Lisätiedot

Sisustusalan ammattiosaajaksi

Sisustusalan ammattiosaajaksi Sisustusalan ammattiosaajaksi Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Artesaani, sisustusala kpedu.fi Näyttötutkintoperusteisesti KESKI-POHJANMAAN MAASEUTUOPISTO Toholammin ARTESAANIOPISTO - Ullavantie

Lisätiedot

OPISKELIJOIDEN KESÄTYÖKYSELY 2009

OPISKELIJOIDEN KESÄTYÖKYSELY 2009 OPISKELIJOIDEN KESÄTYÖKYSELY 2009, n = 315 1 Tiivistettynä 2 Keskeiset tulokset 3 Kuvat 1 TIIVISTETTYNÄ Rakennusalaa opiskelee yliopistotasolla enemmän ja lahjakkaampaa ainesta kuin aikoihin. Työnteko

Lisätiedot

Stormin Avoin Teräsmieskisa

Stormin Avoin Teräsmieskisa Miehet yleinen 1. 49 Vastaranta, Mikko TriStadi 00:04:26 00:36:04 00:52:18 +00:00:00 2. 31 Lampainen, Markus Turun 00:04:42 00:36:36 00:53:54 +00:01:36 Urheiluliitto 3. 23 Ruotinen, Jukka Rekolan Raikas00:04:39

Lisätiedot

Naisten ja miesten vapaapainin SM-kilpailut. Sivu: 07.02.15 16:51

Naisten ja miesten vapaapainin SM-kilpailut. Sivu: 07.02.15 16:51 57 kg 57 kg N 1. Runde Samu Rajakangas (Vaasan Voima-Veikot - Fatos Durmishi (Turun Voimamiehet) 0,0 : 4,0 0 : 10 18:00 TÜ 22222; N 1. Runde Mike Mesiäinen (Järvenpään Voimailija - Egbal Rezakli (Helsingin

Lisätiedot

Rullaluistelusarjoissa yhteensä 34 osallistujaa: 30 miestä, 4 naista

Rullaluistelusarjoissa yhteensä 34 osallistujaa: 30 miestä, 4 naista Äetsä Kunnon Helaventti Äetsä 21.05.2009 Rullaluistelusarjoissa yhteensä 34 osallistujaa: 30 miestä, 4 naista Kilpasarjat FIC:n 2. osakilpailu Kilpasarja, miehet (14 kilpailijaa) 1. Suihkonen Jani HTL,

Lisätiedot

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36 RIDE CYCLE STORE CUP 2012 Tulokset 10/10 osakilpailun jälkeen, sarjoissa N/M10-14 ja joukkuekilpailussa 9/9 osakilpailun jälkeen Pisteet määräytyvät seuraavasti: 20, 16, 14, 12, 10, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2,

Lisätiedot

santasport.fi Tutkinnon saa nopealla aikataululla, käytännönläheisesti opiskellen Tutkinnon suorittaneiden ammattinimike on Liikuntaneuvoja

santasport.fi Tutkinnon saa nopealla aikataululla, käytännönläheisesti opiskellen Tutkinnon suorittaneiden ammattinimike on Liikuntaneuvoja Opinnot kestävät 3 vuotta Opinnot koostuvat ammatillisista opinnoista 90 ov, ammattitaitoa täydentävistä opinnoista 20 ov ja vapaasti valittavista opinnoista 10 ov. Kansainvälinen vaihto-opiskelumahdollisuus

Lisätiedot

tuottavia malleja ja onnistuneita urapolkuja on jo olemassa

tuottavia malleja ja onnistuneita urapolkuja on jo olemassa Toimivia ratkaisuja monenlaisia ja tuottavia malleja ja onnistuneita urapolkuja on jo olemassa Maahanmuuttajataustaisen opiskelijan ohjaaminen ja tuki Keudan aikuisopistossa Vastuukouluttajien ohjausosaaminen

Lisätiedot

Henkilökohtaiset SM-mitalit ajanjaksolla 1921 2010 (mukana myös joukkuemitalit)

Henkilökohtaiset SM-mitalit ajanjaksolla 1921 2010 (mukana myös joukkuemitalit) Henkilökohtaiset SM-mitalit ajanjaksolla 1921 2010 (mukana myös joukkuemitalit) Nimi Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Aila Virkberg 15 17 9 41 Teija Virkberg 21 7 8 36 Petri Keskitalo 25 4 3 32 Arto Peltoniemi

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 9.9.2014. P 6. LK 50 m

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 9.9.2014. P 6. LK 50 m KANKAANPÄÄN KAUPUNKI perusopetus 1-6 lk yleisurheilumestaruuskilpailut 9.9.2014 P 6. LK 50 m 1 Aleksi Joensuu Keskusta 7,58 2 Nil Smolin Kyynärjärvi 7,76 3 Henri Hirvinen Keskusta 7,93 4 Samuli Kuusinen

Lisätiedot

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen Tausta Nuorten yhteiskuntatakuu Erillinen ohjelma 20 29-vuotiaille, vailla toisen asteen tutkintoa oleville Lisärahoitus ammatti- ja erikoisammattitutkintoon

Lisätiedot

Varastoalan tutkintotoimikunnan hyväksymät tutkintosuoritusten arvioijat ja heidän yhteystietonsa aakkosjärjestyksessä:

Varastoalan tutkintotoimikunnan hyväksymät tutkintosuoritusten arvioijat ja heidän yhteystietonsa aakkosjärjestyksessä: Päivitetty 16.04.2015 1 Varastoalan tutkintotoimikunnan hyväksymät tutkintosuoritusten arvioijat ja heidän yhteystietonsa aakkosjärjestyksessä: logistiikan perustutkinto (varastonhoitaja) varastoalan ammattitutkinto

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot yhteishaku 2015 Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Opiskelijan polku 2 Mitä hyötyä? Opiskelemalla lukioaineita parannat mahdollisuuksiasi menestyä jatko-opintojen

Lisätiedot

Opettaja: Eija Vuorinen keskiviikko 22.2. klo 8.00-10.50 luokka: 104

Opettaja: Eija Vuorinen keskiviikko 22.2. klo 8.00-10.50 luokka: 104 NOKIAN LUKIO/KERTAUSTILAISUUDET kevät 2012 Äidinkieli: Opettaja: Eija Vuorinen keskiviikko 22.2. klo 8.00-10.50 luokka: 104 Haakana Marianne Kaikkonen Johanna Kalliokoski Tytti Koskinen Suvi Lahdenpohja

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 Homenokka-turnauksessa Istumalentopallon Suomen Cupia on pelattu vuodesta 1985 TULOKSET ry 31. SUOMEN CUP Jyväskylässä 26.-27.9.2015 L O P P U T U L O K S E T NAISTEN

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

Turvallisuusalan perustutkinto

Turvallisuusalan perustutkinto Turvallisuusalan perustutkinto Ammattiosaamisen näyttö vartiointi- ja palvelutoiminnot opintokokonaisuudesta Kuva: Timo Paakkanen Taustaa Ammattiosaamisen näytön suoritti kolmannen vuoden opiskelija. Hänellä

Lisätiedot

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA

LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA LIIKUNNANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO OPPISOPIMUKSELLA Oppisopimuskoulutus on ammatillista peruskoulutusta, joka koostuu työnopetuksesta työpaikalla ja tietopuolisesta opetuksesta oppilaitoksessa sekä ohjatuista

Lisätiedot

Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII -

Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus - TEKEMÄLLÄ OPPII - Pirkanmaan oppisopimuskeskus p Perus, ammatti- ja erikoisammattitutkintokoulutusta Yhteistyöoppilaitokset 17 kuntaa Valittavana yli 360 tutkintoa Tietopuolinen

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ

LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ Tytöt 10v 3-ottelu LOPPUTULOKSET 0 Sija Nimi Koulu 60m Korkeus Kuula Yhteensä 1 Marjo Heikura Jamali 10,38 189

Lisätiedot

XIV Heikki Hovin muistokilpailu, 17.2.2007 Ahvenistolla Tulostettu 17.02.07 klo 18.49.35 Sivu 1 M17 (8 km) Lähti : 4 Keskeytti : 0 Hylätty : 0

XIV Heikki Hovin muistokilpailu, 17.2.2007 Ahvenistolla Tulostettu 17.02.07 klo 18.49.35 Sivu 1 M17 (8 km) Lähti : 4 Keskeytti : 0 Hylätty : 0 Tulostettu 17.02.07 klo 18.49.35 Sivu 1 M17 (8 km) 1 3 Tuomas Vaherkoski Hollolan Urheilijat -46 27.44 27.44 030 2 5 Petteri Vaherkoski Hollolan Urheilijat -46 28.43 +59 140 3 1 Aaro Saarinen Hollolan

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä.

OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä. OPPISOPIMUSKOULUTUS Kouluttaudu ammattiin työtä tekemällä. MITÄ OPPISOPIMUKSELLA VOI OPISKELLA? Oppisopimus on työssäoppimista ja opiskelua oppilaitoksessa Oppisopimuksen avulla voit suorittaa perustutkinnon

Lisätiedot

Itä-Karjalan Kansanopisto

Itä-Karjalan Kansanopisto SUOMEN KIELEN KOULUTUS SAVONLINNAN SEUDULLA 2013 2014 Itä-Karjalan Kansanopisto Valoniementie 32 58450 Punkaharju 015 572 11, telefax 015 572 1220 www.ikko.fi rehtori, opetusneuvos Maija Tenojoki ita-karjalan.kansanopisto@ikko.fi

Lisätiedot

Prosessiteollisuuden työntekijän osaamistarpeet miten niihin vastataan perustutkinnon toimeenpanossa?

Prosessiteollisuuden työntekijän osaamistarpeet miten niihin vastataan perustutkinnon toimeenpanossa? Prosessiteollisuuden työntekijän osaamistarpeet miten niihin vastataan perustutkinnon toimeenpanossa? Prosessiteollisuuden tutkintotoimikunta Riku Silván 2.9.2011 Sisältö Näyttötutkinnot Tutkintotoimikunta

Lisätiedot

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA M30 4 x 100 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 47,81 SE Mikko Kiuru Henri Heikkinen Jukka Mertanen Krister Laine M30 4 x

Lisätiedot

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17.

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17. Jaksovinkit 6 Iltaopetus 7.4. 13.5. Iltaopetuksen kokeet 6. jaksossa: B-koodi: 14.5. D-koodi: 19.5. C-koodi: 15.5. E-koodi: 20.5. Kokeiden palautus: 21.5. Rehtori Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on

Lisätiedot

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Seppälä Oona 1PR Edustusryhmä ma 16:00

Lisätiedot

Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016)

Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016) Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016) 1 Kiviharju Jani Helsingin normaalilyseo 2 Hyvönen Olli Helsingin normaalilyseo 3 van den Berg Marko Helsingin normaalilyseo

Lisätiedot

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti YHDEKSÄN N + 1 KYSYMYSTÄ YSEILLE Pohjois-Karjalan kauppakamari ja Pohjois-Karjalan Aikuisopisto toteuttivat 13.-24.11.2006 Yhdeksän + 1 kysymystä yseille internetkyselyn Pohjois-Karjalan peruskoulujen

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2015 Vastausprosentti: 80,1 % Työ, työnhaku ja työllistyminen 1. Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten

Lisätiedot

Liite S1. Hankkeeseen osallistuvien tahojen yhteystiedot 1.2.2012. Etelä-Suomen vakuutusalue. Terveydenhuolto

Liite S1. Hankkeeseen osallistuvien tahojen yhteystiedot 1.2.2012. Etelä-Suomen vakuutusalue. Terveydenhuolto Liite S1. Hankkeeseen osallistuvien tahojen yhteystiedot 1.2.2012 Etelä-Suomen vakuutusalue Kirsi Koljonen, kuntoutusylilääkäri, vastuuhenkilö, Espoo kirsi.koljonen@espoo.fi Terttu Linna-Kantor, kuntoutussuunnittelija,

Lisätiedot

Meillä palvellaan PALVELUPOLKU

Meillä palvellaan PALVELUPOLKU Mun juttu! Meillä palvellaan PALVELUPOLKU Palvelupolun tavoitteena on, että opiskelija saa käytännön kokemusta palvelualan opinnoista ja työelämästä. Opintoihin liittyy kaksi työssäoppimisjaksoa. Työssäoppiminen

Lisätiedot

Minikarnevaalit 18.11.2007 Leppävirta

Minikarnevaalit 18.11.2007 Leppävirta Taitajat Sijoitus Nimi Seura Pisteet Erikoismaininta 1. Sanni Koskinen 40,66 2. Vilma Kangasaho 36,00 3. Pinja Salmi 34,00 4. Kristiina Venäläinen KuLS 33,32 5. Veera Häkkinen KuLS 32,67 6. Sanna-Mari

Lisätiedot

OPPISOPIMUS on HYVÄ DIILI!

OPPISOPIMUS on HYVÄ DIILI! OPPISOPIMUS on DIILI! HYVÄ Oppisopimuksella osaajaksi stadissa. Työelämälähtöistä oppisopimuskoulutusta Keski- Uudellamaalla. Oppisopimukset Itä- Uudellamaalla. OPPISOPIMUS Viikkotyöaika: min. 25h/vko

Lisätiedot

Työväline työssäoppimisen ja ammattiosaamisen näyttöjen toteutuksen arviointiin

Työväline työssäoppimisen ja ammattiosaamisen näyttöjen toteutuksen arviointiin Oppimistulosten arvioinnin kehittäminen sosiaali- ja terveysalalla Erja Kotimäki projektipäällikkö SOTE JÄRKEVÄ -projekti Projektissa kehitetään lähihoitajakoulutukseen soveltuva, näyttöjärjestelmään yhdistetty

Lisätiedot

3 19:06 Nimi: Koskela Hannu Nimi: Saarenmaa Tomi. 4 19:08 Nimi: Levonoja Pasi Nimi: Levonoja Päivi. 5 19:10 Nimi: Heino Anita Nimi: Winberg Pasi

3 19:06 Nimi: Koskela Hannu Nimi: Saarenmaa Tomi. 4 19:08 Nimi: Levonoja Pasi Nimi: Levonoja Päivi. 5 19:10 Nimi: Heino Anita Nimi: Winberg Pasi 51. OSKARIN YÖAJO Lähtöluettelo arvottiin 25.11.2012 klo. 20.00 Läsnä olivat sääntöjen määräämät henkilöt. Lähtö- ja maalipaikka: ST-1 Kukonlinna Tampereentie 333 Hollola n. 14 km Lahdesta Tampereelle

Lisätiedot

Pm-kisat M ja N19 ja M ja N, Oulu 31.8.2012. Pm-kisat M/N Raatin stadion 31.8.2012 TULOKSET. Tuuli: +0.3

Pm-kisat M ja N19 ja M ja N, Oulu 31.8.2012. Pm-kisat M/N Raatin stadion 31.8.2012 TULOKSET. Tuuli: +0.3 Pm-kisat M/N Raatin stadion 31.8.2012 Pm-kisat M ja N19 ja M ja N, Oulu 31.8.2012 TULOKSET M 100 m finaali Tuuli: +0.3 1. Juho Arpi 1994 AlatPi 11,86 2. Jyri Kangasharju 1996 OulPy 12,18 3. Janne Keskikastari

Lisätiedot

Marjon Hiihdot 1. päivä 10.1.2015

Marjon Hiihdot 1. päivä 10.1.2015 Marjon Hiihdot 1. päivä 10.1.2015 T U L O K S E T Espoon Hiihtoseura M10 Miehet 10 vuotta 2 km V 1. Florian Fritzén Österby Sportklubb 6.25,4 2. Jouka Aaltonen Espoon Hiihtoseura 6.50,2 0.24,8 3. Joona

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Arviointikäytännöt WinNovassa opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa. Ben Schrey Opeda-hanke Turku 12.10.

Arviointikäytännöt WinNovassa opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa. Ben Schrey Opeda-hanke Turku 12.10. Arviointikäytännöt WinNovassa opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa Ben Schrey Opeda-hanke Turku 12.10.2011 Sisältö 1. WinNova 2. Opiskelijoiden perehdyttäminen arviointiin 3.

Lisätiedot

Liikesarjojen SM-liiga Liigasarjat Kadetti, tytöt (11-13v.) Kadetti, pojat (11-13v.) Junior, tytöt (14-18v.) Junior, pojat (14-18v.

Liikesarjojen SM-liiga Liigasarjat Kadetti, tytöt (11-13v.) Kadetti, pojat (11-13v.) Junior, tytöt (14-18v.) Junior, pojat (14-18v. Suomen Taekwondoliitto Liikesarjojen SM-liiga 6/6 osakilpailu, Turku 19.11.2011 SM-liigan, harrastajasarjojen ja ilvessarjojen tulokset Liigasarjat Kadetti, tytöt (11-13v.) 1. Nea Säynäjoki Tampere Kumgang

Lisätiedot

KOULUTUS KESTO AJANKOHTA HELSINGIN VANKILA. Muu ammatillinen lisäkoulutus ja valmentava ja ohjaava koulutus Valmentava I mahd.

KOULUTUS KESTO AJANKOHTA HELSINGIN VANKILA. Muu ammatillinen lisäkoulutus ja valmentava ja ohjaava koulutus Valmentava I mahd. ETELÄ KOULUTUS KESTO AJANKOHTA HELSINGIN VANKILA Muu ammatillinen lisäkoulutus ja valmentava ja ohjaava koulutus Valmentava I mahd. syksy 2013 Pintakäsittelyn perustutkinto (rakennusmaalari) kevät ja syksy

Lisätiedot

VALITSE LUKIO-OPINNOT

VALITSE LUKIO-OPINNOT VALITSE LUKIO-OPINNOT OVI MAHDOLLISUUKSIEN MAAILMAAN. Lukio on tärkeä ponnahduslauta tulevaisuuteesi. Se tarjoaa Sinulle hyvät valmiudet ja suoran väylän eri alojen jatko-opintoihin sekä lisäaikaa tulevaisuutesi

Lisätiedot