TAO, Turun Ammattiopistosäätiön tiedotus- ja asiakaslehti 3/ vuosikerta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TAO, Turun Ammattiopistosäätiön tiedotus- ja asiakaslehti 3/2012 12. vuosikerta"

Transkriptio

1 TAO sta töihin Kansainvälisyysprojektille jatkoa s. 3 Koskisen talo kaunistuu aikuisten koristemaalauskurssilla s. 7 Mikä vimpain? Vastaus kuvan arvoitukseen selviää TAO:n internet-sivuilta TAO, Turun Ammattiopistosäätiön tiedotus- ja asiakaslehti 3/ vuosikerta Intro-viikko kiinnosti peruskoulun yhdeksäsluokkalaisia s. 5

2 Päivä ammattikoululaisen haalareissa Yhdeksäsluokkalaiset voivat tutustua Turun ammattiopistoon konkreettisen tekemisen avulla. Poikanelikko kyröläisestä Elisenvaaran koulusta pääsi harjoittelemaan TAO:n pintakäsittelylinjalle yhdeksi päiväksi marraskuun alkupuolella. Opinto-ohjaaja oli ehdottanut päättöluokkalaisille pojille tutustumispäivää, koska ala oli heitä kiinnostanut. Pojat saivat tehdä monenlaisia työtehtäviä puutarhatuolien hiomisesta lakkaamiseen. Myös ruiskumaalausta oli mahdollisuus kokeilla. Kiinnostavalta ja kivalta tämä on tuntunut, kertoivat nuoret miehet tyytyväisinä. Mikäli he hakisivat TAO:on opiskelemaan, koulumatka olisi kuitenkin melko pitkä. Siihenkin oli eräällä jo ratkaisu mietittynä, sillä isän työpaikka on samalla suunnalla. TAO:n opinto-ohjaaja Kristiina Ketonen kertoo, että tällaisia päivän tai parin mittaisia tutustumisia järjestetään vuodessa useita. Tutustujia tulee 9.-luokkalaisten lisäksi myös erilaisista peruskoulun jälkeisistä vuoden kestävistä koulutuksista, kuten ammattistarteilta ja ammatilliseen koulutukseen valmentavista ryhmistä. Peruskoulun opinto-ohjaajia hän kehottaa rohkeasti ottamaan yhteyttä oppilaitokseen, mikäli päättöluokkalaisia kiinnostaa päästä kokeilemaan jotakin TAO:n opintolinjoista. Jo yhdenkin päivän aikana tutustujan on mahdollista saada paikan päällä eksaktia tietämystä alasta, jolle hän mahdollisesti on hakeutumassa, korostaa Ketonen. Työssäoppiminen kiinnostaa työnantajia Reippaat yhdeksäsluokkalaiset kokeilivat, miltä tuntuu opiskelu ammattikoulussa. Kuvassa vasemmalta lukien: Sami Riitamo, Jeremias Koliseva, Markus Hartikka ja Roger Willjam Vain. Nuorisoasteen työssäoppimisjaksot keväällä sisustajat (2. lk) lattianpäällystäjät (2. lk) sisustajat ( 3. lk) verhoilijat (3.lk) veneenrakentajat ( 3. lk) rakennuspeltisepät ( 3. lk) sisustajat ( 1. lk) maalarit ( 1. lk) rakennuspeltisepät (1. ja 2. lk) pintakäsittelijät (1. lk) veneenrakentajat ( 1. lk) sisustajat ( 3. lk) Lokakuussa TAO:n työpaikkakouluttajat, jotka ovat suorittaneet neliosaisen työssäoppimiskoulutuksen, saivat osallistua vapaaehtoiselle klubiristeilylle. Paikalla olikin reilu määrä eri alojen työpaikkakouluttajia. Ohjelmassa oli mm. TAO:n kuulumisia, luentoa vuorovaikutustaidoista ja vapaamuotoista verkostoitumista. Kuvassa työnantajat eri aloilta mittelevät tietokilpailussa. YHTEYSTIEDOT Teijonkatu 5, TURKU Internet-osoite:www.taos.fi Puh (keskus) VASTUUOPETTAJAT ALOITTAIN Maalaus Heidi Engström Helena Mattila Juuso Ranne Kirsti Salo Marja Viitaniemi Lattianpäällystys Petri Helmiö Yrjö Kohonen Jukka Leino Pintakäsittely Jarno Juhala Kari Järveläinen Tero Lavila Lassi Moisio Juho Vuorinen Veneenrakennus Sakari Kalliokoski Juha Kari Petri Leimu Verhoilu Sari Hakala Päivi Sirkiä Sisustus Eeva Forsman Susanna Hämäläinen Olli Lehto Päivi Raistakka Leena Uutto-Leino Rakennuspeltiseppä Janne Blom Markus Flince Lehden toimitus Eva-Maria Oksman Taitto Helena Nissinen, Expomainos Painopaikka MultiprintOy Kansainvälisyystoiminnassa verkostoidutaan ja jaetaan kokemuksia Tavoitteena kielitaidon verryttelyä ja kipinää lähteä ulkomaille Turun Ammattiopisto osallistuu tämän lukuvuoden aikana a Comparison of the World of Work -projektiin, jossa suomalaiset, liettualaiset, itävaltalaiset ja englantilaiset vaihtavat ajatuksia työstä ja elämisestä. Meidän tavoitteenamme on se, että tällaisten projektien ansiosta opiskelijoiden olisi helpompi lähteä ulkomaille matkailemaan, töihin, työssäoppimaan tai opiskelemaan, kertoo kansainvälisyysprojektin vetäjä Juuso Ranne. Kielitaidon kartuttaminen on myös yksi etu projektiin osallistuville. Projektiin on lähtenyt mukaan 12 innokasta opiskelijaa, jotka opiskelevat maalausta tai sisustamista. Pääasiassa toiminta on koulun ulkopuolisena aikana, ja siitä saa sitten hyvityksenä yhden opintoviikon vapaavalintaisista opinnoista, selventää Ranne. Verkostoitumiseen käytetään sähköistä mediaa, etwinning-nimistä alustaa, joka on suojatumpi kuin Facebook. Olemme luoneet omat profiilimme ja vastailleet työtä ja elämistä koskeviin kysymyksiin, hän kuvailee. Näistä vastauksista tehdään sitten projektin päätteeksi loppuyhteenveto. Lisää opiskelijoita ja muita opettajiakin voi vielä tulla projektiin mukaan, sillä liikkeelle lähtö on ollut aika verkkaista, Ranne kannustaa. Maalauslinjan lehtori Juuso Ranteen mukaan kansainvälisyys tulee jatkossakin olemaan osa TAO:n toimintaa. Tämän käytössä olevan etwinningin kautta tulee nimittäin erilaisia projektikutsuja. Aiemman kansainvälisyysprojektin kautta tutuksi tullutta ranskalaista koristemaalauskoulua pyydetään varmasti mukaan seuraavaan pro- Osa maalaus- ja sisustusalan opiskelijoista lähti innostuneina mukaan kansainvälisyysprojektiin. Kuvaan ei saatu koko ryhmää jektiin tai jo tähän nykyiseenkin, kaavailee Ranne. Yksi kansainvälisyystoiminnan lähtökohdista on innostaa opiskelijoita työssäoppimiseen ulkomailla. Viime syksynä yksi maalauslinjan opiskelija, Saila Koskinen, oli muutaman viikon Italiassa, kertoo Ranne. Hänen mukaansa rahoitusta työssäoppimiseen on mahdollista hakea erikseen. Jos vain on uskallusta ja oma-aloitteisuutta, työssäoppiminen ulkomailla on varmasti hyvä idea. On myös hyvä muistaa, että parin viikon mittainenkin jakso voi tulla kyseeseen eikä sen ole välttämättä oltava juuri työssäoppimisperiodissa, vaan opettajien kanssa voi neuvotella ajankohdan sopivuudesta, huomauttaa Ranne. Projektiin mukaan lähteneet opiskelijat kertovat innostuneensa asiasta, koska työssäoppiminen ulkomailla tuntuu houkuttelevalta. Myös se, että ahkeroinnista saa opintoviikon valinnaisiin aineisiin, motivoi. Englanniksi on tehty essee, jossa pohdiskeltiin sitä, miten Suomessa haetaan töitä. Sen lisäksi on vastattu itävaltalaisen opettajan tekemiin kysymyksiin, tytöt kertovat. Hieman hankaluuksia on aiheuttanut etwinningin käyttö, vaikka siihen hieman perehdytystä annettiinkin. Kaiken kaikkiaan nuoret naiset pitävät projektia kiinnostavana ja tähän mennessä ainakin on ollut hauskaa verrytellä englannin taitoja. 2 3

3 Avoimet ovet Perheenjäseniä, kavereita ja oppilaitoksesta kiinnostuneita tutustui TAO:on avoimien ovien päivänä Sisustajaopiskelija Inkeri Wallenius askarteli tyttärensä Aidan kanssa himmeliä ja Irina Komova sai puolestaan paikalle sukulaisia Pietarista asti. Maalariopiskelija Oona Rautiaisen pikkusisko Amanda kävi katsomassa maalareiden työsalia ja kertoi, että hänestäkin tulee isona maalari. Suvi Vidqvistin isä puolestaan pistäytyi kahvilla vierailun yhteydessä. Jesse Soraluoman vanhemmat seurasivat pojan toimia rakennuspeltiseppien työsalilla. Ilmaiskuljetukset ja opiskelijaesittelyt saavat peruskoululaiset liikkeelle Intro-tapahtumassa yhdeksäsluokkalaiset pääsevät tutustumaan TAO:n ammatilliseen koulutukseen Marras- ja joulukuun vaihteessa vietettiin TAO:ssa tuttuun tapaan Intro-viikkoa, eli kaikki lähialueiden päättöluokkalaiset oli kutsuttu vierailemaan TAO:n opintolinjoille. Yksi tutustujaryhmä tuli Luostarivuoren koulusta. Luostarivuoren koulun opinto-ohjaaja Sari Hietanen saapuu reilun 30 oppilaan voimin tutustumiskäynnille. Apuna on myös kollega Pekka Heino, sillä iso ryhmä jaettiin vierailukierroksella kahteen osaan. Tänä vuonna tutustujaryhmän oppilaat ovat kaikki sellaisia, jotka ovat nimenomaan ajatelleet hakea ammatilliseen koulutukseen. Kaikkia koulun 200 yhdeksäsluokkalaista hän ei tuo tutustumaan. Lukioon hakevien olisi kyllä yleissivistyksen vuoksi hyvä nähdä, millaista opiskelu ammattikoulussa on, toteaa Hietanen. Hietanen on mieltynyt TAO:n Introtapahtumaan, sillä käytännön järjestelyt hoituvat niin hienosti. Mikään muu koulu ei organisoi ilmaiskuljetuksia, mikä kuitenkin helpottaa suuresti tämän vierailun tekemistä. Hänen mielestään tällaiset tutustumismahdollisuudet ovat ensiarvoisen tärkeitä, koska moni päättöluokkalainen oivaltaa vasta vierailukäynnillä, että jokin ala on kiinnostava ja sinne voisi hakea, eikä esimerkiksi turhaan hae lukioon, jos kiinnostusta teoriaopintoihin ei ole riittävästi.. Kun on yksi oppitunti viikossa aikaa ja kaikkia erilaiset vaihtoehdot pitäisi nuorille esitellä, on hyvä, että pääsee ihan konkreettisesti näkemään, mistä milläkin alalla on kyse, toteaa Sari Hietanen. Aluksi yhdeksäsluokkalaiset tutustuvat TAO:n pääkiinteistön opintolinjoihin, eli pintakäsittely-, veneenrakennus- ja maalauslinjoihin. Toinen ryhmä pääsee kokeilemaan sapluunamaalausta ja toinen puolestaan treenaamaan puutyötaitoja ja merimiessolmun tekoa. Kotiin viemisiksi onkin sitten omatekoisia joulukortteja ja kuusenkoristeita Pienen tarjoiluhetken aikana TAO:n opinto-ohjaaja Kristiina Ketonen kertoo peruskoulunsa päättäville ammatillisten opintojen sisällöistä ja eri opiskeluvaihtoehdoista, kuten yhdistelmäopinnoista. Verhoilulinja esittäytyy luentosalin viereen rakennetulla osastolla, koska verhoomo sijaitsee Turun keskustassa, eikä sinne tehdä vierailukierrosta. Vierailukierroksen toisessa osassa käydään Taalintehtaankadun opintolinjoilla; eli siellä tutustutaan vielä rakennuspeltiseppien ja lattianpäällystäjien opiskeluun. Kaikilla opintolinjoilla TAO:n opiskelijat toimivat esittelijöinä, mikä on Hietasen mielestä hyvä asia. Tällöin peruskoululaiset nimittäin saavat huomata, että ammattikoulussa opiskelee ihan samanlaisia nuoria kuin he itsekin ovat. Isoissa ryhmissä ja meluisissa työsaleissa tosin on välillä vaikea kuulla opiskelijaesittelijän ääntä. Lisäksi Hietasen mielestä olisi kiinnostavaa kuulla, miksi opiskelijat olivat hakeutuneet juuri kyseiselle alalle. Hietasen mukaan Luostarivuoren koulusta ei ole edellisinä vuosina kovin moni nuori hakenut TAO:on, mutta rakennuspeltiseppien linjalla Hietanen kuitenkin törmää yhteen entiseen oppilaaseen. Joonas Lehto on nyt TAO:n ensimmäisen vuoden opiskelija, joka aikoo suorittaa yhdistelmäopinnot: eli kolmessa vuodessa valmistua sekä rakennuspeltisepäksi että ylioppilaaksi. Luostarivuoren koulun oppilaiden kommenttien mukaan vierailukäynti TAO:ssa oli hyödyllinen ja kivasti järjestetty. Osa oppilaista kertoi TAOsta löytyneen ainakin yhden mielenkiintoisen vaihtoehdon niiden viiden hakutoiveen joukkoon, jotka kirjoitetaan yhteishakulomakkeeseen. Maalauslinjalla oppilaat saivat askarrella joulukortteja sapluunamaalauksin. Verhoilijaopiskelija esitteli oppilaille oman alansa työkaluja. Luostarivuoren koulun opinto-ohjaaja Sari Hietanen tapasi vanhan oppilaansa, Joonas Lehdon, joka opiskelee nyt kaksoistutkintoa rakennuspeltiseppälinjalla. Rakennuspeltiseppäopiskelijat esittelivät oman alansa laitteita. Veneenrakennuslinjalla tutustuttiin mm. laminointihalliin. 4 5

4 Maalaus- ja tapetointilajin WorldSkills-karsinta käytiin TAO:ssa Margarita Telegey valittiin Suomen edustajaksi Saksassa pidettäviin ammattitaitokilpailuihin Turun Ammattiopiston maalaustyösalissa oli lokakuun lopussa kuhinaa, kun kolme nuorta maalarineitoa kävi mittelöä kisaedustajan paikasta kansainväliseen nuorten ammattitaitokilpailuun WorldSkillsiin, joka pidetään Saksan Leipzigissa ensi heinäkuussa. Paikalla olivat kisasponsorit eli edustajat Pintaurakoitsijat ry:stä, Rakennusliitosta ja Tikkurilasta sekä tietenkin valmentaja Kirsti Salo Turun Ammattiopistosta. Myös Salon ammattiopiston maalausalan opiskelijat kävivät opettajansa kanssa kannustamassa oman koulunsa suojattia. Salon ammattiopiston opiskelijat olivat tulleet kannustamaan oman koulunsa opiskelijaa. Kolmipäiväinen kisakarsinta piti sisällään samoja työtehtäviä kuin varsinaisessa kisassakin; eli paremmuutta ratkottiin mm. peilioven maalaamisessa, tapetoinnissa, Design-kuvamaalauksessa, ns. Muralmaalauksessa ja saploonityössä. Karsinnassa oli myös pari nopeuskilpailua, joita WorldSkills-kilpailuissakin on nähty. Nopeuskilpailua käytiin esim. tapetoinnissa; eli nopeimmin tapetoinut sai lisäpisteitä. Nopeudessa voittajaksi selvisi salolainen Anneli Pitkänen. Kilpailutilanteeseen jännitystä loivat ympärillä parveilevat TAO:n omat opiskelijat ja Salon ammattiopistosta saapuneet maalariopiskelijat. Valmentaja Salon kanssa karsintaa olivat arvioimassa myös yhteistyökumppanit, eli Pintaurakoitsijat ry:stä Juha Helmijoki, Rakennusliitosta Kari Koivunurmi ja Tikkurilas- Arvioijat tarkastelevat Margarita Telegeyn ta Tarmo Hämäläinen. Miehet olivat yhtä mieltä siitä, karsintatyötä. että arviointia helpottivat selkeät etukäteen tehdyt kriteerit, joiden perusteella valinta sitten tehtiin. Kaikilla kilpailijoilla oli omat vahvuutensa, mutta voittajaksi ja Suomen ammattitaitomaajoukkueeseen valittiin lopulta Margarita Telegey Jyväskylästä. Eroja löytyi esim. kuviomaalauksessa, jossa oranssinvärinen kuvio paljasti helposti maalausvirheet, sillä värisävy muuttui, jos maalausjärjestys oli väärä. Salon mukaan Telegey erottui muista karsijoista tarkkuutensa ansiosta. Margarita Telegey edusti Suomea myös pohjoismaisessa maalarikisassa Reykjavikissa, joka pidettiin elokuussa. Tässä kisassa voiton korjasi Tanskan edustaja, ja muut sijoittuivat kakkossijalle niin kuin tapana on. Valmentaja Salon mukaan voittaja olisi tosin voinut olla kuka vain, sillä kaikilla kisaajilla oli hieman virheitä, mutta lopputulos oli siisti ja kokonaisuus hallinnassa. Tämä kisakin oli hyvää harjoitusta ensi vuonna käytävää kansainvälistä kilpailua varten, hän toteaa. Anneli Pitkänen voitti nopeuskisan WordlSkills-karsinnassa. Margarita Telegey poseeraa pohjoismaisen maalarikisan päätteeksi kilpailutyönsä edustalla. Koskisen taloa koristellaan Tampereen raatihuoneen maalauksia jäljittelemällä Koristemaalauskurssilla taidot harjaantuvat ja erikoistekniikat karttuvat Maalarimestari Marja Viitaniemen luotsaamalla koristemaalauskurssilla pääsevät aikuisopiskelijat tositoimiin, sillä sen verran vaativia kuvioita toteutetaan eri pintoihin. Turun keskustassa sijaitsevasta Koskisen talosta on valittu yksi huone, johon toteutetaan samanlaisia koristemaalauksia kuin Koskisen maalausliike on aikoinaan toteuttanut Tampereen raatihuo- neelle. TAO:n aikuiskoulutus järjestää tämän lukuvuoden aikana mm. puoli vuotta kestävän koristemaalauskurssin. Opiskelijat toteuttavat näyttäviä koristemaalauksia Tampereen raatihuoneen hengessä. Aikuiskoulutuksen kurssikalenteri Työvoimakoulutukset, haku TE-toimistoon: Oheiset koulutukset ovat vielä suunnitteluvaiheessa. Maalarin jatkokoulutus Teollinen pintakäsittelijä Sähkökemialliset pintakäsittelyt Huoneistokunnostaja Sisustusalan koulutus Tämän syksyn aikana opiskelijat ovat viimeistelleet ja täydentäneet edellisen kurssin aloittamia kattomaalauksia. Tämän lisäksi he toteuttavat loppuvuoden aikana myös seinämaalauksia samaan tilaan. Mallit ovat osaksi peräisin koululta löytyneistä vanhoista Koskisen maalausliikkeen malleista. Osa koriste- malleista on tehty i t s e Viitaniemen ottamien va- lokuvien ja Tampereen raatihuonetta esittelevän kirjan kuvien perusteella. Omaehtoiset koulutukset haku suoraan oppilaitokseen: Hakukaavake: Sisustusasentaja Paikkoja on vielä jäljellä Yrittäjä /työnjohtaja, iltakoulutuksena Haku Non-stop vuoden 2012 loppuun asti. Ikkunarakenteiden restaurointi Haku päättyy Kurssi jatkuu helmikuulle, ja ensi vuoden puolella on tarkoitus tutustua vielä erikoismaalaustekniikoihin, kuten kultaukseen ja mukailumaalaukseen. Opiskelijat ovat olleet tyytyväisiä kurssin antiin, ja he odottavat jo innostuneina mukailumaalauksen alkamista. TVK = tutkintoon valmistavaa koulutusta Koulutus on tarkoitettu alan ammatissa toimiville ammatillisena lisäkoulutuksena (ei vasta-alkajille). Opiskelu tapahtuu työn ohessa. Hakukaavake: Ammatti- ja erikoisammattitutkintoja voi suorittaa seuraavilla aloilla: maalaus, lattianpäällystys, teollinen pintakäsittely, sisustus, restaurointi. 6 7

5 TAO:n henkilökunta kiittää työssäoppimis- ja oppisopimuspaikkoina toimineita yrityksiä yhteistyöstä. Ohessa on lista yrityksistä, jotka ovat osallistuneet työpaikkakouluttajien koulutukseen viime tai tämän lukukauden aikana, tai jotka ovat jo suorittaneet kaikki koulutusosiot. Myös oppisopimusyritykset ovat listassa mukana. Hyvää joulua sekä opiskelijoille että yhteistyökumppaneille ja menestystä uudelle vuodelle! Pintakäsittely Andersson Oy Aurakorro Oy Auranmaan Soodapuhallus Autokiila Oy Automaalaamo Epa-auto Oy Automaalaamo Kolibri Automaalaamo Teppo Salminen Autopeltityö Tero Koivumäki Delta-auto Turku Oy Fläkt Woods Oy FSP Kaarina Oy FSP Turku Oy KSP Kaarina Oy Liedon auto Oy Liedon automaalaamo Oy Lieto Color LTT-Tekniikka Oy Maalaus Kaulio Oy Maalausliike Auto Oy Suutari M. Tervo Automaalaamo Niklaamo Rehti Oy Optimakers Oy Pinjasto Oy Runosmaalaus Oy STX Europe, Turun telakka Teollisuusmaalaamo Nikander Oy Teollisuustuote ja -maalaus Oy Vaki-Maalaus Oy Vakka-Suomen Hiekkapuhallus ja maalaus Oy Veneenrakennus Astrum Auto ja Venetalo Astra-Marine Oy Erik Österberg Fiberline Oy Forum Marinum Lasikuitu-Palin Oy Marisail Oy Marpol Oy Muotti-Matti Oy Nauticat Yachts Oy Paattimaakarit Oy Paraisten venekeskus Puuverstas Kastell Oy Rymättylän Telakointipalvelu Rymättylän vene- ja mallipaja Oy Sailfish Boat Oy Saint Boats Ky Satavan Venepalvelu Satavan Venehuolto Satua Oy S-Marin Team Autonpesu Vaastela Venetelakka Ramstedt Oy Wenda Oy Lattianpäällystys Casaneera Oy Hartela Oy HTA-Urakointi Oy Jul-Mat Julkisivut ja Matot Oy Kloba Oy Lassila & Tikanoja vahinkosaneeraus Laatupinnoite Lattools Oy Lattiamestarit Oy Mattoliike Sepri Oy Naantalin Sisustus System Oy Rakennustoimisto Taitoneliö Oy Remontti Turku Oy Närpiön Lattia Oy Sunborn Saga/ Naantalin kylpylä Saneeraus ja maalaus Erander Sisustus Taloteam Oy Teppman Oy Turun Ykkösparketti Oy Wisi-rakennus Maalaus Bore s/s Del Arte Povero Oy Hartela Oy Huonekalutehdas Korhonen Oy JoRaTa Oy Jussin laatoitus ja maalaus Oy Kauhax Oy Kirjalan Maalauspalvelu Laatupinnoite Lattools Oy Loimaan tasoiteurakointi Oy Maalausliike Helin Oy Maalaus- ja muutostyöt Oy Maalaus T. Järvinen Maalausliike Lundell Oy Maalausliike Mika Aaltonen Oy Maalausliike Veikko Randell Oy Maalausurakointi Aalto Oy Ma-Kron Julkisivut Oy Maskun Kattopinnote MR-maalaus Oy NCC Finland Oy Rakennuspalvelu Antola & Palmula Rakennustoimisto Taitoneliö Ranolift Oy Salamasaneeraus Naantalin maalarit Oy Sellakka Sunborn Saga/ Naantalin kylpylä S & S Tasoitus Tapetointi ja maalaus A. Pitkänen Tasoite- ja maalaustyöt Nikula Oy Turun ja Ympäristön Saumaustekniikka Oy US-Maalaus Oy Uudenmaankadun Maalaus Oy Wanhan Restaurointi Verhoilu Anneli Haka Tmi Kaani Oy Mööpeli-Maakarit Oy Mööpelitoppari Anne Mikkonen Oy I & J Bergring Ab Propelli tmi Puunaula Salon verhoilupalvelu Sisustus Muovikum Sisustus Sauma Oy Sisustusverhoomo Kikka Sisustusverhoomo K Triangle mortor co / Melotron Oy Verhoilu Nuotta Verhoomo ja Käsityöpaja Satulanka Verhoomo Alina Kurki Verhoomo Anne Pelkonen Verhoomo Hakakoski Verhoomo Iidamiina Verhoomo ja entisöintiliike Anne Silver Verhoomo Leena Vaahtera Verhoomo Lunden Verhoomo Nasta Verhoomo Pekka Haapaniemi Verhoomo Pirjo Ihander Verhoomo Tocklin Verhoomo Top Velvet Verhoomo Vekki Verhoomo Victoria Verhoomo Villa Sisustus Ikea Kjisik Oy Korjausrakennuspalvelu Jan Blomqvist Oy Latama ky Milosan Oy Naapuu Oy NJ-rakenne Orikedon keittiötukku Oy Paattimaakarit Oy Puuvaja Oy Rakennusliike Kari Hämäläinen Oy Rakennuspalvelu Sorje Oy Rakennustoimisto Taitoneliö Oy Remonttipalvelu Kronström Tmi Restatop Oy Sata-taito Oy Sisustus Aallotar Sisustus Mainio Sisustus Teatteri Skeno Oy Taitoasennus Turun kaupunginteatteri Vaneripiste Aaltonen & Vista Verkkokangas Oy Virpakka Oy Wanhan Wallankumous Rakennuspeltityöt Fläkt Woods Oy Hirvensalon Peltityöt Oy Peltimies Oy Peltisepänliike Pasi Patronen Prima-rakentajat Oy PSL J. Pohjaluoto Oy Raision peltikattoasennus Oy Rakennus-Saneeraus J. Koski Oy Tmi Jouni Järvinen

UUTTA TAO:ssa. TAO, Turun Ammattiopistosäätiön tiedotus- ja asiakaslehti 2/2012 12. vuosikerta. Helena Mattilasta von Wright -ritari s.

UUTTA TAO:ssa. TAO, Turun Ammattiopistosäätiön tiedotus- ja asiakaslehti 2/2012 12. vuosikerta. Helena Mattilasta von Wright -ritari s. TAO sta töihin UUTTA TAO:ssa Helena Mattilasta von Wright -ritari s. 12 Mikä vimpain? Vastaus kuvan arvoitukseen selviää TAO:n internet-sivuilta www.taos.fi TAO, Turun Ammattiopistosäätiön tiedotus- ja

Lisätiedot

TAO, Turun Ammattiopistosäätiön tiedotus- ja asiakaslehti 2/2013 13. vuosikerta

TAO, Turun Ammattiopistosäätiön tiedotus- ja asiakaslehti 2/2013 13. vuosikerta TAO sta töihin TAO sta töihin Mikä vempele henkilön kädessä on? Ympäristöpäivänä siivottiin, pelattiin ja viihdyttiin s. 2 Vastaus kuvan arvoitukseen selviää TAO:n internet-sivuilta www.taos.fi TAO, Turun

Lisätiedot

TAO, Turun Ammattiopistosäätiön tiedotus- ja asiakaslehti 3/2013 13. vuosikerta

TAO, Turun Ammattiopistosäätiön tiedotus- ja asiakaslehti 3/2013 13. vuosikerta TAO sta töihin TAO sta töihin TAO:n opiskelijat Tuomiokirkon jouluseimiprojektissa s. 3 Mikä vekotin? Vastaus kuvan arvoitukseen selviää TAO:n internet-sivuilta www.taos.fi TAO, Turun Ammattiopistosäätiön

Lisätiedot

Teemanumero: Infopaketti 9.-luokkalaisille

Teemanumero: Infopaketti 9.-luokkalaisille Teemanumero: Infopaketti 9.-luokkalaisille Mikä vimpain? Vastaus kuvan arvoitukseen selviää oppilaitoksen Internet-sivuilta: www.taos.fi TAO, Turun Ammattiopistosäätiön tiedotus- ja asiakaslehti 2/2015

Lisätiedot

Mikä vimpain? TAO, Turun Ammattiopistosäätiön tiedotus- ja asiakaslehti 1/2015 15. vuosikerta. Taitaja2015-tapahtuma Turussa s.

Mikä vimpain? TAO, Turun Ammattiopistosäätiön tiedotus- ja asiakaslehti 1/2015 15. vuosikerta. Taitaja2015-tapahtuma Turussa s. Taitaja2015-tapahtuma Turussa s. 2-3 Mikä vimpain? Vastaus kuvan arvoitukseen selviää TAO:n internet-sivuilta www.taos.fi TAO, Turun Ammattiopistosäätiön tiedotus- ja asiakaslehti 1/2015 15. vuosikerta

Lisätiedot

TAOsta töihin. Mikä vermeke? TYÖSSÄOPPIMINEN NÄYTÖT REKRYTOINTI

TAOsta töihin. Mikä vermeke? TYÖSSÄOPPIMINEN NÄYTÖT REKRYTOINTI TAOsta töihin TYÖSSÄOPPIMINEN NÄYTÖT REKRYTOINTI TAO, Turun Ammattiopistosäätiön tiedotus- ja asiakaslehti 1/2010 11. vuosikerta Menestystä Taitaja-kilpailussa s. 3 Valmistuvien esittely s. 4-12 Suomen

Lisätiedot

TAO, Turun Ammattiopistosäätiön tiedotus- ja asiakaslehti 1/2014 14. vuosikerta

TAO, Turun Ammattiopistosäätiön tiedotus- ja asiakaslehti 1/2014 14. vuosikerta TAO, Turun Ammattiopiston henkilökunta kiittää kaikkia työssäoppimispaikkoina ja oppisopimuspaikkoina toimineita yrityksiä. Ohessa on lista niistä yrityksistä, jotka ovat viime tai tänä lukuvuonna osallistuneet

Lisätiedot

TAO, Turun Ammattiopistosäätiön tiedotus- ja asiakaslehti 2/2014 14. vuosikerta

TAO, Turun Ammattiopistosäätiön tiedotus- ja asiakaslehti 2/2014 14. vuosikerta TAO sta töihin Mikä vermeke? Kiinteistönhoitajien linja alkoi TAO:ssa s. 3 Vastaus kuvan arvoitukseen selviää TAO:n Internet-sivuilta www.taos.fi TAO, Turun Ammattiopistosäätiön tiedotus- ja asiakaslehti

Lisätiedot

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 27.8.2014 päivitetty Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 Jyväskylän koulutuskuntayhtymän yhteistyötavoitteet lukioiden ja peruskoulujen kanssa Jokaisen peruskoulunsa päättävän nuoren tulisi löytää

Lisätiedot

Miten saadaan tytöt kiinnostumaan tekniikasta? Tytöt ja teknologia hanke

Miten saadaan tytöt kiinnostumaan tekniikasta? Tytöt ja teknologia hanke Miten saadaan tytöt kiinnostumaan tekniikasta? Tytöt ja teknologia hanke Janne Ahtinen, Opinto-ohjaaja Tietotekniikan ja elektroniikan koulutusohjelmat Degree Programme in Information Technology Juha Kontio,

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 20..2007 Opetusministeriö Kohderyhmä: TYÖELÄMÄ Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillinen koulutus kiinnostaa yhä useampaa nuorta. Ammatilliseen

Lisätiedot

Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset

Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset Kyselyn tavoite selvittää nuorten tulevaisuuden suunnitelmia ammattiin, opiskeluun sekä opintojen sisältöihin ja oppimisympäristöihin (Mun koulu!) liittyviä

Lisätiedot

Oppisopimuksia ammattikoululaisille

Oppisopimuksia ammattikoululaisille Oppisopimuksia ammattikoululaisille Jaakko Lainio 20.3.2014 Viimeinen vuosi oppisopimuksella Erinomainen yhdistelmämahdollisuus! Opiskellaan ensin perustaidot koulussa ja siirrytään välillä oppisopimuksella

Lisätiedot

työpaikkaohjaajien mentorointi ja perehdytys, työpaikkojen perehdytys ja työssäoppimisen suunnittelu OPS-uudistus huomioiden

työpaikkaohjaajien mentorointi ja perehdytys, työpaikkojen perehdytys ja työssäoppimisen suunnittelu OPS-uudistus huomioiden OPETTAJAN TYÖELÄMÄJAKSOJEN SEURANTATAULUKKO 20.4.2010 2009 opettaja, ala, s-posti kohdeyritys/organisaatio kehitystehtävä aikaväli oppilaitos syksy 1 Paavola Leena Turun kaupunki / Luolavuoren ja työpaikkaohjaajien

Lisätiedot

KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen

KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen Terttu Virtanen Aikuiskoulutusjohtaja Helsingin tekniikan alan oppilaitos Ammatillisen aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen oleellinen osa oppilaitosten

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Vetovoimaa rakennusalalle

Vetovoimaa rakennusalalle Vetovoimaa rakennusalalle Rakennusalan valtteja Koulutus Tulevaisuuden keskeisiä osaamistarpeita Satu Elho Asiamies Rakennus- ja kiinteistöpalvelualan vetovoima ry www.themesta.net Mitä ammattilaiset itse

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammattistartti on valtakunnallisesti ja paikallisesti suunnattu ratkaisemaan ongelmia, jotka syntyvät nuoren uravalinnan

Lisätiedot

VALITSE LUKIO-OPINNOT

VALITSE LUKIO-OPINNOT VALITSE LUKIO-OPINNOT OVI MAHDOLLISUUKSIEN MAAILMAAN. Lukio on tärkeä ponnahduslauta tulevaisuuteesi. Se tarjoaa Sinulle hyvät valmiudet ja suoran väylän eri alojen jatko-opintoihin sekä lisäaikaa tulevaisuutesi

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus

Ammatillinen koulutus Ammatillinen koulutus pähkinänkuoressa AMMA projekti, 2005. Ammatillinen koulutus maahanmuuttajille. YLIOPISTOT 4-7 vuotta Suomen koulutusjärjestelmä AMMATTIKORKEA- KOULUT, 4 vuotta Suomessa kaikki käyvät

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Kummiyritystoiminta on konseptoitu ja pilotoitu Tulevaisuuden ammattiosaajat pk-yrityksissä Etelä-Pohjanmaalla -hankkeessa vuosina 2012-2014 Teknologiateollisuuden

Lisätiedot

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Nuorten oppisopimuskoulutus Tarja Orellana, koulutustarkastaja p. 040 341 5189 tarja.orellana@jao.fi

Lisätiedot

Lukio-opiskelijoiden näkemys metsäalan imagosta. Ronja Hellström, Topias Härmä, Eero Kauppi ja Krista Lahtinen Olarin lukio14.2.

Lukio-opiskelijoiden näkemys metsäalan imagosta. Ronja Hellström, Topias Härmä, Eero Kauppi ja Krista Lahtinen Olarin lukio14.2. Lukio-opiskelijoiden näkemys metsäalan imagosta Ronja Hellström, Topias Härmä, Eero Kauppi ja Krista Lahtinen Olarin lukio14.2.2012 Olarin lukio Espoossa N. 400 opiskelijaa Joista 100 matematiikka- ja

Lisätiedot

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille Kysely Europassin käyttäjille Kyselyn tuloksia Kyselyllä haluttiin tietoa Europass-fi nettisivustolla kävijöistä: siitä, miten vastaajat käyttävät Europassia, mitä mieltä he ovat Europassista ja Europassin

Lisätiedot

Työ tekijäänsä opettaa Työturvallisuusosaajana raksalla. Susanna Tervonen ja Minna Ruokojoki

Työ tekijäänsä opettaa Työturvallisuusosaajana raksalla. Susanna Tervonen ja Minna Ruokojoki Työ tekijäänsä opettaa Työturvallisuusosaajana raksalla Susanna Tervonen ja Minna Ruokojoki Työ tekijäänsä opettaa Hankkeen taustaa OPHn ja Oulun seudun koulutuskuntayhtymän/ Oulun seudun ammattiopiston

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2015

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2015 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 12/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2016 klo 9.00 Nuorten miesten työttömyys vähenee Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ-

Lisätiedot

YLEINEN AMMATINVALINNAN PERUSTE OPISKELIJOILLE 1(3)

YLEINEN AMMATINVALINNAN PERUSTE OPISKELIJOILLE 1(3) YLEINEN AMMATINVALINNAN PERUSTE OPISKELIJOILLE 1(3) Ammatin sisällöllinen kiinnostavuus 34 40 21 4 1 4,00 Ammatin hyvä imago 35 41 14 8 3 10 55 25 10 38 37 23 3 44 44 12 35 22 26 9 9 10 50 40 60 40 8 32

Lisätiedot

Oppisopimuksella ammattiin

Oppisopimuksella ammattiin Oppisopimuksella ammattiin Video: oppisopimuskoulutus: Puualan perustutkinto https://www.youtube.com/watch?v=pvxiyx zaivm Oppisopimus on Työssä oppimista, jota täydennetään opiskelulla oppilaitoksessa

Lisätiedot

TEEMA 3 Opintojen alkuvaihe. Kolme kierrosta Learning cafe ta aikataulut ja tilat

TEEMA 3 Opintojen alkuvaihe. Kolme kierrosta Learning cafe ta aikataulut ja tilat TEEMA 3 Opintojen alkuvaihe Kolme kierrosta Learning cafe ta aikataulut ja tilat - Kierros I klo 10.15-11.10 (55 min) - Kierros II klo 11.15 11.45 (35 min) - Kierros III klo 11.50 12.20 (30 min) - Yhteenveto

Lisätiedot

Moniosaajat kiinteistöpalvelualalla Ennakointikamari Kiinteistöpalvelu- ja turvallisuusala 27.10.2010

Moniosaajat kiinteistöpalvelualalla Ennakointikamari Kiinteistöpalvelu- ja turvallisuusala 27.10.2010 Moniosaajat kiinteistöpalvelualalla Ennakointikamari Kiinteistöpalvelu- ja turvallisuusala 27.10.2010 Moniosaajat kiinteistöpalvelualalla -hanke Resurssit ESR / OPH -rahoitus vuoden 2010 loppuun. Hallinnollinen

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Seinäjoen raportissa käsitellään sekä Tamperelaisten että Seinäjokelaisten nuorten vastauksia.

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN 2009 2010 / TOIMINTASUUNNITELMA:

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN 2009 2010 / TOIMINTASUUNNITELMA: OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN 2009 2010 / TOIMINTASUUNNITELMA: Pälkäneen kunta Perusopetuksen luokat 6-9, Pälkäneen lukio Koordinaattori: Jussi Vilanen-Arkimies Opetuksen järjestäjän (koulu/ kunta/seutu)

Lisätiedot

Varastoalan tutkintotoimikunnan hyväksymät tutkintosuoritusten arvioijat ja heidän yhteystietonsa aakkosjärjestyksessä:

Varastoalan tutkintotoimikunnan hyväksymät tutkintosuoritusten arvioijat ja heidän yhteystietonsa aakkosjärjestyksessä: Päivitetty 13.02.2015 1 Varastoalan tutkintotoimikunnan hyväksymät tutkintosuoritusten arvioijat ja heidän yhteystietonsa aakkosjärjestyksessä: logistiikan perustutkinto (varastonhoitaja) varastoalan ammattitutkinto

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

Nuorisotutkimus 2007

Nuorisotutkimus 2007 Nuorisotutkimus 2007 Tutkimuksen taustatiedot Nuorisotutkimus tehtiin maaliskuussa 2007 nettikyselynä Tutkimus toteutettiin Elinkeinoelämän nuoriso-ohjelman alueilla Vastaajina on peruskoulun 7. 9.-luokkalaisia

Lisätiedot

2014 2015 Elämän eväät

2014 2015 Elämän eväät 2014 2015 Elämän eväät YLEISTÄ s. 3 HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 4 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 5 AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN VALMENTAVA

Lisätiedot

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 7/2013

Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus 7/2013 Työttömät VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Varsinais-Suomen työllisyyskatsaus /2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8. 2013 klo 9.00 Työttömyyden kasvaa yhä Varsinais-Suomessa Varsinais-Suomen työ- ja elinkeinotoimistoissa

Lisätiedot

Ulkomaille työssäoppimaan! Lybeckerin KV-top info

Ulkomaille työssäoppimaan! Lybeckerin KV-top info Ulkomaille työssäoppimaan! Lybeckerin KV-top info Työssäoppimisesta Kaikkiin ammatillisiin tutkintoihin sisaltyy vähintaan 20 opintoviikkoa työssaoppimista. Työpaikoilla, aidossa työympäristössa tapahtuva

Lisätiedot

Päivitetty 06.11.2014 1

Päivitetty 06.11.2014 1 Päivitetty 06.11.2014 1 Varastoalan tutkintotoimikunnan hyväksymät tutkintosuoritusten arvioijat ja heidän yhteystietonsa aakkosjärjestyksessä: logistiikan perustutkinto (varastonhoitaja) ja varastoalan

Lisätiedot

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA 2014 Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA Kun koulu loppuu -tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yläkoululaisten ja lukiolaisten tulevaisuuden suunnitelmia,

Lisätiedot

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa 1.2.2009-31.12.2012 Toimintalinja 3: Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis-, innovaatio- ja palvelujärjestelmien kehittäminen Tilannekatsaus

Lisätiedot

Katariina Männikkö. Ammattistartit sähköiseen hakuun 28.11.2012 Ammattistarttipäivät

Katariina Männikkö. Ammattistartit sähköiseen hakuun 28.11.2012 Ammattistarttipäivät Katariina Männikkö Ammattistartit sähköiseen hakuun 28.11.2012 Ammattistarttipäivät Oppijan palvelut Oppijan verkkopalvelun esittelyvideo http://www.youtube.com/watch?v=yjfkp9xl8cq Nykytila Tavoitetila

Lisätiedot

Hyria Koulutus Oy esittäytyy. HYRIA / Leena Hietanen

Hyria Koulutus Oy esittäytyy. HYRIA / Leena Hietanen Hyria Koulutus Oy esittäytyy 1 HYRIA / Leena Hietanen 25.11.2014 Toimipisteet Hyvinkäällä: HYRIA HYVINKÄÄ Karankatu 3 5 rautatieasema HYRIA HYVINKÄÄ Uudenmaankatu 20 muuttamassa Karankadulle, mahdollisesti

Lisätiedot

OHJEITA OPISKELIJALLE

OHJEITA OPISKELIJALLE sivu 1(32) OHJEITA OPISKELIJALLE OPISKELU AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA Mitä opiskelet? Opiskelu ammatillisessa peruskoulutuksessa koostuu toisiaan täydentävistä ja tukevista taito- ja tieto-opinnoista.

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN YHTEISHAKU 2015

TOISEN ASTEEN YHTEISHAKU 2015 TOISEN ASTEEN YHTEISHAKU 2015 8.12.2014 Hyvä päättöluokkalainen ja huoltajat, yksi elämäsi suurimmista päätöksistä on käsillä jatko-opintopaikan valinta. Yhteishaku tulee pian, joten nyt viimeistään on

Lisätiedot

Urheilijakoulutus. Antti Kolsi Etelä-kymenlaakson urheiluakatemian pro-ryhmä Yleisurheilija

Urheilijakoulutus. Antti Kolsi Etelä-kymenlaakson urheiluakatemian pro-ryhmä Yleisurheilija Urheilijakoulutus Antti Kolsi Etelä-kymenlaakson urheiluakatemian pro-ryhmä Yleisurheilija Urheilijan polku Ekamissa 2015-2016 Etelä-Kymenlaakson ammattiopistolla on Opetushallituksen myöntämä erityistehtävä

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti on ollut todella mahtavaa! Olen todella tykännyt olla täällä ja sen myös huomaa arvosanoistani. Kiitokset ammattistartin keksijöille!

Lisätiedot

16.4.2014. Pelillä perille opintopoluista ITK 10.4.2014 Marja Jokinen-Laine & Tuija Marstio

16.4.2014. Pelillä perille opintopoluista ITK 10.4.2014 Marja Jokinen-Laine & Tuija Marstio 16.4.2014 Pelillä perille opintopoluista ITK 10.4.2014 Marja Jokinen-Laine & Tuija Marstio Taustaa ja pelin lähtökohdat Peli kehitettiin osana YHDESSÄhanketta (2013-14) yhteistyössä Porvoon ammattiopisto

Lisätiedot

Innostu nuorista Jarno Tuimala, toimitusjohtaja Kaupan päivä, 2014 Hyria koulutus Oy

Innostu nuorista Jarno Tuimala, toimitusjohtaja Kaupan päivä, 2014 Hyria koulutus Oy Innostu nuorista Jarno Tuimala, toimitusjohtaja Kaupan päivä, 2014 Hyria koulutus Oy E N E M M Ä N O S A A M I S T A 13.1.2014 1 Hyria koulutus Oy lyhyesti Ammatti- ja aikuisopisto Hyvinkään-Riihimäen

Lisätiedot

11.12.2012. Ammattistarttilaisen polku - Starttaako moottori

11.12.2012. Ammattistarttilaisen polku - Starttaako moottori Ammattistarttilaisen polku - Starttaako moottori 1 APUA MULLA EI OO OPISKELUPAIKKAA! MITÄ MÄ TEEN? Zoomausopas opiskelijoille jotka eivät saaneet 2 asteen koulutuspaikkaa Hakuaikaa myöhennettiin heinäkuulle

Lisätiedot

Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012. Anu Anttila

Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012. Anu Anttila Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012 Anu Anttila Yhteistyö ammatillisen koulutuksen kanssa on kiteytetty viiteen toimintamalliin 1. Työpajalla

Lisätiedot

KOULUTUS KESTO AJANKOHTA HELSINGIN VANKILA. Muu ammatillinen lisäkoulutus ja valmentava ja ohjaava koulutus Valmentava I mahd.

KOULUTUS KESTO AJANKOHTA HELSINGIN VANKILA. Muu ammatillinen lisäkoulutus ja valmentava ja ohjaava koulutus Valmentava I mahd. ETELÄ KOULUTUS KESTO AJANKOHTA HELSINGIN VANKILA Muu ammatillinen lisäkoulutus ja valmentava ja ohjaava koulutus Valmentava I mahd. syksy 2013 Pintakäsittelyn perustutkinto (rakennusmaalari) kevät ja syksy

Lisätiedot

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013 Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013 Miksi Vieraskielisiä on lukiokoulutuksessa vähän suhteessa kantaväestöön Puutteet kielitaidossa ja kielitaitoon liittyvissä

Lisätiedot

Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri

Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri MEMO/11/292 Bryssel 13. toukokuuta 2011 Bryssel 13. toukokuuta 2011 Nuoret liikkeellä -hanketta koskeva Flash-Eurobarometri Nuorista eurooppalaisista 53 prosenttia muuttaisi ulkomaille töihin Yli puolet

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteuttaminen

Työssäoppimisen toteuttaminen Työssäoppimisen toteuttaminen 1 Sisällöt Määritelmät Valmistautuminen työssäoppimisen ohjaamiseen Mitä meidän työyhteisössä voi oppia? Yhteistyö oppilaitoksen kanssa Tutkinnon perusteiden merkitys työssäoppimisessa

Lisätiedot

Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle?

Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle? Opiskelijoiden liikkuvuus Pohjoismaissa seminaari 3.12.2009 Kuopio Merja Kuokkanen/Kansainväliset opiskelijapalvelut, Itä Suomen yliopisto, Joensuun kampus Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle?

Lisätiedot

Ennakointikamari LVIS

Ennakointikamari LVIS Ennakointikamari LVIS LVIS-alojen ammatillisen koulutuksen tarjonta ja kysyntä pääkaupunkiseudulla Minkälaisiin tehtäviin oppilaitoksista valmistutaan? Sähkö-ja automaatiotekniikan perustutkinto Sähkö-

Lisätiedot

Maahanmuuttajille suunnatut koulutukset Oulussa vuonna 2011

Maahanmuuttajille suunnatut koulutukset Oulussa vuonna 2011 Maahanmuuttajille suunnatut koulutukset Oulussa vuonna 2011 Oulun aikuiskoulutuskeskus OAKK Työvoimapoliittisiin koulutuksiin on eri tasoille eri kielivaatimukset. Alkukartoitukseen ja Suomen kielen perusteet

Lisätiedot

KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ

KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ KOULUTUKSEN YHTEYTTÄ ALAN AMMATTIEN TYÖNKUVIIN ON VAIKEA NÄHDÄ Studentum.fi:n tutkimus koulutukseen hakeutumisesta keväällä 2013 TIETOA TUTKIMUKSESTA Studentum.fi Studentum.fi aloitti toimintansa vuoden

Lisätiedot

Valmentaudu tuleviin opintoihin!

Valmentaudu tuleviin opintoihin! Valmentaudu tuleviin opintoihin! Perusopetuksen jälkeinen valmistava koulutus 2015 2016 Koe tekemisen, osaamisen ja onnistumisen iloa! Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus (Valma) Valmentavassa

Lisätiedot

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen

Lisätiedot

Vaihto-oppilaaksi voit lähteä jo lukioaikana tai ammattioppilaitoksesta.

Vaihto-oppilaaksi voit lähteä jo lukioaikana tai ammattioppilaitoksesta. Maailmalle nyt! Löydä oma suuntasi Maailma on täynnä mahdollisuuksia! Voit lähteä ulkomaille opiskelemaan, työharjoitteluun, vapaaehtoistyöhön, töihin tai muuten hankkimaan uusia kokemuksia. Vaihto-oppilaaksi

Lisätiedot

PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY

PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY PORVOON KAUPUNKI JA PORVOON NUORISOVALTUUSTO Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY KYSELY Internet-kysely toteutettiin lokakuussa 2010 yhteistyössä koulujen

Lisätiedot

Arkioppimisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Arkioppimisen tunnistaminen ja tunnustaminen Arkioppimisen tunnistaminen ja tunnustaminen Eurooppalainen opintopolku verkosto http://eurooppalainenopintopolku.fi/index.php Leonardo kesäpäivät 2014 3.6.2014 Anne Mari Behm Savonlinnan ammatti ja aikuisopisto

Lisätiedot

OHJEITA OPISKELIJALLE

OHJEITA OPISKELIJALLE 2015-2016 sivu 1(35) OHJEITA OPISKELIJALLE OPISKELU AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA Mitä opiskelet? Opiskelu ammatillisessa peruskoulutuksessa koostuu toisiaan täydentävistä ja tukevista taito- ja tieto-opinnoista.

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Kulttuurimatka suomalaiseen kotiin

Kulttuurimatka suomalaiseen kotiin Kulttuurimatka suomalaiseen kotiin Case: Cosy Finland Hele Kaunismäki / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring, 8.4.2011 Mistä kaikki alkoi? Kirsti Sergejeff pääsi Gambian matkallaan vuonna 2002 tutustumaan

Lisätiedot

AMMATTISTARTIN ALOITTAVAT. Syksyn 2010 valtakunnallinen kysely. Yhteenvetoraportti, N=742, Julkaistu: 9.9.2010. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

AMMATTISTARTIN ALOITTAVAT. Syksyn 2010 valtakunnallinen kysely. Yhteenvetoraportti, N=742, Julkaistu: 9.9.2010. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat AMMATTISTARTIN ALOITTAVAT. Syksyn 2010 valtakunnallinen kysely. Yhteenvetoraportti, N=742, Julkaistu: 9.9.2010 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Oletko? Nainen 431 58,09% Mies 311 41,91% 742 100% Ikäsi?

Lisätiedot

Rullaluistelusarjoissa yhteensä 34 osallistujaa: 30 miestä, 4 naista

Rullaluistelusarjoissa yhteensä 34 osallistujaa: 30 miestä, 4 naista Äetsä Kunnon Helaventti Äetsä 21.05.2009 Rullaluistelusarjoissa yhteensä 34 osallistujaa: 30 miestä, 4 naista Kilpasarjat FIC:n 2. osakilpailu Kilpasarja, miehet (14 kilpailijaa) 1. Suihkonen Jani HTL,

Lisätiedot

haetaan verkossa osoitteessa www.opintopolku.fi

haetaan verkossa osoitteessa www.opintopolku.fi hakuaika 24.2.-17.3.2015 haetaan verkossa osoitteessa www.opintopolku.fi järjestelmä tarkistaa, että kaikki tarvittavat tiedot on syötetty & ohjaa tarvittaessa lomakkeen jokaisessa kohdassa demo on harjoitteluohjelma:

Lisätiedot

Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 2005

Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 2005 Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 25 Erika Sassi ja Piia Simpanen Tinataan-verkostohanke 26 Suomessa naisten osuus tekniikan alalla on ollut kasvussa

Lisätiedot

Katariina Männikkö. Haku perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen uudistuu 24.1.2013 Kotitalousopetuksen järjestäjien tilaisuus

Katariina Männikkö. Haku perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen uudistuu 24.1.2013 Kotitalousopetuksen järjestäjien tilaisuus Katariina Männikkö Haku perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen uudistuu 24.1.2013 Kotitalousopetuksen järjestäjien tilaisuus Mikä muuttuu kotitalousopetuksen järjestäjien kannalta? Kotitalousopetus poistuu

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

KOULUTUSKYSELY 2015 Studentum.fi-koulutussivuston tutkimus koulutukseen hakeutumisesta keväällä 2015

KOULUTUSKYSELY 2015 Studentum.fi-koulutussivuston tutkimus koulutukseen hakeutumisesta keväällä 2015 KOULUTUSKYSELY 2015 Studentum.fi-koulutussivuston tutkimus koulutukseen hakeutumisesta keväällä 2015 Koulutustarjonnan ja työmarkkinatilanteen toivotaan kohtaavan TUTKIMUKSESTA YLEISESTI Studentum.fi Studentum.fi-koulutussivustolla

Lisätiedot

Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016

Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016 2 Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 3 Miksi kieliä? Opiskelu on kansainvälistä.

Lisätiedot

Suomen Rotary 2012. NUORISO ON YHTEISKUNNAN TÄRKEIN VOIMAVARA - Rotary Youth Leadership Awards

Suomen Rotary 2012. NUORISO ON YHTEISKUNNAN TÄRKEIN VOIMAVARA - Rotary Youth Leadership Awards Suomen Rotary 2012 NUORISO ON YHTEISKUNNAN TÄRKEIN VOIMAVARA - Rotary Youth Leadership Awards RYLA palvelee nuorten kasvua RYLA on Rotaryn toimintamuoto jo yli 40 v. ajan Jokaisen rotarin tulee osallistua

Lisätiedot

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17.

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17. Jaksovinkit 6 Iltaopetus 7.4. 13.5. Iltaopetuksen kokeet 6. jaksossa: B-koodi: 14.5. D-koodi: 19.5. C-koodi: 15.5. E-koodi: 20.5. Kokeiden palautus: 21.5. Rehtori Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2014 2015 LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2014 2015 LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2014 2015 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 16.5.2014 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

työpaikkaohjaaja Know How-messut Ammatinopettaja/ryhmänohjaaja Marraskuussa

työpaikkaohjaaja Know How-messut Ammatinopettaja/ryhmänohjaaja Marraskuussa OPAS OHJAAJILLE Perustiedot oppitunneilla Ammatinopettaja 1. vuoden alusta jatkuen läpi opintojen, kaikissa ammattiaineissa Työpaikkavierailuja, työnantajien/ammatinedustajien vierailuja Ammatinopettaja

Lisätiedot

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti YHDEKSÄN N + 1 KYSYMYSTÄ YSEILLE Pohjois-Karjalan kauppakamari ja Pohjois-Karjalan Aikuisopisto toteuttivat 13.-24.11.2006 Yhdeksän + 1 kysymystä yseille internetkyselyn Pohjois-Karjalan peruskoulujen

Lisätiedot

Maksutonta koulutusta!

Maksutonta koulutusta! Maksutonta koulutusta! Liikuntaa järjestävien yhdistysten toimihenkilöille, ohjaajille ja valmentajille Syksy 2011 Kevät 2012 Turun seudun kunnat tarjoavat yhdessä Sinulle - ohjaaja, valmentaja tai seuran

Lisätiedot

Katariina Männikkö. Haku perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen uudistuu 11.12.2012 Oppijan seminaari, Finlandia-talo

Katariina Männikkö. Haku perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen uudistuu 11.12.2012 Oppijan seminaari, Finlandia-talo Katariina Männikkö Haku perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen uudistuu 11.12.2012 Oppijan seminaari, Finlandia-talo Haku perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen Mitä on perusopetuksen jälkeinen koulutus?

Lisätiedot

Koulutuskuntayhtymän hallinnollinen rakenne 1.8.2011

Koulutuskuntayhtymän hallinnollinen rakenne 1.8.2011 Koulutuskuntayhtymän hallinnollinen rakenne 1.8.2011 Omistajakunnat Valtuusto Puheenjohtaja Jari Blom Hallitus Puheenjohtaja Pauli Partanen Tarkastuslautakunta Johtaja Vesa Saarikoski aikuisopisto ammattiopisto

Lisätiedot

Hatanpään koulun tuettu perusopetus ja ohjaus (TUPO) 2008-2011. Arto Nieminen ja Merja Wahra

Hatanpään koulun tuettu perusopetus ja ohjaus (TUPO) 2008-2011. Arto Nieminen ja Merja Wahra Hatanpään koulun tuettu perusopetus ja ohjaus (TUPO) 2008-2011 Arto Nieminen ja Merja Wahra Taustaa TUPO-toiminta alkoi Hatanpäällä syyskuussa 2008 Ammatillisen koulutuksen vetovoima, alle 7 keskiarvolla

Lisätiedot

Päivitetty 1.10.2013 1

Päivitetty 1.10.2013 1 Päivitetty 1.10.2013 1 Varastoalan tutkintotoimikunnan hyväksymät tutkintosuoritusten arvioijat ja heidän yhteystietonsa aakkosjärjestyksessä: logistiikan perustutkinto (varastonhoitaja) ja varastoalan

Lisätiedot

Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015

Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015 Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015 TOP palaute Työssäoppimisesta palautetta antoi yhteensä 431 opiskelijaa ja 16 työpaikkaohjaajaa Kokonaisarvio työssäoppimisesta asteikolla 1-5: opiskelijat 4,19

Lisätiedot

Ammattikorkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille MAIJA-LEENA KEMPPI 22.5.2012

Ammattikorkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille MAIJA-LEENA KEMPPI 22.5.2012 Ammattikorkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille MAIJA-LEENA KEMPPI 22.5.2012 Historiaa Lahdessa Lahdessa toteutettu aiemmin työvoimakoulutuksena kaksi maahanmuuttajien amk-opintoihin

Lisätiedot

Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus

Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus Vankilaopetuspäivät 7.-8.10.2015 Tampere Riikka Vacker opetusneuvos Ammatillisen perus- ja aikuiskoulutus yksikkö 1.8.2015 alkaen, työn alla juuri nyt näyttötutkintoihin

Lisätiedot

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus 3 2. Lisäopetuksen

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 12.9.2012 Tampere

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 12.9.2012 Tampere Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 12.9.2012 Tampere 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Tampereen seudun kyselyn kohderyhmänä olivat paikalliset yliopistossa, ammattikorkeakoulussa ja ammattiopistossa

Lisätiedot

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29 Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Kirkkovene miehet 10 km Joukkue ================================== 1. Kuopion Soutajat

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN TOTEUTUS VANAJAN VANKILALLA

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN TOTEUTUS VANAJAN VANKILALLA OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN TOTEUTUS VANAJAN VANKILALLA YLEISTÄ OPPISOPIMUKSESTA Hämeenlinnan seudun oppisopimustoimiston tehtävänä on palvella alueensa (Hämeenlinna, Hattula, Janakkala) elinkeinoelämää ja

Lisätiedot

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Satakuntalaisia kokemuksia Työseminaari II, Jyväskylä 25.10.2013

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Satakuntalaisia kokemuksia Työseminaari II, Jyväskylä 25.10.2013 Koulutusjohtaja Pauli Kamppi Nao-koordinaattori Jonna Malmivuori Nuorten aikuisten osaamisohjelma Satakuntalaisia kokemuksia Työseminaari II, Jyväskylä Alueellista yhteistyötä Alueellinen yhteistyöryhmä

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lapin alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Rovaniemellä ja Kemi-Torniossa opiskelevat nuoret. Vastaajat

Lisätiedot

SATAEDU Satakunnan ammattiopisto, Satakunnan aikuiskoulutuskeskus

SATAEDU Satakunnan ammattiopisto, Satakunnan aikuiskoulutuskeskus SATAEDU Satakunnan ammattiopisto, Satakunnan aikuiskoulutuskeskus AIKUISTEN OPINTO-OHJAUS Koonti: Johanna Rantalainen opinto-ohjaaja, Harjavallan yksikkö AIKUISOPISKELIJOIDEN MÄÄRÄT SATAEDUSSA SATAKUNNAN

Lisätiedot

TERVETULOA POROLAHDEN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN!

TERVETULOA POROLAHDEN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! TERVETULOA POROLAHDEN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! YHTEISHAKU 2016 - yhteishaun aikataulu ja muutokset - hakuprosessi meidän koulussa - nettihaku: www.opintopolku.fi - opiskelupaikan varmistaminen Opinto-ohjaajat

Lisätiedot

Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa

Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa Projektipäällikkö Heli Niemi heli.niemi@ely-keskus.fi p. 040-672 2330 Lapin ELY-keskus, Heli Niemi 10.11.2011 1 Esityksen tarkoitus Virittäytymistä yhteiseen työskentelyyn

Lisätiedot