Autotekniikan uudet tuulet ja niiden tuomat haasteet opetukselle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Autotekniikan uudet tuulet ja niiden tuomat haasteet opetukselle"

Transkriptio

1 Autoalan opettaja- ja kouluttajapäivät Rantasipi Aulanko Autotekniikan uudet tuulet ja niiden tuomat haasteet opetukselle Juhani Laurikko, TkT johtava tutkija, VTT

2 2 Sisältö Tulevaisuudesta ja ennakoinnista Miten autoista tulee sellaisia kuin ne ovat? Kehitysnäkymiä ja uusia haasteita eri autotekniikan sektoreilla Yhteenveto ICE-PHEV EREV ICE ICE-HEV BEV H 2 FCEV

3 3 Tulevaisuudesta ja sen ennustamisesta

4 4 Mikä on tulevaisuus? Tulevaisuus on lineaarisen aikakäsityksen mukaisen aikajanan se osa, joka ei vielä ole tapahtunut Tapahtunutta osaa kutsutaan menneisyydeksi Parhaillaan meneillään olevaa vaihetta kutsutaan nykyisyydeksi Nämä kolme liittyvät toisiinsa saumattomasti!

5 5 Miten tulevaisuutta voi ennustaa? Ennustaminen on tulevaisuutta koskevan arvion esittämistä Perustuu enteisiin, jotka viestittävät tulevaisuuden suunnista, ja niiden tulkintaan Tulevaisuutta voi ennakoida ja tutkia systemaattisin menetelmin, ja esittää vaihtoehtoisia tulevaisuuskuvia eli visioita Visiot syntyvät rakentamalla ajallisesti vaiheittain ja loogisesti eteneviä kehityspolkuja eli skenaarioita

6 6 Ennen...

7 7...Nyt!

8 8 Tulevaisuuden auto by Google Haku suoritettu klo 14:53

9 9 Tulevaisuuden auto by Google Haku suoritettu klo 14:29

10 10 Tulevaisuuden auto by Google Maserati Audi Ferrari Volkswagen BMW Haku suoritettu klo 21:37

11 11 Tulevaisuuden auto by Google Tuuliroottori, joka lataa akkuja Peugeot Peugeot Design Contest 2008 Haku suoritettu klo 21:37

12 12

13 13 Uusia konsepteja

14 14 GM EN-V

15 15 Honda 3-RC

16 16 IgluCruise

17 17 Ennustamista vaikeuttaa...

18 18 Etenkin polttoaine- ja voimalaiteteknologia elää voimakasta murrosvaihetta Monoteistisen, öljyyn perustuvan energiahuollon rinnalle kehitetään uusia vaihtoehtoja Teknisesti vaihtoehtojen lukumäärä on hyvin suuri, mutta kaikki eivät ole kilpailukykyisiä!

19 19 Technology Roadmaps

20 20 Toimintaympäristön päämuuttujia Autokalusto (yhteensopivuus, suorituskyky) Raaka-aineet (hinta, saatavuus) KUSTANNUKSET Lainsäädäntö (pakokaasut, polttoaineet, verot) Polttoaineen jakelu (yhteensopivuus)

21 21 Ennustamista helpottaa Ihmiset suunnittelevat autot, eivät Jumalat!

22 MITEN AUTOISTA TULEE SELLAISIA KUIN NE OVAT? Suunnitteluun vaikuttavia tekijöitä 1954 Ford Concept

23 23 Automaailman osapuolet SÄÄNTELY Autonvalmistajat Julkinen lainsäädäntövalta Auton ostajat ja käyttäjät

24 24 Autonsuunnittelun osapuolet Auton resepti Järjestelmätoimittajat Autonvalmistajat eli OEM Auton sisältö Auton konsepti Osatoimittajat Auton ostajat ja käyttäjät

25 25 Autonsuunnittelun ristipaineet Tukee markkinointia, kun NCAP testi ja luokitus on tunnettu! Valmistus Polttoainekulut Huollot ja ylläpito Ajostabilitetti ja ajodynamiikka Kolariturvallisuus Kuljetus- ja suorituskyky Varusteet Haluttavuus Melu Pakokaasupäästöt Energian kulutus Kierrätettävyys Aiemmin vain heikko argumentti, lähinnä kustannuslisä! Nykyisin positiivinen ja vahvempi asema auton valintakriteereissä

26 26 Moottoritekniikkaa

27 27 Kohtuullinen hinta Polttomoottori edelleen vahvoilla Koeteltu konsepti uskottava ja luotettava asiakkaiden keskuudessa helppo "myydä" Hyvä suorituskyky Mittavat investoinnit valmistukseen

28 28 Nykymoottorien tekniikkaa Polttoaineen korkeapaineruiskutus sylinteriin Sähköinen annostelu (lambda+ecu) Pakokaasun kierrätys (EGR) Muuttuvageometrinen ahdin Muuttuva venttiilien ajoitus ja nosto Tehokas pakokaasun puhdistus Start-stop -automatiikat

29 29 Uudet palamisprosessit Lähde: Volkswagen

30 30 Elektroniikka on tärkein moottorikehityksen mahdollistaja!

31 31 Moottori & puhdistus - Integroitu kokonaisuus Kaasunvaihto imusarja venttiilikoneisto ahdin tai ahtimet EGR Pakokaasun puhdistus katalysaattori(t) hiukkaspuhdistimet ja regenerointi Mekaaninen Yhteispelillä se sujuu rakenne iskutilavuus palotila/puristussuhde Muut toiminnot OBD ja muu diagnostiikka limp home -toiminnot Polttoaineen syöttö tarkka annostelu muuttuva ruiskutuspaine adaptoituvuus minimi- ja maksimimäärille useita ruiskutuksia/työkierto Moottorin ohjaus joutokäynti momentin säätö hiukkasloukun regenerointi ajoituksen ja ruiskutusmäärän tarkka kontrolli

32 32 Moottoritekniikka Haasteet Rakenne monimutkaistuu lisää varaosanimikkeitä Lisää toimilaitteita, mutta toisaalta tiukempi integrointi, esim. EGR ja sen jäähdytin isompia kokonaisuuksia, kalliimpia vaihtaa Elektroniikan rooli ratkaiseva Kasvaako häiriöalttius? Diagnostiikka vaativaa, tarvitaan erikoislaitteita Investointeja korjaamojen varustukseen

33 33 MB - BLUETECH

34 34 Puhdistustekniikka Haasteet Rakenne monimutkaistuu lisää varaosanimikkeitä Lisää erityyppisiä puhdistimia: Hiukkassuodatin Lean-NOx tai SCR-katalysaattorit >> Enemmän huoltokohteita Toimintakyvyn säilyttäminen, jos ajaminen kovin vähäistä Miten ohjeistetaan asiakasta? Polttoaineiden vaikutus Miten neuvotaan asiakasta?

35 35 Uudet energianlähteet

36 36 AJONEUVOTEOLLISUUDEN YMPÄRISTÖHAASTEET Evolution of Environmental Aspects tavanomaiset pakokaasupäästöt kasvihuonekaasut energian saatavuus Energy Greenhouse Gases CO 2 Exhaust Emissions CO,NOx,HC,PM vaikeusaste >>> K-EFAM, 1778/1-drob-fr 08/01 VOLKSWAGEN AG Group Research

37 37 Wolfgang Hatz Audi AG

38 38 Tulevaisuuden liikennepolttoaine on Uusiutuva ja kestävästi valmistettu Vähähiilinen tai hiilineutraali Yhteensopiva kalustoon

39 39 Decarbonizing

40 40 Decarbonizing

41 41 Bionizing Recycling Electrifying

42 42

43 43 Energiaketju - lähteestä pyöriin Pathway analysis Well-to-Wheels (WTW) Raaka-ainetuotanto Raw Material Extraction Polttoainetuotanto Fuel production Polttoaine tankissa On-board fuel Primaarienergia Primary energy Sähkön tuotanto Electricity production Jakelu ja tankkaus & lataus Distribution, Refuelling, Recharging Sähkö akussa Electricity On-Board Energian muunto työksi Energy conversion

44 44 nestemäiset (+bio) maa- ja biokaasu vety (H 2 ) Energian kantaja määrää voimalaitevaihtoehdot! vety (H 2 ) sähkö

45 45 Industry Perspectives

46 46

47 47

48 48

49 49

50 50

51 51 Sähkökäytön ominaisuuksia H2 Etuja & hyötyjä: Hyvä hyötysuhde reversibiliteetti Hyvä vääntömomentti liikkeellelähdössä Vähän mekaanisia osia >> pieni huollontarve Pyöramoottorit mahdollistavat uusia, joustavia ja jopa radikaaleja rakennevaihtoehtoja Haittoja & haasteita: Teho-painosuhde vielä kaukana optimista Tehoyksikön hinta ei ole (vielä) kilpailu-kykyinen verrattuna polttomoottoriin Korkeiden jännitteiden turvallisuuskysymykset

52 52 Sähkö energianlähteenä H2 Etuja & hyötyjä: hyvin monipuolinen tuotantorakenne mahdollisuus käyttää uusiutuvaa ja kotoperäistä energiaa voimakas CO 2 vähenemä mahdollinen (riippuu sähkön tuotantotavasta) jakeluverkko olemassa Haittoja & haasteita: vaikea varastoida hyvät (ja kohtuuhintaiset) akut vasta kehitteillä

53 53... muutamia aitoja sähköautoja on jo sarjatuotannossa Citroën C-ZERO Peugeot ion Mitsubishi imiev Nissan Leaf Renault Fluence

54 54... mutta sarjat jäävät vielä aika pieniksi! Worldwide production Year C-ZERO ion i-miev total 2009 N/A N/A Suomi n kpl TBA 3600 Nissan Leaf sales by top national markets 2013 N/A N/A N/A N/A between 2010 and 2013 total Citroën C-ZERO Country Total Japan United States Nissan Leaf Norway UK France Suomi kpl Netherlands Canada Germany Spain Italy Total top markets Mitsubishi imiev Suomi kpl kpl Renault Fluence Z.E.

55 55 uutta pukkaa

56 56 Ford Focus Electric Nyt myös Suomessa!

57 BMW i3 electric car makes its worldwide debut!

58 58 Volkswagen e-up! e-golf Tuotantoon 2015

59 59 Show-stopper N o 1 Battery Technology Sucks! Insufficent Capacity + High Costs + High Risks (lifetime?) = Stay Away From It!

60 60 Lataushybridit

61 61 Hybridiauton idea Sähköinen ajovoimansiirto eristää moottorin kuormitusten vaihtelulta moottorin toiminta helpompi optimoida voidaan käyttää erilaista työkiertoa (esim. Atkinson) mahdollistaa regeneratiivisen jarrutuksen, jolloin hyötysuhde paranee

62 62 Hybridiautoja markkinoilla... Tarjonta kasvaa koko ajan

63 63 Plug-In -hybridi + Plug-in HEV eli lataushybridi yhdistää perinteiseen hybridiautoon latausmahdollisuuden sähköverkosta Toimintamatkaa sähköllä muutama kymmenen km Polttomoottori jatkaa toimintamatkaa normaaliksi

64 64 Toyota Prius PHEV Ajomatka sähköllä 25 km Suorituskyky ja toimintamatka kuten normaalilla hybridiautolla Hinta alkaen (normaali HEV-malli )

65 65 Volvo V60 PHEV 2012 > Etuveto: 2.4 L diesel (176 kw/440 Nm) Takaveto: sähkömoottori (52 kw/200 Nm) Sähköinen etu-taka -synkronointi km/h 6,9 sek 12/8 kwh Li-ion akku Latausaika 3 h (230V/16A) 50 km sähköllä

66 66 VW Golf GTE plug-in hybrid Geneve Auto Salon 2014

67 67 VW Golf GTE plug-in hybrid 8.8 kwh liquid-cooled lithium-ion battery pack

68 68 EREV-SÄHKÖAUTO: OPEL AMPERA/CHEVY VOLT Production by model year (MY) 16 kwh:n litium-akusto toimintamatka sähköllä 60 km polttomoottorin iskutilavuus 1,4 l yhteisteho 150 hv Model Total MY 2013 MY 2012 MY 2011 vääntömomentti 370 Nm Chevrolet Volt 51,662 25,875 21,299 4,488 huippunopeus 161 km/h Opel Ampera 9,629 2,492 7,137 - Total production kiihtyvyys km/h 9 s 61,291 28,367 28,436 4,488 ilmoitettu bensiinin kulutus ECE testissä 1,6 l/100 km CO 2 päästö alle 40 g/km Chevy Volt vs. Nissan Leaf: US Sales 2013: vs

69 69 Sähköauto ja hybriditekniikka Haasteet Rakenne monimutkaistuu, useita uusia alajärjestelmiä Lisättävä asentajien koulutusta Korkeajännitesähköä, jolla tiukat turvavaatimukset Hengenvaaraa ei voi nähdä, haistaa tai tunnustella! Tutkintovaatimukset, koulutusta Diagnostiikka vaativaa, tarvitaan erikoislaitteita ja -osaamista Investointeja korjaamoihin ja henkilöstöön

70 70 Let s Take the Half-way House Best Battery Technologies

71 71 Take A Detour Instead

72 72

73 73 H2 Vaihtoehto: Vety Etuja & hyötyjä: erittäin monipuolinen tuotantorakenne mahdollisuus käyttää uusiutuvaa ja kotoperäistä energiaa voimakas CO 2 vähenemä - vedyn tuotantotavasta riippuen Haittoja & haasteita: pieni energiasisältö (kaasuna) käyttöturvallisuus? (painesäiliöt) vaatii uuden kaluston (=polttokenno)

74 74

75 75 LoU Vetyauto markkinoille 2015 Vahva sitoutuminen, kaikki suuret valmistajat* mukana Valmistusmäärät merkittäviä, yli 100,000 vuonna 2015 Infrastruktuuri rakentuu aluksi keskuksiin, EU/Saksa, USA/Kalifornia, JPN/Tokio-Yokohama *Daimler, Ford, GM/Opel, Honda, Hyundai, Kia, Renault/Nissan, Toyota Lähde:

76 76 We Are Ready to Roll-Out Production > 100k by 2015

77 77 And We Support our Partners & & & &

78 78 Recent Newswire on FCEV Launch November 21, 2013

79 79 Recent Newswire on FCEV Launch January 7, 2014

80 80 Honda FCEV Concept Honda Clarity FCEV 2006

81 81 Point of No Return Has Been Passed

82 82 FUEL OF CHOICE by the Auto Industry CHEERS: Even Higher Potential for Use of Renewable Energy Resources Decent Range with One Fill, and Fill-up Time Like with Petroleum Fuels High Efficiency of the Electric Drivetrain Fossil H 2 (Methane Reformate) Option Offers Nearly-decent Entry-level Fuel Cost per MJ JEERS: Must Find Capital & Partners to Create Distribution Infrastructure

83 83 Polttokennosähköautot polttoaine & jakelu

84 84 Vetytankkauksen globaali kuva Skandinavia Pohjois-Amerikka Japani-Korea-Taiwan 200 Keski-Eurooppa

85 85 Vetytankkaus Mittava investointitarve!

86 86 Vedyn jakelu ja tankkaus tarjonta=asemat käyttöaste kasvaa hitaasti kysyntä=autot

87 87 Vetyautoilu on alkanut jo Suomessakin!

88 88 BEV Akkusähköauto ja polttokennosähköauto ovat molemmat sähköautoja! FCEV

89 89 Yhteinen DNA BEV FCEV

90 90 Yhteinen DNA BEV Sähköinen voimalinja FCEV

91 91 Yhteinen DNA BEV Erilaiset enegiavarastot Vetysäiliö Akku Sähköinen voimalinja Polttokenno FCEV

92 92

93 93 Uusinta kori- ja turvatekniikkaa

94 94 Kolaritestit ohjaavat koritekniikan kehitystä

95 95 Uusinta koritekniikkaa Törmäysvoimat otetaan vastaan hallitusti, ja sidotaan rakenteiden muodonmuutoksiin Korjaaminen vaikeata, jos rakenne on toiminut Miten voidaan todeta vaurioaste?

96 96 Kolaritestit ohjaavat koriturvallisuuden kehitystä Turvarakenteet lisänneet auton painoa jopa 500 kg!!!

97 97 Painot ovat kasvaneet mallisukupolvien myötä

98 98 Uusinta koritekniikkaa Uusimmissa koreissa yhdistyvät monenlaiset materiaalit, kuten suurlujuusteräs ja alumiini Liitokset hitsaamalla, liimaamalla tai pultti/niittiliitoksilla Liitosten pitää välittää voimaa oikealla tavalla tai antaa periksi Audi Q5 = 355 kg

99 99 Uusinta koritekniikkaa Osat voivat olla: prässättyjä, pursotettuja valssattuja tai valettuja Audi TT: 140 kg Al + 66 kg Fe = 206 kg

100 100 Hydroformed extrusion Extrusions High pressure DC Deep Drawn sheets Uusinta koritekniikkaa Steel Aluminium

101 101

102 102 Aktiiviset törmäysturvallisuusvarusteet Turvatyynyjärjestelmissä nykyään 6-8 tyynyä

103 103 Kori- ja turvatekniikka - Uudet haasteet Moderni turvakori on vaikea korjata oikein, on lähes kertakäyttötavaraa Miten tunnistaa korjaukset ja valvoa laatua, kun monia asioita ei voi mitata tai testata Vastuukysymykset, jos turvarakenteet tai turvalaitteet eivät toimi oikein korjausten jälkeen

104 104 Viihde ym. elektroniikka

105 105 Lähde: Thomas R. Kurfess: The Growing Role of Electronics in Automobiles - A Timeline of Electronics in Cars

106 106 KEHITYSTRENDI Viihde- ym. laitteiden vahva integrointi kojelautaan ja auton omiin järjestelmiin

107 107 KEHITYSTRENDI Jälkiasennettaville laitteille ei juuri paikkoja Sähkökytkennät auton järjestelmiin voivat tuottaa ongelmia

108 108 Mobiililaitteiden liittäminen autoon Mobiililaitteet (matkapuhelin, audiosoitin jne.) liittyvät langattomasti auton audiojärjestelmään Bluetooth-tekniikalla Auton ajotietokoneesta voi ladata tietoja USB-muistitikulle tai älypuhelimeen

109 109 Next Step: In-Car Internet

110 110

111 111 Ford SYNC Tuki USB-modemille + WiFi HotSpot

112 112 Trendsetter: Tesla S 17 IPS näyttö

113 113 Trendsetter: Tesla S

114 114 Trendsetter: Tesla S

115 115 Viihde- ja muu elektroniikka Haasteet Tehdasasenteisten järjestelmien ylläpito ja päivitykset? Vahva integraatio auton omiin järjestelmiin miten 3. osapuolen laitteet liitetään? Järjestelmien laajuus kasvaa, kun mobiililaitteet tulevat mukaan langattoman yhteyden kautta uusia tuotteita tarjolle! Virusvaara ja hakkerointi onko aihetta huoleen? Vaikutukset turvallisuuteen, jos ajaja käyttää?

116 116 Alustan elektroniikkaa

117 117 ABS oli ensimmäinen sovellus

118 118 Nykyisin vakiovaruste kaikissa uusissa autoissa

119 119 ESP on tulossa kovaa vauhtia perässä!

120 120 Sovellukset laajenevat aktiivisiin turvalaitteisiin!

121 122 Automatisoitu Auto - Hätäjarrutus

122 123 Automatisoitu Auto - Pysäköintiavustus

123 124 Automatisoitu Auto Ajajan valvonta

124 125 Alustan elektroniikka Haasteita ABS+ESP ovat jo ruisleipää miten varmistetaan, että ne toimivat auton vanhetessa? Uudet järjestelmät integroituvat kokonaiskontrollin alaisuuteen Säätötekniikan osaamisesta tulee entistä tärkeämpää Uusia nopeita dataväyliä Koulutusta, koulutusta Ethernet/IP+ mobiili-internet tulossa! Uusia tuotteita tarjolle!

125 126 Autonomiset autot

126 127 Tulevaisuuden auto by Google Google Self-Driving Car

127 128 Toyota s Self-Driving Car

128 129

129 130 Audi s Self-Driving Car Self-Driving AUDI TTS by Stanford University

130 131 Volvo s Self-Driving Car Project Launced 100 self-driving cars on public roads in Sweden by

131 132 Autonomiset autot Haasteita Tekniikka jo varsin kypsää, mutta lainsäädäntö ei ole valmis laeissa ja asetuksissa (ainakin Suomessa) lukuisia viittauksia kuljettajaan ja hänen velvollisuuksiinsa miten varmistetaan, että auto pysyy hallinnassa? Nevadan osavaltio sallii jo autonomiset autot yleisillä teillä Kalifornia aloittanut tarpeelliset toimet lakien ja asetusten muuttamiseksi

132 133 Yhteenveto ja johtopäätöksiä Conclusions

133 134 Yhteenveto ja johtopäätöksiä Henkilöautojen tekniikka kehittyy jatkuvasti Uusia polttoaine- ja energiavaihtoehtoja, jotka edellyttävät uusia voimalaiteratkaisuja Elektroniikan (ja sähkövoimatekniikan) osuus kasvaa huimaa vauhtia Sovellukset laajenevat uusiin turvaominaisuuksiin ja vähitellen itsekseen ajaviin autoihin Uusi tekniikka edellyttää aivan uusia taitoja autojen huollon ja korjaamisen parissa työskenteleviltä nörttiyden tarve lisääntyy Korkeajännitekomponenttien sähköturvallisuudesta on huolehdittava

134 Loppu Kysymyksiä? Kiitos mielenkiinnostanne!

Päästöttömät ajoneuvot liikenteessä

Päästöttömät ajoneuvot liikenteessä Päästöttömät ajoneuvot liikenteessä Demo2013 Seminaari 10.9.2012 Vuosaaren satama, Helsinki Principal Scientist (TkT) Juhani Laurikko, VTT Päästöttömät ajoneuvot liikenteeseen Demo2013 Seminaari 10.9.2012

Lisätiedot

Tulevaisuuden ajoneuvoteknologiat ja liikenteen energianlähteet

Tulevaisuuden ajoneuvoteknologiat ja liikenteen energianlähteet Tulevaisuuden ajoneuvoteknologiat ja liikenteen energianlähteet TEKES Polttokennot-ohjelman vuosiseminaari 2011 13.9.2011 Hanasaaren kulttuurikeskus, Espoo TkT Juhani Laurikko, VTT 2011-09-12 2 Sisältö

Lisätiedot

Uusien henkilö- ja pakettiautojen CO 2 -päästötavoitteet - Nykytilanne ja näkymä vuoteen 2030

Uusien henkilö- ja pakettiautojen CO 2 -päästötavoitteet - Nykytilanne ja näkymä vuoteen 2030 VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Uusien henkilö- ja pakettiautojen CO 2 -päästötavoitteet - Nykytilanne ja näkymä vuoteen 2030 Juhani Laurikko, Principal Scientist, VTT Eduskunta, Ympäristövaliokunta

Lisätiedot

Tulevaisuuden ajoneuvoteknologiat ja liikenteen energianlähteet

Tulevaisuuden ajoneuvoteknologiat ja liikenteen energianlähteet Tulevaisuuden ajoneuvoteknologiat ja liikenteen energianlähteet Kohti kestävää autoalaa Tulevaisuuden osaamishaasteet 10.3.2011 Valkea Talo, Helsinki TkT Juhani Laurikko, VTT 21.3.2011 2 Sisältö Autoteollisuuden

Lisätiedot

Henkilöautoliikenteen energiatehokkuuden parantaminen käyttäjälähtöisin toimin EFFICARUSE. TransEco Seminaari Jukka Nuottimäki, VTT

Henkilöautoliikenteen energiatehokkuuden parantaminen käyttäjälähtöisin toimin EFFICARUSE. TransEco Seminaari Jukka Nuottimäki, VTT Henkilöautoliikenteen energiatehokkuuden parantaminen käyttäjälähtöisin toimin EFFICARUSE TransEco Seminaari 3.11.2011 Jukka Nuottimäki, VTT Polttoaineen kulutus / CO 2 päästö 3.11.2011 2 LIIKENTEEN ENERGIATEHOKKUUDEN

Lisätiedot

Luku 6 Liikenne. Asko J. Vuorinen Ekoenergo Oy. Pohjana: Energiankäyttäjän käsikirja 2013

Luku 6 Liikenne. Asko J. Vuorinen Ekoenergo Oy. Pohjana: Energiankäyttäjän käsikirja 2013 Luku 6 Liikenne Asko J. Vuorinen Ekoenergo Oy Pohjana: Energiankäyttäjän käsikirja 2013 1 Sisältö Yleistä Henkilöautoliikenne Sähkö- ja hybridiautot Kiskoliikenne Lisätietoja 2 YLEISTÄ 3 Liikenteen energia

Lisätiedot

Maailma muuttuu ja autot sen mukana. Liikenteen energia ja ympäristöhaasteet. AKL:n 40. Autokauppiaspäivät 26.3.2010. Nils Olof Nylund, VTT

Maailma muuttuu ja autot sen mukana. Liikenteen energia ja ympäristöhaasteet. AKL:n 40. Autokauppiaspäivät 26.3.2010. Nils Olof Nylund, VTT Maailma muuttuu ja autot sen mukana Liikenteen energia ja ympäristöhaasteet AKL:n 40. Autokauppiaspäivät 26.3.2010 Nils Olof Nylund, VTT 2 Liikenteen sopeuttaminen kestävään kehitykseen Tieliikenteen sopeuttaminen

Lisätiedot

Sähköautot tulevat. Toimitusjohtaja Ilpo Korhonen Valmet Automotive Oy TransEco tutkimusohjelman aloitusseminaari 4.11.2009

Sähköautot tulevat. Toimitusjohtaja Ilpo Korhonen Valmet Automotive Oy TransEco tutkimusohjelman aloitusseminaari 4.11.2009 Sähköautot tulevat Toimitusjohtaja Ilpo Korhonen Valmet Automotive Oy TransEco tutkimusohjelman aloitusseminaari 4.11.2009 Sähköautot tulevat Sähköautoja jo yli sata vuotta Autoteollisuuden murros: sähkö

Lisätiedot

Teknologiaraportti. Heikki Torvinen. 18/1/11 Metropolia Ammattikorkeakoulu

Teknologiaraportti. Heikki Torvinen. 18/1/11 Metropolia Ammattikorkeakoulu Teknologiaraportti Heikki Torvinen 1 Teknologiaraportti Käsittelee tekniikan näkökulmasta nyt ja tulevaisuuden ajoneuvoratkaisuja Polttoaineet Energian varastointi Lataus Ajoneuvoryhmät Henkilöauto Hyötyajoneuvot

Lisätiedot

ENERGIATEHOKKUUS LIIKENTEESSÄ JA LIIKENNEVÄLINEISSÄ

ENERGIATEHOKKUUS LIIKENTEESSÄ JA LIIKENNEVÄLINEISSÄ ENERGIATEHOKKUUS LIIKENTEESSÄ JA LIIKENNEVÄLINEISSÄ Energiatehokkuus ja energian säästö pitkän aikavälin ilmasto ja energiastrategian politiikkaskenaariossa Seminaari 19.12.2007 Juhani Laurikko LIIKENTEEN

Lisätiedot

Tulevaisuuden polttoaineet kemianteollisuuden näkökulmasta. Kokkola Material Week 2016 Timo Leppä

Tulevaisuuden polttoaineet kemianteollisuuden näkökulmasta. Kokkola Material Week 2016 Timo Leppä Tulevaisuuden polttoaineet kemianteollisuuden näkökulmasta Kokkola Material Week 2016 Timo Leppä 1 Mikä ajaa liikenteen muutosta EU:ssa? 2 Kohti vuotta 2020 Optimoidut diesel- ja bensiinimoottorit vastaavat

Lisätiedot

Sähköautoilu Suomessa

Sähköautoilu Suomessa Sähköautoilu Suomessa Sähköauton latauksen peruskäsitteitä: Terminologia Lataustasot Lataustavat Lataustyypit Sähköautot ja niiden lataustyypit Tässä oppaassa selvitetään sähköautoilussa käytetyt perustermit

Lisätiedot

Liikenteen uudet käyttövoimavaihtoehdot Heijastumat jakelujärjestelmiin

Liikenteen uudet käyttövoimavaihtoehdot Heijastumat jakelujärjestelmiin Liikenteen uudet käyttövoimavaihtoehdot Heijastumat jakelujärjestelmiin Biopolttoaineet H2 Juhani Laurikko TkT, johtava tutkija VTT Maa- ja nestekaasu Sähkö & Vety Sisältö Lähtökohta TransSmart-tutkimukselle

Lisätiedot

SÄHKÖAUTOJEN LATAUSOPERAATTORI VAIKUTUKSET JA MAHDOLLISUUDET ENERGIAJÄRJESTELMÄN KANNALTA

SÄHKÖAUTOJEN LATAUSOPERAATTORI VAIKUTUKSET JA MAHDOLLISUUDET ENERGIAJÄRJESTELMÄN KANNALTA SÄHKÖAUTOJEN LATAUSOPERAATTORI VAIKUTUKSET JA MAHDOLLISUUDET ENERGIAJÄRJESTELMÄN KANNALTA SIEMENSIN ENERGIA- JA LIIKENNEPÄIVÄ 2014 YHTEENVETO MITÄ TEEMME LATAUSPALVELUIDEN MYYNTIKANAVAT (TOTEUTUS ERI YRITYSILMEILLÄ)

Lisätiedot

Uusien ratkaisujen markkinatarjonta ja sen kehitys

Uusien ratkaisujen markkinatarjonta ja sen kehitys Uusien ratkaisujen markkinatarjonta ja sen kehitys Sami Peuranen Autotuojat ry 14.10.2014 1 Autotuojat ry Edustaa käytännössä 100 % Suomen uusien autojen maahantuonnin markkinoista Jäseninä merkkien viralliset

Lisätiedot

Sähköliikenteen kehitys Suomessa haavekuvia vai todellisuutta

Sähköliikenteen kehitys Suomessa haavekuvia vai todellisuutta Sähköliikenteen kehitys Suomessa haavekuvia vai todellisuutta Elias Pöyry, Sähköinen liikenne Auto- ja liikennetoimittajien asiantuntijaseminaari 12.10. klo 11.30-18.00 Helsingin Energia, Sähkötalo, Runeberginkatu

Lisätiedot

Mika Jukkara, Tuotepäällikkö / Scania Suomi Oy. Biokaasu, Biodiesel, HVO vai Sähkö raskaan liikenteen käyttövoimana

Mika Jukkara, Tuotepäällikkö / Scania Suomi Oy. Biokaasu, Biodiesel, HVO vai Sähkö raskaan liikenteen käyttövoimana Mika Jukkara, Tuotepäällikkö / Scania Suomi Oy Biokaasu, Biodiesel, HVO vai Sähkö raskaan liikenteen käyttövoimana Scania Vabis Chassis 1930 Liikenteen rooli kestävässä kehityksessä Sustainability / Kokonaisuus:

Lisätiedot

Miten sähköautot muuttavat valubusinesta?

Miten sähköautot muuttavat valubusinesta? Miten sähköautot muuttavat valubusinesta? Valun käytön seminaari 28.-29.3.2019 Prof. Juhani Orkas 29.3.2019 o Mikä on sähköauto? o Sähköautot Suomessa o Sähkö-/hybridiauton valukomponentit o Miltä tulevaisuus

Lisätiedot

AJONEUVOTEKNIIKAN KEHITTYMINEN JA UUSIEN ENERGIAMUOTOJEN SOVELTUMINEN SÄILIÖKULJETUKSIIN. Mika Jukkara, Tuotepäällikkö / Scania Suomi Oy

AJONEUVOTEKNIIKAN KEHITTYMINEN JA UUSIEN ENERGIAMUOTOJEN SOVELTUMINEN SÄILIÖKULJETUKSIIN. Mika Jukkara, Tuotepäällikkö / Scania Suomi Oy AJONEUVOTEKNIIKAN KEHITTYMINEN JA UUSIEN ENERGIAMUOTOJEN SOVELTUMINEN SÄILIÖKULJETUKSIIN Mika Jukkara, Tuotepäällikkö / Scania Suomi Oy Scania Vabis Chassis 1930 Liikenteen rooli kestävässä kehityksessä

Lisätiedot

MIKSI VETY? OY WOIKOSKI AB SALES DIRECTOR JUSSI RISSANEN

MIKSI VETY? OY WOIKOSKI AB SALES DIRECTOR JUSSI RISSANEN MIKSI VETY? OY WOIKOSKI AB SALES DIRECTOR JUSSI RISSANEN ESTABLISHED IN 1882 ANNUAL TURNOVER 50 MILLION (2015) FAMILY COMPANY MANUFACTURES BOTH MEDICAL AND TECHNICAL GASES SELLS AND SUPPLIES OWN PRODUCTS

Lisätiedot

Ekoautoseminaari 28.11.2015 Espoo Tekniikka elämää palvelemaan ry ja Tekniikan akateemisten liitto ry VUODEN 2015 EKOAUTON VALINTAPROSESSI

Ekoautoseminaari 28.11.2015 Espoo Tekniikka elämää palvelemaan ry ja Tekniikan akateemisten liitto ry VUODEN 2015 EKOAUTON VALINTAPROSESSI Ekoautoseminaari 28.11.2015 Espoo Tekniikka elämää palvelemaan ry ja Tekniikan akateemisten liitto ry VUODEN 2015 EKOAUTON VALINTAPROSESSI SISÄLTÖ 1. Ehdokkuuden vaatimukset 2. Ehdokkaat 3. Arviointi 4.

Lisätiedot

Moottoritekniikan kehityssuuntia ja tulevaisuuden polttoaineet

Moottoritekniikan kehityssuuntia ja tulevaisuuden polttoaineet Moottoritekniikan kehityssuuntia ja tulevaisuuden polttoaineet Ari Juva, Neste Oil seminaari 4.11.2009 Source: Ben Knight, Honda, 2004 4.11.2009 Ari Juva 2 120 v 4.11.2009 Ari Juva 3 Auton kasvihuonekaasupäästöt

Lisätiedot

SATL liittokokous Oulussa 20. maaliskuuta 2010 Tervetulopuhe, kauppaneuvos, tri.h.c Matti Pörhö

SATL liittokokous Oulussa 20. maaliskuuta 2010 Tervetulopuhe, kauppaneuvos, tri.h.c Matti Pörhö Oulussa 20. maaliskuuta 2010 Tervetulopuhe, kauppaneuvos, tri.h.c Matti Pörhö Autoilun ja autoteknisen kehityksen osin elämme ehkä mielenkiintoisinta aikaa, mutta samalla äärimmäisen haasteellista vaihetta!

Lisätiedot

Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa

Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa Perinteiset polttoaineet eli Bensiini ja Diesel Kulutus maailmassa n. 4,9 biljoonaa litraa/vuosi. Kasvihuonekaasuista n. 20% liikenteestä. Ajoneuvoja n. 800

Lisätiedot

VUODEN 2018 EKOAUTON VALINTA

VUODEN 2018 EKOAUTON VALINTA Tekniikka elämää palvelemaan ry, Cafe Carusel, Helsinki, 9.3.2019 Vuoden ekoauto 2018 VUODEN 2018 EKOAUTON VALINTA Kuva: Seat Mii Ecofuel, Vuoden ekoauto 2015 Sisältö 1. Tausta 2. Teema: WLTP-myllerrys

Lisätiedot

AKL:n 44. Autokauppiaspäivät. 21.3.2014, klo 8.30 9.30, Lehdistötilaisuus tj. Pekka Rissa

AKL:n 44. Autokauppiaspäivät. 21.3.2014, klo 8.30 9.30, Lehdistötilaisuus tj. Pekka Rissa AKL:n 44. Autokauppiaspäivät 21.3.2014, klo 8.30 9.30, Lehdistötilaisuus tj. Pekka Rissa Kilpailykyky Mediakäyttäytyminen Mukavuudenhalu Kuluttajakäyttäytyminen MURROS Digitalisoituminen Työllisyys Kannattavuus

Lisätiedot

General Picture IEA Report. Teknologiateollisuus 1. World CO 2 emissions from fuel combustion by sector in 2014

General Picture IEA Report. Teknologiateollisuus 1. World CO 2 emissions from fuel combustion by sector in 2014 World CO 2 emissions from fuel combustion by sector in 2014 1 SOURCE: IEA - CO2 emissions from fuel combustion highlights (2016 edition) General Picture IEA Report Situation after year 2015 2 1 IEA: CUMULATIVE

Lisätiedot

Sähköauton historia I

Sähköauton historia I Puhtaasti sähköllä! Sähköauton historia I Ensimmäinen sähkömoottori 1821 Ensimmäiset sähköautot 1820-luvulla Ánvos Jedlik kehitti 1828 ensimmäisen sähköauton Sähköauton historia II Camille Jenatzyn "Le

Lisätiedot

EU:n tiekartta hiilivapaalle liikenteelle 2050 entä Suomen näkökulma? Maria Rautavirta 13.9.2011

EU:n tiekartta hiilivapaalle liikenteelle 2050 entä Suomen näkökulma? Maria Rautavirta 13.9.2011 EU:n tiekartta hiilivapaalle liikenteelle 2050 entä Suomen näkökulma? Maria Rautavirta 13.9.2011 Tulevaisuuden taustalla isot tavoitteet Ilmastopäästöjen vähentäminen Energiatehokkuuden lisääminen Öljyriippuvuuden

Lisätiedot

VUODEN 2017 EKOAUTON VALINTA

VUODEN 2017 EKOAUTON VALINTA Tekniikka elämää palvelemaan ry, marraskuu 2017 Vuoden ekoauto 2017 VUODEN 2017 EKOAUTON VALINTA 1. TAUSTA Kolmas TEPin toteuttama Suomen vuoden ekoauton valinta Yhteensä 22. valinta: jatkumo aiemmille

Lisätiedot

Ajoneuvohankkeiden tulokset Henkilöautot. TransEco 2009-2013 tutkijoiden työpaja 10.9.2013 Jukka Nuottimäki, VTT

Ajoneuvohankkeiden tulokset Henkilöautot. TransEco 2009-2013 tutkijoiden työpaja 10.9.2013 Jukka Nuottimäki, VTT Ajoneuvohankkeiden tulokset Henkilöautot TransEco 2009-2013 tutkijoiden työpaja 10.9.2013 Jukka Nuottimäki, VTT 2 Liikenteen energiatehokkuuden kehittäminen käyttö hankinnat Polttoaineen kulutus / CO 2

Lisätiedot

TransEco-tutkimusohjelma 2009 2013. Showdown. Katsaus ohjelman tärkeimpiin tuloksiin ja vaikuttavuuteen

TransEco-tutkimusohjelma 2009 2013. Showdown. Katsaus ohjelman tärkeimpiin tuloksiin ja vaikuttavuuteen TransEco-tutkimusohjelma 2009 2013 Tieliikenteen energiansäästö ja uusiutuva energia Showdown Katsaus ohjelman tärkeimpiin tuloksiin ja vaikuttavuuteen Juhani Laurikko, VTT TransEco pähkinänkuoressa Nelisen

Lisätiedot

Polttoaineen kulutus kauppalaatuisilla bensiineillä 95E10 ja 98E5

Polttoaineen kulutus kauppalaatuisilla bensiineillä 95E10 ja 98E5 Polttoaineen kulutus kauppalaatuisilla bensiineillä 95E10 ja 98E5 Juhani Laurikko Principal Scientist VTT 6.6.2011 3.6.2011 2 TAUSTAT EU:n pakottavana tavoitteena on lisätä bioenergian käyttöä myös liikenteessä

Lisätiedot

Biometaanin tuotannon ja käytön ympäristövaikutusten arviointi

Biometaanin tuotannon ja käytön ympäristövaikutusten arviointi From Waste to Traffic Fuel W-Fuel Biometaanin tuotannon ja käytön ympäristövaikutusten arviointi 12.3.2012 Kaisa Manninen MTT Sisältö Laskentaperiaatteet Perus- ja metaaniskenaario Laskennan taustaa Tulokset

Lisätiedot

MALLI- JA MERKKIKOHTAISET HYLKÄÄMISEEN JOHTANEET SYYT. Lähde: A-Katsastus Oy:ssä 1.1. - 31.12.2008 suoritetut henkilöautojen määräaikaiskatsastukset

MALLI- JA MERKKIKOHTAISET HYLKÄÄMISEEN JOHTANEET SYYT. Lähde: A-Katsastus Oy:ssä 1.1. - 31.12.2008 suoritetut henkilöautojen määräaikaiskatsastukset Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2005) Mazda 3 1,3 48 Volkswagen Golf 1,9 59 OBD renkaat Toyota Yaris 2,1 41 Volvo V50 2,1 68 OBD Toyota Corolla Verso 2,3 73 renkaat Audi A4 2,4 71

Lisätiedot

New registrations 1/ NEW REGISTRATIONS IN FINLAND JANUARY 2014

New registrations 1/ NEW REGISTRATIONS IN FINLAND JANUARY 2014 New registrations 1/2014 4.2.2014 NEW REGISTRATIONS IN FINLAND JANUARY 2014 By vehicle groups Change Share 01/2014 01/2013 (%) (%) Passenger cars Total 12 696 10 258 23,8 91,0 - Motor homes 52 81-35,8

Lisätiedot

Vähäpäästöinen ajoneuvoteknologia, biopolttoaineet ja sähköautot

Vähäpäästöinen ajoneuvoteknologia, biopolttoaineet ja sähköautot Vähäpäästöinen ajoneuvoteknologia, biopolttoaineet ja sähköautot Kestävän yhdyskunnan ratkaisut RIL-seminaari 13.9.2010 Kuva: Mitsubishi Nils-Olof Nylund, VTT 2 Sisältö Tieliikenteen ympäristöhaasteet

Lisätiedot

Sähköisen liikenteen tilannekatsaus Q1/ Teknologiateollisuus

Sähköisen liikenteen tilannekatsaus Q1/ Teknologiateollisuus 1 Sähköautojen määrän kasvu 31.3.2018 Sähköautojen määrä liikenteessä on kaksinkertaistunut alle 11 kuukaudessa ja ylittänee 10 000 kpl rajan vuoden toisella neljänneksellä. Ladattavien hybridien autokanta

Lisätiedot

X431-skanneri. Elekma Oy

X431-skanneri. Elekma Oy X431-skanneri Elekma Oy X431-esittely Laajenevassa ja monimutkaisessa autoteollisuuden tämänpäiväisissä elektroniikkajärjestelmissä täytyy olla aina yhden askeleen edellä koko ajan muuttuvaa teollisuutta.

Lisätiedot

Onko sähköautoissa. tulevaisuus? Markku Ikonen Turun ammattikorkeakoulu Ajoneuvo- ja kuljetustekniikka

Onko sähköautoissa. tulevaisuus? Markku Ikonen Turun ammattikorkeakoulu Ajoneuvo- ja kuljetustekniikka Onko sähköautoissa tulevaisuus? www.autoblog.com Markku Ikonen 29.11.2018 Turun ammattikorkeakoulu Ajoneuvo- ja kuljetustekniikka www.mercedes-benz.com Sisältö Miksi bensaa ja dieseliä? Miksi etsimme vaihtoehtoja?

Lisätiedot

New registrations 8/ NEW REGISTRATIONS IN FINLAND AUGUST 2014

New registrations 8/ NEW REGISTRATIONS IN FINLAND AUGUST 2014 New registrations 8/2014 1.9.2014 NEW REGISTRATIONS IN FINLAND AUGUST 2014 By vehicle groups Change Share Change 08/2014 08/2013 (%) (%) 1-08/2014 1-08/2013 (%) Passenger cars Total 7 524 7 739-2,8 86,4

Lisätiedot

New registrations 9/ NEW REGISTRATIONS IN FINLAND SEPTEMBER 2014

New registrations 9/ NEW REGISTRATIONS IN FINLAND SEPTEMBER 2014 New registrations 9/2014 1.10.2014 NEW REGISTRATIONS IN FINLAND SEPTEMBER 2014 By vehicle groups Change Share Change 09/2014 09/2013 (%) (%) 1-09/2014 1-09/2013 (%) Passenger cars Total 8 402 8 219 2,2

Lisätiedot

Uusi tekniikka ja propulsiojärjestelmät

Uusi tekniikka ja propulsiojärjestelmät Uusi tekniikka ja propulsiojärjestelmät VS 18.10.2008 HATY Heikki Parviainen Heikki Parviainen Heikki Parviainen 2 1 Polttomoottori kuluttaa maaöljypohjaista polttoainetta ja tuottaa hiilidioksidipäästöjä

Lisätiedot

Kaasuauto. Autoalan opettaja- ja kouluttajapäivät 23.-24.4.2015 Tampere. www.kvlakk.fi. Jussi Sireeni. www.kvlakk.fi

Kaasuauto. Autoalan opettaja- ja kouluttajapäivät 23.-24.4.2015 Tampere. www.kvlakk.fi. Jussi Sireeni. www.kvlakk.fi Kaasuauto Autoalan opettaja- ja kouluttajapäivät 23.-24.4.2015 Tampere Miksi kaasua autoihin? Maa- ja biokaasu on edullinen polttoaine verrattuna öljyjalosteisiin jopa 40% säästöä polttoainekustannuksissa

Lisätiedot

New registrations 6/ NEW REGISTRATIONS IN FINLAND JUNE 2014

New registrations 6/ NEW REGISTRATIONS IN FINLAND JUNE 2014 New registrations 6/2014 3.7.2014 NEW REGISTRATIONS IN FINLAND JUNE 2014 By vehicle groups Change Share Change 06/2014 06/2013 (%) (%) 1-06/2014 1-06/2013 (%) Passenger cars Total 9 202 8 810 4,4 87,4

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Amarok

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Amarok Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Amarok Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

Sähköllä ja biopolttoaineilla uusiutuvaa energiaa liikenteeseen

Sähköllä ja biopolttoaineilla uusiutuvaa energiaa liikenteeseen Sähköllä ja biopolttoaineilla uusiutuvaa energiaa liikenteeseen Ilmasto- ja energiapolitiikan aamupäivä 27.4.2016 Nils-Olof Nylund, tutkimusprofessori VTT Liikenteen päästöt eivät vähene öljyä polttamalla!

Lisätiedot

LIIKENNESEKTORI JA TYÖKONEET

LIIKENNESEKTORI JA TYÖKONEET LIIKENNESEKTORI JA TYÖKONEET ENERGIATEKNOLOGIA PITKÄN AIKAVÄLIN ILMASTO- JA ENERGIASTRATEGIAN POLITIIKKASKENAARIOSSA Seminaari 12.02.2008 Juhani Laurikko CO 2 -PÄÄSTÖJEN JAKAUTUMINEN SEKTOREILLE Lähde:

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Transporter

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Transporter Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Transporter Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

Fisker Karma ja sähköautojen teknologiat. Toimitusjohtaja Ilpo Korhonen Valmet Automotive Oy ECT Forum 09 23.9.2009

Fisker Karma ja sähköautojen teknologiat. Toimitusjohtaja Ilpo Korhonen Valmet Automotive Oy ECT Forum 09 23.9.2009 Fisker Karma ja sähköautojen teknologiat Toimitusjohtaja Ilpo Korhonen Valmet Automotive Oy ECT Forum 09 23.9.2009 Uuden ajoneuvoteknologian eturivissä Valmet Automotive tänään Autoteollisuus murroksessa

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caddy

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caddy Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Caddy Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

New registrations 3/ NEW REGISTRATIONS MARCH 2015

New registrations 3/ NEW REGISTRATIONS MARCH 2015 New registrations 3/2015 1.4.2015 NEW REGISTRATIONS MARCH 2015 By vehicle groups Change Share Change 03/2015 03/2014 (%) (%) 1-03/2015 1-03/2014 (%) Passenger cars Total 11 097 9 626 15,3 89,5 29 355 30

Lisätiedot

New registrations 11/ NEW REGISTRATIONS IN FINLAND DECEMBER 2013

New registrations 11/ NEW REGISTRATIONS IN FINLAND DECEMBER 2013 New registrations 11/2013 2.12.2013 NEW REGISTRATIONS IN FINLAND DECEMBER 2013 By vehicle groups Change Share Change 12/2013 12/2012 (%) (%) 1-12/2013 1-12/2012 (%) Passenger cars Total 5 923 6 415-7,7

Lisätiedot

New registrations 2/ NEW REGISTRATIONS IN FINLAND FEBRUARY 2015

New registrations 2/ NEW REGISTRATIONS IN FINLAND FEBRUARY 2015 New registrations 2/2015 2.3.2015 NEW REGISTRATIONS IN FINLAND FEBRUARY 2015 By vehicle groups Change Share Change 02/2015 02/2014 (%) (%) 1-02/2015 1-02/2014 (%) Passenger cars Total 7 989 8 180-2,3 87,7

Lisätiedot

Polttokennoauton rakenne, vedyn valmistus ja jakelu. Markku Suonpää KAO

Polttokennoauton rakenne, vedyn valmistus ja jakelu. Markku Suonpää KAO Polttokennoauton rakenne, vedyn valmistus ja jakelu Markku Suonpää KAO Polttokennoauto Hyundai ix35 Polttokennoauto Hyundai ix35 Tekniikkaa: Sarjahybridi Eteen sijoitettu PEM-polttokenno, eteen poikittain

Lisätiedot

Sähköajoneuvot. Seminaari: Ajoneuvot ja Infra Liiketoimintaa sähköisestä liikenteestä. Nils-Olof Nylund, VTT teslamotors.

Sähköajoneuvot. Seminaari: Ajoneuvot ja Infra Liiketoimintaa sähköisestä liikenteestä. Nils-Olof Nylund, VTT teslamotors. Sähköajoneuvot Seminaari: Ajoneuvot ja Infra Liiketoimintaa sähköisestä liikenteestä Nils-Olof Nylund, VTT 8.10.2013 teslamotors.com 2 Sisältö Viitekehys ja tulevaisuuden projektiot Tekniikkavaihtoehdot

Lisätiedot

Sähköautojen ja plug-in hybridien vaikutukset sähköverkkoihin. Antti Mutanen TTY / Sähköenergiatekniikka

Sähköautojen ja plug-in hybridien vaikutukset sähköverkkoihin. Antti Mutanen TTY / Sähköenergiatekniikka Sähköautojen ja plug-in hybridien vaikutukset sähköverkkoihin Antti Mutanen TTY / Sähköenergiatekniikka Esimerkkejä sähköajoneuvoista Tesla Roadster Sähköauto Toimintasäde: 350 km Teho: 185 kw (248 hp)

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 1/2015 2.2.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2015

Ensirekisteröinnit 1/2015 2.2.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2015 Ensirekisteröinnit 1/2015 2.2.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus 01/2015 01/2014 (%) (%) Henkilöautot yhteensä 10 267 12 697-19,1 89,4 joista matkailuautoja 58

Lisätiedot

New registrations 7/ NEW REGISTRATIONS IN FINLAND JULY 2015

New registrations 7/ NEW REGISTRATIONS IN FINLAND JULY 2015 New registrations 7/2015 4.8.2015 NEW REGISTRATIONS IN FINLAND JULY 2015 By vehicle groups Change Share Change 07/2015 07/2014 (%) (%) 1-07/2015 1-07/2014 (%) Passenger cars Total 8 721 8 017 8,8 89,5

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caddy

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caddy Tekniset tiedot Mallivuosi 14 Caddy Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

Sähköautot Nyt! ecars - Now!

Sähköautot Nyt! ecars - Now! Sähköautot Nyt! ecars - Now! Tämän esityksen sisältö: 1. Mikä on sähköauto? 2. Miksi sähköauto? 3. Sähköautot Nyt! - Yhteisö & Hanke 4. ecorolla Sähköautot Nyt! Mikä on sähköauto? Sähköauto Historia Ensimmäisiä

Lisätiedot

Suomi innovaatioympäristönä maailman paras?

Suomi innovaatioympäristönä maailman paras? Suomi innovaatioympäristönä maailman paras? Pekka Ylä-Anttila 20.1.2011 Maailman paras? Evaluation of the Finnish National Innovation System (syksy 2009) Suomessa on edelleen hyvä ja toimiva innovaatiojärjestelmä,

Lisätiedot

L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli (mm) 3300 3750 3750. L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli (mm) 3750 3750

L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli (mm) 3300 3750 3750. L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli (mm) 3750 3750 TEKNISET TIEDOT Täysin uusi Ford Transit alustavat tekniset tiedot Mallisto Täysin uusi Transit Van -pakettiauto L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli 3300 3750 3750 Kokonaispituus 5531 5981 6704 Kokonaispaino 3100

Lisätiedot

New registrations 10/ NEW REGISTRATIONS IN FINLAND OCTOBER 2015

New registrations 10/ NEW REGISTRATIONS IN FINLAND OCTOBER 2015 New registrations 10/2015 2.11.2015 NEW REGISTRATIONS IN FINLAND OCTOBER 2015 By vehicle groups Change Share Change 10/2015 10/2014 (%) (%) 1-10/2015 1-10/2014 (%) Passenger cars Total 9 166 8 838 3,7

Lisätiedot

New registrations 5/ NEW REGISTRATIONS IN FINLAND MAY 2015

New registrations 5/ NEW REGISTRATIONS IN FINLAND MAY 2015 New registrations 5/2015 1.6.2015 NEW REGISTRATIONS IN FINLAND MAY 2015 Vehicle groups Change Share Change 05/2015 05/2014 (%) (%) 1-05/2015 1-05/2014 (%) Passenger cars Total 9 114 10 114-9,9 88,4 48

Lisätiedot

Henkilöauton energiankäyttö ja hybridiauton energiatehokkuus

Henkilöauton energiankäyttö ja hybridiauton energiatehokkuus Henkilöauton energiankäyttö ja hybridiauton energiatehokkuus Markku Ikonen Turun ammattikorkeakoulu markku.ikonen@turkuamk.fi 1 Miksi polttoaineenkulutuksta pitäisi alentaa? Päästöt ja säästöt 1. HIILIDIOKSIDIPÄÄSTÖT

Lisätiedot

Uutta ja uusiutuvaa Energia-alan kehitys vs. Parisiin sopimus. Prof. Jarmo Partanen Ilmastoseminaari

Uutta ja uusiutuvaa Energia-alan kehitys vs. Parisiin sopimus. Prof. Jarmo Partanen Ilmastoseminaari Uutta ja uusiutuvaa Energia-alan kehitys vs. Parisiin sopimus Prof. Jarmo Partanen Jarmo.partanen@lut.fi +358 40 5066564 9.2.2017 Ilmastoseminaari What did we agree in Paris 2015? Country pledges for 2030

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 12/2014 7.1.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2014

Ensirekisteröinnit 12/2014 7.1.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2014 Ensirekisteröinnit 12/2014 7.1.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 12/2014 12/2013 (%) (%) 1-12/2014 1-12/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 7 091 5 927 19,6

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2006

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2006 AUTOALAN TIEDOTUSKESKUS ENSIREKISTERÖINNIT 12/06 1(9) AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2006 Sisältö: Ensirekisteröinnit ajoneuvolajeittain 2 Haltijan maakunnan ja ajoneuvolajin mukaan 2 Haltijan kunnan

Lisätiedot

Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas

Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas Tulevaisuuden epävarmuudet Globaali kehitys EU:n kehitys Suomalainen kehitys Teknologian kehitys Ympäristöpolitiikan kehitys 19.4.2010 2 Globaali

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caravelle

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caravelle Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Caravelle Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 5/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2014

Ensirekisteröinnit 5/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2014 Ensirekisteröinnit 5/2014 3.6.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 05/2014 05/2013 (%) (%) 1-05/2014 1-05/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 10 109 10 234-1,2

Lisätiedot

Systeeminen tarkastelutapa ajoneuvojen valintaan

Systeeminen tarkastelutapa ajoneuvojen valintaan Uusia polkuja Liikenteen cleantech-hankinnat Finlandia-talo, Helsinki 9.10.2014 Biopolttoaineet Systeeminen tarkastelutapa ajoneuvojen valintaan H2 Juhani Laurikko TkT, johtava tutkija VTT Maa- ja nestekaasu

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 9/2014 1.10.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2014

Ensirekisteröinnit 9/2014 1.10.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2014 Ensirekisteröinnit 9/2014 1.10.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 09/2014 09/2013 (%) (%) 1-09/2014 1-09/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 8 402 8 219 2,2

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 6/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT KESÄKUU 2014

Ensirekisteröinnit 6/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT KESÄKUU 2014 Ensirekisteröinnit 6/2014 2.7.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT KESÄKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 06/2014 06/2013 (%) (%) 1-06/2014 1-06/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 9 202 8 810 4,4 87,4

Lisätiedot

Tieliikenteen vaihtoehtoiset käyttövoimaratkaisut vuoteen 2030: Bio, sähkö vai molemmat?

Tieliikenteen vaihtoehtoiset käyttövoimaratkaisut vuoteen 2030: Bio, sähkö vai molemmat? Tieliikenteen vaihtoehtoiset käyttövoimaratkaisut vuoteen 2030: Bio, sähkö vai molemmat? VTT 2G 2020 Biofuels Seminaari Bioruukki, Espoo 26.5.2015 Nils-Olof Nylund, tutkimusprofessori Aloitetaan vastauksella:

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 8/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2014

Ensirekisteröinnit 8/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2014 Ensirekisteröinnit 8/2014 1.9.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 08/2014 08/2013 (%) (%) 1-08/2014 1-08/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 7 524 7 739-2,8 86,4

Lisätiedot

Vihreää valoa sähköautojen lataukseen Ensto Green Park - Plug Into a Fresh Today

Vihreää valoa sähköautojen lataukseen Ensto Green Park - Plug Into a Fresh Today Vihreää valoa sähköautojen lataukseen Ensto Green Park - Plug Into a Fresh Today 2010 BUILDING TECHNOLOGY 1 Milj. kpl maailmassa 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 Sähköautot tulevat oletko valmis? 1,2 2010

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2009

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2009 ENSIREKISTERÖINNIT 5/09 1(12) 2.6.2009 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

CITROËN INNOVATIONS MALLISTOESITE 2010

CITROËN INNOVATIONS MALLISTOESITE 2010 CITROËN INNOVATIONS MALLISTOESITE 2010 C ZERO PÄÄSTÖT 0 g Ei bensiininkulutusta, ei ajon aikaisia pakokaasupäästöjä. Uusi 4-paikkainen Citroën C-Zero on tavallisesta verkkovirrasta ladattava täyssähköauto.

Lisätiedot

Henkilö- ja pakettiajoneuvojen uudet ratkaisut - Vaihtoehdot nyt ja tulevaisuudessa

Henkilö- ja pakettiajoneuvojen uudet ratkaisut - Vaihtoehdot nyt ja tulevaisuudessa Henkilö- ja pakettiajoneuvojen uudet ratkaisut - Vaihtoehdot nyt ja tulevaisuudessa Uusia polkuja Liikenteen cleantech-hankinnat, Ryhmäpäällikkö Vesa Peltola, Motiva Oy SISÄLTÖ Energiatehokkuus Uusiutuva

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2008

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2008 ENSIREKISTERÖINNIT 12/08 1(12) 5.1.2009 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT KESÄKUU 2006

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT KESÄKUU 2006 AUTOALAN TIEDOTUSKESKUS ENSIREKISTERÖINNIT 6/06 1(9) AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT KESÄKUU 2006 Sisältö: Ensirekisteröinnit ajoneuvolajeittain 2 Haltijan maakunnan ja ajoneuvolajin mukaan 2 Haltijan kunnan

Lisätiedot

Valitse auto viisaasti -verkkopalvelu. TransECO-seminaari 4.12.2012 Vesa Peltola, Motiva Oy

Valitse auto viisaasti -verkkopalvelu. TransECO-seminaari 4.12.2012 Vesa Peltola, Motiva Oy Valitse auto viisaasti -verkkopalvelu TransECO-seminaari 4.12.2012 Vesa Peltola, Motiva Oy Tietoa tarvitaan muustakin kuin energia- ja ympäristöominaisuuksia Mitä hyviä ja huonoja puolia eri autotyypeissä

Lisätiedot

Sähkö- ja kaasuajoneuvojen tulevaisuudennäkymät

Sähkö- ja kaasuajoneuvojen tulevaisuudennäkymät VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Sähkö- ja kaasuajoneuvojen tulevaisuudennäkymät Juhani Laurikko johtava tutkija, VTT Infotilaisuus julkisten kaasuntankkaus- ja latausasemien infrastruktuurituesta

Lisätiedot

Sähköllä liikenteessä Kuluttajanäkökulmaa. 24.10.2014 Plugit Finland Oy Studio: Vattuniemenkatu 19, 00210 HKI www.plugit.fi Y-tunnus: 2513960-7 1

Sähköllä liikenteessä Kuluttajanäkökulmaa. 24.10.2014 Plugit Finland Oy Studio: Vattuniemenkatu 19, 00210 HKI www.plugit.fi Y-tunnus: 2513960-7 1 Sähköllä liikenteessä Kuluttajanäkökulmaa 24.10.2014 Plugit Finland Oy Studio: Vattuniemenkatu 19, 00210 HKI www.plugit.fi Y-tunnus: 2513960-7 1 PLUGIT FINLAND OY PlugIt Finland Oy on vuonna 2012 perustettu,

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2010

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2010 ENSIREKISTERÖINNIT 1/2010 1(12) 2.2.2010 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

E10 bensiinin soveltuvuus automalleihin

E10 bensiinin soveltuvuus automalleihin E10 bensiinin soveltuvuus automalleihin Tiedotustilaisuus 7.12.2010 Tekn. tri Harri Kallberg Tieliikenteen Tietokeskus Oy SOVELTUVUUS AUTOMALLEIHIN Tietoja soveltuvuuslistasta ja autokaupalta Julkaisemme

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 11/2014 1.12.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2014

Ensirekisteröinnit 11/2014 1.12.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2014 Ensirekisteröinnit 11/2014 1.12.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 11/2014 11/2013 (%) (%) 1-11/2014 1-11/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 7 220 7 463-3,3

Lisätiedot

Energia-alan kehitys vs. Parisiin sopimus vs. Suomen energia- ja ilmastostrategia 2030

Energia-alan kehitys vs. Parisiin sopimus vs. Suomen energia- ja ilmastostrategia 2030 Energia-alan kehitys vs. Parisiin sopimus vs. Suomen energia- ja ilmastostrategia 2030 Prof. Jarmo Partanen Jarmo.partanen@lut.fi +358 40 5066564 9.2.2017 Eduskunta/Ympäristövaliokunta What did we agree

Lisätiedot

BIOKAASUN JA KAASUINFRAN HYÖDYNTÄMINEN KIERTOTALOUDESSA

BIOKAASUN JA KAASUINFRAN HYÖDYNTÄMINEN KIERTOTALOUDESSA BIOKAASUN JA KAASUINFRAN HYÖDYNTÄMINEN KIERTOTALOUDESSA KAASUPÄIVÄ 12.11.2015 JUKKA METSÄLÄ 12.11.2015 Gasum Jukka Metsälä 1 12.11.2015 Gasum Jukka Metsälä 2 12.11.2015 Gasum Jukka Metsälä 3 KULUTTAJAN

Lisätiedot

Sähköautot tulevat Kurikkaan

Sähköautot tulevat Kurikkaan Sähköautot tulevat Kurikkaan Sisältö SÄHKÖ seuraava liikennepolttoaine? Fortumin sähköauto-ohjelma 2 Maailmanlaajuisten automarkkinoiden odotetaan kasvavan eniten ns. kolmansissa maissa Maailmanlaajuinen

Lisätiedot

AJONEUVOTEKNIIKAN KEHITTYMINEN Erikoiskuljetusseminaari Mika Jukkara, Tuotepäällikkö / Scania Suomi Oy

AJONEUVOTEKNIIKAN KEHITTYMINEN Erikoiskuljetusseminaari Mika Jukkara, Tuotepäällikkö / Scania Suomi Oy AJONEUVOTEKNIIKAN KEHITTYMINEN Erikoiskuljetusseminaari 15.11.2018 Mika Jukkara, Tuotepäällikkö / Scania Suomi Oy Scania Vabis Chassis 1930 ADAS Advanced Driver Assistant System Automaattiajo ja Platooning

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 1/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2013

Ensirekisteröinnit 1/ AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2013 Ensirekisteröinnit 1/2013 1.2.2013 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2013 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus 01/2013 01/2012 (%) (%) Henkilöautot yhteensä 10 248 14 270-28,2 88,6 joista matkailuautoja 81

Lisätiedot

Biokaasu traktori on jo teknisesti mahdollinen maatiloille Nurmesta biokaasua, ravinteet viljelykiertoon - seminaari 26.03.2013

Biokaasu traktori on jo teknisesti mahdollinen maatiloille Nurmesta biokaasua, ravinteet viljelykiertoon - seminaari 26.03.2013 Biokaasu traktori on jo teknisesti mahdollinen maatiloille Nurmesta biokaasua, ravinteet viljelykiertoon - seminaari 26.03.2013 Petri Hannukainen, Agco/Valtra AGCO Valtra on osa AGCOa, joka on maailman

Lisätiedot

Energian talteenotto liikkuvassa raskaassa työkoneessa. 20.01.2010 Heinikainen Olli

Energian talteenotto liikkuvassa raskaassa työkoneessa. 20.01.2010 Heinikainen Olli Energian talteenotto liikkuvassa raskaassa työkoneessa 20.01.2010 Heinikainen Olli Esityksen sisältö Yleistä Olemassa olevat sovellukset Kineettisen energian palauttaminen Potentiaalienergian palauttaminen

Lisätiedot

Bussiliikenteen sähköistyminen. Keijo Kilpinen

Bussiliikenteen sähköistyminen. Keijo Kilpinen Bussiliikenteen sähköistyminen Keijo Kilpinen Esityksen sisältö Yleistä päästöjen vähentäminen Berliini: puhtaampi tulevaisuus Wien: paikallispäästötön kaupunkibussi Potzdam: dieselistä sähköbussi Bussin

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2010

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2010 ENSIREKISTERÖINNIT 12/2010 1(12) 3.1.2011 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Sähkö- ja kaasuajoneuvojen tulevaisuudennäkymät

Sähkö- ja kaasuajoneuvojen tulevaisuudennäkymät VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Sähkö- ja kaasuajoneuvojen tulevaisuudennäkymät Juhani Laurikko johtava tutkija, VTT Infotilaisuus julkisten kaasuntankkaus- ja latausasemien infrastruktuurituesta

Lisätiedot

Luonnonkaasuratkaisuilla puhtaampaan huomiseen

Luonnonkaasuratkaisuilla puhtaampaan huomiseen Luonnonkaasuratkaisuilla puhtaampaan huomiseen Kaasun käytön valvojien neuvottelupäivät Maakaasun käyttäjäpäivät 13.14.9.2011, Tallinna Gasum Oy, Liikennepalvelut, Liiketoimintayksikön päällikkö Jussi

Lisätiedot