Ortodoksisen kirkon taloudesta

Transkriptio

1 Ortodoksisen kirkon taloudesta Mietintö Suomen ortodoksien kirkon hallinnon kehittämistyöryhmän raporttiin liittyen Työryhmä Anja Lindström ja Veikko Halonen Kirkollishallituksen kollegio on istunnossaan nimittänyt kaksijäsenisen työryhmän arvioimaan Suomen ortodoksisen kirkon, hiippakuntien ja seurakuntien talouden tulevaa kehitystä ja siihen liittyviä toimenpiteitä. Työryhmään nimetyt Anja Lindström ja Veikko Halonen arvioivat taloutta osana kirkon asettamaa hallinnon kehittämistyöryhmän työtä ja tehtävään nimetyn työryhmän alaisuudessa. Taloustyöryhmän tehtävänä ei ole arvioida niitä päätöksiä, jotka ovat nykytilan taustalla. Tarkoituksena on katsoa tilannetta eteenpäin ja tehdä sellaisia johtopäätöksiä, joilla olisi merkitystä hallinnon ajanmukaistamisessa ja kirkon toiminnan kehittämisessä. Yleistä Suomen ortodoksisen kirkon keskushallinnon talous on liiketermein esitettynä vuoden 2010 tasolla n. 6 miljoonan liikevaihto ja n. 11 miljoonan euron tase. Lisäksi 24 ortodoksista seurakuntaa ja luostarit pyörittävät vuosittaisessa taloudessaan omaa käyttötalouttaan. Keskushallinnon talouden rakenne on muuttunut ratkaisevasti 4 vuotta sitten. Siihen saakka kirkon keskushallinnossa oli kaksi taloutta : valtion eri tehtäviin ja toimintoihin osoittama määräraha, ja toisaalta seurakunnilta kirkollisverotuloista ja pääomatuloista kerätyistä keskusrahastomaksuista koostuva keskusrahasto. Kirkon keskushallinnon ja hiippakuntahallinnon, kirkkomuseon, Valamon konservointilaitoksen ja kirjaston, ortodoksisen seminaarin ja kirkon keskustalon kulut katettiin valtion varoista. Valtion varojen osalta kirkko laati tilinpäätöksen opetusministeriölle. Keskusrahaston varoista enin osa palautettiin seurakuntien ja kirkollisen työn hyväksi eri kanavia pitkin. Papiston eläkkeet ja perhe-eläkkeet maksettiin myös keskusrahastosta. Tähän tarkoituksiin seurakunnat maksavat erillisen maksun vuosittaisen tarpeen mukaisesti. Vuoden 2007 alusta käytäntö on muuttunut siten, että kirkolla on vain yksi talous: keskusrahasto. Valtio ei enää kontrolloi ortodoksisen kirkon tehtävien tai toimintojen rahoitusta erillistalouden avulla, vaan myöntää vuosittaisen avustuksen, jonka kirkko käyttää haluamallaan tavalla. Kirkollishallitus antaa kuitenkin vuosittaisen selvityksen avustuksen käytöstä opetusministeriölle. Avustuksen suuruus on määräytynyt vuoden 2007 suuruiseksi ( euroa) ja sitä tarkistetaan vuosittain kustannusten nousua vastaavaksi. Vuosina kustannusten nousua on otettu huomioon vuosittaisin korotuksin, jotka ovat vaihdelleet 1,1%- 3,5%. Seurakunnilta kerättävää keskusrahastomaksua on kirkolliskokous korottanut. Nykyisellään kirkko siis saa valtaosan tuloistaan verovaroista joko suorana avustuksena valtiolta tai seurakuntien kautta. Myös ortodoksiselle kirkolle tuleva yhteisövero maksetaan keskusrahastolle. Lisäksi kirkon keskushallinto saa tuloja sijoituksistaan ja muista pienistä tuotoista. Kirkon taloudesta ovat säädökset kirkkolaissa (37 ja 38 ) ja kirkkojärjestyksessä (52-62 ).

2 Työryhmän kommentti: Kirkon hallinto ei ole kaikilta osin sopeutunut uuteen rahoitusjärjestelmään ja sen hallitsemiseen sekä valvontaan. Kun valtio aiemmin valvoi tarkasti myöntämiensä resurssien käyttöä, on se tehtävä nykyisellään kokonaisuudessaan kirkolliskokouksella. Kirkolliskokous päättää vuosittaisessa talousarviossaan koko kirkon hallinnon ja toimintojen resursseista ja seuraa niiden käytön toteutumista. Ongelma on kaksisuuntainen. Toisaalta kirkolliskokous ei ole tohtinut riittävällä painolla arvioida hallintorakenteita tai resurssien keskinäistä tärkeyttä. Toisaalta kirkon toimiva johto ja keskushallinnon eri osastot eivät ole kokeneet kirkolliskokouksen päätöksiä sitoviksi, vaan budjeteista on poikettu varsin helpoin perustein; joiltakin osiin säännönmukaisesti. Myös budjetin laadinnassa on kehittämisen tarvetta. Esim. henkilöstö- ja tilaresurssien kasvattamista ei ole perusteltu riittävästi ( työmitoitukset,tilatarvearviot). Kustannukset ovat paisuneet yli valtion avustuksen kustannusten nousuun varaaman korotuksen. Jatkossa taloudellisen päätöksenteon valta ja vastuut on täsmennettävä ja jalkautettava käytännöt toimiviksi. Kirkolliskokouksen, kirkollishallituksen kollegion ja toimivan johdon on tiedettävä missä päätöksenteon ja vastuun rajaus menee. Tulevaisuuden rahoitusmallit Ortodoksisen kirkon talous talouden kehitys riippuu kahdesta keskeisestä tekijästä: kuinka kirkon saamat verotulot kehittyvät ja kuinka viime kädessä poliittisin päätöksin tehtävä valtion avustus tulevaisuudessa kehittyy. Molempiin tulolähteisiin liittyy merkittävä riski. Suomen ortodoksisen kirkon jäsenistä on ikäryhmää vuotiaita eli aktiivisessa työssäkäynti-iässä n henkeä. Koko jäsenmäärä on selkeästi vanhusvoittoista verrattaessa koko väestön ikärakenteeseen. Siten voidaan todeta, että verotulojen kertymä on varsin kapealla pohjalla. Kirkon viimeisen vuosikymmenen tilastot osoittavat, että kirkon jäsenmäärä ei ole juurikaan muuttunut, joten ei liene realistista odottaa nopeaa jäsenmäärän kasvua myöskään tulevina vuosina. Valtion vuosittaiseen tulo- ja menoarvioon osoitettava avustus riippuu valtion taloudellisesta tilanteesta, poliittisesta ilmapiiristä ja suhtautumisesta kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen suoraan tukemiseen. Vaikka tilanne on vakaa, ja näköpiirissä ei ole lähitulevaisuudessa muutoksia vallitsevaan käytäntöön, on varauduttava myös muutoksiin avustuspolitiikassa. On oletettavissa, että esimerkiksi nopeasti kasvavat eri uskontokuntien kirkot tai muut hengelliset yhteisöt tulevat vaatimaan valtion avustuspolitiikan uudelleenarviointia. Kirkon hallintorakenteita on arvioitava siten, että mahdollisiin tulopohjan rakenteisiin voi tulevaisuudessa tulla muutoksia. Tämä tarkoittaa varautumista kahdella tavalla. Ensinnäkin kulurakenne on tehtävä mahdollisimman joustavaksi. Kiinteiden organisaatioiden koko on pidettävä pienenä ja joustavana mm. ostopalveluilla. Myös nykyistä hallintoa on asteittain mukautettava valtion avustuksen tasoa ja sen määrää vastaavaksi. Toisaalta kirkon on tehtävä priorisointi valmiiksi: mikäli tulot pienenevät, on oltava valmis suunnitelma siitä, mitkä toiminnot ovat ehdottoman välttämättömiä ydintoimintoja, mitkä pyritään pitämään ja mistä luovutaan ensimmäisinä mikäli talous niin vaatii.

3 Työryhmä korostaa ennakoinnin merkitystä. Mikäli tulopohja jostain syystä nopeasti pienenisi, on tilanteeseen oltava valmiit suunnitelmat jo ennakolta. Muutoin hallinnon supistaminen voi johtaa nopeisiin ja vääriin ratkaisuihin kirkon kokonaisuuden kannalta. Sijoitustoiminta Ortodoksisella kirkolla on toimintansa volyymiin verraten merkittävä sijoitusomaisuus. Sen merkitys on erittäin suuri, mikäli nykyinen tulopohja jostain syystä murenisi. Nykyisellään sijoitusomaisuutta hoidetaan kirkollishallituksen kollegion ohjeistuksin. Sijoitusomaisuuden tuotto on ollut monina vuosina huomattava osa kirkon vuosittaista taloustoimintaa. Kirkon tulisi laatia selkeä sijoitusstrategia riittävän pitkälle aikajänteelle. Tavoitteeksi tulisi asettaa, että sijoitusomaisuus saadaan kerrytettyä merkittäväksi tulolähteeksi kirkon perustoiminnalle. Kirkon ja seurakuntien omistamat kiinteistöt Kirkon ja seurakuntien talouden kannalta kiinteistöt muodostavat huomattavan osan sekä taseesta että vuosittaisesta käyttötaloudesta. Kiinteistöjen osalta seurakunnat ovat hyvin erilaisessa asemassa: joidenkin seurakuntien kiinteistöt tuottavat merkittävän osan vuosittaisesta käyttötaloudesta, toisille seurakunnille tuottaa suuria vaikeuksia ylläpitää edes pyhäkköjensä kiinteistöjä. Koska seurakuntien talous on osa koko kirkon taloutta myös kiinteistöjen osalla, on tähän taloudellisesti merkittävään asiaan jatkossa kiinnitettävä erityistä huomiota. Taloudellisesta näkökulmasta olisi tarkoituksenmukaista, että koko ortodoksisen kirkon kiinteistöomaisuutta tarkasteltaisiin kokonaisuutena ja mahdollisesti hallittaisiin keskitetysti. Kassavirran kannalta voitaisiin tuottavien kiinteistöjen tuottoa ohjata tarvittaviin peruskorjauksiin ja arvioida kiinteistöomaisuuden hoitoa ja omistamista pidemmällä aikajänteellä. Talouden hallinto ja kirjanpitokäytäntö Ortodoksisen kirkon hallinnossa on menossa merkittävä uudistus taloushallinnossa: seurakuntien ja kirkon keskushallinnon taloudenhoitoa ollaan keskittämässä yhteiseen palvelukeskukseen, Aulikseen. Kirkolliskokous on päätynyt ratkaisuun, jolle on selkeät perustelut. Auliksen alkutaival ei ole sujunut kitkatta, mutta tavoite integroidusta taloushallinnosta toteutunee lähivuosina. Toinen merkittävä uudistus on kirkolliskokouksen 2010 päätös siirtyä ammattimaisempaan tilintarkastuskäytäntöön. Ortodoksisen kirkon kirjanpitokäytännössä on edelleen muutamia jäänteitä menneiltä vuosilta. Niitä on mm. monet rahastot sekä niiden sisältämien omaisuuserien arvostusmenettelyt. Käytössä oleva kustannuspaikkajako ja tilikartta on edelleen byrokraattinen ja osin sekava.

4 Ortodoksisen kirkon kirjanpitojärjestelmää, kustannuspaikkajakoa ja tiliöintiä tulisi muuttaa entistä läpinäkyvämmäksi ja siinä tulisi noudattaa liikekirjanpidon ja hyvän kirjanpitotavan käytänteitä. Kustannusten kirjaaminen tulee kohdentua selkeästi oikeisiin kustannuspaikkoihin jotta niiden suunnittelua ja valvontaa voidaan tehokkaasti toteuttaa. Vastuu kustannuspaikkojen toiminnasta tulisi olla selkeä. Nykyisessä käytännössä on joidenkin merkittävien kulujen osalla epäselvyyttä vastuuhenkilöistä. Johtokunta tai neuvottelukunta ei voi olla vastuussa kirkon keskushallintoon kuuluvien kustannusten toteutumisesta vaan periaatteessa kaikista kustannuksista vastaa vastuuhenkilö. Tilintarkastuksessa on noudatettava liiketoiminnassa käytössä olevaa hyvää hallintotapaa. Tilintarkastajat ovat ennen muuta omistajien eli kirkon tapauksessa kirkolliskokouksen edustajia. He valvovat kirkon hallintoa ja taloutta ja raportoivat kirkolliskokoukselle. Siten hallintoa arvioi ulkopuolinen asiantuntija, jonka tehtävänä on raportoida siitä, toteutuuko kirkolliskokouksen määrittämät tehtävät ja talous. Muita huomioitavia asioita Kirkon tulisi kehittää sisäistä laskentatoimeaan sellaiseksi, että se palvelee kirkon kaikkia tasoja. Laskentatoimen tulee olla keskeinen apuväline kirkon ydintoimintojen kehittämisessä kaikilla tasoilla; seurakunnista keskushallintoon. Investointi- ja kustannuslaskentaa on edelleen kehitettävä. Uusien resurssien perustaminen ja tulevat investoinnit tulee pohjautua kustannusten ja tuottojen suunnittelulle. Kirkon keskitettyä taloushallintoa ja perustettua Aulista on edelleen kehitettävä asiakaslähtöisesti siten, että se palvelee seurakuntien tarpeita. Auliksen toimintojen ei ole välttämätöntä sijaita keskitetysti Kuopiossa, vaan esimerkiksi suurimmissa seurakunnissa voi toimia Auliksen henkilöresursseja ja järjestelmiä. Kirkolliskokouksen talousvastuuta tulee jatkossa korostaa. Päätöksenteossa tulisi huomioida taloushallinnon vaatimukset: vaikuttaa valiokuntien tarkoituksenmukaiseen kokoonpanoon, pitää huolta siitä, että aikaa varataan riittävästi pöydällepanon ja päätöksenteon välille ja huolehtia, että ainakin talousasioissa lausunto pyydetään riittävän monilta valiokunnilta. Tämä ohjaa kaikki päätöksentekijät paneutumaan sekä tilinpäätökseen että budjettiin ja lisää valmiutta puuttua epäkohtiin. Kirkon taloutta koskevat säädökset ja ohjeet tulee ajoittain tarkastaa, jotta varmistutaan että ne toimivat pidäkkeenä holtittomalle taloudenpidolle ja keskusrahastomaksujen korottamiselle. Helsingissä / Valamon luostarissa Anja Lindström Veikko Halonen

5