HALLINNON KEHITTÄMISEN JATKOTYÖRYHMÄN MIETINTÖ

Transkriptio

1 HALLINNON KEHITTÄMISEN JATKOTYÖRYHMÄN MIETINTÖ Sirpa Koriala i Markku Salminen Jorma Aho Elsi Takala 1

2 Suomen ortodoksisen kirkon hallinnon kehittäminen 1 Uusi hallintomalli 1.1 Kirkolliskokous 1.2 Piispat, hiippakuntahallinto ja piispainkokous 1.3 Keskushallinto 1.4 Seurakuntahallinto 2 Uuden hallintomallin periaatteet 3 Hallinnon kehittämisen tarpeet 3.1 Kirkon strategiasta nousevat hallinnon tarpeet 3.2 Kirkon taloudesta nousevat hallinnon tarpeet 3.3. Yhteiskunnallisesta muutoksesta nousevat tarpeet 3.4 Suomen kirkkopoliittisesta asemasta nousevat tarpeet 4 Taustaa ja arviointia 4.1 Aikaisempi hallinnonkehittämistyö 4.2 Nykyinen työryhmä 4.3 Työryhmän toisen vuoden työ Taloustyöryhmä Kiinteistötyöryhmä Säädösmuutostyöryhmä 4.4 Prosessin arviointia 5 Tulevan vuosikymmenen toimintakalenteri 6 Esitys toimenpiteistä Liitteet: 1. Kirkon väestönanalyysi 2. Talousalatyöryhmän raportti 3. Yhteenvetotaulukko pyhäköistä 2

3 Suomen ortodoksisen kirkon hallinnon kehittäminen 1 Uusi hallintomalli Tässä raportissa esitettävää hallinnon mallia rakennettaessa pääpaino on ollut siinä, miten Suomen ortodoksisen kirkon voimavarat saataisiin mahdollisimman hyvin toteuttamaan kirkon strategian kolmea linjausta: aktiivista jumalanpalveluselämää, koulutus- ja kasvatustehtävää sekä lähimmäisvastuuta ja diakoniaa. Kaiken hallinnon tulee palvella näiden ydintoimintojen mahdollistamista. Raportin aluksi esitellään uusi hallintomalli, lähtien kirkolliskokouksesta ja päätyen seurakuntatasolle, sekä mallin toteuttamiseksi ehdotettavat toimenpiteet. Tämän jälkeen esitellään periaatteet, joiden varaan malli on rakennettu sekä tarpeet, jotka kirkon hallinnon kehittämiseen eri suunnilta kohdistuvat. Sen jälkeen kerrataan kirkossa viimeisen 15 vuoden aikana tehty hallinnonkehittämistyö ja päädytään nykyisen ryhmän kuluvan vuoden työhön. Sen osana arvioidaan prosessina työryhmän työtä ja sen käsittelyä kirkon hallinnossa. Viimeisessä luvussa kootaan yhteen työryhmän esitykset toimenpiteistä. 1.1 Kirkolliskokous Kirkolliskokous on Suomen ortodoksisen kirkon ylin päättävä elin. Kirkolliskokouksen on entistä selvemmin otettava paikkansa myös strategisten linjauksien vetäjänä. Tämä edellyttää kirkolliskokousedustajilta perehtymistä periaatekysymyksiin (ts. koulutusta) ja vaatii kokouksen käytännön järjestelyissä riittävästi aikaa laajoista kokonaisuuksista keskusteluun. Kirkolliskokous kokoontuu jatkossakin vuosittain. Kirkolliskokouksen toimiaikaa esitetään pidennettäväksi neljään vuoteen - yhtenäinen toimikausi seurakunnan valtuustojen toimikauden kanssa olisi looginen ratkaisu. Kirkolliskokouksen valiokuntien yhdyshenkilöinä toimivat kirkon palvelukeskuksen yksiköiden talous-, hallinto-, laki- ja kasvatusasioista vastaavat toimihenkilöt. Valiokuntien tulee toimia tarpeen mukaan omilla sektoreillaan myös istuntojen välillä (esim. puhelin- tai sähköpostikokouksin). Toimenpiteet: * Kirkolliskokous päättää pidentää kirkolliskokouksen toimikautta nelivuotiseksi. Uudistus edellyttää kirkkolain muutosta. 3

4 1.2 Piispat, hiippakuntahallinto ja piispainkokous Piispainkokous toimii jatkossakin ylimpänä kanonisena, teologisena ja liturgisena asiantuntijaelimenä, vaalii kirkon ykseyttä ja vastaa kirkon ulkomaansuhteista. Piispojen asemaa hengellisinä johtajina, arvojohtajina ja hiippakuntansa koko papiston hengellisinä ohjaajina korostetaan. Hiippakuntia on edelleen kolme. Tulevaisuudessa muutokset kuntien ja seurakuntien alueissa tulee ottaa hiippakuntajaossa huomioon. Nykyistä hiippakuntatasolla olevaa operatiivista toimintaa delegoidaan pääosin seurakuntiin ja yhteistoiminta-alueille (ks. kohta 1.4), tällä tuetaan piispan mahdollisuutta keskittyä hengelliseen perustehtäväänsä. Hiippakuntakansliat sopivat yhteistyöstä ja keskinäisestä työnjaostaan. Hiippakuntatason hallinnollisten tehtävien vähentyessä ja yhteistyön lisääntyessä hiippakuntakanslioiden henkilökuntaa ja kustannuksia voidaan vähentää. Hiippakuntapiispojen avustajaksi esitetään teologista sihteeri-diakonia. Nykyiset hiippakuntaneuvostot lakkautetaan. Uusi hiippakunnan johtoryhmä toimii piispan puheenjohdolla ja sen jäsenet edustavat yhteistoiminta-alueiden kirkkoherroja ja seurakuntalaisia. Yhteistoiminta-alueet valitsevat edustajat johtoryhmään, jossa on korkeintaan kolme pappisedustajaa ja kolme maallikkoa. Johtoryhmä hoitaa joitakin hiippakuntaneuvostoilla olleita tehtäviä, mm. kerää ja priorisoi alueelta kirkollishallitukseen tulevat rakennusavustus- ym. esitykset sekä vastaa sijaisuuksien järjestelyistä. Toimenpiteet: * Hiippakuntaneuvostot lakkautetaan, mikä vaatii kirkkolain muutosta. * Kirkolliskokous antaa kirkollishallitukselle tehtäväksi käynnistää hiippakuntakanslioiden henkilöstön ja tilantarpeen selvitystyön talousvaliokunnan valvonnassa. 1.3 Keskushallinto Kirkolle muodostetaan uusi kirkollishallitus sekä kirkon palvelukeskus ja sen johtoryhmä. Uusi kirkollishallitus korvaa entisen kirkollishallituksen kollegion ja palvelukeskus korvaa kirkollishallituksen kanslian, Ortodoksisen tiedotuskeskuksen ja Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvoston. Uusi kirkollishallitus valvoo kirkon palvelukeskuksen ja sen johtoryhmän toimintaa. Kirkollishallituksen puheenjohtajana toimii arkkipiispa ja sen jäseninä ovat kirkolliskokouksen (toimikaudekseen) valitsema pappisedustaja ja 3 maallikkoedustajaa, joista yksi on juristi. Kirkollishallitus ei osallistu operatiiviseen toimintaan. Kirkollishallitus kokoontuu noin kahden kuukauden välein. Palvelukeskus toimii asiantuntijaelimenä, joka palvelee seurakuntia ja saa toimeksiantoja kirkolliskokoukselta, kirkollishallitukselta ja piispainkokoukselta. Palvelukeskuksen johtoryhmän muodostavat kirkollishallituksen johtavat asiantuntijat (esim. hallintopäällikkö, talouspäällikkö, koulutuspäällikkö, diakoniapäällikkö, viestintäpäällikkö), joista vähintään yhden tulee olla myös teologian asiantuntija. Johtoryhmä vastaa operatiivisesta 4

5 toiminnasta. Se kokoontuu riittävän usein, jotta tehokas asioiden hoito ja tiedonkulku toteutuu. Palvelukeskuksen toimihenkilöt toimivat oman alansa kysymyksissä kirkollishallitukseen vietävien asioiden valmistelijoina ja esittelevät ne kirkollishallituksen kokouksessa toimien esittelijän vastuulla. Palveluyksikön hallinto-, talous- ja lakivastaavat sekä koulutus- ja kasvatusyksikön vastaava toimivat kirkolliskokouksen valiokuntien yhteyshenkilöinä ja vastaavat (tarvittaessa tiiminsä kanssa) kirkolliskokouksen asioiden valmistelusta ja päätösten toimeenpanosta oman valiokuntansa toimialalla. Kirkon palvelukeskukseen esitetään muodostettavaksi neljä yksikköä: hallinto- ja talousyksikkö Palveluyksikössä toimivat henkilöstö- ja taloushallinnon vastaavat henkilöt tiimeineen (sihteerit, keskusrekisteri, taloushallinnon palvelut). Toinen vastaavista toimii yksikön päällikkönä. Henkilöstöhallintoon kuuluu myös kirkon työntekijöiden työhyvinvoinnin koordinointi (mm. työhyvinvointikartoitukset, työnohjaus, mentorointi). Yksikkö myös luo kirkolle hallinnollis-taloudellisen tilastointijärjestelmän. Yksikkö koordinoi lisäksi kiinteistöhallinnon palveluja erikseen suunniteltavalla tavalla. viestintä- ja julkaisuyksikkö Yksikkö vastaa kirkon sisäisestä ja ulkoisesta tiedotuksesta sekä julkaisutoiminnasta ja korvaa siten Ortodoksisen tiedotuskeskuksen ja Ortodoksisen kirjallisuuden julkaisuneuvoston. Viestintäyksikkö koordinoi myös kaikkien muiden yksiköiden tiedon tuottamista ja analysoimista (esim. väestötilastot, taloustilanne) yhdessä näiden yksiköiden kanssa ja vastaa tuotetun tiedon viestinnästä. koulutus- ja kasvatusyksikkö Yksikkö koordinoi koulujen uskonnonopetusta sekä ortodoksisen uskonnon aikuisopetusta ja toimii tiiviissä yhteistyössä Ortodoksisten Nuorten Liiton kanssa nuorisotyön kehittämiseksi. Edelleen yksikkö osallistuu Ortodoksisen pappisseminaarin ja Joensuun yliopiston kanssa pappien ja kanttorien koulutuksen kehittämiseen ja valvoo seminaarin toimintaa. Yksikköön kuuluu myös koko kirkon tutkimus- ja kehittämistoiminnan sekä sisäisen tarkastuksen organisointi (tarvittaessa ostopalveluilla). diakonia- ja maahanmuuttajayksikkö Yksikkö koordinoi seurakuntien diakoniatyötä tiiviissä yhteistyössä PSHV:n kanssa sekä kansainvälistä diakoniaa yhteistyössä Ortaidin ja Ortodoksisen lähetyksen kanssa. Yksikkö koordinoi myös maahanmuuttajatyötä. Keskushallinnon uudistus edellyttää nykyisen keskushallinnon toiminnan ja kaikkien toimihenkilöiden toimenkuvien uudistamista. Palvelevaan toimintakulttuuriin pääseminen edellyttää koulutusta kaikilla tasoilla. Palvelukeskuksen muodostamista varten on kartoitettava kirkon piiristä löytyvää osaamista ja laadittava suunnitelma siitä, miten tämä osaaminen saadaan koko kirkon käyttöön. Kaikkia palvelukeskuksen asiantuntijoita tai työntekijöitä ei tarvitse sijoittaa Kuopioon kirkon keskustaloon; osaamista voidaan myös koota keskushallinnon ulkopuolelta, vaikkapa seurakunnista, Valamon kansanopistosta tai Ortodoksiselta seminaarilta. Kirkkoa lähellä olevilla järjestöillä on merkittävä rooli kasvatus- ja nuorisotyön, diakonian ja 5

6 kansainvälisen toiminnan aloilla. Kartoituksen pohjalta laaditaan esitys palvelukeskuksen toimintamallista. Palvelukeskushankkeen toteuttamista johtaa arkkipiispa tukenaan johtoryhmä. Toimenpiteet: * Kirkolliskokous päättää käynnistää kirkollishallituksen kollegion muutoksen uudeksi kirkollishallitukseksi. Uudistus edellyttää kirkkolain muutosta. * Kirkolliskokous antaa kirkollishallitukselle tehtäväksi käynnistää hanke, jolla muodostetaan kirkon palvelukeskus. Hanketta johtaa arkkipiispa ja johtoryhmä hallintovaliokunnan seurannassa. Aluksi palvelukeskus toimii nykyisen kirkollishallituksen työjärjestyksen muutoksilla. Kun palvelukeskuksen toiminta saadaan käyntiin, valmistellaan tarvittavat kirkkolain ja kirkkojärjestyksen muutokset sekä uusi työjärjestys. 1.4 Seurakuntahallinto Seurakuntahallinnon uudistamisen lähtökohtana on paikallistason päätösvallan lisääminen niin toiminnallisissa kuin taloudellisissakin kysymyksissä tavoitteena on pyhäkkökeskeisyys. Jokaisen kirkon (eräillä alueilla useamman kirkon / tsasounan) alueella tulisi toimia työpari pappi + kanttori. Väestöanalyysin mukaan (ks. Liite 1) Helsingin hiippakunnan seurakunnat ovat enemmän tai vähemmän kasvavia ja elinvoimaisia seurakuntayhteisöjä. Sen sijaan Karjalan ja Oulun hiippakunnissa on useita väkimäärältään väheneviä seurakuntia, joiden väestöllinen ja taloudellinen elinkelpoisuus saattaa hävitä lähimmän 20 vuoden kuluessa ja joille seurakuntien keskinäisellä yhteistyöllä voisi olla merkitystä elinkaaren jatkumisen kannalta. Kun itsenäinen seurakunta ei enää tule taloudellisesti toimeen, se tulee yhdistää elinvoimaiseen seurakuntaan (vrt. Pielavesi). Liitetyn seurakunnan hengellisen elämän jatkuvuus tulee turvata. Suunnitteilla olevilla kuntaliitoksilla saattaa osaltaan olla vaikutusta seurakuntien rajoihin. Palvelukeskuksen tulee luoda seurakunnille elinvoimaisuuden kriteerit, joissa taloudellisen kantokyvyn lisäksi otetaan huomioon seurakunnan elinvoimaisuuteen vaikuttavat muut tekijät ja arvot. Keskusrahaston tehtävänä on tukea vähävaraisia seurakuntia. Jatkossakin keskusrahaston tuki pienille seurakunnille on tärkeää. On kuitenkin selvää, että seurakunnan elämän keinotekoinen ylläpitäminen pysyvästi avustusten varassa ei ole kirkon varainkäytön kannalta mielekästä. Seurakuntien tulee käyttää hyväkseen olemassa olevaa mahdollisuutta nykyistä laajempaan yhteistyöhön ja työnjakoon naapuriseurakuntien kanssa. Yhteistyö syntyy seurakuntien sisäisen tarpeen pohjalta. Mikäli asioiden yhteisellä hoitamisella on osapuolille taloudellista hyötyä, yhteistyö ja työnjako voi omalta osaltaan turvata seurakuntien hengellisen elämän jatkuvuutta. Tätä varten käynnistetään projekti, jota johtaa hiippakunnan piispa kukin omalla alueellaan. Piispojen tukena on yhteinen pieni projektiryhmä, josta tulee löytyä seurakuntatyön monipuolista asiantuntemusta, vuorovaikutustaitoja ja projektiosaamista. 6

7 Projektin kuluessa seurakunnat valmistelevat ja käynnistävät keskinäistä yhteistoimintaa sekä solmivat yhteistyösopimuksia. Yhteistoimintaprojekti perustuu voimassa olevaan kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen; jatkossa lain mahdollistamaa yhteistoimintaa pyritään tiivistämään papiston perustehtävän - hengellisen työn vahvistamiseksi ja resurssien käytön tehostamiseksi. Laki ortodoksisesta kirkosta 8 Seurakuntien yhteistoiminta Seurakunnat voivat tehdä sopimuksia tehtäviensä hoitamisesta yhteisesti. Seurakunta voi sopimuksen perusteella hoitaa tehtävän myös toisen seurakunnan puolesta. Sopimuksessa voidaan määrätä, että viimeksi mainittu seurakunta saa valita luottamustoimeensa vaalikelpoisia jäseniä tehtävää hoitavan seurakunnan asianomaiseen toimielimeen. Seurakuntien yhteistoiminnasta säädetään tarkemmin kirkkojärjestyksessä. Kirkkojärjestys 13 Yhteistoimintasopimus Ortodoksisesta kirkosta annetun lain 8 :ssä tarkoitetussa yhteistoimintasopimuksessa on määrättävä 1) yhteistoiminnalla hoidettava tehtävä; 2) tehtävää hoitava seurakunta tai seurakunnat; 3) tehtävää johtava henkilö tai toimielin sekä toimielimen kokoonpano; 4) perusteet, joiden mukaan tehtävän hoidosta aiheutuvat kustannukset jaetaan sopimuskumppanien kesken; 5) oikeudesta luopua yhteistoiminnasta; sekä 6) sopimuksen rauetessa toimitettavasta taloudellisesta selvityksestä. 14 Ohjeet Hiippakunnan piispa voi antaa tarkempia ohjeita yhteistoiminnan järjestämisestä ja hallinnosta. Jos yhteistoiminta ulottuu useamman hiippakunnan alueelle, asianomaisten hiippakuntien piispat antavat ohjeet yhdessä. Käytännössä projektin esitetään etenevän seuraavasti: 1. Jokaisessa seurakunnassa kirkkoherra, valtuusto, neuvosto ja työntekijät selvittävät mahdollisuuksia tehdä yhteistyötä / laajentaa tähänastista yhteistyötä naapuriseurakuntien kanssa. Voidaan kartoittaa esim. seuraavia toiminnan sektoreita: diakoniatyö, nuorisotyö, maahanmuuttajatyö, aikuiskasvatus ja muu koulutus, seurakuntasihteerin tehtävät, hautaustoimi, kiinteistötoimi, lähetystyö, talouden johtaminen ja toteutus, neuvostotyö, valtuustotyö. 2. Mahdollisen yhteistoiminta-alueen seurakuntien edustajat neuvottelevat keskenään yllämainituista toiminta-aloista (neuvotteluja voidaan hoitaa myös sähköpostitse ajan ja matkakulujen säästämiseksi). Pohditaan mahdollisuuksia yhteistoiminta-alueen talouden johtamiseen ja toteutukseen ja työntekijäresurssien tarkoituksenmukaiseen käyttöön (yhteistyö, työnjako, lomitukset ja sijaistukset) sekä vapaaehtoistyön lisäämiseen. Pohditaan mahdollisuuksia yksinkertaistaa ja yhtenäistää yhteistoiminta-alueen johtamiskäytäntöjä ja saada aikaan säästöjä. 3. Seurakunnat tekevät keskinäisen yhteistoimintasopimuksen ja käynnistävät yhteistä toimintaa sopimillaan aloilla. Piispat projektin vetäjinä ja projektiryhmä avustavat tarvittaessa. Voidaan myös hankkia ulkopuolista koulutusta. Erityisesti seurakuntien kirkkoherroja kehotetaan aktiivisesti osallistumaan järjestettävään johtamiskoulutukseen. 7

8 4. Kirkollishallitus on omalta osaltaan aktiivinen, tukee yhteistoimintahankkeita sekä valmistelee seurakuntien elinvoimaisuuden kriteerejä. 5. Vuoden 2014 kirkolliskokous arvioi projektin tulokset ja tekee niiden perusteella johtopäätökset kehittämisen jatkotoimista, joihin voi myös liittyä seurakuntarajojen tarkistuksia. Yhteistoimintamallin selkiyttämiseksi nykyiset matkapapit ja -kanttorit liitetään seurakuntien henkilöstöksi. Kirkollishallitus maksaa seurakunnille matkapapiston kustannuksia vastaavan avustuksen kirkon keskusrahaston varoista. Matkapapiston työstä eri seurakunnissa voidaan sopia yhteistoimintasopimuksella. Toimenpiteet: * Kirkolliskokous antaa kirkollishallitukselle tehtäväksi käynnistää seurakuntien yhteistoimintaprojekti jokaisessa hiippakunnassa erikseen. Hankkeen vetäjänä toimii hiippakunnan piispa. Kirkollishallitus nimeää myös projektiryhmän, joka voi olla kaikille hiippakunnille yhteinen. Projekti toteutetaan kirkon olemassa olevilla henkilöresursseilla. * Piispat projektin johtajina laativat seurakunnille joustavat toimintaohjeet yhteistoiminnan käynnistämistä varten. * Projektiryhmä ja hallintovaliokunta seuraavat hankkeen etenemistä. Piispat projektin johtajina tukevat seurakuntia yhteistoiminta-alueiden ja -sopimusten muodostamisessa. * Projektin päättyessä piispat yhdessä projektiryhmän kanssa raportoivat tuloksista kirkollishallitukselle, joka valmistelee asian vuoden 2014 kirkolliskokoukselle. Kirkolliskokous tekee asiasta johtopäätöksensä sekä käynnistää tarvittaessa päätöksen edellyttämät kirkkolain ja kirkkojärjestyksen muutostyöt. * Matkapapit ja -kanttorit liitetään omien alueidensa seurakuntien työntekijöiksi ja kirkollishallitus maksaa vastaavan avustuksen näille seurakunnille. 2. Uuden hallintomallin periaatteet Edellä esitetty hallintomalli perustuu viidelle perusperiaatteelle. Nämä ovat 1. Kirkon ydintoimintoihin keskittyminen. Keskittymisen edellytyksenä on toimintojen arviointi, priorisointi ja vähemmän tärkeiden toimintojen karsiminen niin seurakuntien, hiippakuntien kuin koko kirkonkin tasolla. 2. Piispan aseman vahvistaminen hengellisenä johtajana ja papiston hengellisenä ohjaajana. Erityisesti piispojen suurena haasteena on välittää kirkon arvoja koko yhteiskuntaan ja toimia eettisinä suunnannäyttäjinä. Käytännön asioissa piispojen tulee voida luottaa alaisiinsa ja pystyä delegoimaan päivittäistä operatiivista toimintaa heille. 3. Päätöksenteon säilyttäminen mahdollisimman lähellä seurakuntalaisia. Verovarojen käytöstä on jatkossakin päätettävä demokraattisesti valitussa elimessä. 4. Hyvän hallinnon periaatteiden noudattaminen niin seurakunta-, hiippakunta- kuin keskushallinnossakin. Hyvän hallinnon periaatteita ovat mm. hallinnon avoimuus ja läpinäkyvyys, selkeä työnjako eri tasojen kesken, asioiden valmistelun, päätöksenteon, 8

9 toimeenpanon ja seurannan erottaminen toisistaan sekä avoin ja ajantasainen tiedottaminen. 5. Palvelevan johtamisen periaatteiden noudattaminen kaikilla hallinnon tasoilla. Kristuksen esimerkin mukainen, Kirkkojen Maailmanneuvostonkin painottama palveleva johtaminen (Servant Leadership) korostaa johtajan tehtävää palvelijana. Palveleva johtaja on visiointikykyinen, uskottava, oikeudenmukainen, alaisiaan rohkaiseva ja kuunteleva. Hän kykenee toimimaan esimerkkinä, arvostaa alaisiaan ja luottaa heihin, tarvittaessa pystyy opettamaan heitä, kohtelee heitä rehellisesti ja tasapuolisesti. Luottamus ja esimerkin antaminen johtavat siihen, että palveleva johtaja kykenee delegoimaan. Hallintomallin perusperiaatteita selvitettiin tarkemmin hallinnonkehittämisryhmän ensimmäisen vuoden raportissa, joten niihin ei tässä palata. Yhteenvetona voidaan todeta, että hyvässä hallintomallissa mahdollistetaan yksittäisen toimenhaltijan henkilökohtaisen arvostelukyvyn käyttö, ja silti päätökset nojaavat sovittuihin periaatteisiin, jotka ovat julkisia. Kun päätökset on tehty, ne pitää voida toteuttaa. Hyvä hallintomalli on sellainen, jonka avulla todella hallitaan asioita. Työryhmä haluaa painottaa sitä, että tässä mietinnössä esitetyillä uudistuksilla pyritään hallintoa keventämällä ohjaamaan niin henkisiä kuin taloudellisiakin voimavaroja ydintoimintoihin kirkon jäsenten hyväksi ja näin vahvistamaan kirkkoa sekä parantamaan kasvun edellytyksiä. Samalla kirkko voi lisätä todellista näkyvyyttään ja vaikuttavuuttaan suomalaisessa yhteiskunnassa. 3 Hallinnon kehittämisen tarpeet Suomen ortodoksisen kirkon hallinnon kehittämistarpeet nousevat monelta taholta. Yksi painavimmista vaikuttajista on vuonna 2009 hyväksytty kirkon strategia. Käytettävissä olevat voimavarat, niin taloudelliset kuin inhimilliset, luonnollisesti osaltaan muodostavat selkeitä rajoituksia. Suomen kirkon kuuluminen osana maailmanlaajuiseen ortodoksiseen kirkkoon ja ekumeeniseen yhteisöön asettaa lisäksi omia haasteitaan. Yhteiskunnan nopeat muutokset merkitsevät haasteita, joiden laatua ja vaikutusta ei edes pystytä etukäteen arvioimaan. Tasapainon löytäminen eri taholta suuntautuvien haasteiden ja vaatimusten keskeltä on kirkolliskokouksen suuri tehtävä. 3.1 Kirkon strategiasta nousevat hallinnon tarpeet Suomen ortodoksisen kirkon strategia määrittelee kirkon arvoiksi rakkauden, totuuden, vapauden, yhteisöllisyyden ja luovuuden. Kirkon yhtenä suurena haasteena nähdään toimiminen vahvana arvovaikuttajana ja rohkeana eettisenä suunnannäyttäjänä yhteiskunnassa. Strategiasta nousevat seuraavat linjaukset vuosiksi : - aktiivinen jumalanpalveluselämä ja ortodoksinen identiteetti vahvistuu - lähimmäisvastuu ja eettinen toiminta vahvistuu ja laajenee - osaamisen, toiminnan ja muutosvalmiuden jatkuva kehittäminen 9

10 - johtaminen, kestävä talous ja toimiva organisaatio turvaavat kirkon perustehtävän toteutumisen. Ensimmäinen linjaus merkitsee haastetta kaikille kirkon jäsenille, mutta erityisesti kaikille kirkon työntekijöille: piispan johdolla papiston, kanttorien, diakoniatyötekijöiden, uskonnonopettajien ja muun henkilöstön tulee nähdä työnsä polttopisteenä aktiivisen jumalanpalveluselämän ja ortodoksisen identiteetin vahvistaminen. Kolme muuta linjausta antavat tehtäviä uudelle hallintomallille: - Lähimmäisvastuun ja eettisen toiminnan vahvistaminen edellyttää panostusta kotimaan diakoniatyöhön ja maahanmuuttajatyöhön sekä kansainväliseen lähetystyöhön ja humanitaariseen toimintaan. - Osaamisen ja toiminnan kehittäminen edellyttää kasvatus- ja koulutuskysymysten asiantuntemusta sekä tiedotus- ja julkaisutoiminnan kehittämistä. Osaamisen kehittäminen merkitsee myös sitä, että osaajista - kirkon työntekijöistä - pidetään huolta. - Neljäs linjaus muodostaa pohjan koko hallinnon kehittämistyölle: jotta kirkon voimavarat voidaan mahdollisimman hyvin käyttää aktiiviseen jumalanpalveluselämään ja seurakuntatyöhön, tarvitaan kevyt ja toimiva hallintorakenne. 3.2 Kirkon taloudesta nousevat hallinnon tarpeet Tärkeimpiä kirkon hallinnon kehittämisen tavoitteita ovat kautta linjan olleet - hengelliseen työhön keskittymisen ohella - byrokratian vähentäminen, hallinnon keventäminen ja kustannusten vähentäminen. Kirkon talouden hoidon on tuettava hallinnon uudistamista. Kuluneen vuoden aikana työskennellyt taloustyöryhmä (Anja Lindström ja Veikko Halonen, työryhmän raportti liitteenä 2) on kartoittanut kirkon taloudenhoidon tilannetta laajasti ja tehnyt kehittämisehdotuksia. Työryhmä totesi, että valtionavustuksen käytännön muuttuminen vuonna 2007 merkitsi kirkon hallinnolle rahoitusjärjestelmän muutosta, johon se ei ole kaikilta osin sopeutunut. Kirkolliskokous, jolle valvontarooli on jäänyt valtion siitä luovuttua, ei ole tohtinut riittävällä painolla arvioida hallintorakenteita tai resurssien keskinäistä tärkeyttä. Kirkon johto ja keskushallinnon eri osastot puolestaan eivät ole kokeneet kirkolliskokouksen päätöksiä sitoviksi, vaan budjeteista on poikettu varsin helpoin perustein; joiltakin osin säännönmukaisesti. Myös budjetin laadinnassa on kehittämisen tarvetta. Esim. henkilöstöja tilaresurssien kasvattamista ei ole perusteltu riittävästi (työmitoitukset, tilatarvearviot). Kustannukset ovat siten paisuneet yli valtion avustuksen kustannusten nousuun varaaman korotuksen. Työryhmä päätyy seuraaviin johtopäätöksiin: * Jatkossa taloudellisen päätöksenteon valta ja vastuut on täsmennettävä ja jalkautettava käytännöt toimiviksi. Kirkolliskokouksen, kirkollishallituksen kollegion ja toimivan johdon on tiedettävä missä päätöksenteon ja vastuun rajaus menee. 10

11 * Kirkon hallintorakenteita on arvioitava siitä lähtökohdasta, että tulopohjan rakenteisiin voi tulevaisuudessa tulla muutoksia. Kulurakenne on tehtävä mahdollisimman joustavaksi, kiinteiden organisaatioiden koko on pidettävä pienenä mm. ostopalveluilla. Nykyistä hallintoa on asteittain mukautettava valtion avustuksen tasoa ja sen määrää vastaavaksi. * Kirkon tulee laatia selkeä sijoitusstrategia riittävän pitkälle aikajänteelle. * Taloudellisesta näkökulmasta on tarkoituksenmukaista, että koko ortodoksisen kirkon kiinteistöomaisuutta tarkastellaan kokonaisuutena ja mahdollisesti hallitaan keskitetysti. * Ortodoksisen kirkon kirjanpitojärjestelmää, kustannuspaikkajakoa ja tiliöintiä tulee muuttaa entistä läpinäkyvämmäksi ja siinä tulee noudattaa liikekirjanpidon ja hyvän kirjanpitotavan käytänteitä. Nyt käsillä olevan hallinnonuudistuksen taloudellisena tavoitteena on se, että seurakuntien tuloista nykyistä suurempi osa jää niiden omaan kirkolliseen toimintaan, ts. pyritään keskusrahastomaksun vähittäiseen laskemiseen. On kuitenkin huomioitava strategiassakin painotettu yhteisöllisyys, jonka on tultava ilmi konkreettisina tekoina: kristillinen rakkaus ja keskinäinen solidaarisuus edellyttävät, että parempituloiset seurakunnat ovat valmiita tukemaan heikompituloisia kirkon keskusrahaston kautta Yhteiskunnallisesta muutoksesta nousevat tarpeet Hallinnonkehittämisryhmä teki pohjatyönään analyysiin Suomen ortodoksisen kirkon väestöstä, sen nykytilanteesta ja kehityksestä pitkällä aikavälillä. Ryhmä toivoo analyysillä herättävänsä rakentavaa keskustelua. Tarkoituksena ei ole lietsoa pessimismiä eikä siihen ole aihetta. Kuitenkin ilman organisaation ja sen tilanteen itsekriittistä tarkastelua saatetaan ajautua itsetyytyväisyyteen, mihin nykytilanne ei anna aihetta. Väestöanalyysi kokonaisuudessaan on raportin liitteenä 1. Valtapiirre Suomen ortodoksisen kirkon väestörakenteessa on jäsenistön painottuminen iäkkäimpiin vuosiluokkiin. Iäkkäät ikäluokat poistuvat lähivuosikymmeninä tuonilmaisiin eikä nuorta polvea ole kasvamassa samassa määrässä tilalle. Väestörakenteella on merkitystä myös kirkon taloudelliselle kantokyvylle. Kirkossa työikäisten ikäluokka on pieni. Kun kirkon jäsenmäärästä (58.400) vähennetään alle 20-vuotiaat, jäljelle jää jäsentä. Kun väkimäärästä vielä vähennetään yli 60-vuotiaat eläkeläiset, kirkon työikäiseksi jäsenmääräksi jää henkeä eli 47,3 % kirkon koko väestöstä. Yhteiskuntakehityksen ja sen seurauksena seurakuntien jäsenmäärän muutoksen vauhti viimeisten 27 vuoden aikajänteellä on ollut nopea. Karjalan ja Oulun hiippakunnat ovat menettäneet jäseniä samassa tahdissa kuin Helsingin hiippakunnassa on tapahtunut kasvua. Seurakuntien suurista muutosluvuista huolimatta koko kirkon jäsenmäärä on kasvanut 3,3 %. Kirkon ja hiippakuntien väkiluvun analyysi osoittaa, että viime vuosien aikana Helsingin hiippakunnan väkimäärä on kasvanut keskimäärin 1,01 % vuodessa, kun taas Karjalan hiippakunnan väkimäärä on pienentynyt 0,84 % ja Oulun hiippakunnan jäsenmäärä samoin pienentynyt 0,28 % vuodessa. Oulun hiippakunnassa kirkkoon liittyneiden suuri 11

12 määrä kompensoi korkeata kuolleisuutta ja suurta poismuuttoa. Koko kirkon kohdalla kasvua on ollut 0,2 % per vuosi. Viime vuosikymmenten kehityksen analyysistä käy ilmi, että ja 1990-luvuilla kaikkien hiippakuntien ja koko kirkon jäsenmäärä on kasvanut merkittävästi, mutta 2000-luvulle tultaessa jäsenmäärän kasvu on hiipunut. Karjalan hiippakunnassa kehitys on laskenut jo taantuman puolelle. Varsinkin ja 1980-luvuilla kirkkoon saatiin runsaasti kotoperäisiä uusia jäseniä; vuosina kotoperäisiä liittyjiä oli noin henkeä. Ennen vuotta 1984 liittyjiä oli arviolta henkeä. Kaikista kirkkoon liittyneistä kotoperäiset edustanevat noin kahta kolmasosaa. Venäjänkielisten osuus kirkon väestössä on viime vuosina kasvanut nopeasti; tilastoista voidaan osoittaa, että kirkon jäsenmäärän kasvu ja 2000-luvuilla perustuu suurelta osin maahanmuuttajiin ja vastaavasti kirkon kotoperäinen jäsenmäärä on taantunut. Vuonna 2006 venäjänkielisten osuus oli henkeä eli 8.0 %. Neljä vuotta myöhemmin eli vuonna 2010 heitä oli henkeä eli 10.6 %, joten lisäystä on henkilöä. Suurin osa heistä on naisia (68,1 %). Väestörakenteeltaan Suomen ortodoksista kirkkoa voidaan luonnehtia paitsi varttuneiden ikäryhmien kirkoksi, myös naisten kirkoksi. Naisia kirkon jäsenistöstä on 56 % ja miehiä 44 %. Henkilömääränä epäsuhde merkitsee hieman yli 6600 miehen vajausta. Seurakuntien kesken on selvää vaihtelua naisten ja miesten osuudessa. Leimallisesti naisenemmistöisiä seurakuntia ovat kaupunkikeskeiset seurakunnat kuten Helsinki, Tampere, Turku, Lappeenranta, Hamina, Kotka, Lahti, Joensuu, Jyväskylä, Mikkeli, Vaasa ja Oulu. Sen sijaan useissa maaseutuvaltaisissa seurakunnissa miehillä on enemmistö vuotiaiden ikäryhmissä, joskus nuoremmissakin. Näitä seurakuntia ovat Iisalmi, Ilomantsi, Kiuruvesi, Lieksa, Nurmes, Rautalampi ja Taipale. Joissakin seurakunnissa, kuten Kuopiossa ja Lapissa, miesten ja naisten suhde eri ikäryhmissä on verraten tasapainoinen iäkkäimpiä vanhuksia lukuun ottamatta. Koko kirkon luvuista on nähtävissä, että alle 20-vuotiaissa nuorissa ja lapsissa pojilla on lievä enemmistö siitä luonnollisesta syystä, että maamme väestössä poikia syntyy jonkin verran enemmän kuin tyttöjä. Kaikissa muissa ikäryhmissä naiset ovat selvänä enemmistönä. Miesten katoa tapahtuu erityisesti vuotiaiden kohdalla lähes kaikissa seurakunnissa, mutta korostuneemmin Helsingin hiippakunnan alueella. Toisaalta kirkkoon liittyneiden joukossa on enemmän naisia kuin miehiä, mikä osaltaan vahvistaa naisenemmistöisyyttä. Seurakuntapapit eri puolilta Suomea vahvistavat väestöanalyysin löydöksiä: niiden pariskuntien määrä, jotka eivät hae kirkollista vihkimistä tai eivät kastata lapsiaan ja niiden nuorten määrä, jotka eivät hakeudu kristinoppikouluun, on nousussa. Samaa suuntausta on jo pitempään nähty evankelis-luterilaisessa kirkossa, samoin kirkosta eroaminen on molemmissa kirkoissa ollut nousussa. Kyse lienee laajoista muutoksista yhteiskunnan arvopohjassa. Yhteiskunnan arvopohjan muutokset voivat jossakin vaiheessa heijastua merkittävästi myös siihen, miten valtiovalta suhtautuu kahteen erityisasemassa olevaan kansankirkkoonsa. Ortodoksisella kirkolla on 12

13 strategiansa mukaisesti suuri haaste toimia eettisenä suunnannäyttäjänä nykyyhteiskunnassa. Toinen, hyvin käytännönläheinen muutos saattaa nousta nykyisen hallituksen ohjelmaan sisältyvästä kuntauudistusten jatkamisesta. Tähän asti seurakuntien verotusoikeus on ollut kytkettynä kunnallisverotukseen ja kuntaliitoksista on seurannut seurakuntaliitoksia. Sen takia kirkon on seurattava tilannetta ja päätettävä siitä, miten tuleviin kuntaliitoksiin suhtaudutaan. 3.4 Suomen kirkkopoliittisesta asemasta nousevat tarpeet Suomen ortodoksisen kirkon nykyinen asema autonomisena kirkkona Ekumeenisen patriarkaatin alaisuudessa on tuonut kirkolle erityisen luonteen sillanrakentajana idän ja läntisen Euroopan välillä. Suomen kirkkoa, sen liturgista perintöä sekä sen hallinnollisia ratkaisuja arvostetaan ja niistä on muualla otettu mallia. Suomen kirkko on saavuttanut vankan aseman myös ekumeenisissa yhteyksissä. Suomen kirkko on keskustellut 1970-luvun lopulla autokefaliasta Ekumeenisen patriarkaatin kanssa. Jotta kirkkoon saatiin autokefalian edellyttämät kolme piispaa, perustettiin vuonna 1979 Oulun hiippakunta. Keskustelut sittemmin laimenivat. 4 Taustaa ja arviointia 4.1 Aikaisempi hallinnonkehittämistyö Suomen ortodoksinen kirkko on viimeksi kuluneen 15 vuoden aikana käynnistänyt kolme työryhmää, joiden tehtävänä on ollut kirkon hallinnonuudistuksen suunnittelu. Ensimmäisen ryhmän työ alkoi keväällä 1996 ja ryhmä antoi mietintönsä vuonna Toinen hallinnonkehittämisryhmä perustettiin vuonna 1999 ja se luovutti mietintönsä vuonna Aikaisempien ryhmien työn pohjalta ovat toteutuneet monet merkittävät uudistukset kirkon hallinnossa. Merkittävin uudistus oli vuoden 2007 alusta voimaan tullut uusi kirkkolaki. Samalla kirkkoa koskevien yksityiskohtaisten säädösten antaminen siirrettiin valtiovallalta kirkolle itselleen (kirkkojärjestys, voimaan myös vuoden alusta). Merkittävää oli myös kirkolliskokouksen säätäminen jokavuotiseksi. Uuden kirkkolain myötä kirkon virat muuttuivat työsopimussuhteisiksi ja otettiin käyttöön kirkon työehtosopimus. Tämän mukana kirkon henkilöstöpolitiikka ja henkilöstöhallinto on terävöitynyt. Hallinnon kehittämis- ja tehostamispyrkimyksistä voidaan mainita mm. kirkon keskusrekisterin ja taloushallinnon palvelukeskuksen Auliksen perustaminen Kuopioon. Erityisesti Auliksen myötä on pystytty kehittämään taloushallinnon yhteisiä toimintaohjeita seurakunnille. Hallinnonkehittämisryhmät ovat myös pohtineet mm. hiippakunta- ja seurakuntahallinnon kehittämistä, seurakuntajaon uudistamista, kiinteistöhallinnon siirtämistä esim. hiippakuntiin tai keskushallintoon sekä kirkollishallituksen kehittämistä seurakuntia palvelevaksi. 13

14 Kirkon ja sen hallinnon kehittämistä ovat käsitelleet myös kirkon PT-suunnitelmaa valmistelleet työryhmät. Työryhmämietintö Etsivä kirkko. Suomen ortodoksinen kirkko vuonna 2020 valmistui vuoden 2007 kirkolliskokoukseen ja sivistysvaliokunnan viimeistelemä Suomen ortodoksisen kirkon strategia toimintavuosille hyväksyttiin kirkolliskokouksessa syksyllä Nykyinen työryhmä Syksyn 2009 kirkolliskokous päätti hallinnonkehittämistyön jatkamisesta ja kirkollishallitus perusti kolmannen työryhmän tammikuussa Puheenjohtajana on toiminut Sirpa Koriala ja jäseninä isä Markku Salminen ja Jorma Aho. Ryhmä kutsui sihteerikseen Elsi Takalan. Ryhmän ensimmäisen vuoden raportti valmistui syksyllä Raportissa kartoitettiin kirkon hallinnon tilaa ja sen ongelmia. Perusongelmaksi Suomen ortodoksisen kirkon hallinnossa nähtiin se, että hallinnon rakenteet ja käytännöt ovat raskaasti ylimitoitettuja. Paisunut hallinto johtaa henkiseen ja hengelliseen kriisiin, jossa kirkon perustehtävät - Jumalan palveleminen ja seurakuntalaisten hengellinen hoito - ovat jäämässä toissijaisiksi asioiksi. Raportissa luonnosteltiin niitä vaatimuksia ja tarpeita, joita kirkon strategia ja talous sekä Suomen kirkon kirkkopoliittinen asema asettavat kirkon tulevalle hallinnolle. Näiden vaatimuksia ja tarpeita yhteen sovitellen luotiin periaatteet uudelle hallintomallille sekä luonnosteltiin uudistettu keskushallinnon malli. Seurakuntahallinnon uudistamisesta raportissa esitettiin vain eräitä periaatteellisia linjauksia: uudistustyössä tulisi pyrkiä paikallistason päätösvallan lisäämiseen niin toiminnallisissa kuin taloudellisissakin kysymyksissä tavoitteena oli pyhäkkökeskeisyys. Työryhmän raporttia käsiteltiin marraskuun 2010 kirkolliskokouksessa sekä lähetekeskustelussa että valiokunnissa. Hallintovaliokunta laati asiasta mietinnön, jossa todettiin kaikkien valiokuntien yhteinen näkemys siitä, että kirkon hallintoa pitää kehittää. Tavoitteena tulee olla, että kirkon kokoon ja tarpeisiin nähden oikein mitoitettu hallinto tukee kirkon perustehtävän toteutumista lähellä seurakuntalaisia. Hallintovaliokunta totesi myös, ettei hiippakuntien vähentäminen ole ajankohtaista. Keskushallinnon kehittämiseen palvelukeskusmalli nähtiin hyväksi pohjaksi jatkokehittelylle. Järjestöjen työn lähempi yhteys keskushallintoon nähtiin mahdollisuutena työn kattavuuden ja vaikuttavuuden tehostamiseen. Hallintovaliokunta esitti kirkolliskokoukselle, että työryhmä valtuutettaisiin jatkamaan työtään. Lisäksi esitettiin perustettavaksi työryhmää valmistelemaan hallinnonuudistuksessa tarvittavia säädösmuutoksia. Edelleen esitettiin, että kirkollishallitus nimeäisi kaksi alatyöryhmää - talousryhmän ja kiinteistöryhmän - hallinnonuudistusryhmän tueksi. Kirkolliskokous hyväksyi hallintovaliokunnan mietinnön esitykset. 14

15 4.3 Työryhmän toisen vuoden työ Hallinnonkehittämistyöryhmän toisen vuoden päätyönä on ollut seurakuntahallinnon kehittäminen. Työnsä pohjaksi ryhmä analysoi kirkon ja sen eri seurakuntien väestömäärän kehitystä, ikärakennetta sekä sukupuolijakaumaa. Lisäksi laskettiin suhdelukuja seurakunnittain (seurakuntalaisia / pappi; seurakuntalaisia / palkattu työntekijä) sekä tarkasteltiin kirkkojen ja tsasounien määrää ja sijoittumista suhteessa alueen väestökeskittymiin. Analyysin tueksi järjestettiin Helsingin ja Karjalan hiippakunnissa tapaamiset kirkkoherrojen kanssa (Helsingin hiippakunta 18.3 Helsingissä, Karjalan hiippakunta 5.4 Valamossa). Ennen kokousta kullekin kirkkoherralle lähetettiin hänen omaa seurakuntaansa koskevat tilastotiedot. Kumpaankin kokoukseen osallistui vajaa puolet kutsutuista; lisäksi muutamalta kirkkoherralta saatiin kirjallisia kommentteja lähetettyihin tilastoihin. Oulun hiippakunnan kirkkoherrat saivat omaa seurakuntaansa koskevan materiaalin sähköpostitse ja heiltä pyydettiin kommentteja. Ryhmä piti myös yhteisen kokouksen hallintovaliokunnan kanssa (23.5. Helsingissä). Tapaamisessa keskusteltiin palvelukeskusmalliin siirtymiseen liittyvistä käytännön kysymyksistä. Lisäksi ryhmä esitteli väestöanalyysin tuloksia ja sai hallintovaliokunnan kommentteja pohdiskelulleen uudesta seurakuntahallinnon mallista. Väestöanalyysin tuloksia on esitelty luvussa 3.3. Yhteiskunnallisesta muutoksesta nousevat tarpeet. Analyysi kokonaisuudessaan on tämän raportin liitteenä 1. Lisäksi hallinnonkehittämisryhmä valmisteli yhteistyössä kirkollishallituksen kanssa seurakunnille kohdistetun asiakaskyselyn kirkollishallituksen kanslian ja hiippakuntakanslioiden tarjoamista palveluista. Kyselyn laadinnassa ja vastausten alustavassa analysoinnissa avusti Novetos Oy. Kertyneen aineiston, alatyöryhmien tuotosten ja käymiensä keskustelujen pohjalta ryhmä viimeisteli esityksensä keskushallinnon uudistamiseksi sekä valmisteli esityksen uudeksi seurakuntahallinnon kehittämisen malliksi. Molemmista teemoista kuultiin myös piispoja ennen raportin viimeistelyä. Alatyöryhmät Taloustyöryhmä Taloustyöryhmän (Anja Lindström ja Veikko Halonen) johtopäätökset on esitetty luvussa 3.2 Kirkon taloudesta nousevat hallinnon tarpeet. Taloustyöryhmän raportti kokonaisuudessaan on tämän raportin liitteenä Kiinteistötyöryhmä Kiinteistötyöryhmän puolesta Jorma Rouhiainen on pohtinut mahdollisuuksia ja edellytyksiä kirkon yhteiselle kiinteistönhuolto- ja hallintotoimelle. Liitteessä 3 on esitetty yhteenveto kirkon pyhäköistä seurakunnittain ja hiippakunnittain. 15

16 Ortodoksisella kirkolla on noin 150 kirkkoa ja pyhäkköä, niiden lisäksi seurakunnilla on omistuksessaan ja hallinnoitavanaan kiinteistöjä, hautausmaita, leirikeskuksia sekä maa-alueita. Jotta kiinteistöhallinnoinnista tai -huollosta voitaisiin tehdä pitkäjänteisiä päätöksiä, tulisi työryhmän saada ensin tarkka tieto kirkon ja seurakuntien kiinteistöistä ja rakennuksista: kirkot, rukoushuoneet, kiinteistöt, rakennukset, leirikeskukset, hautausmaat, maa-alueet ja muut tilat. Sen jälkeen pitää selvittää, miten niitä tänä päivänä hoidetaan, esim. tämän hetkinen rakennuksen/kiinteistön kunto, talotekniset huollot, vartioinnit, hälytykset, kuntoarviot (rakenne, LVISA), piirustukset, budjetin laatiminen (resurssit, aikataulut) ulkoalueiden hoito, jätehuolto, energia, resurssit kirkon sisä- ja ulkopuolisiin tehtäviin (kirkon vahtimestari) ja kustannukset kokonaisuudessaan. Vasta tämän tyyppisen perustyön jälkeen voitaisiin pohtia kokonaisvaltaisesti, mitkä ovat tulevaisuuden visiot kiinteistöjen ja kirkkojen ylläpidossa. Kirkolla on omat strategiansa ja visionsa, joita kaikkien seurakuntien tulee vaalia. Lisäksi usein kiinteistöihin ja kirkkoihin kohdistuu niiden ylläpitoon ja hoitoon vaikuttavia näkökulmia (rakennusten ikä, vihreä jalanjälki, viranomaismääräykset, ym.) Nykyisin jokainen seurakunta hoitaa ja hallinnoi kiinteistömassaansa kukin omalla tavallaan. Todennäköisesti seurakunnat käyttävät kiinteistöhuollon alalla vain rajoitetusti ulkoisia palveluita (esim. jätehuolto, vartiointi, lukitus, talvikunnossapito). Muilta osin useimmissa seurakunnissa kirkkojen ja kiinteistöjen huolto ja hallinto sekä korjaus- ja investointisuunnitelmat tehtäneen toimi- ja luottamushenkilövoimin. Vaihtoehtoina nykytilanteelle on esitetty esim. ulkopuolisten huoltoyhtiöiden käyttöä tai kirkon omaa kiinteistönhuolto- tai kiinteistönhallinnointiyhtiötä. Maantieteelliset etäisyyden aiheuttavat sen, että kaikkien seurakuntien kiinteistön huoltoa ei ole realistista ulkoistaa samalle yhtiölle. Saattaisi olla kustannustehokkainta ja toimivinta, jos kullakin seurakunnalla olisi yksi ulkopuolinen huoltoyhtiö kiinteistöjen ja kirkkojen huoltoon ja ylläpitoon. Sopimukset voisivat olla riittävän pitkiä, esim. aluksi 5 vuotta tai 3 vuotta + 3 vuotta optiolla. Hautausmaa-alueet ja muut maa-alueet vaativat erityyppistä huoltoa ja ylläpitoa kuin rakennukset. Hautausmaa-alueisiin kohdistuu seurakunnallista työpanosta, mitä ei voida antaa ulkopuolisen hoidettavaksi. Joiltakin osin yhteinen ulkoistus olisi taloudellisesti ja toiminnallisesti kannattavaa. Voitaisiin esimerkiksi teettää yhdellä toimijalla kuntotarkastuksia ja taloteknisiä kuntoarvioita. Tällöin saataisiin koko kirkolle yhteneväiset arviopohjat, joita olisi helpompi lukea ja verrata. Yksi malli olisi kirkon erillinen kiinteistöosaston tai yhtiön perustaminen. Yhtiö hallinnoisi kaikkia seurakuntien kirkkorakennuksia, kiinteistöjä, pyhäkköjä ja maa-alueita. Tällä toiminnalla yhtenäistettäisiin kohteiden hallinnointia. Perustettava yksikkö hoitaisi kaikki suuremmat kilpailutukset ja hankinnat. Samalla kustannusten seuranta sekä korjausten ja investointien suunnittelu jäisi yksikölle. Työtä tehtäisiin yhdessä eri seurakuntien ja niiden toimielinten kanssa. Tämä malli varmasti parantaisi kirkkorakennusten ja muiden kohteiden teknistä kuntoa sekä antaisi paremmat yhteneväiset ennakkotiedot korjauksista ja investoinneista kohteisiin. Toteutuakseen malli vaatisi tarkkaa ennakkosuunnittelua ja paljon pohjatyötä, koska kaikki tieto kohteista pitäisi saada perustettavan yksikön käyttöön. Mallin kustannusvaikutuksien laskeminen ja vertaaminen nykykäytäntöihin vaatii suuren työpanoksen. Vaikka kiinteistöyhtiö perustettaisiin, kukin seurakunta voisi ulkoistaa omien kiinteistöjensä huoltoa omien tarpeidensa mukaan. Harkittavaksi tulisivat silloin mm. vahtimestarin työmäärä ja muut taloudelliset tekijät. 16

17 Seurakunnat ovat hyvin erilaisessa asemassa kiinteistöjensä osalta. Eräissä seurakunnissa kiinteistöjen tuotot merkitsevät huomattavaa osaa talouden rahoituksesta, joissakin seurakunnissa talouden juoksevat kulut katetaan myymällä metsää muutaman vuoden välein, toisille seurakunnille tuottaa suuria vaikeuksia ylläpitää edes pyhäkköjänsä. Joltakin osin olisi syytä pohtia, olisiko joidenkin rakennuksien / kiinteistöjen myyminen realistista pitkällä tähtäimellä. Tässäkin asiassa vaaditaan ensin hyvät perustiedot rakennuksen korjaushistoriasta sekä tarkat laskelmat kannattavuudesta pitkällä ajanjaksolla. Lähtökohtana on luonnollisesti se, että seurakunnan toiminta kuitenkin varmistetaan Säädösmuutostyöryhmä Säädösmuutostyöryhmän ovat muodostaneet Mirjami Paso ja Paavo Perola. Ryhmä on hallinnonkehittämisryhmän pyynnöstä pohtinut periaatteellisia kysymyksiä, jotka vaikuttavat siihen, miten ja millä aikataululla hallinnonuudistustyötä olisi mahdollista toteuttaa. * palvelukeskus: Yhtenä tärkeimmistä kysymyksistä on ollut se, mitä muutoksia vaaditaan kirkkolakiin ja kirkkojärjestykseen, jotta kirkollishallituksen kanslia voidaan muuttaa palvelukeskukseksi. Ryhmä totesi, että kirkollishallituksen viraston työskentelyä on mahdollista organisoida kirkollishallituksen työjärjestyksellä. Esimerkiksi erilaisten yksikköjen perustaminen tai muuttaminen (ks. hallinnonkehittämisen jatkotyöryhmän mietintö : seurakuntapalvelut, tiedotus ja julkaisut, koulutus ja kasvatus, diakonia ja maahanmuuttajatyö) ei edellytä lain tai kirkkojärjestyksen muuttamista. Työjärjestyksessä voidaan määrätä myös, että yksiköillä on päällikkö ja että päälliköt muodostavat kirkollishallituksen palvelukeskuksen johtoryhmän. Johtoryhmän puheenjohtaja voidaan määrätä suoraan työjärjestyksessä tai siinä voidaan määrätä, että kirkollishallitus määrää johtoryhmän puheenjohtajan. Edelleen työjärjestyksessä voidaan määrätä, että yksikön päälliköt toimivat toimialaansa kuuluvissa asioissa kirkollishallituksen kollegiossa esittelijänä. Työjärjestystä voidaan siis käyttää työskentelyn ja käytännön asioiden organisointiin. Työjärjestyksellä ei sen sijaan voida määrätä päätöksentekovallasta eli esimerkiksi johtoryhmälle ei voida työjärjestyksellä määrätä päätöksentekovaltaa. Edellä esitetty malli voi toimia hyvin esimerkiksi palvelukeskuskonseptin testaamisessa ja hienosäädössä. Varsinainen idea hallinnonkehittämisryhmän esityksessä oli kuitenkin operatiivisen päätösvallan siirtäminen palvelukeskuksen johtoryhmälle. Jos johtoryhmästä tulee (päätöksenteko)toimielin, sekä sen kokoonpanosta että tehtävistä on säädettävä lailla. Toisaalta, mikäli tähän päätöksentekovallan siirtoon ei mennä, ei liene mitään perustetta käynnistää koko palvelukeskusmallia se merkitsisi ainoastaan entisten toimintojen siirtämistä uusiin laatikoihin ja hallinnon raskasliikkeisyyden ja joustamattomuuden säilyttämistä. Erillistä harkintaa vaatii se, mitä asioita johtoryhmälle tulisi siirtää. Lisäksi tulee laissa määritellä arkkipiispan ja palvelukeskuksen johtoryhmän suhde. Yksi pohdittava asia on se, miten kirkkolain 33 :n 1 mom. 6 kohdan mukainen työnantaja- ja henkilöstöpolitiikka on jatkossa syytä järjestää * muita kirkkolain muutosta edellyttäviä asioita: 17

18 Muita kirkkolain muutosta edellyttäviä asioita hallinnonkehittämistyöryhmän esityksistä ovat kirkolliskokouksen toimikauden pidentäminen neljäksi vuodeksi, kirkollishallituksen kollegion lakkauttaminen ja muodostaminen kirkollishallitukseksi, jossa puheenjohtajana on arkkipiispa ja jäseninä kirkolliskokouksen valitsemat pappis- ja maallikkojäsenet, sekä hiippakuntaneuvostojen lakkauttaminen. * seurakuntien yhteistoiminnan kehittäminen: Nykyinen kirkkolaki ja kirkkojärjestys mahdollistavat nykyistä pitemmälle viedyn yhteistoiminnan seurakuntien kesken - kaikki hallinnonkehittämisryhmän esityksessä mainitut yhteistyön muodot ovat hyväksyttäviä, mikäli seurakunnat solmivat niistä sopimuksen. Jos yhteistoimintaprojektin lopussa halutaan muuttaa seurakuntajakoa esim. yhteistoimintaalueita vastaavaksi, edellytetään verrattain laajaa kirkkolain ja kirkkojärjestyksen muutosta (esim. kirkolliskokouksen ja seurakunnan vaalilainsäädäntö + talouspykälät). Lainmuutostyö vie runsaasti aikaa, joten tehtävään on varauduttava hyvissä ajoin mm. neuvottelemalla opetusministeriön kanssa. Kirkkojärjestyksen muutokset voidaan saada voimaan jo seuraavan vuoden alusta. Työjärjestysten muuttaminen käy nopeasti, mikäli päättäjillä on tahtoa. Yhteistoimintasopimus mahdollistaa myös esimerkiksi kiinteistöjen keskitetyn hoidon koko kirkossa. Kiinteistöjen omistusoikeus säilyisi tällöin seurakunnilla. Myös joidenkin kirkon toimialaan tehtävien hajauttaminen on mahdollista samantyyppisellä sopimuksella. Näin esimerkiksi joku seurakunta tai järjestö voisi ottaa johtaakseen koko kirkon diakoniatyötä tai jotakin osaa taloushallinnosta. * kanoninen oikeus vs. Suomen lainsäädäntö: Kanonisen oikeuden säännösten ja suomalaisen yhteiskunnan julkisoikeudelliselle yhteisölle asettamien vaatimusten rajapintaa joudutaan tutkimaan joissakin asioissa. Piispan vahvistunut asema pappien hengellisenä ohjaajana saattaa esimerkiksi edellyttää piispalle jossakin määrin myös työoikeudellista valtaa ja vastuuta. 4.4 Prosessin arviointia Kuluneen kahden vuoden aikana työryhmä on edennyt työssään prosessinomaisesti. Tietoa on kerätty ja vuoropuhelua toivottu, jota informaatio voisi vapaasti virrata eri toimijoiden välillä ennen lopullisen esityksen antamista ja valintojen tekoa. Tämä toimintatapa on selvästikin aiheuttanut monella taholla hämmennystä ja epätietoisuutta. Hallinnonkehittämisryhmän työtä on hidastanut se, että kirkollishallituksen kollegio toistuvasti jätti hallinnonuudistusasian istunnoissaan alkuvuodesta 2011 pöydälle ja siirsi siten mm. alatyöryhmien nimeämistä, vaikka asiasta oli jo marraskuulta 2010 kirkolliskokouksen periaatepäätös. Hallintotyöryhmän ja sen alatyöryhmien käyttöön ei myöskään ole saatu riittävästi analyyttistä tietoa kirkosta (esim. väestötilastot, tiedot kiinteistöistä). Edelleen työskentelyyn on vaikuttanut se, että monien seurakuntien tasolla kiinnostus hallinnonuudistukseen on ollut heikkoa. Vain puolet kirkkoherroista vastasi lähetettyyn hallintokyselyyn, alle puolet saapui järjestettyihin keskustelutilaisuuksiin. Loput eivät reagoineet 18

19 mitenkään. Kirkollishallituksen päätöksen mukaan järjestetyn asiakaskyselyn vastausprosentti oli 52 %. Ortodoksiselle kirkolle suunniteltu hallintomalli merkitsee hallintokulttuurin muutosta kaikilla tasoilla. Uudella hallintomallilla pyritään hallintorakenteiden keventämiseen, byrokratian vähentämiseen ja kustannussäästöihin. Näissä tavoitteissa onnistuminen riippuu suurelta osin siitä, että hallinnon rakenteissa kaikilla tasoilla opitaan työskentelemään uudella tavalla. Kaikissa ihmisten organisaatioissa muutos koetaan ongelmalliseksi ja pelottavaksi asiaksi ja muutosvastarinta voi ilmetä esimerkiksi välinpitämättömyytenä, informaation torjumisena tai korostuneena itsesuojeluna. Muutosvastarinta estää yleensä myös uuden oppimista. Oikein tulkittuna muutosvastarinta voi kuitenkin olla myönteinen voima organisaatiossa: sen kautta organisaatio ja sen johto oppivat tärkeitä asioita koko yhteisöstä. Kirkon samoin kuin viime vuosikymmenen aikana valtion ja kuntien rakenteissa haasteena on siirtyminen 'virkamiestyylistä' 'palvelemiseen'. Muutosvastarinnan kohtaamisessa olennaisen tärkeää on se, että organisaation johto on sitoutunut muutokseen ja osaa kohdata vastustavat asenteet rakentavasti. Tärkeää on jakaa tietoa oikeaan aikaan ja antaa ihmisille mahdollisuus keskusteluun. Myös tunnetason vastustus, esim. tulevaisuuteen liittyvät pelot, tulee pystyä kohtaamaan. Tähän tarvitaan aikaa. Tärkeää muutoksen etenemisessä on se, että työntekijät voivat luottaa johdolta saamaansa tietoon. Muutosten suunnittelussa ja toteutuksessa olennaista on se, että ihmiset voivat itse olla mukana vaikuttamassa omaan tilanteeseensa ja omiin työtehtäviinsä. Sekä palvelukeskusuudistus että seurakuntarakenteeseen kohdistuvat muutokset edellyttävät kirkon kaikkien voimavarojen keskittämistä samaan suuntaan Valamon luostarin strategian mukaisesti 'silakat on saatava uimaan samaan suuntaan'. Tulevina vuosina kaikkien hallinnon päätösten ja toimenpiteiden sekä arkisen työn tulee kaikilla tasoilla olla linjassa kirkolliskokouksen valitseman hallinnon kehittämisen suunnan kanssa. 5 Tulevan vuosikymmenen toimintakalenteri Kirkon hallinnon kehittäminen on jatkuvaa, vähittäistä toimintaa. Joissakin kohdissa kuitenkin edellytetään suurempia ponnistuksia, koska eräät asiat edellyttävät kirkkolain uudistuksia. Seuraavaan 'kalenteriin' on listattu työryhmän kohtaamia asioita (muitakin taatusti tulee eteen), joista Suomen ortodoksisen kirkon on keskusteltava ja jossakin vaiheessa tehtävä päätöksiä. Monet listatuista asioista edellyttävät kirkkolain tai ainakin kirkkojärjestyksen muutosta. 1-2 vuoden sisällä tehtäviä päätöksiä: * Palvelukeskus Käynnistysvaiheen jälkeen tarvitaan kirkkolain ja kirkkojärjestyksen muutos. * Luostarien rooli kirkossa Kirkollishallitus käynnistää vuoden 2012 aikana keskustelun luostarien roolista kirkossa ja mahdollisuuksista luostarien, kirkon ja seurakuntien yhteistoimintaan. 19

20 * Kirkollishallitus käynnistää selvityksen siitä, miten ortodoksisen seminaarin koulutustehtävä ja koulutustarve toteutuvat nykytilanteessa ja miten ne vastaavat tulevaisuuden muutoksiin. Työryhmä voisi koostua esim. piispasta, seminaarin johtajasta ja yliopiston edustajasta. Esitys sisältäisi arvioinnin mm. koulutuksen sisällöstä (ml. seurakuntatyössä tarvittava talous- ja henkilöstöhallinnon koulutus), opiskelijamääristä, valmistuneista ja papeiksi vihityistä sekä yhteistoiminnasta seurakuntien ja kirkon kanssa. Erikseen tulisi huomioida harrastuksen perusteella vihitty papisto ja heidän koulutustarpeensa. * Piispan tehtävänkuva Piispainkokous valmistelee kirkolliskokoukselle uuden hallintomallin mukaisen arkkipiispan, hiippakuntapiispan ja apulaispiispan tehtävänkuvan. 2-4 vuoden sisällä tehtäviä päätöksiä: * Arviointi- ja kehittämistoimet Kirkolta puuttuu elin, joka pystyisi suhteellisen ulkopuolisin silmin arvioimaan erilaisia käynnistettyjä toimintoja ja hankkeita ja esittämään niihin parannusehdotuksia. Tällaisia pikaisesti arvioitavia toimintoja ovat mm. palvelukeskus Aulis ja kirkon keskusrekisteri. * Seurakuntajaon arviointi Tässä raportissa esitetty yhteistoimintaprojekti päättyy kirkolliskokouksen 2014 johtopäätöksiin kehittämisen jatkotoimista vuoden sisällä tehtäviä päätöksiä: * Kirkon keskuspaikan sekä hiippakuntarakenteen ja -jaon harkinta Arkkipiispan ja hänen sihteeristönsä sijoituspaikan tulee muuttua väestön painopisteen mukaisesti. Samalla tulee arvioitavaksi kirkon keskustalon tarve ja tehtävät, kun palvelukeskuksen on tarkoitus toimia osittain hajasijoitettuna. On myös pohdittava muita tulevaisuuden toiminnan keskuksia (esim. Oulu, Joensuu, Valamo) 6 Esitykset toimenpiteistä Hallinnonkehittämisryhmä esittää, että 1. kirkolliskokous päättää pidentää kirkolliskokouksen toimikautta nelivuotiseksi. Uudistus edellyttää kirkkolain muutosta. 2. hiippakuntaneuvostot lakkautetaan, mikä vaatii kirkkolain muutosta. 3. kirkolliskokous antaa kirkollishallitukselle tehtäväksi käynnistää hiippakuntakanslioiden henkilöstön ja tilantarpeen selvitystyön talousvaliokunnan valvonnassa. 4. kirkolliskokous päättää käynnistää kirkollishallituksen kollegion muutoksen uudeksi kirkollishallitukseksi. Uudistus edellyttää kirkkolain muutosta. 20