Tilinpäätöstiedote 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tilinpäätöstiedote 2013"

Transkriptio

1 Toimitusjohtaja Juhani Pitkäkoski

2 Sisällys Taloudellinen kehitys Kehitys liiketoiminnoittain Rahoitusasema Markkinanäkymät ja tulosohjeistus

3 Taloudellinen kehitys

4 Loka joulukuu 2013: Käyttökate parani suunnitelmien mukaisesti vahva kassavirta paransi taloudellista asemaa Käyttökate Suomi: Hyvä tulos Ruotsi ja Tanska: Kannattavuus kehittyy suunnitelmien mukaisesti Norja: Projektiliiketoiminnan kannattavuus heikko Saksa ja Itävalta: Käyttökate laski alentuneen volyymin vuoksi. Kassavirta Operatiivinen kassavirta investointien jälkeen erittäin vahva Käyttöpääoma kehittyi myönteisesti Nettovelka pieneni Liikevaihto Vuoden toisen puoliskon liikevaihto oli hieman kesäkuussa 2013 arvioitua alhaisempi. Projektien tarkempi valinta Huollon ja kunnossapidon liikevaihto odotettua alhaisempi Saksan projektialoitusten lykkääntyminen Muutokset valuuttakursseissa Tilauskanta Tilauskanta kasvoi hieman vuoden 2012 joulukuusta Saksan tilauskanta vahvistui vuoden 2013 toisella puoliskolla, minkä odotetaan vaikuttavan suotuisasti vuoden 2014 ensimmäisen vuosipuoliskon liikevaihtoon. 4 Tilinpäätöstiedote Financial Statements 2013 Bulletin 2013

5 Avainlukuja Milj. e 10-12/ /12 1) Muutos 1-12/ /12 1) Muutos Liikevaihto 688,1 748,4-8 % 2 543, ,2-9 % Käyttökate (EBITDA) 25,3 9,8 159 % 70,9 85,3-17 % Käyttökateprosentti, % 3,7 1,3 2,8 3,0 Liikevoitto 19,5 4,3 358 % 49,4 61,1-19 % Liikevoittoprosentti, % 2,8 0,6 1,9 2,2 Katsauskauden voitto 17,2 2,6 553 % 35,5 40,8-13 % Käyttöpääoma 46,0 94,0-51 % 46,0 94,0-51 % Operatiivinen kassavirta investointien jälkeen 106,4 79,3 34 % 74,2 40,5 83 % Korollinen nettovelka kauden lopussa 2) 86,5 86,5 Velkaantumisaste kauden lopussa, % 2) 34,6 34,6 Osakekohtainen tulos, laimentamaton, e 3) 0,14 0, % 0,28 0,32-13 % Henkilöstö keskimäärin kauden aikana % % 1) Uudistetun IAS 19 -standardin vaikutukset konsernin tuloslaskelmaan 1 12/2012 esitetään tilinpäätöstiedotteen taulukko-osassa. 2) Korollinen nettovelka ja velkaantumisaste vuonna 2012 eivät ole vertailukelpoisia vuoden 2013 lukuihin, sillä Oyj:lle siirtyi uusi pankkirahoitussopimus osittaisjakautumisen yhteydessä Korollinen nettovelka oli 194,0 milj. euroa. 3) Ei sisällä osittaisjakautumisen seurauksena Oyj:lle siirtyneen uuden pankkirahoitussopimuksen kustannusvaikutusta tammi kesäkuussa Jos uuden lainasopimuksen mukainen uudelleenrahoitus olisi toteutettu tilikauden alussa, tammi joulukuun nettorahoituskulut olisivat olleet noin 8,4 milj. euroa. 5

6 Käyttökate kasvoi edelleen Konsernin käyttökate 1 12/12: 85,3 (3,0 %) 1 12/13: 70,9 (2,8 %) 25,6 26,3 25,3 23,6 23,3 3,5 % 3,6 % 4,0 % 12,9 3,9 % 3,7 % 9,8 9,4 2,0 % 1,3 % 1,5 % Käyttökate, milj. e Käyttökateprosentti, % Pohjois-Eurooppa 1 12/12: 59,5 (2,8 %) 1 12/13: 52,3 (2,7 %) 19,0 19,5 20,7 17,5 18,5 3,7 % 3,6 % 4,3 % 10,0 4,0 % 0,3 6,3 3,6 % 2,0 % 0,1 % 1,3 % 1-3/12 4-6/12 7-9/ /12 1-3/13 4-6/13 7-9/ /13 Käyttökate kasvoi merkittävästi Pohjois- Euroopassa omien tehostamistoimien ansiosta. Loka joulukuu: Suomi: Hyvä tulos Ruotsi ja Tanska: Kannattavuus kehittyy suunnitelmien mukaisesti Norja: Heikko kannattavuus projektiliiketoiminnassa Saksa ja Itävalta: Käyttökate laski alentuneen volyymin vuoksi. Keski-Eurooppa 1 12/12: 33,2 (4,7 %) 1 12/13: 23,6 (3,8 %) 12,1 7,9 7,9 6,4 6,8 6,9 4,5 4,4 4,0 % 4,4 % 3,8 % 6,2 % 3,2 % 2,9 % 4,3% 4,7 % 6

7 Loka joulukuun liikevaihto oli 688 miljoonaa euroa Konsernin liikevaihto Milj. e Pohjois-Eurooppa Milj. e 1 12/12: EUR /13: /12: /13: /12: X,XXX /12 4-6/12 7-9/ /12 1-3/13 4-6/13 7-9/ /13 Vuoden toisen puoliskon liikevaihto oli hieman kesäkuussa 2013 arvioitua alhaisempi o o o Projektien tarkempi valinta Huollon ja kunnossapidon liikevaihto odotettua alhaisempi Saksan projektialoitusten lykkääntyminen Valuuttakurssimuutokset laskivat loka joulukuun liikevaihtoa Pohjois- Euroopassa noin 21 milj. eurolla edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Keski-Euroopassa liikevaihdon laskuun vaikutti vuoden 2012 lopun heikko tilauskanta. Keski-Eurooppa Milj. e 1 12/12: /13:

8 Liikevaihto maittain Liikevaihdon kehitys Milj. e Myynti Liikevaihdon jakauma 1 12/ (-5 %) 547 (-9 %) Ruotsi 26 % Suomi 22 % (-11 %) (-15 %) (-4 %) 73 (-4 %) 68 (-7 %) Ruotsi Suomi Norja Saksa Itävalta Tanska Muut maat 1 12/ /13 Ruotsi 26 % Suomi 22 % Norja 20 % Saksa 18 % Itävalta 6 % Tanska 5 % Muut maat 3 % 8

9 Joulukuun lopun tilauskanta kasvoi edellisvuodesta Tilauskanta Milj. e /12 6/12 9/12 12/12 3/13 6/13 9/13 12/13 Pohjois-Eurooppa Keski-Eurooppa Konsernin tilauskanta kasvoi 6 % joulukuusta 2012, kun valuuttakurssien vaikutus otetaan huomioon. Keski-Euroopassa tilauskanta kasvoi 25 % joulukuusta 2012: Saksan tilauskanta vahvistui vuonna 2013, minkä odotetaan vaikuttavan suotuisasti liikevaihdon kehitykseen vuoden 2014 ensimmäisellä puoliskolla. Pohjois-Euroopassa tilauskannan lasku johtui osittain myös in omasta tarkemmasta projektien valinnasta. 9

10 Tilauksia loka joulukuussa 2013 Jenan yliopistollinen sairaala, Saksa. Talotekniikan kokonaistoimitus Design & Build -hankkeena. Muun muassa lämmitys-, ilmanvaihto-, jäähdytys- ja sammutusjärjestelmät. Sopimuksen arvo noin 30 milj. e. Forum Hanau -ostoskeskus, Saksa. Toimitus pitää sisällään muun muassa lämmitys-, jäähdytys- ja ilmastointi-, sähkö-, ja sammutusjärjestelmät. Sopimuksen arvo 17 milj. e. Söderhamnin kunta, Ruotsi. Energiatehokkuushanke (EPC-sopimus). Hankkeeseen kuuluu vuokra-asuntoja, kouluja, esikouluja ja muita kunnallisia tiloja, kaikkiaan yli m 2 neliötä. Suomen Pankin tilat, Helsinki ja Vantaa. Putki-, ilmanvaihto-, sähkö- ja rakennusautomaatiojärjestelmien (LVISA) huolto ja kunnossapito. Kiinteistöjen energiatehokkuuden kehittäminen. Aikaisemman yhteistyön jatkosopimus astuu voimaan Kemijoki Oy, Suomi. Käytön ja kunnossapidon ulkoistus koskien 16 vesivoimalaitosta. Noin 80 työntekijää siirtyy in palvelukseen alkaen. K29 -toimistorakennus, Vilna, Liettua. Lämmitys-, ilmanvaihto-, ilmastointi-, ja palotorjuntajärjestelmien sekä rakennusautomaation suunnittelu ja toteutus. Sopimuksen arvo 4 miljoonaa euroa. SINTEF, Energy Laboratory -hanke, Trondheim, Norja. Kaiken talotekniikan kokonaistoimitus (suunnittelu ja toteutus) Sopimuksen arvo 2,75 milj. e. 10

11 Kassavirta vahvistui loka joulukuussa Operatiivinen kassavirta investointien jälkeen Milj. e Rullaava 12 kk 106,4 Käyttöpääoman vapautuminen tuki operatiivista kassavirtaa, joka oli kausiluonteisesti erittäin vahva loka joulukuussa. 79,3 40,5 47,1 74,2 Kassavirtaa rasittivat jakautumiseen liittyvät 21 miljoonan euron IT-investoinnit tammi joulukuussa. 33,2 16,2 5,1 5,3-2,2-18,4-25,5-35,3 1 3/12 4 6/12 7 9/ /12 1 3/13 4 6/13 7 9/ /13 11

12 Käyttöpääoma pieneni merkittävästi Painopiste pääoman tehokkammassa käytössä Käyttöpääoma Milj. e % 94 3 % 46 2 % Working Käyttöpääoma capital Käyttö- Working pääoma capital suhteessa to sales, liikevaihtoon, % % Käyttöpääoma oli 46,0 milj. euroa joulukuun lopussa (12/12: 94,0 milj. e) Tavoitteena negatiivinen käyttöpääoma vuoden 2016 loppuun mennessä Operatiivinen käyttöpääoma Milj. e % 12 % 10 % Trade Myyntisaamiset and POC receivables ja osatuloutussaamiset + inventories + vaihto-omaisuus Trade Ostovelat and POC ja muut liabilities osatuloutusvelat + advances + received saadut ennakot Operative Operatiivinen working käyttöpääoma capital to sales, suhteesse % liikevaihtoon, % Käyttöpääoman hallinnan painopiste liiketoimintaan littyvissä saamisissa ja veloissa Osatuloutussaamiset (sisäiset toimenpiteet, tehokkaampi laskutus) Myyntisaamiset (maksuehdot) Ennakoista neuvotellaan 12

13 työntekijää vuoden lopussa Henkilöstö maittain joulukuun 2013 lopussa Suomi 27 % Ruotsi 22 % Norja 20 % Saksa 14 % Itävalta 4 % Tanska 6 % Muut maat 7 % Henkilöstön määrä väheni tammi joulukuun aikana 945 työntekijällä (-5 %) o o o Vahvistamme yrityskulttuuria ja halua tehdä tulosta kaikilla organisaatiotasoilla. Huoltoa ja kunnossapitoa sekä projektiliiketoimintaa kehitetään yli maarajojen. Panostamme työturvallisuuden parantamiseen: Tavoitteenamme on tapaturmaton työpaikka. o Työturvallisuus on kehittynyt myönteiseen suuntaan ja tapaturmataajuus on laskenut tasaisesti viime vuosina. Vuonna 2013 tapaturmataajuus oli 9 tapaturmaa miljoonaa työtuntia kohden (2012: 11, 2011: 12). 13

14 Osakkeen hinta kolminkertaistui heinä joulukuussa CAV1, päätöskurssi euroa Aloituskurssi 1.7: 3,00 e Päätöskurssi : 8,90 e Korkein hinta heinä joulukuussa: 8,94 e Alhaisin hinta heinä joulukuussa: 3,00 e illa oli joulukuun lopussa osakkeenomistajaa (6/13: /13: ) 14

15 Kehitys liiketoiminnoittain

16 56 % liikevaihdosta huoltoa ja kunnossapitoa Konserni % liikevaihdosta 10 12/13 (10 12/12) Pohjois-Eurooppa Huolto ja kunnossapito 56 % (55 %) Projektit 44 % (45 %) Huolto ja kunnossapito 61 % (63 %) Projektit 39 % (37 %) Keski-Eurooppa Huolto ja kunnossapito 40 % (33 %) Projektit 60 % (67 %) 16

17 Huolto ja kunnossapito: loka joulukuun liikevaihto kasvoi edellisvuodesta Keski-Euroopassa Konsernin liikevaihto huollossa ja kunnossapidossa laski loka joulukuussa 6 % edellisvuoteen verrattuna. Pohjois-Eurooppa Huollon ja kunnossapidon liikevaihto, milj. e % segmentin liikevaihdosta 1-12/12: (63 %) 1-12/13: (61 %) Keski-Euroopassa huollon ja kunnossapidon liikevaihto kasvoi 5 % edellisvuodesta. Huollon ja kunnossapidon osuus liiketoiminnasta on kasvanut strategiamme mukaisesti % 64 % 63 % 63 % % 61 % 61 % 59 % Pohjois-Euroopassa liikevaihto laski edellisvuodesta. monitoring of buildings o Keski-Eurooppa 1-12/12: 220 (31 %) 1-12/13: 236 (38 %) % 30 % 32 % 33 % 35 % 38 % 39 % 40 % 17

18 Projektiliiketoiminta: loka joulukuun liikevaihto laski edellisvuodesta Konsernin liikevaihto projektiliiketoiminnassa laski loka joulukuussa 10 % edellisvuodesta. Liikevaihto laski pääosin Keski-Euroopassa Saksan projektialoitusten lykkääntymisen vuoksi. in oma tarkempi projektien valinta riskien ja kannattavuuden suhteen vaikutti liikevaihtoon Pohjois- Euroopassa. Pohjois-Eurooppa Projektiliiketoiminnan liikevaihto, milj. e % segmentin liikevaihdosta 1 12/12: 767 (37 %) 1 12/13: 749 (39 %) Central Keski-Eurooppa Europe % 36 % 37 % 37 % 38 % 39 % 41 % 396% % Focus areas: Total technical solutions and Design & Build projects Strengthening technical expertise and R&D Improving profitability of project business 1 12/12: 494 (69 %) 1 12/13: 385 (62 %) % 70 % 68 % 67 % 65 % 62 % 61 % 60 % 18

19 Rahoitusasema

20 Tasapainoinen velkarakenne Velkojen erääntyminen Milj. e Ulkoinen rahoitus o o o 198 milj. euroa lyhennysohjelmaisia lainoja 22 milj. euron siltarahoitussopimus. Erääntyy 6/ milj. euron rahoituslimiittisopimus, joka nostamatta täysimääräisesti. Erääntyy 6/ Velkasalkku Korkotyyppi (suojausten jälkeen) Velkasalkun arvo yhteensä 219,8 milj. euroa Pankit 94 % Vakuutusyhtiöt 5 % Muut 1 % Kiinteä korko 38 % Vaihtuva korko 62 % Keskikorko (suojausten jälkeen) 2,31 % 20

21 Rahoitusasema mahdollistaa konsernin kasvustrategian toteuttamisen Nettovelka laski 87 miljoonaan euroon lyhytaikaisen velan pienenemisen sekä kasvaneiden rahavarojen myötä Nettovelan kehitys Milj. e /13 9/13 12/13 Nettovelka vuoden 2013 lopussa Milj. e 149 Pitkäaikaiset lainat 71 Lyhyaikaiset lainat 133 Rahavarat 87 Nettovelka Vakaa 212 milj. euron maksuvalmiusreservi velkojen takaisinmaksuun sekä liiketoiminnan mahdolliseen rahoitustarpeeseen Maksuvalmiusreservi vuoden 2013 lopussa Milj. e Nostamattomat luottolimiitit Rahavarat 21

22 Markkinanäkymät ja tulosohjeistus

23 in liiketoiminnan markkinanäkymät vuodelle 2014 Huolto ja kunnossapito Projektiliiketoiminta o Kasvulle on suotuisat edellytykset in kaikilla toiminta-alueilla. o Uusinvestoinneissa päätöksenteko on edelleen hidasta, mutta positiivisia merkkejä on näkyvissä. o Talotekniikan uusinvestointien odotetaan lisääntyvän hieman. Energiatehokkuus o o Energiatehokkuuspalvelujen kysynnän odotetaan säilyvän vakaana. Kasvavat energiakustannukset ja tiukentuva lainsäädäntö tukevat energiatehokkaiden ratkaisujen kysyntää. 23

24 Näkymät maittain vuodelle 2014 Huolto ja kunnossapito Projektitoimitukset Ruotsi Suomi Norja Saksa Itävalta Tanska Venäjä Lähde: Euroconstruct, joulukuu 2013 sekä johdon oma arvio 24

25 Tulosohjeistus vuodelle 2014 arvioi, että konsernin vuoden 2014 liikevaihto vertailukelpoisin valuuttakurssein säilyy viime vuoden tasolla ja käyttökate (EBITDA) ilman kertaluonteisia eriä kasvaa selvästi milj. euroon. Vuonna 2014 käyttökatteen kasvu toteutetaan toiminnallista tehokkuutta parantamalla, huolto- ja kunnossapitoliiketoimintaa kasvattamalla sekä Saksan projektiliiketoimintaa lisäämällä. Yleisen makrotaloudellisen ympäristön mahdolliset muutokset vaikuttavat in liiketoimintaan ja asiakkaisiin. 25

26 Osingonjakoehdotus Hallitus ehdottaa, että osinkoa jaetaan 0,22 euroa osakkeelta. (78 % konsernin tilikauden tuloksesta) Osinkopolitiikka Yhtiön tavoitteena on jakaa osinkoina ja pääoman palautuksina osakkeenomistajille vähintään 50 prosenttia tilikauden tuloksesta verojen jälkeen ilman käyvän arvon muutoksia. 26

27 Uusi raportointirakenne Maantieteellisiin alueisiin perustuvat segmentit (Pohjois- Euroopan kiinteistötekniset palvelut sekä Keski-Euroopan kiinteistötekniset palvelut) korvataan yhdellä toiminnallisella segmentillä alkaen. Sisältää myös konsernipalvelut ja muut erät Vastaa paremmin uutta johtamisrakennetta sekä liiketoimintojen kehittämistä yli maarajojen. Aikaisempi segmenttirakenne perustui Pohjois- ja Keski- Euroopan erilaisiin kehitysvaiheisiin. Strategiset tavoitteet eivät muutu. Ensimmäinen uuden raportointirakenteen mukainen osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2014 julkaistaan

28 Fredrik Strand in toimitusjohtajaksi Aloittaa tehtävässä toisen neljänneksen aikana s. 1964, Ruotsin kansalainen Työskentelee tällä hetkellä toimitusjohtajana Sodexolla, jossa on vuodesta 2009 vastannut yhtiön Pohjoismaiden liiketoiminnoista. Työskenteli vuosina Ericssonilla useissa johtotehtävissä: johti muun muassa globaalia palveluliiketoimintaa ja sen kehittämistä sekä vastasi Latinalaisen Amerikan ja Yhdysvaltojen palveluliiketoiminnoista. Kokemusta monipuolisista mobiilijärjestelmien markkinointiin, myyntiin ja palveluihin liittyvistä tehtävistä. Koulutukseltaan upseeri 28

29

30 Liitteet

31 osakkeenomistajaa Suurimmat osakkeenomistajat Major shareholders on June Osakkeet. 28,2013 kpl % kaikista osakkeista Muutos jälkeen Muutos, % 1. Structor S.A , ,08 2. Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma ,16 0 0,00 3. Antti Herlinin omistamat rahastot sekä suorat osakeomistukset , ,46 4. OP-rahastot , ,92 5. Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen , ,68 6. Fondita-rahastot , ,73 7. Nordea-rahastot , ,69 8. Odin-rahastot , ,50 9. Valtion eläkerahasto , , Danske Invest -rahastot , , Aktia-rahastot , , Brotherus Ilkka ,04 0 0, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola , , Evli-rahastot , , Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera , , Säästöpankki-rahastot , , Föreningen Konstsamfundet rf , N/A 18. Stiftelse Brita Maria Renlunds minne ,33 0 0, Eläkevakuutusosakeyhtiö Veritas , , Sigrid Juséliuksen säätiö , suurinta ,3 Kaikki osakkeet ,00 Omistajarakenne osakkeiden määrän mukaan Hallintarekisteröidyt ja ulkomaiset omistajat 38 % ( : 35 %) Kotitaloudet 20 % (22 %) Julkisyhteisöt 13 % (13 %) Rahoitus- ja vakuutuslaitokset 13 % (13 %) Voittoa tavoittelemattomat yhteisöt 6 % (7 %) Yritykset ja asuntoyhteisöt 10 % (7 %) omistajaa ( : ) 31

32 Toimitilarakentamisen uusinvestointien ennustetaan kasvavan hieman Pohjois-Euroopassa vuosina Toimitilojen uudisrakentamisen volyymit Pohjois-Euroopassa indeksi Finland Suomi Sweden Ruotsi Norway Norja Denmark Tanska Tilastoa ei saatavilla Venäjästä. Lähde: Euroconstruct, joulukuu

33 Huollon ja kunnossapidon kysynnän arvioidaan kasvavan Pohjois-Euroopassa vuosina Toimitilojen huollon ja kunnossapidon volyymit Pohjois-Euroopassa indeksi Finland Suomi Sweden Ruotsi Norway Norja Denmark Tanska Tilastoa ei saatavilla Venäjästä. Lähde: Euroconstruct, joulukuu

34 Toimitilarakentamisen uusinvestointien ennustetaan kasvavan Keski-Euroopassa vuosina Toimitilojen uudisrakentamisen volyymit Keski-Euroopassa indeksi Austria Itävalta Czech Tšekki Republic Germany Saksa Poland Puola Lähde: Euroconstruct, joulukuu

35 Huollon ja kunnossapidon kehitys jatkuu vakaana Keski- Euroopassa vuosina Toimitilojen huollon ja kunnossapidon volyymit Keski-Euroopassa indeksi Austria Itävalta Czech Tšekki Republic Germany Saksa Poland Puola Lähde: Euroconstruct, joulukuu

36 suunnittelee, toteuttaa ja ylläpitää käyttäjäystävällistä ja energiatehokasta kiinteistötekniikkaa sekä tarjoaa teollisuuden palveluja Pohjois- ja Keski-Euroopassa.

37 37 External / Internal / Confidential

38 Palvelumme kattavat kaikki talotekniikan osa-alueet kiinteistön ja teollisuuslaitoksen koko elinkaaren ajan Suunnittelu Toteutus Huolto ja kunnossapito Lämpö Vesi Ilmastointi Sähkö Tele ICT Automaatio, Kiinteistövalvomo Turvatekniikka Paloturvallisuus Tekninen kiinteistöjohtaminen Energiatehokkuus Kiinteistöjen energiasertifikaatit Teollisuuden esivalmisteet Jäähdytys 38

39 in palvelut Kiinteistötekniset palvelut ~90 % konsernin liikevaihdosta Teollisuuden palvelut ~10 % konsernin liikevaihdosta Maat Kaikki maat Suomi ja Ruotsi Palvelut Projektitoimitukset Huolto ja kunnossapito Projektitoimitukset Huolto ja kunnossapito Teknisten järjestelmien suunnittelu ja toimittaminen rakennuksille, teollisuuslaitoksille ja infrastruktuurille. Kaikki kiinteistön teknologiat käsittävät kokonaistoimitukset tai yksittäiset järjestelmät Design & Build ( Suunnittele ja toteuta ) hankekehitys Kilpailu-urakointi Energiatehokas kiinteistötekniikka Kiinteistön kokonaisvaltainen kunnossapito ja kiinteistöjohtaminen. Myös yksittäiset huoltokäynnit. ServiFlexpalvelukonsepti: yhdellä sopimuksella yli 100 eri palvelua yli 20 teknisellä osa-alueella Kiinteistön etävalvonta ja kiinteistövalvomopalvelut Elinkaarimalli, jossa projektitoimituksen lisäksi kunnossapitoa jopa 20 vuoden ajan Teknisten järjestelmien ja prosessien projektitoimitukset kaikille teollisuudenaloille Putkistojen, säiliöiden ja kattiloiden suunnittelu ja esivalmistus omilla konepajoilla. Toimitus projekteihin ympäri maailmaa. Prosessien ja laitteiden kunnossapito tuotantolaitoksissa Tuotantoprosessien kokonaisvaltainen ylläpito ja ulkoistukset Erillispalvelut kuten venttiilihuollot ja kattilakorjaukset ServiFlex-palvelut teollisuuden kunnossapitoon: ~50 palvelua kuudella teknisellä osa-alueella Teknologiat Energiatehokkuuspalvelut Kaikki kiinteistöjen teknologiat, mm. lämmitys, vesi, ilmastointi, jäähdytys, sähkö, tele, ICT, automaatio ja etävalvonta, turvallisuus, paloturvallisuus Putkistot, säiliöt, kattilat, sähköautomaatio, teollisuuden ilmanvaihto- ja lämmöntalteenottojärjestelmät 39

40 Megatrendit tukevat in palvelujen kysyntää Teknologian lisääntyminen rakennuksissa Kasvavaa kysyntää tekniselle erikoisosaamiselle sekä jatkuvalle huollolle ja kunnossapidolle Palvelujen ulkoistaminen Ilmastonmuutos ja energiatehokkuus Tiukentuva lainsäädäntö, kasvava energiankulutus, energiasektorin uudistamistarpeet Energiatehokkuus ratkaiseva tekijä palveluntarjoajaa valittaessa Digitalisaatio Automaatio ja etävalvonta lisääntyvät Kiinteistöjen kunnossapito perustuu ennakointiin, tarpeenmukaisuuteen ja todellisiin olosuhteisiin Kiinteistöteknisten palvelujen hajautuneet markkinat Markkinoilla paljon pieniä toimijoita Laaja palveluvalikoima kilpailuetu etenkin suurissa projekteissa Suuret palvelukokonaisuudet yhdeltä kumppanilta Kasvumahdollisuuksia erityisesti saksankielisillä alueilla

41 on Euroopan johtavia kiinteistöteknisten ja teollisuuden palveluiden tarjoajia in markkina-asema keskeisissä toimintamaissa Text Suomi Ruotsi Norja Tanska Saksa Itävalta Tšekki Venäjä Viro Latvia Liettua Puola Romania Kiinteistötekniset palvelut Teollisuuden palvelut Lähde: johdon arvio markkina-asemasta Text Text

42 Visionamme on olla markkinoiden johtava ja tehokkain kiinteistöteknisten palvelujen tarjoaja Euroopassa.

43 Strategia vuoden 2016 loppuun asti Markkinoiden johtava Visio ja tehokkain kiinteistöteknisten palvelujen tarjoaja Euroopassa Taloudelliset tavoitteet Kannattavuus: Käyttökate (EBITDA) yli 6 % liikevaihdosta Liikevaihdon kasvu keskimäärin yli 10 % vuodessa Negatiivinen käyttöpääoma Strategian päätavoitteet Kannattavuuden parantaminen Pohjois- Euroopassa Vahva kasvu Keski-Euroopassa orgaanisesti ja yritysostoin Laajat, uudet ja edistykselliset projektit ja palvelut Vahva yrityskuva Erinomainen johtaminen Halu tehdä tulosta Toimintaajatus Suunnittelemme, toteutamme ja ylläpidämme käyttäjäystävällisiä ja energiatehokkaita ratkaisuja rakennuksille, infrastruktuurille ja teollisuuslaitoksille Arvot Edelläkävijyys + Yhteistyö + Vastuullisuus + Erinomainen toiminta

44 Taloudelliset tavoitteet strategiakaudelle Tavoitteet päivitetty Liikevaihto Liikevaihdon kasvu keskimäärin yli 10 % vuodessa Kannattavuus Käyttökate (EBITDA) yli 6 % liikevaihdosta Sarja Käyttöpääoma Negatiivinen käyttöpääoma 50 0 Sarja 1 Liikevaihto milj. e Käyttökate Käyttökate (EBITDA), milj. e Käyttökateprosentti, % Käyttöpääoma milj. e ,4 % 3,0 % 2,8 % Financial Statements Bulletin 2013

45

Caverion Älykästä kiinteistötekniikkaa 13.3.2014

Caverion Älykästä kiinteistötekniikkaa 13.3.2014 Älykästä kiinteistötekniikkaa 13.3.2014 Talousjohtaja Antti Heinola Sisällys lyhyesti Strategia ja vahvuudet Taloudellinen kehitys Markkinanäkymät Tulosohjeistus 2014 2 Roadshow 6 June 2013 lyhyesti Liiketoiminta

Lisätiedot

Caverion Älykästä kiinteistötekniikkaa 6.3.2014

Caverion Älykästä kiinteistötekniikkaa 6.3.2014 Älykästä kiinteistötekniikkaa 6.3.2014 Liiketoiminnan kehitysjohtaja Sakari Toikkanen Sisällys lyhyesti Strategia ja vahvuudet Taloudellinen kehitys Markkinanäkymät Tulosohjeistus 2014 2 Roadshow 6 June

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus varsinaisessa yhtiökokouksessa. Juhani Pitkäkoski 17.3.2014

Toimitusjohtajan katsaus varsinaisessa yhtiökokouksessa. Juhani Pitkäkoski 17.3.2014 Toimitusjohtajan katsaus varsinaisessa yhtiökokouksessa Juhani Pitkäkoski 17.3.2014 Esityksen sisältö in esittely Liiketoiminta Suomessa Vuosi 2013 lukuina Strategiset tavoitteet ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2013

Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2013 Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2013 Toimitusjohtaja Juhani Pitkäkoski 1.11.2013 Sisällys Taloudellinen kehitys Kehitys liiketoiminnoittain Rahoitusasema Markkinanäkymät ja tulosohjeistus in ensimmäinen

Lisätiedot

Pörssi-ilta, Oulu 6.11.2013. Toimitusjohtaja Juhani Pitkäkoski

Pörssi-ilta, Oulu 6.11.2013. Toimitusjohtaja Juhani Pitkäkoski Pörssi-ilta, Oulu 6.11.2013 Toimitusjohtaja Juhani Pitkäkoski Sisällys Liiketoiminnan kuvaus Strategia ja vahvuudet Markkinanäkymät Taloudellinen kehitys 2 Roadshow 6 June 2013 suunnittelee, toteuttaa

Lisätiedot

Caverion Oyj Uuden pörssiyhtiön kasvusuuntana Keski-Eurooppa 14.11.2013

Caverion Oyj Uuden pörssiyhtiön kasvusuuntana Keski-Eurooppa 14.11.2013 Oyj Uuden pörssiyhtiön kasvusuuntana Keski-Eurooppa 14.11.2013 Toimitusjohtaja Juhani Pitkäkoski Sisällys Liiketoiminnan kuvaus Strategia ja vahvuudet Markkinanäkymät Taloudellinen kehitys 2 Roadshow 6

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2013

Osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2013 Osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2013 Toimitusjohtaja Juhani Pitkäkoski 26.7.2013 Sisällys Taloudellinen kehitys Kehitys liiketoimintaalueittain Rahoitusasema Markkinanäkymät ja tulosohjeistus -konserni Oyj

Lisätiedot

Caverion Älykästä kiinteistötekniikkaa 4.3.2014

Caverion Älykästä kiinteistötekniikkaa 4.3.2014 Älykästä kiinteistötekniikkaa 4.3.2014 Talousjohtaja Antti Heinola Sisällys Liiketoiminnan kuvaus Strategia ja vahvuudet Markkinanäkymät Taloudellinen kehitys Liitteet 2 Roadshow 6 June 2013 lyhyesti Liiketoiminta

Lisätiedot

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-9/2008

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-9/2008 YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-9/28 Hannu Leinonen Konsernijohtaja Analyytikko- ja sijoittajatilaisuus 29.1.28 Itävalta Latvia Liettua Norja Puola Romania Ruotsi Saksa Suomi Tanska Tshekki Unkari Venäjä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 Konsernijohtaja Fredrik Strand Talousjohtaja Antti Heinola 28.4.2016 Sisältö o Konsernin kehitys o Kassavirta ja käyttöpääoma o Rahoitus o Markkinanäkymät ja tulosohjeistus

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu 2016

Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu 2016 Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu 2016 Sakari Toikkanen, väliaikainen konsernijohtaja Martti Ala-Härkönen, talousjohtaja 27.10.2016 Sisältö: Konsernin kehitys Kassavirta ja käyttöpääoma Rahoitus Markkinanäkymät

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015 Ahlstrom Tammi-syyskuu 215 Marco Levi toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.1.215 Sisältö Heinä-syyskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Sivu 2 Heinä-syyskuu

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 13.8.2014 Toimintaympäristö 4-6/2014 Teknisten suunnittelupalveluiden ja teknisen dokumentoinnin ensimmäisen vuosineljänneksen lopussa alkanut

Lisätiedot

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Toimintaympäristön kehitys 1-9/2011 Suunnittelupalveluiden ja teknisen tuoteinformaation kysynnän kasvu jatkui koko katsauskauden ajan.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja 18.5.2005 Ramirent - konserni lyhyesti Ramirent on johtava rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokraukseen keskittynyt yritys, joka toimii Suomen,

Lisätiedot

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-6/2008

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-6/2008 YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-6/2008 Hannu Leinonen Konsernijohtaja Analyytikko- ja sijoittajatilaisuus 25.7.2008 1 Sisältö Osavuosikatsaus 1-6/2008 Strategisia askeleita kaudella Näkymät vuodelle 2008

Lisätiedot

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi Toimitusjohtaja Juha Näkki 11.2.2015 Toimintaympäristö vuonna 2014 Vuosi 2014 oli haastava konepajateollisuuden yrityksille lähes koko

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus Tammi kesäkuu 2016

Puolivuosikatsaus Tammi kesäkuu 2016 Puolivuosikatsaus Tammi kesäkuu 2016 Väliaikainen konsernijohtaja Sakari Toikkanen Talousjohtaja Antti Heinola 21.7.2016 Sisältö o Konsernin kehitys o Kassavirta ja käyttöpääoma o Rahoitus o Markkinanäkymät

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-maaliskuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 28.4.2015

Ahlstrom. Tammi-maaliskuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 28.4.2015 Ahlstrom Tammi-maaliskuu 215 Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 28.4.215 Sisältö Tammi-maaliskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Page 2 Tammi-maaliskuu

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi kesäkuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja

Ahlstrom. Tammi kesäkuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Ahlstrom Tammi kesäkuu 215 Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 6.8.215 Sisältö Huhti kesäkuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Page 2 Huhti kesäkuu

Lisätiedot

Caverion Kannattavaa kasvua elinkaariratkaisuista

Caverion Kannattavaa kasvua elinkaariratkaisuista Kannattavaa kasvua elinkaariratkaisuista Talousjohtaja Antti Heinola 12.11.2014 Sisällys o Liiketoiminnan kuvaus o Strategia 2016 o Markkinanäkymät ja tulosohjeistus o Taloudellinen kehitys Liiketoiminnan

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 29.10.2014 Toimintaympäristö 7-9/2014 Kysyntätilanteessa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia edelliseen vuosineljännekseen

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi-maaliskuu 2014

Oriola-KD Oyj Tammi-maaliskuu 2014 Oriola-KD Oyj Tammi-maaliskuu 2014 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 24.4.2014 Oriola-KD tammi-maaliskuu 2014 Konsernin liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 8,1 (2,3) miljoonaa euroa Kannattavuus vahvistui

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Katsaus vuoden 2015 keskeisiin teemoihin Informaation arvo kasvaa Oikea-aikaisen tiedon hyödyntäminen elintärkeää jokaisella toimialalla Fyysisen ja digitaalisen maailman yhdistyminen

Lisätiedot

Metsä Board Financial 2015 Tilinpäätöstiedote 2015

Metsä Board Financial 2015 Tilinpäätöstiedote 2015 Metsä Board Financial 215 Tilinpäätöstiedote statements review 215 Vuoden 215 kohokohdat Kartonkien toimitusmäärät kasvoivat 12 % verrattuna vuoteen 214 Liikevoitto parani 32 % Vahva liiketoiminnan kassavirta

Lisätiedot

YIT-konserni Yhtiökokous

YIT-konserni Yhtiökokous YIT-konserni Yhtiökokous 1.3.21 Juhani Pitkäkoski Toimitusjohtaja Varsinainen yhtiökokous 1.3.21 1 Sisältö Tilinpäätös 29 Strategiset painopisteet ja näkymät Liitteet: Strategiset tavoitetasot 2 Teemme

Lisätiedot

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1

Lisätiedot

TAMMI-MAALISKUU 2014 OSAVUOSIKATSAUS. 29.4.2014 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja

TAMMI-MAALISKUU 2014 OSAVUOSIKATSAUS. 29.4.2014 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja TAMMI-MAALISKUU 214 OSAVUOSIKATSAUS 29.4.214 Alexis Fries, toimitusjohtaja Jukka Pahta, talousjohtaja ESITYKSEN PÄÄKOHDAT 214 Q1 lyhyesti Tammi-maaliskuu 214 Liitteet Alexis Fries Toimitusjohtaja Q1/214

Lisätiedot

Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj

Heikki Vauhkonen 10.2.2011. Tulikivi Oyj Heikki Vauhkonen 10.2.2011 Tulikivi Oyj Osavuosikatsaus 01-012/2010 Tulikivi-konsernin liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä oli 16,6 me (15,6 me 10-12/2009), liikevoitto 0,8 (0,3) me ja tulos ennen

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014

Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014 Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 23.10.2014 Oriola-KD tammi-syyskuu 2014 Konsernin liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 12,9 (16,6) miljoonaa euroa Ruotsin tukkukaupan

Lisätiedot

Smart way to smart products. Kysyntä parani katsauskauden lopussa

Smart way to smart products. Kysyntä parani katsauskauden lopussa Etteplan Q1/2014: Kysyntä parani katsauskauden lopussa Toimitusjohtaja Juha Näkki 7.5.2014 Toimintaympäristö Q1/2014 Euroopassa vuosi 2014 käynnistyi odotetusti heikossa kysyntätilanteessa. Katsauskauden

Lisätiedot

YIT:n maantieteellinen laajentuminen

YIT:n maantieteellinen laajentuminen 1 YIT:n maantieteellinen laajentuminen Hannu Leinonen Toimitusjohtaja Tilaisuus, analyytikoille, sijoittajille ja medialle 30.5.2008 2 Sisältö Maantieteellisen laajentumisen strategian toteuttaminen YIT:n

Lisätiedot

YIT-konserni Tilinpäätös 2008

YIT-konserni Tilinpäätös 2008 YIT-konserni Tilinpäätös 28 Juhani Pitkäkoski Toimitusjohtaja Analyytikko- ja sijoittajatilaisuus 6.2.29 Itävalta Latvia Liettua Norja Puola Romania Ruotsi Saksa Suomi Tanska Tshekki Unkari Venäjä Viro

Lisätiedot

Oriola-KD-konserni. Sami Laine Group Treasurer Oriola-KD Oyj. Varsinais-Suomen Osakesäästäjät 22.9.2014. Oriola-KD Corporation

Oriola-KD-konserni. Sami Laine Group Treasurer Oriola-KD Oyj. Varsinais-Suomen Osakesäästäjät 22.9.2014. Oriola-KD Corporation Oriola-KD-konserni Sami Laine Group Treasurer Oriola-KD Oyj Varsinais-Suomen Osakesäästäjät 22.9.2014 Agenda 1. Oriola-KD lyhyesti 2. Liiketoimintakatsaus kesä-heinäkuu 2014 3. Avainluvut Liitteet 2 1.

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013 MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / 26. lokakuuta TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 101,9 milj. euroa (91,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 11,1 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q2: Vakaa kehitys jatkui

Smart way to smart products. Etteplan Q2: Vakaa kehitys jatkui Etteplan Q2: Vakaa kehitys jatkui Toimitusjohtaja Juha Näkki 12.8.2015 Markkinakatsaus Suunnittelupalveluiden kysyntä oli alkuvuonna 2015 keskimäärin viime vuoden kysyntää paremmalla tasolla. Tammi-maaliskuussa

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009. Exel Composites Oyj

Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009. Exel Composites Oyj Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009 Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Heinä - syyskuu 2009 lyhyesti Jatkuvien toimintojen liikevaihto pieneni 24,5 % 15,9 (21,1) miljoonaan euroon Jatkuvien

Lisätiedot

Investor Relations. Keskeiset asiat 2011

Investor Relations. Keskeiset asiat 2011 Tilinpäätös 2011 Keskeiset asiat 2011 Orgaanisen kasvun tavoite ylittyi. Liiketoiminnan kassavirta parani merkittävästi. Suunnittelukapasiteetin käyttöaste oli hyvällä tasolla. Palveluratkaisujen myynti

Lisätiedot

KONEen tilinpäätös 2014

KONEen tilinpäätös 2014 Paikallinen huoltotiimi palveluksessasi. Huollon asiantuntijamme päivystävät ympäri vuorokauden ja huoltavat yli miljoonaa laitetta lähes 60 maassa. He pitävät hissit, liukuportaat ja automaattiovet toiminnassa

Lisätiedot

Reinforcing your business

Reinforcing your business Reinforcing your business Osavuosikatsaus tammimaaliskuu 2010 Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Q1 2010 lyhyesti Jatkuvien toimintojen liikevaihto oli 15,7 (18,5) M ollen 15,4 % alempi

Lisätiedot

Tilinpäätös Tammi joulukuu

Tilinpäätös Tammi joulukuu Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua

Lisätiedot

Caverion Kannattavaa kasvua elinkaariratkaisuista

Caverion Kannattavaa kasvua elinkaariratkaisuista Kannattavaa kasvua elinkaariratkaisuista Milena Hæggström, sijoittajasuhdejohtaja 12.11.2015 Sisältö o Liiketoiminta ja strategia o Markkinanäkymät ja tulosohjeistus o Taloudellinen kehitys Liiketoiminta

Lisätiedot

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja

Lisätiedot

Etteplan vuonna 2012: Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat selvästi. Toimitusjohtaja Juha Näkki 14.2.2013

Etteplan vuonna 2012: Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat selvästi. Toimitusjohtaja Juha Näkki 14.2.2013 Etteplan vuonna 2012: Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat selvästi Toimitusjohtaja Juha Näkki 14.2.2013 Keskeiset asiat vuonna 2012 Vuoden 2012 liikevaihto kasvoi 12,6 % ja oli 134,5 (2011: 119,4) miljoonaa

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2014. Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja. Helsinki 24.10.2014

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2014. Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja. Helsinki 24.10.2014 Ahlstrom Tammi-syyskuu 214 Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Helsinki 24.1.214 Sisältö Heinä-syyskuu 214 Kulujen sopeuttamisohjelma Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut

Lisätiedot

Etteplan vuonna. Kannattavan kasvun vuosi. Toimitusjohtaja Juha Näkki

Etteplan vuonna. Kannattavan kasvun vuosi. Toimitusjohtaja Juha Näkki Etteplan vuonna Kannattavan kasvun vuosi Toimitusjohtaja Juha Näkki 11.2.2016 Markkinakatsaus Talouden kehityksen epävarmuus oli tunnusomaista koko vuodelle. Kysynnässä oli huomattavia markkina- ja asiakastoimialakohtaisia

Lisätiedot

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 01-09/2012. Heikki Vauhkonen

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 01-09/2012. Heikki Vauhkonen Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 01-09/2012 26.10.2012 Osavuosikatsaus 01-09/2012 Tulikivi-konsernin liikevaihto kolmannella vuosineljänneksellä oli 13,1 Me (15,1 Me 07-09/2011 ), liiketulos 0,4 (0,5) Me ja

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-3/2009

Osavuosikatsaus 1-3/2009 Osavuosikatsaus 1-3/29 Toimintaympäristö 29 Kotimaa Rakentaminen supistuu useita prosentteja kuluvana vuonna Talonrakentamisen aloitukset puolittuvat vuoden 27 huipputasosta Asuntomyynti on piristynyt

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 1-12/2010 4.2.2011

Tilinpäätöstiedote 1-12/2010 4.2.2011 Digia Oyj Tilinpäätöstiedote 1-12/2010 4.2.2011 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat 2 2011 Digia Plc Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi 130,8 (120,3) miljoonaa euroa, kasvua 8,7 prosenttia

Lisätiedot

Sisällys. Caverion 2013 Caverion lyhyesti. Toimitusjohtajalta. Vuoden päätapahtumat. Taloudellinen kehitys. Vastuullisuuden avainluvut

Sisällys. Caverion 2013 Caverion lyhyesti. Toimitusjohtajalta. Vuoden päätapahtumat. Taloudellinen kehitys. Vastuullisuuden avainluvut Sisällys Caverion 2013 Caverion lyhyesti Toimitusjohtajalta Vuoden päätapahtumat Taloudellinen kehitys Vastuullisuuden avainluvut Taloudelliset tavoitteet Caverionin historia ja synty Toimintaympäristö

Lisätiedot

Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Keskeiset asiat 1-6/2011 Suunnittelupalveluiden kysynnän kasvu jatkui. Liikevaihto jatkoi kasvuaan. Liikevoitto oli vertailukauden tasolla

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 2013

Tilinpäätöstiedote 2013 Tilinpäätöstiedote 2013 1 CAVERION OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 28.1.2014 KLO 8.00 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA 1.1. 31.12.2013 Käyttökate paranee suunnitelmien mukaisesti viimeisen vuosineljänneksen vahva

Lisätiedot

Oriola-KD The Channel for Health

Oriola-KD The Channel for Health Oriola-KD The Channel for Health Sijoitus Invest 14 12.-13.11.2014 Oriola-KD tänään Liikevaihto 2013 2,6 miljardia euroa Ruotsi 50 % Venäjä 33 % Suomi ja Baltia 17 % Henkilöstö 4700 työntekijää Venäjä

Lisätiedot

LASSILA & TIKANOJA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

LASSILA & TIKANOJA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS LASSILA & TIKANOJA OYJ VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 18.3.2015 HALLINTAREKISTERÖITYJEN ÄÄNESTYSOHJEET 2 3 YHTIÖKOKOUS 18.3.2015 4 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS 5 VUOSI 2014 LYHYESTI 2014 liikevaihto 639,7 milj. e

Lisätiedot

E tteplan Q3: Tas ais ta kehitys tä epävarmassa markkinatilanteessa. Juha Näkki

E tteplan Q3: Tas ais ta kehitys tä epävarmassa markkinatilanteessa. Juha Näkki E tteplan Q3: Tas ais ta kehitys tä epävarmassa markkinatilanteessa Juha Näkki 31.10.2012 K es keis et as iat Q3/2012 Liikevaihto kasvoi 9,5 % ja oli 28,9 (7-9/2011: 26,4) miljoonaa euroa. Orgaaninen kasvu

Lisätiedot

Martela. Tilinpäätös

Martela. Tilinpäätös Martela Tilinpäätös 3.2.2017 1 TAMMI-JOULUKUU YHTEENVETO 2 Konsernin neljännen neljänneksen liikevaihto laski 8,6 % edellisvuodesta. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto laski 2,8 %, johtuen erityisesti

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012 Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012 1 Vuoden 2012 ensimmäisen neljänneksen keskeiset tapahtumat Kokonaisuudessaan hyvä operatiivinen tulos Vahva kassavirta, 553 miljoonaa euroa, +22

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q

Osavuosikatsaus Q Osavuosikatsaus Q2 1.1. 3.6.216 Taloudellinen kehitys Tase, rahoitus ja rahavirta Näkymät ja ohjeistus 2 28.7.216 Osavuosikatsaus Q2 216 Toimintaympäristö vuonna 216 Suomi Käynnissä ja suunnitteilla suuria

Lisätiedot

Kannattavasti kasvava YIT

Kannattavasti kasvava YIT 1 14.11. 2007 YIT OYJ Kannattavasti kasvava YIT Sijoitus - Invest 14.11.2007 klo 11.30-11.50 Konsernijohtaja Hannu Leinonen 15.11.2007 klo 15.30-15.50 Varatoimitusjohtaja Sakari Toikkanen 2 14.11. 2007

Lisätiedot

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012 Atria Oyj Tilinpäätös 1.1. 31.12. Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria-konserni Katsaus 1.1.-31.12. Milj. *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon Q1- Q1- Liikevaihto 360,6 360,6

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q3/2008. Exel Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies

Osavuosikatsaus Q3/2008. Exel Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Exel Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies 30.10.2008 Q1-Q3/2008 ja Q3/2008 lyhyesti Q1-Q3/2008 lyhyesti Konsernin toimintojen uudelleenjärjestely on saatu pääosin päätökseen ja keskitymme pääliiketoimintamme

Lisätiedot

Osavuosikatsauksen 1-3/2007 julkistus Helsinki 26.4.2007. Jan Lång Toimitusjohtaja

Osavuosikatsauksen 1-3/2007 julkistus Helsinki 26.4.2007. Jan Lång Toimitusjohtaja Osavuosikatsauksen 1-3/2007 julkistus Helsinki 26.4.2007 Jan Lång Toimitusjohtaja Hyvä toimintaympäristö Euroopassa, heikko markkinatilanne USA:ssa jatkuu Uponorin tuotteiden kysyntä vilkasta Vahvaa kehitystä

Lisätiedot

Talentum. Osavuosikatsaus Q1/2013 25.4.2013

Talentum. Osavuosikatsaus Q1/2013 25.4.2013 Talentum Osavuosikatsaus Q1/2013 Sisältö 1. Talentumin Q1/2013 2. Taloudellinen katsaus 3. Näkymät 1. Talentumin Q1/2013 Talentumin Q1/2013 Mediamainonnan määrä Talentumin medioissa laski 20,2 % mutta

Lisätiedot

Tikkurilan tilinpäätös 2011. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 16.2.2012

Tikkurilan tilinpäätös 2011. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 16.2.2012 Tikkurilan tilinpäätös 2011 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 16.2.2012 Huomautus Kaikki tässä katsauksessa esitetyt ennusteet ja arviot perustuvat johdon tämänhetkiseen näkemykseen talouden

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS /

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS / MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS 01-03 / 2011 27.04.2011 TAMMI MAALISKUU 2011 Toimistokalustekysynnässä ei ole 2011 alussa tapahtunut merkittävää muutosta päämarkkinoillamme. Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto

Lisätiedot

Liikevaihto 1985-2004

Liikevaihto 1985-2004 Liikevaihto 1985-24 5 4 Infrastruktuuri & ympäristö 3 Energia 2 Metsäteollisuus 1 1985 1991 1997 23 24 Metsäteollisuus, uusinvestoinnit 12 % vuotuinen kasvu 2 Liikevaihto markkina-alueittain 23 411,6 milj.

Lisätiedot

Tammi-maaliskuun 2016 osavuosikatsaus. Fortum Oyj

Tammi-maaliskuun 2016 osavuosikatsaus. Fortum Oyj Tammi-maaliskuun 2016 osavuosikatsaus Fortum Oyj 28.4.2016 Tammi-maaliskuu 2016: Tyydyttävä tulos matalista sähkönhinnoista huolimatta Avainluvut (milj. euroa), jatkuvat toiminnot I/2016 I/2015 2015 Edelliset

Lisätiedot

Sisällys. Caverion 2013 Caverion lyhyesti. Toimitusjohtajalta. Vuoden päätapahtumat. Taloudellinen kehitys. Vastuullisuuden avainluvut

Sisällys. Caverion 2013 Caverion lyhyesti. Toimitusjohtajalta. Vuoden päätapahtumat. Taloudellinen kehitys. Vastuullisuuden avainluvut Sisällys Caverion 2013 Caverion lyhyesti Toimitusjohtajalta Vuoden päätapahtumat Taloudellinen kehitys Vastuullisuuden avainluvut Taloudelliset tavoitteet Caverionin historia ja synty Toimintaympäristö

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2014 25.7.2014 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2014

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2014 Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2014 Toimitusjohtaja Fredrik Strand Talousjohtaja Antti Heinola 24.4.2014 Sisällys Liiketoiminta ja strategia Markkinanäkymät Ensimmäisen neljänneksen taloudellinen kehitys

Lisätiedot

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto 1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja

Lisätiedot

MARTELA OSAV OSA UOSIKA

MARTELA OSAV OSA UOSIKA OSAVUOSIKATSAUS 01-09 / 20.10. TAMMI SYYSKUU SYYSKUU Toimistokalustekysyntä nousi hieman viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 74,4 milj. euroa (71,1), jossa oli kasvua edelliseen

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilinpäätöstiedote. Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja, 12.2.2013

Vuoden 2012 tilinpäätöstiedote. Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja, 12.2.2013 Vuoden 212 tilinpäätöstiedote Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja, 12.2.213 Keskeistä neljännellä vuosineljänneksellä Saadut tilaukset alenivat 16 %y-o-y 71 (842) milj. euroon Liikevaihto kasvoi 7

Lisätiedot

KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta HEINÄKUUTA 2016 HENRIK EHRNROOTH, TOIMITUSJOHTAJA

KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta HEINÄKUUTA 2016 HENRIK EHRNROOTH, TOIMITUSJOHTAJA KONEen osavuosikatsaus tammi kesäkuulta 2016 19. HEINÄKUUTA 2016 HENRIK EHRNROOTH, TOIMITUSJOHTAJA Figures Avainluvut for January June tammi kesäkuu 2016 Q2 2016 Avainluvut VAHVAA KEHITYSTÄ JA KANNATTAVAA

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 29.4.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2008

Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2008 Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2008 Toimintaympäristön epävarmuus kasvaa Kotimaa Asuntojen kysyntä laskenut voimakkaasti, liike- ja toimitilarakentamisen kasvu taittunut Infrarakentamisen ja Talotekniikan näkymät

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime

Lisätiedot

Tulevaisuuden rakennusten energiapalvelut tuottajan näkökulmasta. Rakennusten energiaseminaari 2014 Jarno Hacklin

Tulevaisuuden rakennusten energiapalvelut tuottajan näkökulmasta. Rakennusten energiaseminaari 2014 Jarno Hacklin Tulevaisuuden rakennusten energiapalvelut tuottajan näkökulmasta Rakennusten energiaseminaari 2014 Jarno Hacklin suunnittelee, toteuttaa, huoltaa ja ylläpitää käyttäjäystävällisiä ja energiatehokkaita

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

5. marraskuuta 2015. Osavuosikatsaus 1-9/2015. Tiina Alahuhta-Kasko 5.11.2015

5. marraskuuta 2015. Osavuosikatsaus 1-9/2015. Tiina Alahuhta-Kasko 5.11.2015 5. marraskuuta 2015 Osavuosikatsaus 1-9/2015 Tiina Alahuhta-Kasko 5.11.2015 Kauden tapahtumia Q3/2015 + Uusien myymälöiden tuoma lisämyynti + Suomen outlet-myymälöiden ja verkkokaupan alennusvetoisen myynnin

Lisätiedot

Jaakko Pöyry Group Tilinpäätös 2003

Jaakko Pöyry Group Tilinpäätös 2003 Jaakko Pöyry Group Tilinpäätös 23 Liiketoiminnan fokus 23 Kannattavuus Taseen ja maksuvalmiuden vahvistaminen Kohdennetut yritysostot (lähipalvelut, markkina-asema, teknologia tietotaito) Global Network

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/

Osavuosikatsaus 1-6/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-6/2010 12.8.2010 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi Liikevaihto 67,8 miljoonaa euroa (61,9 MEUR), kasvua 9,7 % Liikevoitto

Lisätiedot

Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä

Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä Nordkalk Oyj Abp: osavuosikatsaus tammikuu-kesäkuu 2005 liikevaihto laski 123,3 (1-6/:131,9) miljoonaan euroon (-7 %) voitto ennen satunnaiseriä laski 3,5

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus 14.3.2005 Sisällys Vuosi 2004 Näkymät vuodelle 2005 Strategiset valinnat Vuosi 2004 Tietoliikennemarkkinat Elisa säilytti asemansa kovassa kilpailussa Kokonaismarkkinan kasvu pieni

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 [tilintarkastamaton] Kohti kansainvälistymistä Kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 13.7% edellisvuodesta ja olivat EUR 4.3m (EUR 3.8m Q3/2012). Vuoden

Lisätiedot

Sijoittajatapaaminen 17.5.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Sijoittajatapaaminen 17.5.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Sijoittajatapaaminen 17.5.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Sisältö Q1/2011 Taloudelliseen tulokseen liittyvät avainasiat Taloudelliseen asemaan liittyvät avainasiat Tiesittekö? Q1/2011 Keskeiset

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus 29.7.2014 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 Markkinat Liiketoimintaympäristö Asiakasteollisuuksien markkinatilanteessa ei merkittäviä muutoksia epävarmuus kehityksestä jatkui.

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),

Lisätiedot

KONEen yhtiökokous 2014. 24. helmikuuta 2014 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEen yhtiökokous 2014. 24. helmikuuta 2014 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEen yhtiökokous 2014 24. helmikuuta 2014 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja 2013: Vahvaa kokonaiskehitystä 2013 2012 Historiallinen muutos Vertailukelpoinen muutos Saadut tilaukset M 6 151,0 5 496,2 11,9

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15 Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8

Lisätiedot

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 212 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä katsauksessa esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1 3/2015. Tase vahvistui ja kassavirta oli selvästi positiivinen

Osavuosikatsaus 1 3/2015. Tase vahvistui ja kassavirta oli selvästi positiivinen Osavuosikatsaus 1 3/215 Tase vahvistui ja kassavirta oli selvästi positiivinen Taloudellinen kehitys Tase, rahoitus ja rahavirta Näkymät ja ohjeistus Toimintaympäristö Q1/215 Suomi Käynnissä suuria infrahankkeita.

Lisätiedot

Cargotecin tammi syyskuun 2016 osavuosikatsaus. Liikevoittomarginaali parani

Cargotecin tammi syyskuun 2016 osavuosikatsaus. Liikevoittomarginaali parani Cargotecin tammi syyskuun 2016 osavuosikatsaus Liikevoittomarginaali parani Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja Mikko Puolakka, talous- ja rahoitusjohtaja 25. lokakuuta 2016 Keskeistä kolmannella vuosineljänneksellä

Lisätiedot

YIT-konsernin tilinpäätös 2007

YIT-konsernin tilinpäätös 2007 YIT-konsernin tilinpäätös 2007 Hannu Leinonen Toimitusjohtaja Analyytikko- ja sijoittajatilaisuus 8.2.2008 1 Sisältö YIT-konsernin tilinpäätös 2007 Katsaus vuoteen 2007 Tulevaisuuden näkymät 2 YIT-konsernin

Lisätiedot