Eduskunnan puhemiehelle

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 636/2009 vp Oman uskonnon opetuksen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Suomessa koulun ja opetuksen juuret ovat vankasti lähteneet kristillisen uskon opettamisesta. Tunnustuksellinen uskonnonopetus evankelisluterilaisen tai ortodoksisen perustan mukaan oli hyvä lähtökohta oman uskonnon opetukseen. Muutama vuosi sitten käsite muuttui oman uskonnon opetukseksi, joka luterilaisille ja ortodokseille merkitsi käytännössä entisen tilanteen jatkumista. Ruotsissa uskonnon opetus on irrotettu uskonnosta uskontotiedon opetukseksi, jonka on siellä tarkoitus sopia kaikille uskonnosta riippumatta. Tästä voi vain todeta sen, että koulun kristillinen kasvatus on valitettavasti paljolti menetetty naapurimaassamme. Suomi on maailmassa ainutlaatuisen luterilaiskristillinen maa, jonka maakunnissa pääosin 90 prosenttia kansasta kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon tai sitä lähellä oleviin protestanttisiin yhteisöihin, kuten helluntailiikkeeseen tai vapaakirkkoon. Historiallisen kehityksen seurauksena Suomen ortodoksikirkolla on toisen kansankirkon asema ja perinteisesti järjestetty oma uskonnonopetus. Helluntailiikkeen ja vapaakirkon parissa luterilainen uskonnonpetus koetaan hyväksi, ja siihen halutaan osallistua, koska kyse on kristillisestä kasvatuksesta. Kirkkoon kuulumattomille on elämänkatsomustieto ollut vaihtoehto. Erityisesti maahanmuuttajien myötä on Suomeen tullut suuri määrä erilaisia uskontokuntia, jotka ovat saaneet myös jonkin verran uusia jäseniä. Tämä uskonnollinen monikulttuurisuus koskee kuitenkin lähinnä vain pääkaupunkiseutua, ja lähes nämä kaikki Suomen oloissa uususkonnot ovat pieniä tai hyvin pieniä ryhmiä. Somalimuslimit lienevät merkittävin erillisryhmä, ja hekin ovat keskittyneet pääkaupunkiseudulle. Merkittävä osa kirkkoihin kuulumattomien vanhempien lapsista osallistuu käytännössä muiden mukana evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvien uskonnonopetukseen. Ratkaisuna lähinnä pääkaupunkiseudulla esiintyvään opetuksen järjestelyn ongelmaan voisi olla se, että ne, jotka eivät osallistu evankelisluterilaiseen tai ortodoksiseen kirkkoon kuuluvien uskonnonpetukseen, osallistuvat elämänkatsomustiedon opetukseen tai saavat vapautuksen hakemuksen perusteella. Kristinuskolla on voimakas yhteys eurooppalaiseen ajanlaskuun, kuvataiteeseen, juhlaperinteeseen, lainsäädäntöön, tapakulttuuriin, pukeutumiseen sekä suomen kieleen ja suomalaiseen nimistöön. Kulttuuria on myös tapa, jolla analysoimme olemassaolon kokemuksen. Tässä mielessä uskonnot ovat kulttuurin syvärakennetta. Oman uskonnon opetuksen tavoitteena on, että oppilas tuntee oman uskonnollisen taustansa, osaa kunnioittaa ihmisiä, joilla on erilainen vakaumus, sekä pystyy elämään ja toimimaan eri kulttuureista tulevien ja eri tavoin ajattelevien ja uskovien ihmisten kanssa monikulttuurisessa maailmassa. Opetus tarjoaa oppilaalle tietoja, taitoja ja kokemuksia, joiden avulla hän voi tunnistaa ja tietoisesti valikoida omaan identiteettiin, uskonnolliseen äidinkieleen ja maailmankatsomukseen vaikuttavia elementtejä. Nykyinen uskonnonvapauslaki tuli voimaan Lain taustalla vaikuttaa ajatus positiivisesta uskonnonvapaudesta: uskonto ymmärre- Versio 2.0

2 tään paitsi yksilön valinnaksi ja oikeudeksi myös osaksi yhteisön perinnettä. Uskonnonvapauteen kuuluu oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus sekä oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Valtion tehtävänä on turvata uskonnonvapaus ja luoda edellytykset sen toteutumiselle. Uskonnonvapaus on perustuslain mukainen perusoikeus, johon sisältyy myös oikeus uskontokasvatukseen. Oikeus uskonnonopetukseen on kirjattu myös YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen (YK 1989, 29. artikla) sekä lukuisiin muihin kansainvälisiin sopimuksiin (esim. YK:n ihmisoikeuksien julistus 18. ja 26. artikla; Euroopan Neuvoston ihmisoikeussopimus 9. artikla; Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus 18. artikla; EU:n perusoikeuskirja 10. artikla; Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus, III osan 13. artikla; Asetus syrjinnän vastustamista opetuksen alalla koskevan yleissopimuksen voimaansaattamisesta, 5. artiklan kohta 1 b; Lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus; ETYJin Wienin sopimus 16.6.). Opetusministeriön strategia 2015 määrittelee yhdeksi kuudesta toimialansa strategisesta avainalueesta henkisen kasvun ja oppimisen edistämisen. Uskonnonopetus tukee osaltaan opetusministeriön tavoitteita, jotka koskevat kulttuurisia elämyksiä ja kokemuksia sekä henkistä hyvinvointia. Samaisessa strategiassa sivistyksen perustaksi nimetään tieteen ja taiteen ohella kulttuuriperinnön arvostus. Uskonnonopetus on kulttuuriperintökasvatusta parhaimmillaan: taide, arkkitehtuuri, juhlapyhät, suomalainen sielunmaisema, musiikki kaikki tämä avautuu kulttuurisesta viitekehyksestä käsin uskonnon tunnilla. Oman uskonnon opetus turvaa osaltaan myös kulttuuriperinnön moninaisuuden säilymisen. Suomessa on ilmeisesti aihetta tarkastella ja korottaa oppilasmäärien rajoja oman uskonnon opetuksen tarjoamisen osalta, jotta opetuksen käytännön järjestelyissä nyt esim. pääkaupunkiseudulla ilmenevät ongelmat voitaisiin poistaa. Lisäperusteena tälle tarkastelulle ovat myös aiempaa suuremmat koulujen oppilasmäärät. Perinteisten auktoriteettien ja traditioiden, kuten koulun, perheen ja kirkon, asema on murtunut, eikä ihminen enää saa tukea identiteetilleen yhtenäiseltä arvoperustalta. Ihmisen minuus koostuu osakokonaisuuksista, ja elämänhallinta on vaikeutunut. Ikävimpiä esimerkkejä tästä ovat Jokelan ja Kauhajoen tragediat. Traagisten tapahtumien jälkeen tiedotusvälineissä ja keskustelupalstoilla on peräänkuulutettu ihmisarvon opettamisen ja tähän liittyvän kasvatuksen tärkeyttä. Tutkimusten mukaan uskonnonopetuksella on tärkeä rooli ihmisoikeuskasvatuksen toteuttajana (esim. Matilainen 2009; Ihmisoikeuskasvatuksen käsikirja 2000, 103). Koulun oppiaineista erityisesti uskonnon opetuksessa painottuvat ihmisoikeuskasvatukseen liittyvät teemat, ja niiden käsittelyyn voidaan tarvittaessa varata runsaastikin aikaa. Oman uskonnon opetus mahdollistaa kulttuuristen ja uskonnollisten syvärakenteiden tuntemuksen. Vain tällöin oppilas voi todella ymmärtää toisen uskon lähtökohtia ja osaa peilata niitä omaan kulttuuriperintöönsä mahdollistaen aidon dialogin. Globalisoituvassa maailmassa informaatio ja aatteet leviävät nopeasti mantereelta toiselle. Yhdentyvä maailma ei kuitenkaan tarkoita, että kansallinen tai kulttuuri-identiteetti sulautuisi yleismaailmalliseen tai edes yleiseurooppalaiseen identiteettiin. Tämä pakottaa ihmiset perustelemaan omia uskomuksiaan entistä perusteellisemmin. Uskonnot koskettavat ihmisten syvimpiä tuntoja, eikä yhteiskunnan kannalta ole yhdentekevää, millaisin tiedoin ihmiset uskontoon liittyviä mielipiteitään muodostavat. Kansalaiskasvatuksen näkökulmasta uskonnonopetuksessa tulee tarkastella sitä, millaisen kontribuution uskonnot voivat tuoda oikeudenmukaisen ja demokraattisen yhteiskunnan rakentamiseen. Suomalainen malli oppilaan oman uskonnon opettamisesta antaa uskonnonopetukselle oikeuden olla elävässä yhteydessä kansakunnan kulttuuriin ja historiaan, mikä luo hedelmällisen lähtökohdan kansalaisuuskasvatuksen toteutumiselle osana uskontokasvatusta. Tämä on varmin tapa kasvattaa hyviä suomalaisia riippumatta siitä, mikä on heidän uskontonsa. Suomalainen uskonnonopetus toteuttaa positiivista uskonnonvapaut- 2

3 ta, vahvistaa lapsen ja nuoren omaa identiteettiä sekä tunnustaa uskonnon merkityksen osana yksilön ja yhteisön tapakulttuuria. Tutkimusten mukaan (esim. Räsänen 2006) suomalaiset arvostavat nykyistä uskonnonopetusta. Uskonnonopetus voi tarjota oppilaalle muutakin kuin tiedollista pääomaa oppilaalla on oltava vapaus valita oma elämänkatsomuksensa rationaalisin ja autonomisin perustein. Siten laadukas ja kriittinen uskonnonopetus on erottamaton osa myös huomispäivän suomalaista koulua. Tulevaisuuden Suomessa tarvitaan sekä uskontojen ja maailmankatsomusten tuntemusta että kykyä puhua uskonnoista. Suomen uskonnonopettajain liitto pitää tärkeänä, että uskonnonopetuksen asemaa vahvistetaan uudessa tuntijakoratkaisussa. Nyt uskonnonopetukseen varattu tuntimäärä on niin suppea, että uskonnolle oppiaineena asetetut yksilöä, kulttuuria ja yhteiskuntaa rakentavat tavoitteet on työlästä saavuttaa. Enemmistön oikeutta omaan kristilliseen uskontokasvatukseen ei pidä heikentää, mitä eräänä ajatuksena nyt esitetty uskontotiedon opetus uskonnonopetuksen asemesta kiistatta merkitsisi. Kristillisen oman uskonnonopetuksen tulee olla selkeä linja. Ainut puute, joka jo pitempään on ollut ongelma, on uskontotuntien vähäinen määrä. Kasvatus elämää varten, oikean ja väärän erottamiseen sekä lähimmäisen ja luonnon oikeaan kunnioittamiseen on mitä suurimmassa määrin uskonnonopetuksen tehtävä lapsen ja nuoren eri ikävaiheissa. Opettajan olisi voitava tuntea oppilaansa yksilöinä. Pienen viikkotuntimäärän puitteissa se on vaikeaa. Siksi olisi toivottavaa saada perusopetuksen uudessa tuntijaossa lisää mahdollisuuksia kristilliseen uskontokasvatukseen. Kristillinen opetus ja kasvatus antavat hyvät eväät elämään. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimiin ryhdytään, että Suomessa kansan enemmistön oikeus oman uskonnon opetukseen turvataan edelleen varhaiskasvatuksessa, peruskouluissa ja lukioissa ja että tälle voidaan osoittaa kasvatus- ja opetustyön mielekkään toteutumisen tarvitsemat lisätuntimäärät perusopetuksessa ja kurssitarjonta lukio-opetuksessa? Helsingissä 22 päivänä heinäkuuta 2009 Lauri Oinonen /kesk 3

4 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Lauri Oinosen /kesk näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 636/2009 vp: Mihin toimiin ryhdytään, että Suomessa kansan enemmistön oikeus oman uskonnon opetukseen turvataan edelleen varhaiskasvatuksessa, peruskouluissa ja lukioissa ja että tälle voidaan osoittaa kasvatus- ja opetustyön mielekkään toteutumisen tarvitsemat lisätuntimäärät perusopetuksessa ja kurssitarjonta lukio-opetuksessa? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Uskonnon opetuksen päätavoitteena on uskonnollisen kulttuurin tuntemus (uskonnollinen lukutaito). Uskontotunnilla annettava opetus ja kasvatus on laaja-alaisempaa kuin kyseisen kirkkokunnan tai uskonnollisen yhteisön opetus. Koulun antama opetus sisältää myös muun muassa suomen uskontotilanteen sekä peruskäsitteet vieraista uskonnoista. Perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteissa on määritelty tarkasti evankelisluterilaisen uskonnon ja ortodoksisen uskonnon opetuksen tavoitteet, keskeiset sisällöt, kuvaukset hyvän osaamisen tasoista sekä päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle kahdeksan. Muiden uskontojen opetuksessa noudatetaan edellä mainittujen uskontojen opetussuunnitelmien perusteiden periaatteita ja niiden opetussuunnitelmien perusteet annetaan erillisillä päätöksillä. Lukiokoulutuksessa vastaavasti tarkat tavoitekuvaukset on tehty sekä pakollisten kurssien että syventävien kurssien osalta. Uskonnon opetuksessa perusopetuksen järjestäjä antaa oppilaille oman uskontonsa mukaista opetusta. Tämä tarkoittaa, että oppilaan uskonnon opetuksessa ensisijainen opetusryhmä on sellainen, jonka tausta-ajatus ja lähtökohta on sen uskontokunnan mukainen, johon oppilas kuuluu. Jos oppilas ei kuulu mihinkään Suomessa rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan, niin hän ensisijaisesti opiskelee elämänkatsomustietoa, joka lähtee pelkistä eettisistä kysymyksistä. Ateistista opetusta ei Suomessa säädösten mukaan ole. Tähän pääsääntöön on kuitenkin joukko poikkeuksia. Kaikki oppilaat saavat esimerkiksi opiskella enemmistön uskonnon opetusta, joka on kaikissa kunnan kouluissa (yli 99 % kaikista peruskouluista) evankelisluterilaista uskontoa. Tämä on otettu huomioon myös enemmistöuskonnon opetussuunnitelman perusteissa. Jos oppilaiden lukumäärä järjestäjäkohtaisesti (kuntakohtaisesti) on alle kolme oppilasta, niin sen uskonnon opetusta ei tarvitse järjestää. Lisäksi, jos oppilaan kasvatustausta on selvästi jonkin uskonnon mukainen, niin oppilas voi osallistua kasvatustaustansa mukaiseen opetukseen. Tällaisia ovat esimerkiksi suurin osa muslimioppilaista, jotka eivät kuulu Suomessa rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan. Myös Venäjältä tulleista ortodokseista osa on suomalaiseen ortodoksiseen kirkkoon kuulumattomia. Katsomusaineiden opiskelu jakautui vuonna 2005 siten, että 94 prosenttia oppilaista opiskeli evankelisluterilaista uskontoa, noin 1 prosentti opiskeli ortodoksista uskontoa, suunnilleen saman verran islamia, runsaat 2 prosenttia elämänkatsomustiedon ja loput opiskelivat muita uskontoja. Vajaa 1 prosentti opiskelijoista oli jäänyt 4

5 Ministerin vastaus KK 636/2009 vp Lauri Oinonen /kesk katsomusaineiden opiskelun ulkopuolelle. Osuudet ovat pysyneet miltei vakiona useita vuosia lukuun ottamatta islamin vähittäistä lisääntymistä. Opetusministeriö asetti työryhmän valmistelemaan ehdotukset perusopetuksen yleisiksi valtakunnallisiksi tavoitteiksi ja perusopetuksen tuntijaoksi hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti. Työryhmän tehtävänä on arvioida myös ehdotusten taloudelliset ja muut vaikutukset. Työ tulee saada valmiiksi Perusopetuslain mukaan valtioneuvosto päättää perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen yleisistä valtakunnallisista tavoitteista sekä perusopetukseen käytettävän ajan jakamisesta eri oppiaineiden ja aineryhmien opetukseen sekä oppilaanohjaukseen (tuntijako). Opetushallitus päättää perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista sen jälkeen, kun valtioneuvosto on päättänyt yleisistä valtakunnallisista tavoitteista ja perusopetuksen tuntijaosta. Hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti valtioneuvoston on määrä päättää tuntijaosta alkuvuodesta Kun on kyse lukiokoulutuksesta, opetusministeriö on asettanut elokuussa 2008 työryhmän valmistelemaan toimenpide-ehdotuksia lukiokoulutuksen kehittämiseksi. Työryhmä pohtii muun muassa, millaista yleissivistystä lukiokoulutuksen tulee antaa, miten lukiokoulutuksen tarjonta ja saavutettavuus turvataan jatkossa, mitkä ovat kansainvälistymisen vaikutukset ja millaisia valmiuksia kansainvälistymiselle lukiokoulutuksen tulisi luoda. Mukana työryhmässä on laajasti eri sidosryhmien edustajia. Työryhmän ehdotukset valmistuvat lokakuussa Helsingissä 12 päivänä elokuuta 2009 Opetusministeri Henna Virkkunen 5

6 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 636/2009 rd undertecknat av riksdagsledamot Lauri Oinonen /cent: Vilka åtgärder vidtas för att se till att majoriteten av befolkningen i Finland fortfarande tryggas rätten till undervisning i den egna religionen inom småbarnsfostran och i grundskolorna och gymnasierna och för att se till att det med tanke på ett ändamålsenligt fostrings- och undervisningsarbete kan anvisas ett behövligt antal tilläggslektioner inom den grundläggande utbildningen och ett behövligt kursutbud inom gymnasieutbildningen? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Det främsta målet med religionsundervisningen är att lära känna den religiösa kulturen (religiös läskunnighet). Den undervisning och fostran som ges på religionslektionerna är mer övergripande än den undervisning som ges inom ett kyrkligt eller religiöst samfund. Den undervisning som ges i skolan omfattar även bl.a. religionsläget i Finland och grundbegrepp inom främmande religioner. Av grunderna för läroplanerna för den grundläggande utbildningen framgår i fråga om undervisningen i den evangelisk-lutherska religionen och den ortodoxa religionen en noggrann precisering av det centrala innehållet, profilerna för goda kunskaper och kriterierna för vitsordet åtta (8) vid slutbedömningen. Vid undervisningen i andra religioner följs principerna för grunderna för läroplanerna för ovan nämnda religioner. För undervisningen i andra religioner ges läroplansgrunder med separata beslut. På motsvarande sätt har det för gymnasieutbildningen gjorts upp noggranna målbeskrivningar för såväl obligatoriska som fördjupade kurser. Den som ordnar grundläggande utbildning ska meddela religionsundervisning enligt den religion som eleverna omfattar. Detta innebär att den primära undervisningsgruppen i religionsundervisningen består av elever vars grundtankar och bakgrund kan relateras till det religionssamfund till vilket eleven hör. De elever som inte hör till något i Finland registrerat religiöst samfund deltar i första hand i undervisning i livsåskådningskunskap, vilken utgår från enbart etiska frågeställningar. I Finland ordnas enligt bestämmelserna inte ateistisk undervisning. Det finns dock ett flertal avvikelser från denna huvudregel. Alla elever får exempelvis delta i religionsundervisning enligt den religion som flertalet av eleverna omfattar, vilken är den evangelisk-lutherska religionen i alla skolor i kommunerna (mer än 99 procent av alla grundskolor). Detta har också beaktats i grunderna för läroplanen för religionsundervisningen enligt den religion som flertalet av eleverna omfattar. Om antalet elever som hör till en viss religion är färre än tre elever per utbildningsanordnare (per kommun) behöver utbildningsanordnaren inte ordna undervisning i respektive religion. Dessutom kan elever vars uppfostringsbakgrund klart stämmer överens med en viss religion delta i undervisning i enlighet med deras uppfostringsbakgrund. Som exempel kan nämnas att merparten av de muslimska eleverna inte hör till något i Finland registrerat religiöst samfund. Även en del av de ortodoxer som har kommit från Ryssland hör inte till den ortodoxa kyrkan i Finland. 6

7 Ministerns svar KK 636/2009 vp Lauri Oinonen /kesk År 2005 fördelade sig deltagandet i undervisning i åskådningsämnen så att av eleverna deltog 94 procent i undervisning i den evangelisk-lutherska religionen, ca 1 procent i undervisning i den ortodoxa religionen, ungefär en lika stor andel i undervisning i islam, drygt 2 procent i undervisning i livsåskådningskunskap och resten i undervisning i övriga religioner. Knappt 1 procent av de studerande omfattades inte av undervisning i åskådningsämnen. Andelarna har hållits så gott som oförändrade i flera års tid med undantag av en successiv ökning av deltagandet i undervisningen i islam. Undervisningsministeriet tillsatte den 3 april 2009 en arbetsgrupp för att bereda förslag till de allmänna riksomfattande målen för och timfördelningen inom den grundläggande utbildningen. Till arbetsgruppens uppgifter hör också att bedöma förslagens ekonomiska och övriga verkningar. Arbetet ska vara slutfört den 1 maj Enligt lagen om grundläggande utbildning beslutar statsrådet om de allmänna riksomfattande målen för den utbildning som avses i lagen om grundläggande utbildning samt om hur den tid som används för grundläggande utbildning ska fördelas mellan undervisning i olika ämnen, ämnesgrupper och elevhandledning (timfördelning). Utbildningsstyrelsen beslutar om grunderna för läroplanen för den grundläggande utbildningen efter det att statsrådet har fattat beslut om de allmänna riksomfattande målen för och timfördelningen inom den grundläggande utbildningen. Enligt målen för regeringsprogrammet har statsrådet för avsikt att besluta om timfördelningen i början av I fråga om gymnasieutbildningen har undervisningsministeriet i augusti 2008 tillsatt en arbetsgrupp för att bereda åtgärdsförslag för att utveckla gymnasieutbildningen. Arbetsgruppen dryftar bl.a. hurdan allmänbildning gymnasieutbildningen ska ge, hur utbudet av och tillgången till gymnasieutbildning ska tryggas i framtiden, vilka internationaliseringens verkningar är och hurdana färdigheter för internationalisering gymnasieutbildningen bör ge. I arbetsgruppen finns företrädare för ett stort antal intressentgrupper. Arbetsgruppens förslag blir klara i oktober Helsingfors den 12 augusti 2009 Undervisningsminister Henna Virkkunen 7