Jos perheessänne on useita sisäkorvaistutetta käyttäviä lapsia/nuoria, jokaisesta täytetään oma lomakkeensa.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jos perheessänne on useita sisäkorvaistutetta käyttäviä lapsia/nuoria, jokaisesta täytetään oma lomakkeensa."

Transkriptio

1 Sisäkorvaistutteen saaneiden lasten kuntoutuksen ja tulkkauspalvelujen tarkoituksenmukaisuus ja tulevaisuuden tarve -tutkimushanke. HUMAK & KELA T ÄLLÄ KY SELYLOMAKKEELLA VOIV A T V AST A T A a) Sisäkorvaistutelapsen/-nuoren huoltaja yksin tai yhdessä toisen huoltajan kanssa b) Sisäkorvaistutelapsen/-nuoren huoltaja(t) yhdessä lapsen/nuoren kanssa Jos perheessänne on useita sisäkorvaistutetta käyttäviä lapsia/nuoria, jokaisesta täytetään oma lomakkeensa.

2

3 KYSELYYN OSALLISTUMINEN Kyselyyn osallistuminen on vapaaehtoista. Kyselyyn voi vastata myös nimettömästi. Annettuja vastauksia käsitellään aina niin, ettei tutkittavia ole niistä mahdollista tunnistaa. Lomakkeen lopussa kysymme vielä, haluatteko osallistua vapaaehtoiseen haastattelututkimukseen. Tätä varten kysymme yhteystietojanne. Yhteystiedot erotetaan lomakkeen muista tiedoista välittömästi ennen tietojen käsittelyä. KYSELYN TARKOITUS Tämän kyselyn avulla selvitetään, millä kielellä tai kielillä sisäkorvaistutetta käyttävä lapsi/nuori toimii erilaisissa ympäristöissä ja eri elämäntilanteissa tarvitseeko hän tukea vuorovaikutukseensa esimerkiksi koulussa tai työelämässä millaista kuntoutusta sisäkorvaistutteen saaneille lapsille ja nuorille tällä hetkellä tarjotaan ja millainen kuntoutus olisi heidän kannaltaan tarkoituksenmukaista. LOMAKKEEN TÄYTTÖOHJEET Rastita jokaisessa kysymyksessä omaa näkemystäsi parhaiten vastaava(t) vaihtoehto/vaihtoehdot. Toisissa kysymyksissä vastauksia voi olla enemmän kuin yksi. Muutamassa kysymyksessä vastaus kirjoitetaan sille varattuun tilaan. Esimerkki 1. Tässä kirjoitetaan vastaus sille varattuun kohtaan. m i n ä v u o n n a s i s ä k o r v a i s t u t e l a p s i /-n u o r i o n s y n t y n y t? 2001 Esimerkki 2. Tässä sopiva vastaus rastitaan jokaiselta riviltä mi t ä e r i k o m m u n i k a at i o m u o t o j a s i s ä k o r v a i s t u t e l a p s e l l a / -n u o r e l l a o n k ä y t ö s s ä ä n k o d i n u l k o p u o l e l l a v a p a a -a j a l l a, e s i m e r k i k s i h a r r a s t u k s i s s a? Arvioi kaikkia vaihtoehtoja. Puhuttu kieli Viitottu puhe (viittomat seuraavat puheen sanajärjestystä) Aina Usein Harvoin koskaan

4 1. Merkitkää tähän saatekirjeen ylänurkassa oleva koodi: Koodilla varmistatte, että tähän osoitteeseen ei enää lähetetä uutta kyselypyyntöä. Koodi ja osoitetiedot ovat vain kirjeen lähettäjän (Kelan) tiedossa. Tutkijat eivät saa Kelan osoitetietoja nähtäväkseen eikä tutkimustuloksia voida yhdistää niihin. KYSYMME ALUKSI JOITAKIN TAUSTATIETOJA 2. Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa teitä/sinua vastaajana? Yksi tai useampi vaihtoehto on mahdollinen. Olen sisäkorvaistutetta käyttävän lapsen/nuoren äiti. Olen sisäkorvaistutetta käyttävän lapsen/nuoren isä. Olen sisäkorvaistutetta käyttävän lapsen/nuoren muu huoltaja. Minulla itselläni on sisäkorvaistute. Olen vuotias. 3. Minä vuonna sisäkorvaistutelapsi/-nuori on syntynyt? 4. Minä vuonna lapsen/nuoren kuulovamma todettiin? 5. Minä vuonna lapsi/nuori sai sisäkorvaistutteen? Jos istuteleikkauksia on ollut useampia, vastaa 1. toimenpiteen mukaan. 6. Onko lapselle/nuorelle asennettu myös toinen sisäkorvaistute (vastakkaiseen korvaan)? Kyllä Minä vuonna? 7. Onko lapselle/nuorelle tehty istutteen uusintaleikkaus?. (Siirry kysymykseen 9.) Kyllä, istutteen sisäisten osien rikkoontumisen vuoksi. Kyllä, muusta syystä. Mistä?

5 8. Jos lapselle/nuorelle on tehty istutteen uusintaleikkaus, minä vuonna (vuosina) uusintaleikkaus/-leikkaukset on tehty? KYSYMME SEURAAVAKSI PERHEESSÄNNE TÄLLÄ HETKELLÄ KÄYTETYISTÄ KIELISTÄ JA KOMMUNIKAATIOKEINOISTA 9. Mikä tai mitkä ovat sisäkorvaistutelapsen/-nuoren huoltajien äidinkielet? Tässä tutkimuksessa äidinkielellä ja ensikielellä tarkoitetaan: Äidinkieli = kieli tai kielet, jotka henkilö on oppinut ensiksi ja jo hon (joihin) hän samastaa itsensä. Ensikieli = kieli tai kielet, joita henkilö hallitsee sujuvasti, käyttää aktiivisesti ja joilla hän vaivattomimmin kokee tulevansa toimeen. Voit valita useita vaihtoehtoja, jos huoltajat ovat erikielisiä. suomi ruotsi englanti venäjä viro somali suomalainen viittomakieli suomenruotsalainen viittomakieli Muu viitottu kieli. Mikä? Muu puhuttu kieli. Mikä? 10. Mikä tai mitkä ovat sisäkorvaistutelapsen/-nuoren äidinkieli tai ensikieli? Voit valita useita vaíhtoehtoja, jos lapsi/nuori käyttää useita kieliä rinnakkain äidin- tai ensikielinä. suomi ruotsi englanti venäjä viro somali suomalainen viittomakieli suomenruotsalainen viittomakieli Muu viitottu kieli. Mikä? Muu puhuttu kieli. Mikä? 11. Mikä on sisäkorvaistutelapsen pääasiallinen kirjoituskieli (tai -kielet)? Kuvaile tilannetta myös, jos mitään kirjoituskieltä ei ole mahdollista käyttää.

6 12. Mitä eri kommunikaatiomuotoja perheenne käyttää keskustellessaan sisäkorvaistutelapsen/-nuoren kanssa? Viitottu puhe (viittomat seuraavat puheen sanajärjestystä) Taktiilinen viittominen (kädestä käteen -viittominen) Puhuttu kieli Tukiviittomat (yksittäisiä viittomia tarvittaessa puheen osittaisena tukena) Eleet, osoitukset, ilmeet Kuvakommunikaatio Vinkkipuhe Sormiaakkoset Suomalainen (tai muu) viittomakieli, jolla on puhutusta kielestä eroava kielioppinsa Muu vaihtoehto. Mikä? Aina Usein Harvoin koskaan 13. Mitä eri kommunikaatiomuotoja sisäkorvaistutelapsi/-nuori käyttää, kun hän keskustelee muitten perheenjäsenten kanssa? Tukiviittomat (yksittäisiä viittomia tarvittaessa puheen osittaisena tukena) Viitottu puhe (viittomat seuraavat puheen sanajärjestystä) Eleet, osoitukset, ilmeet Vinkkipuhe Kuvakommunikaatio Sormiaakkoset Suomalainen (tai muu) viittomakieli, jolla on puhutusta kielestä eroava kielioppinsa Puhuttu kieli Taktiilinen viittominen ( kädestä käteen -viittominen) Muu vaihtoehto. Mikä? Aina Usein Harvoin koskaan 14. Tässä voit kuvailla, mikä vaikuttaa eri kommunikaatiomuotojen valintaan:

7 15. Mitä eri kommunikaatiomuotoja sisäkorvaistutelapsella /-nuorella on käytössään kodin ulkopuolella vapaa-ajalla, esimerkiksi harrastuksissa? Taktiilinen viittominen ( kädestä käteen -viittominen) Puhuttu kieli Eleet, osoitukset, ilmeet Kuvakommunikaatio Viitottu puhe (viittomat seuraavat puheen sanajärjestystä) Vinkkipuhe Tukiviittomat (yksittäisiä viittomia tarvittaessa puheen osittaisena tukena) Sormiaakkoset Suomalainen (tai muu) viittomakieli, jolla on puhutusta kielestä eroava kielioppinsa Muu vaihtoehto. Mikä? Aina Usein Harvoin koskaan 16. Onko sisäkorvaistutelapsi/-nuori käyttänyt ulkopuolista kommunikaatiotukea (esimerkiksi tulkkia) perhe- tai vapaa-ajan tilanteissa viimeisen vuoden aikana? Kyllä, esim. seuraavissa tilanteissa: 17. Onko sisäkorvaistutetta käyttävälle lapselle/-nuorelle suositeltu tulkkauspalveluja? Kyllä. Kuka on suositellut? 18. Onko sisäkorvaistutelapselle/-nuorelle myönnetty oikeus tulkkauspalveluun? Kyllä 19. Jos sisäkorvaistutelapselle/-nuorelle on myönnetty oikeus tulkkauspalveluun, mitä tulkkauspalvelua se koskee? Kuulovammaisten tulkkauspalvelua Kuulonäkövammaisten tulkkauspalvelua Puhevammaisten tulkkauspalvelua 20. Jos sisäkorvaistutelapselle/-nuorelle on myönnetty oikeus tulkkauspalveluun, arvioi kuinka monta tuntia hän käyttää tulkkia kuukaudessa keskimäärin:

8 VIELÄ JOITAKIN KYSYMYKSIÄ KOMMUNIKAATIOTILANTEESTA JA KUNTOUTUKSESTA ENNEN JA JÄLKEEN ISTUTELEIKKAUKSEN ENNEN ISTUTELEIKKAUST A 21. Mitä eri kommunikaatiomuotoja sisäkorvaistutelapsi/-nuori käytti keskustellessaan perheensä kanssa juuri ennen (ensimmäistä) istuteleikkausta? Viitottu puhe (viittomat seuraavat puheen sanajärjestystä) Taktiilinen viittominen ( kädestä käteen -viittominen) Puhuttu kieli Tukiviittomat (yksittäisiä viittomia tarvittaessa puheen osittaisena tukena) Eleet, osoitukset, ilmeet Kuvakommunikaatio Vinkkipuhe Sormiaakkoset Suomalainen (tai muu) viittomakieli, jolla on puhutusta kielestä eroava kielioppinsa Muu vaihtoehto. Mikä? Aina Usein Harvoin koskaan 22. Mitä eri kommunikaatiomuotoja perheenne käytti keskustellessaan sisäkorvaistutelapsen/ -nuoren kanssa juuri ennen (ensimmäistä) istuteleikkausta? Puhuttu kieli Eleet, osoitukset, ilmeet Sormiaakkoset Tukiviittomat (yksittäisiä viittomia tarvittaessa puheen osittaisena tukena) Kuvakommunikaatio Vinkkipuhe Suomalainen (tai muu) viittomakieli, jolla on puhutusta kielestä eroava kielioppinsa Taktiilinen viittominen ( kädestä käteen -viittominen) Viitottu puhe (viittomat seuraavat puheen sanajärjestystä) Muu vaihtoehto. Mikä? Aina Usein Harvoin koskaan 23. Onko perheenne saanut (tai hankkinut esim. omatoimisesti) opetusta/ohjausta seuraavissa kommunikaatiota tukevissa menetelmissä tai viittomakielessä ennen sisäkorvaistuteleikkausta? Kyllä En osaa sanoa Tukiviittomat (yksittäisiä viittomia tarvittaessa puheen osittaisena tukena) Viitottu puhe (viittomat seuraavat puheen sanajärjestystä) Suomalainen (tai muu) viittomakieli, jolla on puhutusta kielestä eroava kielioppinsa Vinkkipuhe Kuvakommunikaatio Taktiilinen viittominen ( kädestä käteen -viittominen) Sormiaakkoset Muu vaihtoehto. Mikä?

9 24. Jos vastasit edellä myöntävästi, arvioi kuinka paljon perheenne on saanut/hankkinut opetusta/ohjausta kommunikaatiota tukevissa menetelmissä tai viittomakielessä ennen sisäkorvaistuteleikkausta?: Vastauksena voi olla kurssien arvioitu tuntimäärä tai lukumäärä, kurssijaksojen, oppikirjojen taikka sähköisen materiaalin nimikkeitä (esim. itseopiskelussa). 25. Jos vastasit edellä (kysymys nro 23) myöntävästi, mitä kautta perheenne sai (tai hankki esim. omatoimisesti) opetusta/ohjausta kommunikaatiota tukevissa menetelmissä tai viittomakielessä ennen istuteleikkausta? 26. Onko sisäkorvaistutelapselle/-nuorelle myönnetty jotain seuraavista kuntoutusmuodoista ennen sisäkorvaistuteleikkausta? Arvioi kaikkia vaihtoehtoja. Kyllä En osaa sanoa Fysioterapia Toimintaterapia Puheterapia Neuropsykologinen kuntoutus Psykoterapia Ammatillinen kuntoutus Laitoskuntoutusjakso Sopeutumisvalmennuskurssi Muu. Mikä? 27. Jos sisäkorvaistutelapselle/-nuorelle tai perheellenne on myönnetty sopeutumisvalmennuskurssi/ kursseja ennen sisäkorvaistuteleikkausta, missä ja kenen toimesta kurssi(t) järjestettiin? 28. Jos lapselle/nuorelle on myönnetty laitoskuntoutusjakso ennen sisäkorvaistuteleikkausta, missä kuntoutusta järjestettiin ja mikä oli jakson tavoite?

10 ISTUTELEIKKAUKSEN JÄLKEEN 29. Mitä eri kommunikaatiomuotoja sisäkorvaistutelapsi/-nuori käytti keskustellessaan perheensä kanssa kaksi vuotta ensimmäisen istuteleikkauksen jälkeen? Puhuttu kieli Suomalainen (tai muu) viittomakieli, jolla on puhutusta kielestä eroava kielioppinsa Viitottu puhe (viittomat seuraavat puheen sanajärjestystä) Sormiaakkoset Taktiilinen viittominen ( kädestä käteen -viittominen) Tukiviittomat (yksittäisiä viittomia tarvittaessa puheen osittaisena tukena) Vinkkipuhe Eleet, osoitukset, ilmeet Kuvakommunikaatio Muu vaihtoehto. Mikä? Aina Usein Harvoin koskaan 30. Mitä eri kommunikaatiomuotoja perheenne käytti keskustellessaan sisäkorvaistutelapsen/-nuoren kanssa kaksi vuotta (ensimmäisen) istuteleikkauksen jälkeen? Taktiilinen viittominen ( kädestä käteen -viittominen) Tukiviittomat (yksittäisiä viittomia tarvittaessa puheen osittaisena tukena) Puhuttu kieli Kuvakommunikaatio Suomalainen (tai muu) viittomakieli, jolla on puhutusta kielestä eroava kielioppinsa Eleet, osoitukset, ilmeet Viitottu puhe (viittomat seuraavat puheen sanajärjestystä) Sormiaakkoset Vinkkipuhe Muu vaihtoehto. Mikä? Aina Usein Harvoin koskaan 31. Onko perheenne saanut (tai hankkinut esim. omatoimisesti) opetusta/ohjausta seuraavissa kommunikaatiota tukevissa menetelmissä tai viittomakielessä sisäkorvaistuteleikkauksen jälkeen? Kyllä En osaa sanoa Tukiviittomat (yksittäisiä viittomia tarvittaessa puheen osittaisena tukena) Viitottu puhe (viittomat seuraavat puheen sanajärjestystä) Suomalainen (tai muu) viittomakieli, jolla on puhutusta kielestä eroava kielioppinsa Vinkkipuhe Kuvakommunikaatio Taktiilinen viittominen ( kädestä käteen -viittominen) Sormiaakkoset Muu vaihtoehto. Mikä?

11 32. Jos vastasit edellä myöntävästi, arvioi kuinka paljon perheenne on saanut/hankkinut opetusta/ ohjausta kommunikaatiota tukevissa menetelmissä tai viittomakielessä sisäkorvaistuteleikkauksen jälkeen? Vastauksena voi olla kurssien arvioitu tuntimäärä tai lukumäärä, kurssijaksojen, oppikirjojen taikka sähköisen materiaalin nimikkeitä (esim. itseopiskelussa). 33. Jos vastasit edellä (kysymys nro 31) myöntävästi, mitä kautta perheenne sai tai hankki opetusta/ ohjausta kommunikaatiota tukevissa menetelmissä tai viittomakielessä istuteleikkauksen jälkeen? 34. Onko lapselle/nuorelle myönnetty jotain seuraavista kuntoutusmuodoista sisäkorvaistuteleikkauksen jälkeen? Arvioi kaikkia vaihtoehtoja. Kyllä En osaa sanoa Fysioterapia Toimintaterapia Puheterapia Neuropsykologinen kuntoutus Psykoterapia Ammatillinen kuntoutus Laitoskuntoutusjakso Sopeutumisvalmennuskurssi Muu. Mikä? 35. Jos lapselle/nuorelle tai perheellenne on myönnetty sopeutumisvalmennuskurssi/-kursseja sisäkorvaistuteleikkauksen jälkeen, missä ja kenen toimesta kurssi(t) järjestettiin? 36. Jos sisäkorvaistutelapselle/-nuorelle on myönnetty laitoskuntoutusjakso istuteleikkauksen jälkeen, missä kuntoutusta järjestettiin ja mikä oli jakson tavoite?

12 SEURAAVAKSI KYSYMME OPISKELUUN JA TYÖELÄMÄÄN LIITTYVIÄ SEIKKOJA 37. Mikä seuraavista väitteistä kuvaa parhaiten sisäkorvaistutelapsen/nuoren tilannetta tällä hetkellä? - Vastaa tammikuun 2012 mukaisesti. Valitse sopivin vaihtoehto. Hän käy koulua/opiskelee. Hän käy työssä. (Siirry kysymykseen 40.) kumpikaan edellä olevista. Hän... (Kuvaile tilannetta.) 38. Jos sisäkorvaistutelapsi/-nuori käy koulua tai opiskelee, minkä asteen oppilaitos on kyseessä? Vastaa tammikuun 2012 mukaisesti. Valitse sopivin vaihtoehto. Peruskoulun ala-aste Peruskoulun ylä-aste Lukio Ammattikoulu Yliopisto/korkeakoulu Ammattikorkeakoulu Kansanopisto Muu oppilaitos. Mikä? 39. Jos sisäkorvaistutelapsi/-nuori käy koulua tai opiskelee, millainen oppilaitos on kyseessä? Vastaa tammikuun 2012 mukaisesti. Valitse sopivin vaihtoehto. Yleisopetuksen luokka/koulu Kuulovammaisten erityisluokka Kuulovammaisten erityiskoulu Muu kuin kuulovammaisten erityiskoulu tai -luokka Muu, mikä? 40. Onko sisäkorvaistutelapsella/-nuorella käytössään kommunikaatiota tai muuta toimintaa tukeva avustaja/ohjaaja/tulkki hänen nykyisessä oppilaitoksessaan tai työpaikassaan? Vastaa tammikuun 2012 mukaisesti. Valitse sopivin vaihtoehto. Kyllä: ohjaaja (esim. viittomakielen ohjaaja) ole. (Siirry kysymykseen 42.) Kyllä: avustaja (esim. henkilökohtainen avustaja, luokka-avustaja). Kyllä: tulkki (esim. viittomakielentulkki, kirjoitustulkki, puhetulkki) Kyllä: muu vaihtoehto. Mikä?

13 41. Jos vastasit edellä myöntävästi, kuvaile, mitä seuraavista kuuluu avustajan/ohjaajan/tulkin työtehtäviin? Hän toimii... Kyllä En osaa sanoa viitotun puheen tulkkina (joka tuottaa viittomia puhutun kielen sanajärjestyksen mukaan) vinkkipuhetta käyttävänä tulkkina puhetulkkina (joka toistaa ja selventää puhutut viestit) viittomien/viittomakielen opettajana muistiinpanojen kirjoittajana tukiviittomia käyttävänä tulkkina (joka tuottaa yksittäisiä viittomia tarvittaessa puheen tueksi) suomalaista (tai muuta) viittomakieltä käyttävänä tulkkina kirjoitustulkkina (joka kirjoittaa näytölle puhutut viestit) muulla kuin edellä kuvatulla tavalla. Miten? 42. Mitä kommunikaatiota tukevia apuvälineitä tai kuulemista tukevia rakenteita sisäkorvaistutelapsella/-nuorella on käytössään hänen käymässään oppilaitoksessa tai työpaikassa? Vastaa tammikuun 2012 mukaisesti. Arvoi eri vaihtoehtoja. Vaihtoehdot on arvottu satunnaiseen järjestykseen. Kyllä En osaa sanoa RT/FM-laite (RT/FM-äänensiirtojärjestelmä, joka vahvistaa puheäänen vain kuulokojetta käyttävälle) (Pääpanta)mikrofoni+lähetin (jolla oppilaan tai opettajan puheääni vahvistetaan kaikille samassa tilassa tilassa oleville) Dokumenttikamera Akustiikaltaan parannettu huonetila Muu, mi(t)kä: 43. Mitkä kommunikaatiota tukevat palvelut olisivat sisäkorvaistutelapselle/-nuorelle välttämättömät opinnoista/työtehtävistä selviämisen kannalta nykyisessä oppilaitoksessa/työpaikassa? Vastaa tammikuun 2012 tilanteen perusteella. Kyllä En osaa sanoa Tukiviittomia käyttävä tulkki (joka tuottaa yksittäisiä viittomia puheen osittaiseksi tueksi) Viittomien/viittomakielen opettaja Suomalaista viittomakieltä käyttävä tulkki (tällä viittomakielellä on oma, puhutusta kielestä eroava kielioppinsa) Vinkkipuhetta käyttävä tulkki Muistiinpanojen kirjoittaja Viitotun puheen tulkki (joka tuottaa viittomia puhutun kielen sanajärjestyksen mukaan) Kirjoitustulkki (joka kirjoittaa näytölle puhutut viestit) Puhetulkki (jonka tehtävänä on toistaa ja selventää puhutut viestit) Suomenruotsalaista viittomakieltä käyttävä tulkki (tällä viittomakielellä on oma, puhutusta kielestä eroava kielioppinsa) Avustaja/ohjaaja, joka... (Kuvaile:) Muu ehdotus. Mikä?

14 44. Mitkä kommunikaatiota tukevat apuvälineet tai kuulemista tukevat rakenteet olisivat sisäkorvaistutelapselle/-nuorelle välttämättömät opinnoista/työtehtävistä selviämisen kannalta nykyisessä oppilaitoksessa/työpaikassa? Vastaa tammikuun 2012 tilanteen perusteella. Arvoi eri vaihtoehtoja. Vaihtoehdot on arvottu satunnaiseen järjestykseen. Kyllä En osaa sanoa Huonetilan akustoinnin parantaminen RT/FM-laite (RT/FM-äänensiirtojärjestelmä, joka vahvistaa puheäänen vain kuulokojetta käyttävälle) (Pääpanta)mikrofoni+lähetin (jolla oppilaan tai opettajan puheääni vahvistetaan kaikille samassa tilassa tilassa oleville) Dokumenttikamera Kuunteluolosuhteiden kartoitus Muu, mi(t)kä: KYSYMME VIELÄ AJATUKSIANNE SISÄKORVAISTUTELAPSEN/-NUOREN TULEVAISUUDESTA 45. Missä arvioit sisäkorvaistutelapsen/-nuoren olevan viiden vuoden kuluttua, keväällä 2017? Merkitse 1-2 vaihtoehtoa. Vaihtoehdot on arvottu satunnaiseen järjestykseen. Yliopistossa/korkeakoulussa Erityisryhmille tarkoitetussa ammattioppilaitoksessa Peruskoulun ylä-asteella yleisopetuksessa Ammattikorkeakoulussa Ammattioppilaitoksessa, yleisopetuksessa Lukiossa kuulovammaisten luokalla Työelämässä Lukiossa yleisopetuksessa Kansanopistossa Peruskoulun ylä-asteella kuulovammaisten erityisluokalla Muussa oppilaitoksessa. Missä? Muu vaihtoehto, mikä? 46. Mitä seuraavia kommunikaatiota tukevia palveluja arvioit sisäkorvaistutelapsen/-nuoren tarvitsevan opiskelussa, työssä tai vapaa-aikana viiden vuoden kuluttua? Kyllä En osaa sanoa Puhetulkki (jonka tehtävänä on toistaa ja selventää puhutut viestit) Suomenruotsalaista viittomakieltä käyttävä tulkki (tällä viittomakielellä on oma, puhutusta kielestä eroava kielioppinsa) Vinkkipuhetta käyttävä tulkki Tukiviittomia käyttävä tulkki (joka tuottaa yksittäisiä viittomia puheen osittaiseksi tueksi) Kirjoitustulkki (joka kirjoittaa näytölle puhutut viestit) Muistiinpanojen kirjoittaja Suomalaista viittomakieltä käyttävä tulkki (tällä viittomakielellä on oma, puhutusta kielestä eroava kielioppinsa) Viitotun puheen tulkki (joka tuottaa viittomia puhutun kielen sanajärjestyksen mukaan) Avustaja/ohjaaja, joka... (Kuvaile:) Muu ehdotus. Mikä?

15 47. Jos arvioit sisäkorvaistutelapsen/-nuoren tarvitsevan kommunikaatiota tukevia tulkkaus- tai muita palveluja viiden vuoden kuluttua, kuvaile esimerkein, millaisissa yhteyksissä palvelut olisivat tarpeen: 48. Mitä seuraavista kuntoutusmuodoista arvioit SI-lapsen/nuoren tarvitsevan viiden vuoden kuluttua? Arvioi kaikkia vaihtoehtoja. Kyllä En osaa sanoa Fysioterapia Toimintaterapia Puheterapia Neuropsykologinen kuntoutus Psykoterapia Ammatillinen kuntoutus Laitoskuntoutusjakso Sopeutumisvalmennuskurssi Muuta, mitä? KYSYMME LOPUKSI MUITA TAUSTATIETOJA 49. Sisäkorvaistutelapsen/-nuoren sukupuoli: Nainen Mies 50. Minkä yliopistollisen sairaalan asiakkaana sisäkorvaistutelapsi/-nuori on tällä hetkellä? Helsingin seudun yliopistollinen keskussairaala Turun yliopistollinen keskussairaala Oulun yliopistollinen sairaala Tampereen yliopistollinen sairaala Kuopion yliopistollinen sairaala 51. Onko sisäkorvaistutelapsen/-nuoren kuulovian syy tiedossa? Kyllä. Kuulovian syynä on:

16 52. Onko sisäkorvaistutelapsella/-nuorella kuulovian lisäksi muita lisävaikeuksia? Mitä ne ovat? Vastauksia voi olla useita. muita lisävaikeuksia Näkövamma Oireyhtymä, mikä? Kehitysvamma Etenevä sairaus, mikä: Kielellisen kehityksen erityisvaikeus Lukivaikeus Epäily lisävaikeuksista, mutta ei virallista diagnoosia. Millaisia vaikeuksia? Muunlaisia vaikeuksia, mitä? Autismin kirjon ongelma En tiedä/en osaa sanoa 53. Kuulovian mahdollinen eteneminen ennen sisäkorvaistuteleikkausta. Valitse sopivin vaihtoehto. etenevä kuulovika Kuulovika edennyt varhaislapsuudessa ja johtanut istuteleikkaukseen alle 5-vuotiaana Kuulovika edennyt ja johtanut istuteleikkaukseen 5 9 vuoden iässä Kuulovika edennyt ja johtanut istuteleikkaukseen vuoden iässä Kuulovika edennyt ja johtanut istuteleikkaukseen yli 15 vuoden iässä 54. Mikä seuraavista kuvaa parhaiten lapsen/nuoren sisäkorvaistutteen ja/tai kuulokojeen käyttöä tällä hetkellä? Valitse sopivin vaihtoehto. Sisäkorvaistute yhdessä korvassa, ei kuulokojetta vastakkaisessa korvassa Sisäkorvaistute yhdessä korvassa, kuulokoje vastakkaisessa korvassa Sisäkorvaistute molemmissa korvissa Muu vaihtoehto, mikä? 55. Kun lapsi/nuori alkoi käyttää kuulokojetta/-kojeita, oliko kuulokoje(et) sovitettu... vain toiseen korvaan molempiin korviin 56. Jos sisäkorvaistutelapsella/-nuorella on myös kuulokoje, mikä oli kuulokojeen/-kojeiden sovitusikä? vuotta kuukautta

17 57. Millä tavoin lapsi/nuori käytti kuulokojetta/-kojeita ennen sisäkorvaistutetta? Valitse sopivin vaihtoehto. Kokeili kuulokojetta muutaman kuukauden ajan Käytti kuulokojetta säännöllisesti vain toisessa korvassa Käytti kuulokojeita säännöllisesti molemmissa korvissa 58. Kuinka usein lapsi/nuori nykyisin käyttää sisäkorvaistutetta? Valitse sopivin vaihtoehto. Hän käyttää sisäkorvaistutetta säännöllisesti (yli 8 t päivässä) Hän käyttää sisäkorvaistutetta muutaman tunnin ajan päivittäin (esim. koulussa) Hän käyttää sisäkorvaistutetta satunnaisesti (harvoin) Hän ei käytä sisäkorvaistutetta 59. Tässä voit halutessasi kuvailla, miksi ja millaisissa tilanteissa lapsi/nuori ei käytä sisäkorvaistutetta: 60. Onko mielessäsi joitain sellaisia toimenpiteitä, joiden avulla sisäkorvaistutetta käyttävän lapsen/ nuoren kuntoutusta, kommunikaation tukemista tai opiskelua tulisi kehittää? Voit kirjoittaa tähän myös muita, tämän kyselyn herättämiä ajatuksia.

18

19 TUTKIMUKSEN JATKO-OSAAN OSALLISTUMINEN? 61. Oletteko käytettävissä tämän kyselyn jälkeen tehtävään henkilökohtaiseen haastatteluun, jossa selvitetään tarkemmin sisäkorvaistutelapsen/-nuoren kuntoutukseen ja kommunikaatioon tukemiseen liittyviä tarpeita? Haastattelussa pyritään selvittämään erityisesti lasten ja nuorten tarpeita heiltä itseltään. Haastattelu kestää noin minuuttia. Haastattelija edustaa Humanistista ammattikorkeakoulua. Kyllä. Annan yhteystiedot jäljempänä. En/emme ole käytettävissä haastatteluun. 62. Jos olette halukas osallistumaan haastattelututkimukseen, ilmoittakaa tässä yhteystietonne (alaikäisen sisäkorvaistutelapsen/-nuoren kohdalla HUOLTAJAN YHTEYSTIEDOT): Etunimi Sukunimi Puhelin tai sähköposti Osoite Postinumero Postitoimipaikka 63. Miten haluatte teihin otettavan yhteyttä haastatteluajan sopimista varten? Sähköpostitse Puhelimitse Kirjeitse Muistittehan merkitä lomakkeen alkuun saatekirjeen yläosassa olevan koodin? Lämmin kiitos kyselyyn käyttämästänne ajasta! Kaikki vastaukset tallennetaan ja käsitellään henkilösuojaa kunnioittaen sekä raportoidaan asianmukaisesti siten, että vastaajat eivät ole millään tavoin tunnistettavissa.

20

T ÄLLÄ KY SELYLOMAKKEELLA VOIV A T V AST A T A Sisäkorvaistutetta käyttävät 18-vuotta täyttäneet nuoret (yksin tai yhdessä huoltajan kanssa).

T ÄLLÄ KY SELYLOMAKKEELLA VOIV A T V AST A T A Sisäkorvaistutetta käyttävät 18-vuotta täyttäneet nuoret (yksin tai yhdessä huoltajan kanssa). Sisäkorvaistutteen saaneiden lasten kuntoutuksen ja tulkkauspalvelujen tarkoituksenmukaisuus ja tulevaisuuden tarve -tutkimushanke. HUMAK & KELA 2011-2012 T ÄLLÄ KY SELYLOMAKKEELLA VOIV A T V AST A T A

Lisätiedot

Toivon tietoa sairaudestani

Toivon tietoa sairaudestani Liite 5 N1 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 1. Hyvä kurssilainen! Olet osallistumassa narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssille. Tämä kyselylomake

Lisätiedot

Koulutuksen saatavuus omalla kielellä viittomakielisen yhteisön näkökulma

Koulutuksen saatavuus omalla kielellä viittomakielisen yhteisön näkökulma Koulutuksen saatavuus omalla kielellä viittomakielisen yhteisön näkökulma Kieliparlamentti 27.3.2013 Vähemmistöjen kielikoulutus Tieteiden talo, Helsinki Markku Jokinen Toiminnanjohtaja Kuurojen Liitto

Lisätiedot

Liite 11. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 2. Hyvä kurssilainen!

Liite 11. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 2. Hyvä kurssilainen! Liite 11 N2 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 2. Hyvä kurssilainen! Olet osallistumassa narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssin toiselle jaksolle.

Lisätiedot

Toivon tietoa sairaudestani

Toivon tietoa sairaudestani Liite 4 LY1 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan yläasteella olevan nuoren kyselylomake 1. Hyvä kurssilainen! Olet osallistumassa narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssille.

Lisätiedot

Sisäkorvaistutteen saaneiden lasten kuntoutuksen ja tulkkauspalvelujen tarkoituksenmukaisuus ja tulevaisuuden tarve. 2. vaiheen haastattelututkimus.

Sisäkorvaistutteen saaneiden lasten kuntoutuksen ja tulkkauspalvelujen tarkoituksenmukaisuus ja tulevaisuuden tarve. 2. vaiheen haastattelututkimus. Sisäkrvaistutteen saaneiden lasten kuntutuksen ja tulkkauspalvelujen tarkituksenmukaisuus ja tulevaisuuden tarve. 2. vaiheen haastattelututkimus. ---------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 2

Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 2 Liite 9 LA2 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 2 Hyvä kurssilainen! Osallistut narkolepsiaa sairastavien lasten sopeutumisvalmennuskurssin

Lisätiedot

Vastaamisen jälkeen lomakkeet suljetaan luokassa kirjekuoreen, joka lähetetään Terveyden ja hyvinvoinnin

Vastaamisen jälkeen lomakkeet suljetaan luokassa kirjekuoreen, joka lähetetään Terveyden ja hyvinvoinnin ETUSIVU Olet osallistumassa Kouluterveyskyselyyn. Tutkimuksesta vastaa Terveyd ja hyvinvoinnin laitos. Lomakkeessa kysytään terveyte, hyvinvointiin ja koulunkäyntiin liittyviä asioita. Vastauksesi on arvokas,

Lisätiedot

K U U L O A L A N J Ä R J E S T Ö J E N LASTEN VAALITEESIT YHDENVERTAISUUS

K U U L O A L A N J Ä R J E S T Ö J E N LASTEN VAALITEESIT YHDENVERTAISUUS K U U L O A L A N J Ä R J E S T Ö J E N OIKEUS APUVÄLINEISIIN Kuulovammaisen lapsen ja nuoren yksilöllisiin apuvälineisiin panostaminen on investointi sujuvaan opiskelupolkuun ja tulevaisuuden työhön.

Lisätiedot

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 2.

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 2. Liite 13 Vanhemman/huoltajan kyselylomake 2. VLY2 Hyvä kuntoutujan vanhempi/huoltaja, Tämä kyselylomake on toinen osa tutkimusta narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskursseista,

Lisätiedot

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1.

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1. Liite 8 Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1. VN1 Hyvä kuntoutujan vanhempi/huoltaja, Tämä kyselylomake on osa tutkimusta narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskursseista, jollaiseen

Lisätiedot

Kysely kotona asuvien vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista

Kysely kotona asuvien vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista Valitse kohde. 1 (13) 28.3.2014 Kysely kotona asuvien 15-35 -vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista A. Taustatiedot Syntymävuosi? Sukupuoli? nainen mies Äidinkieli? suomi ruotsi muu Postinumero?

Lisätiedot

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016 RAY tukee -barometri 2016 JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN 1. Kuinka usein olet osallistunut tämän sosiaali- ja terveysalan järjestön toimintaan 12 viime kuukauden aikana? Järjestöllä tarkoitetaan tässä

Lisätiedot

Liite 3 LA1. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 1.

Liite 3 LA1. Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 1. Liite 3 LA1 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan koulunsa aloittavan tai alakoulussa olevan lapsen kyselylomake 1. Hyvä kurssilainen! Osallistut narkolepsiaa sairastavien lasten sopeutumisvalmennuskurssille.

Lisätiedot

Tulkkiprofiili Puhevammaisten tulkit

Tulkkiprofiili Puhevammaisten tulkit in ilmoitettujen tietojen perusteella asiakkaan tulkkitilaukseen etsitään asiakkaalle sopiva tulkki 1 perustiedot Sukunimi ja etunimet Työnantaja/toiminimi Tulkki toimii seuraavilla välitysalueilla Etelä-Suomi

Lisätiedot

Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, 17801 KUHMOINEN (03) 552 2111 23.1.2012

Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, 17801 KUHMOINEN (03) 552 2111 23.1.2012 Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, 17801 KUHMOINEN (03) 552 2111 23.1.2012 KOPOLAN KURSSIKESKUKSEN TOIMINTA 2012 1. SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT Kuuroutuneiden ja vaikeasti huonokuuloisten sopeutumisvalmennuskurssit.

Lisätiedot

VIERASKIELISYYDEN HUOMIOON OTTAMINEN YLIOPPILASTUTKINNOSSA

VIERASKIELISYYDEN HUOMIOON OTTAMINEN YLIOPPILASTUTKINNOSSA YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN 16.5.2019 VIERASKIELISYYDEN HUOMIOON OTTAMINEN YLIOPPILASTUTKINNOSSA Toimitetaan Ylioppilastutkintolautakuntaan postitse tai tietoturvallisella tavalla:

Lisätiedot

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 2.

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 2. Liite 12 Vanhemman/huoltajan kyselylomake 2. VLA2 Hyvä kuntoutujan vanhempi/huoltaja, Tämä kyselylomake on toinen osa tutkimusta narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskursseista,

Lisätiedot

Liite 1. Saatekirje SAATEKIRJE VAASA HYVÄ VASTAANOTTAJA

Liite 1. Saatekirje SAATEKIRJE VAASA HYVÄ VASTAANOTTAJA Liite 1. Saatekirje SAATEKIRJE VAASA 19.11.2012 HYVÄ VASTAANOTTAJA Opiskelen Vaasan ammattikorkeakoulussa sosiaali- ja terveysalan yksikössä sairaanhoitajan tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Teen opinnäytetyönäni

Lisätiedot

Kuuleeko koulu? - tutkimushanke. Kuuleko koulu? - kehi2ämishanke. Koulutushanke Valteri ja POVer. Tutkimushanke Oulun ja Jyväskylän yliopisto

Kuuleeko koulu? - tutkimushanke. Kuuleko koulu? - kehi2ämishanke. Koulutushanke Valteri ja POVer. Tutkimushanke Oulun ja Jyväskylän yliopisto Kuuleeko koulu? tutkimushanke Kuuleko koulu? kehi2ämishanke Koulutushanke Valteri ja POVer Tutkimushanke Oulun ja Jyväskylän yliopisto 1 19.9.16 Hankkeen taustaryhmä: * Kuulovammaisten lasten vanhempain

Lisätiedot

Vertaisarvioijien hakulomake

Vertaisarvioijien hakulomake - kansallinen ja kansainvälinen vertaisarviointi Henkilötiedot Titteli Etunimi Valokuva: Sukunimi Sukupuoli: Nainen Mies Syntymäaika: Kansallisuus: Osoite: Puhelinnumero: E-mail: Vertaisarvioinnin kannalta

Lisätiedot

Kuntoutuksen vieraankielen tulkkauspalvelujen järjestäminen KUTU-hanke

Kuntoutuksen vieraankielen tulkkauspalvelujen järjestäminen KUTU-hanke Kuntoutuksen vieraankielen tulkkauspalvelujen järjestäminen KUTU-hanke KUTUPA-projekti 30.4.2015-29.2.2016 KUTUPA2-projekti 1.3.-31.8.2016 Noora Heinonen Projektipäällikkö 21.1.2016 Lähtökohdat Kelalla

Lisätiedot

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1 Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK 2018 3/14/2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen18 29

Lisätiedot

Oppilaitosverkon tarkistus

Oppilaitosverkon tarkistus 1 (7) 1. Tämä kysely koskee seuraavaa koulutuksen järjestäjää: Koulutuksen järjestäjä Järjestäjätunnus Oppilaitosverkon tarkistuksessa selvitetään koulutuksen järjestäjän oppilaitoksissa (1) tapahtuneet

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

PALAUTE KOULUSTA 1 (6)

PALAUTE KOULUSTA 1 (6) 1 (6) PALAUTE KOULUSTA Hyvä opettaja, Oppilas on tulossa Satakunnan keskussairaalan lastenneurologian yksikköön tutkimuksiin. Koulutilanteen kartoitus on osa tutkimusta ja yhteistyö opettajan kanssa on

Lisätiedot

Haku viittomakieliseen luokanopettajakoulutukseen

Haku viittomakieliseen luokanopettajakoulutukseen JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta Opettajankoulutuslaitos 2001 Haku viittomakieliseen luokanopettajakoulutukseen Henkilötiedot Suku- ja etunimet Henkilötunnus (pv,kk,vv ja tunnusosa) Äidinkieli

Lisätiedot

Turun Seudun Yksinhuoltajat ry KaMu-projekti projektikoordinaattori Marika Huurre p: 044-5757 696 e-mail:kamuturku@luukku.com PERHEEN TAUSTATIEDOT

Turun Seudun Yksinhuoltajat ry KaMu-projekti projektikoordinaattori Marika Huurre p: 044-5757 696 e-mail:kamuturku@luukku.com PERHEEN TAUSTATIEDOT PERHEEN TAUSTATIEDOT NIMI (LAPSEN): OSOITE: IKÄ: ASUINALUE: PUHELIN: HUOLTAJA: E-MAIL: HARRASTUKSET: KOTIELÄIMET: ALLERGIAT: MUUTA HUOMIOITAVAA/TOIVEITA: OPISKELIJAN TAUSTATIEDOT NIMI: OSOITE: IKÄ: ASUINALUE:

Lisätiedot

Puhevammaisten tulkkipalvelut seminaari

Puhevammaisten tulkkipalvelut seminaari Puhevammaisten tulkkipalvelut seminaari Jyväskylän ammattikorkeakoulu 4.12.2007 klo. 12-16 projektipäällikkö Pirkko Jääskeläinen Puhevammaisten tulkkipalvelun oikeus! Kuka on puhevammainen? Miten tulkkipalvelua

Lisätiedot

FSD1217 Ammatti, sukupuoli ja työmarkkinat : aineistot 1983-1991

FSD1217 Ammatti, sukupuoli ja työmarkkinat : aineistot 1983-1991 KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD Ammatti, sukupuoli ja työmarkkinat : aineistot - Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata

Lisätiedot

Liitteet. Kohderyhmän ikä ja elämäntyyli. Liite I. Kyselylomake

Liitteet. Kohderyhmän ikä ja elämäntyyli. Liite I. Kyselylomake Liitteet Liite I. Kyselylomake Kohderyhmän ikä ja elämäntyyli 1. Onko yritys määritellyt kohderyhmän iän mallistolle, jota olet viimeksi suunnitellut tai jota suunnittelet parhaillaan? a. on, kohderyhmän

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus

Ammatillinen koulutus Ammatillinen koulutus pähkinänkuoressa AMMA projekti, 2005. Ammatillinen koulutus maahanmuuttajille. YLIOPISTOT 4-7 vuotta Suomen koulutusjärjestelmä AMMATTIKORKEA- KOULUT, 4 vuotta Suomessa kaikki käyvät

Lisätiedot

Kehityskeskustelulomake

Kehityskeskustelulomake Kehityskeskustelulomake Täytetty: PERUSTIEDOT Henkilötiedot Nimi: Syntymäaika: Osoite: Puhelin: E-mail: Huoltajan yhteystiedot: Opiskelu Ryhmänohjaajan/luokanvalvojan nimi: Mitkä asiat ovat hyvin elämässäsi

Lisätiedot

LAPSEN /NUOREN KOULU/OPPILAITOS/VARHAISKASVATUSPAIKKA (nimi, ryhmä/lk, opettaja)

LAPSEN /NUOREN KOULU/OPPILAITOS/VARHAISKASVATUSPAIKKA (nimi, ryhmä/lk, opettaja) LOMAKKEEN VASTAANOTTO: LOMAKKEEN KÄSITTELY: LAPSEN / NUOREN PERUSTIEDOT Nimi LAPSEN /NUOREN KOULU/OPPILAITOS/VARHAISKASVATUSPAIKKA (nimi, ryhmä/lk, opettaja) HUOLTAJIEN PERUSTIEDOT Äidin nimi Työtön Työssä

Lisätiedot

SOPEUTUMISVALMENNUS-KURSSIHAKEMUS 2015

SOPEUTUMISVALMENNUS-KURSSIHAKEMUS 2015 Sivu 1 / 7 SOPEUTUMISVALMENNUS-KURSSIHAKEMUS 2015 Kirjoittakaa vastauksenne selvästi sille varattuun tilaan tai merkitkää x teihin sopivaan vastausvaihtoehtoon Hakijan koko nimi: Syntymäaika ja sosiaaliturvatunnus:

Lisätiedot

Mitä mieltä olette viittomakieltä käyttävän määritelmästä?

Mitä mieltä olette viittomakieltä käyttävän määritelmästä? Kysymyksiä: Mitä mieltä olette viittomakieltä käyttävän määritelmästä? (KLVL ry) on tyytyväinen siihen, että lakiin ei ole sisällytetty kuulovammaan perustuvaa lääketieteellistä määrittelyä ja näin ollen

Lisätiedot

Selvitys vammaispalveluiden (palveluasumisen ja henkilökohtaisen avun) hankinnoista kunnissa.

Selvitys vammaispalveluiden (palveluasumisen ja henkilökohtaisen avun) hankinnoista kunnissa. Selvitys vammaispalveluiden (palveluasumisen ja henkilökohtaisen avun) hankinnoista kunnissa. Kenelle: Kysely kunnan vammaispalveluista vastaavalle viranhaltijalle. Kyselyn tarkoitus: Kyselyn avulla selvitetään

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Minna Rantanen, Kela Läntinen vakuutuspiiri TYKS 17.5.2016 Saajat Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen / vaativan lääkinnällisen

Lisätiedot

Kielten oppiminen ja muuttuva maailma

Kielten oppiminen ja muuttuva maailma Kielten oppiminen ja muuttuva maailma Tarja Nikula (Soveltavan kielentutkimuksen keskus) Anne Pitkänen-Huhta (Kielten laitos) Peppi Taalas (Kielikeskus) Esityksen rakenne Muuttuvan maailman seuraamuksia

Lisätiedot

Esitietolomake kuntoutustutkimusta varten

Esitietolomake kuntoutustutkimusta varten Esitietolomake kuntoutustutkimusta varten Tuo täytetty lomake mukanasi ensimmäiselle vastaanotolle. Kysymysten tarkoitus on palauttaa mieleesi asioita, joilla on merkitystä tulevaisuutesi suunnittelussa.

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE OPETTAJALLE JA ERITYISOPETTAJALLE

KYSELYLOMAKE OPETTAJALLE JA ERITYISOPETTAJALLE KYSELYLOMAKE OPETTAJALLE JA ERITYISOPETTAJALLE luokka-asteille 1-6 Oppilaan nimi: _ Luokka: Koulun yhteystiedot: Osoite _ Puhelin Luokanopettaja/luokanvalvoja: Nimi: Puhelin: Sähköposti: _ Kuinka kauan

Lisätiedot

Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille

Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille Ranuan kr. kansanopiston erityislinja on tarkoitettu kehitysvammaisille ja muille erityistä tukea tarvitseville. Toiminta käynnistyi vuonna 2003 kehitysvammaisten

Lisätiedot

Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Asiantuntija- ja keskustelutilaisuus narkolepsialasten vanhemmille ja aikuispotilaille 4.2.2011 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren,

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN 25.10.2017 25.10.2017 Kaurialan lukio Mistä kouluun liittyvistä asioista olette keskustelleet kotona? Yhteystietoja koulumme kotisivut: www.kktavastia.fi/ ryhmänohjaajan sähköpostiosoite:

Lisätiedot

Vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelu

Vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelu Vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelu kun tarvitset tulkkausta puhevamman takia www.kela.fi/vatu Mikä on vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelu? Vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelu edistää vammaisten

Lisätiedot

Tuumasta toimeen lasten kasvun tukemisen resurssit luovasti käyttöön hanke 2006 2008. Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma

Tuumasta toimeen lasten kasvun tukemisen resurssit luovasti käyttöön hanke 2006 2008. Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma Lapsen kotoutumissuunnitelma on suunnattu kaikille alle 17 vuotiaille maahanmuuttajalapsille heidän kotoutumisensa tueksi ja tarvittavien tietojen siirtymiseksi.

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. 1. Ikäryhmä. 2. Sukupuoli. 3. Äidinkieli. 4. Maakunta, jossa opiskelet

TAUSTATIEDOT. 1. Ikäryhmä. 2. Sukupuoli. 3. Äidinkieli. 4. Maakunta, jossa opiskelet TAUSTATIEDOT Tervetuloa kehittämään ammatillisen koulutuksen digitalisaation tulevaisuutta! Kyselyllä saadaan tietoa siitä, kuinka digitalisaation vaikutukset näkyvät ammatillisessa koulutuksessa opiskelijan

Lisätiedot

Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa

Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa 23.9.2014 Irma Paso vakuutussihteeri, kuntoutuksen etuusvastaava Kela, Oulun vakuutuspiiri Ammatillinen kuntoutusjärjestelmä Suomessa 1/2 Kuntoutuksen

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/ KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2521 Nuorisobarometri 1995 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti

Lisätiedot

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä esityispalveluista 1. 1. Vastaajan taustatiedot Etunimi Sukunimi Sähköposti Organisaatio, jota vastaus edustaa Mahdollinen tarkennus Pekka Räsänen pekka.rasanen@kpsaatio.

Lisätiedot

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten?

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten? TULOHAASTATTELULOMAKE Tämän lomakkeen tarkoituksena on helpottaa opiskelusi aloitusta ja suunnittelua. Luokanvalvojasi keskustelee kanssasi lomakkeen kysymyksistä ja perehdyttää Sinut ammatillisiin opintoihin.

Lisätiedot

Kysely narkolepsiaa sairastavia lapsia ja nuoria hoitaville lääkäreille 2012

Kysely narkolepsiaa sairastavia lapsia ja nuoria hoitaville lääkäreille 2012 Liite 21 Kysely narkolepsiaa sairastavia lapsia ja nuoria hoitaville lääkäreille 2012 Hyvä narkolepsiaan sairastuneita lapsia ja nuoria hoitava lääkäri, Olen saanut tietooni, että osallistut sairaalassanne

Lisätiedot

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä JOPO Joustava perusopetus 1/2 Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä Uudenmaankatu 17 Rehtori Janne Peräsalmi 05800 Hyvinkää Vehkojan koulu 0400-756276 janne.peräsalmi@hyvinkää.fi

Lisätiedot

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Blogit kunniaan 2008 -kysely Yhteenvetoraportti N=1049 Julkaistu: 28.4.2008 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Kuinka usein luet blogeja? 1. En koskaan 57 5,43% 2. Harvemmin kuin kerran viikossa 135 12,87%

Lisätiedot

Onko lainsäädäntö yhteistyön tuki vai kompastuskivi? Kokemuksia Manuva-hankkeesta

Onko lainsäädäntö yhteistyön tuki vai kompastuskivi? Kokemuksia Manuva-hankkeesta Onko lainsäädäntö yhteistyön tuki vai kompastuskivi? Kokemuksia Manuva-hankkeesta 1.10.2012 Koulun ja lastensuojelun yhteistyö -seminaari Sannakaisa Koskinen Pistarit 1. Peruste oleskeluluvan myöntämiselle

Lisätiedot

+ + Lapsesta ei ole mitään henkilöllisyyttä tai kansalaisuusasemaa osoittavaa todistusta tai asiakirjaa KAN_1C_100214PP +

+ + Lapsesta ei ole mitään henkilöllisyyttä tai kansalaisuusasemaa osoittavaa todistusta tai asiakirjaa KAN_1C_100214PP + KAN_1C 1 *1169601* KANSALAISUUSHAKEMUKSEN KANSSAHAKIJANA OLEVAN 15-17 -VUOTIAAN LAPSEN LIITELOMAKE Tämä liitelomake on tarkoitettu 15-17 -vuotiaalle lapselle (kanssahakija), jolle haetaan Suomen kansalaisuutta

Lisätiedot

Kommunikaatio-ohjaus osaksi puhevammaisen ihmisen arkea. Eija Roisko Kehitysvammaliitto/Tikoteekki

Kommunikaatio-ohjaus osaksi puhevammaisen ihmisen arkea. Eija Roisko Kehitysvammaliitto/Tikoteekki Kommunikaatio-ohjaus osaksi puhevammaisen ihmisen arkea Eija Roisko Kehitysvammaliitto/Tikoteekki 12.5.2017 Kommunikoinnin palvelut nyt Kommunikoinnin peruskartoitus Terveydenhuolto Puheterapia -palvelut

Lisätiedot

Hakemus koulutuskokeiluun

Hakemus koulutuskokeiluun Hakemus 1 (6) Hakemus koulutuskokeiluun Hakemus tulee täyttää huolellisesti. Puutteellisia hakemuksia emme voi käsitellä. *) merkityt ovat pakollisia tietoja Koulutuskokeilijan tiedot *Sukunimi *Etunimet

Lisätiedot

KUULON APUVÄLINETTÄ KÄYTTÄVÄN LAPSEN HYVÄ KUNTOUTUSKÄYTÄNTÖ. Antti Aarnisalo

KUULON APUVÄLINETTÄ KÄYTTÄVÄN LAPSEN HYVÄ KUNTOUTUSKÄYTÄNTÖ. Antti Aarnisalo KUULON APUVÄLINETTÄ KÄYTTÄVÄN LAPSEN HYVÄ KUNTOUTUSKÄYTÄNTÖ Antti Aarnisalo Kelan ja terveydenhuollon asiantuntijat ovat yhteistyössä laatineet suosituksen kuulon apuvälinettä (akustinen kuulokoje, sisäkorvaistute

Lisätiedot

BeLL KyseLyLomaKe www.bell-project.eu

BeLL KyseLyLomaKe www.bell-project.eu Q BeLL Kyselylomake www.bell-project.eu Hyvä aikuisopiskelija! Tämän kyselyn tarkoituksena on koota aikuisopiskelijoiden kokemuksia aikuisopiskelusta ja sen hyödyistä. Kysely on tarkoitettu omaehtoisesti

Lisätiedot

Hakemus koulutuskokeiluun

Hakemus koulutuskokeiluun Hakemus 1 (5) Hakemus koulutuskokeiluun Koulutuskokeilijan tiedot Sukunimi Etunimet Kutsumanimi Henkilötunnus Äidinkieli Asuinkunta Kotikunta Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Matkapuhelin Sähköposti

Lisätiedot

HAKEMUS: KOULUNKÄYNNIN JA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS. 1. Henkilötiedot. Sukunimi:

HAKEMUS: KOULUNKÄYNNIN JA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS. 1. Henkilötiedot. Sukunimi: 1 HAKEMUS: Turun kristillinen opisto / opiskelijavalinnat Lustokatu 7 20380 TURKU KOULUNKÄYNNIN JA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUKSEN AMMATTITUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS (Opisto täyttää: hakemus vastaanotettu:

Lisätiedot

Kuntoutus-Auris toteuttaa vuonna 2014 Valkeassa talossa Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuksen perhekursseja sekä lasten yksilöllisiä

Kuntoutus-Auris toteuttaa vuonna 2014 Valkeassa talossa Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuksen perhekursseja sekä lasten yksilöllisiä KUNTOUTUSKALENTER I 2014 Kuntoutus-Auris toteuttaa vuonna 2014 Valkeassa talossa Kelan kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuksen perhekursseja sekä lasten yksilöllisiä kuntoutuksen perhejaksoja. Kuntoutuspäätöstä

Lisätiedot

Ennakointitietokysely 2016 Pirkanmaan yläkoulujen erityisopettajille

Ennakointitietokysely 2016 Pirkanmaan yläkoulujen erityisopettajille Ennakointitietokysely 2016 Pirkanmaan yläkoulujen erityisopettajille Ohjeet: Erityisluokanopettaja, arvioi vastauksissa vain oman luokkasi (tai vastaavan ryhmän) oppilaita. Laaja-alainen erityisopettaja,

Lisätiedot

SOPEUTUMISVALMENNUS-KURSSIHAKEMUS 2015

SOPEUTUMISVALMENNUS-KURSSIHAKEMUS 2015 Sivu 1 / 6 SOPEUTUMISVALMENNUS-KURSSIHAKEMUS 2015 Kirjoittakaa vastauksenne selvästi sille varattuun tilaan tai merkitkää x teihin sopivaan vastausvaihtoehtoon Hakijan koko nimi: Syntymäaika ja sosiaaliturvatunnus:

Lisätiedot

+ + KANSALAISUUSHAKEMUKSEN KANSSAHAKIJANA OLEVAN VUOTIAAN LAPSEN LIITELOMAKE

+ + KANSALAISUUSHAKEMUKSEN KANSSAHAKIJANA OLEVAN VUOTIAAN LAPSEN LIITELOMAKE KAN_1C 1 *1169601* KANSALAISUUSHAKEMUKSEN KANSSAHAKIJANA OLEVAN 15-17 -VUOTIAAN LAPSEN LIITELOMAKE Tämä liitelomake on tarkoitettu 15-17 -vuotiaalle lapselle (kanssahakija), jolle haetaan Suomen kansalaisuutta

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2018 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.4. 11.5.2018 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4278 oppilaan noin 8400:lle huoltajalle Kyselyyn vastasi

Lisätiedot

Kommunikaatio ja vuorovaikutus

Kommunikaatio ja vuorovaikutus Kommunikaatio ja vuorovaikutus Vuorovaikutus Vuorovaikutusta on olla kontaktissa ympäristöön ja toisiin ihmisiin. Vuorovaikutus on tiedostettua tai tiedostamatonta. Kommunikaatio eli viestintä Kommunikaatio

Lisätiedot

Asiakas voi pyytää toisen vammaryhmän tulkkia. Kela, Lakiyksikkö Vammaisetuusryhmä

Asiakas voi pyytää toisen vammaryhmän tulkkia. Kela, Lakiyksikkö Vammaisetuusryhmä Asiakas voi pyytää toisen vammaryhmän tulkkia Kela, Lakiyksikkö Vammaisetuusryhmä Miksi tulkkaus on järjestetty vammaryhmän mukaan? Kela hankkii tulkkauspalvelun ulkopuolisilta palveluntuottajilta tarjouskilpailuna

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN 13.10.2016 13.10.2016 Kaurialan lukio Mistä kouluun liittyvistä asioista olette keskustelleet kotona? Yhteystietoja koulumme kotisivut: www.kktavastia.fi/ ryhmänohjaajan sähköpostiosoite:

Lisätiedot

WHOQOL BREF MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN ELÄMÄNLAATUMITTARI LYHYT VERSIO. Vain tutkijoiden sisäiseen käyttöön_ (Only for internal use for researchers).

WHOQOL BREF MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN ELÄMÄNLAATUMITTARI LYHYT VERSIO. Vain tutkijoiden sisäiseen käyttöön_ (Only for internal use for researchers). WHOQOL BREF MAAILMAN TERVEYSJÄRJESTÖN ELÄMÄNLAATUMITTARI LYHYT VERSIO Vain tutkijoiden sisäiseen käyttöön_ (Only for internal use for researchers). Kaavat eri ulottuvuuksien yhteispisteiden laskemiseen

Lisätiedot

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin

Lisätiedot

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6 Perusopetuskysely 2016 luokat 1-6 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.5. -4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot :Täysin

Lisätiedot

Miten menee? lomake on työkalu vammaisen lapsen/nuoren ja hänen perheensä palvelusuunnittelun avuksi.

Miten menee? lomake on työkalu vammaisen lapsen/nuoren ja hänen perheensä palvelusuunnittelun avuksi. ANNA PALAUTETTA! Jaatinen, vammaisperheiden monitoimikeskus ry. Postios: Parivaljakontie 6, 00410 Helsinki. Käyntiosoite: Maja, Vellikellonpolku 1, Malminkartano, Helsinki Puhelin: (09) 477 1002, email:

Lisätiedot

Nimi. Henkilötunnus. Lähiosoite. Postinumero Postitoimipaikka. Puhelin. Sähköpostiosoite. opiskelupaikka koulutus koulutuksen arvioitu valmist.

Nimi. Henkilötunnus. Lähiosoite. Postinumero Postitoimipaikka. Puhelin. Sähköpostiosoite. opiskelupaikka koulutus koulutuksen arvioitu valmist. HENKILÖTIETOLOMAKE VUODEN 2012 KURSSITYÖNTEKIJÄVALINTOJA VARTEN Hakijan henkilötiedot Nimi Henkilötunnus Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelin Sähköpostiosoite Koulutustiedot Valmiit tutkinnot

Lisätiedot

POHJANKARTANON KOULU LISÄLUOKKAOPISKELIJAN HENKILÖKOHTAINEN OPPIMISSUUNNITELMA

POHJANKARTANON KOULU LISÄLUOKKAOPISKELIJAN HENKILÖKOHTAINEN OPPIMISSUUNNITELMA 1 POHJANKARTANON KOULU LISÄLUOKKAOPISKELIJAN HENKILÖKOHTAINEN OPPIMISSUUNNITELMA OPISKELUPAIKKATIEDOT Pohjankartanon koulu Suvantokatu 1 90140 OULU Puhelinnumerot Opettajainhuone 08 5571476 Kanslia 08

Lisätiedot

Stipendi - Vanhemman / huoltajan lomake

Stipendi - Vanhemman / huoltajan lomake Stipendi - Vanhemman / huoltajan lomake 1. Oppilaan (hakijan) nimi (sukunimi, etunimet) 2. Kenen idea vaihto-oppilaaksi lähteminen on? Oppilas itse Äiti Isä Joku muu, kuka 3. Onko vaihto-oppilaaksi lähtö

Lisätiedot

Viittomakielen ohjaaja yhteistyössä kuntoutusohjaajan

Viittomakielen ohjaaja yhteistyössä kuntoutusohjaajan Sisältö 1 2 3 VIITTOMAKIELI- JA KOMMUNIKAATIOALA 14 Viittomakielen ohjaaja ammattilaisena 14 Mitä tarkoitetaan viittomakieli- ja kommunikaatioalalla? 14 Mitä viittomakielen ohjaaja osaa ja tekee? 14 Millaisia

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1 3 kertaa viikossa tai useammin 2 1-3 kertaa viikossa 3 1-3 kertaa kuukaudessa

Lisätiedot

huoltajasi vastaukset käyttäjätunnusten perusteella. Vastauksesi eivät kuitenkaan tule esimerkiksi opettajiesi tai huoltajiesi tietoon.

huoltajasi vastaukset käyttäjätunnusten perusteella. Vastauksesi eivät kuitenkaan tule esimerkiksi opettajiesi tai huoltajiesi tietoon. ETUSIVU Kouluterveyskysely 2017 Olet osallistumassa Kouluterveyskyselyyn. Tutkimuksesta vastaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Lomakkeessa kysytään terveyteen, hyvinvointiin ja koulunkäyntiin liittyviä

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto HAKIJATUNNUS (Opisto täyttää) Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite Postinumero Postitoimipaikka

Lisätiedot

Hakemus tutustumispäivään/tutustumispäiviin (kesto 1-2 päivää)

Hakemus tutustumispäivään/tutustumispäiviin (kesto 1-2 päivää) Hakemus 1 (5) Hakemus tutustumispäivään/tutustumispäiviin (kesto 1-2 päivää) Tutustujan tiedot Jos ilmoitat hakemuksessasi sähköpostiosoitteesi, saat tutustumista koskevat tiedot sähköpostiisi. Sukunimi

Lisätiedot

ASIAKASKYSELY VANHEMMILLE

ASIAKASKYSELY VANHEMMILLE As ASIAKASKYSELY VANHEMMILLE Oulun kaupungin lastensuojelupalvelut on mukana Pohjois-Suomen Lasten kaste hankkeessa. Lastensuojelun kehittämisen kohteena ovat lasten ja perheiden osallisuuden vahvistaminen,

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopiston ammattilukio-opinnot Myllytullin yksikkö,

Oulun seudun ammattiopiston ammattilukio-opinnot Myllytullin yksikkö, Oulun seudun ammattiopiston ammattilukio-opinnot Myllytullin yksikkö, 6.10.2016 Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Mitä hyötyä? Vahvistetaan jatko-opintovalmiuksia - pääsykokeissa menestyminen - jatko-opinnoissa

Lisätiedot

1. Yhteystiedot * Etunimi. Sukunimi. Matkapuhelin. Sähköposti. Postitoimipaikka. Organisaatio. Kunta

1. Yhteystiedot * Etunimi. Sukunimi. Matkapuhelin. Sähköposti. Postitoimipaikka. Organisaatio. Kunta Koulujen tietotekniikkakartoitus 2013 Koulujen tietotekniikkakartoitus 2013 on osa laajempaa kunnille ja kuntayhtymille lähetettävää tietotekniikkakartoitusta. Kysely koskee kunnallisia perusopetuksen

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2014 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Tämä toimintamalli on koottu osana opinnäytetyötä

Tämä toimintamalli on koottu osana opinnäytetyötä Y H T E I S T Y Ö N AVA I M E T TOIMINTAMALLI TUKIVIITTOMAOPETTAJIEN JA PUHETERAPEUTTIEN MONIAM- MATILLISEEN YHTEISTYÖHÖN Tämä toimintamalli on koottu osana opinnäytetyötä, jonka tarkoituksena on kehittää

Lisätiedot

2. Sain riittävästi tietoa opinnoista ja ammattialasta oppilaitokselta, jossa opiskelen.

2. Sain riittävästi tietoa opinnoista ja ammattialasta oppilaitokselta, jossa opiskelen. OPISKELIJAPALAUTEKYSELYT 2018 1(7) Opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen 415/2018 ja päätöksen mukaiset opiskelijapalautekyselyt, jotka otetaan käyttöön 1.7.2018 alkaen. Vastausasteikko: (5) täysin

Lisätiedot

Mitä kuuluu, Nuorisotakuu? Päivi Väntönen Tiedottaja Lappeenranta

Mitä kuuluu, Nuorisotakuu? Päivi Väntönen Tiedottaja Lappeenranta Mitä kuuluu, Nuorisotakuu? Päivi Väntönen Tiedottaja 11.9.2014 Lappeenranta Nuorisotakuun ajankohtaiset asiat Koulutustakuu: Peruskoulun päättäneitä oli 57 201 ja heistä 55 655 haki tutkintoon johtavaan

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 1 (5) HOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Oulun yliopistollinen sairaala Lastenneurologian yksikkö (os.65) 10.2.

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 1 (5) HOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Oulun yliopistollinen sairaala Lastenneurologian yksikkö (os.65) 10.2. POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 1 (5) Hyvät vanhemmat, Lapsellenne on varattu tutkimusaika OYS:n lastenneurologian yksikköön. Toivomme, että pyydätte opettajaa täyttämään oheisen lomakkeen lapsenne koulunkäynnistä.

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Taustatietoja Kysely toteutettiin toukokuun lopulla 2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan 7966:lle huoltajalle

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Lasten terveyskäräjät 1.12.2015 Anni Matikka THL Kouluterveyskysely Tuottaa kattavasti seurantatietoa 14-20 vuotiaiden terveydestä ja hyvinvoinnista Paikallisen päätöksenteon

Lisätiedot

Liite 2: Opiskelijakysely

Liite 2: Opiskelijakysely Liite 2: Opiskelijakysely Sukupuoli ( ) Nainen ( ) Mies Ikä ( ) 18-24 ( ) 25-30 ( ) 31-44 ( ) 45-59 ( ) yli 60 Mistä maasta olet kotoisin? (pudotusvalikko, maat) Mikä on äidinkielesi? (pudotusvalikko,

Lisätiedot

S6. Verkosto- ja tietokysely (Ulla Salmelainen)

S6. Verkosto- ja tietokysely (Ulla Salmelainen) S6. Verkosto- ja tietokysely (Ulla Salmelainen) Verkostokysely (Digium-pohja) Seuraavassa on lueteltu eri organisaatioita ja yhteisöjä, jotka ovat mahdollisesti yhteystahojasi tässä hankkeessa. Arvioi

Lisätiedot

Satakielikeskustelufoorumi 24.5.2016. Vammaisetuudet. Elina Kontio, suunnittelija Kelan etuuspalvelujen lakiyksikkö Vammaisetuusryhmä

Satakielikeskustelufoorumi 24.5.2016. Vammaisetuudet. Elina Kontio, suunnittelija Kelan etuuspalvelujen lakiyksikkö Vammaisetuusryhmä Satakielikeskustelufoorumi 24.5.2016 Vammaisetuudet Elina Kontio, suunnittelija Kelan etuuspalvelujen lakiyksikkö Vammaisetuusryhmä 1 Vammaisetuuslainmuutos 1.6.2015 Lainmuutoksessa erityiskustannusten

Lisätiedot

Liite 3. Loppukysely työhönkuntoutukseen osallistuvien henkilöiden esimiehille. Hyvä vastaanottaja,

Liite 3. Loppukysely työhönkuntoutukseen osallistuvien henkilöiden esimiehille. Hyvä vastaanottaja, Liite 3. Loppukysely työhönkuntoutukseen osallistuvien henkilöiden esimiehille Hyvä vastaanottaja, Sinua pyydetään vastaamaan työhönkuntousta koskevaan loppukyselyyn. Se lähetetään kaikille niille esimiehille,

Lisätiedot

Bridge Builders Guiding and Educating as Cross Cultural Engagement

Bridge Builders Guiding and Educating as Cross Cultural Engagement Bridge Builders Guiding and Educating as Cross Cultural Engagement HAKULOMAKE KANSAINVÄLISIIN VAIHTOIHIN PALAUTA LOMAKE OMAN OPPILAITOKSESI KV-VASTAAVALLE MÄÄRÄAIKAAN MENNESSÄ * Täytä hakulomake selkeällä

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUHAKEMUS Saapunut

KULJETUSPALVELUHAKEMUS Saapunut KULJETUSPALVELUHAKEMUS Saapunut (Työntekijä täyttää) Hakijan henkilötiedot Sukunimi Etunimet Henkilötunnus Osoite Ammatti Puhelinnumero Hakijan kanssa samassa taloudessa / kiinteistössä asuvat Henkilöiden

Lisätiedot

Kysely huoltajille ja oppilaille

Kysely huoltajille ja oppilaille Kysely huoltajille ja oppilaille Kysely huoltajille ja oppilaille tammikuussa 2013 Kysely lähetettiin kaikille 20 000 oppilaan huoltajille Wilman kautta Kyselyyn vastasi 3400 huoltajaa Sekä 2500 oppilasta

Lisätiedot

1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT

1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT 1 (6) VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN Perusturvatoimi Vammaispalvelu Kalevankatu 4 08100 Lohja saapunut: 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet: Henkilötunnus: Ammatti: Osoite: Postinumero: Postitoimipaikka:

Lisätiedot