Canorama 2008 projekti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Canorama 2008 projekti"

Transkriptio

1 Canorama 2008 projekti

2 Kajaanin ammattikorkeakoulun kaikkiin pääaineisiin liittyy projektiopintoja, jotka tehdään yhteistyössä toimeksiantajien kanssa. Tässä yksi esimerkki.

3 Canorama Oy on erikoistunut toimistojen työnkulun, tiedonhallinnan, tiedon säilyttämisen ja jakelun ratkaisuihin. Canorama tuottaa ja ylläpitää sekä kehittää ratkaisuja, jotka parantavat asiakkaiden kilpailukykyä ja antavat heille mahdollisuuden keskittyä omaan ydintoimintaansa entistäkin paremmin. Yritys toimii kuudella paikkakunnalla. Canoraman toimitusjohtaja on Mikko Korvela.

4 Aloituspalaverissa Taina Virtanen, Marjukka Raati, Anna-Kaija Kaikkonen ja toimitusjohtaja Mikko Korvela.

5 Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijat olivat järjestämässä Canoraman Kajaanin toimipisteen avajaisia helmikuussa vuonna Toimeksiantaja oli tyytyväinen aiempaan yhteistyöhön ja tapahtuman toteutukseen. Canorama tarjosi uutta projektia opiskelijoille: asiakastilaisuuden järjestäminen yrityksen 1-vuotissyntymäpäivän kunniaksi. Yrityksellä halu tehdä yhteistyötä paikkakunnan koulujen kanssa.

6 Toimitusjohtaja Mikko Korvela esittelee projektiryhmälle yritystään aloituspalaverissa.

7 Yritys toiminut Kajaanissa vuodesta Tilaisuuden tarkoitus on palkita uskolliset asiakkaat. Tilaisuudessa seminaari tietoturvallisesta toimistosta yhteistyössä F-Securen ja Canonin kanssa. Rento illanvietto ruokailun lomassa Katinkullassa Helmijamien yhteydessä.

8 Aloituspalaverissa Mervi Väisänen ja toimitusjohtaja Mikko Korvela.

9 Yrityksellä halu järjestää illanvietto asiakkailleen. Asiakassuhteiden ylläpito Yrityksen henkilökunnan aika riittämätön Uusia ajatuksia ja ideoita asiakasillan järjestämiseksi

10 Asiakassuhteiden jatkuvuus Aktivoida passiivisia asiakkaita Saattaa asiakkaat tietoisiksi tietoturvariskeistä Järjestää mukava ilta asiakkaille

11 Oppia järjestämään asiakastilaisuuksia Huolehtia asiakastilaisuuden onnistumisesta Olla tiimijäsen Kohdata erilaisia tilanteita Luoda kontakteja yrityksiin ja yhteisöihin Oppia projekti- ja tiimityöskentelyä

12 Toimeksianto brief: Canorama, Mikko Korvela ja projektiryhmän jäsenet Tapaamiset toimeksiantajan kanssa Somistuksen suunnittelua Somistuksen esittely toimeksiantajalle Soitot kutsutuille Bussiemännöinti Seminaaritilojen valmistelut Pöytien somistus Avustaminen tapahtumassa, vieraskirjan kierrättäminen

13 Asiakaslahjan suunnittelua

14 Koulun neuvotteluhuoneessa palaverissa Taina, Jenni ja Marjukka.

15 Ohjaava opettaja Mervi Väisänen ja tytöt suunnitelmien parissa.

16 Tapahtumaa edellisenä päivänä palaverissa: Marjukka, Anna-Kaija, Mervi, Jenni, Tomi Parviainen, Taina ja Mikko Kalermo.

17 Tytöt työn touhussa: nimikorttien viimeistelyä ja soittolistojen läpikäyntiä.

18 Tomi ja Jenni vastaanottamassa seminaariin saapuvia asiakkaita.

19 Kuohuviiniä! Kuohuviiniä!

20 Toimitusjohtaja toivottaa asiakkaat tervetulleiksi.

21 Erkki Mustonen F-Secure:lta kertoo tietoturvallisesta toimistosta.

22 Ruokailutilan valmistelua iltaa varten.

23

24 Pöytäsomistus.

25 Hyvää ruokahalua ja hauskaa iltaa!

26 Aikaa projektiin olisi pitänyt olla enemmän. Viimeinen ilmoittautumisaika aikaisemmaksi (2-3 päivää ennen tilaisuutta). Asiakasrekisteri tulisi olla ajan tasalla. Tervetulo-sähköposti osallistujille aiemmin. Tapahtumapaikassa tulee olla yhteyshenkilö, jotta asiat toimivat.

27 Somistus ja ruokailutilan koristelu. Yhteistyö, aikataulut toteutuivat. Tavoitteet saavutettiin, jokainen oppi jotain.

28 Asiakasrekisterin ajantasaisuus TÄRKEÄÄ. Puhelinkäyttäytymistä on hyvä harjoitella etukäteen (käsikirjoitus). Tapahtuman järjestäminen hyvä kokemus luoda suhteita yritysmaailmaan. Aikataulut järjestäjän kanssa tarpeen tarkistaa. Työnjako selväksi. Varautuminen yllättäviin tilanteisiin.

29 Sopiva projekti opiskelijoille. Tukee työelämän tarpeita. Opiskelijoiden taidot kehittyvät. Luotu hyvät yhteydet yritykseen (2 tapahtumaa tehty). Opittuja asioita voi soveltaa vastaavissa projekteissa.

Canorama 2008 projekti

Canorama 2008 projekti Canorama 2008 projekti Canorama Oy on erikoistunut toimistojen työnkulun, tiedonhallinnan, tiedon säilyttämisen ja jakelun ratkaisuihin. Canorama tuottaa ja ylläpitää sekä kehittää ratkaisuja, jotka parantavat

Lisätiedot

RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 1.1.-28.2.2011

RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 1.1.-28.2.2011 1 RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 1.1.-28.2.2011 Peruspalvelukuntayhtymä Kallio / Pirttirannan päiväkoti Peruspalvelukuntayhtymä Kallio / Peltopuiston päiväkoti Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä Oulaisten

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 29.3.2006

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 29.3.2006 1(6) Aika 29.3.2006 Paikka Läsnä Suomen Lakimiesliitto Finlands Juristförbund ry:n (SLML) Ylähuone, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Olli Kärkkäinen, hallituksen

Lisätiedot

Semifinaalien käytännön järjestelyt. Sami Karjalainen

Semifinaalien käytännön järjestelyt. Sami Karjalainen Semifinaalien käytännön järjestelyt Sami Karjalainen Esittely Sami Karjalainen 36v, Kainuun ammattiopisto, Kajaani Sähkö- ja automaatioalan opettaja Insinööri ylempi amk, master of engineering Opettajana

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 10/2016 Sivu 84

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 10/2016 Sivu 84 KOKOUSAIKA 12.12.2016 klo 16.30 17.51 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 302 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 10/2016 Sivu 84 Haavisto

Lisätiedot

KÄYTÄNNÖN OSAAJIA. Työelämäyhteistyö liiketalouden koulutusohjelmassa

KÄYTÄNNÖN OSAAJIA. Työelämäyhteistyö liiketalouden koulutusohjelmassa KÄYTÄNNÖN OSAAJIA Työelämäyhteistyö liiketalouden koulutusohjelmassa HYVÄT TYYPIT PALVELUKSESSASI Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) tarjoaa korkeinta ammatillista koulutusta, tekee työelämälähtöistä tutkimus-

Lisätiedot

Tikkurilan Judokat Ry. Kotikisojen järjestämisen opas

Tikkurilan Judokat Ry. Kotikisojen järjestämisen opas Kotikisojen järjestämisen opas 2 Kilpailun järjestämisen perusteet... 3 Kilpailukutsut... 3 Ottelupaikan järjestäminen... 3 Yksi vai kaksi ottelualuetta?... 3 Toimitsijapöydät... 3 Punnitus... 4 ATK-ohjelma

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 8/2014 Sivu 73

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 8/2014 Sivu 73 KOKOUSAIKA 13.10.2014 klo 17.30 19.05 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 302 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Naskali Essi Metsämäki Herkko Säilä Rita Rantala

Lisätiedot

Kansainvälistyvä ammatillinen osaaminen

Kansainvälistyvä ammatillinen osaaminen Kansainvälistyvä ammatillinen osaaminen puheenjohtajana yksikön, päällikkö Mika Saarinen, CIMO alustajana ja havainnoijana, opetusneuvos Hanna Autere, OPH Hyvät käytännöt ja toimintamallit (1) Kansainvälistyminen

Lisätiedot

Hyrian ja Laurean jatkoväylä projektiopintomalli

Hyrian ja Laurean jatkoväylä projektiopintomalli Jatkoväylä-seminaari Haaga-Helia 9.5.2017 Kaisa Tsupari Hyrian ja Laurean jatkoväylä projektiopintomalli 1 HYRIA KOULUTUS 9.5.2017 Liiketalouden pt/ nuoret Mahdollisuus suorittaa tutkinnonosa (15 osp)

Lisätiedot

ESIMERKKI ARVIOINNIN TYÖKALUSTA LUKUVUODELLE, JOKA SISÄLTÄÄ 5 JAKSOA.

ESIMERKKI ARVIOINNIN TYÖKALUSTA LUKUVUODELLE, JOKA SISÄLTÄÄ 5 JAKSOA. ESIMERKKI ARVIOINNIN TYÖKALUSTA LUKUVUODELLE, JOKA SISÄLTÄÄ 5 JAKSOA. Aloituspalaveri x.8.xxxx Käydään läpi opettajille muokatut tehtävä- ja tulostoimenkuvat. Keskustelu työelämälähtöisistä oppimisympäristöistä

Lisätiedot

Tietoturvakonsulttina työskentely KPMG:llä

Tietoturvakonsulttina työskentely KPMG:llä Tietoturvakonsulttina työskentely KPMG:llä Helsingin Yliopisto 28 Helmikuuta 2014 Agenda Agenda Työtehtävistä yleisesti Esimerkkejä Osaamisen/toiminnan kehittäminen 1 Turvallisuuden arviointi / auditointi

Lisätiedot

Suomen Hiusyrittäjät ry Ajanvarausjärjestelmän tarjous

Suomen Hiusyrittäjät ry Ajanvarausjärjestelmän tarjous Ajanvarausjärjestelmän tarjous 13.1.2012 1/7 Tarjous Tarjous on osa yhteistä LeasIT Oyn ja DigitalBooker Finland Oyn yhteistarjousta jossa tarjoamme Kassa- ja ajanvarausjärjestelmien kombinaatiota. Tämä

Lisätiedot

Koulutapahtuma. Ampumaurheilun tietoisku koululaisille. Pohjois-Hämeen Ampujat

Koulutapahtuma. Ampumaurheilun tietoisku koululaisille. Pohjois-Hämeen Ampujat Koulutapahtuma Ampumaurheilun tietoisku koululaisille Koulutapahtuma miksi? Uusista nuorista harrastajista pulaa ampumaseuroissa Isät eivät enää tuo poikiaan automaattisesti radalle Ihmiset eivät oikein

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 1 Maaniitun koulun johtokunta 20.05.2014 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 2 JOHTOKUNNAN MÄÄRÄÄMÄT LAUANTAITYÖPÄIVÄT 3 3 6A-LUOKAN LEIRIKOULU 4 4 6B-LUOKAN LEIRIKOULU 5 5 6C-LUOKAN

Lisätiedot

Cross-Border Citizen Scientists (CBCS)

Cross-Border Citizen Scientists (CBCS) Businessteeman yrittäjyyspaja 2013 CrossBorder Citizen Scientists (CBCS) TERVETULOA! Elena Ruskovaara LUT 1 Yrityspajan ohjelmaa ja teemoja Suunnitellaan pienryhmissä kuvitteellinen rajan pinnassa toimiva

Lisätiedot

MTK Maaseutunuor ten SPORTTI STARTTI

MTK Maaseutunuor ten SPORTTI STARTTI MTK Maaseutunuor ten SPORTTI STARTTI HOTELLI HIMOS JÄMSÄ 17.-19.3.2011 MTK Maaseutunuor ten SPORTTI STARTTI HOTELLI HIMOS JÄMSÄ 17.-19.3.2011 Maaseutunuorten Sportti Startti on valtakunnallinen tapahtuma.

Lisätiedot

Koti-Kuusela, Pelloskuja 5, 41340 Laukaa Varsinaiset jäsenet. Jan Hänninen

Koti-Kuusela, Pelloskuja 5, 41340 Laukaa Varsinaiset jäsenet. Jan Hänninen KOKOUSAIKA 19.6.2013, klo. 14:30-16:20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Koti-Kuusela, Pelloskuja 5, 41340 Laukaa Varsinaiset jäsenet Jan Hänninen (pj.)

Lisätiedot

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA HANKEIDEA Hyväntekeväisyysilta, joka järjestetään jonkin paikallisen järjestön (esim. Lions clubin) kanssa Illan tuotto lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen Illan aikana

Lisätiedot

Tilitoimistojen Asiakkuudet helmikuu 2012

Tilitoimistojen Asiakkuudet helmikuu 2012 Tilitoimistojen Asiakkuudet helmikuu 2012 Raportin kohderyhmä: Yrityspalvelu Pirjo Lundeqvist Oy Vastaajia yhteensä: 19 1 Raportin lukuohjeet - Raportin alussa näytetään tää indeksit: it Indeksi tarkoittaa

Lisätiedot

Liverpool jalkapallokoulu Valkeakoskella

Liverpool jalkapallokoulu Valkeakoskella Liverpool jalkapallokoulu Valkeakoskella 5.-7.6. Liverpool Jalkapallokoulu Valkeakoski 5.6.-7.6.2015 Liverpool Football Club järjestää lukuisia jalkapallokouluja ympäri mailman koulujen loma aikoina. Valmentajina

Lisätiedot

Sähköisen projektikansion dokumentointi Innon levyasemalle \\kapa10\inno

Sähköisen projektikansion dokumentointi Innon levyasemalle \\kapa10\inno Valmistelu Suunnittelu ja organisointi Aloitus Toteutus Päätös Projektiidea, tarjous ja into tehdä! Valmentajan / ohjaavan opettajan nimeäminen Projektitiimin kokoaminen / roolit Sopimus toimeksiantajan

Lisätiedot

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU:

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU: JÄSENKIRJE 2/2010 Pohjois-Pohjanmaan epilepsiayhdistys ry Isokatu 47, 90100 Oulu, 4 krs. Puh. 044 287 1136 pp.epilepsia@luukku.com http://epilepsia.fi/pohjois_pohjanmaa TOIMISTO: Yhdistyksen toimisto sijaitsee

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

Uusimaa-viikko. Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto

Uusimaa-viikko. Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto Uusimaa-viikko Uusmaalaisten oma toukokuinen tapahtumakimara, jota koordinoi Uudenmaan liitto Nostaa esille maakunnan hyväksi tehtävää työtä ja tekijöitä Yhdistää uusmaalaisia toimijoita vuosittain vaihtuvan

Lisätiedot

YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio

YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio Pienryhmäohjauksen mahdollisuuksia lukiossa - kokemuksia Itäkeskuksen lukiosta YOYO-hankkeen väliarviointiseminaari 30.11.2011 Opinto-ohjaajat Laura Juuti ja Kaija Kumpukallio Itäkeskuksen lukio Lukion

Lisätiedot

Komeat puitteet rennolle tapahtumalle

Komeat puitteet rennolle tapahtumalle Bodomin kartanon väki toivottaa sinut tervetulleeksi! Master Golf toimii Bodom-järven rannalla, historiallisen Bodomin kartanon ympärillä, Espoossa. Yhtiö on perustettu vuonna 1987 ja sillä on kaksi erilaista

Lisätiedot

Rovaniemellä 31.8.2014 PÖYTÄKIRJA 2/2014 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Rovaniemellä 31.8.2014 PÖYTÄKIRJA 2/2014 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Rovaniemellä 31.8.2014 PÖYTÄKIRJA 2/2014 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.20 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja/ 5 / 2015 Asialista Vammaisneuvosto Lahdenpohja, Lahdenpohjantie 1, Mikkeli

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja/ 5 / 2015 Asialista Vammaisneuvosto Lahdenpohja, Lahdenpohjantie 1, Mikkeli Kokoustiedot Aika torstai klo 16.00 17.45 Paikka Lahdenpohja, Lahdenpohjantie 1, 50100 Mikkeli Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kauko Väisänen, puheenjohtaja Eero Erola, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus 1 (9) Pikatreffit Materiaalipaketti sisältää: - mainoskirjepohjat opiskelijoille ja työnantajille - ohjeet opiskelijoille ja työnantajille - matchmaking-viestipohjat treffien jälkeen lähetettäväksi - treffikorttipohjat

Lisätiedot

KESÄYLIOPISTOJEN TIETOSTRATEGIAHANKE IV 2004-2005

KESÄYLIOPISTOJEN TIETOSTRATEGIAHANKE IV 2004-2005 19.8.2004 Sivu 1/5 KESÄYLIOPISTOJEN TIETOSTRATEGIAHANKE IV 2004-2005 OPTIMA OPPIMISYMPÄRISTÖ -KOULUTUSOHJELMA II Tavoite Hankkeen tavoitteena on edelleen aktivoida ja tukea verkko-opetuksen käynnistämistä

Lisätiedot

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä KYMEN VIESTIKILTA RY KUTSU 1(5) Kouvola 04.06.2017 Valtakunnalliset Viestimiespäivät 12. 13.08. 2017 Vekaranjärvellä Meillä on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi viettämään kanssamme Valtakunnallisia

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika 7.7.2015 klo 12:30 1/5 Paikka Tulihukka-leiri, Mynämäen palloiluhalli, Urheilutie 9, Mynämäki LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Ansio Juho Haapala Heikki Haikonen

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

LASTENPSYKIATRIAN OSASTO

LASTENPSYKIATRIAN OSASTO LASTENPSYKIATRIAN OSASTO Osasto on kahdeksan paikkainen viikko-osasto, toiminta kahdessa solussa. Järvi-puolella hoito painottuu lapsen tilanteen selvittelyyn perhettä unohtamatta. Kallio-puolella lapsen

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, MIKKELI, NH Pyöreä torni

Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1. Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, MIKKELI, NH Pyöreä torni Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA 1 Kokousaika 20.12.2017 kello 13:00-15:30 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 14, 50100 MIKKELI, NH Pyöreä torni Asialista: 1 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Työssäoppiminen yrittäjänä. Leonardo da vinci hankkeiden päätösseminaari 14.5.2012

Työssäoppiminen yrittäjänä. Leonardo da vinci hankkeiden päätösseminaari 14.5.2012 Työssäoppiminen yrittäjänä Leonardo da vinci hankkeiden päätösseminaari 14.5.2012 TOY työssäoppiminen yri äjäna TOYn idea on tarjota opiskelijoille mahdollisuus kehi ää omaa yritysideaansa ja toteuttaa

Lisätiedot

Asiakkuuksien ja niiden johtamisen eri tasot Projektiryhmä

Asiakkuuksien ja niiden johtamisen eri tasot Projektiryhmä Asiakkuuksien ja niiden johtamisen eri tasot Projektiryhmä 25.4.2017 MAAKUNTIEN TILANKÄYTÖN JÄRJESTÄMINEN Maakunnissa toiveita / tarpeita saada ohjeistusta mitä tilahallintoon liittyviä tehtäviä niiltä

Lisätiedot

TIEDOSTA ARVOA YRITYSYHTEISTYÖHÖN JUSSI MYLLÄRNIEMI TIEDONHALLINNAN JA LOGISTIIKAN LAITOS

TIEDOSTA ARVOA YRITYSYHTEISTYÖHÖN JUSSI MYLLÄRNIEMI TIEDONHALLINNAN JA LOGISTIIKAN LAITOS TIEDOSTA ARVOA YRITYSYHTEISTYÖHÖN JUSSI MYLLÄRNIEMI TIEDONHALLINNAN JA LOGISTIIKAN LAITOS PERINTEINEN TAPA TOTEUTTAA YHTEISTYÖTÄ odotukset Toimittaja Järjestelmätoimitus Yliopisto opetus Opiskelija Kysyntä

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2005 HALLITUKSEN KOKOUS Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2005 HALLITUKSEN KOKOUS Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki 1(5) Aika 6.4.2005 Paikka Läsnä Poissa Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Olli Kärkkäinen, hallituksen

Lisätiedot

Vierailukäynnit näyttöympäristöihin osana toimikuntien laadunvarmistusta

Vierailukäynnit näyttöympäristöihin osana toimikuntien laadunvarmistusta Vierailukäynnit näyttöympäristöihin osana toimikuntien laadunvarmistusta Soili Nevala, Erja Raussi Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon työelämätoimikunta (4.12.2018 ja 13.12.2018) Sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

SALAKIRJOITUKSEN VAIKUTUS SUORITUSKYKYYN UBUNTU 11.10 käyttöjärjestelmässä -projekti

SALAKIRJOITUKSEN VAIKUTUS SUORITUSKYKYYN UBUNTU 11.10 käyttöjärjestelmässä -projekti Järjestelmäprojekti 1 projektisuunnitelma ICT4TN007-2 SALAKIRJOITUKSEN VAIKUTUS SUORITUSKYKYYN UBUNTU 11.10 käyttöjärjestelmässä -projekti Versio 0.1 Tekijät Keijo Nykänen Tarkastanut Hyväksynyt HAAGA-HELIA

Lisätiedot

Catering-alan perustutkinto, suurtalouskokki, 3.vuosi

Catering-alan perustutkinto, suurtalouskokki, 3.vuosi Catering-alan perustutkinto, suurtalouskokki, 3.vuosi Tilaus- ja teemaruokien valmistus 10 ov Työtehtävät ja -tilanteet, joiden avulla opintokokonaisuuden ammattiosaamisen näytöt toteutetaan Opintokokonaisuuden

Lisätiedot

61 EU:n yleinen tietosuoja-asetus ja tietojärjestelmien resursointi Tampereen Vedessä. 62 Muutos Tampereen Veden vuosisuunnitelmaan 2018

61 EU:n yleinen tietosuoja-asetus ja tietojärjestelmien resursointi Tampereen Vedessä. 62 Muutos Tampereen Veden vuosisuunnitelmaan 2018 Tampere Pöytäkirja 9/2018 1 (9) Aika 30.05.2018, klo 16:00-17:06 Paikka Tampereen Veden neuvotteluhuone Käsitellyt asiat 59 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 60 Pöytäkirjan tarkastus 61 EU:n yleinen

Lisätiedot

Kokous helmikuuta :05

Kokous helmikuuta :05 Kokous 06.03.2017 22. helmikuuta 2017 14:05 Kokouksen aihe: Lapin ICT työryhmä / Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelu Kokouksen päivämäärä: 6.3.2017 9:00 Sijainti: Skype-kokous Kutsuviesti Osallistujat

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 109 Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja AIKA 12.4.2016 Klo 17.00 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 111 2 KOKOUKSEN AVAUS... 111 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

PUISTO-projekti koululaiset suunnittelun osallisina Lapset kaupungissa -seminaari , Eini Vasu arkkitehti SAFA

PUISTO-projekti koululaiset suunnittelun osallisina Lapset kaupungissa -seminaari , Eini Vasu arkkitehti SAFA PUISTO-projekti koululaiset suunnittelun osallisina Lapset kaupungissa -seminaari 23.9.2016, Eini Vasu arkkitehti SAFA Tausta Lasten ja nuorten osallistumista ympäristön suunnitteluun ja heitä koskevaan

Lisätiedot

ALUSTAVA LEIRIKYSELY. Kyselyyn vastasi: Yhdistys/yhteisö: Puhelin: Sähköposti: Osoite: 1. Mistä saitte tiedon mahdollisuudesta järjestää työleiri?

ALUSTAVA LEIRIKYSELY. Kyselyyn vastasi: Yhdistys/yhteisö: Puhelin: Sähköposti: Osoite: 1. Mistä saitte tiedon mahdollisuudesta järjestää työleiri? ALUSTAVA LEIRIKYSELY Täytetty kysely palautetaan sähköpostitse osoitteeseen leirit@kvtfinland.org. KVT:n johtokunta käsittelee kyselyn ja tekee päätöksen leirin hyväksymisestä seuraavassa kokouksessaan.

Lisätiedot

Sandholm Aino-Liisa edustajiston varapuheenjohtaja (-20.47) Kauppinen Susanna pääsihteeri

Sandholm Aino-Liisa edustajiston varapuheenjohtaja (-20.47) Kauppinen Susanna pääsihteeri PÖYTÄKIRJA 24 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA Aika: 14.11.2011 kello 18.00 Paikka: Opiskelijakunnan neuvotteluhuone Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Lempiäinen Mika varapuheenjohtaja Hannonen Maiju jäsen

Lisätiedot

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Hook Finland Oy / Klubiteatteri

Hook Finland Oy / Klubiteatteri Hook Finland Oy / Klubiteatteri KolinaKlubi -kokonaisuus Ohjelmarunko 1 KolinaKlubi -kokonaisuus Tapahtumapaikka: Klubiteatteri, LeBonk Klubiteatteri on intiimi teatteri Helsingin ydinkeskustassa, jossa

Lisätiedot

Yhteistyöllä vaikuttavuutta - TULIKUKKO

Yhteistyöllä vaikuttavuutta - TULIKUKKO Yhteistyöllä vaikuttavuutta - TULIKUKKO Leena Malinen Onnettomuuksien ehkäisyn seminaari Dipoli, Espoo 13.2.2013 - pääkohdat esityksestä - Turvallisuuskouluttaja/projektisuunnittelija Keski-Uudenmaan pelastuslaitos

Lisätiedot

ALUSTAVA LEIRIKYSELY. Kyselyyn vastasi: Yhdistys/yhteisö: Puhelin: Sähköposti: Osoite: 1. Mistä saitte tiedon mahdollisuudesta järjestää työleiri?

ALUSTAVA LEIRIKYSELY. Kyselyyn vastasi: Yhdistys/yhteisö: Puhelin: Sähköposti: Osoite: 1. Mistä saitte tiedon mahdollisuudesta järjestää työleiri? ALUSTAVA LEIRIKYSELY Mikäli kaipaatte täsmennystä tai mahdolliseen leiriin liittyvät lisäkysymykset askarruttavat mieltänne, vastaamme niihin mielellämme joko puhelimitse 097568 3333 tai osoitteessa leirit@kvtfinland.org.

Lisätiedot

NENÄPÄIVÄ OSANA OPINTOJAKSOA

NENÄPÄIVÄ OSANA OPINTOJAKSOA NENÄPÄIVÄ OSANA OPINTOJAKSOA Tapahtuman toteuttaminen 1-3 OP/kurssi. Vaihtoehtoja toteutukseen: - ota osaa paikalliseen Ylen ja Nenäpäivä-säätiön järjestöjen tekemään Nenäpäivä-tapahtumaan - luo kokonaan

Lisätiedot

NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016

NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016 NUUKSION KOULU TIEDOTTAA Marras-joulukuussa 2016 Oma Malk (6.lk) NUUKSION KOULUSSA TAPAHTUU: Menemme Solvallaan vielä keskiviikkona 30.11. Vietämme koululla Hyvät käytöstavat -teemaviikkoa 16.-25.11. Harjoittelemme

Lisätiedot

BRIEF SUUNNITTELUTOIMEKSIANTO

BRIEF SUUNNITTELUTOIMEKSIANTO BRIEF SUUNNITTELUTOIMEKSIANTO JAMK INNOVAATIOVIIKKO 11 /2015 [9.-13.3.2015] Suunnittelukohde -suunnitteluprojektin nimi- BRIEF SUUNNITTELUTOIMEKSIANTO Brief eli toimeksianto on dokumentti, joka määrittää

Lisätiedot

PÄÄLLYSTEALAN NEUVOTTELUKUNTA PANK ry KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2015 1 (3) Asfalttinormitoimikunta

PÄÄLLYSTEALAN NEUVOTTELUKUNTA PANK ry KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2015 1 (3) Asfalttinormitoimikunta PÄÄLLYSTEALAN NEUVOTTELUKUNTA PANK ry KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2015 1 (3) - kokous 3/2015 Aika Torstai 24.9.2015 kello 9:00-11:30 Paikka Liikennevirasto, Pasila Osallistujat Pirjo Kuula, TTY, puheenjohtaja Katri

Lisätiedot

Rovaniemellä 22.8.2012 PÖYTÄKIRJA 2/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Rovaniemellä 22.8.2012 PÖYTÄKIRJA 2/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Rovaniemellä 22.8.2012 PÖYTÄKIRJA 2/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.32 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

Just duunit. Kevät 2015

Just duunit. Kevät 2015 Just duunit Kevät 2015 Just duunit Mitä tehdään? Perustetaan yritys. Miten tehdään? Keksitään yritysidea. Perustetaan yritys. Laaditaan kirjallinen yrityssuunnitelma. Toteutetaan! Just duunit: Tavoite

Lisätiedot

Yhteistyö työelämän ja muiden sidosryhmien kanssa

Yhteistyö työelämän ja muiden sidosryhmien kanssa 1 O S A A M I S E N O S O I T T A M I S E S T A, A R V I O I N N I S T A J A T O D E N T A M I S E S T A - M I T E N H A L L I T S E T L A A T U A? 2 6. 1 1. 2 0 1 8 Yhteistyö työelämän ja muiden sidosryhmien

Lisätiedot

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen Canon Essential Business Builder Program Avain yrityksesi menestykseen Essential Business Builder Program: esittely Painotoimintaan liittyy monenlaisia haasteita, ja toiminnan kasvattaminen on usein vaikeaa.

Lisätiedot

TAITAJA2016, Seinäjoki Lajivastaavakoulutus 2014-2016

TAITAJA2016, Seinäjoki Lajivastaavakoulutus 2014-2016 TAITAJA2016, Seinäjoki Lajivastaavakoulutus 2014-2016 1 Aloitus ja sitoutuminen lajivastaavan tehtävään Opintojakso 1 21.3.14 Lajivastaavakoulutuksen 1. lähipäivä (Seinäjoki) 3.9.14 Valtakunnallinen 1.

Lisätiedot

Ihmisen. kokoisia LOPPU- RAPORTTEJA. Miten teen raportin, joka kiinnostaa muitakin kuin rahoittajaa? AISAPARIn ohjeita hanketoimijoille

Ihmisen. kokoisia LOPPU- RAPORTTEJA. Miten teen raportin, joka kiinnostaa muitakin kuin rahoittajaa? AISAPARIn ohjeita hanketoimijoille Ihmisen kokoisia LOPPU- RAPORTTEJA Miten teen raportin, joka kiinnostaa muitakin kuin rahoittajaa?? AISAPARIn ohjeita hanketoimijoille 2 Ihmisen kokoisia loppuraportteja Loppuraportti on mahdollisuus Hankkeen

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 ARVOISAT LEIJONAT, LEOT, LADYT JA PUOLISOT KAUSI ON PUOLIVÄLISSÄ Kausi on ollut vauhdikas ja tapahtumarikas. Kiitokset klubeille ja jäsenille menneestä syksystä.

Lisätiedot

Työelämän monet polut ja erilaiset taidot. Ammatit tutuiksi yläkoululaisille. Yhteistyössä

Työelämän monet polut ja erilaiset taidot. Ammatit tutuiksi yläkoululaisille. Yhteistyössä Työelämän monet polut ja erilaiset taidot Ammatit tutuiksi yläkoululaisille Työelämän monet polut ja erilaiset taidot Ammatit tutuiksi yläkoululaisille ohjeita järjestäjille Työelämän monet polut ja erilaiset

Lisätiedot

69 Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari_toimitusjohtaja Martti Böhmin arviointitapaaminen

69 Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari_toimitusjohtaja Martti Böhmin arviointitapaaminen Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 11/2017 1 (8) Aika 21.12.2017, klo 16:33-18:26 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone Leino (3. krs) Käsitellyt asiat 67 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 68 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

TIIMINVETÄJÄN JA TUTOR-VALMENTAJAN TAIDOT

TIIMINVETÄJÄN JA TUTOR-VALMENTAJAN TAIDOT KUTSU ESAVI/1/05.12.01/2018 Etelä-Suomi 5.1.2018 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennusseminaariin 5. 6.2.2018

Lisätiedot

MINNO Innovaatioprojekti 2014 Loppukatselmus. Simanitas Promootiovideo hankkeelle Lapinlahden Lähde

MINNO Innovaatioprojekti 2014 Loppukatselmus. Simanitas Promootiovideo hankkeelle Lapinlahden Lähde MINNO Innovaatioprojekti 2014 Loppukatselmus Simanitas Promootiovideo hankkeelle Lapinlahden Lähde 6.11.2014 Mikä MINNO on? - Metropolian kaikkien alojen opiskelijoiden opintoihin kuuluva, pakollinen 10op

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus - työpaja Pro lukio -seminaarissa. Anu Halvari Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus - työpaja Pro lukio -seminaarissa. Anu Halvari Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus - työpaja 4.11.2016 Pro lukio -seminaarissa Anu Halvari Opetushallitus Opetussuunnitelman tehtävä LL 629 / 1998 11 Opetussuunnitelma: Koulutuksen järjestäjän tulee hyväksyä opetussuunnitelma.

Lisätiedot

Parhaat käytänteet asukasfoorumitoiminnassa. Suur-Leppävaaran asukasfoorumi Esko Uotila

Parhaat käytänteet asukasfoorumitoiminnassa. Suur-Leppävaaran asukasfoorumi Esko Uotila Parhaat käytänteet asukasfoorumitoiminnassa Suur-Leppävaaran asukasfoorumi Esko Uotila Asukasfoorumi on enemmän kuin yksi tilaisuus Asukasfoorumitoiminta edistää asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia

Lisätiedot

MIKÄ SOOL- VASTAAVA? Järjestökurssi Laura Koskinen, opiskelijatoiminnan koordinaattori

MIKÄ SOOL- VASTAAVA? Järjestökurssi Laura Koskinen, opiskelijatoiminnan koordinaattori MIKÄ SOOL- VASTAAVA? Järjestökurssi 9.-10.2.2019 Laura Koskinen, opiskelijatoiminnan koordinaattori ALOITUS Mitä tiedät SOOL-vastaavan toimenkuvasta? Mitä ajattelet SOOLvastaavan tekevän? Mitä odotuksia

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatus 2008 konferenssi järjestetään Seinäjoen Teknologiakeskus Framissa Erno Tornikoski

Yrittäjyyskasvatus 2008 konferenssi järjestetään Seinäjoen Teknologiakeskus Framissa Erno Tornikoski Yrittäjyyskasvatus-konferenssi Seinäjoella 17.-18.1.2008 Don t believe what your eyes are telling you. All they show is limitation. Look with your understanding, find out what you already know, and you

Lisätiedot

Gymnaestrada 12.-18.7.2015

Gymnaestrada 12.-18.7.2015 Gymnaestrada 12.-18.7.2015 Mukaan Osallistujaksi Vapaaehtoiseksi Kouluvalvontaan Osallistujaksi - Tavoitteena saada mukaan 3000-3500 suomalaista osallistujaa - Suomalaisille on tarjolla monipuolisia esiintymismahdollisuuksia:

Lisätiedot

Tämä osallistumista ja vahvuuksia edistävä toimintamalli on toteutettu opinnäytetyö projektina Pirilän toimintakeskukseen.

Tämä osallistumista ja vahvuuksia edistävä toimintamalli on toteutettu opinnäytetyö projektina Pirilän toimintakeskukseen. JOHDANTO Tämä osallistumista ja vahvuuksia edistävä toimintamalli on toteutettu opinnäytetyö projektina Pirilän toimintakeskukseen. Mallin tarkoituksena on antaa seuraaville toimintapäivän tekijöille ideoita

Lisätiedot

Uudistuva lainsäädäntö, opiskeluhyvinvointi ja asuntolatoiminta Elise Virnes OKM & Ville Virtanen SAKU ry

Uudistuva lainsäädäntö, opiskeluhyvinvointi ja asuntolatoiminta Elise Virnes OKM & Ville Virtanen SAKU ry Uudistuva lainsäädäntö, opiskeluhyvinvointi ja asuntolatoiminta Elise Virnes OKM & Ville Virtanen SAKU ry Miksi ammatillinen koulutus uudistetaan? Työ- ja elinkeinoelämän osaamistarpeet muuttuvat yhä nopeammin.

Lisätiedot

Nuorisotakuun retoriikkaa ja todellisuutta - seminaari

Nuorisotakuun retoriikkaa ja todellisuutta - seminaari KUTSU LSSAVI/05.12.01/2013 21.8.2013 Nuorisotakuun retoriikkaa ja todellisuutta - seminaari 25.9.2013 Frami, auditorio 2, Kampusranta 9, 26.9.2013 Koulutuskeskus VALO, Pallotie 5, Arvoisa vastaanottaja

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA Pöytäkirja 1/2014 vammaisneuvosto

LAUKAAN KUNTA Pöytäkirja 1/2014 vammaisneuvosto KOKOUSAIKA 15.1.2014, klo. 13:05-15:30 KOKOUSPAIKKA Kuntalan sauna, Laukaantie 14, 41340 Laukaa SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Varsinaiset jäsenet: Jan Hänninen (puheenjohtaja) Helka Lahtinen (varapuheenjohtaja)

Lisätiedot

Saunatilat. Kokoustilat

Saunatilat. Kokoustilat Saunatilat Pikkujoulut? TYKY-päivät? Vai ihan vain rento saunailta parhaiden ystävien kanssa? Tule viettämään iltasi ravintola Spoonin upeisiin Saunatiloihin! Spoonin saunatiloissa mahtuu mukavasti saunomaan

Lisätiedot

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa!

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa! Tredun strateginen ohjelma Tilaisuus yhteistyökumppaneille 18.1.2019 Tervetuloa! AMMATILLISTA ETUMATKAA ROHKEE, RETEE JA REILU TREDU TAUSTAA STRATEGISESTA OHJELMASTA Ohjelma luo suunnan Tredun toiminnalle,

Lisätiedot

Inhimillisesti vaikuttava hoitotyö kenen käsissä tulevaisuudessa?

Inhimillisesti vaikuttava hoitotyö kenen käsissä tulevaisuudessa? II Pohjois-Suomen Hoitotiedepäivät Inhimillisesti vaikuttava hoitotyö kenen käsissä tulevaisuudessa? 4. - 5.11.2009 Oulun Yliopisto, Lääketieteellisen tiedekunnan päärakennuksen auditorio (Aapistie 5 A)

Lisätiedot

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 Tervetuloa 26. kaupunkiotteluun 3.-4.9.2010 Lappeenrantaan Itä-Suomen kaikki golfseurat ja lisäksi kaksi aikaisemmin mukana ollutta golfseuraa on kutsuttu 26:een golfseurojen

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017 JÄSENTIEDOTE 2 / 2017 Tervetuloa Jytyliiton jäsenille suunnatulle toimisto- ja hallintotyöntekijöiden KIILA- kuntoutuskurssille 2017 Mikä KIILA kuntoutus (kurssi numero 69310) Kuntoutuksessa saat tukea

Lisätiedot

Terapianurkka Oy. Heidi Åkerlund, Toimintaterapeutti, talousjohtaja

Terapianurkka Oy. Heidi Åkerlund, Toimintaterapeutti, talousjohtaja Terapianurkka Oy Heidi Åkerlund, Toimintaterapeutti, talousjohtaja Terapianurkka on perustettu 1995, ja se tarjoaa moniammatillista, lääkinnällistä, neurologista ja neuropsykiatrista kuntoutusta lapsille,

Lisätiedot

30 Kaupinojan vedenpuhdistuslaitoksen saneerauksen tilanne. 31 EU:n yleinen tietosuoja-asetus ja tietojärjestelmien resursointi Tampereen Vedessä

30 Kaupinojan vedenpuhdistuslaitoksen saneerauksen tilanne. 31 EU:n yleinen tietosuoja-asetus ja tietojärjestelmien resursointi Tampereen Vedessä Tampere Pöytäkirja 5/2018 1 (14) Aika 20.03.2018, klo 16:00-20:20 Paikka Tampereen Veden neuvotteluhuone Käsitellyt asiat 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 28 Pöytäkirjan tarkastus 29 Läsnäolo-

Lisätiedot

ASIAKIRJAHALLINNON AJANKOHTAISPÄIVÄ

ASIAKIRJAHALLINNON AJANKOHTAISPÄIVÄ ASIAKIRJAHALLINNON AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.3.2005 Asiakirjallisen tiedon käsittelyt ja vastuut Tullissa Leena Kononen TH/Tietopalveluyksikkö Arkistotoimen vastuut Tullissa Tullihallituksen ohjesääntö: TH/hallinto-osasto

Lisätiedot

Sievin pilotti. Tiedonsiirto päivähoidon ja. esiopetuksen välillä

Sievin pilotti. Tiedonsiirto päivähoidon ja. esiopetuksen välillä Sievin pilotti Tiedonsiirto päivähoidon ja esiopetuksen välillä Kehittämisprossessin käynnistäminen Kallion varhaiskasvatus on mukana Lapsen hyvä arki-hankkeessa Sievissä päivähoitopalvelut järjestää ppk

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSESTA ESIOPETUKSEEN

VARHAISKASVATUKSESTA ESIOPETUKSEEN VARHAISKASVATUKSESTA ESIOPETUKSEEN LAPSEN NIMI: OSOITE: SYNTYMÄAIKA: VARAHAKIJAT 2 KPL: (NIMI, OSOITE, PUHELIN) MUUTA HUOMIOITAVAA: LAPSELLE ON LAADITTU LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA: Lapsen varhaiskasvatuspaikka:

Lisätiedot

KÄYNNISTYSVAIHE. Aiheen valmistelu Ajankohta: syys-lokakuu/helmi-maaliskuu

KÄYNNISTYSVAIHE. Aiheen valmistelu Ajankohta: syys-lokakuu/helmi-maaliskuu 1. Aiheen valmistelu Ajankohta: syys-lokakuu/helmi-maaliskuu valmistelee toimeksiannon. määrittää seuraavan kauden tarjonnan. Valitaan kehitysaiheet lle työstettäväksi. Yhteys n yhteyshenkilöön. Ollaan

Lisätiedot

MTK Maaseutunuor ten SPORTTI STARTTI

MTK Maaseutunuor ten SPORTTI STARTTI MTK Maaseutunuor ten SPORTTI STARTTI HOTELLI HIMOS JÄMSÄ 17.-19.3.2011 MTK Maaseutunuor ten SPORTTI STARTTI HOTELLI HIMOS JÄMSÄ 17.-19.3.2011 Maaseutunuorten Sportti Startti on valtakunnallinen tapahtuma.

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta. Connected Educator: Yrittäjyyskasvatuksen verkostot esiin!

Koululaisten oma yhteiskunta. Connected Educator: Yrittäjyyskasvatuksen verkostot esiin! Koululaisten oma yhteiskunta Connected Educator: Yrittäjyyskasvatuksen verkostot esiin! Mikä Yrityskylä? Kuudesluokkalaisille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden oppimisympäristö Simulaatio

Lisätiedot

Rovaniemellä 29.8.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Rovaniemellä 29.8.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Rovaniemellä 29.8.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.35 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

Yrityskokemuksia Saksan Myynnistä. 8 Vientiagentuuri Karppanen 8 Pilot Business Park 8 Lentokatu Oulunsalo 8

Yrityskokemuksia Saksan Myynnistä. 8 Vientiagentuuri Karppanen 8 Pilot Business Park 8 Lentokatu Oulunsalo 8 Yrityskokemuksia Saksan Myynnistä VIENNISTÄ Lauri Karppanen LIIKETOIMINNAN 30.05.2017 KANNATTAVA SUUNTA 8 8 8 Esittelyni -Nimeni on Lauri Karppanen ja yrityksemme nimi on Viennin Kauppahuone FESH Vuodesta

Lisätiedot

LAPIN AMK MTI TYÖELÄMÄYHTEISTYÖ: Yhteiset pelisäännöt. Opetustoiminta:

LAPIN AMK MTI TYÖELÄMÄYHTEISTYÖ: Yhteiset pelisäännöt. Opetustoiminta: 23.9.2015 LAPIN AMK MTI TYÖELÄMÄYHTEISTYÖ: Yhteiset pelisäännöt Opetustoiminta: Vierailut - Henkilöstön ja opetusryhmien vierailut työelämän kohteissa - Oppilaitoksen mahdollista kustantaa tarjoilut ja

Lisätiedot

Vapaaehtoinen työtoverina - Vety-seminaari 16.10.12

Vapaaehtoinen työtoverina - Vety-seminaari 16.10.12 Vapaaehtoinen työtoverina - Vety-seminaari 16.10.12, palveluohjaaja, vapaaehtois- ja ryhmätoiminnan koordinointi ja kehittäminen Espoon kaupunki, vanhusten palvelut Mitä työyhteisössä tulisi ottaa huomioon?

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (9) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (9) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 15:00-15:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Kantanen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Asiakashallintaan tehokkuutta maksuvalvonnan ja perinnän ulkoistuksella. It-viikko Seminaari Juha Pihlajamäki Intrum Justitia Oy 20.11.

Asiakashallintaan tehokkuutta maksuvalvonnan ja perinnän ulkoistuksella. It-viikko Seminaari Juha Pihlajamäki Intrum Justitia Oy 20.11. Asiakashallintaan tehokkuutta maksuvalvonnan ja perinnän ulkoistuksella It-viikko Seminaari Juha Pihlajamäki Intrum Justitia Oy 20.11.2008 Sisältö Intrum Justitia lyhyesti Yleisen taloustilanteen kehittymisen

Lisätiedot

VALMENTAVA JOHTAMINEN

VALMENTAVA JOHTAMINEN KUTSU ESAVI/103/05.12.01/2017 Etelä-Suomi 11.5.2017 Opetus ja kulttuuritoimi -vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen torstaina 21.9.2017

Lisätiedot