Jäsenasiaohjeet Miksi uudet jäsenasiaohjeet? 2. Jäsenet Suomen Journalistiliiton säännöissä. Vanhojen sääntöjen mukainen 7

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jäsenasiaohjeet Miksi uudet jäsenasiaohjeet? 2. Jäsenet Suomen Journalistiliiton säännöissä. Vanhojen sääntöjen mukainen 7"

Transkriptio

1 Jäsenasiaohjeet 2013 Jäsenasiaohjeet Miksi uudet jäsenasiaohjeet? Suomen Journalistiliiton jäsenasiaohjeet uusittiin perusteellisesti vuonna Niillä pyrittiin vastaamaan muuttuneen työelämän paineisiin. Jäsenkelpoisuuden määrittelyyn otettiin mukaan mahdollisuus noudattaa työssä journalistin ohjeita. Samalla yritettiin vetää aiempaa selkeämpi raja tiedottamisen markkinointiviestinnän suuntaan. Työelämän ja työnkuvien muutos ei kuitenkaan ole pysähtynyt. Muutoksen tahti on kiihtynyt niin, että edes parin vuoden takaiset linjaukset eivät välttämättä enää palvele liiton edunvalvonnan kehittämistä. Samaan aikaan liitossa on vireillä sääntömuutos, jonka toivotaan johtavan entistä useamman esimies- ja päällikköasemassa työskentelevän jäsenen pysymiseen jäsenenä. Erillisestä opiskelijan jäsenlajista ollaan luopumassa kokonaan. Aiemmin (syksyllä 2010) väljennettiin jo freelancereiden jäsenedellytyspykälää ja todettiin ansiovaatimuksen aleneminen. Uusien ohjeiden perusteella käytännössä kaikki pääasiassa journalistista työtä tekevät henkilöt voitaisiin todeta jäsenkelpoisiksi. Laajennus on erityisen merkittävä tiedottajien, viestintä- ja mainostoimistojen sekä esimies- ja päällikköportaan suuntaan. Ohjeissa otetaan huomioon myös se, että freelancerin ansiot koostuvat erilaisista töistä, jotka kaikki eivät liity suoranaisesti journalismiin. Tämä jäsenasiaohjeisto keskittyy ainoastaan jäsenasioihin. Jäsenyyden ehtojen väljentämisen vaikutukset järjestöön ja mm. edunvalvontatoimintaan käsitellään liiton muissa kannanotoissa. Jäsenmaksut määritellään tarkemmin liiton jäsenmaksuohjesäännössä. 2. Jäsenet Suomen Journalistiliiton säännöissä Suomen Journalistiliitossa on vireillä sääntömuutos, jossa opiskelijajäsenille annettaisiin täydet jäsenoikeudet ja erillinen opiskelijajäsenen jäsenlaji lakkautettaisiin. Vanhojen sääntöjen mukainen 7 Liiton sääntöjen jäsenyyttä koskeva luku IV Henkilöjäsenet on melko yleisluontoinen: 7 Liiton varsinaiseksi jäseneksi voidaan hakemuksesta hyväksyä: 1. Henkilö, joka on työsuhteessa toimituksellisessa työssä tai ohjelmatyössä tiedotusvälineessä, pääasiassa tiedotusvälineitä palvelevassa artikkeli-, uutistai kuvatoimistossa tai muussa viestintä- tai kustannusalan yrityksessä. x:\liitto\valtuusto\2013\kevätkokous scandic järvenpää\jäsenasiaohjeet_hyväksytty.doc

2 Jäsenasiaohjeet (8) 2. Muu työsuhteessa oleva henkilö, joka saa pääasiallisen toimeentulonsa journalistisesta työstä. 3. Freelance-journalisti, joka olematta työsuhteessa saa pääasiallisen toimeentulonsa journalistisesta työstä. 4. Liiton tai sen jäsenyhdistyksen toimihenkilö. 5. Alan opettaja tai tutkija. 6. Opiskelijajäseneksi voidaan hyväksyä journalistiseen ammattiin opiskeleva henkilö. 7. Jäsenyyden voi säilyttää määräaikaista yhteiskunnallista tai kansainvälistä tehtävää hoitava jäsen sekä eläkkeelle siirtynyt jäsen. Sääntömuutosesityksen mukainen Liiton jäseneksi voidaan hakemuksesta hyväksyä: Ennallaan a) Henkilö, joka on työsuhteessa toimituksellisessa työssä tai ohjelmatyössä tiedotusvälineessä, pääasiassa tiedotusvälineitä palvelevassa artikkeli-, uutistai kuvatoimistossa tai muussa viestintä- tai kustannusalan yrityksessä. b) Muu työsuhteessa oleva henkilö, joka saa pääasiallisen toimeentulonsa journalistisesta työstä. c) Freelance-journalisti, joka olematta työsuhteessa saa pääasiallisen toimeentulonsa journalistisesta työstä. d) Liiton tai sen jäsenyhdistyksen toimihenkilö. e) Alan opettaja tai tutkija. f) Journalistiseen ammattiin opiskeleva henkilö Opiskelevalla jäsenellä on jatkossa täydet jäsenoikeudet Jäsenen pääasiallisiin tehtäviin ei saa kuulua viestintäalalla toimivan yrityksen taloudellisten etujen valvominen tai ratkaiseva päätösvallan käyttäminen työsuhteiden ehtoja koskevissa asioissa. 2. Mikäli jäsenedellytykset ovat 7 :n ja 8 1 kohdan mukaisesti olemassa, jäsenyyden esteenä ei ole se, että journalistilla ammatinharjoittajana tai yrittäjänä on palveluksessaan toimituksellisia toimihenkilöitä.

3 Jäsenasiaohjeet (8) Pykälää tulkitaan jatkossa niin, että se mahdollistaa journalistisia johtotehtäviä hoitavien esimiesten jäsenyyden Jäseneksi hyväksymisestä päättää liittohallitus. 2. Jäsenyyshakemus on jätettävä jäsenyhdistykselle. Jäsenyhdistys antaa hakemuksesta liittohallitukselle lausunnon. Vanhojen sääntöjen mukainen 15 : Jäsen, jonka jäsenedellytykset ovat lakanneet tai joka laiminlyö (liitto)valtuuston vahvistaman jäsenmaksun tai palvelumaksun maksamisen huomautuksesta huolimatta yli kuukauden ajalta, katsotaan liittohallituksen päätöksellä erotetuksi. 2. Ennen kuin (liitto)hallitus päättää jäsenen erottamisesta jäsenedellytysten lakkaamisen takia, on jäsenelle varattava 14 mukainen mahdollisuus kirjallisen selvityksen antamiseen. Sääntömuutosesityksen mukainen kohta: 2. Henkilöjäsen voidaan erottaa myös, mikäli hänen jäsenedellytyksensä ovat lakanneet tai hän laiminlyö valtuuston vahvistaman jäsenmaksun maksamisen huomautuksesta huolimatta. Ennallaan: Sääntöjen muutos ei kumoa jo saavutettua jäsenoikeutta. 3. Jäsenedellytysten arviointi: nyrkkisääntö Suomen Journalistiliiton jäsenyyttä tarkastellaan ensisijaisesti jäsenen tekemän työn perusteella. Esimerkiksi koulutus ei vaikuta jäsenyyteen muiden kuin alan opiskelijoiden osalta. Uuden hakijan jäsenyyttä tarkastellaan seuraavien tekijöiden perusteella. Järjestys merkitsee myös tekijöiden painoarvoa. Henkilökohtainen toimenkuva on pääosin journalistinen Työtehtävässä on mahdollista noudattaa journalistin ohjeita Journalistinen työ on päätoimi. Työssä noudatetaan SJL:n tekemää työehtosopimusta Työnantajayrityksen toimiala on viestintä.

4 Jäsenasiaohjeet (8) 4. Uudet jäsenet 4.1 Työsuhteiset Samoja tekijöitä voidaan käyttää myös jäsenyyden säilymisen tarkasteluun tilanteissa, joissa jäsen on vaihtanut työpaikkaa tai työskentelymuotoaan. Jäsenyysedellytysten arviointi on välineestä ja työntekomuodosta riippumatonta. Työsuhteisista jäsenkelpoisena pidetään henkilöä, jolla on takanaan noin puolen vuoden verran alan työsuhdepätkiä ja eteenpäin sovittuna vähintään pari kuukautta määräaikaisuutta tai esim. TTT-vuoroja. Pätkiltä ei edellytetä yhtäjaksoisuutta. Jäsenkelpoisuuden näkökulmasta työskentelyä vuokratyöyrityksessä arvioidaan samoin kriteerein kuin muutakin työtä. Mikäli kysymys on päätoimesta, joka on selvästi journalistinen, yrityksen toimenkuva voi olla muutakin kuin journalistinen. Osa-aikaisesti työskentelevät voidaan hyväksyä uusiksi jäseniksi, jos toimenkuva on selvästi journalistinen. Jos journalistisen työn osuus on vain noin puolet, jäsenyyden edellytys on, että kysymyksessä on viestintäalan yritys. Jos henkilö tekee journalistista työtä, mutta hän saa pääosan tuloistaan jostain muusta (esim. eläke, opettaminen, muu virka), hän on jäsenkelpoinen vain, jos journalistinen työ on säännöllistä ja muodostaa olennaisen osan henkilön tuloista. Freelancereiden osalta tarkastellaan jäsenen kokonaistilannetta. Jäseneksi hyväksyttävältä edellytetään noin puolen vuoden ammattimaista työskentelyä. Ammattimaisuutta tulkitaan freelance-työn ansioiden perusteella. Ansioiden on oltava vähintään 50 % lehdistön sopimuksen alalletulopalkasta (2a). Ansioita tarkastellaan puolen vuoden jaksolla. Eläkeläistä ei hyväksytä uudeksi jäseneksi. 4.2 Opiskelijoiden jäsenedellytykset Kun opiskelijajäsenillä on jatkossa täydet järjestölliset jäsenoikeudet, erillisistä opiskelijajäsenen ja opiskelevan täysjäsenen jäsenlajista luovutaan. Opiskelu vaikuttaa kuitenkin mm. jäsenmaksun määräytymiseen. Jäseneksi hyväksytään journalistiseen ammattiin opiskelevia henkilöitä. Jäsenedellytyksiä tarkastellaan joko opiskelun tai työkokemuksen tai molempien perusteella. Jäsenkelpoisia ne opiskelijat, jotka opiskelevat yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa media-alan ammattiin johtavaa tutkintoa. Heiltä ei edellytetä työkokemusta.

5 Jäsenasiaohjeet (8) Muissakin oppilaitoksissa tai muuta kuin journalistiikkaa tai viestintää opiskeleva voi hakea jäsenyyttä, jos hänen tavoitteenaan on ryhtyä journalistiksi ja hänellä on alan työkokemusta. Mitä vähemmän opiskeltavalla alalla on tekemistä journalismin kanssa, sitä enemmän hakijalta edellytetään alan työkokemusta. Käytännössä työkokemusta on aina oltava enemmän kuin esimerkiksi vain yhdeltä kesältä. Listaa jäsenkelpoisuuden tuottavista oppilaitoksista ei erikseen pidetä yllä. Pääsääntönä pidetään, että journalistisiin ammatteihin opiskellaan yliopistoissa tai ammattikorkeakouluissa (medianomin tutkinto). Kansanopistojen viestinnän linjojen opiskelijat eivät ole opiskelunsa perusteella jäsenkelpoisia, eivät myöskään näiden oppilaitosten palkatonta harjoittelua suorittavat opiskelijat. Jäsenyys voi kuitenkin tulla kysymykseen hakijan työkokemuksen perusteella. Jos opiskeleva jäsen saa tutkintonsa valmiiksi, mutta ei heti valmistumisensa jälkeen täytä jäsenedellytyksiä, tulkinta tehdään liiton jäsenyyttä suosivalla tavalla. Valmistunut voi pysyä jäsenenä enintään vuoden ajan, mikäli hän ei ole sitä ennen siirtynyt työelämään muulle alalle. 4.3 Harjoittelijoiden jäsenkelpoisuus Perinteisesti alalle tullaan toimitusharjoittelijan tehtäviin. Toimitusharjoittelija on jäsenkelpoinen, jos jäsenedellytykset muuten ovat kunnossa (opiskelu, työhistoria, nykyisen työsopimuksen kesto). Oppisopimusharjoittelijat ovat pääsääntöisesti jäsenkelpoisia, koska he ovat työsuhteessa yritykseen. Oppilaitosten harjoittelujaksoilla osalle medianomiopiskelijoista maksetaan alle tes:n mukaisen palkan tai harjoittelu on kokonaan palkatonta. Jos jäsenedellytykset ovat opintojen osalta muuten kunnossa, palkatonkin harjoittelija voi olla jäsen. Työvoimapoliittisille harjoittelijoille ei makseta palkkaa vaan päivärahaa eivätkä he ole työsuhteessa. Työvoimapoliittinen harjoittelija ei myöskään pääse työttömyyskassan jäseneksi. Jos harjoittelijalla on takanaan riittävästi alan opintoja tai työkokemusta, jäsenedellytykset ovat olemassa. Jos harjoittelu on henkilön ensimmäinen kosketus alaan, jäsenedellytyksiä ei ole. Harjoittelu kuitenkin otetaan myöhemmin huomioon arvioitaessa hakijan työhistoriaa. 4.4 Freelancerit Freelance-journalisti hyväksytään uudeksi jäseneksi, jos hakija saa pääasiallisen toimeentulonsa journalistisesta työstä. Työn journalistisuutta arvioidaan samoin kriteerein kuin työsuhteisten jäsenten.

6 Jäsenasiaohjeet (8) hakijan puolen vuoden keskikuukausiansioiden (verotettava tulo, ei laskutus) on oltava vähintään puolet lehdistön työehtosopimuksen mukaisesta alimmasta toimituksellisesta palkkaryhmästä (2a). hakija on työskennellyt freelancerina ainakin puolen vuoden ajan Jäsenedellytyksiä harkitaan kokonaisuutena. Kokonaisarvioon vaikuttaa hakijan aikaisempi journalistinen ura. Työsuhteisesta freelanceriksi siirtyvältä jäseneltä ei edellytetä selvitystä tuloista. Freelanceriksi siirtyvän opiskelijajäsenen jäsenedellytyksiä tarkastellaan kuten uuden jäsenen. Jos henkilö aloittaa freelance-toimintansa rinnalla jossain muussa ammatissa, jäsenedellytysten säilymiseksi freelance-toiminnan on oltava säännöllistä ja sen tulee muodostaa merkittävä osa jäsenen ansioista. 4.5 Tiedottajat, viestintätoimistot sekä asiakas- ja yritysjulkaisut Julkishallinnon viestintätehtävät Julkishallinnon (kunnat, kuntainliitot, valtion keskushallinto, ministeriöt tms.) tiedottajat ovat jäsenkelpoisia, jos heidän toimenkuvansa on pääosin journalistinen ja jos työssä voi noudattaa journalistin ohjeita. Esimerkiksi eri hallinnonalojen julkaisemissa lehdissä työskentely on pääsääntöisesti jäsenkelpoista. Verkkotoimittaja on jäsenkelpoinen, mikäli toimenkuvaan sisältyy olennaisena osana journalistisia elementtejä Eduskunta, puolueet, EU, ulkoministeriö Jos vanha jäsen tulee valituksi kansanedustajaksi, EU-parlamentaarikoksi tms, hän voi säilyttää jäsenyytensä. Jäsenyys säilyy määräaikaisissa UM:n (esimerkiksi lehdistöneuvos) ja EU:n viestintätehtävissä. Kansanedustajien ja ministerien avustajat eivät pääsääntöisesti ole jäsenkelpoisia. Vanha jäsen voi säilyttää jäsenyytensä, jos tehtävä on määräaikainen ja korkeintaan vaalikauden mittainen. Puolueiden lehdissä, myös verkkolehdissä, työskentelevät ovat pääsääntöisesti jäsenkelpoisia, jos toimenkuva on pääosin journalistinen.

7 Jäsenasiaohjeet (8) Seurakunnat, ammattiliitot ja muut järjestöt Seurakuntien tiedottajat ovat jäsenkelpoisia, jos heidän tehtävänsä on pääosin journalistinen ja sisältää esim. lehden tai journalistisesti painottuneiden verkkosivujen toimittamista ja jos työssä voi noudattaa journalistin ohjeita. Ammatti-, kansalais- ym. järjestöjen lehtien toimittajat ovat pääsääntöisesti jäsenkelpoisia. Tiedottajien osalta edellytetään, että tehtävä on pääosin journalistinen ja sisältää esimerkiksi lehden tai verkkosivujen toimittamista Viestintätoimistot sekä asiakas- ja yritysjulkaisut Liiton jäseneksi ei hyväksytä jäsentä, joka ei työssään voi noudattaa journalistin ohjeita. Tekstimainonta on kielletty alan työehtosopimuksissa ja Journalistin ohjeissa. Liiton jäseneksi ei hyväksytä henkilöä, jonka tehtäviin kuuluu olennaisena osana tekstimainonnan tuottaminen. Asiakaslehti on alan koodiston mukaan julkaisijayhteisön tavoitteellista viestintää. Erotuksena tekstimainontaan asiakaslehdessä viestin lähettäjä ja sen tarkoitusperät tehdään vastaanottajalle selväksi. Jos julkaisu luokitellaan asiakaslehdeksi, tekijä on jäsenkelpoinen. Jos lehti/sivusto on lähinnä tuote-esittelyä hintatietoineen, tekijä ei ole jäsenkelpoinen. Lehden ilmestymistiheys, levikki ja kohderyhmän laajuus vaikuttavat jäsenkelpoisuuden arviointiin. 4.6 Toimitusten johtotehtävät Jäsenkelpoinen on jokainen journalisti, joka työskentelee liiton työehtosopimusten soveltamisalalla riippumatta esimiesasemastaan. Henkilö on jäsenkelpoinen myös, jos hän työskentelee viestintävälineen journalistisissa johtotehtävissä, vaikka tehtävä ei olisikaan tes:n soveltamisalalla. Jos jäsen toimii työnantajan nimeämänä neuvottelijana työehtoja koskevissa tilanteissa, joissa toisena osapuolena ovat työntekijäjärjestön edustajat, hän ei voi osallistua paikalliseen järjestötoimintaan työehtoja koskevissa asioissa. Paikallisella järjestötoiminnalla, johon toimitusten johtotehtävissä työskentelevät eivät voi osallistua, tarkoitetaan tässä yhteydessä mm. pääluottamusmiestehtävän hoitamista ja osallistumista työpaikkaosaston äänestyksiin paikallisista sopimuksista. Jäsenyyden este ei ole, että journalistilla ammatinharjoittajana tai yrittäjänä on palveluksessaan toimituksellisia toimihenkilöitä. Tällainen jäsen ei kuitenkaan voi osallistua työpaikkatason järjestötoimintaan työehtoja koskevissa asioissa.

8 Jäsenasiaohjeet (8) 4.7 Alan opettajat ja tutkijat SJL:n sääntöjen mukaan viestinnän alan opettajat tai tutkijat ovat jäsenkelpoisia (7 6). Tulkinta on, että jäsenkelpoisia ovat korkeakouluissa ja ammattikorkeakouluissa journalistisia aineita opettavat henkilöt. Hakijan työhistorian sekä opintojen luonteen ja laajuuden perusteella myös muiden oppilaitosten viestinnän tai journalismin opettajat voivat olla jäsenkelpoisia. Tutkijoista jäsenkelpoisia ovat henkilöt, joiden tutkimusala liittyy suoranaisesti viestintään tai journalistiikkaan. 4.8 Verkkosivustojen toimittajat Työskentelyä verkossa toimivassa yrityksessä arvioidaan samoin kriteerein kuin muutakin työtä. Jäsenkelpoisuus edellyttää, että työssä voidaan noudattaa journalistin ohjeita. Sivustojen toteutus muun kuin viestintäalan yrityksen palveluksessa, tekninen koodaustyö tai sivuston tekninen päivittäminen eivät ole jäsenkelpoista työtä. 5. Jäsenedellytykset työtehtävien vaihtuessa Jäsenedellytykset tarkistetaan työpaikan vaihdoksen yhteydessä ja opiskelijana liittyneen jäsenedellytykset opiskelujen päätyttyä. Jos jäsenedellytykset eivät täyty esim. uudessa tehtävässä, henkilölle suositellaan toista ammattiliittoa. Tulkinnan jäsenedellytysten ja siten jäsenyyden päättymisestä tekee hallituksen valtuutuksella jäsenvaliokunta. Mikäli vanha jäsen siirtyy väliaikaisesti tehtävään, jossa jäsenedellytykset eivät täyty, jäsenenä voi pysyä enintään vuoden verran. Opiskelijana liittynyt voi pysyä valmistumisensa jälkeen jäsenenä vuoden verran, vaikka ei olisi sijoittunut alan töihin. Noin vuoden määräaikainen tehtävä toisella alalla ei vielä johda eroon. Jos määräaikainen tehtävä toisella alalla jatkuu yli vuoden tai ensimmäisen vuoden jälkeen pesti jatkuu uusilla määräaikaisuuksilla, henkilöllä ei ole jäsenedellytyksiä. Rajatapauksissa vanhan jäsenen jäsenyyden jatkumista voi puoltaa jäsenen nykyinen määräaikainen luottamustehtävä. Henkilöön liittyvillä syillä ratkaisua ei voi perustella.

Jäsenasiamuistio 2014

Jäsenasiamuistio 2014 Esityslistan kohta 3.5 Jäsenasiamuistio 2014 1. Miksi jäsenedellytyksiä käsitellään taas? Suomen Journalistiliiton jäsenedellytyksiä on käsitelty moneen kertaan viime vuosina. Lukuisat työryhmät ovat pohtineet

Lisätiedot

Yhdistys voi saavuttaa nimiinsä oikeuksia ja tehdä sitoumuksia sekä kantaa ja vastata.

Yhdistys voi saavuttaa nimiinsä oikeuksia ja tehdä sitoumuksia sekä kantaa ja vastata. KESKI-SUOMEN JOURNALISTIT RY:N SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Keski-Suomen Journalistit ry ja kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. Yhdistys on Suomen Journalistiliitto Finlands

Lisätiedot

1 2 II Yhdistyksen jäsenet 3

1 2 II Yhdistyksen jäsenet 3 1 1. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Sanomalehtimiesyhdistys ry. 2. Yhdistyksen kotipaikka on Oulu. 3. Yhdistys on Suomen Journalistiliitto - Finlands Journalistförbund ry:n jäsenyhdistys. 2 1. Yhdistyksen

Lisätiedot

Satakunnan Journalistit ry:n säännöt (hallituksen esitys 14.11.2007)

Satakunnan Journalistit ry:n säännöt (hallituksen esitys 14.11.2007) Satakunnan Journalistit ry:n säännöt (hallituksen esitys 14.11.2007) 1 Sääntömuutoskohdat kursivoitu Sääntömuutosesitykset lihavoitu I Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja tarkoitus 1 1. Yhdistyksen nimi on

Lisätiedot

Jäsenmaksuohjesääntö 2015

Jäsenmaksuohjesääntö 2015 Jäsenmaksuohjesääntö 2015 1. Jäsenmaksu Suomen Journalistiliiton jäsenen tulee liiton sääntöjen mukaan maksaa jäsenmaksua, ellei hän ole oikeutettu jäsenmaksuvapautukseen. Jäsenmaksun suuruudesta päättää

Lisätiedot

Jäsenmaksuohjesääntö 2018

Jäsenmaksuohjesääntö 2018 Jäsenmaksuohjesääntö 2018 1. Jäsenmaksu Suomen Journalistiliiton jäsenen tulee liiton sääntöjen mukaan maksaa jäsenmaksua, ellei hän ole oikeutettu jäsenmaksuvapautukseen. Jäsenmaksun suuruudesta päättää

Lisätiedot

JOURNALISTISEN TYÖN SIIRTYMÄT

JOURNALISTISEN TYÖN SIIRTYMÄT JOURNALISTISEN TYÖN SIIRTYMÄT 2014-2016 S E L V I T Y S 24.4.2017 tytti.oras@journalistiliitto.fi TYÖEHTOJEN MÄÄRÄYTYMINEN Yleissitova TES Valtakunnallinen, työnantajat ja työntekijät edustavasti järjestäytyneet

Lisätiedot

Jäsenmaksuohjesääntö 2016

Jäsenmaksuohjesääntö 2016 Muutokset on esitetty punaisella värillä ja selitykset kursiivilla. Jäsenmaksuohjesäännössä perusmaksu on korvattu kauttaaltaan ilmauksella minimimaksu. Jäsenmaksuohjesääntö 2016 1. Jäsenmaksu Suomen Journalistiliiton

Lisätiedot

Kesätoimittajan ABC. Tampereen yliopisto

Kesätoimittajan ABC. Tampereen yliopisto Kesätoimittajan ABC Tampereen yliopisto 8.4.2011 sari.uusi-rauva@journalistiliitto.fi 1 Työsuhde Työlainsäädäntöä ja työehtosopimuksia sovelletaan työsuhteessa oleviin Työsuhde määräytyy suoraan lain nojalla.

Lisätiedot

RADIO- JA TELEVISIOTOIMITTAJIEN LIITTO - Liite 1 RADIO- OCH TELEVISIONSREDAKTÖRERNAS FÖRBUND r.y. S Ä Ä N N Ö T

RADIO- JA TELEVISIOTOIMITTAJIEN LIITTO - Liite 1 RADIO- OCH TELEVISIONSREDAKTÖRERNAS FÖRBUND r.y. S Ä Ä N N Ö T RADIO- JA TELEVISIOTOIMITTAJIEN LIITTO - Liite 1 RADIO- OCH TELEVISIONSREDAKTÖRERNAS FÖRBUND r.y. S Ä Ä N N Ö T Hyväksytty yhdistysrekisterissä 12.3.1983, rekisterinumero 109487 Muutettu vuosikokouksessa

Lisätiedot

Lukijatutkimus 2015. Tutkimusraportti 11.8.2015 Focus Master Oy

Lukijatutkimus 2015. Tutkimusraportti 11.8.2015 Focus Master Oy Lukijatutkimus 05 Tutkimusraportti.8.05 Focus Master Oy Lukijaprofiili () työtehtävät % työnantaja % toimittaja 9 tuottaja / toimitussihteeri toimituksen esimies / päällikkötoimittaja freelancetoimittaja

Lisätiedot

Työmarkkinoiden pelikenttä

Työmarkkinoiden pelikenttä Työmarkkinoiden pelikenttä Luennon sisältö Työmarkkinajärjestöt Palkansaajien keskusjärjestöt Työnantajien keskusjärjestöt Ammattiliitto Luottamusmiesjärjestelmä Paikallinen toiminta Toimihenkilökeskusjärjestö

Lisätiedot

Kotimainen kirjallisuus

Kotimainen kirjallisuus Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen

Lisätiedot

Työelämän ABC. Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville.

Työelämän ABC. Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville. Työelämän ABC Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville. Muista työsuhteen alkaessa! Pyydä työsopimuksesi kirjallisena. Työsopimuksessa

Lisätiedot

Jäsenmaksuohjesääntö 2014

Jäsenmaksuohjesääntö 2014 Jäsenmaksuohjesääntö 2014 1. Jäsenmaksu Suomen Journalistiliiton jäsenen tulee liiton sääntöjen mukaan maksaa jäsenmaksua, ellei hän ole oikeutettu jäsenmaksuvapautukseen. Jäsenmaksun suuruudesta päättää

Lisätiedot

Haen liiton ja työttömyyskassan jäsenyyttä Työpaikan vaihto Jäsenyhdistyksen vaihto Yhteistoimintajäsen

Haen liiton ja työttömyyskassan jäsenyyttä Työpaikan vaihto Jäsenyhdistyksen vaihto Yhteistoimintajäsen maksamistaan perimään maksamistaan etuuksista etuuksista liiton jäsenmaksu. liiton jäsenmaksu. Valtuutus raukeaa Valtuutus työsuhteen raukeaa työsuhteen päätyttyä. päätyttyä. perii jäsenmaksun perii jäsenmaksun

Lisätiedot

Edellinen liitto jäsenyysaika alkoi päättyi

Edellinen liitto jäsenyysaika alkoi päättyi 001 Kirkonpalvelijat 002 Helluntaiseurakuntien Kirkon Nuorisotyöntekijät työntekijät HELP 003 Kirkon Lähetyssihteerit 009 Kristillisten järjestöjen Järjestöjentyöntekijät Työntekijät 012 Kirkon Toimihenkilöt

Lisätiedot

OHJE. Jäsenilmoitus / ammattiyhdistyksen perintäsopimus -kaavakkeen täyttöä varten

OHJE. Jäsenilmoitus / ammattiyhdistyksen perintäsopimus -kaavakkeen täyttöä varten YHDISTYS: Merkitse tähän kohtaan HAL RASTITA: Uusi jäsen jos liityt ensimmäistä kertaa Hätäkeskusammattilaisten liittoon EDELLINEN LIITTO JA EROAMISPÄIVÄ, mikäli kuulut johonkin toiseen liittoon HALiin

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA

YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA TORJUNTAVOITTOJA JA BANAANIPOTKUJA ROHKEITA PELINAVAUKSIA JYTY PELAA SUJUVASTI MONILLA PELIKENTILLÄ JA TEKEE ROHKEITA PELINAVAUKSIA JÄSENTENSÄ HYÖDYKSI. ME EMME TYYDY VAIN TURVAAMAAN

Lisätiedot

Vierumäen 2016 jäsenkriteerityöpajan keskustelun pohjustus

Vierumäen 2016 jäsenkriteerityöpajan keskustelun pohjustus Jäsenkriteerit 2017 Vierumäen 2016 jäsenkriteerityöpajan keskustelun pohjustus Työmarkkinoiden muutokset heijastuvat myös koulutusjärjestelmäämme ja tutkintoihimme. Korkeakoulutuksen järjestäminen, tulevaisuuden

Lisätiedot

VALINTAKOKEEN ESITIETOLOMAKE

VALINTAKOKEEN ESITIETOLOMAKE 1 Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutus 2015 Monimuotototeutus: Nurmijärvi ja Turku VALINTAKOKEEN ESITIETOLOMAKE Sinut on kutsuttu monimuoto-opintoina toteutettavaan yhteisöpedagogi tutkintoon johtavaan

Lisätiedot

SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN SOVELTAMISEN ABC

SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN SOVELTAMISEN ABC SOSIAALIALAN JÄRJESTÖJEN PALKKAUSJÄRJESTELMÄN SOVELTAMISEN ABC Tämän ohjeistuksen tarkoitus on toimia muistilistana työnantajan edustajille ja luottamusmiehille toimenpiteistä, joita sosiaalialan järjestöjen

Lisätiedot

1. KEVÄÄN JA KESÄN ARKIPYHÄT

1. KEVÄÄN JA KESÄN ARKIPYHÄT 1 1. Kevään ja kesän arkipyhät 2. Nuorten kesätyö ja harjoittelu työntekijätehtävissä 3. Nuorten kesätyö ja harjoittelu toimihenkilötehtävissä 1. KEVÄÄN JA KESÄN ARKIPYHÄT Maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksen

Lisätiedot

Työttömyyskassa Statian uudet säännöt hyväksyttiin Finanssivalvonnassa.

Työttömyyskassa Statian uudet säännöt hyväksyttiin Finanssivalvonnassa. ASIAMIESPIIREILLE Työttömyyskassa Statian hallintoelimet Työttömyyskassa Statian uudet säännöt hyväksyttiin 2.7.2014 Finanssivalvonnassa. Uusien sääntöjen mukaan kassan hallintoelimet ovat kassan edustajisto

Lisätiedot

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ke klo

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ke klo TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden tiedekunta Elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen koulutus HARJOITTELU VUONNA 2018 Tiedotustilaisuus ke 22.11.2017 klo 15.00-16 (Virta 114) Harjoittelu osana opintoja

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt

Työelämän pelisäännöt Työelämän pelisäännöt 1. Työsopimus Kun työntekijä ottaa työntekijän töihin, hän tekee työntekijän kanssa ensin työsopimuksen. Työsopimus kannattaa tehdä kirjallisesti, vaikka suullinen työsopimus on yhtä

Lisätiedot

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1 Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK 2018 3/14/2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen18 29

Lisätiedot

TEHYYN ON OIKEUS KUULUA TEHY ON VAHVA VAIKUTTAJA TEHY EDUSTAA SINUA

TEHYYN ON OIKEUS KUULUA TEHY ON VAHVA VAIKUTTAJA TEHY EDUSTAA SINUA TEHY OPISKELIJAT ON OIKEUS KUULUA TEHYYN Tehy on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan ammattiliitto. Jäseninä voivat olla kaikki alan tutkinnon suorittaneet sekä alaa opiskelevat toisesta asteesta korkeakoulututkintoon

Lisätiedot

JOURNALISTILIITON TOIMINTA- JA TALOUSOHJELMA 2015-2018

JOURNALISTILIITON TOIMINTA- JA TALOUSOHJELMA 2015-2018 JOURNALISTILIITON TOIMINTA- JA TALOUSOHJELMA 2015-2018 Journalistien liitosta media-alan liitoksi Journalistiliitto on suomalaisen mediakentän keskeinen toimija, jonka tärkein tehtävä on liiton jäsenten

Lisätiedot

4.4.2013 SIJOITTUMISKYSELY NUORISO- JA VAPAA-AJANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO- KOULUTUKSESTA VUOSINA 2008 2012 VALMISTUNEILLE

4.4.2013 SIJOITTUMISKYSELY NUORISO- JA VAPAA-AJANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO- KOULUTUKSESTA VUOSINA 2008 2012 VALMISTUNEILLE 1 G6 Opistot/ Mari Uusitalo RAPORTTI 4.4.2013 SIJOITTUMISKYSELY NUORISO- JA VAPAA-AJANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO- KOULUTUKSESTA VUOSINA 2008 2012 VALMISTUNEILLE Sijoittumiskyselyn kohderyhmä Sijoittumiskyselyn

Lisätiedot

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ke klo

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ke klo TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden yksikkö Elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen koulutus HARJOITTELU VUONNA 2017 Tiedotustilaisuus ke 23.11.2016 klo 10.00-11 (Virta 114) Harjoittelu osana opintoja KASELOHA

Lisätiedot

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ti klo

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ti klo TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden yksikkö Elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen koulutus HARJOITTELU VUONNA 2016 Tiedotustilaisuus ti 1.12.2015 klo 13.00-14 (Virta 113) Harjoittelu osana opintoja KASELOHA

Lisätiedot

Uraseuranta 2012 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 2007 maisteriksi valmistuneiden vastauksista

Uraseuranta 2012 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 2007 maisteriksi valmistuneiden vastauksista Uraseuranta 212 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 27 maisteriksi valmistuneiden vastauksista Aalto-yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Taustatiedot Vuonna 27 Teknillisestä korkeakoulusta, Taideteollisesta

Lisätiedot

TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Tiedettä elämää varten

TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Tiedettä elämää varten TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers Tiedettä elämää varten Tieteentekijöiden liiton jäsenyys on tärkeä osoitus oman ammatillisen identiteetin

Lisätiedot

Suomen Paloinsinööriyhdistys ry 1 ( 5 )

Suomen Paloinsinööriyhdistys ry 1 ( 5 ) Suomen Paloinsinööriyhdistys ry 1 ( 5 ) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Paloinsinööriyhdistys ry, ruotsiksi Brandingenjörsföreningen i Finland r.f., ja kotipaikka on

Lisätiedot

VUOROTTELUKORVAUS. Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa

VUOROTTELUKORVAUS. Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa VUOROTTELUKORVAUS Tampere 27.1.2018 Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa Vuorotteluvapaa Vuorotteluvapaa on järjestely, jossa kokoaikatyössä ollut työntekijä

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kumiteollisuus ry Gummiindustrin rf ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Kumiteollisuus ry Gummiindustrin rf ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. KUMITEOLLISUUS RY:N SÄÄNNÖT Merkitty yhdistysrekisteriin 20.9.1961 Sääntöjen muutokset 15.1.2002, 29.4.2004 ja 14.1.2008 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kumiteollisuus ry Gummiindustrin rf ja

Lisätiedot

Kansainvälinen työharjoittelu. Kansainvälisty. kätevästi palkkaamalla. harjoittelija

Kansainvälinen työharjoittelu. Kansainvälisty. kätevästi palkkaamalla. harjoittelija Kansainvälinen työharjoittelu Kansainvälisty kätevästi palkkaamalla ulkomainen harjoittelija Hyvä työnantaja! CIMO järjestää yhdessä oppilaitosten, opiskelijajärjestöjen ja työhallinnon kanssa ulkomaisille

Lisätiedot

Henkilöstö ja koulutustiedustelu 2014

Henkilöstö ja koulutustiedustelu 2014 Henkilöstö ja koulutustiedustelu 2014 Kysely koskee yrityksen / organisaation henkilöstöä Suomessa 1 YRITYKSEN HENKILÖSTÖMÄÄRÄ JA ENNUSTE llmoittakaa yrityksenne palveluksessa olevan henkilöstön lukumäärä

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA. Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.1. 2005 11

KEMIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA. Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.1. 2005 11 Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2005 ALKAEN Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.1. 2005 11 Muutos KV 28.8.2006

Lisätiedot

Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty

Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty 29.10.2012 Voimaantulo 1.1.2013 Sisällysluettelo: 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 4 4 Vuosipalkkiot...

Lisätiedot

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016)

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016) Jyväskylän yliopistosta vuonna 11 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 16) kohtaiset tiedot (Kyselyn vastausprosentti: 4 valmistuneista) Vastaajien

Lisätiedot

(hyväksytty vuosikokouksessa Porissa , voimassa alkaen PRH:n hyväksymänä)

(hyväksytty vuosikokouksessa Porissa , voimassa alkaen PRH:n hyväksymänä) AKOL:n säännöt (hyväksytty vuosikokouksessa Porissa 13.4.2014, voimassa 16.6.2014 alkaen PRH:n hyväksymänä) AIKUISOPETTAJIEN LIITTO AKOL RY. SÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue Liiton nimi on Aikuisopettajien

Lisätiedot

Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus

Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 1 VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus...

Lisätiedot

Jäsenenä ammattiliitto Prossa

Jäsenenä ammattiliitto Prossa Jäsenenä ammattiliitto Prossa Jäsenyys Pron on toimihenkilötyön ammattilaisten asiantuntijoiden, esimiesten ja toimihenkilöiden oma etujärjestö. Jäseneksi voi liittyä koulutuksesta, ammattinimikkeestä,

Lisätiedot

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hall. 15.11.2016 Valt. 23.11.2016 Voimassaolo: valtuustokausi 2017-2021 1 1 Soveltamisala Kuntayhtymän luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa.

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa. Liittymällä Sähköliiton jäseneksi olet hyvässä seurassa. Meitä sähköliittolaisia on noin 36 000 ajamassa parempia työehtoja kaikille. Meitä on niin rakennustyömailla, voimalaitoksissa ja tehtaissa kuin

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 26.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 Sisällysluettelo: ORIVEDEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala...3

Lisätiedot

TEKNISTEN TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU

TEKNISTEN TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU VIESTINNÄN KESKUSLIITTO MEDIAUNIONI TEKNISTEN TOIMIHENKILÖIDEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU Aika 23.11.2011 Paikka Viestinnän Keskusliiton kokoustilat, Helsinki Läsnä VKL Johanna Varis Elina Nissi

Lisätiedot

Opiskelijan sosiaaliturva ulkomaille ja Suomeen muutettaessa. Merja Siltanen-Kallio Suunnittelija, kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 27.4.

Opiskelijan sosiaaliturva ulkomaille ja Suomeen muutettaessa. Merja Siltanen-Kallio Suunnittelija, kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 27.4. Opiskelijan sosiaaliturva ulkomaille ja Suomeen muutettaessa Merja Siltanen-Kallio Suunnittelija, kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 27.4.2017 Opiskelijan sosiaaliturvaan kuuluminen 30 minuutissa 1.

Lisätiedot

Jäsen täyttää täyttöohjeet takasivulla!

Jäsen täyttää täyttöohjeet takasivulla! Valtuutan Kirkon alat ry:n irtisanomaan jäsenyyteni nykyisestä ammattiliitostani jatai työttömyyskassasta. Puhelinnumero kotigsm kokoaikainen väh. 18hvko alle 18 hvko Ammattikoulu ammatti-instituuttitutkinto

Lisätiedot

Hengitysliiton säännöt

Hengitysliiton säännöt Hengitysliiton säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimenä on Hengitysliitto ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toimialue koko maa. Näissä säännöissä yhdistystä nimitetään liitoksi. Liitto on suomenkielinen,

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Elokuvakoneenhoitajien yhdistys EKH ry ja sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue on koko Suomi.

Yhdistyksen nimi on Elokuvakoneenhoitajien yhdistys EKH ry ja sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue on koko Suomi. 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue Yhdistyksen nimi on Elokuvakoneenhoitajien yhdistys EKH ry ja sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue on koko Suomi. 2 Tarkoitus ja tehtävät 1. Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 02 HENKILÖSTÖASIAT LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA 2013 MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuusto 18.6.2012/36 Voimaantulo 1.1.2013

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Raision seudun koulutuskuntayhtymä Yhtymähallitus 1.10.2015 Liite 10/4 Yhtymävaltuusto 25.11.2015 Liite 2/5 2 Palkkiosääntö 1. SOVELTAMISALA... 3 2. KOKOUSPALKKIOT...

Lisätiedot

PALKKIOSÄÄNTÖ KEMIÖNSAAREN KUNTA

PALKKIOSÄÄNTÖ KEMIÖNSAAREN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ KEMIÖNSAAREN KUNTA Järjestelytoimikunnan hyväksymä 16.9.2008 Valtuuston vahvistama 12.11.2008 Astuu voimaan 1.1.2009 Valtuusto muuttanut 17.6.2009 Valtuusto muuttanut 12.12.2012 Valtuusto

Lisätiedot

Kuuden euron työkokeilu. Infotilaisuus RT-RL Tapio Kari

Kuuden euron työkokeilu. Infotilaisuus RT-RL Tapio Kari Kuuden euron työkokeilu Infotilaisuus RT-RL 9.2.2017 Tapio Kari Kuuden euron työkokeilua koskevat määräykset koskevat kaikkia RT-RL sopimusaloja Kaikille Rakennusteollisuus RT:n ja Rakennusliiton työehtosopimusaloille

Lisätiedot

SN 4357/1/15 REV 1 team/kr/jk 1 FI

SN 4357/1/15 REV 1 team/kr/jk 1 FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. heinäkuuta 2015 (OR. en) SN 4357/1/15 REV 1 ILMOITUS Asia: Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan menettelysäännöt SN 4357/1/15 REV 1 team/kr/jk 1 EUROOPPA-NEUVOSTON PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

JHL Sääntömuutostiivistelmä 2015

JHL Sääntömuutostiivistelmä 2015 JHL Sääntötiivistelmä 2015 1 (9 ) LIITON SÄÄNNÖT 2 Liiton tarkoitus 1. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry toimii edunvalvonta- ja painostusjärjestönä sekä yhteiskunnallisena uudistusliikkeenä.

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii Oppisopimuskoulutus Tekemällä oppii Sopii kuin nakutettu Perustietoa oppisopimuksesta Oppisopimus on käytännöllinen tapa kouluttautua ja kouluttaa yritykseen ammattitaitoista henkilöstöä sekä kehittää

Lisätiedot

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015 Tampereen yliopistosta vuonna 29 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 21 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 214 uraseurantakysely toteutettiin vuonna 29

Lisätiedot

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja

Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 Markku.haurinen@jns.fi Yrityskansio sisältö Työllisyyden kuntakokeilu Koulutus- ja työhönvalmennus Työkokeilu Palkkatuki Esimerkkilaskelmat palkkatuesta

Lisätiedot

Kunnanhallitus Voimaantulopäivä

Kunnanhallitus Voimaantulopäivä Kunnanhallitus 12.12.2017 Voimaantulopäivä 1.6.2017 UTAJÄRVEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ UTAJÄRVEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuusto hyväksynyt 21.11.2017 Voimaantulopäivä

Lisätiedot

YHTEENVETO KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN JA HAJOITTELIJOIDEN PALKKAUKSESTA KUMITEOLLISUUDESSA VUONNA 2015

YHTEENVETO KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN JA HAJOITTELIJOIDEN PALKKAUKSESTA KUMITEOLLISUUDESSA VUONNA 2015 YHTEENVETO KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN JA HAJOITTELIJOIDEN PALKKAUKSESTA KUMITEOLLISUUDESSA VUONNA 2015 1. TUTUSTU TYÖELÄMÄÄN JA TIENAA-KESÄHARJOITTELUOHJELMA 2. TYÖNTEKIJÄT Kesäharjoitteluohjelman tarkoituksena

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Helsingin Faktoriklubi Pro ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Helsingin Faktoriklubi Pro ry ja sen kotipaikka on Helsinki. Helsingin Faktoriklubi Pro ry SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin Faktoriklubi Pro ry ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistys on Ammattiliitto Pro ry:n jäsenyhdistys

Lisätiedot

Suomen Muusikkojen Liitto ry Pieni Roobertinkatu 16, Helsinki Puh

Suomen Muusikkojen Liitto ry Pieni Roobertinkatu 16, Helsinki Puh Rekisteriseloste Päivitetty 24.5.2018 1. Rekisterin pitäjä Suomen Muusikkojen Liitto ry Pieni Roobertinkatu 16, 00120 Helsinki Puh. 09-6803 4070 www.muusikkojenliitto.fi Edustaja Tietosuojavastaava Jouni

Lisätiedot

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta Opintopalvelut Suunnittelija Outi Suorsa Uraseuranta 18 tuloksia vuonna 13 valmistuneiden uraseurannasta Uraseuranta 18 toteutettu syksyllä 18 valtakunnallisena kysely lähetetty kaikille vuonna 13 päättyvän

Lisätiedot

UTAJÄRVEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

UTAJÄRVEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 UTAJÄRVEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kunnanhallitus 1.12.2008 279 Valtuusto 16.12.2008 73 2 UTAJÄRVEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuusto hyväksynyt Voimaantulopäivä

Lisätiedot

Selkoesite. Vuorotteluvapaa. te-palvelut.fi

Selkoesite. Vuorotteluvapaa. te-palvelut.fi Selkoesite Vuorotteluvapaa te-palvelut.fi Vuorotteluvapaa Vuorotteluvapaa tarkoittaa, että työntekijä jää pois työstä määräajaksi ja työnantaja palkkaa hänen tilalleen työttömän työnhakijan. Työntekijä

Lisätiedot

Ammattiliitto Unio ry Puheenjohtaja Heli Martinmäki 1

Ammattiliitto Unio ry Puheenjohtaja Heli Martinmäki 1 Ammattiliitto Unio ry 5.11.2018 Puheenjohtaja Heli Martinmäki 1 Miksi uusi ammattiliitto? - Pardian edustajakokous linjasi 28.8.2018 kokouksessaan, että Pardian 27.11.2018 oleva edustajakokous tulee tekemään

Lisätiedot

Henkilöstö- ja koulutustiedustelu 2015

Henkilöstö- ja koulutustiedustelu 2015 Henkilöstö- ja koulutustiedustelu 2015 Kysely koskee yrityksen / organisaation henkilöstöä Suomessa 1 YRITYKSEN HENKILÖSTÖMÄÄRÄ JA ENNUSTE llmoittakaa yrityksenne palveluksessa Suomessa olevan henkilöstön

Lisätiedot

TÄRKEIMMÄT PERUSTEET LIITTYÄ SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTOON

TÄRKEIMMÄT PERUSTEET LIITTYÄ SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTOON TÄRKEIMMÄT PERUSTEET LIITTYÄ SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTOON LÄHTÖKOHDAT Selvittää jäseneksi liittyneiden ajatuksia ammattiliittoon liittymisestä, mitkä ovat tärkeimmät syyt, jotka ovat merkinneet

Lisätiedot

OPPISOPIMUS. www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen

OPPISOPIMUS. www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen OPPISOPIMUS www.esedu.fi/oppisopimus oppisopimuspalvelut Tapani Rytkönen OPPISOPIMUSKOULUTUS TYÖSSÄ OPPIMINEN TEORIAOPINNOT TUTKINTOTILAISUUDET työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettäviä

Lisätiedot

LTOL. Lastentarhanopettajaliitto

LTOL. Lastentarhanopettajaliitto LTOL Lastentarhanopettajaliitto SISÄLLYS Postiosoite Rautatieläisenkatu 6, 00520 Helsinki Käyntiosoite Kellosilta 7, 00520 Helsinki Sähköposti liitolle lastentarha@lastentarha.fi, henkilöille etunimi.sukunimi@lastentarha.fi

Lisätiedot

Valtuuston varsinainen kevätkokous

Valtuuston varsinainen kevätkokous lista 2/2013 (8/10-14) kevätkokous Aika Paikka 23. 24.5.2013 (to-pe) Scandic Järvenpää, Asema-aukio, 04400 Järvenpää 1 Kokouksen järjestäytyminen 1.1 Kokouksen avaus Valtuuston puheenjohtaja Asko Lehtonen

Lisätiedot

Kouluttautuminen ja työurat. Akavalaisten näkemyksiä - KANTAR TNS:n selvitys 2018

Kouluttautuminen ja työurat. Akavalaisten näkemyksiä - KANTAR TNS:n selvitys 2018 Kouluttautuminen ja työurat Akavalaisten näkemyksiä - KANTAR TNS:n selvitys 1 Aineiston piirteet Akava selvitti akavalaisten näkemyksiä työuralla kouluttautumisesta ja tulevaisuuden työurista toukokuussa

Lisätiedot

Talentian Sosiaalialan Opiskelijat TaSO ry SÄÄNNÖT NIMI JA TOIMIALUE

Talentian Sosiaalialan Opiskelijat TaSO ry SÄÄNNÖT NIMI JA TOIMIALUE Talentian Sosiaalialan Opiskelijat TaSO ry SÄÄNNÖT NIMI JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on Talentian Sosiaalialan Opiskelijat TaSO ry. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä yhdistys. Yhdistys

Lisätiedot

Työntekijän oleskelulupa-asiat TE-toimistossa. Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto Antti Karjalainen

Työntekijän oleskelulupa-asiat TE-toimistossa. Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto Antti Karjalainen Työntekijän oleskelulupa-asiat TE-toimistossa Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto 15.5.2017 Antti Karjalainen Työntekoa varten tarvittavat luvat EU:n ulkopuolisen maan kansalaisen työnteko Suomessa

Lisätiedot

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS 1.2.2017 31.1.2018 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.2.2017 31.1.2018 Palvelualojen ammattiliitto PAM ry ja Kaupan liitto Paino:Lönnberg 2017 Vähittäiskaupan

Lisätiedot

Sijoittumisen yhteisseuranta

Sijoittumisen yhteisseuranta Sijoittumisen yhteisseuranta Seuraavat korkeakoulut keräsivät vuonna 2009 yhteistyössä tietoa valmistuneistaan Jyväskylän yliopisto Lapin yliopisto Turun yliopisto Turun kauppakorkeakoulu Åbo Akademi Hämeen

Lisätiedot

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS

VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS 1.2.2017 31.1.2018 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.2.2017 31.1.2018 VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus...3

Lisätiedot

TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Tiedettä elämää varten

TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Tiedettä elämää varten TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers Tiedettä elämää varten Tieteentekijöiden liiton jäsenyys on tärkeä osoitus oman ammatillisen identiteetin

Lisätiedot

OPPISOPIMUS ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT

OPPISOPIMUS ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT OPPISOPIMUS www.esedu.fi/oppisopimus www.oppisopimus.fi 21.11.2018 ESEDU / Oppisopimuspalvelut / AT 1 Mitä oppisopimuskoulutus on? Oppisopimuskoulutus on työssä tapahtuvaa ammatillista koulutusta, jota

Lisätiedot

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE - KYSELYN TOTEUTUS - KÄSITYKSET AMK-TUTKINNOSTA JA KOULUTUKSESTA - AMK-TUTKINNON TUOTTAMA OSAAMINEN - TYÖLLISTYMISEEN

Lisätiedot

Faktoriklubi Pro ry ja sen kotipaikka on. Yhdistys on Ammattiliitto Pro ry:n jäsenyhdistys ja sen. toiminta-alue on Pirkanmaa. Ammattiliitto Pro ry:tä

Faktoriklubi Pro ry ja sen kotipaikka on. Yhdistys on Ammattiliitto Pro ry:n jäsenyhdistys ja sen. toiminta-alue on Pirkanmaa. Ammattiliitto Pro ry:tä TAMPEREEN FAKTORIKLUBI PRO RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tampereen Faktoriklubi Pro ry ja sen kotipaikka on Tampere. Yhdistys on Ammattiliitto Pro ry:n jäsenyhdistys

Lisätiedot

TIETOSUOJA- JA REKISTERISELOSTE JÄSENTIETO- JA MAKSUREKISTERI Henkilötietolaki (523/1999) Käyntiosoite Asemamiehenkatu 4, Helsinki

TIETOSUOJA- JA REKISTERISELOSTE JÄSENTIETO- JA MAKSUREKISTERI Henkilötietolaki (523/1999) Käyntiosoite Asemamiehenkatu 4, Helsinki TIETOSUOJA- JA REKISTERISELOSTE JÄSENTIETO- JA MAKSUREKISTERI Henkilötietolaki (523/1999) 26.5.2018 1. Rekisterinpitäjä Nimi Erityisalojen Toimihenkilöiden Työttömyyskassa Postiosoite Postinumero Puhelin

Lisätiedot

VARASTO- JA KULJETUSESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS

VARASTO- JA KULJETUSESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS VARASTO- JA KULJETUSESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS 1.2.2017 31.1.2018 Varasto- ja kuljetusesimiesten työehtosopimus 1.2.2017 31.1.2018 VARASTO- JA KULJETUSESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus...

Lisätiedot

Hei terveydenhoitaja, tervetuloa meidän joukkoon!

Hei terveydenhoitaja, tervetuloa meidän joukkoon! Hei terveydenhoitaja, tervetuloa meidän joukkoon! Terveydenhoitaja huolehtii suomalaisten terveydestä, Tehy hoitajien eduista Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö valvoo koulutetun hoitohenkilöstön

Lisätiedot

Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK

Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK Kaikki vastaajat, n=1177 Ikäryhmät Alle 35-vuotiaat, n=211 35-50 vuotiaat, n=427 51-65-vuotiaat, n=414 Sukupuoli Naiset, n=746 Miehet, n=422 Ammattiasema Työntekijä,

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET Kaupunginhallitus 22.5.2017 Kaupunginvaltuusto 29.5.2017 1 (7) SISÄLLYS Luottamushenkilöiden taloudellisten etuuksien perusteet... 2 1 Soveltamisala...

Lisätiedot

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ti klo

HARJOITTELU VUONNA Tiedotustilaisuus ti klo TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden yksikkö Elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen koulutus HARJOITTELU VUONNA 2014 Tiedotustilaisuus ti 19.11.2013 klo 14.00-15.00 Harjoittelu osana opintoja KM-tutkintoon

Lisätiedot

Yhdistyksen jäsenyys. www.pohjois-savonkylat.fi

Yhdistyksen jäsenyys. www.pohjois-savonkylat.fi Jäsenyys ja jäsenet Yhdistyksen jäsenyys Yhdistyksen jäsenenä voi olla yksityinen henkilö, yhteisö tai säätiö (katsokaa säännöt) Yhdistyksen jäsenistä on pidettävä luetteloa, johon merkitään kunkin jäsenen

Lisätiedot

Tiedottaminen. Yritystoiminta Pauliina Stranius

Tiedottaminen. Yritystoiminta Pauliina Stranius Tiedottaminen Tiedottaminen sisäinen tiedottaminen tehtävät informointi henkilöstölle keskustelu henkilöstön/yksittäisen henkilön kanssa perehdyttäminen sisäinen markkinointi vuorovaikutus keinot henk.kohtaiset

Lisätiedot

MUUTOKSET. Viestinnän Keskusliiton ja Mediaunioni MDU:n. väliseen TYÖEHTOSOPIMUKSEEN

MUUTOKSET. Viestinnän Keskusliiton ja Mediaunioni MDU:n. väliseen TYÖEHTOSOPIMUKSEEN MUUTOKSET Viestinnän Keskusliiton ja Mediaunioni MDU:n väliseen TYÖEHTOSOPIMUKSEEN Sopimus on voimassa 1.10.2012 31.10.2014 MUUTOKSET Viestinnän Keskusliiton ja Mediaunioni MDU:n väliseen TYÖEHTOSOPIMUKSEEN

Lisätiedot

JSA-Tekniset ry:n säännöt

JSA-Tekniset ry:n säännöt JSA-Tekniset ry:n säännöt Vuosikokouksen 23.03.2001 hyväksymät säännöt. Säännöt on merkitty yhdistysrekisteriin 06.09.2001 numerolla 138924. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on JSA-tekniset ry, josta

Lisätiedot

Toimintaterapeutit Vähimmäispalkkasuositus

Toimintaterapeutit Vähimmäispalkkasuositus Toimintaterapeutit Vähimmäispalkkasuositus 1.5.2018 31.3.2020 Suomen Toimintaterapeuttiliitto ry Finlands Ergoterapeutförbund rf Suomen Toimintaterapeuttiliitto ry on laatinut tämän vähimmäispalkkasuosituksen

Lisätiedot

Valoisamman tulevaisuuden tekijät TERVETULOA LOIMUUN!

Valoisamman tulevaisuuden tekijät TERVETULOA LOIMUUN! 1 Valoisamman tulevaisuuden tekijät TERVETULOA LOIMUUN! Loimu on kaikkien luonnon-, ympäristö- ja metsätieteilijöiden oma liitto. Me tarjoamme sinulle: Asiantuntijayhteisön loimulaisilta aloilta Tukea

Lisätiedot

Korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisen täydennyskoulutuksen suunnittelu ja toteutus (2 pv), 9.-10.10.2012

Korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisen täydennyskoulutuksen suunnittelu ja toteutus (2 pv), 9.-10.10.2012 Korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisen täydennyskoulutuksen suunnittelu ja toteutus (2 pv), 9.-10.10.2012 FUTUREX Sopimukset korkea-asteen oppisopimustyyppisessä koulutuksessa 9.-10.10.2012 Tarita Tuomola,

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 102 1 Soveltamisala Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta sekä korvausta ansionmenetyksestä ja

Lisätiedot